keskiviikkona, syyskuuta 30, 2015

Suuri valhe


Luin Seppo Oikkosen Alkon kassalla -blogista kirjoituksen ”Rasistin kaksi stereotypiaa”, jossa kirjoittaja kävi läpi rasistikortin kaksi eri päämuotoa ja miten niitä käytetään suomalaisen alistamiseen ja nöyryyttämiseen. Kirjoituksen lopussa luonnehtiessaan Markku Huuskon säälittävää Rasisti on reppana -sepustusta hän otti esille käsitteen ”Suuri Yhteinen Valhe”, jota itse kutsun vain suureksi valheeksi.

Ajattelin koota ”suuren valheen” palasista, joista tämä ns. pakolaiskriisi on koostettu. Aloitetaan kriisin alkuvaiheista eli Turkin rannikolle kuolleena huuhtoutuneesta Aylan Kurdi -nimisestä pikkupojasta. Ensimmäisen valheen tarkoituksena on erottaa empatiakyvyttömät tunnevammaiset niistä, jotka tuntevat ja haluavat auttaa.

Hukkunut pikkupoika

Aylan Kurdi symbolisoi länsimaiden välinpitämättömyyttä Syyrian sisällissodan pakolaisista. Valtamedia ympäri maailman nosti kuolleen lapsen länsimaisen välinpitämättömyyden symboliksi ja vaati tekoja.

Todellisuudessa useat silminnäkijät ovat todistaneet, että Aylan Kurdin isä Abdullah oli ihmissalakuljettaja, joka säännöllisesti ajoi siirtolaisia Turkista Kreikkaan kumiveneellä. Matkalla, jolla Aylan menehtyi, Abdullahin oli itse tarkoitus siirtyä länteen korjauttamaan hampaansa, luultavasti jonkun Euroopan maan veronmaksajan kustannuksella. Abdullah Kurdin perhe oli paennut Syyriasta mutta elänyt Turkissa turvassa jo jonkin aikaa. Tästä huolimatta valtamedian narratiivissa Aylan Kurdi oli länsimaiden välinpitämättömyyden uhri.

Aylanin tarinaan liittyy kolme ”suuren valheen” palasta:
1) Perheet pakenevat sotaa
2) Pakolaiset pakenevat kurjuutta
3) Pakolaisten hukkuminen on eurooppalaisten syytä.

Abdullah Kurdi perheineen eli Turkissa. Siellä häneen tai hänen perheeseensä ei kohdistunut minkäänlaista uhkaa. Heidän elämänsä ei myöskään ollut erityisen kurjaa, jos isän hammashoidon puutetta ei sellaiseksi lasketa. Lisäksi siirtolaisten vähemmistö on naisia ja lapsia. YK:n tilastojen mukaan yli 70 prosenttia tulijoista on miehiä. Lisäksi Abdullah Kurdi otti itse riskin eli on vastuussa vaimonsa ja lapsensa kuolemasta. Hän lähti matkaan, vaikka perheelle ei riittänyt pelastusliivejä.

Aylan Kurdin tapauksesta voi sanoa, että manipuloitu valhe matkustaa nopeasti maapallon ympäri, kun taas totuus kaiken takaa paljastuu hitaasti eikä se paljastuessaan enää kiinnosta suurta yleisöä yhtä paljon kuin alkuperäinen valhe. Niitä, jotka eivät reagoineet pikkupojan kuolemaan oikealla tavalla eivätkä suostuneet piehtaroimaan moraalipornon aikaansaamassa tunne-elämyksessä, haukuttiin empatiakyvyttömiksi, tunnevammaisiksi tai kylmiksi ihmisiksi.

Kolmas valheen palanen on itse asiassa totta, mutta ei sillä tavalla kuin valtamedia antaa ymmärtää. Siirtolaiset yrittävät Eurooppaan, koska Schengen-alueelle pääsy tarjoaa mahdollisuuden hakea turvapaikkaa ja jäädä Eurooppaan, vaikka turvapaikkaa ei tulisikaan. Eurooppalaisten lepsu rajavalvonta, anteliaat sosiaalituet ja kyvyttömyys karkottaa asiattomia turvapaikanhakijoita houkuttelevat veneretkille. Vaikka jotkut menehtyvät aaltoihin, Eurooppaan pääsyn todennäköisyys on silti paljon suurempi kuin menehtymisen todennäköisyys. Kuten aiemmassa kirjoituksessani sanoin, aaltoihin hukkuneet ovat ”hyvyyden uhreja”.

Turvapaikkajärjestelmä

Kun siirtolaiset ovat astuneet maihin ja sanoneet taikasanan ”asylum”, päästään ”suuren valheen” ytimeen. Alkujaan poliittista vainoa paenneille tarkoitettu poliittinen turvapaikka on käytännössä muuttunut kehitysmaista länteen kohdistuvan maahanmuuton pääasialliseksi väyläksi.

Valhe alkaa itse termistä, joilla maahantulijoita kutsutaan. Termit ”pakolainen” ja ”turvapaikanhakija” kuuluvat valtamedian käyttämään sanastoon. Häveliäämmät mediat, kuten englantilainen BBC, käyttävät termiä ”migrant” eli siirtolainen. Sen sijaan termien ”laiton maahanmuuttaja” tai ”maahantunkeutuja” käyttäminen kertoo rasismista ja alhaisesta sivistystasosta, vaikka nämä kaksi termiä kuvaavat kaikkia muita paremmin, millaisesta siirtolaisuudesta on kyse.

Siirtolaiset tulevat väkisin rajojen yli joko väärennetyillä passeilla tai kokonaan ilman henkilöpapereita. He eivät piittaa kauttakulkumaiden lainsäädännöstä eivätkä rekisteröi itseään ensimmäiseen saapumismaahan, kuten Dublinin sopimus edellyttää, vaan valitsevat EU-maista itsensä kannalta sopivimman.

Vaikka siirtolaisille kerrotaan sosiaalisessa mediassa, millaisia tarinoita maahanmuuttoviranomaisille kannattaa kertoa, sisäministeri Petteri Orpo totesi, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia. Suuri valhe edellyttää, että tulijoiden todelliset motiivit pidetään piilossa ja uskotellaan, että siirtolaiset ovat liikkeellä vilpittömin mielin ja oikeasti pakenevat sotaa ja vainoa. Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo käytti tulijoista nimitystä ”elintasosurffari”, mikä herätti suuren valheen puolustajat joukolla paheksumaan. Todellisuudessa Slunga-Poutsalon termi kuvaa hyvin suurinta osaa siirtolaisista.

Velvollisuus auttaa

Suuren valheen yksi tarkoitus on pakottaa suomalaiset hyväksymään laajamittainen muslimien maahanmuutto ja vaientaa mahdolliset vastalauseet. Yksi keino korostaa suomalaisten velvollisuutta auttaa on käyttää historiallisia analogioita. Suomalaisilla on velvollisuus auttaa, koska sotalapset, Karjalan evakot ja maahanmuutto Ruotsiin 1960- ja 1970-luvuilla.

Vähänkään tarkempi tarkastelu paljastaa analogiat perusteettomiksi. Niiden käyttö kertoo lähinnä käyttäjän puutteellisesta historian ymmärryksestä. Vertailut evakoihin ja sotalapsiin itse asiassa loukkaavat suomalaisia ja erityisesti sodan käynyttä sukupolvea. Toisenlaisten analogioiden kuten Munsalan soutajien ja käpykaartilaisten käyttö taas kertoo rasismista ja sivistymättömyydestä, vaikka ne kuvaavat vaimonsa ja lapsensa taakseen jättäviä miehiä paljon paremmin kuin evakot ja sotalapset.

Suomi ei ole millään tavalla vastuussa Syyrian tapahtumista eikä Suomella ole velvollisuutta auttaa enempää kuin suomalaiset itse haluavat. Se, että veronmaksajan kustannuksella maahan tuotetaan kymmeniä ja jopa satoja tuhansia muka-pakolaisia, on loukkaus suomalaisia kohtaan. Siksi tarvitaan suurta valhetta.

Huoltosuhde ja kotouttaminen

”Turvapaikanhakijat ovat parhaassa iässä ja korjaavat ikääntyvän maamme huoltosuhdetta”, sanoo virallinen liturgia. Tämä edellyttää, että turvapaikanhakijat työllistyvät nopeasti ja alkavat maksaa veroja. Mitkään saatavilla olevat todisteet eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat enimmäkseen kotoisin Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Näiden maiden kansalaisten työttömyysaste huitelee jossain 50 prosentin paremmalla puolella. Suurin osa elää sosiaalitukien varassa. On erittäin todennäköistä, että valtaosa uusista tulokkaista jää sosiaalisektorin asiakkaiksi pitkäksi aikaa, ehkä loppuelämäkseen. Uudet tulijat ovat merkittävä rasite Suomen julkiselle taloudelle, mutta sen toteaminen kertoo rasismista eikä tue suurta valhetta.

Seuraava valheen osanen, jonka tässä kerron, liittyy kotouttamiseen. Huomenna Ylen Ykkösaamussa puhutaan uusien tulijoiden massiivisesta kotouttamisurakasta. Siinähän puhutaan, mutta tulijoita on niin paljon, että kotouttaminen on erittäin vaikeaa ja vaatii paljon veronmaksajien rahaa, jota ainakin toistaiseksi saa lainattua markkinoilta.

Jos oletetaan, että Suomeen tulee Matti Vanhasen mainitsemat 200 000 turvapaikanhakijaa, voidaan todeta, että sellaista määrää ei mikään kotouttamisjärjestelmä kykene käsittelemään. Ylipäänsä kokemukset suuren muslimiväestön omaavista länsimaista kertovat, että jo valmiiksi länsimaisia perusarvoja vierastava muslimiväestö muodostaa omia erillisyhteisöjään, joissa eletään vanhan kotimaan arvojen ja tapojen mukaisesti. Tällaisessa ympäristössä rikollisuus lisääntyy ja islamilainen radikalismi kukkii. Mitä enemmän tulijoita on, sitä varmemmin tulokkaat eristäytyvät suomalaisesta yhteiskunnasta omiin yhteisöihinsä.

Terrorismi ja sotarikokset

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kari Sinkkonen pilkkasi taannoisessa kirjoituksessaan niitä, jotka epäilivät siirtolaisten joukossa olevan Islamilaisen valtion soluttamia taistelijoita. Suomeen tulijoissa on huomattavan paljon Irakin shia-muslimeja. Joidenkin Suomeen selvinneiden irakilaisten Facebook-profiileista löytyy kuvia, jotka kertovat miesten taistelleen shia-muslimien puolisotilaallisissa joukoissa.

Irakin armeija luhistui, kun Islamilainen valtio hyökkäsi. ISIS kuitenkin lyötiin, koska shia-muslimien puolisotilaalliset joukot osoittivat sunni-siviilejä kohtaan samanlaista julmuutta kuin ISIS. On siis erittäin todennäköistä, että Suomeen tulleiden irakilaisten joukossa on henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet kotimaassaan sotarikoksiin.

Epäilyt terrorismista ja sotarikoksista eivät kuitenkaan tue suurta valhetta. Siksi tulijoiden joukossa ei virallisesti ole sellaisiin syyllistyneitä. Kari Sinkkosen tarinat saavat kelvata selitykseksi.

Eliitin valhe

Suuren valheen tarkoituksena on suojata eliittiä kansalaisten arvostelulta. Eliitillä on myös oma valheensa, jossa se itse elää. Suomi kuuluu länteen ja nimenomaan lännen sivistysmaiden kuten Ranskan, Saksan ja Ruotsin joukkoon. Sattumoisin nämä maat ovat harjoittaneet kriisin aikana kaikkein järjettömintä ja itsetuhoisinta politiikkaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel on pääsyyllinen kriisin kärjistymiseen ja uhkaa vetää muun Euroopan samoihin syövereihin, jonne Saksa itse on kovaa vauhtia menossa.

Itä-Euroopan entiset kommunistimaat Puola, Tshekki, Slovakia, Unkari ja Romania ovat suhtautuneet kaikkein pidättyväisimmin tulijoiden vastaanottoon. Näiden maiden johtajat ovat avoimesti puhuneet suuren muslimimäärän aiheuttamista ongelmista, mitä ”sivistyneiden” Länsi-Euroopan maiden johtajat eivät ikinä voisi tehdä. Suomen eliitille on tärkeää, että Suomea ei rinnasteta ”sivistymättömiin” Itä-Euroopan maihin, koska suomalainen poliitikko haluaa mieluummin olla Merkelin kaveri kuin Viktor Orbanin.

Suuri Yhteinen Valhe lepää kuitenkin niin heikoilla jaloilla, että sen ylläpitämiseen ei normaali avoin ja demokraattinen yhteiskunta riitä. Seppo Oikkonen toteaa seuraavaa:

”Totalitarismeissa poliittisen kuorikerroksen puristuksessa älymystökin tyytyy nyt elämään eräänlaista älyllistä korvike-elämää, jossa henkiset kyvyt valjastetaan Suuren Yhteisen Valheen palvelukseen. Eipä ole epäilystä siitä mikä on sen järjestelmän nimi jossa me jo elämme.”

Valtamedian propaganda ja poliitikkojen lausunnot kertovat, että yhteiskuntamme on muuttunut luonteeltaan monella tapaa samanlaiseksi kuin Itä-Euroopan kommunistimaat kylmän sodan aikana. Suurta valhetta ei saa epäillä. Saksassa Facebook-postaus voi johtaa työpaikan ja jopa oman lapsen menetykseen. On vain ajan kysymys, milloin samanlaiset käytännöt apinoidaan tänne Suomeen.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2015

Ruotsin härski toiminta


Ulkoministeri Timo Soini nostatti Ruotsissa kohua lausunnollaan, jossa hän sanoi, että Pohjois-Suomen pakolaiskriisi huonontaa pahentuessaan Suomen ja Ruotsin välejä. Soini myös väitti, että Ruotsi ei noudata kansainvälisiä sopimuksia vaan viis veisaa niistä. Iltasanomat repi tästä otsikon, jossa Soinin väitettiin sanoneen, että Ruotsi mahdollistaa ihmissalakuljetuksen ja terrorismin.

Soinin lausunto on sanasta sanaan totta eikä siihen ole lisättävää. Todisteitakin on, sillä Tukholman ja Luulajan junat ovat täynnä. Tukholman keskusrautatieasemalla on poliiseja valvomassa ja avustusjärjestöjen edustajia saattamassa siirtolaisia Luulajan junaan. Luulajasta linja-autot kuljettavat heidät Haaparantaan, josta siirtolaiset kävelevät Suomen puolelle. Huomisen junavuoro Tukholmasta Luulajaan on sekin loppuunmyyty. Tavallisen matkustajan on turha yrittää saada lippua kyseiseen junaan edes puhelimitse.

Jossain vaiheessa siirtolaisia ei enää näkynyt Tukholman asemalla. Paikalla päivystänyt Paavo Tajukangas kertoo yrittäneensä saada lippua Luulajan junaan. Varaaminen ei onnistunut netissä eikä puhelimitse. Kun Tajukangas meni seuraamaan junan lähtöä, paikalla oli hänen mukaansa 30 poliisia mutta vain kourallinen siirtolaisia. Tajukangas ihmetteli, miten juna voi olla loppuunmyyty, vaikka matkustajia Tukholman asemalla on vain kourallinen. Varmaa tietoa ei ole, joten Tajukangas spekuloi:

”Eräiden tietojen mukaan porukkaa ajetaan Malmösta suoraan varikolle, jossa kehitysmaalaiset lastataan suoraan junaan. Lisäksi juna pysähtyy Märstassa, noin 30 km Tukholmasta pohjoiseen, jossa on iso jättimäinen Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskus.”

Jos siirtolaiset eivät nouse junaan Tukholmassa vaan sen pohjoispuolella, on todennäköistä, että Suomen julkisesti esittämät epäilyt ovat saaneet ruotsalaiset hoitamaan asian salassa.

Ruotsi ei ole pyytänyt Suomea ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita, kuten Saksa on tehnyt. Ruotsi vain jättää siirtolaiset rekisteröimättä ja lähettää heidät Suomeen. Virallisesti Ruotsi kuitenkin kieltää toimivansa näin. Talouselämän jutussa Ruotsin suurlähettiläs Anders Lidén sanoo:

”Kukaan ei voi pitää huolta niistä, jotka eivät halua joutua viranomaisten kanssa tekemisiin vaan pyrkivät jatkamaan matkaa omia teitään. Monet ovat päättäneet mennä Suomeen ja olla rekisteröitymättä Ruotsissa, ihan samalla tavalla kuin monet ovat päättäneet olla rekisteröitymättä Saksassa ja jatkaa matkaansa Ruotsiin. Sama mekanismi toimiii koko Euroopassa”

Lidén antaa ymmärtää, että virallisella Ruotsilla ei ole mitään tekemistä Suomeen Haaparannan kautta saapuvien turvapaikanhakijoiden kanssa. Tämä on silkkaa valetta alusta loppuun.

Torniossa järjestettiin viime viikonloppuna mielenosoitus, jossa vaadittiin Ruotsin vastaista rajaa suljettavaksi. Kaksi turvapaikanhakijoita Luulajasta kuljettavaa linja-autoa saapui samaan aikaan Haaparantaan. Heitä ei kuitenkaan päästetty Haaparannan ja Tornion yhteiseen matkakeskukseen, vaan poliisi saattoi linja-autot sivummalle odottamaan mielenosoituksen päättymistä. Tämän linkin takana on valokuva, jossa ruotsalaiset poliisit vartioivat turvapaikanhakijoita kuljettavaa linja-autoa.

Anders Lidén sanoo vielä Talouselämälle:

”SJ on itsenäinen yritys, joka harjoittaa liiketoimintaa, vaikka se onkin valtion omistama. Niinpä sillä ei ole mitään velvollisuutta tai edes oikeutta ottaa vastaan ohjeita tai käskyjä viranomaisilta. Pidän sitä täysin mahdottomana, ja pahantahtoisena huhuna, että näin tapahtuisi.”

Lidénin chutzpah on uskomatonta. Tukholman keskusrautatieasemalla on tervetuliaiskomitea odottamassa Malmösta saapuvia siirtolaisia. Junan lähtölaiturilla on poliiseja. Myös Haaparannassa oli poliiseja pysäyttämässä siirtolaisia kuljettavia linja-autoja. Poliisi on viranomainen. Miksi Ruotsin poliisi ei rekisteröinyt tulijoita turvapaikanhakijoiksi? Pääsivätkö siirtolaiset livahtamaan Ruotsin viranomaisilta? Eivät päässeet vaan Ruotsin viranomaiset varmistivat, että siirtolaiset pääsevät Haaparantaan Suomen rajalle, josta he voivat turvallisesti jatkaa Suomeen.

Virallisen Ruotsin kuvaan kuuluu myös hurskastelu ja moralisointi. Tornion mielenosoituksen jälkeen iltapäivälehti Expressenissä julkaistiin huonolla suomen kielellä kirjoitettu kolumni otsikolla: ”Meitä on useita, jotka ihmettelevät Suomen integraatiopolitiikkaa.” Jutussa toimittaja Lotta Gröning vaati Suomea kantamaan vastuunsa. Teksti on tyypillistä ruotsalaisen valtamedian journalismia eli liian paksua otettavaksi vakavasti.

Soinin lausunto puolestaan sai liikkeelle toisen iltapäivälehden eli Aftonbladetin, joka oli löytänyt jostakin Jari Meskanen -nimisen henkilön. Tämä kertoi auliisti häpeävänsa suomalaisuuttaan Soinin lausunnon jälkeen. Expressen taas oli kaivanut ikääntyneen Jörn Donnerin kertomaan, että Suomen virallinen asenne on rasistinen. Donner kuuluu niihin suomenruotsalaisiin, jotka mielellään kertovat ruotsalaismedialle sitä, mitä virallinen Ruotsi haluaa kuulla. Suomessa harva enää piittaa Donnerin möläytyksistä.

Miksi Ruotsi toimii näin?

Suomalaisen ei kannata pahoittaa mieltänsä virallisen Ruotsin ja sitä tukevan ruotsalaisen valtamedian edesottamusten takia. Virallisen ruotsin maahanmuuttopolitiikka perustuu niin suurelle valheelle, että eliitti ei uskalla ikinä myöntää sitä kansalaisilleen. Valhe vaatii tuekseen uskontunnustuksia, propagandaa, vaikenemista, valehtelua ja sen jälkeen taas lisää sitä samaa. Sitä paitsi tanskalaiset ovat jo vuosia saaneet kestää ruotsalaisten moralisointia ja ovat tästä huolimatta pitäneet oman linjansa ja lähinnä odottelevat, milloin hulluus loppuu Ruotsissa.

Virallinen Ruotsi ei voi sisäpoliittisista syistä pyytää apua Suomelta, koska tämä paljastaisi, että Ruotsi ei enää kykene ottamaan vastaan enempää maahanmuuttajia. Viranomaisten resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Lisäksi Ruotsidemokraatit oli viimeisimmässä Sention mielipidemittauksessa noussut suurimmaksi puolueeksi 26,5 prosentin kannatuksellaan, mikä vähentää ennestään heikon Stefan Löfvenin hallituksen poliittista liikkumavaraa. Hulluus loppuu viimeistään romahduksen myötä tai siinä vaiheessa, kun Ruotsidemokraattien kannatus lähentelee 50 prosenttia.

Suomen poliittisesta eliitistä löytyy niitä, jotka pelaavat mielellään Ruotsi-kortilla ja näin käyttävät hyväkseen suomalaisten alamaisasennetta suhteessa Ruotsiin. RKP tekee näin ja vähemmässä määrin valtiovarainministeri Alexander Stubb, joka ilmeisesti sai ulkoministeriön lähettämään twiitin, jossa korostettiin yhteistyötä Ruotsin kanssa Eurooppaa koettelevan kriisin ratkaisemisessa.

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin chutzpah on myös uskomatonta:

”Haglund arvioi, että Soinin suhtautuminen Suomen tärkeimpään kauppakumppaniin ja lähimpään länsinaapuriin on hyvin huolestuttavaa.”

”Hänen mukaansa Suomen saadessa uuden ulkoministerin tapana on ollut aloittaa kausi rakentamalla hyvät suhteet erityisesti Ruotsiin.”

Todellisuudessa asia on täsmälleen päin vastoin. Ruotsi on tietoisesti pilannut suhteensa Suomeen. Suomen ulkoministeri tekee yleensä ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa Ruotsiin. Näin teki myös Timo Soini, mutta sai varsin kylmän vastaanoton. Virallinen Ruotsi osoitti näin mieltään sille, että Perussuomalaiset otettiin mukaan hallitukseen. Nyt nähty siirtolaisten dumppaus vain vahvistaa virallisen Ruotsin ylimielistä ja moralisoivaa suhtautumista itäiseen naapuriinsa ja ylipäänsä kaikkiin naapureihinsa. Todellisuudessa Ruotsi on Pohjoismaista se poikkeus, ei Suomi, Tanska eikä Norja, joka myös harkitsee rajatarkastusten käyttöönottoa Ruotsin vastaisella rajalla. Pohjoismaista Norja joutuisi luultavasti kärsimään pahiten, jos Ruotsin maahanmuutto riistäytyisi lopullisesti viranomaisten käsistä ja siirtolaiset alkaisivat hakeutua naapurimaihin.

Suomi ei kuitenkaan voi sivuuttaa Ruotsin toimintaa olankohautuksella. Kuten tämän kirjoituksen kuvassa sanotaan, tapahtunut on suurin Suomea kohdannut vieraan valtion tekemä aktiivinen vahingonteko sitten Lapin polttamisen. Oikea johtopäätös tapahtuneesta olisi sulkea raja ja käännyttää kaikki ilman asianmukaisia papereita matkustavat takaisin Ruotsiin. Tätä sisäministeri Orpo ei ole vielä uskaltanut tehdä. 

Itse uskon, että raja lopulta suljetaan. Tavallisen suomalaisen kannalta olisi parasta, että raja suljettaisiin heti eikä vasta sitten, kun täälläkin joudutaan nostamaan kädet pystyyn siirtolaistulvan edessä. Ruotsin sopimusrikkomusten takia Suomen ei tarvitse perustella käännyttämistä mitenkään, vaan pelkkä etukäteisilmoitus Ruotsin valehtelevalle suurlähettiläälle riittää.

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015

Epäpätevyyden hinta


Eurooppaan kohdistuva maahanmuuttajavirta on niin suuri, että johtavien poliitikkojen tulisi ymmärtää sen mittasuhteet. Suomessa näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan viimeaikaiset kiristystoimetkin ovat olleet lähinnä teatteria, jolla on pyritty rauhoittelemaan kansalaisia.

Miksi hallitus ei tee mitään? Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Voidaan rakennella salaliittoteorioita ja spekuloida väestörakenteen nuorentamistavoitteilla. Todellisuudessa kyse lienee kuitenkin puhtaasta epäpätevyydestä. Asiasta vastuussa oleva ministeri Petteri Orpo ei kriisin aikana ole toiminut kuin pakon edessä ja silloinkin toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä.

Ruotsin tilanne

Turvapaikanhakijoita tulee Suomeen lähinnä Ruotsissa. Muut virrat ovat ainakin tällä hetkellä merkityksettömiä. Suurin tulijavirta kohdistuu Haaparannan kautta Tornioon, josta tulee päivittäin rajan yli noin tuhat turvapaikanhakijaa. Virran jatkumista voi seurata Ruotsin rautatieyhtiö SJ:n sivuilta. Tukholman ja Luulajan väliset junat on myyty loppuun tänään 20. syyskuuta.

Paavo Tajukankaan blogista voi lukea kuvauksia, kuinka turvapaikanhakijoita on ohjattu Luulajan junaan. Ohjaajilla on päällään huomioliivit, joissa on jonkin avustusjärjestön merkki.

Se, että Ruotsi ei rekisteröi turvapaikanhakijoita vaan siirtää heitä Suomeen, kertoo, että Ruotsin viranomaiset ovat menettäneet maahanmuuton hallinnan. Myös Suomen viranomaiset ovat menettäneet hallinnan tai oikeammin sitä hallintaa ei koskaan ole ollutkaan, koska tulijat ovat marssineet vapaasti, minne haluavat. Viimeisimmat ”kiristystoimet” tarkoittavat käytännössä vain sitä, että tulijat pyritään rekisteröimään heti rajanylityksen jälkeen, ohjaamaan käsittelykeskuksiin ja sitä kautta varsinaisiin vastaanottokeskuksiin.

Ruotsin vastaanottokyvyn romahdus voi monille olla suuri yllätys. Niille, jotka ovat pitkään seurannet Ruotsin vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa, kyse oli vain siitä, milloin Ruotsin kyky hallita maahanmuuttovirtoja romahtaa. Jos Suomen poliittisessa johdossa toimittaisiin tosiasioiden eikä unelmien varassa, Ruotsin maahanmuuttopolitiikan Suomelle aiheuttama riski olisi tiedostettu jo kauan sitten.

Tällöin hallituksella olisi jo valmiina suunnitelma, miten raja Torniossa suljetaan. Nyt Rajavartiolaitoksen edustaja vain pyörittelee peukaloitaan ja kertoo, että resursseja rajan sulkemiseen ei ole. Muutoin itärajalla otetaan suuri riski.

Ruotsissa laki ja kansainväiset sopimukset on jo heitetty romukoppaan. Merit Wager kirjoittaa:

”Ruotsissa on heitetty omat ja muiden lait yli laidan – ulkomaalaislaki, Dublinin sopimus ja muut kansainväliset sopimukset. Enkä epäröi käyttää sanoja massapsykoosi ja hyvyyspsykoosi kuvaamaan sitä, mikä leimaa tätä maata. Ei ole väärin auttaa ihmisiä henkilökohtaisella tasolla tai vakaumuksesta. Mutta Ruotsin hallituksen täydellinen kyvyttömyys ajatella nenäänsä pitemmälle ja toimia maan ja sen kansalaisten turvallisuuden ylläpitämiseksi niiden lakien mukaan, jotka he ovat itse säätäneet ja joita he ovat sitoutuneet noudattamaan, on pelottavaa ja suoranainen uhka Ruotsille juuri nyt ja myös tulevaisuudessa.”

Ruotsissa turvapaikanhakijoiden ei tarvitsee maksaa matkojansa julkisissa liikennevälineissä. Juuri tästä syystä Luulajan junat ovat täynnä. Ruotsi ei enää rekisteröi maahan saapuneita ulkomaalaisia turvapaikanhakijoiksi vaan antaa heidän mennä, mihin he haluavat. Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastuuta Ruotsin epäonnistumisista. Kuitenkin Sipilän hallitus tekee juuri niin ja kantaa vastuuta naapurimaan holtittomuudesta. Suomi voisi palauttaa kaikki rajan yli tulevat turvapaikanhakijat heti takaisin Ruotsiin, mutta hallitus on tietoisesti jättänyt tämän mahdollisuuden käyttämättä. Kustannukset suomalaiselle veronmaksajalle lasketaan sadoissa miljoonissa euroissa vuotta kohden.

200 000 turvapaikanhakijaa

Entinen pääministeri Matti Vanhanen hätkähdytti torstaina ilmoituksellaan, jossa hän arvioi Suomen joutuvan varautumaan jopa 200 000 turvapaikanhakijaan. Lukumäärä ei ole mitenkään pielessä. Nykyisellä tuhannen turvapaikanhakijan päivätahdilla määrä täyttyy alle vuodessa. Jos kaikille annettaisiin turvapaikka, perheiden yhdistämisten jälkeen maahanmuuttomäärä olisi jossain 800 000:n tietämillä.

Kuka tahansa laskutaitoinen ymmärtää, että Suomen valtion talous ei kestäisi moista määrää. Se, että entinen pääministeri väläyttelee tuollaista asiaa ikään kuin mahdollisena hallittavissa olevana skenaariona eikä torjuttavana uhkana, kertoo todellisuuden tajun hämärtymisestä. Vanhanen ja Suomen poliittinen johto eivät ymmärrä, millaisia seurauksia tuollaisella määrällä on suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pääministeri Sipilä ei perjantaisen tiedotustilaisuuden perusteella ole yhtään paremmin kartalla kuin sisäministeri Orpo. Sipilä kertoi näkemyksiään Radio Suomen haastattelussa:

”Valtiovallan keskeinen tehtävä on turvata ihmisten turvallisuus. Järjestyksen pitää säilyä kaikissa tilanteissa.”

Se, että rajanylittäjät saatetaan ”käsittelykeskuksiin” ja turvapaikkajärjestelmän piiriin, ei ole järjestyksen ylläpitämistä vaan epäjärjestyksen naamioimista järjestykseksi. Sipilä jatkaa:

”Emme voi olla sellaisessa tilanteessa, että maassa on laittomasti ihmisiä. Jokaisen maahantulijan on oltava täällä laillisella viisumilla tai hänen pitää ilmoittautua turvapaikanhakijaksi. Tämän turvaamiseksi rajavalvontaa on kiristetty.”

Ruotsista tulleiden irakilaisten ei siis tarvitse anoa turvapaikkaa Ruotsissa vaan he saavat tulla Suomeen shoppailemaan oleskelulupaa? Maahan valuu tällä hetkellä tuhat turvapaikanhakijaa päivässä. Jos oletetaan yhden turvapaikanhakijan vuosikustannukseksi 30 000 euroa (arvio), joka päivä Suomeen tulee 30 miljoonan euron lisärasite valtion budjettiin. Viikossa tulee jo 210 miljoonaa ja kuukaudessa 850 miljoonaa.

Vain kaikkein yksinkertaisimmat voivat kuvitella, että Suomen ennestään heikko valtiontalous kestää moisen rasitteen. Kustannuksia on pakko karsia ja parhaiten se tehdään sulkemalla Ruotsin ja Suomen välinen raja. Toinen mahdollisuus on lopettaa käteisen rahan maksaminen turvapaikanhakijoille. Tämä päätös lisäksi vähentäisi tulijamääriä ja kääntäisi virran takaisin Ruotsiin.

Ex-pääministeri Vanhasen väläyttämät 200 000 turvapaikanhakijaa maksavat vuodessa 30 000 euron oletetulla vuosikustannuksella kuusi miljardia euroa.

Suomesta kuitenkin löytyy vielä pääministeri Sipilää typerämpiä ihmisiä. Euroopan keskuspankin haarakonttorin, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen puhui myös löysiä. Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa:

”Pitkällä aikavälillä Suomeen tulevista suurista pakolaismääristä on hyötyä, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen Ylen Ykkösaamussa. Hänen mukaansa ulkomaalainen työvoima tervehdyttää suomalaista väestörakennetta ja auttaa hyvinvointivaltion rahoittamisessa tulevaisuudessa.”

Tämä taas on puhdasta toiveajattelua, jolle ei löydy todisteita todellisesta elämästä. Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat suurimmalta osin kotoisin Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Näistä maista tulleet kuuluvat kaikkein vaikeimmin työllistettäviin maahanmuuttajiin. Näiden ryhmien työttömyysprosentti on kaikilla yli 50. Mies, joka kuvittelee näistä maista tulevien maahanmuuttajien korjaavan huoltosuhteen, ei ole järjissään. Mutta mitäpä voi odottaa mieheltä, jonka tärkein meriitti suuriin tehtäviin on ollut SDP:n jäsenkirja. Liikanen kuuluu pääministeri Sipiän tavoin omaa hyvyyttään teatraalisesti esitteleviin moraaliposeeraajiin luvattuaan yhden kuukauden palkkansa pakolaisten auttamiseen SPR:n kautta.

Suomea johtaa hallitus, joka ei ulospäin vaikuta itsenäisen valtion toimeenpanovaltaa käyttävältä elimeltä. Odotetaan EU:n päätöksiä, joita ei tule, ja peesataan Saksaa, jonka johtaja Merkelin harkitsematon lausunto kärjisti kriisiä ja sai aikaan hallitsemattoman Balkanin halkijuoksun.

Epäpätevyyden seuraukset maksavat ja kustannukset tulevat nykyisten ja tulevien veronmaksajien maksettaviksi. Maahanmuuttajamäärät ovat toteutuessaan niin suuria, että ne romuttavat yhteiskunnan sisäisen koheesion. Rikollisuus lisääntyy, kadut muuttuvat turvattomiksi ja sosiaaliturva joudutaan romuttamaan vain poliittisen johdon kyvyttömyyden ja saamattomuuden takia.

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2015

Perimmäisten kysymysten äärellä


Euroopan pakolaiskriisi jatkuu eikä näytä laantumisen merkkejä. Suomessa pääasiallinen mediahuomio on jo siirtynyt hallituksen leikkauksiin ja pääministeri Sipilän puheeseen. Ne eivät kuitenkaan ole Suomen ja koko Euroopan tulevaisuuden kannalta läheskään yhtä tärkeitä kuin Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat ja se, mitä he tekevät ja kuinka paljon heitä on tulossa.

EU:n täydellinen kyvyttömyys

Pakolaiskriisi on taas kerran osoittanut Euroopan Unionin täysin kyvyttömäksi toimijaksi. EU-sopimukset muuttuvat yksi kerrallaan pelkäksi paperinpalaksi. Ensimmäisenä merkityksensä menetti Dublinin sopimus. Sitä ei käytännössä sovelleta, vaan Schengen-alueelle päässyt turvapaikanhakija saa valitse itse, mistä maasta hän haluaa hakea turvapaikkaa.

Yhtenä EU:n suurimmista saavutuksista pidetty Schengenin sopimus alkaa sekin menettää merkitystään, kun EU-maa toisensa jälkeen ottaa rajatarkastukset käyttöön. Edellisessä kirjoituksessa sivuttiin jo tätä sopimusta. Sen ongelmana eivät ole sisärajat vaan ulkoraja, jota EU on osoittautunut kyvyttömäksi puolustamaan.

EU on jakautunut kriisissä kolmeen osaan. Ensiksikin ovat Välimeren rannalla sijaitsevat maat, joihin suurin laittoman maahanmuuton paine kohdistuu. Nämä maat ovat taloudellisesti heikoilla eivätkä ne pysty yksin torjumaan laittomien siirtolaisten virtaa.

Toinen ryhmä ovat Luoteis-Euroopan maat, joista merkittävimpinä Ruotsi ja Saksa. Nämä ovat tulokkaiden tärkeimmät tavoitemaat, joissa tulija saa parhaimman veronmaksajan kustantaman ylöspidon.

Kolmannen ryhmän muodostavat itäisen Keski-Euroopan entiset kommunistimaat Unkari, Tshekki, Slovakia ja Puola. Nämä maat eivät kuulu turvapaikanhakijoiden suosikkeihin, vaan ne toimivat lähinnä tulijavirtojen läpikulkumaina. On vielä neljäskin ryhmä, jolla ei tässä ole merkitystä, koska Britannia ja Tanska ovat jättäytyneet asiaa koskevien EU-sopimusten ulkopuolelle.

EU on alusta asti toiminut väärin, kun se on tuonut merenylittäjät Schengen-alueelle ja antanut laittomille tulijoille mahdollisuuden hakea turvapaikkaa. Oikea ratkaisu olisi toimia Australian tavoin ja varmistaa, että laittomat siirtolaiset eivät pääse rantautumaan Schengen-alueelle. Tällainen ratkaisu ei ole ollut edes pöydällä, vaikka Australia on soveltanut tätä mallia menestyksellä ja onnistunut sen avulla tyrehdyttämään laittoman siirtolaisuuden lähes olemattomiin.

EU sen sijaan pyrkii ratkaisemaan lähinnä yhden käsillä olevan ongelman kerrallaan. Liittokansleri Merkel ja EU:n komissio ovat ehdottaneet turvapaikanhakijoille maakohtaisia kiintiöitä. Itä-Euroopan maat eivät kuitenkaan ole hyväksyneet pakottavia kiintiöitä. Sillä ei tietysti ole mitään väliä, koska kiintiöt eivät ratkaise ongelmaa vaan voivat jopa pahentaa sitä ja toimia uutena vetovoimatekijänä.

Kriisille on monta syytä, joita en tässä lähde erittelemään, mutta vain yksi laukaiseva tekijä. Se oli Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka sanoi kaikkien syyrialaisten saavan jäädä. Tämä tapahtui elokuussa. Sen jälkeen alkoi turvapaikanhakijoiden läpijuoksu Balkanilta Keski-Eurooppaan ja aina Suomeen asti. Vastaavanlaiseen löysään lausuntoon syyllistyi myös Suomen pääministeri, jonka tarjous kotinsa antamisesta turvapaikanhakijoiden käyttöön kiiri myös Lähi-itään ja erityisesti Irakiin, josta suuri osa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on peräisin.

Unkari

Turvapaikanhakijoiden pääasiallinen reitti on kulkenut Balkanilta Serbian ja Unkarin rajalle, jossa Unkarin hallitus Viktor Orbanin johdolla on yrittänyt toimia Schengenin vaatimusten mukaisesti ja torjua turvapaikanhakijoiden tulvaa. Unkari on turvautunut melko voimakkaisiin toimiin Serbian vastaisella rajalla torjuakseen rajan yli hyökyviä turvapaikanhakijoita. Toimet ovat olleet niin voimakkaita, että vasemmistolainen kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi epäili Unkarin joutuvan vastaamaan tekemisistään Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.

Pääministeri Orban tuskin piittaa Koskenniemen houreista, vaan pyrkii lähinnä pelastamaan oman maansa ja siirtämään turvapaikanhakijoiden pääreitin pois Unkarista. Tässä hän on osittain onnistunutkin. Osa turvapaikanhakijoista on jo siirtynyt Kroatiaan, mutta osa on jäänyt Unkarin rajalle mellakoimaan. Tätä kirjoitettaessa 20 unkarilaista poliisia on loukkaantunut turvapaikanhakijoiden heittämistä kivistä.

Unkarin pääministerin toiminta herättää ihailua Itä-Euroopan maissa ja jonkin verran myös lännessä, vaikka valtamedia yrittäisikin maalailla kuvaa siitä, kuinka fasistinen Unkari käyttää kyynelkaasua ja kumiluoteja naisia ja lapsia vastaan. Näinhän ei ole, vaan turvapaikanhakijat ovat valtaosaltaan nuoria miehiä, ja lapset nostetaan näkyville propagandatarkoituksessa. Menettelytapa on sama, jota palestiinalaiset ovat käyttäneet jo vuosikymmenien ajan.

EU:n komissio ja Saksa tavoittelevat pakolaiskiintiöitä, joita Unkari muiden itäisten maiden kanssa vastustaa. Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere äityi tästä syystä uhkailemaan kiintiöiden vastustajia EU-tukien menetyksellä. Tshekkiläinen Lubos Motl on analysoinut mahdollisia skenaarioita, ja hänen mielestään kiristys johtaa EU:n hajoamiseen.

EU ei ole itäisessä Euroopassa erityisen suosittu, mutta sitä siedetään, koska se jakaa avokätisiä tukia infrastruktuurin kehittämiseen. Toisaalta itäiset maat vierastavat historiallisen kokemuksensa perusteella keskusjohtoisuutta ja pakkoa. Lisäksi siellä suhtaudutaan muslimien laajamittaiseen maahanmuuttoon paljon kielteisemmin kuin lännessä. Tshekkiläisillä on lisäksi historiallista kokemusta Saksan harjoittamasta kiristyksestä. Tästä syystä itäeurooppalaiset luultavasti valitsevat mieluummin irtautumisen kuin alistumisen kiristyksen edessä.

EU:n läntiset maat, jotka suhtautuvat kaikkein myönteisimmin pakolaisten auttamiseen (tai ainakin maiden johto sanoo näin julkisesti) alkavat nekin olla vaikeuksissa tulijoiden suuren määrän kanssa. Paniikki kiintiöiden suhteen kertoo tästä. Toisaalta kiintiöinti toimii jo epävirallisesti, sillä Saksasta lähetetään ”ylimääräisiä” turvapaikanhakijoita pohjoiseen kohti Ruotsia, Norjaa ja Suomea. Ruotsinkin vastaanottokyky on loppumassa, joten tulijoita istutetaan Tukholman ja Luulajan väliseen yöjunaan. Luulajasta he jatkavat edelleen Haaparannan kautta Kemiin.

Sisäministeri Petteri Orpon lausuntojen perusteella Suomen hallitus ei ole ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja ainakin julkisesti teeskentelee, että kyse on pakolaisten auttamisesta ja kotouttamisesta. Todellisuudessa tulijoiden vyöryä ei valvo Euroopassa kukaan, ja Suomenkin viranomaiset ovat menettäneet tai ainakin menettämässä tilanteen hallinnan. Jos viranomaiset yrittäisivät aloittaa tulijoiden palautuksen takaisin Ruotsiin, Suomellakin olisi pian edessä samanlainen intifada kuin Unkarissa. Tätä kirjoitettaessa valtamedia puhuu lähinnä Sipilän puheesta ja huomisesta lakosta.

Miten tilanne jatkuu

Turvapaikanhakijoiden käyttäytymistä on vaikea ennustaa. Luultavasti uusia yrityksiä tehdään EU:n rajoilla eli Kreikassa ja Bulgariassa. Vesireitti on osoittautunut vaaralliseksi, joten murtautumisyrityksiä on odotettavissa Kreikan ja Turkin välisellä maarajalla.
EU:n sisällä kehitysvaihtoehtoja on useita. Schengenin sopimus voi menettää loputkin merkityksestään, jos tulijoiden virta ei pysähdy. Tällöin jokainen maa yrittää pelastaa itsensä ja siirtää mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita naapureille. Suomelle tämä tarkoittaa kasvavaa turvapaikanhakijoiden virtaa Ruotsista.

Toinen mahdollinen kehityskulku voi tapahtua tilanteessa, jossa Saksa yhdessä Ranskan ja Välimeren maiden kanssa yrittää saada vastaanottokiintiöt väkisin voimaan eli pakottaa vastahakoisimmat maat ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Tällöin painostuksen kohteena olevat Itä-Euroopan maat joko alistuvat kiristyksen edessä tai todennäköisimmin aloittavat irtautumisen EU:sta tai eivät muuten vain piittaa kiintiöistä. Tämä voi aloittaa koko EU:n hajoamiskehityksen ja vahvistaa varmasti EU-vastaisten asemaa tulevassa Britannian kansanäänestyksessä.

Eteläisillä EU-mailla taas on hallussaan valttikortti, eli he voivat lopettaa rajojen valvonnan ja antaa kaikkien turvapaikanhakijoiden matkustaa vapaasti pohjoiseen. Käytännössä ne toimivat näin jo nykyisinkin, vaikka maa- ja merirajoja valvotaankin, tosin puutteellisilla resursseilla. Lisäksi avokätisimmät vastaanottajat Saksa ja Ruotsi toimivat jo Etelä-Euroopan maiden tavoin ja jakavat rikkautta pohjoisemmaksi.

Suomi on sisäministeri Orpon johdolla lähinnä katsonut tilannetta sivusta ja peesannut Saksaa. Jos tilanne muuttuu pahemmaksi, hallituksen on pakko rajoittaa tulijavirtaa sulkemalla Ruotsin raja. Toisin kuin Ruotsilla Suomella ei ole varaventtiiliä, jonne voisi purkaa ylimääräistä painetta.

Koska kriisille ei näy loppua, lopullista tulijoiden määrää ei tiedä kukaan. Joka tapauksessa Euroopan maat ovat kriisin lopulta päättyessä aiempaa islamilaisempia ja köyhempiä. Lisäksi hyvinvointivaltiolle voidaan joutua sanomaan hyvästit. EU-johtajien kannalta aikainen talventulo olisi toivottavaa. Se antaisi aikaa miettiä asioita, kun nyt joudutaan lähinnä reagoimaan tapahtuneiden tosiasioiden edessä.

Eli nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Haluavatko EU-maat jatkaa maailman parantamista ja liitoksissaan natisevan utopiaprojektinsa pönkittämistä vai heräävätkö ne pelastamaan itsensä? Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa maanosan islamisoitumisen merkittävää nopeutumista ja kanta-asukkaiden köyhtymistä. Jälkimmäinen taas tarjoaa jonkinlaisen vaihtoehdon. Jos eliitiltä kysytään, maailmanparannus jatkuu. Kansalaiset voivat olla toista mieltä, mutta on epäselvää, kuunteleeko eliitti enää kansalaisten mielipidettä lainkaan.

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Ulkopolitiikan nappulaliiga


Seuraan Twitterissä The Ulkopolitist -nimisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvän blogin twiittauksia. Kirjoituksiakin olen lukenut silloin, kun aihe on vaikuttanut kiinnostavalta. Enkä voi rehellisyyden nimissä sanoa, että kirjoitukset olisivat roskaa vaan useimmiten ihan kelvollisia analyyseja. Ne vain on enimmäkseen kirjoitettu viileän akateemisella tyylillä, mikä kirjoittajien taustan perusteella on ymmärrettävää. Toisaalta mitään erityisen kiinnostavaa tai uusia ajatuksia herättävää en sieltä ole löytänyt.

Poliittisesti The Ulkopolitistin kirjoittajat edustavat enimmäkseen vasemmistoliberaalia linjaa ainakin oman tulkintani mukaan. Tämäkään ei ole erityisen yllättävää, koska elämme Suomessa ja akateemisessa maailmassa muunlainen ajattelu ei viihdy erityisen hyvin. Äskettäin sivusto värväsi joukkoonsa uusia kirjoittajia. Ehkä siksi silmiin osui pari kirjoitusta, jotka ylittivät ärsytyskynnyksen.

Schengenkö muka ei ongelma?

Miika Raudaskoski kirjoitti sivustolla, että Schengenin purkaminen ei ole ratkaisu pakolaisten hätään. Ei varmasti olekaan mutta Schengenin purkamisella ei tavoitellakaan pakolaisten hädän lievittämistä, vaan näin hillittäisiin pakolaisvirtojen valumista EU-alueelle, hillittäisiin turvapaikkakaaoksen leviämistä ja rajattaisiin se nykyistä pienemmälle alueelle.

Kuten kirjoituksessa sanottiin, Schengen piti sisällään ajatuksen sisärajojen poistosta ja yhteisestä ulkorajasta. Schengen on jo kuitenkin käytännössä romuttunut, koska alueen ulkorajat vuotavat ja pakolaiset pääsevät käytännössä juoksemaan sisään ja shoppailemaan itselleen sosiaaliturvan ja oleskeluluvan saannin kannalta sopivimman kohdemaan.

Kirjoituksessa myös tunnutaan olettavan, että EU:n sisälle pyrkivät turvapaikanhakijat olisivat turvan perässä. Todellisuudessa suurin osa tulijoista on taloudellisia siirtolaisia, jotka pyrkivät käyttämään turvapaikkajärjestelmää hyväkseen pysyvän oleskeluluvan toivossa. Ne, jotka juoksevat rajojen yli, eivät ole missään vaarassa tai hädässä. Jotkut voivat toki olla aitoja Geneven sopimuksen tarkoittamia pakolaisia, mutta valtaosa ei ole. Pääosa todellisista pakolaisista kuten Irakin ja Syyrian kristityt ovat jumissa kriisialueella tai pakolaisleireillä.

Kirjoituksessa myös kaivataan naapuruuspolitiikkaa. Tällainen kuulostaa naurettavalta tilanteessa, jossa kansainvaellus on jo saavuttanut raamatulliset mittasuhteet. Mikään määrä naapuruuspolitiikkaa ei hillitse Syyrian sisällissotaa. Se olisi lopetettavissa mutta se vaatisi sotilaallisen voiman käyttöä, johon yhdelläkään EU-maalla ei ole todellista halua.

Schengen ei ole ongelma itsessään vaan osa ongelmaa. Ilman Schengenin sopimusta tulijavirrat eivät olisi niin suuria kuin nyt. Lisäksi valtioilla olisi paremmat mahdollisuudet pysäyttää ihmisten valuminen rajojen yli. Loppulause kertoo taas, mistä suunnasta tämän kirjoittajan kohdalla tuuli puhaltaa:

”Nyt pitää ratkaista onko EU demokraattinen toimija, joka edistää tasa-arvoa, vapautta ja ihmisarvoa maailmassa. Vai onko EU vain taloudellis-poliittinen liittouma, jossa suuryritysten lobbarit sanelevat ja jäsenmaat pyrkivät ulosmittamaan suurimman mahdollisen ”kansallisen edun”?”

EU on ideologinen projekti, joka sisältää erittäin väkevän humanismiin ja ihmisoikeuksiin liittyvän elementin. Itse olen sitä mieltä, että tämä elementti johtaa pitkällä tähtäimellä maanosamme tuhoon sellaisena, kuin olemme tottuneet sen tuntemaan. Etenkin sellainen humanismi on tuhoisaa, jonka tarkoituksena on oman moraalisen erinomaisuuden esittely ja oman kansallisen edun uhraaminen sen alttarille.

Jos ihmisten hukkumista Välimeren haaltoihin halutaan torjua, helpointa on tehdä se poistamalla kannustimet laittomalle siirtolaisuudelle ja varmistaa, että ulkoraja ei vuoda, vaan laittomat rajanylittäjät palautetaan ripeästi takaisin lähtömaahansa.

ISIS-taistelijoita ei pakolaisten joukossa

The Ulkopolitist on ulkopoliittisen keskustelun nappulaliiga. Sen jäsenet tosin saattavat saada viran Ulkopoliittisesta instituutista. Tämän kirjoituksen kirjoittaja Teemu Sinkkonen työskentelee Ulkopoliittisen instituutin Euroopan Unioni -tutkimusohjelmassa. The Ulkopolitist -sivuston Twitter-tililtä twiitattiin siihen linkki.

Sinkkosen kirjoituksesta paistaa vähän samanlainen ylimielisyys kuin joistakin Suomen johtavan vastajihadismin asiantuntijan kirjoituksesta. Ylimielisen tuoma varmuus näkyy ajoittain runollisiin mittoihin yltävässä kirjoituksessa.

Sinkkonen on sitä mieltä, että Euroopan Unionin alueelle tulevien turvapaikanhakijoiden joukossa ei ole Islamilaisen valtion soluttamia taistelijoita. Kyseessä ei ole mielipide vaan kirjoituksen perusteella Sinkkonen on asiasta varma. Ehkä hänellä on jotakin sellaista tietoa, jota minulla ei ole, mutta kirjoituksessa hän ei sitä paljasta.

Islamilainen valtio itse on väittänyt, että se on soluttanut Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden joukkoon tuhansia taistelijoitaan. Ainakin tässä Daily Expressin uutisessa kerrotaan Islamilaisen valtion edustajan kertoneen näin. Totta kai on selvää, että Islamilaisen valtion ilmoitus ei välttämättä ole totta vaan voi olla pelkkää uhoamista, pelottelua, hämäystä tai näitä kaikkia yhdessä.

Silti tehtäviensä tasalla olevan turvallisuuspalvelun pitää selvittää, onko tulijoiden joukossa terroristeja. Muuten nämä organisaatiot eivät tekisi työtään kunnolla. Sinkkonen vähättelee terrorismia ja tölväisee:

”Maailmallakin terrorismi rajoittuu käytännössä muutamaan sisällissodassa olevaan maahan. Harva ihminen on itse koskaan tavannut yhtään terroristia tai joutunut terrori-iskun kohteeksi, mutta jokaisella tuntuu olevan vahva mielipide terrorismista. Joillain se on niin vahva, että sen nimissä on sallittua antaa ihmisten hukkua Välimereen.”

Tämä seuraava on aivan kuin Suomen johtavan vastajihadismin asiantuntijan näppäimistöltä:

”Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä). ”

Euroopassa on jo leikattu kurkkuja ja katkottu päitä islamin nimissä. Mielestäni Sinkkosen harrastama ilveily loukkaa terrorismin uhrien muistoa. Lisäksi hän ei tunnu näkevän laajamittaisessa muslimien maahanmuutossa mitään ongelmallista. Tällainen on nykyisessä turvapaikanhakijakaaoksessa kummallinen lausunto. Suuri muslimiväestö enemmistöltään vääräuskoisessa valtiossa tarjoaa vahintäänkin hyvän toimintaympäristön islamilaiselle terrorismille.

Sinkkonen esittelee neljä faktaa, jotka hänen mielestään osoittavat varmuudella, että Eurooppaan turvapaikanhakijoina saapuvien joukossa ei ole Islamilaisen valtion taistelijoita. Otan esille näistä neljännen:

”Mikään turvallisuusviranomainen ei ole vahvistanut, että yhtäkään terroristia olisi pakolaisten joukosta saatu kiinni. ISIS:in väitettä ei siis tue vielä yksikään fakta.”

Jos turvapaikanhakijat käytännössä juoksevat Euroopan läpi ilman papereita ja ilmoittautuvat vasta suosikkikohdemaassaan turvapaikanhakijaksi, ei voi sanoa, että tulijoiden joukosta olisi edes yritetty etsiä mahdollisia terroristeja.

Lopuksi hän palaa Punahilkka-sattuun ja osoittaa itse olevansa poliittisilta mielipiteiltään varsin punainen:

”Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua. Siitä huolimatta tämän päivän Euroopassa maahanmuuttoa vastustavat poliittiset tahot ovat toisintaneet sellaisenaan ISIS:in propagandaa ja jopa vahvistaneet sitä maalailemalla sen päälle omia uhkakuviaan. Tämä vie keskustelun pois niistä asioista, joihin terrorismi todella liittyy, eli sisällissodista, totalitaarisista järjestelmistä, romahtaneista valtioista, vallan ja resurssien epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta. Pelko on tehokas poliittinen voima, jota on helppo käyttää hyväksi, koska pelon ei tarvitse perustua tosiasioihin. Sen valjastaminen oman vallan pönkittämiseksi houkuttelee, koska vallan myötä alleviivataan omaa roolia terrorismiin liittyvässä tarinassa. Myös sadussa Punahilkasta tilanteen ratkaisee lopulta paikalle saapuva metsästäjä.”

Eli terrorismilla ei Sinkkosen mielestä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Sinkkosen kirjoituksesta voi päätellä, että pääsy tutkijan virkaan Ulkopoliittisessa instituutissa tekee The Ulkopolitist -sivuston kirjoittajasta ylimielisen kusipään jos ei muuta. Pelko voi olla tehokas poliittinen voima, mutta en kutsuisi sitä peloksi vaan terveeksi itsesuojeluvaistoksi. Ylimielinen typeryys sen sijaan on ehtymätön luonnonvara, kuten Sinkkosen kirjoitus osoittaa.

maanantaina, syyskuuta 07, 2015

Viekö Saksa muun Euroopan mukanaan?


Eurooppaan saapuneet turvapaikanhakijat vaikuttivat päämäärätietoisilta. Unkari ei kelvannut, kuten ei myöskään Itävalta. Kaikki halusivat Saksaan, koska maan liittokansleri oli luvannut kaikille syyrialaispakolaisille turvapaikan.

Saksaan on jo saapunut 100 000 turvapaikanhakijaa ja vuoden loppuun mennessä määrän odotetaan nousevan 800 000 siirtolaiseen. Saksa on antelias tulijoille mutta vaatii sitä myös muilta. Liittokansleri Merkel painosti muita EU-maita ja vaati niitä kantamaan osan vastuusta. Ei ollut oikein, että jotkut maat kieltäytyvät ottamasta vastaan tulijoita.

Viikko sitten Merkel vaati jo pakolaisten kiintiöintiä. Siinä turvapaikanhakijat jaettaisiin kaikkien 28 jäsen maan kesken. Itävallan sisäministeri Johanna Mikl-Leitner jopa uhkasi leikata niskoittelevien jäsenmaiden EU-tukia. Merkel maalaili uhkakuvia:

”Jos Eurooppa epäonnistuu pakolaiskysymyksessä, sen tuhoaa kytköksensä universaaleihin kansalaisoikeuksiin.”

Unkari taas on joutunut sekä turvapaikanhakijoiden läpikulkumaaksi että läntisten EU-maiden sylkykupiksi. Ranskan pääministeri Valls arvosteli Unkaria tämän Serbian rajalle rakentaman raja-aidan takia. Vallsin mukaan piikkilanka ei ratkaise ongelmia.

Unkarin pääministeri Viktor Orban on puolestaan kieltäytynyt keskustelemasta taakanjaosta niin kauan, kun Schengen-alueen rajat vuotavat. Lehdistötilaisuudessa hän totesi Euroopan olevan suuressa vaarassa ja vaati Schengen-alueen ulkorajoille tiukkaa valvontaa. Orbanin mukaan pakolaisvirrat uhkaavat kristittyä Eurooppaa. Vastoin suomalaismedian välittämää kuvaa, suurin osa turvapaikanhakijoista on 20 – 35 -vuotiaita muslimimiehiä, jotka eivät ole turvan vaan elintason perässä.

Lienee turha sanoa, että EU:n toimet ovat riittämättömiä ja jopa haitallisia. Kun luodaan taakanjakomekanismeja, niistä tulee itsessään vetovoimatekijä, joka houkuttelee yhä uusia yrittäjiä Välimeren ylitykseen. Jossain vaiheessa EU-johtajienkin on pakko ymmärtää, että ilman kunnollista rajavalvontaa taakkaa riittää jaettavaksi loputtomiin ja Välimerelle menehtyy enemmän ihmisiä, kuin tilanteessa, jossa rajavalvonta oikeasti toimii.

Lisäksi mikään taakanjako ei voi oikeasti toimia silloin, kun tulijoille maksetaan eri maissa erisuuruista sosiaaliturvaa. Suurin imu kohdistuu anteliaan sosiaaliturvan maihin, kuten Saksaan ja Ruotsiin. Itäisen Euroopan entiset kommunistimaat eivät houkuttele, koska siellä tulijoille maksetaan vähemmän ja heidän turvapaikkahakemuksensa hylätään suuremmalla todennäköisyydellä. Suomi pärjää tässä kilpailussa sekä sosiaaliturvan että helpon oleskeluluvan saannin ansiosta.

Suomi Saksan peesissä

Suomi kuuluu surkuhupaisan pääministerinsä johdolla Euroopan naiiviin ja itsetuhoiseen länsiosaan. Sipilän lupaus majoittaa Kempeleen kotiinsa turvapaikanhakijoita oli näppärä julkisuustemppu, jolla hän sai ainakin suomalaismedian sympatiat osakseen. Uutinen kiersi maailman ja nyt kaikki potentiaaliset lähtijät Lähi-idässä tietävät, että Suomessa ollaan anteliaita.

Sipilä myös käväisi oululaisessa vastaanottokeskuksessa. Siellä hän tapasi itsensä 17-vuotiaana esitelleen Fahad Firasin, josta on tämä Mtv3-kanavalla esitetty uutisklippi. Koska Firas osoittautui oikeasti liki kaksikymppiseksi ja kaikkea muuta kuin mallikelpoiseksi turvapaikanhakijaksi, Mtv3 poisti kyseisen klipin nopeasti sivustoltaan.

Valtamediasta vain Turun sanomat on edes jollain tavalla kommentoinut nettikäyttäjien löytämää Fahad Firasin Facebook-profiilia. Tosin lehti epäili aluksi, että Facebook-sivu kuului Firasin kaimalle. Koko revisiohistoria löytyy täältä. Tietoa Fahad Firasin retkistä Bulgariassa, Saksassa ja Sveitsissä on revitelty ympäri nettiä. Valtamediaa se ei kuitenkaan ole kiinnostanut lainkaan.

Suomessa onkin repeytymässä suuri kuilu kansan eri osien välille. Toisella puolella on vasemmisto, valtaeliitti ja lumetodellisuutta ylläpitävä valtamedia. Toisella puolella taas ovat ”rasistit” eli sekalainen joukko kansalaisia, jotka eivät suostu ostamaan eliitin tyrkyttämää tunteisiin pohjautuvaa kuvaa pakolaisista ja siitä, mitä Suomen pitäisi tässä tilanteessa tehdä.

Tätä kuilua syventävät tämän kaltaiset uutiset. Siinä entinen Kokoomuksen naispoliitikko ja nykyinen Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen kertoi alueellisen maanpuolustuskurssin avauksessa, mikä turvapaikanhakijoiden vyöryssä on se todellinen turvallisuusuhka:

”Jos valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla, on nyt korkea aika päivittää ne. Suurinta riskiä eivät kuitenkaan muodosta maahanmuuttajat, vaan meidän suomalaisten kyky mukautua uuteen tilaisuuteen.”

”Heikko taloustilanne ja korkea työttömyys lisäävät ihmisten ahdistusta, joka saattaa purkautua monenlaisina ääri-ilmiöinä. Rasismi ja väkivaltaisuus pitää tuomita heti alkuunsa.”

Uutisen yhteydessä oli kysely, johon vastanneista 92 prosenttia piti Avin analyysia tilanteesta vääränä.

Luonnollisesti Karhunen ei maininnut sitä, että tulijoiden joukossa on todennäköisesti Islamilaisen valtion riveissä taistelleita, jotka eivät ole tulleet tänne hyvät mielessä. Islamilainen valtio itse ilmoittaa, että se on salakuljettanut Eurooppaan tuhansia jäseniään turvapaikanhakijoiden joukossa.
Toisaalta suomalainen ”asiantuntija” kertoo, että Suomessa ei tarvitse pelätä Isisin soluttautujia. Uskoo ken tahtoo.

Kun taakanjaosta päätetään, olisi parempi, jos Suomen hallitus nielisi typerän ylpeytensä ja liittoutuisi mieluummin EU:n itäisen osan maiden kanssa kuin Saksan, joka taas kerran on viemässä Eurooppaa kuilun partaalle. Tällä kertaa tuhon arkkitehtinä ei ole itävaltalainen korpraali vaan entisen DDR:n kasvatti Angela ”Mutti” Merkel.

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2015

Näkökulma ihmisoikeusteollisuuden sisältä


Tämä juttu ilmeistyi alkujaan KGS:n Tundratabloids-sivustolla. Siinä ihmisoikeusteollisuudessa työskentelevä helsinkiläinen ”Stefan” kertoo, millaisia Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat oikeasti ovat. Antaa Stefanin kertoa.


Rikolliset ainekset turvapaikkateollisuudessa

Ammattini takia pakolaiset kertovat minulle asioita, joita he eivät kerro journalisteille tai viranomaisille rajavalvonnassa ja poliisissa.

Minua kiinnosti, miten salakuljetusreitit toimivat. Sain selville asioita, joiden pitäisi kiinnostaa ketä tahansa kuten tiedotusvälineitä ja asiasta vastuussa olevia viranomaisia. Löysin asioiden oikean laidan enkä sitä sokerilla kuorrutettua versiota, joka on tarkoitettu medialle. Yritin löytää henkilön, joka kertoisi mahdollisimman paljon siitä, miten asiat tapahtuvat oikeasti. Jos joku haluaisi matkustaa tätä reittiä, miten hänen pitäisi toimia?

Hän kertoi minulla matkan alkuvaiheista, ennen kuin hän saapui tänne. Hänen mukaansa kaikki toimivat näin. Matka maksaa 16 – 20 000 dollaria, ei vähempää. Hän myös kertoi, että Teheranissa kaikkien afgaanien ja persiaa puhuvien salakuljettajat ovat iranilaisia, entisiä pakolaisia tai iranilaisia, jotka jo asuvat Euroopassa.

Kyseessä on laaja verkosto ympäri Eurooppaa, joka on jaettu arabien ja iranilaisten kesken. Kummallakin osapuolella on omat salakuljetusverkostonsa, ja sitä, joka loukkaa toisen aluetta, rangaistaan ankarasti esimerkiksi tapauksessa, jossa iranilainen salakuljettaa jonkun arabien käyttämää reittiä tai päin vastoin.

Hän kerto, että jos afgaani tai arabi haluaa päästä Eurooppaan, Teheranissa on kuuluisa paikka nimeltään Azadin aukio. Hänen mukaansa tietyllä aukion osalla ihmissalakuljettajat tarjoavat palveluitaan nuorille ihmisille. Yleensä se toimii niin.

He sanovat: ”Veloitan sinulta 16 000 euroa tai dollaria ja vien sinut Saksan Müncheniin.” Yleensä tavanomainen reitti kulkee Teheranista Müncheniin. Tämän jälkeen he siirtävät rahat tilille. Kysyin: ”Kuka maksaa matkan?” Hän vastasi, että isäni maksoi minun puolestani. Kyseessä oli afgaani, puoliksi lukutaidoton mies ja hänen isänsä luultavasti ei hänkään osannut lukea, joten he mitä luultavimmin olivat rikollisia. Kenelläkään lukutaidottomalla afgaanilla ei voi olla tuota määrää käteistä.

Hänen isänsä takaa tietyn rahasumman laittomalta rahanlainaajalta Teheranissa. Sieltä löytyy useita mustan pörssin rahanlainaajia, jotka myyvät laittomasti ulkomaan valuuttaa. Pankista saa vain tietyn rahasumman mutta ei enempää. Jos tarvitset enemmän, sinun on turvauduttava laittomiin rahanvaihtajiin.

He värväävät kolmannen henkilön Teheranissa vaihtamaan rahat, kun henkilö on jo Saksassa. Tämä soittaa kotiin ja kertoo, että hän on selviytynyt päämääräänsä Münchenissä ja kotoa lähetetään rahat laittoman rahanlainaajan kautta ihmissalakuljettajalle ja tämän verkostolle.

Sen jälkeen turvapaikanhakijat istutetaan kuorma-autoihin, jotka ovat täynnä nuoria afgaaneja ja iranilaisia. Kuorma-auto ajaa Turkin rajan yli. Jos he eivät pysty ylittämään rajaa suoraan, he ajavat Iranista Irakin kurdialueelle ja sieltä Turkkiin. Näin tehdään siksi, että Iranin ja Turkin raja on nykyisellään vaikeammin ylitettävissä. Tavallisesti Turkin rajan ylitys edellyttää rajavartijoiden lahjomista. Hänen mukaansa muutama tuhat riittää, ja sen jälkeen he ajavat kuorma-autot rajan yli ja maksavat rajavartijoille. Sen jälkeen turvapaikanhakijat ajetaan paikkaan, josta he pääsevät Eurooppaan meneviin veneisiin.

Hänen mukaansa ihmiset, jotka pumppaavat ilmaa veneisiin ovat turkkilaisia mutta veneet ovat iranilaisia. Iranilaisella ja arabialaisella haaralla on omat veneensä ja oma henkilökuntansa, joka täyttää veneet.

Sitten he maksavat muutaman tuhat euroa veneilijöille, mutta tämä tapahtuu jonkinlaisen monimutkaisen luottojärjestelmän kautta. Rahaa ei oikeasti käytetä matkan aikana. Kukaan ei luota kehenkään, mutta verkosto saa rahansa.

Ja niin he saapuvat Kreikan Kos-saarelle tai muuhun määränpäähän. Sen jälkeen käytössä on laaja verkosto salakuljettajia. Yksi syy, miksi pakolaiset heittävät heille tarjotun ruoan menemään, on se, että joillakin on sopimus salakuljettajien kanssa siitä, että ruoka, majoitus ja matka on maksettu. He saavat kaiken salakuljettajilta eivätkä tarvitse Punaisen Ristin apua.

Hän meni Kreikassa ihmissalakuljettajan luo ja asui vaimonsa kanssa hänen luonaan. He veivät hänet Makedonian ja Serbian läpi ja opastivat häntä. Kuten sanoin, kullakin kieliryhmällä on oma reittinsä. Alueet ja kulkureitit on jaettu ryhmien välillä. Kukin ryhmä vie omat asiakkaansa merkittyä reittiä omalle salakuljetusryhmälleen.

Sitten heidät viedään Unkariin, jossa heille on ostettu matkaliput valmiiksi, koska he eivät osaa maan kieltä. He vievät heidät oikeisiin juniin, jotka kuljettavat heidät ensin Itävaltaan ja sen jälkeen Saksaan. Sen jälkeen joku toinen ottaa heidät hallintaansa ja vie heidät poliisille tai muulle viranomaiselle, joka rekisteröi heidät.

Salakuljettajat kertovat heille, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä. He kertovat tarinan, joka heidän pitää kertoa, minne mennä ja minne ei saa mennä. He kertovat asiakkailleen kaikista asioista. Jos joku ei jostain syystä halua jäädä Saksaan vaan haluaa muualle, hänen täytyy maksaa lisämaksu, jolloin hän jatkaa Tanskaan, Ruotsiin tai Suomeen.

Hän kertoi tulleensa vaimonsa kanssa Saksaan, mutta hän ei halunnut jäädä sinne, koska siellä oli liian täyttä. Hän halusi muualle. Hänen käsittelijänsä, Ruotsin passin omistava iranilainen kertoi, että auto odottaa ulkopuolella. Ajan sinut ja vaimosi Ruotsiin. Sen jälkeen hän valitti, että Ruotsi ja siellä sijaitseva pakolaiskeskus oli liian täynnä, joten hänelle tarjottiin mahdollisuutta matkustaa Suomeen. Hänet luovutettiin toiselle salakuljettajalle, joka kuljetti hänet Suomeen.

Heidän mukaansa asiat ovat hyvin täällä ja he aikovat jäädä.

Hänen mukaansa salakuljettajat tarjoavat rahakkaille asiakkaille kahta väärennettyä passia, toista konfliktimaasta ja toista normaalista maasta. Toisessa on Saksan viisumi valmiina.

Kysyin, mihin tarvitaan ”normalin maan” passi. Näin tehdään, koska halutaan välttää jättämästä jälkiä. Se toimii näin. Hänen sukulaisensa näytti ”aasialaiselta” (jotkut afganistanilaiset näyttävät siltä), jolloin salakuljettajat teki hänelle kiinalaisen passin. Hän teeskenteli kiinalaista ja salakuljettajat lisäsivät passiin kiinalaisen viisumin.

He lensivät saksaan. Koska vaimolla oli viisumi, hänen sormenjälkiään ei otettu. Kun hän lähti lentokentältä, hän heitti kiinalaisen passinsa pois, meni pakolaiskeskukseen ja väitti olevansa afgaanipakolainen, joka matkusti jalan.

Näin se homma toimii. Väärennettyjä passeja on paljon. Hän (Suomessa asuva afgaanipakolainen) sanoi, että valtaosa passeista ja viisumeista on väärennettyjä.

Kyseessä on selkeästi rikollinen toiminta. Tänne saapuvat ihmiset eivät missään nimessä ole varakkaita, monet ovat pelkästään rikollisia. Kaikki eivät ole, mutta ne, joiden itse olen nähnyt saapuvan ovat puhtaasti rikollisia. Hän kertoi paikkojen ja ihmisten nimet minulle eli niiden paikkojen, joiden läpi hän ajoi, ja niiden ihmisten, jotka kuljettivat häntä. Hän asui Saksassa ja Kreikassa. Hän kertoi minulle kaiken.

Jos ihmisellä on rahaa matkustaa Eurooppaan, hänellä on rahaa elää Turkissa. Ihmiset ovat niin herkkäuskoisia ja naiiveja. Jos koko tämä toiminta julkaistaisiin tiedotusvälineissä, ihmisten asenteet kääntyisivät turvapaikanhakjoita vastaan melko nopeasti.

Hänen mukaansa Syyriasta veneellä tulleista ihmisistä 99 prosenttia eli Turkissa jo ennen sodan alkua. Hänen mukaansa kaikki ovat vauraita. Tämä on totta. Olen nähnyt heidän matkustelevan taksissa ympäri Helsinkiä. Tänne saapuvat syyrialaiset ovat erittäin varakkaita eivätkä köyhiä ja syrjäytyneitä. Todellisia pakolaisia ovat ne syyrialaiset, jotka elävät leireillä Syyriassa tai Turkissa.

Tietysti en voi luottaa kaikkeen, jota afgaanit kertovat syyrialaisista, koska nämä vihaavat toisiaan. He eivät tule keskenään lainkaan toimeen pakolaisleireillä, ja heidän keskinäiset suhteensa ovat todella kireät. Afgaanit, joiden kanssa olen keskustellut, sanovat, että syyrialaiset juhlivat läpi yön ja heittelevät rahaa ympäriinsä samalla, kun he ottavat vastaan suomalaista sosiaalitukea ja käyttäytyvät kammottavasti heitä kohtaan. Olen nähnyt tämän itse. Usein he (syyrialaiset pakolaiset) soittavat taksin ja matkustavat kaupunkiin näistä pakolaiskeskuksista.

Afgaanit eivät oikeasti ole afgaaneja, kuten esimerkiksi Pataanien provinssista. He ovat kaikki Iranista, jotkut ovat jopa syntyneet siellä ja osa täysin iranilaisia. Iranissa elävät afgaanit ovat täysin turvassa. Olosuhteet eivät ole hyvät mutta ne ovat turvalliset.

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2015

Valtamedian sota yleisöään vastaan


Viime viikkojen valtaisa monikulttuurivyörytys on ollut jotakin sellaista, jota en olisi halunnut kokea. Blogikollega Yrjöperskeles on kaivellut hieman pintaa ja löytänyt useita melko uskomattomia pläjäyksiä. Valtamedia on pahimmillaan, kun se saarnaa kuorossa tietämättömille plebeijeille ilosanomaa.

Itse kommentoin valtamedian uutisia viimeksi joskus viime vuosikymmenen puolella. Lopetin siinä vaiheessa, kun omasta mielestäni asiallinen kommentti jätettiin julkaisematta. Silloin jo huomasin, että sanomalehtien kommenttiosastojen sensuuri ei kohdistu pelkästään asiattomiin kommentteihin vaan ihan asiallisiinkin, jos ne ovat ristiriidassa toimittajan vasemmistoliberaalin maailmankuvan kanssa. Tuolloin luin jo Pikkupojan Alaston Totuus -blogia, jossa maamme suurimman päivälehden yksipuolisen vihervasemmistolaista linjaa käsiteltiin satiirin keinoin.

Kommenttiosastot liipasimella

Twitterissä panin merkille HS:n kolumnin, jossa ehdotettiin, että maahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa. Englannissa he kuulemma jo tekevät niin. Intuitiivisesti tarkasteltuna kirjoitus on jo silkkaa roskaa. Kielitaidottomat ja perusosaamiseltaan heikot maahanmuuttajat heikentävät muiden oppimistuloksia, koska he vaativat opettajalta enemmän huomiota. Lisäksi kolumni perustui virheelliselle tiedolle. Britanniassa parantuneet tulokset johtuivat siitä, että heikkoja oppilaita siirrettiin toisiin kouluihin.

Helsingin Sanomien Nyt-liite eli paperinivaska, joka monilta vielä Hesaria lukevilta lentää suoraan paperinkeräykseen, päätti äskettäin sulkea kirjoitustensa kommentointimahdollisuuden määräajaksi. Syynä tähän oli väitetty ”vihapuhe”. Palstoille kuulemma sataa kymmenittäin kommentteja, joissa esitetään faktana täyttä sepitettä.

Yllä linkittämässäni Helsingin Sanomien kolumnissa itse kirjoittaja kirjoitti täyttä sepitettä ja faktoihin perustumatonta roskaa. Artikkelin kommenttiosastolla kolumnissa esitetty fakta eli Britannian maahanmuuttajavaltaisten koulujen muita parempi menestys osoitettiin perättömäksi. Suomalian Sanomat -blogissa on esitelty joukko lukijakommentteja, jotka ilmeisesti ovat nyt sitten sitä ”vihapuhetta”. Kommenttien perusteella kommentoijat olivat asiasta paljon paremmin perillä kuin kolumnin kirjoittaja.

Lehti, joka pitää itseään laatulehtenä, saattaa olla haluton kestämään asiallista kritiikkiä. Toimittaja haluaa yleensä sanoa viimeisen sanan ja perinteisen printtimedian aikana tämä oli mahdollista. Nykyisin näin ei ole, vaan toimittaja on samalla viivalla tavallisen kansalaisen kanssa. Tästä syystä kommenttiosaston sulkeminen tuntuu varmasti hyvältä vaihtoehdolta etenkin, kun verukkeena voi käyttää tarkemmin määrittelemätöntä käsitettä ”vihapuhe”.

Valtamedian instansseista useimmat toimivat liiketaloudelliselta pohjalta. Kommenttiosastojen moderointi on työlästä ja maksaa rahaa toimialalla, jonka tulovirrat ovat suurelta osin kuihtuneet ja joka on matkalla kohti ansaittua haudan lepoa. Kommenttiosastojen lakkauttaminen on luultavasti taloudellisesti järkevää ja siitä saa suvaitsevaisuuspisteitä, jos vetoaa ”vihapuheeseen”.

Toimittajien tekopyhyys

Jonkinlainen tekopyhyyden Suomen ennätys tehtiin, kun Mtv3:n päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kirjoitti ”ihmisyyden kriisistä”. Siteeraan tässä kolmea viimeistä kappaletta:

”Ja teille, jotka mielessänne nyt huudatte, että tänne ei voida ketään ottaa, koska hyvinvointiyhteiskuntamme on kriisissä, ettei meillä ole varaa auttaa muita, leipäjonomme kasvavat, työttömyytemme nousee ja kulttuurimme katoaa, niin eikö sittenkin ole isompi asia, jos kykymme välittää katoaa?

Ihmisyys, se meillä on kriisissä. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan.
Toivon ja odotan, että meilläkin vielä nousee arvojohtajuutta, joka kehottaa karttamaan kaikkia, jotka ovat täynnä kylmyyttä ja vihaa.”

Maahanmuuttokeskustelun suvaitsevainen puoli vetoaa tunteisiin. Pitää tuntea empatiaa ja olla hyvä ihminen. Valtamedia saarnaa empatiaa kuorossa lukijoilleen. Ylä-Anttilan kirjoitus on kummallinen sekoitus asiatekstiä ja sentimentaalista vuodatusta. Lopussa hän kehottaa karttamaan kaikkia, jotka ovat täynnä kylmyyttä ja vihaa. Keitä hän tarkoittaa näillä ihmisillä? Millä ihminen näyttää olevansa riittävän empaattinen Ylä-Anttilan kaltaisille moraalisen paremmiston edustajille?

Tiedotusvälineiden yksi tehtävä on tuottaa rakennuspuita maailmankuvan rakentamiseen. Nykytilassa suomalainen valtamedia ei kykene tähän, koska sen anti on täynnä sentimentaalista roskapuhetta. Liian vähän yritetään auttaa ymmärtämään, mistä maailman tapahtumissa on oikeasti kyse. Silloin, kun yritetään, näkökulma on yksipuolisen vasemmistolainen. Näin on kautta linjan kaikissa suomalaisen valtamedian instituutioissa. Vain vasemmistolaisuuden aste vaihtelee.

Mediasota

Kommenttiosastoilla on käynnissä eräänlainen sota valtamedian ja sen yleisön välillä. Tämä sota on viimeaikaisen kansainvaelluksen aikana kiihtynyt. Lakkauttamalla kommenttiosastot valtamedia vetäytyy omaan moraaliseen paremmuuteensa ja eristäytyy taas yleisöstään, kuten joskus ennen printtimedian kulta-aikana.

Tavallinen kansalainen kuitenkin haluaa ymmärtää, mistä kansainvaelluksessa on kyse. Kun valtamedialla on tarjolla vain yksipuolista propagandaa ja lukijoiden haukkumista rasisteiksi, tieto täytyy hankkia muualta. Tätä tarkoitusta varten on internet ja hakukoneet. Myös toisenlaista tietoa on saatavilla, jos sitä vain osaa hakea.

Kun mediasota jatkuu riittävän pitkään, internetin vaihtoehtomedia ja sen suosio kasvaa. Ruotsissa vaihtoehtomedian sivustot ovat ohittaneet lukijamääriltään jo keskisuuret maakuntalehdet ja nousseet lähelle suurimpia valtamedian instituutioita. Suosituimpia valtamedian lähteitä ovat luonnollisesti lähinnä urheilu- ja viihdetarjontaan keskittyvät iltapäivälehdet.

Ruotsissa Martin Borg tutki eri sivustojen kymmenen suosituimman artikkelin jakomääriä Västeråsin IKEA:ssa tapahtuneiden murhien yhteydessä. 10. - 17. elokuuta mitatut tulokset olivat seuraavat:

SVT (Ruotsin televisio) 77 461
Fria Tider 74 808
Nyheter Idag 35 224
Sveriges Radio (Ruotsin radio) 21 407
Avpixlat 20 088

Näistä Fria Tider, Nyheter Idag ja Avpixlat edustavat vaihtoehtomediaa. SVT:n sivuilla julkaistun artikkelin otsikossa kerrottiin, että ”muukalaisvihamieliset etenevät verkossa”. Todellisuudessa vaihtoehtomedian taso on parantunut vuosien saatossa hiljalleen samalla, kun valtamedian instituutioiden ja toimittajan ammatin arvostus on laskenut pohjamutiin.

Valtamedia Suomessa käy avoimesti sotaa piskuisen vaihtoehtomedian edustajia vastaan. Erillishuomiota on saanut Barcelonasta toimitettu MV-lehti, jota valtamedia on ollut haastamassa oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista. Lisäksi valtamedia on onnistunut karkottamaan sivustolta mainostajia. Kevyesti toimitettu MV-lehti on jo nyt lukijamääriltään Uusi Suomi -verkkolehden tasolla. Tämä kaikki kertoo kasvavasta epäluottamuksesta valtamediaan ja sen toimittajakuntaan.

Toimittajakunta taas pelkää työpaikkojensa puolesta, mikä on jossain määrin ymmärrettävää. Valtamedian tulevaisuuden kannalta tosin saattaa olla tuhoisaa, jos lehden toimitukset ovat jatkuvassa sodassa vastustajanaan se osa lukijoista, joka ei enää luota valtamediaan eikä suostu siitä maksamaan.

Miten taistella valtamediaa vastaan?

Olen tuntenut viimeaikaisen mediavyörytyksen aikana itseni voimattomaksi enkä ole jaksanut kirjoittaa juuri mitään. Samalla olen miettinyt keinoja, miten yksittäinen kansalainen voisi yksinkertaisilla keinoilla taistella valtamediaa vastaan silloin, kun pelkkä valtamedian yksipuolisen uutisoinnin arvostelu verkossa ei enää riitä.

Luonnollisesti kaikki lehtitilaukset pitää perua. Tämä on jo tehty mutta se vaikuttaa hitaasti. Hesarin levikki voi olla vapaassa pudotuksessa mutta lehti kuolee hitaasti. Jokainen voi tietysti kampanjoida Hesarin tilaajamäärien vähentymisen puolesta esim. linkittämällä Eroa Erkosta -sivustolle. Oman päätöksen lopettaa tilaus ja sen syyt kannattaa toki kertoa ystäville tai tuttaville, mutta vain kysyttäessä ilman liiallista intomielisyyttä.

Valtamedian instanssit tienaavat rahaa myös verkossa mainosten avulla. Jokainen voi asentaa omaan selaimeensa Adblocker-lisäosan, jonka avulla mainokset eivät näy. Kyseisessä lisäosassa voi itse kukin halutessaan sallia mainokset niillä sivustoilla, joita ei halua boikotoida.

Valtamedian artikkeleihin tulee kuitenkin linkitettyä joko blogissa, Twitterissä tai Facebookissa. Tällöin kannattaa valita valtamedian artikkelin asemesta Roopen Mediaseuranta -sivusto, joka kokoaa maahanmuuttoon ja monikulttuuriin liittyviä artikkeleita.

Jos joskus tulee pakottava tarve lukea lehteä, se kannattaa tehdä kirjastossa, joihin yhä tilataan käsittämättömän paljon sanoma- ja aikakauslehtiä.

Itse en keksi enempää. Jos lukijoilla on lisää ideoita, ne voi kertoa kommenttiosastossa.

Edit 3.9.2015:  Tässä vielä lista Bonnierin (Mtv3:n omistaja) tavaramerkeistä. Älä suosi näitä vaan käytä vaihtoehtoisia palveluita.