Miksi koraaneja poltetaan?

 

Varmasti oikea vastaus kysymykseen on se, että polttaminen on hyväksyttävä tapa hävittää muslimien pyhä kirja, kun se on kulunut liikaa käytössä. Kirjan heittämistä suoraan roskiin ei suositella.

Tanskalaisen Stram Kurs -puolueen edustavat tosin eivät polttaneet Koraania Malmön Rosengardin lähiössä siksi, että halusivat hävittää käytöstä poistettavan kirjan. Koraanin polttamisella todennäköisesti saa aikaan reaktion, joka nähtiin Malmössa polttamisen jälkeen, eli kaduille kerääntyi suuri joukko muslimeja rähinöimään ja rikkomaan paikkoja.

Stram Kurs (Tiukka Linja) on linjaltaan selkeästi radikaalimpi kuin aiemmat islam-kriittiset puolueet. Stram Kurs on selkeästi ilmoittanut, että se pyrkii kieltämään islamin harjoittamisen niin tiukasti kuin Tanskan perustuslaki sallii. Lisäksi puolue haluaa lähettää maahan turvapaikanhakijoina saapuneet takaisin lähtömaihinsa. Stram Kursin mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä saapuvilla maahanmuuttajilla ei ole kykyjä sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntaan ja toimia siellä tuottavina jäseninä.

Mitä Stram Kurs sitten tavoittelee tempauksillaan? Puolue tahtoo näyttää tanskalaisille, miten muslimit reagoivat Koraanin polttamiseen ja mahdollisesti saada tanskalaiset kysymään itseltään, millaisia fanaatikkoja maahan on päästetty asumaan.

Suomessa ja yleensä länsimaissa islamiin liittyviä asioita tutkivat enimmäkseen laitavasemmistoon kuuluvat henkilöt. Yksi tällainen on Emilia Palonen, joka ehti jo kommentoimaan Malmön tapahtumia.

” Jotenkin tuntuu vaikealta sanoa, että tämä olisi nyt jotenkin normaalia, koska eihän sen pitäisi olla normaalia. Toisaalta se on se ihmisten toivottomuuden tunne, joka alkaa eskaloitua.”

” Korona on aiheuttanut hyvin epätasa-arvoisen tilanteen. Keskiluokkaiset paperinpyörittäjät kyllä voivat valita, tekevätkö työnsä etänä vai toimistossa, mutta matalapalkka-aloilla samaa valinnanvaraa ei ole.”

Palosen pää on vasemmistolaisen ajattelun pehmentämä, mikä näkyy selityksissä, joissa syitä muslimien mellakointiin etsitään tavanomaiseen tyyliin sosioekonomisista tekijöistä eikä uskonnollisesta fanaattisuudesta.

Palonen ja luultavasti myös suuri osa suomalaisista on jo unohtanut, mitä muslimien sensitiivisyyden loukkaamisesta voi pahimmillaan seurata. 7. tammikuuta 2015 Said ja Cherif Kouachi tunkeutuivat Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen ja järjestivät verilöylyn, jonka aihana he murhasivat 12 ihmistä ja haavoittivat yhtätoista.

Palonen ehti myös mediassa kysellä, mistä mahtaa ”äärioikeiston” islamin vastustus kummuta. Vastaukseksi Palonen tarjosi ”valkoisen ylivallan kannattamista”. Tämä taas kertoo enemmän Palosesta itsestään ja hänen asenteistaan kuin niistä, jotka ovat huolissaan islamin vaikutuksesta eurooppalaisiin yhteiskuntiin.

Tampereella keskusteltiin islamista

Tampereen kirjamessujen yhteydessä järjestettiin islamia koskeva keskustelutilaisuus, johon osallistuivat Jaakko Hämeen-Anttila, Sylvia Akar, Wali Hashi, Marko Juntunen ja Ari Hukari. Osallistujalistan perusteella mitään kiihkeää väittelyä ei kannattanut odottaa vaan lähinnä hymistelyä ja päivittelyä.

Onneksi tilaisuuteen kuitenkin eksyi ”häirikkö”, joka jakoi osallistujille oheisen pamfletin. Siinä vertailtiin islamilaista shari’a-lakia ja pohdiskeltiin, onko shari’a yhteensopiva Suomen perustuslain kanssa. Dokumentissa on lyhyesti kerrottu ne syyt, miksi shari’a on selkeästi ristiriidassa Suomen perustuslain ja yleensäkin länsimaisten perusarvojen kanssa. Itsekin olen tässä blogissa useasti kertonut samasta asiasta.

Koska keskustelijat ja tilaisuuden johtaja edustavat monikulttuuri-ideologiaa ja islam-apologiaa, esitteiden jakajan toimintaan ei suhtauduttu varauksettoman myönteisesti. Minä taas pidän esitteiden jakajan työtä esimerkkinä onnistuneesta kansalaisvaikuttamisesta ja nostan hänelle hattua varsinkin, koska esite keskittyy olennaiseen ja on muutenkin erittäin asiallinen.

Hommafoorumilla nimimerkki potsidomestica kirjoitti, miten esite vaikutti keskustelijoihin:

” Keskustelun suunta kääntyi siis islamkriittisten ihmisten paheksuntaan. Erityisesti internetissä kirjoittelevia ihmisiä nimiteltiin surkeiksi tapauksiksi ja säälittäviksi ihmisiksi.”

”Vihanlietsontasyytökset lentelivät siis erityisesti Juntuselta joka otti erityisesti asiakseen syyllistää Islamiin kriittisesti suhtautuvia ihmisiä.”

Minun ja Mikko Ellilän kritiikki Marko Juntusen julkisia esiintymisiä kohtaan on siis jättänyt jälkensä. Juntusella on toki oikeus mielipiteisiinsä, mutta hänen julkisuudessa esittämänsä käsitykset ovat vapaata riistaa myös nimimerkkikirjoittajille.

Tampereen apologia

Aamulehti kirjoitti keskustelutilaisuudesta 14.2. otsikolla ”Islam, meillä on puhuttavaa”. Kyseisessä jutussa esitettiin Marko Juntusen käsityksiä:

” Akatemiatutkija Marko Juntunen muistutti, että nykyisin kammotun islamilaisen terrorismin historia on hyvin lyhyt.

- Jihadismi syntyi 1970-luvulla, itsemurhaiskut alkoivat 1980-luvulla ja radikalismi globalisoitui vasta vuoden 1996 paikkeilla.

Niin, vaikka oltiin kirjamessuilla, ja vaikka islamilaisesta maailmasta tulevien kirjailijoiden teokset ovat Suomessakin suosittuja, politiikka hallitsi keskustelua.

Panelistit harmittelivat, että islamista puhuttaessa asiantuntijat joutuvat väkisin ikään kuin puolustuksen puhemiehiksi, vaikka he itse eivät näe rooliaan tällaisena.”

Islamilaisen terrorismin moderni historia on toki lyhyt, jos sen laskee alkavan 70-luvulta, mikä on varsin mielivaltaista. Palestiinan arabien terrorismi nimittäin alkoi jo Britannian Palestiinan mandaattihallinnon aikana. Hebronin joukkomurhassa Palestiinan arabit murhasivat 67 juutalaista vuonna 1929. Useimmat suomalaismediat eivät mainitse tätä tapausta, koska niille Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 on naqba eli katastrofi, josta kaikki paha Lähi-idässä alkoi.

Juntunen myös unohtaa radikaalin islamin ideologiset juuret eli egyptiläisen Muslimiveljeskunnan, jonka opettaja Hassan al-Banna perusti vuonna 1928. Se historiallinen tapahtuma, joka motivoi veljeskunnan perustamista, oli kalifaatin lakkauttaminen vuonna 1924. Turkin presidentti Mustafa Kemal Atatürk lakkautti kalifaatin osana uudistusohjelmaansa. Radikaali islam syntyi jo 1920-luvulla mutta pääsi maailman tietoisuuteen vasta Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen vuonna 1979.

Pohjimmiltaan radikaali islam on paluuta kuviteltuun islamin kultaiseen aikaan eli neljän oikeamielisen kalifin hallintokauteen. Koska islam oli jäämässä tappiolle lännen vääräuskoisia vastaan, oikea ratkaisu oli paluu aitoon ja oikeaan islamiin. Radikaali islam oli siis reaktio islamilaisten maiden länsimaistumista vastaan, eikä mikään jihad-terrorismin nousu 70-luvulla. Terrorismi on nimittäin vain asymmetrisen sodankäynnin menetelmä eikä mikään ideologia.

”Ari Hukari on hiippakuntadekaani, joka on halunnut auttaa kristittyjä ymmärtämään islamia, mutta vakuutti, ettei lakaise ongelmia maton alle.

Emme voi hyväksyä kaikkea. Suomalaisten mielestä esimerkiksi pitää voida halutessaan luopua uskonnosta, mutta tiedämme, että monet muslimit eivät uskalla näin tehdä. Tämä on otettava vakavasti.”

Ilmeisesti keskustelutilaisuuden järjestäjät kuvittelivat, että Ari Hukarin läsnäolo tekisi tilaisuudesta jotenkin puolueettoman. Oheisessa vuodelta 2006 peräisin olevassa Vantaan Lauri –lehden jutussa Hukari sanoo:

” Islamismi on pelottavaa, mutta islam-fobia vielä pelottavampaa.”

Hukari ei kerro, mitä on islam-fobia. Hän ei myöskään myönnä, että on olemassa rationaaliset syyt pelätä islamin vaikutusvallan kasvua läntisessä maailmassa. Hukari ei tietenkään pane minkäänlaista painoarvoa sille, miten islamin pyhät kirjoitukset kehottavat suhtautumaan vääräuskoisiin ei-muslimeihin. Ongelmana on lähinnä se, miten vääräuskoiset ei-muslimit suhtautuvat islamiin.

Miksi islam-tutkimus ei kerro totuutta?

Syy, miksi moderni islamintutkimus ei onnistu kertomaan totuutta islamilaisen terrorismin syistä ja tavoitteista, ei löydy islamista vaan länsimaista itsestään. Itse olen lukenut kristityn (ja vasemmistolaisen) palestiinalaisaktivisti Edward Saidin kirjan Orientalismi. Kirja itsessään ei ollut erityisen totuudenmukainen, sillä siinä esitettiin vääristynyt kuva länsimaisesta ”itämaidentutkimuksesta” (Orientalism) ja väitettiin sitä rasistiseksi.

Teoksessaan Said lyttäsi aiemmin islamia ja Lähi-itää tutkineet orientalistit ja leimasi heidät rasisteiksi ja kolonialisteiksi varsin kevyin perustein eli lähinnä siksi, että he olivat länsimaalaisia ja tarkastelivat itämaita länsimaalaisen näkökulmasta. Olen lukenut myös Ibn Warraqin kirjan “Defending the West – Critique of Edward Said’s Orientalism”, Lienee turha sanoa, kumpi kirja käsittelee lähteitään rehellisemmin, Kuitenkin Saidin teos on vaikuttanut länsimaiseen islamintutkimukseen enemmän kuin mikään muu teos ja kuuluu edelleenkiin pakolliseen lukemistoon useissa länsimaiden yliopistojen islamintutkimuksen tiedekunnissa.

Edesmenneen Edward Saidin ajatuksia orientalismista voi katsella täällä (4 osaa). Dokumenttielokuvan käsitys orientalismista perustuu pitkälti populaarikulttuurin esittämään stereotyyppiseen kuvaan Lähi-idästä (mukaan luettuna Arnold Schwarzeneggerin elokuva Tosi Valheita). Todellisuudessa Said kuitenkin käsitteli kirjassaan orientalistien tutkimusta ja taidetta varsin yksisilmäisesti, mikä käy erinomaisen hyvin ilmi Ibn Warraqin kirjasta.

Saidin ajatukset eli ”älyllinen terrorismi”, kuten Jihadwatchin Hugh Fitzgerald asian ilmaisee, on saastuttanut länsimaisen islamintutkimuksen yhdessä Saudi-Arabiasta peräisin olevan rahan kanssa. Modernin islamintutkimuksen ”totuuteen” ei siis voi luottaa, koska tutkimus on korruptoitunutta ja älyllisesti epärehellistä.

En silti epäile, että Hämeen-Anttila ja Juntunen saisivat tutkimuksilleen rahoitusta Saudi-Arabiasta. Muualla lännessä näin vain on päässyt käymään ja suomalaisetkin islam-tutkijat tukeutuvat osittain esimerkiksi amerikkalaisiin tutkimuksiin. John Esposito johtaa Georgetownin yliopistossa saudirahoitteista keskusta, jonka tavoitteena on edistää muslimien ja kristittyjen yhteisymmärrystä (Prince Alwaleed bin Talal Center for Muslim-Christian Understanding). Hadith-kokoelmien englanninkieliset käännökset löytyvät Etelä-Kalifornian yliopiston sivuilta, joista nykyisin löytyy teksti ”Center for Muslim-Jewish Engagement”. Tämän perusteella herää kysymys, onko tutkimusten poliittinen oikeaoppisuus niiden totuudenmukaisuutta tärkeämpää.

Takaisin Tampereen keskusteluun

Tampereella järjestetyssä islam-keskustelussa ei keskustelijoiden kokoonpanon perusteella pyritty mihinkään aitoon debattiin, vaan tarjoamaan kuulijoille tietynlainen näkemys islamista. Miksi keskusteluun ei tuotu mukaan toisenlaista näkökulmaa?

Esimerkiksi Iivi Anna Masso olisi tuonut siihen mukaan ihmisoikeusnäkökulman, ja Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä olisi valottanut asioita yleisestä uskontokriittisestä perspektiivistä. Ari Hukarin tilalle olisi kristilliseltä puolelta voinut tarjota Islam ja Evankeliumi –kirjan kirjoittaja Risto Soramiestä tai Jihad – Islamin pyhä sota –kirjan kirjoittaja Seppo S. Kososta.

Näin tekemällä pamfletteja ei olisi tarvinnut jakaa, vaan pelkkä debatti olisi riittänyt. Ehkä tällöin ei myöskään olisi tarvinnut erikseen mollata nimimerkillä internetissä islamia kritisoivia kirjoittajia.

Radikaalit ja maltilliset

Kirjoituksessani Suurin osa muslimeista arvostaa demokratiaa viittasin tutkimukseen, jonka mukaan vain seitsemän prosenttia muslimeista on radikaaleja. Kokoomuksen Verkkouutiset otsikoi tuolloin näyttävästi: ”Jättitutkimus murskaa stereotypioita muslimeista” (juttua ei enää löydy Verkkouutisten sivuilta).

Jutussa kirjoitettiin seuraavasti:

”Kyselyn mukaan 93 prosenttia muslimeista edustaa maltillista linjaa, ja radikaaleja on vain 7 prosentin vähemmistö.”

Tuolloin totesin itse seuraavaa:

”Uutisesta ei käy ilmi, miten maltillinen ja radikaali erotetaan toisistaan. Tulkitaanko terrorismin kannattaja radikaaliksi ja terrorismin vastustaja maltilliseksi? Tällainen erottelu on joka tapauksessa mielivaltainen.”

Maltillisuuden määritelmä

Arvelin, että tuloksia oli tulkittu sopivasti halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta minulla ei ollut epäilykseni tueksi kättä pitempää. Lähi-idän asioiden tutkija Martin Kramer on kuitenkin lukenut John Espositon ja Dalia Mogahedin kirjoittaman kirjan ”Who Speaks for Islam – What a Billion Muslims Really Think” ja selvittänyt, mistä tuo seitsemän prosentin luku tulee. Kramer siteeraa kirjaa

”Gallup-tutkimuksen mukaan seitsemän prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että 9/11-terrori-iskut olivat täysin oikeutettuja, ja suhtautuu Yhdysvaltoihin negatiivisesti.

[…]

…seitsemän prosenttia, joita kutsumme ”poliittisesti radikalisoituneiksi” heidän radikaalin poliittisen suuntautumisensa takia

[…]

…ovat potentiaalinen terroristiryhmien värväyksen ja tuen lähde.”

Jos käsitys radikalisoitumisesta perustuu oleellisesti kysymykseen 9/11-iskujen oikeutuksesta, kyselystä tehtyjä päätelmiä voidaan pitää huterina. Kramer väittää Espositon ja Mogahedin käyttäneen vielä marraskuussa 2006 erilaista radikaalin määritelmää:

”Vastaajat, jotka sanoivat 9/11-iskujen olevan ei-oikeutettuja (1 tai 2 viiden pisteen asteikolla, jossa 1 tarkoittaa täysin oikeuttamatonta ja 5 täysin oikeutettua) tulkitaan maltillisiksi. Vastaajat, joiden mielestä iskut olivat oikeutettuja (4 tai5 samalla asteikolla), tulkitaan radikaaleiksi.”

Kramer väittää Espositon ja Mogahedin kaventaneen omaa radikaalin määritelmäänsä (vain viitoset ovat radikaaleja) päästäkseen tuohon seitsemän prosentin lukuun. He ovat myös levittäneet mediaan käsitystä, että loput 93 prosenttia olisivat maltillisia. Tämä käy ilmi esimerkiksi siteeratusta AFP:n uutisesta:

”Noin 93 prosenttia maailman muslimeista on maltillisia ja vain 7 prosenttia poliittisesti radikaaleja, ilmenee 50 000 haastatteluun perustuvasta mielipidetutkimuksesta.”

Sama tieto levisi myös Verkkouutisiin ja moniin muihin medioihin kansainvälisten uutistoimistojen kautta. Ne, jotka eivät pidä 9/11-iskuja ”täysin oikeutettuina”, ovat maltillisia ja tavallaan ”tuomitsevat” iskut. Tästä voidaan päätellä, että islamin nimissä tehtyjä terroritekoja voidaan pitää normaalin väkivaltarikollisuuden kaltaisena poikkeavana käyttäytymisenä.

Seuraavaa kirjan kappaletta Kramer luonnehtii absurdeimmaksi koskaan terrorismista kirjoitetuksi:

”Monet kysyvät: Jos muslimit todella hylkäävät terrorismin, miksi se yhä kukoistaa muslimien mailla? Nämä tulokset kuitenkin osoittavat, että terrorismi on samanlaista ”ulkoryhmän” toimintaa kuin mikä tahansa väkivaltarikollisuus. Samoin kuin Yhdysvaltojen kaupungeissa tapahtuva väkivaltarikollisuus ei indikoi amerikkalaisten hiljaista hyväksyntää, jatkuva väkivaltainen terrorismi ei todista muslimien hyväksyvän sitä. Tilastollisista todisteista valtaosa osoittaa päinvastaista.”

Yhdysvalloista tuskin löytyy ihmisiä, jotka hyväksyvät tai puolittain hyväksyvät välivaltarikollisuuden kuten ei myöskään piispoja tai muita kirkonmiehiä, jotka ylistävät väkivaltarikollisuuden autuutta. Kramer toteaa:

”Terrorismi kukoistaa islamilaisessa maailmassa, koska monet Espositon uudelleen määrittämät ”maltilliset” tukevat, oikeuttavat ja sietävät sitä tarpeeksi, jotta se leimaa heidän kulttuuriaan. Siksi Who Speaks for Islam on niin vaarallinen kokoelma virheellistä tietoa. Sen tarkoituksena on vakuuttaa, että muslimeilla ei ole juurikaan tekemistä asian kanssa ja nimenomaan meidän pitää kieltää islamofobia, muuttaa politiikkaamme tai keskittyä ”radikaalien” huolenaiheisiin. Kirja on hienostunut versio 9/11-salaliittoteorioista. Sen mukaan muslimit tekivät iskut huolimatta siitä, että he ovat arabeja ja muslimeja.”

Kirja myös jättää kertomatta niistä muslimeista, joiden mielestä iskut eivät olleet arabien tekemiä. Tämä kysymys pitäisi Kramerin mielestä kysyä, ennen kuin aletaan puhua iskujen oikeutuksesta. Ensimmäisessä muslimeille tehdyssä mielipidetutkimuksessa 61 prosenttia oli sitä mieltä, että arabit eivät olleet iskun takana. Vuonna 2006 prosenttiluku oli suurin piirtein sama riippumatta muslimien asuinmaasta.

Espositon tutkimukset ovat siis saudirahan korruptoimaa pseudotiedettä, kuten aiemmin epäilin.

Tutkimus: Suurin osa muslimeista arvostaa demokratiaa

Sivilisaatioiden välinen sota on peruutettu, koska muslimit haluavat samaa asiaa kuin mekin. Hekin haluavat demokratiaa ja elää rauhassa. Tätä asiaa on toitotettu niin kauan kuin muistan, ja joskus uskoin siihen itsekin. Nyt asiasta on tehty tutkimus, josta Kokoomuksen Verkkouutiset kirjoittaa otsikolla Jättitutkimus murskaa stereotypioita muslimeista.

Center for Muslim-Christian understanding

Pitää kuitenkin mennä sanojen taakse ja ensin katsoa, millainen laitos tutkimuksen on tehnyt. Verkkouutisten tutkimuksessa mainittiin John Esposito Georgetownin yliopistosta. Esposito johtaa laitosta nimeltä Prince Alwaleed Bin Talal Center for Muslim-Christian Understanding. Laitos on saanut nimensä saudiprinssi Alwaleed Bin Talalin mukaan, koska saudiprinssi lahjoitti keskukselle 20 miljoonaa dollaria joulukuussa 2005.

Tuosta Alwaleed Bin Talalista löytyy seuraava uutinen. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen saudiprinssi tarjosi silloiselle New Yorkin pormestarille Rudy Giulianille 10 miljoonan dollarin lahjoitusta. Giuliani kieltäytyi tarjouksesta, kun prinssi totesi Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan myötävaikuttaneen terrori-iskuihin.

Konservatiivisen Frontpage Magazinen mukaan keskuksen johtaja John Esposito on tullut tunnetuksi voimakkaana islamilaisen radikalismin puolustelijana ja on kirjoittanut ennen lahjoitusta useita kirjoja, joissa vähätellään islamistisen ideologian globaalia vaikutusta. Lisäksi keskuksen palkkalistoilla on henkilöitä, joilla on yhteyksiä Muslimiveljeskuntaan, sekä saudihallinnon edustajia. Artikkelissa myös vihjaillaan yhteyksistä järjestöihin, joilla on terrorismikytköksiä.

Vaikka nämä kytkökset eivät olisikaan epäilyttäviä, lienee selvää, että tutkimuksen tehneen keskuksen tarkoituksena on antaa länsimaiselle yleisölle positiivinen kuva islamista. Epäselväksi jää, miten keskus yrittää vaikuttaa muslimien kuvaan kristinuskosta tai länsimaista. Hieman epäilyttää, että Saudi-Arabiassa kristityistä ei anneta kovin positiivista kuvaa, onhan kristinuskon harjoittaminen kuningaskunnassa kiellettyä.

Radikaalit vain pieni vähemmistö

Palastaan takaisin Verkkouutisten artikkeliin, joka siteeraa Espositoa

Kävi ilmi, että muslimit arvostavat länsimaita - myös Yhdysvaltoja - kansalaisoikeuksien kunnioittamisesta, demokraattisesta järjestelmästä ja teknologisesta kyvykkyydestä. Samanlaisia vapauksia ja oikeuksia toivottiin omaankin maahan.

Eli palavat Yhdysvaltojen liput ja Kuolema Amerikalle –huudot eivät edusta muslimien valtavirtaa. Kuolemaa Tanskalle huutaneet mielenosoittajat edustavat sitä seitsemän prosentin vähemmistöä. Seitsemän prosenttia 1,3 miljardista on 91 miljoonaa Robert Spencerin Jihadwatchin mukaan, eli aika suuresta luvusta on silti kyse.

Teknologinen kyvykkyys liittyy sodankäyntiin, jossa Yhdysvallat ja Israel ovat olleet täysin ylivoimaisia muslimimaihin verrattuna. Eli pohjimmiltaan tuo arvostus liittyy islamilaisen maailman tekniseen ja taloudelliseen takapajuisuuteen verrattuna länsimaihin ja muslimien tietoisuuteen tästä tosiasiasta. Mistään todellisesta kunnioituksesta ei ole kyse.

Verkkouutiset jatkaa:

Kyselyn mukaan 93 prosenttia muslimeista edustaa maltillista linjaa, ja radikaaleja on vain 7 prosentin vähemmistö. Eivätkä radikaalit ole sen uskonnollisempia tai huono-osaisempia kuin maltillisetkaan. Päinvastoin, he ovat useimmiten paremmin koulutettuja ja hyvissä töissä.

Tässä murtuu illuusio siitä, että köyhyys ja syrjäytyneisyys aiheuttaisivat terrorismia. Radikaalit ovat paremmin koulutettuja. Kuuleeko Yleisradio?

Uutisesta ei käy ilmi, miten maltillinen ja radikaali erotetaan toisistaan. Tulkitaanko terrorismin kannattaja radikaaliksi ja terrorismin vastustaja maltilliseksi? Tällainen erottelu on joka tapauksessa mielivaltainen.

Esposito jatkaa vielä

Ironista kyllä, radikaalit uskovat demokratiaan jopa maltillisia enemmän. He ovat tosin aika kyynisiä sen suhteen, saadaanko sitä koskaan.

Radikaalit siis uskovat demokratiaan vielä enemmän kuin maltilliset. Tämä tuskin kertoo siitä, että radikaalit hirveästi arvostaisivat demokratiaa. He vain uskovat pääsevänsä valtaan sen avulla. Kun he ovat päässeet valtaan, he eivät enää tarvitse demokratiaa. Useat islamilaiset maat ovat harvainvaltaisia diktatuureja, joissa pieni, usein korruptoitunut länsimielinen eliitti hallitsee ja moskeijoiden kautta toimivat islamistit muodostavat ainoan merkittävän oppositiovoiman.

Esimerkiksi Muslimiveljeskunta järjestää sosiaalipalveluja vähäosaisille ja tarjoaa rahanvälityspalveluja, joiden avulla lännessä työskentelevät muslimit lähettävät rahaa sukulaisille kotimaassa. Muslimiveljeskunnan taustalta luonnollisesti löytyy Persianlahden öljymaista peräisin olevaa rahaa.

Mitä on muslimien haluama demokratia?

Muslimit kuitenkin suorastaan janoavat demokratiaa:

Sama piirre tuli esiin tutkimuksessa laajemminkin: muslimit haluavat demokratiaa, mutta eivät salli Yhdysvaltain tuovan sitä heille väkisin. Muslimien mielestä suurin este paremmille väleille lännen kanssa onkin se, etteivät länsimaat arvosta islamia, vaan tahtovat pakottaa muslimit samaan läntiseen muottiin.

Tässä tulee esiin keskeinen kysymys, eli mikä on se demokratia, jota muslimit haluavat, ja mihin se johtaa. Yhdysvallat on pystyttänyt väkisin demokratian Irakiin ja Afganistaniin, ja molemmissa maissa on luotu perustuslaki ja pidetty vaalit. Erilaiset aseelliset ryhmittymät taistelevat maassa olevia ulkomaalaisia joukkoja vastaan. Tällainen demokratia on siis väärin, vaikka molempien maiden perustuslait sisältävät viittauksen islamilaiseen shari’a –lakiin.

Millaisen demokratian muslimit sitten itse loisivat? Tuskin se hirveästi ulkoisilta puitteiltaan poikkeaisi Afganistanin ja Irakin demokratioista. Vaalit ja äänten lasku toimisivat varmasti jotenkuten, mutta shari’a -demokratia tuskin vastaa länsimaista liberaalia demokratiaa kansalaisvapauksineen etenkään vähemmistöjen ja naisten oikeuksien osalta. On jopa todennäköistä, että naisten ja vähemmistöjen oikeudet heikkenisivät demokratian myötä.

Lisäksi on syytä kyseenalaistaa, miten hyvin demokratia toteutuu etnisesti ja uskonnollisesti hajanaisissa maissa. Jos ihmisten äänestyskäyttäytyminen määräytyy uskonnon, etnisen ryhmän tai heimon perusteella, voiko puhua mistään todellisesta demokratiasta? Jos radikaalit lisäksi voittavat vaalit, uusi demokraattisesti valittu hallinto ei välttämättä ole vanhaa epädemokraattista hallintoa rauhantahtoisempi tai ystävällismielisempi länsimaita kohtaan. Tämä nähtiin edellisissa Palestiinalaishallinnon vaaleissa, joissa islamistinen Hamas korjasi potin.

Myös syy lännen ja islamilaisen maailman tulehtuneista väleistä vieritetään yksipuolisesti lännen niskoille. Kunhan me vain arvostaisimme islamia enemmän, välit kohentuisivat. Uutisesta ei kuitenkaan selviä, miten paljon islamia pitäisi arvostaa. Jos lännessä ei arvosteltaisi islamin nimissä tehtyjä ihmisoikeusloukkauksia ja pidättäydyttäisiin profeetta Muhammadin epäkunnioittavasta kohtelusta, sivilisaatioiden yhteentörmäystä ei olisikaan. Jospa me vähän tinkisimme sananvapaudesta kulttuurienvälisen rauhanomaisen rinnakkainelon hyväksi.

Valitettavasti hampaattoman myöntyväisyyden tie johtaa dhimmiyteen, koska islam ei tunnusta muita uskontoja tasavertaisiksi. Vain täydellinen alistuminen islamin ylivaltaan lopulta kelpaa, ja tuskin lännessä tähän on halua edes kiihkeimmillä kulttuurirelativisteilla.

Geert Wildersin tuleva elokuva

Hollantilaispoliitikko Geert Wildersin uusi elokuva islamista ilmestyy pian. Tässä pieni ennakkopätkä.



Tuossa pätkässä on lainattu elokuvaa Islam what the West needs to know. Kyseinen elokuva löytyy suomeksi tekstitettynä täältä. Ohessa ensimmäinen osa:

Maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustaja

Olin yllättynyt, kun kirjakaupassa havaitsin, että Robert Spencerin kirja Truth about Muhammad on nyt saatavilla suomeksi nimellä Totuus Muhammadista – maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustajasta. Koska valtamediat eivät varmasti noteeraa tätä kirjaa, ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan.

Spencerin kirja ei ole mikään kaiken kattava Muhammadin elämäkerta eikä se edes väitä olevansa sellainen. Kirja keskittyy Muhammadin elämän niihin puoliin, joita terroristit käyttävät oman toimintansa perusteluina. Kirja myös pyrkii oikaisemaan virheellisiä käsityksiä islamista rauhan uskontona. Jaakko Hämeen-Anttila ei siis ikinä kirjoittaisi tämän kaltaista teosta.

Robert Spencer on uskontotieteiden maisteri Pohjois-Carolinan Chapel Hillin yliopistosta, ja hän on viimeiset vuodet keskittynyt kirjoittamaan kirjoja ja artikkeleita, jotka käsittelevät islamia ja sen suhdetta terrorismiin. Spencer ei sano vastustavansa islamia sinänsä, vaan pelkästään niitä piirteitä, jotka rohkaisevat väkivaltaa ja islamin ylivaltapyrkimyksiä. Spencer pitää yllä Jihadwatch- ja Dhimmiwatch –sivustoja, jotka keräävät uutisia islamin nimissä tehdyistä väkivallanteoista ja kommentoivat niitä. Dhimmiwatch keskittyy uutisiin, joista näkyy läntisen maailman alistuva ja myöntyväinen asenne islamin ylivaltapyrkimyksiä kohtaan.

Sanotaan, että muslimit eivät palvo Muhammadia, mutta Muhammad on silti keskeinen henkilö islaminuskossa. Tämä selvisi eurooppalaisille viimeistään Tanskan pilakuvakriisissä puolitoista vuotta sitten. Muslimeille Muhammad on täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva, ja Muhammadin teot muodostavat käyttäytymisnormin niille, jotka pyrkivät noudattamaan islamin sääntöjä.

Suomalaisessa islamiin liittyvässä keskustelussa usein keskitytään liikaa Koraaniin ja helposti unohdetaan profeetta Muhammadin esimerkin eli sunnan keskeinen osa islamissa. Koraani on kuitenkin vain kokoelma ilmestyksiä, jotka eivät muodosta mielekästä kokonaisuutta, jos niitä ei yhdistetä profeetta Muhammadin elämään ja toimintaan.

Spencerin kirja nojaa islamin varhaisimpiin lähteisiin eli Ibn Ishaqin Muhammad-elämäkertaan ja Hadith-kirjoituksiin, jotka koottiin pari sataa vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Tässä yhteydessä Spencer korostaa, että historiallinen totuus ja muslimien usko kannattaa erottaa toisistaan. Spencerin kirjassa käsitellään Muhammadin elämää siten, kuin muslimit uskovat, vaikka se ei olisikaan todistettavissa oleva historiallinen totuus.

Ayaan Hirsi Alin Neitsythäkki-kirjassa Muhammadia kuvattiin sanoilla ”perverssi tyranni”. Spencerin kirjasta käy ilmi, mihin tämä näkemys perustuu. Muhammad ei ollut mikään perinteinen profeetta, vaan poliittinen johtaja ja sotapäällikkö, joka ei arkaillut käyttää väkivaltaa eikä rohkaista seuraajiaan väkivaltaan. Totuus Muhammadista kuvaa, mihin perustuu islamiin usein liitetty misogynia, suvaitsemattomuus ja väkivalta.

Totuus Muhammadista ei ole tarkoitettu islamin asiantuntijoille vaan niille, jotka haluavat ymmärtää radikaalien islamistien käyttäytymistä ja sen syitä. Mikäli olet jo tutustunut profeetta Muhammadin elämään ja ymmärrät, mistä islamilaiset terroristit ammentavat perustelunsa toiminnalleen, kirja ei tuo merkittäviä uusia näkökulmia. Jos taas olet vasta hakemassa vastauksia, kirja tarjoaa selkeän ja helppotajuisen esityksen profeetan elämän nykyaikaan vaikuttavista tekijöistä.

Jaakko Hämeen-Anttilan valtion tiedonjulkistamispalkinnon voittanut kirja Islamin käsikirja kertoo sinänsä ansiokkaasti islamin varhaishistoriasta. Kirja ei kuitenkaan onnistu selittämään, miksi islamilainen terrorismi on viime vuosina lisääntynyt. Spencerin Totuus Muhammadista täydentää puuttuvat kohdat ja väittää, että islamilaiset terroristit eivät välttämättä toimi vastoin islamin opetuksia, kun he käyttävät väkivaltaa. Kirjan mukaan islamilaisten terroristien oikeutus teoilleen on johdettavissa profeetta Muhammadin esimerkistä. Rauhanomaisten muslimien pitäisi pyrkiä osoittamaan terroristien oikeutus väkivallalleen pätemättömäksi sen sijaan, että he syyttäisivät ei-muslimeja islamofobiasta. Jos rauhanomaiset muslimit eivät tee näin, ei-muslimien islamofobia ei ainoastaan ole oikeutettua vaan on myös järjellisesti perusteltu lähestymistapa islamiin sinänsä.

Totuus Muhammadista on hankittavissa ainakin seuraavista internet-osoitteista:

Kotisatama
Suurikuu.fi
Bookplus
Burning Books

Kirja löytyy lisäksi Akateemisesta kirjakaupasta. Myös itse kukin voi vaikuttaa kirjastohankintoihin tiedustelemalla teosta omasta paikallisesta kirjastostaan.

Lisäys: Pikkupojan kommentista kopioin tähän linkin kustantajan (Cranite Oy) sivuille.

Lindholmin hutilyönti

Jari Lindholm arvosteli suomalaisen terrorismiasiantuntemuksen tasoa blogikirjoituksessaan 13. heinäkuuta. Lindholmin kirjoituksesta voi todeta, että maailma ei olisi köyhempi, jos kirjoitusta ei olisi ilmestynyt lainkaan.

En ole lukenut kirjoituksessa mainittua haastattelua, mutta esimerkiksi seuraavassa Eversti (evp) Erkki Nordberg pohdiskelee varsin asiallisesti ääri-islamilaista terrorismia. Tuon Lindholmin oman lehden vanhan jutun perusteella en uskaltaisi sanoa Lindholmin tavoin, että Nordbergin käsitykset islamista ovat pelottavan hataria. Itse asiassa Nordberg ilmaisee islamilaisen terrorismin ideologisen taustan ihan kelvollisesti.

Lindholm tuntuu monen muun vasemmistoliberaalin tavoin elävän siinä uskossa, että terrorismi on sama kuin Al-Qaeda. Jos Al-Qaeda tilapäisesti vahvistuu Pakistanin ja Afganistanin heimoalueilla, terrorismin vaara lisääntyy. Tämä käsitys on vähintäänkin yksipuolinen ja sivuuttaa radikaalin islamin ideologian täysin.

Nordberg ja Sayyid Qutb

Nordbergin haastattelussa on Lindholmin mukaan typeriä ja asiantuntemattomia vastauksia. Näistä hän nostaa esille seuraavan:

"Tässä yhteydessä pitää palata egyptiläisen Sayyid Qutbin (1906-66) ideologioihin. Hänhän alkoi pitää amerikkalaista yhteiskuntaa saatanallisena jouduttuaan 1950-luvun vaihteessa Yhdysvalloissa naisen viettelemäksi. Siksi islamistit pitävät yökerhoja synnin ja pahuuden pesäpaikkoina.”

Edellyttäen, että toimittaja on siteerannut Nordbergia oikein, vastauksessa on kieltämättä asiavirheitä, jotka tosin ovat itse asian kannalta merkityksettömiä. Qutb ei joutunut vietellyksi vaan kuvaili amerikkalaista naista seuraavin sanankääntein (oma vapaa käännös):

”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”

Qutb ei itse käynyt yökerhoissa, vaan hänen käsitystään amerikkalaisen naisen viettelykyvystä muovasivat kirkkotanssiaiset Greeleyn pikkukaupungissa Coloradon osavaltiossa. Greeley sijaitsee 160 kilometriä Denveristä pohjoiseen eikä kirkkotanssiaisissa edes tarjottu alkoholia. Qutb on itse kirjoittanut kokemuksistaan Yhdysvalloissa jopa kirjan, josta voi lukea esim. oheisesta artikkelista.

En tiedä, voiko islamistien pakkomiellettä yökerhoihin johtaa suoraviivaisesti Qutbin kokemuksista, kuten Nordbergin haastattelusitaatissa on tehty. Joka tapauksessa juhlivat nuorevat ovat olleet terrori-iskujen kohteena mm. Balin pommituksessa. Lisäksi äskettäin Lontoossa epäonnistunut autopommi-isku olisi kohdistunut nuorison suosimaan Tiger Tiger –yökerhoon. Mistään fantasioista ei ole kyse, vaan islamistiterroristit ovat todistetusti kohdistaneet iskuja yökerhoihin tai yökerhoalueille.

Dhimmi Lindholm

Lindholm lisäksi kutsuu Bernard Lewisia Bushin suosikki-islamologiksi, mikä on asiallisesti oikein, mutta ei anna täyttä kuvaa miehen elämäntyöstä. Hän lisäksi siteeraa Lewisia aiheesta, josta tämä on kirjoittanut suhteellisen vähän eli ei-muslimien kohtelusta islamilaisen vallan alla. Viittaus keskiaikaiseen Eurooppaan on asiaton, koska kukaan ei nykypäivänä enää ole palauttamassa inkvisitiota Eurooppaan. Sen sijaan on runsaasti niitä, jotka haluavat palauttaa dhimmi-instituution.

Lindholm siteeraa Nordbergin haastattelua:

“Kun islamistit valloittivat osan Eurooppaa, kristityt ja muut olivat heille eräänlaisia ali-ihmisiä, dhimmejä. Heille laadittiin säännöt, jollaiset olivat 1940-luvulla voimassa Varsovan ghetossa.”

Tämän perusteella Lindholm päättelee Nordbergin käsitysten islamista olevan hataria. Nordbergin esittämä vertaus on kuitenkin asiallisesti oikein. Muslimit suhtautuivat ja suhtautuvat edelleen ei-muslimeihin lähtökohtaisesti huonompina ihmisinä. Yksi dhimmin tunnusmerkeistä oli muslimeista erottuva pukeutuminen, ja myös tähti Varsovan geton asukkaiden rinnassa voidaan jäljittää islamilaiseen maailmaan. Keltainen rintamerkki sai alkunsa yhdeksännen vuosisadan Bagdadista.

Lindholm yritti siis tuhota Erkki Nordbergin uskottavuuden mutta onnistui ainoastaan löytämään pari merkityksetöntä epätarkkuutta ja teki niistä kohtuuttomia johtopäätöksiä. Lindholm totesi:

”Olen nähnyt al-Qaidan aatteellisista juurista hämmästyttäviä yksinkertaistuksia.”

Minä esitän tässä yhden yksinkertaistuksen lisää. Al-Qaedan ideologiset juuret löytyvät Koraanista, Hadithista ja Sirasta. Tämä ei tietystikään ole koko totuus. Kun tuohon lisätään länsimaiden teknologinen, taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, jonka islamilainen maailma joutui kohtaamaan 1800- ja 1900-luvuilla, päästään jo aika lähelle radikaalin islamin synnyn syitä. Itseään ylivertaisena vuosisatoja pitänyt islamilainen sivilisaatio ei koskaan ole pystynyt hyväksymään omaa sotilaallista voimattomuuttaan.

Erkki Nordbergin kirjaa en ole hommannut, koska yli 40 euron hinta tuntui suolaiselta. Mitä todennäköisimmin tulen kuitenkin vielä tutustumaan hänen teokseensa ja toivon, että hän eläkkeelläkin jaksaa edelleen tutkia ja pohtia islamilaista terrorismia ja sen syitä.

Lisäys 17.7. Nordbergin haastattelua Suomen kuvalehdessä on käsitelty myös Uskonto-blogissa 7.7

2. lisäys 17.7. Jari Lindholm kommentoi tätä kirjoitusta blogissaan. Jätän nimimerkin ja sen käytön perustelematta ja vastaan ainoastaan hänen pääpointtiinsa. Nordberg on aivan varmasti amatööri. Siitä huolimatta uskon hänen pystyvän parempaan analyysiin kuin akateemiset ns. ammattilaiset, jotka yleensä edustavat vasemmistolaista näkökulmaa. Heidän kirjoituksiaan luin kirjasta Tuhat ja yksi askelta, jota lukiessa oli ajoittain vaikea tietää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos Nordberg pystyy parempaan kuin kyseisessä kirjassa esiintyneet esseistit, eteenpäin on menty.

Siitä olen täysin samaa mieltä Jari Lindholmin kanssa, että ei ole mitään syytä aliarvioida radikaalien islamistien ideologian johdonmukaisuutta. Qutbin ajatukset ovat johdonmukaisia islamin perusopetusten ja islamilaisen perinteen kannalta, vaikka Qutbin tulkinta jahiliyya-käsitteestä tuntuu aika tiukalta. Qutbin ajatukset kolahtavat islamilaisessa kulttuuripiirissä kasvaneelle tai länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomalle muslimitaustaiselle toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajalle, mutta länsimaalaiselle ne ovat varmasti tolkuttomia ja vastenmielisiä. Qutbin Milestones eli ”Virstanpylväät” löytyy myös netistä. Tuon perusteella Qutbin ajatuksista löytyy yhtäläisyyksiä sekä fasismin että kommunismin kanssa, vaikka radikaalin islamin opit perustuvat islamin pyhiin kirjoituksiin, profeetan esimerkkiin ja islamilaisiin perinteisiin. Qutbin utopia tosin ei perustu materialistiseen determinismiin, vaan hän halajaa paluuta suurelta osin kuvitteelliseen profeetan ja hänen neljän ensimmäisen seuraajansa aikaiseen puhtaaseen ja oikeaoppiseen islamilaiseen yhteiskuntaan.

Helsingin Sanomat kommentoi 9/11-vuosipäivän yhteydessä radikaalin islamin ideologiaa samalla tavalla aliarvoivaan sävyyn, josta Lindholm syyttää Nordbergia. Kirjoitin tästä aikanaan artikkelin.

Jaakko Hämeen-Anttila – islamin puolustelija

En ole kirjoituksissani varsinaisesti käsitellyt syytä, miksi tämän blogin aikanaan perustin. Kirjoittelen harvakseltaan, koska minulla ei yleensä ole riittävästi aikaa keskittyä kirjoittamiseen perhesyiden takia.

En kiinnostunut islamista, kun Ajatollah Khomeini julkaisi fatwan Salman Rushdien Saatanalliset Säkeet –kirjan takia. Uskoin Khomeinin olevan fundamentalisti, jonka näkemyksillä ei ollut laajaa kannatusta.

Samalla tavalla en etsinyt syitä islamista, kun äärimuslimit myöhemmin tekivät terroritekoja Lähi-idässä. En myöskään kyseenalaistanut näkemystä, jonka mukaan 9/11-terrori-iskujen tekijät edustivat fundamentalistista islamia, joka vääristää kuvaa islamista rauhanomaisena uskontona.

Heräsin todellisuuteen vasta, kun tanskalaislehti Jyllands Postenin julkaisemat Muhammad-karikatyyrit saivat aikaan mielenosoituksia sekä Euroopassa että islamilaisessa maailmassa. En niinkään ihmetellyt muslimien kiihkeitä reaktioita pilakuviin kuin maailman median käsittämätöntä pidättyväisyyttä pilakuvien julkaisussa.

Yksikään suomalaislehti ei julkaissut pilakuvia eikä niitä näytetty television ajankohtaisohjelmissa. Pilakuvat olivat nähtävissä vain internetissä. Suomalainen kansallismielinen sivusto www.suomensisu.org julkaisi pilakuvat, ja tämän seurauksena Suomen Sisua vastaan käynnistettiin poliisitutkinta, jossa epäiltiin Suomen Sisu –järjestön syyllistyneen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Oikeus voitti lopulta, koska syyttäjä ei katsonut syyteharkinnassa aiheelliseksi nostaa syytettä. Asiantuntijana kuultiin professori Jaakko Hämeen-Anttilaa, jonka mukaan kuvat olivat loukkaavia muslimien silmissä.

Virallinen Suomi oli hiljaa eikä tukenut vaikeuksiin joutunutta toista pohjoismaata. Lehdissä vihjailtiin muslimien reaktion olleen seurausta Tanskan rasistisesta ulkomaalaispolitiikasta, eli kaikki oli tanskalaisten syytä, ja muslimien reaktio oli ymmärrettävä seuraus.

Suomen johdon käyttäytymistä voi toki selittää kansallisella edulla. Suomelle joutuminen konfliktiin yli miljardin ihmisen tunnustaman uskonnon kanssa olisi merkinnyt merkittävää taloudellista menetystä. Useilla suomalaisyrityksillä on liiketoimintaa islamilaisessa maailmassa, ja on näiden yritysten ja samalla Suomen edun mukaista välttää pilakuvakiistan kaltaisia konflikteja.

Silti pilakuvakohu toi mieleen suomettumisen ajan pahimmat vuodet, kun kaikki kritiikki kommunismia ja neuvostojärjestelmää kohtaan tulkittiin neuvostovastaisuudeksi. Median ja johtavien poliitikkojen pidättäytyväinen ja suorastaan pelkurimainen esiintyminen pilakuvakriisissä oli omiaan vahvistamaan käsitystä Suomesta maana, joka ei arvosta sananvapautta vaan on valmis uhraaman sen konfliktien välttämiseksi.

Islamin selittäjä

Aiemmassa kirjoituksessani Suomen virallinen islamin selittäjä arvostelin Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Islamin käsikirja. Ihmettelin silloin, miksi Hämeen-Anttila tuntuu selittävän asiat islamin kannalta parhain päin.

Myöhemmin etsin Hämeen-Anttilan kirjoituksia islamista ja törmäsin tähän. Kirjoituksen otsikko kertoo itse asiassa kaiken oleellisen: ”Armeliaan islamin äänitorvi”. Tässä kirjoituksessa Hämeen-Anttila toteaa: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla.”

Jos lähtökohta on tuollainen, on turha ihmetellä, miksi Hämeen-Anttila kirjoittaa Islamin käsikirjan kaltaisia kirjoja. Tavoitteena ei ole kertoa totuus sellaisena kuin se on, vaan esittää ”monipuolisempi” kuva islamista. Kyynikko sanoisi, että Hämeen-Anttila kuvaa islamin juuri sellaisena, kuin me haluamme sen nähdä. Omasta puolestani voin sanoa, että Hämeen-Anttilan islam vastaa omaa aikaisempaa toivekuvaani islamista. Valitettavasti se ei täysin pidä yhtä todellisuuden kanssa.

Olen seurannut uutisia aktiivisesti ja minusta Hämeen-Anttilan käsitys islamin mediakuvasta ei täysin pidä paikkansa. Muslimien tekemien terroritekojen syiksi ei tarjota islaminuskoa, vaan vääryyksiä, joita muslimit ovat kärsineet ”Palestiinassa”, Irakissa ja Afganistanissa. Selitykseksi tarjotaan myös sosioekonomisia syitä tai ”globaalia eriarvoisuutta”, jolla dosentti ja kehitysmaatutkija Pentti Multanen selittää Allahin nimessä tehdyt terroriteot.

Tietysti ihmiset voivat mielessään yhdistää terroriteot islamiin, koska niitä tekevät enimmäkseen muslimeiksi itsensä tunnustavat ihmiset. Siksi onkin välttämätöntä todistella kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, että valtaosa muslimeista on rauhanomaisia eikä heitä voi syyllistää heidän uskontonsa nimissä toteutetuista terroriteoista.

Islamia ei levitetty miekkalähetyksellä

Olen lukenut Islamin käsikirjan lisäksi myös Hämeen-Anttilan teokset Islamin monimuotoisuus ja Johdatus Koraaniin. Hämeen-Anttila korostaa näissä teoksissa yhtä asiaa. Islamia ei hänen mukaansa voida sanoa levitetyn miekkalähetyksellä. Itse ihmettelin tätä jo Islamin käsikirjan arvostelussani. Ihmettelen edelleen, mutta luulen löytäneeni selityksen.

Kaikki riippuu siitä, miten miekkalähetys määritellään. Jos käännytettävän on valittava joko kääntyminen tai kuolema, kyse on miekkalähetyksestä. Jos taas kolmantena vaihtoehtona on suojelurahan eli jizyan maksu, kyse ei enää ole miekkalähetyksestä. Lisäksi täytyy todeta, että islam ei kaikkialla levinnyt sotajoukkojen mukana, vaan arabialaiset kauppiaat levittivät uskontoa Afrikassa. Myöskään nykyisen Indonesian alueella islam ei levinnyt valloitusretkien mukana.

Hämeen-Anttila ei voi kuitenkaan kiistää, että islam levisi, koska arabit valloittivat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueita, joilla aiemmin tunnustettiin kristinuskoa, juutalaisuutta ja zarahustralaisuutta. Hänelle tuntuu riittävän, että islamisoituminen kesti vuosisatoja. Ei-muslimien kohtalo islamin vallan alla ei hänen mielestään ole merkittävä asia, johon pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota.

Myös Intian niemimaalle islam tunkeutui väkivaltaisesti. Hindut olivat selkeästi monijumalaisia, eli sinällään muslimien halveksunnan arvoisia. Käytännön tekijät, ei islam, pakottivat kuitenkin ulottamaan pelkästään ”kirjan kansoille” eli juutalaisille ja kristityille tarkoitetun jizya-veron myös hinduille.

Buddhalaisuus ei ole varsinainen uskonto vaan agnostinen filosofia. Tästä huolimatta tai ehkä juuri tästä syystä buddhalaiset ”kuvainpalvojat” ovat joutuneet kärsimään islamin valloituksista ehkä enemmän kuin mikään muu uskonto. Moni muistaa, kuinka Afganistanissa talebanit räjäyttivät Bamyanin Buddha-patsaat. Nämä patsaat olivat jäänteitä ajalta, jolloin buddhalaisuus oli valtauskonto Keski-Aasiassa. Miksi buddhalaisuus katosi kyseiseltä alueelta? Oliko syynä islamin voittokulku? Nykypäivän esimerkkejä buddhalaisuuden ja islamin kohtaamisesta kannattaa etsiä Thaimaan eteläosista, jossa konflikti on jo vaatinut yli 2000 ihmisen hengen.

Teknisesti Hämeen-Anttila on oikeassa myös siitä syystä, että islamin valloitusten tavoitteena ei ollut suoranainen käännytys vaan islamilaisen sosiaalisen järjestyksen levittämien. Islam siis hallitsee ja muut uskonnot (juutalaisuus ja kristinusko) ovat sille alisteisia. Tällä ei ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden tai uskonnonvapauden kanssa etenkään, jos nämä käsitteet ymmärretään länsimaisella tavalla.

Oman aikansa ilmentymänä islamin väitetyllä suvaitsevaisuudella on kuitenkin sosiaalinen tilaus nimenomaan nykypäivänä, kun muslimit sankoin joukoin pyrkivät siirtolaisiksi Eurooppaan. Siksi Hämeen-Anttilakin pyrkii korostamaan islamin roolia kreikkalaisen filosofian välittäjänä keskiajan Eurooppaan, joka Hämeen-Anttilan teoksissa kuvataan takapajuiseksi paikaksi. Hämeen-Anttila kuitenkin tuntuu unohtavan, että islamin valloitukset kohdistuivat nimenomaan kristillisen kulttuurin ydinalueisiin, joihin Eurooppa ei tuolloin lukeutunut. Myös Bysantin rooli islamin tulppana ja kreikkalaisen filosofian välittäjänä jää vaille ansaitsemaansa huomiota.

Kulttuurien konflikti

Lännessä ja islamilaisessa maailmassa kohua herättänyt Samuel Huntingtonin kirja Clash of Civilizations and the Remaking of World Order saa tuomionsa myös Jaakko Hämeen-Anttilalta. Jaakko kuitenkin ilmaisee asian toisella tavalla: ” Ongelma-alueiden konfliktien syyt eivät ole kulttuurissa tai uskonnoissa. Terrorismin ja väkivallan syyt niin Palestiinassa kuin New Yorkissakin ovat taloudellisia ja sosiaalisia: köyhä, työtön ja turhautunut ihminen turvautuu helposti väkivaltaan. Parempi vaihtoehto on, että tällainen ihminen juo liikaa alkoholia ja mukiloi lähiympäristöään, huonommassa vaihtoehdossa ihminen tekee samanlaisia asioita, mutta paljon tehokkaammin -- eli ryhtyy terroristiksi.” Voiko ihminen enempää olla uskollinen marxilaiselle historiankäsitykselle kuin Hämeen-Anttila?

Vaikka islamilainen jihadisti selkeästi ilmaisisi motivaation teoilleen löytyvän islamin opetuksista ja profeetta Muhammadin esimerkistä, tällä ei ole merkitystä. Marxisti Hämeen-Anttila löytää selityksen köyhyydestä ja turhautumisesta.

Itse asiassa Hämeen-Anttila on mennyt jopa pitemmälle. Hänen mielestään islam, kristinusko ja juutalaisuus omaavat yhteiset juuret ja ovat osa samaa monoteistista perintöä. Teknisesti Hämeen-Anttila on jälleen oikeassa samalla tavalla kuin kysymyksessä miekkalähetyksestä. Islamin pyhistä kirjoituksista löytyy samoja henkilöitä kuin juutalaisuudesta ja kristinuskosta: Abraham, Mooses, Joosef, ja Jeesus (Isa). Lisäksi islaminuskosta löytyy käsite helvetti, joka löytyy myös muista ”abrahamilaisista” uskonnoista.

Islamin yhteys muihin uskontoihin ja kulttuureihin rajoittuu kuitenkin pelkästään käsitteiden tasolle. On mahdotonta ymmärtää, miten islamilainen laki shari’a on yhteensopiva länsimaisen oikeuskäsityksen kanssa. Islam lisäksi ulottaa vaikutuksensa myös yhteiskunnan järjestämisen ja sodankäynnin alueille, joihin kristinusko ei ota kantaa. Tämän asian jopa Hämeen-Anttila myöntää kirjoissaan. Itse asiassa on mahdollista väittää, että islamilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin välillä on perustavaa laatua olevia ristiriitoja, jotka johtuvat uskontojen erilaisesta käsityksestä uskonnon roolista. Islam on kokonaisvaltainen oppi elämän ja yhteiskunnan järjestämisestä. Kristinusko on uskonto siten, kuin se länsimaissa ymmärretään. Tätä ristiriitaa ei mikään väitetty yhteinen historia riitä sovittamaan.

Miten löytää totuus?

Jaakko Hämeen-Anttilan kirjat kertovat totuuden islamista tiettyyn rajaan saakka. Kirjojen riittämättömyys tulee ilmi vain, jos haluaa tietää koko totuuden eikä vain sitä osaa, jonka haluaa kuulla.

Siksi kannattaa kiinnittää huomiota asioihin, jotka eivät käy ilmi Hämeen-Anttilan ja hänen kaltaistensa kirjiotuksista. Miksi islamin nimissä tehdään niin paljon väkivaltaisia tekoja? Miksi muslimit suhtautuvat niin ylimielisesti toisiin uskontoihin? Miksi islamilaisissa maissa uskonnonvapaus ei toteudu? Miksi islamilaisissa maissa naisen asema on niin huono kuin se on?

Näihn kysymyksiin löytyy helpoimmin vastaus joko Koraanista, Hadith -kirjoituksista tai profeetta Muhammadin elämästä. Itse asiassa alkuperäiset islamilaiset lähteet ovat näissä asioissa kaikkein rehellisimpiä. Nykyaikaiset länsimaiset tutkimukset lähinnä pyrkivät joko selittämään asiat islamin kannalta parhain päin tai sumuttamaan tiedonjanoista länsimaalaista keskittymällä epäolennaisuuksiin.

Islam on perustaltaan vihamielinen toisuskoisia kohtaan. Islam jakaa maailman tiukasti uskovien ja toisuskoisten maailmaan. Islam ei pidä sisällään käsitystä ihmiskunnan yhteisyydestä ns. kultaisen säännön muodossa. Näitä asioita Jaakko Hämeen-Anttila ei omissa teoksissaan mainitse. Syytä tähän voi kysyä kirjoittajalta itseltään.

Suomen virallinen islamin selittäjä

Kirjoitus sisältää kirja-arvostelun teoksesta Islamin käsikirja sekä muuta kommenttia Jaakko Hämeen-Anttilan toiminnasta.

Jaakko Hämeen-Anttilan kasvot ja pehmeä ääni tulivat suomalaisille televisionkatsojille tutuksi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aikana. Hämeen-Anttila selitti näennäisen vakuuttavasti, että terrori-iskujen takana oli radikaali islam mutta muslimien valtaenemmistö on rauhallista väkeä eikä islam itse asiassa hyväksy nähdyn kaltaisia tekoja.

Hämeen-Anttila kuuluu television ns. päivystäviin dosentteihin eli yliopiston tutkijoihin, jotka päivätyönsä ohella toimivat mediassa lausuntoautomaatteina niissä aiheissa, joihin toimittajien oma asiantuntemus ei riitä (ja tällaisia aiheita on paljon). Hämeen-Anttila osoittautui paremmaksi kommentaattoriksi kuin toinen Lähi-idän ”asiantuntija”, kehitysmaatutkija Pentti Multanen. Jossain vaiheessa Ylessäkin ymmärrettiin, että Multasen kaltainen stalinistireliikki ei sovi televisioon, ja näin Hämeen-Anttilasta tuli Suomen virallinen islamin selittäjä.

Islamin historia

Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin Yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori. Näin ollen hän varmasti tietää, miten islam on syntynyt, miten sen oppi on kehittynyt nykyiseen muotoonsa ja millaisia erilaisia variaatioita islam pitää sisällään.

Vuonna 2004 julkaistussa kirjassaan Islamin käsikirja Hämeen-Anttila pyrkii tarjoamaan perustiedot islamista maallikolle, jonka tiedot islamin opeista perustuvat joko median tietoihin tai lukion uskonnonopetukseen. Tästä näkökulmasta kirja on erittäin onnistunut, sillä islamin synty, sen keskeiset opit ja nykypäivän tapahtumat on kuvattu selkeästi ja helppotajuisesti.

Kirjan johdannossa Hämeen-Anttila sanoo pyrkivänsä laajentamaan median tarjoamaa, valtaosin kielteistä kuvaa islamista. Vaikka osa toimittajista on hänen mukaansa perehtynyt aiheeseen, perehtyminen on jäänyt puolitiehen, ja Hämeen-Anttila pyrkii islamin historian kautta laajentamaan median antamaa kuvaa.

Kirjan ensimmäisessä osassa Hämeen-Anttila kuvaa islamin syntyhistorian eli perusasiat profeetta Muhammadin toiminnasta ja siitä, miten oppi kehittyi profeetan kuoleman jälkeen. Muhammad aloitti toimintansa Arabian niemimaalla Mekan kaupungissa, ja siirtyi myöhemmin Medinaan, jossa hänen asemansa kasvoi lopulta sellaisiin mittasuhteisiin, että hän pystyi palaamaan Mekkaan ja syrjäyttämään siellä aiemmin palvotut epäjumalat. Mekasta tuli lopulta islamin keskeinen kaupunki, eli poliittisesti Muhammad pelasi korttinsa oikein.

Myös eroja kristinuskon perustajan Jeesukseen kuvaillaan. Siinä missä Jeesus keskittyi pelastussanomaan ja hengellisiin asioihin, Muhammad otti kantaa myös yhteiskunnallisiin ja ihmisten arkipäiväisiin asioihin.

Hämeen-Anttila jättää kuitenkin kertomatta, millainen henkilökuva Muhammadista piirtyy hänen toimintansa perusteella siten, kun se on kuvattu Hadith-kirjoituksissa. Muhammadin sotatoimiin viitataan vain ohimennen eikä kerrota, että Muhammadin menestys perustui pitkälti sotilaalliseen menestykseen. Muhammad ei arkaillut käyttää väkivaltaa toisin kuin kristinuskon perustaja Jeesus Nasaretilainen.

Myös islamin myöhempi historia saa osansa. Arabien imperiumin laajenemin ja ns. kukoistuskausi kuvataan, kuten myös se, miten mongolien valloitus tuhosi valtakunnan. Historiankuvauksessa Hämeen-Anttila keskittyy islamin varhaishistoriaan ja siirtyy sen jälkeen melko suoraan moderniin aikaan ja siihen, miten islamilainen maailma kohtasi teollistuneen lännen. Sen sijaan historiallisesti katsoen varsin pitkä ottomaanien kausi jää vähälle huomiolle kuten myös islamin vaikutus Intian niemimaalla.

Islamin oppi

Islamin käsikirjan toisessa osassa käsitellään islamin opin keskeiset käsitteet ja tätä osaa voi hyvällä syyllä pitää kirjan onnistuneimpana. Koraanin tulkinta on lähes mahdotonta, jos tukena ei ole profeetan esimerkkiä eli sunnaa, joka on kuvattu hadith-kirjoituksissa. Hadithin avulla Koraanin opetukset saavat historiallisen kontekstinsa, ja islamin valtasuuntaus sunnalaisuus perustuukin Koraanin ja Hadithin teksteihin.

Islamin oppi sisältää myös tavan käsitellä Koraanin ristiriitaisuuksia. Tätä tapaa kutsutaan nimellä nasqh eli abrogaatio, jossa kronologisesti myöhäisempi Koraanin jae kumoaa aikaisemman sen kanssa ristiriidassa olevan. Hämeen-Anttilan kirjassa mainitaan abrogaation käsite, mutta sitä ei selvennetä tarpeeksi eikä lukijalle käy selväksi, että esimerkiksi Koraanin väkivaltaiset vääräuskoisten tappamiseen kehottavat miekkavärssyt kuuluvat kronologisesti myöhäisempiin kuin Muhammadin varhaisen Mekan kauden suurat. Koraanin suurat eivät ole kronologisessa järjestyksessä, vaan ne on lajiteltu suuran pituuden mukaan. Koraania lukevalle Hämeen-Anttila antaa ohjeen lukea suurat pituusjärjestyksessä eli käytännössä lopusta alkuun.

Naisten asemasta islamissa todetaan harvinaisen selväsanaisesti, että mies on perheen pää. Samalla kuitenkin Hämeen-Anttila sanoo, että eräät negatiiviset piirteet, kuten naisten ympärileikkaus tai kunniamurhat eivät sellaisenaan liity islamiin vaan alueelliseen heimokulttuuriin. Lisäksi kerrotaan, että naisen alisteinen asema ei ole islamin yksinoikeus, vaan myös ympäröivissä kulttuureissa käytäntö oli samanlainen. Tämänkaltaista tekstiä lukiessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että kirjoittaja pyrkii puolustelemaan islamin käytäntöjä.

Hämeen-Anttila on useissa yhteyksissä pyrkinyt korostamaan, että islamilainen maailma ei ole mikään monoliitti, vaan uskonnon soveltaminen vaihtelee alueellisesti. Itäisen Aasian islam ei ole sama asia kuin Pohjois-Afrikan islam. Islamin pääsuuntausten sunnalaisuuden ja 12-shialaisuuden lisäksi Hämeen-Anttila mainitsee mystisyyteen taipuvaisen suufilaisuuden. Jos näistä asioista haluaa tietää enemmän, kannattaa lukea Hämeen-Anttilan varhaisempi teos Islamin monimuotoisuus.

Erikoistapaukset

Kirjansa kolmannessa osiossa Hämeen-Anttilan pätevyyden rajat tulevat vastaan. Hänen tietonsa islamin opista ja syntyhistoriasta ovat ilmiselvästi erinomaiset, kun taas maailmanpoliittisessa analyysissä hän on harrastelija ja yliopistomaailmassa vakiintuneen marxilaisen maailmanselityksen vanki.

Hän erottaa poliittisen ja uskonnollisen länsimaalaiselle tyypillisellä tavalla ja unohtaa islamin kokonaisvaltaisen luonteen. Islamilaisten maiden taloudellisen takapajuisuuden hän selittää melko ykskantaan johtuvan maailmankaupan Yhdysvaltoja suosivasta luonteesta. Hän ei siis päädy samaan johtopäätökseen kuin Kemal Atatürk, jonka mukaan modernisointi edellyttää islamin kesyttämistä.

Iranin tilanteesta kertova osuus on jo tätä kirjoitettaessa vanhentunut, sillä vuonna 2004 Mahmoud Ahmadinejad ei vielä ollut Iranin presidentti eikä Iranin ydinohjelma ollut noussut kansainväliseen tietoisuuteen. Tästä huolimatta hänen kuvauksensa Iranin islamilaisesta tasavallasta vaikuttaa siloitellulta, ja Ajatollah Khomeinin johdolla syntyneen teokratian väkivaltaiset piirteet sivuutetaan lähes ilman mainintoja. Iranin ja Irakin sodalle uhrataan sen sijaan palstamillimetrejä ja erityisesti moititaan Yhdysvaltain roolia kyseisessä konfliktissa.

Irakin nykytilanne sen sijaan Hämeen-Anttilalla on kohtuullisesti hanskassa, eli maan etninen ja uskonnollinen hajanaisuus tuodaan esiin, kuten myös uskonnollisten johtajien, etupäässä suurajatolla Al-Sistanin merkittävä rooli. Yhdysvaltojen roolia nyky-Irakissa ei ole kuvattu yksinomaan negatiivisessa sävyssä, ja tämän olen tulkinnut johtuvan Hämeen-Anttilan viehtymyksestä shialaiseen versioon islamista.

Perinteistä islamin puolustelijoiden näkemystä edustaa sen sijaan jihadia koskeva luku, jossa jihadin merkitystä islamin opissa vähätellään ja sen soveltamiselle esitetään joukko rajoituksia. Ilmeisen tarkoituksellisesti Hämeen-Anttila unohtaa jihadin merkityksen islaminuskon leviämisessä. Vaikka Hämeen-Anttila ei hyväksykään käsitystä, että islamia levitettiin ”miekkalähetyksellä”, hän ei voi kiistää, etteikö islamin leviäminen johtunut arabien valloitusretkistä.

Profeetta Muhammadin esimerkin mukaisesti vääräuskoisille annettiin vaihtoehtoina joko kääntyä islamiin, maksaa suojelurahaa eli jizyaa tai kuolla. Useat valitsivat keskimmäisen vaihtoehdon, mikä tarkoitti alistumista toisen luokan kansalaiseksi muslimien vallan alla eli ns. dhimmin asemaan. Islamilaiset hallitsijat eivät aina aktiivisesti pyrkineet käännyttämään dhimmejä islamiin, koska tämä olisi monesti merkinnyt tuottoisan jizya-veron menetystä.

Hämeen-Anttila kommentoi myös kulttuurien konfliktia, jonka Samuel Huntington toi kirjassaan esiin. Valitettavasti Hämeen-Anttila ei ole ymmärtänyt kirjan keskeistä sanomaa eli länsimaalaisten taipumusta kieltää oma kulttuurillinen omaleimaisuutensa ja universalisoida omat arvonsa (eli ihmisoikeudet ja demokratian). Huntington ei lisäksi syyllistänyt islamia uskontona muslimien aiheuttamien konfliktien pääasiallisena aiheuttajana, vaan katsoi, että islamilaisen maailman hajanaisuus ja voimakas väestönkasvu pääasiassa saavat aikaan konfliktit islamilaisen kulttuurin ja muiden kulttuurien välillä.

Johtopäätös

Hämeen-Anttilan teos on parhaimmillaan silloin, kun kerrotaan islamin opista ja siitä, miten se on syntynyt. Hämeen-Anttilan rajallisuus islamin analysoijana tulee kuitenkin ilmi, kun hän yrittää yhdistää islamia ja nykyaikaa. Hänen poliittisesti korrekti kulttuurirelativistinen asennoitumisensa islamiin ja tarkoitushakuinen yhteisten piirteiden hakeminen vaikeuttaa itse asiassa islamin ymmärtämistä.

Hän ei myöskään rehellisesti kerro islamin ja kristinuskon merkittävimpiä eroja. Kristinuskon ydin eli pelastussanoma perustuu armoon. Jumala rakasti ihmiskuntaa niin paljon, että antoi poikansa eli Jeesuksen kuolla ihmisten syntien tähden. Jumala ei edellytä ihmisiltä tekoja tai lain noudattamista, vaan uskoa pelastussanomaan.

Islamin pelastussanoma puolestaan perustuu yksinomaan lain noudattamiseen ja tekoihin. Tässä mielessä islam muistuttaa enemmän juutalaisuutta, joka sekin on lakiuskonto mutta aikojen kuluessa vesittynyt paljon laimeammaksi kuin harjoittajalleen varsin armoton islam. Lisäksi islamista puuttuu ns. kultainen sääntö eli käsky rakastaa ihmisiä sellaisena, kuin he ovat. Islamin säännöt ovat täysin erilaiset, kun puhutaan muslimien keskinäisestä suhteesta verrattuna muslimien suhtautumiseen ei-muslimeihin. Islam on armoton vääräuskoisia kohtaan, vaikka näennäisesti kristityt ja juutalaiset ovat erityisasemassa.

Islamin ja kristinuskon yhteiset piirteet ovat lähes yksinomaan pinnallisia. Profeetta Muhammad ja myöhemmät islamin opin muokkaajat lainasivat varsin vapaamielisesti osia juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Islamin kirjoituksista käy kuitenkin ilmi, että kyseisen uskonnon perustajat eivät ymmärtäneet kummankaan lähdeuskonnon todellista luonnetta.

Korostaessaan islamilaisen ja läntisen maailman yhtäläisyyksiä Hämeen-Anttila lisäksi unohtaa keskeisiä islamilaista ja läntistä maailmaa erottavat tekijöitä, jotka johtuvat länsimaiden myöhemmästä kehityksestä. Renessanssin ja valistusajan myötä kristinuskon merkitys väheni ja rationaalinen ajattelu valtasi alaa. Kristinusko luopui valta-asemastaan vastentahtoisesti mutta mukautui lopulta muuttuneeseen tilanteeseen ja kehittyi nykyiseen muotoonsa, joka poikkeaa merkittävästi islamista ja sen eri suuntauksista. Länsimaista kulttuuria sellaisena, kuin me sen nykyisin tunnemme, ei ollut olemassakaan aikana, kun islamilainen uskontulkinta vakiintui nykyiseen muotoonsa.

Hämeen-Anttilan missio

Hämeen-Anttila on tutkimuskohteestaan innostunut ja selkeäsanainen tutkija, joka osaa lisäksi kertoa tavalliselle ihmiselle omasta tutkimuskohteestaan. Tässä mielessä hänen merkityksensä islamin popularisoijana on merkittävä. Jokaisen suomalaisen, joka haluaa ymmärtää maailman tapahtumien taustoja, kannattaa lukea Hämeen-Anttilan teoksia. Islamin käsikirja antaa hyvän yleiskuvan maailman toiseksi levinneimmästä uskonnosta.

Hämeen-Anttila sortuu useimpien länsimaisten islamintutkijoiden tapaan islamin puolusteluun eli hän pyrkii esittämään asiat tutkimuskohteensa kannalta suotuisassa valossa. Tästä syystä hänen kirjojensa lisäksi kannattaa myös perehtyä islamiin kriittisesti suhtautuviin kirjoittajiin, joista useat ovat entisiä muslimeja. Hämeen-Anttila ei ole nähnyt islamia sisältä päin toisin kuin uskostaan henkensä kaupalla luopuneet ex-muslimit.