sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2023

Tammikuun 6. päivä 2020 vielä kerran


 

Niin piinallista kuin HS:n lukeminen nykyisin on, aina silloin tällöin on hyvä ottaa esille lehden uutisointia, jotta näkisi, mistä tuuli juuri tällä hetkellä puhaltaa. HS:n toimituksessa prioriteetit muuttuvat hitaasti. Kaikki uutisointi, jossa Donald Trumpja Fox voidaan esittää huonossa valossa kelpaa HS:lle edelleen. Näin on siitäkin huolimatta, että juuri nyt on ajankohtaisempiakin asioita kuin Donald Trump. Fox News on otsikoissa, koska kanavan tähtiankkuri Tucker Carlson esitti ohjelmassaan ennennäkemätöntä aineistoa  Tammikuun 6. päivän väitetystä kapinasta, jota Carlson toimittaja Essi Sutisen mukaan vähätteli.

Toimittaja Essi Sutista kiinnostaa kaikkein eniten se, mitä Tucker Carlsonin väitetään lausuneen Donald Trumpista. Sutisen kiinnostus kohdistuu myös meneillään olevaan oikeudenkäyntiin, jossa äänestyskoneita valmistava Dominion voting systems on haastanut Fox Newsin oikeuteen maineensa lokaamisesta.

Vuoden 2020 presidentinvaalin rehellisyyden epäily on amerikkalaisessa valtamediassa ehdottomasti verboten. Epäilijä syyllistyy rikoksista pahimpaan eli Trumpin ns. ”suuren valheen” tukemiseen. Virallisen valtamedianarratiivin mukaan vuoden 2020 vaalit olivat kaikkien aikojen turvallisimmat. Näinhän ei tietysti ollut eli valtamedianarratiivi on valhe.  Jättimäinen postiäänten määrä kyseisissä vaaleissa altisti vaalivilpille. Kannattaa myös mainita, että vuoden 2020 vaalien mahdollista vaalivilppiä ei juurikaan tutkittu.

Trumpin hallinnon oikeusministeri Bill Barr tosin mainitsi, että mitään laajamittaista vaalivilppiä ei ollut.

Se, että osa republikaanien vaalivilppisyytöksistä perustui kaukaa haettuihin salaliittoteorioihin, on kiistaton tosiasia. Näistä yksi oli äänestyskoneiden osuus vaalivilpissä.

Trumpin tiimillä oli vaalien jälkeen lähinnä tunne siitä, että heitä oli huijattu. Trump meni vaali-iltana nukkumaan tilanteessa, jossa hänellä oli vaa’ankieliosavaltioissa selkeä johto. Kun hän heräsi seuraavana aamuna, Biden oli mennyt kaikissa näissä osavaltioissa ohitse. 

Minusta on sekä ymmärrettävää että oikeutettua tällaisessa tilanteessa etsiä selitystä tapahtuneelle. Valitettavasti aikaa ennen vallanvaihtoa oli vähän ja yritykset antaa tapahtunut oikeuden käsiteltäväksi epäonnistuivat.

Vasta kun Dinesh D’Souza julkaisi dokumentin 2000 mules, vaalivilpin toteutustapa paljastui suurelle yleisölle. Kyseessä oli melko perinteinen tapa eli postiäänilippujen keräily ja niiden vienti äänestyslaatikoille.  Koronapandemian ansiosta Yhdysvaltojen kaupungeissa oli jättölaatikoita postiäänille. Näihin laatikoihin saattoi jättää äänen ilman henkilöllisyyden tarkistusta. Lisäksi koronapandemian takia postiäänten nimikirjoitukseen perustuvaa oikeellisuustarkistusta kevennettiin eli läpi päästettiin paljon ääniä, joiden antajaa ei luotettavasti todennettu.

Postiäänilaatikot olivat Facebookin omistaja Marc Zuckerbergin hyväntekeväisyysjärjestön lahjoittamia ja niitä sijoiteltiin erityisesti perinteisille Demokraattien äänestysalueille.

Suomalainen valtamediatoimittaja ei välttämättä edes tiedä 2000 Mules-dokumentista. Jos tietääkin, se on hänelle jotakin Venäjän luomaa disinformaatiota.

Mikä tammikuun 6. päivä 2020 tapahtui?

Tarkoitus ei ollut puuttua vaalivilppiin tässä kirjoituksessa vaan esittää se taustatekijänä varsinaiselle aiheelle eli  Tammikuun 6. päivän mielenosoitukselle ja Tucker Carlsonin julkaisemaan ennennäkemättömään aineistoon kyseisestä tapahtumasta.

Toimittaja Essi Sutisen (joka siis on viimeisin HS:n palkkaama Yhdysvaltojen valtamediasta uutisensa poimiva propagandanlevittäjä) kertoo Tucker Carlsonin vähättelevän Tammikuun 6. päivän tapahtumia. Tässä kirjoituksessa yritän esittää, mistä Tammikuun 6. päivän tapahtumissa oli kyse ja vähän avata sitä, mikä osa tarinasta on totta ja mikä on valehtelua.

Tammikuun 6. päivä on Yhdysvaltojen presidentin valintaprosessissa se päivä, kun Kongressi laskee osavaltioiden lähettämien valitsijamiesten äänet. Tuolle päivälle Istuva presidentti Donald Trump järjesti suuren mielenosoituksen, jonne saapui Trumpin kannattajia kaikkialta Yhdysvalloista.

Tapahtuma itsessään oli etukäteen tiedossa. Siitä tiesivät niin Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kuin Capitolin poliisi, joka vastasi Kongressin turvatoimista.

Myös liittovaltion poliisi FBI tiesi tapahtumasta ja oli oletettavsti valmistautunut siihen. Alkuperäisten tietojen perusteella 15 000 ihmistä oli tulossa tapahtumaan. Lopulta tulijoita oli kuusi kertaa enemmän eli 120 000. Tämä tarkoitti käytännössä varmuudella, että turvatoimista vastanneen Capitolin poliisin miehistövahvuus ei olisi riittävä. Istuva presidentti Donald Trump valtuutti kansalliskaartin käytön mielenosoituksen turvaamiseen. Mielenosoituspäivänä kansalliskaartia ei kuitenkaan nähty paikan päällä, koska tämä olisi edellyttänyt, että Capitolin poliisi olisi kutsunut sen paikalle. Mitään kutsua ei koskaan esitetty. Sanotaan, että Edustajainhuoneen tuolloinen puhemies Nancy Pelosi esti Kansalliskaartin käytön turvatoimissa. Näin Capitolin poliisi joutui vastaanottamaan mielenosoittajia alimiehitettynä.

Jotkut ovat jopa epäilleet, että väkivaltaisuuksien annettiin tapahtua poliittisista syistä, jotta Trump ja hänen kannattajansa saatettaisiin mahdollisimman huonoon valoon. Oli tapahtunut laskelmoitua tai ei, näin kävikin. Demokraatit ja valtamedia pitivät tästä huolen.

Tucker Carlsonin paljastukset

Fox Newsin toimittaja Carlson sai haltuunsa ennen näkemättömän videoaineiston sen jälken, kun hän oli pyytänyt sitä Edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthylta. Vastoin jotakin valtamediassa esitettyjä tietoja Carlson ei saanut aineistoon yksinoikeutta. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että videoaineisto oli valtavan laaja. Sen saaminen journalistisesti siedettävään muotoon oli hankalaa. Käytännössä Carlson keskittyi raportoinnissa muutamaan henkilön ja jäljitti heitä, kun he kulkivat Capitolin alueella.

Nämä henkilöt olivat konstaapeli Brian Sicknick, Capitolin poliisista,  ”Q-Anon-shamaani” Jacob Chansley ja Ray Epps. Valinnan perute oli se, että juuri nämä henkilöt oli helppo löytää laajasta aineistosta.

Shamaani

Jos aloitetaan Qanon-shamaanista, tämä kuvattiin aineistossa lähinnä kuljeskelemassa pitkin Kongressin käytäviä usen Capitolin poliisin saattamana. Chansley ei käyttäytynyt väkivaltaisesti. Lienee kuitenkin kiistatonta, että Chansley tuli sisälle Capitol-rakennukseen murretusta ovesta.

Poliisien saattamana tehdyn kiertueen päätteeksi Chansley rukoili ja kiitti Jumalaa.  Chansley kulki käytävillä yksin usean aseistetun poliisin saattamana. On epäselvää, miksi yksikään poliiseista ei yrittänyt pidättää häntä.

Chansley tuomittiin 41 kuukaudeksi vankeuteen. Hänen varapresidentti Mike Pencelle kirjoittamansa kirje tulkittiin todisteeksi salamurhajuonesta. Kun Chansleylle luettiin tuomio, se oli siinä vaiheessa pisin tammikuun 6. päivän tapahtumista annetuista tuomioista. Ennen tuomion julistamista Chansley oli ollut tutkintavankeudessa 11 kuukautta. Todettakoon, että Chansleyn lakimiehelle ei koskaan annettu Tucker Carlsonin julkaisemaa videota. Näin toimimalla viranomaiset rikkoivat Chansleyn oikeuksia.

Poliisi

Toinen henkilö, jota Carlsonin toimittamalla videolla seurattiin oli konstaapeli Brian Sicknick. Tämän piti tuossa vaiheessa olla jo kuollut sen jälkeen, kun mielenosoittajat olivat väitetysti lyöneet Sicknickiä vaahtosammuttimella. Tämä osoittautui myöhemmin valeuutiseksi. Sicknick menehtyi Tammikuun 6. päivän jälkeen aivohalvaukseen, joka johtui verihyytymästä. Tämä on melko tavallinen sydänperäinen kuolinsyy keski-ikäisellä miehellä. Koska Tammikuun 6. päivän tapahtumia haluttiin hyödyntää poliittisesti, Sicknickin kuolinsyy katsottiin johtuvaksi mielenosoituksesta ja erityisesti siitä, että mielenosoittajat väitetysti suihkuttivat kemikaalispraytä Sicknickin päälle.

Carlsonin videolla Sicknickin näytettiin kävelevän toimintakykyisenä, millä mitätöitiin valtamedian alkuperäinen narratiivi.

Todettakoon, että valtamediatietojen mukaan Sicknickin omaiset suhtautuivat erittäin kielteisesti Tucker Carlsonin raportointiin.

Ray Epps

Capitolin alueella tapahtui 6.1. 2020 myös asioita, jotka eivät olleet mielenosoittajien aikaansaamia. Ray Epps-nimisen miehen aikaansaannokset eivät olleet orgaanisia vaan niiden takana oli taho, joka halusi mielenosoituksesta väkivaltaisen. Kukaan ei ole tähän päivään mennessä kertonut, kuka Ray Epps oikeasti oli ja minkä organisaation palveluksessa hän työskenteli.

Epps esiintyy videolla ensimmäistä kertaa mielenosoitusta edeltävänä iltana, jossa hänet nähdään kehottamassa mielenosoittajia tunkeutumaan sisälle Capitol-rakennukseen. Seuraavaksi Epps nähtiin Capitolin ulkopuolella kehottamassa mielenosoittajia tunkeutumaan Capitoliin.

5.1.2020 kuvatulla videolla mielenosoitttajat alkavat huutaa Fed, Fed.. kun Epps kehottaa heitä tunkeutumaan sisälle Capitoliin. Seuraavana päivänä hän edelleenrohkaisee huutamalla mielenosoittajia tunkeutumaan sisälle Capitoliin.

Pian tämän jälkeen FBI lisäsi Eppsin niiden henkilöiden listalle, joita se halusi haastatella.

Oikeusministeriön tietojen mukaan se, mitä Epps teki oli liittovaltion lain vastaista eli rikos. Samana päivänä Proud Boys-järjestöön kuuluneet henkilöt johdattelivat väkijoukkoa sisälle Capitoliin.

Erona on se, että Proud Boys-järjestön jäsenet joutuivat vankilaan mutta Ray Eppsin ei koskaan tarvinnut vastata teoistaan. Tähän päivään mennessä Ray Eppsiä ei koskaan ole syytetty mistään Tammikuun 6. päivään 2020 liittyvistä tapahtumista.

Tucker Carlsonin ohjelmassa kerrottiin, kuinka Epps oli valehdellut Tammikuun 6. päivän komissiolle, että hän meni omalle hotellilleen sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt ajaa ihmisiä sisälle Capitoliin. Myöhemmin kuvissa näkyi, kuinka Epps itse menee Capitoliin.


Tammikuun 6. päivän komitea.

6.1.2020 tapahtumien jälkeen Kongressissa päätettiin perustaa erillinen komitea ”tutkimaan” Tammikuun 6. päivän tapahtumia. Tämä komitea oli puoluepoliittisesti epätasapainossa varsinkin, koska sen ainoat Republikaanijäsenet Liz Cheney ja Adam Kinzinger edustivat puolueen sisäistä oppositiota. Heidän uskottavuutensa Republikaaniäänestäjien keskuudessa oli vähäinen. Ei ollut yllätys, että Kinzinger lopetti politiikassa heti komiteatyöskentelyn jälkeen ja Cheney ei enää päässyt Republikaanien ehdokkaaksi Wyomingissa hävittyään esivaalin. Tucker Carlson kertoi kuriositeettina sen, että Liz Cheney oli käynyt katsomassa samat videot, jotka Carlson esitti ohjelmassan. Tämän hän pystyi näkemään videojärjestelmän sähköisistä kirjanmerkeistä. Eli Cheney oli katsonut videoita mutta ei katsonut tarpeelliseksi tehdä mitään ilmiselvästi kohtuuttoman tuomion purkamiseksi.

Helsingin Sanomien Essi Sutisen mielestä Carlson vähätteli Tammikuun 6. päivän tapahtumia. Ei pidä paikkansa. Ne, jotka perustivat Tammikuun 6. päivän komitean ovat liioitelleet tapahtumia heti alusta asti. Ne ovat olleet pahempia kuin 9/11-terrori-iskut, pahempia kuin Pearl Harbor ja jopa pahempia kuin Yhdysvaltojen sisällissota.

Härski liioittelu ja silmitön valehtelu ovat vääristäneet tapahtumien merkitystä ja johtaneet monen vähäiseen rikkeeseen syyllistyneen mielenosoittajan saamaan kohtuuttoman ankaraan tuomioon. Jacob Chansley ei suinkaan ole ainoa oikeusmurha, joka tammikuun 6. päivän tapahtumat ovat saaneet aikaiseksi. Vankiloissa viruu edelleen ihmisiä, jotka odottavat Tammikuun 6. päivään liittyvää oikeudenkäyntiä.

Tällä videolla Tucker Carlson esittelee joitakin pahimmista valehtelijoista

Yksi valehtelijoista on Yhdysvaltojen nykyinen oikeusministeri Merrick Garland, jonka mukaan Tammikuun 6. päivän tapahtumissa kuoli viisi poliisia. Tämä on härski valhe.

Ainoat Tammikuun 6. päivän tapahtumissa kuolleet olivat mielenosoittajia. Yksi heistä eli Ashli Babbit murhattiin ampumalla..

Tammikuun 6. päivän komitean tarkoitus ei koskaan ollut selvittää totuutta kyseisen päivän tapahtumista tai edes miettiä sitä, miten vastaava voitaisiin välttää tulevaisuudessa. Kyseisen komitean kuulusteluja esitettiin suorana joillakin kaapelikanavilla mutta ne eivät herättäneet  mitään erityistä kiinnostusta ja Republikaanipuolella ne eivät kiinnostaneet juuri ketään.

Komitean päätarkoitus oli pitää tutkinta käynnissä mahdollisimman pitkään ja mahdollisesti estää Donald Trumpin ehdokkuus seuraavissa presidentivaaleissa.

Ne, jotka eniten hyperventiloivat Tammikuun 6. päivän tapahtumien takia, autuaasti unohtavat ”rakkauden kesän” 2020 ja sen kuolonuhrit. George Floydin kuoleman käynnistämien mellakoiden väkivalta ja vandalismi olivat ilmeisesti sitä parempaa väkivaltaa.

  Lisäys 13.3.2023

Tällä videolla Tucker Carlson kertoo, miten Demokraatit loivat Tammikuun 6.päivän kapinamyytin ja tekivät poliisikonstaapeli Brian Sicknickistä marttyyrin.