Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa

Tämä kirjoitus on osa blogin kymmenvuotista taivalta juhlistavaa kirjoitussarjaa, jonka aiemmat kirjoitukset löytyvät täältä ja täältä.

Perussuomalaiset on hallituksessa ja sillä on useita maahanmuuttokriittisiä kansanedustajia. Hommaforumin perustaja Matias Turkkila on Suomen Uutiset -lehden päätoimittaja. Liikkeen johtohahmo Jussi Halla-aho puolestaan pääsi äänivyöryllä Euroopan parlamenttiin. Näennäisesti ”homma on suorastaan infernaalisessa nousussa”.

Jokin meni kuitenkin pieleen. Kun historiallinen maahantulijavyöry saapui Suomeen Haaparannan kautta, Perussuomalaisten maahanmuuttokriittiset kansanedustajat vaikuttivat halvaantuneilta. Perussuomalaiset istui hallituksessa ja katsoi vierestä, kun yli 30 000 maahantunkeutujaa täytti vastaanottokeskukset.

Kaikki alkoi internetissä

Menestys on suorastaan uskomatonta, kun muistelee, miten pienestä kaikki alkoi. Oli vain Halla-aho, Scripta-blogi ja vieraskirja. Maahanmuuttokriittinen liike on Suomen ensimmäinen merkittävä poliittinen liike, joka on saanut alkunsa internetissä.

Jussi Halla-ahon kirjoitukset olivat ja ovat edelleen teräviä ja analyyttisiä. Niissä revitään kappaleiksi suvaitsevainen monikulttuuri-ideologia ja osoitetaan sen onttous viiltävän ironian keinoin. Unelmat ja todellisuus olivat keskenään ristiriidassa kuten kaikissa utopistisissa ideologioissa, jotka eivät ota huomioon ihmisluonnon rajoituksia. Halla-aho oli älykäs ja henkilönä aivan toisenlainen kuin aiemmat maahanmuuton vastustajina profiloituneet poliitikot.

On vaikea sanoa, missä vaiheessa maahanmuuttokriittinen liike syntyi. Halla-aho kuitenkin päätti yrittää kansanedustajaksi Perussuomalaisten listoilta vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Mitään erityistä ideologista sitoutumista puolueen tavoitteisiin ei tarvittu. Perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka huoli vielä suhteellisen tuntemattoman kielitieteilijän listoilleen.

Halla-ahon ympärille kerääntynyt liike keskittyi politiikassa vain yhteen asiaan. Tavoitteena oli pysäyttää Suomelle haitallinen enimmäkseen Lähi-idästä ja Afrikasta tuleva maahanmuutto. Ideologisesti Halla-aho edustaa sisulaista kansallismielisyyttä, joka kannattaa kansojen itsemäärämisoikeutta. Sisun periaatteet ovat nekin kompromissi, koska järjestön alkuperäinen tarkoitus oli koota yhteen kansallismielisiä toimijoita.

Maahanmuuttokriittinen liike oli kuitenkin alusta alkaen yhden asian liike eikä mikään Suomen Sisun jatke. Liike pyrki faktojen ja terveen järjen avulla osoittamaan humanitaarisen maahanmuuton vahingollisuus ja tätä kautta muuttamaan politiikan suuntaa. Mitään suurta ideologiaa ei ollut, mikä tarkoitti myös sitä, että vastapuolen ideologisia lähtökohtia ei kunnolla analysoitu vaan tyydyttiin karikatyyreihin ja lähinnä naureskeltiin poliittisesti korrekteille älyttömyyksille.

Sitoutuminen Perussuomalaisiin

Maahanmuuttokriittinen liike jakautui puoluepoliittisesti vuoden 2009 europarlamenttivaalien yhteydessä. Tuolloin jännitettiin, valitaanko Jussi Halla-aho Perussuomalaisten ehdokkaaksi. Samaan aikaan oli kuitenkin käynnissä nimienkeräyskampanja, jolla Halla-aho olisi päässyt ehdokkaaksi oman valitsijayhdistyksensä listalla. Nimien keräys onnistui, mutta Halla-aho kieltäytyi ehdokkuudesta ja sanoi harjoittavansa jatkossa poliittista toimintaa Perussuomalaisten riveissä. Halla-ahoa ei kuitenkaan otettu mukaan Perussuomalaisten eurovaalilistalle.

Halla-ahon kieltäytymisen jälkeen aloitettiin toinen nimenkeräyskampanja uuden puolueen perustamiseksi. Juha Mäki-Ketelän ja Jari Leinon johdolla toteutettu nimienkeräys onnistui ja synnytti Muutos 2011 -puolueen. Maahanmuutokriittinen liike oli nyt jakautunut kahteen puolueeseen. Tosin muutospuolueen tarina on jo päättynyt, koska puolue ei saanut kaksissa peräkkäisissä vaaleissa yhtään kansanedustajaa.

Tässä tilanteessa on syytä kysyä, oliko olemassa syitä, joiden takia olisi kannattanut olla sitoutumatta Perussuomalaisiin. Itse kirjoitin vuonna 2009 Olavi Mäenpään kohtalosta. Soini oli 90-luvun lopulla luvannut Mäenpäälle paikan Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana mutta perui sen, kun häntä oli painostettu ”niin korkealta taholta, että ei voi sanoa”. Mäenpää on siitä lähtien ollut katkera Soinille ja sanonut, että Soiniin ei voi luottaa. Tässä asiassa hän on ollut oikeassa.

Soini on poliittinen opportunisti ja populisti, jolla ei ole selkeää poliittista agendaa. Hän ajaa asioita, joiden hän kuvittelee kasvattavan puolueen suosiota. Hänen perustamallaan puolueella ei ole selkeitä periaatteita tai selkeää peruskannattajakuntaa kuten ns. vanhoilla puolueilla. Puolueen ideologia määräytyy puheenjohtajan mielenliikkeiden mukaan eikä esim. EU-vastaisuus enää mahdu puolueen agendaan.

Soini on myös osoittautunut puoluejohtajana armottoman autoritaariseksi. Omia ripitetään julkisuudessa, jos nämä ovat puheenjohtajan mielestä töpeksineet. Soini on reagoinut valtamedian nostattamiin kohuihin yleensä ”harjaamalla” omia edustajia tai oman puolueensa jäseniä. Myös Halla-aho joutui Soinin harjattavaksi syksyllä 2011 ns. ”panzerkaustin” yhteydessä. Tuolloin ihmettelin Soinin pikkumaisuutta ja sitä, kuinka hän julkisesti nöyryyttää oman puolueensa kansanedustajia.

Olen myös ymmärtänyt, että Soini kuuntelee Juha Jusulan lisäksi vanhoja SMP-veteraaneja, erityisesti Raimo Vistbackaa. Soini pitää puolueessaan enemmän kuuliaisista keskinkertaisuuksista kuin ihmisistä, joilla on omia ajatuksia. Maahanmuuttokriittiset kansanedustajat yksi kerrallaan ovat saaneet huomata tämän. Kuitenkin kaikki maahanmuuttokriittiset edustajat ovat säilyneet uskollisina puoluejohdolle. Vain puolueesta erotettu James Hirvisaari on arvostellut Soinin toimintaa julkisuudessa.

Vaikka Soini harjasi maahanmuuttokriittisiä kansanedustajiaan valtamedian kannustaessa sivusta, liike ei vielä ykkösjytkyn jälkeen ollut vaikeuksissa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo hihamerkkikaustin yhteydessä, jolloin puolueen ja eduskuntaryhmän johto taas ripitti omiaan median olemattomin perustein nostaman kohun takia. Maahanmuuttokriittisellä puolella asiat kuitenkin selitettiin parhain päin uskottelemalla, että valtamedia ajaa Perussuomalaisten hajottamista smp:läisiin ja ”Halla-ahon falangiin”. Siksi mitään falangin lähtöä Perussuomalaisista ei ole tullut eikä tule.

Hallitussuomalaiset

Viime vuonna alkanut tulijavirta oli historiallisesti poikkeuksellinen. Suomeen saapui yhteensä yli 30 000 maahantulijaa enimmäkseen Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Suomen hallitus, jossa Perussuomalaiset oli mukana, katseli vierestä tätä virtaa eikä tehnyt yhtään mitään sen pysäyttämiseksi tai hillitsemiseksi. Virta tyrehtyi vasta, kun meitä etelämpänä alettiin panna rajoja kiinni. Suomi on myös yhtenä harvoista maista ottanut vastaan EU-kiintiöiden perusteella jaettuja turvapaikanhakijoita.

Irvokkainta asiassa on se, että eräät johtavista poliitikoista ovat kilvan ottamassa kunniaa itselleen tulijavirran pysäyttämisestä. 31.3. ulkoministeri Timo Soini vieraili Mtv3-kanavan keskusteluohjelmassa ja väitti tulijavirran tyrehtymisen olleen Perussuomalaisten ansiota:

”Otetaan esimerkiksi maahanmuuttokysymys. Tänne tuli hallitsemattomasti porukoita ja nyt kun se loppui, se on perussuomalaisten ansiota.”

Soini ei ole moksiskaan kannatuksen hiipumisesta:

”Katsomossa istuu porukkaa, jotka on sitä mieltä, että suunnitellut muutokset eivät ole tulleet tarpeeksi nopeasti. Eivät kannattajat ole mihinkään kadonneet. Vaaleissa nämä asiat mitataan.”

Nyt kun Soinin todellinen karva on useimmille paljastunut, mitään todellista syytä äänestää Perussuomalaisia ei ole. Joku voi toki antaa äänensä Perussuomalaisille vähiten huonona vaihtoehtona, mutta kannatus joka tapauksessa putoaa roimasti.

Poliitikon on kuitenkin vaikea sanoa mitään niin härskiä ja röyhkeää, etteikö joku toinen panisi paremmaksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen levittää sankarin viittaa sisäministeri Petteri Orpon selkään:

”He [Perussuomalaiset] ovat olleet siinä hommassa mukana, niin kuin muutkin hallitusryhmät, mutta keskeinen rooli on ollut sisäministeri Orpolla ja hän ansaitsee siitä kiitokset.”

Tuollainen roskapuhe naurattaisi, jos kyse ei olisi oikeasti vakavasta asiasta. Tämän blogin lukijoille ja varmasti monille muillekin Orpon surkuhupaisa toiminta tempoilevine lausuntoineen ja näennäistoimineen on jo tullut tutuksi. Orpon tekemisillä ja tulijavirran tyrehtymisellä ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä keskenään.

Maahanmuuttokriittiset kansanedustajat ja poliitikot ovat Soinin panttivankeja. Mitään irtiottoja ei uskalleta tehdä, koska Soini on moneen kertaan osoittanut, että seurauksena on harjakaiset ja puolueesta potkiminen. Kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen sai huomata tämän, kun hänet erotettiin farssinomaisesti puolueesta tavalla, jossa mentiin jo vähän lain toiselle puolelle. Tynkkynen on sittemmin kesyyntynyt ja on taas kuuliainen Soinille.

Maahanmuuttokriittiset kansanedustajat ja ylipäänsä koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pelkää enemmän Soinia ja James Hirvisaaren kohtaloa kuin äänestäjiä. Maahantulijakriisi osoitti, että tilanteen vakavuutta ei missään vaiheessa ymmärretty tai ainakin oma asema oli tärkeämpi kuin kansakunnan edun puolustaminen hallituskriisin uhallakin.

Entinen Muutos 2011 -puolueen puheenjohtaja Jari Leino toteaa vähän katkeransävyisessä artikkelissaan seuraavaa:

”Jussilta on aivan turha odottaa mitään tekoja. Kaikki nuivat PS-kansanedustajat ja muutkin nuivat tuijottavat Jussiin odottaen jotain ihmettä. Ei ole tulossa mitään merkkiä Mestarilta.”

”Sama pätee PS-kansanedustajiin. Ei ole tulossa mitään tekoja, koska hillotolppa on niin makea ja tahmea. Toki teidän kannattaa olla yhteydessä niihin kansanedustajiin, jotka olette luottamustoimeen äänestäneet ja vaatia tekoja. Mutta mitään ei ole odotettavissa.”

Leino pitää Junes Lokan ja Tuukka Kurun toimintaa tukemisen arvoisena. Heidän organisoimansa Rajat kiinni -mielenosoitus Torniossa oli tekona vaikuttava ja paljon enemmän, kuin mihin Perussuomalaiset on puolueena pystynyt.

Samaan aikaan humanitaarisen maahanmuuton varjopuolet alkavat valjeta jo tavallisille kansalaisille eli sellaisille, jotka eivät ole koskaan olleet tekemisissä halla-aholaisen maahanmuuttokritiikin kanssa.

On paradoksaalista, että tietoisuus maahanmuuton varjopuolista on levinnyt samaan aikaan, kun maahanmuuttokriittisten edustajat politiikassa ovat hampaattomampia kuin koskaan. Halla-aho itse on Brysselissä eli sivuraiteella kotimaan politiikasta. Kun Ilja Janitskin ja MV-lehti hyökkäsivät Halla-ahoa vastaan, kyse ei ollut mistään mainitsemisen arvoisesta. Oli kuin kuollutta hevosta olisi potkinut. Median käytöskin kertoo kaiken. Vain kaikkein typerimmät toimittajat viitsivät enää mediassa haukkua Perussuomalaisia ja sen halla-aholaista falangia.

Jari Leino oli kirjoituksessaan erittäin pessimistinen. Itse olen sitä mieltä, että tilanne ei koskaan ole niin synkkä, että ainoa mahdollisuus parempaan olisi järjestelmän romahdus. Pessimismi on toisaalta ymmärrettävää, koska yksi aikakausi on päättymässä eikä tulevasta tiedä kukaan. Jotkut laskevat Suomidemokraattien varaan, mutta tämän puolueen mahdollisuuksista kertoo olennaisen se, että sen johtoon valittiin kaksi aiemmin pienpuolueissa toiminutta veteraania.