Vihreä liike, Linkola ja Junnila vielä kerran

 

Välillä täytyy ottaa paussia vasemmistolaisesta vihakirjoittelusta ja lukea myös oikeasti hyviä tekstejä. Jarkko Tontti kirjoitti Verkkouutisissa Pentti Linkolasta 19.4.2021

Kirjoituksessaan Tontti käsittelee Linkolan pimeää puolta, jota aikanaan siedettiin ja jopa ylistettiin. Linkolalle nimittäin ihminen oli ensisijaisesti luonnon tuhoaja. Tästä loogisesti seurasi, että luonnon tuhoajien määrää pitää vähentää. Tästä syystä Linkola ylisti elämänsä aikana ihmisiä, jotka tappoivat suuria määriä muita ihmisiä. Linkola ylisti natseja ja muita ihmisten tuhoamisessa kunnostautuneita johtajia ja poliittisia liikkeitä. Samaan aikaan Suomen eliitti ylisti ja palvoi Linkolaa ”luonnon ystävänä” ja suurena ajattelijana. Linkola sanoi jo vuonna 1972 seuraavaa:

 ”On tunnustettava se palvelus, minkä tuo filosofia jo 30 vuotta sitten teki vapauttaessaan maapallon kymmenien miljoonien ylensyövien eurooppalaisten kuormituksesta, niistä kuuden miljoonan lähes ihanteellisen kivuttomalla, ympäristöä haittaamattomalla tavalla.”

Itse toki muistan Linkolan misantrooppiset ja murhanhimoista totalitarismia huokuvat kirjoitukset. Kuitenkin ennen kaikkea muistan Linkolan Suomen Kuvalehdessä julkaistuista lukuisista tehometsätaloutta ja sen tuottamia ”puupeltoja” kritisoivat kirjoitukset, jotka eivät olleet erityisen kuohuttavia.

Itse olen myöhemmällä iällä tullut siihen käsitykseen, että Vihreän liikkeen filosofia sisältää näkemyksen ihmisestä luonnon ulkopuolisena tuhoaja. Ihminen ei ole osa luontoa vaan ulkopuolinen. Linkolan ihmisten harventamista koskevat puheet voivat kuulostaa tylyiltä mutta ne ovat linjassa Vihreän liikkeen ydinfilosofian kanssa, vaikka nykyinen Vihreä liike ei ylistäisikään natsismia kuten Linkola.

Perineisessä kristillisyydessä ihminen on Jumalan kuva ja luomakunnan kruunu, jolla on oikeus käyttää maan antimia omaksi hyväkseen. Tämä filosofia on lähes täysin vastakkainen Vihreän liikkeen  vastaavan kanssa.

Nykyaikana ilmastonmuutoksen noustua politiikan keskiöön, ihminen nähdään jopa koko maapallon elämän tuhoajana. Linkolalaisuuden ydin ei ole kadonnut mihinkään, vaikka sen avoin ihmisten tuhoamisen ylistys onkin kadonnut julkisesta keskustelusta.

Linkolalaisuus on sukua Malthusilaisuudelle, jossa ensimmäistä kertaa puhuttiin väestönkasvun rajoittamisesta.

Samaa jatkumoa edusti myös Rooman klubi, joka esitti raportissaan ”Kasvun rajat” pessimistisen näkemyksen maapallon resurssien riittävyydestä jatkuvan kasvun oloissa.

Tästä päästäänkin Vilhelm Junnilaan. Useimmille on selvää, että Junnila ei ole natsi. Vain pahantahtoisimmat vasemmistolaiset uskovat niin  eivätkä hekään usko, jos ovat itselleen rehellisiä.  Junnilan kohtaloksi koitui lopulta linkolalaisuus ja malthusilainen maailmankuva. Junnila  kysyi Eduskunnassa, esitetääkö ilmastoaborttia avuksi väestönkasvuun. Kun Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sai tietää tästä, Junnilan ministeritie kaatui siihen.

Malthusilainen maailmankuva ei ole mitään marginaalia vaan ihan valtavirtaa esimerkiksi Vihreässä liikkeessä.  Malthusilaisuus näyttelee suurta roolia myös Maailman talousfoorumissa.

Jarkko Tontti on liberaalin demokratian kannattaja. Itse en ole. Liberaali demokratia on käsitteenä sekasikiö, jossa yhdistetään hallintojärjestelmä ja ideologia tavalla, jossa on totalitaristisia piirteitä. Monet Itä-Euroopan maat ovat irtisanoutuneet liberaalista demokratiasta sen sisältämän ideologisen komponentin takia. Tämä muistuttaa näiden maiden asukkaita kommunismista. Itse pidän liberaalia demokratiaa” arvopohjademokratiana”, joka korvaa äärisekularistisessa valtiossa perinteisen kristinuskon, jota liberaalissa demokratiassa pidetään vihollisena ja joka korvautuu liberaaliin demokratiaan sisältyvällä ”arvopohjalla”. Kaikkien liberaalissa demokratiassa toimivien on sisäistettävä kyseinen arvopohja.

Ryszard Legutko esittää kommunismin alla eläneen henkilön käsityksen liberaalista demokratiasta ja sen totalitarismiin vivahtavista piirteistä kirjassaan ”Demon in Democracy”

Ääni vihreille on ääni islamille

11-vuotias Ebba oli yksi niistä, joiden päälle 39-vuotias Allahin soturi Rahmat Akilov ajoi. Akilov teki tekonsa tietoisesti ja halusi murhata 11-vuotiaan kuulovammaisille tarkoitettua koulua käyvän Ebban, koska Ebba oli vääräuskoinen. Ebban ruumis silpoutui Akilovin ohjaaman kuorma-auton alle ja kuvia Ebban ruhjoutuneesta ruumiista on kiertänyt internetissä.

Kuorma-auto ei ajanut Ebban päälle eikä ”hän joutunut mukaan väkivallantekoon”, kuten BBC:n journalisti kuvasi. Rahmat Akilov ajoi kuorma-autolla tarkoituksellisesti Ebban päälle ja murhasi tämän.

Ruotsalainen journalisti, Expressen-lehden päätoimittaja Thomas Mattsson närkästyi Ebban silvotusta ruumiista julkaistuista kuvista ja päästi journalistisen tekopyhyytensä valloilleen. Mattsson kirjoitti blogissaan:

”Kaikilla yksityishenkilöillä on velvollisuus olla levittämättä näitä tunkeilevia kuvia, mutta voimme tuskin antaa ongelmaa 10 – 12 -vuotiaiden lasten harteille.”

Kuvia levittäneet olivat Ebban luokkatovereita. Mattsson lataa täyslaidallisen sosiaalisen median jättien harteille:

”Aikuisten täytyy näyttää esimerkkiä, mutta näin he eivät aina tee. Sosiaalista mediaa ylläpitävien IT-jättien tulisi ottaa asiassa suurempi vastuu, mutta näin he tekevät vain harvoin.”

Mattssonin oman sanomalehden reportterit ovat tunkeutuneet yksityishenkilöiden koteihin ja julkaisseet hakkeroimalla saatuja nimilistoja. Mattsson tuskin on oikea henkilö saarnaamaan yksityisille tai edes sosiaalisen median jäteille moraalista.

Mattsson ja hänen kaltaisensa tuskin kantavat vastuuta Ruotsin avoimesta maahanmuuttopolitiikasta, joka tuottaa maahan Rahmat Akilovin kaltaisia turvapaikanhakijoita. Heitä Ruotsin viranomaiset eivät onnistu poistamaan maasta edes hylätyn hakemuksen jälkeen. Sen sijaan Mattssonin johtama lehti on demonisoinut maahanmuuttopolitiikan arvostelijoita kutsumalla näitä rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi.

Thomas Mattssonin päätoimittamalla Expressen-sanomalehdellä ei myöskään ollut mitään ongelmaa julkaista kuvaa rannalle kuolleen 3-vuotiaan Aylan Kurdin ruumiista. Tämä kuva sai aikaan maanosan laajuisen joukkopsykoosin, joka johti miljoonien laittomien maahantulijoiden vyöryyn sekä Ruotsiin että koko Eurooppaan.

Totuus Aylan Kurdista ja hänen isänsä roolista hänen kuolemassaan tuli ilmi vasta myöhemmin. Isän toimintaa voi luonnehtia sanalla vastuuton, ja sama sana sopii myös eurooppalaiseen valtamediaan, joka häpeämättä käytti kuvaa Aylan Kurdin rannalla makaavasta ruumiista taloudellisen hyödyn tavoitteluun.

Saska Saarikoski islamin teologina

Valtamedian journalisteille tuottaa suuria vaikeuksia myöntää, että massamaahanmuuton vastustajat olisivat jossakin asiassa oikeassa. Siksi he pyrkivät esittämään itsensä maltillisina keskitien kulkijoina ja arvostelemaan ns. ”ääripäitä”. Saska Saarikoski kuuluu tähän ryhmään:

”Maahanmuuttokeskustelu on länsimaissa jakautunut kahteen leiriin: yhdet maalaavat liioiteltuja kauhukuvia, toiset haluavat sulkea silmänsä oikeiltakin uhilta.”

Saskalta löytyy myös ymmärrystä laittomien oleskelijoiden karkotusta vastustaneille:

”Avoimuus ja turvallisuus eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Afganistaniin palautettujen kohtalo herätti suomalaisissa aitoa ja arvokasta myötätuntoa, mutta lämpimän sydämen lisäksi nyt tarvitaan myös viileää päätä. Terrorismin vastustamista ei pidä jättää maahanmuuton vastustajille.”

Harhainen Saska kuvittelee, että moraaliposeeraukseen ja ulkokultaiseen humanismiin keskittyneet ymmärtäisivät turvallisuusuhkien päälle. Ruotsissa edellinen Fredrik Reinfeldtin johtama hallitus teki sopimuksen maahanmuuttopolitiikasta Vihreiden ruotsalaisen sisarpuolueen kanssa. Tarkoituksena oli estää Ruotsidemokraattien vaikutus maahanmuuttopolitiikkaan. Sopimuksen seurauksena laittomasti maassa oleskelevat eli ns. ”paperittomat” olivat oikeutettuja veronmaksajan kustantamaan terveydenhuoltoon. Suomessakin on tahoja, jotka vaativat samaa asiaa.

Rahmat Akilov oli paperiton ja jäi Ruotsiin hylätystä turvapaikkahakemuksesta huolimatta. Jos viranomaiset olisivat onnistuneet karkottamaan hänet, Tukholman viime perjantain terrori-isku olisi saattanut jäädä tapahtumatta ja 11-vuotias Ebba jäädä henkiin.

Vihreiden ja ns. suvaitsevaisten toiminta pyrkii rapauttamaan lain noudattamista sellaisissa tapauksissa, joissa itse itsensä tuomarin asemaan nostaneet omasta mielestään hyvät ihmiset näin haluavat.

Saska esiintyy kolumnissaan myös islamin ymmärtäjänä:

”Ei, islam ei ole väkivallan uskonto. Muslimimaailmassa monet kuitenkin käyttävät nyt uskoa valtataistelunsa välineenä. Siksi ääri-islamismi on todellinen uhka.”

Toimittaja Saarikoski ei ole koskaan selventänyt, millä tavalla islam eroaa ääri-islamismista. Todellisuudessa islamismi on käsitteenä keksitty kuvaamaan islamin sitä osaa, joka pyrkii luomaan islamilaiseen sharia-lakiin perustuvan valtion kaikkialle maailmaan. Islam ei ole länsimaisesta näkökulmasta uskonto vaan yhdistelmä uskontoa ja poliittista ideologiaa.

Ilmeisesti Saska tulkitsee ääri-islamisteiksi ne, jotka ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan itse Allahin puolesta, eli sellaiset kuin Tukholman rekkakuski Rahmat Akilovin. Maltillisia islamisteja ovat ilmeisesti ne, jotka kannattavat sharia-lakia mutta eivät itse käytä väkivaltaa tavoitteensa edistämiseksi.

Islamistien ja ”ääri-islamistien” välinen ero on siis sama kuin aikanaan IRA:lla ja Sinn Feinillä. Molemmat olivat osa samaa liikettä mutta toinen edusti toiminnallista puolta ja toinen julkisivua. Molempien tavoite oli yksi ja sama. IRA/Sinn Feinin tavoitteet olivat luonteeltaan paikallisia, kun taas poliittisen islamin tavoitteet ovat globaaleja.

Islamismi eli poliittinen islam perustuu islamilaiseen teologiaan eikä sitä voi poistaa islamista ilman mittavaa uskonnollista reformia. Jos ei tätä ymmärrä, silloin käsitys ongelman todellisesta laajuudesta jää vajavaiseksi. Ehkä juuri siksi moni haluaa sulkea silmät islamin ikävältä todellisuudelta ja teeskennellä, että ”islam on hieno uskonto”. Artikkeli on kirjoitettu Vihreiden pää-äänenkannattaja Vihreän Langan blogiin ja kirjoittajana oli nykyinen JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström.

Vihreät islamin edistäjinä

Vihreät on Suomen puolueista se, joka voimakkaimmin puhuu vapaan maahanmuuton puolesta. Puolue sai äskettäisissä kunnallisvaaleissa suurvoiton, mikä tekee siitä jatkossa entistä röyhkeämmän massamaahanmuuton esitaistelijan teennäisen ideologisperäisen ”humanismin” nimissä.

Vihreiden tärkein liittolainen on suomalainen valtamedia, jota Saska Saarikoski hyvin edustaa. On todennäköistä, että Vihreät ovat suomalaisten toimittajien keskuudessa suosituin puolue. Tämän voi helposti havaita tavasta, jolla vihreiden poliittisia tavoitteita käsitellään julkisuudessa.

Saska Saarikoski arvostelee lopuksi niitä, jotka yrittävät käytettävissä olevilla keinoilla hillitä muslimien massamaahanmuuttoa:

”Esimerkiksi Trumpin muslimien maahantulokielto on ollut hyvä propaganda-ase muslimiradikaaleille.”

Yhdysvaltojen presidentin toimivaltaan kuuluu oikeus estää muukalaisten saapuminen maahan. Koska liittovaltion tuomioistuinten aktivistituomarit onnistuivat lakiin perustumattomilla tuomioillaan pysäyttämään Trumpin toimet, Yhdysvaltoihin on tänä aikana päässyt kymmeniä tuhansia muslimeja, joiden taustoja ei ole millään tavalla tarkistettu.

Suomen valtiokaan ei tarkistanut niiden yli 30 000 muslimin taustoja, jotka vuonna 2015 lampsivat Haaparannasta Tornioon kuin hollitupaan. Aluksi kukaan ei edes ottanut henkilötietoja ylös, kunnes sisäministeri Petteri Orpon suuri ”saavutus” eli Tornion järjestelykeskus otettiin käyttöön.

Tuolloin Suomen hallitus tulkitsi kansainvälisiä sopimuksia siten, että Suomen piti käsittellä maahan saapuneiden turvapaikkahakemukset, vaikka Dublinin sopimus olisi mahdollistanut hakijoiden palauttamisen. Jopa pääministeri Juha Sipilä joutui tämän myöntämään.

Saska Saarikoski syyttää myös tyypillisen valtamedian toimittajan tapaan niitä poliittisia johtajia, jotka tunnistavat muslimien massamaahanmuuttoon sisältyvät riskit ja haluavat torjua niitä:

”Ikävä kyllä, maailmassa on myös poliittisia johtajia, jotka toimivat kuin terroristit: pyrkivät valtaan viholliskuvia lietsomalla. He vakuuttavat olevansa terrorismin vahvimpia vastustajia mutta pelaavat terroristien kanssa samaan maaliin.”

Ei, Saska. Sinä pelaat terroristien kanssa samaan maaliin. Muslimien massamaahanmuutto luo islamilaiselle terrorismille sekä kasvualustan että toimintaympäristön. Sinä edistät islamilaista terrorismia pyrkimällä demonisoimaan muslimien massamaahanmuuton vastustajia. Puolueena taas Vihreät yhdessä muiden vasemmistopuolueiden kanssa on islamin paras ystävä Suomessa.

Vihreä kunnallispoliitikko ja vastajihadismi

Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Helsingissä esiintyvä Joonas Lyytinen kirjoitti sivuilleen artikkelin ”Vastajihadismin höpsismi”. Vastajihadismi-termiä on julkisuudessa aiemmin käyttänyt lähinnä alan johtava suomalainen asiantuntija, historiantutkija Jussi Jalonen.

Lyytinen haukkuu ensin lyttyyn Political islam -sivustoa ylläpitävän Bill Warnerin ja sen jälkeen ”vastajihadhörhö” Pamela Gellerin. Näistä jälkimmäinen oli aikanaan myös Jussi Jalosen tähtäimessä.

Lyytinen tuntuu olevan erityisen närkästynyt islamin uhrien lukumääräarviosta (270 miljoonaa) ja tukeutuu analyysissaan Little Green Footballs -sivuston artikkeliin. Tällä teollaan Lyytinen menetti uskottavuutensa täysin eli hän harhailee artikkelissaan alueella, jota hän ei ymmärrä ja josta hänellä ei ole riittäviä taustatietoja. Siteerattu LGF:n artikkelikin perustuu lähinnä olkiukkoargumentointiin.

Itseoppineet islam-kriitikot

9/11-terrori-iskut järkyttivät amerikkalaisia. Monille oli mahdotonta ymmärtää, miten joku voi vihata amerikkalaisia niin paljon, että ohjaa lentokoneet päin pilvenpiirtäjiä tappaakseen mahdollisimman paljon viattomia siviilejä.

Ymmärrys islamista oli myös heikolla tasolla. Jotkut ihmiset ottivat asiakseen oppia ymmärtämään, millaiseen opilliseen viitekehykseen lentokoneiden ohjaaminen päin pilvenpiirtäjiä perustui. Yhdysvalloissa tällaisia itseoppineita islamin asiantuntijoita ovat mm. aiemmin mainittu Bill Warner, Robert Spencer ja Andrew Bostom. Näistä Warner on fysiikan tohtori ja Bostomin tausta on lääketieteessä. Spencerin tausta on uskontotieteessä, josta hänellä on maisterin paperit Chapel Hillin yliopistosta Pohjois-Carolinassa.

Bill Warner selittää tällä videolla syitä, miksi itseoppineita islam-asiantuntijoita tarvitaan. Akateemiset islamintutkijat eivät ole kyenneet tarjoamaan vastausta islamilaisen jihadismin aiheuttamaan ongelmaan. Itseoppineet islamin tutkijat taas etsivät vastausta islamin perusteista eli Koraanista, Hadith-kokoelmista ja islamin profeetan elämästä.

Islamin käsittely poliittisena ideologiana ja terrorismin syiden etsiminen sieltä johtaa nykyisessä poliittisesti korrektissa lännessä automaattisesti syytteisiin rasismista ja islamofobiasta. Kaikki edellä mainitut islam-kriitikot ovat saaneet tällaisia syytteitä niskaansa. Heidän väitteitään ei edes yritetä kumota. Jos yritetään, väitteet kuitataan lonkalta ”reikäpäisinä”, kuten Lyytinen tekee. Vaihtoehtoisesti otetaan olkiukot avuksi, kuten Lyytinen myös tekee:

”… minkään noiden ihan oikean ongelman ratkaisua ei edistä se, että islamia käsitellään jonain monoliittisena murhanhimoisena möhkäleenä.”

Warner ja Spencer ovat esittäneet kansantajuisesti niitä islamin opin perusteita, joihin jihadia käyvä terroristi perustaa tekonsa. Jihad on yksi osa islamia ja historiallisesti sen leviämiseen eniten vaikuttanut tekijä. Uskonnollinen pyhä sota oli islamin keskeinen innovaatio ja sen menestyksen perusta. Rauhanomaiset islamin suuntaukset eivät olemassaolollaan kumoa tätä historiallista tosiasiaa. Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila väitti Islamin käsikirjassaan, että islamia ei voida sanoa levitetyn miekkalähetyksellä. Tässä Hämeen-Anttila kertoo selkeästi harhaanjohtavaa tietoa suomalaisille lukijoilleen.

Valtapoliitikot taas ovat julkisissa esiintymisissään pyrkineet välttämään islamilaisen ideologian osuutta nykypäivän terrorismiin. Erityisesti tässä on kunnostautunut väistyvä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, joka ei ole säästellyt ylisanoja islamista pyrkiessään parantamaan suhteita islamilaiseen maailmaan.

Hörhösivusto LGF

Lyytinen hyökkää Bill Warnerin sivustollaan esittämien numeroiden kimppuun. Itse olen lukenut Bostomin kirjan ”Legacy of Jihad”, jossa on useita artikkeleita jihad-valloituksista. Luultavasti eniten kuolonuhreja tuli Intiassa, jossa jo vuoden 1000 tienoilla asui historioitsija K.S. Lalin arvion mukaan 200 miljoonaa ihmistä.

Jihad-hyökkäykset tapahtuivat aikana, jolloin väestökirjanpito ei ollut nykyisellä tasolla. Kaikki luvut ovat enemmän tai vähemmän hyviä arvioita. LGF-sivuston motiivi hyökätä Warnerin ja Gellerin kimppuun ei liity siihen, että luvut olisivat jotenkin erityisen huonoja vaan tarkoituksena on hyökätä nimenomaan näiden henkilöiden kimppuun. Erityisesti Geller on ollut LGF-sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonin vihollinen jo vuosikaudet. Tosin Lyytisen lähteenä käyttämä artikkeli on vuodelta 2011. Nykyisin Johnsonin edesottamukset eivät kiinnosta ketään islam-kriitikkoa.

Charles Johnsonin alkujaan pyöräilyyn keskittynyt blogi muuttui täysin, kun lentokoneet iskeytyivät World Trade Centerin kaksoistorneihin. Sen jälkeen Johnson keskittyi jihad-vastaisen bloginsa pitämiseen. Hän ei ole koskaan ollut mikään hyvä kirjoittaja eikä todellakaan mikään islamin asiantuntija. Sen sijaan hän oli Robert Spencerin ja Pamela Gellerin hyvä kaveri pitkään, kunnes välit rikkoutuivat tai oikeammin Johnson katkaisi välit entisiin ystäviinsä, koska nämä olivat hänen mielestään rasistisia kiihkoilijoita ja veljeilivät äärioikeistolaisten ja jopa uusnatsien kanssa.

LGF:n kommenttiosastossa oli paljon kirjoittajia, mikä aikanaan hämmästytti minua, koska blogina se oli keskinkertainen ja perustui uutisten kokoamiseen ja lyhyeen kommentointiin. Johnson kuitenkin johti sivustoaan itsevaltiaan tavoin eikä sietänyt vastaväitteitä omiin kommentteihinsa. Kun käyttäjä sai maistaa bänniä, hänen aiemmat viestinsä poistettiin saman tien.

Vähitellen Charles Johnsonin ystävät hupenivat ja blogin kommenttiosastoon jäivät enää suuren johtajan innokkaimmat nuoleskelijat. Blogi myös käänsi poliittista kurssiaan täydet 180 astetta. Johnsonin omat perustelut tapahtuneelle voi lukea täältä. Eräät Johnsonin sivustolta poispotkitut käyttäjät seuraavat edelleen Charlesin edesottamuksia. Niitä voi lukea täältä. Sieltä voi myös lukea, miten Johnson jälkikäteen poisti epäsuosioon joutuneiden kirjoittajien kommentteja vanhoista viestiketjuista.

Puutun vielä Lyytisen kirjoituksessa esitettyyn väitteeseen:

”...oudoin väite tässä luonnollisesti on se, että koko transatlanttisen orjakaupan uhrimäärä olisi islamin tai muslimien vastuulla.”

Tämä vaikuttaa Johnsonin sivuston olkiukolta. Itse en ole koskaan moiseen väitteeseen törmännyt. Islam hyväksyy orjuuden ja islamin piirissä orjuus jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun kristitty Eurooppa lopullisesti hylkäsi orjuuden. Usein islam-kriittisillä sivustoilla muistutetaan siitä, että valkoiset eurooppalaiset itse olivat myös orjakaupan uhreja. Isovihan aikana 400 000 asukkaan Suomesta vietiin 30 000 naista ja lasta myytäväksi, eli väkilukuun suhteutettuna tuo on enemmän kuin yhdenkään Afrikan maan vastaava määrä. Osa heistä päätyi aina Persiaan saakka.

Orjuudesta

Islamilainen orjakauppa jatkui Välimeren alueella pitkään. Erityisesti tässä kunnostautuivat Pohjois-Afrikan ns. barbareskivaltiot, joiden kautta vietiin orjiksi arviolta 1 – 1,25 miljoonaa kristittyä eurooppalaista 1500-luvulta 1800-luvulle kattavalla ajanjaksolla. Mustan meren puolella volyymit olivat hieman suurempia eli noin 2,5 miljoonaa vuosien 1450 ja 1700 välisenä aikana.

Orjuutta on esiintynyt ihmiskunnan historiassa ammoisista ajoista alkaen. Luulen, että orjuudesta ei islam-kriitikoiden kirjoituksissa käsitellä islamin mustamaalaamiseksi, vaan siksi, että jälkikolonialistisessa diskurssissa kaikki inhimillinen pahuus projisoidaan valkoisiin länsimaalaisiin. Todellisuudessa meidänkin esi-isämme ja -äitimme kärsivät orjakaupasta. Orjuus ei olisi päättynyt, jos kristityt länsimaalaiset eivät olisi sitä lopettaneet.

Lyytisen kirjoituksessa valkopestään jihadia aivan tosissaan:

”Edellä lueteltujen lisäksi luvussa on mukana vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhan noin 1-1,5 miljoonaa uhria. On vähintäänkin kyseenalaista voidaanko nämä laskea ”islamin” ja ”jihadin” uhreiksi.”

Nuorturkkilaiset kolme pashaa olivat luultavasti sekulaareja ja heidän motiivinsa oli etninen puhdistus. He eivät kuitenkaan olisi saaneet paikallista muslimiväestöä mukaan kansanmurhaan ilman, että olisi vedottu dhimmi-sääntöjen rikkomiseen. Kun islamin vallan alla elävä ei-muslimi syyllistyy tällaiseen, hänet voidaan tappaa. Armenialaisten kansanmurha oli ruohonjuuritasolla tyylipuhdasta jihadia, johon paikalliset imaamit osallistuivat.

Lyytisen moraalinen omahyväisyys tulee esiin seuraavassa:

”Ihminen ja ihmisyhteisöt ovat moniulotteisia olentoja, joiden tekojen taustalta löytyy lukuisia erilaisia motivaatiota, innoittajia ja insentiivejä. Laskemalla kaikki muslimien maailmassa joskus tekemät pahat teot yhteen ja kutsumalla tätä summaa ”islamin uhriluvuksi” redusoi tämä ”anti-jihadistinen” hörhökerho kaikki muslimit vain ja ainoastaan islamin edustajiksi, joiden toiminnan ainoa selittävä motiivi on islam.”

Tuohon tekstiin kannattaa vaihtaa islamin tilalle natsismin tai kommunismin ja lukea se sen jälkeen uudelleen. Sillä tavalla ymmärtää parhaiten Lyytisen poliittisen korrektiuden mielettömyyden. Ei ole mitään perusteltua syytä olla arvioimatta islamilaisen jihadin inhimillistä hintaa. Lyytisen kaltaiset unohtavat myös sen, että islamiin kuuluu poliittinen ulottuvuus ja uskonnollinen pyhä sota, jota opillisena käsitteenä ei löydy muista maailmanuskonnoista.

Miksi islamin opilla sitten on merkitystä? Syy tähän on selkeä. Sen sijaan, että taisteltaisiin asymmetrisen sodankäynnin taktiikkaa eli terrorismia vastaan, vastapuolen ideologinen motiivi pitää pystyä tunnistamaan ja sitä vastaan pitää pyrkiä taistelemaan. Itseoppineet islam-asiantuntijat eivät tuota täydellistä tietoa, mutta sekin on paljon parempaa kuin teeskennellä, että terrorismilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa tai että jihad-terroristit jotenkin vääristelisivät islamia.

Vihreät uustaistolaiset

Jonkinlainen pohjakosketus rasismin vastustamisessa saavutettiin, kun Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jaakko Mustakallio ja Saara Ilvessalo aloittivat Huominen ilman pelkoa -kampanjan. Siinä pyritään saamaan käsite ”järjestäytynyt rasismi” rikoslakiin.

Vetoomuksen laatijat väittävät, että Suomella on YK:n rotusyrjinnän vastaisen sopimuksen nojalla velvollisuus kieltää rasismia edistävät ja siihen yllyttävät järjestöt sekä muu organisoitu toiminta.

Vetoomuksessa todetaan:

”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan kokoontumisvapaus ei ulotu rasistiseen liikehdintään.”

Kampanjassa on kuitenkin kaksi perustavanlaatuista ongelmaa. Ensiksikin Suomen lainsäädäntö on jo nykyisin täysin sopusoinnussa YK:n rasisminvastaisen sopimuksen kanssa. Sopimus on vuodelta 1965 ja se tuli Suomen osalta voimaan 13.8.1970. Sen jälkeen sopimuksen tulkintaa on jatkuvasti tiukennettu ja uusia rikosnimikkeitä on lisätty. Viimeksi kiihotuslainsäädäntöä kiristettiin kattamaan yhä uusia ihmisryhmiä ja lisättiin uusi rikosnimike ”törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, jonka enimmäisrangaistus on 4 vuotta vankeutta.

Toiseksi rasismi on käsitteenä käytössä kulunut ja muuttunut yleisluonteiseksi leimakirveeksi. Näin ei ollut sopimuksen solmimisajankohtana. Tuolloin Neuvostoliiton ja sen liittolaisten vaatimuksesta sopimukseen tuli varsin voimakkaita sananvapauden rajoituksia. Myöhemmin Euroopan Unioni on omaksunut neuvostoliittolaisen sananvapaustulkinnan, kuten Marko Hamilo kirjoituksessaan kertoo.

Käytäntö on myös osoittanut, että erityisesti poliittisen vasemmiston edustajat ovat käyttäneet pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vaientaakseen poliittiset vastustajansa ilmiantamalla heidät kyseisestä rikoksesta. Kuten olen useasti kirjoittanut, lain soveltaminen edellyttää subjektiivista tulkintaa eikä tavallinen ihminen voi etukäteen tietää, missä rajat kulkevat. Jopa nettipoliiseilla on tässä vaikeuksia.

Eikä tietysti pidä unohtaa sananvapauden luonnetta yksilön luonnollisena perusoikeutena, joka on taattu esimerkiksi Yhdysvaltojen perustuslaissa. Se ei salli kongressin säätää lakia, joka rajoittaa kansalaisen sananvapautta.

Suomessa sananvapaus on mainittu perustuslaissa mutta sen rajoittamisesta säädetään tavallisella lainsäädännöllä. Suomessa sananvapautta ei siis ole ymmärretty perusoikeutena muuten kuin juhlapuheissa. Käytännön lainsäädäntö ja valtiovallan jatkuvat pyrkimykset rajoittaa kansalaisten ilmaisuvapautta kertovat pyrkimyksistä kontrolloida kansalaisten mielipiteenilmaisua.

Rasismi rikoslakiin

Kampanjan sivustolla vaaditaan mahtipontisesti ”rasismia rikoslakiin”. Siellä on jopa suoraan kerrottu, millaisia muutoksia rikoslakiin halutaan. On vaikea kuvitella, mitä hyvää nuo lisäykset toisivat. Ne vain tarjoaisivat äärivasemmistolaisille lisää mahdollisuuksia ilmiantoihin ja vähentäisivät näin sananvapautta ja kokoontumisvapautta. Tulkittaisiinko esimerkiksi Facebook-ryhmä ”rotusyrjintää edistäväksi ryhmäksi” vai tarvitaanko rekisteröity yhdistys?

Sinänsä vasemmiston sensuurihengessä ei ole mitään uutta tai yllättävää. Irvoikkainta asiassa on kuitenkin se, että toinen hankkeen johtohahmoista Saara Ilvessalo kertoi vaalikonevastauksessaan vuonna 2015 kannattavansa mahdollisimman laajaa sananvapautta. Perusteluissaan Ilvessalo sanoi:

”Sananvapaus on avoimen yhteiskunnan ja toimivan demokratian perusta. Siksi se pitää hahmottaa vahvana oikeutena ja sen rajoituksiin täytyy suhtautua erittäin kriittisesti.”

Kuten olen monissa aiemmissa sananvapautta käsittelevissä kirjoituksissani todennut, moni itseään suvaitsevaisena pitävä kannattaa sananvapautta täysin rinnoin ainakin, jos ei katsota, mitä hän sanoo mutta-sanan jälkeen. Ilvessalosta ja Mustakalliosta voi huoletta sanoa, että he kannattavat sensuuria. He ovat myös omalta osaltaan viemässä Suomea lähemmäksi entistä DDR-nimistä valtiota.

Ilvessalo ja Mustakallio ovat nykyajan taistolaisia, eli he omasta mielestään edustavat aatteita ja arvoja, joita ei saa asettaa kyseenalaiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen kommunistit yrittivät kieltää ensin fasismin ja myöhemmin neuvostovastaisuuden ja sodanlietsonnan. Vuonna 1973 SKDL:n kansanedustaja Mirjam Vire-Tuominen teki eduskunnassa lakialoitteen ns. rauhanlaista. Kun tuota tekstiä lukee, Ilvessalon ja Mustakallion aloitteessa on paljon samoja piirteitä.

Taistolaiset väittivät puolustavansa demokratiaa mutta kannattivat todellisuudessa pakkovaltaa. He myös olivat rauhan puolella sotaa vastaan, mutta vain yhdellä valtiolla eli Neuvostoliitolla oli rauhanaseita. Nykypäivän suvaitsevaisuus on yhtä valheellista. Ollaan niin liberaaleja ja kannatetaan sananvapautta, mutta ei oikeasti kannatetakaan vaan sensuuritoiveet naamioidaan korulauseilla kuten ”Huominen ilman pelkoa”. Suvaitsevaisuus ei koske niitä, jotka ovat asioista eri mieltä, vaan heidät häpäistään ja demonisoidaan armotta.

Lisäys 4.8.2016: Twitterissä Sami Kuisma löysi tällaisen artikkelin järjestäytyneistä rikollisryhmistä. Sen mukaan:

"Muu­tok­sen seu­rauk­se­na jär­jes­täy­ty­neel­lä ri­kol­lis­ryh­mäl­lä tar­koi­te­taan jat­kos­sa vä­hin­tään kol­men hen­ki­lön muo­dos­ta­maa tie­tyn ajan koos­sa py­sy­vää ra­ken­teel­taan jä­sen­ty­nyt­tä yh­teen­liit­ty­mää, jo­ka toi­mii yh­teis­tuu­min teh­däk­seen ri­kok­sia. Näik­si ri­kok­sik­si lais­sa mai­ni­taan ri­kok­set, jois­ta on sää­det­ty vä­hin­tään nel­jän vuo­den van­keus­ran­gais­tus, se­kä kii­hot­ta­mi­nen kan­san­ryh­mää vas­taan ja oi­keu­den­käy­tös­sä kuul­ta­van uh­kaa­mi­nen."

Tämä ei ole vitsi.

Totalitarismia ja noitavainoja

Jostain syystä edellinen ”välityöksi” tarkoitettu kirjoitus kirvoitti paljon kommentteja. Yritän tässä vastata joihinkin niistä. Nimimerkki Tomin kirjoituksista kävi kyllä selväksi, mistä tuuli puhaltaa ja mikä edellisessä kirjoituksessani närästi. Tomin loppuhuipennuksesta on keskusteltu toisaalla, joten siitä ei sen enempää.

Vihreä totalitarismi

Nimimerkki Sinivihreä taas viljelee olkiukkoargumentointia sen verran innokkaasti, että hänen kommentteihinsa on vaikea vastata. Yritetään silti.

Sinivihreä ihmettelee, mistä johtuu viha vihreitä kohtaan. Totean tässä, että vihreällä liikkeellä on todellisuudessa varsin vähän tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Toki teema sieltä löytyy mutta pohjimmiltaan vihreä liike pyrkii kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan muutokseen vähän samalla tavalla kuin sen ideologinen edeltäjä vallankumouksellinen kommunismi.

Vihreä utopia poikkeaa kuitenkin perinteisestä marxilaisesta, koska siinä ei pyritä luokattomaan yhteiskuntaan vaan ns. kestävään kehitykseen, jossa ihmiselämä ja luonnonvarojen käyttö ovat tasapainossa eivätkä uhkaa luonnon olemassaoloa ja sitä kautta ihmiselämän edellytyksiä. Tuollaista asiaintilaa ei voida saavuttaa vapaaehtoisesti, vaan ihmiset on siihen pakotettava sääntelyllä ja rajoituksilla.

Kestävä kehitys edellyttää myös ihmisen toiminnan kokonaisvaltaita kontrollointia tavalla, jota voisi kutsua totalitaristiseksi. Kestävän kehityksen yhteiskuntaa ei kukaan ole kuitenkaan tarkasti määritellyt. Vihreälle liikkeelle on kuitenkin tyypillistä ihannoida menneisyyden kuviteltua luonnonmukaista elämäntapaa vähän samalla tavalla kuin nimimerkki Sinivihreä tekee:

”Tuhansia vuosia ovat ihmiset viljelleet maata luonnonmukaisin keinoin ja vain viimeiset n. 50 vuotta teholannoitteilla.”

Teholannoitteet, kasvinjalostus, tuholaistorjunta ja korjuutekniikoiden kehitys ovat mahdollistaneet yhä suurempien ihmismäärien ruokkimisen maapallolla. Jos maanviljelyksessä yhtäkkiä siirryttäisiin luonnonmukaisiin menetelmiin, miljoonat ihmiset kuolisivat nälkään.

Vihreä liike turvautuu propagandassaan pelotteluun ja suoranaisiin maailmanlopun visioihin. Näistä esimerkkinä muutama Sinivihreän esittämä kauhuskenaario:

”Olisiko parempi, että viimeisetkin luonnontilaiset metsät olisi hakattu ja viimeisetkin petoeläimet surmattu? Tai että jääkarhut kuolevat sukupuuttoon ja napajäätiköt sulavat? Rannikkokaupungit tulvivat ja ennestään lämpimät seudut aavikoituvat? Kun ihminen ei älyä lopettaa?”

Nämä skenaariot ovat myös tehonneet erityisesti pelottelu ilmastonmuutoksella. Pelottelun seurauksena on luotu päästökauppajärjestelmä, kiristetty energian verotusta ja lisätty tukiaisia esimerkiksi tuulivoimalle. Jäälautalla epätoivoisesti pyristelevää jääkarhua on käytetty propagandavälineenä tavalla, josta Göbbels olisi ylpeä.

Lopullisesti liikkeen totalitaristinen luonne käy kuitenkin ilmi tavasta, jolla aate puuttuu ihmisten jokapäiväisen elämän asioihin kuten syömiseen, työssä käyntiin ja vapaa-ajan harrastuksiin. Mikään ei ole enää yksityistä vaan kaikissa asioissa on ajateltava luonnonvarojen kulutusta. Lemmikkieläinten pitoa arvosteleva Korkeasaaren ex-johtaja on hyvä esimerkki tällaisesta moralisoivasta puuttumisesta ihmisten arkielämän asioihin.

Ihmiset eivät todellisuudessa pysty vihreän kultin edellyttämään hyveellisyyteen. Mahdottomat vaatimukset johtavat teeskentelyyn, ulkokultaisuuteen ja kaksinaismoraaliin kuten missä tahansa liian tiukassa moraalijärjestelmässä, joka ei anna anteeksi inhimillisiä heikkouksia. Sinivihreä tosin väittää vihreiden olevan realisteja:

”Vihreät ovat monissa asioissa realisteja sillä he tiedostavat uhat siinä missä toiset ummistavat niiltä silmänsä romanttisissa kansallismielisissä hörhökuvitelmissaan.”

Todellisuudessa vihreiden käsitys ihmisluonteesta on yhtä epärealistinen kuin luokattomaan utopiaan uskovilla kommunisteilla. On epärealistista uskoa, että siirtyminen kestävään kehitykseen tapahtuisi vapaaehtoisesti ilman leirejä, piikkilankaa ja ihmisten tappamista.

On myös epärealistista kuvitella, että kaikki maailman valtiot sitoutuisivat ns. kasvihuonekaasujen päästörajoituksiin ja myös noudattaisivat niitä. Tässäkin asiassa on helpointa sanoa yhtä ja tehdä toista, kuten käytäntö Kioton sopimuksen kohdalla on osoittanut.

Noitavainoja

Viikon noitavaino tapahtui tällä kertaa Kokoomuksen lupaavan poliitikonalun Facebook-seinällä, jossa Perussuomalaisia edustava köyliöläinen kunnanvaltuutettu Tommi Rautio ylisti Oulun pitseria-ampujaa.

Raution puheista noussut mediakohu peitti alleen itse ampumistapauksen, eli media käänsi huomion pois varsinaisesta rikoksesta kokonaisuuden kannalta toisarvoiseen Facebook-viestiin. Näin media välttyi kysymästä, miksi Oulun ampujan kaltaiset paatuneet väkivaltarikolliset pääsevät Suomessa niin vähällä.

Raution rasistisesta kiihotuksesta tehdään poliisitutkinta, kuinkas muuten. Ilmiantajana toiminut Kokoomuspoliitikko Ossi Mäntylahti sai hänkin paistatella julkisuudessa. Mäntylahti piti Oulun ampujan rikosta rasistisena, vaikka mitään näyttöä tästä ei ole. Mäntylahden kirjoituksista käy ilmi miehen omalaatuinen tapa jäsentää todellisuutta. Kirjoituksessaan ”idän ilmaherruudesta” Mäntylahti ilmiselvästi kuvittelee itähelsinkiläisten äänestäneen innokkaasti Niinistöä siksi, että Kokoomuksen kampanja onnistui hyvin. Todellisuudessa melko suuri osa itähelsinkiläisistä joutui sopivaa presidenttiehdokasta miettiessään tekemään valinnan ruton ja koleran välillä.

Mäntylahti luo itsestään kuvaa nörttinä, joka on lähtenyt mukaan politiikkaan. Itse epäilen, että hänen kykynsä puhua paskaa ilman itsekritiikkiä saa osakseen enemmän arvostusta politiikassa kuin tietotekniikka-alalla, vai mitä sanotte seuraavasta Ossin kehittämisehdotuksesta:

”Facebookissa joku ehti jo kysellä konkreettisia ehdotuksia, joten tässä tulee yksi:
SCRUM on hyväksyttävä hetimiten kaupungin tietotekniikka-alan kehitysprojektien hyväksyttäväksi toimitustavaksi ja projekteja ostavat virkamiehet on koulutettava Certified Product Ownereiksi.”

Ossilla on edessään loistava tulevaisuus politiikassa.

Rasismin ja noitavainojen yhteydestä kannattaa lukea Seppo Oikkosen kirjoitus. Siinä käsitellään samaa teemaa, josta tässä blogissa on usein kirjoitettu. Rasismi on käsitteenä epämääräinen ja sitä käytetään enimmäkseen henkilön leimaamiseen. Rasismisyytöstä vastaan on mahdotonta puolustautua aivan kuten noitaoikeudenkäynnissä:

”Yhteiskunnassamme meneillään oleva rasistijahti muistuttaa noitaoikeudenkäyntejä. Noidillakaan ei ollut puolustuksessaan mitään mahdollisuutta vedota järkiperusteluihin tai käsitesekaannuksiin -- jos järjellä olisi ollut jokin rooli, syytteitäkään ei olisi nostettu. Noitia vastassa oli noituuden leima, maaginen pahuus. ”

Korkeasaaren ex-johtaja provoilee

Koska viime aikoina ei ole juurikaan aikaa riittänyt kirjoittelulle vakavista asioista, täytyy turvautua kevyisiin aiheisiin. Maailma on onneksi sen verran hullu, että aiheista ei ole pulaa.

Pekka Haaviston vaalimenestys on innoittanut vihreästi ajattelevia ottamaan kantaa. Ylen nuori ”kyky” Samppa Korhonen haastatteli Korkeasaaren entistä johtajaa Seppo Turusta Ajankohtainen Ykkönen -lähetyksessä. Uutinen levisi ymmärrettävistä syistä nopeasti valtamediassa ja päätyi luonnollisesti myös Helsingin Totuuden sivuille.

Turusen kärkevät ja huonosti perustellut mielipiteet olisivat itsessäänkin olleet provosoivia, mutta toimittaja Korhonen nosti ne toiseen potenssiin höystämällä niitä omilla vihervasemmistolaisilla uskomuksillaan.

Lemmikkien ekologinen jalanjälki

Mikään ympäristöasioita koskeva uutinen ei ole tarpeeksi päätön toistettavaksi truismina julkisuudessa, jos uutinen vain tukee valtaideologiaa. Käsitys lemmikkieläinten ”ekologisesta jalanjäljestä” edustaa ympäristöhömppää pahimmillaan. Kirjoituksessani ”Katumaasturin hiilijalanjälki” (ja osa 2) kerroin, kuinka väitteet lemmikkieläinten ruokatuotannon viemästä peltoalasta voidaan helposti osoittaa tuulesta temmatuiksi.

Todellisuudessa lihantuotantoa harjoitetaan yksinomaan ihmisen tarpeisiin, ja eläinruoka tuotetaan enimmäkseen ihmisravinnoksi kelpaamattomista lihatuotannon sivutuotteista, jotka ilman lemmikkiruuan tuotantoa käytettäisiin johonkin muuhun tarkoitukseen. Tämä ei estänyt toimittajaa ja Turusta toitottamasta lemmikkieläinten pidon ”ekologisesta kestämättömyydestä”.

Profeetta Turunen myös ennusti, että lemmikkieläinten pidosta joudutaan pitkällä tähtäimellä luopumaan kokonaan eläinsuojelullisten ja ekologisten ongelmien takia. Näin voikin käydä, jos ihmiset nykyistä laajemmin omaksuvat vihreän ekokultin opit. Vaikka vihreä kulttiuskovaisuus on varsin joustavasti onnistunut säilyttämään suosiotaan ja kestänyt jäsentensä ylilyönnit, itse ennustan, että lemmikkieläimiä pidetään vielä senkin jälkeen, kun nykyisen kaltainen vihreä uskonto on kuollut luonnollisen kuoleman.

Luonnosta vieraantuneet

Turunen moittii nykyajan kaupunkilaisia ”luonnosta vieraantuneiksi”. Tässä hän on varmasti oikeassa, jos kaupunkilaisilla tarkoitetaan vihreitä Pekka Haaviston kannattajia, jotka ovat iältään nuoria, yleensä opiskelijoita ja asuvat suurissa kaupungeissa. Vain luonnosta vieraantunut pystyy mystifioimaan luontoa viherkultin jäsenten tapaan. En kuitenkaan usko, että Turunen tarkoitti lausunnollaan erityisesti vihreitä.

Turunen tuntui olevan kovasti huolissaan ihmisten kanssa asuvien lemmikkien hyvinvoinnista. Hänen kaltaisilleen eläimet kuuluvat luontoon ja Turunen lisäksi rakentaa keinotekoista ristiriitaa lemmikkieläinten pidon ja luonnon kunnioittamisen välille.

Historiattomuudessaan Turunen ei ymmärrä, että nykyisen kaltaiset lemmikieläimet ovat olleet ihmisen seurana tuhansia vuosia. Kyse ei siis ole mistään ”muoti-ilmiöstä”, vaikka esimerkiksi koirista ei ihmisille nykyisin ole vastaavaa konkreettista hyötyä kuin esihistoriallisina aikoina, jolloin koirat varoittivat vaarasta ja avustivat ihmistä ravinnon hankinnassa.

Turusen pölhöys nakyy selkeästi myös seuraavassa lausunnossa:

”Lemmikin etu menee aina luonnonvaraisen eläimen edun edelle. Jos Suomessa susi tappaa koiran, susi saa aina tuomion, vaikka Suomessa jokaista sutta kohti on noin 4000 koiraa.”

Turunen ei tunnu lainkaan kunnioittavan syrjäseudun ihmisten omaisuutta ja elinympäristöä, mikä on valitettavan tyypillistiä itseään asiantuntijana pitäville luontoaktivisteille. Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä.

Turunen myös vaatii lemmikkieläinten pitoon koulutusta ja eräänlaista ajokorttia. Tämäkin kertoo lähinnä Turusen vankkumattomasta uskosta valtion holhoukseen. Todellisuudessa pakolliset tutkinnot aihettaisivat ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia niille, jotka muutenkin hoitaisivat lemmikkejään asianmukaisesti. Vastuuttomat eläintenpitäjät eivät opetuksen sisällöstä piittaisi.

Seppo Turunen ei ole suinkaan ainoa suunsa avannut hörhö. Kullervo Kalervonpojan blogissa siteerataan Markus Wasaraa (ei ole sukua allekirjoittaneelle) ja hänen liikennepoliittisia fantasioitaan.

Heräämisiä

Yllätyin positiivisesti, kun luin Tiede-lehden kolumnisti Marko Hamilon avautumisen ”Lapsesi ei äänestä vihreitä”. Artikkelissa käydään läpi syitä, miksi kirjoittaja on luopunut viha-rakkaussuhteestaan vihreisiin. Itseään klassiseksi liberaaliksi nimittävä Hamilo on huomannut vihreiden arvoliberalismin todellisen luonteen ja onnistuu melkein ymmärtämään, mistä siinä on kyse.

Irrationalismi

Melkein heti käy selville, missä kohdassa sukset menevät ristiin. Nimenomaan vihreiden vahvaksi mielletty alue eli ympäristöpolitiikka saa Hamilon karvat nousemaan pystyyn:

”Vihreät ovat ennemminkin tuoneet ympäristönsuojeluun irrationalismia, epätieteellistä asennetta ja kustannustehottomuutta. 2000-luvulla olemme saaneet todistaa sellaisia asioita kuin jätevesiasetus, hehkulamppudirektiivi, hyperturvallisten uusien ydinvoimaloiden vastustus (ja vanhojen suomalaisten ja venäläisten laitosten hiljainen hyväksyminen), biopolttoainebuumi ja mitä kaikkea niitä olikaan.”

Hamilo kuuluu niihin tiedeuskovaisiin, jotka pitävät ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta toteen näytettynä mutta eivät ymmärrä sen torjumiseen käytettyjä järjettömiä keinoja. Erottava tekijä vihreisiin syntyy nähdäkseni ydinvoimasta, joka on lyhyellä tähtäimellä ainoa tehokas keino vähentää radikaalisti hiilidioksidipäästöjä.

Muitakin vastaavia ns. järkivihreitä löytyy. Yhteen tällaiseen Hamilo viittaakin kirjoituksessaan. Hamilo ei puhu suoraan Fukushiman onnettomuudesta, mutta nimenomaan suhtautuminen siihen erottaa järkivihreät aidoista uskovaisista. Fukushiman reaktorit sijaitsivat maanjäristyksille alttiilla alueella ja olivat yli 40 vuotta vanhoja. Säteilyvuodot ja vaikeudet reaktorien jäähdyttämisessä edustivat vihreille uskovaisille suurta mahdollisuutta, kun taas järkivihreä näki, että voimalaonnettomuus oli suuri voitto fossiilisille polttoaineille.

Ns. järkivihreät näkevät ilmastonmuutoksen todellisena uhkakuvana, kun taas uskovaisille kyse on enemmän maailmanlopun kultista. Ihmiskunta parantuu synneistään siirtymällä utopistiseen ”kestävän kehityksen yhteiskuntaan”, jossa ei syödä lihaa, käytetään kestovaippoja ja eletään ilman hiilijalanjälkeä.

Arvoliberalismi

Hamilo repii auki vihreiden valheellisen arvoliberalismin kiitettävällä tehokkuudella. Sydäntä suorastaan lämmittää, kun hän ymmärtää konservatismin oleelliset periaatteet ja tuntuu myös hyväksyvän ne.

”Minä aloin kannattaa konservatismia kun ymmärsin, että moderni konservatiivinen asenne voi sisällyttää itseensä sen yhteiskuntafilosofian - klassisen liberalismin - jonka elinvoimaisuuteen en ole lakannut uskomasta. Tämän ajattelutavan mukaan konservatismin vastakohtana ei ole liberalismi, vaan radikalismi. Konservatismin ydin on silloin, että a) jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja b) jos se on rikki, korjaa se jollakin, josta on jo aiemmin hyvää näyttöä. Uusia asioita pitää tietysti kokeilla, mutta - insinöörikielellä sanottuna - kokeiluja ei pidä tehdä tuotantojärjestelmässä.”

Itse en olisi osannut sanoa tuota yhtä hyvin. Olen myös antanut itselleni ymmärtää, että tässäkin blogissa vaikuttava nimimerkki Tiedemies on käynyt ajattelussaan läpi samankaltaiset vaiheet. Tosin konservatismia hän vierastaa, koska kokee sen liittyvän lähinnä kristinuskoon eikä hän ateistina ymmärrä kristinuskon merkitystä. Ei pidä tieten tahtoen tuhota sellaista, joka on ollut kulttuurimme yhtenä peruskivenä jo satojen vuosien ajan. Kristinuskon tilalle tulee kuitenkin joku muu oppijärjestelmä tai iso joukko sellaisia, joiden toimivuudesta ei ole takeita.

Hamilo näkee myös vihreiden uskottavuusongelman:

”Joka tapauksessa vihreiden ongelmana on roolisekaannus. He mielellään haluavat vedota varsinkin nuoriin jonkinlaisena kriittisenä, erilaisena ja kapinallisena vaihtoehtona. Vihreillä ei ole rohkeutta sanoa kuten demarit, että katsokaa, me olemme rakentaneet hienon yhteiskunnan, tule jatkamaan upeaa perinnettämme. Valtavirtaistuneena ja vanhentuneena puolueena vihreät eivät voi kuitenkaan uskottavasti esiintyä enää kapinallisenakaan. ”

Pohjimmiltaan 60-lukulaisesta vastakulttuurista on tullut valtavirtaa, mutta sen harjoittajat eivät vielä tätä ymmärrä vaan jatkavat kapinointiaan kaikesta huolimatta. On toisaalta väärin syyttää yksinomaan vihreitä koko länsimaista yhteiskuntaa vaivaavasta ilmiöstä. Vihreiden arvoliberalismi, jota itse kutsun moderniksi vasemmistoliberalismiksi, on levinnyt useimpiin valtapuolueisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin. Vihreät ei puolueena ole keksinyt tätä ideologiaa eikä ole vastuussa sen leviämisestä, vaikka se onkin poliittisella kentällä ideologian selväsanaisin puolustaja.

Hamilo ei myöskään ole päässyt irti sokeasta luottamuksesta tieteen puolueettomuuteen. Hän ei voi ymmärtää ns. "denialisteja", jotka eivät pidä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vakavana uhkana. Hän ei ymmärrä, että myös tiede voi politisoitua ja että sitä harjoittavat ihmiset voivat syyllistyä epäeettiseen toimintaan, jos rahoituksen jatkuminen on siitä kiinni. Ns. Climategate näytti, että luotettavana pidettyä vertaisarviointiakin voidaan manipuloida ja väärät tutkimustulokset mitätöidä auktoriteettiaseman avulla.