keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vuosi 2008 tämän blogin kautta

Omien vanhojen tekstien selailu on muutoin tylsää, mutta vuoden vaihtuessa ajattelin silti tarkastella, miltä maailma näyttää tämän blogin kautta katseltuna.

Tammikuussa odoteltiin kovasti Geert Wildersin Fitna-elokuvan julkaisua. Allekirjoittanutkin odotteli ja julkaisi paremman puutteessa ”ennakkovideon”, joka puolestaan osoittautui pitkälti lainaksi aiemmin julkaistusta ”Islam – What the West needs to know” –elokuvasta (Islam – Mitä lännen tulee tietää). 14. tammikuuta nimimerkki Tomashot tuomittiin Tuusulan käräjäoikeudessa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan (ks. Turkkilaista tuumintaa). Itsekin kommentoin asiaa seuraavana päivänä.

Alkuvuodesta Johanna Suurpää nimitettiin uudeksi vähemmistövaltuutetuksi huonon maineen saaneen edeltäjänsä Mikko Puumalaisen tilalle. Suomen Kuvalehti teki positiivisen jutun Johannasta ja itse kommentoin helmikuussa Suurpään ihmisoikeusaktivismia tässä jutussa.

Maaliskuussa Mikko Ellilä tuomittiin oikeudessa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli artikkelista ”Yhteiskunta koostuu ihmisistä”. En katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa asiasta omaa juttua, koska olin mielestäni sanonut kaiken oleellisen, kun asia tuli julki. Myös Geert Wildersin Fitna-elokuva julkaistiin vihdoin LiveLeak-sivustolla. Itse postasin linkin elokuvaan melkein heti ja blogin kävijämäärät nousivat merkittävästi. Luonnollisesti suomalaismedian reaktiot elokuvaan olivat yksiselitteisen negatiivisia, minkä panin myös merkille.

Huhtikuussa Abdullah Tammi varoitti Iltalehdessä Viroa Yhdysvaltojen kelkkaan menemisestä. Tammen uhkaukset eivät tähän mennessä ole realisoituneet. JReunamo julkaisi Fitnan suomenkielisin tekstein Youtubessa.

Toukokuussa ymmärsin vasta, mitä tarkoittaa uhka arjen turvallisuudelle. Kyseessä eivät tietystikään ole terroristit tai katujen turvallisuutta vaarantavat rikolliset vaan ne, jotka kirjoittavat rasistisia kirjoituksia internetiin. Yleisradion uutislähetyksessä kerrottiin muun muassa, että vain harva verkkorasisti jää kiinni. Tätä kirjoitettaessa neljäs ”verkkorasisti” joutuu syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kesäkuun merkittävin tapahtuma sattui Irlannissa, jossa äänestäjät hylkäsivät Lissabonin sopimuksen. Luonnollisesti EU äänestyttää irlantilaisia niin kauan, kunnes he hyväksyvät sopimuksen. Suomessa historioitsija ja tunnettu nettipersoona Seppo Lehto sai kahden ja puolen vuoden ehdottoman tuomion useista törkeistä kunnianloukkauksista, uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, mutta tuomion kovuus sen sijaan yllätti. Google on sulkenut suurimman osan Lehdon blogeista muutaman viime viikon aikana.

Heinäkuussa yksi etsityimmistä Bosnian sodan sotarikollisista Radovan Karadzic saatiin kiinni ja kuljetettiin tuomittavaksi Haagin sotarikostuomioistuimeen. Kirjoitin itse asiasta ja olen edelleenkin sitä mieltä, että serbijohtajien tuomitseminen ei kerro koko totuutta Jugoslavian hajoamiseen johtaneista tapahtumista eikä selitä serbien länsimaisesta näkökulmasta ylimitoitettua reaktiota Alija Izetbegovicin johtamaan Bosnian muslimihallintoon.

Elokuussa Venäjä hyökkäsi Georgiaan juuri Pekingin olympialaisten alla. Suomen ulkopoliittinen johto reagoi tilanteeseen erittäin hitaasti. Kokematon ulkoministeri Alexander Stubb ehti esittää julkisuudessa kannanottoja, joiden perusteella hän piti NATO-jäsenyyttä Suomen kannalta suositeltavana vaihtoehtona. Esitin kriisin yhteydessä useita ulkopoliittisia puheenvuoroja. Myös Paavo Lipponen palasi otsikoihin, kun hänen konsulttityönsä kaasuputkiyhtiö Nordstreamin palveluksessa tuli ilmi. Tuomitsin Lipposen toiminnan ja esitin kriittisen arvion Lipposen poliittisista saavutuksista. Myöhemmin Lipponen on osoittanut, että miehen käsitykset omasta merkittävyydestään selkeästi ylittävät ulkopuolisten arviot.

Elokuussa Alaskan kuvernööri Sarah Palin valittiin republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi. Palin sai kielteistä julkisuutta ensisijaisesti, koska hän oli uskovainen ja vääränlainen nainen. Jos hän olisi ollut lapseton ateistilesbo, julkisuus olisi varmasti ollut myönteisempää. Britanniassa arkkipiispa Rowan Williamsin toive osoittautui jo toteutuneeksi, kun kävi ilmi, että sharia-laki oli Britanniassa jo käytössä.

Lokakuussa esitin oman käsitykseni Barack Obaman mahdollisesta vaalivoitosta, ja käsitys oli kielteinen. Radikaalien vasemmistolaisten ja mustien rotupoliitikkojen avulla uransa luonut, poliittisesti kokematon Obama olisi riskivalinta näyttävästä retoriikasta huolimatta. Suomessa Perussuomalaiset oli yksi kunnallisvaalien voittajista, mikä herätti negatiivisia reaktioita sekä valtamediassa että hallituksen ministerien keskuudessa

Marraskuussa Barack Obama valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi melko selvin lukemin. Ennustin, että Obaman valinta ei tuo suurta muutosta Yhdysvaltojen politiikkaan, vaikka erityisesti eurooppalainen vasemmisto.asetti suuria toiveita mustan miehen valintaa kohtaan. Talouskriisi rajoittaisi merkittävästi Obaman liikkumavaraa sisäpolitiikassa. Järjettömästä Bush-vihasta toki päästäisiin eroon. Mediahysteria perussuomalaisten listoilta valittua Jussi Halla-ahoa kohtaan saavutti huipennuksensa, kun Vihreät Naiset maksimoivat moraalisäteilynsä ja tekivät Halla-ahon kirjoituksista rikosilmoituksen. Tämä tietysti osoittautui perusteettomasti, mutta poliisi päätti silti tutkia kaikki Halla-ahon kirjoitukset siltä varalta, että niistä löytyisi jotakin raskauttavaa.

Joulukuussa esitin tukun omia mielipiteitäni siitä, miksi politiikka on länsimaissa muuttunut mielipuoliseksi (1 ja 2). Suomen johtavat oikeusoppineet kertoivat oman mielipiteensä Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin ehdotuksesta europarlamenttivaalien suhteen.

Uskon myös tulevan vuoden tuovan tullessaan yhtä mielipuolisia uutisia. Onneksi niihin ei tarvitse uskoa. Hyvää uutta vuotta blogin lukijoille!

tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Media ja Lähi-itä

Vuoden 2006 kesällä käydyn Libanonin sodan mediaraportoinnin perusteella en enää pysty järkyttymään suomalaismedian uutisoinnista Israelin hyökkäyksestä Gazaan. Yllättäviä eivät ole myöskään eurooppalaisten poliitikkojen lausunnot ja vaatimukset välittömästä tulitauosta. Yhdysvallat myös tukee hiljaisesti Israelin toimia, kuten olettaa sopii.

Silloin tällöin ilahdun, kun suomalaismediassa raportoidaan tapahtumiin oleellisesti liittyvät tosiasiat puolueettomasti. Tämä tosin ei vielä riitä, koska tapahtumien konteksti ei uutisista käy selväksi eivätkä kaikki ihmiset tunne konfliktin pitkää historiaa.

Median tapaa raportoida konfliktia voi kuitenkin analysoida ja erityisesti perusoletuksia, joihin raportointi perustuu. Kun nämä oletukset ovat selvillä, konfliktin raportointia on helpompi ymmärtää.

Oletus 1: Vain Yhdysvallat ja Israel voivat vaikuttaa konfliktin ratkaisuun. Israel on riippuvainen Yhdysvalloista ja suostuu rauhaan, jos Yhdysvallat painostaa Israelia.

Toki on selvää, että Israel suostuu myönnytyksiin, jos sen tärkein liittolainen sitä vaatii. Tästä paras käytännön osoitus on Israelin ja Egyptin välinen Camp Davidin rauhansopimus. Tosin sopimuksen ehtoihin kuuluu myös miljardien dollarien suuruinen jokavuotinen tuki Egyptille ja Israelille.

Sen sijaan Oslon rauhansopimus Israelin ja palestiinalaisten välillä osoittautui täydelliseksi epäonnistumiseksi. Palestiinalainen terrorismi kiihtyi rauhansopimuksen solmimisen jälkeen ja laantui vasta, kun Israel rakensi turva-aidan palestiinalaisalueiden ympärille.

Tämän oletuksen mukaan muut toimijat eivät Yhdysvaltojen ja Israelin rinnalla ole merkittäviä, vaikka esimerkiksi Hizbollahin kaltainen järjestö ei pysyisi pystyssä ilman Iranin ja Syyrian tukea. Mitä tahansa Mahmoud Abbasin Fatah-järjestö lupaa rauhanneuvotteluissa, sen Iran ja Syyria pystyvät halutessaan romuttamaan. Ei siis ole olemassa ketään tai mitään, joka pakottaisi palestiinalaiset noudattamaan rauhansopimusta.

Oletus 2: Pysyvä rauha saadaan, kunhan osapuolet suostuvat neuvottelupöytään, jossa rauhansopimus tehdään. Pysyvä rauha edellyttää Israelilta alueluovutuksia eli käytännössä paluuta vuoden 1949 aseleporajoihin.

PLO:n johtaja Jasser Arafatille tarjottiin osana rauhanprosessia koko Gazan kaistaletta ja melkein koko Länsirantaa. Arafat kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta, lopetti neuvottelut ja käynnisti toisen eli ns. Al-Aqsan intifadan. Oslon rauhanprosessin epäonnistuminen osoitti viimeistään, että Israelin myönnytykset eivät ratkaise konfliktia.

Neuvottelupöytä ei sellaisenaan ratkaise mitään, koska kaikki osapuolet eivät sitoudu neuvottelujen lopputulokseen tai edes pyri rauhaan. Neuvottelut ovat vain väline edistää omia tavoitteita. Hamas avoimesti kertoo peruskirjassaan, että neuvottelut ovat hyödyttömiä ja ainoa ratkaisu konfliktiin on jihad.

Oletus 3: Palestiinalaisten toimet ovat seurausta Israelin toimista ja niiden aiheuttamasta epätoivosta.

Jos epätoivoiset palestiinalaiset kiihdyttävät raketti-iskuja, se on seurausta Israelin toimista kuten Gazan ”saarron” kiristämisestä. Palestiinalaisosapuolella ei siis voi olla mitään omaa erityistä syytä kiihdyttää taisteluita. Kuitenkin Hamas sanoi yksipuolisesti irti voimassaolevan tulitauon, mistä oli seurauksena raketti-iskujen kiihtyminen.

Jos Israel ei vastaa raketti-iskuihin tai toteuttaa puolivillaisia vastatoimia, raketti-iskut jatkuvat tai jopa kiihtyvät. Jos Israel vastaa raketti-iskuihin voimallisesti, Hamas esiintyy mediassa uhrina ja tuo todellisia tai näytteleviä urheja tv-kameroiden eteen paistattelemaan. Kummassakin tapauksessa Israel häviää, sillä kansainvälinen yhteisö pakottaa jossain vaiheessa osapuolet aselepoon. Tämä ei tietysti kestä ja sama kuvio alkaa alusta uudelleen. Tämän asian voi lukea Barry Rubinin kolumnista Jerusalem Post –lehdessä.

Hamasilla on oma itsenäinen agendansa, joka on riippumaton Israelin ja muun maailman toimista. Toimintatapa sen sijaan joustaa tilanteen mukaan, ja vääjäämättömän sotilaallisen tappion jälkeen pelkkä selviytyminen hengissä on voitto Hamasille. Tässä se toistaa PLO:n ja Hizbollahin esimerkkiä. Hamasin tavoitteena on Israelin tuhoaminen eli kansanmurha. Koska Hamas ei median ja vasemmistoakateemikkojen mielestä toimi itsenäisesti, sen ei koskaan tarvitse kestää samanlaisia syytöksiä sotarikoksista tai ylipäänsä kantaa vastuuta tekemisistään.

Hamasin fanaattisesta taipumattomuudesta kärsivät erityisesti palestiinalaissiviilit, joita kuolee Israelin iskuissa ja joiden elintaso heikkenee sotatoimien seurauksena. Israel kantaa kuitenkin yksin vastuun kaikesta, ainakin median silmissä. Palestiinalaisten onneksi EU:n ja kansainvälisten avustusjärjestöjen humanitaarinen apu kiihtyy konfliktin myötä, vaikka Hamas saa syyttää konfliktista lähinnä itseään.

Oletus 4: Israel syyllistyy ”suhteettomaan voimankäyttöön”.

Tässä oletuksessa on kaksi virhettä. Ensinnäkin oikeassa suhteessa olevaa voimankäyttöä ei määritetä selkeästi, ja toiseksi suhteellisen voimankäytön seurauksista Israelille ei piitata. Israel ei iske tarkoituksella siviiliväestöön toisin kuin palestiinalaiset raketinampujat ja itsemurhapommittajat. Israelin iskuissa kuoli Hamas-lähteiden mukaan noin 300 ihmistä, joista noin 50 oli siviilejä ja loput Hamasin edustajia.

Siviilien kuolemat ovat tietysti valitettavia mutta kuuluvat mihin tahansa sotaan hurskaista toiveista huolimatta. Suhteettomasta voimankäytöstä puhuvat poliitikot ja journalistit eivät kuitenkaan koskaan kerro, mikä on hyväksyttävä määrä siviilejä, jotta suhteettomasta voimankäytöstä ei enää voitaisi puhua. Vai pitäisikö Israelin taistella samanlaisilla aseilla kuin Hamas? Pitäisikö yhtä rakettia kohden lähetetään yksi samanlainen raketti tai Israelin ilmavoimien hävittäjien ohjuksista joka toisen olla tarkoituksella suutari?

EU Referendum –blogissa kuitenkin sanotaan asia suoraan:

”Jos joku ensinnäkin haluaa tappaa sinut, silloin on vastattava kuolettavalla voimalla ja tappamalla vihollinen, ennen kuin hän ehtii saavuttamaan tavoitteensa. Silloin ei neuvotella vaan tapetaan.”

”[…]”

”Toiseksi puolivillainen vastaus on enemmän kuin hyödytön. Kyvyttömyys vastata päättäväisesti vihollisen hyökkäykseen saa vihollisen kaksinkertaistamaan panostuksensa.”

”[…]”

”Kolmanneksi pehmoilu on tuomittu epäonnistumaan. Lähi-idän macho-kulttuurissa tämä nähdään osoituksena heikkoudesta, mikä ei lopeta ongelmia vaan pitkittää niitä.”

Ratkaisuna tähän kaikkeen on tietysti ”suhteeton” voimankäyttö, joka saa vihollisen miettimään kahdesti, kannattaako vihollisuuksien jatkaminen vai ei. ”Suhteeton” voimankäyttö ei tässä tarkoita siviilien summittaista pommittamista vaan ylivertaista sotilaallista voimaa. Toki voima ei välttämättä takaa pysyvää rauhaa, mutta lopettaa omiin sotilaisiin ja siviileihin kohdistuvan välittömän uhan.

sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Verorahojen käyttöä meillä ja muualla

Olen aiemmin kirjoittanut kanadalaisten ihmisoikeuskomissioiden toiminnasta. Viimeisimmässä Ezra Levantin kirjoituksessa kerrotaan, kuinka Kanadan ihmisoikeuskomissio on tutkinut kaksi ja puoli vuotta konservatiivista Free Dominion –keskustelupalstaa.

Free Dominionin ylläpitäjät pyysivät tarkasteltaviksi tutkimukseen liittyviä asiakirjoija, joista mm. kävi ilmi, että tutkimukseen on osallistunut 13 tutkijaa. Tutkijoiden nimet käyvät ilmi Ezra Levantin kirjoituksesta.

Nimien joukossa on Kanadan ihmisoikeuskomissioiden sananvapausloukkauksia seuranneille ainakin kaksi tuttua nimeä. Dean Steacy on tutkimustensa yhteydessä soluttautunut uusnatsien järjestöihin ja käyttänyt virtuaalista uusnatsipersoonaansa narauttaakseen järjestöjen jäsenet vihapuheista. Steacy on myös julkisesti sanonut:

”Sananvapaus on amerikkalainen käsite, joten en anna sille mitään arvoa.”

Sandy Kozak puolestaan sai potkut Ottawan poliisista poliisille sopimattoman käytöksen takia. Kozakilla oli viranhoitonsa aikana suhde rikolliseen, jonka toimia poliisi tutki. Hänelle löytyi uusi työpaikka ihmisoikeuskomission tutkijana.

Kannattaa myös lukea ihmisoikeuskomission Free Dominion –sivustolle tarjoama raportti (iso tiedosto), jos haluaa tarkemmin tutustua tutkijoiden aikaansaannoksiin. Niitä nimittäin ei ole tai ne on tarkoituksella jätetty kertomatta asianosaisille. Asiakirjassa on 23 informaatiosisällöltään tyhjää sivua.

Kanadassa Access to Information Act takaa kansalaisille oikeuden saada viranomaisilta asiakirjoja (Suomessa Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) Ihmisoikeuskomission toiminta on siis tässä suhteessa voimassa olevien lakien kannalta kyseenalaista.

Entä Suomessa?

Kanadan ihmisoikeuskomission toiminta toi luonnollisesti mieleen meneillään olevan poliisitutkinnan Jussi Halla-ahon kirjoituksista. Poliisi aikoo rikoskomisario Vesa Hietalan mukaan syynätä läpi kaikki kirjoitukset. Tutkintavaihe venyy vuodenvaihteen jälkeiseen aikaan.

Haluaisin veronmaksajana tietää, montako tutkijaa on työllistetty Jussi Halla-ahon tekstejä syynäämään. Ennen joulua Halla-aho kommentoi vieraskirjassaan, että poliisin ip-osoitteesta oli käyty lukemassa hänen tekstejään. Jonkinlaista akateemista mielenkiintoa löytyy myös poliisin tutkintamenetelmiä kohtaan. Tulostetaanko kaikki tekstit paperille? Käykö tutkija punaisen alleviivauskynän kanssa läpi tekstejä ja etsii niistä mahdollisesti lainvastaista kiihotusta? Tämä tutkimusmenetelmä ei mielestäni toimi, koska tekstit sisältävät runsaasti linkkejä uutisiin (joista osa on myös hävinnyt kyberavaruudesta. Todennäköisesti tekstien läpikäynti on kuitenkin miellyttävämpää työtä kuin ylinopeuksien valvonta räntäsateeessa. Kahvilla saa varmasti käydä useammin

Poliisi on perinteisesti nauttinut arvostusta tavallisten kansalaisten silmissä. Tämä arvostus saattaa murtua, jos poliisi muuttuu puolueettomasta esitutkintaviranomaisesta poliittisten noitavainojen toteuttajaksi ja sananvapauden tukahduttamiseen pyrkivien poliitikko- ja viranomaistahojen käsikassaraksi. Itse pidin poliisia pääpiirteittäin selväjärkisenä toimijana, ennen kuin luin Suur-Jyväskylä –lehdestä ylikomisario Raimo Peltovuoren mietteitä jutussa, jota koristi kuva tästä blogista.

Suomessa Syrjintälautakunta ei onneksi ainakaan vielä käsittele sananvapauteen liittyviä asioita. Syrjintälautakunnan sivujen tapausluetteloista käy ilmi, että tämän pseudotuomioistuimen toimista kärsivät toistaiseksi lähinnä kiinteistöyhtiöt ja ravintoloitsijat sekä tietysti kuntien veronmaksajat etnisestä tai uskonnollisesta taustasta riippumatta.

perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Tapaninpäivä

Ne, jotka eivät nukkuneet koulun uskontotunneilla, muistavat, miksi Tapaninpäivää vietetään. Kyseessä on kristinuskon ensimmäisen marttyyrin eli Stefanoksen muistopäivä. Stefanos kivitettiin kuoliaaksi Jerusalemissa joko vuonna 34 tai 35.

Apostolien tekojen 6. luvussa kerrotaan Stefanoksen tarina. Stefanos saarnasi Jeesuksesta ja tuli sen takia tuomituksi Mooseksen ja Jumalan pilkasta. Tuomio pantiin täytäntöön kivittämällä. Tästä syystä Carlo Crivellin vuodelta 1476 peräisin olevassa maalauksessa (joka on myös tämän jutun kuvituksena) Stefanoksen pään ympärillä on kolme kiveä.

Kristinuskossa marttyrius siis tarkoittaa omasta uskostaan kiinnipitämistä silloinkin, kun se johtaa hengenvaaraan. Tämän päivän länsimaissa kenenkään ei tarvitse pelätä marttyyrikuolemaa. Toisaalta esimerkiksi islamilaisessa maailmassa kääntyminen islamista kristinuskoon voi olla hengenvaarallista.

Maallisessa mielessä marttyyreina voidaan pitää niitä, jotka pysyttelevät totuudessa ja kieltäytyvät valehtelemasta, vaikka valehtelu olisi edullisempaa kuin totuuden kertominen. Ainoana uskontona maailmassa islam hyväksyy valehtelun, jos olosuhteet ovat oikeat. Shialaisen islamin taqiyya-doktriini hyväksyy valehtelun, jos sen avulla välttää fyysisen tai henkisen vaaran. Jos Stefanos olisi ollut shia-muslimi, Allah olisi siunannut hänen valheensa, jos hän niiden avulla olisi selviytynyt hengissä.

Marttyyrius islamissa

Myös islam sisältää marttyyriuden käsitteen, mutta sitä ei voi ymmärtää ilman yhteyttä jihad-käsitteeseen. Ne, jotka kuolevat osana jihadia, ovat marttyyreja. Käytännössä tämä on aina tarkoittanut kuolemaa taistelukentällä osana islamin puolesta käytyä sotaa.

Nykyaikana löytyy sekä niitä, jotka pyrkivät peittämään islamin marttyyriuden väkivaltaista luonnetta, että niitä, jotka avoimesti tunnustavat kuoleman vääräuskoisten tappamisen yhteydessä marttyyriudeksi. Itsemurhapommitukset eivät siis ole syntiä vaan sellaisen tekijä pääsee suoraan paratiisiin, jos pommittaja onnistuu samalla tappamaan vääräuskoisia.

Parhaassa mahdollisessa valossa tarkasteltuna islamin marttyyrikäsite voidaan nähdä siten, että kristinuskon marttyyrius sisältyy siihen. Islamin marttyyrius on kuitenkin paljon laajempi. Mikä tahansa islamin edistämiseksi tehty teko on tulkittavissa islamin pyhien kirjoitusten perusteella marttyyriudeksi, vaikka sen yhteydessä kuolisi syyttömiä siviilejä. Tämä onnistuu, kun määritetään syyttömyys tarpeeksi tiukasti siten, että kukaan tietoisesti islamin hylännyt ei-muslimi ei voi olla syytön.

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Hyvää joulua!

Joulunpyhinä blogin päivitys on hiljaisempaa. Rentotua voi itse kukin esimerkiksi katsomalla kuolleen terroristi Achmedin jouluspesiaalia.





keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Korkean tason jeesustelua

Helsingin Sanomat kirjoitti 16.12.2008, että oikeusoppineiden mielestä Soinin EU-protesti-idea on moraaliton. Oikeusoppineet viittasivat Timo Soinin aikeeseen asettua ehdolle tulevissa eurovaaleissa, joiden jälkeen hän jättäytyisi pois europarlamentista.

Helsingin Sanomat kertoo myös:

”Protestiehdokkuudella Soini haluaa arvostella tapaa, jolla EU:n Lissabonin sopimusta yritetään saada voimaan. Irlanti kaatoi sopimuksen ratifioinnin kansanäänestyksessä viime kesäkuussa, ja perjantaina selvisi, että irlantilaiset äänestävät asiasta vielä uudestaankin.”

En väitä, että protestiehdokkuus olisi välttämättä hyvä ajatus. On mahdollista, että äänestäjät eivät sisäistä protestin ajatusta, vaikka Euroopan Unioni oikeasti halveksiikin demokratiaa. Kuitenkin oikeusoppineet eli oikeustieteen professori Kaarlo Tuori ja valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Antero Jyränki vetävät pohjat päättömillä lausunnoillaan. HS kertoo:

”Eihän tämä poliittista moraalia osoita.” Tuorista idea kuulostaa demokraattisen prosessin pilkalta.

Jyränki säestää Tuoria:

"Erikoinen järjestely. Tällaiset liikkeet vievät uskottavuutta poliittiselta järjestelmältä"

Jyränki kuitenkin mainitsee, että EU-parlamentissa toimii jo nyt paljon EU-kriitikkoja. Tässä hän on toki oikeassa, mutta farisealainen moralisointi poliittisen prosessin pilkasta olisi kannattanut jättää tekemättä.

Kuten Soini sanoo, EU pilkkaa itse demokratiaa niin törkeästi, että sen rinnalla Soinin ja perussuomalaisten mahdollinen protesti vaikuttaa itse asiassa suoraselkäiseltä toiminnalta. Ranskan ja Hollannin kansalaiset hylkäsivät EU-perustuslain kansanäänestyksissä. Perustuslakiin tehtiin kosmeettisia muutoksia, minkä jälkeen se ristittiin Lissabonin sopimukseksi. Vain irlantilaiset saivat äänestää sopimuksesta ja he hylkäsivät sen. Nyt irlantilaiset pannaan normaaliin EU-tyyliin äänestämään uudelleen niin kauan, kunnes äänestystulos miellyttää EU-eliittiä.

Myös EU:n ”leluparlamentin” arvovalta ja todellinen päätösvalta ovat kyseenalaisia. Komission byrokraatit valmistelevat edelleen lait eivätkä he ole vastuussa tekemisistään kenellekään. EU-parlamentti osaa myös muulla tavoin halventaa demokraattista prosessia. Äskettäin EU-parlamentti kielsi Geert Wildersin Fitna-elokuvan esittämisen tiloissaan.

Silloin, kun EU-parlamentti käyttää valtaa, se estää välttämättömiä uudistuksia kuten äskettäin työaikadirektiviin muutosehdotuksen. EU-parlamenttivaalien äänestysprosentti on useimmissa EU-maissa selkeästi alhaisempi kuin kansallisten parlamenttivaalien. Suomessa kaksissa viime EU-vaaleissa äänestysprosentti on liikkunut 30 ja 40 prosentin välillä.

Euroopan Unioni ei ole demokratia missään merkittävässä mielessä, joten eurodemokratiaa ei voi halventaa, vaikka yrittäisi kuinka. Järjestö on perusteiltaan puutteellinen ja sitä voi jopa pitää suurimpana yksittäisenä uhkana demokratialle Suomessa ja muissa EU-maissa.

EU:n puutteista riippumatta en silti kannata Soinin kaavailema protestia. Perussuomalaisten kannalta parempi vaihtoehto olisi asettaa tarpeeksi hyviä EU-kriittisiä ehdokkaita, jotka tultuaan valituksi osallistuvat "leluparlamentin" työskentelyyn. Protestoida voi nimittäin näinkin (tai jopa näin).

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Ihmisoikeusteollinen kompleksi

Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower viittasi jäähyväispuheessaan sotilasteolliseen kompleksiin. Termi on jäänyt elämään ja kuvaa parhaiten Yhdysvaltojen armeijan, varusteluteollisuuden ja puolustusministeriö Pentagonin välistä ”rautaista kolmiota”.

Siteeraan tässä pätkän Eisenhowerin tammikuun 17. päivänä 1961 pitämästä puheesta:

” In the councils of government, we must guard against the acquisition of unwarranted influence, whether sought or unsought, by the military-industrial complex. The potential for the disastrous rise of misplaced power exists and will persist.”

Vallan väärinkäytön vaara on ilmeinen, jos kaikkien osapuolten intressinä on asevarustelun lisääminen. Siksi poliittisen vallan on oltava valppaana, jotta ”rautainen kolmio” ei pääse yksin päättämään puolustuspolitiikasta.

Ihmisoikeusteollisuus

Samanlaista etujen yhteneväisyyttä on havaittavissa maahanmuuttoministeriön ja erilaisten maahanmuuton ympärillä pyörivien toimijoiden kuten ihmisoikeusjärjestöjen, pakolaisia sekä turvapaikanhakijoita majoittavien laitosten ja lakimiesten välillä. Tässä pelissä pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on lähinnä välinearvoa.

Mikään byrokraattinen organisaatio ei koskaan pyri tekemään itseään tarpeettomaksi. Sen sijaan organisaatio pyrkii kasvattamaan omaa merkitystään mm. liioittelemalla oman hallinonalansa ongelmia tai luomalla itse ongelmia, joiden ratkaisuun tarvitaan byrokraattisen organisaation apua.

Maahanmuuttoon liittyvät asiat ovat nykyisin Suomessa ihmisoikeusteollisen kompleksin hallinnassa. Jos joku asettaa ihmisoikeusteollisen kompleksin mielipiteet tai asiantuntemuksen kyseenalaiseksi, kyseenalaistaja saa välittömästi niskaansa syytökset rasismista ja ksenofobiasta. Näin kävi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle, joka vaati turvapaikanhakijoiden määrän saamista hallintaan.

Teollisuuden toimijat

Aloitetaan maahanmuutosta vastaavasta ministeriöstä. Ministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen on julkisesti sanonut, että 15 vuoden päästä maahanmuuttajia on Suomessa 10 prosenttia väestöstä. Sisäministeriön alaisuudessa on vuoden 2008 alusta toiminut Maahanmuuttovirasto, joka aiemmin tunnettiin nimellä Ulkomaalaisvirasto.

Paljon arvostelua saanella Maahanmuutto- ja Eurabiaministeri Astrid Thorsilla on myös oma lehmä ojassa maahanmuuton suhteen. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimii Oravaisten vastaanottokeskus, johon mahtuu 200 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Heille opetetaan keskuksessa ruotsin kieltä, ja maahanmuuttajien ruotsinopetus onkin suomenruotsalaiselle kielivähemmistölle sopiva mutta lyhytnäköinen keino pitää kielivähemmistön lukumäärä jatkossakin riittävän suurena. Maahanmuuttajien etua ruotsin tyrkyttäminen ei välttämättä palvele lainkaan.

Kolmantena toimijana kannattaa mainita vähemmistövaltuutettu, jonka tehtävänä ei ole enää olla ulkomaalaisille tyly virkamies vaan auttaa toiseuden edustajia taistelemaan heihin nuivasti suhtautuvia kantaväestön edustajia vastaan. Vähemmistövaltuutettu myös pyrkii vaientamaan ihmisoikeusteollisen kompleksin toiminnan arvostelun.

Nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää sopii luontevasti osaksi ihmisoikeusteollista kompleksia. Hän oli itse 90-luvun alussa mukana edesauttamassa Neuvostoliitosta tulevien somalien maahanpääsyä. Romahtaneen Mohammad Siad Barren sosialistisen diktatuurin yläluokka siirtyi luontevasti Suomeen. Internetissä vellovien vahvistamattomien huhujen mukaan tämä ei tapahtunut spontaanisti vaan suomalaisten aktivistien avustuksella.

Kun mukaan lisätään Pakolaisneuvonta, Punainen Risti, Ville Hoikkalan kaltaiset ihmisoikeuksiin erikoistuneet lakimiehet, somalin kielen tulkit ja muut vastaavat, saadaan suuri joukko ihmisiä ja organisaatioita, joiden välittömien etujen mukaista on se, että Suomeen saapuu mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita.

Mukaan voi myös lisätä Suomen ns. porvarihallituksen, joka lanseerasi ensi töikseen teeman ”työperäinen maahanmuutto”. Hallitus haluaa pelastaa Suomen ikääntyvän väestörakenteen aiheuttamalta työvoimapulalta. Hallituksen käytännön toimet ja erityisesti ministeri Thors antavat kuitenkin aiheen olettaa, että ”työperäinen maahanmuutto” –termin tarkoituksena on todellisuuden kaunistelu tekemällä turvapaikanhakijoista työperäisiä.

Uusi ulkomaalaislaki

Ihmisoikeusteollisen kompleksin kädenjälki näkyy Hallituksen esityksessä uudesta ulkomaalaislaista, jota vastustava adressi on kerännyt internetissä jo yli 21 000 allekirjoitusta. Osittain tämän ansiosta Eduskunta on ilmeisesti poistamassa esityksen ”täkyä”, jossa turvapaikanhakijalle olisi myönnetty oleskelulupa, jos palauttamiselle olisi olemassa ”tekninen este”.

Lakiesitys kuitenkin merkitsee aiemman Ulkomaalaislain selkeää liberalisointia, mutta ”täkyksi” jätetyn kohdan poisto tarjoaa hallituspuolueiden kansanedustajille mahdollisuuden äänestää esityksen puolesta ilman pelkoa tulevasta kansanedustajapaikan menetyksestä. Aktivisteille tosin mikään ei tunnu riittävän.

Veronmaksaja kustantaa ihmisoikeusteollisen kompleksin toiminnan

Ainoa, joka ei hyödy ihmisoikeusteollisen kompleksin toiminnasta, on tavallinen veronmaksaja, joka rahoittaa sekä kompleksin välittömät kustannukset että maahantulijoiden sosiaaliturvan ja elämisen kustannukset siltä osin, kun nämä eivät sitä työllään pysty rahoittamaan.

Maahanmuuttoon sisältyy lisäksi sekä välittömiä turvallisuusriskejä että pitkän aikavälin ongelmia. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia on lähes mahdotonta korjata, kun ongelmat räjähtävät silmille. Näin on jo käynyt useissa Länsi-Euroopan maissa eikä tilanteen korjautumisesta näy merkkejä. Maahanmuuttopolitiikan virheistä ei makseta pelkästään taloudellista hintaa, vaan seuraukset näkyvät myös turvallisuuden heikkenemisenä sekä asuinalueiden ja koulujen kurjistumisena. Siksi maahanmuuttopolitiikkaa ei saa jättää pelkästään ihmisoikeusteollisen kompleksin harteille.

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

Mistä hulluus alkoi – Osa 2/2

Ensimmäisessä osassa käytin erilaisia aktivismin muotoja ja niihin liittyviä järjestöjä esimerkkinä järjen korvaamisesta tunteella poliittisessa päätöksenteossa. Nämä järjestöt eivät kuitenkaan yksinään olisi mitään ilman yliopisto-opetuksen politisoitumista ja sen aiheuttamaa vaikutusta tiedotusvälineisiin. Myös talouden globalisoituminen ja kansallisvaltioiden heikkeneminen ovat auttaneet irrationalismin leviämistä.

Politiikkaa yliopistoissa

Norjalainen kirjoittaja Fjordman on monesti sanonut, että länsi ei voittanut kylmää sotaa vaan hävisi sen. Neuvostokommunismi toki katosi maan päältä mutta lännen sisällä vaikuttanutta marxilaisuutta ei koskaan julkisesti teilattu. Marxilaisuutta opetetaan totuutena vielä tänäkin päivänä yliopistoissa.

Suomessa taistolaisten julkisia ripittäytymisiä nähtiin jonkin aikaa 90-luvun alussa, mutta suurin osa taistolaisista on luonut mukavan uran yliopistoissa ja tiedotusvälineissä. Ideologia ei toki enää ole sama kuin 70-luvulla, vaan se on muuttunut sukupuoli-, ympäristö- tai vähemmistöpolitiikaksi. Sirppi ja vasara ovat kadonneet, mutta kollektivismi on säilynyt. Valkoinen heteromies on kollektiivisesti syyllinen oman viiteryhmänsä perusteella ja uhreja ovat seksuaalivähemmistöt, naiset ja ei-länsimalaiset vähemmistöt.

Kuitenkin viimeisin ideologinen invaasio ei tule idästä vaan paradoksaalisesti kapitalismin kehtona pidetystä Yhdysvalloista. Amerikkalaisissa yliopistoissa ei vallitse vapaan mielipiteenvaihdon henki, vaan rotu-, sukupuoli- ja vähemmistöpoliittinen ortodoksia tukahduttaa kaikki kriittiset äänet. Tämän voi itse kukin todeta katsomalla Indoctrinate U –dokumentin.

Oikean ideologian kannattajat eivät edes halua keskustella eri mieltä olevien kanssa vaan pyrkivät vaientamaan toisinajattelijat. Sananvapaudestaan ylpeilevät amerikkalaiset joutuvat yliopistoissa alistumaan erilaisten puhesääntöjen edessä. Väärää mielipidettä edustavan puhujan esiintymistä häiritään joukkovoimalla.

Sama ilmiö on luonnollisesti rantautunut myös Eurooppaan ja on levittänyt vaikutustaan yliopistojen kautta mediaan ja koulumaailmaan. Tämän voi itse kukin todeta lukemalla esimerkiksi Helsingin Sanomia lukemalla. Nuori toimittajapolvi ei pyri tapahtumien totuudenmukaiseen raportointiin tai uutisanalyysiin vaan ajaa avoimesti ideologista agendaa. Journalistin rooli on muuttunut vallan vartijasta aktiiviseksi vallan käyttäjäksi.

Kansallisvaltio uhattuna

Toimivassa demokratiassa erilaiset ajatukset saavat ansaitsemansa arvon ja niiden kannatus mitataan vaaleissa. Näin asia on teoriassa ja parhaiten se on toteutunut käytännössä kansallisvaltiossa, jollaisia suurin osa demokratioista on. Kansallisvaltion dekonstruoiminen ei kuitenkaan ole pelkästään ideologisesti oikeaoppisten vasemmistolaisten synti, vaan monet reaalimaailman ilmiöt ovat heikentäneet kansallisvaltiota.

Ilmiö, jota tässä kutsun globaaliksi kapitalismiksi, on tuottanut vaurautta miljoonille uusille ihmisille erityisesti maailman väkirikkaimmissa valtioissa Kiinassa ja Intiassa. Vastaavasti talouden globalisoituminen on kaventanut demokratian suurimman perusyksikön eli kansallisvaltion vaikutusvaltaa. Erityisesti tämä on näkynyt Suomen kaltaisissa pienissä kansallisvaltioissa.

Samanaikaisesti talouden globalisoitumisen kanssa yhä suurempi osa ihmisten elämään vaikuttavista asioista päätetään kansallisvaltion ulkopuolella. Erilaiset ylikansalliset järjestöt ovat ottaneet kansallisvaltioille perinteisesti kuuluvaa valtaa itselleen. YK ja erityisesti EU tekevät päätöksiä ohi demokraattisen prosessin eivätkä ole vastuussa päätöksistään kenellekään.

En lähde tässä kirjoituksessa erittelemään YK:n puutteita, vaan keskityn välittömästi jokaisen suomalaisen elämän vaikuttavaan Euroopan Unioniin. Kyseistä organisaatiota voi pitää ensimmäisen maailmansodan tuotteena, vaikka ajatus sai tuulta siipiensä alle vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Paljon on puhuttu EU:n ”demokratiavajeesta”, mutta ehkä oikeampaa olisi puhua demokratianvastaisuudesta. EU on monesti osoittanut, että se ei kunnioita jäsenmaissaan järjestettyjen kansanäänestysten tulosta vaan äänestyttää uudelleen niin kauan, kunnes vastaus on oikea.

EU ei ole demokratia missään merkittävässä mielessä, vaan siinä komission virkamiehet laativat lait, jotka hyväksytään paketteina ministerineuvoston kokouksissa. Tavallisen kansalaisen on erittäin vaikea seurata komission työtä puhumattakaan vaikuttamisesta kansalaismielipiteen tasolla. Sen sijaan erilaiset ylikansalliset kansalaisjärjestöt pystyvät tähän, ja ne edustavatkin ”kansalaismielipidettä” EU-tasolla.

Jälkidemokraattisessa EU:ssa tavallisen kansalaisen ainoa rooli on sopeutua EU:n päätöksiin. Kansalliset parlamentit toimivat toki, mutta niiden on pakko soveltaa EU:n direktiivit rangaistuksen uhalla. Kansallisvaltiosta on siis tullut yhä enemmän pelkkä kulissi ilman todellista päätösvaltaa.

Kansallisvaltion dekonstruktio

EU-maat ovat kuitenkin pääsääntöisesti kansallisvaltioita, mutta samanaikaisesti kansallisvaltio sinänsä muodostaa jatkuvan esteen EU:n kehittymiselle kohti ylikansallista supervaltiota. Tässä mielessä kansallisvaltion dekonstruoimista kannattavat ideologiset vasemmistolaiset ovat hyödyllisiä EU-projektin onnistumisen kannalta.

Norjalainen kulttuuriantropologi, Oslon yliopiston professori Thomas Hylland Eriksen on sanonut:

”Meidän on dekonstruoitava enemmistö [valtaväestö] niin tarkasti, että sitä ei enää voi kutsua enemmistöksi.”

Samalla tavalla Suomen presidentti Tarja Halosen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlapuheen lausunto ”suomalaisuuden epädramatisoinnista” on tulkittavissa suomalaisuuden dekonstruktioksi. Mikä tahansa muu kuin perinteinen suomalaisuus on oletusarvoisesti hyvää ja erinomaista.

Vaikka en usko mihinkään salaliittoteoriaan kansallisvaltioiden hävittämisestä, akateemisen ja poliittisen eliitin joukosta löytyy ihmisiä, joiden mielestä kansallisvaltio ja kansallinen kulttuuri joutavat historian roskatynnyriin. He myös aktiivisesti toimivat tämän asian edistämiseksi. Massamaahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat työkaluja tämän päämäärän toteuttamisessa.

lauantaina, joulukuuta 13, 2008

Mistä hulluus alkoi? - Osa 1/2

Otsikon kysymykseen en aiokaan vastata vaan ainoastaan pohdiskella syytä, miksi Suomi on juuri nyt sellainen kuin se on. Ennen kaikkea haluan etsiä vastausta siihen, miksi 90-luvun lama ja sitä seurannut Nokia-vetoinen menestys ei johtanut markkinatalouden voittokulkuun ja kansallisen itseluottamuksen nousuun vaan itsetuhoisuuteen ja vihervasemmistolaisuuden ylivaltaan yliopistoissa ja tiedotusvälineissä.

Aatehistoriallinen tie Kantista, Hegelistä ja Marxista nykypäivän postmoderniin mielettömyyteen on pitkä ja vaikeaselkoinen. Sen vuoksi en edes yritä käydä sitä tässä läpi. Kehityksen hedelmät näkyvät kuitenkin kulttuuri- ja moraalirelativismina ja kaiken objektiivisen totuuden kieltämisenä. Mikä tahansa perinteinen arvo tai instituutio voidaan dekonstruoida ja osoittaa seuraukseksi valkoisen heteromiehen ylivallasta.

Hulluuden eli länsimaisen itsetuhoisuuden voittokulkua ei voi selittää pelkällä aatehistorialla, vaan se on monen historiallisen kehityskulun lopputulos. Pyrin tässä käsittelemään pintapuolisesti näistä muutamia.

Neuvostoliiton hajoaminen ja korvikeideologiat

Viimeistään 1980-luvun puolivälin jälkeen jopa monille kommunisteille alkoi olla selvää, että neuvostomallinen kommunismi oli tullut tiensä päähän. Järjestelmän kyky tuottaa vaurautta kansalaisille oli osoittautunut selkeästi länsimaista markkinataloutta heikommaksi. Järjestelmään olennaisena osana kuulunut brutaali sortokoneisto ja äärimmilleen viety militarismi veivät myös moraalisen uskottavuuden.

Perinteisen marxilaisuuden korvikkeeksi syntyi useita erilaisia ideologioita. Näistä kestävimmiksi ovat osoittautuneet vihreä ympäristöideologia, kehitysmaaideologia ja poliittisesti korrekti multikulturalismi. Myöhempää perua on kapitalismin vastainen globalisaatiokriittinen liike.

Toisin kuin perinteiseltä marxilaisuudelta näiltä liikkeiltä puuttuu selkeä ideologia ja yhteiskuntamalli, johon pyritään. Sen sijaan ne pyrkivät vetoamaan tunteisiin ja käyttävät ajatustensa perusteluina ensisijaisesti moraalisia argumentteja. Ne siis ovat monella tavalla uskontojen kaltaisia liikkeitä, joiden avulla jäsenet saavat elämälleen merkitystä.

Tie poliittiseen vaikutusvaltaan

Näiden liikkeiden voima itsessään ei riittäisi viemään tavoitteita läpi, mutta heillä on usein tukenaan myötämielinen media ja liikkeet ovat myös taitavia käyttämään mediaa hyväkseen. Parhaiten tässä on onnistunut ympäristöjärjestö Greenpeace.

Poliittisesti korrekti multikulturalismi ei ensi kuulemalta vaikuta kovin mediaseksikkäältä, mutta tätä ideologiaa ajetaankin ihmisoikeusjärjestöjen kautta. Amnestyn kaltaiset ihmisoikeusjärjestöt eivät nykyisin enää ole huolissaan toisinajattelijoiden kohtelusta sosialistisissa maissa vaan keskittyvät enemmänkin erilaisten vähemmistöjen kohteluun perinteisesti ihmisoikeuksia hyvin kunnioittavissa länsimaissa.

Koska liikkeiden sanoma menee läpi mediassa, myös valtavirran poliitikot joutuvat ottamaan niiden esittämiin asioihin kantaa. Poliitikon suosio on riippuvainen mediasta, jolloin kunnianhimoisen poliitikon on ainakin puheiden tasolla kannatettava ilmastonsuojelua, monikulttuurisuutta ja kehitysmaiden auttamista.

Valtion jatkeet

Eikä siinä ole vielä kaikki. Nykyisin nämä liikkeet ovat jo osa poliittista päätöksentekoa, koska niiden mielipide otetaan huomioon lakien ja EU-direktiivien valmistelussa. Esimerkiksi helmikuussa päätettävän uuden ulkomaalaislain valmistelussa on kuultu Amnestyn edustajia asiantuntijoina. Myös Maan Ystävien kaltaisilla ympäristöjärjestöillä on samanlainen rooli ympäristölakien valmistelussa.

Kun edellä mainitun kaltaiset järjestöt vielä saavat julkista rahaa projekteihinsa, ei enää voida puhua mistään kansalaisjärjestöistä vaan valtion jatkeista. Tietysti niitä voidaan kutsua kansalaisjärjestöiksi, jos esimerkiksi Neuvostoliiton virallinen nuorisojärjestö Komsomol voidaan tulkita sellaiseksi.

Edellä mainitut liikkeet kannattavat periaatteessa hyviä asioita kuten ihmisoikeuksia, ympäristönsuojelua ja kehitysmaiden auttamista. Kaikki näistä asioista ovat kuitenkin yhteiskunnalle tuhoisia äärimmilleen vietyinä. Ympäristöfundamentalismi raunioittaa talouden ja ihmisoikeusfundamentalismi puolestaan johtaa etnisiin konflikteihin ja kansalaisvapauksien menetykseen.

Hyviä asioita edistävillä liikkeillä ei ole poliittista vastuuta mistään. Ne voivat ajaa hyviä asioita seurauksista välittämättä. Koska niiden argumentit perustuvat tunteeseen ja moraaliin, järjen käyttö ja ehdotettujen toimenpiteiden seurausten analysointi eivät kuulu liikkeiden vahvoihin puoliin.

jatkuu...

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Juutalainen kelpaa kuolleena mutta ei elävänä

Otsikko viittaa siihen, että juutalaisten joukkotuho on nykypäivän Länsi-Euroopassa kanonisoitu jonkinlaiseksi pahuuden ylimmäksi symboliksi. Toisaalta elävät juutalaiset eivät nykyisin nauti samanlaista arvostusta etenkään, jos he sattuvat olemaan Israelin kansalaisia. Monesti Israelin toimet rinnastetaan juutalaisten joukkotuhon toteuttajien eli natsien vastaaviin.

Tämän jutun kuvituksena on Finn Graffin piirtämä karikatyyri norjalaisesta Dagbladet-lehdestä. Karikatyyrissä Israelin pääministeri Ehud Olmert on piirretty Schindlerin lista –elokuvasta tutun keskitysleirin komentajan kaltaiseksi, ihmisiä huvikseen ampuvaksi hirviöksi.

Toinen esimerkki ns. uudesta antisemitismistä löytyy myös Libanonin sodan ajoilta. Norjalaisen kirjailija Jostein Gaarderin (Sofian maailma) mielipidekirjoitus ”Jumalan valittu kansa” julkaistiin Aftenposten-sanomalehdessä. Gaarderin kirjoitus on järkyttävän yksisilmäinen ja moralistinen mutta kertoo totuudenmukaisesti siitä erityisesti eurooppalaisen vasemmiston edustamasta ajattelumallista, johon ”uusi antisemitismi” perustuu.

Gaarder rinnastaa häpeämättä Israelin valtion Etelä-Afrikan apartheid-hallintoon ja unohtaa ilmeisesti tarkoituksella, että Israelia ympäröivät valtiot ja erilaiset terroristijärjestöt eivät hetkeäkään epäröisi ajaa juutalaisia mereen, jos tällainen tilaisuus vain tulisi. Gaarder kuitenkin menee pitemmälle kuin monet muut, sillä hän melko yksiselitteisesti kiistää Israelin oikeuden olla olemassa:

”Emme tunnusta Israelin valtiota, emme tänään, tästä kirjoituksesta lähtien emmekä tänä surun ja vihan hetkenä. Jos koko Israelin kansa joutuisi hätään ja osa väestöstä pakenisi hallussaan pitämiltä alueilta toiseen diasporaan, sanoisimme: ”Olkoon heidän ympäristönsä rauhallinen ja heille armollinen.” On ajaton rikos ilman lieventäviä asianhaaroja hyökätä pakolaisia ja valtiottomia ihmisiä vastaan.”

Gaarderin kirjoitus herätti runsaasti arvostelua ja kirjailijan israelilainen kustantaja Schocken Publishing House ilmoitti lopettavansa yhteistyön ja Gaarderin kirjojen julkaisemisen. Gaarder sai myös tukea, sillä Norjan entinen pääministeri Kåre Willoch kritisoi Gaarderin arvostelijoita:

”Aina, kun Israelin politiikkaa arvostellaan, jotkut yrittävät kääntää huomion pois arvostelun sisällöstä.”

Humanitaarisen naamion takana

Monet israelilaiset eivät suinkaan passiivisena katsele, kuinka heidän valtiotaan demonisoidaan eurooppalaisessa mediassa. Yksi heistä on Hollannissa syntynyt ympäristönsuojeluun erikoistunut tohtori Manfred Gerstenfeld, joka nykyisin toimii poliittisena toimittajana ja on julkaissut kirjan Behind the Humanitarian Mask. Kirjassa Gerstenfeldin maalitauluna ovat Pohjoismaat, erityisesti Norja ja Ruotsi.

Äskettäin Gerstenfeld aiheutti kohua väittämällä, että antisemitismi kasvaa Norjassa. Israelissa akateemikot kokoontuivat konferenssiin, jossa käsiteltiin epätavallista aihetta eli antisemitismiä Norjassa ja Ruotsissa. Gerstenfeld sanoi:

”En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa ilmiötä. Vain Norjassa Israelista tehdään samassa määrin ainoa roisto.”

Todisteeksi syytöksistä Gerstenfeldillä oli tarjota pitkä lista tapauksista, joista yksi oli Gaarderin Libanonin sodan aikana julkaistu kirjoitus. Gerstenfeld ei myöskään ole vakuuttunut Israelia vastaan kohdistetun kritiikin sisällöstä:

”Israelin arvostelu on tietysti hyväksyttävää eikä tästä ole kyse. Arvostelu on kuitenkin niin puolueellista, että sen lopputuloksena on demonisointi ja dehumanisointi.”

Pohjoismaita on perinteisesti pidetty antirasismin ja humanismin mallimaina. Gerstenfeldin mukaan humanistiset perinteet paradoksaalisesti lisäävät uudenlaista rasismia:

”Yleisen käsityksen mukaan ei-valkoiset ihmiset ovat aina uhreja. Jos sanot näin, poistat heiltä vastuun omasta elämästään. Tämä vastuu on olennainen inhimillinen ominaisuus ja ilman sitä ihmisistä tulee vähemmän inhimillisiä ja huonompia. Tämä synnyttää rasismia niitä ei-valkoisia ihmisiä kohtaan, joita alun perin on tarkoitus auttaa.”

Gerstenfeldin mukaan tällainen rasismi koskee etupäässä afrikkalaisia eikä lainkaan israelilaisia. Sen sijaan israelilaisia demonisoidaan, ja heistä tehdään suurimpia ihmisoikeusrikollisia, jota he eivät ole. Gerstenfeld sanoo tämän luoneen uuden oikeutuksen antisemitismille.

Virallisen Israelin kantaa syytöksiin ei tiedetä, mutta Israelin ulkoministeriön diplomaatit ovat esittäneet mielipiteitä, joiden mukaan nimenomaan Norjassa Israel-vastaisuus on kaikkein suurinta. Israelin ulkoministeriö on kuitenkin ollut varsin pidättyväinen arvostelussaan Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Stoerea kohtaan, vaikka tämä julkaisi viime kuussa kirjan, jossa eräiden väitteiden mukaan rinnastettiin juutalaiset uudisasukkaat natseihin.

Vastaus yllättävästä suunnasta

Gerstenfeldin kritiikki ei jäänyt vaille vastausta, mutta vastaus tuli yllättävästä suunnasta. Norjan holokaustikeskuksen johtaja Odd-Björn Fure sanoi, että norjalaiset eivät ole muuttuneet aiempaa antisemitistisemmiksi.

Furen mukaan

”On päivänselvää, että Norjan julkinen mielipide on muuttunut epäilevämmäksi suhteessa Israeliin viime vuosina. Tätä ei kuitenkaan voi kutsua osoitukseksi antisemitismistä. Arvostelulla ei ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa.”

[...]

”On täysin oikeutettua arvostella Israelin valtiota ja eri Israelin hallituksia, kun Israel rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeuksia vastaan ja ylläpitää brutaalia miehityshallintoa.”

Viime aikoina sanasta ”juutalainen” on taas tullut suosittu haukkumasana Norjassa. Furen mukaan

”Olen kuullut samaa muualta ja tästä on syytä olla todella huolissaan.”

Entä Suomessa?

On päivänselvää, että Israelin toimia tarkastellaan pohjoismaisessa ja myös suomalaisessa mediassa eri kriteereillä kuin konfliktin muiden toimijoiden. Tämä näkyi erityisen selvästi Libanonin sodan aikaisessa uutisoinnissa, jossa Israelia syytettiin suhteettomasta voimankäytöstä eikä lainkaan otettu huomioon sitä, että Israelilla oli kansainvälisen lain mukainen oikeus vastata alueeseensa kohdistuvaan hyökkäykseen.

Hizbollah-järjestö ei tietysti ole sama asia kuin Libanonin valtio, vaikka sillä onkin edustus Libanonin päättävissä elimissä. Libanonin valtio kuitenkin sallii Hizbollahin toiminnan omalla alueellaan, vaikka tietysti on päivänselvää, että Libanonin hallitukselta puuttuu sekä tahto että kyky estää Hizbollahia toimimasta Israelin tuhoamiseksi.

Vaikka Suomenkin media käsittelee Israelin ja palestiinalaisten konfliktia yksipuolisesti, Suomessa poliittisen vasemmiston Israel-vastaisuus ei kuitenkaan ole niin merkittävää kuin Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on näkyvimmin arvostellut Israelia ja näin joutunut myös kritiikin kohteeksi. Tuomiojan näkemykset eivät kuitenkaan välttämättä edusta edes hänen oman puolueensa valtavirtaa.

Olen sen verran lukenut ruotsalaista Israel-kritiikkiä, että en olisi ihan ensimmäisenä niputtamassa Suomea samaan koplaan Norjan ja Ruotsin kanssa Sanna Neguksesta huolimatta. Suomalainen Israel-kritiikki perustuu pitkälti siihen virheelliseen käsitykseen, että Israelin politiikka estää ns. kahden valtion ratkaisun toteutumisen, ja toissijaisesti siihen, että muslimien viha länttä kohtaan perustuu ensisijaisesti Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

lauantaina, joulukuuta 06, 2008

6.12.2008

Urheilu ja kansallistunne ovat Suomessa perinteisesti kuuluneet yhteen. 1970-luvulla tunnetta nostatti erityisesti Lasse Viren neljällä olympiakultamitalillaan. Seuraavassa videossa on Virenin ehkä uskomattomin juoksu eli Montrealin 5000 metrin kilpailu, jossa hän kukistaa pitkällä kirillään Uuden Seelannin mailerit. Vielä uusinnassakin näyttää, että Dick Quax kiilaa väkisin Virenin ohi, mutta Lasse kesti.

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Deja vu

Olen nähnyt tämän ennenkin jossain, mutta en muista missä. Tällainen tunne tulee, kun lueskelee Suomen Antifasistisen Komitean (SAFKA) blogia. Juttujen sävy on kuin Tiedonantajasta 70-luvulta ja aiheiden käsittelytapakin melkein sama eli kommunistista paatosta ilman kommunismia. Proletaareja ei kehoteta liittymään yhteen vaan antifasisteja.

Antifasismikin on ymmärretty hiukan eri tavalla kuin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, jossa antifasistit riehuivat vastamielenosoittajina ja heittelivät kiviä ja pulloja, kun ruotsalaiset nationalistit muistelivat sankarikuningas Kaarlea. Nämä huppareihin pukeutuvat 18-25 –vuotiaat nuoret miehet ovat tulleet tutuiksi globalisaationvastaisista mielenosoituksista.

Jotenkin tuntuu, että vanhakommunistiselta itse itsensä parodialta vaikuttavassa SAFKA:ssa on vähän eri asiasta kyse. Komitea ilmoittaa vastustavansa:

- kouluampumisia
- Perussuomalaisten rasismia ja seksismiä
- Viron apartheid-politiikkaa
- Russofobiaa.

Näistä jo viimeistään paljastuu kytkös Pronssisoturi-kirjan kirjoittajaan, dosentti Johan Bäckmaniin. SAFKA on Venäjän asialla Viroa vastaan. Vaikka Bäckmanin ja erityisesti Leena Hietasen historiallinen revisionismi vaikuttaa vastenmieliseltä, minulla herää tämän SAFKA:n ja Pronssisoturi-sivuston perusteella epäilys, että ovatko tekijät kaikilta osin vakavissaan.

Kömpelön neuvostopropagandan elementtejä on sotkettu kirjoituksiin tavalla, joka herättää muistoja toisaalta oikeasta neuvostopropagandasta ja toisaalta vanhasta pilalehti Pahkasiasta. SAFKA on postmoderni järjestö ja ilmeisesti osallistujilleen jonkinlainen performanssiesitys, jossa ”kokeillaan erilaisia näkökulmia”. Erityisesti seuraava ”esimerkillisestä antifasistista” kertova tarina nauratti hartaasti ja pitkään. Siinä Pohjan kirkkoherra Juha Molari kertoo jälkikasvunsa sotaleikeistä:

”Kun Juha kerran tuli töistä kotiin, Igor-poika oli rakentanut leluistaan rintaman. Vain vihollinen puuttui komeasta sotaleikistä. "Vihollinen on näkymätön", poika vastasi isälle ja näytti ylpeänä muutaman sotilaan kantamaa Venäjän lippua. Sitten Igor sanoi isälleen, että kysymyksessä on
taistelu "fasisteja vastaan".

[…]

” Muistakaa Ilja Ehrenburgin sanat: Me tiedämme, ettei kuolema voi voittaa elämää, ja siksi olemme varmoja siitä, että me tuhoamme fasismin. ”


Toisaalta sivuilta löytyy linkki Leena Hietasen puheita esitteleviin videoihin, jotka ovat jopa minulle vastenmielistä katseltavaa. Hietanen vaikuttaa olevan tosissaan.

En myöskään ole ymmärtänyt, miltä suunnalta Bäckman ja Hietanen olettavat saavansa tukea ajatuksilleen Virosta ”apartheid-valtiona”. Vanhoja SNS:n veteraaneja ja Tiedonantajien tilaajia tuskin löytyy kovin paljon, eivätkä he välttämättä innostu isovenäläisestä imperialismista ilman punaista aatetta muutoin kuin nostalgiasyistä. Fasismin vastainen suojamuuri kaadettiin jo vuonna 1989.

Antifasistit ja Halla-aho

SAFKA:n sivuilla otetaan myös kantaa Jussi Halla-ahon ympärillä pyörivään keskusteluun. Siinä epäillään, että Halla-ahon ajatukset olisivat peräisin Ukrainasta. Itse en usko tähän, mutta kirjoituksen sävyn perusteella epäilen, että jutun on kirjoittanut Johan Bäckman itse. Toki en voi tätä väitettäni todistaa. Bäckman ja Halla-aho ovat työskennelleet samaan aikaan Helsingin yliopistolla ja ilmeisesti myös tavanneet toisensa.

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Politiikka uskonnon korvikkeena

En nyt kirjoita kristillisdemokraateista, jotka pääosin uskovat Jumalaan. Heille politiikka on kuitenkin vain politiikkaa eikä mikään rituaali, jolla puhdistaudutaan synneistä tai lunastetaan paikka taivasten valtakunnassa. Politiikka on uskonnon korvike osalle niistä, jotka eivät usko Jumalaan eivätkä kuolemanjälkeiseen elämään.

Politiikka muuttuu uskonnoksi siinä vaiheessa, kun sen avulla yritetään luoda paratiisi maan päälle (kommunismi) tai pelastaa maailma (vihreä liike). Kun politiikka muuttuu uskonnoksi, poliittisten päätösten seuraukset lakkaavat olemasta merkittäviä. Tärkeämpää on se, että laki sinänsä on eettisiltä periaatteiltaan oman uskomusjärjestelmän periaatteiden mukainen, kuin se, että laki tehokkaasti mahdollistaa rikollisten kiinnisaamisen ja rankaisun.

Nykyisin lain ei tarvitse olla tarkoitettu noudatettavaksi. Riittää, kun sen avulla ”lähetetään viesti” toiminnan kielteisestä luonteesta. Ehkä paras esimerkki tästä on seksin ostamisen kieltävä laki, jolla pyritään kertomaan ihmisille, että maksullinen seksi on kielteistä toimintaa, ikään kuin ihmiset eivät tietäisi oikean ja väärän välistä eroa ilman valppaan lainsäätäjän apua.

Eettinen politiikka

Perinteinen länsimainen järjestys on perustunut kirkon ja valtion erillisyydelle. Keisarin tehtävänä on hallita ja pitää yllä lakia ja järjestystä. Kirkko taas on huolehtinut ihmisten moraalin ylläpitämisestä. Nykyisin tällaista jakoa ei enää ole, sillä kirkko on kristinuskon eroosion myötä menettänyt moraalista auktoriteettiaan ja joutunut alistumaan maallisten ideologioiden, kuten ympäristöideologian ja monikulttuurisuuden edessä. Moraalin määrittely on siirtynyt akateemisen eliitin vastuulle, ja moraalin ylläpito tiedotusvälineiden edistykselliselle etujoukolle. Poliittiset päättäjät toimivat näiden ryhmien tiukasti rajaamalla alueella ja pyrkivät esiintymään moraalin mestareina ja suojelemaan ihmisiä heiltä itseltään.

Eettisesti kestävän politiikan seuraukset eivät tietysti aina ole myönteisiä. Tällöin ongelmallisimpia sekä moraalin määrittelijöiden että moraalin ylläpitäjien kannalta ovat sellaiset ihmiset, jotka asettavat eettisen politiikan kyseenalaiseksi. Koska eettiset periaatteet eivät sinänsä voi olla väärin, kyseenalaistajan on pakko itse olla paha ihminen ja syyllinen johonkin rikokseen. Koska lait eivät välttämättä seuraa akateemisen eliitin määrittämiä eettisiä periaatteita, rikollinen on saatava vastuuseen jostakin hairahduksesta. Jos ei sellaista löydy, sellainen keksitään. Tähän tarkoitukseen käyttökelpoisin väline on media, joka tutkii, syyttää ja tuomitsee ilman vastuuta virheellisten päätelmien seurauksista.

Nykypäivän noitavainot toteutetaan tiedotusvälineiden kautta, ja ironisinta tässä on se, että tiedotusvälineiden omistajat tekevät rahaa noitavainoilla, koska tiedotusvälineiden menestys perustuu viime kädessä ihmisten uteliaisuuteen ja tiedonjanoon, vaikka tieto olisikin laadultaan kyseenalaista ja jopa virheellistä.

Epäeettisen poliitikon kohtalo

Inkvisitiona toimivan median noitavainon kohteeksi joutuneella poliitikolla on kaksi vaihtoehtoa: joko kadota politiikasta ryvettymisen seurauksena tai jatkaa inkvisition tuomitsemana julkisena epähenkilönä vailla median tukea. Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valitulla Jussi Halla-aholla on edessään nämä kaksi vaihtoehtoa.

Media on aloittanut julkisen noitavainon ja on viemässä sitä loppuun saakka. Tukenaan medialla on ainakin näennäisesti sekä poliisi että oikeuslaitos. Halla-ahoa ollaan viemässä epäeettisistä mielipiteistään oikeuteen ja tuomiolle. Vaikka Halla-aho tuomittaisiin, hänen kansansuosionsa tuskin siitä vähenisi, sillä Halla-ahon kannattajat ovat pääsääntöisesti lukeneet hänen kirjoituksensa ja tehneet niistä omat johtopäätöksensä.

Ei ole väliä, vaikka Halla-aho vapautettaisiin oikeudessa. Häntä voidaan silti lyödä epäeettisenä poliitikkona kuin vierasta sikaa. Tärkeintä on viedä huomio pois eettisen politiikan negatiivisista seurauksista ja kääntää keskustelu epäolennaisuuksiin kuten siihen, haluaako Halla-aho, että vihervasemmistolaisia naisia raiskataan tai että Tehtaanpuiston homo joutuisi pistoolin tähtäimeen. Kummassakin tapauksessa Halla-ahon kirjoitusten keskeinen viesti jäisi epäeettisten lauseiden varjoon.

Eettisen politiikan seuraukset

Kun sekä toimeenpanovalta, tuomiovalta että neljäs valtiomahti edustavat moraalia ja sen ylläpitoa, mistään vapaasta yhteiskunnasta ei voida enää puhua. Lopputuloksena on ”suvaitsevaisuuden tyrannia” eli järjestelmä, jossa valtio etukäteen päättää, miten ihmiset saavat ajatella ja mitä mielipiteitä heillä saa olla. Toki saa olla eri mieltä, kunhan väärää mielipidettä ei ääneen lausuta.

Eettisen politiikan seuraukset voivat olla kuinka katastrofaalisia tahansa. Eettisen politiikan kannattajat eivät joudu niistä koskaan vastuuseen, koska syy voidaan aina vierittää epäeettisten tahojen eli paholaisen palveluksessa olevien noitien niskoille.

Lisäys 29.11.2008:

"Socialism is precisely the religion that must overwhelm Christianity. ...In the new order, Socialism will triumph by first capturing the culture via infiltration of schools, universities, churches and the media by transforming the consciousness of society." (Antonio Gramsci)

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Ylen uutiset Rauhan Uskonnon asialla

Intian Mumbaissa tapahtui 80 ihmisen hengen vaatinut terrori-iskujen sarja. Lupamaksuvaroilla rahoitetun Ylen uutisesta löytyy tällainen lause:

"Intiassa on viime vuosina sattunut useita tuhoisia pommi-iskuja. Valtaosin vastuulliset ovat löytyneet islamistien joukoista, mutta myös äärihindut ovat syyllistyneet terroriin."

Kuulostaa siltä, kuin pommi-iskun tekijöistä olisi jotain epäilystä. Etteivät vaan äärihindut olisi tällä kertaa asialla. En tosin ole kuullut terrori-iskuista, joissa äärihindut pyrkisivät tappamaan erityisesti brittiläisiä ja amerikkalaisia. Annetaanpa terrori-iskusta selvinneen britin kertoa. Sky Newsin mukaan:

"Chamberlain kutsui sitä "islamilaisen fundamentalismin rumiksi kasvoiksi" sen "kielenkäytön ja vihamielisyyden perusteella, jolla ihmisiltä kysyttiin, ovatko he brittejä tai amerikkalaisia."

Ylen mielestä viime aikoina äärihindut ovat ilmeisesti iskeneet länsimaalaisia, erityisesti brittejä ja amerikkalaisia vastaan ympäri maailmaa. Tarkoituksena ei tietysti ollut sanoa, että silmitön ihmisten tappaminen liittyisi millään tavalla islamin opetuksiin ja niiden tunnontarkkaan toteuttamiseen käytännössä. Terrorismihan johtuu köyhyydestä ja syrjäytymisestä?

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Islamin pyhä sota

En ole maailman puolueettomin henkilö arvioimaan Seppo S. Kososen kirjaa Jihad – Islamin pyhä sota, koska aiemmin kerroin, että tätä blogia siteerataan kyseisessä kirjassa. Sitaatit ovat kirjoituksestani Väärinkäsityksiä islamista lokakuulta 2007.

Ostin Kososen kirjan KGS:n vihjeen perusteella, koska pyrin seuraamaan islamista suomeksi kirjoitettuja kirjoja. Yleensä lainaan kirjat kirjastosta, kuten Erkki Nordbergin kirjan Islamistinen terrorismi tai Tom Kankkosen Islam Euroopassa –teoksen. Näistä molemmissa on paljon hyvää, mutta myös heikompaa sisältöä. Kososen teos ei kuitenkaan välttämättä päädy kunnallisten kirjastojen kokoelmiin.

Suomenkielisen tavalliselle kansalaiselle tarkoitetun islamista kertovan kirjallisuuden kulmakivenä voidaan pitää Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjaa, joka puutteistaan huolimatta tarjoaa erinomaiset perustiedot islamista. Hämeen-Anttilan teos ei kuitenkaan pysty vastaamaan kysymykseen islamin nimissä harjoitetusta väkivallasta, jota varten kirja todennäköisesti tehtiin 9/11-terrori-iskujen jälkimainingeissa. Hämeen-Anttilan vastaus tähän sivuuttaa islamin perusopetukset tyystin ja etsii selityksiä perinteisistä vasemmistolaisista yhteiskuntateorioista.

Seppo S. Kososen kirja kertoo islamiin oleellisesti liittyvästä jihad-käsitteestä, jota on sanottu islamin kuudenneksi peruspilariksi. Kirjan esipuheessa kirjoittaja kehottaa pääasian ymmärtämiseksi lukemaan peruskäsitteiden selventämiseksi kirjan kolme ensimmäistä lukua ja sen lisäksi seitsemännestä luvusta loppuun. Tämä onkin perusteltua, koska asiaan ensi kertaa tutustuvalle luvut 4-6 eivät välttämättä avaudu. Vähän jo asiasta tietävälle kyseiset luvut kuitenkin avautuvat paremmin, ja kristityille voi suositella lukua, jossa kerrotaan marttyyriuden käsitteestä islamissa.

Kirjan perusteella Kosonen on tutustunut samoihin internet-sivustoihin kuin allekirjoittanut ja lukenut suurimman osan niihin liittyvästä kirjallisuudesta. Tekstin seasta löytyy viittauksia länsimaissa harjoitettuun islamia ymmärtävään monikulttuuripolitiikkaan, joskaan mitään selkeää analyysia tästä ei ole esitetty.

Kosonen on Helsingin Vanhan Kirkon kappalainen ja kuuluu Israelin ymmärtäjiin. Hän käsittelee islamistisen Hamasin harjoittamaa islamistista propagandaa tältä pohjalta. Kirjan esipuhe on päivätty 1.9.2008, ja kirjassa käsitellään ensimmäistä kertaa suomeksi painettuna monia viime aikojen kuohuttaneita tapahtumia, kuten Geert Wildersin julkaisemaa Fitna-elokuvaa tai Hamasin Al-Aqsa-televisiokanavan vastenmielisiä lastenohjelmia.

Suosittelen kirjaa lämpimästi sellaisille, jotka ovat jo lukenee Hämeen-Anttilan teoksen mutta jotka eivät ole muutoin perehtyneet jihad-käsitteeseen. Asioita seuraaville kirja ei tarjoa merkittävää uutta tietoa, minkä Kosonen rehellisesti toteaa alkusanoissa. Teksti on pääsääntöisesti sujuvaa ja helppolukuista. Sisältöä on sivumäärään (170 s.) nähden paljon ja monet mielenkiintoiset asiat sivuutetaan muutamalla lauseella. Kirja ei anna vastauksia kaikkiin kiinnostaviin asioihin kuten Euroopan islamisoitumiseen, mutta tarjoaa hyvät eväät tutustua näihin tarkemmin.

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Somalit maailmalla

Lukaisin Diana Westin kolumnin somaleista otsikolla ”Kiinnittäkää huomiota somaleihin” (Pay attention to the Somalis). Siinä kerrataan lyhyesti viime aikojen somaleihin liittyvät tapahtumat amerikkalaisesta näkökulmasta. Ainakin minulle oli yllätys, että kymmeniin tuhansiin yltävine siirtolaismäärineen somalit ovat suurin yksittäinen afrikkalaissiirtolaisten ryhmä Yhdysvalloissa (tietenkin ”siirtolaisiksi” aikanaan pakotettujen neekeriorjien jälkeläisiä lukuun ottamatta).

Somalit Amerikassa

Olen lukenut somalisiirtolaisten edesottamuksista aiemminkin. Lewistonin pikkukaupunkiin Mainen osavaltiossa tulleet somalit saivat vuonna 2002 paikkakunnan sekaisin. Lewistonissa somalit etsivät halvempia asuntoja ja anteliaampaa sosiaaliturvaa, kuin muualla Yhdysvalloissa oli saatavilla.

Seuraavaksi luin somalien edesottamuksista, kun Minneapolisin kaupungin lentokentän taksikuskeista osa kieltäytyi ottamasta kyytiin matkustajia, joilla oli alkoholia mukanaan. Somalialaissyntyinen taksinkuljettaja Mohamoud Mohamud sanoi:

”Se on uskontoani vastaan enkä mielestäni voi kuljettaa sellaista ihmistä, jolla on alkoholia mukanaan.”

Suuremman kohun aiheutti se, että osa taksinkuljettajista kieltäytyi kuljettamasta matkustajia, joilla oli eläimiä, eritoten koiria, mukanaan. Paikallinen muslimien hengellinen johtaja Hassan Mohamoud sanoi, että islam pitää koiria saastaisina. Mohamoud sanoi:

”Kyse on siitä, koskettaako koiran kuola muslimin ruumista. Heidän on pestävä itsensä vähintään seitsemän kertaa ennen rukousta.”

Koirakielto koskettaa erityisesti näkövammaisia, joille opaskoira on välttämätön. Tämä sai lopulta viranomaiset reagoimaan ja ehdottamaan 30 päivän lentokenttätaksiluvan menetystä niille, jotka kieltäytyvät kuljettamasta matkustajaa ensimmäisellä kerralla. Somalialainen taksinkuljettaja Muse Mohamud kertoi kuitenkin oman mielipiteensä asiasta:

”On väärin, jos he jäädyttävät luvan joltakin tämän uskon tai uskonnon takia. Se on ehdottoman väärin, väärin.”

Seuraavaksi luin somaleista Amerikassa, kun somalien ja Latinalaisesta Amerikasta peräisin olevien siirtolaisten välillä puhkesi kiistoja Ramadanin aikana pidettävistä rukoushetkistä. Viranomaisten ratsioiden seurauksena paperittomat latinotyöntekijät joutuivat jättämään paikkansa, ja heidät korvattiin somaleilla.

Tämä kuitenkin johti kiistoihin JBS Swiftin tehtaalla Coloradon Greeleyssä, koska somalityöntekijät vaativat itselleen oikeuden pitää taukoja Ramadanin aikaisten rukoushetkien aikana. Työnantajaa vaadittiin muuttamaan työntekijöiden ruoka-aikaa, jotta se sopisi yhteen muslimityöntekijöiden rukoushetkien kanssa. Lisäksi muslimityöntekijöille annettiin vapaaksi Eid al-Fitr juhlapyhä, jolla he korvasivat Työntekijöiden päivän (syyskuun ensimmäinen maanantai). Tämä ei kuitenkaan sopinut työpaikan latinoille, jotka nostivat asiasta metelin.

Työnantaja ei suostunut ehdotettuihin muutoksiin, koska ne olisivat kuormittaneet liikaa tehtaan ei-muslimeja. Tämä sai somalit marssimaan ulos työpaikoiltaan. Koska somalit eivät ulosmarssinsa jälkeen palanneet työpaikalle työntanjan asettamaan määräaikaan mennessä, he saivat potkut.

Lisää somaleista Amerikassa

Palataan takaisin Diana Westin kolumniin. Siinä hän kertoo, että Yhdysvaltojen ulkoministeriö on paljastanut laajamittaisen maahanmuuttoon liittyvän petoksen, joka liittyy afrikkalaisten maahanmuuttajien perheidenyhdistämisiin. Koska somalit ovat suurin afrikkalainen maahanmuuttajaryhmä Yhdysvalloissa, petos liittyy merkittävältä osin heihin. 95 prosenttia afrikkalaisista perheidenyhdistämisistä koskee somaleja, etiopialaisia ja liberialaisia.

Yhdysvalloissa tehtiin DNA-testit perheidenyhdistämisen perusteella maahan pyrkiville, ja niissä havaittiin, että vain 20 prosentissa tapauksista voitiin todentaa aito sukulaisuussuhde. Tämän seurauksena ulkoministeriö tilapäisesti lakkautti Afrikasta ja myöhemmin myös muualta maailmasta tulevat perheidenyhdistämiset, joihin liittyvän P-3 –ohjelman turvin Yhdysvaltoihin on saapunut 36 000 afrikkalaista sitten vuoden 2003.

Ehkä juuri tästä syystä ei ole yllätys, että somaleilla on myös poliittista vaikutusvaltaa erityisesti Minnesotan osavaltiossa, jossa heitä on kymmeniä tuhansia. Yhdysvaltain ensimmäinen muslimikongressiedustaja Keith Ellison valittiin Minnesotasta välivaaleissa 2006, ja hän kiitti 7000 äänen voittomarginaalistaan nimenomaan muslimisomaleja.

Äskettäisissä kongressivaaleissa Ellison teki voimakkaasti töitä Al Frankenin valitsemiseksi Yhdysvaltojen senaattiin. Frankenin ja republikaaniehdokas Norm Colemanin senaattikisa on toistaiseksi ratkaisematta, ja viimeisessä ääntenlaskennassa Coleman johtaa 215 äänen marginaalilla. Ellisonin tutkaparina kampanjatyössä oli somalisyntyinen Abdullahi Ugas Farah, joka vuonna 2003 oli mukana avaamassa sharia-tuomioistuinta Mogadishun Shirkolen alueella, kun islamistit hallitsivat tilapäisesti Somalian pääkaupunkia.

Somalit ja merirosvous

Viime päivien näkyvimmät somaleihin liittyvät otsikot koskevat kuitenkin merirosvousta, jota on harjoitettu jo jonkin aika Somalian rannikkovesillä. Viime aikoina merirosvojen toiminta-alue on merkittävästi kasvanut ja ulottuu nykyisin Adenin lahdelta Kenian ja Tansanian rannikolle saakka.

Syynä tähän ovat luonnollisesti lunnaat, joita länsimaiset hallitukset ja yritykset ovat maksaneet aiemmista laivankaappauksista. Nämä rahat on käytetty veneiden ja aseistuksen parantamiseen. Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että NATO:n sota-alukset partioivat Somalian rannikkovesiä, koska Adenin lahden kautta kulkee merkittävä osa Euroopan ja Aasian välisestä kaupasta. Partioitava alue on kuitenkin niin laaja, että muutama sota-alus ei riitä turvaamaan merenkulkua.

Merirosvojen toiminta on myös vaarantanut Somaliaan kulkevat avustuskuljetukset, joiden varassa arvioidaan elävän noin kolme miljoonaa ihmistä. Merirosvot saattoivat kuitenkin tehdä ratkaisevan virheen, kun he kaappasivat Yhdysvaltoihin matkalla olevan saudiarabialaisomisteisen öljytankkerin.

Hyväuskoinen hölmöys

Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole moittia somaleita. Somalia on epäonnistunut valtio, jossa ei ole ollut toimivaa hallintoa vuoden 1991 jälkeen. Ehkä Somalia sellaisen saa, kunhan islamistit ottavat vallan, vaikka edellinen islamistien yritys johtikin Etiopian armeijan väliintuloon. Islamistit kun erehtyivät uhoamaan Mogadishun valtauksen jälkeen jihadia Etiopiaa vastaan.

Moitteita sen sijaan ansaitsee länsimainen hyväuskoinen hölmöys, jota somalimaahanmuuttajat ovat ihailtavasti käyttäneet hyväkseen sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Maahanmuutto on tapahtunut milloin pakolaisuuden, turvapaikan tai perheidenyhdistämisen varjolla. Pohjoismaissa somalit kuormittavat erityisesti sosiaalisektoria. Yhdysvalloissa he joutuvat tekemään töitä, mutta aiheuttavat muulla tavoin vaikeasti selvitettäviä hankaluuksia.

Merirosvojen toiminta puolestaan osoittaa, että lunnaiden maksu on kuin housuun kuseminen pakkasella. Hetken lämmittää, mutta vähän ajan päästä on vielä kylmempää. Kuulin BBC:n uutisista, että somalimerirosvojen hallussa on tällä hetkellä 15 alusta ja lisäksi heillä on panttivankeina 200 merimiestä. Lisälunnaat eivät varmasti rauhoita tilannetta, koska rahat vain rohkaisevat uusia yrittäjiä ja parantavat merirosvojen aseistusta. Yhdysvaltojen puuttumista asiaan ei myöskään kannata odottaa, koska Black Hawk Down on liian tuoreessa muistissa eikä Somaliassa ole öljyvaroja. Sitä paitsi presidenttikin vaihtuu pian.

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Multiculturalism and woman (translation)

In this post I have translated Jussi Halla-aho’s article from the 20th of December 2006 (original: Monikulttuuri ja nainen). I post this to provide a reference to the text if the news spreads outside Finland. I have removed most of the links to original news articles. They are, however, present in the original Finnish language text.

The Women’s organization of Green Party has recently filed a complaint concerning the last paragraph of the text after publically “thinking” for days whether to actually file the complaint or not. The Green Women’s organization wants the police to investigate if the paragraph constitutes incitement to rape. I am no legal expert but to me it seems clear that you need a considerable amount of mental acrobatics to make it such.

However, in the current climate of censorship prevalent in Finland as well as in other Western European countries, I would not be surprised if the investigation leads to prosecution lead by none other than state prosecutor Mika Illman, who has prosecuted in previous “freedom of speech crimes” involving bloggers.

The complaint has been preceded by a longstanding campaign of vilification, during which quotes from Halla-aho’s numerous articles have been taken out of context and used to smear him. The main parties involved in the campaign have been Iltasanomat, Helsingin Sanomat and state broadcaster Yleisradio. The campaign is due to the fact that Halla-aho got almost 3000 votes in the recent municipal election and was elected to Helsinki City Council. Had he received that amount of votes in the last parliamentary election, he would most certainly have been elected.

I apologize for the errors in translation, which I did hastily. The content of the text should, however, be readable to most people who understand English. I also don't provide the context of some of the events and people mentioned in the text, which are only evident to Finnish audience. Matti Nykänen, however, won the ski-jumping gold in two events in Calgary olympics 1988. He has later suffered from problems related to excessive drinking as well as served time in prison.
-----
Multiculturalism and Woman

I have often written about the paradox that immigration and multiculturalism (which in practice mean islamization and submitting to it) are mainly supported by those who stand most to lose in this development. For some reason, for example, the left claiming to support a working man supports the import of cheap labor that draws down the wages. Feminists clap their hands to openly anti-female muslim culture. Greens are excited when new consumers, who have never heard of ecological thinking, are imported from countries with low consumption levels, as well as those, to who slaughtering an animals is taken care of with the help of reciting Allah’s name. The academic community supporting secularism and rationalism applaud to the rise of religious fundamentalism and creationism. Bleeding heart Christians who have spent too much time reading the Gospels (and too little time reading the other parts of New Testament) preach tolerance of those, who advocate crushing the cross and present the infidels two options: either submit or die. And so forth.

In my article Concerning the general and specific tolerance of Islam I considered multiculturalism from the sexual minorities’ point of view. Today I thought to write about women. I got the incentive from the fresh event of cultural enrichment that took place in the north. A 26 year-old woman was gangraped in the center of Oulu at the night between Friday and Saturday in 16th December. There were four to six men and they had knocked the woman unconscious before the rape. According to Kaleva newspaper the men were foreigners ‘dark but not black’.

Helsingin Sanomat published the news at their website in 17th December. All the details about the appearance or nationality of the perpetrators were omitted. HS known of their censorship allowed the following message in the comment section of the story:

“[...]there something wrong in Finnish men’s upbringing. How can this happen in a civilized country? For example Army or Civic duty would be a correct place to teach Finnish men about women’s rights!”

Several readers, including me, mentioned the details of the case in their comments. Contrary to my expectations, the censor let the messages through. About an hour after my message was published the story was updated and a reference to the perpetrators’ foreign nationality was added. Marks of identification (“dark skin”) were still not included, even though eye witnesses were requested to come forward.

Aamulehti removed, according to their standard practice, the references to the perpetrators’ foreign nationality. Iltalehti and Iltasanomat did not seem to know, whether to censor or not, and the end result is a bit funny. The reference to foreign nationality was left to stand and dark skin removed, but the information about the non-black skin was left intact.

”According to the woman the men looked foreign but were not black-skinned.”

Does ”foreign” mean black-skinned by default? Or do IS and IL assume that a foreign rapist is expected to be black-skinned?

The event will most likely be forgotten. It was an individual event, and individual events cannot be used to label the entire community. In any case, it was about disturbed individuals, and the explanation to the event must not be sought from the perpetrators’ cultural background.

I think it was Reino who said in my guestbook that a small minority can ruin the reputation of the entire group, because the entire group panders to the small minority Does anybody remember if any of the challenging minorities of Finland has ever issued a collective apology because of the actions of their members? Or have they internally disciplined the rotten apples? Neither have I. Instead after the Hakunila skirmish six years ago the entire Somali community of Helsinki and Vantaa demonstrated for their countrymen who had been prosecuted for attempted manslaughter. When Somalis wreaked havoc last fall in the center of Helsinki the community leaders only expressed their concern about the indigenous people’s attitude towards the Somalis. When the Somalis wreaked havoc last summer and fall in Turku the Somali community (and the city of Turku decision makers) were mostly concerned about the (“anti-immigrant”) street patrols organized by the Finns.

The Finns’ attitudes are the most important aspect in Antero Mukka’s unbelievable drivel published by Helsingin Sanomat in the 18th December. The article leaves little more room for comment than the article concerning immigration policy written by Reetta Räty of the same publication.

If the minority communities don’t take a stand against crime rampant in their midst, it may be concluded that the issue does not interest them or that they condone the actions of their members. On the other hand, Finnish government through cabinet ministers and members of parliament took a stand against alleged racist attacks in Kajaani in 2005. With this statement a community called “the Finns” condemned the crimes committed by its members against other ethnic groups. (Although it was later revealed that the racist attacks never took place, but the immigrants in question had themselves been guilty of assault. This fact never made its way to mainstream media, and nobody issued an apology to the people of Kajaani for the baseless labeling of the city as hotbed of racism.)

It can also be asked, how much a certain group of people has to excel in the field of crime to make a trend out of the individual events. For some reason the relative share of violent crime (many times more than the one of native Finns) among certain immigrant groups grows year by year, even though only a small minority of the total members is involved. Either the perpetrators are not punished but set free or these groups continuosly produce new players to the market.

However, the most important question is why did the gangrape in Oulu take place. Are the perpetrators disturbed individuals (like the progressives want to believe) or in their own cultural context perfectly normal young men (like I believe)? I stand by my assumption (which at the moment is racist an islamophobic but will turn out to be accurate at 100 per cent certainty in the course of the police investigation), that the perpetrators were muslims. What do islamic scholars, the best friends of every woman, say about rape and particulary about rape of a Western woman? What is happening in the rest of the world and what are our future prospects?

One of my readers sent me an interesting article from 16 years back. Terhi Width, a journalist from Helsingin Sanomat, reports from Oslo 23rd July, 1990 (scanned article can be found here). Norway was back then in the same situation with immigration as Finland is today. Foreign nationals formed 3.3 per cent of the population. Today their share is 8.3 per cent. The biggest groups are Pakistanis, Swedes and Iraqis.

Even though the share of immigrants was only 3.3 per cent, they committed 15 percent of all violent crimes in 1989. They committed 70 per cent of rapes reported during the first half of 1990. Read that statement again.

Because it was as early as 1990, it was possible to say many things that despite their obviousness cannot be said in 2006. Annette Thommesen from Norwegian refugee organization stated:

”It is obvious that a muslim accustomed to veiled women gets wild about the sea of bare breasts in the beach. That’s why it is about time to arrange educational courses about the matter.”

The reaction was familiar to the people of a later age as well:

”Refugees settled in Norway regard the statements made by refugee organizations as insulting and certain individuals are considering to sue Thommesen for libel.”

Muslim honor was not insulted by the fact that they, as a marginal minority, committed two thirds of the rapes in their new home country. Instead what caused their anger was the fact that somebody dared to suggest that something should be done about the issue.This is logical if we assume that muslim rapists don’t think they are doing anything wrong while raping, especially raping infidel women. In fact muslim scholars have stated this several times, but we don’t want to listen to them. We would rather listen to Jaakko Hämeen-Anttila’s fairy tales.

In 2004, mufti Shahid Mehdi from the Islamic Cultural center in Copenhagen said in a television interview that women who don’t wear a headscarf ”are asking for rape”. (Mufti is someone who’s allowed to issue interpretations of islamic law).

In fall 2006 there was an uproar in Australia when the most authoritative islamic scholar in the country, mufti Sheik Taj Din al-Hilali presented a Ramadan sermon in Sydney. In his speech he covered the gangrape incident a few years back. The accused Arab men had openly stated in court that it was all right to rape Christian women. From our point of view this sounds insane but based on islamic teachings perfectly logical. Islam is doctrinally an expansive religion. Muhammad tells his followers to spread it and wage war against infidels. In addition, Muhammad tells in the Q’uran (4:24) expressi verbis, that enemy women must be dealt with as war booty, and it is permissible to abuse them sexually.

Except that muslim men find it impossible to control their sexual impulses due to the culture of head scarves, they consider themselves as soldiers of islam and treat the women of their host country as they are supposed to be treated. The rapes are a logical consequence of islam, that is taught to them in Western mosques.

But what did mufti Hilali say? He said that rape is..

"...90% the women's responsibility. Why? Because a woman possesses the weapon of seduction..It is she who takes off her clothes, shortens them, flirts, puts on make-up and powder and takes to the streets, God protect us, dallying.[…] Then you get a judge, who has no mercy, and he gives you 65 years. “

Hilali refers to the gangrapes of 2000 and their main perpetrator Bilal Skaf, who was initially sentenced to 55 years in prison. He laughed in the court, cursed to the judge and threatened with terror acts in prison, but the Supreme Court still found it appropriate to shorten the sentence to 28 years.

Hilali continues and quotes another scholar:

“But when it comes to this disaster, who started it? In his literature, scholar al-Rafihi says: 'If I came across a rape crime - kidnap and violation of honour - I would discipline the man and order that the woman be arrested and jailed for life.'. Why would you do this, Rafihi? He says because if she had not left the meat uncovered, the cat wouldn't have snatched it.

If you take a kilo of meat, and you don't put it in the fridge or in the pot or in the kitchen but you leave it on a plate in the backyard, and then you have a fight with the neighbour because his cats eat the meat, you're crazy. Isn't this true?

If you take uncovered meat and put it on the street, on the pavement, in a garden, in a park or in the backyard, without a cover and the cats eat it, is it the fault of the cat or the uncovered meat? The uncovered meat is the problem.

If the meat was covered, the cats wouldn't roam around it. If the meat is inside the fridge, they won't get it. “

Hilali agrees with Unni Wikan, a professor of Social Anthropology in Oslo University, who said that seductively dressed women are partially to blame for gangrapes in Norway.

“Norwegian women must understand that we are living in a multicultural society and adapt to it.”

A part of Australian muslim community saw Hilali as a public relations disaster and ”was stunned” about his speech. However, there were also expressions of support including from Abduljajil Sajid, one of Britain’s most influential muslim experts.

”Dr Sajid said while visitin in Australia that Sheikh al-Hilali attacked against immorality and indecent clothing. He attacked against ladies ‘standing in the streets and tempting men to do these evil deeds’. [...}What is wrong here? Who disagrees?[…]I think he is a great scholar with excellent knowledge of islamic law. His intentions are noble. He wants to make morality and virtue part of our society.”

During his speech Hilali thought he was talking to his own people. The publication of his views started a furious cycle of explanations. He was misunderstood, things were taken out of context and so forth.

Angry Australians decided to arrange ”a bikini march” for Australian way of life and as a protest against fundamentalism. Australian media, in a typical progressive Western fashion, started mudslinging and accusations of far right connections. The organizers of the event received threatening phone calls and the papers even published their names and contact details. Local socialists, according to modern socialist tradition, allied with islamists and began organizing a counter-demonstration. In the end the march was cancelled. (See the project homepage).

And not surprisingly, this fall the gangrapes that had plagued Sydney spread to Victoria. Four 16-17 year-old Middle Eastern youths robbed and raped two fourteen-year-old girls at a railway station in Melbourne. One of the accused had earlier committed a rape of a minor.

More informed opinion has been heard from Pakistan, which, by the way, is the country of origin for the main part of Norwegian and British muslim population as well as large part of Swedish muslim community. The burden of proof for rape is decreased so that a woman no longer has to find four witnesses like Q’uran states (If the woman cannot present four male witnesses, the accused is set free, but the woman herself is convicted of adultery). The Union of Islamic Opposition Muttahida Majlis-e-Amal (MMA), which has a strong representation in Parliament and a majority in two key state legislative bodies and which is regarded as the main threat for the government in the next parliamentary election, has declared that it will launch a popular movement to oppose the new legislation. According to religious scholars, the changes are “immoral and unislamic” and a proof that “Western values have infiltrated the society”.

The same issue is covered in the latest news from Indonesian county of Aceh that is recovering from tsunami. The millions of aid dollars poured to Aceh have been used for creation and enhancement of religious militia responsible for guarding sharia law and terrorizing women. The authorities control the use of headscarf, and in some places women are placed under a curfew during the evenings. Social workers warn that this forces several of the tsunami widows to leave their jobs as waitresses and food saleswomen and resort to prostitution. According to local estimates, more sharia militia members have been hired than regular police officers, and they consist mainly of aggressive young men.

Woman who is found guilty of ”indecent” clothing or being together with a male, is convicted to a special punishment. For the ritual, she is escorted to a specially created stage and forced to kneel. A hooded man with a cane rises to the stage and recites religious verses suitable for the event. Then he starts to count and after each number the cane strikes. There are other canes that will strike as well:

”The witnesses say that male spectators often scream of joy, utter pious curses and work themselves into frenzy.”

This is here if you have wondered, what the 700 million euros of development aid taxed from the Finnish public is made to accomplish.

The situation in Norway 16 years ago was probably due to initial difficulties in implementing multiculturalism, like the gangrape in Oulu. Things are probably much better now.

In 2001 Aftenposten wrote about the same issue. In eleven years the foreigners’ share of the population had climbed to 14.3 per cent. In the year 2000 the number of rapes had risen by 40 percent compared to previous year. In September 2001, there were already 13 per cent more rapes than during the entire previous year. 65 percent of the suspects had “non-Western” background. Norwegians with their 85.7 share of Oslo residents constituted 28 per cent of the rape suspects. 80 per cent of the victims were Norwegian women.

[At this stage professor Unni Wikan (see above) made her famous statement ]

There had been little change compared to year 1990, except that the absolute number of rapes had exploded due to the increased immigrant population.

Aftenposten returned to the subject in December 2006. The absolute number of rapes had doubled in 2005 compared to the year 2001. This year a new doubling is on the way, since by August Oslo rape support center has received 165 customers already (130 during the entire previous year). Similar trend to Oslo has been observed in Trondheim.

The cures suggested by the experts look familiar. Per Kristian Dotterud from the Reform center for men proposes that...

"...men should take an active role and discuss what they could do."

Yes. In these pages I have provided my humble contribution to the discussion of what should be done so that women would not need to be afraid of rape while walking the dog or returning home from the bar. I’m afraid that my contribution is not good enough. Guess what the men should do according to Dotterud?

”In my opinion, men should take both individual and collective responsibility. The rape problem should be a topic in discussions between men.”

I think Dotterud’s target has already been achieved. Men are probably the only ones, who discuss of the problem. The actual problem is not solved if me and Pentti get together in a male discussion group and start pondering our masculinity and the dilemma of fallocentric paradigm. The true problem is the fact that European women have become the prey for barbarian invaders in their own country. The problem is solved only by removing the barbarian invader. The majority of men would have done this a long ago, unless the European woman possessed by her warped sense of care, like Mervi Virtanen, Eva Biaudet and Tarja Filatov, stood firmly to protect the barbarian invader.

Perhaps Virtanen, Biaudet and Filatov should think of their individual and collective responsibility in front of the Oulu rape victim as well as others like her.

The situation is extremely frustrating for me as a man. I believe it is equally frustrating for most other men. I think that the Finnish police feel the same when investigating quarrels between Matti Nykänen and Mervi Tapola-Nykänen (or whatever her name was). The police takes Matti to the station and helps Mervi to file a complaint. A day later Mervi cancels the complaint and wonders in the cover of Iltalehti, why the police harasses a regular, loving couple. Yet a day later, Matti punches Mervi who gets a black eye, and Mervi wonders in the cover of Iltalehti, why nobody does a thing.

Finland will follow in the footsteps of Britain, Norway and Australia. The rape incident in Oulu will not be the first nor the last. It is a step in transforming Finland to a regular Western European society, a “communal and responsible society, like Anna Kontula and her ilk would say. It is a society, in which a growing number of people regards women in one way or another as responsible for rapes. I don’t only mean those immigrants but also progressives (like Unni Wikan) active in politics and media, to whom rapes themselves are far less of a problem than the attitudes towards foreigners that a proper discussion concerning rapes could provoke.

Every now and then I have written about problems related to the collective sense of guilt. Still I find it hard not to feel collective resentment towards women first because of what they (along with a few male sycophants) allow to happen to this society and themselves, and second because after each violent act committed against a woman the progressive womenfolk blames me, the Finnish man, for women’s sense of insecurity. In my collective resentment I sometimes find it difficult to feel genuine sympathy towards the victims of these crimes. I feel tempted to think that the women get what they ask for.

However, I try not to think that way, because not all the women are like Virtanen, Biaudet and Filatov. Rapes will eventually get more frequent. Because, this being the case, more women will be raped anyway, I sincerely hope that the predators who randomly pick their victims would catch the right women meaning green-left liberals and their voters. It is rather them than someone else. For them nothing else works except if they get to taste their own multicultural medicine.