SDP:n johtohenkilöiden sikailut jäivät kesän persujahdin varjoon

 

SDP piti äskettäin puoluekokouksensa ja valitsi uudet puheenjohtajat ja puoluesihteerin. Puoluekokoukse kuuluvat kesään eikä tapahtumassa sinänsä ole mitään tavatonta. Mieleeni palasivat menneen kesän tapahtumat, joissa valtamedia systemaattisesti jahtasi Perussuomalaisia poliitikkoja ja onnistui jopa saamaan yhden ministerin eroamaan. Vilhelm Junnilaa väitettiin mediassa natsiksi mm. hänen vaimonsa ostaman pesukarhukravatin perusteella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra joutui vastaamaan toimittajien kysymyksiin 15 vuotta vanhoisa kirjoituksista, jotka ovat löydettävisssä ainoastaan internetin arkistiosivuilta.

Oli kuitenkin yksi tapahtuma, jonka valtamedia sivuutti olankohautuksella. SDP:n tulevaksi puheenjohtajaksi veikattu Antti Lindtman esiintyi kavereidensa kanssa kuvissa tekemässä natsitervehdyksiä. Yksikään valtamediajournalisti ei lähtenyt moralisoimaan vaan juttu katosi  lehtien sivuilta erittäin nopeasti, ikään kuin asiasta ei haluttaisi keskustella kesken persujahdin. Sivusta katsottuna juttu näytti kiinnostavan enemmän ulkomaista mediaa kuin kotimaisia toimittajia.

Ainoastaan Iltalehti kyseli Lindtmanilta edes jotakin.  Selvästikin Lindtman oli kuvien ottamisen aikoihin jo nouseva nuorisopoliitikko eikä mikään  lapsi.

” Kuvasivustolla julkaistujen huomiota herättäneiden kuvien ottamisen aikaan Lindtman toimi muun muassa Sosiaalidemokraattiset Nuoret ry:n hallituksessa ja Uudenmaan Sosiaalidemokraatit ry:n piirihallituksessa.”

Lindtmanin kiinnijäännin  natsitervehdyksestä olisi vähinäänkin pitänyt lopettaa valtamedian persujahti. Näin ei käynyt vaan jahti sai uusia kierroksia, kun alettiin revitellä Riikkä Purran 15 vuotta vanhoja kirjoituksia.

Jos Antti Lindtmanin natsitervehdykset sivuutettiin olankoautuksella valtamediassa, puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven vuonna 2006 tekemät rikokset sentään muistettiin mainita. Aikanaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Näkkäläjärven tekoja sanomalla,että siellä on nuori mies tehnyt hölmöyksiä.

Natsitervehdys ei Suomessa ainakaan vielä ole laiton vaan äärimmäisen tyylitön ja huonoa arvostelukykyä osoittava teko. Näkkäläjärven teot sen sijaan olivat rikoksia eikä niitä voi kuitata pelkästään hölmöilyksi.

Valtamedia pelaa vasemmiston puolella

Useimmille Perussuomalaisille lienee selvää, että valtamediasta ei koskaan kannata odotttaa sympatiaa tai edes reilua kohtelua. Kun kesän persujahtia muistelee ja katselee, miten Lindtmanin natsitervehdysten kohdalla ollaan kuin niitä ei ikinä olisi tapahtunut, mieleen tulee kysymys, miksi persujahti järjestettiin. Tiesikö valtamedia Lindtmanin natsitervehdyskuvista ja kiinnitti tarkoituksella huomion Perussuomalaisiin, jotta Antti Lindt
man ei ryvettyisi kohussa  vaan hänet valittaisiin SDP:n puheenjohtajaksi Sanna Marinin jälkeen. Jossain toisessa eurooppalaisessa maassa Lindtmanin poliittinen ura olisi jo ohi.

Pellemaailma

 

Suu loksahti auki, kun Yleisradio uutisoi, että Suomen hallitus olisi poikkeuksellisen vihakampanjan uhri. Käsitys perustuu Naton alaisen Stratforin tutkimukseen.

Luonnollisesti mitään poikkeuksellista vihakampanjaa ei ole vaan kyse on sosiaalista mediaa käyttävistä tavallisista kansalaisista, joiden palaute saattaa joskus mennä asiattoman puolelle.

Itse tutkimus puolestaan on tyypillinen vasemmistoliberaalien tekele, jota poliitikot käyttävät  verukkeena sensuurin lisäämiseksi sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen sisällölle ei ole syytä antaa mitään erityistä arvoa. Sen tahattoman koomisille ylilyönneille voi itse kukin vapaasti nauraa.

Suomalainen valtamedia tarttui välittömästi täkyyn ja päästi ilmoille feministisen närkästyksen täydellä voimallaan.

Myös Politico-lehden Euroopan versio uutisoi aiheesta ja oli haastatellut kahta Vihreiden ehkä tyhjäpäisintä kansanedustajaa eli Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia. Molemmat luonnollisesti vaativat lisää sensuuria eli ”parempaa” lainsäädäntöä vihapuheeseen ja verkkohäirintään täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella.

Suomalaisten tilaama tutkimus

Aluksi uutisoitiin, että Sanna Marinin hallitus olisi tilannut tutkimuksen Stratforilta. Iltalehden mukaan näin ei ollut, vaan tutkimushanke liittyisi Sipilän kaudella tehtyyn disinformaatiota koskevaan tutkimusehdotukseen. Tutkimuksen alussa on kuva Suomen huulipunahallituksen johtavista naisministereistä, joten en ihan heti osta tuota väitettä. Tutkimusraportista käy ainoastaan ilmi, että tutkimusta on ehdottanut Valtioneuvoston kanslia.

Tutkimuksen tiedot on koottu Twitteristä 16.3.2020 – 27.7.2020 eli tutkimus toteutettiin kokonaisuudessaan nykyhallituksen valtakaudella.

Tutkimuksen julkistus tarjosi pääministeri Marinille oivan tilaisuuden uhriutua. Marin twiittasi seuraavaa:

 ” Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.”

En lähde moralisoimaan niitä, joiden kritiikki on saattanut lipsahtaa epäasiallisen puolelle. Kansalaisella pitää olla mahdollisuus arvostella vallanpitäjiä avoimesti ja vähän asiattomastikin, mutta väkivallalla uhkailua ei pidä hyväksyä.

Mitä tulee Mariniin, hän twiitillään paljasti herkkänahkaisuutensa. Toivottavasti tämä ei johda sensuurin lisääntymiseen.

Itse pidän Marinia tyypillisenä karriääripoliitikkona, joka on noussut korkeaan asemaan vähäisellä osaamisella ja kokemuksella. Tässä hän ei tosin poikkea mitenkään esimerkkis ex-pääministeri Jyrki Kataisesta tai Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orposta. Itse pidän Kataista ehkä Suomen kaikkien aikojen huonoimpana pääministerinä, jonka surkeutta pahensi miehen taipumus valehdella kansalaisille päin naamaa (”Me tienataan tällä”). Nähtäväksi jää, onnistuuko Marin ylittämään Kataisen saavutukset.

Jos ajattelee ”tyttöhallituksen” saamaa negatiivista palautetta, valtamedia kantaa tässä asiassa suuren vastuun. Valtamedia on väsymättä hehkuttanut tyttöhallituksen erinomaisuutta ja kaiken lisäksi yrittänyt rakentaa Marinille jonkinlaista henkilökulttia. Kaiki tämä ärsyttää ihmisiä.

Kun lisäksi politiikka on tässä uutisessa kuvatun kaltaista eli syntyperäisiä suomalaisia syrjitään työnhaussa ”positiivisen erityiskohtelun” nimissä. Jos Marin haluaa tehdä suomalaisista toisen luokan kansalaisia omassa maassaan, hän tuskin voi odottaa ihmisiltä ainakaan liikaa positiivista palautetta.

Lopuksi sanon, että elämme pellemaailmassa, kun pääministeri uhriutuu julkisesti tavallisilta kansalaisilta saadusta palautteesta. Tähän ei eläin pysty.

Vielä irvokkaampi esimerkki on Stratforin tutkimusraportin kannessa oleva teksti ”abuse of power, coordinated online harassment of Finnish government ministers.”

Termiä vallan väärinkäyttö käytetään ihmisiin, joilla ei oikeasti ole mitään valtaa. Samalla väitetyn vihapuheen kohteen henkistä ahdistusta liioitellaan tarkoitushakuisesti. Tällainen pölkkypäisyys on tyypillistä suomalaiselle vihapuhekeskustelulle. Asiat käännetään tarkoituksella päälaelleen, jotta tavallista kansalaista voitaisiin rangaista ja sensuuria lisätä.

Suomessa naispuolisen julkisuuden henkilön kokemasta ahdistuksesta on tullut rahanarvoista tavaraa. Tätä on hyödynnetty onnistuneesti tuomioistuimissa. Koska väitetyt vihapuhujat ovat usein varattomia, ahdistusta kokeneiden saamat korvaukset jäävät veronmaksajan kontolle.

Nyt mukaan rahastukseen ovat päässeet myös poliisit, joiden ahdistusta on lisännyt Marco de Wit, jolle haetaan 8 – 10 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota. Todettakoon, että kaikki poliisit eivät halunneet mitään korvauksia. Kiihkomielinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kuitenkin katsoi, että ”tärkeä yleinen etu” vaati syytteen nostamista.

Amerikan unelmien poikamies

Suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen edesottamukset ovat raskasta seurattavaa. Siksi on parempi kertoa amerikkalaisesta pölkkypäisyydestä, jota myös cancel-kulttuuriksi kutsutaan.

Unelmien poikamies -sarjan amerikkalaisessa versiossa unelmien kohteeksi päätyi ensimmäistä kertaa tummaihoinen Matt James. Tällä sarjan tuottajat tavoittelivat ilmeisesti rodullisen monimuotoisuuden suurta juhlaa. Näin melkein tapahtuikin.

Lopussa Matt Jamesilla oli valittavanaan kaksi naista, joista toinen oli tumma- ja toinen valkoihoinen. Matt valitsi valkoihoisen naisen nimeltä Rachael Kirkconnell. Myöhemmin naisen menneisyydestä tuli ilmi jotakin hyvin ikävää. Hän oli osallistunut opiskelijajuhliin, joiden teemana oli sisällissotaa edeltänyt aika etelävaltioissa. Tähän aikakauteen kuuluu luonnollisesti myös orjuus.

Kirkconnell pyysi tapahtunutta anteeksi ja myönsi, että hänen tekonsa oli loukkaava ja rasistinen. Historian ensimmäinen musta unelmien poikamiesMatt James ei lämmennyt anteeksipyynnölle vaan piti Kirkconnellin tekoja suurena pettymyksenä.

Kirkconnell ei kuitenkaan ollut rasismikohun ainoa uhri. Ohjelman juontaja Chris Harrison syrjäytettiin tilapäisesti juontajan tehtävistä, kun hän oli yrittänyt puolustella Kirkconnellia ja syyttänyt cancel-kulttuuria kohusta.

Jos minulta kysytään, nuoren opiskelijatytön hauskanpidossa tuskin on mitään sen kummempaa anteeksipyydeltävää. Sen sijaan nykypäivän woke-ideologian syövyttämässä pellemaailmassa nuorelle valkoiselle naiselle edes hyvää tarkoittava anteeksipyyntö ei riitä. Hänen on myös mentävä kahden mustan miehen eli Matt Jamesin ja Chris Harrisonia tuuraavan juontajan ripitettäväksi. (alkaen kohdasta 2.19)

Video on rasittavaa katseltavaa, kun miehet ”kouluttavat” nuorta naista nöyryyttämällä tätä ja kysyvät, minkä takia anteeksipyyntöä piti odottaa niin pitkään. Unelmien poikamieskin toteaa:

”Et ymmärrä, miltä tuntuu olla musta mies Amerikassa.”

Hän myös sanoi, että kuvat särkivät hänen sydämensä. Lopuksi hän toteaa:

”Tämä on viimeinen keskustelu, jonka käymme. En halua käydä enää tällaista keskustelua.”

Unelmien poikamiehen mielestä naisen täytyy opiskella asioita, ennen kuin tämä voi tavata hänet uudelleen.

Cancel-kulttuurin kyllästämä maailma on pellemaailma, jossa mikään määrä anteeksipyyntöjä ei riitä, vaikka ne tekisikin vilpittömin mielin. Siksi on parempi olla lähtemättä peliin mukaan. Ensimmäinen virhe, jonka voi tehdä, on lähteä pyytämään anteeksi silloin, kun ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää.

Cancel-kulttuuri lopulta kannibalisoi itsensä, kun sen uhriksi valikoituvat hyväuskoiset valkoiset liberaalit, kun taas konservatiivit lähtökohtaisesti hylkäävät sen ja ovat täten immuuneja siihen liittyvälle manipuloinnille.

Onko al-Taeella enää uskottavuutta?

Anter Yasa piti lupauksensa ja julkaisi todisteet Hussein al-Taeen kytköksistä Irakin iranilaismieliseen militiaan. Al-Taee poseerasi useassa kuvassa militiajohtaja Haydar Qassemin kanssa ja näytti olevan tämän hyvä kaveri.

Haydar Qassem puolestaan ei esiintynyt kenen tahansa kanssa vaan häntä ohjasi Iranin vallankumouskaartin kenraali ja nykyinen Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimani. Quds-joukot ovat vastuussa Iranin rajojen ulkopuolella tapahtuvista sotilas- ja tiedusteluoperaatioista. Käytännössä tämä on tarkoittanut Hizbollahin tukemista Libanonissa ja sotilasavun toimittamista Hamasille. Tästä syystä Yhdysvallat pitää Irania merkittävimpänä valtiollisena terrorismin tukijana.

Syyrian sisällissodan aikana Suleimani vastasi shialaisten puolisotilaallisten joukkojen aseistamisesta. Nämä joukot taistelivat Islamilaista valtiota vastaan mutta syyllistyivät useisiin raakuuksiin Irakin sunnialueilla. Myöhemmin Suleimani näytteli merkittävää roolia eteläisen Aleppon valtaamisessa Assadin hallituksen joukoille.

Tällä hetkellä Haydar Qassem taistelutovereineen elää Suomessa Itä-Helsingissä.

Yasan mukaan Hussein al-Taeen sosiaalisen median tileillä suuri joukko hänen tukijoistaan on islamistisen SCIRI-puolueen tukijoita. Puolue pyrkii luomaan Irakiin Iranin mallin mukaisen valtion, jossa uskonnollisista johtajista koostuva neuvosto valvoisi hallituksen ja parlamentin toimintaa. Yasan mukaan Hussein al-Taeen piti alun perin tehdä töitä Irakin suurlähetystössä SCIRI:n edustajana. Toimittaja Rauli Virtanen järjesti kuitenkin hänelle paikan Martti Ahtisaaren johtamassa CMI:ssä.

Islamistit pyrkivät soluttamaan länsimaisia puolueita ja he ovat onnistuneet parhaiten vasemmistopuolueiden kohdalla. SDP:n peruskannattajakunta on iäkästä ja puolue tarvitsee uutta verta. Islamistit käyttävät tätä hyväkseen.

Ruotsissa Ympäristöpuoluetta edustanut ministeri Mehmet Kaplan joutui eroamaan asuntoministerin tehtävästään, kun hänen yhteytensä islamilaisiin ekstremisteihin paljastuivat. Kaplan poseerasi valokuvissa yhdessä turkkilaisen Harmaat sudet -järjestön Ruotsin johtajan kanssa.

Vaalikampanjassaan Hussein al-Taee esiintyi näyttävästi feministinä. Itse kukin saa tykönään päättää, uskooko miehen feministisiin julistuksiin vai hänen todennettuun taustaansa shia-militian johtajan kaverina ja poliittisen islamin kannattajana.

Itse olen sitä mieltä, että Hussein al-Taeen valheille rakennettu poliittinen ura saisi loppua mahdollisimman lyhyeen.

Al-Taeen kohdalla edelleen avoimia kysymyksiä

Rauhanlähettiläs Hussein Al-Taee sai äskettäin puolueeltaan synninpäästön. SDP:n eduskuntaryhmä päätti olla rankaisematta rasismikohun ryvettämää edustajaansa. Al-Taee totesi kokouksen jälkeen:

“Moni tietää, että minussa ei ole sellaista solua, joka syrjisi ihmistä.”

Rohkea valhe on usein parempi vaihtoehto kuin pelokas totuus. Al-Taeen kaapissa on vielä luurankoja, joista mies ei ole kertonut mitään. Al-Taee on lahja, joka jatkaa antamistaan vielä pitkään. Tämä ei tosin ole suomalaisen valtamedian ansiota. Itse asiassa valtamedia on koko kohun ajan ollut varsin haluton penkomaan SDP:n kansanedustajan taustoja.

Toisaalta kohun nostanut Anter Yasa on tehnyt kiitettävää työtä ja tuonut Al-Taeen taustoista ja motiiveista esiin uusia asioita, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä. Jos ne pitävät paikkansa, al-Taee on todellakin susi lampaiden vaatteissa.

Syksyllä 2015 internetissä julkaistiin joitakin kuvasarjoja, joissa sotilaspukuinen mies kantaa irtileikattua ihmisen päätä ja toisessa kuvassa oleskelee suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Suomeen tuli kesän 2015 Balkanin halkijuoksun seurauksena useita Irakin shialaisten puolisotilaallisten joukkojen jäseniä. Nämä joukot olivat Irakissa syyllistyneet samanlaisiin raakuuksiin, kuin mihin Islamilaisen valtion tiedetään syyllistyneen. Shia-joukkojen sotarikoksista voi lukea esimerkiksi täältä.

Anter Yasa väittää, että Hussein al-Taee (oikealta nimeltään Abu Gulal) olisi auttanut useita “shia-kuolemanpartioiden” jäseniä ja johtajia Suomeen. Saamieni tietojen mukaan ns. Haagan puukottaja olisi yksi tällainen henkilö. Tyypillisesti shia-taistelijoilla on tatuointeja, vaikka normaalisti tatuoinnit ovat islamin mukaan kiellettyjä.

Valtamediassa on jo kerrottu Al-Taeen yhteyksistä Irakin iranilaismieliseen islamistipuolueeseen Sciriin. Ylen uutisessa puheenvuoro annetaan myös Suomessa asuvalle irakilaiselle, kirjailija Hassan Blasimille:

“Hussein al-Taee on toiminut ikään kuin Irakin shiialaisen hallituksen äänitorvena ja analysoinut Irakin tilannetta sen näkökulmasta.”

Al-Taee selittää käyneensä Sciri-puolueen tilaisuuksissa mielenkiinnosta, oppiakseen Irakin politiikasta ja luodakseen kontakteja.

Anter Yasa puolestaan on keskustellut Suomessa asuvien turvapaikanhakijoiden kanssa. Yasan mukaan on olemassa väitteitä, joiden mukaan al-Taee vakoilisi Iranin ja Irakin hallituksen laskuun ja ilmoittaisi toisinajattelijoiden ja hallituksen kriitikoiden tietoja eteenpäin. Tämä taas hiljentää tehokkaasti toisinajattelijat, joilla on edelleen sukulaisia Irakissa.

Yasa viittaa myös väitteisiin, joiden mukaan Irakin hallitus olisi auttanut Hussein al-Taeeta pääsemään kansanedustajaksi. Näin Suomen politiikkaan vaikutettaisiin Irakista käsin.

Itse olen kuullut irakilaisesta, joka aiemmin teki tulkin työtä mutta lopetti, koska kyllästyi turvapaikanhakijoiden jatkuvaan valehteluun. Jos asiat eivät suju turvapaikanhakijan kannalta suotuisasti, tulkki joutuu helposti syytösten ja uhkailujen kohteeksi. Ei siis pidä yllättyä siitä, että Yasan haastateltavat eivät halua esiintyä omalla nimellään.

Anter Yasa on myös julkaissut videoita. Ensimmäisellä videolla hän keskustelee irakilaisten toisinajattelijoiden kanssa ja käy läpi Twitterissä esittämänsä väitteet. Toisella neljä kuukautta sitten julkaistulla videolla puhuu nainen, joka tuntee Hussein al-Taeen hyvin.

Naisen puheiden perusteella on vaikea uskoa, että al-Taee ei edelleen uskoisi niihin ajatuksiin, jotka hän aikanaan kirjoitti Facebookiin ja joista alkuperäinen kohu nousi. On perusteltua uskoa, että Hussein al-Taee on islamisti, ihailee Irania ja sen sharia-lakiin perustuvaa teokraattista pappisvaltiota. Ei ole myöskään syytä epäillä, etteikö hänen juutalaisvastainen purkauksensa ollut aito ja että hän yhtäkkiä olisi oppinut rakastamaan juutalaisia. SDP:n eduskuntaryhmä tekisi itselleen palveluksen, jos se erottaisi al-Taeen pysyvästi eduskuntaryhmästä.

Anter Yasa on sekulaari maahanmuuttaja, jonka kaltaiset ovat oikeasti hengenvaarassa entisissä kotimaissaan. Hänen huolensa al-Taeen tekemisistä ovat aiheellisia. Siksi on vaikea ymmärtää valtamedian empaattisia juttuja al-Taeen “muuttumisesta” ja “katumisesta”.

Suomalaisten on syytä kysyä, mikä vaikutus al-Taeen toiminnalla oli vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana. Vaikuttiko al-Taee siihen, miten viranomaiset tulkitsivat Irakin eri alueiden turvallisuutta? Tuliko hänen myötävaikutuksellaan Suomeen sotarikollisia Irakista? Millaisen vaaran al-Taee muodostaa Irakista oikeilla syillä paenneille?

Jos Anter Yasan väitteet pitävät paikkansa, Suomesta on tullut Irakin shia-taistelijoiden turvasatama. Miten tämä vaikuttaa turvallisuuteen pitkällä tähtäimellä? Näitä kysymyksiä ei haluta kysyä.

Itse aiheutettuja ongelmia

Moni voi ajatella Timo Soinin osoittaneen vahvaa johtajuutta, kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Soinin johdolla antoi Jussi Halla-aholle ”kovan rangaistuksen” erottamalla hänet eduskuntaryhmän työskentelystä kahdeksi viikoksi.

Todellisuudessa Soinin teko oli heikkouden osoitus. Soini ei tiedä, miten Halla-ahoon pitäisi suhtautua ja ajautuu hätäisiin ratkaisuihin median painostamana.

Mooses ripittää Soinia

Heikkous suorastaan kutsuu haaskalintuja. Niinpä Paavo Lipponen intoutui arvostelemaan perussuomalaisia ja moitti näitä demokratian perusarvoilla leikkimisestä. Lipponen ymmärtää Halla-ahon kommentin tahallaan väärin ja käyttää sitä aseenaan Soinia vastaan:

”Mitä merkitystä on minimaalisilla rangaistuksilla, jos eduskuntaryhmän puheenjohtaja vielä ”tuomion” langettamisen jälkeen pitää ryhmän jäsenen diktatuuripuheita ”huumorina”?”

Lipponen lisäksi esittää erittäin röyhkeitä vaatimuksia Soinille:

”Jos puolue ei sanoudu irti äärilaitansa linjasta, se sulkee Lipposen mukaan itsensä pysyvästi parlamentaarisen yhteistyön ulkopuolelle.”

”Tarjolla on myös vaihtoehto, osallistuminen rakentavaan yhteistyöhön.”

Tuo rakentava vaihtoehto tarkoittaa, että perussuomalaisten pitäisi pettää suuri joukko äänestäjistään, ainakin ne vähän yli 15 000 helsinkiläistä, jotka äänestivät Halla-ahoa.

Kaasuputkimies

Kirjoitin aikanaan Lipposesta artikkelin, kun hän esiintyi kaasuputkiyhtiö Nordstreamin ”konsulttina”. Kaiken järjen mukaan Lipposen pitäisi olla Soinille helppo maali. Kuitenkin se on Lipponen, joka hyökkää Soinia vastaan, eikä toisin päin. Kaikesta tästä Soini saa syyttää vain itseään ja omia johtamistoimiaan.

Soinin ongelmana on se, että hän ei tiedä, mikä hänen viiteryhmänsä on. Toisaalta hän on median lellikki ja kaikkien poliitikkojen hyvä kaveri, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa. Toisaalta hän on Suomen johtavan systeemikriittisen puolueen puheenjohtaja, jonka pitäisi kanavoida tavallisen kansan tyytymättömyys poliittista eliittiä kohtaan siten, että harjoitettu politiikka muuttuu.

Kun Soini yrittää olla molempia, hän ei oikein onnistu kummassakaan.

Lipposta nimittäin voi hyvällä syyllä arvostella Suomen ajamisesta ”EU:n ytimeen”. Suomi liittyi euroon ilman kansanäänestystä Paavo Lipposen johdolla. Yksittäisenä henkilönä Paavo Lipponen on eniten vastuussa siitä, että Suomi ei Euroopan keskuspankin osakkaana voi luistella Kreikan maksukyvyttömyydestä yhtä helposti kuin naapurimaa Ruotsi.

Suomalainen veronmaksaja maksaa nyt ja tulevaisuudessa hintaa Paavo Lipposen politiikasta. Miksi Timo Soini ei näkyvästi hyökkää Lipposta vastaan? Siksi koska Soinilla on suurempi tarve pomputtaa omiaan kuin poliittisia vastustajiaan. Soini joutuu puolustuskannalle ja yrittää selitellä tekemisiään parhain päin:

”Yhtenä puolueemme perustajista, ja puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana (14 vuotta) en hyväksy puolueemme perusteetonta vähättelyä ja leimaamista. En edes Paavo Lipposelta ”

”Lipposella tuntuu olevan halua puuttua puolueiden hallituskelpoisuuteen. Siinä erämaassa Mooses saa kyllä kulkea yksin.”

Lipponen ei kulje erämaassa vaan Timo Soini. Hän itse antaa toiminnallaan aseet vastustajan käsiin ja joutuu puolustuskannalle. Paavo Lipposta voi moittia monista asioista mutta ei siitä, että hän käyttää hyväkseen vastustajan heikkoutta.