tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Radikaalit ja maltilliset

Kirjoituksessani Suurin osa muslimeista arvostaa demokratiaa viittasin tutkimukseen, jonka mukaan vain seitsemän prosenttia muslimeista on radikaaleja. Kokoomuksen Verkkouutiset otsikoi tuolloin näyttävästi: ”Jättitutkimus murskaa stereotypioita muslimeista” (juttua ei enää löydy Verkkouutisten sivuilta).

Jutussa kirjoitettiin seuraavasti:

”Kyselyn mukaan 93 prosenttia muslimeista edustaa maltillista linjaa, ja radikaaleja on vain 7 prosentin vähemmistö.”

Tuolloin totesin itse seuraavaa:

”Uutisesta ei käy ilmi, miten maltillinen ja radikaali erotetaan toisistaan. Tulkitaanko terrorismin kannattaja radikaaliksi ja terrorismin vastustaja maltilliseksi? Tällainen erottelu on joka tapauksessa mielivaltainen.”

Maltillisuuden määritelmä

Arvelin, että tuloksia oli tulkittu sopivasti halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta minulla ei ollut epäilykseni tueksi kättä pitempää. Lähi-idän asioiden tutkija Martin Kramer on kuitenkin lukenut John Espositon ja Dalia Mogahedin kirjoittaman kirjan ”Who Speaks for Islam – What a Billion Muslims Really Think” ja selvittänyt, mistä tuo seitsemän prosentin luku tulee. Kramer siteeraa kirjaa

”Gallup-tutkimuksen mukaan seitsemän prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että 9/11-terrori-iskut olivat täysin oikeutettuja, ja suhtautuu Yhdysvaltoihin negatiivisesti.

[…]

…seitsemän prosenttia, joita kutsumme ”poliittisesti radikalisoituneiksi” heidän radikaalin poliittisen suuntautumisensa takia

[…]

…ovat potentiaalinen terroristiryhmien värväyksen ja tuen lähde.”

Jos käsitys radikalisoitumisesta perustuu oleellisesti kysymykseen 9/11-iskujen oikeutuksesta, kyselystä tehtyjä päätelmiä voidaan pitää huterina. Kramer väittää Espositon ja Mogahedin käyttäneen vielä marraskuussa 2006 erilaista radikaalin määritelmää:

”Vastaajat, jotka sanoivat 9/11-iskujen olevan ei-oikeutettuja (1 tai 2 viiden pisteen asteikolla, jossa 1 tarkoittaa täysin oikeuttamatonta ja 5 täysin oikeutettua) tulkitaan maltillisiksi. Vastaajat, joiden mielestä iskut olivat oikeutettuja (4 tai5 samalla asteikolla), tulkitaan radikaaleiksi.”

Kramer väittää Espositon ja Mogahedin kaventaneen omaa radikaalin määritelmäänsä (vain viitoset ovat radikaaleja) päästäkseen tuohon seitsemän prosentin lukuun. He ovat myös levittäneet mediaan käsitystä, että loput 93 prosenttia olisivat maltillisia. Tämä käy ilmi esimerkiksi siteeratusta AFP:n uutisesta:

”Noin 93 prosenttia maailman muslimeista on maltillisia ja vain 7 prosenttia poliittisesti radikaaleja, ilmenee 50 000 haastatteluun perustuvasta mielipidetutkimuksesta.”

Sama tieto levisi myös Verkkouutisiin ja moniin muihin medioihin kansainvälisten uutistoimistojen kautta. Ne, jotka eivät pidä 9/11-iskuja ”täysin oikeutettuina”, ovat maltillisia ja tavallaan ”tuomitsevat” iskut. Tästä voidaan päätellä, että islamin nimissä tehtyjä terroritekoja voidaan pitää normaalin väkivaltarikollisuuden kaltaisena poikkeavana käyttäytymisenä.

Seuraavaa kirjan kappaletta Kramer luonnehtii absurdeimmaksi koskaan terrorismista kirjoitetuksi:

”Monet kysyvät: Jos muslimit todella hylkäävät terrorismin, miksi se yhä kukoistaa muslimien mailla? Nämä tulokset kuitenkin osoittavat, että terrorismi on samanlaista ”ulkoryhmän” toimintaa kuin mikä tahansa väkivaltarikollisuus. Samoin kuin Yhdysvaltojen kaupungeissa tapahtuva väkivaltarikollisuus ei indikoi amerikkalaisten hiljaista hyväksyntää, jatkuva väkivaltainen terrorismi ei todista muslimien hyväksyvän sitä. Tilastollisista todisteista valtaosa osoittaa päinvastaista.”

Yhdysvalloista tuskin löytyy ihmisiä, jotka hyväksyvät tai puolittain hyväksyvät välivaltarikollisuuden kuten ei myöskään piispoja tai muita kirkonmiehiä, jotka ylistävät väkivaltarikollisuuden autuutta. Kramer toteaa:

”Terrorismi kukoistaa islamilaisessa maailmassa, koska monet Espositon uudelleen määrittämät ”maltilliset” tukevat, oikeuttavat ja sietävät sitä tarpeeksi, jotta se leimaa heidän kulttuuriaan. Siksi Who Speaks for Islam on niin vaarallinen kokoelma virheellistä tietoa. Sen tarkoituksena on vakuuttaa, että muslimeilla ei ole juurikaan tekemistä asian kanssa ja nimenomaan meidän pitää kieltää islamofobia, muuttaa politiikkaamme tai keskittyä ”radikaalien” huolenaiheisiin. Kirja on hienostunut versio 9/11-salaliittoteorioista. Sen mukaan muslimit tekivät iskut huolimatta siitä, että he ovat arabeja ja muslimeja.”

Kirja myös jättää kertomatta niistä muslimeista, joiden mielestä iskut eivät olleet arabien tekemiä. Tämä kysymys pitäisi Kramerin mielestä kysyä, ennen kuin aletaan puhua iskujen oikeutuksesta. Ensimmäisessä muslimeille tehdyssä mielipidetutkimuksessa 61 prosenttia oli sitä mieltä, että arabit eivät olleet iskun takana. Vuonna 2006 prosenttiluku oli suurin piirtein sama riippumatta muslimien asuinmaasta.

Espositon tutkimukset ovat siis saudirahan korruptoimaa pseudotiedettä, kuten aiemmin epäilin.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Epäasiallisia rinnastuksia

Islam ja siihen liittyvät tavat on jälleen kerran rinnastettu länsimaisiin arvoihin ja tapoihin tiedotusvälineissä tavalla, joka herättää ihmetystä. Islamilaisen naisen pukeutuminen rinnastetaan vähäpukeisiin naisiin mainoksissa, ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen saa vastailla kysymyksiin Suomen islamilaisesta puolueesta.

Liksom ja burkha

Taiteilija Rosa Liksomin teoksia on näytteillä Tukholmassa. Niissä burkhaan pukeutuneet naiset käyskentelevät suomalaismaisemassa. Helsingin Sanomien englanninkielisillä sivuilla Liksom kertoo töistään.

”Islam on lännessä niin demonisoitu, että halusin kesyttää burkhan.”

Burkhan pitäminen oli ahdistava kokemus Liksomin töissä mukanaolleille vapaaehtoisille:

”Jotkut olivat niin ahdistuneita burkhan sisällä, etteivät he pystyneet osallistumaan.”

”Mutta ne, jotka eivät saaneet paniikkikohtausta, ymmärsivät, että asusteessa on hyviäkin puolia. Opimme ymmärtämään, että jotkut haluavat käyttää burkhaa vapaaehtoisesti.”

Jotenkin tuntuu, että taiteilijalta on jäänyt kotiläksyt tekemättä. Onko Liksom koskaan miettinyt, mitä tapahtuu naisille, jotka kieltäytyvät pitämästä burkhaa? Tuskin on, sillä tällöin hän ei varmasti olisi päästänyt suustaan seuraavaa:

”Synnyin kaukana pohjoisessa pienessä kylässä, jossa ihmiset kuuluivat vanhoillislestadiolaiseen lahkoon. Siellä naiset pukeutuivat aina mustaan ja heillä oli mustat huivit, joista näkyi pelkät kasvot.”

”Koska juureni ovat tämäntyyppisessä kulttuurissa, muslimien pukeutuminen ei koskaan ollut minulle kovin vieras elementti.”

Burkha suomalaisessa kesämaisemassa edustaa jännittävää eksotiikkaa. Liksom haluaa herättää keskustelua eikä esiintyä burkhan puolustajana:

”Jos naiskuvan ääripäät ovat burkha ja esiintyminen puolialastomana, ehkä ääripäillä on samanarvoinen oikeus olla olemassa.”

Mitä jos Rosa kysyisit imaamilta, mitä mieltä hän on vähäpukeisista naisista? Ei tarvitse kysyä, koska siteeraan Australiassa asuvaa egyptiläissyntyistä imaamia Taj El-Din Hamid Hilalya, joka kertoi lokakuussa 2006 esitetyssä Ramadan-saarnassaan seuraavaa:

”Jos otat lihapalan ja viet sen kadulle, puutarhaan, puistoon tai takapihalle ilman peitettä, kissat tulevat ja syövät sen…”

”onko tämä kissojen vai suojattoman lihapalan syytä? Suojaton liha on ongelma. Jos hän olisi huoneessaan, kotonaan tai hijabissa, mitään ei olisi tapahtunut.”

Liksomin olisi pitänyt tehdä kotiläksynsä, ennen kuin lähtee ”herättämään keskustelua”. Näin hän ei ehkä olisi tehnyt itseään naurettavaksi. Liksom on tietääkseni feministi, joiden joukosta löytyy valitettavan vähän burkhan sisälle pakotettujen naisten puolustajia.

Katsotaan vielä, mitä Kairossa ja Gazassa kasvaneella Nonie Darwishilla on sanottavana islamilaisen naisen pukeutumisvalinnoista Frontpage-verkkolehden niqabia käsittelevässä keskustelussa:

”Naisen ruumis on useiden islamilaisten hadithien mukaan Awrah, joka tarkoittaa arabiaksi ulkoisia sukuelimiä ja asiaa, jota erityisesti naisen pitää hävetä. Hänen on peitettävä häpeänsä. Sen sijaan, että islam olisi pyrkinyt sivistämään miehiä ja nostamaan heidät eläimen tasolta opettamalla itsehillintää ja naisen ruumiin kunnioitusta, islam sälytti vastuun naiselle. Jos miehen hallitsematon himo saa hänet tekemään syntiä, se on naisen syytä. Islamilainen laki sharia suosii miestä naisen kustannuksella, koska naisen pitää peittää ruumiinsa miehen tähden.”

Naisista, jotka lännessä valitsevat niqabin, Darwish sanoo:

”Mitä tulee musliminaisiin, jotka pitävät niqabia lännessä ilman perheen painostusta, uskon heidän olevan militantteja musliminaisia, jotka haluavat kertoa lännelle kannattavansa sharia-lakia. Kysyin kerran niqabia pitävältä naiselta miksi. Hän kertoi sen olevan hänen tapansa käydä jihadia.”

Eli niqab ja burkha ovat poliittisia viestejä silloin, kun niitä pidetään vapaaehtoisesti lännessä.

Päivi Räsänen ja islamilainen puolue

Itseään suvaitsevaisena ja edistyksellisenä pitävälle toimittajalle kristillisdemokraatit edustavat äärimmäisen tiukkapipoisuuden huippua. Valtaan päästessään nämä ”hihhulit” tekisivät Suomesta teokraattisen yhteiskunnan ja kieltäisivät kaikki kivat asiat kuten alkoholinkäytön ja avioliiton ulkopuolisen seksin.

Ilmeisesti heille Abdullah Tammen vielä perustamaton Suomen islamilainen puolue edustaa samanlaista arvomaailmaa. Vähän tällaista voi epäillä tämän lyhyen uutisen perusteella. Toimittajat kyselivät Räsäseltä Tammen puolueesta kristillisdemokraattien 50-vuotisjuhlan yhteydessä. Räsäsen vastauksen tarkkaa sanamuotoa en tiedä, mutta uutisen perusteella kristillisdemokraattien puheenjohtaja vastasi kysymyksiin asiallisesti:

Islamilaista puoluetta ja kristillisdemokraatteja ei Räsäsen mielestä voi verrata, koska Kd on "demokraattinen, ei uskontopuolue" eikä esimerkiksi vaadi jäseniltään uskonnollista vakaumusta kuten islamilainen puolue.”

Minä muotoilisin tämän Räsäsen asemassa hieman toisin. Kristillisdemokraatit toimii Suomen perustuslain puitteissa eikä pyri korvaamaan sitä Raamattuun perustuvalla Jumalan lailla. Abdullah Tammen puolue puolestaan pyrkii Suomen perustuslain ja kansalaisten yhdenvertaisuuden kanssa ristiriidassa olevan sharia-lain käyttöönottoon.

Toki Päivi Räsäsen johtama puoluekin on ”erittäin radikaali”, koska se kannattaa tiukkaa alkoholin hintapolitiikkaa. Keskioluesta tosin puoleen tavoiteohjelmassa ei puhuta, vaan tämä asia jää Abdullah Tammen puolueelle. Helsingin Sanomien Nyt-liite puolestaan edustaa moraalin valtavirtaa. Sen uudessa sarjakuvassa seikkailee Auttajahai-niminen konservatiivisen moraalin sanansaattaja. Auttajahai muun muassa estää alaikäisten kaljanhakureissut ja kieltää rannalla muhivilta teineiltä esiaviollisen seksin, koska sarjakuvan tekijä Jyrki Nissinen halusi tehdä Auttajahaista mahdollisimman inhottavan hahmon.

Toki kristillisdemokraattien arvopohja perustuu kymmeneen käskyyn ja kultaiseen sääntöön. Miksi toimittajat eivät kysy Abdullah Tammelta islamin kultaisesta säännöstä? Löytyykö sellaista?

Lisäys 27.4.2008: Lihapaloista puhunut sheikki Al-Hilali vaatii nyt myös kristittyjä naisia pitämään huntua, koska Raamatussa kerrotaan näin. (via Jihadwatch)

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Islamin väärinymmärryksiä

Helsingin Sanomien toimittaja Annamari Sipilä kirjoittaa, kuinka imaamit pimittävät naisilta Koraanin antamat oikeudet. Pikkupoika kertoo myös, että toisaalla samassa lehdessä kerrotaan naisen huonon aseman Lähi-idässä johtuvan öljystä (linkki). Professori Azizah Y. al-Hibrin puheita olisi voinut arvioida kriittisesti, jos toimittaja olisi vaivautunut avaamaan Koraanin.

Minulla kirjastosta lainassa olevassa Koraanin suomennoksessa edellinen lainaaja on sopivasti alleviivannut lyijykynällä nämä kohdat, joten pääsen tässä helpolla.

Moniavioisuus sallitaan jakeessa 4:3

”Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne.”

Orpo tarkoittaa tässä yhteydessä naimatonta naista. Perinnönjaosta kerrotaan jakeessa 4:11

"Pojalle kuuluu sama osuus kuin kahdelle tytölle,…"

Aviorikoksesta on säädetty rangaistus jakeessa 4:15

”Jos vaimonne on teille uskoton, hankkikaa keskuudestanne neljä todistajaa häntä vastaan. Kun he ovat antaneet todistuksensa, teljetkää vaimonne taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa tai Jumala osoittaa hänelle toisen tien.”

Toki apologistit mielellään korostavat tuota neljää todistajaa ja sitä, kuinka vaikea on löytää niin montaa silminnäkijää. Aviopuolisoiden väliset valtasuhteet ja vaimon tottelemattomuuden seuraukset on kerrottu jakeessa 4:34

”Mies on naisen pää, koska Jumala on suosinut toisia enemmän kuin toisia…”

”Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä…”

Jakeesta 2:223 on myös vaikea löytää mitään sukupuolten väliseen tasa-arvoon kannustavaa.

”Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne, milloin tahdotte.”

Naisen todistukseen ei myöskään sovi luottaa yhtä paljon kuin miehen vastaavaan (2:282):

”…Ottakaa kaksi miestä todistajiksi, mutta jos kahta miestä ei ole saatavilla, ottakaa mies ja kaksi naista, jotka hyväksytte todistajiksi, siltä varalta, että toinen naisista erehtyisi: toinen voi silloin muistuttaa toista.”

Sipilän jutussa ei lainkaan kerrota, miten imaamit tulkitsevat Koraania väärin tai miten naisille on valehdeltu islamista. Voi tietysti olla, että jotkut imaamit tulkitsevat noita yllä mainittuja jakeita naiselle epäedullisesti. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että Koraani pitää naista vähempiarvoisena olentona ja että islamin vakiintuneet tulkinnat heijastavat tätä.

Järjen käyttö on toki suositeltavaa eikä 2000-luvulla Koraania pitäisi tulkita kirjaimellisesti. Vaikka me kuinka näin toivoisimme, se ei tarkoita, että islamin valtavirta olisi samaa mieltä.

Al-Hibrin kaltaisten ”tasa-arvotaistelijoiden” tehtävänä ei olekaan saada aikaan uutta islamintulkintaa vaan antaa toimittaja Sipilälle ja hänen kaltaisilleen kuva siitä, että islam ei itse asiassa ole naisvihamielinen uskonto. Al-Hibri kertoo, mitä monet länsimaissa haluavat kuulla. Jos tämä ei riitä, selitykseksi kelpaa vaikkapa öljy.

HS:n jutun lopussa Sipilä siteeraa Al-Hibriä:

"Jumala antoi meille kaikille aivot. Siksi islaminuskoiset eivät tarvitse paavia"

Pelkillä aivoilla ei muuteta tuhat vuotta sitten vakiintuneita tulkintoja islamin keskeisistä opetuksista, jos nämä tulkinnat kaiken lisäksi ovat sopusoinnussa islamin keskeisten lähteiden Koraanin ja Hadithin kanssa. Eivätkä kaikki kristitytkään tarvitse paavia.

Pian kielletty kirja

Jo kansi sen kertoo...



Sisäsivuilta selviää oikea vastaus...

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Nykyajan Romeo ja Julia

Näin voi luonnehtia Petri Kaivannon säveltämää ja Pasi Toivasen käsikirjoittamaa musikaalia Leyla ja Daniel. Taiteen avulla voi herättää kohua ja tuulettaa kansakunnan ikoneita, kuten nähtiin Katariina Lillqvistin Uralin Perhonen –animaatioelokuvasta. Siinä missä Uralin Perhosen teemat liittyvät eilispäivään, vuonna 2005 Lahden kaupunginteatterissa esitetyn Leyla ja Daniel –musikaalin aihepiiri on yhä edelleen valitettavan ajankohtainen.



Fadime Sahindal

Itse tarina maanmuuttajataustaisen Leylan ja ruotsalaisen Danielin rakkaudesta on mielikuvituksen tuotetta, mutta aiheen sisältöön on vaikuttanut Ruotsissa tapahtunut Fadime Sahindalin kunniamurha. Fadime murhattiin Uppsalassa vuonna 2002, kun hän oli tapaamassa äitiään ja sisartaan Uppsalassa. Fadimen isä Rahmi Sahindal tunnusti murhanneensa tyttärensä, koska tämä oli aiemmin seurustellut ruotsalaisen pojan (menehtyi auto-onnettomuudessa 1998) kanssa ja näin häpäissyt perheen kunnian. Isä ja veljet oli aiemmin tuomittu oikeudessa laittomista uhkauksista.

Ennen kuolemaansa Fadime Sahindal oli kiertänyt luennoimassa maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta ja pitänyt puheen Ruotsin valtiopäivien seminaarissa ”Integraatio – kenen ehdoilla?”. Fadime oli myös aktiivinen Sosiaalidemokraattisen nuorisoliiton (SSU) jäsen ja toimi Jämtlannin piirin tasa-arvokomiteassa. SSU perusti Fadimen kuoleman jälkeen muistorahaston, joka jakaa stipendejä maahanmuuttajanaisille.

Leyla ja Daniel ei tämän Etelä-Suomen Sanomien lehtijutun perusteella menestynyt erityisen hyvin eli katsojaluvut jäivät hyvistä arvosteluista huolimatta suhteellisen vaatimattomiksi. Jutussa arvioidaan, että näytelmä ei kohdannut teatteriharrastajien odotuksia, ja lisäksi kotimaista teatterimusikaalia ei lähtökohtaisesti arvosteta. Teatterista ajateltavaa hakevat ihmiset suosivat kotimaista puhedraamaa, kun taas viihdettä hakevat eivät ehkä niele suosiolla musikaalin tapaa käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia.

Toisaalta hyvääkin pitää osata kehua, ja Petri Kaivannon mukaan teoksen markkinointi ei onnistunut tarpeeksi hyvin. Katsojilta tullut palaute oli kuitenkin enimmäkseen myönteistä. Toivottavasti musikaalin tekijät saavat uuden mahdollisuuden ja teos löytää tiensä näyttämölle toistamiseen.

Musikaalin ei tarvitse olla mitään hömppää, vaan niissä voidaan käsitellä myös ristiriitaisia tunteita herättäviä aiheita, kuten seuraavista ulkomaisista esimerkeistä voi päätellä.




Jihad the Musical




Springtime for Hitler

Leyla ja Danielin tapa käsitellä asiaa ei ehkä ole yhtä kevyt kuin yllä olevissa esimerkeissä, mutta tarkoitus tuli varmasti selväksi. Säveltäjä Petri Kaivannon mukaan lahtelaiset maahanmuuttajat ottivat musikaalin hyvin vastaan. Hän kuitenkin mainitsee musikaalin aiheen osuneen lähelle, sillä eräs musikaalin tuotantoa avustanut maahanmuuttajatyttö matkusti kotimaahansa, jossa hänet naitettiin perheen valitsemalle aviomiehelle.

Itse en valitettavasti ole koko musikaalia nähnyt, mutta käsikirjoituksen ja näkemieni pätkien perusteella aiheen käsittelytapa on rehellinen ja ehkä satiiri saattaa joillekin tiukkapipoisimmille olla ajoittain liian purevaa. Kun toimittajien ja modernien tasa-arvorouvien kaksinaismoraalia käsitellään pilkallisesti, kaikkien huumorintaju ei riitä. On turvallisempaa pilkata juoppoja suomalaisia (joiden edustaja löytyy kyllä musikaalista) tai tyhmiä poliiseja.

Kunniaväkivalta Suomessa

Kunniaväkivalta on ajankohtainen aihe Suomessakin, kuten tästä A-Zoomin järkyttävästä dokumentista käy ilmi. Siinä nuori kurdityttö Saara (nimi ilmeisesti keksitty) halusi mennä naimisiin poikaystävänsä Ahmedin kanssa. Saaran isä ei kuitenkaan tätä suvainnut, vaan uhkaili tytärtään hengenmenetyksellä. Saaran kohtalon perusteella kävi selkeästi ilmi, että suomalaiselta yhteiskunnalta puuttuvat tehokkaat keinot käsitellä kunniaväkivaltaa ja suojella sen uhreja.

Jälkikeskustelussa toimittaja Jyrki Saarikoski oli tehnyt kotiläksynsä huonosti eikä ymmärtänyt kunnolla, mistä kunniaväkivallassa on kyse. Perheen kunnia lepää pitkälti naisväen sukupuolisiveellisyyden varassa. Jos kunnia menee, miehet palauttavat sen tarvittaessa tappamalla häpeän aiheuttaneen naisen.

Toimittaja Saarikoski sekoitti asioita ja puhui islamista, joka toki on nivoutunut patriarkaaliseen kunniakulttuuriin olennaisena osana. Islam ei kuitenkaan ole kunniaväkivallan pääasiallinen lähde, vaikka monet islamilaiset maat elävät kunniakulttuurissa, mutta ei myöskään ratkaisu, koska islamin lait eivät suojele naista läheisten väkivallalla vaan joissakin tapauksissa siunaavat sen.

Onneksi ohjelmassa vieraana ollut kurdimies selitti patriarkaalisen kunniakulttuurin takapajuisuuden ja kertoi myös, että siitä voi päästä eroon. Vastaavaa suorapuheisuutta ei kannattanut odottaa vähemmistövaltuutettu Suurpäältä, jolle lienee tärkeämpää varmistaa, että puheet kunniaväkivallasta eivät johda rasismin kasvuun. Länsimaisessa kulttuurissa kunniaväkivaltaa ei ole, joten ohjelmassa tehty rinnastus kotimaiseen parisuhdeväkivaltaan ei tee oikeutta kunniaväkivallan uhreille. Kantaväestön parisuhdeväkivalta ei nauti ympäristön eikä suvun tukea, kun taas kunniaväkivallassa ympäröivän yhteisön todellinen tai kuviteltu paine pakottaa tappamaan.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Varo Viro!


Näin sanoo vielä rekisteröimättömän Suomen islamilaisen puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi Iltalehdessä 16.4.2008. Tätä ennen Tammen puolueen nettisivuilla julkaistiin tiedote Viron suurlähetystölle. Siinä Tammi ja puolueen 1. varapuheenjohtaja Abdullah Rintala esittävät peitellyn uhkauksen Viron tasavallalle.

Tammen puolue on huolestunut siitä, että Viro osallistuu presidentti Bushin saatanallisen hallituksen rinnalla Irakin sota- ja miehitystoimiin. Viron valtion toimet ovat puolueen mukaan ”sodanjulistus kaikkia muslimeita vastaan”. Seuraavan voi mielestäni tulkita uhkaukseksi:

”Mikäli Viron valtio jatkaa sotatoimia sekä sortotoimia, Viron hallitus joutuu kantamaan teoistansa vastuun ihmisoikeusrikkomuksissaan Islamin vastaisessa taistelussa.”

Iltalehden artikkelissa Tammi tosin tarkentaa hieman:

”Se ei ole uhkaus- vaan varoituskirje”

Virolaiset todellakin osallistuvat sotatoimiin Irakissa toisin kuin suomalaiset sotilaat Afganistanissa. Virolaisten toiminnasta Irakissa ja Afganistanissa voi lukea esimerkiksi tästä pari vuotta vanhasta artikkelista.

Abdullah Tammi ja moni muukin ihmettelee, mikä on pienen Viron motiivi toimia Yhdysvaltojen rinnalla. Entisenä kommunistina Tammen pitäisi toki tämä ymmärtää. Maailman ensimmäinen rauhanvaltio liitti Viron itseensä ja miehitti maata aina vuoteen 1991 saakka. Virolaisten mielestä vain liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa takaa, että sama ei toistu.

Haluaisin kyllä tietää, millä tavalla Tammen mielestä Viro kantaa vastuunsa. Mihin ihmisoikeusrikkomuksiin Viron hallitus on syyllistynyt? Onko Tammella tietoa, mitkä tahot suunnittelevat Viron saattamista vastuuseen? Toivottavasti Suojelupoliisilla on tietoa Tammen lähteistä, ellei Tammen puhe sitten ole tyhjää parran pärinää.

Iltalehti kirjoittaa:

”Tammi sanoo olevansa erittäin huolissaan tilanteesta, koska muslimiyhteisö on reagoinut Viron toimiin hyvin voimakkaasti.”

Tammi kuitenkin kieltäytyy puhumasta mahdollisista kostotoimista enempää:

”En kommentoi niitä, mutta ne voivat olla hyvinkin tuhoisia.”

Tämä nähdäkseni tarkoittaa terrori-iskua Viron maaperällä. Tammi sanoo lisäksi saaneensa tietoa kansainvälisten kontaktiensa kautta.

”Sellaista tietoa on valunut. Tilanne on vakava ja Viron on syytä suhtautua siihen vakavasti. En tuomitse sotilaskohteeseen tehtävää iskua, mutta en hyväksy, jos sellainen tehdään siviilejä kohtaan.”

Tammi kuulostaa jalolta. Hän ei kuitenkaan tarkemmin määrittele, ketkä ovat siviilejä ja ketkä eivät. Palestiinalaisterroristit tulkitsevat kaikki israelilaiset sotilaiksi, myös naiset, koska hekin käyvät armeijan.

Tammen puheet eivät enää yllätä, koska hän taannoin ylisti Afganistanin Taleban-hallinnon ja Somalian islamistien ”järjestyksen” ylläpitoa Ylen pääuutislähetyksessä. Myös monissa muissa maissa kuten Britanniassa muslimijärjestöt ovat esittäneet peiteltyjä uhkauksia, jos hallitus ei muuta ulkopolitiikkaansa. Nämä uhkaukset eivät välttämättä ennakoi terrori-iskua, mutta kertovat selkeästi, että muslimijärjestöistä monet ymmärtävät ja hiljaa hyväksyvät terrorismin.

Jos Suomen turvallisuusviranomaiset eivät vielä seuraa Tammen porukan touhuja, olisi korkea aika aloittaa. Yksi Suomen islamilaisen puolueen vaikuttajista Sauli Ingman nimittäin on aiemmin pyrkinyt sotimaan Tshetsheniaan.

Lisäys 18.4.2008 Yllättäen vain pari päivää Abdullah Tammen haastattelun jälkeen Ylen sivuilta löytyy uutinen otsikolla "Terrorismilainsäädäntö tiukkenee toukokuussa". Uutisen perusteella Abdullah Tammen kannattaa jatkossa varoa sanomisiaan:

"Työtä tulee tuottamaan muun muassa selkeästi kriminalisoitava julkinen yllytys, kuvitteellisena esimerkkinä vaikkapa itsemurhapommittajien ihannointi moskeijassa."

Lisäys 2 18.4.2008 Abdullah Tammi löysi kuin löysikin suomalaissotilaat Afganistanista ja vaatii Suomea vetämään sotilaansa pois. (HS video)

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Fitna suomenkielisin tekstein

Seuraavassa Geert Wildersin elokuva Fitna suomenkielisin tekstein varustettuna (HT: JReunamo).



Osa 1



Osa 2

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Maltillista islamia ei ole olemassa

Intialainen kommentoija Singha kirjoitti Daniel Pipesin kirjoitukseen ”Vastustaako Eurooppa islamisaatiota?” vastauksen, jonka sisältämiä asioita kannattaa vähän pureskella. Pipesin kirjoituksessa korostettiin, että islamisaatio ei ole suinkaan väistämätöntä vaan Eurooppa voi vielä pelastua pitäytymällä omissa perinteisissä tavoissaan ja normeissaan.

Esimerkkeinä eurooppalaisten vastarinnasta Pipes esitti Italiassa asuvan egyptiläissyntyisen muslimin ja islam-kriitikon Magdi Allamin kääntymisen katoliseen uskoon, jonka paavi vahvisti kastamalla hänet pääsiäisenä, ja Geert Wildersin Fitna-elokuvan. Singha ei kuitenkaan pidä näitä kahta dramaattista tapausta osoituksena islamisaation vastustamisesta, vaan hänen mukaansa Eurooppa ei ole järjestelmällisesti vastannut islamin haasteeseen.

”Osa ongelmasta on sinisilmäinen käsitys islamista ja olematon myytti maltillisesta muslimista. Islaminpelon takia naiivit johtajat yrittävät sovittaa islaminuskoisia liberaaliin viitekehykseen. On typeryyttä sietää sellaista ideologiaa, joka yrittää tuhota sinut ja elämäntapasi.”

Maltillinen islam

Tietysti maltillisia muslimeja on olemassa eli sellaisia, jotka harjoittavat islamia pelkästään yksityisenä uskontona, tai täysin maallistuneita muslimeja, joille islamin opetukset eivät sinänsä merkitse mitään muuta kuin kulttuuriin perustuvaa identiteettiä. Tällöin ei kuitenkaan puhuta islamista vaan muslimeista. Maltillista islamia ei kukaan tosin vielä ole löytänyt. Singhan mukaan:

”Islam on monoliittinen yksikkö, joka perustuu pääasiassa Koraaniin ja Hadithiin (tarinoita Muhammadista, jota muslimit pitävät ihanteellisena ihmisenä). Yksikään islamin varianteista ei ole eri mieltä Koraanin tai Hadithin keskeisestä asemasta. Kaikki islamin lahkot shiat, wahhabilaiset, bohrat, ismailiitit, barelvit, deobandit, ahmadit ja suufit ovat toinen toistaan suvaitsemattomampia.”

Silti apologistit ja itseään suvaitsevaisina pitävät ihmiset toitottavat jatkuvasti, että ”islam ei ole mikään monoliitti” ja ”vain pieni vähemmistö kannattaa väkivaltaa”. Kun tuohon pieneen vähemmistöön lisätään ne, jotka kannattavat islamin ylivaltaa (shari’a) mutta eivät käytä väkivaltaa asiansa edistämiseen, saadaan jo huomattavasti suurempi luku.

Edustavatko ne muslimit, jotka eivät kannata väkivaltaa vääräuskoisia kohtaan, maltillista islamia eli eri islamia kuin väkivaltaiset jihadistit? Todennäköisesti eivät, sillä tavoite voi silti olla sama eli islamin ylivalta (shari’a) muihin uskontoihin nähden. Näitä ylivaltapyrkimyksiä voi edistää monilla tavoin eikä väkivalta välttämättä ole läheskään tehokkain tapa.

Islamismi

Läntisessä keskustelussa on kuitenkin tapana erottaa islam uskontona islamismista (=poliittinen islam), ikään kuin kyseessä olisi kaksi eri asiaa. Singhan mielestä

”Ei ole missään määrin tarkoituksenmukaista erottaa toisistaan islam (uskonto) ja islamismi (politiikka).

Vaikka joidenkin mielestä tällainen semanttinen lähestymistapa antaa ihmisille, myös muslimeille, mahdollisuuden hyökätä islamia vastaan, se myös tietyllä tavalla hämää ja saa islamin, joka on imperialistinen ja totalitaristinen uskomusjärjestelmä, näyttämään mukavalta ja antaa vaikutelman, että islamismi on jotain erilaista ja ongelmien ainoa syy sinänsä. Mikä pahinta tällainen diskurssi tarjoaa islamisteille mahdollisuuden peittää todelliset aikeensa maltillisen käytöksen kaapuun ja edistää islamistisia tavoitteita. Islamissa Duniya (aineellinen maailma) ja Din (uskonto) eivät ole toisistaan erotettavissa.”

Singha ottaa Intian historiasta esimerkiksi Mahatma Gandhin, joka epäonnistui yrityksissään houkutella muslimeja suvaitsemaan muiden uskontojen edustajia. Tämä epäonnistuminen päättyi verisesti, kun Intia ja Pakistan erosivat.

Miten islam pidetään aisoissa?

Singha kertoo myös kaksi esimerkkiä islamin kukistamisesta: espanjalainen malli ja kiinalainen malli. Espanjalaisella mallilla hän viittaa Reconquistan aikaan 1400-luvulla, jolloin katolinen Espanja hävitti väkivaltaisin keinoin islamin Iberian niemimaalta. Tuolloin muslimeille annettiin vaihtoehdoiksi joko kääntyä katoliseen uskoon tai häipyä.

Kiinassa 1900-luvulla muslimien määrä on laskenut. Vuonna 1936 muslimeja oli 50 miljoonaa, kun taas nykyään heitä arvioidaan asuvan Kiinassa 15 – 20 miljoonaa. Kiinassa muslimien pukeutumista ja uskonnonharjoittamista on voimakkaasti rajoitettu. Koraanikokoontumiset ja pyhiinvaellus ovat olleet kiellettyjä aina viime vuosiin saakka.

Kumpikaan näistä esimerkeistä ei kuulosta erityisen hyvältä sellaiselle, joka uskoo länsimaisiin liberaaleihin arvoihin. Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi seistä tumput suorina tekemättä mitään. Jo vanhassa kirjoituksessani siteerasin Hugh Fitzgeraldin toimenpidelistaa Euroopan islamisaation pysäyttämiseksi. Singha esittää oman alustavan listansa toimenpiteistä (tekstejä tiivistetty):

a) Määritetään islam sellaisenaan suvaitsemattomaksi normijärjestelmäksi. Käytännössä rohkaistaan islamin arvostelijoita ja kiinnitetään huomiota islamin epäkohtiin islamistien tunteista piittaamatta. Islamista luopuneita pitäisi juhlia sankareina.

b) Vastustetaan islamistien pyrkimyksiä estää islamin arvostelu.

c) Pakotetaan islamilaisiin maihin maallinen perustuslaki siellä, missä se on mahdollista. Esimerkiksi Yhdysvallat teki virheen Irakissa ja Afganistanissa, kun se salli shari’a-viittauksen näiden maiden perustuslakeihin.

d) Otetaan valtion valvonta käyttöön moskeijoissa ja käytetään profilointia.

e) Pilkotaan Saudi-Arabia ja riisutaan Pakistan aseista. Mekka ja Medina erotetaan erilliseksi uskonnolliseksi valtioksi muusta Saudi-Arabiasta ja pakotetaan Pakistan luopumaan ydinaseesta.

f) Mikä tahansa valtio, joka kieltää islam-kriittiset mielipiteet tai kieltää muiden uskontojen harjoittamisen, pitäisi julkisesti tuomita, ja sitä vastaan pitäisi mahdollisuuksien mukaan asettaa sanktioita.

Tiivistettynä pitäisi siis luoda ympäristö, jossa muslimit saavat tietoa muista vaihtoehdoista kuten islamista luopumisesta ja muihin uskontoihin kääntymisestä. Tämä olisi Singhan mukaan parempi vaihtoehto kuin elätellä toiveita ”maltillisesta islamista” tai toistaa mantraa islamista rauhan uskontona.

Toki tuo lista ei ole yhtä loppuun asti mietitty kuin Hugh Fitzgeraldin vastaava, ja lisäksi se pyrkii tarkastelemaan islamin ongelmaa globaalilla eikä pelkästään Euroopan tasolla. Myös intialainen näkökulma paistaa erityisesti kohdassa e).

Suomalainen reaktio Fitnaan

Siirryn nyt asiasta hieman toisaalle. Tuo alkupätkä kuvastaa mielipide-eroa (islam vs. islamismi) säveltäjä Petri Kaivannon Fitna-elokuvaan liittyvään kirjoitukseen. Siitä paistaa ärtymys sananvapauden rajoittamista ja lisäksi hän on ymmärtänyt Wildersin elokuvan keskeisen viestin täysin oikein. Samaa ei voi sanoa suomalaisen valtamedian toimittajista tai eurooppalaisista valtiojohtajista. Irrallisena lauseena poimittuna seuraava kuulostaa oikein hyvältä:

”Suvaitsevina itseään pitävät ruokkivat typeryydellään suvaitsemattomuutta.”

Eli ne, jotka väärin perustein ja pelon motivoimina hyökkäävät Geert Wildersin ”vihapuheen” kimppuun tekevät paljon suurempaa vahinkoa, kuin mihin Geert Wilders koskaan pystyisi. Tällaiset ihmiset ruokkivat sekä tyytymättömyyttä kantaväestön keskuudessa että islamisteja, jotka näkevät myöntyväisyyden heikkouden merkkinä.

Petri myös kertoo omista ihanteistaan:

” Maailma on minusta melko hyvä vasta sitten, kun se on John Lennonin Imaginen mukainen eli mm. kansallisvaltioista ja uskonnoista on takapajuisina luovuttu.”

Hyväksyn tämän ihanteena mutta en toteuttamiskelpoisena ideologiana. Maailmankyläideologia ei ole vielä realistinen, vaikka suuri osa johtavista poliitikoista tuntuu siihen uskovan, enkä usko mihinkään laajamittaiseen kansojen ja ihmisten veljeyteen lyhyellä tähtäimellä, koska ihmiset ovat sittenkin vain ihmisiä. Kansallisvaltio ja uskonnot ovat realiteetteja ja parhaimmillaan hyvää elämää ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä, jotka ovat täällä tässä ja nyt. Näiden hävittäminen pakkokeinoin monikulttuurisen utopian nimissä ei johda hyvään lopputulokseen.

torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Arabiliiton päivä

Tiistaina 8.4. Ruotsin valtiopäivillä vahvistettiin dialogia islamilaisen maailman kanssa järjestämällä Arabiliiton päivä. Paikalla oli ruotsalaisparlamentaarikkojen lisäksi Ruotsin muslimineuvoston puheenjohtaja Helena Benaouda sekä Egyptin, Kuwaitin ja Algerian suurlähettiläät. Seminaarin teemana oli ”Dialogi, demokratia ja ihmisoikeudet” ja se järjestettiin osana Barcelonan prosessia, johon ottaa osaa 37 valtiota EU:n ja Välimeren alueelta.

Vieraat eivät kuitenkaan suostuneet kuuntelemaan luentoja ihmisoikeuksista vaan hyökkäsivät itse voimakkaasti länsimaista demokratia- ja sananvapauskäsitystä vastaan. Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundsson oli paikalla ja kirjoitti tapahtumasta artikkelin.

Hyökkäys länsimaista demokratiaa vastaan

”Täällä on kuultu paljon hienoja puheita, mutta me haluamme neuvotteluja!” Kun Egyptin suurlähettiläs Samah Mohammed Sotouhi sai puheenvuoron, tapahtumat lähtivät liikkeelle. Hän puhuu sopimattomista julkaisuista ja siitä, että ”islamofobia pitäisi kriminalisoida”. Hän kysyy, milloin me ”modernisoimme” sananvapauslait, jotta internet ei laukaisisi kansainvälisiä kriisejä. Hän ihmettelee, miksi muistelemme joukkotuhoa mutta unohdamme ”muut joukkotuhot”. Hän viittaa tietysti palestiinalaisiin ja väittää, että Israelin toiminta ”muistuttaa natsien rikoksia”.

Seminaarin aiheet ovat sellaisia, joista Arabiliiton jäsenmaista ei löydy juurikaan hyviä esimerkkejä. Ehkä siksi osallistujat kyseenalaistavat peruskäsitteet. Algerian suurlähettiläs Merzak Bedjaouin mielestä suurvaltojen ei pidä käyttää ihmisoikeuksia oman kulttuurinsa pakottamiseen heikompiin maihin. Kuwaitin suurlähettiläs Sami Mohammad Al-Sulaiman jatkaa samalla linjalla ja sanoo, ettei ”länsimaista demokratiakäsitystä” voi sellaisenaan viedä arabimaihin vaan paikallinen kulttuuri on otettava huomioon.

Ruotsin muslimineuvoston puheenjohtaja liittyy valitettavasti mukaan ”dialogiin”. Hänen mielestään muslimit kärsivät ”eräänlaisesta joukkotuhosta”, ja muslimit ovat huolissaan, että asenteet Ruotsissa voivat johtaa ”joukkotuhoon” myös täällä.

Ruotsalaisparlamentaarikot vastaavat kukin omalla tavallaan. Puhutaan kunnioituksesta ja arvoista. Kristillisdemokraattien Annelie Enochsson muistuttaa, että Israelilla ei ole edustajaa paikalla ja että maa tästä syystä pitäisi jättää keskustelujen ulkopuolelle. Maltillisen Kokoomuksen Ulrika Karlsson toteaa, että demokratian arvot ovat universaaleja.

Takarivistä joku kuitenkin kysyy: ”Mitä Arabiliitto on koskaan tehnyt demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi?”

Arabimaat ja demokratia

EU siis yrittää pehmeällä diplomatialla saavuttaa sen, mitä Yhdysvallat toteuttaa asevoimin Irakissa, eli viedä demokratiaa arabimaailmaan. Demokratian tulokset siellä eivät kuitenkaan ole erityisen rohkaisevia. Algerian vaaleissa 1991 Islamilainen Pelastusrintama voitti maan kaikkien aikojen ensimmäiset monipuoluevaalit. Asevoimat kuitenkin puuttuivat peliin ja peruuttivat vaalien tulokset. Yhtenä syynä tähän oli se, että Islamilainen Pelastusrintama oli ilmoittanut lakkauttavansa demokratian, mikäli se voittaa vaalit. Seurauksena oli verinen sisällissota, jossa kuoli arviolta 160 000 ihmistä.

Lisäksi muistamme edelliset Palestiinalaishallinnon vaalit, joissa islamistinen Hamas selvisi voittajaksi. Hamas kaappasi myöhemmin vallan itselleen Gazan kaistaleella, kun taas Länsiranta jäi Fatahin haltuun. Lähi-idän rauhaa vaalit eivät edistäneet lainkaan.

On täysin naiivia kuvitella, että demokratia oleellisesti parantaisi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden tilannetta tai että maat olisivat edes kypsiä demokratiaan. On myös perusteetonta kuvitella, että sananvapauden rajoittaminen Euroopassa edistäisi näiden maiden demokratiakehitystä. Silti EU:ssa löytyy hyväuskoisia hölmöjä, jotka ottavat islamofobia-puheet tosissaan ja ovat tällä perusteella valmiita ”modernisoimaan” sananvapauslainsäädäntöä. Arabimaiden demokratia ei sillä etene, mutta Euroopan kansalaisvapaudet saadaan kyllä romutettua.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Miehiä työssä

Lentokoneella matkustaneet muistavat varmasti, kun nesteitä sisältävien pullojen vienti lentokoneeseen kiellettiin. Britanniassa joukko muslimiterroristeja suunnitteli terrori-iskua, jossa räjähteet olisi viety koneeseen virvoitusjuomapulloissa. Tämän iskun suunnittelijat ovat parhaillaan vastaamassa teoistaan oikeudessa.

Miehet ’suunnittelivat lentokoneiden räjäyttämistä’

Olen vanhoissa kirjoituksissani maininnut BBC:n tavan välttää sanaa terroristi. BBC:n mielestä kyseinen sana sisältää voimakkaan arvolatauksen, mistä syystä yhtiö korvaa sen useimmiten sanalla ”militantti”, jos kyseessä on länttä vastaan ase kädessä taisteleva pyssymies. Britanniassa asuvat terroristit eivät taistele ase kädessä vaan suunnittelevat ja toteuttavat terrori-iskuja. Heihin sana militantti ei välttämättä sovi, joten BBC:llä on vaikeuksia kuvata terroristeja sopivalla sanalla. BBC:n onneksi tässä uutisessa kuvatun terrori-iskun suunnittelijat olivat kaikki miehiä, mikä ratkaisi uutisointiongelman.

Uutisessa mainittiin syytettyjen nimet: Abdul Ahmed Ali (27), Assad Sarwar (24), Tanvir Hussain (27), Mohammed Gulzar (26), Ibrahim Savant (27), Arafat Waheed Khan (26), Waheed Zaiman (23) ja Umar Islam (29). Suurin osa tekijöistä oli kotoisin itälontoolaisesta Walthamstowin kaupunginosasta.

Myös kuvista voi päätellä, että syytetyt todella ovat miehiä ja melko nuoria, vaikka termiä ”nuoret” (youths) ei tässä yhteydessä sovi käyttää, koska se on varattu mellakoiville nuorille miehille. Tarkkasilmäisimmät ovat tässä vaiheessa jo huomanneet, että nimien joukosta puuttuvat sellaiset perienglantilaiset nimet kuten Tom, Dick tai Harry.

Yleensä BBC myös välttää huolellisesti mainitsemasta terrori-iskujen tekijöiden uskontoa tai kansallisuutta. Ammatin voi sen sijaan mainita, kuten esimerkiksi tässä uutisessa, jossa putkimies Kazi Nurur Rahman (28) sai syytteen viidestä terrorismirikoksesta. Lentokoneiden räjäytystä käsittelevässä uutisessa tosin siteerataan syyttäjä Peter Wrightia, jonka mukaan miehet suunnittelivat tappavansa paljon ihmisiä ”kaikki islamin nimessä”. Sana islam on siis lipsahtanut uutiseen mukaan mutta BBC:n onneksi turvallisesti haastatellun henkilön sitaattina.

BBC ei kuitenkaan mainitse ”miesten” olevan muslimeja, mikä antaa aiheen olettaa, että joko tekijöiden muslimitausta ei ole merkittävä vaikutin tai sitten ”miehet” eivät ole oikeita muslimeja vaan sellaisia, jotka ymmärtävät uskontonsa opetukset väärin. He vain suunnittelivat tekevänsä iskun islamin nimissä.

BBC noudattaa siis äärimmäistä varovaisuutta, jonka takaa löytyy ilkeämielisen tulkinnan mukaan ideologisia vaikuttimia. Toki osa lehdistä uskaltaa kertoa tekijöiden olevan äärimuslimeja (islamic extremists) kuten brittiläinen The Independent. Joillekin vasemmistoliberaaleille on kuitenkin vaikea tunnustaa, että vihollinen on ”paha” ja heitä vastaan taistevat ihmiset ”hyviä”. Yhden miehen terroristi on toiselle vapaustaistelija. Ja ehkä on ”meidän” syytä, että ”miehet” turvautuvat terrorismiin.

Kunnon mies

Tässä Western Resistance –sivuston raportissa terrori-iskun toteutustapa on kuvattu tarkasti enkä lähde sitä tässä sen enempää erittelemään. Raportin mukaan ”miehet” jättivät jälkeensä marttyyrivideoita. Yksi miehistä Waheed Zaiman kertoo videollaan:

”Amerikalla ja Englannilla ei ole mitään syytä valittaa. Varoitan näitä kahta kansakuntaa ja mitä tahansa muuta maata, jolla on pahat mielessä, että kuolema ja tuho kohtaavat teidät kuin tornado ettekä tunne turvallisuutta tai rauhaa omilla maillanne, ennen kuin lopetatte kokonaan sekaantumisen muslimien asioihin.”

”Olen saanut korkeatasoisen koulutuksen ja mikäli Allah ei olisi siunannut minua tällä tehtävällä, olisin voinut elää helppoa elämää, mutta valitsin sen sijaan taistelun Allahin uskonnon puolesta.”

Tästä huolimatta Zaimanin sisar kertoi veljestään vuonna 2006:

”Hän rakastaa kalaa ja ranskalaisia sekä Liverpoolin jalkapallojoukkuetta, ja hänen suosikkiohjelmansa on ”Only Fools and Horses” (Itä-Lontooseen sijoittuva komedia). Hän jopa halusi liittyä poliisivoimiin rikospaikkatutkijaksi. Hän myös uskoo syvästi yhteisömme ja läntisen maailman integraation tärkeyteen.”

Tämä läpikotaisin kunnollinen mies kuitenkin päätti osallistua terrorijuoneen, jonka tavoitteena oli räjäyttää seitsemän Atlantin yli lentävää lentokonetta. Näitä miehiä ei kuitenkaan voi syyttää mistään, koska terrori-iskujen todellinen syy löytyy Britannian ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta ja puuttumisesta muslimien asioihin. Tiedotusvälineet ja johtavat EU-poliitikot ainakin sanovat, että islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Jos joku muuta väittää, hän on vihanlietsoja ja islamofoobikko.

lauantaina, huhtikuuta 05, 2008

Perusoikeuksien alennustila

Nyt kun Mikko Ellilä on saanut tuomion ”sananvapausrikoksesta” Espoon käräjäoikeudessa, ja tuomio vastasi tarkalleen törkeän rattijuoppouden minimirangaistusta (60 päiväsakkoa), on aika tarkastella, miltä sananvapauden tila näyttää meillä ja muualla. Ensimmäiseksi on hyvä katsoa hieman kielipeliä, jota viranomaiset käyttävät vainotessaan ihmisiä näiden mielipiteiden takia.

Sananvapausrikos

Yllä oleva termi kuulostaa orwellilaiselta. Ne, jotka ovat lukeneet kirjan 1984, muistavat Rakkauden ja Totuuden ministeriöt sekä iskulauseen: ”Sota on rauhaa”. Samasta asiasta on kyse tässäkin byrokraattisessa termissä. Sananvapausrikoksesta tulee ensimmäisenä mieleen sananvapautta väärin perustein rajoittava viranomainen, joka näin toimiessaan syyllistyy sananvapausrikokseen. Todellisuudessa tietysti ”sananvapausrikoksessa” tavallinen kansalainen käyttää sananvapautta ”väärin” eli tavalla, joka on ristiriidassa lain kanssa. Rakkauden ministeriö siis rakastaa kiduttamalla kansalaisia ja Totuuden ministeriö valehtelee työkseen. Sananvapausrikoksen ymmärtäminen edellyttää siis kaksoisajattelua.

Entisessä Neuvostoliitossa ei käytännössä ollut sananvapautta, vaikka Stalinin perustuslakiin (katso erityisesti 10. luku) sisältyi paljon kauniita sanoja. Stalinin aikana saattoi päästä hengestään tai joutua leirille myös ilman mitään syytä, mutta ”sananvapausrikos” ainakin oli kaikkein varmin tapa. Myöhemmin Neuvostoliitossa ihmiset oppivat, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Suomessa ja useimmissa Euroopan maissa sananvapaus on taattu perustuslaissa, mutta tavanomaisessa lainsäädännössä on muutamia pykäliä, joissa sananvapauden rajoituksista säädetään erikseen.

Sananvapaus on siis katsottu niin tärkeäksi oikeudeksi, että se on kirjattu perustuslakiin. Lisäksi sananvapaus mainitaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa. Rajoituksia sen sijaan perustellaan muilla erityisillä syillä. Yksityisen henkilön julkinen herjaus on asianomistajarikos ja perusteltavissa sillä, että herjaus haittaa yksityisen henkilön työtä, elinkeinotoimintaa tai yksityiselämää. Yksityinen kansalainen katsotaan siinä heikommaksi osapuoleksi kuin esimerkiksi jokin tiedotusväline. Toisaalta julkisuuden henkilöillä ja poliitikoilla yksityiselämän suoja tulkitaan pienemmäksi kuin tavallisella ihmisellä

Sananvapaudella on merkitystä erityisesti politiikassa, koska kansalainen viime kädessä päättää, kenen hän haluaa edustavan itseään päätöksenteossa. Tätä varten hän tarvitsee tietoa, jota hän saa vapaasti hankkia eikä kukaan saa ennakolta estää vapaata tiedonhankintaa. Tähän perustuu ns. ennakkosensuurin kielto.

Sananvapauden rajoitukset

Julkisen herjauskiellon lisäksi eri Euroopan maiden lainsäädännöstä löytyy pykäliä, joissa kielletään ”kiihotus kansanryhmää vastaan”. Tätä perustellaan usein vähemmistöjen suojaamisella enemmistön harjoittamalta syrjinnältä. Todellisuudessa taustalla kummittelee Hitlerin Saksan vanhat synnit ja juutalaisten joukkotuho. Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltämistä voidaan pitää hysteerisenä ylireagointina pelkoon, että vastaava voisi tapahtua uudelleen.

Toisaalta kyseessä on myös postmodernin vasemmistolaisen ideologian tuote. Yksilölle normaalisti kuuluvia oikeuksia laajennetaan ryhmille, käytännössä erilaisille vähemmistöille. Tässä kulttuurimarxismissa pyritään tasamaan eri ryhmien mahdollisuuksia yhteiskunnassa määrittämällä säännöt uudelleen siten, että valtaväestön etulyöntiasema katoaa.

Ryhmän luonnehtiminen negatiivisilla määreillä tulkitaan osoitukseksi hegemonia-asemasta riippumatta siitä, onko määreellä todellisuuspohjaa vai ei. Luonnollisesti negatiivisen määreen käyttöä pidetään aina ”yleistävänä” silloin, kun se koskee vähemmistöä. Jotta tällainen sanallinen ”syrjintä” poistettaisiin, pitää vähemmistön solvaamisesta rangaista. Tutummassa muodossa tämä kuuluu: ”Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.” Luonnollisesti tämä pätee vain, jos valtaväestön edustaja puhuu halventavaan sävyyn jostakin vähemmistöstä. Jos vähemmistön edustaja luonnehtii omaa ryhmäänsä loukkaavalla termillä (esim. somali kutsuu somaleja laiskoiksi), kyseessä ei ole ”sananvapausrikos”. Jos vähemmistön edustaja luonnehtii valtaväestöä yleistävästi (esim. somali sanoo suomalaisten olevan rasisteja), rikoksen tunnusmerkit eivät myöskään täyty. Tarvitaan Kauppakorkeakoulun opiskelija kirjoittamaan, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, ennen kuin rikos on tapahtunut.

Puumalainen, Illman, Suurpää

Vaikka nuo kolme nimeä herättäisivät kuinka negatiivisia mielikuvia tahansa, he eivät ole keksineet näitä asioita itse. Nämä ajatukset ovat saapuneet Suomeen Yhdysvalloista Ruotsin kautta kuten tavallista, ja taustalla on vaikuttanut Yhdysvalloissa 60-luvulla käyty kansalaisoikeustaistelu. Jos haluaa jäljittää monikulttuuriajattelun juuria, voi käydä lukaisemassa tämän Fjordmanin esseen. Siinä esitetään mm. ajatus siitä, että vieraiden kulttuurien ihailu on yhtä luonnollista kuin niiden pitäminen barbaarisina. Ajatus ”jalosta villistä” on yllättävän vanha.

Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että noita kolmea nimeä yhdistää yksi järjestö eli Demokraattiset lakimiehet (Demla), joka kunnostautui 70-luvulla kommunismin lipunkantajana. Nykyisin Demla ei tietystikään kannata enää vanhakantaista kommunismia, vaan he ovat omaksuneet modernin kulttuurimarxismin periaatteet.

Lakimiehet eivät kai yleisesti ole sen vasemmistolaisempia kuin muutkaan, mutta vasemmistolaiset lakimiehet hakeutuvat töihin aloille, jossa he pääsevät tekemään kutsumustyötä. Nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpääkin on palavasilmäinen idealisti, joka aiemmin harjoitti kansalaisaktivismia nykyiseen työhönsä liittyvissä asioissa. Silloin, kun poliitikot ovat haluttomia puuttumaan jonkin maahanmuuttopolitiikan kaltaisen alan asioihin, idealistisella virkamiehellä on paljon valtaa.

Suomi tulee perässä

Kuitenkin kaikkein huolestuttavinta on se, että Suomessa tullaan näissä asioissa – tavanomaiseen tapaan – jälkijunassa. Ruotsissa maahanmuuttokeskustelu on käytännössä kokonaan kielletty, mikäli maahanmuutosta puhutaan negatiiviseen sävyyn. Suomessa sentään Johanna Suurpää muodon vuoksi mainitsee (ks. kohta noin 33 minuutin kohdalla), että maahanmuuttopolitiikan arvostelu on sallittua, vaikka maahanmuuttopolitiikan tuloksista ei saakaan puhua negatiiviseen sävyyn.

Muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ollaan muutenkin meitä edellä. Mikko Ellilä käytti Espoon käräjäoikeuden mukaan afrikkalaisista halventavaa kieltä, mutta Itävallassa Muhammadin kutsumisesta pedofiiliksi joutuu syytteeseen, kun taas kuvaamalla Jeesuksen ja apostolit keskenään sukupuoliyhteydessä tekee suurta taidetta . Belgiassa taas varoitetaan nettikirjoittajia linkittämästä Geert Wildersin Fitna-elokuvaan. Kanadassa ihmisoikeuskomission kuultaviksi ovat joutuneet jo tunnettu kolumnisti Mark Steyn ja maan suurimman poliittisen viikkolehden päätoimittaja.

Lisäksi tulevat vielä ulkoiset paineet, joita edustavat lähinnä islamilaisten maiden järjestö OIC ja sen talutusnuorassa kulkeva YK:n ihmisoikeuskomissio. Uskontojen eli käytännössä islamin halventaminen (eli kaikki arvostelu) pitäisi näiden organisaatioiden mukaan kieltää. EU-johtajat myötäilevät heitä ja sanovat, että sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata. Perinteiset ihmisoikeudet, jotka on määritetty YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, ovat siis hyökkäyksen kohteena eikä niille löydy puolustajia.

On siis odotettavissa, että sananvapaus Suomessa tulevaisuudessa heikkenee riippumatta siitä, mikä on Suomen sijoitus kansainvälisissä sananvapausvertailuissa tai mikä on maan johtavan vasemmistolehden toimittajan käsitys Suomen sananvapaustilanteesta.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Pat Condellilla sana hallussa

Kommentit ovat tämän videon kohdalla tarpeettomia. (via Snaphanen)



"500 vuoden päästä ihmiset katsovat tätä historian ajanjaksoa, ja he nauravat meille. No, etkö sinäkin nauraisi?"

Pelkoa ja ylimielisyyttä

Eurooppa pelkää muslimeita ja islamia. Tämän voi sanoa suoraan, kun on seurannut reaktioita Wildersin elokuvaan ennen ja jälkeen elokuvan julkaisun. Euroopan johtajille tuottaa suuria vaikeuksia esiintyä samanaikaisesti sekä sananvapauden että muslimien uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuuden puolustajina. Syntyy kummallisia lauseita, kuten EU-puheenjohtajamaa Slovenian ulkoministeri Dimitrij Rupelin tokaisu: ”Vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia.”

Myös YK häpäisi itsensä pääsihteeri Ban Ki-Moonin suulla ja sai norjalaiskirjoittaja Fjordmanin vaatimaan YK:n boikotointia. Islamilaisten maiden järjestö on jo pitkään ajanut YK:ssa uskontojen, siis lähinnä islamin, halventamisen kieltämistä. Ban Ki-Moon antoi pontta näille vaateille luonnehtimalla Fitna-elokuvaa ”loukkaavan islam-vastaiseksi” ja sanoi vielä, että vihapuhetta ja väkivaltaan yllyttämistä ei voi pitää oikeutettuna.

Suomen valtamedia ja Fitna

Olen sivusilmällä seurannut suomalaisen valtamedian eli lähinnä Ylen ja Helsingin Sanomien reaktioita Geert Wildersin Fitna-elokuvaan, ja niistä ei paista pelko vaan ylimielisyys. Toimittajalle pelko on täysin ymmärrettävä reaktio, koska todennäköisesti kuukausipalkka ei riitä korvaamaan sitä, että joutuu lopun elämänsä ajan vilkuilemaan olkansa yli. Kukaan tuskin moittii sellaista, joka pelon takia ilmoittaa selkeästi kieltäytyvänsä kirjoittamasta mitään islamin vastaiseksi tulkittavaa.

Sen sijaan suomalainen valtamedia kokee olevansa moisen yläpuolella ja keskittyy Wildersin leimaamiseen ”äärioikeistolaiseksi” ja puhuu filmistä ”islaminvastaisena propagandaelokuvana”. Kuten on sanottu, Wilders on mielipiteiltään lähinnä liberaali demokraatti, eli hänen kaltaistaan ei rautaesiripun kaatumisen jälkeen ole tavattu kutsua kommunistien retoriikkaan kuuluvilla haukkumanimillä.

Eikä Fitna-elokuvaa voi pitää islaminvastaisena, koska siinä puhuvat enimmäkseen muslimit. Lisäksi heidän puheensa sisältö on suoraan jäljitettävissä joko Koraaniin tai profeetta Muhammadin esimerkkiin. Koraanin jakeitakin elokuvassa vilahtelee, mutta ”ne ovat tarkoin valittuja”, kuten Helsingin Sanomien Matti Keppo totesi. Olisi ihan oikeasti ollut kiva lukea yksi hyvä analyysi Wildersin elokuvan sisällöstä suomalaismediasta. Sellaista ei kuitenkaan nähty, koska Ilkka Kanervan tekstiviestien ylivoima vei mielenkiinnon.

Helsingin Sanomien verkkosivutkin keskittyvät epäolennaisuuksiin. Tanskalainen pilapiirtäjä Kurt Westergaard suivaantui, koska Wilders oli käyttänyt hänen piirtämäänsä pommiturbaania pitävää Muhammadia elokuvassaan. Wilders kuitenkin ilmoitti poistavansa kuvan elokuvasta, mikä tosin taitaa olla liian myöhäistä. Painetussa HS:n versiossa toimittaja Tiina Rajamäki kävi Hollannissa haastattelemassa yhtä filmillä esiintynyttä imaamia sheikki Fawaz Jneidia, joka lausui Fitna-elokuvassa:

”Hollannissa voi esimerkiksi tehdä aviorikoksen tai olla homo. Mutta minä en tunne tarvetta olla mukana sellaisessa, koska islam pitää sitä rikollisena.”

Tuossa lauseessa ei tietysti ole mitään islamin vastaista, mutta perinteisesti vapaamielisessä Hollannissa kannanottoa voidaan pitää suvaitsemattomana. Rajamäki ei kuitenkaan kerro imaami Jneidin taustoista eikä edes siteeraa Jneidin filmirepliikkiä vaan käyttää vain ilmaisua ”radikaalina pidetty imaami”. Wildersiä sen sijaan kuvataan suorasukaisemmin ”äärioikeistolaiseksi populistipoliitikoksi”, mikä on varsin harmitonta, koska Wildersin kannattajat tuskin uhkaavat toimittaja Rajamäkeä pään katkaisulla.

Paavo Saariranta lausuu oman Fitna-kirjoituksensa lopussa

”Odotan suomalaisen valtamedian osoittavan perustellusti mikä Wildersin filmissä on virheellistä, perustelematonta ja irti kontekstistaan. YLE ja HS voisivat vaikka käydä haastattelemassa suomalaisia imaameja. Ilmoittaudun vapaaehtoisesti auttamaan kysymysten laadinnassa. Suomalaisten on mielestäni oikeus saada medialta tähän liittyen muutakin, kuin halpaa populistista retoriikkaa.”

Itse olen näiden sanojen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Vaikka virallisesti EU:ssa on pian kiellettyä yhdistää islam väkivaltaan, tämä ei tarkoita, etteikö mediassa tällä asialla voitaisi spekuloida. Myös rauhanomaisten muslimien olisi hyvä tulla esiin ja tuomita heidän uskontonsa väärinkäyttö, johon Wildersin elokuvassa esiintyneet muslimit syyllistyvät. Sen sijaan suomalaisten muslimien puhemiehet tuomitsevat Wildersin vihanlietsonnan luonnollisesti elokuvaa näkemättä. Itse asiassa Yasin Ararse kertoo Euroopan muslimien ilahtuneen siitä, että hollantilaiset tv-kanavat jättivät filmin näyttämättä.

Mitä elokuvasta puuttui?

Seuraavassa ex-muslimien toimittaman Islam Watch –sivuston jutussa Larry Houle esittää käsityksensä siitä, mikä Fitna-elokuvassa jätettiin mainitsematta. Tosin omasta mielestäni elokuvan olisi pitänyt kestää reilusti enemmän kuin 15 minuuttia, jos Houlen mainitsemat asiat olisi siihen lisätty. Yksi hyvä pointti kannattaa kuitenkin mainita:

“...kaikki muslimit uskovat Koraanin olevan ikuinen pyhä Jumalan sana, jonka kopio löytyy taivaasta. Muslimien pitää noudattaa sitä kyselemättä. Useimmat ihmiset ajattelevat Koraanin olevan Vanhan Testamentin kaltainen, eli muslimit voivat jättää huomiotta osat, joista he eivät pidä. Todellisuudessa Koraani sisältää Jumalan ikuiset lait. Sen käskyt ovat voimassa kaikkina aikoina kaikkialla ikuisesti. Sen kyseenalaistaminen tarkoittaa itse Jumalan sanan kyseenalaistamista ja on siten jumalanpilkkaa.

[…]

”Jos muslimi haastaa tai kyseenalaistaa Koraanin, hän ei ole enää muslimi vaan uskostaan luopunut, ja hänet voidaan tappaa.”

Siksi vain harva muslimi uskaltaa julkisesti sanoa pitävänsä mitään Koraanin jaetta vastenmielisenä tai paikkansa pitämättömänä. Ne, jotka uskaltavat, joutuvat elämään loppuelämänsä kuolemanpelossa. Käytännössä muslimi oppii jo varhain olemaan kyseenalaistamatta Allahin tahtoa, joka on ilmaistu Koraanissa. Vaikka helvetissä kärvennetyn ihon kuoriminen ja korvaaminen uudella olisi länsimaalaisen mielestä mielipuolista tekstiä, muslimille kyseessä on Allahin tahto, jota ei voi muuttaa.

Fitnan seuraukset

Millainen vaikutus Fitna-elokuvalla sitten on? Koska filmiä ei esitetty televisiossa vaan se oli nähtävillä ainoastaan internetissä, se tuskin saavutti tavoittelemaansa yleisöä eli sitä joukkoa, joka vielä pitää islamia pohjimmiltaan rauhanomaisena uskontona ja joka ei ole vielä sisäistänyt, että islam ja länsimainen vapauskäsitys sopivat huonosti yhteen. Vaikka elokuva ei johtaisi pelättyihin väkivaltaisuuksiin, ilmapiiri EU:ssa on sen suuntainen, että lisää sananvapauden rajoituksia on odotettavissa. Tulevaisuudessa kysymystä, pitäisikö islamofobia kriminalisoida, ei esitetä ainoastaan kulttuurikeskus Caisan kaltaisissa monikulttuuripalatseissa vaan EU:n päättävissä elimissä YK:n siunauksella.