Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, marraskuuta 28, 2023

Moraalisen omahyväisyyden aika

 

Christian Virtue Signaling | Journeys of a Windmill Fighter



Elämme juuri nyt moraaalisen omahyväisyyden aikaa. Aluksi voisin määritellä mitä tarkoitan kyseiselläa aikajaksolla. Kyseessä on aikakausi, jolloin hyveellisyyden julkinen esittely ja irtisanoutuminen kaikesta vääränlaisista mielipiteistä oli välttämätöntä, jotta ihminen pystyi toimimaan julkisuudessa ilman, että joutuisi julkisen häpäisyn kohteeksi.Kyseisen aikakauden aikana hyvyyden julkinen näyttäminen on muuttunut tärkeämmäksi kuin hyvän tekeminen. Moraalisen omahyväisyyden aikana hyvyys on ensisijaisesti performatiivista.

Koska hyveellisyyttä ei voinut esittää teoilla, sitä esitettiin puheen avulla. Hyvän tekeminen on Moraalisen omahyväisyyden sisäistäneessä yhteiskunnassa ulkoistettu valtiolle. Kun valtio huolehtii hyvyyden toteutumisesta, ihmisen tehtäväksi jää vain hyväksyä tapahtunut ja omaksua hyvän ihmisen mielipiteet


Moraalin mittari Moraalisen omahyväisyydena aikana ovat ihmisen mielipiteet. On olemassa oikeita eli hyväksyttäviä mielipiteitä. Sen lisäksi on mielipiteitä, joita kunniallisella ja hyvällä ihmisellä ei saa olla.


Kun kyse on etnisestä tai sukupuolivähemmistöstä, tällöin vain yksi mielipide on sallittu.


Milloin moraalisen omahyväisyyden aika sitten alkoi. Karkeasti voi sanoa, että se alkoi, kun ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen. Ennen somaleja, Suomi oli toki ottanut pakolaisia kuten esimerkiksi vietnamilaiset venepakolaisetNämä oli kuitenkin varta vasten noudettu pakolaisleiriltä. Somalit olivat kuitenkin ensimmäinen ryhmä, joka ylitti spontaanisti Suomen rajan ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja.


Somalien maahantuonnissa oli myös mukana aktivisteja, jotka rohkaisivata somaleja hävittämään paperinsa ja jotka nimenomaan halusivat tuoda somalit Suomeen. Moni näistä aktivisteista eteni myöhemmin korkealle virkakoneistossa.Puolueista Vihreät kunnostaútui erityisesti tunkkaisen ja impivaaralaisen Suomen muuttamisessa ”avoimeksi” ja ”kansainväliseksi”


Ennen täyskäännöstä somalien suhteen Suomi oli tullut kansainvälisesti tunnetuksi tiukan pakolaispolitiikan maana. Tämä maine säilyi vielä pitkään sen jälkeen kun Suomi oli siirtynyt pohjoismaiseen valtavirtaan liberaalin ulkomaalaispolitiikan maana, eli Moraalisen omahyväisyyden kannattajat voittivat. Tämä ei toki tarkoita, että näin radikaali yhteiskunnallinen muutos olisi mennyt läpi tyystin ilman vastaväitteitä. Ei se mennyt. Itse asiassa Moraalisen omahyväisyyden yhteiskuntaa on vastustettu koko sen olemassaolon ajan. Vastustus ei ollut erityisen tehokasta, koska yksikään puolue ei alkuvaiheessa asettunut maahanmuuttopolitiikan radikaalia muutosta vastaan, vaan vastustuksesta vastasivat muutamat yksittäiset poliitikot. Myös Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalaisella oli merkittävä rooli uuden yhteiskunnallisen kokeilun perinnäisen valheellisuuden paljastajana. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun veteraanipilapiirtäjälle annettiin tylyt potkut. HS:n päätoimittaja Janne Virkkunen kertoi haastattelussaan Ylelle, että Kari Suomalainen oli loppuaikoina rasisti.https://yle.fi/a/3-6880504

Näiden kahden miehen ero oli siinä, että Suomalaisella oli lahjakkuutta ja Virkkusella oli tarjota ainoastaan suurten ikäluokkien tympeää sosialismia.

Todellisuudessa Kari vain kertoi lahjakkuutensa avulla, miten valheellinen uusi paradigma oikeasti oli ja on edelleen.


Maahanmuuttokriittisen liikkeen nousu


Vasta maahanmuuttokriittisen liikkeen nousu mahdollisti laajamittaisemman pyrkimyksen muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin eiralaisälykkö Jussi Halla-ahon perustama poliittinen liike kasvoi riittävän suureksi. Liikkeen kasvu kuitenkin sai aikaan vastareaktion eli valtio alkoi mertsästämään ”nettirasisteja”ja syyttämään heitä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Tätä toimintaa johti vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen yhdessä Valtionsyyttäjä Mika Illmanin kanssa. Puumalainen on Venäjän hybridioperaatiossa päätynyt taas julkisuuteen, tällä kertaa apulaisoikeuskanslerin roolissa.


Syytteitä jaettiin ja moni Perusssuomalainen toimija ml. Jussi Halla-aho tuomittiin.Yritys tukahduttaa nousussa oleva kananliike epäonnistui eikä mielipidevainolla ollut juuri mitään vaikutusta Perussuomalaisten kannatukseen.


Venäjän operaatio

Juuri nyt on käynnissä tilanne, jossa Venäjältä työnnetään tulijoita Suomen raja-asemille. Suomen hallitus on reagoinut tilanteeseen, mutta toimenpiteitä haittaa virkakoneisto, joka haluaisi käsitellä turvapaikkahakemukset siitä huolimatta, että turvapaikanhakijoita työnnetään Suomeen osana vieraan valtion hybridioperaatiota.

Viro, Liettua ja Puola pystyvät työntämään tulijat rajan toiselle puolelle, mutta Suomelle tämä tuntuu olevan tyystin mahdotonta. Virkakoneiston lisäksi myös hallituksessa on puolueita (RKP), jotka mieluummin ottaisivat turvapaikanhakijoita kuin lähettäisivät heidät takaisin Venäjälle.


Tämä taas kertoo siitä, että Moraalisen omahyväisyyden aikakausi ei ole vielä päättynyt vaan moraaliposeeraus jatkuu edelleen täydellä voimalla. Moraaliposeeraajat eivät tunnusta, että itärajan takaa työnnettävät maahanmuutajat eivät ole sellaisia, jotka rikastaisivat Suomea muutenkin kuin ”kulttuurillisesti”


He edustavat sitä samaa maahanmuuttajamassaa, jota on eniten tyrkyllä Euroopan maihin eli nuoria muslimimiehiä. Niin kauan, kun päättäjille moraaliposeeraus on tärkeämpää kuin Suomen etu, tilanne huononee koko ajan . Yhä enemmän turvapaikkamaahanmuuttajia tulee Suomeen eikä sellaista yhteiskuntaa ole, josta massiivinen turvapaikanhakijoiden vastaanotto tekisi paremman.

On ilmeistä, että virkakoneisto sabotoi hallituksen toimia mutta hallituksen olisi toisaalta pitänyt ennakoida, että nähdyn kaltaista toimintaa on odotettavissa. Mitä kauemmin moraalisen omahyväisyyden aika jatkuu, sitä pahemmaksi tilanne ajan myötä muuttuu. Muissa Pohjoismaissa kurssi on jo kääntynyt jopa niissä puolueissa, jotka aiemmin puolsivat massamaahanmuuttoa.





maanantaina, heinäkuuta 03, 2023

Kuinka vasemmisto dominoi vihakirjoituksillaan valtamediaa ja vääristää julkista keskustelua

 



En todellakaan uskonut, että hyökkäystä sisäministeri Mari Rantasta kohtaan enää tulisi sen jälkeen, kun Ranskassa oleva sisällissodan kaltainen tilanne tuli julkisuuteen. En uskonut, että kellään olisi enää pokkaa lähteä termipoliisiksi kurittamaan Rantasta vaestönvaihto-sanan käytöstä.

Olin valitettavasti väärässä. Aliarvioin vasemmistolaisen ylimielisyyden ja röyhkeyden. Kommunismia vain harva kannattaa, joten sitä pitää edistää röyhkeästi tarvittaessa vaikka valehtelemalla ja vääristelemällä.

Niko Pyrhönen-niminen nollatutkija  esiintyy ihan tosissaan termipoliisina.

Populismiin ja salaliittoteorioihin perehtynyt yliopistotutkija Niko Pyrhönen Helsingin yliopistosta arvioi, että tuore sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on tietoisesti käyttänyt väestönvaihto-termiä sosiaalisen median päivityksissään.

Pyhösen mukaan käytettävissä olisi lukematon määrä salonkikelpoisia ilmaisuja väestön muutoksesta puhumiseen, mutta Rantanen on käyttänyt sitä, joka on poliittisesti herkkä.

– Hän valitsee ja nimenomaisesti käyttää väestönvaihto-termiä, joka on yksi niistä hyvin harvoista, jotka linkittyvät salaliittoteorioihin ja toimivat koirapillinä.

Koirapilli-termin käyttö paljastaa välittömästi, että Pyrhönen tulee poliittisesti äärivasemmalta, erään graffititaiteilijan aiemmin johtamasta puolueeesta. Termiä käytetään, kun poliittisen vastustaja halutaan saada yhdistetyksi poliittisesti arveluttaviin tahoihin. Koirapilli on merkinanto, jolla vasemmistolaisen natsimytologian mukaan hälytetään poliittisesti arveluttava taho paikalle. Vain vasemmistolainen natsimytologian tuntija, tietää, mitä mikin koirapilli tarkoittaa.

Pyrhönen väittää seuraavaa:

”Se ei ole vahinko vaan aivan tietoinen valinta Rantaselta. On olemassa lukematon joukko muita ilmaisuja, joilla väestön muutoksesta voi puhua, Pyrhönen painottaa”.

Jos käyttää termiä ”demografinen muutos, kirjoittaja tällöin antaa ymmärtää, että kyseessä on luonnonvoiman kaltainen muutos, jossa ei ole tekijää takana. Vasemmistolainen nollatutkija ilmeisesti vierastaa näkemystä, jonka mukaan massamaahanmuuton taustalta löytyy tahoja, jotka haluavat lisätä vierasperäisen väestön määrää länsimaissa. On niitä, jotka rahoittavat toimintaa (esimerkiksi Välimeren meritaksiliikennettä), joka sekin lienee vasemmiston piirissä kielletty termi, joten käytän sitä ilomielin.

Monikulttuurista yhteiskuntaa on propagoitu ihmisille jo vuosikymmenten ajan ihanana ja väistämättömänä. Monikulttuurisen yhteiskunnan lieveilmiiöistä ei puhuta vaan Niko Pyrhösen kaltaiset ideologisesti sitoutuneet tutkijat lakaisevat ne maton alle.

Toki nykyisin voi olla vaikeaa löytää ihmisiä, jotka naiivisti uskovat monikulttuurin ihanuuteen. Ainakaan niitä ei löydy kovin montaa punayliopistojen ulkopuolelta.

Valtiot voivat säädellä maahantulijoiden määrää tiukentamalla turvapaikkakriteerejä. Näin ei ole tehty eli valtiot ovat tietoisesti sallineet laittoman maahanmuuton. Esimerkiksi vuonna 2015 Suomi otti vastaan kymmeniä tuhansia Ruotsista tulleita turvapaikanhakijoita, vaikka Ruotsi on turvallinen maa.

Niko Pyrhönen toimii tässä yhteydessä ainoastaan termipoliisina. Hän kuvittelee ylimielisyydessään, että hänellä on oikeus määrittää julkisessa keskustelussa käytetyt termit. Näin ei tietystikään ole. Hän vain luottaa siihen, että riittävän moni ihminen on niin typerä, että ottaa hänen esiintymisensä auktoriteettina tosissaan. Niko Pyrhönen on kuitenkin ensisijaisesti poliittinen toimija, vaikka hän on hävittänyt tämän jäljet Twitteristä.

Pyrhösen ylimielisyys  ei jää tähän. Hän antaa myös suoria neuvoja Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purralle:

” Purran kohdalla on olennaista, mitä hänen pitäisi jättää tekemättä. Purra on hyvin vahvasti sanonut koko ajan, että emme missään nimessä anna tuumaakaan periksi missään vaiheessa ja kutsumme asioita niiden oikeilla nimillä.”

– ”Tuollainen retoriikka uhkaa tehdä mahdottomaksi Purran johtaman puolueen kanssa työskentelyn. Ongelman nimi on täysin periksiantamaton retoriikka, jossa vain vetäydytään omaan kuoreen.”

”Pyrhösen mielestä Purran kannattaisi nyt toimia samoin kuin poliitikot yleensäkin erimielisyyksissä: pallotellaan asioita, otetaan joku askel eteen, toinen taakse. Ylipäätään hänen pitäisi suhtautua tilanteeseen rauhallisemmin”, Pyrhönen arvioi.

– ”Nyt hänen kommenttinsa ovat täysin päinvastoin. Ennemmin Purran fokus konkreettiseen politiikan tekoon ja tavoitteisiin, eikä tähän kehystykseen, että kaikki muut valehtelevat ja yrittävät peittää totuuden kansalta”.

Ilmaiset neuvot ovat tunnetusti hintansa arvoisia enkä itse ainakaan ottaisi vastaan neuvoja Pyrhösen kaltaiselta vasemmistolaiselta. Pyrhösen argumentti on olkiukko eli hän rakentaa Purrasta karikatyyrin ja yrittää väittää, että tämä ei keskittyisi konkreettiseen politiikan tekoon. Pyrhönen menee liian pitkälle. Pyrhönen ei ole vaaleilla valittu luottamushenkilö vaan esiintyy asiantuntijana, vaikka hän  on selkeästi poliittisesti sitoutunut toimija.

Joku tai jotkut tahot vetävät Perussuomalaisten ministereistä yhden kerrallaan tikun nokkaan, jossa he joutuvat vasemmistolaisten hyökkäyksen kohteeksi. Kyllähän vasemmisto tykkää hyökätä mutta ainakin osa Perussuomalaisten hallituskumppaneista on touhussa mukana. Kaikilla on yhteinen tavoite eli heikentää Perussuomalaisten kannatusta keinolla milllä hyvänsä. En usko, että tämä tulee onnistumaan. Kannatus olisi jo pudonnut, jos vasemmisto olisi keksinyt viisasten kiven, jolla Perussuomalaisten suosio saataisiin romahdutettua.Sellaista ei ole toistaiseksi löytynyt.

Pyrhösen kaltaisten toimilla on usein Perussuomalaisten kannatusta kasvattava vaikutus. Jos joku puolue omaksuisi joitakin Perussuomalaisten keskeisiä teemoja, se saattaisi toimia. Sitä ei toistaiseksi  ole Suomessa yksikään puolue yrittänyt. Muissa Pohjoismaissa näin on tapahtunut.

 

Suomessa tosin politiikkaa käsitellään monesti pintatasolla sen mukaan, miten joku asia hyödyttää tai haittaa mitäkin puoluetta. Syvälliset yhteiskuntaan vaikuttavat ilmiöt kuten massamaahanmuutto jäävät käsittelemättä tai käsitellään vasemmistolaisen ideologisen prisman läpi moraalikysymyksinä kaikki muut ulottuvuudet sivuuttaen.

Yleisradion toimittajien räikeä vasemmistolaisuus hyppää silmille heti, kun avaat Ylen verkkosivut. Ylen ohjelmia en ole pystynyt katsomaan vuosiin.

Hyvä esimerkki politiikan pintatasolle jäävästä analyysistä löytyy tässä

Siinä Kimmo Elo ja poliittiselta kannaltaan tulipunainen Emilia Palonen analysoivat Vilhelm Junnilan eroa ja spekuloivat, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Palonen väittää siinä, että ”äärioikeistolaisuudesta halutaan irti” Väitteelle ei löydy mitään perustetta. Äärioikeistolaisuus on lähinnä vasemmiston käyttämä leimakirves, jonka tarkoituksena on leimata puolue tai poliittinen suuntaus jotenkin epäilyttäväksi. Jos poliitikko lähtee pelaamaan vasemmistolaisen toimittajan kanssa ”äärioikeistolaisuuspeliä”, poliitikolla on tässä vain hävittävää.

Perussuomalaiset poliitikot suurimmalta osin ymmärtävät, että kansalaisia kiinnostavat asiat ovat konkreettisia. Vain vasemmistolaiset ja punayliopistojen tutkijat ovat kiinnostuneita äärioikeistolaisuuden kaltaisista abstraktioista, jotka ovat termeinä paljon latautuneempia kuin mikään väestönvaihto.

Jos olet Perussuomalainen etkä omasta mielestäsi mikään ääri-ihminen, miksi sinun pitäisi pomppia vasemmistotoimittajien abstraktioiden mukaan?

Ylen toimittajien ja laitoksen käyttämien asiantuntijoiden termipoliisina toimiminen asettuu outoon valoon, jos ajatellaan, mitä Ranskassa tapahtuu. Siellä poliiseilla on takana viides väkivaltaisuuksien täyttämä yö Satoja ihmisiä on pidätetty etnisissä levottomuuksissa ympäri maata sen jälkeen, kun poliisi ampui teinipojan Pariisin Nanterren lähiössä.

Ranskalla on paljon Suomea pitempi kokemus massamaahanmuutosta. Sen seuraukset eivät ole kaunista katseltavaa.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2020

Klaanikulttuuria Suomen kouluissa

 


Suomessa on ollut noin vuodesta 2007 asti ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet haittamaahanmuuton mahdolliset seuraukset ja pyrkineet varoittamaan niistä. Nämä varoitukset eivät ole menneet perille ja haittamaahanmuutosta vastuulliset tahot pyrkivät esittämään, että haittamaahanmuutolla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa. Selitykset menevät edelleen läpi suomalaisessa valtamediassa.

Haittamaahanmuutolla tarkoitetaan sellaista maahanmuuttoa, joka ei nettomääräisesti tuota isäntäyhteiskunnalle taloudellista ja sosiaalista hyvää vaan lähes yksinomaan ongelmia. Jokainen yhteiskunta kestää vähäisen määrän tällaista maahanmuuttoa, mutta ongelmat alkavat, kun määrät päästetään kasvamaan liian suuriksi. Suomessa määrät pääsivät liian suuriksi viimeistään syksyllä 2015.

Haittamaahanmuuttaja on sellainen, joka ei osaa tai halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan vaan jää sen ulkopuolelle nauttimaan tulonsiirroista. Haittamaahanmuuttajat tyypillisesti muodostavat isäntäyhteiskunnan ulkopuolisia erillisiyhteisöjä ja asuvat omilla asuinalueillaan.

Järjestelmä teeskentelee ratkaisevansa ongelmat

Kun valtion tai kunnan viranomaiset joutuvat kohtaamaan haittamaahanmuuton aiheuttamat ongelmat omassa työssään, he eivät tietenkään tunnusta, että haittamaahanmuutolla olisi jotakin tekemistä ongelmien kanssa vaan yrittävät selittää tapahtunutta sosioekonomisilla syillä. Jos tämä ei mene heti läpi, muistutetaan arvostelijoiden rasismista ja muukalaisvihamielisyydestä, joka muka aiheuttaa ongelmat.

Vantaan Kytöpuiston koulussa ”kuudesluokkalaiset” pahoinpitelivät joukolla yhden oppilaan, joka loukkaantui vakavasti. Verkkouutisten jutussa siteerataan Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sireniä, joka pystyy kauhistelemaan tapahtunutta mutta ei ymmärrä yhteiskunnallista ilmiötä, jonka taki tällaisia tapahtumia nähdään jatkuvasti yhä enemmän.

” Olemme lehtitietojen varassa, mutta varmaa lienee, että lapsi on pahoinpidelty koulussa tajuttomaksi. Tätä ennen kiusaaminen on jatkunut kuukausia, eikä siihen vanhempien pyynnöistä huolimatta ole riittävästi puututtu. Lapsi on pelännyt kouluun menemistä, hakkaajat vastassa, Saara-Sofia Sirén kirjoittaa Twitterissä.”

Kansanedustaja on lehtitietojen varassa eli hän ei varmuudella tiedä kaikkia olennaisia yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, että tekijät tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä klaanikulttuurista, jossa on normaalia, että klaaniin kuulumattomien henkilökohtaista turvallisuutta ei kunnioiteta. Pahoinpitelijät toimivat joukolla, mikä on tyypillistä klaanikulttuureille.

Kansanedustaja Siren kysyy myös typerän kysymyksen:

” Miten ihmeessä me täällä sivistysvaltiossamme emme edelleenkään saa tällaisia tilanteita estettyä ennalta?”

Tähän kysymykseen on hyvä vastata selkeästi ja yksinkertaisesti. Viranomaisille tällaisten tapausten ennaltaehkäisy olisi vaikeaa, vaikka halua estää tapaukset olisikin. Koska tekijät edustavat ”uhriasemassa” olevaa vähemmistöä, valkoista kantaväestöä olevan on erittäin vaikea puuttua asiaan joutumatta syytetyksi rasismista ja muukalisvihasta. Sen takia viranomainen mieluummin valitsee sen pienemmän riesan tien.

Toiseksi järjestelmä pyrkii ratkaisemaan ongelman omilla keinoillan eli lisäämällä erilaisia terapiayhteiskunnan palveluja kuten koulukuraattoreita. Vaikka nämä keinot saattavat tuoda hyvän mielen jollekin, itse ongelmaan niillä on vain vähän vaikutusta.

Monelle ei ole helppoa ymmärtää, että maassamme asuu nykyään ihmisiä, joiden tavat, arvot ja asenteet ovat perustavalla tavalla ristiriidassa niiden arvojen ja asenteiden kanssa, joiden varaan suomalainen yhteiskunta on rakennettu. Kun tällaiset ihmiset tuodaan suomalaiseen yhteiskuntaan, syntyy konflikteja. Yhteiskunta on kyvytön ratkaisemaan näitä konflikteja, koska se ei pysty tunnustamaan niiden juurisyytä. Siksi ongelmat jatkuvat ja pahenevat vuosikausia, kunnes ne ovat niin pahoja, että niitä ei enää voi kieltää.

Vanhemmat – muuttakaa pois ongelma-alueilta

Kytöpuiston koulu sijaitsee Vantaan Havukoskella. Kyseessä on yksi Vantaan monikulttuurisimmista alueista. Niille, jotka ovat olleet asioista jo pitkään perillä, tapahtunut ei tule minkäänlaisena yllätyksenä kuten ei myöskään se, että valtamedia pimittää pahoinpitelijöiden etnisen taustan.

On helppo kehottaa vanhempia muuttamaan lastensa kanssa pois alueilta, joissa klaanikulttuurit hallitsevat. Ne, joilla on riittävästi rahaa muuttaa pois, ovat luultavasti jo muuttaneet. Niillä, jotka ovat jääneet, ei ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä mahdollisuutta muuttaa alueille, joissa koulut ovat vielä turvallisia.

Vanhemmilla on moraalinen velvollisuus huolehtia lastensa turvallisuudesta. Ratkaisut on tehtävä itse, koska viranomaisiin ei voi tässä asiassa luottaa. Heille on tärkeämpää, että ”kotoutuminen” sujuu hyvin. Kantaväestöön kuuluvat suomalaislapset ovat tässä suhteessa toissijaisia.

Koska Kytöpuiston pahoinpitelijät ovat alaikäisiä, poliisi ja oikeusjärjestelmä eivät voi heille mitään. 5-10 vuoden päästä suuri osa tästä porukasta toimii luultavasti oman rikollisen klaaninsa piikkiin.

Muuttajan kannattaa kuitenkin muistaa, että monikulttuuri on jo levinnyt Suomessa lähes kaikkialle. Jopa aiemmin hyvänä asuinpaikkana pidetystä Espoosta muuttaa nykyisin ihmisiä pois. Syynä poismuuttoon on Espoon monikulttuuristuminen. Tietyt alueet Espoossakin ovat haasteellisia ja siksi kantaväestö muuttaa niiltä pois.

Suomi on siis menossa Ruotsin tietä hyvää vauhtia ja saavuttanee Ruotsin nykytason 5-10 vuoden kuluessa. Poliittinen muutos on toki mahdollinen, mutta ei pidä aliarvioida sitä ymmärtämättömyyden ja silkan pahantahtoisuuden määrää, joka pitää nykyistä kehitystä yllä. Monet tahot hyötyvät haittamaahanmuutosta. Siksi sille ei tehdä mitään.