Suomalaisia uhri- ja sankaritarinoita

Useissa saksalaisissa kaupungeissa sekä kotoisessa Helsingissämme sattuneet joukkoahdistelutapaukset ovat herättäneet myös feministit keskustelemaan. Luonnollisesti he eivät keskustele maahantulijoiden tekemistä raiskauksista tai naisten ahdistelusta, vaan he haluavat ohjata keskustelun sukupuolipolitiikkaan.

Tämä ei tietenkään yllätä, koska feminismi on yksi vasemmistolaisen identiteettipolitiikan haara. Moderni feministi on sisäistänyt tämän ja haluton arvostelemaan korkeamman uhristatuksen omaavia muslimeja. Valkoinen heteromies on sen sijaan vapaata riistaa.

Yksi kommentoija on Uudenmaan demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson, joka kirjoitti Iltalehteen kolumnin ”Kuka saa raiskata”. Kirjoitus itsessään ei kaikessa älyllisessä ala-arvoisuudessaan olisi kommentoinnin arvoinen, mutta se saa luvan toimia esimerkkitapauksena siitä, millä tasolla keskustelua eri osapuolten välillä käydään. Karlsson on närkästynyt seksuaalisesta väkivallasta:

”Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus.”

Lihavoitu kohta on tietysti puhdasta trollausta ja kertoo kirjoittajasta kaiken olennaisen. Karlsson kertoo, kuinka 85 prosenttia raiskauksista tapahtuu yksityisessä tilassa ja kysyy:

”Miksi nämä miehet eivät rynnänneet apuun ja vaatineet toimia kun suomalainen johtaja, isäntä, poikaystävä, aviomies, tuttava tai ohikulkija raiskasi? Vaikuttaa siltä, että nämä valkealla ratsulla saapuvat ritarit eivät hyväksy, että joku muu raiskaa “heidän naisensa”, sillä suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus.”

Karlssonin trollaus jatkuu. On vaikea löytää suomalaista miestä, joka allekirjoittaisi lihavoidun kohdan etenkin, kun kyse on raiskauksesta. Itse asiassa on erittäin vaikea löytää miestä, joka hyväksyisi raiskauksen ja ahdistelun sekä vielä kerskailisi asialla. 

Lisäksi ulkopuolisen on vaikea puuttua raiskaukseen, jos se tapahtuu yksityistiloissa.

Karlsson jatkaa:

”Omien rasististen tavoitteiden edistäminen toisten kokeman väkivallan avuin on ala-arvoista. Raiskaus ei kuulu mihinkään kulttuuriin, silti sitä tapahtuu kaikissa kulttuureissa.”

Ensinnäkin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet vastaavat jo nyt valtaosasta ns. puskaraiskauksista eli niistä, jotka tapahtuvat julkisella paikalla. Lisäksi on mahdotonta löytää usean sadan suomalaisen joukkoa, jotka yleisellä paikalla yksissä tuumin ahdistelisivat ja käpälöisivät itselleen tuntemattomia naisia, kuten tapahtui esim. Kölnissä. Kulttuurien välillä on siis merkittäviä eroja suhtautumisessa naisten koskemattomuuteen. Toki raiskauksia tapahtuu kaikissa kulttuureissa, mutta joissakin kulttuureissa naista pidetään syyllisenä raiskaukseen ja islamissa uskonto lisäksi tarjoaa raiskaukselle moraalisen oikeutuksen.

Feministisessä keskustelussa ei ymmärretä, että julkisella paikalla tapahtuvat raiskaukset heikentävät yleistä turvallisuutta ja miehetkin voivat niitä kommentoida. Sukupuoli ei anna yksinoikeutta keskustella seksuaalisesta väkivallasta. Vaikka miehet ovat feministien mielestä sikoja, heillä saattaa olla vaimo ja tyttäriä, jotka liikkuvat yleisillä paikoilla.

Uhriutuminen

Kun valtamediassa julkaistu heikkotasoinen kirjoitus saa negatiivista palautetta, tämä johtaa kirjoittajan uhriutumiseen erityisesti silloin, kun kirjoittaja on nainen. Uhriutumiselle myös tarjotaan auliisti palstatilaa.

Anette Karlsson syytti MV-lehteä ja väitti joutuneensa kyseisen julkaisun vihalistalle:

”Varsinkin MV-lehden tekemän valheellisen niin sanotun uutisen jälkeen aloin saada paljon vihapostia. Nettilehti väitti minusta kuvan kera, että puolustan laittoman maahantulijan oikeutta raiskaamiseen. Ja se on vale.”

Luettuani Karlssonin kirjoituksen olen samaa mieltä. Karlsson ei puolustanut laittoman maahantulijan oikeutta raiskata mutta ei tuominnutkaan sitä erikseen. Lihavoidut kohdat osoittavat, että Karlsson latasi täyslaidallisen suomalaisen miehen niskaan ja väitti, että suomalainen mies tuomitsee laittomien maahantulijoiden raiskaukset, koska ”suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus”. Jos MV-lehden väite oli törkeä, Karlssonin kirjoituksen väitteet olivat vähintään yhtä törkeitä.

Sankaritarina huippuvirkamiehestä

Helsingin Sanomat on julkaissut ylistävän artikkelin Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergistä. Heti aluksi Nerg toteaa:

”Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä.”

Tämä lause kertoo siitä, että suomalaisten etu on Nergin mielestä toissijainen EU:n etuun verrattuna. Pyhä lehmä Schengen on osoittautunut epäonnistuneeksi rakennelmaksi, koska ulkorajat vuotavat kuin seula. Siksi monet Schengen-maat ovat aloittaneet rajatarkastukset sisärajoillaan mukaan luettuna Suomen naapurimaa Ruotsi. ”Yksi EU:n kulmakivistä” on jo veitsenterällä eikä Nerg voi tälle mitään.

Seuraavan lauseen perusteella Nerg vaikuttaa neuvottomalta maahantulijakriisin edessä:

”Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä.”

Tähän voi todeta vain, että vastauksia ei ole löytynyt tai ainakaan Nerg ei ole niitä löytänyt. Suomi on antanut länsirajan vuotaa ja kerännyt Ruotsin dumppaamat siirtolaiset vastaanottokeskuksiin. Nerg on kuitenkin hoitanut tilanteen virkamiesten mielestä hyvin. HS kirjoittaa:

”Erään virkamiesarvion mukaan oli kuitenkin hyvä, ettei kansliapäällikköä valittu ministeriön sisältä, sillä siirtolaiskriisissä toimiminen on vaatinut erityistuntemuksen sijaan kokonaisvaltaista johtajuutta.”

Mitä tämä kokonaisvaltainen johtajuus käytännössä tarkoittaakin, tavallisen suomalaisen on vaikea nähdä siinä mitään positiivista. Joka niemen notkoon ja saarelmaan on kohta pystytetty SPR:n tai muiden maahanmuuttobisneksessä operoivan tahon pyörittämä vastaanottokeskus.

Nerg on myös joutunut tulilinjalle lausuntojensa takia:

”Marraskuussa Nerg itse joutui verkkoraivon kohteeksi. Hän lausui, että 14-vuotiaan kempeleläistytön raiskaus sai suhteettoman huomion Suomessa, jossa paljastuu yli tuhat raiskausta vuodessa. Teosta epäiltiin kahta turvapaikanhakijaa.”

Tästä Nerg sai runsaasti negatiivista palautetta:

”Sain palautetta, että minä olisin henkilökohtaisesti syyllinen tapahtuneeseen. Kysyttiin, että miksi otimme nämä ihmiset tänne. Jos olisin ollut hirmu laskelmoiva, olisi pitänyt vain tuomita asia eikä kommentoida yhtään enempää.”

”Vaikka monenlaisissa työssä olen ollut, niin en kyllä näin henkisesti repivässä.”

Nergiä syyllistettiin tapahtuneesta ja häntä kehotettiin itsemurhaan, mikä sai hänet lopettaaan verkkokommenttien lukemisen.

Jutun lopussa annetaan ymmärtää, että asiat sujuivat loppujen lopuksi hyvin. Vastaanottokeskuksia perustettiin nopeaan tahtiin ja yhteistyö sisäministeri Petteri Orpon kanssa sujuu hyvin:

”Osasimme silti tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan ja aika kovien paineiden alla suhteellisen hyvää työtä.”

Sokea osasi johdattaa toista sokeaa.

Feminismi ja islam

Joskus ihmettelin, miksi feministit eivät ole ensimmäisenä puolustamassa musliminaisen oikeutta tasa-arvoon. Luettuani tämän kirjoituksen ja tutustuttuani siihen liittyvään tarinaan ymmärsin itse riittävästi, jotta voin kirjoittaa oman käsitykseni.

Rasismi

Linkitetyssä kirjoituksessa selitetään rasismin todellinen olemus sellaisena, kuin tämän blogin lukijat sen tunnistavat. Rasismi on yksisuuntaista eli siihen voi syyllistyä vain hegemonista ihmisryhmää edustava taho, kun hän arvostelee uhriryhmää. Tästä seuraa, että uhriryhmän edustajien omia rasistisia asenteita ja ennakkoluuloja on järjetöntä tuomita.

Lännessä rasismi on valkoihoisen enemmistön yksinoikeus, jota väitetään käytettävän usein tiedostamatta oman valta-aseman pönkittämiseen ja ”toiseuden” edustajien sortamiseen. Globaalilla tasolla varakkaat demokratiat hyödyntävät rasismia ”Globaalin Etelän” alistamiseen. Tämä ilmenee orientalismina, sotilaallisena ja kulttuuri-imperialismina sekä uusliberalismina.

Lisäksi rasismi on olemassa riippumatta yksilöllisistä ennakkoluuloista tai kulttuurinormeista kuten valtajärjestelmät, joihin se liittyy. Se on abstraktia, metafyysistä, väistämätöntä ja muuttumatonta. Se on rakenteellista ja edes valkoihoiset liberaalit, jotka pitävät itseään avarakatseisina ja ennakkoluulottomina, eivät sitä huomaa. Siksi jokaisen valkoihoisen on ensin tarkistettava ”valkoinen etuoikeutensa”, ennen kuin hän voi kommentoida vähemmistökulttuureja koskevia asioita. Näin on tehtävä, jotta ei tulisi vahingossa vahvistaneeksi vähemmistöjä sortavia valtarakenteita. Sen sijaan, että valkoihoinen länsimaalainen tarkastelisi vähemmistökulttuureja universaalin standardin kautta, hänen on sisäistettävä ja hyväksyttävä erilaisuus kyselemättä.

Vähemmistöjen kannalta tämä tarkoittaa, että heidän tekemisiään ei arvostella samalla mittatikulla kuin valkoihoisen valtaväestön. Tätä ilmiötä on joskus nimitetty ”alhaisten odotusten rasismiksi”. Ei-länsimaalaiselta ei edellytetä samanlaista käyttäytymistä kuin länsimaalaiselta. Ayaan Hirsi Ali on kuvannut tätä asennetta kirjassaan ”Nomadi” seuraavasti:

”Tämä länsimainen asenne perustuu ajatukseen, että eri väristen ihmisten ei voi odottaa noudattavan ”normaaleja” käyttäytymissääntöjä. Lännessä on monia hyviä miehiä ja naisia, jotka yrittävät asuttaa pakolaisia ja pyrkivät poistamaan syrjinnän. He lobbaavat hallituksia, jotta vähemmistöiltä ei edellytettäisi länsimaisia käyttäytymisstandardeja. He taistelevat, jotta vähemmistöt voisivat säilyttää kulttuurinsa ja suojelevat heidän uskontoaan kriittiseltä tarkastelulta. Nämä ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta heidän aktivisminsa on osa sitä ongelmaa, jota he yrittävät ratkaista.”

Hirsi Alia on julkisuudessa kutsuttu ”valistusfundamentalistiksi” eli sellaiseksi, joka on sisäistänyt uuden kotimaansa arvot liiankin hyvin. Samalla tavalla Yhdysvalloissa liian paljon valkoisten tavoille oppineita mustia nimitetään usein pilkallisesti ”setä Tuomoiksi”. Nimittelyllä on tarkoitus osoittaaa, että kyseiset henkilöt eivät ole autenttisia oman kulttuurinsa edustajia.

Mielipide ja sen seuraus

Miten tämä liittyy feminismiin? Asia selviää parhaiten esimerkin kautta. Olipa kerran feministikirjoittaja ja -aktivisti nimeltään Adele Wilde-Blavatsky. Hän toimi verkkosivusto The Feminist Wiren toimituksen jäsenenä, ja hänen mielestään myös valkoihoinen länsimaalainen voi arvostella musliminaisten sortoa.

Maaliskuussa 2012 eteläisessä Kaliforniassa murhattiin 32-vuotias irakilaissyntyinen nainen nimeltä Shaima Alawadi. Hänen kallonsa oli murskattu sorkkaraudalla tai vastaavalla. Naisen 17-vuotiaas tytär Fatima löysi hänet verilammikosta. Fatima oli tapahtuman aikaan talossa mutta ei ollut kuullut mitään. Rouva Alawadi vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli jonkin ajan kuluttua oltuaan sitä ennen koomassa. Brittiläisen Guardian-lehden mukaan Shaima Alawadin ruumiin viereen oli jätetty lappu, jossa luki: ”Painu takaisin omaan maahasi. Olet terroristi.” Tämä lappu antoi aiheen epäillä, että kyseessä oli islamofobinen viharikos.

Alawadin murha sattui samoihin aikoihin kuin Yhdysvalloissa ja muuallakin paljon kohua herättänyt Trayvon Martinin tapaus. Martin tapettiin, koska hän piti yllään hupparia. Alawadi taas murhattiin, koska hän käytti musliminaisten päähuivia eli hijabia.

Amerikkalaiset vasemmistoaktivistit heräsivät ja järjestivät ”miljoonan hupparin” marssin. Vastaavasti Alawadin puolesta kampanjoitiin ”miljoonan hijabin” marssilla. Yliopistojen kampuksilla nämä kaksi kampanjaa yhdistettiin ja kampanjajulisteesta löytyi sekä Martinin että Alawadin kuvat.

Tuolloin The Feminist Wire -sivuston toimittaja Wilde-Blavatsky närkästyi. Hänen mielestään ei ollut sopivaa rinnastaa hupparia päähuiviin vaan se oli järjetöntä ja jopa vaarallista. Wilde-Blavatsky kirjoitti tapauksesta artikkelin toimittamalleen verkkosivustolle (kopio löytyy täältä). Kirjoituksessaan hän ei pitänyt vaatekappaleita keskenään vertailukelpoisina:

”Tässä on kyse hupparin ja päähuivin asettamisesta samanarvoiseen asemaan etnisen identiteetin ja ylpeyden lähteinä. Hijab, joka on syrjivä ja jonka juuret ovat miehen halussa kontrolloida naisen ulkonäköä ja seksuaalisuutta, ei ole vapaaehtoinen valinta enemmistölle sitä pitävistä naisista. Huppari taas on vapaaehtoinen valinta jokaiselle, jolla on se yllään. Näiden vaatekappaleiden alkuperä ja se, mitä ne edustavat, eivät voisi poiketa enempää toisistaan. Niiden rinnastaminen on kuin vertaisi kiinalaisten naisten ahdistavia jalkasiteitä Kiinassa valmistettuihin Niken lenkkitossuihin.”

Wilde-Blavatsky lisäksi kirjoitti, että keskustelun naisten oikeuksista ja feminismin tarpeesta ei välttämättä tarvitse olla sokeaa kulttuurieroille mutta se ei ainakaan saa olla niille alisteista.

Hänen artikkelinsa herätti runsaasti keskustelua mutta myös nimittelyä ja solvausta. Myöhemmin Wilde-Blavatsky kirjoitti Huffington Postissa:

”Artikkelini herätti runsaasti keskustelua verkossa mutta myös nimittelyä, joka kohdistui ihonväriini (valkoinen), ominaisuuksiini (ei-muslimi) ja motivaatiooni (imperialismi). Minua kutsuttiin rasistiksi ja valkoiseksi imperialistiksi, ja minua jopa syytettiin siitä, että käytin ”sekarotuista” perhetaustaani hyväksi ”häivyttääkseni valkoisuuteni”.”

Kaksi päivää alkuperäisen artikkelin julkaisun jälkeen 77 feministiaktiivia ja -akateemikkoa julkaisi avoimen kirjeen, jossa hyökättiin Wilde-Blavatskya vastaan. Kirjoituksessa he ilmaisivat olevansa pettyneitä The Feminist Wire -verkkosivuston toimituksen linjaan. Kirjeessä Wilde-Blavatskyä syytettiin välinpitätämättömyydestä niitä rotujen ja etnisten ryhmien välisiä yhteyksiä ja solidaarisuutta kohtaan, jotka syntyivät Trayvon Martinin ja Shaima Alawadin traagisten murhien yhteydessä. Häntä myös arvosteltiin tietämättömyydestä hijabin historian ja tehtävän suhteen.

Nuorta ja kokematonta Adele Wilde-Blavatskya siis lyötiin isolla lekalla ainoana tarkoituksena hiljentää hänet ja sulkea hänen esittämänsä mielipiteet sallitun keskustelun ulkopuolelle. Mitään vasta-argumentteja ei esitetty, vaan kirjoittaja tuomittiin hänen poliittisesti vääräoppisten mielipiteidensä takia.

Neljä päivää 77 mielipidevaikuttajan avoimen kirjeen jälkeen The Feminist Wire -lehden toimitus nöyrtyi paineen edessä. Se julkaisi nimettömän anteeksipyynnön, jossa se sanoutui irti Wilde-Blavatskyn mielipiteistä häntä erikseen nimeämättä. Ennen julkaisua Wilde-Blavatskyn artikkeli ja avoin kirje lukijakommentteineen poistettiin sivustolta, joka ei myöskään julkaissut Wilde-Blavatskyn vastinetta 77 feministiaktiivin avoimeen kirjeeseen.

Verkkosivusto The Feminist Wire heitti toimittajansa susille ja hänet potkaistiin ulos toimituksesta. Ennen potkuja hänelle oli luvattu vastineoikeus, joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Toimituksen muut jäsenet olivat hyväksyneet Wilde-Blavatskyn alkuperäisen kohua herättäneen artikkelin julkaisun ilman vastaväitteitä, mikä kävi myöhemmin ilmi sähköpostikirjeenvaihdosta.

Kuinkas sitten kävikään

Kaikki eivät suinkaan sulattaneet Wilde-Blavatskyn tylyä kohtelua. Pieni ryhmä feministiaktiiveja, jotka vastustivat islamilaista kulttuuritraditionalismia ja islamilaisen fundamentalismin poliittista vaikutusta, julkaisi häntä tukevan lausunnon iranilaisen ex-muslimi Maryam Namazien blogissa:

”Ilmaisemme solidaarisuutemme Adele Wilde-Blavatskya kohtaan erityisesti hänen länsimaiselle ja pohjoisamerikkalaiselle feministille selkeästä ja harvinaisesta analyysistaan, jossa naisten vastarinta muslimioikeistoa kohtaan – mukaan luettuna kaikenlainen fundamentalistinen pukeutuminen – tuodaan esille ilman, että se uhrataan antirasismin ja anti-imperialismin alttarille.”

Tämä liikuttava solidaarisuuden osoitus ei jäänyt viimeiseksi luvuksi tarinassa. Shaima Alawadin murhatutkimukset etenivät tavalla, jota monet tasapainoisemmat kommentaattorit ja aktivistit pelkäsivät.

Marraskuussa 2012 poliisi ilmoitti pidättäneensä Kassim Alhimidin, Shaima Alawadin 48-vuotiaan miehen epäiltynä vaimonsa murhasta. Hänen neljä nuorinta lastaan otettiin huostaan. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan rasistinen lappu osoittautui kopioksi, vaikka vielä ei tiedetä mistä.

Kävi ilmi, että Shaima Alawadi oli harkinnut avioeroa ja muuttamista pois perheen kodista. Lisäksi vanhin tytär Fatima, joka ilmoitti rikoksen poliisille, oli ahdistunut tulevasta pakkoavioliitosta serkkunsa kanssa ja yrittänyt itsemurhaa. Shaima Alawadi oli 11-vuotias, kun hän meni naimisiin miehensä kanssa, ja 13-vuotias, kun tytär Fatima syntyi. Tällaisessa ympäristössä on melko vaikea puhua naisen vapaasta valinnasta ja naisesta itsenäisenä toimijana.

Kun Kassim Alhimidi pidätettiin, ketään ei enää kiinnostanut Adele Wylde-Blavatskyn kohtalo. Hänen mielipiteensä kuitenkin osoittautui oikeaksi. Trayvon Martinin tapausta ei voi millään tavalla verrata Shaima Alawadin murhaan eikä kukaan enää väitä, että jälkimmäisellä olisi jotakin tekemistä rasismin ja islamofobian kanssa.

Päiväkoti ilman sukupuolirooleja

Kirjoitin reilu kaksi vuotta sitten ruotsalaisesta Egalia-päiväkodista ja siitä, kuinka siellä sukupuolirooleja sekoitetaan. Mtv3:n uutiset kertoo tänään, että sama päiväkotilasten indoktrinaatio on saapunut tänne lahden takaa.

Tonttulan taikaa

Etelä-Haagassa sijaitsevassa päiväkoti Tonttulassa riittää vipinää. Vuosi sitten asiat eivät kuitenkaan olleet yhtä hyvällä mallilla. Päiväkodin johtaja Marjo Virtanen kertoo:

”Ehkä ajateltiin, että tytöt leikkivät nukeilla ja pienemmässä tilassa ja pojille sallitaan menevämpää toimintaa esimerkiksi puihin kiipeilyä.”

Nimenomaan Virtanen on ollut taustavaikuttajana hankkeessa, jossa sukupuolirooleja on kannustettu tietoisesti rikkomaan.

”Sukupuolisensitiiviseen” kasvatukseen kannustava hanke on avannut kasvattajien silmät. Kasvatuksen tarkastelu videolta oli Tonttulan lastentarhanopettaja Maija-Liisa Rantalaisen mielestä kaikkein karuinta:

”Pojat päästettiin pälkähästä eli heidän ei tarvinnut siivota eikä korjata tavaroita ja tytöt keräsivät kaiken, sellaisenkin, mitä he eivät olleet tekemässäkään.”

Lasten vanhemmat ovat heränneet asettamaan kyseenalaiseksi omia ajatuksiaan. Rantalainen jatkaa:

”Lapsilla on ollut myös sellaisia ajatuksia, että äidit tekevät vain tiettyjä asioita ja isät tiettyjä. "Voiko äitikin ajaa autoa?" on ollut yksi hämmästynyt kysymys, mihin sitten vanhemmat ovat heränneet miettimään sitä, että näinkö meillä ajatellaan.”

Jutun mukaan yksittäisiä vanhempia lukuun ottamatta hanke on saanut osakseen kiitosta. Siinä erikseen pojille tai tytöille suunnatut leikit on asetettu kyseenalaiseksi. Myös arjen värimaailma on uudistettu eikä sininen enää ole varattu pojille eikä punainen tytöille.

Postmodernia kasvatusta

Eikä siinä vielä kaikki. Alan professori nimeltään Kristiina Brunila toivoo, että sukupuolisensitiiviseen arkeen siirryttäisiin kaikkialla Suomen ”kasvatuslaitoksissa”:

”Mielestäni hankkeista pitäisi siirtyä siihen, että se tasa-arvo elää päiväkodeissa ja kouluissa – sellaisena päivänselvänä toiminnan lähtökohtana, mitä se ei edelleenkään vielä ole.”

Brunilan englanninkielisellä esittelysivulla kerrotaan hänen taustastaan. Hän työskentelee Kasvatustieteen laitoksella tutkijana Kulttuurisen ja feministisen kasvatustutkimuksen ryhmässä (KUFE). Hänen tutkimuskohteistaan ja luentoaiheistaan löytyy mm. seuraavia:

• Agency, Societal differences and Power
• Social Justice and Equality in Education and in Working life
• Theoretizations of Michel Foucault, Jacques Derrida, Gilles Deleuze, Judith Butler and Gayatri Chakravorty Spivak
• Discursive, deconstructive and genealogical analysis.

Nämä kohdat kertovat, että Brunilan tutkimuksen teoreettinen pohja lepää postmodernin filosofian varassa. Tältä pohjalta hänen pyrkimyksensä indoktrinoida päiväkotilapset pois perinteisistä sukupuolirooleista ovat ymmärrettäviä.

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Kristiina Halkola lauloi vuonna 1969 laulun ”Sinun lapsesi eivät ole sinun”. Laulun sanoma voidaan ymmärtää monella tavalla. Halkola oli taistolainen, eli itse ymmärrän sanoman tätä taustaa vasten.

Nykypäivänä useimmissa perheissä molemmat vanhemmat käyvät töissä ja jättävät suuren osan lasten kasvatuksesta päiväkotien vastuulle. Taloudellisesti näin on pakko tehdä, koska muuten asuntolaina jäisi luultavasti maksamatta ja elintaso heikommaksi.

Tämän ilmiön taustalla on tietoisesti harjoitettu politiikka. Vanhemmat lukijat muistavat vielä ajan, jolloin lapsista sai verovähennyksen eikä päivähoito ollut itsestään selvä vaihtoehto. Nykyisin lasten vienti päiväkotiin kannattaa taloudellisesti, koska vanhemmat eivät joudu maksamaan päivähoidon todellista kustannusta, joka on noin viisinkertainen korkeimpaan päivähoitomaksuun verrattuna.

Valtio subventoi lasten päivähoitoa suurelta osin ideologisista syistä. Näin edistetään naisten työssäkäyntiä ja kannustetaan naisia siirtymään lapsen syntymän jälkeen työelämään mahdollisimman pian sen sijaan, että he jäisivät kotiin hoitamaan lapsia.

Tutkija Kristiina Brunilan ja päiväkodin johtaja Marjo Virtasen kaltaiset pyrkivät käyttämään tätä asiaintilaa hyväkseen ja tuomaan päiväkoteihin ideologista agendaa eli muokkaamaan lasten asenteita vanhemmilta lupaa kysymättä. Kun valtio on ottanut vastuun lasten päivähoidosta, se myös päättää, millaisia asenteita ja arvoja heihin iskostetaan. Kun lapsia kasvataan Jacques Derridan ja Michel Foucaultin kaltaisten filosofien ajatusten pohjalta, voi olla varma, että kaikki perinteinen hylätään ja tehdään juuri, kuten Haagassa tai ruotsalaisessa Egalia-päiväkodissa on tehty. Äärivasemmistolaiset telaketjufeministit päättävät, että lapsesi eivät saa oppia miehen ja naisen rooleja, eli sinun lapsesi eivät ole sinun.

Ruotsalaisten taliban-feministien hutilaukaus

Ruotsi on feminismin luvattu maa. Kyseinen ideologia on lyönyt itsensä läpi ylhäältä alaspäin jo ennen poliittista korrektiutta. Nykyisin miestä, joka ei tunnustaudu julkisesti feministiksi, pidetään epäilyttävänä.

Ruotsissa on jopa feministinen puolue Feministiskt Initiativ, jonka perusti entinen Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Gudrun Schyman. Vaaleissa puolueen menestys on jäänyt vaatimattomaksi, mutta tämä ei hidasta julkisuustemppujen järjestämistä.

Mistä kaikki alkoi?

Ruotsalaismediassa nousi kohu, kun raskaana oleva musliminainen pahoinpideltiin Farstassa eteläisessä Tukholmassa. Tapahtumaa epäiltiin viharikokseksi, kun poliisin edustaja Klas Jensgård arveli pahoinpitelyyn syyksi naisen pukeutumisen huntuun.

Mitään todisteita viharikoksesta ei naisen sanan lisäksi ilmaantunut. Tästä huolimatta joukko musliminaisia julkaisi Aftonbladetissa kirjoituksen, jossa väitettiin musliminaisten joutuvan verbaalisten ja fyysisten hyökkäysten kohteeksi. Lisäksi allekirjoittajat haastoivat kaikki ”kanssasiskot” pitämään päähuivia 19. elokuuta.

Feministinen puolue päätti osallistua haasteeseen ja niinpä puolueen aktiivit pukeutuivat islamilaiseen päähuiviin.

Olen usein ihmetellyt feministien vaikenemista, kun tulee puhe musliminaisen oikeuksista. Onneksi löytyi sentään yksi musliminaisen oikeus, jota länsimainen feministi on valmis puolustamaan, eli oikeus pitää hijabia. Varmuudella voi sanoa, että vastaavaa kohua ei olisi syntynyt, jos yksittäinen musliminainen olisi pahoinpidelty sen takia, että hän ei pidä päähuivia.

Otan tähän yhden esimerkin ruotsalaiseen kohdistuneesta viharikoksesta, jota ei revitellä valtamediassa ja joka ei anna aihetta julkisuustempuille. Oskarshamnissa kolme ulkomaalaistaustaista nuorta miestä pahoinpiteli 23-vuotiaan ruotsalaistytön. Pojat olivat kysyneet tytöltä, onko tämä ruotsalainen. Myönteisen vastauksen saatuaan he totesivat:

”Tervetuloa Ruotsiin. Tämä on nyt meidän maamme, ei sinun.”

Ruotsalaiset feministit vaikenevat maahanmuuttajataustaisten miesten ruotsalaisnaisiin kohdistamasta väkivallasta. Sitä ei ole virallisesti olemassa ja ne, jotka moisesta puhuvat ovat muukalaisvihamielisiä ja Ruotsidemokraattien sympatiseeraajia.

Kritiikkiä huivitempaukselle

Kaikki naiset eivät suinkaan innostuneet hijab-tempauksesta. Iranilaistaustainen dokumenttiohjaaja Nahid Persson Sarvestani sanoi:

”Kyseessä on naisten alistaminen. Miehet ovat luoneet hijabin naisten kontrollointia varten.”

Hän on närkästynyt Farstassa pahoinpidellyn naisen synnyttämästä kohusta ja jatkaa:

”Minusta hunnun pitäminen ei ole normaalia. Olen vihainen, kun vapaaksi väitetty ruotsalainen nainen pukeutuu huntuun.”

Kun Sarvestanille kerrottiin, että on olemassa naisia, jotka haluavat pitää huntua, hän vastasi:

”Haluavatko he todella? Vai tahtooko ympäristö heidän pitävän sitä?”

Sarvestanin iranilainen tausta suojelee häntä rasismisyytöksiltä. Hijabin käyttöä arvosteleva kantaruotsalainen ei niiltä Ruotsissa välttyisi. Ruotsalainen media ei koskaan kirjoittaisi, että huntu on islamismin lippu tai hunnusta poliittisena keihäänkärkenä.

Mitä oikeasti tapahtui?

Farstassa mitä ilmeisimmin tapahtui pahoinpitely. Tekijäksi ei ole paljastunut kantaruotsalainen kuulapää eikä tekijää ylipäänsä ole saatu kiinni. Ruotsin radion puheohjelmaan soitti Aliksi itsensä esitellyt mieshenkilö, joka sanoi asuvansa samalla alueella kuin pahoinpidelty nainen. Hän myös kertoi oman näkemyksensä tapahtumien kulusta.

Alin mukaan mitään pahoinpitelyä ei tapahtunut, vaan nainen palasi kotiin liian myöhään eli noin klo 23 aikaan illalla. Naisen aviomies ei tästä pitänyt vaan iski naisen pään autoa vasten. Naisen pahoinpitelijä oli siis oma aviomies. Ali myös muistutti, että alueella asuu pelkästään maahanmuuttajia.

Tietysti Alin puheet voivat olla yhtä lailla keksittyjä kuin naisen omat väitteet viharikoksesta. Tätä me emme luultavasti koskaan tiedä. Jos Ali puhuu totta, hijab-tempaukseen osallistuneet naiset ovat haukkuneet väärää puuta ja näin munanneet itsensä. Hijab-kampanjasta tulisi tällöin samanlainen pannukakku kuin Päivi Lipposen aikanaan masinoimasta pitseriakaustista, jossa tamperelaispitserian tuhopolttoa epäiltiin aluksi viharikokseksi. Myöhemmin osoittautui, että pitserian omistajat olivat itse sytyttäneet ravintolan tuleen vakuutusrahojen toivossa.

Edit: Ylen ruotsinkielinen radiotoimitus on liittynyt mukaan huivihörhöilyyn.  Toimituksen mukaan tarkoituksena ei ole ottaa kantaa huivin puolesta tai sitä vastaan. Sen sijaan tavoitteena on

"herättää keskustelua ja kiinnittää huomiota siihen, että rasistisia viharikoksia tapahtuu. Pitämällä huivia toimitus osoittaa solidaarisuutta niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka joutuvat viharikosten kohteeksi uskontonsa tai vaatetuksensa takia ottamatta kantaa siihen, käytetäänkö huivia vapaaehtoisesti vai ei."

Sallittua vihapuhetta

Sanasta vihapuhe on tullut alkavan syksyn muoti-ilmiö. Sitä käyttävä osoittaa muille kuuluvansa suvaitsevaisiin ja edustavansa älyllistä eliittiä. Toisaalta vihapuhe voi olla myös hyväksyttyä ja suorastaan hyveellistä. Tämä on kuitenkin riippuvainen siitä, kuka on vihapuheen kohteena.

Blondi ajattelija

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstan kirjoituksista löytyy usein sallittua vihapuhetta. Viimeksi Jemima Repo -niminen nuori politiikan tutkija kertoi äärioikeistonajatuksista. Jemiman mukaan naisviha kytkeytyy äärioikeistolaiseen ajatteluun:

”Äärioikeistolaiset ajattelevat, että vain perinteinen patriarkaalinen yhteiskunta voi taata Euroopalle heidän ajamansa rodullisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen tulevaisuuden, jossa naiset synnyttävät "puhdasrotuisia" lapsia ja miehet tekevät "miesten työt".”

Jemiman väite on argumenttina puhdas olkiukko ja peitelty natsikortti. Jemima myös vääristelee norjalaisen bloggari Fjordmanin sanomisia. Jemiman mukaan:

”Fjordman katsoo naisten ja feministien toimivan järjenvastaisesti ja olevan herkkätunteisia sekä väittää tämän olevan yksi syy Euroopan "itsetuhoiseen maahanmuuttopolitiikkaan".”

Fjordman on kyllä kirjoittanut miesten ”feminisoinnista” ja siitä, kuinka feministit pyrkivät esittämään miesten perinteiset maskuliiniset hyveet kielteisessä valossa. Löysin pikaisella googletuksella yhden Fjordmanin artikkelin, jossa hän arvosteli länsimaista feminismiä. Fjordman sanoo:

”Länsimaiset feministit ovat kehittäneet uhriutumiskulttuurin, jossa poliittista valtaa hankitaan pönkittämällä statusta uhrihierarkiassa. Monella tapaa tämä on poliittisen korrektiuden ydin. He ovat myös vaatineet ja onnistuneet vaatimuksissaan kirjoittaa historia uudelleen korjatakseen väitetyn puolueellisuuden historiankirjoituksessa. Heidän maailmankuvansa on päässyt koulujen opetusohjelmaan. He ovat käytännössä saavuttaneet hegemonian tiedotusvälineissä ja onnistuneet leimaamaan arvostelijansa ”kiihkoilijoiksi”. He ovat myös onnistuneet muuttamaan käyttämäämme kieltä, jotta se olisi vähemmän loukkaavaa. Radikaalit feministit ovat poliittisen korrektiuden etujoukkoa.”

Fjordmanin mukaan muslimien ovat tulleet lännessä valmiiseen pöytään ja löytäneet oman asemansa uhrihierarkiassa. Muslimimiehet voivat olla patriarkaalisia sikoja mutta he ovat yhtä lailla sortavan valkoihoisen heteromiehen uhreja. Fjordman myös siteeraa amerikkalaista Phyllis Chesleriä, joka kirjassaan ”Death of Feminism” sanoo, että liian monista länsimaisista feministeistä on tullut ”pelkurimaisia laumaeläimiä ja synkkiä totalitaristisia ajattelijoita”.

Jemima Revon artikkeli osoittaa Fjordmanin väitteen todeksi. Hänen kelvoton kirjoituksensa kelpasi maan johtavan päivälehden mielipidesivulle.

Suosittelen myös lukemaan Henry Laasasen vastineen Jemima Revon kirjoitukseen. Siinä Laasanen toteaa:

”Islamvastaisten tahojen keskeinen argumentti on islamin epätasa-arvoisuus naisia kohtaan...”

”Äärioikeisto on voimakkaan feminismivastaista, mutta eivät he turvaudu argumentaatiossaan naisvihaan, vaan naisten puolustamiseen. Feminismivastaisuus on eri asia kuin naisviha.”

Tanskalainen Lars Hedegaard on myös ihmetellyt, miksi naiset usein kannattavat puolueita, jotka haluavat lisätä maahanmuuttoa islamilaisista maista. Hedegaardin mielestä naiset eivät hyväksy muslimien maahanmuuttoa naiiviuttaan tai ideologisista syistä. Hedegaard väittää provokatiivisesti:

”Kun naiset avaavat tietä sharialle, he haluavat sitä. He eivät halua vapautta, koska he pitävät alistumisesta ja alistamisesta.”

Hedegaardin väite ei tietysti pidä paikkaansa useimpien länsimaisten naisten tai edes feministien osalta. Ruotsissa haastateltiin islamiin kääntyneitä länsimaalaisia naisia. Haastattelujen perusteella käännynnäiset ovat mieltyneitä islamilaiseen perhekäsitykseen, jossa miehen tehtävänä on olla järkevä ja looginen, kun taas nainen on tunteellinen ja huolehtiva. Tämä tarkoittaa, että naisen tehtävä on huolehtia lapsista ja kodista, kun taas mies tekee työtä ja tuo leivän pöytään.

Jemiman tarkoituksena ei tietysti ollut analysoida ”äärioikeiston” ajattelua vaan pelkästään heittää kuraa ”hyvien vihollisten” päälle. Tämä paljastuu hänen kirjoituksensa viimeisestä kappaleesta:

”Rasismi, jonka varaan äärioikeistolainen ajatusmaailma nojaa, on kytkeytynyt vahvasti moneen muuhun viha-aatteeseen, eikä sitä vastaan voi kamppailla puuttumatta äärioikeiston naisvihaan ja antifeminismiin. Ne ovat vaarallisia aatteita, joista täytyy sanoutua irti samaan tapaan kuin rasismista.”

Feminismi itsessään on viha-aate, mutta siinä viha on sosiaalisesti hyväksyttyä, koska se kohdistuu ”hegemoniseen heteropatriarkaattiin”. Äärioikeistolaiset ovat hylkiöitä, jotka voidaan huoletta liittää kaikkeen mahdolliseen vihaan, koska se palvelee feminismiä. Totuudesta ei niin tarvitse välittää.

Kansallislaulun vaarat

Heteropatriarkaatti uhkaa myös koululaisia ainakin dosentti Taru Leppäsen mukaan. Hän väittää, että erityisesti isänmaalliset laulut voivat sisältää läheisesti vihapuhetta muistuttavia piirteitä.

Leppänen myös toteaa, että suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Iltalehden mukaan:

”Peruskoulun opetussuunnitelman arvopohjana ovat muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuuden hyväksyminen.”

”Leppänen esittää ongelmaan ratkaisuksi, että musiikin oppitunneilla ja oppikirjoissa nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat pyrkivät vaikuttamaan lapsiin eikä Leppäsen edustama radikaali feminismi poikkea muista vastaavista edukseen. Tosin useimpien tavallisten suomalaisten mielestä Leppäsen mielipiteet kertovat vakavasta vieraantumisesta todellisuudesta. Kuitenkin Leppänen on saanut Suomen Akatemialta apurahaa omiin tutkimuksiinsa.

Leppänen on tutkinut akatemian rahoituksella ”Sukupuolten tuottamista lasten kulttuureissa”. Nimimerkki Tiedemies oli omassa kirjoituksessaan lievästi närkästynyt tästä ja kysyy mielestäni aiheellisesti, mitä yhteiskunnallista tarkoitusta lopultakin palvelee se, että tällaista tutkimusta rahoitetaan.

Kansallisen identiteetin murtaminen

Yritän vastata tähän kysymykseen. Sukupuoliroolit ja perinteinen kansallinen identiteetti koetaan tietyissä poliittisissa ja akateemisissa piireissä uhaksi suvaitsevaisuudelle ja monikulttuurille. Tämä on itse asiassa ilmaistu jo peruskoulun opetussuunnitelmassa, jossa pyritään edistämään ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja monikulttuurin hyväksymistä.

Siksi häiritsevästä maskuliinisväritteisestä kansallisesta identiteetistä pyritään pääsemään eroon. Erityisesti Perussuomalaisten suuri kannatus koetaan uhaksi.

Tästä syystä Suomen Akatemia valitsi Inari Sakki (o.s. Mattsson) -nimisen tutkijan akatemiatutkijaksi, joka saa akatemialta palkkaa ja tutkimusrahoituksta. Sakin tavoitteena on tutkia ansallisia historiakäsityksiä, kollektiivisia tunteita ja äärioikeiston kannatusta. Helsingin Yliopiston sivuilta käy ilmi, miten Sakki aikoo toteuttaa tutkimuksensa:

”Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista.”

Tästä tulee ensimmäisenä mieleen Stanley Kubrickin elokuva Kellopeli Appelsiini, jossa päähenkilöä yritettiin vieroittaa väkivallasta pakottamalla hänet katsomaan väkivaltaa valkokankaalta.

Yliopiston sivuillla kerrotaan myös, mistä esikuvat löytyvät:

”Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.”

Suomalaisista siis yritetään väkisin tehdä suvaitsevaisia samantapaisilla keinoilla, joilla saksalaisia on yritetty saada ja osin saatukin tuntemaan syyllisyyttä natsismista ja häpeämään omaa historiaansa. Jo klisheeksi muodostunut orjalaivojen terva ei siis enää riitä, vaan tuleville koululaisille pyritään esittämään Suomen historia negatiivisessa valossa, jotta he olisivat suvaitsevaisia ja suhtautuisivat myönteisesti maahanmuuttajiin.

Väärää tietoisuutta siis pyritään tosissaan kitkemään. Vastauksena Tiedemiehen retoriseen kysymykseen sanon, että sekä Sakin että Leppäsen tutkimukset palvelevat valtion virallista politiikkaa eli ovat yhteiskunnallisesti perusteltavissa. Kokonaan toinen asia on, ymmärtääkö tavallinen suomalainen, että hänen maksamiaan verorahoja käytetään mitätöimään asioita, joita hän mahdollisesti pitää arvokkaina ja kunnioitusta ansaitsevina.