tiistaina, elokuuta 30, 2016

Idyllin loppu


Vuosikymmenien ajan Nurmijärven kunta oli välttänyt ottamasta pakolaisia. Kunnassa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että omat asiat on ensin pantava kuntoon, ennen kuin pakolaisia voi ottaa vastaan. Marraskuussa 2014 kaikki kuitenkin muuttui.

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio uutisoi näyttävästi, että Nurmijärvi pääsee häpeästä, kun se ottaa vastaan pakolaisia. Hankkeen puuhamiehenä toimi kristillisdemokraattien valtuutettu Johannes Haapalainen, joka siviilityönään toimii seurakunnan kappalaisena. Haapalainen tunsi syvää häpeää kotikuntansa asenteista pakolaisia kohtaan:

”Nurmijärveläisenä häpesin sitä tilannetta, että meillä varakkaana kuntana ei oltu tehty päätöstä, että ottaisimme vastaan pakolaisia. Tuntui oudolta, että pääkaupunkiseudun yhtenä varakkaana kuntana olemme jääneet tästä asiasta paitsioon. Siksi olemme olleet huonossa asemassa maineen kannalta.”

Luultavasti moni nurmijärveläinen olisi mielellään elänyt kuvitellun häpeän kanssa. Kunnon suvakin tavoin Haapalainen oli täysin kuuro vastaväitteille:

”Valtio kompensoi kustannukset varsin kattavasti. Pakolaiset eivät kuormita kunnan taloutta.”

Jos joku olisi tuolloin ehdottanut Haapalaiselle, että pakolaisista saattaisi olla muitakin ongelmia, ehdottaja olisi välittömästi leimattu rasistiksi.

Vuonna 2014 otettiin vastaan kongolaisia kiintiöpakolaisia. Tiettävästi he eivät olekaan aiheuttaneet suurempia ongelmia.

Vokit tulevat

Nurmijärvellä ei ennen syksyn 2015 tulijavyöryä ollut koskaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta. Syksy kuitenkin toi kunnan alueelle peräti kaksi vastaanottokeskusta. Helsingin kaupungin omistaman Röykän sairaalan tiloihin perustettiin SPR:n johdolla vastaanottokeskus. Lisäksi Nukarin kylässä sijaitsevan Kalliolan kuntoutusklinikan tiloihin majoitettiin alaikäisiksi ilmoittautuneita turvapaikanhakijoita. Nurmijärven kunnalta ei tuolloin kysytty mitään, kuten vallitseva käytäntö vastaanottokeskusten perustamisessa näyttää olevan.

Viime keväänä kunnan sivistyslautakunta päätti ”kongolaisista saatujen hyvien kokemusten” perusteella ottaa Nukarin vastaanottokeskuksen asukkeja paikalliseen yhteiskouluun opiskelemaan. Tulokkaat opiskelisivat omassa luokassaan mutta sivistyslautakunnan puheenjohtajan mukaan turvapaikanhakijat oppivat paremmin, jos he saavat käydä koulua suomalaisten nuorten keskuudessa.

Tuolloin sosiaalisessa mediassa levisi huhu, jonka mukaan yksi uusista tulokkaista olisi ahdistellut koulun tyttöoppilasta. Tämä tieto osoittautui myöhemmin vääräksi mutta suuri vahinko oli jo tapahtunut. Pahamaineisen Soldiers of Odin -ryhmän jäseniä oli vieraillut koulun lähistöllä, mikä tarjosi koulun rehtorille tilaisuuden pöyristyä julkisesti:

Jordman kertoo koulun tehostaneen heti turvallisuustoimenpiteitä ja oli yhteydessä poliisiin, ja niin aiotaan tehdä myös jatkossa, jos tarvetta ilmenee. Ainakin perjantaina kouluun saapuu vartijoita, jotka turvaavat kaikkien koululaisten oppimisympäristöä.”

Rehtori kieltäytyi tuolloin uskomasta, että uudet tulokkaat aiheuttaisivat mitään ongelmia:

”En väitä, että he olisivat virheettömiä, mutta ihan samanlaisia he ovat kuin kantasuomalaiset nuoret.”

Tässä rehtori on valitettavasti väärässä. Huhujen jälkeen järjestetyssä vanhempainillassa rehtori järjesti oman esityksensä, jossa mm. MV-lehti sai kuulla kunniansa. Myös epäileviä puheenvuoroja esitettiin:

Eräs äiti kertoi painottaneensa tyttärelleen erityistä varovaisuutta kohdatessaan apukoululaiset, minkä seurauksena tytön kaverit ovat nimitelleet tyttöä ja hänen perhettään rasisteiksi.”

Tilaisuuden henki oli kuitenkin hurmahenkisen suvaitsevainen:

Yleisö innostui antamaan aplodit joka kerta, kun joku teki uskontunnustuksensa ja kertoi olevansa iloinen ja ylpeä monikulttuurisesta Suomesta. Paikalla ollut Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola pillahti omassa hurmoksellisessa puheenvuorossaan itkuun, kun hän vaati rehtoria julistamaan koulun rasismista vapaaksi vyöhykkeeksi samoin sävelin, millä suomalaiset kommunistit ajoivat ydinaseetonta Pohjolaa Neuvostoliiton kulta-aikoina. ”

Nukarin tulokkaat ehtivät käydä koulua pari kuukautta, kunnes tuli kesäloma-aika.

Tappelu Maaniitun koululla

Vastaanottokeskuksen henkilökunta ja yhteiskoulun rehtori kuvailivat uusien tulokkaiden suhtautumista naispuolisiin oppilaisiin seuraavasti:

Vastaanottokeskuksen henkilökunta omana versionaan kertoi, että yläasteikäiset tytöt suorastaan uivat afgaanipoikien liiveihin, ja pojat huolissaan kyselevät, miksi suomalaistytöt ovat niin avoimen flirttailevia heille. Rehtori muistutti yleisöä, että muslimipojat osaavat naisten viehätyksen jalon taidon kun taas härmän jätkät kaivelevat nenäänsä ja pläräävät älypuhelintaan välitunneilla, millä kuulemma tyttöjä ei nykyaikana hankita.”

Ilmeisesti uusia tulokkaita ei iPhone kiinnosta, vaikka todellisuudessa kiinnostaa hyvinkin paljon. Yllä olevaa lausuntoa voi hyvällä syyllä pitää suomalaisia nuoria halventavana. Suomalaistyttöjen käytös tietysti poikkeaa tulijoiden kotimaan naisten vastaavasta. Esimerkiksi Afganistanissa nuoret miehet ja naiset eivät voi olla tekemisissä toistensa kanssa ilman valvontaa. Nuorelle naiselle ilman valvontaa tapahtuvat kohtaaminen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa voi olla hengenvaarallinen.

Lauantaina 27.8. julkisuuteen tuli video, jossa turvapaikanhakijat kohtasivat suomalaisnuoret joukkotappelussa. Facebookista julkaistiin tapahtumissa mukana olleen tytön isän kertomus, josta kävi ilmi tappelun syy:

”15 v. tyttäreni oli viettämässä tyttökavereiden kanssa iltaa Nurmijärvellä Maaniitulla, kun yksi samaa koulua käyvä maahanmuuttaja "koulukaveri" oli tullut tyttäreni luo ja sanaharkan jälkeen oli käynyt käsiksi ja läpsinyt tytärtäni.”
”Tyttäreni oli pyytänyt 18 vuotiasta isoveljeään tulemaan apuun ja puhumaan tälle maahanmuuttaja pojalle, että jättää pikkusiskonsa rauhaan. Tämä päihtyneenä oleva mamu oli lyönyt poikaamme ja tämän jälkeen kymmenkunta maahanmuuttajaa oli tullut mukaan pieksemään poikaamme.”

Poliisin tiedotteessa ja valtamediassa syy oli kaunisteltu ”rikkinäiseksi rakkaussuhteeksi”:

”Poliisin mukaan 15-vuotiaan tytön ja 16-vuotiaan pojan seurustelu päättyi vähän aikaa sitten, ja poika purki pettymystään tytölle muun muassa nimittelemällä ja tönimällä häntä. Tyttö soitti isoveljelleen, joka tuli paikalle ja tilanteesta kehittyi nujakka.”

Nurmijärven yhteiskoulun rehtori kehui vanhempainillassa uusien tulijoiden pelimiestaitoja ja kykyä lähestyä tyttöjä. Asian toinen puoli kuitenkin jäi kertomatta eli se, että kielteisellä vastauksella lähestymisyrityksiin on seurauksensa.

Vanhemmat eivät välttämättä halua varoittaa jälkikasvuaan uusista tulokkaista. Muuten voi käydä samoin kuin sille vanhempainillan naiselle, jonka tytärtä haukuttiin rasistiksi. Jokaisen vanhemman tulisi kuitenkin muistaa, että lapsen turvallisuuden kannalta tärkeistä asioista pitää pystyä kertomaan rehellisesti ja totuudenmukaisesti. Vanhemman pitää pystyä sanomaan lapselle, että islamilaisesta kulttuuripiiristä tulleeseen ei kannata ottaa yhteyttä oma-aloitteisesti. Lisäksi kannattaa välttää osoittamasta minkäänlaista kiinnostusta tällaiseen henkilöön. Näin toimimalla useimmiten vältytään ikävyyksiltä, koska hyväntahtoinen ystävällisyys tulkitaan helposti kiinnostukseksi, mikä taas antaa muslimille luvan tehdä lähempää tuttavuutta.

Joukkotappelun yhteydessä on myös käynyt ilmi ikäviä asioita vastaanottokeskusten toiminnasta. Koska keskukset sijaitsevat syrjäisillä paikoilla, asukkeja kuljetetaan säännöllisesti Nurmijärven taajamiin, erityisesti kirkonkylään. Asukkeja palvelee veronmaksajan kustantama taksipalvelu, joka huolehtii asukkien kuljetuksesta kylille ja takaisin. Suomalaiset haja-asutusalueilla asuvat nuoret voivat vain haaveilla vastaavasta.

Nuorten kertomusten mukaan vastaanottokeskuksen asukkeja on hengaillut koko kesän ajan Nurmijärven kirkonkylällä. Nuoret ovat ihmetelleet taksipalvelua, joka hakee asukit sieltä, missä he kulloinkin sattuvat olemaan. Luonnollisesti moinen toiminta on nähdyn joukkotappelun perusteella erittäin vastuutonta. Vastaanottokeskuksen pitäisi pystyä vastaamaan siitä, että asukit eivät aiheuta häiriötä sivullisille.Vastuunkantajia tuskin löytyy Maahanmuutovirastosta, SPR:ltä tai muualta maahanmuuttoteollisesta kompleksista.

sunnuntaina, elokuuta 28, 2016

Reaalimonikulttuuria

Tässä nurmijärveläisen isän viesti Facebookista:

Nyt tämän isän suhtautuminen maahanmuuttaja nuoriin positiivisella asenteella loppui!!!
15 v. tyttäreni oli viettämässä tyttökavereiden kanssa iltaa Nurmijärvellä Maaniitulla, kun yksi samaa koulua käyvä maahanmuuttaja "koulukaveri" oli tullut tyttäreni luo ja sanaharkan jälkeen oli käynyt käsiksi ja läpsinyt tytärtäni.
Tyttäreni oli pyytänyt 18 vuotiasta isoveljeään tulemaan apuun ja puhumaan tälle maahanmuuttaja pojalle, että jättää pikkusiskonsa rauhaan. Tämä päihtyneenä oleva mamu oli lyönyt poikaamme ja tämän jälkeen kymmenkunta maahanmuuttajaa oli tullut mukaan pieksemään poikaamme. Nämä raukkamaiset nuoret olivat hakanneet ja potkineet nappulakengillä maassa makaavaa poikaamme, joka oli täysin avuton niin monen hakkaajan edessä!!! Onneksi kaikista vakavimmilta vaurioilta säästyttiin, mutta pahemminkin olisi voinut käydä!
Poikamme pari kaveria tulivat auttamaan, mutta vastassa oli liian monta mamu nuorta. Poikamme yksi kaveri sai kahinassa pahempia ruhjeita ja joutui ambulanssiin paikattavaksi. Häntä potkiittin ja hypittiin maassa ollessaan nappulakengillä!
Poikamme soitti tyttäremme puhelimesta äidille ja kertoi mitä oli tapahtunut. Poikamme puhelin (1kk vanha Iphone 6S) oli ilmeisesti varastettu tapahtuman tuoksinassa. Itse lähdin samantien paikalle hakemaan tytärtäni kotiin ja katsomaan mitä on tapahtunut. Paikalle tullessani alueella oli viisi poliisipartiota ja yksi ambulanssi. Maahanmuuttaja nuoret oltiin tullut hakemaan takaisin keskukseen kahdella vastaanottokeskuksen paketti autolla (niitä oli siis paljon!).
Tapahtumasta on tehty rikosilmoitus ja tapahtumia tutkitaan.
Aikaisemminkin olen kuullut lapsiltani mitä nämä mamut ovat tehneet nuorille tytöille ja miten he heitä kohtelevat. Tyttäreni on ollut todella ystävällinen heidän suhteen. Kun he saapuivat tyttäreni kouluun uusina opiskelijoina, hän opasti, neuvoi ja auttoi mamuja sopeutumaan uuteen kouluun.
Nyt käsitys on muuttunut aivan toisenlaiseksi! Tällä hetkellä hän pelkää mennä kouluun, koska ei tiedä milloin taas tapahtuu jotain uhkaavaa.
Nimimerkillä: huolestunut nuorten suomalaisten lapsien isä
SAA JAKAA, ETTÄ TIEDETÄÄN MITÄ SUVAITSEVAISUUS TUO TULLESSAAN!!!
Be careful out there...

lauantaina, elokuuta 20, 2016

Sotaa sanan säilällä


Saara Jantusen Infosota -kirja ilmestyi jo jonkin aikaa sitten. Kirjoittaja esiintyi julkisuudessa kirjan julkaisun jälkeen useita kertoja, mutta minulla oli vaikeuksia löytää infosota-käsitteen takaa punaista lankaa. Sen verran ymmärsin, että nimenomaan Venäjä käy infosotaa.

Tästä syystä luin äskettäin kyseisen kirjan siitä huolimatta, että en erityisemmin pitänyt kaikista Jantusen puheessaan viljelemistä käsitteistä. Käsite informaatiosodankäynti vaikuttaa turhan mahtipontiselta. Myös sanassa ”resonaattori” on ikävä kaiku, koska sellainen voi periaatteessa olla kuka tahansa.

Sosiaalinen media muuttanut viestintää

Kirjoittaja Saara Jantunen on sen verran nuori, että hänellä tuskin on muistikuvia Neuvostoliitosta ja suomettuneisuuden ajasta. Hän on myös kasvanut ympäristössä, jossa sosiaalinen media kuuluu olennaisena osana viestintään.

Kirjoittaja havainnoi aivan oikein sen, että perinteinen ylhäältä alas tapahtuva viestintä ei enää sosiaalisen median aikakautena toimi. Hän myös näkee, että Suomessa valtiolliset organisaatiot eivät ole tottuneita sosiaalisen median tuomiin muutoksiin. Tästä syystä ne ovat alttiita vihamielisen tahon, eli tässä tapauksessa Venäjän informaatiovaikuttamiselle.

Sosiaalisen median kehitys on käytännössä poistanut suomalaisen valtamedian roolin portinvartijana. Sanomalehti tai tv-uutiset eivät enää yksin määrittele, mistä asioista keskustellaan ja miten. Sosiaalinen media myös mahdollistaa ihmisten eristäytymisen samanmielisten kupliin, joissa vastakkaisia mielipiteitä ei tarvitse kuunnella. Tällainen johtaa hänen mukaansa helposti mielipiteiden radikalisoitumiseen.

Jantusen kuvaukset uudesta mediatodellisuudesta ja sen tuomista haasteista ovatkin kirjan parasta antia.

Paha Venäjä

Venäjälle ei kirjassa suoda montaa positiivista sanaa. Venäjän toteuttama Krimin valtaus ja liittäminen itseensä olivat toki röyhkeitä operaatioita. Näiden yhteydessä käytettiin hyväksi härskiä valehtelua. Valtauksen toteuttaneet sotilaat kuuluivat Venäjän asevoimiin mutta heidän univormussaan ei ollut kansallisuustunnuksia, eli he olivat ”pieniä vihreitä miehiä”.

Ukrainan sodan edetessä Venäjä loi keinotekoisen ”Novorossija” -käsitteen kuvaamaan alueita, jotka liitettäisiin Venäjään. Ukrainan valtion olemassaolon oikeus asetettiin Venäjän lumetodellisuudessa kyseenalaiseksi.

Kirja keskittyy kuitenkin retoriikkaan ja viestintään itseensä. Se ei onnistu sitomaan tapahtumia todellisiin tavoitteisiin ja historiallinen viitekehyskin jää puutteelliseksi. Venäjällä ”maskirovka” on toki vanha perinne mutta nyky-Venäjän hallinnon todelliset tavoitteet jäävät käsittelemättä kuten myös Neuvostoliiton ajan esikuvat, joihin Venäjän nykyinen informaatiovaikuttaminen pohjautuu.

Venäjä on monien muiden entisten neuvostotasavaltojen tavoin autoritaarisesti hallittu kleptokratia. Sen talous perustuu raaka-aineisiin ja niiden vientiin. Valtiojohto ottaa kleptokratiassa raaka-aineiden myyntituloista siivun omaan taskuunsa, eli käyttää asemaansa henkilökohtaiseen vaurastumiseen. Myös Ukraina on samanlainen kleptokratia kuin Venäjä. Se ei kuitenkaan valtiona ole yhtä repressiivinen eikä sillä ole samanlaisia luonnonvaroja kuin Venäjällä.

Luonnollisesti tällaisen hallinnon legitimiteetti voi joutua kyseenalaiseksi, jos kansalaisten elinolot huononevat. Tällöin hallinto voi hakea oikeutusta ulkoisten vihollisten torjunnasta tai valloitusretkistä. Lisäksi se voi repressiivisillä toimilla viedä kilpailevilta poliittisilta johtajilta tai liikkeiltä toimintamahdollisuudet. Kaikkea tätä Putinin hallinto on tehnyt melko hyvällä menestyksellä.

Venäjältä puuttuu kuitenkin johtoajatus eli poliittinen ideologia, joka oli sen edeltäjävaltio Neuvostoliitolla. Jäljellä on oikeastaan vain länttä kohtaan tunnettu katkeruus menetetystä suurvalta-asemasta. Putin haluaisi Venäjän olevan yhtä mahtava kuin Neuvostoliitto oli aikanaan, mutta samalla hän joutuu koko ajan pelkäämään oman valta-asemansa puolesta. Halu säilyttää oma valta-asema ja välttää kokemasta Ukrainan ex-presidentti Leonid Janukovitshin kohtalo lienevät hänen pääasialliset motiivinsa.

Presidentti Putinin tausta on Neuvostoliiton pahamaineisessa turvallisuuspalvelu KGB:ssä, joten hänen toteuttamansa toimintamallit voidaan pitkälti jäljittää sinne. KGB harjoitti koko olemassaolonsa ajan poliittista sodankäyntiä vihollisia vastaan. KGB:n poliittisia sotatoimia kutsuttiin ”aktiivitoimiksi”, joihin kuuluivat niin median manipulointi kuin väkivaltaa sisältävät erityistoimet.

Läheskään kaikki aktiivitoimet eivät tuottaneet tuloksia mutta esimerkiksi rauhanliikkeen menestykseen Kremlin tuella luultavasti oli oma merkityksensä. Lännessä aseistariisuntaa vaativat liikkeet olivat kummallisen hiljaa Neuvostoliiton aseista ja keskittyivät vaatiman ydinaseista luopumista omilta hallituksiltaan. Toisaalta KGB ei aktiivitoimillaan pystynyt luomaan tällaisia liikkeitä tyhjästä vaan lähinnä vahvistamaan niiden asemaa.

Nyky-Venäjä harjoittaa poliittista sodankäyntiä samalla tavalla kuin sen edeltäjävaltio Neuvostoliitto. Välineitä vain on enemmän ja sosiaalinen media on yksi niistä.

SAFKA

Jantusen kirja keskittyy kuvaamaan Johan Bäckmanin ympärille kerääntyneen porukan toimia, jotka kirjan mukaan ovat Suomea vastaan käytävää informaatiosodankäyntiä. Jantunen myöntää, että Bäckmanin varsinainen kohdeyleisö on Venäjällä, jossa mies toimii Suomen asioiden tuntijana paikallisessa mediassa.

Koska valtaosa venäläisistä tuntee Suomen asioita huonosti, Bäckmanin asiantuntijuutta ei juuri aseteta kyseenalaiseksi, vaikka mies puhuisi kuinka mielettömiä tahansa. Bäckman siis näyttelee omaa rooliaan Venäjän median luomassa keinotodellisuudessa.

Toki ”Suomen antifasistisella komitealla” (SAFKA) on oma roolinsa myös Suomessa. Bäckman kumppaneineen käy infosotaa sellaisia henkilöitä vastaan, jotka tavalla tai toisella edustavat Venäjän kannalta negatiivisia näkemyksiä. Internet tarjoaa tällaiselle toiminnalle erinomaiset työkalut eikä safkalaisten kiusanteon ja häiriköinnin kohteeksi joutuneita kannata kadehtia. Jantunen itse tosin sanoo informaatiosodankäynnin asiantuntijana hallitsevansa tilanteen.

Jantuselle safkalaiset ovat informaatiosodankäynnin alimman tason toimijoita, jotka ovat uskollisia ylemmilleen mutta uskollisuus on yksisuuntaista. Jantunen ei kuitenkaan kerro lukijoilleen, että safkalaisten uskottavuus suomalaisen yleisön silmissä on olematon. Itse esimerkiksi luulin aluksi Juha Molarin blogia parodiaksi, mutta pian havaitsin miehen olevan tosissaan. Jantunen antaa ymmärtää, että on olemassa safkalaisten touhuja ovelampaa Suomeen kohdistuvaa informaatiovaikuttamista, mutta näytöt tästä jäävät kirjassa vähäisiksi.

MV-lehteä kirjassa kutsutaan ”disinformaatiosivustoksi” ja sen perustaja Ilja Janitskin esitetään eräänlaisena hölmöjen hyväksikäyttäjänä. Sivusto ei noudata journalistisia periaatteita ja on siksi huono.

Vaikka Jantunen tuntuu olevan hyvin perillä sosiaalisen median toimintalogiikasta, hänellä on vaikeuksia sulattaa tuttavaltaan kuulemaansa termiä ”suomalainen valtamedia”. Journalistisin periaattein toimivasta mediasta hänellä ei tietenkään ole kriittistä sanottavaa, vaikka ”suomalainen valtamedia” suorastaan tarjoaa ideologisellla yksipuolisuudellaan ja keskinkertaisella laadullaan tilaa vaihtoehtojulkaisuille. Mediayhtiöiden ja vasemmistolaisten yhteiset yritykset sulkea MV-lehti ja saattaa Ilja Janitskin oikeuden eteen ovat toistaiseksi epäonnistuneet ja tuottaneet mainevahinkoja lähinnä valtamedialle itselleen.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu

Mikä on sitten kirjan vaikutus turvallisuuspoliittiseen keskusteluun? Jantusen käsitepelin takaa on vaikea löytää punaista lankaa ja näytöt Suomeen kohdistuvasta trollaamisesta rajoittuvat muutamaan, useimmille netin käyttäjille tuttuun hahmoon. Kuitenkin trolleja löytyy aina vaan ja joka paikasta.

EU:n vastustaja voi saada niskaansa Venäjän trollin leiman tai ainakin hän on ”resonaattori”. Sama pätee niihin, jotka eivät kannata Nato-jäsenyyttä. Jopa eräät toimittajat ovat huomanneet tämän:

”Monet Venäjästä kiinnostuneet sosiaalisen median ”analyytikot” näkevät putinistin joka puskassa ja uhraavat rajattomasti energiaa, jotta saavat paljastettua heidät. Se tekee kommunikoinnin käytännössä mahdottomaksi, koska heitä ei kiinnosta erilaisten tietojen saaminen ja punnitseminen. Kiinnostuksen herättää vain raportointi, joka vahvistaa omaa käsitystä Venäjän tilanteesta.”

Infosota-kirja lisää vainoharhaisuutta ja uskoa erilaisiin salajuoniin. Tosin Infosota-kirja itsessään antaa ymmärtää, että nimenomana Venäjän informaatiovaikuttaminen lisää epäluottamusta. Turvallisuuspolitiikkaan keskittynyt blogisti Janne ”Rysky” Riiheläinen leimaa myös massamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat Putinin hyödyllisiksi idiooteiksi:

”Juuri siksi pakolaiskriisi ja sen esiin nostamat pelon ja vihan liikkeet ovat niin hyödyllisiä Venäjälle. Kun kansalaiselle saadaan uskoteltua, että yhteiskunta toimii häntä ja hänen turvallisuuttaan vastaan, on kansalaisen lojaaliutta maataan kohtaan vahingoitettu onnistuneesti. Nämä öyhöttäjät kiistävät tietysti tämän ja sanovat olevansa isänmaallisempia kuin kukaan. Isänmaa vaan ei ole jokin hämärä idea, vaan se on tämä yhteisömme, joka pyrkii tarjoamaan kansalaisilleen toimeentuloa, turvallisuutta ja tulevaisuuden. Systeemissä on vikansa, mutta on ihan eri asia kritisoida sitä, kuin käydä sitä ylläpitävien instituutioiden hävittämiseen Punaisesta Rististä puolueisiin ja kirkosta ministeriöihin.”

Kun rajan yli kävelee 30 000 miestä eikä valtiojohto tee mitään tämän estämiseksi, valtio syö itse omaa oikeutustaan, koska se ei huolehdi perustehtävistään. Riiheläiselle ei juolahda mieleen, että epäluottamukselle voi olla perusteltu syy, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä Vladimir Putinin kanssa.

Suomi on sitoutunut Perustuslaissa EU:n jäseneksi ja rakentanut turvallisuuspolitiikkansa jäsenyyden varaan. Pakolaiskriisi on seurausta ensisijaisesti EU:n kyvyttömyydestä valvoa ulkorajojaan sekä eräiden EU-maiden kuten Saksan ja Ruotsin vastuuttomasta maahanmuuttopolitiikasta, joka houkuttelee onnenonkijoita ja teeskentelee, että nämä ovat pakolaisia. Ratkaisuna EU on tarjonnut ainoastaan turvapaikanhakijoiden jakamista jäsenvaltioihin kiintiöiden mukaan. Mitä turvaa tällainen yhteisö oikeasti tarjoaa? Näin ei saa kysyä, koska muuten on Putinin trolli tai vähintään resonaattori. Infosota-kirja on jo omalta osaltaan myrkyttänyt julkista keskustelua tuomatta siihen merkittävää uutta tietoa.

keskiviikkona, elokuuta 03, 2016

Vihreät uustaistolaiset


Jonkinlainen pohjakosketus rasismin vastustamisessa saavutettiin, kun Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jaakko Mustakallio ja Saara Ilvessalo aloittivat Huominen ilman pelkoa -kampanjan. Siinä pyritään saamaan käsite ”järjestäytynyt rasismi” rikoslakiin.

Vetoomuksen laatijat väittävät, että Suomella on YK:n rotusyrjinnän vastaisen sopimuksen nojalla velvollisuus kieltää rasismia edistävät ja siihen yllyttävät järjestöt sekä muu organisoitu toiminta.

Vetoomuksessa todetaan:

”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan kokoontumisvapaus ei ulotu rasistiseen liikehdintään.”

Kampanjassa on kuitenkin kaksi perustavanlaatuista ongelmaa. Ensiksikin Suomen lainsäädäntö on jo nykyisin täysin sopusoinnussa YK:n rasisminvastaisen sopimuksen kanssa. Sopimus on vuodelta 1965 ja se tuli Suomen osalta voimaan 13.8.1970. Sen jälkeen sopimuksen tulkintaa on jatkuvasti tiukennettu ja uusia rikosnimikkeitä on lisätty. Viimeksi kiihotuslainsäädäntöä kiristettiin kattamaan yhä uusia ihmisryhmiä ja lisättiin uusi rikosnimike ”törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, jonka enimmäisrangaistus on 4 vuotta vankeutta.

Toiseksi rasismi on käsitteenä käytössä kulunut ja muuttunut yleisluonteiseksi leimakirveeksi. Näin ei ollut sopimuksen solmimisajankohtana. Tuolloin Neuvostoliiton ja sen liittolaisten vaatimuksesta sopimukseen tuli varsin voimakkaita sananvapauden rajoituksia. Myöhemmin Euroopan Unioni on omaksunut neuvostoliittolaisen sananvapaustulkinnan, kuten Marko Hamilo kirjoituksessaan kertoo.

Käytäntö on myös osoittanut, että erityisesti poliittisen vasemmiston edustajat ovat käyttäneet pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vaientaakseen poliittiset vastustajansa ilmiantamalla heidät kyseisestä rikoksesta. Kuten olen useasti kirjoittanut, lain soveltaminen edellyttää subjektiivista tulkintaa eikä tavallinen ihminen voi etukäteen tietää, missä rajat kulkevat. Jopa nettipoliiseilla on tässä vaikeuksia.

Eikä tietysti pidä unohtaa sananvapauden luonnetta yksilön luonnollisena perusoikeutena, joka on taattu esimerkiksi Yhdysvaltojen perustuslaissa. Se ei salli kongressin säätää lakia, joka rajoittaa kansalaisen sananvapautta.

Suomessa sananvapaus on mainittu perustuslaissa mutta sen rajoittamisesta säädetään tavallisella lainsäädännöllä. Suomessa sananvapautta ei siis ole ymmärretty perusoikeutena muuten kuin juhlapuheissa. Käytännön lainsäädäntö ja valtiovallan jatkuvat pyrkimykset rajoittaa kansalaisten ilmaisuvapautta kertovat pyrkimyksistä kontrolloida kansalaisten mielipiteenilmaisua.

Rasismi rikoslakiin

Kampanjan sivustolla vaaditaan mahtipontisesti ”rasismia rikoslakiin”. Siellä on jopa suoraan kerrottu, millaisia muutoksia rikoslakiin halutaan. On vaikea kuvitella, mitä hyvää nuo lisäykset toisivat. Ne vain tarjoaisivat äärivasemmistolaisille lisää mahdollisuuksia ilmiantoihin ja vähentäisivät näin sananvapautta ja kokoontumisvapautta. Tulkittaisiinko esimerkiksi Facebook-ryhmä ”rotusyrjintää edistäväksi ryhmäksi” vai tarvitaanko rekisteröity yhdistys?

Sinänsä vasemmiston sensuurihengessä ei ole mitään uutta tai yllättävää. Irvoikkainta asiassa on kuitenkin se, että toinen hankkeen johtohahmoista Saara Ilvessalo kertoi vaalikonevastauksessaan vuonna 2015 kannattavansa mahdollisimman laajaa sananvapautta. Perusteluissaan Ilvessalo sanoi:

”Sananvapaus on avoimen yhteiskunnan ja toimivan demokratian perusta. Siksi se pitää hahmottaa vahvana oikeutena ja sen rajoituksiin täytyy suhtautua erittäin kriittisesti.”


Kuten olen monissa aiemmissa sananvapautta käsittelevissä kirjoituksissani todennut, moni itseään suvaitsevaisena pitävä kannattaa sananvapautta täysin rinnoin ainakin, jos ei katsota, mitä hän sanoo mutta-sanan jälkeen. Ilvessalosta ja Mustakalliosta voi huoletta sanoa, että he kannattavat sensuuria. He ovat myös omalta osaltaan viemässä Suomea lähemmäksi entistä DDR-nimistä valtiota.

Ilvessalo ja Mustakallio ovat nykyajan taistolaisia, eli he omasta mielestään edustavat aatteita ja arvoja, joita ei saa asettaa kyseenalaiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen kommunistit yrittivät kieltää ensin fasismin ja myöhemmin neuvostovastaisuuden ja sodanlietsonnan. Vuonna 1973 SKDL:n kansanedustaja Mirjam Vire-Tuominen teki eduskunnassa lakialoitteen ns. rauhanlaista. Kun tuota tekstiä lukee, Ilvessalon ja Mustakallion aloitteessa on paljon samoja piirteitä.

Taistolaiset väittivät puolustavansa demokratiaa mutta kannattivat todellisuudessa pakkovaltaa. He myös olivat rauhan puolella sotaa vastaan, mutta vain yhdellä valtiolla eli Neuvostoliitolla oli rauhanaseita. Nykypäivän suvaitsevaisuus on yhtä valheellista. Ollaan niin liberaaleja ja kannatetaan sananvapautta, mutta ei oikeasti kannatetakaan vaan sensuuritoiveet naamioidaan korulauseilla kuten ”Huominen ilman pelkoa”. Suvaitsevaisuus ei koske niitä, jotka ovat asioista eri mieltä, vaan heidät häpäistään ja demonisoidaan armotta.

Lisäys 4.8.2016: Twitterissä Sami Kuisma löysi tällaisen artikkelin järjestäytyneistä rikollisryhmistä. Sen mukaan:

"Muu­tok­sen seu­rauk­se­na jär­jes­täy­ty­neel­lä ri­kol­lis­ryh­mäl­lä tar­koi­te­taan jat­kos­sa vä­hin­tään kol­men hen­ki­lön muo­dos­ta­maa tie­tyn ajan koos­sa py­sy­vää ra­ken­teel­taan jä­sen­ty­nyt­tä yh­teen­liit­ty­mää, jo­ka toi­mii yh­teis­tuu­min teh­däk­seen ri­kok­sia. Näik­si ri­kok­sik­si lais­sa mai­ni­taan ri­kok­set, jois­ta on sää­det­ty vä­hin­tään nel­jän vuo­den van­keus­ran­gais­tus, se­kä kii­hot­ta­mi­nen kan­san­ryh­mää vas­taan ja oi­keu­den­käy­tös­sä kuul­ta­van uh­kaa­mi­nen."

Tämä ei ole vitsi.

tiistaina, elokuuta 02, 2016

Opetusministeri harrastaa aivopesua


Nyky-yhteiskunnassa koulutus nähdään tärkeänä asiana. Ilman sitä ihmisellä on vaikeuksia selviytyä tai edes saada työpaikkaa. Kuitenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen viimeisimmästä ulostulosta voi päätellä, että koulutuksella on muitakin tavoitteita eli vallitsevan poliittisesti korrektin monikulttuuri-ideologian pakkosyöttö jo varhaisessa vaiheessa.

Grahn-Laasonen kuvaa nykyistä Kokoomusta hyvin. Hänellä on kyky tuottaa puhetta mutta puheen sisältö on yleensä täynnä ulkoa opeteltuja iskulauseita ja tyhjänpäiväistä lässytystä. Ministerin kirjoituksesta voi kuitenkin tehdä havaintoja modernin vasemmistoliberaalin ajattelusta.

Grahn-Laasonen mainitsee pahuuden lähteen heti alussa:

”Populismi on tehnyt läpimurtoja eri puolilla maailmaa. Britannian Brexit-äänestyksen liian suuret lupaukset, Donald Trumpin retoriikka Yhdysvalloissa, Unkarin hallituksen pakolaismuuri, Filippiinien huumekauppiaiden ampumista vaativa presidentti.”

Populismi kuvaa tässä pahuutta. Sen jälkeen esitetään esimerkkejä asioista, joista Grahn-Laasonen ei pidä. Nämä niputetaan yhteen populismiksi, vaikka niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Populismi on abstrakti käsite, jonka kaltaisia vasemmistoliberaalit mielellään käyttävät.

Sitä ei yleensä mainita, että populismin vastakohta on elitismi. Grahn-Laasonen edustaa elitismiä, jossa voideltu eliitti ymmärtää asiat tavallista kansalaista paremmin ja on näin oikeutettu tekemään päätöksiä kansalaisen puolesta. Kansalaisen kannalta haitalliset päätökset perustellaan korkealentoisille yleistä hyvää kuvaavilla käsitteillä (esim. globaali vastuu), jotka kuulostavat hyviltä mutta joiden sisältö jää yleensä hämäräksi.

Toinen abstrakti hyvä vihollinen on rasismi, joka Grahn-Laasosen määrittelemänä on pelkkä olkiukko:

”Rasismissa on kysymys yksilön kieltämisestä. Sen sijaan, että tunnustettaisiin jokaisen ihmisen olevan oma, arvokas yksittäinen persoonansa, rasistisessa ajattelutavassa toisia leimataan vain heidän syntyperänsä tai taustansa perusteella.”

Vasemmistoliberaali puhuu yksilöistä mutta todellisuudessa yksilön arvo eli uhripääoma mitataan tämän edustaman viiteryhmän perusteella. Uhrihierarkiassa alempana oleva ei pääsääntöisesti saa sanoa mitään negatiivista korkeampaa uhristatusta edustavan ryhmän edustajasta. Pelkkä puhe on syrjintää, joka on vasemmistoliberaalissa käsitteistössä se suurin paha ja kaiken muun pahan aiheuttaja.

Rasismin seurauksista Grahn-Laasonen toteaa seuraavaa:

”Ennakkoasenteemme ohjaavat ratkaisevasti havaintojamme maailmasta. Huomaamme ennemmin ne seikat, jotka sopivat yhteen aiempien ajatustemme kanssa – ja näin ennakkokäsityksemme vahvistuvat entisestään. Tällaisia kuplia pitäisi aktiivisesti jokaisen yrittää puhkoa.”

Poliittisen korrektiuden ansiosta suurin osa ihmisistä pelkää leimautuvansa rasistiksi eikä lausu julkisesti mitään negatiivista korkean uhristatuksen omaavista ryhmistä. Jos näin tapahtuu, negatiivisen puheen takaa löytyy todennäköisesti joko yksi suuri negatiivinen kokemus jostain tietystä viiteryhmästä tai useita pienempiä. Ihminen, joka on nähnyt todellisuuden ikävän puolen, ei enää pelkää leimautumista yhtä paljon kuin ennen näitä kokemuksia.

Median käyttäytyminen esimerkiksi islamilaisen terrori-iskun tai muslimin tekemän törkeän rikoksen yhteydessä kertoo, että suvaitsevainen liberaali ymmärtää tämän. Siksi media pimittää tietoja ja yrittää selittää asian korkeasta uhristatuksesta nauttivan ryhmän kannalta parhain päin. Rikoksentekijöiden etnistä tai uskonnollista taustaa ei kerrota muuten kuin rivien välistä. Näin tehdään, koska vasemmistoliberaali käsitteistö sanoo, että kaikki paha johtuu syrjinnästä ja negatiiviset uutiset uhriryhmän edustajien väkivallasta lisäävät abstraktia rasismia ja rikkovat näin virallisen poliittisesti korrektin narratiivin.

Moderni vasemmistoliberaali keskittyy ensisijaisesti retoriikkaan. Todellisen elämän tapahtumat ovat sen rinnalla toissijaisia ja aina selitettävissä korkean uhristatuksen omaavan ryhmän kannalta suotuisasti. Grahn-Laasonen mainitsee myös muotikäsite vihapuheen:

”Vihapuhe on vielä oma lukunsa. Siinä kehotetaan suoraan tai peitellysti fyysiseen tai henkiseen väkivaltaan toisia ihmisryhmiä kohtaan. Vihapuheen yleistyminen horjuttaa luottamuksen ja turvallisuuden tunteen perusteita sekä hävittää kansalaisten keskinäistä kunnioitusta, joka on ollut Suomen hyvinvoinnin taustatekijänä.”

Pohjoismaat kansallisvaltioina ovat perinteisesti olleet korkean luottamuksen yhteiskuntia. Kun tällaiseen ympäristöön väkisin lisätään etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta, syntyy jännitteitä. Virallisessa liturgiassa etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta pidetään rikkauden lähteenä ja itsessään hyvänä asiana. Jo vajaa kymmenen vuotta sitten Harvardin yliopiston politiikan tutkija Robert Putnam päätyi tutkimuksessaan täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen. Mitä monimuotoisempi yhteisö, sitä vähemmän ihmiset luottavat toisiinsa.

Poliittinen korrektius, jonka mukaan vihapuhe horjuttaa ihmisten keskinäistä luottamusta, onkin pelkkää pintaa. Ihmisten reaalielämän päätökset kertovat toista monimuotoisuuden siunauksellisuudesta. Sattumoisin ne, jotka kovaäänisimmin kannattavat monimuotoisuutta, eivät itse omassa elämässään joudu kohtaamaan sen ikäviä puolia toisin kuin sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat. Liberaali politiikka, joka pyrkii aktiivisesti edistämään etnistä ja uskonnollista monimuotoisuutta, vähentää näin ihmisten keskinäistä luottamusta eikä mikään abstrakti vihapuhe.

Koska kantaväestön tekemistä rasistisista rikoksista on vain vähän todellista näyttöä, vasemmistoliberaali esittää omien näkemystensä tueksi kuulopuheisiin perustuvia todisteita. Näin tekee myös Grahn-Laasonen:

”...eräs tyypillinen tapaus on julkisella paikalla tai kulkuneuvossa tapahtuva solvaaminen ja nimittely sen vuoksi, että on toisen näköinen tai puhuu eri kieltä. Joskus vihapuhe ja nimittely kärjistyy fyysiseen loukkaamiseen: tönimistä, läpsäyttelyä, päälle sylkemistä, nyrkiniskuja.”

Tuossa Grahn-Laasonen siteeraa Oikeusministeriön vihapuheselvitystä tämän vuoden maaliskuulta. Olen varma, että tuollaista tapahtuu mutta ei läheskään niin paljon, kuin virallinen liturgia antaa ymmärtää. Samalla luonnollisesti jätetään huomiotta eräiden maahanmuuttajaryhmien tilastollinen yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikollisuudessa. Liberaalissa käsitteistössä abstrakti vihapuhe on suurempi paha kuin konkreettiset väkivaltarikokset, koska liberaalin ajatussapluunan mukaan vihapuhe on syrjintää ja saa uhristatuksesta nauttivat yksilöt käyttäytymään väkivaltaisesti.

Koska on aivan ilmiselvää, että kansalaiset eivät kaikilta osin ole sisäistäneet poliittisen korrektiuden vaatimuksia, täytyy varmistaa, että tuleva sukupolvi kasvatetaan ajattelemaan oikein:

”Monilukutaitoa ja mediakriittisyyttä korostamalla parannetaan lasten ja nuorten edellytyksiä ymmärtää vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä ja osallistua keskusteluun niistä ilman ylilyöntejä. Kulttuurien moninaisuus, yhteisöllisyys ja osallisuuden edistäminen otetaan valtionapujen kriteereihin. Kuntien nuorisotoimille avataan erityisavustushaku vihapuheen ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Joukkuelajien Punainen kortti rasismille -hanke otetaan osaksi valtakunnallistettavaa Liikkuva koulu -ohjelmaa.”

Jälkikasvu siis yritetään aivopestä DDR-tyylisellä propagandalla. Valitettavasti tällainen voi onnistua vain ympäristössä, jossa vaihtoehtoisen tiedon saanti on estetty. Tämä taas edellyttää totalitaristista valtioa, jollainen EU-jäsen Suomi ei vielä ole. Surkuhupaisat yritykset lopettaa MV-lehden julkaisu kertovat, että nykyinen valtaeliitti ei kykene edes samaan, mihin menneisyyden kommunistihallinnot kykenivät eli pakottamaan kaikki toistamaan puolueen virallista liturgiaa.

En usko, että omaa sukupolveanikaan onnistuttiin manipuloimaan poliittisesti korrektiksi valtion tukemalla propagandalla, vaan se rakensi maailmankuvansa television ja valtamedian perusteella. Maailmankuvan muotoutumisessa populaarikulttuuri luultavasti vaikutti enemmän kuin tiedonvälitys.

Poliittinen korrektius on intuitiivista eikä perustu mihinkään suureen ajatteluun tai oivallukseen. Siksi Grahn-Laasosen ja hänen edustamansa ministeriön propagandapyrkimykset ovat lähinnä rahan haaskausta. Nykyisellä nuorella sukupolvella on käytössään ennennäkemättömät tiedonhankintamahdollisuudet eikä moni sen edustajista katso lainkaan televisiota tai lue paperilehtiä. Kaikki tieto haetaan internetistä. Se, onko tämä hyvä vai huono asia, nähdään myöhemmin.