Viime viikon tapahtumien perusteella
otsikon lause pätee yhtä hyvin Britanniaan kuin Ruotsiin. Kumpikin
maa maksaa hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikkansa seurauksista
mellakoina ja terrori-iskuina.
Ruotsin tapahtumia on jo käsitelty
muualla selkeästi ja analyyttisesti, joten en puutu niihin.
Totean vain, että Ruotsin kokoinen maa ei pitkällä tähtäimellä
kestä 50 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Lähiömellakat
tarvitsivat vain sopivan sytykkeen, ja sellaiseksi kelpasi tällä
kertaa poliisin surmaama 68-vuotias mieshenkilö Husbyn lähiöstä.
Teurastus Etelä-Lontoossa
Michael Adebolajo -niminen
nigerialaistaustainen muslimi murhasi brittisotilas Lee Rigbyn
Lontoon Woolwichissa viime viikon keskiviikkona. Teko luokiteltiin
terrori-iskuksi, vaikka uhreja oli ”vain” yksi.
Vaikka tapahtuma oli terrori-iskuna
vaatimaton, teon raakalaismainen luonne ja tekijän patsastelu
videolla tekivät siitä äärimmäisen vastenmielisen. Adebolajo
katkaisi uhrinsa pään lihakirveellä ja kertoi
videolla:
”Kaikkivaltiaan Allahin nimeen
vannomme, että emme lopeta taistelua, ennen kuin jätätte meidät
rauhaan.”
Useimpien mediayhtiöiden sivulta tuo
yllä oleva lause oli poistettu, ja niissä kerrottiin vain siitä,
kuinka tekijä valitti, että naiset joutuivat katselemaan hänen
tekoaan. Teon islamilaista luonnetta ei voinut enää peitellä sen
jälkeen, kun kävi ilmi, että Adebolajo oli liittynyt vuonna 2003
Al Mujahiroun -järjestöön. Samassa järjestössä vaikutti
Suomessakin käväissyt Anjem Choudary, joka tosin ei ollut kuullut
miehestä kahteen vuoteen.
Vuonna 2010 Adebolajo pidätettiin
yhdessä viiden muun miehen kanssa Kenian ja Somalian rajalla.
Miesten tarkoituksena oli ollut liittyä Somaliassa taistelevan
Al-Shabaab -järjestön riveihin. Tässä vaiheessa myös Britannian
tiedustelupalvelu MI5 kiinnostui miehestä ja yritti värvätä
hänestä ilmiantajan. Tekijä oli siis jo viranomaisten tiedossa,
joten turvallisuusviranomaiset tulevat varmasti saamaan arvostelua
osakseen.
Adebolajo ei ole syntyjään muslimi
vaan hänen vanhempansa olivat kristittyjä. Adebolajo kuitenkin
kapinoi nuorena, sotkeutui rikollisuuteen ja kääntyi myöhemmin
islamiin.
Virallinen Britannia reagoi
Nähdyn kaltaisissa iskuissa Britannian
valtiojohto ja media reagoivat jo tutuksi käyneellä tavalla.
Terrorismi ja ”ekstremismi” tuomittiin, mutta teolla ei ollut
virallisesti mitään tekemistä islamin kanssa. Pääministeri David
Cameron sanoi lausunnossaan:
”Tämä ei ollut vain hyökkäys
Britanniaa ja meidän brittiläistä elämäntapaamme vastaan.”
”Siinä petettiin myös islam ja
muslimiyhteisöt, jotka antavat paljon maallemme.”
”Islamissa ei ole mitään, joka
oikeuttaa tämän kauhean teon.”
Kyynikko sanoisi, että muslimiyhteisöt
myös ottavat paljon. Luonnollisesti Cameron puhui muunneltua
totuutta sitaatin viimeisessä lauseessa, sillä islamista löytyy
paljonkin tekoa puoltavaa aineistoa. Cameron vain ei tiedä siitä
tai teeskentelee tietämätöntä. Tekijä itse ainakin oli
vakuuttunut tekonsa islamilaisesta oikeutuksesta puolustuksellisena
toimenpiteenä.
Median kommentaattoreista
Työväenpuoluetta edustava Dan Hodges ei
löytänyt teosta mitään järkeä:
”Minusta eilinen Woolwichin
barbaarinen terrorihyökkäys oli kirjaimellisesti järjetön.
Missään tapahtuneessa ei ollut järkeä.”
Koko blogipostaus kertoo vain Hodgesin
hämmennyksestä ja kyvyttömyydestä ymmärtää tekoa. Mies puhui
”meidän (=muslimit) maista” Kaakkois-Lontoon murteella. Hodges
tuntuu olettavan, että aksentti tekee terroristista englantilaisen,
vaikka hän selkeästi kokee muslimit omaksi yhteisökseen.
Terrori-isku toi julkisuuteen myös
mediassa yleisesti halveksitun English Defence League -järjestön,
jonka toiminnassa oli tätä ennen havaittavissa hiipumisen merkkejä.
Sen puheenjohtaja Tommy Robinson sanoi asian selkokielellä:
”Tulevalle sukupolvelle opetetaan
kouluissa, että islam on rauhan uskonto. Se ei ole sitä eikä ole
koskaan ollut. Se, mitä näimme tänään, on islamia.”
Muissa median kommenteissa kehotettiin
malttiin ja varoiteltiin ylireagoinnista. Tosin brittien ehkä
kannattaisi vaihteeksi reagoida, koska maa on sietänyt radikaaleilta
islamisteilta jo aika paljon ja katsoi mm. sormien läpi heidän
toimintaansa läpi 90-luvun. Vasta 9/11-terrori-isku ja Lontoon
pommitukset vuonna 2005 saivat poliisin ja tiedusteluviranomaiset
ottamaan radikaalin islamin tosissaan. Silti media ja poliittinen
johto käsittelevät islamia silkkihansikkain ja kieltävät edelleen
islamin ja terrorismin välisen yhteyden.
Mitä seuraavaksi?
Voi olla, että Woolwichin tapahtumat
unohtuvat pian. Toisaalta on myös muunlaisia merkkejä. Viranomaiset
ovat ilmeisesti ottamassa tiukemman linjan islamilaisia
vihasaarnaajia kohtaan. Heidän
esiintymisensä televisiossa saatetaan kieltää. Britannian
sisäministeri Theresa May uhkasi uudella lainsäädännöllä, jos
internetin videopalvelut eivät muutoin poista ekstremististä
videoaineistoa palvelustaan.
Vastaavaa on Britanniassa nähty
viimeksi vuonna 1988, jolloin Margaret Thatcherin hallitus kielsi
IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin edustajilta
televisioesiintymiset. Kiellon jälkeen Sinn Feinin puheenjohtaja
Gerry Adamsin lausunnot kuultiin vain näyttelijän lukemina.
Lisäksi tapahtumat kadulla etenevät
omalla logiikallaan. Äskettäin Lontoossa sijaitsevia
sotamuistomerkkejä töhrittiin kirjoittamalla niihin sana islam
isoilla kirjaimilla. English Defence League -järjestö esitti oman
protestinsa samalla, kun lontoolaiset muistelivat terrori-iskussa
kuollutta Lee Rigbyä.
Media luonnollisesti närkästyi
asiasta ja otsikoi näyttävästi, kuinka ”kaljaa
ryystävä EDL” käyttää Rigbyn kuolemaa hyväkseen ja
järjestää vastenmielisen protestin. Noin tuhat EDL:n jäsentä
marssi Trafalgarin aukiolta Downing Streetille pääministerin
virka-asunnon läheisyyteen. Mukana oli myös vastamielensoittajia
United Against Fascism -järjestöstä.
Aiempien terrori-iskujen yhteydessä
pelätty vastareaktio näyttää myös toteutuneen. Grimsbyn
moskeijaan tehtiin polttopulloisku samaan aikaan, kun sisällä oli
ihmisiä. Joukossa oli myös lapsia.
Poliisi on myös ehtinyt keskittyä
tärkeisiin asioihin. Kaksi
nuorta miestä sai syytteen, kun he olivat lähettäneet
Twitter-palveluun ”pahantahtoisia kommentteja”, jotka olivat
luonteeltaan rasistisia tai uskonnonvastaisia. Sananvapaus onkin
Britanniassa jouduttu uhraamaan ”yhteisöjen välisen koheesion”
nimissä, kun hallitus pyrkii pitämään kasvavan tyytymättömyyden
aisoissa. Yksi ”brittiläinen arvo” on jo siirtynyt historiaan.
Britannian hallitus saa mitä tilaa.
Vuosikymmeniä kestänyt passiivisuus radikaalin islamin edessä
ja kaunopuheiset lausunnot muslimiyhteisöstä ja sen panoksesta
Britannialle eivät välttämättä enää riitä pitämään yllä
rauhaa yhteisöjen välillä.