Islam ja nykyaika

Muutama päivä sitten luin Gates of Vienna -sivustolta saksalaisen Anabel Schunken kirjoittaman artikkelin ”Modernisaation häviäjiäkö? Kyse on islamista, hölmö”. Artikkeli on alun perin julkaistu saksankielisellä Tichys Einblick -sivustolla.

Artikkeli puhutteli eritysesti siksi, että kirjoittaja on turhautunut paljolti samoihin asioihin kuin itsekin eli poliittisten päättäjien osaamattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä todellisia ongelmia lillukanvarsien takaa.

Meitä voiman pimeän puolen kulkijoita nimitellään usein häviäjiksi, vihaajiksi tai pelon ohjaamiksi. Anabel Schunke oli kiinnittänyt huomiota poliitikkojen tapaan kutsua mahdollisia äänestäjiään ”modernisaation häviäjiksi” eli sellaisiksi, joita poliitikkojen täytyy auttaa tulemaan mukaan osaksi kehitystä.

Schunke ei näe itseään sellaisena:

”En ole modernisaation häviäjä. En ole taloudellisesti riippuvainen enkä hämmentynyt digitalisaatiosta tai vain raivoissani laajakaistayhteyden puutteesta. En arvostele islamia ja hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, koska olen typerä tai en ole koskaan tavannut vieraasta kulttuurista tulevaa ihmistä. Itse asiassa olen nuori, digitaalisesti kykenevä ja minulla on maahanmuuttajataustaisia ystäviä. Olen kaikkea sitä, joka hallituksen mukaan on islam-kritiikkiä vastaan ja suosii vasemmistolaisuutta ja monikulttuuria. Olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan omassa kuplassaan eläviä ihmisiä, jotka kertovat, että asia ei ole näin. Ihmiset, jotka ylimielisyyttään tai vielä enemmän ymmärtämättömyyttään ovat kyvyttömiä vuosienkin jälkeen näkemään, mikä ihmisiä oikeasti huolestuttaa eikä huolella ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku pelkäisi jonkun lukutaidottoman afgaanin vievän hänen työnsä.”

Schunken mukaan islam-kriitikkojen kuvailu modernisaation häviäjiksi on groteskia ja valistuksen ihanteiden pettämistä, koska tällöin keskiaikainen uskonto ja kulttuuri kuvataan nykyaikaiseksi. Vastaavaa ei hänen mukaansa olisi voinut kuvitella muutama vuosikymmen takaperin. Islamista Schunke ei pidä, koska se on hänen mielestään typerää eikä islamissa ole mitään positiivista omaan hänen omaan kulttuuriinsa verrattuna. Hänen mukaansa muslimien hallitsematon maahantulo ei ole moderniuden merkki. Sitä taas olisi se, jos saksalaisilla olisi rohkeutta seurata järkeään ja hylätä tällainen askel kohti takapajuisuutta.

Väkivaltaisen radikalisaation vastainen työ laajenee

Kuplassa eletään Suomessakin. Sain vähän aika sitten linkin Radio Dei -kanavalla esitettyyn radio-ohjelmaan nimeltä ”Rauhanrakentajat”. Juontaja Anssi Almgrenin vieraana oli Kirkon Ulkomaanavun Shoulder to Shoulder -hankkeen vetäjä Stiven Naatus ja saman järjestön Reach out -hankkeen projektikoordinaattori Habiba Ali.

Järjestönä Kirkon Ulkomaanapu on tyypillinen ei-valtiollinen toimija (NGO), joka kuitenkin saa ylivoimaisen valtaosan rahoituksestaan julkisista varoista joko suomalaiselta veronmaksajalta valtion tai seurakuntien kautta tai kansainvälisistä lähteistä eli käytännössä Euroopan Unionilta. Järjestö kuuluu ns. kolmanteen sektoriin eli ”kerjäämisen ammattilaisiin”, kuten Matti Viren kirjoituksessaan kutsui julkisen sektorin aluskasvillisuutta, joka työllistää verorahoilla Naatuksen ja Habiba Alin kaltaisia.

Itse Rauhanrakentajat -ohjelmassa päiviteltiin vihapuhetta, polarisaatiota ja kuplissa elämistä. Lääkkeeksi ehdotettiin keskustelua ja ihmisten saattamista yhteen perinteiseen kumbaya-tyyliin. Muutkin ohjelmassa kuullut termit edustavat poliittisesti korrektia keskustelua kuten ”radikalisoituminen”, ”ekstremismi” ja ”väkivaltainen ekstremismi”, jossa matkustetaan konfliktialueille.

Keskustelijoiden mielestä ”ilmapiiri on kiristynyt” ja ”polarisaatiota” on tapahtunut. Mitään järkevää analyysiä kiristymisen syistä ei esitetty. Myös paljon kuluneita monikulttuurisia klisheitä toisteltiin. Jo Volgan mutkasta tänne on tullut ihmisiä, kun täällä oli ennestään saamelaisia. Puhuttiin karjalaisista ja rinnastettiin heidät viime vuosina tänne muuttaneisiin islaminuskoisiin maahanmuuttajiin. Kaikkiaan tavara oli melko paksua ja itselleni puuduttavaa kuunneltavaa. Vastaavaa tulee nykyisin kaikista valtamedian tuuteista, mikä turhauttaa ja ärsyttää.

Lopulta päästiin radikalisoitumiseen ja kyseltiin, mikä on uskonnon rooli ääriliikkeiden toiminnassa. Tähän Habiba Ali ei oikeastaan osannut sanoa muuta, kuin että uskonto on ymmärretty väärin. Samalla kuuntelijoille ei kerrottu, millä tavalla uskonto on ymmärretty väärin ja mistä tämä väärinymmärrys johtuu. Mainittiin jihadismi, mutta se kuvattiin vain ”kamppailuksi”. Kun aamulla on vaikea mennä töihin, kyse on kamppailusta eli jihadista.

Tällainen lässytys voi jonkun mielestä olla hauskaakin, mutta todellisuudessa se trivialisoi todellisen ongelman eli islamin sisällä vaikuttavan voimakkaan suuntauksen, joka pyrkii levittämään islamin valtaa koko maailmaan. Tämä pyrkimys perustuu islamin keskeisiin opinkappaleisiin ja on sellaisenaan uskonnon ytimessä. Se ns. ”radikalisoituminen” johtuu tämän ideologian vetovoimasta eikä siitä, että vierastaistelijoiksi lähtevät olisivat erityisen syrjäytyneitä. Lässyttäminen ja kevyt vitsailu asian ympärillä eivät lisää tietoa eivätkä ymmärrystä vaan pelkästään edistävät tietämättömyyttä ja todellisuuden kieltämistä.

Radio Dei on leimallisesti kristillinen kanava ja ohjelman juontaja Anssi Almgren toimii Espoon hiippakunnassa kansainvälisen työn asiantuntijana. Almgrenin esiintyminen ja olemus kuvaavat hyvin nykyistä luterilaista valtavirran kristillisyyttä, joka on lähinnä sekoitus vihervasemmistolaista ideologiaa ja postmodernia identiteettipolitiikkaa. Perinteisen kristinuskon kanssa sillä on vain vähän tekemistä. Jeesusta ei ohjelmassa taidettu mainita kertaakaan, vaan siinä uskonnollisuus oli kumbaya-henkistä yhteiseloa ilman ristiriitojen ja erimielisyyden häivää.

Jos ohjelman tekijät oikeasti haluaisivat lisätä kuuntelijoiden ymmärrystä, he eivät olisi nielleet Habiba Alin vitsailua jihadista vaan kysyneet asiasta lisää. Voi olla, että tämä somalinainen ei itse tiedä, että jihadistien ideologia perustuu islamin pyhiin kirjoituksiin ja islamin profeetan antamaan esimerkkiin eikä heidän voi katsoa tulkitsevan niitä väärin vaan perinteisellä ja fundamentalistisella tavalla. Ehkä Habiba Ali tietää asian mutta valehtelee tietoisesti. Kumpi tahansa vaihtoehto on vääräuskoisen kuuntelijan kannalta yhtä huono ja kumpi tahansa vaihtoehto palvelee niitä, jotka ajavat islamin valtaa koko maailmaan.

Samalla tavalla ohjelman juontaja Almgren saattoi olla tietämätön islamista ylivaltaideologiana. Todenäköisempää on kuitenkin se, että hän jollakin tasolla tämän tietää mutta ei kykene myöntämään asiaa itselleen. Voi myös olla, että hän pelkää mainita asiaa, koska mainitsemalla hän leimautuisi rasistiksi, suvaitsemattomaksi ja islamofobiksi.

Islam ei muutu kiltiksi ja harmittomaksi uskontojenvälisellä dialogilla tai teennäisellä kumbaya-lässytyksellä. Jos islam ei joudu koskaan kohtaamaan vastustusta tai arvostelua, sillä ei ole mitään painetta muuttua nykyistä parempaan suuntaan. Sen sijaan hyväntahtoisuuden osoitukset tulkitaan heikkouden merkiksi, mikä taas lisää ei-muslimien puolella painetta sopeutua islamin ikäviinkin piirteisiin. Pitkällä tähtäimellä tämä on tuhoisaa sekä kristinuskolle että länsimaiselle kulttuurille ylipäänsä.

Uskooko luterilainen kirkko islamiin?

Otsikossa oleva kysymys on ollut ilmeisesti monen sellaisen mielessä, jotka ovat käyneet eroamassa kirkosta pääsiäisen aikana. Arkkipiispa Kari Mäkinen ilmoitti MTV:lle, että kirkko suojelee kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Samalla arkkipiispa muistutti, että kirkon tehtävä Suomessa on rakentaa rauhaa kristittyjen ja muslimien välillä.

Olen sitä mieltä, että median kohuotsikot eivät kertoneet koko totuutta. Arkkipiispa ilmoitti toimivansa yhteistyössä viranomaisten kanssa eikä piilottele ketään. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että luterilainen kirkko on nykyisen arkkipiispan aikana politisoitunut lähinnä vasemmistoliberaaliin suuntaan. Lisäksi kirkko tuntuu olevan enemmän kiinnostunut islamista ja muslimeista kuin seurakuntalaisistaan.

Teologi uskoo islamiin

Helmikuun alussa Suomen kuvalehti julkaisi luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaisen kirjoituksen ”Miksi uskon islamiin luterilaisena teologina?”. Komulainen on närkästynyt ”islam-kriittisyyden” aallosta, joka hänen mukaansa on voimakkaassa kasvussa.

Komulainen ei myöskään pitänyt valtamedian uutisoinnista, joka hänen mukaansa jättää huomiotta uskontojenvälisen dialogin. Media on myös jättänyt kertomatta Marrakeshin julistuksesta sekä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman vierailusta baltimorelaiseen moskeijaan.

Ovatko nuo uutiset hyviä vai ei? Pintapuolisesti näyttää siltä. Jos Marrakeshin julistusta lukee, siinä viitataan ns. Medinan perustuslakiin, joka julistuksen mukaan ”takasi uskonnonvapauden kaikille uskonnosta riippumatta”. Itse julistuksen tarkoituksena on osoittaa, että allekirjoittaneet haluavat parantaa muslimien vainoamien uskonnollisten vähemmistöjen asemaa levottomassa Lähi-idässä.

Medinan perustuslaki määritti lähinnä kaupungissa asuneiden heimojen väliset suhteet siinä vaiheessa, kun Muhammadin johtama muslimiyhteisö asettui asumaan Medinaan, jonne Mekkaa johtanut Quraysh-heimo oli heidät ajanut.

Kyseinen perustuslaki ei kuitenkaan taannut Medinan juutalaisheimoille rauhaa. Banu Qaynuqa -heimo karkotettiin, kun heimon jäsenen väitettiin riisuneen musliminaisen alastomaksi. Tämä johti vihanpitoon, jonka seurauksena Banu Qaynuqan linnoitus piiritettiin ja nämä antautuivat. Muhammad halusi ensin teloittaa heimon jäsenet mutta myöntyi anelujen jälkeen pelkkään karkoitukseen. Medinan kahdelle muulle juutalaisheimolle ei käynyt yhtään paremmin.

Marrakeshin julistus, joka todennäköisesti on sinänsä merkityksetön Lähi-idän uskonnollisten vähemmistöjen kannalta, määrittää uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet islamin sallimissa rajoissa. Se ei ole mikään todellinen uskonnonvapauden julistus.

Barack Obaman vierailu taas kohdistui Muslimiveljeskunnan peitejärjestö ISNA:n kontrolloimaan moskeijaan, jolla on yhteyksiä ääri-islamiin. On vaikea kuvitella, mitä erityisen positiivista vierailussa oli. Obaman hallinnolla on perinteisesti ollut läheiset suhteet Muslimiveljeskuntaan, joka kannattaa sharia-lakia ja globaalia kalifaattia samoin kuin Islamilainen valtio.

Dialogia

Kuten monet islamin länsimaiset puolestapuhujat Komulainenkin relativisoi islamin nimissä harjoitetun väkivallan ja rinnastaa sen ristiretkiin ja Ku Klux Klaniin. Hän myös väittää lukeneensa islamilaisia tekstejä, jotka ”motivoivat” valloitussotiin. Silti Komulainen uskoo islamiin. Hän nimittäin asettaa omat subjektiiviset kokemuksensa islamin vakiintuneiden tulkintojen edelle:

”Olen kokenut erilaisissa dialogitilanteissa vieraanvaraisuutta ja ystävyyttä, jota uskonnollinen viitekehys – siis islamilainen perinne – on vain vahvistanut.”

Hän myös siteeraa valikoivasti Koraania. Erityisesti Koraanin jae 2:256 on miltei loppuun kulunut apologistien käytössä. Se, että jakeen alussa lukee: ”Uskonnossa ei ole pakkoa”, muka todistaa islamin perimmäisestä suvaitsevaisuudesta, vaikka sen jälkeen tulleissa ilmestyksissä puhutaan taistelemisesta kirjan kansoja vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin, maksavat rangaistusveroa tai tapetaan.

Komulainen myös siteeraa jaetta 5:48 todisteena siitä, että islam muka tahtoisi eri uskontojen kilpailevan hyvissä töissä. Samalla hän luonnollisesti unohtaa jakeen 98:6, jonka mukaan uskottomat, niiden mukana kirjan kansojen edustajat, palavat helvetin tulessa.

Muslimin käsitys kristinuskosta perustuu pitkälti Koraaniin ja muihin islamilaisiin lähteisiin. Muslimit uskovat, että islam on alkuperäinen Abrahamin uskonto. Allah antoi juutalaisille Tooran ja kristityille Evankeliumin mutta juutalaiset ja kristityt vääristelivät kirjoituksiaan eikä niitä seuraamalla pelastu.

Islamilaisen näkemyksen mukaan Muhammad on viimeinen profeetta ja hänelle esitetty ilmoitus kumoaa aikaisemmat. Kristinusko ja juutalaisuus kumoutuvat samalla uskontoina ja ne, jotka kieltäytyvät seuraamasta Muhammadia, joutuvat helvettiin.

Komulainen kuitenkin uskoo dialogin voimaan:

”...uskontodialogi on yksi avain yhteiskunnalliseen harmoniaan. Vuoropuhelu ei tarkoita hymistelyä, vaan myös kriittisiä kysymyksiä pitää voida sen puitteissa esittää, joskin luottamuksen ilmapiirissä.”

Tässä vaiheessa on syytä kysyä, onko dialogi itsetarkoituksellista vai pyritäänkö sillä joihinkin konkreettisiin tuloksiin. Muslimille voi olla vaikea selittää kristillistä kolminaisuusoppia, jos Koraanissa sanotaan, että kristityillä on kolme jumalaa, joista yksi on Maria. Erityisen vaikeaa se on kertoa, jos muslimi uskoo islamin opetusten mukaisesti, että Koraani on tullut suoraan Allahilta ja on kirjaimellisesti totta.

Onko dialogissa mitään mieltä silloin, kun dialogin toisen osapuolen ymmärrys kristinuskosta säilyy samalla tasolla kuin Koraanissa ja islamilaisessa perimätiedossa? Onko dialogi mielekästä silloin, kun sen seurauksena luterilainen teologi yrittää kertoa suomalaisen aikakauslehden lukijoille yksinomaan positiivisesti värittynyttä tietoa islamista? Eikö silloin toinen osapuoli ole saavuttanut tavoitteensa dialogin suhteen ja tehnyt Komulaisesta hyödyllisen idiootin?

Kannattaa myös lukea Komulaisen artikkelin kommentit ja erityisesti ensimmäinen.

Professori ja pakkoliberalismi

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Tampereen yliopiston valtio-opin professori Kaisa Herne väittää, että uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi. Vihjaisin tästä Hätäpäiden kalinaa -blogin IDA:lle, joka kirjoitti oman vastineensa täällä.

En ole suuremmin eri mieltä IDA:n kirjoituksen kanssa. Kaisa Herne ei puolestaan perustele, miksi uskonto pitää jättää pois poliittisesta päätöksenteosta vaan pelkästään väittää, että moderni liberalismi sanelee poliittisen keskustelun hyväksyttävät perustelut. Moderni liberalismi on eräänlainen kaikkien muiden ideologioiden yläpuolella oleva über-ideologia, joka kaikkien on nyt vain pakko hyväksyä, koska elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Nimimerkki IDA toteaa:

”Avioliittolaki on täysin tasa-arvoinen,eikä kohtele kansalaisia eriarvoisesti. Rajoite, että avioliiton voivat solmia keskenään vain mies ja nainen ei mitenkään riko tasa-arvon periaatetta vastaan.”

Itse en jaksa keksiä asioita omasta päästäni, joten etsin netistä amerikkalaisen Heritage-säätiön sivuilta kirjoituksen, jossa puolustetaan perinteistä avioliittoa. Teksti on tietysti amerikkalaisesta näkökulmasta tehty mutta siitä käy hyvin ilmi, mitä yksilönvapaus oikeasti tarkoittaa (vapautta valtion sanelusta).

Todellisuudessa samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa ei ole mitenkään kielletty. Kuka tahansa on vapaa perustamaan yhteisön tai liittymään sellaiseen, joka hyväksyy kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välisen liiton ja kutsuu sitä avioliitoksi. Kysymys on siitä, että valtio ei voi pakottaa jokaista kansalaista, yhteisöä tai yritystä hyväksymään tällaista liittoa tai pitämään sitä avioliittona loukkaamatta näiden vapauksia.

Moderni liberalismi on juuri tämän tyylistä pakottamista. Kun valtio on kerran antanut siunauksensa ”tasa-arvoiselle avioliittolaille”, kansalaisten on pakko totella ja pitää samaa sukupuolta olevien välistä liittoa avioliittona.

Avioliiton määritelmä

Kaisa Herne ei myöskään vaivaudu miettimään, mikä on avioliitto ja miksi sillä on poliittista merkitystä.

Avioliitto, joka on instituutiona vanhempi kuin valtio, on miehen ja naisen välinen liitto, jossa mies ja vaimo yhdessä saavat ja kasvattavat lapsia. Avioliitto perustuu siihen biologiseen tosiasiaan, että lasten saaminen edellyttää miestä ja naista, sekä siihen yhteiskunnalliseen tosiasiaan, että lapsi menestyy parhaiten, jos hänellä on sekä isä että äiti. Heritagen kirjoituksessa jatketaan vielä:

”Avioliitolla on yleistä merkitystä, joka ylittää sen yksityisen merkityksen. Valtio tunnustaa avioliiton, koska se edistää yhteistä hyvää. Avioliitto on yhteiskunnan vähiten rajoittava tapa varmistaa tulevaisuuden kansalaisten hyvinvointi. Valtion tunnustus luo aikuisille kannustimen sitoutua pysyvästi ja yksinomaan toisiinsa ja lapsiinsa.”

Todellisuudessa monet avioparit epäonnistuvat ihanteen saavuttamisessa, mikä kuuluu ihmisenä olemiseen. 

Kaisa Herne vierastaa uskonnollisia argumentteja. Itse olen eri mieltä ja pidän uskonnollisia argumentteja tervetulleina Heritagen artikkelin kirjoittaja Ryan T. Andersonin tavoin. Eivät ne ainakaan yhtään typerämpiä ole kuin useimmat ”tasa-arvoisen avioliittolain” puolesta esitetyt kevytmieliset väitteet. Jo itse termi ”tasa-arvoinen avioliittolaki” on luonteeltaan propagandistinen ja sisältää väitteen, jonka mukaan perinteinen avioliitto olisi jotenkin syrjivä. Tarkoituksena on peittää se, että asiassa on todellisuudessa kyse samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta.

Professori Herneen pyrkii asiantuntija-auktoriteetin turvin poistamaan uskonnolliset argumentit julkisesta keskustelusta. Tällaiset pyrkimykset ovat rajoittavia ja tukahduttavia erityisesti silloin, kun valtio ottaa asiakseen määritellä julkisen keskustelun sallittuja ja kiellettyjä argumentteja.

Itse asiassa perustelun taakka on niillä, jotka vaativat avioliiton uudelleenmäärittelyä. Avioliiton tarkoituksena ei historian aikana ole ollut sulkea pois samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita. Avioliitto on ollut olemassa kulttuureissa, joissa homoseksuaalisuus on hyväksytty ja otettu itsestäänselvyytenä. Sen sijaan ajatusta samaa sukupuolta olevien avioliitosta on yleensä pidetty mielettömänä.

Viime vuosina yleistyneen revisionistisen ajattelun mukaan avioliitto on mikä tahansa kahden tai useamman täysivaltaisen aikuisen välinen liitto. Se voi olla pysyvä tai tilapäinen, sitova tai vapaa sen mukaan, miten siinä mukana olevat ihmiset keskenään sopivat. Tällainen lähestymistapa lähtee aikuisten mielihaluista ja on houkutteleva niille, jotka säännönmukaisesti näkevät yhteiskunnalliset normit mielihalujaan rajoittavina. Ryan T. Anderson näkee, että avioliitto ei toimi, jos normeja heikennetään edelleen nykyisestä. Hän toteaa kirjoituksensa lopuksi:

”Samalla, kun valtio kunnioittaa kaikkien kansalaisten vapauksia, sen tulee tunnustaa miehen ja naisen välisen avioliitto ja sen merkitys ihanteellisena instituutiona lisääntymiselle ja lasten kasvattamiselle.”

Jos palataan professori Herneeseen ja hänen uskonnollisia perusteluja koskevaan vastenmielisyyteensä. Herne toteaa, että monet vastustavat aborttia ja eutanasiaa uskonnollisilla perusteilla. Hän ei kuitenkaan pidä näitä perusteluja kelvollisina:

”Vetoaminen sikiön tai parantumattomasti sairaan ihmisarvoon olisi julkinen perustelu, mutta vetoaminen elämään Jumalan lahjana ei ole.”

Herne ei kerro, mihin sikiön tai parantumattomasti sairaan ”ihmisarvo” perustuu. Ihmisillä vain on arvo, piste. Todellisuudessa ihmiselämän arvostus länsimaisessa yhteiskunnassa lähtee uskonnosta ja nimenomaan kristinuskosta. Jos sama asia perustellaan uskonnollisella argumentilla ja sekulaarihumanistisella argumentilla, vain jälkimmäinen on Herneen mielestä pätevä.

Jos Kaisa Herne kirjoittaisi omista mielipiteistään ja omasta vakaumuksestaan, hänen kirjoituksena ei olisi niin hyökkäävän tuntuinen. Hän kuitenkin kuvittelee edustavansa objektiivista totuutta siten, että valtiolla olisi oikeus ylhäältä määrittää sallitut ja kielletyt perustelut erilaisiin arvokysymyksiin. Tämä asia ei kuulu valtiolle eikä professoreille, vaikka nämä olisivat omasta mielestään kuinka viisaita tahansa.

Vihreitä ilmavaivoja

Joukko Vihreään liittoon kytköksissä olevia kirjoittajia on intoutunut laukomaan mielipiteitään. Kirjoitukset käsittelevät eri asioita, mutta niistä on helppo löytää yhteisiä piirteitä, joista näkyvin on naiivi edistysusko.

Tontti eksyy tontiltaan

Kirjailija ja lakimies Jarkko Tontti on esiintynyt Suomen PEN:in varapuhenjohtajan ominaisuudessa sananvapauden puolustajana. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, Tontin käsityksen mukaan sananvapaus kuuluu lähinnä Tontin itsensä kaltaisille älykkäille ja edistyksellisille ihmisille.

Tontti intoutuu viimeisimmässä Vihreä Lanka -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan ylistämään Euroopan Unionia tavalla, joka herättää lähinnä myötähäpeää ja kysymyksen, onko teksti kirjoitettu selvin päin.

”1. marraskuuta 1993 sai alkunsa talous- ja rahaliitto. Silloin syntyi unionin kansalaisuus ja harpottiin eteenpäin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja oikeus- ja sisäasioissa. Euroopan parlamentti muuttui keskustelukerhosta päätöksentekijäksi.

Maastrichtin jälkeen yhteistyö on edennyt pidemmällä vaikka paljossa on vielä parantamisen varaa. Mutta verrattuna edeltäneisiin vuosisatoihin, jolloin kansallismielisyys eli nationalismi johti muutaman vuoden välein verisiin tappokinkereihin ympäri Eurooppaa, muutos on ollut valtava.”

Tuo teksti sopisi muutamalla sananvaihdolla Leonid Brezhnevin puheeseen NKP:n puoluekokouksessa. Tontin historiatulkintaa voi myös pitää erittäin yksipuolisena. NKP:n johdolla taantumuksen voimia kuitenkin ollaan ilmeisesti kukistamassa.

Porvarillisen taantumuksen voimia Tontti luonnehtii väkevin sanankääntein:

”EU:lla toki vastustajia riittää yhä. Populistit pitkin mannerta lietsovat pelkoa, ennakkoluuloja ja vihaa. Impivaaralainen pysähtyneistö osaa vain vastustaa. Joillekin unioni on antikristus, joillekin sosialismia, joillekin USA:n ja suuryritysten salajuoni. ”

Tästä Tontti saa aasinsillan, jolla laitavasemmisto ja laitaoikeisto niputetaan yhdeksi ja samaksi mössöksi. Edistyksen vastustajat ovat tyhmiä, koska Jarkko sanoo niin. He vain ovat tyhmiä vähän eri tavalla.

Hauskin pala on kuitenkin säästetty loppuun:

”Kaikkine puutteineenkin Euroopan unioni on parasta mitä Eurooppa on saanut aikaan, ehkä koskaan. Tulevaisuudessa 1900-luvusta tullaan muistamaan se, että silloin kollektivistiset ideologiat hävisivät lopullisesti EU:n edustamalle ihmisoikeuksiin perustuvalle liberaalille demokratialle.”

Euroopan Unionissa puhutaan kyllä kauniisti demokratiasta, mutta Unioni itsessään pyrkii aktiivisesti kaventamaan demokratiaa ja siirtämään päätäntävaltaa keskushallinnolle, joka on demokraattisen kontrollin ulkopuolella. Tämä on ilmeisesti sitä demokraattista sentralismia eli juuri sellaista kansainvälistä yhteistyötä, joka vähentää kansalaisten vapauksia ja jättää vallankäytön voidellulle ylikansalliselle eliitille.

Relander ei petä

Tuottelias kolumnisti Jukka Relander ei yleensä petä odotuksia. Kun Relander kyllästyi moittimaan Päivi Räsästä väärästä kristillisyydestä, hän lähti arvostelemaan mediaa suomettuneisuudesta ja vääränlaisen keskitien etsimisestä. Puhe on tietysti Ajankohtaisen Kakkosen taannoisesta homoillasta, josta media repi suuret otsikot ja osaltaan vauhditti kirkosta eroamisia.

Relander väittää, että Ajankohtaisen Kakkosen toimittaja Jyrki Richt noudatti suomettumisen ajalta tuttua näennäistä tasapuolisuutta vieraiden valinnassa.

”Toimittaja näet etsi sitä puoliväliä, vaikka totuuskin olisi ollut tarjolla.”

Hän moittii Richtiä siitä, että hän kutsui homoiltaan väärät ihmiset edustamaan kirkkoa. Relander ei selvästikään ymmärrä, että vasemmistolainen toimittaja nimenomaan halusi homovastaiselle puolelle mahdollisimman vanhoillisia edustajia, kuten Aarno Laitinen kolumnissaan mainitsi.

Relanderin ilmavaivojen syy selviää kirjoituksen loppupuolella:

”Tarkemmin ajatellen Richt ei ole yksin asenteidensa kanssa. Samoin ajattelee myös se osa mediaa, joka on gallupit nähtyään alkanut myötäillä maahanmuuttokriittistä vähemmistöä. Toisaalta ja toisaalta, pitäähän rasistejakin kuulla.”

Jostain syystä Relanderille ei juolahda mieleen, että hän itse ei edusta ketään muuta kuin itseään. Relander ei ole teologi eikä kirkon opista päätetä demokraattisesti eikä huutoäänestyksellä. Kirjoitustensa perusteella Relander ei joko kykene tai halua ymmärtää eri tavalla uskovia ja ajattelevia. Relander vain tietää muiden edistyksellisten tavoin, mihin maailma on menossa.

Maltillinen muslimi löytää epäkristillisyyttä

Vihreä ihmisoikeuslakimies ja maltillinen muslimi Husein Muhammed liittyi vähän jälkijunassa Päivi Räsäsen mätkijöihin. Kyse ei tosin ollut homoliitoista vaan pakolaisten valinnasta. Räsänen erehtyi lausumaan, että Suomen olisi pakolaisten valinnassa suosittava ryhmiä, jotka sopeutuvat helposti suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkkinä hän mainitsi kristityt pakolaiset. Räsänen selvensi jälkikäteen lausuntoaan, kun hän joutui Hyvyyden Puolueen Astrid Thorsin ja Stefan Wallinin arvostelun kohteeksi.

Husein Muhammed mainostaa itseään muslimiksi ja sekularistiksi. Kuitenkin hän ymmärtää sekularismin samalla tavalla kuin Vapaa-ajattelijoiksi itseään kutsuvat uskonnonvastustajat, eli sekularismi tarkoittaa uskonnon häivyttämistä politiikasta. Husein sanoo:

”Tavoittelen sellaista yhteiskuntaa, jossa jokaisella olisi uskonnonvapaus, mutta jossa politiikkaa ei tehtäisi tietyn uskonnon ehdoin. Toisaalta valtio ei saisi myöskään suosia tai syrjiä mitään uskontoa. ”

"..."

”Räsäsen kannattaisi myös muistaa Jeesuksen ohje: " Anna keisarille mikä keisarille kuuluu." eli jättää sekoittamatta uskontoa ja politiikkaa ja välttää pakkosyöttämästä ahdasmielistä uskonnontulkintaansa meille kaikille.”

Husein Muhammedille suosittelisin toisenlaista sekularismia eli sellaista, jonka mukaan julkiseen virkaan valittavalta ei edellytetä minkäänlaista uskonnollista vakaumusta tai sen puutetta. Lisäksi hänen kannattaisi miettiä olkiukkojen pystyttelyn asemesta, mitä hänen arvostelemansa henkilö oikeasti sanoi. Räsäsen kristillistä vakaumusta on toki helppo käyttää häntä vastaan, mutta siitä ei saa lisäpisteitä silloin, kun toimitaan maallisella puolella.

Huseinin esimerkki irakilaistaustaisten sopeutumisesta Ruotsiin on kuitenkin relevantti, eli pelkkä kristinusko sinänsä ei tarkoita, että maahanmuuttaja integroituisi hyvin yhteiskuntaan. Esimerkiksi Södertäljessä assyrialaisten kristittyjen sopeutumisessa on ollut paljon ongelmia. Vihamielisessä ympäristössä kasvaneet assyrialaiset ovat tuoneet omat tapansa, arvonsa ja asenteensa mukanaan. Toisaalta Räsänen ei edes väittänyt, että uskonnon pitäisi olla ainoa määrittävä tekijä.

Vihreille miehille eli Jarkko Tontille, Jukka Relanderille ja Husein Muhammedille sanoisin, että ilmavaivat vähenevät, jos hieman hillitsee omahyväisyyttä ja moraalista ylemmyyttä, joita tietoisuus omasta edistyksellisyydestä ja oikeassa olemisesta tuo mukanaan. Veikkaan ilmavaivojen kuitenkin pahenevan sitä mukaa, kun Perussuomalaisten kannatus gallupeissa kasvaa.

Arkkipiispan vaali

Tänään katselin aamutelevisiosta arkkipiispan vaalin tulosta. Valituksi tuli Kari Mäkinen, jota ainakin maikkarin asiantuntija piti liberaalien kaupunkilaisten valintana. Mäkinen sai eniten ääniä Helsingin ja Turun alueelta. Maakunnat taas tukivat enimmäkseen vastaehdokas Miikka Ruokasta.

En seurannut vaalia niin tarkasti, että pystyisin suoraan muodostamaan käsityksen ehdokkaiden eroista. Jälkikäteen katsomieni tv-raporttien perusteella Ruokanen olisi ollut parempi ehdokas. Mäkinen tuntuu enemmän tyhjänjauhajalta enkä koe hänen kaltaistaan ”tasa-arvoista keskustelijaa” hyväksi arkkipiispaksi. Ruokasen puheista sentään ymmärsin, mitä hän tarkoittaa ja olin toki samaa mieltä useimmista asioista.

Mitä media haluaa?

Media teki arkkipiispan vaalista tapahtuman, jonka keskeisenä asiana oli homoparien siunaaminen avioliittoon eli ”sukupuolineutraali avioliitto”. Toimittajia tuntui myös hiertävän se, että kirkko suvaitsee sisällään naispappeutta vastustavia pappeja. Media näki myös kirkon sisällä kahtiajaon, jossa toisella puolella ovat tiukemmin kirkon ydinsanomasta kiinnipitävät konservatiivit ja toisella puolella liberaalit ”uudistajat”.

Itse pelkään, mitä tapahtuu, jos kirkko liukuu liian lähelle median ja akateemisen eliitin virallista ideologiaa eli vasemmistoliberalismia. En tosin usko, että tulevakaan arkkipiispa on niin liberaali, kuin punavihreät toimittajat haluaisivat. Hän joutuu edeltäjiensä tavoin tasapainoilemaan varsin heterogeenisessa toimintaympäristössä eikä hänkään halua kirkon jakautuvan kahtia.

Homoliitoista jankuttavien toimittajien vastapainoksi kaipaisin joskus selkeästi artikuloitua konservatiivista näkemystä, jossa selitettäisiin, miksi vasemmistoliberalismin täydellinen syrjimättömyys ja normittomuus on pahasta. Ruokanen onnistui selittämään kohtuullisesti, miksi homoliitto ei ole avioliitto. Ruukinmatruuna taas kirjoitti hienosti, mitä eroa on konstruktiivisella ja destruktiivisella sallivuudella.

Eduskunnassakin ”sukupuolineutraali avioliitto” on kuuma peruna. Kotimaa-lehden kyselyn mukaan hieman yli puolet kansanedustajista vastustaa sitä. Eniten kannattajia löytyi Vasemmistoliiton ja Vihreiden edustajista ja vastustajia taas Kristillisdemokraatteista ja Perussuomalaisista. Sukupuolineutraali avioliittolaki on voimassa mm. Ruotsissa, jossa paikallisten Vihreiden nuorisojärjestön puheenjohtaja vaati vuosi sitten jopa ”lukumääräneutraalia avioliittoa”.

Vielä palaisin arkkipiispan valintaan. Yleisradion uutisen kommenteista paljastuu aika jyrkkä mielipiteiden kahtiajako. Kirkon perinteitä puolustavia nimitellään ahdasmielisiksi. Osa pitää uutta arkkipiispaa hyvänä ja osa huonona valintana. Poimin tähän pätkän nimimerkiltä "Vielä maksan", joka kuvastanee monen itseni kaltaisen kirkon jäsenen tuntoja:

”Mäkisen mielipiteitä ja ajatuksia kuultuani, voin todeta että mitään syvempää kristillisyyttä hän ei edusta eikä edistä, mutta omaa ajatuksenvirtaa riittää sitäkin enemmän sitten täyttämään syntynyttä aukkoa. Lutherin (muistatteko kuka hän oli) mukaan kristillinen kirkko julistaa Kristusta ja toisaalta totetutta hänen antamaa viimeistä käskyä mm. kastamaan ja opettamaan, eli kirkon opetus pitäisi löytyä pyhien apostoleiden ja alkuseurakunnan opetuksista. Nykyinen trendi suosii "ajatuksenvirta" apostoleita, joidenka sanoma on tasan yhtä suuri kuin heidän tämänhetkinen mielipide sattuu olemaan. Ruotsin kirkkoon on jo monet kirkot katkaisseet yhteytensä, toivottavasti meillä säilyy edes rippeet kristinuskosta. ”

Ruotsissa on valittu maailman ensimmäinen avoimesti lesbo piispa, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen papin kanssa. Ruotsin kirkko myös vihkii homopareja. Suomessa on yleensä matkittu Ruotsia, tosin pienellä viiveellä. Näin todennäköisesti käy myös tässä asiassa.

Krusifiksi

Soile Lautsin onnistuneesta ihmioikeuskanteesta koulun seinällä riippuvan krusifiksin poistamiseksi on kirjoitettu paljon. Ruukinmatruuna onniteli Lautsia italialaisen kulttuurin rikastamisesta. Kullervo taas kirjoitti fundamentalistisesta ateismista eurooppalaisen kulttuurin uhkana.

Itse ajattelin pohdiskella asiaa vähän toiselta kantilta. Mikä krusifiksissa pelottaa ja miksi kristilliset symbolit aiheuttavat niin vaikeita allergiareaktioita militanteille ateisteille?

Todennäköisin syy on ideologinen yksisilmäisyys ja sen tuoma varmuus omasta oikeassa olemisesta. Lautsin ihmisoikeuksia loukataan, jos hänen lapsensa joutuvat kunnallisessa koulussa katsomaan kristillistä symbolia. Mediassa Lautsin motiiveja ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti, joten on ehkä parempi tarkastella muita vastaavia tapauksia.

Lippuvala ja maksuvälineet

Yhdysvalloissa uskonto ja valtio on erotettu tiukasti toisistaan. Yhdysvallat on kuitenkin perustaltaan syvästi kristillinen maa, ja kristinusko voi Yhdysvalloissa erinomaisen hyvin. Uskonnon ja valtion ero ei kuitenkaan ole ollut täydellinen, sillä joitakin pieniä epätäydellisyyksiä on jäänyt elämään.

Amerikkalaiset koululaiset joutuvat lausumaan ns. lippuvalan, jossa he vannovat uskollisuuttaan Yhdysvaltojen lipulle ja sen edustamille arvoille. Koululainen ei voi kieltäytyä valan lausumisesta omatuntoon vetoamalla. Lippuvalaan lisättiin sanat ”under God” vuonna 1954 Louis A. Bowmanin aloitteesta.

Vuonna 2002 ateisti nimeltä Michael Newdow vei sanat ”under God” oikeuteen sen jälkeen, kun hänen tyttärensä pakotettiin lausumaan lippuvala. Oikeudessa lause todettiin perustuslain vastaiseksi ja sama päätös on toistunut myös myöhemmissä oikeusjutuissa.

Newdow sai päätöksen jälkeen puhelinvastaajaansa tappouhkauksia ja muita loukkaavia viestejä. Hänen kahdeksanvuotias tyttärensä joutui muuttamaan muualle oman turvallisuutensa takia. Myös Soile Lautsi on saanut uhkauksia eikä suostu paljastamaan kasvojaan medialle, koska haluaa jatkossakin käydä rauhassa ruokakaupassa.

Newdow jatkoi kuitenkin pyhää sotaansa kristillisiä ilmauksia vastaan. Vuonna 2005 hän ilmoitti haluavansa poistaa tekstin ”In God we trust” amerikkalaisista kolikoista ja seteleistä. Newdow vertasi tekstiä rotuerotteluun ja sanoi, että näin valtio erottelee ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen perusteella.

Vuonna 2006 liittovaltion tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen, koska hänen mukaansa lause on maallinen kansallinen iskulause. Newdow'n ristiretki kärsi samana vuonna muitakin takaiskuja, sillä Yhdysvaltojen kongressi sääti Lippuvalan suojaksi lain (Pledge Protection Act). Tämä laki on kuitenkin perustuslain vastainen ja tuskin kestää oikeudessa, jos joku sen asettaa kyseenalaiseksi.

Taliban-ateismia

Kirkon ja valtion erillisyydelle on omat hyvät perustelunsa enkä niitä tässä ala kertaamaan. Kuitenkin tässä asiassa täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Jos uskonnollisten symbolien täyskielto viedään niin pitkälle kuin Lautsin ja Newdow'n kaltaiset tahtovat, sekularismin puolustaminen muuttuu pelkäksi turhanpäiväiseksi valittamiseksi ja kiusanteoksi, joka kääntyy lopulta valittajien vahingoksi eikä myöskään edistä valittajien ajamaa asiaa.

Lautsin tapauksesta tekee merkittävän se, että tuomio tuli ”yleisliittolaisesta” Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta eli ylikansallinen elin päätti periaatteessa kansallisesta asiasta. Koska lisäksi valittaja itse oli maahanmuuttaja, italialaisten enemmistö ei välttämättä sulata päätöstä eikä sen perusteluja. Myös yleiseurooppalaiselta kannalta tapaus osoitti, millainen arvoyhteisö Euroopan Unioni oikeasti on (vaikka EIT ei ole EU:n vaan Euroopan Neuvoston alainen tuomioistuin).

Krusifiksien poistamista ja maksuvälineiden sisältämien tekstien sensurointia voikin verrata Afganistanin Taliban-järjestön toimeenpanemaan Bamiyanin Buddha-patsaitten räjäyttämiseen. Ääri-islamilaisille Talibaneille Buddha-patsaat edustivat epäislamilaista kuvainpalvontaa, johon dynamiitti oli paras lääke. Taliban-ateisteille taas krusifiksit ja uskonnollissävyteiset tekstit ovat uskonnollisten oppien pakkosyöttöä, josta on päästävä eroon vaikkapa vetoamalla ihmisoikeuksiin tai perustuslakiin.

Kristinuskokaan ei ole historiansa aikana ollut vapaa kuvien ja symbolien tuhoamisesta. Kuvainraastajia on esiintynyt niin Bysantissa kuin läntisessä maailmassa uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomen keskiaikaisisten kivikirkkojen maalaukset kalkittiin aikanaan valkoisiksi, ja niitä on vasta myöhempinä aikoina restauroitu entiseen asuunsa.

Ikonoklasmi liittyykin yleensä uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen, jossa vallankumouksellinen uusi suuntaus tuhoaa vanhan vallan symbolit. Ateistisessa Neuvostoliitossa kirkkoja tuhottiin ja muutettiin elokuvateattereiksi. Kaupunkien ja katujen nimet muutettiin ja tsaarin patsaat korvattiin Leninin ja Stalinin vastaavilla. Jälkimmäiset joutuivat puolestaan kuvainraaston kohteeksi diktaattorin kuoleman jälkeen. Lenininkään pystejä ei nykyisin enää haluta muualle kuin Helsinkiin.

Heikka ja globaali vastuu

Helsingin Sanomien Riitta Vainio kirjoitti Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikan mielipiteistä otsikolla ”Espoon piispa haluaa maahanmuuttajista päättäjiä”. Artikkelissa Espoon piispa paljastuu moderniksi vasemmistoliberaaliksi, joka on sisäistänyt vasemmistolaisen poliittisen aktivismin ja luonut sille kristillisen kuorrutuksen.

Mikko Ellilä kävi jo läpi Heikan ajatukset omassa blogissaan. Piispan puheet ovat täynnä poliittisesti korrekteja latteuksia ja moraalisäteilyä eli vanhakantaisemmin sanottuna ulkokultaista hurskastelua. Latteuksien seassa on höysteenä kristinuskon sanomaa, huomaamattomasti mukaan ujutettuna ja sovitettuna vasemmistolaiseen arvoliberaaliin kielenkäyttöön. Tekstissä toistuvat suvaitsevaisen jargoniin kuuluvat sanat ”kotouttaminen”, ”ihmisarvo”, ”syrjiminen”, ”rasismi”, ”globaali vastuu” ja ”suvaitseva”, joiden merkitys on tarkoituksella hämärä, koska asioiden pitää vain kuulostaa hyvältä. Kaiken lisäksi Heikka politikoi aivan avoimesti, mikä ei minusta ole kirkonmiehelle sopivaa.

Kirkko mediassa

Viime aikoina kirkko on esiintynyt mediassa kummallisissa yhteyksissä. Monet muistavat sukupuolenvaihdosleikkauksessa käyneen imatralaispapin, joka tuli julkisuuteen omalla nimellään. Oheisessa HS:n uutisessa sanotaan pahaenteisesti:

”Sukupuolenvaihdos ei ole yhdenvertaisuuslain mukaan irtisanomisen peruste.”

Tämä oikeastaan kertoo kupletin juonen. Kirkko on menettänyt moraalisen otteensa yhteiskunnasta ja joutuu myötäilemään valtion virallista ideologiaa ja sitä ylläpitävää vihreää homoseksualistifeminististä mediaa. Jos Heikan kaltaiset saisivat päättää, kirkosta tulisi vain Maan Ystävien, Amnestyn tai Greenpeacen kaltainen kansalaisjärjestö, joka ristinmerkin takaa tarjoaa hää- ja hautauspalvelua mutta muuten edistää samaa ideologiaa ja samoja hyvien ihmisten hyviä tavoitteita.

Toinen kohu-uutinen koski kahden naisen välisen liiton siunausta. Rovasti Liisa Tuovinen siunasi kahden naisen rekisteröidyn parisuhteen ja kertoi siitä Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikalle. Toinen siunatuista Veera Lange sanoo:

” Mielestäni on väärin, että vaikka yhteiskunta hyväksyy homoliitot, valtionkirkko ei tule asiassa vastaan. On varmaankin vain ajan kysymys, milloin suhtautuminen muuttuu.”

Tämäkin kertoo siitä, mikä taho yhteiskunnassa määrittää moraalin. Kirkon tehtävänä on sopeutua muutoksiin. Piispainkokous valmisteleekin parhaillaan mietintöä rekisteröidyn parisuhteen siunaamisesta. Mietinnön lopputulos lienee itsestään selvä, koska arvoliberalismi jyrää ja pitäytyminen Raamatun sanassa edustaisi ”suvaitsemattomuutta” ja ”syrjintää”. Jatkossa homoparit saavat kirkkohäänsä riiseineen, koska se on ”ihmisen kunnioittamista”.

Vakaumuksen miehet ja naiset

Kun naispappeus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1986, osa papeista kieltäytyi hyväksymästä päätöstä. Heille taattiin siirtymäajaksi täysi toimintavapaus, jota on sittemmin rajoitettu. Käytännössä seurakunnissa työvuorot on sovitettu siten, että myös naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat pystyvät toimimaan pappeina.

Hyvinkään seurakunnassa miespastori ei suostunut suorittamaan määrätyllä tavalla naispapin kanssa jumalanpalvelusta. Naispappi joutui poistumaan ja teosta tehtiin tutkintapyyntö, jossa pyydettiin selvittämään, tapahtuiko Rikoslain 11. luvun 9. pykälän mukainen syrjintä sukupuolen perusteella.

Tämäkin tapaus kertoo, kuinka kirkko joutuu alistumaan valtion virallisen syrjinnänvastaisen ideologian edessä. Kuitenkin naispappeutta vastustavat Luther-säätiö ja Paavalin Synodi pyrkivät toimimaan kirkon oppien, perinteiden ja jäsentensä omatunnon mukaan.

Luterilainen kirkko syntyi aikanaan vastustamaan Katolisen kirkon uskonnollisia innovaatioita, jotka eivät perustuneet Raamattuun. Nyt kirkko itse on hylkäämässä ne, jotka pyrkivät pitämään kiinni tästä alkuperäisestä ajatuksesta. Mikko Heikka on itse ollut yhtenä aktiivisimmista ahdistelemassa naispappeuden vastustajia pois kirkon helmasta tai ainakin pappisvirasta.

Ei ole mitenkään yllättävää, että piispan suvaitsevaisuus ei ulotu niihin, joilla on vahva uskonnollinen vakaumus ja jotka pyrkivät toimimaan sen mukaan. Tämä itse asiassa ei ole mitenkään tavatonta modernille vasemmistoliberaalille ajattelulle, jossa suvaitsevaisuus koskee kaikkea muuta paitsi pitäytymistä kristillisissä Raamattuun perustuvissa moraaliarvoissa.

Kirkon opit kelpaavat selitykseksi silloin, kun kyseessä ovat vakaumukselliset uskovaiset. Nokia-missio joutui lähtemään harhaoppisena omille teilleen, koska sen kasteoppi ja virkakäsitys poikkeavat ratkaisevasti luterilaisen kirkon opista. Luther-säätiö puolestaan ei toteuta piispojen selontekoa naispappeuden osalta eikä noudata kastaessaan lapsia kirkon järjestystä.

Ymmärrystä sen sijaan riitti pastori Antti Kylliäiselle, joka vuonna 1997 kirjoitti kirjan ”Kaikki pääsevät taivaaseen”. Siinä Kylliäinen esitti, että helvettiä ei ole ja kaikki ihmiset pääsevät taivaaseen. Kylliäinen ei myöskään uskonut Jeesuksen sovittaneen ihmisten syntejä, mutta sanoo arvostavansa Jeesusta siitä, että ilman häntä ihmisillä ei olisi vieläkään tietoa Jumalan armosta.

Onko kaiken takana raha?

Kirkon jäsenmäärä kutistuu nopeasti, vaikka kirkon jäseniä on edelleen yli 80 prosenttia kansalaisista. Kyynikko sanoisi, että lisääntyvät vaatimukset kirkon lopullisesta erottamisesta valtiosta pakottavat kirkon johdon nuoleskelemaan valtiota ja mukautumaan valtaideologiaan eli täydellisen syrjimättömyyden periaatteeseen.

Ero valtiosta merkitsisi kirkollisveron loppua ja pakottaisi kirkon perimään jäsenmaksunsa suoraan seurakuntalaisilta. Tämä todennäköisesti johtaisi jäsenmäärän laskuun, mikä puolestaan pakottaisi kirkon karsimaan palveluitaan ja vähentämään työntekijöitä. Suoranaista epätoivoa edustaa tämä Heikan vetoomus hallitukselle uskonnollisten yhdyskuntien valtionavusta.

Väitän kuitenkin, että valtaideologian myötäilyssä on jo menty liian pitkälle. Sanoman politisoituminen herättää närää niissä, jotka eivät jaa Heikan edustamaa äärimmäistä arvoliberalismia. Tämä voi johtaa monet tapakristityt käyttämään kirkosta eroamiseen tarkoitettua nettipalvelua ja vakaumukselliset uskovaiset kirkon ulkopuolelle.

Oikeudenkäytön kaksoisstandardeista

Aiemmissa kirjoituksissani viittasin Sana ja ylistys –seurakuntaan ja sen johtajaan pastori Veli Saarikalleen. Veriryhmä-niminen yhtye oli lisännyt Saarikallen videoita Youtube-palveluun, joissa pilkattiin sekä kristinuskon pyhiä arvoja että Saarikallea ja hänen edustamaansa seurakuntaa.

Tässä vaiheessa lienee syytä todeta, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa toisaalta Veriryhmää vastaan tai Veli Saarikallen puolesta. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on osoittaa, että eri uskontojen pyhät arvot eivät ole Suomen lain edessä samanarvoisia.

Rikosilmoitus

Sana ja ylitys –seurakunnan pastori Veli Saarikalle teki rikosilmoituksen Veriryhmää kohtaan kunnianloukkauksesta, joka oli tehty Youtube-sivustolla ja veriryhma.org-sivustolla:

”Sivustoilla oli muunneltu Harri Kiviniemen saarnaa. Saarnan päälle laitettu soimaan musiikkia sekä sämplätty kuvaa (1). Internetiin perustettu pilkkasivusto www.veriryhma.org. Sivustolla haukutaan yhdistyksen jäseniä homoiksi ja huoriksi. Sana ja ylistyksen sivuilta on imuroitu tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Materiaali muokattu tarkoittamaan aivan eriä mitä alkuperäisessä puheessa/saarnassa oli tarkoitettu.”

”Saarikalle, Sippola sekä Kiviniemi ovat tunnistaneet, että heidän saarnojaan ja ääntä on käytetty musiikkikappaleiden tekoon.”

”veriryhma.org:n etusivulla ilmoitetaan, että Veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana ja ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Etusivu poistettu myöhemmin, alkuperäinen etusivu liitteenä.”

”Sivustoilta löytyy mm. kappaleet Harri on homo (poistettu), Jeesuksen jointti, Kultapyttylaulu, Pakoputkilaulu, Runkkarit taivaasta, Itsetyydytysrock, Jeesus-sonaatti, Murhablues ja rukouspalvelu.”

Esitutkintapöytäkirjassa mainittiin kolme rikosnimikettä: kunnianloukkaus, uskonrauhan rikkominen ja tekijänoikeusrikos. Seuraavassa oma analyysini näistä rikosnimikkeistä.

kunnianloukkaus: Aineiston perusteella ei ole epäselvyyttä, etteikö aineiston tekijä pyrkisi halventamaan Sana ja ylistys –seurakunnan saarnaajia Veli Saarikallea, Harri Kiviniemeä ja Leo Sippolaa. Aineiston rikollisuuteen en ota kantaa.

uskonrauhan rikkominen: Jos uskonrauhaa voi rikkoa käymättä uskonnon harjoittamiseen tarkoitetussa paikassa, aineisto täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kuitenkin on selvää, että aineiston tekijät ovat toimineet ainoastaan internetissä.

tekijänoikeusrikos: Sana ja ylistys –seurakunnan aineistoa on käytetty ilman heidän lupaansa. Jos tämä on rikollista, rikoksen tunnusmerkit ovat täyttyneet. Sana ja ylistys –seurakunnan videot ovat olleet vapaasti saatavilla seurakunnan nettisivuilla. Veriryhmä on ladannut videoita Youtube-sivustolle sekä lisäksi omia muokattuja videoitaan. Näille toimenpiteille ei ole kysytty tekijänoikeuden haltijan lupaa. En ota kantaa, onko tämä rikollista toimintaa vai ei.

Veriryhmä-sivuston ylläpitäjä Olli Pekka Tahvanainen on julkaissut esitutkinta-aineiston melkein kokonaisuudessaan ja kehotan lukijoita tutustumaan aineistoon ja tekemään omat johtopäätöksensä.

Annetaan syytetylle vielä puheenvuoro. Olli Pekka Tahvanainen kertoo:

”Miksi perustit sivustot?”

”Huumori tarkoituksessa. Asia ei ole mitenkään henkilökohtainen ko. henkilöä vastaan, mutta heidän sanomansa ja toimintansa on vain niin yliampuvaa.”

”…”

”Mitä kautta olet tullut tietämään Sana ja ylistyksen sivustoista?”

”Varmaankin olen joskus saanut joltakin henkilöltä linkin ko. sivustolle. Tämä tapahtui joskus pari kolme vuotta sitten.”

”Mitä mieltä olet sivustoista?”

”Perseestä – teknisesti ihan paskat ja sisältö myös ihan perseestä.”

”Mistä ja miten olet poiminut Sana ja Ylistyksen sivustolla ollutta materiaalia Veriryhmä.Org:n sivustolle?”

”Olen ladannut ne suoraan ko. sivustolta.”

Esitutkinta jatkuu ja ohessa Olli Tahvanaisen vastaukset:

”Veriryhma.org:n sivustoilla on useita musiikkikappaleita joihin on lisätty Saarikallen ja Kiviniemen puhetta. Puhe on otettu Sana ja Ylistyksen sivustoilta ja sitä on muokattu tarkoittamaan aivan muuta kuin alkuperäisessä puheessa on tarkoitettu. Mitä kerrottavaa sinulla on tähän?”

”Näinhän se on.”

”Oletko tehnyt kappaleen Harri on homo [poistettu veriryhma.org-sivustolta]?”

”Kyllä olen. Se on kyllä paskin biisi mitä olen tehnyt.”

”Kyseisessä kappaleessa kerrotaan, että Veli Saarikalle haisee huoralle. Veli Saarikalle Nussii lampaita joiden jälkeen on käytetty Saarikalle ääntä hokemaan että on. Tämän jälkeen hoetaan että Harri on homoseksuaali tarkoitetaanko hokemassa Harri Kiviniemeä?”

”He saavat päätellä sen ihan itse.”

”…”

”Veriryhma.org:n etusivulla lukee, että veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana&Ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Mitä tämä tarkoittaa?”

”Se tarkoittaa juuri sitä itseään.”

Lopuksi valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyttämättäjättämispäätös:

”Olen kuitenkin päättänyt jättää syytteen nostamatta. Tahvanainen on ilmoittanut laatineensa ja julkaisseensa aineiston huumorimielessä ja koska hän on pitänyt asianomaisten toiminta niin ylitseampuvana. On selvää, että tämänkaltaiset päätökset eivät oikeuta toisten kunnian loukkaamiseen eikä nyt puheessa olevan yhdistyksen tekijänoikeuden loukkaamiseen. Toisaalta katson, että esitutkinnassa tulkitut rikokset ovat vähäiset kokonaisuutena arvostellen.”

Lainatussa aineistossa esiintyviä kirjoitus- ja kielioppivirheitä ei ole korjattu vaan asiat on esitetty sanasta sanaan alkuperäisen aineiston kaltaisina. Mahdolliset erot lainatun ja tässä kirjoituksessa esitetyn välillä ovat allekirjoittaneen aikaansaannosta.

Mitä jos Muhammad?

Itse kukin voi päätellä, olisiko Olli-Pekka Tahvanainen välttynyt syytteeltä, jos hän olisi Sana ja Ylistys –seurakunnan asemesta pilkannut jotakin islamilaista seurakuntaa. Otetaan tähän ote Seppo Lehdon oikeudenkäyntipöytäkirjasta kohdasta Uskonrauhan rikkominen:

” B ja A ovat ainakin syyskuusta2005 lukien yhdessä ja yksissä tuumin yleisön keskuuteenlevittäneet lausuntoja ja muita tiedonantoja, joissa heovat loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjanneet jahäpäisseet sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922)tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnatpitävät pyhänä.

B ja A ovat laatineet ja toimittaneetinternetissä yleisön saataville suursuomalainen.blogspot.com -nimetyn sivuston sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossaesitetään Allahia tai profeetta Muhammadia kuvaaviahahmoja sekaantumassa eläimiin ja kamelin, jonkatakapuolessa on profeetta Muhammadia kuvaava hahmo, sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossavastaavankaltainen kuva.”

Tähän todettakoon, että Seppo Lehto oli julkaissut blogillaan kuvan Muhammad-kuva-arkistosta, jossa Muhammad on sukupuoliyhteydessä lampaana kuvatun muslimin kanssa.

Veriryhmän sivuilta löytyy edelleen musiikkikappaleet, joihin on sämplätty Veli Saarikallen ja Jyrki Isohellan ääni. Kirjaan tähän muutaman näytteen kyseisten kappaleiden sanoituksista, mutta annan itse kunkin muodostaa oman käsityksensä asiasta. Mp3-formaatissa olevat kappaleet löytyvät täältä.

Pakoputkilaulu

”Evankeliumi on esiaviollista seksiä.”
”Jeesuksen tullessa kasvoillensa.”
”Kristus. Me panisimme Kristusta.”

Jeesuksen Murhablues

”Jeesus Kristus murhattiin, mikä on oikein.”
”Jeesus Kristus oli homo.”
”Mitä Raamattu sanookaan lapsiin sekaantumisesta.”
”Se on ainut tapa nauttia seksistä.”

Mitä jos Veriryhmä olisi korvannut Jeesuksen Muhammadilla, Jumalan Allahilla ja Raamatun Koraanilla? Olisiko Illman siinä tapauksessa jättänyt syyttämättä? Olisiko ”wizi,wizi,wizi” –selitys toiminut? Sitä voi itse kukin tykönään miettiä.

Uskonrauha koskee vain islamia

Sana ja ylistys –seurakunnan toimijat erehtyivät, koska he kuvittelivat lain uskonrauhan rikkomisesta koskevan heitä. Näin ei tietysti ole, koska Sana ja ylistys –seurakunnan johtohenkilöt eivät ole valmiita käyttämään väkivaltaa jumalanpilkkaajia kohtaan. Lainaan Ilkka-lehdessä julkaistua lehtijuttua:

”Saarikalle tekee selväksi, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista niitä ihmisiä vastaan, jotka pilkkaan ovat ryhtyneet.”

”-Jeesus Kristus on kuollut heidänkin edestään. He vain eivät tiedä paremmasta ja siksi toimivat näin väärin.”

Veli Saarikalle ei vaadi kannattajiaan katkaisemaan päätä niiltä, jotka ovat loukanneet kristinuskoa. Hän ei julkaise fatwaa, jossa uskoville annetaan lupa tappaa Veriryhmän jäsenet. Siksi myöskään uskonrauha ei koske hänen edustamaansa seurakuntaa. Itse asiassa kyseisen pykälän nimi pitäisi muuttaa ja rajoittaa koskemaan ainostaan islamin vastaista kiihotusta.

Saarikallen kaltaisten pilkkaaminen ei myöskään vaadi erityistä rohkeutta. Kaikki, mitä Veriryhmä sivuillaan tekee, on tehty jo monesti aiemmin ja usein myös paremmin. Hannu Salama tuomittiin 60-luvulla, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Vain seitsemän vuotta myöhemmin Salama sai valtiolta Pro Finlandia –mitalin.

Tapaninpäivä

Ne, jotka eivät nukkuneet koulun uskontotunneilla, muistavat, miksi Tapaninpäivää vietetään. Kyseessä on kristinuskon ensimmäisen marttyyrin eli Stefanoksen muistopäivä. Stefanos kivitettiin kuoliaaksi Jerusalemissa joko vuonna 34 tai 35.

Apostolien tekojen 6. luvussa kerrotaan Stefanoksen tarina. Stefanos saarnasi Jeesuksesta ja tuli sen takia tuomituksi Mooseksen ja Jumalan pilkasta. Tuomio pantiin täytäntöön kivittämällä. Tästä syystä Carlo Crivellin vuodelta 1476 peräisin olevassa maalauksessa (joka on myös tämän jutun kuvituksena) Stefanoksen pään ympärillä on kolme kiveä.

Kristinuskossa marttyrius siis tarkoittaa omasta uskostaan kiinnipitämistä silloinkin, kun se johtaa hengenvaaraan. Tämän päivän länsimaissa kenenkään ei tarvitse pelätä marttyyrikuolemaa. Toisaalta esimerkiksi islamilaisessa maailmassa kääntyminen islamista kristinuskoon voi olla hengenvaarallista.

Maallisessa mielessä marttyyreina voidaan pitää niitä, jotka pysyttelevät totuudessa ja kieltäytyvät valehtelemasta, vaikka valehtelu olisi edullisempaa kuin totuuden kertominen. Ainoana uskontona maailmassa islam hyväksyy valehtelun, jos olosuhteet ovat oikeat. Shialaisen islamin taqiyya-doktriini hyväksyy valehtelun, jos sen avulla välttää fyysisen tai henkisen vaaran. Jos Stefanos olisi ollut shia-muslimi, Allah olisi siunannut hänen valheensa, jos hän niiden avulla olisi selviytynyt hengissä.

Marttyyrius islamissa

Myös islam sisältää marttyyriuden käsitteen, mutta sitä ei voi ymmärtää ilman yhteyttä jihad-käsitteeseen. Ne, jotka kuolevat osana jihadia, ovat marttyyreja. Käytännössä tämä on aina tarkoittanut kuolemaa taistelukentällä osana islamin puolesta käytyä sotaa.

Nykyaikana löytyy sekä niitä, jotka pyrkivät peittämään islamin marttyyriuden väkivaltaista luonnetta, että niitä, jotka avoimesti tunnustavat kuoleman vääräuskoisten tappamisen yhteydessä marttyyriudeksi. Itsemurhapommitukset eivät siis ole syntiä vaan sellaisen tekijä pääsee suoraan paratiisiin, jos pommittaja onnistuu samalla tappamaan vääräuskoisia.

Parhaassa mahdollisessa valossa tarkasteltuna islamin marttyyrikäsite voidaan nähdä siten, että kristinuskon marttyyrius sisältyy siihen. Islamin marttyyrius on kuitenkin paljon laajempi. Mikä tahansa islamin edistämiseksi tehty teko on tulkittavissa islamin pyhien kirjoitusten perusteella marttyyriudeksi, vaikka sen yhteydessä kuolisi syyttömiä siviilejä. Tämä onnistuu, kun määritetään syyttömyys tarpeeksi tiukasti siten, että kukaan tietoisesti islamin hylännyt ei-muslimi ei voi olla syytön.