Käsite vaalikieltäjä on ilmestynyt Suomen kieleen, kiitos suomalaisen valtamedian Yhdysvaltoja koskevan uutisoinnin. Tämä uuskielinen sana on suora käännös englannin kielen sanasta election denier.
Kyseisen käsitteen tarkoituksena on leimata ne ihmiset, jotka ovat ilmaisseet tavalla tai toisella epäilynsä käytyjen vaalien rehellisyyttä kohtaan.
Itse en tosin ole ymmärtänyt, miksi vaalien rehellisyyttä ei saisi epäillä. Vapaassa yhteiskunnassa pitää sallia myös valien rehellisyyden epäily ja sitä luonnollisena seuraava epäily vaalien lopputuloksen oikeellisuudesta. Vaalien rehellisyys on erittäin tärkeä asia. Ilman sitä demokratia muuttuu kuolleeksi kirjaimeksi.
Marraskuun alussa Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden hyökkäsi rajusti ”vaalien kieltäjiä” vastaan.
Biden toteaa: ”Jokaiselle tasolle Yhdysvalloissa on pyrkimässä ihmisiä, jotka eivät ole sitoutuneet hyväksymään niiden vaalien tuloksia, joihin he itse ovat pyrkimässä.”
Bidenin mukaan tällainen tie vie Yhdysvallat kaaokseen. Biden myös puhuu muunneltua totuutta, kun hän sanoo, että tällainen on ennennäkemätöntä, laitonta ja epäamerikkalaista.
Tässä välissä on hyvä muistuttaa, että tunnetut demokraatit kuten Al Gore ja Hillary Clinton ovat itse kiistäneet vaalien jälkeen tuloksen oikeellisuuden eli he ovat vaalien kieltäjiä. Demokraatit eivät vieläkään ole hyväksyneet George W. Bushin valintaa presidentiksi.
Joe Bidenille ”vaalien kieltäminen” on tärkeä asia, koska monet Yhdysvalloissa epäilevät, että Bidenin valinta presidentiksi tapahtui järjestelmällisen vaalivilpin avulla. Bidenin muistisairaus näkyi selkeästi jo vaalikampanjan aikana. Lisäksi Biden ei käynyt juuri minkäänlaista kampanjaa vaan vietti vaaleja edeltävän ajan enimmäkseen kotitalonsa kellarissa. Harvojen vaalitilaisuuksien osallistujamäärä jäi myös vähäiseksi.
Dines D’Souzan tuottama 2000 mules -dokumentti kertoi uskottavan tapahtumien kulun, jonka seurauksena Biden sai enemmän ääriä kuin hänen vastaehdokkaansa Donald Trump.
Menetelmä oli Yhdysvalloissa perinteinen ja usein käytetty ”ballot harvesting” eli vaalilippujen keräily äänioikeutetuilta ja näiden llippujen vienti Demokraatti-NGO:n varastoon ja sieltä vaalilippujen keräilylaatikoihin.
Ballot harvesting menetelmänä on kielletty useimmissa osavaltioissa mutta sallittu joissakin osavaltioissa. Ballot harvestingia koskevaa Wikipedia-artikkelia on manipuloitu ja itse termi muutettu muotoon Ballot collection.
Jos jollekin on epäselvää, mitä termillä tarkoitetaan, kyse on todellakin vaalilippujen keräilystä, joka usein tapahtuu useita viikkoja ja jopa kuukausia ennen varsinaista vaalipäivää. Usen lippuja keräillään äänestäjiltä, jotka eivät enää ole kykeneviä äänestämään kuten esimerkiksi vanhainkodin muistisairailta vanhuksilta. Yhdysvalloissa vaaliluettelot eivät useinkaan ole ajan tasalla vaan luetteloissa on kuolleita, tai toiseen osavaltioon muuttaneita ihmisiä. Ballot harvestingissa tällaisille henkilöille tilataan vaalilippu, jonka vaalilippujen kerääjä täyttää.
On luultavaa, että ballot harvesting on Yhdysvalloissa suosituin tapa harjoitta vaalivilppiä. Sen menestyksekäs harjoittaminen kuitenkin edellyttää, että vaalilippuja on riittävästi liikkeellä. Vuoden 2020 presidentinvaalissa näin oli, koska tuolloin elettiin koronaviruspandemian aikaa. Tätä varten joissakin osavaltiossa postiäänilomakkeita oli lähetetty kaikille vaaliluettelon äänioikeutetuille. Tämä teki vaalivilpin harjoittamisesta erityisen houkuttelevaa.
Kongressin välivaalit
Äskettäin Yhdysvalloissa käytiin kongressin välivaalit. En tässä ala spekuloimaan, kuka voitti ja kuka ei. Varmaa on vain se, että vaalien uskottavuutta heikensi se, että monen vaalin tulos saatiin vasta pitkän odottelun jälkeen.
Vielä muutama vuosi sitten Yhdysvaltojen vaaleissa kaikki tulokset saatiin vaalipäivänä. Nykyisin tämä ei ole mitenään itsestään selvää. Tuloksen selville saaminen voi kestää päiviä ja jopa viikkoja.
Mitään pakkoa tällaiseen vaalien venyttämiseen ei ole. Esimerkiksi väkirikkaan Floridan vaalien tulos saatiin jo vaalipäivänä.
Sen sijaan jo vuoden2020 murheenkryyni eli Arizonan Maricopan piirikunta ei vieläkään ole saanut tuloksia lasketuksi. Kyseisessä piirikunnassa äänestyskoneet eivät myöskään toimineet kunnolla vaalipäivänä.
Jos vaalien tuloslaskentaa on venytetty, sama on tehty myös äänestysajalle. Esimerkiksi Pennsylvanian osavaltiossa suuri osa äänistä on kerätty jopa useita viikkoja ennen vaalipäivää. Tämä käytännössä tarkoittaa, että äänestäneet eivät tiedä ehdokkaista olennaisia asioita. Pennsylvanian osavaltiossa jännitettiin Senaatin kisaa Republikaanien Mehmet Ozin ja Demokraattien John Fettermanin välillä.
Äänestäjät eivät välttämättä koskaan nähneet Fettermanin esitystä vaaliväittelyssä Mehmet Ozia vastaan. Fetterman oli ennen vaaleja saanut aivohalvauksen ja hänen puhekykynsä oli heikentynyt. Katsojalle Fettermanin puhe kuulosti myötähäpeää aiheuttavalta sönkötykseltä. Hänen kaltaisensa henkilö tuskin pystyy täysipainoisesti hoitamaan luottamustehtäväänsä, vaikka hänelle sallittaisiin tekniset apuvälineet, kuten vaaliväittelyssä tehtiin.
Jos palataan takaisin alkuun, voidaan hyvällä omatunnolla sanoa, että ”vaalien kieltäminen” ei ole se suurin ongelma. Pahempaa on, jos äänestäjät menettävät luottamuksensa vaalien rehellisyyteeen. Joissakin osavaltioissa luottamus on jo mennyt, joissakin se on vasta menossa ja joissakin kuten Floridassa, korjausliike on jo tapahtunut.
Vaalien korjaaminen vaatii kuitenkin panostusta molemmilta puolueilta eikä siitä tule mitään, jos toinen osapuoli kokee hyötyvänsä epärehellisistä vaaleista.
Äänestäjien luottamusta ei myöskään kasvateta hyökkäämällä kovaäänisesti ”vaalinkieltäjiä” vastaan vaan korjaamalla vaalitoimitukseen liittyvät puutteet, estämällä vaalivilppi ja rajaamalla vaaleihin käytettävä aika siten,että tulokset ovat valmiita vaalipäivän aikana. Vaalien tarpeeton venyttäminen palvelee vain huijareita.
Lisäys 16.11.2022 Viittasin kirjoituksessa Dinesh D'Souzan dokumenttiin 2000 mules. Tämä dokumentti on katsottavissa maksutta tässä osoitteessa.