Järjestelmän vihollinen

Entinen MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin menehtyi äskettäin suolistosyöpään 42-vuotiaana. Suolistosyöpä todettiin heinäkuussa 2017 eli ennen Janitskinin vangitsemista. Janitskin oli mitä todennäköisimmin kuolemansairas tutkintavankeutensa ja oikeudenkäyntinsä aikana.

Kun tämä uutinen julkistettiin 27.1.2020, tiesin, että Janitskinilla on elinaikaa korkeintaan muutama kuukausi. Siksi ei ollut yllätys, että hän menehtyi suolistosyöpään 7.2.2020.

Kun lukee Ilja Janitskinista tehtyä Wikipedia-sivua, miehestä tulee kuva pikkurikollisena, joka ryhtyi myöhemmin solvaamaan ja kiihottamaan internetissä. Tänä aikana hän lainasi luvatta suomalaisen valtamedian artikkeleita ja solvasi yksittäisiä ihmisiä, esimerkiksi Ylen toimittaja Jessikka Aroa.

Wikipedian sivujen ylläpitäjät ovat usein poliittisesti vasemmistolaisia, joten kuva voi vääristyä sitäkin kautta. Toisaalta sivujen sisältö on tietosanakirjamainen, eli siihen ei mahdu yksittäisten faktojen lisäksi kovin syvällistä pohdiskelua. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa täyttämään nämä aukot.

Internetiin mahtuu kaikenlaista, mutta Ilja Janitskinista ei olisi tullut kuuluisaa toisen vihaamaa ja toisten rakastamaa hahmoa, mikäli hänen toimittamanssa MV-lehdestä ei olisi tullut niin suosittu. MV-lehti oli vähän samanlainen kuin Seiska tai edesmennyt Nykyposti. Kukaan ei julkisesti tunnustanut lukevansa sitä mutta todennäköisesti piti sitä kädessään ainakin parturissa käydessään.

MV-lehden suuruudenaika ajoittui myös tämän vuosituhannen merkittävimpään suomalaista yhteiskuntaa ravistelleeseen tapahtumaan eli Euroopan siirtolaiskriisiin vuonna 2015. Tämän kriisin vaikutukset näkyvät edelleen kaikissa sen kohteeksi joutuneissa maissa. Kriisi jakoi kansakuntia sisältä ja johti uusien poliittisten liikkeiden nousuun.

MV-lehti oli tuolloin paikalla ja raportoi tapahtumista. Ne kertoivat usein erilaista tarinaa kuin suomalainen valtamedia ja Suomen viranomaiset, jotka valehtelivat kansalaisille päin naamaa mm. väittämällä tuntevansa kaikkien tulijoiden taustat. Näistä valheista tuolloinen Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg palkittiin tunnustuspalkinnolla.

Juha Sipilän johtama hallitus ei tehnyt yhtään mitään tulijavirran pysäyttämiseksi syksyllä 2015. Päinvastoin Sipilä itse houkutteli Suomeen lisää tulijoita ilmoittamalla antavansa Kempeleen kotinsa tulijoiden käyttöön. Tarina levisi Lähi-idän mediassa ja varmasti lisäsi jonkin verran Suomeen päätyneiden määrää.

Koska MV-lehdellä oli laaja lukijakunta, yhä useampi ihminen alkoi ymmärtää, että suomalainen valtamedia ja viranomaiset peittelevät maahanmuuton ja monikulttuurin todellisuutta. Valtamediassa mielipidehegemoniaa ylläpitävät journalistit naamioivat tietojen pimittämisen ylevään puheeseen journalistisista periaatteista sekä halpahintaiseen hurskasteluun, kuten Hämeen Sanomien päätoimittaja tässä jutussa.

Ilja Janitskinin MV-lehti ei hurskastellut vaan sanoi asiat karusti ja suoraan, myös sellaiset asiat, joita valtamedia ei olisi sanonut. Oli tietysti selvää, että kaikkia asioita ei olisi kannattanut julkaista.

Euroopan pakolaiskriisin aikana viranomaisille oli annettu ohjeistus olla kertomatta rikoksentekijän taustaa, jos kyseessä oli turvapaikanhakija. Suomalaiselle valtamedialle tämä ei ollut mikään ongelma, koska se on tottunut omiin “journalistisiin” periaatteisiinsa, joiden mukaan lukijoiden ei tarvitse sellaista tietää.

Euroopan pakolaiskriisin ja sen aikana Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden rikollisuus ei ole saanut aikaan asennemuutosta valtamediassa ja tuskin saakaan. Kyseisen alan toimijat ovat itseriittoisia ja ala itsessään taantuu koko ajan.

MV-media näytti myös, että varsin pienillä resursseilla voi saada paljon huomiota. Tämä ehkä oli MV-lehden pelottavin opetus raskailla organisaatioilla toimiville mediataloille.

Lopun alku

Tiedät, että olet tehnyt jotakin oikein, jos poliittinen vasemmisto alkaa hyökätä sinua vastaan. Näin kävi myös MV-lehdelle, kun Sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) Hanna Huumonen käynnisti mainostajiin kohdistuvan boikotin MV-lehteä kohtaan.

Varsinaisesti viranomaistoimet käynnistyivät, kun poliittiset nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjävirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Sen jälkeen järjestelmä käynnisti toimet Ilja Janitskinin saamiseksi Suomeen tuomittavaksi.

Wikipedian mukaan opiskelijajärjestöt perustelivat tutkintapyyntöään seuraavasti:

“26. tammikuuta 2016 poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjänvirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Järjestöt pyysivät virastoa kokoamaan yksittäiset rikosilmoitukset yhteen. Perusteina olivat sananvapauden väärinkäyttö, yhteiskuntarauhan rikkominen ja häirinnän ja loukkausten jatkumisen laajamittaisuus sekä pitkäkestoisuus.”

Opiskelijajärjestöjä rahoitetaan veronmaksajan kukkarosta ja ne ovat osa ns. vallitsevaa järjestelmää. Yksittäiset rikokset Janitskinin syytekirjelmässä olivat enimmäkseen vähäisiä, joten niitä kasattiin siihen pitkä lista. Etenkin tekijänoikeusrikoksia oli lukumääräisesti paljon, koska Janitskinilla oli etenkin julkaisun alkuaikoina tapana lainata artikkelit kokonaisuudessaan, mikä oli tietysti typerää.

Mitä tulee yhteiskuntarauhan rikkomiseen, siitä voi perustellusti olla eri mieltä. Kumpi oli oikeasti vahingollisempaa: se, että maahan päästettiin yli 30 000 tulijaa Lähi-idästä vai MV-lehden toiminta? Todellisuudessa syynä yhteiskuntarauhan horjumiseen oli pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimettomuus tulijavirran pysäyttämisessä. Tässä asiassa Janitskinia ja MV-lehteä voi korkeintaan syyttää hallituksen, viranomaisten ja valtamedian pimittämien tietojen levittämisestä.

Erityishuomiota voi kiinnittää Ylen toimittaja Jessikka Aroon, joka Yle Kioskin artikkelissa nimesi MV-lehden “Venäjän johdon poliittisia näkemyksiä myötäileväksi sivustoksi”. Tämän jälkeen MV-lehdessä ilmestyi useita toimittaja Aroa rienaavia artikkeleita. Janitskinin oikeudenkäynnissä Aron tapaus sai paljon huomiota mutta Aron tarkoituksena oli vain tuoda oikeudenkäynnille moraalinen oikeutus ja kerätä sympatiaa nuoren ja kauniin toimittajan avulla. Tämän voi päätellä siitä, että Aron myöhemmät yritykset saada oikeutta häntä väitetysti vainoavia kohtaan eivät enää ole saaneet vastaavaa sympatiaa.

Järjestelmä näytti valtaansa tuomalla parantumattomasti sairaan miehen Suomeen tutkintavankeuteen ja tuomiolle eli kyseessä oli ainakin osittain näytösoikeudenkäynti, jossa Janitskinille annettua 22 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota voi pitää kohtuuttomana.

Aika moni varmasti ajattelee, että Janitskinin olisi alkujaankin pitänyt olla fiksumpi ja varovaisempi. Toisaalta tietty räävittömyys ja kaiken mahdollisen salliminen saattoivat houkutella enemmän satunnaisia kävijöitä verrattuna siihen, että julkaisu olisi alkujaankin ollut sisäsiisti. Joka tapauksessa julkaisu oli tekijänsä näköinen niin hyvässä kuin pahassa. Haudan takaa Janitskin voi korkeintaan sanoa, että tehkää paremmin, jos osaatte.

Puolueen median vastaisku

MV-lehden (aiemmin mitavittua.fi) suosio on herättänyt valtamedian norsunluutornissaan. Luonnollisesti uuden kilpailijan uskottavuutta pyritään horjuttamaan. Katsotaan, miten ”vastuullisen journalismin” lipunkantajat onnistuvat tässä.

Yle

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio yrittää valistaa lukijaa. Tämä tehdään selittämällä asia tyhmille ihmisille opettajamaiseen tyyliin. Otsikolla ”Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia” Yle valistaa:

”Verkon lukemattomat satiiri-, salaliittoteoria-, propaganda- ja huijaussivustot osaavat pätevästi esittää uutisjournalismia, mutta eivät ole sitä.”

Tähän voisi sanoa ilkeästi, että kyllä Ylekin osaa harrastaa propagandaa. Miten muuten voidaan selittää Ylen loppumaton tarve esittää historiadokumentteja natseista? Miksi noin 13 vuoden jakso historiassa tarvitsee enemmän lähetysaikaa kuin koko muu maailmanhistoria?

MV-lehden tarjonnasta kenenkään ei tarvitse maksaa. Sen sijaan Ylen 480 miljoonan euron tuotantokustannuksiin osallistuu jokainen suomalainen veronmaksaja. Miksi jättiläinen lähtee ampumaan yhden miehen toimittamaa sivustoa tykillä?

Yle luonnehtii MV-lehteä feikkisivustoksi ja yrittää näin mitätöidä kaikki lehden jutut palturina:

”...suomalainen Mitä vittua -sivusto (vastedes tässä tekstissä MV), joka yhdistelee keksittyjä "uutisia", huhuja, huuhaata ("ruokasooda parantaa syövän") ja salaliittoteorioita (erityisesti WTC-iskuihin liittyviä).”

Tuossa ei kuitenkaan ole kerrottu lehden olennaisesta sisällöstä mitään. Yle harrastaa kirsikanpoimintaa, kun se mainitsee vähän ennen viime joulua julkaistun ruokasoodajutun. Tämä uskottavuudeltaan kyseenalainen uutinen edustaa ns. vaihtoehtoista lääketiedettä ja tällaisia juttuja on netti pullollaan. Miksi Yle ei uutisoi Subtv:n ennustajaohjelmasta, jossa ennustajat kertovat tulevaisuuden tarot-kortteja selaamalla kolmen euron minuuttihintaan? Ylen juttu julkaistiin Kuningaskuluttaja-nimikkeen alla.

Yle jatkaa:

”Sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä journalismin kanssa, eikä mihinkään sen julkaisemaan pidä mennä luottamaan.”

Sama pätee Yleisradion omaan uutisointiin. Tietyissä asioissa sen uutisoinnin totuudenmukaisuus pitää tarkistaa muista lähteistä mm. MV-lehden sivuilta. Esimerkiksi tämä uutinen on jo salaeditoitu sen jälkeen, kun ei ollut itsestään selvää, että somalipojan väitetty yliajaja olisi kantasuomalainen. Ylen ja muut poliittisesti korrektit valtamediat uutisoivat kissan kokoisin kirjaimin, jos näyttääkin siltä, että maahanmuuttaja on joutunut kantasuomalaisen rikoksentekijän uhriksi. Jos asetelma on toisin päin, rikoksentekijän tausta pääsääntöisesti piilotetaan. Juuri tähän perustuu MV-lehden suosio, ja tämäkös kismittää suomalaista valtamediaa.

Turun Sanomat

Turun Sanomat ei suoraan saarnaa vaan valistaminen jää auktoriteettina toimivan THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerman tehtäväksi. Lauerma on huolissaan valesivustojen vietävissä olevista ihmisistä:

”Jos jutut ovat hyvin luettuja, ongelmaksi riittää se, että yksi kymmenestä uskoo. Meillä löytyy suuri joukko vietävissä olevia ihmisiä.”

Jos ihmiset nielevät ”valeuutisten” välittämän sisällön, seuraukset voivat olla vakavat:

”Seuraukset ovat ikäviä, jos hoitoja jätetään käyttämättä tai väkivalta lisääntyy, kun synnytetään mielikuvia vaarallisista kansanryhmistä, vaikka pitäisi kiinnittää huomiota vaarallisiin yksilöihin.”

Lauerma lisäsi sanoo, että koulutetutkin ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan disinformaatiota, jos se myötäilee omia ennakkoluuloja ja maailmankatsomusta:

”Tämä näkyy jopa hyvin koulutetuilla ihmisillä, joiden luulisi olevan kykeneviä kriittiseen ajatteluun. Uutinen, joka joko pönkittää omaa maailmankuvaa tai herättää huolta, se tyypillisesti nielaistaan yllättävän helposti ja vailla kritiikkiä.”

Hän myös kertoo, mistä luotettavat uutiset tunnistaa:

”Ihmiset ovat jossain määrin tottuneet siihen, että jokainen, joka asiasta kertoo, vasta siitä omalla nimellään ja maineellaan. Kun jutussa on kirjoittajan oikea nimi mainittuna, ollaan todennäköisemmin tekemisissä totuuden kanssa.”

Valistunut internetin käyttäjä tietää, että asia ei ole näin yksioikoinen. Lauerma ja ”vastuullinen” media haluavat tietysti uskotella tätä ”totuutta” lukijoilleen, mutta he ovat väärässä.

Lauerma on valtamedian tavoin enemmän huolissaan kuvitelluista kuin todellisista rikoksista:

”Tietyillä maahanmuuttajaryhmillä on isompi rikosriski kuin muilla, mutta on äärimmäisen absurdia, jos kostoksi tarkoitetun pahoinpitelyn kohteeksi joutuu viaton henkilö, jolla on tekijän kanssa samanlainen ihonväri tai joka on lähtöisin samasta viiteryhmästä.”

Lauerma ja valtamedia eivät halua uskoa, että ihmiset pystyisivät käsittelemään todenmukaista tietoa. Taustalla on myös poliittinen näkökulma. Jos ihmiset ymmärtävät monikulttuurisen yhteiskunnan todellisuuden, he eivät välttämättä pidä sitä tavoittelemisen arvoisena asiana. tavoitteena. Lauerman kaltaisten ansiosta MV-lehti elää ja voi hyvin.

Sekä Yle että Turun Sanomat uskovat, että ihmiset voi parhaiten karkottaa MV-lehden sivuilta saarnaamalla heille oikeaa totuutta ylhäältä päin. Näinhän ei asia tietystikään ole vaan MV-lehti menettää lukijansa, jos sen sisältö lakkaa kiinnostamasta. Internetiin mahtuu monenlaista sivustoa eikä valtamedialla ole mitään monopolia määrittää, mikä sivusto on asiallinen ja mikä ei.

Ihmiset luottavat valtamediaan historiallisista syistä. Maine on ansaittu menneinä vuosikymmeninä mutta todellisuudessa luottamus pitää ansaita joka päivä aina uudelleen. Sanomalehtien laskevat levikkiluvut kertovat, että halukkaita maksajia on vuosi vuodelta vähemmän. Toimiala on murroksessa ja uusille toimijoille on todellakin tilaa. Melko kevyellä otteella toimitetun MV-lehden suosio kertoo tästä.

Helsingin Sanomat

Yllättäen Helsingin Sanomilta ja hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaalta löytyy rohkeutta myös varovaiseen itsekritiikkiin:

”Sosiaalinen media asettaa tiedotusvälineiden pidättyvälle uutisointilinjalle uudenlaisia paineita. Rikoksentekijöiden henkilöllisyydet ja kasvokuvat leviävät keskustelupalstoilla kulovalkean tavoin samalla, kun media puhuu vain nuorten miesten joukosta. Kun kahvipöytäkeskustelut ja uutisten maailma eivät kohtaa, voi syntyä epäluottamusta ja epäilyjä tarkoituksellisesta pimittämisestä.”

Tuohon korjaisin vain, että pimittäminen on tarkoituksellista ja tietoista. Se perustellaan journalistin ohjeilla mutta liittyy usein poliittiseen korrektiuteen ja siihen, että rikoksentekijän tausta jätetään kertomatta, koska pelätään kuviteltua vähemmistön edustajiin kohdistuvaa vastareaktiota.

Lähteenmaa toteaa lopuksi:

”Median ei pidä vastata nettikeskustelujen nimimerkkien huutoon, mutta jos Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston tulkinnat estävät asiallista keskustelua, niitä on päivitettävä.”

Journalistin ohjeiden päivitys ei riitä. Media-alan on pystyttävä käsittelemään ikäväkin totuus ajattelematta liikaa totuuden julkistamisen seurauksia. Lukijoiden aliarvioinnin on loputtava, jos valtamedia haluaa pitää hupenevat lukijansa.

Media-alan kannattaisi myös pysähtyä miettimään, millaisia ihmisiä se palkkaa toimittajiksi. Tampereen yliopiston broileritehtaan tuotteet noudattavat kyllä journalistin ohjeita ja omaavat jo valmiiksi oikeat, poliittisesti korrektit mielipiteet. Seppo Heikinheimo siteerasi Mätämunan muistelmat -kirjassaan edesmenneen päätoimittaja Keijo Kylävaaran lausumaa vuodelta 1980:

”Parasta toimittaja-ainesta ovat huonosti sopeutuvat ja rähinöintiin taipuvaiset yksilöt.”

Heikinheimo joutui uransa aikana kohtaamaan 1970-luvulla puhaltaneen vasemmistovirtauksen. Missä ovat ne nykytoimittajat, jotka suhtautuvat poliittisesti korrektiin monikulttuuriaatteeseen samalla tavalla kuin Heikinheimo Neuvostoliiton kritiikittömään ihailuun?