Välillä täytyy ottaa paussia vasemmistolaisesta vihakirjoittelusta ja lukea myös oikeasti hyviä tekstejä. Jarkko Tontti kirjoitti Verkkouutisissa Pentti Linkolasta 19.4.2021
Kirjoituksessaan Tontti käsittelee Linkolan pimeää puolta, jota aikanaan siedettiin ja jopa ylistettiin. Linkolalle nimittäin ihminen oli ensisijaisesti luonnon tuhoaja. Tästä loogisesti seurasi, että luonnon tuhoajien määrää pitää vähentää. Tästä syystä Linkola ylisti elämänsä aikana ihmisiä, jotka tappoivat suuria määriä muita ihmisiä. Linkola ylisti natseja ja muita ihmisten tuhoamisessa kunnostautuneita johtajia ja poliittisia liikkeitä. Samaan aikaan Suomen eliitti ylisti ja palvoi Linkolaa ”luonnon ystävänä” ja suurena ajattelijana. Linkola sanoi jo vuonna 1972 seuraavaa:
”On tunnustettava se palvelus, minkä tuo filosofia jo 30 vuotta sitten teki vapauttaessaan maapallon kymmenien miljoonien ylensyövien eurooppalaisten kuormituksesta, niistä kuuden miljoonan lähes ihanteellisen kivuttomalla, ympäristöä haittaamattomalla tavalla.”
Itse toki muistan Linkolan misantrooppiset ja murhanhimoista totalitarismia huokuvat kirjoitukset. Kuitenkin ennen kaikkea muistan Linkolan Suomen Kuvalehdessä julkaistuista lukuisista tehometsätaloutta ja sen tuottamia ”puupeltoja” kritisoivat kirjoitukset, jotka eivät olleet erityisen kuohuttavia.
Itse olen myöhemmällä iällä tullut siihen käsitykseen, että Vihreän liikkeen filosofia sisältää näkemyksen ihmisestä luonnon ulkopuolisena tuhoaja. Ihminen ei ole osa luontoa vaan ulkopuolinen. Linkolan ihmisten harventamista koskevat puheet voivat kuulostaa tylyiltä mutta ne ovat linjassa Vihreän liikkeen ydinfilosofian kanssa, vaikka nykyinen Vihreä liike ei ylistäisikään natsismia kuten Linkola.
Perineisessä kristillisyydessä ihminen on Jumalan kuva ja luomakunnan kruunu, jolla on oikeus käyttää maan antimia omaksi hyväkseen. Tämä filosofia on lähes täysin vastakkainen Vihreän liikkeen vastaavan kanssa.
Nykyaikana ilmastonmuutoksen noustua politiikan keskiöön, ihminen nähdään jopa koko maapallon elämän tuhoajana. Linkolalaisuuden ydin ei ole kadonnut mihinkään, vaikka sen avoin ihmisten tuhoamisen ylistys onkin kadonnut julkisesta keskustelusta.
Linkolalaisuus on sukua Malthusilaisuudelle, jossa ensimmäistä kertaa puhuttiin väestönkasvun rajoittamisesta.
Samaa jatkumoa edusti myös Rooman klubi, joka esitti raportissaan ”Kasvun rajat” pessimistisen näkemyksen maapallon resurssien riittävyydestä jatkuvan kasvun oloissa.
Tästä päästäänkin Vilhelm Junnilaan. Useimmille on selvää, että Junnila ei ole natsi. Vain pahantahtoisimmat vasemmistolaiset uskovat niin eivätkä hekään usko, jos ovat itselleen rehellisiä. Junnilan kohtaloksi koitui lopulta linkolalaisuus ja malthusilainen maailmankuva. Junnila kysyi Eduskunnassa, esitetääkö ilmastoaborttia avuksi väestönkasvuun. Kun Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sai tietää tästä, Junnilan ministeritie kaatui siihen.
Malthusilainen maailmankuva ei ole mitään marginaalia vaan ihan valtavirtaa esimerkiksi Vihreässä liikkeessä. Malthusilaisuus näyttelee suurta roolia myös Maailman talousfoorumissa.
Jarkko Tontti on liberaalin demokratian kannattaja. Itse en ole. Liberaali demokratia on käsitteenä sekasikiö, jossa yhdistetään hallintojärjestelmä ja ideologia tavalla, jossa on totalitaristisia piirteitä. Monet Itä-Euroopan maat ovat irtisanoutuneet liberaalista demokratiasta sen sisältämän ideologisen komponentin takia. Tämä muistuttaa näiden maiden asukkaita kommunismista. Itse pidän liberaalia demokratiaa” arvopohjademokratiana”, joka korvaa äärisekularistisessa valtiossa perinteisen kristinuskon, jota liberaalissa demokratiassa pidetään vihollisena ja joka korvautuu liberaaliin demokratiaan sisältyvällä ”arvopohjalla”. Kaikkien liberaalissa demokratiassa toimivien on sisäistettävä kyseinen arvopohja.
Ryszard Legutko esittää kommunismin alla eläneen henkilön käsityksen liberaalista demokratiasta ja sen totalitarismiin vivahtavista piirteistä kirjassaan ”Demon in Democracy”
