Vihreää hulluutta

Päivän annoksen vihreää hulluutta tarjoili tänään Mtv3, joka kertoi Itä-Suomen yliopiston tutkija Markus Vinnarin väitöksestä. Sen mukaan lihansyönnistä voidaan joutua luopumaan kokonaan. Uutinen kertoo seuraavaa:

”Vinnarin mukaan lihansyönnistä voidaan joutua luopumaan sen suosiosta riippumatta. Vinnarin visiossa joko terveyshaitat, ilmastonmuutos tai eläintaudit pakottavat lopettamaan lihan kulutuksen lähes kokonaan.”

Kyse on tulevaisuudentutkimuksesta eli spekuloinnista. Britanniassa ns. hullun lehmän tauti ei lopettanut lihansyöntiä. Kohu meni ohi samalla tavalla kuin muutkin mediakohut. Britit voivat olla hulluja, mutta se ei tarkoita, että he kaikki sairastaisivat Creutzfeld-Jacobin tautia.

”Vinnarin arviossa kansakunnan lihansyöjät saavat viisikymmentä vuotta aikaa. Sinä aikana voi toteutua jokin kolmesta kehityspolusta, jotka kaikki vievät lähes lihattomaan Suomeen. ”

Paino on sanalla ”voi”. Minä ennustan, että viidenkymmenen vuoden päästä lehmät voivat lentää. Vinnarilla on myös näkemys, miten muutos lihattomaan Suomeen tapahtuu:

”Se voi tietyllä tavalla tapahtua ajautumisen kautta, tasaisen muutoksen kautta tai katastrofin kautta. ”

Lehmät voivat lentää, jos niille kehittyy siivet tai niille ”istutetaan” siivet geeniteknologian avulla. Lentokoneen kyydissä lehmät voivat lentää jo nykyisin. En kuitenkaan usko, että helvetti jäätyisi viidenkymmenen vuoden päästä. Hulluja on olemassa myös tulevaisuudessa.

Vinnarin väitöskirja saa mitä luultavimmin hyvän arvosanan. Tämän voi päätellä hänen vastaväittäjänsä lausunnosta:

”Vastaväittäjä tutkimuspäällikkö Juha Nurmela Tilastokeskuksesta piti väitöstä hyvänä tulevaisuudentutkimuksen työnä. Lihakielto ei hänestäkään rajoittaisi kansalaisten oikeuksia."

"-Tässä on minusta kysymys yleisemmästä ilmiöstä, jolle voi antaa nimen sivistys. Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä meidän tulkintamme tästä lihansyönnistä on, että se on sivistymätöntä.”

En tiedä, kumpi on kahjompi: väittäjä vai vastaväittäjä. Suomesta löytyy ideologisesti motivoituneita ihmisiä, jotka jo nykyisin tekevät iskuja eläintenkuljetusautoja vastaan. Siksi eläimiä kuljettavissa autoissa ei ole merkintöjä, joiden perusteella ajoneuvon voisi tunnistaa.

Juha Nurmela voi olla oikeassa siinä, että vihreä hulluus etenee edelleen Suomessa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lihantuotannon kanssa. Apokalyptiset visiot ja niihin liittyvät ”eettiset periaatteet” kuuluvat olennaisena osana vihreään Gaia-uskontoon. Lihansyönnin loppuminen on apokalyptinen visio. Ihminen on syönyt lihaa jo ennen kirjoitetun historian alkua, ja ihminen on karhun tavoin sekasyöjä.

Vinnarin ja Nurmelan lausunnot osoittavat todeksi erään Penn and Teller -tv-sarjassa esitetyn väittämän. Ihmiset uskovat hulluihin asioihin mutta todella hulluihin asioihin uskomiseen tarvitaan akateeminen loppututkinto.

Markus Vinnari on todellakin vihreä hörhö. Sen todistaa tämä ”kestävän kehityksen aikalaisvisio”, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Salla Tuomivaaran ja Eija Vinnarin kanssa.

Lisäys: Pikkupoika kirjoittaa lehmästä nimeltä Noki.

Herätyskokous

ENAR Finland järjesti viime tiistaina suuren rasisminvastaisen hurskasteluviikon kunniaksi nettirasismia käsittelevän seminaarin, jonka esitykset on nähtävillä Youtube-palvelussa. Seminaariin piti saapua arvovaltaisia vieraita muttta maahanmuutto- ja eurabiaministeri Thors oli estynyt ja väistyvän vähemmistövaltuutetun Johanna Suurpään sijaisena nähtiin ylitarkastaja Yrsa Nyman.

Seminaari oli pitkä ja se on kokonaisuutena melko puuduttavaa katsottavaa eikä välttämättä tee oikeutta tämän jutun otsikolle. Parhaat palat kannattaisi leikata aineistosta ja tiivistää hieman lyhyemmäksi paketiksi. Tiivistettynä voi sanoa, että seminaarin päätarkoituksena on perustella Oikeusministeriön valmistelemaa uutta lakiesitystä, jolla tiukennetaan lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laajennetaan siihen liittyviä vastuita myös oikeushenkilöihin.

Massi-Ali

Seminaarin järjestäjänä toimi ENAR-Finland päävastuullisenaan toiminnanjohtaja Ali Qassim. Mielestäni on käsittämätöntä, että Qassimin kaltainen tuomittu rikollinen kelpaa edelleen järjestämään seminaareja ja esiintymään mediassa rasismin asiantuntijana. Qassimia ei tuomittu missään poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä, vaan hän sai Helsingin käräjäoikeudessa viisi kuukautta ehdollista vankeutta kahdesta kirjanpitorikoksesta ja yhdestä avustusrahojen väärinkäytöstä. Qassimin johtama Maahanmuuttajien tuki ry oli käyttänyt 140 000 euroa avustusrahoja epämääräisiin tarkoituksiin Synergian silta -projektin nimissä. Qassim tuomittiin myös maksamaan 20 000 euron korvaukset. Valtio kuitenkin vastasi hänen 6000 euron oikeudenkäyntikuluistaan.

Qassim oli toki tutkinut nettirasismia omakohtaisesti, mikä paljastuu seminaarivideolta (ks. kohta alkaen 1:20). Siinä STT:n toimittaja ihmettelee, mistä on päätelty, että nettirasismia on erityisesti neljällä paikkakunnalla (Hyvinkää, Kuusankoski, Nokia ja Joensuu). Qassim kertoi, että netissä on sivusto, jossa käy 4000 kävijää päivässä. Kävijät ovat enimmäkseen noilta paikkakunnilta.

Käytännössä Qassimin mainitsemilla ”aktivisteilla” on ilmeisesti pääsy jonkin toistaiseksi tuntemattoman sivuston kävijätietoihin, joista tuo johtopäätös on tehty. Itsellänikin on Sitemeter (maksuton versio) käytössä ja siellä kävijätiedoissa on mainittu paikkakunta, joka ei kerro kävijän kotipaikkaa kovinkaan luotettavasti vaan antaa lähinnä suuntaa. Kävijätiedot eivät myöskään kerro, onko käynnillä ”rasistinen motiivi”. ENAR-Finlandille tuollainen ”tieto” ilmeisesti riittää painettavaksi seminaariesitteeseen.

Saarnat

Seminaariesityksistä on vaikea hahmottaa selkeää kokonaisuutta. Yrsa Korkman pyrki lähinnä kuvaamaan nettirasismia Vähemmistövaltuutetun toimiston näkökulmasta. Entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen käynnisti virkakaudellaan nettirasistijahdin sen jälkeen, kun hän oli saanut poistettua rasistiset kuvat lakujen käärepapereista.

Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula puolestaan jaaritteli Oikeusministeriön uudesta lakiesityksestä varsin pitkäpiimäisesti. Kyselyosuudessa Hannula joutui vastaamaan mm. kysymykseen, mitä jos käyttäjä antaa linkin viattomassa yhteydessä (Esim. ”palautus.org on mielestäni hirveä sivusto, jonka tekijät on saatava vastuuseen”).

Hannula sanoi, että asia harkitaan tapauskohtaisesti oikeudessa. Linkin antamisessa rasistiselle sivustolle on siis kyse ajatusrikoksesta. Jos esimerkiksi mainostaa palautus.org -sivustoa ja kehottaa menemään sinne, linkitys on rikollista. Jossain muussa yhteydessä linkitys taas ei ole rikollista. Lopputulos on kuitenkin Streisand-ilmiön ansiosta sama, eli mainitun sivuston kävijämäärä kasvaa. Ihmiset haluavat nähdä asian itse ja muodostaa oman johtopäätöksensä.

Maahanmuuttajille, vai pitäisikö sanoa uussuomalaisille, seminaarissa oli tarjolla tuttu rooli. Heidän tehtävänään oli korostaa nettirasismin heille aiheuttamia kärsimyksiä, pönkittää uhristatustaan ja tietysti kerätä raikuvimmat aplodit. Mikä tahansa muu olisi rasistista, you know.

Ohjelmassa puhujaksi oli merkitty Ali Qassim, mutta häntä kuitenkin tuurasi sijainen, jonka nimestä en valitettavasti saanut selvää. Puheen sisällöllä ei liene väliä, mutta tehtävänsä sijainen hoiti erinomaisesti ainakin aplodien perusteella. Luonnollisesti seminaarissa myös valiteltiin kovasti, kuinka maahanmuuttajien ääni ei kuulu maahanmuuttokeskustelussa.

Seminaarin vastenmielisimmän esityksen tarjosi Thorsia tuurannut erityisavustaja Thomas Bergman, joka päivitteli tutkijoiden saamia uhkauksia ja solvauksia. Bergman toteaa:

”Tieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on tuoda puolueetonta tietoa yhteiskunnan ja kansalaisten käyttöön.”

Voin yhtyä tuohon täysin. Entä sitten, jos tieto ei ole puolueetonta vaan ideologisesti värittynyttä ja ennalta määritettyyn johtopäätökseen pyrkivää? Lisäksi sitä tuottavat yhdenmukaisen vihervasemmistolaisen maailmankuvan omaavat ihmiset. Tähän Bergman ei anna vastausta.

”Mikäli tätä pyritään tietoisesti rajoittamaan, niin sitä tulee vastustaa.”

Valtio ei tietääkseni rajoita tutkijoiden vapautta. Sen sijaan valtio tukee idelogisesti värittynyttä tutkimusta tuottavien tutkijoiden työtä. Jossain määrin ymmärrän kyllä tutkijoiden herkkänahkaisuuden, koska he eivät ole tottuneet ottamaan vastaan arvostelua maallikoilta vaan pitävät itseään tavallisen ihmisen yläpuolella olevina asiantuntijoina ideologisesta puolueellisuudestaan huolimatta.

Suomalaiset palveluntarjoajat kärsivät

Se, että ministeritasolla korostetaan yksittäisten hörhöjen tai muuten vaan vihaisten ihmisten tekemiä uhkauksia, kertoo halusta sensuroida ja kontrolloida. Toisaalta seminaarin tarkoitus oli oikeuttaa sensuuri ja internetin tiukentuva viranomaiskontrolli.

Valitettavasti Suomen kontrolliin pyrkivät päättäjät eivät oikeasti ymmärrä internetin luonnetta. Internetissä voi kontrollipyrkimyksistä huolimatta sanoa edelleen mitä tahansa ja kiinni jääminenkin vaatii huonoa tuuria. Suomen viranomaiset eivät edelleenkään saa tietoja sananvapautta vielä toistaiseksi kunnioitavista Yhdysvalloista, jonne domain-nimen voi helposti rekisteröidä väärillä henkilötiedoilla. Tulevasta laista kärsivät siis lähinnä suomalaiset palveluntarjoajat, joiden on jatkossa panostettava enemmän internetin valvontaan. Tämä taas lisää kustannuksia ja aiheuttaa hinnankorotuksia, jotka puolestaan tulevat tavallisen käyttäjän maksettaviksi.

Edit: Nimet korjattu. Vähemmistövaltuutettua edusti Yrsa Nyman ja maahanmuutto- ja eurabiaministeriä Thomas Bergman.

Suuri hurskasteluviikko

Viime viikolla vietettiin rasisminvastaista viikkoa. Oikeampi nimi tälle olisi ollut hurskasteluviikko, koska lehtien pääkirjoitukset ja sähköisen median keskusteluohjelmat tuottivat kuuman ilman puhaltelua sen verran, että itsekin aloin jo melkein uskoa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Ehkä vaikuttavimman esityksen tarjosivat lehtien pääkirjoitustoimittajat, jotka toitottivat monikulttuurista liturgiaa vähän saman malliin, kuin niissä ennen kerrottiin YYA-sopimuksesta. Jari Leino käsitteli blogimerkinnässään tätä asiaa ansiokkaasti.

Eurooppalaiset intellektuellit alistuvat barbarialle

Luin äskettäin Theodore Dalrymplen kirjan ”New Vichy Syndrome – Why European Intellectuals Surrender to Barbarism”. Kirja oli lyhyt ja tiivis paketti syistä, miksi Länsi-Eurooppa on ajautunut ongelmiin maahanmuuton ja alhaisen syntyvyyden kanssa. Siinä käsiteltiin syitä, miksi Länsi-Euroopan mailla on vaikeuksia löytää omaa rooliaan maailmassa, jossa Euroopan merkitys kokonaisuutena on pienenemään päin.

Perinteisten suurvaltojen mahti on rapistunut kauaksi siitä, mitä se oli vielä viime vuosisadan alussa. Kaksi maailmansotaa ja siirtomaavallan päättyminen jättivät pysyvät arvet, ja viime sodan jälkeinen taloudellinen nousu mahdollisti pakenemisen aineellisen hyvän tuomiin nautintoihin. Vähän samoista asioista Timo Vihavainen kirjoitti kirjassaan Länsimaiden tuho.

Terävimmin Dalrymple mielestäni analysoi sitä, miten kansallisen merkityksen rapistuminen luo tilaa uudenlaiselle historiankirjoitukselle, jossa negatiiviset asiat korostuvat ja lopulta mitätöivät kaiken positiivisen. Lopputuloksen voi tiivistää sanomalla, että Hitler määrittelee saksalaisuuden. Kuka tahansa, joka millään tavalla kehuu saksalaisuuden positiivisia puolia, on mukana manaamassa natseja takaisin valtaan.

Suomessakin ns. älymystö harjoittaa samanlaista itseruoskintaa, vaikka täältä ei koskaan osallistuttu suurvaltojen siirtomaaseikkailuihin. Toisesta maailmansodastakaan ei mitään erityistä häpeää tunneta, vaikka Suomi taistelikin Jatkosodassa Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Natsi-Saksan kanssa.

Suomalaisuuden epädramatisointi

Suomalaisuuden epädramatisointi (dekonstruktio) on kuitenkin mahdollista eikä edellytä kummoistakaan mielikuvitusta. Menneisyyden kansallisromanttinen kuva voidaan mitätöidä kuvaamalla suomalaiset savupirteissä asuneiksi metsäläisiksi, jotka eivät olisi saaneet mitään aikaiseksi ilman maahanmuuttoa. Nimet Fazer, Finlayson ja Gutzeit ovat tällöin käyttökelpoisia.

Tämä maahanmuuttajien panoksen korostaminen on toiminut hyvin Ruotsissa, jossa maahanmuuttajien merkitystä on korostettu puhumalla maahan 1600-luvulla muuttaneista valloneista, joista on tehty nykyaikana Ruotsin teollisen perinteen pioneereja. Vaikka valloneilla on voinut olla ihan todellistakin merkitystä, nykypäivänä heitä käytetään retorisena keinona, jolla tehdään sosiaaliturvan varassa elävistä myöhemmistä maahantulijoista Ruotsille hyödyllisiä.

Jos palataan savupirtteihin, impivaaralaisuus toimii hyvin muussakin tarkoituksessa kuin maahanmuuttokriitikoiden leimaamisessa. Suomalaiset kaupungit olivat keskiaikana kukoistavia ja kansainvälisiä paikkoja. Itsenäisyyden ajan etnisesti homogeeniset suomalaiskaupungit taas olivat tylsiä ja monotonisia, ennen kuin maahanmuuttajat tekivät niistä aidosti monikulttuurisia. Osmo Soininvaarakin tykkää syödä etnistä ruokaa, mikä tekee lähiöissä veronmaksajien rahoilla elävistä maahanmuuttajista kulttuuriamme olennaisesti rikastavia ihmisiä.

Jos joku kehtaa vielä tässä vaiheessa mutista, että kyllä suomalaisetkin jotain osasivat, isketään pöytään tervakortti. Vuosisatojen ajan terva oli Suomen tärkein vientituote. Pohjanlahden kaupunkeja tuskin olisi olemassa ilman tätä luonnonmukaista puunsuoja-ainetta, jonka ansiosta eurooppalaiset pystyivät purjehtimaan vieraisiin maanosiin ja kuljettamaan neekeriorjia plantaaseille.

Suomi on siis osallistunut siirtomaiden orjuuttamiseen mahdollistamalla valtameripurjehduksen. Toki voidaan myös väittää, että liittymällä Euroopan Unionin suomalaiset saivat muutenkin eurooppalaisten siirtomaavaltojen synnit kannettavakseen, kuten eräs Helsingin Sanomien toimittaja taannoin teki. Omista ja muiden synneistä vapaudutaan ottamalla vastaan paljon maahanmuuttajia Afrikasta ja Lähi-idästä.

Jostain syystä itsenäisen Suomen omat synnit eivät ole yhtä käyttökelpoisia, vaikka Suomi ei missään nimessä selviytynyt viime sodistaan tahrimatta käsiään. Valtaosa väestöstä nimittäin pitää Suomen taistelua Neuvostoliittoa vastaan oikeutettuna ja erityisesti Talvisotaa sankarillisena Daavid vastan Goljat -taisteluna. Jopa vuoden 1918 veristä sisällissotaa voidaan perustella bolshevismin torjumisella. Suomen käymien sotien mitätöinti ei toiminut edes YYA-aikana, joten se ei myöskään toimi monikulttuurin perusteluna.

Uuden uljaan yhteiskunnan rakentajien mitätöintikeinoja voi pitää väkinäisinä ja jopa keinotekoisina. Siksi niiden varaan rakennettuja kirjoituksia on vaikea lukea vakavalla naamalla ja herää epäilys, että niitä ei ole kirjoitettukaan aivan tosissaan. Taneli Heikan pähkähullut lausunnot tosin antavat aiheen olettaa, että hänen hurskasteluviikon ykköspalkinnon arvoinen kolumninsa Satakunnan Kansassa on kirjoitettu ainakin puoliksi tosissaan. Vai mitä voi sanoa seuraavasta lainauksesta:

”Stockmannit, Pauligit, Sinebrychoffit, Finlaysonit, Hartwallit, Fazerit . . . Lista on pitkä. Suomalaisen elinkeinoelämän osaaminen ja pääoma ovat alun perin tulleet ulkomailta, ja vuorovaikutus jatkuu. Merkittävä osa asiakkaista on ollut ja työvoimasta on rajojen ulkopuolella. Professori Markku Kuisma kertoo Suomen poliittisessa taloushistoriassa, kuinka Suomen kytkeytyminen kansainväliseen kauppakapitalismiin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Afrikan rantoja kyntävät eurooppalaisten suurvaltojen orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla.”

Vanhan viisauden mukaan kaikki, joka on lehdissä kirjoitettu, ei välttämättä ole totta. Hurskasteluviikon perusteella lehdissä valehdellaan ja kirjoitetaan propagandaa joskus jopa Pahkasika-tyyliin kuten Satakunnan Kansassa, joka muuten sai Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiriltä palkinnon vuoden maahanmuuttajamyönteisestä teosta. Onnea Poriin!

Modernin vasemmistoliberaalin prototyyppi

Jos haluaa ymmärtää, mitä tarkoitan puhuessani vasemmistoliberaalista, kannattaa lukea Jukka Relanderin kolumni Uuden Suomen sivustolta. Relanderin tekstistä voi nähdä, mihin suuntaan osa kirkon jäsenistä ja jopa papeista haluaisi kirkkoa viedä. Lisäksi teksti havainnollistaa hyvin modernin vasemmistoliberaalin tapaa hahmottaa arvokysymyksiä.

Relander kehuu uutta arkkipiispaa seuraavasti:

”Mäkinen alkoi ensi töikseen eheyttää kirkkoa. Uusi arkkipiispa puhui sovinnosta ja yhtenäisyydestä.”

Muistaakseni Mäkinen luonnehti itseään tasa-arvoiseksi keskustelijaksi eli sellaiseksi, joka käy mahdollisimman vähän ketään ärsyttävää terapiadiskurssia. Vasemmistoliberalismissa tämä tarkoittaa, että ketään ei loukata. Mielipide-eroja ei ole, jos kaikki ovat yhtä paljon oikeassa.

Relander vetää mutkat suoriksi ja tekee kakkoseksi jääneestä Miikka Ruokasesta huonon häviäjän:

”Ruokanen toimi toisin. Kommentillaan hän alkoi hajottaa kirkkoa heti, kun valkoinen savu suitsusi piipusta. Uskokaa kun sanon, että näissä vaaleissa kirkko voitti. ”

Ruokanen halusi pitää kiinni Raamattuun pohjautuvasta kirkon opista enemmän kuin Mäkinen. Tämän Relander tulkitsee hajottamiseksi. Todellisuudessa Ruokanen toivotti onnea ja siunausta Mäkiselle tulevassa tehtävässään.

Syntiset

Nykypäivänä ei ole itsestään selvää, että kirkon jäsenet pitäisivät kirkkoa moraalisena auktoriteettina eli sellaisena, joka sanoisi, mikä on oikein ja mikä on väärin. On muodikkaampaa määrittää moraalikäsitykset itse kuten Relander. Ihminen on kaiken mitta eikä mitään ihmisen haluja suurempaa ole.

Kirkossa toimii joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Näille Relander toivoo kurinpitotoimia:

”Mäkisellä on ollut tiukka linja niitä kohtaan, jotka kieltäytyvät työskentelemästä naispappien kanssa.”

Modernin vasemmistoliberalismin tärkein moraalinen periaate on täydellinen syrjimättömyys. Pelkästään miehille tarkoitettu papin virka edustaa kiellettyä syrjintää. Siksi suvaitsevaisen kirkon on oltava tiukkana syrjintää kannattavia pappeja kohtaan.

Naispappeuden vastustajat toimivat kuitenkin omatuntonsa mukaan, eli heidän opillisen tulkintansa mukaan papin virka kuuluu vain miehille. Voidaan toki väittää, että naispappi ei ole sen huonompi kuin miespappi ja että käytännössä nainen pystyy hoitamaan papin virkaa yhtä hyvin kuin mieskin.

Naispappeuden vastustajat kieltäytyvät yhteisestä jumalanpalveluksesta naispapin kanssa. Relander ja hänen kaltaisensa haluaisivat pakottaa naispappeutta vastustavat miespapit toimimaan omatuntonsa vastaisesti tai häipymään. Relanderin mukaan:

”Papit ovat virkapappeja. He ovat työsuhteessa maalliseen organisaatioon nimeltä luterilainen kirkko.”

Pappi on siis ensisijaisesti työntekijä, jonka tehtävä on totella esimiehiään. Sellaiset asiat kuin kirkon oppi, perinne, Raamatun sana ja omatunto ovat silloin vain tiellä. Toki osa papeista tekee vain työtään mutta useimmat pitävät papin työtä kutsumuksena. Ylin esimies ei siis ole arkkipiispa.

Kaikki pääsevät taivaaseen

Pastori Antti Kylliäinen kirjoitti aikanaan kohua herättäneen kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen. Koska syrjintä on pahasta, Jumalakaan ei voi syrjiä ketään. Siksi taivaan portit ovat kaikille avoinna uskon vahvuudesta riippumatta.

Relander kehuu edelleen uutta arkkipiispaa:

”Lisäksi uuden arkkipiispan kristillisen ihmiskäsityksen mukaan armo ja kirkon siunaus kuuluvat jokaiselle, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. ”

Relander voi kuulua kirkkoon ja on ehkä käynyt rippikoulunkin. Kristityksi häntä ei voi sanoa, koska hän ei tunnu näkevän Jumalalla tai Jeesuksen sovitustyöllä mitään roolia. Jos kirkko kieltäytyy siunaamasta homopareja samalla tavalla kuin perinteisiä aviopareja, kirkko syyllistyy syrjintään.

Jos uskoo, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen Jumalan edessa solmima sopimus, syyllistyy syrjintään. Kyllä kaksi miestä voi yhtä hyvin solmia liiton Jumalan edessä. Mikäs sen estäisi?

Käytännössä miehen ja naisen välinen avioliitto on yhteiskunnan keskeinen instituutio, jonka ylläpitäjänä kirkolla on ollut oma tärkeä roolinsa. Avioliitto pitää yllä yhteiskuntaa, koska se luo pohjan lasten synnyttämiselle ja kasvattamiselle.

Modernille vasemmistoliberaalille tämä on kuitenkin syntiä, koska silloin ne, jotka eivät halua mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, tulevat syrjityiksi. Tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä avioliitto kuuluu myös heille kirkon siunauksineen päivineen.

Homokammoiset suksikoot kuuseen

Jotain Relanderkin ymmärtää ainakin seuraavan lauseen perusteella:

”Oudointa tässä on kuitenkin se, että toisten tuomitseminen on kristinuskolle täysin vierasta. Kristinusko ei ole tuomitsemisen ja ulossulkemisen, vaan armon ja anteeksiannon uskonto. Kristillinen Jumala on mielivaltainen ja epäoikeudenmukainen rangaistessaan väärintekijöitä rakkaudella.”

Tässä asiassa toivoisin Relanderilta peiliin katsomista etenkin kolumnin loppuosan perusteella. Relander demonisoi suorastaan pöyristyttävällä tavalla niitä, jotka eivät jaa hänen ”suvaitsevaista” arvomaailmaansa:

”Voi olla, että naispappeutta vastustavat homokammoiset lahkolaiset alkavat irtaantua kirkosta. Ja se on ihan hyvä, jos alkavat. Kirkko ei voi loputtomiin katsella helmoissaan tällaisia epäkristillisiä aineksia, jotka pyrkivät puhumaan kristinuskon suulla ja käyttämään sen ääntä, tajuamatta opin sisällöstä mitään.”

Kyllä se on Relander ja hänen kaltaisensa, jotka haluavat oman äänensä kirkon ääneksi. He voivat myös onnistua tavoitteessaan ajaa ”homokammoiset lahkolaiset” ulos kirkosta. Silloin kirkosta jää jäljelle vain tyhjä kuori ilman sisältöä, ja Vapaa-ajattelijat taputtavat karvaisia käsiään.

Suomen Evankelisluterilaista kirkkoa voi pitää eräänlaisena sateenvarjona, jossa kaikenlaiset kristityt voivat toimia saman katon alla niin vanhoillislestadiolaiset kuin Relanderin kaltaiset vasemmistoliberaalit. Jälkimmäisillä tosin tuntuu olevan vaikeuksia suvaita omatuntonsa mukaan toimivia ihmisiä ja niitä, jotka eivät kannata kirkon Raamattuun perustuvan opin hylkäämistä ja korvaamista vasemmistoliberaalilla suvaitsevaisuudella, jossa millään paitsi syrjimättömyydellä ei ole mitään väliä.

Rasismitutkijat tekeytyvät uhreiksi

Parin viime päivän aikana valtamediassa on päivitelty rasismitutkijoiden kohtelua internetissä. Ensin yksi En ole rasisti mutta -pamfletin kirjoittajista Veronika Honkasalo valitti Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa polarisoitunutta maahanmuuttokeskustelua.

Honkasalo tekeytyy uhriksi

Honkasalo puolustelee ensiksi omaa ”kriittistä” tutkimustaan:

”Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne lukuisat tutkimukset, joissa suomalaista monikulttuurisuutta on analysoitu kriittisesti jo vuosien ajan. Kriittistä tutkimus on ollut nimenomaan siinä mielessä, että se on tuonut esille esimerkiksi kotouttamiseen liittyviä epäkohtia ja ongelmia. Tutkimusta on tehty sekä toimintoja suunnittelevien että niiden kohteina olevien ihmisten näkökulmista.”

”Kriittisyys on tutkimuksessa tarkoittanut myös sitä, että ilmiöiden monimutkaisuutta on pyritty ymmärtämään. Kriittisyys ei toisin sanoen ole pohjautunut jonkin ilmiön tai ihmisryhmän vastustamiselle. Sen tavoitteena on ollut tarjota vaihtoehtoja vallitseville ajatusmalleille.”

Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut tässä blogissa, muutama ihmisryhmä on tyystin unohdettu rasismitutkimuksesta, nimittäin lystin maksajat, ”positiivisesti” syrjityt ja maahanmuuttajavaltaisilla alueilla asuvat kantaväestön edustajat, jotka eivät taloudellisista tai muista syistä pysty muuttamaan pois aiempaa epämiellyttävämmäksi muuttuneelta asuinalueeltaan.

Myös tutkimusten päätelmät ovat ennalta tiedossa. Tarvitaan lisää rahaa kotouttamiseen, lisää asennekasvatusta kantaväestölle ja internetiin sensuuria, jotta tavallinen ihminen ei uskaltaisi avata suutaan humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Tutkimuksissa otetaan laajamittainen humanitaarinen maahanmuutto annettuna eikä pohdita, kannattaisiko tulijoiden määrää pyrkiä rajoittamaan.

Tutkimuksissa maahanmuuttajista tehdään avuttomia uhreja ja kotouttamistoimien kohteita, joiden kohtaamaa rasismia paisutellaan tarkoitushakuisesti. Näin pitääkin olla, koska muuten rasismitutkijoilta loppuisi leipä. Honkasalon marinan tavoitteena lienee, että hänen tarpeellisuudeltaan kyseenalaisille tutkimuksille riittäisi rahoitusta jatkossakin.

Honkasalo jopa esittää mielipidekirjoituksensa lopuksi peitellyn uhkauksen:

”Polarisoituneella maahanmuuttokeskustelulla on kauaskantoisia seurauksia, ja se vaikuttaa monen ihmisen arkielämään. Siten ei ole yhdentekevää, miten maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta keskustellaan ja ketkä tätä keskustelua etupäässä ohjaavat.”

Tuossa hän ilmaisee halunsa vaientaa monikulttuuripolitiikan arvostelu ja palauttaa antirasististen tutkijoiden ja heitä myötäilevien vasemmistojournalistien mielipidemonopoli. Hän ilmeisesti olettaa, että poliitikot ja viranomaiset ottaisivat vihjeestä vaarin.

Niiniluoto säestää

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto antaa Honkasalolle taustatukea Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa väitetään tutkijoiden joutuvan rasististen uhkailujen kohteeksi. Mitään näyttöjä uhkauksista ei tietystikään anneta vaan vihjailut jäävät roikkumaan ilmaan. Tarkoituksena on selkeästi leimata asiallisen kritiikin esittäjät ja legitimoida heihin tulevaisuudessa mahdollisesti kohdistuvat sensuuritoimenpiteet.

Niiniluodon kommentit paljastavat, kuinka asiantuntijavaltaa käyttävistä tutkijoista tehdään stalinismin uhreja. Hän pitää uhkailuja vakavina ja sanoo teatraalisesti:

”Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi.”

Asia on juuri täsmälleen päinvastoin. Tutkijat edustavat valtion virallista ideologiaa eli monikultturismia ja palvelevat sitä tuottamalla ideologisesti oikeaoppista tutkimusaineistoa. Kriitikot taas ovat yksittäisiä kansalaisia, jotka vastustavat monikulttuuri-ideologiaa.

Niiniluoto jatkaa valistamalla viranomaisia:

”Pelko ei saa mennä niin pitkälle, ettei uskalla kommentoida. Jos tämä on oikeasti turvallisuuskysymys, yhteiskunnan on puututtava siihen.”

Laiton uhkaus on tietääkseni rikos, ja siitä voi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Luulen kuitenkin, että Niiniluodolla on muut asiat mielessä. Keskustelun vaientamiseen tarvitaan järeämpiä keinoja kuin tutkintapyynnöt. Niitä on hänen onnekseen tulossa, kunhan Oikeusministeriön uusi internetin sananvapautta rajoittava laki saadaan runnottua läpi.

Hakeutuu itse julkisuuteen

Veronika Honkasalo on sitä paitsi itse hankkiutunut julkisuuteen ja tuonut sinne myös perheenjäsenensä. Yhteiset lapsemme -sivustolta löytyy hänen kirjoittamansa kolumni, jossa hän kertoo monikulttuurisen lapsensa kokemuksista päiväkodissa:

”Kun lapseni aloitti yksivuotiaana päivähoidossa viime keväänä, nostin päiväkodin kasvatuskeskustelussa esille kysymyksen siitä, miten lapseni päiväkodissa huomioidaan monikulttuuriset kysymykset. Kysymyksen taustalla oli kaksi syytä: suomalais-azerbaidzhanilaisen lapsen äitinä olin aidosti kiinnostunut siitä, miten tyttäreni tausta huomioidaan päivähoidossa. Monikulttuuristen nuorten tutkijana puolestaan koin yhteiskuntavelvollisuudekseni selvittää, miten lasten erilaiset taustat huomioidaan ensimmäisessä kodin ulkopuolisessa kasvatusinstituutiossa.”

Kolumnin perusteella minä en haluaisi olla töissä päiväkodissa, jossa on paljon Honkasalon kaltaisia vanhempia. Hän tuntuu kuvittelevan, että hänen vastuullaan on tarkkailla, miten tiukasti monikulttuuri-ideologiaa toteutetaan ruohonjuuritasolla. Palvottua toiseutta edustavaa lasta ei saa pakottaa junttisuomalaiseen muottiin. Honkasalo ei olisi postmoderni rasismitutkija, jos hänen kolumnistaan puuttuisi kieleen ja sanoihin liittyvän vallankäytön analyysi:

”Me rakennamme sanoilla maailmaa, ja siksi niillä on merkitystä. ”Maahanmuuttaja”-sana on useimmiten toisten muista kuin ”suomalaiseksi” määritellyistä käytettävä nimitys. Tutkimani nuoret eivät kutsu itseään ”maahanmuuttajiksi”. Jos eronteko on positiivisella tavalla tehtävä, he nimittävät itseään ”ulkomaalaisiksi”. Merkitys ei toimi toisin päin. Nuoret eivät halua toisten nimittävän heitä ”ulkomaalaisiksi”. Myös sanan käyttäjällä on siis merkitystä.”

Honkasalon kaltaisia tutkijoita pitää arvostella ankarasti, koska heidän tuottamaansa lähtökohdiltaan ideologista tutkimusta käytetään asiantuntijamielipiteenä poliittisessa päätöksenteossa. Laajamittainen humanitaarinen maahanmuutto muuttaa yhteiskuntaa pysyvästi aiempaa huonompaan suuntaan. Siksi mielipidettä pitää kysyä myös tavallisilta suomalaisilta, jotka maksavat yhteiskunnallisen kokeilun sekä verorahoina että oman elinympäristönsä muuttumisen kautta.

Piirtäjät

Tämän blogin sivulta löytyy vihreäkeltainen lippu, jossa on turbaanipäinen liikenneympyräkoira. Piirros on Lars Vilksin tekemä ja lippu taas on Öölannin lippu. Tarina lipun ja kuvan takana on selitetty täällä. Lars Vilksille liikenneympyräkoirien (rondellhundar) piitäminen on taideprojekti, johon sisältyvät myös piirrosten aikaansaamat reaktiot. Jos muistan oikein, Vilksin piirroksia vastustavassa mielenosoituksessa poltettiin Ruotsin lippuna Öölannin lippu. Tämä on värityksen syy ja tietysti se, että Ruotsin valtio ei ansaitse tulla yhdistetyksi Vilksin piirroksiin.

Somalimies hyökkäsi kirveellä tämän kuvan piirtäjän kotiin ja yritti tappaa hänet. Teko epäonnistui ja Kurt Westergaard saa jatkaa elämäänsä Århusin kaupungissa. Ironista kyllä Lars Vilks on aseistautunut kirveellä hyökkääjien varalta.

Edellä olevalla videolla kuvattu piirtäjä on tuomittu kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen useista törkeistä kunnianloukkauksista ja uskonrauhan rikkomisesta, koska hänen tekemillään sivuilla esitettiin törkeä kuva profeetta Muhammadista ja Allahista. Kukaan itseään kunnioittava kulttuurikriitikko ei tietystikään pidä videolla esiintyvän kansantaiteilijan töitä oikeana taiteena. Myös yllä olevan videon tekijä on aseistautunut kirveillä.

Arkkipiispan vaali

Tänään katselin aamutelevisiosta arkkipiispan vaalin tulosta. Valituksi tuli Kari Mäkinen, jota ainakin maikkarin asiantuntija piti liberaalien kaupunkilaisten valintana. Mäkinen sai eniten ääniä Helsingin ja Turun alueelta. Maakunnat taas tukivat enimmäkseen vastaehdokas Miikka Ruokasta.

En seurannut vaalia niin tarkasti, että pystyisin suoraan muodostamaan käsityksen ehdokkaiden eroista. Jälkikäteen katsomieni tv-raporttien perusteella Ruokanen olisi ollut parempi ehdokas. Mäkinen tuntuu enemmän tyhjänjauhajalta enkä koe hänen kaltaistaan ”tasa-arvoista keskustelijaa” hyväksi arkkipiispaksi. Ruokasen puheista sentään ymmärsin, mitä hän tarkoittaa ja olin toki samaa mieltä useimmista asioista.

Mitä media haluaa?

Media teki arkkipiispan vaalista tapahtuman, jonka keskeisenä asiana oli homoparien siunaaminen avioliittoon eli ”sukupuolineutraali avioliitto”. Toimittajia tuntui myös hiertävän se, että kirkko suvaitsee sisällään naispappeutta vastustavia pappeja. Media näki myös kirkon sisällä kahtiajaon, jossa toisella puolella ovat tiukemmin kirkon ydinsanomasta kiinnipitävät konservatiivit ja toisella puolella liberaalit ”uudistajat”.

Itse pelkään, mitä tapahtuu, jos kirkko liukuu liian lähelle median ja akateemisen eliitin virallista ideologiaa eli vasemmistoliberalismia. En tosin usko, että tulevakaan arkkipiispa on niin liberaali, kuin punavihreät toimittajat haluaisivat. Hän joutuu edeltäjiensä tavoin tasapainoilemaan varsin heterogeenisessa toimintaympäristössä eikä hänkään halua kirkon jakautuvan kahtia.

Homoliitoista jankuttavien toimittajien vastapainoksi kaipaisin joskus selkeästi artikuloitua konservatiivista näkemystä, jossa selitettäisiin, miksi vasemmistoliberalismin täydellinen syrjimättömyys ja normittomuus on pahasta. Ruokanen onnistui selittämään kohtuullisesti, miksi homoliitto ei ole avioliitto. Ruukinmatruuna taas kirjoitti hienosti, mitä eroa on konstruktiivisella ja destruktiivisella sallivuudella.

Eduskunnassakin ”sukupuolineutraali avioliitto” on kuuma peruna. Kotimaa-lehden kyselyn mukaan hieman yli puolet kansanedustajista vastustaa sitä. Eniten kannattajia löytyi Vasemmistoliiton ja Vihreiden edustajista ja vastustajia taas Kristillisdemokraatteista ja Perussuomalaisista. Sukupuolineutraali avioliittolaki on voimassa mm. Ruotsissa, jossa paikallisten Vihreiden nuorisojärjestön puheenjohtaja vaati vuosi sitten jopa ”lukumääräneutraalia avioliittoa”.

Vielä palaisin arkkipiispan valintaan. Yleisradion uutisen kommenteista paljastuu aika jyrkkä mielipiteiden kahtiajako. Kirkon perinteitä puolustavia nimitellään ahdasmielisiksi. Osa pitää uutta arkkipiispaa hyvänä ja osa huonona valintana. Poimin tähän pätkän nimimerkiltä "Vielä maksan", joka kuvastanee monen itseni kaltaisen kirkon jäsenen tuntoja:

”Mäkisen mielipiteitä ja ajatuksia kuultuani, voin todeta että mitään syvempää kristillisyyttä hän ei edusta eikä edistä, mutta omaa ajatuksenvirtaa riittää sitäkin enemmän sitten täyttämään syntynyttä aukkoa. Lutherin (muistatteko kuka hän oli) mukaan kristillinen kirkko julistaa Kristusta ja toisaalta totetutta hänen antamaa viimeistä käskyä mm. kastamaan ja opettamaan, eli kirkon opetus pitäisi löytyä pyhien apostoleiden ja alkuseurakunnan opetuksista. Nykyinen trendi suosii "ajatuksenvirta" apostoleita, joidenka sanoma on tasan yhtä suuri kuin heidän tämänhetkinen mielipide sattuu olemaan. Ruotsin kirkkoon on jo monet kirkot katkaisseet yhteytensä, toivottavasti meillä säilyy edes rippeet kristinuskosta. ”

Ruotsissa on valittu maailman ensimmäinen avoimesti lesbo piispa, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen papin kanssa. Ruotsin kirkko myös vihkii homopareja. Suomessa on yleensä matkittu Ruotsia, tosin pienellä viiveellä. Näin todennäköisesti käy myös tässä asiassa.

Interaktiivinen turvallisuus

Ruotsalaisissa ja norjalaisissa blogeissa on havahduttu median uutiskommentointien sensurointiin. Kun asiaa tutkittiin tarkemmin, havaittiin, että monet mediat kuten Aftonbladet, Dagens Nyheter, Expressen ja Göteborgs Posten Ruotsissa ovat ulkoistaneet uutiskeskustelujensa moderoinnin yritykselle, jonka nimi Interaktiv Säkerhet on kuin suoraan agenttifilmistä.

Ratkaisu uutiskeskustelujen kaaokseen

Mahdollisuus kommentoida uutisia on varsin tuore ilmiö. Ennen internet-aikaa tiedotusvälineet päästivät vain harvat ja valitut kirjoitukset yleisönosastoonsa. Nykyisin kuka tahansa voi kommentoida mitä tahansa uutista. Koska kommentointi on äärimmäisen helppoa, keskustelujen moderointi vaatii paljon henkilökuntaa. Siksi ulkoistaminen asiansa osaavalle moderointifirmalle voi tuntua hyvältä ajatukselta.

Interaktiv Säkerhet AB:lla on myös suomenkieliset sivut, joissa se kertoo itsestään vähän kömpelösti:

”Kotisivujen vierailijoiden tuottaman aineiston huolimaton valvominen voi aiheuttaa yrityksellenne laillisia, taloudellisia ja moraalisia vaikeuksia. Vuorovaikutteisten palvelujen ongelmina ovat muun muassa rasistiset kirjoitukset, panettelu, kiusaaminen ja tekijänoikeus kysymykset. Myöskin lapsipornografiaa on levitetty valvomattomien interaktiivisten palveluiden kautta.”

”Interaktiv Säkerhet tarjoaa sinulle kustannustehokkaan valvontapalvelun, joka tarkistaa kotisivujen kävijöiden toimittaman materiaalin seitsemänä päivänä viikossa, illat mukaan lukien, ympäri vuoden.”

Ensimmäinen kappale kuulostaa hyvältä mutta toisessa kappaleessa sana ”kustannustehokas” herättää epäilyksiä. Voiko ”kustannustehokas” palvelu olla laadukas vai johtaako se myös asiallisten mielipiteiden sensurointiin? Interaktiv Säkerhet väittää, että sen henkilökunta osallistuu jatkuvaan koulutukseen journalistien jatkokoulutusinstituutin kanssa.

Pian ehkä Suomessakin saadaan tietää, mitä interaktiivinen turvallisuus tarkoittaa. Oikeusministeriössä valmisteilla oleva laki lisää keskustelupalstan ylläpitäjän vastuuta käyttäjien tuottamasta sisällöstä, mikä ei voi olla näkymättä Interaktiv Säkerhetin tarjoamien palveluiden kysynnässä. Siksi ei ole yllätys, että tämä Varbergissa sijaitseva firma hakee suomea osaavia työntekijöitä.

Käytäntö

Varsinaiset häiriköt ovat asia erikseen, mutta tavallinen ihminen yleensä tietää, milloin hän ylittää sallitun ja kielletyn välisen rajan. Siksi monet reagoivat voimakkaasti, jos heidän asiallinen ja perusteltu mielipiteensä sensuroidaan.

Luonnollisesti poliittisesti arkaluontoiset aiheet joutuvat muita tarkempaan syyniin. Merit Wagerin blogin lukija yritti saada mielipidettään julki Dagens Nyheterin keskustelupalstalla. Mielipide sensuroitiin ja kirjoittaja kommentoi vihaiseen sävyyn:

”Kirjoitin kommentin artikkeliin asuntoalueiden segregoitumisesta. Kommentissani kerroin lyhyesti, että Ruotsindemokraatit saavat paljon ääniä, jos valtapuolueet eivät uskalla keskustella maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, kuten asuntopulasta ja työpaikkojen vähyydestä.”

Kirjoittaja myös väitti, että hänen kommentissaan ei ollut mitään rasistista. Hän on hyvin koulutettu ja hänellä on maahanmuuttajia työtovereina eli hän ei mielestään mahtunut punaniskarasistin stereotypiaan.

”...Meillä on tässä maassa pitkä paino- ja mielipiteenvapauden perinne. Tänään sanomalehdet harjoittavat sensuuria. Miksikään muuksi sitä ei voi kutsua. Se ei ole Dagens Nyheterin kaltaiselle lehdelle sopivaa. Herbert Tingsten [DN:n päätoimittaja 1946-59] kääntyy haudassaan.”

Keskustelupalstojen rankka moderointi on tuttua myös Suomessa. Helsingin Sanomien tiukka linja johti Varjohesarin perustamiseen. Kyseisen blogin toiminta on sittemmin hiipunut osittain sensuurin höllentymisen takia ja osittain siksi, että ns. maahanmuuttokriittiset mielipiteet ovat Suomessa saaneet asiallista käsittelyä myös valtamediassa.

Toimittajien mukavuusalue ja ”kusirännit”

Voi vain kuvitella, millainen järkytys sensuroimaton kansalaismielipide on ollut lehtiin kirjoittaville toimittajille. Edistykselliset ja omasta mielestään hyvän puolella pahaa vastaan olevat journalistit ovat joutuneet huomaamaan, että heidän poliittisesti korrektit, vasemmalle kallellaan olevat mielipiteensä eivät saakaan osakseen pelkkää hyväksyvää hymistelyä.

Toimittaja ei olisi toimittaja, jos hän ei lähtökohtaisesti pitäisi itseään lukijoitaan parempana. Dagens Nyheterin kulttuuritoimittaja Maria Schottenius kirjoitti ”kusiränneistä”:

”Yksi aikamme unelmista on interaktiivisuus.Mielipiteitä pitää vaihtaa. Käydä keskustelua. Me tiedotusvälineissä luulimme, että kommentointi artikkeleiden yhteydessä näyttelisi tärkeää demokraattista roolia.”

”Mitä saimme? Kusirännejä. Puolirasisteja, jotka kommentoivat epämiellyttävään sävyyn eri henkilöitä ja pitävät mielenkiintoiset keskustelijat poissa.”

Paljon on Suomessakin moitittu ns. maahanmuuttokriitikoita, jotka täyttävät artikkeleiden keskustelusivut omilla mielipiteillään. On jopa väitetty, että toiminta olisi suunniteltua ja johdettua. Nimimerkki ”Svensk Tant” (ruotsalainen täti) kuitenkin kertoo norjalaisen blogin kommenttiosastolla Marialle, mistä oikeasti on kyse:

”Sinä ja kollegasi valtamedian kulttuurieliitissä levitätte vuodesta toiseen pölyisiä marxismi-leninismin oppeja ja teette parhaanne vaientaaksenne ne, jotka ovat eri mieltä. Mielipidekonformismia ruotsalaisessa mediassa voi verrata vain Pohjois-Koreaan.”

”Ne, jotka ovat eri mieltä establishmentin kanssa aiheista, kuten taide, sukupuoliteoriat ja maahanmuuttopolitiikka muutaman nimetäkseni, vaietaan pois keskustelusta ja ajetaan ei-kenenkään -maalle.”

Toimittajat ovat internetin myötä menettäneet portinvartijan roolinsa ja joutuneet alistumaan samanlaiselle arvostelulle kuin muutkin. Valitettavan usein toimittaja ei kestä tätä, ja siitä johtuvat puheet puolirasisteista ja kusiränneistä. Siksi tarvitaan Interaktiv Säkerhetin palveluita.

Sattumoisin Interaktiv Säkerhet AB:n toimitusjohtaja Vilhelm Schottenius (vuositulot 30 miljoonaa kruunua) on edellä mainitun Marian veli. Yrityksen omistaa sadan prosentin osuudella Körberg Schottenius Partners. Leninistinen sensuuri siis kannattaa myös taloudellisesti. (via)

Malmö, Ilmar Reepalu ja Mona Sahlin

Valhe kuuluu poliitikkojen työkalupakkiin itsestään selvänä osana. Ehkä on kuitenkin väärin puhua suorasta valheesta vaan totuuden venyttämisestä niin, että se näyttää kauniimmalta oman poliittisen ryhmän tai sen edustaman ideologian kannalta. Joskus totuus on yksinkertaisesti niin pelottava, että sen myöntäminen tuottaa tuskaa.

Reepalu vaikeuksissa

Kirjoitin Malmön juutalaisten paosta tammikuun lopulla artikkelissa Holokaustin muistopäivä. Englantilainen Sunday Telegraph julkaisi samasta asiasta artikkelin 21. helmikuuta eli tieto juutalaisten lähdöstä levisi kansainväliseen lehdistöön.

Telegraphin jutussa ei syytetty ainoastaan muslimeja tai uusnatseja vaan annettiin ymmärtää, että Malmön kaupunkia 15 vuotta johtanut kunnallisneuvos Ilmar Reepalu ei ole onnistunut suojelemaan kaupungin juutalaisvähemmistöä.

Reepalua syytetään poliisin puutteellisen toiminnan lisäksi juutalaisten kokeman antisemitismin vähättelystä. Reepalun mukaan kyseessä on vain surullinen mutta ymmärrettävä seuraus Israelin politiikasta.

Vaikka Reepalun mielipiteet edustavat tavanomaista eurooppalaista vasemmistoliberalismia, jota usein syytetään palestiinalaisten suosimisesta, hänen juutalaiset arvostelijansa sanovat, että puheet rohkaisevat nuoria kuumaverisiä muslimeja ahdistelemaan juutalaisia.

Viharikokset kaksinkertaistuivat Malmössä viime vuonna, ja poliisi kirjasi niitä 79 kappaletta. Skånen maakunnassa tapahtuneet antisemitistiset viharikokset on lueteltu oheisen linkin takana.

Malmön juutalaiset joutuvat normaalissa elämässään ottamaan heihin kohdistuvan uhan huomioon. Malmön synagogassa on vartijat ja raketti-iskun kestävät lasit. Kaupungin juutalaiseen lastentarhaan joutuu kulkemaan teräksisten turvaovien läpi.

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja ja mahdollinen tuleva pääministeri Mona Sahlin matkusti Malmöön tapaamaan kaupungin juutalaisia johtajia, mikä tulkittiin merkiksi, että poliitikot ottavat vihdoin juutalaisten tilanteen vakavasti. Kokouksen jälkeen myös Reepalu suostui tapaamaan juutalaisjohtajat.

Reepalu ei kuitenkaan suostunut myöntämään mitään. Tanskan television haastattelussa Reepalu syytti Israel-lobbya sanojensa vääristelystä. Malmön juutalaisten edustaja kommentoi Reepalun lausuntoa:

”Toivon, että hän ei sanonut niin tai että kyseessä on väärinkäsitys.”

Sahlin puolustaa Reepalua

Ruotsin television keskusteluohjelmassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Göran Hägglund kohtasi Mona Sahlinin ja tivasi tältä kantaa Reepalun kummallisiin lausuntoihin. Hägglund ei kuitenkaan tyytynyt selityksiin Reepalun ”tietämättömyydestä”. Hän vihjasi, että Reepalu ei halunnut ärsyttää ”muita ryhmiä”. Kun Hägglundilta kysyttiin, mitä nämä muut ryhmät olivat, hän nimesi vasemmistolaiset ja muslimit.

Tässä Hägglund kuitenkin ylitti poliittisen korrektiuden rajan ja suututti Mona Sahlinin, joka sanoi järkyttyneensä ja väitti Hägglundin menneen liian pitkälle:

”Nyt olen järkyttynyt. Useimmat kristityt ja muslimit kannattavat ilmaisuvapautta ja vastustavat viharikoksia. Sinä seisot tässä ja vihjaat, että muslimit ryhmänä hyväksyisivät tai jopa kannattaisivat juutalaisten ahdistelua. Minulla on toisenlainen kuva.”

Sahlin tietysti tuntee asioiden todellisen laidan ja syyn sille, miksi juutalaiset Malmössä tuntevat olonsa uhatuiksi. Hänen on asemansa takia kuitenkin valehdeltava eli teeskenneltävä, että juutalaisviha ei olisi muslimeille tyypillistä. Hän myös haluaa suojella vaikutusvaltaista demaripoliitikkoa ja välttää antamasta kuvaa, että sosiaalidemokraatit kalastelisivat muslimiväestön ääniä vähättelemällä antisemitismiä.

Tutut syntipukit

Koska totuus muslimisiirtolaisten juutalaisvihasta on häpeäksi Ruotsille ja selkeä osoitus maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan epäonnistumisesta, tarvitaan syntipukki. Sellaiseksi kelpaa mainiosti ruotsalaisen politiikan sylkykuppi Ruotsindemokraatit, jota kannatetaan erityisesti Etelä-Ruotsissa.

Malmön juutalaisten kokemasta antisemitismistä keskusteltiin myös Ruotsin tv:n Gomorron Sverige -ohjelmassa (7:30 alkaen). Tittelillä ”samhällsdebattör” kulkeva Thomas Idergard löysi heti syyn juutalaisia vastaan tehdyille viharikoksille:

”Viharikokset Skånessa ovat yli kaksinkertaistuneet viimeisen vuoden aikana. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, koska juuri siellä Ruotsindemokraattien kannatus on suurinta. Nämä kulkevat luonnollisesti käsi kädessä.”

Idergard valehtelee joko tietoisesti tai tietämättään. Ne, jotka ovat perillä islamisoitumisen vaikutuksista tietävät, että Ruotsindemokraatit Ruotsissa, Geert Wilders Hollannissa ja Tanskan Kansanpuolue tukevat Israelia ja Euroopan juutalaisia.

Ruotsindemokraatti Ted Ekeroth sai Herzl-palkinnon Israelin hyväksi tekemästään työstä. Vuosi sitten Israelin puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui vain ruotsindemokraatteja ja Kansanpuolueen kannattajia.

Television puhuvat päät mieluummin valehtelevat kuin suostuvat myöntämään, että Malmö on Euroopan muslimipitoisin suurkaupunki (yli 30 prosenttia väestöstä). Siksi kaupunkia kutsutaan joskus ”Ruotsin Gazaksi”.

Eurooppalainen sananvapaus

Tällä hetkellä lausuntokäsittelyssä oleva esitys internetin sananvapauden kaventamisesta sai odottamatonta lisäpotkua, kun media revitteli ensin maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin tappamisella hekumoinutta Facebook-ryhmää ja sitten löysi kaksi kuukautta internetissä olleen palautus.org -sivuston.

Näitä asioita on käsitelty jo muualla (Tupla-J ja Jari Leino esimerkiksi) tarpeeksi hyvin, joten en käsittele niitä sen enempää. Poliisi tutkii tapausta, mikä oikein onkin. Riippumatta siitä, kuka palautus.org -sivuston takana on, sivuston sisältöä käytetään hyväksi mediassa kohun nostattamiseen nettirasismia vastaan, mikä tukee Oikeusministeriön lakiesityksen läpimenoa. Myös psykoanalyyseja tehdään ja parhaan sellaisen esittää kommunisti ja kriminaalispsykologian dosentti Jaana Haapasalo, joka sivustojen tekijöitä tuntematta sanoo nettiuhkailijoiden olevan irti todellisuudesta:

”Tällaisen tekstin laatijalla on vaikea traumaattinen tausta. Muuta hänestä on hankala päätellä.”

”Erilaiset ihmiset nähdään jonkinlaisena vieraana aineksena, ei ihmisinä.”

Totuus on, että Haapasalo ei tiedä mitään tekijöiden taustasta. Haapasalo on aiemminkin tehnyt diagnooseja kokonaisista ihmisryhmistä sanomalla, että metsästäjät eivät ole normaaleja. Omalla keittiöpsykologiaan perustuvalla asiantuntemuksellani olisin minäkin sanonut, että palautus.org -sivuston tekijöillä ei välttämättä ole ihan kaikki kotona. Haapasalo taas on helppo diagnosoida normaaliksi kommunistiksi.

Eurooppalaisten huolenaiheet

Mediassa hehkutettiin suurena asiana sitä, kun Euroopan parlamentti kielsi Yhdysvalloilta pääsyn Swift-pankkitapahtumatietoihin. Näiden tietojen avulla Yhdysvallat oli onnistunut ehkäisemään useita terrori-iskuja. Yhdysvaltojen johtohenkilöt kuten varapresidentti Joe Biden, ulkoministeri Hillary Clinton ja valtiovarainministeri Timothy Geitner olivat olleet yhteydessä europarlamentaarikoihin ja vedonneet keskinäisen turvallisuuden tärkeyden puolesta.

Europarlamentin sosialistiryhmän puheenjohtaja Martin Schulz kuitenkin totesi:

”Haluamme uuden ja paremman sopimuksen, joka takaa ihmisten yksityisyyden suojan.”

Paul Belien vertasi Brussels Journalissa Swift-tietojen epäämistä EU-alueen hallitusten kiinnostukseen yksityisiä blogikirjoittajia kohtaan. Ranskassa ministeriöiden välinen rasismia ja antisemitismiä käsittelevä komitea toimii Euroopan parlamentin rasismia ja ksenofobiaa koskevien suositusten perusteella.

Komitean raportissa suosittellaan Ranskan informaatio- ja tietoliikennerikollisuutta tutkivaa virastoa (lyhenne OCLCTIC) keräämään ja tutkimaan internetissä olevaa laitonta materiaalia. Se myös haluaa parantaa eri osapuolten välistä tiedonjakoa.

Raportissa myönnetään, että internetin tietosisältö on usein kansainvälistä, ja eräät ranskalaiset blogit sijaitsevat fyysisesti ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siinä myös ehdotetaan, että Ranskan ja Yhdysvaltojen viranomaiset laatisivat suunnitelman taisteluun nettirasismia vastaan. Suunnitelman pitäisi myös sallia kansallisten ja kansainvälisten ei-valtiollisten järjestöjen osallistuminen taisteluun.

Eräs tällainen ei-valtiollinen järjestö on Liike rasismia vastaan ja kansojen välisen ystävyyden puolesta (ranskalainen lyhenne MRAP). Kyseisen järjestön viime tammikuussa esittelemässä 154-sivuisessa raportissa (PDF ranskaksi) lueteltiin 2000 internet-osoitetta (ml. 1000 blogia), jotka leimattiin ”rasistisiksi”, ”rasialistisiksi”, ”etnodifferentialistisiksi”, ”antisemitistisiksi”, ”islamofobisiksi”, ”homofobisiksi”, ”äärisiionistisiksi” jne. Mukana oli mm. amerikkalaisen tutkija Daniel Pipesin ranskankielinen sivusto, jota luonnehdittiin ”uuskonservatiiviseksi” ja jonka sanottiin käsittelevän ”islamofobisia teemoja”.

Belienin mukaan kattava yksityisyyden suoja ja tietoturva tuntuvat koskevan vain lännen vihollisia eivätkä Euroopan omien kansalaisten oikeutta ilmaista mielipiteitään blogeissa. Euroopan parlamentti toisaalta painostaa jäsenmaiden hallituksia rajoittamaan omien kansalaistensa sananvapautta ja toisaalta suojelee omaa toimintaansa rahoittavien terroristien yksityisyyttä.

Europarlamentaarikkojen omalla sananvapaudellakin on rajoituksensa. Brittiläisen UKIP:n europarlamentaarikko Nigel Farage sai puhemies Jerzy Buzekilta 3000 euron sakot, kun hän oli kommentoinut Euroopan ”presidentti” Hermann van Rompuyta ja hänen kotimaataan Belgiaa epäkunnioittavasti.

Farage vertasi van Rompuyn karismaa märän rätin vastaavaan ja tämän ulkonäköä pankkivirkailijaan. Hän katsoi myös, että van Rompuy halveksii kansallisvaltion käsitettä ja näiden olemassaoloa ja totesi:

”Ehkä tämä johtuu siitä, että tulet Belgiasta, joka ei oikeastaan ole valtio (country) lainkaan.”

Sakkoa Farage kommentoi sanomalla:

”Sananvapaus on kallista europarlamentissa”

Uhka lehdistönvapaudelle Saksassa

Media on luonnollisesti huolissaan myös omasta sananvapaudestaan, vaikka se suhtautuu pääsääntöisesti myönteisesti nettikeskustelun rajoittamispyrkimyksiin. Saksassa on noussut kohu, kun puhelin- ja tietokonevalmistaja Apple alkoi poistaa ”rohkeita” sovelluksia omasta nettikaupastaan.

Saksan eniten myyty sanomalehti Bild julkaisee joka päivä alastoman naisen kuvan etusivullaan, mutta se on joutunut lisäämään bikinin mallille, joka esiintyy sen 100 000 kappaletta myyneessä Ravista Bild-tyttöä -sovelluksessa. Kyseisessä sovelluksessa käyttäjä voi ”riisua” mallilta vaatteet ravistamalla puhelinta.

Saksalaiskustantajien VDZ-etujärjestön puhemies sanoi:

”Bildiä julkaiseva Axel Springer on varmasti huolissaan. Tänään kielletään paljaat rinnat, huomenna ehkä jotakin muuta.”

Erityisen närkästyneitä saksalaiskustantajat olivat siitä, että amerikkalaisten Playboy- ja Sports Illustrated -lehtien vähäpukeisia tyttöjä sisältäviä sovelluksia ei sensuroitu.