Näytetään tekstit, joissa on tunniste globalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste globalismi. Näytä kaikki tekstit

torstaina, heinäkuuta 20, 2023

Sosiaalinen luottoluokitus saapuu länsimaihin

 


Äskettäin luin uutisen, jossa kerrottiin, että brittiläinen Brexit-hankkeessa vahvasti mukana ollut entinen Itsenäisuuspuolueen puheenjohtaja Nigel Farage oli joutunut ongelmiin pankkinsa kanssa. Syyt eivät liittyneet Faragen taloudelliseen asemaaan vaan hänen mielipiteisiinsä ja poliittiseen toimintaansa.

Coutts-pankki sulki Faragen tilit, jotka olivat olleet 40 vuoden ajan kyseisessä pankissa. Tilit suljettiin ilman selitystä.

Vasemmistolainen julkisen palvelun mediayhtiö BBC väitti, että Farage ei ollut riittävän varakas Coutts-pankin asiakkaaksi. Farage itse totesi myöhemmin, että hänen varallisuutensa ei ole aiemmin ollut mikään ongelma pankille. Farage antoi ymmärtää, että syynä pankkipalvelujen epäämiselle olisivat Faragen poliittiset mielipiteet. Faragen mukaan yhdeksän muuta pankkia on sen jälkeen evännyt häneltä pankkipalvelut.

Farage on luokiteltu ”poliittisesti vaikutusvaltaiseksi henkilöksi (politically exposed person = PEP) ja tämä ilmeisesti hiertäisi pankkeja. Lopulta paljastui, Coutts pankin kohdalla todellakin että kyse on siitä, että Farage ei henkilönä ole tarpeeksi ”inklusiivinen”  Coutts-pankki liittyi äskettäin järjestelmään, jossa se sitoutuu taistelemaan rasisimia, transfobiaa, luokkatietoisuutta ja ksenofobiaa vastaan.

Eli kyse on ESG:stä, joka on globalistien lanseeraama yrityksen yhteiskunnallista ”vastuullisuutta” kuvaava luokitusjärjestelmä. Vaikka tällainen systeemi vaikuttaisi kuinka mielettömältä tahansa, suurten pörssiyhtiöiden on pakko sitoutua siihen, jos ne haluavat, että suuret omaisuudenhoitoyhtiöt kuten Black Rock ja Vanguard ostavat yhtiön osakkeita. Jos Black Rock lopettaa osakkeiden ostamisen sen takia,että yhtiön yhteiskuntavastuussa on puutteita, yhtiön osakkeen arvo laskee roimasti. Black Rockin johtaja Larry Fink on itse voimakas ESG:n puolestapuhuja.

ESG on byrokraattinen järjestelmä, jolla ei ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa. Superrikkaat globalistit ovat omaksuneet sen ja käytännössä pakottaneet kaikki läntisen maailman pörssiyhtiöt noudattamaan sitä.

ESG johtaa välillä käsittämättömiin lopputulemiin. Jotkut lukijat saattavat tietää Yhdysvalloissa aiemmin suositun Bud Light – olutmerkin kohtalosta. Bud Light valitsi mainoskasvokseen tunnetun transseksuaali Dylan Mulvaneyn. Tämän seurauksena Bud Lightin myynti romahti eikä ole vieläkään toipunut entiselleen. Itse yhtiölle hanke saattoi olla kannattava, koska yhtiö ESG-pistet nousivat Mulvaneyn ansiosta.

Mitä tulee Coutts-pankkiin, on vaikea arvioida, kuinka paljon kyseisen pankin vastuullisuuspisteet nousivat, kun Faragen tilit suljettiin.

Suomessakin on tapahtunut vähän vastaavaa, kun kansanedustaja Juha Mäenpään kutsuvierasstatus kumottiin Provinssi-festivaaleilla. Kyse ei luultavasti ollut ESG:stä. En tiedä, onko Provinssi-festivaalin järjestäjä pörssiyhtiä. Joka tapauksessa festivaalin järjestäjät käyttäytyivät Mäenpäätä kohtaan samalla tavalla kuin Coutts-pankki Nigel Faragea kohtaan. Mäenpää oli kirjoittanut Ilkka-Pohjalainen lehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän ihmetteli, miksi päiväkotilapsille opetetaan, että pojalla voi olla pimppi.

Saadakseen kutsuvierasstatuksen Mäenpään piti allekirjoittaa paperi, jossa hän sitoutuu Provinssi-festivaalin arvoihin. Kun järjestäjäorganisaatio sai tietää mielipidekirjoituksesta, Mäenpään kutsuvierasstatus kumottiin.

Kiinalainen sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä

Black Rockin johtaja Larry Fink on julkisesti sanonut, että markkinat eivät pidä epävarmuudesta. Markkinat pitävät enemmän totalitaristisista hallinoista kuin demokratioista, jotka ovat sekavia.

ESG:tä voi pitää eräänlaisena yrityksille tarkoitettuna sosiaalisena luottoluokitusjärjestelmänä. Tämä tosin säteilee myös yksilötasolle, kuten Faragen ja Mäenpään kohtelu osoittaa. Molempiin sovellettiin eräänlaista sosiaalista luottoluokitusta, jossa mitattiin sitoutumista ”arvopohjaan”.

Ihmiset käyttävät nykyisin paljon digitaalisia palveluita. Ne mahdollistavat helpon ja nopean tiedonkeruun ja sitä myötä myös palvelun epäämisen niiltä, jotka eivät ole tarpeeksi ”inklusiivisia.”

Tässä kirjoituksessa kerrotut esimerkit osoittavat, että olemme tiellä kohti jatkuvasti kasvavaa valvontaa, jossa poliittinen mielipide tai uskonnollinen vakaumus määrittävät, miten paljon oikeuksia itse kullakin on.Lisäksi aidon totalitarismin tavoin yksittäisen ihmisen on oltava valmis toistamaan järjestelmän pakottamia valheita totuutena (kuten esim. se, että pojalla voi olla pimppi), jos ihminen haluaa tulla kohdelluksi täysivaltaisena kansalaisena.

maanantaina, helmikuuta 21, 2022

Klasun talli - nuoret globaalit johtajat

 


Monelle tuli varmasti pienenä yllätyksenä se, kun Tuomas Malinen jonkin aikaa sitten haastattelussa kertoi, että pääministeri Sanna Marin ottaa vastaan ohjeita ulkomailta. Kaikki eivät myöskään tienneet, että pääministeri Sanna Marin on yksi Maailman talousfoorumin nuorista globaaleista johtajista. WEF:n sivuilla kerrotaan, että Marinista tuli 34-vuotiaana maailman nuorin pääministeri.

Muita suomalaisia nykypoliitikkoja nuorten globaalien johtajien ohjelmassa ovat Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen.

Suomalaispolitikkojen kummisetänä WEF:ssä häärii globalistien uskollinen juoksupoika Alexander Stubb. Tämä EU-asiantuntijana suomalaisille markkinoitu kokoomuspolitikko ja entinen pääministeri palvelee isäntiään myös ylikansallista hallintoa opettavassa School of transnational governancessa.

Kun katsoo talousfoorumin sivuilta, keitä poliittisia johtajia Young global leaders -ohjelmasta on valmistunut, voi melko turvallisesti todeta, että WEF on soluttanut länsimaiden poliittiseen järjestelmään sen intressejä palvelevia poliittisia johtajia. Soluttaminen on onnistunut erinomaisen hyvin, mistä kertoo, että Schwabin broilerihautomont tuotteet ovat menneet kaupaksi ilman suurempia vastalauseita. Valtamedia ei ymmärrettävistä syistä suuremmin kritisoi WEF:n kaltaisten järjestöjen subversiivista toimintaa.

Maailman talousfoorumi ja sen johtaja Klaus Schwab eivät suuremin peittele toimintaansa. Tällä videolla  hän kerskailee, kuinka moni Kanadan hallituksen jäsenistä on WEF:n nuoria globaaleja johtajia ja miten hyvin WEF on onnistunut soluttamaan omiaan länsimaiden hallituksiin.

Kanadassa sekä pääministeri Justin Trudeau että valtiovarainministeri Chrystia Freeland kuuluvat WEF:n nuoriin globaaleihin johtajiin.

Näillä johtajilla on joitakin yhteisiä ominaisuuksia. Ensinnäkin voi sanoa, että Young Global Leaders -ohjelman kasvattamat johtavat eivät ole mitään suuria poliittisia ajattelijoita vaan Sanna Marinin ja Justin Trudeaun kaltaisia vähäisellä tai lähes olemattomalla työelämäkokemuksella varustettuja ihmisiä, joiden pätevyys tärkeisiin poliittisiin tehtäviin on käytännössä nolla. Trudeau oli draamaopettajan sijainen ja osa-aikainen hiihdonopettaja. Marin taas on toiminut kaupan kassana eli hänellä on enemmän kokemusta oikeista töistä.

Mistä koulutustoiminnassa on kyse?

Kun WEF kouluttaan nuoria broileripoliitikkoja, he odottavat heistä kasvavan poliitikkoja, jotka ajavat WEF:n tärkeinä pitämiä asioita. WEF edustaa käytännössä maailman rikkaimpia ihmisiä, jotka haluavat broileripoliitikkoja kasvattamalla varmistaa, että heidän taloudelliset etunsa otetaan päätöksenteossa huomioon. Tyhjäpäiset ja kokemukseltaan vaatimattomat poliitikot noudattavat helpommin ohjeita ja kysyvät vähemmän ikäviä kysymyksiä kuin kyvykkäämmät ja itsenäisesti ajattelevat poliitikot.

Kyse on siis subversiosta eli poliittisen järjestelmän manipuloinnista, siten että politiikkaa tehdään maailman rikkaimpien ihmisten ja suurten korporaatioiden ehdoilla. Kärsijänä tällaisessa järjestelmässä on äänestäjä, joka ei välttämättä tiedä, että hänen äänestämällään poliitikolla on kytköksiä länsimaita hallitseviin oligarkkeihin, joiden edut menevät tavallisen kansalaisen etujen edelle.

Voidaan spekuloida, että Justin Trudeau uskalsi julistaa poikkeustilan ja laittomasti takavarikoida  rekkakuskeille kerätyt rahat, koska hänellä on maailman rikkaimpien oligarkkien tuki takanaan.

Lisäys: The first province of World Economic Forum. 

Lisäys 2:  Neoliberal war on dissent

Lisäys 3: Jason Lepojärvi: Kanadassa valtio vie kuskeilta rekat ja uhkaa lasten huostaanotolla. 

perjantaina, marraskuuta 06, 2020

Yhdysvaltojen vaalien jälkeen

 


Yhdysvaltain vaalit olivat ja menivät. Lopputuloksena ilmeisesti Joe Biden menee Valkoiseen taloon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi hävinnyt vaalit. Yhdysvaltojen korruptoitunut poliittinen järjestelmä vain osoittautui mahdottomaksi voittaa, koska järjestelmä ei halunnut, että Trump voittaa.

Trump kampanjoi voimakkaasti ns. ”ruostevyöhykkeen” osavaltioissa Wisconsinissa, Michiganissa ja Pennsylvaniassa. Vaalipäivänä näiden osavaltioiden laskennat näyttivät etenevän Trumpin kannalta suotuisasti. Illan kääntyessä yöksi 3.11.2020 istuva presidentti saattoi mennä nukkumaan rauhallisin mielin.

Epäilyttävää oli, että edellä mainituissa vaa’ankieliosavaltioissa laskenta keskeytettiin yön ajaksi. Tämä on usein merkki epärehellisestä toiminnasta.

Yön aikana noin klo 4 aamyöstä 4.11.2020 Wisconsinin ja Michiganin osavaltioissa Joe Bidenin tilille ilmestyi yllättäen yli 100 000 ääntä samalla, kun Donald Trumpin äänisaalis ei kasvanut lainkaan.

Samaan aikaan Trumpille menossa olleet Georgia ja Pohjois-Carolina olivat molemmat keskeyttäneet ääntenlaskennan tilanteessa, jossa Trumpilla oli selkeä johtoasema. Vertailun vuoksi voi kertoa, että väestöltään paljon  vaa’ankieliosavaltioita suurempi Floridan osavaltio sai laskennan valmiiksi vaalipäivän aikana ilman ongelmia.

Vaalivilppien historiaa

Karkeasti voi sanoa, että Yhdysvalloissa vaalivilppiä tapahtuu kaikissa vaaleissa. Vaalivilppi on yksi mutta ei ainoa syy, miksi Demokraateilla on yksinvalta useissa suurissa kaupungeissa. Jos Demokraatin vastaehdokas esimerkiksi kongressivaalissa menestyy odotettua paremmin, Demokraattiehdokkaan ääniosuutta lisätään postiäänillä, jos vastaehdokkaan äänimäärä jää alle ”vaalivilppikynnyksen”. Kynnys taas tarkoittaa äänimäärää, joka voidaan lisätä ehdokkaalle ilman, että ulkopuoliset kiinnittäisivät siihen huomiota.

Historiallisesti yksi parhaiten tunnetuista vaalivilppitapauksista ovat vuoden 1960 presidentinvaalit, jotka päättyivät John F. Kennedyn voittoon. On mahdollista, että ilman vaalivilppiä Richard Nixon olisi tuolloin tullut valituksi. Nixonin kannattajat kehottivat ehdokasta riitauttamaan vaalituloksen, mutta Nixon lopulta myönsi tappion 9.11.1960 eli kuusi päivää vaalien jälkeen. Nixonin mukaan maalla ei tuolloin ollut varaa perustuslailliseen kriisiin.

Tuoreempi esimerkki löytyy vuoden 2012 presidentinvaaleista, joissa Republikaanien ehdokas Mitt Romney sai Philadelphian alueelta 0 ääntä. Philadelphian alueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä eli moinen äänisaalis on todellisuudessa mahdollinen vain autoritaarisissa maissa. Luultavasti Philadelphian vaalivilpillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä lopulliseen vaalitulokseen. Kuriositeettina siteeraan Stanfordin yliopiston professori Jonathan Roddenia:

”Meillä on aina ollut näitä tiheitä urbaaneja käytäviä, jotka ovat äärimmäisen demokraattivoittoisia.”

”Kyseessä on eräänlainen urbaani tosiasia ja Philadelphia on tässä suhteessa ääriesimerkki.”

Vaalivilppi jää usein riitauttamatta siksi, että riitauttaminen on hidasta ja kallista. Lopputulos on lisäksi epävarma. Toinen syy on se, että riitauttaminen ei kannata, jos vaalivilpillä ei ollut ratkaisevaa vaikutusta tulokseen.

Koska toisen osapuolen eli lähinnä Demokraattien harjoitama vaalivilppi hyväksytään hiljaisesti, ei kannata yllättyä, että sitä harjoitetaan varsinkin, kun vaalilippujen massapostitus vielä paransi ratkaisevasti vaalivilpin mahdollisuuksia.

Miksi vaalivilpistä ei pidä yllättyä

Edellisessä kappaleessa käsitellyt vaalivilpin historialliset esimerkit kertovat, että kyse ei ole Yhdysvalloissa mistään uudesta asiasta. On kuitenkin toinenkin tekijä, joka mahdollisti nähdyn kaltaisen härskin tempun.

Trump joutui suurimman osan presidenttikaudestaan taistelemaan perusteetonta Venäjä-tutkintaa vastaan ja sen jälkeen puolustautumaan vielä Demokraattien tyhjästä repäistyä virkarikossyytettä vastaan.

Ennen virkaanastumistaan Yhdysvaltojentiedusteluelimet salakuuntelivat Trumpin kampanjaa ja lähettivät jopa vakoojan (Stefan Halper) tiedustelemaan mahdollisista yhteyksistä Venäjän valtioon.

Jos vastustajat ovat valmiita tuollaisiin toimiin, ei pidä yllättyä, jos he ovat myös valmiita käyttämään vaalivilppiä oman surkean ja lähinnä sätkynukkena pidettävän ehdokkaansa eteen.

Taloudellisesti Joe Bidenin vaalikampanja oli Yhdysvaltojen historian kallein. Bidenin kampanjan kassa oli noin 1,5 miljardia dollaria. Lisäksi miljardööri Michael Bloomberg käytti 100 miljoonaa dollaria kääntääkseen Floridan Bidenille. Bloomberg epäonnistui yrityksessään. Jos Demokraattien taustavoimat ovat valmiita käyttämään valtavia rahasummia ehdokkaansa hyväksi, miksi he eivät hyväksyisi myös vaalien väärentämistä.

Raha on myös tulevaisuudessa keino estää Trumpin kaltaista populistia nousemasta presidentiksi. Vaalit olivat liberaalien superrikkaiden keino varoittaa poliitikkoja pitämästä liian korkeaa profiilia.

Näiden vaalien myötä kenellekään ei pitäisi olla epäselvää sen suhteen, että Demokraatit edustavat nykyisellään Yhdysvaltojen rikkaimpia ihmisiä eli itärannikon finanssieliittiä ja länsirannikon tekno-oligarkkeja.

Samalla Demokraatit hellivät joukoissaan myö äärimmäistä vasemmistoa, joihin kuuluu ns. ”squad” eli Demokraattien radikaalit kongressiedustajat Alexandria Ocasio-Cortez, Ilhan Omar, Ayanna Pressley ja Rashida Tlaib.

Valitettavasti Demokraattien globalistiset taustajoukot eivät väärentäneet Senaatin ja Edustajainhuoneen vaaleja. Niissä Demokraattien saalis jäi laihaksi, mikä tekee Bidenista lähinnä lame duck -presidentin ja heikentää Demokraattien ydinkannattajien eli äärivasemmiston vaikutusmahdollisuuksia. Mahdollinen Trumpin syrjäyttäminen voi lämmittää Demokraatteja hetken, mutta vähän ajan päästä heille tulee kylmä.

Vaalit olivat myös tappio identiteettipolitiikkaa ajavalle ”woke” -liikkeelle. Donald Trump keräsi mustien ja latinojen ääniä enemmän kuin yksikään republikaanien presidenttiehdokas ennen häntä.

Bidenin kampanjan mysteeri selviää

Edellisessä kirjoituksessani ihmettelin, miten harvakseltaan ja lähinnä puoliksi tyhjillä parkkipaikoilla kampanjoiva Joe Biden voi johtaa gallupeista 15 prosenttiyksikön erolla Donald Trumpiin, jonka kampanjatilaisuuksiin osallistui suuria ihmisjoukkoja ympäri maata.

Roger Kimball kirjoittaa tästä:

”Biden ei kampanjoinut, koska hän tai hänen käsittelijänsä tiesi, että asiat hoidettaisiin. He tiesivät, että mielipidetiedustelut näyttäisivät Bidenille, että tämä olisi 10, 15 tai jopa 17 prosenttia edellä valtakunnallisesti ja myös vaa’ankieliosavaltiossa, vaikka hän oli todellisuudessa tasoissa tai jopa jäljessä. "

”Bidenin kampanjaa hoitava komitea myös tiesi, että valtamedia oli lähes kokonaan Bidenin ehdokkuuden takana. Tämä oli ilmeistä, koska ylivoimainen valtaosa median raportoinnista oli Trumpia kohtaan vihamielistä ja suorastaan koomisella tavalla Bidenia kohtaan varovaista.”

Kimballin mukaan valtamedian keskuudessa vallitsi hiljaisuuden salaliitto Hunter Bidenin laptopin sisältöä ja Hunterin liikekumppani Tony Bobuliskin paljastuksia kohtaan. Myös muut Bidenin käyttäytymiseen liittyvät asiat vaiettiin kuoliaaksi.

Median puolueellisuus kävi myös selväksi vaalien aikana. Fox News kunnostautui Bidenin cheerleaderinä. Niille, jotka kuvittelevat Fox Newsin olevan konservatiivien kanava, muistutan, että uutispuoli, jossa työskentelee mm. ensimmäisessä presidentinvaalien väittelyssä moderaattorina toiminut Chris Wallace, on Demokraattien takana. Ne, jotka katsoivat ensimmäisen väittelyn varmasti huomasivat, että Wallace taisteli väittelyssä Bidenin puolella.

Vaalien aikana Fox News julisti Bidenin voittaneen Arizonassa, vaikka osavaltiossa oli satoja tuhansia ääniä laskematta. Fox myös viivytteli Floridan julistamista Trumpille.

Kimball myös kertoo seuraavaa:

”Vuonna 2016 poliittinen establishment ei ollut valmistautunut Trumpia varten. He olivat ylimielisiä, koska he tiesivät, että Trumpilla ei olisi mahdollisuuksia Hillary Clintonia vastaan. Joten he eivät peittäneet jälkiään kunnolla eikä heillä ollut kunnon ruohonjuuritason suunnitelmaa Trumpia vastaan.”

Onnistuvatko globalistit tuhoamaan kansallismielisen populismin?

Luonnollisesti on syytä pelätä, että poliittinen toiminta menettää merkityksensä, jos superrikkaat haluavat itse hallita maailmaa. Tällöin perinteinen kansanvalta menettää merkitystään ja kansalaiset lakkaavat olemasta kansalaisia ja muuttuvat kuluttajiksi ja oman identiteettipoliittisen ryhmänsä edustajiksi.

Globalismi tarkoittaa Davos-puolueen valtaa ja demokratian alasajoa siten, että kulissit jäävät pystyyn. Eurooppalaiset tietävät amerikkalaisia paremmin, mitä globalismi tarkoittaa. Se tarkoittaa kaventuvia vaikutusmahdollisuuksia yhteisiin asioihin, ylikansallista hallintoa heikentyvää sananvapautta ja alistumista massamaahanmuuton edessä. Kansallinen identiteetti ja kansallisvaltiot joutavat tämän kehityksen seurauksena historian roskatynnyriin.

Donald Trump oli ja on edelleen kansallismielisen populismin keulakuva, mutta löytyykö hänen jälkeensä ketään, joka ammentaa voimansa suoraan kansalaisista eikä superrikkaiden tai valtiokoneiston tuesta?

Toisaalta Trumpin tarinaa ei vielä ole kirjoitettu loppuun. Uskon, että hän tulee katsomaan vaalivilpin tuomioistuimissa loppuun asti ja on olemassa pieni mahdollisuus, että hän saa vielä jatkokauden. Media ja nimelliset republikaanit yrittävät saada miehen luovuttamaan, mutta en usko hänen tekevän niin ainakaan niin kauan, kun hänellä on kannattajansa takanaan.

Lisäys 7.11.2020

 Entinen Illinoisin osavaltion kuvernööri Rod Blagojevich sanoo, että  Demokraateilla vaalien käääntäminen vilpillisin keinoin on vanha perinne. 

"Jos kysytään, käyttivätkö Demokraatit vilppiääniä Philadelphiassa, vastaan kysymällä, onko paavi katolinen?"