sunnuntaina, helmikuuta 18, 2024

Venäjä-huijauksesta uusia tietoja



 

Olin hieman yllättynyt, kun kuulin, että Twitter files -raportoinnissa kunnostautuneet Matt Taibbi ja Michael Schellenberger ottivat seuraavaksi kohteekseen Venäjä-huijauksen, jossa ”Syvä valtio” yritti lavastaa Donald Trumpista Venäjän asiamiehen.


Toisaalta asiaa sopii myös penkoa, koska yhtäkään hankkeeseen osallistunutta ei ole tuomitttu, vaikka sen aikana tehtiin rikoksia ja kohdehenkilöiden kansalaisoikeuksia rikottiin. Ilmeisesti journalistitiimillä Schellenberger, Taibbi, ja Axel Gutentag on myös uusia lähteitä.


Ensimmäiset julkaistut artikkelit näyttävät keskittyvän Venäjä-huijauksen alkupäähän. Yhdysvallat ja osa sen liittolaissmaita (Kanada, Britannia, Austtralia ja Uusi Seelanti pitävät yllä tiedusteluyhteistyötä, jota kutsutaan nimellä Five Eyes.


Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu ohjasi Trumpin neuvonantajia Five Eyes-kumppanien tutkittavaksi ja manipuloitavaksi.


Taibbi, Schellenberger ja Gutentag kertovat, että tähän saakka virallinen totuus Trumpin Venäjä-ythteyksien tutkinnan alusta on ajoitettu heinäkuun loppuun 2016, jolloin Trumpin kampanjan palkaton työntekijä George Papadopoulos kertoi australialaisdiplomaatti Alexander Downerille, että venäläisillä olisi raskauttavaa materiaalia Hillary Clintonista.


Todellisuudessa Yhdysvaltojen tiedustelu yhteisö pyysi jo aiemmin Five Eyes-ryhmään kuuluvia maita tarkkailemaan Trumpin piiriin kuuluvia henkilöitä ja toimittamaan tiedot amerikkalaisille tiedusteluelimille.

Kun presidentti Obamalle oli kerrottu, että Barack Obaman CIA-johtaja John Brennan oli tunnistanut 26 Trumpin piiriin kuuluvaa henkilöä seurattavaksi, tiedusteluyhteisä määritti nämä henkilöt sellaisiksi, joihin pitää ”törmätä ja joita on yritettävä manipuloida.


Tähän valvontaan liittyvä aineisto löytyy 20 cm paksusta kansiosta, jonka salaisuusluokituksen Presidentti Trump määräsi purettavaksi kautensa lopussa.


Jos nämä salaisiksi luokitellut asiakirjat ovat olemassa, ne mahdollisesti osoittavat, että Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset rikkoivat useita vakoiluun ja vaalien häirintään liittyviä lakeja.


Joidenkin arvioiden mukaan FBI:n Donald Trumpin omistamaan Mar al Lagon kiinteistöön tehdyssä ratsiassa etsittiin näitä dokumentteja.


Joillekin voi herätä tässä vaiheessa kysymys, miksi pitää nähdä noin paljon vaivaa.Tällöin täytyy miettiä operaation luonnetta. Kyseessä oli disinformaation valkopesuoperaatio, jossa Hillary Clintonin kampanjan tuottamasta sepitetystä aineistosta saatiin ainakin päällisin puolin uskottavaa.


Kaikki Five Eyes -ryhmässä tiesivät, että kyseessä oli roskatieto eikä kukaan halunnut omia sormenjälkiään sellaiseen.


Lopulta disinformaatio päätyi FBI:n haltuun. Siellä sitä käytettiin mm. salakuuntelulupien hankintaan FISA-tuomioistuimesta.


Venäjä-huijaista tutkinut erikoissyyttäjä John Durham sanoi, että FBI:n Venäjä-tutkinnan avaamiseen ei koskaan ollut riittäviä perusteita. Kuluvan vuoden aikana Yhdysvalloissa käydään jälleen presidentin vaalit ja Donald Trump näyttää toennäköiseltä Republikaanien presidenttiehdokas. Demokraatit ovat 

jälleen järjestäneet likaisia temppuj ja ovat politisoineet oikeusjärjestelmän ja pakottavat Donald Trumpin osallistumaan lukuisiin oikeudenkäynteihhin, joiden syytteet vaikuttavat enemmän tai vähemmän tekaistuilta.. Syytteet ovat olemassa vain sen takia,että Trump on ehdokkaana. Oikeudewnkäyntien tarkoius on sekä viedä Trumpin aikaa että kululuttaa hänen taloudellisia resurssejaan.Parhaimmillaan joku syytteistä vooi johtaa jopa vankilatuomioon, joka ei luultavasti kestä ylemmissä oikeusasteissa.Manhattanilla käyty Ehkä irvokkain oli äskettäin päättynytsiviilioikeudenkäynti, joka koski Trumpin omistamien kiinteistöjen arvostusta.

Demokraattien "lawfare"

 on yleensä vahinggon kärsinyt osapuoli ja oikeuden tehtävänä on määrittää korvausvelvollisuuss. Trumpink siviilioikeudenkäynnissä ei ollut vahingon kärsinyttä osapuolta vaan kaikki osapuolet olivat saaneet rahansa ha teehneet jopa hyvää voittoa kiinteistökaupoilla.


Jutun syyttäjä päättii jostain syystä, ettää Trumpin lainan vakuutena käyttämä Mar al lago -kiinteistö oli kaupassa yliarvosttettu. Kauppaa rahoittanut pankki ei missään vaiheessa valittanut kyseisen kiinteistön yliarvostuksesta. Oikeudenkäynnin tuomarina toiminut Arrhur Engoron määräisi Trumpille 309 miljoonan dollarin sakon. George Sorosin rahoittaman kampanjan käynyt piirisyyttäjä Letitia James lupasi vaalikampanassaan tuomita Trumpin. Tästä huolimatta häntä ei jäävätty tehtävästään.


Rinnan Trumpin oikeudenkäyntien kanssa demookraattijohtoiset osavaltiot ovat yrittäneet tehdä Trumpista vaalikelvottoman omassa osavaltiossaan. Nämä yritykset eivät toistaiseksi ole onnistuneet ja tuskinonnistuvatkaan mutta yrityksen puutteesta se ei ainakaan jää kiinni.


Demokraattien ehdokas Joe Biden on kognitiigvisilta kyvyiltään niin heikossa kunnossa,, että hän ei välttämättä pysty palvelemaan toista kautta presidenttinä. Siksi Demokraatit luultavasti menestyvät lakituvassa paremmin kuin vaaliuurnilla.