Äskettäin Stockmann-tavarataloketju veti
pois henkilökunnan tekemän tiernapoikaesityksen, koska se sai muutamalta
kirjoittajalta negatiivista palautetta. Tiernapoikaesityksessä ongelmaksi
koettiin erityisesti se, että murjaanien kuningasta esittävän hahmon naama oli
mustattu eli kyseessä oli ns. ”blackface”.
Blackface eli se, että valkoihoinen näyttelijä esittää
tummaihoista roolihahmoa värjäämällä kasvonsa mustaksi on poliittisen
korrektiuden sääntöjen mukaan yksiselitteisesti rasistista. Tiernapojat-esitys
itsessään ei ole rasistinen mutta ”blackface” on sellainen aina asiayhteydestä
riippumatta.
Tiernapojat ei kohteena
ensimmäistä kertaa
Tiernapoikien ”blackface” ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa
negatiivisen huomion kohteena vaan jo muutamana aiempana jouluna asia on saanut
vihervasemmistolaisilta itseään suvaitsevina pitäviltä negatiivista huomiota
osakseen.
Esimerkiksi tässä
kirjoituksessa feministi, tutkija ja opettaja nimeltään Minja Koskela
arvostelee Tiernapojat-esitystä. Koskela siteeraa julkisuudessa paljon esillä
ollutta somali Maryam Abdulkarimia, joka ”kiteyttää”:
” Jos valkoinen näyttelijä esittää mustaa ihmistä
tekeytyen mustaksi, kytkeytyy se blackface-perinteeseen, joka on perustunut
vallan väärinkäyttöön, sortoon ja alisteisessa asemassa olevien tilanteelle ja
ominaisuuksille nauramiselle. Suomen konteksti ei nollaa blackfacen historiaa.
Vähemmistöistä on tehty karikatyyreja.”
Suomalaisessa historiallisessa kontekstissa
Tiernapojat-esitystä ei voi edes lennokkaalla mielikuvituksella liittää
vähemmistöihin kohdistuvan vallan väärinkäyttöön. Tämä ei luonnollisesti riitä
mihinkään, kun on kyse yhteiskuntamme kaikkein suvaitsemattomimmista
poliittisen korrektiuden valvojista. Minja Koskelan aatteellinen lähtökohta
tulee lukijalle selväksi seuraavasta sitaatista:
” Mutta jos perinteet eivät muokkaannu sellaisiksi, että ne
sopisivat yhä moninaisempaan nyky-Suomeen ja eivät olisi esimerkiksi
rasistisia, niin en ymmärrä, mikä niiden paikka on koulussa. Lisäksi
kasvattajien on jo ihan lakisääteisistä syistä oltava kiinnostuneita siitä,
että uusi opetussuunnitelma ohjaa koulua entistä vahvemmin kohti tasa-arvoa ja
monikulttuurisuutta voimavarana.”
Lukijalle lienee selvää, että perinteiden muokkaaminen
koskee vain valkoihoista kantaväestöä, ei vähemmistöjä itseään. Tämä käy ilmi
erityisesti vaikeudesta keskustella mistä tahansa vähemmistön omasta
perinteestä, joka on yksiselitteisesti vastenmielinen ja joissakin tapauksissa
rikollinen. Viittaan tällä somaliväestön keskuudessa yleiseen naisten
sukuelinten silpomiseen. Tiernapoikien ”blackface” vaikuttaa tuon rinnalla
varsin vaatimattomalta rikkomukselta.
Mitä tulee monikulttuuriin, se itsessään aiheuttaa näitä
kulttuurien kohtaamisongelmia, joita kiihkomieliset vihervasemmistolaiset
ratkaisevat tekemällä kantasuomalaisten harmittomista perinteistä epäilyttäviä
ja likaisia.
Vihervasemmiston ylimielisyydestä kertoo se, että he
olettavat ”blackfacen” olevan todistetusti ja itsestään selvästi rasistinen,
vaikka rasistisuus perustuu subjektiiviseen tulkintaan ja siihen, että joku
ehkä voi loukkaantua siitä. Kukaan järkevä ihminen ihonväristä riippumatta ei
loukkaannu Tiernapojista sen jälkeen, kun hänelle on selitetty perinteen
historiallinen ja uskonnollinen tausta. Mikäli näin tapahtuu, loukkaantumisen
täytyy olla tietoista ja luonteeltaan ideologista. Länsimaisen
vasemmistoliberaalin kohdalla kyse lienee oman moraalisen ylivertaisuuden
todistamisesta.
Identiteettipolitiikkaa
Markku Jokisipilä kirjoitti Turun Sanomiin kolumnin,
jossa hän analysoi identiteettipolitiikkaa, sen rantautumista Suomeen ja
vaikutuksia Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Kirjoitus on erittäin hyvä ja
itsessään lukemisen arvoinen. Puutun kuitenkin muutamaan kohtaan ja erityisesti
kysymykseen, parantaako identiteettipolitiikka oikeasti vähemmistöjen asemaa vai
onko vähemmistöjen menestymisessä ja menestymättömyydessä kyse kenties jostain
muusta.
Identiteettipolitiikassa vähemmistöt kilpailevat
uhristatuksella. Tällöin valkoihoisella kantaväestöllä ei ole muuta roolia kuin
toimia sortoa kokeneiden vähemmistöjen sylkykuppina, jonka syyksi kaikki
todelliset ja kuvitellut vääryydet voidaan panna. Identiteettipolitiikan tuoma
statuksen nousu ei perustu vähemmistön todelliseen nousuun vaan katkeruuteen
menneistä vääryyksistä ja niiden jatkuvaan esillä pitämiseen. Jokisipilä näkee
aivan oikein identiteettipolitiikan kyynisen hyväksikäytön mahdollisuudet:
” Raadollisemmin ajateltuna identiteettikysymykset tarjoavat
myös erinomaisen poliittisen agendan, koska ne asemoivat käyttäjänsä
automaattisesti hyvän puolelle kaikkea sortoa vastaan.”
Identiteettipolitiikan juuret löytyvät postmodernista
filosofiasta, joka taas on syntynyt taloudellisen marxilaisuuden epäonnistumisesta.
Reaalisosialismin epäonnistumista ei 1960-luvulle tultaessa enää voitu selittää
parhain päin ja uudet lupaavat sosialismikokeilut kolmannessa maailmassa
osoittautuivat yksi kerrallaan samanlaisiksi väkivaltaisiksi tyrannioiksi kuin
niiden varhaisemmat esikuvat. Vasemmistolle jäi jäljelle enää etninen,
rodullinen ja sukupuolinen identiteetti, joiden avulla se kykeni pitämään yllä
sortomytologiaa.
Postmodernissa ajattelussa on ensisijaisesti kyse identiteettiryhmien
keskinäisistä valtasuhteista ja niiden tasaamisesta, joka tapahtuu aina
hegemonisen ryhmän kustannuksella. Tasaaminen koskee kaikkia yhteiskunnan
osa-alueita eikä mikään elämän alue ole turvassa silloin, kun lisätään ”monimuotoisuutta”.
Ideologian mukaan valtasuhteiden tasoittaminen johtaa parempaan ja ”tasa-arvoisempaan”
yhteiskuntaan. Käytännössä tämä tapahtuu syrjimällä niitä ihmisryhmiä, joiden
väitetään menestyvän yhteiskunnassa valta-asemansa ansiosta, eli käytännössä
valkoisia heteroseksuaalisia miehiä. Luonnollisesti mitään todisteista
yhteiskunnan muuttumisesta paremmaksi identiteettipolitiikan avulla ei ole
ideologian kannattajien uskontunnustusten lisäksi.
Miksi hulluus voittaa aina?
Helsingin Sanomien Nyt-liite yritti jutussaan pukea blackfacen
rasistisuuden pseudotieteelliseen kaapuun. Feministi ja Helsingin yliopiston
sosiologian apulaisprofessori Sari Näre selittää asian näin:
” Monelle valkoinen esittämässä Murjaanien kuningasta voi assosioitua esimerkiksi
pohjoisamerikkalaiseen perinteeseen, jossa blackfacella on vahva yhteys
kolonialismiin, orjuuteen ja valkoiseen ylivaltaan. Stockmannin asiakaskunta on
kansainvälistä, eikä kaikille tiernapoikaperinne ole välttämättä erityisen
tuttu. Se pitää tajuta.”
Eli joillekin voi tulla sellainen tunne, että tiernapojat on
rasistinen.
Entinen kommunisti ja Oulun yliopiston sosiologian professori
Vesa Puuronen esittää parannuskeinona blackfacesta luopumista:
” Esityksen uudelleensanoittaminen ja henkilöhahmojen
vaihtaminen ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta.”
Mietitäänpä hetki tuota Puurosen ehdotusta. Periksi
antaminen on toki helppoa. Tiernapojat kuuluu joulun perinteisiin mutta
valtaosalle ihmisistä kyseinen perinne ei ole millään tavalla olennainen osa
joulua. Miksi siis mustaksi naamansa maalanneesta murjaanien kuninkaasta ei
voisi luopua?
Toisaalta niille, jotka kuuluttavat blackfacen itsestään selvää
rasistisuutta, asia on aatteellisella tasolla tärkeä. Voidaan jopa puhua
uskonnollisen kultin kaltaisesta ryhmästä, joka edustaa melko pientä
vähemmistöä, ehkä muutamaa prosenttia suomalaisista.
Kyseessä on kuitenkin ns. periaatteistaan tinkimätön
vähemmistö, josta Nassim Taleb kirjoittaa
Medium-sivustolla. Tällainen vähemmistö voi täydellisellä
tosikkomaisuudellaan ja kompromissihaluttomuudellaan pakottaa asenteiltaan
joustavan enemmistön alistumaan vaatimuksiinsa. Näin suvaitsemattomasta
vihervasemmistosta tulee yhteiskunnallisen moraalin määrittäjä.
Monet sosiaalisessa mediassa ovat närkästyneet Stockmannin
johdon toiminnasta tapauksen yhteydessä. Toisaalta kannattaa muistaa, että
Stockmann on liikeyritys eikä sen keskeisiin tehtäviin kuulu keskustelu
yhteiskunnallisesti tulenaroista asioista. Sen kannalta on järkevää antautua ja
näin vetäytyä keskustelusta. Jos yhtiö ei olisi toiminut näin, sen johto olisi
viikkokaudet joutunut selittämään valtamediassa, kuinka se hyväksyy rasistisen
blackfacen. Selitykset olisivat mediamylläkässä kaikuneet kuuroille korville.
Vesa Puurosen ehdotus ei siis ole mikään järkevä kompromissi
vaan ehdoton antautuminen vihervasemmiston harjoittaman painostuksen edessä ja moraalin
määrittelyvallan luovuttaminen vihreiden nuorten opiskelijajärjestön
kaltaisille elimille. On erittäin epätodennäköistä, että ensi jouluna Tiernapojat-näytelmissä
nähdään montaakaan mustaksi maalattua naamaa.
Suvaitsematon antirasistiseksi itseään väittävä lobby ei
suinkaan ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä eikä kyseessä ollut
ensimmäinen eikä luultavasti viimeinenkään voitto moraalin määrittelijöille.
Monet saattavat muistaa, kuinka Musta pekka -korttipeli muuttui yhtäkkiä
Pekka-peliksi tai kuinka Fazerin lakupaperien tumma naama yhtäkkiä muuttui
abstraktiksi kuvioksi.
Vihervasemmiston vastustaminen ei ole kivaa. Siinä joutuu
kestämään jos jonkinlaisia syytöksiä rasismista, fasismista ja
äärioikeistolaisuudesta. Se, joka vastustaa vihervasemmiston tavoitteita, edustaa
heidän retoriikassaan absoluuttista pahuutta eikä ansaitse minkäänlaista armoa.
Itse olen sitä mieltä, että suomalaisia perinteitä
arvostavien kannattaa puolustaa niitä, vaikka yksittäinen asia itsessään ei
olisi niin merkittävä. Määrittelyvallan käyttö ei lopu antautumalla vaan sitä
pitää aktiivisesti vastustaa ja tarvittaessa käyttää suoraa puhetta. Kannattaa myös muistaa, että vihervasemmistolle kyse on vallasta, ei vähemmistöjen puolustamisesta.