Ruukinmatruuna on jälleen kirjoittanut väkevästi uskonnosta ja sen välinearvosta. Hän siteeraa Niccolo Macchiavellia:
”Yksikään instituutio ei ole luja eikä pysyvä, jos se lepää vain ihmisen oman vahvuuden varassa. Historia ja järki yhdessä osoittavat, että kaikkien suurten instituutioiden perusta on jossain muualla kuin tässä maailmassa...Hallintovalloilla erityisesti on voimaa, yhtenäisyyttä ja stabiliteettia vain sen verran, minkä ne sanktifioivat itselleen uskonnon kautta.”
Tästä luonnollisesti seuraa, että kristinuskon hylänneet nykylänsimaat lepäävät hetteisellä pohjalla. Virallisesti nykyiset länsimaat ovat maallisia valtioita, vaikka monissa maissa kristinuskolla on edelleen puolivirallinen asema jäänteenä menneisyydestä.
Hallitsijan valta ei silti lepää yksin ihmisen oman vahvuuden varassa. Kristinusko on vain korvattu toisella oppijärjestelmällä, jossa Jumala on käynyt tarpeettomaksi, koska valtio on ottanut Jumalan roolin itselleen.
Eettiset periaatteet
RM kertoo uskonnon merkityksen kirjoituksessaan, mutta ei puhu kuin muutamalla sanalla uskonnon korvikkeesta, nykyisen länsimaisen eliitin valtauskonnosta eli modernista vasemmistoliberalismista (en valitettavasti ole keksinyt käsitteelle parempaa termiä).
Kyseinen ideologia on valloittanut länsimaiden median, akateemisen eliitin ja suuren osan poliittisesta eliitistä. Vasemmistoliberalismi ei niinkään ole valtion virallinen ideologia kuin ylikansallinen ”eettisten periaatteiden” varaan rakentuva löyhä ajatuskokoelma:
”Vihreässä Langassa Rosa Meriläinen tuskailee sitä, miksi vihreät ovat saaneet turpaansa ja heidät isketty kanveesiin. Syy on siinä, että he ovat lähteneet ajamaan arvoja, jotka ns. suuri yleisö kokee itselleen hyvin vastenmielisinä, destruktiivisina ja sisäisesti ristiriitaisina.”
Minusta Rosa Meriläisen edustamat arvot eivät ole saaneet turpaansa. Ns. suuri yleisö ei todennäköisesti jaa samoja arvoja, mutta tämä ei suinkaan estä Rosaa ja hänen kaltaisiaan puhumasta ”eettisistä periaatteista”.
”Eettiset periaatteet” ovat nimittäin lyöneet itsensä läpi tiedotusvälineissä ja akateemisen eliitiin keskuudessa. Poliitikot, jotka kuuntelevat valtamediaa kansan äänenä ovat omaksuneet ne, koska he haluavat menestyä vaaleissa.
Nämä ”eettistet periaatteet”, jotka kaikki ovat oletettavasti omaksuneet, eivät kuitenkaan ole ongelmattomia. Ensinnäkin varsin harvalla on käsitys, mistä kyseiset periaatteet muodostuvat ja mikä on niiden perusta. Sen verran minäkin tiedän, että ainakaan kristinuskoon ne eivät perustu, ainakaan suoraan.
Kristinuskossa nimitäin hyvitys synneistä lunastetaan yksin uskosta, ei ”eettisistä periaatteista”. Modernissa vasemmistoliberalismissa taas synnit lunastetaan tässä elämässä noudatttamalla ”eettisiä periatteita.”
Jotain lainattua, vähän omaa
Uusi valtauskonto, jonka eettisistä periaatteista edellä puhuttiin, ei ole keksinyt oppejaan itse vaan johtanut ne edeltäjältään kristinuskolta. Vasemmistoliberalismissa syyllisyys on tärkeää ja sitä tunnetaan kollektiivisesti yhtä hyvin valkoisen miehen historiallisista julmuuksista kuin teollisen vallankumouksen mahdollistamasta ympäristön tuhoamisesta.
Hyvitystä siirtomaa-ajasta maksetaan koko ajan kehitysapuna. Kehitysmaat ovat vuosikymmeniä vapautumisensa jälkeen yhä uhreja ja kyvyttömiä vastaamaan itsestään. Valkoiseen hellekypärään sonnustautuneet siirtomaaherrat eivät arvostaneet valloittamiaan kansoja vaan pitivät näitä barbaareina. Tämä on ainakin virallinen, poliittisesti korrekti totuus.
Siksi uuden valtauskonnon harjoittajien pitää haistaa ja maistaa kolmannen maailman edustamien kulttuurien erityisyys ja kehua, kuinka erinomaisia ne ovat erityisesti omaan kansalliseen kulttuuriin verrattuna, kuten yksi valtauskonnon merkittävimmistä profeetoista Mona Sahlin teki. Maahanmuuttajilla sentään on kulttuuria, kun taas ruotsalaisilla on vain tylsä juhannus, jolloin hypitään juhannussalon ympärillä.
Parhaimmatkin meistä syyllistyvät joskus vääriin ajatuksiin ja tunteisiin. Värikkäät toiseuden edustajat voivat joskus käyttäytyä häiritsevästi julkisilla paikoilla tai jopa syyllistyä rikoksiin. Tällöin oikeaoppinen toimintatapa on kehua toiseuden edustajien avoimuutta ja leikkisyyttä. Mahdolliset rikokset ovat tietysti valtakulttuurin rakenteellisen rasismin syytä.
Hyvää tarkoittavien valtauskonnon edustajien ponnisteluista huolimatta pahuutta on olemassa. Sitä ei edusta vajavaisia ihmisiä syntiin viekoitteleva paholainen vaan rasisti, joita löytyy erityisesti patriarkaalisia ja heteronormatiivisia arvoja edustavien valkoihoisten miesten keskuudesta.
Palvontapaikat
Perinteisestä uskonnosta poiketen uudella valtauskonnolla ei ole varsinaisia palvontapaikkoja eli kirkkoja tai moskeijoita. Ehkä lähimmäksi sellaista pääsee taidenäyttely, jossa uskonnon harjoittajat voivat tuntea kaiken erilaisuuden muodostaman ykseyden. Sellainen voidaan tarvittaessa järjestää missä tahansa, jopa kirkossa.
Sveitsissä kansanäänestys minareeteista järkytti suunnattomasti uususkonnon palvojia. Tästä inspiroituneena he tekivät taideteoksen, joka on eräänlainen monikulttuurinen joulukuvaelma. Taiteilijat päättivät tehdä sellaisen, koska he halusivat tarjota seurakuntalaisille mahdollisuuden miettiä suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia.
Teoksessa Jeesuslapsi makaa seimessä minareettien ympäröimänä ja keskeltä löytyy avattu kirja, jossa toisella sivulla on lause Koraanista ja toisella sivulla lause Raamatusta. Teoksen tekijät Matteo Casoni ja Letizia Fontana kertovat:
"Meille tämä on jo menestys. Tavoitteenamme oli saada ihmiset ajattelemaan ja esittämään itselleen kysymyksiä erityisesti tähän aikaan vuodesta. Saimme ajatuksen marraskuun lopussa minareettiäänestyksen jälkeen."
Luonnollisesti taiteilijat itse eivät äänestäneet minareettikiellon puolesta. Isä Callisto Caldelari, joka hyväksyi teoksen näyttelyyn, toteaa arvostelijoille:
"Negatiivisin kommentti tuli henkilöltä, jonka mukaan kuvaelma on kansan tahdon vastainen. Vastasin hänelle seuraavasti: "Kansan tahto ei aina ole eettinen. Tässä me puhumme veljeydestä ja ihmisoikeukista."
Joulukuvaelma kuuluu kristinuskon perinteisiin eikä sillä ole mitään tekemistä islamin tai juutalaisuuden kanssa. Tämä ei kuitenkaan häiritse uususkonnon palvojia, jotka luonnollisesti voivat olla myös kristittyjä.
Monikulttuurinen joulukuvaelma edustaa uususkonnon merkittävintä hyvettä eli suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisen ei tarvitse varsinaisesti tietää mitään toiseuden edustajien uskonnosta tai kulttuurista. Riittää, kun kokee lämpimiä tunteita toiseutta kohtaan ja osoittaa sen näkyvästi.