Pellemaailma

 

Suu loksahti auki, kun Yleisradio uutisoi, että Suomen hallitus olisi poikkeuksellisen vihakampanjan uhri. Käsitys perustuu Naton alaisen Stratforin tutkimukseen.

Luonnollisesti mitään poikkeuksellista vihakampanjaa ei ole vaan kyse on sosiaalista mediaa käyttävistä tavallisista kansalaisista, joiden palaute saattaa joskus mennä asiattoman puolelle.

Itse tutkimus puolestaan on tyypillinen vasemmistoliberaalien tekele, jota poliitikot käyttävät  verukkeena sensuurin lisäämiseksi sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen sisällölle ei ole syytä antaa mitään erityistä arvoa. Sen tahattoman koomisille ylilyönneille voi itse kukin vapaasti nauraa.

Suomalainen valtamedia tarttui välittömästi täkyyn ja päästi ilmoille feministisen närkästyksen täydellä voimallaan.

Myös Politico-lehden Euroopan versio uutisoi aiheesta ja oli haastatellut kahta Vihreiden ehkä tyhjäpäisintä kansanedustajaa eli Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia. Molemmat luonnollisesti vaativat lisää sensuuria eli ”parempaa” lainsäädäntöä vihapuheeseen ja verkkohäirintään täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella.

Suomalaisten tilaama tutkimus

Aluksi uutisoitiin, että Sanna Marinin hallitus olisi tilannut tutkimuksen Stratforilta. Iltalehden mukaan näin ei ollut, vaan tutkimushanke liittyisi Sipilän kaudella tehtyyn disinformaatiota koskevaan tutkimusehdotukseen. Tutkimuksen alussa on kuva Suomen huulipunahallituksen johtavista naisministereistä, joten en ihan heti osta tuota väitettä. Tutkimusraportista käy ainoastaan ilmi, että tutkimusta on ehdottanut Valtioneuvoston kanslia.

Tutkimuksen tiedot on koottu Twitteristä 16.3.2020 – 27.7.2020 eli tutkimus toteutettiin kokonaisuudessaan nykyhallituksen valtakaudella.

Tutkimuksen julkistus tarjosi pääministeri Marinille oivan tilaisuuden uhriutua. Marin twiittasi seuraavaa:

 ” Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.”

En lähde moralisoimaan niitä, joiden kritiikki on saattanut lipsahtaa epäasiallisen puolelle. Kansalaisella pitää olla mahdollisuus arvostella vallanpitäjiä avoimesti ja vähän asiattomastikin, mutta väkivallalla uhkailua ei pidä hyväksyä.

Mitä tulee Mariniin, hän twiitillään paljasti herkkänahkaisuutensa. Toivottavasti tämä ei johda sensuurin lisääntymiseen.

Itse pidän Marinia tyypillisenä karriääripoliitikkona, joka on noussut korkeaan asemaan vähäisellä osaamisella ja kokemuksella. Tässä hän ei tosin poikkea mitenkään esimerkkis ex-pääministeri Jyrki Kataisesta tai Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orposta. Itse pidän Kataista ehkä Suomen kaikkien aikojen huonoimpana pääministerinä, jonka surkeutta pahensi miehen taipumus valehdella kansalaisille päin naamaa (”Me tienataan tällä”). Nähtäväksi jää, onnistuuko Marin ylittämään Kataisen saavutukset.

Jos ajattelee ”tyttöhallituksen” saamaa negatiivista palautetta, valtamedia kantaa tässä asiassa suuren vastuun. Valtamedia on väsymättä hehkuttanut tyttöhallituksen erinomaisuutta ja kaiken lisäksi yrittänyt rakentaa Marinille jonkinlaista henkilökulttia. Kaiki tämä ärsyttää ihmisiä.

Kun lisäksi politiikka on tässä uutisessa kuvatun kaltaista eli syntyperäisiä suomalaisia syrjitään työnhaussa ”positiivisen erityiskohtelun” nimissä. Jos Marin haluaa tehdä suomalaisista toisen luokan kansalaisia omassa maassaan, hän tuskin voi odottaa ihmisiltä ainakaan liikaa positiivista palautetta.

Lopuksi sanon, että elämme pellemaailmassa, kun pääministeri uhriutuu julkisesti tavallisilta kansalaisilta saadusta palautteesta. Tähän ei eläin pysty.

Vielä irvokkaampi esimerkki on Stratforin tutkimusraportin kannessa oleva teksti ”abuse of power, coordinated online harassment of Finnish government ministers.”

Termiä vallan väärinkäyttö käytetään ihmisiin, joilla ei oikeasti ole mitään valtaa. Samalla väitetyn vihapuheen kohteen henkistä ahdistusta liioitellaan tarkoitushakuisesti. Tällainen pölkkypäisyys on tyypillistä suomalaiselle vihapuhekeskustelulle. Asiat käännetään tarkoituksella päälaelleen, jotta tavallista kansalaista voitaisiin rangaista ja sensuuria lisätä.

Suomessa naispuolisen julkisuuden henkilön kokemasta ahdistuksesta on tullut rahanarvoista tavaraa. Tätä on hyödynnetty onnistuneesti tuomioistuimissa. Koska väitetyt vihapuhujat ovat usein varattomia, ahdistusta kokeneiden saamat korvaukset jäävät veronmaksajan kontolle.

Nyt mukaan rahastukseen ovat päässeet myös poliisit, joiden ahdistusta on lisännyt Marco de Wit, jolle haetaan 8 – 10 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota. Todettakoon, että kaikki poliisit eivät halunneet mitään korvauksia. Kiihkomielinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kuitenkin katsoi, että ”tärkeä yleinen etu” vaati syytteen nostamista.

Amerikan unelmien poikamies

Suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen edesottamukset ovat raskasta seurattavaa. Siksi on parempi kertoa amerikkalaisesta pölkkypäisyydestä, jota myös cancel-kulttuuriksi kutsutaan.

Unelmien poikamies -sarjan amerikkalaisessa versiossa unelmien kohteeksi päätyi ensimmäistä kertaa tummaihoinen Matt James. Tällä sarjan tuottajat tavoittelivat ilmeisesti rodullisen monimuotoisuuden suurta juhlaa. Näin melkein tapahtuikin.

Lopussa Matt Jamesilla oli valittavanaan kaksi naista, joista toinen oli tumma- ja toinen valkoihoinen. Matt valitsi valkoihoisen naisen nimeltä Rachael Kirkconnell. Myöhemmin naisen menneisyydestä tuli ilmi jotakin hyvin ikävää. Hän oli osallistunut opiskelijajuhliin, joiden teemana oli sisällissotaa edeltänyt aika etelävaltioissa. Tähän aikakauteen kuuluu luonnollisesti myös orjuus.

Kirkconnell pyysi tapahtunutta anteeksi ja myönsi, että hänen tekonsa oli loukkaava ja rasistinen. Historian ensimmäinen musta unelmien poikamiesMatt James ei lämmennyt anteeksipyynnölle vaan piti Kirkconnellin tekoja suurena pettymyksenä.

Kirkconnell ei kuitenkaan ollut rasismikohun ainoa uhri. Ohjelman juontaja Chris Harrison syrjäytettiin tilapäisesti juontajan tehtävistä, kun hän oli yrittänyt puolustella Kirkconnellia ja syyttänyt cancel-kulttuuria kohusta.

Jos minulta kysytään, nuoren opiskelijatytön hauskanpidossa tuskin on mitään sen kummempaa anteeksipyydeltävää. Sen sijaan nykypäivän woke-ideologian syövyttämässä pellemaailmassa nuorelle valkoiselle naiselle edes hyvää tarkoittava anteeksipyyntö ei riitä. Hänen on myös mentävä kahden mustan miehen eli Matt Jamesin ja Chris Harrisonia tuuraavan juontajan ripitettäväksi. (alkaen kohdasta 2.19)

Video on rasittavaa katseltavaa, kun miehet ”kouluttavat” nuorta naista nöyryyttämällä tätä ja kysyvät, minkä takia anteeksipyyntöä piti odottaa niin pitkään. Unelmien poikamieskin toteaa:

”Et ymmärrä, miltä tuntuu olla musta mies Amerikassa.”

Hän myös sanoi, että kuvat särkivät hänen sydämensä. Lopuksi hän toteaa:

”Tämä on viimeinen keskustelu, jonka käymme. En halua käydä enää tällaista keskustelua.”

Unelmien poikamiehen mielestä naisen täytyy opiskella asioita, ennen kuin tämä voi tavata hänet uudelleen.

Cancel-kulttuurin kyllästämä maailma on pellemaailma, jossa mikään määrä anteeksipyyntöjä ei riitä, vaikka ne tekisikin vilpittömin mielin. Siksi on parempi olla lähtemättä peliin mukaan. Ensimmäinen virhe, jonka voi tehdä, on lähteä pyytämään anteeksi silloin, kun ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää.

Cancel-kulttuuri lopulta kannibalisoi itsensä, kun sen uhriksi valikoituvat hyväuskoiset valkoiset liberaalit, kun taas konservatiivit lähtökohtaisesti hylkäävät sen ja ovat täten immuuneja siihen liittyvälle manipuloinnille.

Suomi, EU ja Malisen puheet

 

Viikon merkittävin tapaus oli kunnallisvaalien siirron ohella GNS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malisen ”testamentti” Heikelä ja Koskelo -kanavalla Youtubessa.

Malinen on tullut tunnetuksi viimeisimmän EU -tukipaketin kiivaana vastustajana. Hänen mukaansa tukipaketti vie liittovaltion ja tulonsiirtounioniin eikä moinen ole Suomen kansallisen edun mukaista.

EU on hidastettu vallankaappaus

Malisen väitteissä, että tukipaketti tehdään euron pelastamiseksi, ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kuten ei myöskään hänen julkisuudessa esittämissä lausunnoissaan yhteisvaluutan taloudellisesta tuhoisuudesta. Jopa Saksassa tunnettu toisinajattelija Thilo Sarrazin on kirjoittanut kirjan, jossa hän sanoo, että Eurooppa ei tarvitse euroa yhtään mihinkään, jos puhutaan taloudesta.

Kun päätös yhteisvaluutasta tehtiin Maastrichtin sopimuksessa, elettiin kommunismin jälkeistä euforian aikaa. Euroopan integraatioon suhtauduttiin erittäin positiivisesti lukuun ottamatta Britannian tuolloista pääministeriä Margaret Thatcheria, jolle EU:n todellinen luonne lopulta selvisi. Tästä syystä Thatcherin kabinettikollegat syrjäyttivät tämän ja istuttivat tilalle John Majorin.

En tiedä, miten hyvin Malinen ymmärtää EU:n perusluonteen. Todennäköisesti aika hyvin, koska hän heti osaa yhdistää tukipaketin liittovaltiohankkeeseen.

Euroopassa brittiläiset euroskeptikot ovat mielestäni parhaiten selvittäneet EU-projektin luonteen, tavoitteet ja toimintatavat. Itse seurasin pitkään EU Referendum -blogia, jota pitää edellene Richard North, joka on aikanaan toiminut Nigel Faragen avustajana europarlamentissa. North kirjoitti yhdessa nyt jo edesmenneen Christopher Bookerin kanssa kirjan Great Deception: The Secret History of the European Union. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten siitä puuttuvat viimeisimpien eurokriisien käänteet.

Kirjassa lähdetään Euroopan Unionin varhaishistoriasta, joka siis ei ollut II maailmansodan päättymisen jälkeinen aika vaan Kansainliiton epäonnistuminen. Tuolloin EU:n perustajaisä Jean Monnet sai idean yhtenäisestä Euroopasta, joka luotaisiin asteittain pienin askelin kuitenkin siten, että jokainen askel vie kohti suurempaa integraatiota. Tätä ns. ”Monnetin menetelmää” käyttäen ylikansallinen supervaltio on syntynyt Hiili- ja teräsunionista Euroopan talousyhteisösi (EEC) ja edelleen Euroopan Unioniksi, joka siis tuli uuden poliittisen unionin nimeksi.

Yhteisvaluutta euron puutteet eli ns. ”valuviat” olivat hyvin tiedossa jo perustamisvaiheessa. Puutteista ei välitetty vaan ne oli tarkoitus korjata kriisin tullessa. Ratkaisu olisi integraation syventäminen, joka oli ja on patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kriisin ratkaisu lisää aina integraatiota. Kerran keskushallinnolle luovutettua valtaa ei koskaan luovuteta takaisin jäsenvaltioille. Näin tapahtui vuoden 2015 pakolaiskriisissä, joka johti turvapaikanhakijoiden keskitettyyn jakoon EU:n jäsenmaiden kesken. Meneillään oleva koronakriisi johtaa sekin luultavasti integraation lisääntymiseen, joskaan ei välttämättä suoraan liittovaltion vaan askeleeksi siihen suuntaan.

Euroopan Unionista voi myös sanoa, kuten Christopher Booker tässä vanhassa kirjoituksessaan, että sitä ei koskan ollut edes tarkoitettu demokratiaksi. Sen sijaan EU on perusluonteeltaan teknokraattinen, koska sen perustajaisä Monnet oli teknokraatti. Järjestelmä oli tarkoitettu virkamiehille ja toisin kuin aikanaan Kansainliitossa, päätöksenteko oli ylikansallista eli kaikkia jäsenvaltioita sitovaa jo heti alusta alkaen. Teknokraatit vihaavat kahta asiaa: kansallisvaltion veto-oikeutta ja tarvetta kysyä asioita kansalaisilta vaaleissa.

On vielä yksi asia, joka käy erityisen hyvin ilmi Malisen puheista Heikelän ja Koskelon ohjelmassa. Suomen poliittiset johtajat ovat olennainen osa EU-järjestelmää ja täysillä mukana sen toiminnassa. EU on vahvistanut kansallisvaltioissa erityisesti toimeenpanovallan merkitystä ja tehnyt kansanedustuslaitoksista suurelta osin kumileimasimia. Demokratian kulissit säilyvät mutta sisältö muuttuu koko ajan ontommaksi.

Malisen puheet siitä, miten pääministeri Sanna Marinia ohjaillaan ulkomailta, kertovat EU-päätöksenteosta ja siitä, miten vähäiseksi Suomen vaikutusvalta omiin asioihin on mennyt.

Pienestä valtiosta tuleville poliitikoille ”pääsy pöytiin”, joissa päätetään asioista on iso asia. On paljon hienompaa olla mukana päättämässä koko Euroopan asioista kuin pelkästään syrjäisen Suomen.

EU myös tarjoaa poliitikoille ja virkamiehille uramahdollisuuksia, jotka eivät olisi kotimaassa mahdollisia. Näistä muodostuu EU-järjestelmään olennaisena osana kuuluva rakenteellinen korruptio, joka sitouttaa kansallisvaltioiden poliitikot EU-järjestelmään ja auttaa heitä unohtamaan kansallisen edun.

Taloudellisesti EU:n kaltaiset järjestelyt hyödyttävät erityisesti suuria monikansallisia korporaatioita, joille on olennaista, että kansallivaltiot eivät kykene estämään tai haittaamaan näiden korporaatioiden toimintaa millään tavalla. Maailman rikkaimmat ihmiset kutsuvat silloin tällöin nuoria ja lupaavia poliitikkoja Bilderberg-ryhmään keskustelemaan asioista. Näin kävi mm. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäelle, jonka kanta EU:n liittovaltiokehitykseen muuttui Malisen mukaan aiempaa myönteisemmäksi Bilderberg-kokouksen jälkeen.

Jyrki Kataisen kaltainen vähäisellä substanssiosaamisella varustettu poliitikko tuskin olisi selvinnyt EU:n komissioon, ellei hän olisi poliittisen uransa aikana tehnyt palveluksia globalisteille. Katainen muodosti hallituksen aikanaan ilman vaalivoittaja Perussuomalaisia, varmisti Suomen tuen Kreikalle ja kertoi kansalaisille, että ”me tienataan tällä.”

Suomen vei EU-jäsenyyteen suurelta osin Venäjän pelko ja siitä johtuva tarve irrottautua Venäjän vaikutuspiiristä. EU ei kuitenkaan tuo Suomelle juuri minkäänlaista sotilaallista turvaa. Silti Venäjän uhka on edelleen se viimeinen argumentti EU-jäsenyyden puolustukseksi, vaikka Suomi on joutunut jäsenyytensä aikana tekemään lukuisia kansallisen edun vastaisia päätöksiä ja sitoutunut epäonnistuneeseen ja Suomelle haitalliseen yhteisvaluutta euroon.

Ovatko koronaviruksen torjuntatoimet pahempia kuin itse tauti?

 

Kun Suomen hallitus puuhaa kiristystoimia koronapandemian torjumiseksi, on syytä jälleen kerran kysyä, mitä kiristyksillä saavutetaan ja aiheuttavatko ne enemmän vahinkoa kuin itse tauti.

Vajaa vuosi sitten kirjoitin itse koronan torjuntoimista ja puolustelin epidemian tukahduttamista. Tässä vaiheessa voi sanoa, että tukahduttaminen epäonnistui täysin. Syynä tähän oli se, että epidemian tukahtumisen myötä rajoja avattiin ja ulkomaanmatkat sallittiin. Tämän seurauksena tauti palasi syksyllä Suomeen.

Toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi saattoivat aikanaan estää tehohoidon ylikuormittumisen. Toisaalta mitään muita tuloksia toimenpiteillä on vaikea nähdä.

Kun toimenpiteet osoittautuvat tehottomiksi, poliittiselle vallankäyttäjälle syntyy houkutus kiristää ruuvia eli lisätä yrityksiä ja yksityishenkilöitä koskevia rajoituksia. Juuri tätä Suomen hallitus on juuri nyt tekemässä. Etelä-Suome koskevat viimeisimmät rajoitukset löytyvät täältä. Rajoitukset ovat erittäin ankaria ja vaikeuttavat entisestään yksityisten yrittäjien toimintaa. Rajoitukset todennäköisesti johtavat yritysten konkursseihin ja työpaikkojen menetyksiin etenkin, jos ne jatkuvat pitkään.

Kiristäminen edellyttää myös viranomaisvaltuuksien kasvattamista ja kansalaisten perusoikeuksien rajoittamista. Vuosi sitten keväällä toteutettu Uudenmaan sulku rajoitti Uudenmaan asukkaiden liikkumisvapautta. Uudenmaan sulku lopetettiin melko pian luultavasti siksi, että se söi kohtuuttomasti poliisin resursseja.

Viranomaisten valtuuksista on syytä keskustella

Äskettäin poliisi kävi hakemassa iisalmelaisen yrittäjän kotoaan käsiraudoissa ja pakotti tämän tekemään koronaviruksen havaitsemiseksi ns. PCR-testin.

Tartuntatautilain mukaan Aluehallintovirastolla on oikeus järjestää työpaikalla pakollinen terveystarkastus, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä.

Tietysti voi kysyä, onko koronaviruksen aiheuttamassa infektiossa kyse yleisvaarallisesta tartuntataudista vai ei. Tauti ei pääsääntöisesti aiheuta vakavia oireita alle 50-vuotiaille eikä merkittävästi lisää kuoleman todennäköisyyttä alle 70-vuotiailla. Tautia voidaan kuitenkin perustellusti epäillä yleisvaaralliseksi.

Sen sijaan voidaan syystä kysyä, olivatko iisalmelaisnaiseen kohdistetut pakkokeinot välttämättömiä tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tähän vastaus on yksiselitteisesti, että pakkokeinot eivät olleet välttämättömiä. Poliisi olisi saanut tiedot tartuntaketjuista muutenkin.

Poliisin käytöstä kiinniottotilanteesta ja ylipäänsä ihmisen pakottamista vasten tahtoaan lääketieteelliseen kokeeseen voi perustellusti pitää eettisesti kyseenalaisena toimintana, josta siihen syyllistyneen poliisin pitäisi joutua henkilökotaiseen vastuuseen. Yksittäisen PCR-testin tuottama tieto ei voi olla niin tärkeä, että sitä varten henkilö viedään pakkokeinoja käyttäen sairaalaan, jossa hänelle tehdään testi ilman henkilön suostumusta. Näin on myös siksi, että PCR-testi on itsessään epäluotettava työkalu tartunnan havaitsemiseen. PCR-testi on testin kohteelle epämiellyttävä, koska siinä tungetaan esine syvälle nenäonteloon. Iisalmelaisnainen pelkäsi, että testi aiheuttaisi hänelle verenvuodon, joka olisi vaikea tukahduttaa.

Poliisin toiminta iisalmelaisnaisen kohdalla ei kestä eettistä tarkastelua. Ehkä siksi poliisi on lähtenyt selittelemään toimintaansa Iltalehdessä. Tutkinnanjohtaja Arto Elomaa esittää köykäisen perustelun pakkokeinojen käytölle. Hän rinnastaa iisalmelaisnaisen kiinnioton ja tahdonvastaisen testaamisen 90-vuotiaan heikkokuntoisen naisen vientiin sairaalaan:

”Voin kertoa esimerkin: noin 90-vuotias, heikkokuntoinen naishenkilö pitää saada sairaalaan. Hän on vastentahtoinen eikä halua lähteä, mutta hänet on sinne vietävä. Sairaankuljetushenkilökunta ei voi ottaa naista kiinni vaan joutuu pyytämään toimivaltaisen viranomaisen virka-apua, tässä tapauksessa poliisin. Poliisi käy sitten nostamassa naisen ambulanssiin ja sitten jatkuu kuljetus. Eli vaikka olisi raavaita sairaankuljettajia niin tämä ei onnistu, vaan siinä on tällainen virka-apumenettely, jossa esteen poistaminen ja tämän tyyppiset asiat kuuluvat poliisin toimivaltaan”

Analogia ei toimi, koska pakkokeinoilla ei pyritty pelastamaan iisalmelaisnaisen henkeä vaan viemään tämä PCR-testiin, jota nainen ei halunnut. Kiinniotto tehtiin naisen lapsen nähden. Kuten aiemmin sanoin, yksittäinen PCR-testi ei voi olla niin tärkeä, että sen teettämiseen käytettäisiin pakkokeinoja. Poliisi luultavasti tietääkin tämän ja selittelee asioita lisää.

Poliisin mukaan nainen olisi epäiltynä lukuisista korona-altistumisista eli hän olisi tehnyt rikoksen. On todennäköisempää, että nainen on harjoittanut yritystoimintaansa tietämättä koronatartunnasta yhtään mitään. Poliisi siis yrittää tehdä naisesta rikollisen. Kun syyllinen on tiedossa, rikoskin keksitään.

Poliisi turvautuu spekulointiin yrittäessään perustella naisen pahuutta:

” Sanotaan näin päin että eilen paikallisen lääkärin alustava arvio oli 60, joista kymmenkunnalla on jo korona. Mahdollisesti lukuisia enemmän. Määrä on epämääräinen ja se tässä oli se pointti, että haluamme tämän mahdollisesti jopa tahallisen teon kautta estää tartuntaketjujen leviämisen. Poliisillakin on jo oma toimintavelvoite tämän vahingon estämiseksi. Suomi on ikääntynyttä ihmistä täynnä ja hänellä (epäillyllä) on myös siivousyritystoimintaa. Isomman vahingon ja vaaran välttämiseksi. Siellä saattaa olla heikkokuntoisia ihmisiä, joiden luona hän saattaa joutua käymään.”

Saattaa ja saattaa mutta yhtä asiaa siellä ei ole, nimittäin näyttöä rikoksen tapahtumisesta,vaikka Elomaa yrittää vihjailla naisen tartuttaneen ihmisiä tahallaan ja spekuloida tartuntojen määrällä.

Poliisi myös julkaisi naisen kuvan nettisivuillaan ja takavarikoi tämän puhelimen. Tähän kuulemma tuli ”tiettyjä tarpeita” sen jälkeen, kun nainen oli luovutettu terveydenhuoltoviranomaisten haltuun. Arto Elomaa esitti myös toisen perustelun puhelimen takavarikoinnille. Tämä kuulemma perustuu rikoksiin, joista naista epäillään. Kyseessä on virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, joka tapahtui siinä vaiheessa, kun poliisit tunkeutuivat naisen asuntoon ja panivat tämän käsirautoihin. Kyseessä on prosessirikos, jota ei olisi tapahtunut, mikäli poliisit eivät olisi käyttäneet pakkokeinoja ja joka tulee yleensä ”kaupan päälle”, jos henkilön kiinniottamiseen käytetään pakkokeinoja.

Iisalmen tapahtumat kertovat poliisin brutalisoitumisesta, joka taas johtuu maassa vallitsevasta koronavirushysteriasta, jota media kauhutarinoillaan lietsoo. Poliisin vallan väärinkäyttö on pahinta maissa, joissa hallinto on autoritaarinen. Myös demokraattisissa maissa ylettömän tiukat sulut ja ulkonaliikkumiskiellot johtavat virkavallan ylilyönteihin. Tässä Britanniasta peräisin olevassa tapauksessa poliisi ahdistelee työmatkalla olevaa nuorta miestä koronaviruslainsäädännön perusteella. On perusteltua epäillä, että viranomaisten valtaoikeuksien lisääminen koronaviruspandemian varjolla lisää vallan väärinkäyttöä ja viranomaisten mielivaltaa. Iisalmen tapahtumien perusteella ei ole syytä olettaa, että suomalainen poliisi muodostaisi tässä suhteessa poikkeuksen.

Koronaporno

Tuolla nimityksellä voi kutsua valtamedian uutisointia, jossa mässäillään pandemialla. Valtamedian ansaintalogiikka perustuu pitkälti klikkauksiin. Siksi medialle syntyy houkutus liioitella viruksen vaarallisuutta ja näin pelotella ihmisiä myötämielisemmiksi tiukoille rajoituksille.

Lehdet julkaisevat myös päivittäin tilastoja tartunnoista, tehohoidossa olevista ja kuolleista. Tilastot omalta osaltaan pitävät ihmisten mielenkiinnon pandemiassa. Erityisesti tartuntojen suuri määrä herättää huomiota.

Todellisuudessa tartuntojen määrä on suurempi kuin vuosi sitten siksi, että nykyisin tehdään paljon enemmän testejä. Kun testataan, ”tartuntoja” löytyy. Sana tartunta on lainausmerkeissä, koska PCR-testin ilmoittama tartunta ei välttämättä johda taudin puhkeamiseen eikä aina ole tartunta ensinkään.

Vaikka maan hallitus ja valtion palkkalistoilla olevat asiantuntijat pelottelevat koronapandemian karmeuksilla, toistaiseksi ei ole syytä huoleeen. Tämän artikkelin kirjoittamishetkellä tehohoidossa on 39 ihmistä ja sairaalahoidossa 245 ihmistä. Tämä määrä ei millään voi oikeuttaa paniikkia ja tiukennuksia nykyisiin torjuntatoimiin. Siksi tulevaisuudesta pitää maalata kauhukuvia ja eri mutaatioita kuten ”brittivarianttia” hehkuttaa.

Yksi peruskeinoista lisätä ihmisten pelkoa ja tätä kautta klikkauksia on hehkuttaa koronaviruksen eri mutaatioita ja niiden väitettyä vaarallisuutta. Esimerkiksi tässä uutisessa Iltalehti selkeästi liioittelee koronaviruksen ns. ”brittimuunnosta”, joka kuulemma on selkeästi vaarallisempi kuin ns. ”perinteinen” koronavirus.

Todellisuudessa vaarallisuudesta ei ole selkeää näyttöä. Mediasta puhe brittivariantin vaarallisuudesta on kuitenkin levinnyt ja vakiintunut totuudeksi samoin kuin brittivariantin väitetty leviämisherkkyys.

Lisäksi tiettyjä maita käytetään tarkoitushakuisesti huonona esimerkkinä, koska niiden johto edustaa aatemaailmaa, josta valtamedia ei pidä. Näin on käynyt erityisesti Brasilian tapauksessa. Presidentti Bolsonaro hoitaa koronaa huonosti ja Brasiliasta tulee uusien koronavarianttien ”hautomo”. Bolsonaron kaltaisia moititaan mediassa, koska he eivät suosi tiukkoja liikkumisrajoituksia, joiden media olettaa aina olevan oikein.

Kautta koko koronapandemian valtamedia on antanut ymmärtää, että tiukat rajoitukset ovat lähtökohtaisesti hyvä asia. Karkeasti sanottuna se, että pelastetaan ikäihmisille ehkä yksi tai kaksi elinvuotta lisää kuin se, että rajoituksilla tuhotaan nuorempien sukupolvien elämä.

Uutismediasta saa käsityksen, että lockdownit toimivat ja että valtion määräämät rajoitukset ihmisten toimintaan suoraan vaikuttavat viruksen leviämiseen. Valtamedia ei koskaan ole kysynyt itseltään, mitä oheisvahinkoja tiukat rajoitukset aiheuttavat ja ovatko ne suurempia kuin rajoitusten oletetut hyödyt.

Pitkäkestoiset rajoitukset ovat historiallisesti ainutlaatuinen kokeilu, jota asiantuntijat eivät ole suosittaneet missään aikaisemmassa epidemiassa.

Lisää voi lukea tästä artikkelista, joka on kirjoitettu Yhdysvaltojen näkökulmasta. Siellä eri osavaltioiden tapa hoitaa pandemiaa poikkesi merkittävästi toisistaan. Suomessa rajoitukset eivät toistaiseksi ole olleet läheskään yhtä tiukkoja kuin Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Esimerkiksi maskipakkoa ei ole täällä säädetty.

Suomen rajoitustoimet

Virusvariantit kelpaavat myös perusteluksi, kun hallitus suunnittelee viime kevään Uudenmaan sulkua kunnianhimoisempia liikkumisrajoituksia.  Pelkästään viimevuotinen Uudenmaan sulku työllisti poliisia merkittävästi.

” Uudenmaan eristys vaati viime keväänä yli 700 poliisin työvoiman ja virka-apua Puolustusvoimilta. Tiesulkuja pystytettiin 30 kappaletta.”

Käytännössä poliisi pysäytteli vuorokaudet ympäri autoja Suomen vilkkaimmalla moottoritiellä useiden viikkojen ajan. Moinen oli mielestäni valtavaa poliisin resurssien haaskausta, koska Uudenmaan sulku ei tuottanut mitään mitattavissa olevia tuloksia.

Jos nyt yritetään eristää useampi maakunta toisistaan, kuten hurjimmat visiot ovat, poliisin resurssit joutuvat oikeasti koetukselle. Kyseessä olisi paljon viime kevään sulkua mielettömämpi hanke.

Onneksi sentään koko Suomen kattava ulkonaliikkumiskielto tunnustetaan mahdottomaksi:

” – Jos ruvetaan eristämään maakuntien kokoisia alueita, resurssit riittävät ainoastaan pääväylille.

– Jos kävisi sellainen tilanne, että koko Suomessa otettaisiin jonkinlaiset liikkumis- tai oleskelurajoitukset käyttöön, raaka tosiasia on, että poliisilla putoavat hanskat hyvin nopeasti.”

Mikä sitten toimii?

Koronapandemia noudattaa melko selkeää kaavaa. Talvella ja alkukeväästä tartunnat lisääntyvät. Jossain vaiheessa, kun kevät muuttuu kesäksi tartunnat alkavat laskea ja kesän loppupuolelle tultaessa ne käytännössä loppuvat. Syksyn myötä alkaa uusi kierros alusta.

Käytäntö on osoittanut, että valtio ei voi pakkokeinoilla kovin paljon vaikuttaa viruksen leviämiseen. Siksi sitä ei kannata edes yrittää, jos virus on levinnyt laajalle. Parhaiten toimivia keinoja ovat ihmisten vapaaehtoisuuteen ja omaan terveeseen järkeen pohjautuvat keinot. Valtion pakkokeinoista on monesti enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne ajavat yrityksiä konkursseihin ja vahingoittavat yhteiskuntaa enemmän kuin suojelevat.

Johtavat poliitikot eivät sitä paitsi usko rajoitustoimiin edes itse. SDP:tä edustava liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka istui baarissa samaan aikaan, kun pääministeri Sanna Marin vetosi televisiossa suomalaisiin, jotta he vähentäisivät kontaktit minimiin ”vakavan” koronatilanteen vuoksi.

En moiti Harakkaa, vaikka tämän omat puolustelut (”Oli maski”, ”Olin jalan.) vaikuttavat huvittavilta.. Samanlaista käyttäytymistä on maailmalla nähty johtavilta poliitikoilta, jotka pakottavat kansalaiset elämään ankarien lockdown-sääntöjen alaisuudessa.

Sen sijaan, että hallitus miettisi tapoja rajoittaa kansalaisten elämää, sen kannattaisi alkaa miettimään, miten tästä kurimuksesta päästään pois ja milloin rajoituksia aletaan poistamaan. Onneksi tätä myös tapahtuu. Globaalisti tulisi myös miettiä, oliko tapa reagoida koronavirukseen turhan rankka. Oliko kyseessä ylireagointi? Kannattaako valtamedian kauhu-uutisointia käyttää päätöksenteon perustana? Olivatko koko väestöön kohdistuneet rajoitukset turhia? Joka tapauksessa rajoitukset ja kansalaisten pelottelu ovat ajaneet talouden kurimukseen ja tehneet kuluttajista varovaisia. Tämän tilanteen korjaaminen voi olla vaikeaa etenkin, jos talouskasvy pysyy edelleen olemattomana eikä taivaanrannassa näy valonpilkahduksia.