Suomi, EU ja Malisen puheet

 

Viikon merkittävin tapaus oli kunnallisvaalien siirron ohella GNS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malisen ”testamentti” Heikelä ja Koskelo -kanavalla Youtubessa.

Malinen on tullut tunnetuksi viimeisimmän EU -tukipaketin kiivaana vastustajana. Hänen mukaansa tukipaketti vie liittovaltion ja tulonsiirtounioniin eikä moinen ole Suomen kansallisen edun mukaista.

EU on hidastettu vallankaappaus

Malisen väitteissä, että tukipaketti tehdään euron pelastamiseksi, ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kuten ei myöskään hänen julkisuudessa esittämissä lausunnoissaan yhteisvaluutan taloudellisesta tuhoisuudesta. Jopa Saksassa tunnettu toisinajattelija Thilo Sarrazin on kirjoittanut kirjan, jossa hän sanoo, että Eurooppa ei tarvitse euroa yhtään mihinkään, jos puhutaan taloudesta.

Kun päätös yhteisvaluutasta tehtiin Maastrichtin sopimuksessa, elettiin kommunismin jälkeistä euforian aikaa. Euroopan integraatioon suhtauduttiin erittäin positiivisesti lukuun ottamatta Britannian tuolloista pääministeriä Margaret Thatcheria, jolle EU:n todellinen luonne lopulta selvisi. Tästä syystä Thatcherin kabinettikollegat syrjäyttivät tämän ja istuttivat tilalle John Majorin.

En tiedä, miten hyvin Malinen ymmärtää EU:n perusluonteen. Todennäköisesti aika hyvin, koska hän heti osaa yhdistää tukipaketin liittovaltiohankkeeseen.

Euroopassa brittiläiset euroskeptikot ovat mielestäni parhaiten selvittäneet EU-projektin luonteen, tavoitteet ja toimintatavat. Itse seurasin pitkään EU Referendum -blogia, jota pitää edellene Richard North, joka on aikanaan toiminut Nigel Faragen avustajana europarlamentissa. North kirjoitti yhdessa nyt jo edesmenneen Christopher Bookerin kanssa kirjan Great Deception: The Secret History of the European Union. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten siitä puuttuvat viimeisimpien eurokriisien käänteet.

Kirjassa lähdetään Euroopan Unionin varhaishistoriasta, joka siis ei ollut II maailmansodan päättymisen jälkeinen aika vaan Kansainliiton epäonnistuminen. Tuolloin EU:n perustajaisä Jean Monnet sai idean yhtenäisestä Euroopasta, joka luotaisiin asteittain pienin askelin kuitenkin siten, että jokainen askel vie kohti suurempaa integraatiota. Tätä ns. ”Monnetin menetelmää” käyttäen ylikansallinen supervaltio on syntynyt Hiili- ja teräsunionista Euroopan talousyhteisösi (EEC) ja edelleen Euroopan Unioniksi, joka siis tuli uuden poliittisen unionin nimeksi.

Yhteisvaluutta euron puutteet eli ns. ”valuviat” olivat hyvin tiedossa jo perustamisvaiheessa. Puutteista ei välitetty vaan ne oli tarkoitus korjata kriisin tullessa. Ratkaisu olisi integraation syventäminen, joka oli ja on patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kriisin ratkaisu lisää aina integraatiota. Kerran keskushallinnolle luovutettua valtaa ei koskaan luovuteta takaisin jäsenvaltioille. Näin tapahtui vuoden 2015 pakolaiskriisissä, joka johti turvapaikanhakijoiden keskitettyyn jakoon EU:n jäsenmaiden kesken. Meneillään oleva koronakriisi johtaa sekin luultavasti integraation lisääntymiseen, joskaan ei välttämättä suoraan liittovaltion vaan askeleeksi siihen suuntaan.

Euroopan Unionista voi myös sanoa, kuten Christopher Booker tässä vanhassa kirjoituksessaan, että sitä ei koskan ollut edes tarkoitettu demokratiaksi. Sen sijaan EU on perusluonteeltaan teknokraattinen, koska sen perustajaisä Monnet oli teknokraatti. Järjestelmä oli tarkoitettu virkamiehille ja toisin kuin aikanaan Kansainliitossa, päätöksenteko oli ylikansallista eli kaikkia jäsenvaltioita sitovaa jo heti alusta alkaen. Teknokraatit vihaavat kahta asiaa: kansallisvaltion veto-oikeutta ja tarvetta kysyä asioita kansalaisilta vaaleissa.

On vielä yksi asia, joka käy erityisen hyvin ilmi Malisen puheista Heikelän ja Koskelon ohjelmassa. Suomen poliittiset johtajat ovat olennainen osa EU-järjestelmää ja täysillä mukana sen toiminnassa. EU on vahvistanut kansallisvaltioissa erityisesti toimeenpanovallan merkitystä ja tehnyt kansanedustuslaitoksista suurelta osin kumileimasimia. Demokratian kulissit säilyvät mutta sisältö muuttuu koko ajan ontommaksi.

Malisen puheet siitä, miten pääministeri Sanna Marinia ohjaillaan ulkomailta, kertovat EU-päätöksenteosta ja siitä, miten vähäiseksi Suomen vaikutusvalta omiin asioihin on mennyt.

Pienestä valtiosta tuleville poliitikoille ”pääsy pöytiin”, joissa päätetään asioista on iso asia. On paljon hienompaa olla mukana päättämässä koko Euroopan asioista kuin pelkästään syrjäisen Suomen.

EU myös tarjoaa poliitikoille ja virkamiehille uramahdollisuuksia, jotka eivät olisi kotimaassa mahdollisia. Näistä muodostuu EU-järjestelmään olennaisena osana kuuluva rakenteellinen korruptio, joka sitouttaa kansallisvaltioiden poliitikot EU-järjestelmään ja auttaa heitä unohtamaan kansallisen edun.

Taloudellisesti EU:n kaltaiset järjestelyt hyödyttävät erityisesti suuria monikansallisia korporaatioita, joille on olennaista, että kansallivaltiot eivät kykene estämään tai haittaamaan näiden korporaatioiden toimintaa millään tavalla. Maailman rikkaimmat ihmiset kutsuvat silloin tällöin nuoria ja lupaavia poliitikkoja Bilderberg-ryhmään keskustelemaan asioista. Näin kävi mm. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäelle, jonka kanta EU:n liittovaltiokehitykseen muuttui Malisen mukaan aiempaa myönteisemmäksi Bilderberg-kokouksen jälkeen.

Jyrki Kataisen kaltainen vähäisellä substanssiosaamisella varustettu poliitikko tuskin olisi selvinnyt EU:n komissioon, ellei hän olisi poliittisen uransa aikana tehnyt palveluksia globalisteille. Katainen muodosti hallituksen aikanaan ilman vaalivoittaja Perussuomalaisia, varmisti Suomen tuen Kreikalle ja kertoi kansalaisille, että ”me tienataan tällä.”

Suomen vei EU-jäsenyyteen suurelta osin Venäjän pelko ja siitä johtuva tarve irrottautua Venäjän vaikutuspiiristä. EU ei kuitenkaan tuo Suomelle juuri minkäänlaista sotilaallista turvaa. Silti Venäjän uhka on edelleen se viimeinen argumentti EU-jäsenyyden puolustukseksi, vaikka Suomi on joutunut jäsenyytensä aikana tekemään lukuisia kansallisen edun vastaisia päätöksiä ja sitoutunut epäonnistuneeseen ja Suomelle haitalliseen yhteisvaluutta euroon.

Oliko Sipilä tyhmä vai toteuttiko hän määräyksiä?

Pääministeri Juha Sipilä moitti äskettäin julkisesti niitä, jotka flirttailevat ja hakevat valtaa kuolemalla ja raiskausrikoksilla. Lausunto sai valtavasti julkisuutta, vaikka se oli lähinnä epäonnistuneen pääministerin epätoivoinen yritys saada puolueensa romahtanut kannatus nousuun. Sipilä kävi myös julkisesti herkistymässä Ylen Sannikka ja Ukkola -ohjelmassa.

Sipilä otti myös esiin toimintansa vuoden 2015 maahantulijakriisin yhteydessä ja väitti, että hänen Kempeleen kotinsa olisi aikanaan tarkoitettu kristitylle pakolaisperheelle. Tämä väite ei pidä yhtä hänen syyskuussa 2015 antamien lausuntojensa kanssa. MTV:n uutisen mukaan Sipilä tarjosi kotiaan 20 turvapaikanhakijan väliaikaiseksi majoitukseksi. Sipilä ei koskaan lunastanut lupaustaan.

Kaikkein pahinta Sipilän lausunnossa oli se, että se levisi kulovalkean tavoin Lähi-idän mediaan. Tässä on uutinen Al-Jazeeran englanninkielisestä versiosta. Uutinen lisäsi Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrää.

Sipilä myös vieraili syksyllä 2015 oululaisessa vastaanottokeskuksessa ja keskusteli siellä alaikäiseksi turvapaikanhakijaksi tekeytyneen Fahad Firasin kanssa. Sipilä antoi itsestään naiivin vaikutelman. Hätää kärsivä kristitty perhe ei todellakaan edustanut tyypillistä vuoden 2015 Balkanin halkijuoksun osallistujaa vaan ennemminkin Firasin kaltainen huijari ja onnenonkija.

On todennäköistä, että Sipilä nyt ymmärtää, mitkä seurauksen yli 30 000 turvapaikanhakijan päästämisellä Suomeen on ollut. Epäselvää sen sijaan on, mitä hän tiesi syksyllä 2015.

Järjestetty pakolaiskriisi?

Sipilän ja hänen johtamansa hallituksen toimintaa syksyllä 2015 voi yrittää selittää typeryyden ja naiiviuden kautta. Toisaalta on perusteita väittää, että koko maahantulijakriisi oli ennalta järjestetty ja päätökset tästä oli tehty EU-tasolla. Sipilän hallitus vain toteutti sitä, mitä EU oli määrännyt.

Jo ennen maahantulijakriisiä liikkui tietoja siitä, että kuntia olisi kehotettu varautumaan suureen turvapaikanhakijamäärään. Tämä tieto tuli esille, kun turvapaikanhakijoita alkoi saapua kesällä 2015.

Myös itse kriisin eteneminen kertoo suunnitelmallisuudessa. Yhtäkkiä Kreikka alkoi tyhjentää omia leirejään ja kuljettamaan niiden asukkaita mantereelle. Kun tulijat ylittivät rajan, heitä odottamassa oli useita linja-autoja.

Siinä vaiheessa, kun maahantulijat saapuivat maksuttomalla kyydillä Tukholmaan, heitä oli ohjaamassa keltaliivisiä hyväntekeväisyysjärjestön työntekijöitä. Luulajasta tulijoille oli järjestetty maksuton bussikyyti Haaparantaan, josta tulijat kävelivät Suomen rajan yli. Kaikkiaan maahantulijoita varten järjestetty logistiikka toimi suurimmalta osaltaan erinomaisesti.

On todennäköistä, että Suomen ja Ruotsin välillä oli jonkinlainen sopimus sen varalle, että Ruotsin vastaanottokyky ei riitä. Tätä sopimusta tuskin on millään paperilla mutta Suomen hallituksen teot kertovat omaa kieltänsä. Kun maahantulijat saapuivat Tornioon, he olivat tulleet sinne seitsemän turvallisen maan kautta.

Tulijoilla maksukortteja

Unkarin hallituksen ministeri Zoltan Kovacs kertoi äskettäin, että EU on myöntänyt maksukortteja maahantulijoille. 64 000 maahantulijalle oli annettu maksukortti, jota nämä voivat käyttää matkan aikana koituviin kustannuksiin.

Euroopan komissio myönsi, että maksukortteja on myönnetty, mutta ”EU:n apu ei rohkaise maahanmuuttoa” ja että kortteja on annettu Kreikassa jo oleskeleville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille. Näille jaetut kortit ovat nimettömiä eli ainoa tunniste on kortin numero, mikä rikkoo useita rahanpesua ja terrorismin rahoittamista koskevia EU-sääntöjä. Luonnollisesti tavallinen EU-kansalainen ei koskaan voisi saada korttia todistamatta luotettavasti henkilöllisyyttään.

Slovenialainen Nova24-uutissivusto kertoi Bosniassa oleskelevista maahantulijoista, joilla on vastaavat maksukortit, joissa on EU:n ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n logot. Kroatian poliisi on nähnyt näitä kortteja Kroatian rajan yli pyrkivillä maahantulijoilla.

Mastercard kertoi vuodelta 2017 peräisin olevassa lehdistötiedotteessaan:

”George Soros ilmoitti, että hän varaa 500 miljoonaa dollaria yksityisiin sijoituksiin, joilla parannetaan maahanmuuttajien, pakolaisten ja heitä ylläpitävien yhteisöjen mahdollisuuksia vastata näiden kokemiin haasteisiin eri puolilla maailmaa.”

Lyhyesti sanottuna Euroopan Unioni tukee yhdessä miljardöörifilantropisti George Sorosin kanssa EU:n jäsenmaihin kohdistuvaa laitonta maahanmuuttoa.

Luonnollisesti tällainen herättää kysymyksiä ja epäilyksiä. On melko epätodennäköistä, että Juha Sipilä ja hänen johtamansa hallitus olisivat olleet täysin tietämättömiä tällaisesta. Miksi EU sitten toimii näin? Yksi selitys on se, että EU ja sen takana oleva globalistieliitti haluavat heikentää kansallisvaltioita maahanmuuton avulla. Joka tapauksessa vastareaktio on jo alkanut eikä se ole enää pysäytettävissä.

Miksi hallitus tekee suomalaisvihamielistä politiikkaa?

Olen usein pohtinut sitä, miksi Suomen hallitus ei tee mitään haittamaahanmuuton lopettamiseksi. Miksi se ei tehnyt mitään syksyllä 2015, kun maahamme saapui historiallisen suuri maahanmuuttajien vyöry eli yli 30 000 siirtolaista?

Ensinnäkin tuskin on mitään yksittäistä syytä, miksi hallitus istui tumput suorina vaan selityksiä pitää etsiä useasta lähteestä. Tässä kirjoituksessa luettelen joitakin tekijöitä, joiden takia hallitus ei tehnyt vuoden 2015 syksyllä Suomen kansan edun mukaisia päätöksiä.

Lyhyen tähtäimen poliittinen etu

Pakolaiskriisi käynnistyi tunteisiin vetoavalla valokuvalla hiekkarannalla makaavasta hukkuneesta lapsesta. Tällaisessa tilanteessa poliitikko haluaa esiintyä ihmisenä, joka välittää. Tulijoiden todellisista motiiveista ei ollut tietoa eikä valtamedian uutisoinnista aluksi käynyt ilmi, että tulijat olivat enimmäkseen 30 – 50 -vuotiaita miehiä. Suomi halusi auttaa. Juha Sipiläkin halusi auttaa, kun keskusteli oululaisessa vastaanottokeskuksessa huijariturvapaikanhakija Fahad Firasin kanssa, tai kun hän lupasi oman Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Poliitikko elää tässä hetkessä eikä mieti, mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden päästä puhumattakaan pidemmästä aikajaksosta. Poliitikolle pisin tulevaisuushorisontti on yksi vaalikausi eli neljä vuotta.

Suomalaiset poliitikot pyrkivät siis esiintymällä hyväntekijöinä saamaan lyhyen tähtäimen poliittista etua itselleen. He eivät ole yhtä kiinnostuneita päätöstensä taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista.

Hillotolppa

Yhä suurempi osa johtavista poliitikoista on ns. ammattipoliitikkoja. Heillä ei ole kokemusta työelämästä muutoin kuin järjestöissä. He ymmärtävät, että poliitikon ura voi jäädä lyhyeksi. Siksi uran aikana pitää varmistaa, että sen päätyttyä putoaa vihreälle oksalle eli saa hyväpalkkaisen viran.

EU-virat ovat paremmin palkattuja ja lokoisampia kuin kotimaiset virat valtion virastoissa tai laitoksissa. EU-viran voi saada, jos poliitikon urallaan noudattaa EU:n komissiosta tulevia ohjeita tai muuten tekee päätöksiä, jotka miellyttävät EU:n komissiota. Vastahankaisuus EU:n komission kanssa asioidessa johtaa todennäköisesti siihen, että mahdollinen pesti jää saamatta.

Hillotolppa on poliittisen korruption muoto, joka merkittävästi etäännyttää poliitikkoja kansalaisten toiveista. Se on yksi syy, miksi politiikka ajoittain näyttää pelkältä hallinnoinnilta.

Ongelmien myöntämisen vaikeus

On aivan selvä, että syksyllä 2015 hallitus teki Suomen kannalta typeriä ja seurauksiltaan negatiivisia päätöksiä. Olen melko varma, että hallituksessa tämä ymmärretään.

Poliitikon ammattitaitoon kuitenkin kuuluu asioiden selittäminen parhain päin. Virheitä ei myönnetä vaan päätökset tehtiin ”senhetkisen tiedon” perusteella. Hallitus on jälkikäteen myöntänyt, että Suomi olisi voinut käännyttää kaikki Haaparannan kautta tulleet. Lisäksi ex-pääministeri Matti Vanhanen on kertonut, että Suomi ei sulkenut rajojaan, koska pelättiin Venäjältä tulevia massiivisia pakolaisvirtoja, joita on nähty mm. Ilkka Remeksen kirjoittamissa kirjoissa. Asioiden selittämiseen parhain päin kuuluvat Vanhasen lausunnon kaltaiset näennäisen järkevät selitykset, joilla ei välttämättä ole totuuden kanssa tekemistä.

Ongelmat eivät tosin poistu selittämällä vaan ne pahenevat ajan myötä. Niitä ei kuitenkaan myönnetä, ennen kuin ne ovat niin pahoja, että niitä ei voi enää korjata. Ruotsissa on käynyt näin.

Ongelmien ratkaisu selittämällä on käyttökelpoinen keino, koska äänestäjien muisti on lyhyt. Seuraavissa vaaleissa kukaan ei ole enää kiinnostunut vanhoista selityksistä.

Oikeassa olemisen kallis hinta

Kolmen perinteisen valtapuolueen kannattajien mielipiteet maahanmuuton siunauksellisuudesta jakautuvat voimakkaasti. Jos hallitus olisi valinnut syksyllä 2015 toisenlaisen linjan ja käännyttänyt tulijat takaisin Ruotsiin, tämä olisi herättänyt vastustusta hallituspuolueiden sisällä. Valittu linja johti vain Perussuomalaisten hajoamiseen, mikä ei välttämättä ollut huono asia kahden muun hallituspuolueen kannalta.

Jussi Halla-aho on kommenteissaan ollut maahanmuuttokriisin aikana pääsääntöisesti oikeassa. Mitään palkintoa hänen ei kuitenkaan kannata tästä oikeassa olemisesta odottaa, vaan Perussuomalaisten arvostelu kiihtyy aina, kun maahanmuuton ongelmat tulevat julkisuuteen. Rasistisyytökset ja natsittelu eivät lopu, vaikka Halla-aho olisi kuinka oikeassa tahansa.

Euroopan Unioni ja globalismi

On myös havaittavissa, että Euroopan Unioni on Lissabonin sopimuksen myötä kehittynyt entistä keskusjohtoisempaan suuntaan. Kun EU ottaa jonkin politiikan osa-alueen hallintaansa, valta ei koskaan palaudu kansallisvaltiolle.

Paradoksaalisesti ”liberaalilla demokratialla” ja ”eurooppalaisilla arvoilla” ylpeilevä unioni on yhä autoritaarisempi erityisesti silloin, kun kansallisvaltiot kieltäytyvät tottelemasta. Tämän ovat saaneet huomata niin Visegrad-maat kuin EU:n perustajajäseniin kuuluva Italia. EU:n autoritaarisuudesta voi lukea esimerkiksi täältä. Niskoittelevia maita uhkaillaan tukien menetyksellä ja niiltä yritetään saada äänioikeus pois. Unkari ja Puola ovat saaneet osakseen tätä kohtelua mutta toistaiseksi välttyneet rangaistuksilta.

Suomalaiset ovat lainkuuliaisia ja tottuneet pelaamaan sääntöjen mukaan. EU:ssa näin on tehty jopa selkeästi omien etujen vastaisesti. Pakolaiskriisin aikana suomalaiset poliitikot eivät uskaltaneet tehdä omia päätöksiä vaan odottivat EU-tason ratkaisuja. Näitä ratkaisuja ei koskaan tullut, jos sellaiseksi ei lasketa päätöstä turvapaikanhakijoiden taakanjaosta, jota noudatti kaksi maata: Suomi ja Malta.

EU on pohjimmiltaan globalistinen hanke, jossa päätöksentekoa siirretään ylikansalliselle tasolle kansallisvaltion demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Myös ns. kansainväliset sopimukset viimeisimpänä YK:n maahanmuuttosopimus GCM (Global compact on migration) kaventavat kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa. Kyseinen sopimus sivuutettiin sekä valtamediassa että eduskuntakeskusteluissa lähes täysin, vaikka sen teksti sisältää velvoitteita, joita kansalaiset tuskin hyväksyisivät, jos heiltä asiasta kysyttäisiin. Suomessa sopimus kuitattiin maininnalla, että se ei ole juridisesti sitova.

Sen lisäksi, että Suomen johtavilla poliitikoilla ei ollut halua rajoittaa maahanmuuttokriisin vaikutuksia, heiltä puuttuu myös toimivaltuuksia.

Kun arvostelu harjoitetun maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen myötä kasvaa, silloin hyökätään hyvää vihollista eli ”vihapuhetta” vastaan. Pääministeri Sipilän uuden vuoden tervehdyksessä muistutettiin luonnollisesti mainita tämä uudissana:

” Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen.”

Luonnollisesti vihapuhetta ei lainsäädännössä käsitteenä tunneta. Vihapuhevaroittelut kertovat ainakin siitä, että pääministeri ymmärtää kansalaisten olevan vihaisia siitä, mitä Oulussa ja Helsingin Arabianrannassa on tapahtunut. Nykyisen hallituksen aikana niin islamilainen terrorismi kuin nuoria tyttöjä saalistavat grooming-jengit ovat tulleet osaksi suomalaista todellisuutta. Pääministerin johtamalla hallituksella on ollut suuri rooli kyseisten ilmiöiden maahantuonnissa.