Näytetään tekstit, joissa on tunniste antifasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste antifasismi. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, elokuuta 20, 2018

Muistetaan terrori-iskun uhreja vastustamalla natseja ja rasismia


Koska virallinen Suomi ja sen edustajana Turun kaupunki päättivät, että vuosi sitten tapahtunut Turun terrori-isku on syytä unohtaa, pelikenttä jäi tyhjäksi toisenlaisille toimijoille. Valitettavasti kaikki näistä eivät matkustaneet Turkuun muistelemaan terrori-iskun uhreja.

Turun terrori-isku oli Suomen historiassa toistaiseksi ainutlaatuinen tapahtuma. Marokkolainen Abderrahman Bouanane teki verityönsä Allahin nimissä. Bouanane oli Allahin soturi. Hän ei ollut natsi vaan edusti tänä päivänä huomattavasti vaarallisempaa islamilaista jihadismia. Silti valtamediaa ja sen journalistien reaktioita seuratessa tuli mieleen, että oliko muistopäivänä sittenkin tarkoitus tuomita rasismi ja natsismi samalla kertaa.

Politikointia

Tapahtuma politisoitui jo paljon aiemmin kuin sitä oltiin edes järjestämässä. Turun kaupunginjohtaja ja Kokoomuksen broileripoliitikko Minna Arve päätti, että mitään muistojuhlaa ei järjestetä. Turun kaupunki kunnioittaa puukotusten muistopäivää 18.8. hiljaisesti. Seuraava Arven lausunto jää historiaan käsittämättömän typeränä ja uhrien muistoa häpäisevänä:

” Traaginen rikos tai sen tekijä eivät mielestämme ansaitse muistopäiviä. Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.”

Arvelta puuttui tilannetaju täydellisesti. Muistopäivänä surraan iskun uhreja eikä terroristia. Tapa, jolla Turun kaupunki, viranomaiset ja veronmaksajan rahoittama ns. kansalaisyhteiskunta kunnioittavat uhreja, tuo valitettavasti lisää uhreja, koska siinä kieltäydytään näkemästä iskua sen oikeassa asiayhteydessä. Suomen poliittiset päättäjät ja viranomaiset olivat epäsuorasti osallisia tapahtuneeseen. Heidän tekonsa ja tekemättä jättämisensä vaikuttivat tapahtuneeseen. Ehkä moni heistä ymmärtää tämän ja pyrkii vaikenemalla väistämään vastuunsa.

Arven puheet osoittavat, että totuutta ei uskalleta katsoa silmiin. Sen sijaan pitäydytään kauniissa fantasiassa, jossa viranomaiset ja veronmaksajan tukemat kansalaisjärjestöt tekevät maagisesti kulttuuriimme vihamielisesti suhtautuvista muslimeista kunnon sosiaalidemokraatteja.

Sinisilmäisyyttä

Juhani Huopainen kirjasi Suomen Uutisten juttuun kaikki ne tekijät, joista turvapaikkaralliin epäilevästi suhtautuneet olivat varoittaneet ennen terrori-iskua. Listalta löytyy kahdeksan kohtaa, jotka kertovat karua kieltä viranomaisten sinisilmäisyydestä ja leväperäisyydestä.

Yksi kohta kuitenkin puuttui. Bouanane kävi koulua tavallisten suomalaislasten kanssa, vaikka oli täysi-ikäinen mies. Iltalehden jutussa siteerattiin 14-vuotiasta tyttöä, joka kertoi terroristin kävelleen häntä vastaan koulun käytävillä.

Monikulttuurinen hurmahenkisyys käy selkeästi lasten turvallisuuden edellä. Turvapaikanhakijat, joiden taustoista emme tiedä yhtään mitään, päästetään noin vain suomalaisten lasten joukkoon poliittisten päättäjien hykerrellessä taustalla humaltuneina omasta moraalisesta erinomaisuudestaan.

Aiemmin eli syyskuussa 2015 Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija kirjoitti ivallisen jutun, jossa pilkattiin niitä, jotka epäilivät tulijoiden joukossa olevan terroristeja. Juttu naurettiin puhki ja mahdollisesti sen seurauksena kyseinen tutkija muutti sukunimensä. Todettakoon, että tutkija on tuon jälkeen esittänyt huomattavasti järkevämpiä lausuntoja julkisuudessa.

Politikointi jatkuu

Politikointi ei kuitenkaan päättynyt Turun kaupunginjohtajan höperehtimiseen. Turun valtuustoryhmät halusivat myös sanoa sanansa. Juhani Huopainen kirjoittaa:

” Toistan: vasemmistoliiton, vihreiden, kokoomuksen, SDP:n, keskustan, RKP:n, kristillisdemokraattien ja Sinisen tulevaisuuden Turun valtuustoryhmät kertovat meille jihadistisen terroriteon vuosipäivänä, että ”Iskun vuosipäivää ei saa käyttää hyväksi väkivaltaisen rasismin levittämisessä”. Ei sanaakaan maahanmuuttopolitiikasta tai uskonnollisesta fanatismista. Turun terroriteko ei muka liity mihinkään, vaan oli pelkkää vihaa. Se ei muka johdu mistään, tai ole poliittisten valintojen seurausta.”

Turun valtuustoryhmät Perussuomalaisia lukuun ottamatta olivat laatineet yhteisen poliittisesti hyperkorrektin julkilausuman vihaa vastaan:

”Me allekirjoittaneet turkulaiset poliittiset ryhmät ilmoitamme vahvan sitoutuksemme kaikkien ihmisten jakamattomaan ja yhtäläiseen ihmisarvoon sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Turun tulee olla paikka, jossa jokainen meistä voi elää vailla huolta oman turvallisuutensa puolesta. Ilmaisemme siksi syvän huolemme ja paheksuntamme lauantaiksi 18.8. suunniteltua suomalaisen uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssia kohtaan.

Turussa, Suomen kansainvälisessä kaupungissa tapahtui vuosi sitten surullinen, julma ja väkivaltainen isku, joka vaati kahden ihmisen hengen. Kahdeksan ihmistä loukkaantui.
Loukkaantuneet ja uhrien omaiset joutuvat elämään tapahtuneen kanssa lopun ikänsä. Silmitön väkivalta osoitti samalla ihmisten keskinäisen solidaarisuuden ja halun avunantoon. Kun väkivaltaa tapahtui, lyöttäytyivät ihmiset yhteen auttaen loukkaantuneita ja estivät tekijää tekemästä enempää väkivaltaa ja samalla osoittivat toisillensa tukea. He auttoivat käsittelemään ihmisten pelkoa, kauhua ja surua.

Turun kansainvälisestä luonteesta kertoo paljon niin uhrien kuin auttajienkin monet eri kansalaisuudet, alkuperämaat ja monikielisyys. Tuona surullisena päivänä me kaikki olimme turkulaisia. Turkulaiset eivät suostu antamaan tilaa vihalle. Kaikki väkivalta on tuomittava. 18.8. iskun vuosipäivää ei saa käyttää hyväksi väkivaltaisen rasismin levittämisessä.”

Kannanotto edustaa hyvesignalointia puhtaimmillaan. Siinä on huolellisesti vältetty mainitsemasta, mistä terrori-iskussa oli oikeasti kyse. Koska Perussuomalaiset ei liittynyt julkilausumaan, puoluetta syytettiin uusnatsistisen Pohjoismaiden Vastarintaliikkeen tukemisesta. Helsingin Totuuden penaali Tommi Nieminen lausui älyllistä epärehellisyyttä ja tahallista väärinymmärtämistä tihkuvan lausahduksensa:

”Tämän voisi uutisoida - täysin todenmukaisesti - myös näin: "Turun perussuomalaiset antoivat hyväksyntänsä uusnatsistiselle Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle" Turun puolueet paheksuvat uusnatsien marssia – Perussuomalaiset ei ole mukana kannanotossa.”

Tuossa vaiheessa oli toki tiedossa, että PVL aikoi järjestää marssin terrori-iskun muistopäivänä. Julkilausumassa ja sen allekirjoittamatta jättämisessä ei kuitenkaan ollut kyse PVL:n tuomitsemisesta. PVL oli kuitenkin ainoa poliittinen suuntaus, joka julkilausumassa mainittiin. Sanallakaan ei puhuttu islamilaisesta radikalismista.

Kuinkas sitten kävikään

Lopulta muistotilaisuus järjestettiin, mutta se jäi kahden radikaaliryhmän eli PVL:n ja äärivasemmistolaisen Antifan riehunnan varjoon. Erityisesti äärivasemmisto osoitti uskomattoman huonoa tyylitajua möykkäämällä ja paukuttamalla rumpuja, kun kukkia laskettiin Aurajoen veteen.
Luonnollisesti äärivasemmisto vastasi myös väkivallasta. Marco de Wit (ei ole natsi) pahoinpideltiin ja Junes Lokan (ei ole natsi) kuvausvälineet tuhottiin.

Suomen poliittinen johto kunnioitti terrorin uhrien muistoa hiljaisuudella. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kunnioittava hiljaisuus vaan pelkurimaisuuden ja vastuun välttelyn aiheuttama vaikeneminen. Poliittinen johto ja viranomaiset eivät halua tunnustaa, että he tietoisesti valehtelivat kansalaisille siirtolaisvirtaan liittyvistä riskeistä. Sen sijaan he varta vasten korostivat suomalaisten turvapaikanhakijoille kohdistuvaa uhkaa.

Olisi ollut aika vaikea kuvitella Juha Sipilä ja Petteri Orpo muistamassa terrori-iskun uhreja. Toinen kutsui turvapaikanhakijat kotiinsa ja aiheutti piikin Suomeen pyrkineiden määrässä. Toinen taas ei sisäministerinä tehnyt mitään, kun Ruotsin rajan läpi maahan valui yli 30 000 ihmistä, joiden taustoista viranomaiset eivät tienneet mitään. 

Siksi ei ole yllätys, että vimmainen kotouttaminen jatkuu. Ei haluta ymmärtää, että kotouttaminen ei voi onnistua, jos tulijamäärät ovat liian suuria. Ruotsin maahanmuuttopolitiikan virheistä uskalletaan jo vähän valtamediassa mainita mutta Suomessa uskotaan edelleen, että ympyrän neliöiminen on mahdollista, jos siihen vain kovasti uskoo.

P.S. Jutun kuvitus ei liity terrori-iskuun vaan siinä on ”Denverin Antifa” eli joukko itäsuomalaisia vasemmistonuoria. Li Anderssonille voi sanoa, että kukaan ei mene lankaan vaan kaikki nauravat.

lauantaina, syyskuuta 20, 2014

Väkivaltavasemmisto ja sympatiseeraajat


Naapurimaassa Ruotsissa maahanmuuttokriittisen Ruotsidemokraattien johtohenkilöt joutuvat elämään jatkuvassa poliisivartioinnissa. Lisäksi puolue ei voi julkistaa toimitilojensa osoitetta hyökkäysten takia. Vastuussa puolueeseen kohdistuvista hyökkäyksistä itseään antifasisteiksi kutsuva roskajoukko, joka toimii valtiovallan hiljaisella hyväksynnällä.

Sama ilmiö on nyt rantautumassa Suomeen. Perussuomalaisten puoluetoimistoon tehtiin hyökkäys, jossa toimiston ikkunat kivitettiin säpäleiksi. Takku.net -sivustolla julkaistun tiedotteen mukaan:

”Teollamme haluamme vaikeuttaa perussuomalaisten toimintaa konkreettisesti. Fasismin torjumiseen vaaditaan toimintaa kaikilla tasoilla. Aiomme vastaisuudessakin toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan.”

Osalla äärivasemmistolaisten ”aktivistien” toimijoilla on läheiset kytkökset Vasemmistoliittoon ja erityisesti tiettyihin vasemmistoliittolaisiin poliitikoihin. Näkyvin tällainen poliitikko on Dan Koivulaakso, joka on pitänyt yhteyttä ruotsalaisiin aateveljiinsä mm. kutsumalla entisen AFA-johtomiehen Matthias Wågin Suomeen. Wåg toimii nykyisin ”journalistina” äärivasemmistolaisessa tutkimuskeskus Researchgruppenissa, joka on viime aikoina kunnostautunut hakkeroinnissa.

Koivulaakso oli mukana kirjoittamassa kirjaa ”Äärioikeisto Suomessa”, jossa hän maalaili kauhukuvia suomalaisesta äärioikeistosta omasta äärivasemmistolaisesta näkökulmastaan. Valtamedian julkisuudessa Koivulaakson ja kumppaneiden tekele sai osakseen kehuja ja hymistelyä. Kirjan tekijöistä puolestaan kirjoitetaan hymisteleviä artikkeleita lehtiin ja heitä kutsutaan vieraiksi veronmaksajan rahoittaman Yleisradion keskusteluohjelmiin.

Kun Vasemmistoliitto Suomessa menettää yhä enemmän kannatusta työväestön keskuudessa ja vanhat kommunistit siirtyvät eläkkeelle, tilalle tulee Koivulaakson tapaisia aktivisteja, joiden poliittiset meriitit on hankittu katumellakoinnissa. Näille ihmisille ei ole mikään ongelma hyväksyä poliittisiin vastustajiin kohdistuvaa järjestelmällistä väkivaltaa, jota Perussuomalaisten Vallilassa sijaitseviin tiloihin tehty hyökkäys edustaa.

Sympatiseeraausta

Siinä missä Koivulaakson, Li Anderssonin ja Mikael Brunilan kirja edustaa demonisointia, jolla luodaan uhkakuvia, tämä kirjoitus puolestaan kertoo sympatioista ja moraalisesta tuesta Perussuomalaisten tiloihin tehdylle iskulle.

Tuki iskulle käy ilmi jo otsikosta, jossa sanotaan, että ”Persut saavat mitä ovat tilanneet”. Moraalisessa sokeudessaan Ripatti syyttää iskusta kokonaan sen kohdetta:

”Persut saavat mitä ovat tilanneet, vaikka rikollista toimintaa ei voi hyväksyä. Puolue on johdonmukaisen aktiivisesti ollut rakentamassa vastakkainasettelun ilmapiiriä, joka on syntynyt ihmisyyden näkökulmasta kyseenalaisin sanakääntein.”

Vastakkainasettelun ilmapiiriä lietsotaan pelkästään olemalla eri mieltä valtavirran vihervasemmistolaisten opinkappaleiden kanssa. Siihen ei tarvita yhtään enempää. Politiikkaan myös kuuluu tietty vastakkainasettelu. Liberaalissa demokratiassa on luonnollista, että kaikki eivät ole samaa mieltä asioista. Siihen kuuluu myös oletus, että erimielisyydet ratkotaan äänestyskopeissa ja sen jälkeen neuvottelemalla eikä käyttämällä väkivaltaa poliittisia vastustajia kohtaan.

Joistakin Ripatin kommenteista paistaa sellainen ylimielisyys ja vahingonilo, että on vaikea uskoa hänen edustavan kristillisiä arvoja mottonaan ”Huominen on uusi mahdollisuus”. Ripatti ei pidä siitä, että Perussuomalaiset arvostelivat poliisin toimintaa asiassa:

”Voi hellan lettas sentään tätä mielensä pahoittajien ja valittajien vaikerrusta. Ryhmä ei ota vastuuta omista möläytyksistään, mutta pahoittaa mielensä heti, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, kun heille kerrotaan tosiasioista. Mutta kun populistien puoluetoimistoon kohdistuu väkivaltaa, pitäisi poliisilta saada heti erikoiskohtelua.”

Ensinnäkin kyse on väkivallasta eikä mistään mielensä pahoittamisesta. Vertaa asian saamaa julkisuutta siihen, kun Äärioikeisto Suomessa -kirjan tilaisuuteen tehtiin väitetty hyökkäys. Silloin lehdet kirkuivat, että Väkivallalle pitää saada tuomio. Se, että tilaisuuden järjestäjien hankkimat epäviralliset turvamiehet olivat itse aseistautuneita, jäi vaille huomiota.

Ripatti ”ymmärtää” takku.net -sivustolla tiedotteen julkaissutta tahoa:

”Mielestäni protestiryhmän viesti on osa sitä sanomaa, jota perussuomalaisille yritetään kertoa.”

On aivan hyväksyttävää kertoa mielipiteensä Perussuomalaisten toiminnasta. Sen sijaan mielipiteen tukemista puolueen tiloihin heitetyillä kivenmurikoilla ei pidä hyväksyä. Ripatti jatkaa vielä esittämällä toiveen, miten Perussuomalaisia tulisi kohdella:

”Ihmisyyden vastaiseen politiikkaan tulee suhtautua jyrkän kielteisesti. Rasismia, syrjintää ja vihapuhetta ylläpitävät on jätettävä Ruotsin mallin mukaisesti "eteisen puolelle".”

Jos ns. vihapuhetta ryhdytään suitsimaan tiukoilla toimilla, tällöin saattaa käydä kuten Ruotsissa, jossa eräästä keskeisestä yhteiskunnallisesta ongelmasta ei voi keskustella joutumatta vihamielisen hurskastelijoiden kuoron lynkkaamaksi. Laaja sananvapaus on parempi vaihtoehto kuin sensuuri, vaikka sen seurauksena julkisuudessa esitettäisiinkin jonkun mielestä epämiellyttävältä kuulostavia mielipiteitä.

Ripatin käsitys tulee tuosta viimeisestä kommentista selväksi. Hän kannattaa hurskastelua ja tekopyhyyttä ja vastustaa avoimuutta. Hän haluaa ruotsalaisen poliittisen kulttuurin Suomeen ja sen mukana poliittisen väkivallan ja yhden puolueen järjestelmällisen demonisoinnin.

Äärivasemmistolainen väkivalta kerää valtajulkisuudessa ymmärrystä. Puhutaan, että se on merkki ”syrjäytymisestä” ja yhteiskunnan ”eriarvoistumisesta”. Jos hulinointia ymmärretään ja hulinoitsijoita paijataan päähän, seurauksena on lisää hulinointia. Vasemmistoanarkistit etsivät oikeutusta toimilleen ja saavat sitä Alpi Ripatin kaltaisilta. Ripatti lisäksi menee kuvottavassa kirjoituksessaan erittäin pitkälle ”ymmärtämisessään”.

Äärivasemmiston ymmärtäminen on lopetettava ja nähtävä heidät sellaisina, kuin he ovat. He eivät ole mitään vapaustaistelijoita vaan toimettomia ihmisiä, jotka pitävät väkivallasta. He muistuttavat enemmän Kellopeli appelsiini -elokuvan päähenkilö Alexia, jolle väkivalta itsessään tuotti nautintoa, kuin minkään tärkeän yhteiskunnallisen asian puolesta toimivia aktivisteja. Itseään ”antifasisteiksi” kutsuvat tahot eivät välttämättä ole sellaisia eivätkä myöskään epäröi käyttää fasisteille ominaisia keinoja. Tämän voi nähdä viime torstain iskusta.