maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Minareeteista vielä

Sveitsin minareettikiellon todellista merkitystä ei pidä liioitella. Muslimit saavat edelleen harjoittaa uskontoaan Sveitsissä vapaasti. Minareetit voivat myös oikeassa ympäristössään olla kauniita. Kansanäänestyksessä olikin kyse enemmän poliittisesta mielenilmauksesta kuin kuin arkkitehtuuriin liittyvästä makuasiasta. Vaikka uusien minareettien rakentaminen olisi Sveitsissä sallittu, muezzinin rukouskutsut olisivat edelleen pysyneet kiellettyinä.

Vallankumouksen merkkejä

Norjalainen blogikirjoittaja Hans Rustad pitää Sveitsin kansanäänestystä historiallisena ja näkee siinä vallankumouksen merkkejä. Rustadin mukaan:

”Eurooppalaiset ovat jo vuosikausia eläneet yhteiskunnallisesta kokeilua, jonka pyrkimyksenä on muuttaa koko yhteiskunta. Nyt he sanovat kokeilulle kuuluvasti ja selkeästi ei. He sanovat ei kansallisen kultturin alasajolle, sekularismille, joka mahdollistaa Euroopassa ennen näkemättömän taantumuksellisen uskonnon nousun, ja suvaitsevaisuudelle, joka näyttää enemmänkin pakenevan suvaitsemattomuutta. Tämä suvaitsemattomuus vaikuttaa kaikkiin mutta erityisesti naisiin.”

Rustad näkee äänestyksen heijastavan ihmisten kyllästymistä monikulttuurikokeiluun ja sen mahdollistamaan yhteiskunnan islamisoitumiseen. Hän jatkaa:

”Olemme todistamassa konservatiivista vallankumousta, joka kattaa kirkon ja poliittiset instituutiot.”

Rustad ottaa myös esille krusifiksioikeudenkäynnin, jossa suomalaissyntyisen militanttiateistin valituksen ansiosta krusifiksit kiellettiin italialaisissa luokkahuoneissa. Rustad ennustaa kulttuuritaistelua, jossa perinteiset kansalliset arvot ottavat taas kerran mittaa 60-lukulaisesta vasemmistoliberalismista.

Sveitsin äänestyksessä tavallinen kansa pilkkasi poliittisesti korrektia, rajat poistavaa hybris-Eurooppaa. Varoitus oli tarkoitettu poliitikoille, jotka voivat ottaa siitä onkeensa tai jatkaa kuten ennenkin.

Kansa ei päätäkään

Vaikka 57,5 prosenttia äänestäneistä puolsi minareettikieltoa, äänestyksen tulos ei välttämättä ole lopullinen. Euroopan neuvosto sanoi julkilausumassaan:

”...uusien minareettien kielto herättää kysymyksen, pitäisikö kansainvälisten sopimusten suojaamat yksilön perusoikeudet alistaa kansanäänestyksille.”

Sveitsin oikeusministeri Eveline Widmer-Schlumpf vihjasi, että minareettikielto voidaan kumota:

”Kielto on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.”

Minareetit eivät ole millään tavalla välttämättömiä uskonnon harjoittamiseen, vaan niitä voi perustellusti pitää islamin ylivallan symboleina, jotka eivät luontevasti kuulu perinteisesti kristilliseen yhteiskuntaan.

Mielenkiintoista tapauksessa on se, kuinka innokkaasti ihmisoikeusinsituutiot ja -järjestöt ovat nousseet puolustamaan islamia. Rustadin viittaus krusifiksioikeudenkäyntiin puolestaan osoittaa, miten ihmisoikeusjärjestöt suhtautuvat perinteiseen eurooppalaiseen kristinuskoon ja sen symboleihin. Yksi ihminen voi poistaa symbolit, jos ne loukkaavat hänen ihmisoikeuksiaan. 57,5 prosenttia sveitsiläisäänestäjistä ei pysty kieltämään minareetteja.

Ihmisoikeudet vaarassa

Oman kantansa asiaan ilmaisi myös islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu. Hän kutsui kieltoa esimerkiksi kasvavasta ekstremististen, siirtolaisvastaisten, ksenofobisten, rasististen, pelkoa lietsovien äärioikeistopoliitikkojen harjoittamasta islaminvastaisesta kiihotuksesta, joka ohittaa terveen järjen, viisauden ja universaalit arvot.

Ihsanoglun olisi ehkä kannattanut jättää muutama adjektiivi lausunnostaan pois ihan selkeyden vuoksi. Kuitenkin eräitä maailman törkeimmin ihmisoikeuksia loukkaavia maita edustavan järjestön puheenjohtaja on puolustavinaan ihmisoikeutta, jota yhdessäkään OIC:n jäsenvaltiossa ei noudateta.

OIC:lle ihmisoikeudet ovat vain väline, jolla ajetaan islamin asiaa. Länsimaiselle vasemmistoliberaalille ne taas edustavat pyhiä kirjoituksia ja toimivat jonkinlaisena maallisena Raamatun korvikkeena, joka ohittaa kansallisen lainsäädännön, perustuslain ja kansalaisten äänestyksessä ilmaiseman tahdon. Ihmisoikeusfundamentalismin avulla vasemmistoliberaalit torjuvat tehokkaasti ajamansa yhteiskuntakokeilun vastustuksen, joka leimataan rasismiksi ja ksenofobiaksi, jos pyhä toiseus mainitaan negatiivisessa yhteydessä. Ihsanoglun kaltaisten tarvitsee vain poimia kypsä hedelmä lautaselta.

Soininvaara

Kun islamista puhutaan, Osmo Soininvaara ymmärtää tavanomaiseen tapaansa asiat hieman väärin. Kyse ei ole ääriliikkeistä vaan tavallisista ihmisistä, jotka kyllä hyväksyvät ulkomaalaiset silloin, kun ulkomaalaiset sopeutuvat paikallisiin tapoihin. Sen sijaan tavallinen ihminen ei hyväksy ulkomaalaisia, jotka pakottavat kantaväestön sopeutumaan itseensä, eivätkä poliittista eliittiä, joka suosii kantaväestön arvoille vihamielistä, takapajuista uskontoa ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Vasemmistoliberalismi on tuhoisa ja omahyväisten, itseään muita parempina pitävien ihmisten ideologia, jota parhaiten kuvastaa Marko Hamilo Soininvaaran blogin kommenttiosastossa:

”...olisiko se edustuksellinen demokratia sittenkin paras tapa ratkaista ne asiat, mistä yhdessä pitää päättää?”

Edustuksellinen demokratia on ihan hyvä järjestelmä, mutta se vain on Euroopan Unionissa muuttunut hiljalleen pelkäksi kulissiksi. Sveitsiläinen suora demokratia on tässä mielessä parempi vaihtoehto.

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Sveitsiläisen sanoivat islamille ei

Suoran demokratian kotimaassa Sveitsissä äänestettiin äskettäin minareettikiellosta. 57 prosenttia kansalaisista äänesti minareettikiellon puolesta eli kielto kirjataan Sveitsin perustuslakiin, vaikka maan poliittinen johto, talouselämän edustajat, kirkko ja ihmisoikeusjärjestöt vastustivat sitä.

Suhteet muslimimaihin vaarassa

Luonnollisesti tavanomaiset syyt myötäillä islamilaista suvaitsemattomuutta pätevät tässäkin yhteydessä. HS:n kansanäänestystä edeltäneen uutisen mukaan Sveitsin ulkoministeri Micheline Calmy-Rey on varoittanut, että minareettikielto tekisi Sveitsistä islamilaisen terrorismin kohdemaan.

Myös taloudellisia vaikutuksia pelätään. Talouselämää edustava Economiesuisse-järjestö pelkää sveitsiläisten tuotteiden ja yritysten boikotteja. Sveitsin pankeissa makaa myös miljardeittain rikkaiden arabien talletuksia. Kirkko ja ihmisoikeusjärjestöt muistuttivat lisäksi Sveitsin olevan ihmisoikeuksien kehto ja takaavan uskonnonvapauden.

Uuden Suomen uutisen otsikossa väitetään, että ”YK tuomitsee Sveitsin minareettikiellon”. Kyseessä on kuitenkin YK:n ihmisoikeusneuvosto, jonka jäsenvaltioista suuri osa on diktatuureja ja kohtelee uskonnollisia vähemmistöjään paljon huonommin kuin Sveitsi. Esimerkiksi Saudi-Arabia kuuluu ihmisoikeusneuvostoon, vaikka maan alueella ei saa harjoittaa muita uskontoja kuin islamia.

Telegraphin asiaa koskeva uutinen antaa puheenvuoron myös minareettikiellon kannattajille. Sveitsin kansanpuolue SVP:n edustaja Ursula Schlüer sanoo:

”Minareetilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Se on poliittisen vallan symboli ja edeltää sharia-lain saapumista.”

”Ne symbolisoivat islamia, joka pyrkii perustamaan perustuslakimme takaamien kansalaisvapauksien kanssa jyrkästi ristiriidassa olevan laillisen ja sosiaalisen järjestyksen.”

”Vertaamme omaa tilannettamme Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Emme halua samanlaisia ongelmia, kuin heillä on lähiöissään.”

Sveitsin asukkaista noin viisi prosenttia on muslimeja. Heistä suurin osa on saapunut entisen Jugoslavian alueelta ja Turkista.

Mistä kielto kertoo?

Annetaan tshekkiläisen Lubos Motlin kertoa:

”Tiedotusvälineet usein sanovat, että ihmiset pelkäävät islamilaisia ”ekstremistejä”. Minusta tämä ei ole tarkka kuvaus. Ihmisten ei tarvitse uskoa ”ekstremistien” uhkaan. Useimmat pelkäävät tavanomaista ”valtavirran islamia”, joka on sellaisenaan tarpeeksi paha valistuksen arvoihin uskoville. He pelkäävät tavanomaisen ”valtavirran islamin” leviämistä ympärilleen. Heillä on oikeus yrittää tukahduttaa tuollainen kehitys omassa maassaan, koska kyseessä on heidän oma maansa.”

Itse asiassa sveitsiläiset valitsivat mieluummin islamilaisen terrorismin uhan kuin islamin ylivallan symbolit ja islamisoitumisen etenemisen.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Roskatiede ja tuomiopäivän saarnaajat

Ilmastonmuutos on aihe, johon en ole koskenut, vaikka olenkin sivusilmällä seurannut siitä käytävää keskustelua. En katso, että minulla olisi siihen keskusteluun mitään erityistä annettavaa. Käsittelin aihetta kevyesti kirjoituksessani Kolmesti toteemia päin.

Kuitenkin Itä-Anglian ilmastotutkimusyksikön työntekijöiden sähköpostit ja ohjelmakoodin pätkät, jotka vuodettiin äskettäin internetiin, antavat ymmärtää, että johtavat ilmastotutkijat etunenässä CRU:n johtaja ja IPCC:n johtava tieteellinen asiantuntija Phil Jones ja ns. jääkiekkomailakäyrän isä Michael Mann pyrkivät aktiivisesti estämään työnsä puolueettoman vertaisarvioinnin, käyttävät mittaustuloksia valikoivasti ja yrittävät vaikeuttaa eri mieltä olevien työmahdollisuuksia.

Salaliitto vai tieteellinen konsensus

Yleisradion MOT-ohjelmassa käsiteltiin muutama viikko takaperin vähän samoja asioita. Ns. lätkämaila, joka pitävästi todistaa viime vuosisadalla tapahtuneen poikkeuksellisen lämpenemisen, on osoittautumassa tieteelliseksi huijaukseksi tai roskatieteeksi (junk science), miten itse kukin asian haluaa ilmaista.

Olisi varsin helppoa lähteä kehittelemään salaliittoteorioita ja spekuloimaan, ketkä hyötyvät ilmastomuutoksesta ja kuinka sitä käytetään tekosyynä globaalin maailmanhallinnon luomiseksi. Suhtaudun epäilevästi salaliittoteorioihin, koska asiat voidaan yleensä helpommin selittää inhimillisen typeryyden, omaneduntavoittelun ja lyhytnäköisyyden avulla.

Meille kerrotaan tiedotusvälineissä, että ilmastotutkimus on ”vertaisarvioitua tiedettä” ja ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta vallitsee ”tieteellinen konsensus”. Vuodetuista sähköposteista voi nyt itse kukin päätellä, millaista vertaisarviointi pahimmillaan on ja miten konsensus synnytetään.

Tutkimusten arvioijiksi valikoituu jo valmiiksi samat mielipiteet omaavia tutkijoita ja tieteellisiä julkaisuja painostetaan olemaan julkaisematta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvien tutkijoiden tuotoksia.

Monilla on tieteestä ihanteellinen kuva, eli sitä ohjaa pyrkimys totuuden etsimiseen. Valitettavasti tieteenharjoittajat ovat ihmisiä omine heikkouksineen, eli tiedekään ei ole vapaa politikoinnista, pikkumaisesta vastustajien vähättelystä ja tulosten vääristelystä. Näin on erityisesti silloin, kun kilpaillaan tutkimusapurahoista.

Politisoitua tiedettä

Kirjailija Michael Crichton käsitteli varsin keskinkertaisessa jännitysromaanissaan Pelon ilmasto ympäristöliikettä ja erityisesti ilmastomuutokseen liittyviä, kaikkien totena pitämiä oletuksia. Crichton piti ilmastotutkimusta samanlaisena politisoituna tieteenä, kuin eugeniikka oli 1900-luvun alussa.

Ilmastontutkimuksen tulosten pitäisi olla tieteenä vakuuttavaa, koska sen perusteella tehdään satojen miljardien eurojen arvoisia taloudellisia päätöksiä. Kuitenkin vuodettujen sähköpostien perusteella näyttää siltä, että tutkimuksen tehtävänä on ennemminkin tuottaa halutun kaltaisia tuloksia. Ilmastotutkijat vastaavat tässä kysyntään.

Miksi poliitikot ja valtamedia sitten ovat nielleet ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen koukkuineen päivineen? En usko, että vihreän ideologian leviäminen kaikkiin poliittisiin suuntauksiin selittää kaiken. Ilmastomuutos nimittäin tarjoaa poliitikoille mahdollisuuksia esiintyä pelastajana ja ongelmien ratkaisijana. Poliitikot eivät omin voimin kykene arvioimaan ilmastoteorioiden pätevyyttä sen enempää kuin tavallinen kansalainenkaan. He sen sijaan ymmärtävät oman ammattinsa lainalaisuudet, eli heitä ohjaa pyrkimys tulla uudelleen valituksi. Kun maailma pelastetaan ja samalla varmistetaan tukiaiset omille kannattajille, poliitikko voi katsoa onnistuneensa tehtävässään.

Median rooli

Kirkon menetettyä asemansa moraalin ylimpänä vartijana tiedotusvälineet ovat muuntuneet hiljalleen tiedonvälittäjistä moralisoiviksi saarnaajiksi, jotka tunteisiin vetoavilla kuvilla jäälautalla ajelehtivista jääkarhuista muokkaavat ihmisten mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Kyse on myös kaupallisuudesta, eli pelottelu ja kauhutarinat myyvät paremmin kuin kuivat referaatit tutkimuksista, jotka menevät tavalliselta tallaajalta yli hilseen.

Tiedotusvälineideissä poikkeuksellisia sääilmiöitä koskevissa uutisissa mainitaan ilmastonmuutos lähes poikkeuksetta. Ihmisiä opastetaan elämään ympäristöystävällisesti ja huolehtimaan hiilijalanjäljestä, josta on tullut käyttökelpoinen keino syyllistää ihmisiä heidän arkipäivän valinnoistaan.

Koomiselle puolelle mennään, kun aletaan mittaamaan koirien ekologista tassunjälkeä. Näin ihmisen parhasta ystävästä tehdään luonnon pahin vihollinen. Tai kun laulaja Sheryl Crow vaatii rajoituksia WC-paperin käyttöön. Yksi arkki kuulemma riittää.

Ilmastonmuutoksen torjunnasta onkin tullut näennäistekemistä, jolla saadaan itse kullekin hyvä mieli. Tietysti aina on vaarana, että seuraava ilmastosopimus oikeasti maksaa jotakin. Siksi tavallisen ihmisen kannattaa pitää peukkuja sen puolesta, että Kööpenhaminassa maailman valtiot saavat aikaiseksi vesitetyn sopimuksen, jota kukaan ei noudata kuten ei edellistäkään sopimusta.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Harrastustoimintaa

Yleisradion aamu-tv -lähetyksessä oli vieraana Mikael Storsjö, jota Rajavartiolaitos epäilee 15 tshetsheenin laittoman maahantulon järjestämisestä. Storsjö järjesti tshetsheenipakolaisille lentomatkat Turkista ja jäi kiinni, kun hän itse palasi Suomeen ensimmäisen ryhmän mukana.

HS:n jutun mukaan Storsjö kertoo tuoneensa Suomeen samalla menetelmällä 50 pakolaista kolmen vuoden aikana. Storsjö kertoo vaikuttimistaan:

”He eivät saa tehdä töitä eivätkä saa mitään valtion tukia. Lapset eivät pääse kouluun.”

Helsingin Sanomat puhuu Storsjöstä ”tunnettuna ihmisoikeusaktivistina”. Ylen aamu-tv:n juontaja Annika Damström tekee hänestä haastattelussaan sekä suuren sankarin että maahanmuuttopolitiikan asiantuntijan, vaikka miestä epäillään rikoksesta (Yle Areena 23:18 alkaen).

Suuri altruisti

Haastattelussa Storsjö saivartelee ja vääntelee käsitteitä taitavasti. Hänen Suomeen laittomasti järjestämänsä maahantulijat eivät ole laittomia, koska he ovat turvapaikanhakijoita. Suomeen ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja saapuva tulija ei siis ole laiton, koska hän sanoo rajalla taikasanan turvapaikka.

Haastattelussa ylimielisen oloinen Storsjö tietysti selittää tekonsa parhain päin. Jos joku auttaa ulkomaalaisia Suomeen humanitaarisista syistä ilman taloudellista hyötyä, silloin kyseessä ei ole laittoman maahantulon järjestäminen. Rikoslain 17. luvun 18. pykälässä kuitenkin todetaan:

”Joka

1) tuo tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa passia, muuta matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa,

2) järjestää tai välittää 1 kohdassa tarkoitetulle ulkomaalaiselle kuljetuksen Suomeen tai

3) luovuttaa toiselle väärän tai väärennetyn taikka toiselle henkilölle annetun passin, muun matkustusasiakirjan, viisumin tai oleskeluluvan käytettäväksi maahantulon yhteydessä,

on tuomittava laittoman maahantulon järjestämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Täysin maallikkona voi arvioida, että Storsjön toiminta täyttää rikoksen tunnusmerkit. Törkeä laittoman maahantulon järjestäminen edellyttää joko ruumiinvamman tuottamista tai maahantulon järjestämistä osana järjestäytynyttä rikollista toimintaa. Tästä ei Storsjön tapauksessa ole tiettävästi näyttöä.

Toimittaja Damströmin kysyessä matkanjärjestämisen kustannuksista Storsjö toteaa:

”Ei ole kovinkaan suurista rahoista kyse. Kaikki harrastukset tuppaa maksaa.”

Storsjön harrastukset tuppaavat aiheuttamaan kustannuksia myös veronmaksajalle, joka kustantaa hyväntekeväisyyden seuraukset eli kotouttamisen ja siihen kuuluvat asiat kuten asunnon, kielenopetuksen ja toimeentulon. Toimittaja Damström ei tätä mainitse mutta muistaa vielä erikseen hehkuttaa Storsjön ”altruismia” ja sitä, kuinka hän itse kustantaa tshetsheenipakolaisten matkat Suomeen.

Maahanmuuttopolitiikan asiantuntija

Jotta Storsjön harjoittama ”altruismi” voitaisiin perustella, hänen toimintansa veronmaksajalle aiheuttamat kustannukset täytyy jotenkin mitätöidä. Tähän Storsjö käyttää epärehellistä numerokikkailua, johon syyllistyvät usein myös maahanmuuttopolitiikasta vastaavat tahot:

”Pitää katsoa näitä suuruusluokkia kuitenkin. Esimerkiksi viime vuonna myönnettiin vähän vajaa 800 turvapaikkaa ja samanaikaisesti ulkolaisille myönnettiin noin 20 000 oleskelulupaa. Eli näiden pakolaisten osuus Suomeen maahantulevien joukossa on hyvin, hyvin pieni. Puhutaan jotain viiden ja kymmenen prosentin välimaastossa.”

Näin Storsjö antaa ymmärtää, että nuo 20 000 muun kuin turvapaikan perusteella myönnetyt oleskeluluvat olisivat jotakin muuta kuin humanitaarisin syin maahan saapuvia. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan suuri osa heistä on sellaisia, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa mutta kuitenkin oikeus oleskella maassa.

Damström kysyy Storsjöltä vielä, pitäisikö kuntia pakottaa ottamaan vastaan pakolaisia. Tästä Storsjö innostuu ja muistaa mainita:

”Jos katsotaan suomalaisia niin suomalaisia elää ulkomailla moninkertainen määrä kuin mitä ulkomaalaisia elää Suomessa.”

Kuinka moni noista suomalaisista on muuttanut ulkomaille työn perässä? Kuinka moni heistä tarvitsee paikallisen veronmaksajan kustantamia kotouttamistoimia? Kuinka moni heistä on anonut ulkomailta turvapaikkaa? Toimittaja Damström ei edes yritä tiedustella näitä asioita Storsjöltä.

Storsjö myös vähättelee turvapaikanhakijoista kunnille koituvia kustannuksia ja vertaa niitä kaupallisen television mainosajan hintaan ja hänen mukaansa aamu-tv:n keskusteluun käytetty mainosaika maksaisi enemmän kuin ”muutaman kymmenen” turvapaikanhakijan sijoittaminen kuntiin.

Mainosajasta ei kenenkään ole pakko maksaa. Storsjön hyväntekeväisyys sen sijaan rahoitetaan ihmisiltä pakolla kerätyillä rahoilla. Storsjön altruismi poikkeaa perinteisestä vasemmistolaisesta hyväntekeväisyydestä vain siinä, että Storsjö osallistuu pieneltä osin itse kustannuksiin vapaaehtoisesti.

Jokainen yhteiskunnallinen utopia tarvitsee sankarinsa. Mikael Storsjötä voidaan pitää monikulttuurisen yhteiskunnan stahanovilaisena iskurityöläisenä, joka pyyteettömästi auttaa hädänalaisia. Se, että hän toiminnassaan mahdollisesti syyllistyy rikoksiin, on toisarvoinen seikka ainakin Ylen punavihreän toimittajan mielestä.

lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Moraalinen paremmuus ja miten se näytetään


Jo legendaksi nousseen Pensseli-sedän Suomen vierailu on kirvoittanut edistykselliseltä kansanosalta kaksi närkästynyttä kommenttia. Ensin vihreä tiedostaja Anu-Elina Lehti kirjoitti avoimen kirjeen Pensseli-sedälle. Aamulehdessä kolumnisti Taneli Heikka osoitti halveksuntansa suomalaista rahvasta kohtaan otsikolla ”Pensseli-setä nauroi matkalla pankkiin”.

Voidaan toki kiistellä, oliko Pensseli-sedän videon tekstittäneen TheKassitus-nimimerkin huumori huonoa vai ei. Edistyksellinen kansanosa on koko itsenäisyyden historian ajan halveksinut tavallisia ihmisiä ja heidän kansanomaista rillumarei-kulttuuriaan. Sama näköjään pätee yhtä hyvin internetin kansanhuumoriin, jota Niilin hanhet parhaimmillaan ilmentää.

Anu-Elina Lehti vertaa Pensseli-sedän Suomen vierailua Gil Hilarion (Armi Kuuselan aviomies) vastaavaan. Lehden mukaan:

” Rikasta toivevävyä kierrätettiin pitkin kyliä, mutta antropologiseen ihailuun sekoittui ylenkatsetta ja ivaa.”

Itse en elänyt noita aikoja, joten en voi tuohon vastata. Anu-Elina Lehdestä en ole ihan niin varma, mutta epäilen hänen käsityksensä perustuvan kuulopuheisiin ja ennakkoluuloihin. Lehti myös ”analysoi” Ebdo Mihemmedin suosiota:

” Kukaan peruskoulusta selvinnyt ei enää käytä sanoja neekeri tai rättipää, mutta alistamiselle on löydetty toisenlaisia keinoja.”

”Kun ulkomaalaista ei voi enää syrjiä, hänelle voi ironisesti nauraa.”

Onko Lehti kysynyt Ebdo Mihemmediltä, mitä hän tykkäsi suosiostaan? Tuskinpa. Mihemmed ei olisi tiennyt suosiostaan mitään, mikäli Helsingin Sanomien toimittaja ei olisi etsinyt häntä käsiinsä. Syyriassa Youtube-palvelu on nimittäin kielletty.

Lehti katsoo ilmeisesti oikeudekseen pyytää kollektiivisesti anteeksi suomalaisten puolesta:

” Älä muistele pahalla, ei kai me tahallaan.”

Lehden kirjoitus on kuitenkin kirjoitettu tahallaan ja ehkä jopa vakavissaan, mikä on sinänsä huolestuttavaa. Itse lukisin mielelläni suomalaisten journalistien kollektiivisen anteeksipyynnön Heikan ja Lehden törähdyksistä, mutta en toki pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

Turvekammit

Taneli Heikka on ilmeisesti lukenut legendaarisen Reinoblogin pakinoita, joissa imaami Simo Husso-Partaraivon johtamat arktiset pakanat asustelevat turvekammeissaan Eteläisen Afrikan Unionissa. En nimittäin ole Reinon lisäksi nähnyt kenenkään käyttävän turvekammeja esimerkkinä suomalaisesta kulttuurista tai Heikan tapauksessa sen puutteesta.

Lehden kirjoitukseen verrattuna Heikka ampuu raskaammalla tykillä ja syyttää nimimerkki TheKassituksen tekstitystä homofobiasta ja rasismista. Sen jälkeen alkaa pitkä vuodatus syyrialaisista kauppiaskansana ja siitä, kuinka siellä käytiin kauppaa, kun täällä asusteltiin turvekammeissa. Heikka turvautuu melko perinteiseen monikulttuurisen liturgian kaavaan, jossa suomalaisten muka olematon kulttuuriperintö rinnastetaan entisen korkeakulttuurin alueen historialliseen edistyksellisyyteen.

Heikka spekuloi Mihemmedin suunnittelemattoman vierailun olleen voitto maahanmuuttokeskustelulle, koska Mihemmed osoittautui pelimieheksi ja otti suosionsa vastaan ammattimiehen elkein nauramalla matkalla pankkiin.

Suvaitsevaiset töppäsivät

Todellisuudessa ns. suvaitsevaiset munasivat kultaisen mahdollisuuden. Sen sijaan, että he olisivat nähneet Mihemmedin oman kansansa musiikkiperinteen ja islamilaisen maailman kulttuurillisen monimuotoisuuden edustajana, he ylimielisyyttään lähtivät syyttämään suomalaisia rasismista ja junttimaisuudesta.

He tahtomattaan paljastivat, että ns. suvaitsevaisuudessa on kyse moraaliposeerauksesta ja tavallisen kansan halveksunnasta eli lyhyesti elitismistä. Lehti ja Heikka ovat parempia ihmisiä, koska he tiedostavat ja heillä on oikeat mielipiteet .

Totuus nimittäin on, että pelkät hauskat sanat eivät selitä Mihemmedin suosiota. Youtube-videolla hän osoittaa nauttivansa esiintymisestä ja musiikistaan, mikä näkyy tietokoneen ruudulla kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Monikulttuurin uhrit

Spekuloin viimeisimmässä 9/11-terrori-iskuja käsittelevässä artikkelissani poliittisen korrektiuden osuutta iskujen toteutumisessa. Kukaan ei puuttunut lentokouluissa opiskelevien arabien erikoiseen käyttäytymiseen. Asiasta raportoitiin viranomaisille, jotka eivät puuttuneet asiaan.

Samalla tavalla voidaan väittää, että poliittisella korrektiudella ja monikulttuurisuudella oli osuutensa myös Fort Hoodin sotilastukikohdan tapahtumissa, joissa 12 ihmistä kuoli ja 30 loukkaantui. Melanie Phillips kirjoittaa asiasta blogissaan otsikolla ”Multikulturalismi tappaa”. Phillips siteeraa Nidal Malik Hasanin opiskelutoveri Val Finnellia:

”Hasan laati opiskeluaikanaan [vuonna 2007] esityksen, jossa puolusteltiin itsemurhapommituksia, ja laukoi väittelyissä amerikkalaisvastaista propagandaa, kun hän kutsui terrorisminvastaista sotaa sodaksi islamia vastaan. Finnellin mukaan hän yhdessä toisen opiskelijan kanssa valitti Hasanin käytöksestä ja ihmetteli, miten henkilö, joka kannattaa pahantahtoista ideologiaa, voi pitää upseerin univormua. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt Hasanin puheista kirjallista valitusta, koska opiskelijat pelkäsivät syyllistyvänsä syrjintään.”

Finnell itse muistaa Hasanin elävästi ja kommentoi ampumistapausta:

”Sen perusteella, mitä hän sanoi aiemmin, en ole yllättynyt. Olen järkyttynyt tapahtuneesta mutta en yllättynyt.”

Kun muut opiskelijat haastoivat Hasanin näkemykset, tämä meni pois tolaltaan, hikoili ja hermostui.

Finnell kommentoi tapahtunutta myös Fox Newsille:

”Asevoimissa vallitsee poliittisen korrektiuden ilmapiiri. Ihmiset ovat haluttomia puhumaan, koska he eivät halua asettaa toisen uskonnollista vakaumusta kyseenalaiseksi tai he pelkäävät syrjintäkannetta.”

”Hän teki käsityksensä selväksi ja oli hyvin suorasanainen. Hänellä oli äärimmäsen radikaaleja jihadistisia mielipiteitä.”

”Kun palvelet asevoimissa upseerina, vannot puolustavasi maatasi kaikkia ulko- ja kotimaisia vihollisia vastaan.”

”Tiedekunnan professorien ja upseerien olisi pitänyt puuttua asiaan, mutta heille oli liian tärkeää näyttää poliittisesti korrekteilta.”

Finnellin mukaan tiedekunnan jäsenet ja upseerit todistivat omin silmin Hasanin antiamerikanismia. Finnell myös muistaa, kuinka Hasan sanoi luokkatovereilleen ja upseereille:

”Olen ensisijaisesti muslimi ja pidän islamilaista sharia-lakia tärkeämpänä kuin Yhdysvaltojen perustuslakia.”

Kun Hasan tunnistettiin Fort Hoodin joukkomurhan tekijäksi, Finnell kertoi kokemuksistaan armeijan edustajille ja sanoi: ”Tällä kertaa he kuuntelivat.”

Jopa Yhdysvaltojen armeija on sairastunut muun yhteiskunnan tavoin poliittisen korrektiuden virukseen, jota vastaan ei tunnu löytyvän minkäänlaista lääkettä. Islam on edelleen kahdeksan vuotta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen rauhan uskonto.

Presidentti Barack Obaman hallinto on lisäksi luopunut alkujaankin kehnosta ”terrorisminvastaisen sodan” käsitteestä. Irakin ja Afganistanin sotia kutsutaan nimellä ”Overseas contingency operation” (ulkomainen varautumisoperaatio). Kuitenkin sodan rintamalinja kulkee yhä selkeämmin länsimaisten yhteiskuntien sisällä, mutta tämän myöntäminen vaikuttaa nykyilmapiirissä mahdottomalta.

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Miksi Nidal Malik Hasan murhasi?

Yhdysvalloissa Nidal Malik Hasan -niminen sotilaspsykiatri avasi tulen palvelustovereitaan kohti ja tappoi 12 ihmistä. Hasanin teon motiivit herättivät kysymyksiä ja eräiden arvioiden mukaan Hasan halusi välttää sijoituksen Afganistaniin.

Itse lueskelin Hasanin Powerpoint-esitystä, jonka hän piti armeijan lääkäreille kesäkuussa 2007. Esityksen piti alun perin käsitellä lääketieteellistä aihetta (Hasan oli koulutukseltaan psykiatri), mutta siinä kerrotaan enimmäkseen islamista ja siitä, miten Hasan ymmärsi uskontonsa.

Jihad Hasanin mukaan

Esityksessään Koraaniin perustuvasta maailmankuvasta ja siitä, miten se sopii yhteen Yhdysvaltojen armeijan kanssa, Hasan pyrki

  • tunnistamaan sen, miten Koraani vaikuttaa muslimien ajatuksiin ja mitä se merkitsee Yhdysvaltojen asevoimien kannalta.

  • Kuvaamaan niiden uskonnollisten konfliktien luonteen, joita muslimeilla saattaa olla Irakin ja Afganistanin sotien suhteen.

  • Tunnistamaan sotilaat, joille Irakin ja Afganistanin sodat voivat aiheuttaa uskonnollisia ristiriitoja.

Noin 50 Powerpoint-dian aikana Hasan käy läpi islamin perusteet lukuisilla Koraani-sitaateilla höystettynä. Hasanin määritelmä jihadista käy yksiin tavanomaisen käsityksen kanssa. Hänen mukaansa jihad tarkoittaa:

  • yksilön pyrkimystä hengelliseen täydellisyyteen

  • muslimien pyhää sotaa tai hengellistä kamppailua vääräuskoisia vastaan

  • ylipäänsä ristiretkeä tai taistelua (esim. ”jihad” tupakointia vastaan).

Hasanin esityksessä selitetään, mitä tarkoittaa abrogaatio. Tämän islamin opin mukaan samaa asiaa käsittelevä, ajallisesti myöhäisempi Koraanin jae kumoaa ajallisesti aiemman. Jihadin kohdalla tämä tarkoitti Hasanin mukaan:

  • Mekassa muslimit eivät saaneet puolustaa itseään tai taistella. Heidän ainoa tehtävänsä oli julistaa sanomaa.

  • Muutto Medinaan: itsepuolustus sallittiin

  • Sen jälkeen hyökkäystaistelu sallittiin.

  • Myöhemmät jakeet kumoavat aikaisemmat eli rauhanomaiset jakeet eivät enää ole voimassa.

  • Eräässä vaiheessa islamilainen imperiumi ulottui Marokosta ja Espanjasta Intian ja Kiinan rajalle.

Powerpoint-esityksensä loppuvaiheessa Hasan esittää omat johtopäätöksensä. Niiden mukaan taistelu islamilaisen valtion perustamiseksi on sallittua islamin mukaan. Hasan myös suosittelee, että muslimisotilaiden ei pitäisi palvella tehtävissä, joissa he voivat tappaa uskovia väärin perustein. Viimeisessä kalvossa hän vaatii, että Puolustusministeriön pitäisi tarjota muslimisotilaille mahdollisuus vapautukseen tehtävistään vakaumuksen perusteella, jotta joukkojen moraali pysyisi hyvänä ja haitallisten tapahtumien määrä vähenisi.

Psykologisointia

Hasan itse lopulta todisti johtopäätöksensä oikeaksi, kun hän tappoi 12 palvelustoveriaan Fort Hoodin tukikohdassa. Washington Postin sivuilla käännynnäismuslimi nimeltä Pamela K. Taylor selittää asian juuri näin otsikolla ”Hasanin laskelmoidut islamin vääristelyt”.

Taylorin mukaan Hasanin Powerpoint-esitys oli luonteeltaan laskelmoiva ja vääristynyt. Hasanin tarkoituksena oli vakuuttaa esimiehensä, jotta nämä vapauttaisivat hänet armeijasta. Taylor tulkitsee myös Hasanin jollain tasolla tienneen, että Koraani ei hyväksy eikä oikeuta aggressiivisia väkivallantekoja.

Taylorin väittää, että Hasanin Powerpoint-esityksen miekkavärssyt eivät anna muslimeille avointa valtakirjaa käydä sotaa kaikkia vääräuskoisia vastaan, ja militantit voivat oikeuttaa näkemyksensä hyökkäyssodasta vain siteeraamalla 9. suuran viidettä jaetta asiayhteydestään irrotettuna.

Taylor ei ole psykologi, mutta hän näkee Hasanin esityksen viimeiset diat hätähuutona. Taylorin kolumnin viimeisessä kappaleessa hän kuitenkin lukee Hasanin esityksestä sen, mitä hän haluaa, eikä sitä, mitä esityksessä oikeasti sanotaan. Taylorin siteeraa kolumnissaan Hasania väärin:

”Muslim soldiers should not serve in any capacity that renders them at risk of hurting/killing unbelievers unjustly.”

Hasanin diaesityksessä ei puhuttu vääräuskoisista (unbelievers) vaan uskovista (believers). Taylorin siteeraaman lauseen ajatus ei siis vastaa alkuperäistä eikä millään tavalla osoita, että Hasan piti vääräuskoisten tappamista islamin vastaisena.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Krusifiksi

Soile Lautsin onnistuneesta ihmioikeuskanteesta koulun seinällä riippuvan krusifiksin poistamiseksi on kirjoitettu paljon. Ruukinmatruuna onniteli Lautsia italialaisen kulttuurin rikastamisesta. Kullervo taas kirjoitti fundamentalistisesta ateismista eurooppalaisen kulttuurin uhkana.

Itse ajattelin pohdiskella asiaa vähän toiselta kantilta. Mikä krusifiksissa pelottaa ja miksi kristilliset symbolit aiheuttavat niin vaikeita allergiareaktioita militanteille ateisteille?

Todennäköisin syy on ideologinen yksisilmäisyys ja sen tuoma varmuus omasta oikeassa olemisesta. Lautsin ihmisoikeuksia loukataan, jos hänen lapsensa joutuvat kunnallisessa koulussa katsomaan kristillistä symbolia. Mediassa Lautsin motiiveja ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti, joten on ehkä parempi tarkastella muita vastaavia tapauksia.

Lippuvala ja maksuvälineet

Yhdysvalloissa uskonto ja valtio on erotettu tiukasti toisistaan. Yhdysvallat on kuitenkin perustaltaan syvästi kristillinen maa, ja kristinusko voi Yhdysvalloissa erinomaisen hyvin. Uskonnon ja valtion ero ei kuitenkaan ole ollut täydellinen, sillä joitakin pieniä epätäydellisyyksiä on jäänyt elämään.

Amerikkalaiset koululaiset joutuvat lausumaan ns. lippuvalan, jossa he vannovat uskollisuuttaan Yhdysvaltojen lipulle ja sen edustamille arvoille. Koululainen ei voi kieltäytyä valan lausumisesta omatuntoon vetoamalla. Lippuvalaan lisättiin sanat ”under God” vuonna 1954 Louis A. Bowmanin aloitteesta.

Vuonna 2002 ateisti nimeltä Michael Newdow vei sanat ”under God” oikeuteen sen jälkeen, kun hänen tyttärensä pakotettiin lausumaan lippuvala. Oikeudessa lause todettiin perustuslain vastaiseksi ja sama päätös on toistunut myös myöhemmissä oikeusjutuissa.

Newdow sai päätöksen jälkeen puhelinvastaajaansa tappouhkauksia ja muita loukkaavia viestejä. Hänen kahdeksanvuotias tyttärensä joutui muuttamaan muualle oman turvallisuutensa takia. Myös Soile Lautsi on saanut uhkauksia eikä suostu paljastamaan kasvojaan medialle, koska haluaa jatkossakin käydä rauhassa ruokakaupassa.

Newdow jatkoi kuitenkin pyhää sotaansa kristillisiä ilmauksia vastaan. Vuonna 2005 hän ilmoitti haluavansa poistaa tekstin ”In God we trust” amerikkalaisista kolikoista ja seteleistä. Newdow vertasi tekstiä rotuerotteluun ja sanoi, että näin valtio erottelee ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen perusteella.

Vuonna 2006 liittovaltion tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen, koska hänen mukaansa lause on maallinen kansallinen iskulause. Newdow'n ristiretki kärsi samana vuonna muitakin takaiskuja, sillä Yhdysvaltojen kongressi sääti Lippuvalan suojaksi lain (Pledge Protection Act). Tämä laki on kuitenkin perustuslain vastainen ja tuskin kestää oikeudessa, jos joku sen asettaa kyseenalaiseksi.

Taliban-ateismia

Kirkon ja valtion erillisyydelle on omat hyvät perustelunsa enkä niitä tässä ala kertaamaan. Kuitenkin tässä asiassa täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Jos uskonnollisten symbolien täyskielto viedään niin pitkälle kuin Lautsin ja Newdow'n kaltaiset tahtovat, sekularismin puolustaminen muuttuu pelkäksi turhanpäiväiseksi valittamiseksi ja kiusanteoksi, joka kääntyy lopulta valittajien vahingoksi eikä myöskään edistä valittajien ajamaa asiaa.

Lautsin tapauksesta tekee merkittävän se, että tuomio tuli ”yleisliittolaisesta” Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta eli ylikansallinen elin päätti periaatteessa kansallisesta asiasta. Koska lisäksi valittaja itse oli maahanmuuttaja, italialaisten enemmistö ei välttämättä sulata päätöstä eikä sen perusteluja. Myös yleiseurooppalaiselta kannalta tapaus osoitti, millainen arvoyhteisö Euroopan Unioni oikeasti on (vaikka EIT ei ole EU:n vaan Euroopan Neuvoston alainen tuomioistuin).

Krusifiksien poistamista ja maksuvälineiden sisältämien tekstien sensurointia voikin verrata Afganistanin Taliban-järjestön toimeenpanemaan Bamiyanin Buddha-patsaitten räjäyttämiseen. Ääri-islamilaisille Talibaneille Buddha-patsaat edustivat epäislamilaista kuvainpalvontaa, johon dynamiitti oli paras lääke. Taliban-ateisteille taas krusifiksit ja uskonnollissävyteiset tekstit ovat uskonnollisten oppien pakkosyöttöä, josta on päästävä eroon vaikkapa vetoamalla ihmisoikeuksiin tai perustuslakiin.

Kristinuskokaan ei ole historiansa aikana ollut vapaa kuvien ja symbolien tuhoamisesta. Kuvainraastajia on esiintynyt niin Bysantissa kuin läntisessä maailmassa uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomen keskiaikaisisten kivikirkkojen maalaukset kalkittiin aikanaan valkoisiksi, ja niitä on vasta myöhempinä aikoina restauroitu entiseen asuunsa.

Ikonoklasmi liittyykin yleensä uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen, jossa vallankumouksellinen uusi suuntaus tuhoaa vanhan vallan symbolit. Ateistisessa Neuvostoliitossa kirkkoja tuhottiin ja muutettiin elokuvateattereiksi. Kaupunkien ja katujen nimet muutettiin ja tsaarin patsaat korvattiin Leninin ja Stalinin vastaavilla. Jälkimmäiset joutuivat puolestaan kuvainraaston kohteeksi diktaattorin kuoleman jälkeen. Lenininkään pystejä ei nykyisin enää haluta muualle kuin Helsinkiin.

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Kun narsisti töpeksii

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin Richard Järnefeltin blogikirjoitusta. Alkujaan kuitenkin päädyin artikkeliin Tundra Tabloidsin kautta. Siellä todettiin, että Järnefeltin lauseet täyttävät Euroopan Unionin perusoikeusviraston vielä vahvistamattoman antisemitismin määritelmän ja erityisesti kaksi kohtaa siitä:

”Kielletään juutalaisilta itsemääräämisoikeus esimerkiksi väittämällä, että Israelin valtio on luonteeltaan rasistinen.”

”Vertaillaan Israelin nykyistä politiikkaa natsien vastaavaan.”

Järnefeltin kirjoitus kiistämättä täyttää nuo kohdat eli sitä voi määritelmän mukaan pitää antisemitistisenä. Todellisuudessa kirjoitus kuitenkin oli lähinnä tunteenomainen purkaus. Järnefeltin herkkä taitelijan sielu eläytyi voimakkaasti palestiinalaisten lasten kärsimykseen. Jos Järnefelt olisi myöntänyt tämän ja pyytänyt anteeksi, mitään vahinkoa ei olisi tapahtunut. Narsisti Järnefelt kuitenkin päätti lähteä selittelemään ja syyttelemään muita. Näin hän tekee itselleen enemmän vahinkoa, kuin mihin kukaan ulkopuolinen pystyisi.

Uhkailee poliisilla

Tundra Tabloidsin kommenttiosastossa nimimerkki Riku, jonka itse tulkitsen olevan Richard Järnefelt uhkasi TT:n ylläpitäjää poliisilla:

”I will contact Finnish Police for to take away this page unless you don´t understand to do it by yourself and ASAP. ”

Tavallinen ihminen kyllä huomaa maineikasta taiteilijasukua edustavan Järnefeltin liioitellun käsityksen omasta merkittävyydestään.

Tänään Järnefelt kertoi tehneensä poliisille rikosilmoituksen Tundra Tabloidsin kirjoituksesta:

”No niin, rikosilmoitus nimimerkin ”KGS” pilkkasivuista on jätetty. Ikävää joutua toimimaan näin, mutta tuollaiset sananvapautta väärinkäyttävät pellet pitää pistää mieluummin vastuuseen heti eikä kohta.”

Järnefeltin rikosilmoituksen voi kuka tahansa todeta perusteettomaksi. Mies kuitenkin jatkaa oman bloginsa kommenttiosastossa:

”...emme tarvitse tällaisia vieraitten kulttuurien ongelmia, emmekä ole syypäitä niihin. Myös kollektiivisen huonon omantunnon vaatiminen suomalaisilta, jotka eivät koskaan ole vainonneet ainuttakaan kansanryhmää, ei edes toisen maailmansodan aikana, on naurettavaa.”

Kukaan ei ole vaatinut suomalaisia tuntemaan kollektiivista huonoa omatuntoa. KGS vain kutsui ”pataa padaksi” eli Järnefeltiä antisemiitiksi käyttämällä perusteluna EU:n perusoikeusviraston vahvistamatonta määritelmää. Hän ei vaatinut rangaistusta Järnefeltille eikä tehnyt Järnefeltin kirjoituksesta rikosilmoitusta.

”Tuon pellen, ”KGS”:n, mielestä minä olen nyt muka rikkonut jotain EU:n antisemitisminvastaista säännöstä. Suomalaisena en tunnusta tuollaisen paskan itseäni koskevan, ja jos sellaisia säännöksiä todella on, niitä ovat säätäneet umpityperät saksalaiset, jotka eivät tunnu kykenevän kestämään ja selvittämään omaa historiaansa.”

Järnefelt valehtelee joko tarkoituksella tai tahattomasti, koska KGS ei väittänyt Järnefeltin rikkoneen mitään lakia. Sen sijaan KGS totesi Järnefeltin kirjoituksen täyttävän EU:n perusoikeusviraston antisemitismin määritelmän.

Järnefeltin blogin kommenttiosasto ja etenkin US-blogien vasemmistosiipi puolustelee mestaripianistia kovin innokkaasti, vaikka Järnefeltin alkuperäisessä kirjoituksessa ei oikein ole mitään puolusteltavaa. Eikö joku voisi kertoa Järnefeltille, että hän munaa itsensä täysin tekemällä perusteettoman rikosilmoituksen?

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Narsistinen hurskastelija

Pianisti Richard Järnefelt kirjoittaa säännöllisesti poliittisia kolumneja Aamulehdessä, Uudessa Suomessa, Kotimaa-lehdessä ja Demarissa. Kyseessä ei siis ole kuka tahansa blogisti vaan laajalti luettu poliittinen mielipidekirjoittaja.

Järnefeltillä karkasi mopo käsistä, kun hän luki Helsingin Sanomista Israelin syrjivän palestiinalaisia vesivarojen jaossa. Järnefelt raapusti tekstin, jossa hän ilmaisi närkästyksensä varsin voimakkain sanankääntein.

Antisemiitti

Kirjoituksessaan ”Natsien jalanjäljillä” Järnefelt suorasukaisesti epäilee Israelin hautovan ”lopullista ratkaisua” palestiinalaiskysymykseen:

”Jos nykyisenlaista, kaikkialle tunkeutuvaa mediaa ei olisi, ja jos kansainväliset järjestöt eivät olisi kiinnostuneita, uskon, että Israel toimisi vielä törkeämmin, ja pyrkisi saamaan aikaan “lopullisen ratkaisun” palestiinalaiskysymyksessä.”

Järnefeltillä on toki oikeus spekulatiivisiin uskomuksiinsa, mutta tuossa mielestäni ylitetään selkeästi kohtuuden raja ja mennään sen synkemmälle puolelle. Tämä ei kuitenkaan riitä Järnefeltille:

”Minusta on karmivaa nähdä, että Nyky-Israel ei valtiona kohtele vähemmistöjään yhtään sen paremmin kuin Natsi-Saksa kohteli juutalaisia, mustalaisia, Jehovan todistajia, homoja jne. ”

Vanhan internet-perinteen mukaisesti natsikortin käyttö osoittaa niin vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta, että sen käyttäjä häviää aina väittelyn.

Järnefelt asettaa Israelin legitimiteetin kyseenalaiseksi:

”Maa, joka yrittää tuhota toisen kansan, ei ole kansainvälisen myötätunnon arvoinen, vaan sinne pitäisi lähettää sotilaita lopettamaan mokoman maan itsenäisyys.

Joka taisi alun alkaenkin olla virhe. ”

Järnefelt uskoo tähän ihan oikeasti ainakin Aamulehden bloginsa kommenttiosaston perusteella. Siellä hän kysyy lukijoiltaan:

”...sellaista mahdollisuutta, että ilman Israelin ja USA:n toimenpiteitä ja Israelin valtion pakkoperustamista toisten maille, ei ehkä koskaan olisi syntynyt koko radikalisoitunutta islamiakaan?”

Israel varastaa palestiinalaisilta vedet, haluaa tuhota palestiinalaiset kansakuntana, kohtelee vähemmistöjään yhtä huonosti kuin Natsi-Saksa ja on lisäksi syyllinen radikaalin islamin olemassaoloon. Jos tähän vielä lisättäisiin Siionin viisaiden aikakirjat, Israel-lobby ja juutalaiset mediamogulit, pahojen juutalaisten salaliitto sellaisena, kuin se arabimaailmassa usein esitetään, olisi täydellinen.

Totuus vedestä

Amnesty internationalin moralisoiva ja Israelia yksipuolisesti syyllistävä raportti kiersi maailman monta kertaa. Kuitenkin vesiongelma Lähi-idässä on monimutkainen vyyhti, joka varmasti olisi ratkaistavissa, jos osapuolilta löytyisi riittävästi hyvää tahtoa.

Israelin ulkoministeriön vastineessa kerrotaan, että Israel on täyttänyt vedenjakelua koskevat sopimusvelvoitteensa ja jopa ylittänyt toimituskiintiönsä. Israelin toiminta perustuu Oslon sopimukseen ja erityisesti sen siviiliasioita koskevaan osaan.

Siinä on yksityiskohtaisesti kerrottu eri osapuolten velvoitteet ja asetettu yhteinen vesiasioiden komitea, jonka tehtävänä on koordinoida vedenkäyttöä ja jäteveden käsittelyä sekä ratkaista tästä aiheutuvat kiistat. Amnestyn raportissa tosin suoraan sanotaan vesiasioiden komiteaa ”yhteistyön teeskentelyksi” ja väitetään, että Israelin edustajat ”nöyryyttävät” siinä palestiinalaisia.

Israelin vesiasioita valvova viranomainen julkaisi viime maaliskuussa raportin, jossa se kertoo, millä tavalla Israelin ja palestiinalaisten väliset vedenjakelua ja jäteveden käsittelyä koskevat asiat ovat sujuneet Oslon rauhansopimuksen soveltamisaikana.

Amnesty Internationalin julkaisema raportti on puolestaan kirjoitettu palestiinalaisten näkökulmasta, vaikka siinä toki myönnetään puutteita myös Palestiinalaishallinnon toiminnassa. Toisaalta esimerkiksi Gazan vesihuollon puutteista syytetään yksinomaan Israelin asettamia rajoituksia, vaikka Israelin vesihallinnon raportin mukaan Gazan kaistaleelle porattiin yli 3000 laitonta kaivoa Israelin vetäytymisen jälkeen. Tämä aiheutti pohjavesitason laskua ja veden laadun heikkenemistä.

Länsirannalla ongelmia aiheuttaa lisäksi se, että suurin osa palestiinalaisalueiden jätevedestä pääsee käsittelemättömänä vesistöihin, mikä aiheuttaa ympäristövahinkoja ja saastuttaa alueen ennestään niukkoja pohjavesivaroja. Amnestyn raportti yrittää syyttää tästäkin Israelia, vaikka Palestiinalaishallinto kantaa todellisuudessa suurimman vastuun.

Rahat jäteveden käsittelyyn tulisivat ulkopuolisilta lahjoittajilta eli pääosin Yhdysvalloilta ja EU-mailta. Jäteveden käsittelyyn varatuista 130 miljoonasta dollarista on tosin käytetty vain 25 miljoonaa. Sen sijaan Israelin puolella puhdistettua jätevettä hyödynnetään laajalti keinokastelussa, minkä lisäksi Israel on vähentänyt pohjavesivarojen osuutta vedenkäytöstä myös suolanpoistolaitoksilla. Tämän tuloksena Israelin käyttämä pohjavesimäärä kokonaisuutena ja henkeä kohden on laskenut vuodesta 1967.

Kaiken kaikkiaan vesikysymys ei ole keskeinen tekijä Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa eikä avain sen ratkaisuun. Vesikysymys ratkeaa, jos osapuolet pääsevät keskenään poliittiseen ratkaisuun. Amnestyn raportissa surkutellaan liikaa palestiinalaisten kurjuutta ja sotketaan faktojen sekaan tunteisiin vetoavia human interest -tarinoita, joihin Järnefeltin kaltaiset hurskastelijat sitten tarttuvat.

Järnefeltin anteeksipyyntö

Ilmeisesti kaikki Järnefeltin ystävätkään eivät suhtautuneet Israelin vertaamiseen natseihin kovin suopeasti, koska Järnefelt joutui julkaisemaan anteeksipyynnön. Siinä hän toteaa:

”Taisin loukata hyvin monen ihmisen tunteita, kun vertasin Israelin toimia natsien toimintaan. Vertaus oli ilmeisesti asiaton, ja herätti varmasti suurinta surua niiden vielä elävien ihmisten joukossa, jotka itse ovat kokoneet natsien aiheuttamat vainot ja kauhut. ”

Järnefeltin täyskäännös vaikuttaa hieman teeskennellyltä ja kertomalla kokemuksistaan Neuvostoliiton juutalaisten auttajana hän lähinnä kiillottaa omaa kilpeään.