Korona ja pelolla hallitseminen

 

Kuuntelin Triggernometry- podcastin jakson, jossa brittiläinen journalisti Laura Dodsworth kertoi, että Britanniassa hallitus turvautui pelonlietsontaan maaliskuussa 2020, kun se pelkäsi, että kansalaiset eivät noudata koronarajoituksia eivätkä hyväksy ulkonaliikkumiskieltoja.

SPI-B on Britanniassa alakomitea, joka antaa tietoja hätätilanteiden neuvonantajaryhmälle. Eräs SPI-B:n jäsen kertoi Dodsworthille, miten hallitus oli tietoisesti lietsonut pelkoa ja että  pelon käyttö on ”dystooppista”. Hän totesi:

”Pelon käyttö on ehdottomasti ollut eettisesti kyseenalaista. Lopulta se kostautui, kun ihmisten pelko kasvoi liian suureksi.”

Toinen SPI-B:n jäsen kertoi olevansa hämmästynyt, miten käyttäytymispsykologiasta on tehty ase pandemian aikana. Psykologit eivät havainneet, milloin se lakkasi olemasta hyväntahtoista ja muuttui manipulatiiviseksi. Heillä on liikaa valtaa ja he ovat juopuneet siitä.

Konservatiivien kansanedustaja Steve Baker, joka kuuluu puolueensa koronasta toipumisryhmään sanoi:

”Jos on totta, että valtio päätti pelotella kansalaisia, jotta saisi nämä noudattamaan sääntöjä, mieleen tulee kysymys, millaisseen yhteiskuntaan me pyrimme."

”Jos vastaan rehellisesti, että pelkäänkö hallituksen politiikan vievän meidät kohti totalitarismia,vastaus on  ehdottomasti kyllä”

Pelkopropagandan strategia

Tässä artikkelissa Dodsworth kertoo, millaisia keinoja brittihallitus käytti pelon lietsontaan. Hänen mukaansa koko pandemian ajan hallituksen käyttämä kieli on muotoiltu siten, että se maksimoi huilen ja tottelevaisuuden. 23. maaliskuuta 2020 pitämässään puheessa pääministeri Boris Johnson lietsoi pelkoa puhumalla ”näkymättömästä tappajasta” ja mainitsi puheessaan, että ihmisiä tulee kuolemaan. Briteille kerrottiin, että sääntöjä noudattamalla pelastetaan tuhansia ihmishenkiä.

Brittihallitus on käyttänyt viestintään yli 184 miljoonaa puntaa. Lähestymistapa perustui kahteen asiaan:

”1. Riskin demokratisointi”

 ”2. Yksilöiden toinen toisilleen aiheuttamien riskien korostaminen”

Ensimmäistä lähestymistapaa hyödynnettiin kertomalla, että koronavirus on vaarallinen kaikenikäisille. Aikanaan 1980-luvulla AIDSin vaarallisuutta liioiteltiin väittämällä, että 10 vuoden päästä jokainen tuntee jonkun, joka on kuollut kyseiseen tautiin. Näin vältyttiin leimaamasta yhtä tiettyä ryhmää ja sitä kautta tulevia syytöksiä syrjinnästä.

Dodsworthin mukaan vielä yleisempi lähestymistapa oli korostaa riskejä, joita yksilöt aiheuttavat toisilleen. Tämä näkyi selkeimmin julistesarjassa, jonka yhdessä julisteessa oli isoilla kirjaimilla teksti:

”JOS MENET ULOS, VOIT LEVITTÄÄ SITÄ.

”IHMISIÄ KUOLEE”

Julisteen taustalla on NHS:n hoitaja täydessä maskivarustuksessa.

Viesti on selkeä: Olet vaarassa mutta vielä tärkeämpää on se, että olet itse vaarallinen.

Hallituksen kampanjassa käytettiin isoja lukuja, jotka hallitus ja terveysviranomaiset olivat valinneet huolen maksimoimiseksi. Päivittäiset kuolemat raportoimiin mainitsematta kontekstia eli sitä, että noin 1600 ihmistä kuolee Britanniassa joka päivä. Sairaalapotilaiden määrä raportoitiin mutta ei paranemisia tai sairaalasta poistumisia.

Britanniassa (kuten myös Suomessa) yleisimmin käytetty tunnusluku oli PCR-testillä todennettujen tartuntojen määrä. Tartunta ei luonnollisesti ollut sama kuin tautitapaus, joka olisi edellyttänyt testin lisäksi sairauden oireita.

Jatkuva pelottelu johti siihen, että ihmiset alkoivat etsiä syntipukkeja niistä, jotka eivät noudattaneet. Media käytti termejä kuten ”kovidiootti”,  ”itsekäs hölmö” tai ”isoäidintappaja.”

Sulkujen vastustajia alettiin kutsua ”sulkuskeptikoiksi” (lockdown sceptics), joka myöhemmin muuttui ”denialistiksi”, jotta epäilijät saataisiin näyttämään hassahtaneilta hölmöiltä.

Hallituksen sulkujen uhmaamisesta sai suuret sakot. Esimerkiksi karanteenin uhmaamisesta tai yksityisten juhlien järjestämisestä saattoi saada 10 000 punnan sakon. Rangaistuksen pelko esti aiemmin normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja teki kansanterveydestä rikosoikeusasian.

Pitkään jatkuneilla sulkutoimilla oli merkittävä vaikutus kansalaisten mielenterveyteen. Jopa 1,5 miljoonan britin arvioidaan tarvitsevan mielenterveyspalveluja sulkutoimien takia.

Sulkutoimet ovat myös saaneet ihmiset pelkäämään toisiaan. Ihmiset ovat viruksen välittäjiä. Emme enää luota arvostelukykyymme siinä, miten hallitsemme elämäämme. Emme tiedä, ketä uskaltaisi halata ja kenelle voisi lainata lusikkaa.

Artikkelinsa lopuksi Dodsworth toteaa:

"Käyttäytymispsykologian soveltaminen ja pelon lietsonta kertovat hallituksesta, joka on luopunut luottamuksesta ja läpinäkyvyydestä. Elintärkeä osa toipumista on palauttaa luottamus ja läpinäkyvyys.Tämä tapahtuu vain, jos olemme rehellisiä taktiikoista, joita käytettiin, ja niiden vaikutuksista ja eettisistä ulottuvuuksista."

Entä Suomessa?

Tietoinen pelkopropagandan käyttö selittää hyvin, miksi Britanniassa ja muualla anglosaksisessa maailmassa turvauduttiin koronan torjunnassa ankariin sulkutoimiin, joilta Suomessa ollaan osittain vältytty.

Pääministeri Johnson on myös kehunut sulkutoimia, joiden hän katsoo omalta osaltaan vaikuttaneen koronapandemian laantumiseen.

Suomessa merkittävin sulkutoimi oli Uudenmaan sulku keväällä 2020. Kyseisen toimen hyödyt jäivät laihoiksi mutta sillä oli ainakin yksi vaikutus. Monet maakuntien ihmiset tekivät Uudenmaan asukkaista syntipukkeja koronapandemiaan.

Suomessa THL:n edustajat eivät ole erityisemmin liioitelleet koronan vaarallisuutta. Sen sijaan jotkut median haastattelemant terveydenhuollon edustajat (esim. HUS:n Asko Järvinen) ovat mediahaastatteluissaan usein lietsoneet pelkoa tautia kohtaan joko tahallaan tai tahattomasti.

Myös Suomessa tartuntaluku on se, jota media innokkaimmin raportoi. Näin on siitä huolimatta, että tartuntaluku ei kerro sairastuvuudesta mitään varsinkin, kun PCR-testiä pidetään epäluotettavana. Pahiten pelotteluun syyllistyneitä medioita ovat oman kokemukseni perusteella Iltasanomat ja MTV Uutiset.  Hyvänä esimerkkinä median pelkopornosta voi mainita tämän artikkelin, jossa IS kertoo Intiassa havaitusta sieni-infektiosta. ”Musta sieni” on tuossa toista kertaa otsikoissa. Sen relevanssi suomalaiselle lukijalle on lähes olematon.

Tuomiopäivän kultin lopun ajan messu

Ilmastonmuutos on kaikesta valtamedian hypetyksestä huolimatta jäänyt ihmisten mielissä toissijaiseksi huolenaiheeksi. Ehkä se johtuu osin siitä, että pitempään eläneet aikuiset, jotka ovat aikanaan nähneet ydinsodan pelon, happosateet, otsonikerroksen ohenemisen ja AIDS:in nousun eivät välttämättä ole paras mahdollinen kohdeyleisö maailmanlopusta saarnaavalle kultin piirteitä omaavalle liikkeelle. Ehkä siksi alarmistien huomio on nyt kiinnittynyt lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole elämänkokemusta eikä kykyä arvioida erilaisten maailmanlopun skenaarioiden realistisuutta.

Keskustelin äskettäin ystäväni kanssa, joka on perehtynyt ilmastoasioihin. Hänen mukaansa ilmastotieteessä ei ole tapahtunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana tapahtunut mitään olennaista uutta, vaan samoja juttuja kierrätetään jatkuvasti.

Ilmastoalarmismi on myös irronnut tieteellisestä perustastaan ja muuttunut hiljalleen hurmahenkiseksi uskonnoksi, jonka symboli on ruotsalaisteini Greta Thunberg. Äskettäin hän piti puheen YK:n ilmastokokouksessa. Puheessaan Thunberg maalaili kauhukuvia ja haukkui päättäjät, jotka ajattelevat vain rahaa ja talouskasvua.

Puhe on tuskallista kuultavaa mutta ei sisältönsä vuoksi. Valtamedian ilmastovouhotus ja kaikkeen tekemiseen ympätty ilmastonäkökulma ovat turruttaneet ihmiset alarmismiin. Siltä ei voi välttyä juuri missään ja juuri siksi siltä voi kepein mielin sulkea silmät ja korvat. Nuori Greta taas saa enemmänkin miettimään niitä aikuisia, jotka kierrättävät 16-vuotiasta aspergerteiniä ympäri maailmaa saarnaamassa maailmanlopun sanomaa. Kun puiseva Al Gore ei ole enää vuosikymmeniin myynyt, tarvitaan tuoreita kasvoja.

Ilmastososialismi nyt

Britannian jo jonkin aikaa edesmennyt pääministeri Margaret Thatcherin kerrotaan aikanaan sanoneen, että globaali ilmaston lämpeneminen on erinomainen tekosyy globaalille sosialismille. Kaikki eivät välttämättä muista, että ilmastonmuutosta kutsuttiin ennen globaaliksi lämpenemiseksi (global warming).

Siksi ei ole yllättävää, että monet vasemmistolaiset nyt Gretan innoittamana ilmoittautuvat sosialismin kannattajiksi. Erkki Tuomioja sanoi Ylellä, että kapitalismi on tullut tiensä päähän. 1970- ja 80-luvuilla eläneille moisessa ei ole mitään uutta. Erkki on ainakin johdonmukainen ja kannattanut sosialismia koko aikuisikänsä. Vasta nyt liki 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hän voi sanoa sen taas reilusti ääneen. Myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson myönsi jo huhtikuussa 2018 olevansa marxilainen.

Itäisestä Euroopasta löytyy niitä, jotka ovat eläneet marxilaisuuden periaatteille rakennetussa yhteiskunnassa. He suhtautuvat erittäin kielteisesti sosialismin paluuseen ilmastonmuutoksen nimissä. Yksi tällainen on tohtori Jiri Weigl tshekkiläisestä Vaclav Klaus -instituutista. 

Kirjoituksessaan hän ilmaisee huolensa lasten ja nuorten manipuloinnista pelottelulla.

Ilmasto ei toki ole mikään staattinen järjestelmä vaan muuttuu koko ajan. Weigl sanoo lapsista ja nuorista, jotka nielevät mediapelottelun sellaisenaan:

”He uskovat täysin tieteellisen teorian, joka on redusoinut meneillään olevat ilmaston muutokset pelkästään yhteen syyhyn eli väitettyyn ihmisen aikaansaamaan ilmakehän hiilidioksidin lisäykseen.”

Tavallinen ihminen lukee tai näkee valtamediasta jatkuvasti pelottelua maapallon tuhosta hiilidioksidipäästöjen takia. Voimme pelastautua katastrofilta vain, jos alamme noudattaa niitä rajoituksia ja elämänmuutoksia, joita viisaat tiedemiehet ja poliitikot meille sanelevat. 

Weigl ihmettelee, miksi ihmiset eivät ole huolissaan muunlaisista ihmiselämään kohdistuvista uhista kuten taudeista, juomaveden puutteesta tai esimerkiksi maapallolle putoavasta asteroidista, jollaiset ovat aiemmin maapallon historiassa aiheuttaneet merkittäviä tuhoja.

Ilmastonmuutoksella on kuitenkin merkittävä etu puolellaan. Sen avulla ihmisiä voidaan huijata uskomaan, että pitkän aikavälin muutokset ihmisten käyttäytymisessä voivat estää katastrofin.

Kommunistisen totalitarismin kokenut Weigl kertoo:

”Meneillään olevassa manipulaatiokampanjassa ilmasto on vain väline, jonka tehtävänä on muuttaa yhteiskuntaa. He ovat alkaneet kertoa meille, että ilman radikaalia yhteiskunnallista muutosta jokaisen ihmisen käyttäytymistä ei voi muuttaa, ja näin ihmisten päästöjä ilmakehään ei voi vähentää. Päästöjen aiheuttajaksi väitetään teollista sivilisaatiota ja sen ekspansiota, jonka kapitalismi on saanut aikaan. Tästä taas seuraa, että kapitalismista ja vapaasta yhteiskunnasta täytyy päästä eroon, koska ne sallivat vastuuttoman käytöksen planeettaamme kohtaan. Inhimillinen vapaus on lakannut olemasta arvo sinänsä. Siitä on tullut uhka.”

Ilmastoalarmismi on yksi vasemmistolaisen edistyksellisyyden osa-alueista ja sen pääase länsimaista kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, jonka radikaali muuttaminen on tavoitteena. Ilmastonmuutosta keppihevosena käyttämällä kansainväliset organisaatiot, kansalaisjärjestöt, media ja yhteistyöhenkiset poliitikot pyrkivät saamaan ihmiset valtion kontrolliin ja globaalin hallinnon alaisuuteen. Työkaluna käytetään härskiä manipulointia, jota näkee erityisesti Greta Thunbergin kautta käydyssä kampanjassa. Kohderyhmänä on nuoriso, koska sen edustajat ovat usein naiiveja, idealististia ja höynäytettävissä.

Weigl jatkaa:

”Kaikki modernin ajan totalitaristiset liikkeet ovat käyttäneet yhteiskunnan kontrollointiin nuorisoa, jota on hyväksikäytetty ja joka on ensin radikalisoitu helposti omaksuttavan ideologian fanaattisiksi kannattajiksi.”

Esimerkkeinä historiasta voidaan mainita Hitlerjugend, Komsomol ja Maon Kiinan punaiset kaartit, jotka toimivat ”Suuren Ruorimiehen” työkaluina traagisessa kulttuurivallankumouksessa.

Weiglin mukaan suuri yleisö on vielä rauhallinen ja seuraa pelonlietsojien touhuja sivusta ja suhtautuu niihin enimmäkseen välinpitämättömästi. Ihmiset eivät oikeasti usko, että joku tulisi ja veisi heiltä auton ja kesämökin.

Suuryritykset kuitenkin haistavat ilmastohysteriassa mahdolisuuksia. Sen avulla on mahdollista saada tukiaisia tai lobata itselle edullista sääntelyä. Kustannukset maksetaan veronmaksajan taskusta. Weigl pelkää, että totalitaristisen kommunismin kokeneen väestön väistyminen johtaa lopulta totalitaristisen järjestelmän paluuseen ja historian toistumiseen.

Oma sukupolveni muistaa Berliinin muurin kaatumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen. Monet meistä uskoivat, että sosialismi ei voisi enää koskaan palata. Tässä oltiin väärässä. Sosialismi ei koskaan lähtenyt ja on kovaa vauhtia tulossa takaisin. Innokkaimpia kannattajia löytyy nuorista sukupolvista.

He eivät tiedä, millaista tuhoa sosialismi sai aikaan. Se aiheutti nälänhätää, orjuutta, kurjuutta, ympäristötuhoja ja taloudellisten resurssien haaskausta. Se tuhosi inhimillisen vapauden ja pakotti ihmiset kannattamaan ainoaa oikeaa ideologiaa.

Itse en ole aivan yhtä pessimistinen kuin Jiri Weigl vaan uskon, että Greta ja hänen ympärilleen syntynyt liikehdintä ei edusta nousevaa vaan taantuvaa aatetta. Kyse on lopun ajan messusta, jota tulevaisuudessa katsotaan epäuskoisena päätä pudistellen. Tai ainakin toivon niin.

Valistus ja todellisuus

Muotisanaa ”vihapuhe” käytetään nykyisin valtajulkisuudessa melko kevyesti. Sana on huonosti määritelty, kuten epämääräistä pahaa tarkoittavat sanat suvaitsevaisessa kielenkäytössä yleensä tahtovat olla. Uhkaavaksi termi muuttuu silloin, kun viranomainen alkaa taistella epämääräistä pahaa vastaan järjestelmällisellä propagandalla varsinkin, kun Suomen laki ei tunne käsitettä ”vihapuhe”.

Lasten aivopesua

Poliisitube on aloittanut toimintansa ja julkaisi videon, jossa Alma-niminen pikkutyttö kutsuu ”Poliisileijonan” avuksi, kun hänen äitinsä on lähettänyt sisällöltään ilmeisesti loukkaavan viestin poliitikolle. Epäselväksi jäi, onko videon ”valistus” tarkoitettu lapsille, aikuisille vai molemmille.

Asetelma, jossa lapsi opettaa moraalia aikuiselle, voi olla jonkun mielestä hauska. Se kuitenkin herättää mielleyhtymiä, jotka ovat tuttuja kommunistidiktatuureista. Pavlik Morozovin kuva oli pitkään tässäkin blogissa. Lisäksi Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana lapsia rohkaistiin ilmiantamaan vanhempiaan väärinajattelusta.

Poliittisesti korrekti suvaitsevaisuus on sekin eräänlaista kommunismia mutta keinot torjua vääränlaista ajattelua ovat ainakin toistaiseksi hienovaraisempia kuin kommunistidiktatuureissa aikanaan. Poliisileijona-videossa propaganda meni kuitenkin pelottavan lähelle oikeaa kommunismia, mikä myös kertoo, että viranomainen ei tässä ole oikealla asialla vaan harrastamassa aivopesua.

Videosta tehtiin myös englanniksi tekstitetty versio, joka on kerännyt jonkin verran enemmän katsojia kuin alkuperäinen mutta ei kuitenkaan ole mennyt ”viraaliksi”. Toisin kävi taannoiselle ”raiskauksentorjuntavideolle”, joka kaikessa älyttömyydessään ainoastaan nauratti, vaikka se valistuksena onkin vastuutonta poliittisesti korrektia fiktiota.

Poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotonen ei pitänyt videon saamasta kielteisestä julkisuudesta sosiaalisessa mediassa vaan väitti kritiikkiä ”vihapuheeksi”. Luotosen mukaan ”Lastenohjelma laukaisi vihapuheen”. Luotonen toteaa:

”Monia lapsille suunnatun Poliisileijona-ohjelman kommentoijia poliisin viesti ei ole vakuuttanut. Ohjelmasarjan ensimmäinen jakso sosiaalisesta mediasta herätti viharyöpyn, sosiaalisessa mediassa. ”

Vertaukset Pavlik Morozoviin voivat olla liioittelua, mutta mielleyhtymää ei Luotonenkaan voi kiistää. Kritiikki torjutaan ”viharyöppynä”, mikä viestii kyvyttömyydestä vastata kritiikkiin. Todellisuudessa tavoitteet olivat ihan viattomat:

”Aikuiset hei, emme kehota videolla lapsia ilmiantamaan vanhempiaan vihapuheesta. Aikuisten oikeesti. Haluamme näyttää lapset oivaltavina ja osaavina tekijöinä, jotka ymmärtävät itse mikä on oikein ja mikä väärin.”

Aikuisten oikeasti videon 38 sekunnin kohdasta alkanut kohtaus voidaan ymmärtää myös kehotuksena ilmiantoihin. Kukin katsoja päättäköön itse.

Lapset ovat lapsia eivätkä ole vielä tarpeeksi kypsiä opettamaan aikuiselle moraalia. Tästä syystä videolla esiintyvän Alman kaltaiset eivät ole täysivaltaisia kansalaisia vaan vanhempiensa vastuulla. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin etenkään, kun kyse on abstraktista vihapuheesta. Poliisitube ottaa tässä vanhempien paikan ja heikentää vanhempien moraalista auktoriteettia lasten silmissä samalla tavalla kuin totalitaristiset diktatuurit aikanaan. Niiden tarkoituksena oli varata valtiolle yksinoikeus moraalisena auktoriteettinä.

Onneksi Suomessa ei vielä ole päästy Saksan tasolle, jossa poliisi ratsaa äärioikeistolaisia vihaviestejä sosiaaliseen mediaan kirjoittavien ihmisten koteja.

Joukkoraiskaus Facebookissa

Sosiaalisessa mediassa julkaistaan kaikenlaista iljettävää. Kolme maahanmuuttajataustaista miestä raiskasi huumatun naisen Uppsalassa ja näytti rikoksen sellaisenaan suorana Facebookissa. Vaikka rikollisuus on Ruotsissa raaistunut hallitsemattoman maahanmuuton myötä, mitään tuon kaltaista ei olisi voinut kuvitella.

Tekijöillä on takanaan aiempia väkivaltarikoksia ja niistä myös tuomioita, jotka luonnollisesti ovat varsin pieniä. Teko ja sen kuvaaminen kertovat, että Ruotsin oikeuslaitoksen rikoksista jakamat rangaistukset eivät lainkaan pelota tekijöitä.

Luonnollisesti media käyttää rutiininomaisesti valkopikselöintiä ja tekee epäillyistä tunnistamattomia. Suomalaista valtamediaa seuraavat eivät tiedä epäillyistä etenkään sitä, että heidän nimensä eivät ole Sven-Åke, Göran tai Börje. Sosiaalisesta mediasta kuvamateriaali on luonnollisesti poistettu. Tässä kuitenkin kamera vielä käy, kun poliisi saapuu paikalle.

On jännittävää seurata, millaisen rangaistuksen tekijät lopulta saavat. Aiemman rikostaustansa takia heidät luultavasti tuomitaan, vaikka vapauttava tuomiokaan tuskin olisi monelle yllätys. Karkotus on epätodennäköinen lopputulos ainakin aiempien oikeustapausten perusteella. Niinikään Uppsalassa tapahtunut, viiden afgaaniteinin suorittama alle 15-vuotiaan pojan joukkoraiskaus (joka niinikään kuvattiin) ei johtanut karkotukseen tekijöiden nuoren iän perusteella. Lisäksi oikeuden mielestä heitä uhkaisivat Afganistanissa useat vaarat.

Kun miettii Poliisitubea tämän Ruotsin tapausten rinnalla, tekee mieli kysyä, ovatko viranomaisten resurssit oikeassa käytössä, kun pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti kantaväestöön kuuluviin lapsiin. Uppsalan raiskaajaremmien rikoksia ne eivät ainakaan olisi estäneet.

Opetusministeri harrastaa aivopesua

Nyky-yhteiskunnassa koulutus nähdään tärkeänä asiana. Ilman sitä ihmisellä on vaikeuksia selviytyä tai edes saada työpaikkaa. Kuitenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen viimeisimmästä ulostulosta voi päätellä, että koulutuksella on muitakin tavoitteita eli vallitsevan poliittisesti korrektin monikulttuuri-ideologian pakkosyöttö jo varhaisessa vaiheessa.

Grahn-Laasonen kuvaa nykyistä Kokoomusta hyvin. Hänellä on kyky tuottaa puhetta mutta puheen sisältö on yleensä täynnä ulkoa opeteltuja iskulauseita ja tyhjänpäiväistä lässytystä. Ministerin kirjoituksesta voi kuitenkin tehdä havaintoja modernin vasemmistoliberaalin ajattelusta.

Grahn-Laasonen mainitsee pahuuden lähteen heti alussa:

”Populismi on tehnyt läpimurtoja eri puolilla maailmaa. Britannian Brexit-äänestyksen liian suuret lupaukset, Donald Trumpin retoriikka Yhdysvalloissa, Unkarin hallituksen pakolaismuuri, Filippiinien huumekauppiaiden ampumista vaativa presidentti.”

Populismi kuvaa tässä pahuutta. Sen jälkeen esitetään esimerkkejä asioista, joista Grahn-Laasonen ei pidä. Nämä niputetaan yhteen populismiksi, vaikka niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Populismi on abstrakti käsite, jonka kaltaisia vasemmistoliberaalit mielellään käyttävät.

Sitä ei yleensä mainita, että populismin vastakohta on elitismi. Grahn-Laasonen edustaa elitismiä, jossa voideltu eliitti ymmärtää asiat tavallista kansalaista paremmin ja on näin oikeutettu tekemään päätöksiä kansalaisen puolesta. Kansalaisen kannalta haitalliset päätökset perustellaan korkealentoisille yleistä hyvää kuvaavilla käsitteillä (esim. globaali vastuu), jotka kuulostavat hyviltä mutta joiden sisältö jää yleensä hämäräksi.

Toinen abstrakti hyvä vihollinen on rasismi, joka Grahn-Laasosen määrittelemänä on pelkkä olkiukko:

”Rasismissa on kysymys yksilön kieltämisestä. Sen sijaan, että tunnustettaisiin jokaisen ihmisen olevan oma, arvokas yksittäinen persoonansa, rasistisessa ajattelutavassa toisia leimataan vain heidän syntyperänsä tai taustansa perusteella.”

Vasemmistoliberaali puhuu yksilöistä mutta todellisuudessa yksilön arvo eli uhripääoma mitataan tämän edustaman viiteryhmän perusteella. Uhrihierarkiassa alempana oleva ei pääsääntöisesti saa sanoa mitään negatiivista korkeampaa uhristatusta edustavan ryhmän edustajasta. Pelkkä puhe on syrjintää, joka on vasemmistoliberaalissa käsitteistössä se suurin paha ja kaiken muun pahan aiheuttaja.

Rasismin seurauksista Grahn-Laasonen toteaa seuraavaa:

”Ennakkoasenteemme ohjaavat ratkaisevasti havaintojamme maailmasta. Huomaamme ennemmin ne seikat, jotka sopivat yhteen aiempien ajatustemme kanssa – ja näin ennakkokäsityksemme vahvistuvat entisestään. Tällaisia kuplia pitäisi aktiivisesti jokaisen yrittää puhkoa.”

Poliittisen korrektiuden ansiosta suurin osa ihmisistä pelkää leimautuvansa rasistiksi eikä lausu julkisesti mitään negatiivista korkean uhristatuksen omaavista ryhmistä. Jos näin tapahtuu, negatiivisen puheen takaa löytyy todennäköisesti joko yksi suuri negatiivinen kokemus jostain tietystä viiteryhmästä tai useita pienempiä. Ihminen, joka on nähnyt todellisuuden ikävän puolen, ei enää pelkää leimautumista yhtä paljon kuin ennen näitä kokemuksia.

Median käyttäytyminen esimerkiksi islamilaisen terrori-iskun tai muslimin tekemän törkeän rikoksen yhteydessä kertoo, että suvaitsevainen liberaali ymmärtää tämän. Siksi media pimittää tietoja ja yrittää selittää asian korkeasta uhristatuksesta nauttivan ryhmän kannalta parhain päin. Rikoksentekijöiden etnistä tai uskonnollista taustaa ei kerrota muuten kuin rivien välistä. Näin tehdään, koska vasemmistoliberaali käsitteistö sanoo, että kaikki paha johtuu syrjinnästä ja negatiiviset uutiset uhriryhmän edustajien väkivallasta lisäävät abstraktia rasismia ja rikkovat näin virallisen poliittisesti korrektin narratiivin.

Moderni vasemmistoliberaali keskittyy ensisijaisesti retoriikkaan. Todellisen elämän tapahtumat ovat sen rinnalla toissijaisia ja aina selitettävissä korkean uhristatuksen omaavan ryhmän kannalta suotuisasti. Grahn-Laasonen mainitsee myös muotikäsite vihapuheen:

”Vihapuhe on vielä oma lukunsa. Siinä kehotetaan suoraan tai peitellysti fyysiseen tai henkiseen väkivaltaan toisia ihmisryhmiä kohtaan. Vihapuheen yleistyminen horjuttaa luottamuksen ja turvallisuuden tunteen perusteita sekä hävittää kansalaisten keskinäistä kunnioitusta, joka on ollut Suomen hyvinvoinnin taustatekijänä.”

Pohjoismaat kansallisvaltioina ovat perinteisesti olleet korkean luottamuksen yhteiskuntia. Kun tällaiseen ympäristöön väkisin lisätään etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta, syntyy jännitteitä. Virallisessa liturgiassa etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta pidetään rikkauden lähteenä ja itsessään hyvänä asiana. Jo vajaa kymmenen vuotta sitten Harvardin yliopiston politiikan tutkija Robert Putnam päätyi tutkimuksessaan täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen. Mitä monimuotoisempi yhteisö, sitä vähemmän ihmiset luottavat toisiinsa.

Poliittinen korrektius, jonka mukaan vihapuhe horjuttaa ihmisten keskinäistä luottamusta, onkin pelkkää pintaa. Ihmisten reaalielämän päätökset kertovat toista monimuotoisuuden siunauksellisuudesta. Sattumoisin ne, jotka kovaäänisimmin kannattavat monimuotoisuutta, eivät itse omassa elämässään joudu kohtaamaan sen ikäviä puolia toisin kuin sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat. Liberaali politiikka, joka pyrkii aktiivisesti edistämään etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta, vähentää näin ihmisten keskinäistä luottamusta eikä mikään abstrakti vihapuhe.

Koska kantaväestön tekemistä rasistisista rikoksista on vain vähän todellista näyttöä, vasemmistoliberaali esittää omien näkemystensä tueksi kuulopuheisiin perustuvia todisteita. Näin tekee myös Grahn-Laasonen:

”...eräs tyypillinen tapaus on julkisella paikalla tai kulkuneuvossa tapahtuva solvaaminen ja nimittely sen vuoksi, että on toisen näköinen tai puhuu eri kieltä. Joskus vihapuhe ja nimittely kärjistyy fyysiseen loukkaamiseen: tönimistä, läpsäyttelyä, päälle sylkemistä, nyrkiniskuja.”

Tuossa Grahn-Laasonen siteeraa Oikeusministeriön vihapuheselvitystä tämän vuoden maaliskuulta. Olen varma, että tuollaista tapahtuu mutta ei läheskään niin paljon, kuin virallinen liturgia antaa ymmärtää. Samalla luonnollisesti jätetään huomiotta eräiden maahanmuuttajaryhmien tilastollinen yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikollisuudessa. Liberaalissa käsitteistössä abstrakti vihapuhe on suurempi paha kuin konkreettiset väkivaltarikokset, koska liberaalin ajatussapluunan mukaan vihapuhe on syrjintää ja saa uhristatuksesta nauttivat yksilöt käyttäytymään väkivaltaisesti.

Koska on aivan ilmiselvää, että kansalaiset eivät kaikilta osin ole sisäistäneet poliittisen korrektiuden vaatimuksia, täytyy varmistaa, että tuleva sukupolvi kasvatetaan ajattelemaan oikein:

”Monilukutaitoa ja mediakriittisyyttä korostamalla parannetaan lasten ja nuorten edellytyksiä ymmärtää vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä ja osallistua keskusteluun niistä ilman ylilyöntejä. Kulttuurien moninaisuus, yhteisöllisyys ja osallisuuden edistäminen otetaan valtionapujen kriteereihin. Kuntien nuorisotoimille avataan erityisavustushaku vihapuheen ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Joukkuelajien Punainen kortti rasismille -hanke otetaan osaksi valtakunnallistettavaa Liikkuva koulu -ohjelmaa.”

Jälkikasvu siis yritetään aivopestä DDR-tyylisellä propagandalla. Valitettavasti tällainen voi onnistua vain ympäristössä, jossa vaihtoehtoisen tiedon saanti on estetty. Tämä taas edellyttää totalitaristista valtioa, jollainen EU-jäsen Suomi ei vielä ole. Surkuhupaisat yritykset lopettaa MV-lehden julkaisu kertovat, että nykyinen valtaeliitti ei kykene edes samaan, mihin menneisyyden kommunistihallinnot kykenivät eli pakottamaan kaikki toistamaan puolueen virallista liturgiaa.

En usko, että omaa sukupolveanikaan onnistuttiin manipuloimaan poliittisesti korrektiksi valtion tukemalla propagandalla, vaan se rakensi maailmankuvansa television ja valtamedian perusteella. Maailmankuvan muotoutumisessa populaarikulttuuri luultavasti vaikutti enemmän kuin tiedonvälitys.

Poliittinen korrektius on intuitiivista eikä perustu mihinkään suureen ajatteluun tai oivallukseen. Siksi Grahn-Laasosen ja hänen edustamansa ministeriön propagandapyrkimykset ovat lähinnä rahan haaskausta. Nykyisellä nuorella sukupolvella on käytössään ennennäkemättömät tiedonhankintamahdollisuudet eikä moni sen edustajista katso lainkaan televisiota tai lue paperilehtiä. Kaikki tieto haetaan internetistä. Se, onko tämä hyvä vai huono asia, nähdään myöhemmin.