Koronan varjolla totalitarismia kohti

 

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz närkästyi äskettäin siitä, kun koronapassin vastustajat rinnastivat passin juutalaisten kohteluun kolmannessa valtakunnassa. Zyskowicz sanoi:

” Kun puhutaan holokaustista, puhutaan miljoonien ihmisten murhaamisesta. Kun puhutaan koronapassista, puhutaan ihmisten terveyden suojaamisesta. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään.”

Mutta onko Zyskowicz oikeassa? Onko rinnastus sopimaton?

Jos katsotaan puhtaasti sitä, mitä natsit lopulta tekivät juutalaisille eli yrittivät tuhota heidät kansana, mitään tällaista ei ole tapahtunut eikä luultavasti tapahdu rokottamattomille. Jos taas mennään historiassa vähän taaksepäin 1930-luvulle, havaitaan, että yhtäläisyyksiä löytyykin.

Kirjassaan Taisteluni Adolf Hitler syytti kansainvälistä juutalaisten salaliittoa Saksan kohtalosta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Juutalaiset toimivat natseille syntipukkeina ja heistä natsihallinnon alaisuudessa virallisesti halveksittu vähemmistö.

Syntipukkien etsiminen silloin, kun jotakin ikävää tapahtuu, kuuluu valitettavasti ihmisluontoon. Kun jossakin asiassa epäonnistutaan, tarvitaan syyllinen, mielellään ulkopuolinen, koska ihminen on huono löytämään vikaa omasta itsestään. Juutalaiset ovat historiansa aikana olleet usein syntipukin asemassa ja ovat sitä valitettavasti vieläkin.

Nykyisessä pandemiatilanteessa rokottamattomia on viralliselta taholta syytetty pandemian jatkumisesta. Valtamedia ja sen käyttämät asiantuntijat puhuivat pitkään rokottamattomien pandemiasta, vaikka faktat eivät tukeneetkaan tällaista käsitystä, koska myös rokotetut levittivät ja levittävät edelleen tautia.

Natsi-Saksan katukuvassa oli kylttejä, joissa sanottiin, että juutalaiset eivät ole tervetulleita. Nykypäivän Saksassa kauppojen ikkunoissa lukee ”Ungeimpfte unerwünscht!” eli rokottamattomat eivät ole tervetulleita.

Monissa maissa käyttöön otettu koronapassi institutionalisoi ihmisten kahtiajaon rokotettuihin ja rokottamattomiin. Jos kieltäydyt ottamasta Pfizerin mRNA-rokotetta, olet toisen luokan kansalainen.

Valtiot taantuvat totalitarismiin

Saksassa päätettiin äskettäin rokottamattomia koskevista rajoituksista. Väistyvä valtak... anteeksi liittokansleri Angela Merkel ja hänen seuraajansa Olaf Scholz kertoivat kansalaisille, että jatkossa rokottamattomat päästettäisiin vain välttämättömiksi katsottuihin paikkoihin kuten ruokakauppoihin ja apteekkeihin. Jos Saksan historiasta haetaan vastaavaa päätöstä, lähimmäksi pääsee juutalaisia koskevat rajoitukset kolmannessa valtakunnassa.

Itävallassa, joka sekin oli aikanaan osa kolmatta valtakuntaa, yritti koronan torjunnassa ensin rokottamattomien karanteenia. Kun se ei toiminut, hallitus päätti,että pakkorokotukset aloitetaan ensi vuoden helmikuusta alkaen.

Historian perusteella kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt, että Saksa ja Itävalta ovat johtavia valtioita koronaan liittyvien rajoitus- ja pakkotoimien suhteen. Saksassa tosin pakkorokotuksista ei ole vielä päätetty mutta sekä väistyvä liittokansleri Merkel että hänen seurajansa Scholz kannattavat pakollista koronarokotusta.

Ehkä pahin esimerkki demokraattisen maan vajoamisesta totalitarismiin on kuitenkin Australia. Sillä ei ole natsimenneisyyttä vaan sen sijaan historia brittiläisten vankien rangaistussiirtolana. Australiassa osavaltiot ja erityisesti Victorian osavaltio on kerännyt huonoa mainetta ankarilla sulkutiloillaan, ulkonaliikkumiskielloillaan ja poliisiväkivallallaan. Äskettäin osavaltion pääministeri Daniel ”Dictator Dan” Andrews äänestytti itselleen valtuudet, joiden avulla Andrews saa käytännössä diktaattorin valtuudet ja voi yksin päättää sulkutilojen aloittamisesta. Andrews on jo tehnyt Victoriasta käytännössä rangaistussiirtolan.

Australialainen erikoisuus ovat ns. karanteenileirit, jonne koronalle altistuneet voidaan sulkea kahdeksi viikoksi vastoin tahtoaan. Leiriltä karkaamisesta rangaistaan 5000 Australian dollarin (n.310 euroa) sakoilla.

Äskettäin kolme teiniä karkasi Pohjois-Territoriossa sijaitsevalta Howard Springsin karanteenileiriltä. Karkureiden kiinnisaamiseksi järjestettiin massiivinen poliisioperaatio. Karanteenileirissä eletään vankilan kaltaisissa olosuhteissa ja niissä on tiukka kuri, kuten oheiselta videolta voi katsoa.

Lopussa on hyvä palata taas Natsi-Saksaan.  Toisen maailmansodan jälkeen luotiin ns. Nürnbergin säädöstö. Tämän luomiseen vaikuttivat erityisesti natsien keskitysleireissä tekemät julmat ihmiskokeet. Säännöstö kieltää pakotetut lääketieteelliset toimenpiteet. Tällaiseksi voidaan tulkita myös koronavirusrokotteen tahdonvastainen injektointi.

Ben Zyskowicziltä voisi joku kysyä, millä tavalla koronapassi liittyy terveyden suojaamiseen. Minä en ainakaan keksi ainuttaakaan asiaa. Ihmisten digitaaliseen seurantaan se tosin soveltuu mainiosti.

 

Joukkotuhon muistelua

Ennen kuin itse tutustuin Natsi-Saksaa ja juutalaisvainoja koskevaan kirjallisuuteen, mielessäni pyöri muutamia kysymyksiä. Miten natsit saattoivat päästä valtaan Saksassa, vaikka heidän rotuoppinsa ja juutalaisvastaisuutensa vaikuttavat jälkikäteen täysin järjettömiltä? Kuinka tavalliset saksalaiset saattoivat osallistua juutalaisten joukkotuhon kaltaiseen mielettömyyteen? Miten juutalaisten joukkotuhoon lopulta päädyttiin?

Olen mielestäni saanut kirjoja lukemalla näihin kaikkiin kysymyksiin tyydyttävän vastauksen. Christopher Browningin kirja Origins of the Final Solution kertoo, miten natsit päätyivät juutalaisten teolliseen massamurhaamiseen. Saman kirjoittajan kirja Ordinary Men taas kertoo juutalaisten joukkotuhoon osallistuneesta järjestyspoliisipataljoonasta ja siitä, kuinka tavallisista ihmisistä tuli massamurhaajia.

Richard Evansin kirjassa Third Reich in Power taas kerrotaan, miten natsit voittivat kansan puolelleen ja johdattivat heidät sotaan vuodesta 1933 alkaneen valtakautensa kuuden ensimmäisen vuoden aikana.

Kuinka joukkotuhoon päädyttiin

Harva historioitsija enää uskoo, että Hitler olisi suunnitellut juutalaisten joukkotuhon ennen valtaanpääsyään. Toki rotuopit ja niiden mukana aggressiivinen juutalaisvastaisuus kuuluivat natsien politiikkaan, mutta eteneminen kohti tuhoamisleirejä ja niillä toteutettua teollista massamurhaa tapahtui vaiheittain ja ilman selkeää keskitettyä ohjausta. Paikallisilla johtajilla eli miehityshallinnolla tai SS-upseereilla oli suuret vapaudet toteuttaa äärimmäisiä toimenpiteitä kentällä, ja keskushallinto siunasi yleensä nämä toimenpiteet jälkikäteen.

Perinteisesti historioitsijat ovat ajatelleet, että Natsi-Saksan lähestyvä tappio johti massamurhaan. Browning kuitenkin väittää, että alkumenestyksen tuoma voitonriemu kesällä 1941 sai heidät suunnittelemaan Neuvostoliiton juutalaisten murhaamisen lisäksi kaikkien natsien valtaamilla alueilla asuvien juutalaisten hävittämistä.

Juutalaisten asuttamista Madagaskarin saarelle suunniteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1885, jolloin saksalainen orientalisti Paul de Lagarde ehdotti tätä. Natsi-Saksan johtajat ottivat asian omakseen vuonna 1938. Asiat saivat vauhtia vasta 1940, jolloin Franz Rademacher otti esille asian osana Ranskan ja Saksan aseleponeuvotteluja.

Suunnitelma kuitenkin haudattiin, kun Saksa ei onnistunut kukistamaan Britanniaa kesällä 1940. Madagaskar-suunnitelma osoittautui logistiseksi mahdottomaksi operaatioksi ja joulukuun 1940 jälkeen sitä ei enää otettu esille.

Heti Puolan valtauksen jälkeen natsit aloittivat juutalaisten kokoamisen gettoihin. Niitä oli kolmenlaisia eli suljettuja gettoja, jotka oli erotettu muusta kaupungista muureilla tai piikkilanka-aidoilla. Avoimia, aitaamattomia gettoja oli erityisesti saksalaismiehityksen alkuvaiheessa Puolassa ja Neuvostoliitolta vallatuilla aluiella. Lisäksi oli tuhoamiseen erikoistuneita gettoja, joiden asukkaat oli tuotu sinne joko ammuttaviksi tai siirrettäviksi tuhoamisleireihin.

Varsinainen systemaattinen tuhoaminen alkoi vasta vuonna 1942 operaatio Reinhardin nimellä. Tavoitteena oli tuhota kaikki Kenraalikuvernementin alueella asuvat juutalaiset. Kyseessä oli ensimmäinen askel kaikkien Euroopan juutalaisten hävittämisessä.

Poliisipataljoona

Daniel Goldhagenin kirjottamassa kirjassa Hitler's willing executioners väitetään, että tavalliset saksalaiset toteuttivat innokkaasti juutalaisten joukkotuhoa, koska saksalaiseen identiteettiin kuuluu olennaisena osana virulentti tuhoamishaluinen antisemitismi, joka on kehittynyt keskiajan uskonnollisista asenteista ja joka lopulta maallistui.

Goldhagen käyttää kirjassaan samaa esimerkkiä kuin Browning eli järjestyspoliisipataljoona 101:n toimintaa miehitetyssä Puolassa. Hänen johtopäätöksensä on kuitenkin täysin toinen kuin Browningilla, joka selittää tottumisen tappamiseen ryhmädynamiikalla ja velvollisuudentunnolla. Ensimmäisinä päivinä koettu vastenmielisyys siviilien tappamista kohtaan muuttui vähitellen ja korvautui velvollisuudella isänmaata ja taistelutovereita kohtaan. Juutalaisvastaisuudella tai rotuideologialla ei ollut itse tappamisen kanssa juuri mitään tekemistä.

Saksalaiset eivät siis olleet erityisen antisemitistisiä tai ainakaan merkittävästi antisemitistisempiä kuin muutkaan eurooppalaiset kansat. Ihmisluontoon kuuluu auktoriteetin kunnioittaminen ja ihminen voi toimia vastoin omatuntoaan silloin, kun käsky tulee arvovaltaiselta taholta. Milgramin tottelevaisuuskoe 1960-luvulla oli yksi yritys testata tätä asetelmaa, vaikka itse koetta onkin arvosteltu.

Browningin kirjassa myös kumotaan se perinteinen keskitysleirivartijoiden väite, että he tottelivat vain käskyjä ja käskyjen noudattamatta jättämisestä olisi rangaistu. Järjestyspoliisipataljoonassa osa kieltäytyi ampumasta eikä siitä yleensä rangaistu vaan kieltäytyjät siirrettiin toisiin tehtäviin.

Aseettomien siviilien tappaminen söi joukkojen moraalia. Tappamista yritettiin helpottaa tarjoamalla ampujille alkoholia, mikä ehkä helpotti ampumista mutta heikensi osumatarkkuutta.

Siksi kuoleman etäännyttäminen eli siirtyminen teolliseen tappamiseen paransi joukkojen moraalia, koska järjesteyspoliisin tarvitsi enää saattaa juutalaiset junavaunuun. Varsinainen tappaminen tapahtui katseilta piilossa tuhoamisleireissä.

Auschwitzin tirkistysaukko

Myös Palaneen käryä -blogissa muistellaan juutalaisten joukkotuhoa. Tapa, jolla kirjoittaja sitä muistelee, aiheuttaa allekirjoittaneessa lievästi epämukavan olon. Käsite Auschwitzin tirkistysaukko aiheuttaa hänen mukaansa vääristymiä historian tulkintoihin.

Erityisen ongelmallisia hänen mukaansa on juutalaisten kärsimysten selittäminen antisemitismillä silloin, kun perimmäiset syyt ovat jossain muualla. Lisäksi juutalaiset ovat kirjoittajan mukaan osallistuneet osuuttaan suuremmalla painoarvolla bolshevikkien harjoittamiin vainoihin. Vaikka Auschwitz historiallisena tapahtumana vääristäisikin historiantulkintoja jossain määrin, kyse on lopulta pienestä asiasta. Se, että kirjoittaja antaa näille väärintulkinnoille niin suuren painon, saattaa antaa joillekin aiheen epäillä pimeitä motiiveja.

Todellisuudessa juutalaisten joukkotuho vaikuttaa edelleen yhtenä tekijänä länsimaiden valtaideologiaan eli moderniin liberalismiin, joka käytännössä kieltää länsimaisia kansoja ajattelemasta omaa etuaan. Kaikenlainen etnosentrismi ja jopa maltillinenkin kansallismielisyys sisältää kaikuja 30-luvun Saksasta. Sen sijaan ei-länsimaalaisille sallitaan oman viiteryhmän etujen ajaminen eikä heidän rasismistaan ja antisemitismistään tehdä suurta numeroa. Valkoinen länsimaalainen taas ei voi arvostella ei-länsimaalaisia vähemmistöjä ilman, että joku muistuttaa moisen ajattelun johtavan polttouuneihin.

Kirjottaja lisäksi suhtautuu yllättävän ymmärtäväisesti islamilaiseen antisemitismiin, josta hän kertoo esimerkkinä tapauksen Ranskasta. Sieltä olisi voinut ottaa toisenkin esimerkin eli Toulousen jihadisti Mohammed Merahin. Historian kummallisuuksiin kuuluu avoimen juutalaisvastaisuuden paluu Eurooppaan islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien mukana. Jos huonosti käy, he viimeistelevät sen, mikä Adolf Hitleriltä jäi kesken ja näin Euroopasta tulee lopullisesti ”Judenrein”.