Ulkoministeri ja kalifaatin maahantuonti

Vuonna 2014 uutisoitiin näyttävästi, että Suomesta on lähtenyt muslimien määrään nähden eniten jihadisteja taistelemaan Islamilaisen valtion eli ISIS:in riveissä. Tuolloin uutinen ei ehkä järkyttänyt mutta kertoi ainakin suomalaisten viranomaisten välinpitämättömyydestä islamilaisen ylivaltaideologian suhteen. Nyt vuoden 2019 loppupuolella naiivi typeryys yhdistyy pelottavalla tavalla ihmisoikeuksilla poseeraamiseen, kun on selvinnyt, että Ulkoministeriöllä ja jopa lastensuojeluviranomaisilla on tarkat suunnitelmat tuoda takaisin Islamilaiseen valtioon muuttaneita Suomen kansalaisia eli ”ISIS-vaimoja” ja heidän lapsiaan.

Tämä massiivinen operaatio olisi jäänyt huomiotta, jos Iltasanomien Timo Haapala ei olisi paljastanut, että ulkoministeri Pekka Haaavisto on salaa junaillut hanketta tuoda Islamilaisen valtion alueelle muuttaneita al-Holin leirillä majailevia Suomen kansalaisia tänne ja samalla painostanut Ulkoministeriön virkamiestä toimimaan lain vastaisesti. Haavisto itse kiisti tämän.

Vasemmistohallitus edistää ihmisoikeusfundamentalismia

Nykyisen yhä vasemmistolaisemmaksi muuttuvan hallituksen aikana moinen aktiivisuus tuskin yllättää ketään. Sen sijaan merkittävää on salamyhkäisyys asian ympärillä. On selvää, että Haavisto on ainakin jollain tasolla ymmärtänyt olevansa kyseenalaisella asialla. Monet Länsi-Euroopan maat ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan omia kansalaisiaan turvallisuussyihin vedoten.

Syynä on ainakin se, että  Islamilaisen valtion alueella oleskelleita vastaan on hyvin vaikea löytää todisteita rikoksista, vaikka he kannattaisivat Islamilaisen valtion murhanhimoista ideologiaa ja olisivat kasvattaneet lapsensakin siihen. Käytännössä ”ISIS-vaimot” ja -taistelijat pitäisi päästää yhteiskuntaan, hankkia heille asunto ja saattaa heidät sosiaalivaltion etuisuuksien piiriin. On vaikea löytää vanhempaa, joka haluaisi ISIS-taistelijoiden lapsia oman lapsensa kanssa samaan kouluun, kun tiedossa on, että Islamilainen valtio on opettanut lapsille päiden katkaisua ja antanut näiden osallistua teloituksiin ja leikkiä sen jälkeen irtileikatuilla ihmisen päillä.

Haaviston tukena al-Holin asukkaiden maahantuonnissa on ollut ihmisoikeusprofessori ja SKP:n keskuskomitean entinen jäsen Martin Scheinin. Tämän käytös Twitterissä sen jälkeen, kun Haavistokohu alkoi, muistuttaa, miksi maalittamista halutaan rikoslakiin.

Scheininin kaltaisten äärivasemmistolaisten ihmisoikeusasiantuntijoiden mielestä ihmisoikeudet kuuluvat ensisijaisesti kaikkein kunniattomimille paskiaisille. Näiden ihmisoikeuksien edessä kaikki muut näkökohdat saavat väistyä. Scheininin kaltaisten väsymättömien ihmisoikeusfundamentalistien ansiosta terroristien karkottaminen on tullut käytännössä mahdottomaksi Länsi-Euroopassa.

Samalla unohdetaan autuaasti kaikkien Islamilaisen valtion tappamat ihmiset ml. jesidit, kurdit ja kristityt sekä heidän brutaali tapansa teloittaa ihmisiä leikkaamalla heidän päänsä irti ja asettaa irtopäät sen jälkeen julkisesti kaikkien nähtäville. Boko Haramin ohella Islamilainen valtio on ehkä kaikkein vastenmielisin ja brutaalein islamilaisen ylivaltaideologian ilmentymä.

Media piilottelee ISIS-vaimojen ja -taistelijoiden taustoja

Alaston totuus -blogia aikanaan pitänyt Pikkupoika on kerännyt Twitter-ketjuun (koko ketju ilman välejä) suomalaisiin ISIS-vaimoihin liittyvää aineistoa. Tietojen perusteella Suomesta Islamilaisen valtion alueelle lähteneisiin liittyy kaksi keskeistä paikkaa: imaami Abdul Mannanin johtama moskeija Oulussa sekä suomalaisten käännynnäismuslimien suosima Roihuvuoren moskeija.

Abdul Mannanin vävypoika Taz Rahman eli Abu Ismail al-Bengali taisteli Islamilaisen valtion riveissä ja menehtyi vuonna 2017. Bangladeshilainen Dhaka Tribune tietää myös kertoa, että Mannanin perhe kuuluu paikallisen Jamaat-e-Islami -puolueen innokkaisiin kannattajiin.

Myös vihervasemmistolainen Helsingin Sanomat on kirjoittanut Suomesta lähtöisin olevista ISIS-taistelijoista useita artikkeleita. Yhteistä näille on ollut se, että taistelijoiden ja heidän vaimojensa henkilöllisyyttä on yritetty peitellä. Lisäksi heidän sanomisiaan on siivottu todellisia kauniimmiksi.

ISIS-propagandassa esiintynyt pohjoissuomalainen ”Jonna” (HS:n keksimä nimi) kertoi, että Suomessa ei ole ”oikeita muslimeja” eikä suvaita ”oikeaa islamia” sekä kehotti ”oikeita muslimeja” tulemaan ISIS:iin.

HS ei myöskään kertonut, että ”Jonnan” aviomies ja hänen lapsensa isä oli ISIS-taistelija Abu Musa al-Bengali, jota Yle haastatteli nimellä Samir. Tämä taas oli aiemmin työskennellyt imaami Abdul Mannanin halal-kaupassa Oulussa.

Yksi HS:n haastattelemista naisista oli Espoossa asunut suomensomali ”Farah”, jonka aviomies ”Aziz” taisteli Islamilaisen valtion riveissä. Sama espoolaispariskunta oli aiemmin esiintynyt HS:n haastattelussa nimillä ”Aisha” ja ”Hussein”.

Otan vielä esiin yhden tapauksen ja loput voi lukea Pikkupojan Twitter-ketjusta. Portugalilainen Nero Saraiva kuului Portugalista Itä-Lontooseen muuttaneisiin ns. jalkapallofaneihin. Nero Saraiva oli yksi Islamilaisen valtion johtohahmoista ja kuuluisan ”Jihadi Johnin” oikea käsi. Saraivan vaimo on suomalainen ja pariskunnalla on kolme lasta. Lasten äitiä on suomalaismediassa haastateltu nimellä ”Heli” ja ”Minna”. (Twitter-ketju).

Kolmannessa Twitter-ketjussa voi tutustua kalifaatin lapsi Mikaeliin. Ylen artikkelissa Mikaelista piirretään sympaattinen kuva. Siinä myös kerrotaan, että Mikaelin äidin mies oli ISIS-taistelija kuten myös Mikaelin isoveli. Kurdit vangitsivat Mikaelin helmikuussa 2018 talosta, jossa hän yöpyi poikien ja miesten kanssa. On todennäköistä, että myös Mikael oli ISIS-taistelija.

Pitäiskö nämä ihmiset tuoda Suomeen?

Al-Holin ISIS-vaimojen ja -lasten maahantuonti on jo hyvässä vauhdissa. Ylen tietojen mukaan suomalaisviranomaiset ovat jo pyytäneet kurdeja toimittamaan leiriläisiä rajalle. Ylen haastatteleman lähteen heidät on tarkoitus kuljettaa erissä rajalle. Yle kertoo:

” Tähän päädyttiin Ylen tietojen mukaan siksi, ettei asiassa tarvitsisi tehdä poliittista päätöstä, vaan kotiutus voitaisiin tehdä pelkän viranomaispäätöksen ja konsulilainsäädännön nojalla.”

Näin pelastettiin Pekka Haaviston ura ulkoministerinä. Toteutetaan ISIS- naisten ja -lasten maahantuonti näennäisen laillisesti mutta sen henkeä rikkoen. Ulkoministeriön johtamaa suunnitelmaa leiriläisten maahantuonnista kutsutaan ”Korpi-projektiksi”.

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra ounasteli jo varhain, että al-Holin leiriläiset tuodaan Suomeen. Ylen artikkeli on kirjoitettu vain pari tuntia sitten ja sen perusteella Riikan esittämät kaikki neljä kohtaa toteutuvat juuri kuten hän 7.12. kertoi. Suomen hallitus haluaa isisläiset Suomeen, poliittista päätöstä ei tehdä, asiaa edistetään salassa ja isisläiset tulevat Suomeen pian.

Vastuun pakoilu on jo alkanut. Uunituore pääministeri Sanna Marin on jo ilmoittanut, että ei tiedä asiasta mitään, koska on ollut pääministerinä vasta kuusi tuntia. 

Uskon ja toivon, että al-Hol -jupakka pani lopullisen pisteen Pekka Haaviston presidentinhaaveille. Minulla on Isis-Pekalle vaalilausekin valmiina: Koko kalifaatin presidentti.

Näkökulma ihmisoikeusteollisuuden sisältä

Tämä juttu ilmeistyi alkujaan KGS:n Tundratabloids-sivustolla. Siinä ihmisoikeusteollisuudessa työskentelevä helsinkiläinen ”Stefan” kertoo, millaisia Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat oikeasti ovat. Antaa Stefanin kertoa.

Rikolliset ainekset turvapaikkateollisuudessa

Ammattini takia pakolaiset kertovat minulle asioita, joita he eivät kerro journalisteille tai viranomaisille rajavalvonnassa ja poliisissa.

Minua kiinnosti, miten salakuljetusreitit toimivat. Sain selville asioita, joiden pitäisi kiinnostaa ketä tahansa kuten tiedotusvälineitä ja asiasta vastuussa olevia viranomaisia. Löysin asioiden oikean laidan enkä sitä sokerilla kuorrutettua versiota, joka on tarkoitettu medialle. Yritin löytää henkilön, joka kertoisi mahdollisimman paljon siitä, miten asiat tapahtuvat oikeasti. Jos joku haluaisi matkustaa tätä reittiä, miten hänen pitäisi toimia?

Hän kertoi minulla matkan alkuvaiheista, ennen kuin hän saapui tänne. Hänen mukaansa kaikki toimivat näin. Matka maksaa 16 – 20 000 dollaria, ei vähempää. Hän myös kertoi, että Teheranissa kaikkien afgaanien ja persiaa puhuvien salakuljettajat ovat iranilaisia, entisiä pakolaisia tai iranilaisia, jotka jo asuvat Euroopassa.

Kyseessä on laaja verkosto ympäri Eurooppaa, joka on jaettu arabien ja iranilaisten kesken. Kummallakin osapuolella on omat salakuljetusverkostonsa, ja sitä, joka loukkaa toisen aluetta, rangaistaan ankarasti esimerkiksi tapauksessa, jossa iranilainen salakuljettaa jonkun arabien käyttämää reittiä tai päin vastoin.

Hän kerto, että jos afgaani tai arabi haluaa päästä Eurooppaan, Teheranissa on kuuluisa paikka nimeltään Azadin aukio. Hänen mukaansa tietyllä aukion osalla ihmissalakuljettajat tarjoavat palveluitaan nuorille ihmisille. Yleensä se toimii niin.

He sanovat: ”Veloitan sinulta 16 000 euroa tai dollaria ja vien sinut Saksan Müncheniin.” Yleensä tavanomainen reitti kulkee Teheranista Müncheniin. Tämän jälkeen he siirtävät rahat tilille. Kysyin: ”Kuka maksaa matkan?” Hän vastasi, että isäni maksoi minun puolestani. Kyseessä oli afgaani, puoliksi lukutaidoton mies ja hänen isänsä luultavasti ei hänkään osannut lukea, joten he mitä luultavimmin olivat rikollisia. Kenelläkään lukutaidottomalla afgaanilla ei voi olla tuota määrää käteistä.

Hänen isänsä takaa tietyn rahasumman laittomalta rahanlainaajalta Teheranissa. Sieltä löytyy useita mustan pörssin rahanlainaajia, jotka myyvät laittomasti ulkomaan valuuttaa. Pankista saa vain tietyn rahasumman mutta ei enempää. Jos tarvitset enemmän, sinun on turvauduttava laittomiin rahanvaihtajiin.

He värväävät kolmannen henkilön Teheranissa vaihtamaan rahat, kun henkilö on jo Saksassa. Tämä soittaa kotiin ja kertoo, että hän on selviytynyt päämääräänsä Münchenissä ja kotoa lähetetään rahat laittoman rahanlainaajan kautta ihmissalakuljettajalle ja tämän verkostolle.

Sen jälkeen turvapaikanhakijat istutetaan kuorma-autoihin, jotka ovat täynnä nuoria afgaaneja ja iranilaisia. Kuorma-auto ajaa Turkin rajan yli. Jos he eivät pysty ylittämään rajaa suoraan, he ajavat Iranista Irakin kurdialueelle ja sieltä Turkkiin. Näin tehdään siksi, että Iranin ja Turkin raja on nykyisellään vaikeammin ylitettävissä. Tavallisesti Turkin rajan ylitys edellyttää rajavartijoiden lahjomista. Hänen mukaansa muutama tuhat riittää, ja sen jälkeen he ajavat kuorma-autot rajan yli ja maksavat rajavartijoille. Sen jälkeen turvapaikanhakijat ajetaan paikkaan, josta he pääsevät Eurooppaan meneviin veneisiin.

Hänen mukaansa ihmiset, jotka pumppaavat ilmaa veneisiin ovat turkkilaisia mutta veneet ovat iranilaisia. Iranilaisella ja arabialaisella haaralla on omat veneensä ja oma henkilökuntansa, joka täyttää veneet.

Sitten he maksavat muutaman tuhat euroa veneilijöille, mutta tämä tapahtuu jonkinlaisen monimutkaisen luottojärjestelmän kautta. Rahaa ei oikeasti käytetä matkan aikana. Kukaan ei luota kehenkään, mutta verkosto saa rahansa.

Ja niin he saapuvat Kreikan Kos-saarelle tai muuhun määränpäähän. Sen jälkeen käytössä on laaja verkosto salakuljettajia. Yksi syy, miksi pakolaiset heittävät heille tarjotun ruoan menemään, on se, että joillakin on sopimus salakuljettajien kanssa siitä, että ruoka, majoitus ja matka on maksettu. He saavat kaiken salakuljettajilta eivätkä tarvitse Punaisen Ristin apua.

Hän meni Kreikassa ihmissalakuljettajan luo ja asui vaimonsa kanssa hänen luonaan. He veivät hänet Makedonian ja Serbian läpi ja opastivat häntä. Kuten sanoin, kullakin kieliryhmällä on oma reittinsä. Alueet ja kulkureitit on jaettu ryhmien välillä. Kukin ryhmä vie omat asiakkaansa merkittyä reittiä omalle salakuljetusryhmälleen.

Sitten heidät viedään Unkariin, jossa heille on ostettu matkaliput valmiiksi, koska he eivät osaa maan kieltä. He vievät heidät oikeisiin juniin, jotka kuljettavat heidät ensin Itävaltaan ja sen jälkeen Saksaan. Sen jälkeen joku toinen ottaa heidät hallintaansa ja vie heidät poliisille tai muulle viranomaiselle, joka rekisteröi heidät.

Salakuljettajat kertovat heille, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä. He kertovat tarinan, joka heidän pitää kertoa, minne mennä ja minne ei saa mennä. He kertovat asiakkailleen kaikista asioista. Jos joku ei jostain syystä halua jäädä Saksaan vaan haluaa muualle, hänen täytyy maksaa lisämaksu, jolloin hän jatkaa Tanskaan, Ruotsiin tai Suomeen.

Hän kertoi tulleensa vaimonsa kanssa Saksaan, mutta hän ei halunnut jäädä sinne, koska siellä oli liian täyttä. Hän halusi muualle. Hänen käsittelijänsä, Ruotsin passin omistava iranilainen kertoi, että auto odottaa ulkopuolella. Ajan sinut ja vaimosi Ruotsiin. Sen jälkeen hän valitti, että Ruotsi ja siellä sijaitseva pakolaiskeskus oli liian täynnä, joten hänelle tarjottiin mahdollisuutta matkustaa Suomeen. Hänet luovutettiin toiselle salakuljettajalle, joka kuljetti hänet Suomeen.

Heidän mukaansa asiat ovat hyvin täällä ja he aikovat jäädä.

Hänen mukaansa salakuljettajat tarjoavat rahakkaille asiakkaille kahta väärennettyä passia, toista konfliktimaasta ja toista normaalista maasta. Toisessa on Saksan viisumi valmiina.

Kysyin, mihin tarvitaan ”normalin maan” passi. Näin tehdään, koska halutaan välttää jättämästä jälkiä. Se toimii näin. Hänen sukulaisensa näytti ”aasialaiselta” (jotkut afganistanilaiset näyttävät siltä), jolloin salakuljettajat teki hänelle kiinalaisen passin. Hän teeskenteli kiinalaista ja salakuljettajat lisäsivät passiin kiinalaisen viisumin.

He lensivät saksaan. Koska vaimolla oli viisumi, hänen sormenjälkiään ei otettu. Kun hän lähti lentokentältä, hän heitti kiinalaisen passinsa pois, meni pakolaiskeskukseen ja väitti olevansa afgaanipakolainen, joka matkusti jalan.

Näin se homma toimii. Väärennettyjä passeja on paljon. Hän (Suomessa asuva afgaanipakolainen) sanoi, että valtaosa passeista ja viisumeista on väärennettyjä.

Kyseessä on selkeästi rikollinen toiminta. Tänne saapuvat ihmiset eivät missään nimessä ole varakkaita, monet ovat pelkästään rikollisia. Kaikki eivät ole, mutta ne, joiden itse olen nähnyt saapuvan ovat puhtaasti rikollisia. Hän kertoi paikkojen ja ihmisten nimet minulle eli niiden paikkojen, joiden läpi hän ajoi, ja niiden ihmisten, jotka kuljettivat häntä. Hän asui Saksassa ja Kreikassa. Hän kertoi minulle kaiken.

Jos ihmisellä on rahaa matkustaa Eurooppaan, hänellä on rahaa elää Turkissa. Ihmiset ovat niin herkkäuskoisia ja naiiveja. Jos koko tämä toiminta julkaistaisiin tiedotusvälineissä, ihmisten asenteet kääntyisivät turvapaikanhakjoita vastaan melko nopeasti.

Hänen mukaansa Syyriasta veneellä tulleista ihmisistä 99 prosenttia eli Turkissa jo ennen sodan alkua. Hänen mukaansa kaikki ovat vauraita. Tämä on totta. Olen nähnyt heidän matkustelevan taksissa ympäri Helsinkiä. Tänne saapuvat syyrialaiset ovat erittäin varakkaita eivätkä köyhiä ja syrjäytyneitä. Todellisia pakolaisia ovat ne syyrialaiset, jotka elävät leireillä Syyriassa tai Turkissa.

Tietysti en voi luottaa kaikkeen, jota afgaanit kertovat syyrialaisista, koska nämä vihaavat toisiaan. He eivät tule keskenään lainkaan toimeen pakolaisleireillä, ja heidän keskinäiset suhteensa ovat todella kireät. Afgaanit, joiden kanssa olen keskustellut, sanovat, että syyrialaiset juhlivat läpi yön ja heittelevät rahaa ympäriinsä samalla, kun he ottavat vastaan suomalaista sosiaalitukea ja käyttäytyvät kammottavasti heitä kohtaan. Olen nähnyt tämän itse. Usein he (syyrialaiset pakolaiset) soittavat taksin ja matkustavat kaupunkiin näistä pakolaiskeskuksista.

Afgaanit eivät oikeasti ole afgaaneja, kuten esimerkiksi Pataanien provinssista. He ovat kaikki Iranista, jotkut ovat jopa syntyneet siellä ja osa täysin iranilaisia. Iranissa elävät afgaanit ovat täysin turvassa. Olosuhteet eivät ole hyvät mutta ne ovat turvalliset.

Hyvyyden uhrit

Äskettäin noin 700 laitonta maahanmuuttajaa kuljettanut alus kaatui Välimerellä lähellä Libyan rannikkoa Italialle kuuluvan Lampedusan saaren eteläpuolella. YK:n pakolaisasioiden järjestö UNHCR:n mukaan kyseessä oli eniten ihmishenkiä vaatinut onnettomuus, joka on sattunut maahanmuuttajien ylittäessä Välimerta. Ennen onnettomuutta Välimerellä on tämän vuoden aikana menehtynyt arviolta 900 ihmistä.

Noin 13 500 tulijaa on pelastettu merestä 10. - 17.4. välisenä aikana. 1600 arvellaan kuolleen merenylityksen aikana vuoden 2015 aikana. Viime vuonna onnistuneesti ylittäneitä arvioidaan olevan 218 000 (vuonna 2015 tähän mennessä noin 35 000), ja koko viime vuoden aikana menehtyneitä uskotaan olleen noin 3500.

Viimeisin onnettomuus oli mittasuhteiltaan niin suuri ja järkyttävä, että poliittinen paine toimenpiteden lisäykseen kasvaa varmuudella.

Mikä lääkkeeksi?

Viime vuonna EU lopetti ylittäjien pelastamiseen keskittyneen Mare Nostrum -operaation, mikä on aiheuttanut runsaasti arvostelua. Jatkossa EU:n rajavalvontavirasto Frontex ei pysty takaamaan tulijoiden pelastamista kansainvälisiltä vesiltä.

Tunnetasolla järkyttävä onnettomuus synnyttää tunnepohjaisia reaktioita. Deutsche Wellen toimittaja kirjoitti artikkelissaan, että laillinen maahanmuutto on ainoa tapa estää vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa. Artikkelissa ehdotetaan Libyan rannikon merisaartoa yhtenä keinoa estää huonokuntoisten alusten lähtö merelle.

Artikkelin mukaan kasvava muuttopaine edellyttää, että Eurooppa ottaa vastaan 2 – 5 miljoonaa turvapaikanhakijaa, kiintiöpakolaista ja taloudellista pakolaista. Kyse on vain hallitusten välisen konsensuksen saavuttamisesta. Eteläisen Euroopan maat eivät pysty ottamaan vastaan lisää, joten taakkaa olisi jaettava.

Sen jälkeen otetaan esiin vanha kauhukuva Fortress Europe eli Euroopan linnoitus, jonne pääsyä rajoitettaisiin voimakkaasti. Tämä on kuulemma väärä tapa ja oikeampi tapa olisi laillinen maahanmuutto ilman salakuljetusta.

EU-komissio on puolestaan ehdottanut jäsenmaille, että ihmissalakuljettajien käyttämät kelvottomat alukset tuhottaisiin ja Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten palautusta tehostettaisiin. Lisäksi tulisi satsata lisää rahaa Välimeren valvontaan.

EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja Federica Mogherini totesi, että Unionilla on moraalinen velvollisuus estää uudet onnettomuudet Välimerellä:

”Välimeri on meidän meremme, yksi meristämme. Ja meidän täytyy eurooppalaisina toimia yhdessä.”

”Kyse on myös omasta edustamme, omasta uskottavuudestamme. Euroopan Unioni rakennettiin ihmisoikeuksien, ihmisarvon ja ihmiselämän puolustamiseksi.”

Itse väitän, että juuri ihmisoikeuksien, ihmisarvon ja ihmiselämän sokea puolustaminen aiheuttavat kuolemat merellä.

Mallia Australiasta

Australian pääministeri Tony Abbott neuvoi äskettäin EU-maita olemaan päästämättä siirtolaisia maihin. Hänen mukaansa vain tiukkaa linjaa noudattamalla estetään ihmishenkien menetykset. Australian viranomaiset ovat mm. julkaisseet oheisen videon, jossa selväsanaisesti kerrotaan, että kenelläkään ilman viisumia meren yli matkustavalla ei ole mahdollisuutta rakentaa kotiaan Australiaan.

Abbott on mm. määrännyt Australian merivoimat käännyttämään jokaisen maahanmuuttajia kuljettavan aluksen. Jos käännytys ei onnistu, alus ohjataan maan rajojen ulkopuolella olevaan vastaanottopaikkaan, useimmiten Naurulle tai Papua Uuteen Guineaan.

Abbottin ristiriitaisia mielipiteitä herättävä politiikka on tehonnut, sillä viimeisen 18 kuukauden aikana Australiaan ei ole saapunut ainuttakaan maahanmuuttajia kuljettavaa alusta. Vaikka ihmishenkiä ei tänä aikana ole menetetty, ihmisoikeusjärjestöt ovat väittäneet, että Australian politiikka on ristiriidassa maan kansainvälisten velvoitteiden kanssa.

Euroopassa ajelehtivat maahanmuuttajat pelastetaan merestä. Sen jälkeen käynnistyy turvapaikkaprosessi, joka useissa tapauksissa johtaa maahanpääsyyn. Maasta ei poisteta, vaikka turvapaikkapäätös olisi kielteinen. Tämä rohkaisee uusia yrittäjiä Välimeren ylitykseen kaikista riskeistä huolimatta.

Australian politiikka puuttuu itse tärkeimpään asiaan, eli se vähentää siirtolaisten motivaatiota maksaa ihmissalakuljettajalle, koska matkan todennäköisin lopputulos on paluu lähtösatamaan ja parhaimmillaankin tie vie Australian rajojen ulkopuolella sijaitsevaan vastaanottokeskukseen. Ihmissalakuljettajat ovat näin menettäneet bisneksensä.

Laillinen maahanmuutto ei ole mikään lääke, koska se ei poliittisista syistä voi koskaan olla niin suurta, että muuttopaine oikeasti hellittäisi. Laiton maahanmuutto todennäköisesti jatkuisi laillisen rinnalla. Lisäksi tulijoilla vain harvoin on sellaista osaamista, jolla olisi kysyntää EU-alueen työmarkkinoilla. Tulijat ajautuisivat joko sosiaaliturvan varaan, pimeisiin töihin tai rikollisuuden pariin.

Kansalaisten enemmistö ei halua lisää Afrikasta ja Lähi-idästä tulevia maahanmuuttajia, koska lisääntynyt tulijamäärä johtaa rikollisuuden ja muiden sosiaalisten ongelmien kasvuun. Velkaisten EU-maiden sosiaaliturva ei kestä tulijoiden virtaa. Milton Friedmanin viisauden mukaan on valittava joko hyvinvointivaltio tai vapaa maahanmuutto. Molempia ei voi saada.

Australian malli on osoittanut toimivuutensa, mutta se ei välttämättä käy EU:lle, koska se on ristiriidassa EU:n ylevien ihmisoikeusperiaatteiden kanssa.

Rasisti ja uusnatsi bulevardilehden kolumnistina

Kaikki eivät kuitenkaan tunne myötätuntoa Välimerelle hukkuneita kohtaan. Brittitabloid the Sun julkaisi Katie Hopkins -nimisen tositv-tähden kolumnin, jossa tämä sanoi kiertelemättä:

”Pelastusaluksia? Itse käyttäisin tykkiveneitä pysäyttämään siirtolaiset.”

”Ei en välitä. Näyttäkää kuvia ruumisarkuista tai vedessä kelluvista ruumiista. Soittakaa viuluja ja näyttäkää surullisen näköisiä laihoja ihmisiä.”

”En silti välitä, koska seuraavaksi näytätte kuvia Calaisin aggressiivisista nuorista miehistä, jotka leviävät kuin norovirus risteilyaluksella.”

Aggressiivisilla nuorilla miehillä tarkoitetaan tässä niitä, jotka pyrkivät Ranskan Calaisissa brittiläisten rekkojen kyytiin.

Hopkins lisäksi vertasi siirtolaisia torakoihin, mikä herätti vastalauseiden myrskyn. Eilen Hopkinsin erottamista Sun-lehden palveluksesta vaatinut vetoomus ylitti 200 000 allekirjoituksen rajan. Hopkinsin kirjoitus julkaistiin kaksi päivää ennen 700 henkeä vaatinutta onnettomuutta. Hyvät ihmiset nousivat poteroistaan barrikadeille täynnä moraalista närkästystä Hopkinsia kohtaan. Tosi-tv -tähdestä tuli hetkessä hylkiö, jota haukuttiin rasistiksi ja uusnatsiksi.

Hopkinsin paheksunta on kuitenkin lähinnä helppo tapa osoittaa moraalista paremmuutta. Hopkins ei ole tehnyt mitään pahaa vaan hänen suurin rikoksensa on se, että hän ei tunne myötätuntoa Välimerta henkensä kaupalla ylittäviä maahanmuuttajia kohtaan ja uskaltaa sanoa sen suoraan räävittömän provokatiivisella tavalla.

Paheksujat eivät kuitenkaan ajattele maahanmuuton seurauksia ja pysty myöntämään ikäviä tosiasioita, eli sitä, että Hopkins on asiallisesti oikeassa. Eurooppalaisilla valtioilla ei ole varaa ottaa vastaan kovin paljon maahanmuuttajia. Lisäksi tulijoille ei ole olemassa aitoa tarvetta. 1800-luvun Yhdysvalloissa töitä löytyi jokaiselle halukkaalle. Modernissa teknologiavaltaisessa palveluyhteiskunnassa näin ei ole vaan pelkän koraanikoulun käynyt joutuu kilpailemaan työmarkkinoilla kaikkein huonoimmin palkatuista töistä, jos hän ylipäänsä löytää mitään työtä.

Vain Breitbartin James Delingpole uskalsi käsitellä Hopkinsin tapausta muutoin kuin jyrkän paheksuvasti. Artikkelissaan ”Katie Hopkins suvaitsevaisuuden kuolemanleirillä”, joka viittaa South Parkin jaksoon Death camp of tolerance, Delingpole julkaisee joukon ”loukkaantuneiston” twiittauksia, ihmettelee niiden sensuurihenkisyyttä ja vetäisee lopuksi natsikortin pakasta:

”Yksi asia jää huomaamatta kaikessa kiireessä kertoa, kuinka hirveä natsi Katie Hopkins on ja kuinka hänelle pitää antaa potkut ja jopa passittaa vankilaan pelkästään siksi, että he eivät pidä hänen kirjoittamastaan artikkelista.”

”Näin natsit toimivat. He eivät pitäneet sananvapaudesta, mutta he pitivät sellaisten sanomalehtien sulkemisesta, jotka eivät sopeutuneet aikakauden ennakkoluuloihin. He myös antoivat potkuja ihmisille, vangitsivat heitä ja tekivät tätäkin pahempaa vain siksi, että heillä oli väärät mielipiteet.”

Natsikortti oli ehkä hieman liikaa. Paheksujilla ei todellisuudessa ole yhtään parempaa ratkaisua laittoman siirtolaisuuden aiheuttamiin ongelmiin kuin Katie Hopkinsilla. He vain tuntevat oikeita tunteita tai ovat hyviä teeskentelemään niitä. Hopkinsiin kohdistettu kahden minuutin viha tuo lisäksi huumaavan moraalisen ylemmyyden tunteen.

Valheellista sananvapauden puolustamista

Tampereen yliopistossa on tutkittu vihapuheen vaikutusta sananvapauteen. Yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa valmistunut tutkimus on Helsingin Sanomain säätiön rahoittama.

Kun Tampereen yliopisto ja Helsingin Sanomat mainitaan samassa yhteydessä, täällä herää heti epäilys, että tutkimuksessa on jotakin mätää. Asiaa on tutkittu siten, että haluttu vastaus saadaan. Vastaus on tietysti se, että vihapuhe rajoittaa sananvapautta.

Mikä rajoittaa sananvapautta

Turun Sanomat kertoo seuraavaa:

”Verkkoviha ja vihapuhe rajoittavat sananvapautta koko yhteiskunnan tasolla, uskovat journalistit ja asiantuntijat. Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan haastateltavat kokivat vihan ja uhkailun vaikutukset henkilökohtaiseen sananvapauteensa pieniksi. Verkkovihan koettiin kuitenkin rajoittavan julkista keskustelua ja lisäävän turvattomuuden tunnetta.”

Tuosta kappaleesta ei käy selkeästi ilmi, mitä ovat verkkoviha ja vihapuhe. Termit sinänsä kuulostavat pahoilta, mutta mikä oikeasti on niiden takana? Toisessa Turun Sanomien jutussa annetaan ymmärtää, että vihapuhujat ovat sairaita ja heillä on ongelmia. Jutussa siteerataan Poliisiammattikorkeakoulun opettaja Jari Hyytiä, jonka mukaan vihaviestejä verkossa lähettävillä ihmisillä on yhteisenä tekijänä ”pitkään jatkunut tyytymättömyys omaan elämäntilanteeseen”. Hyyti lisäksi sanoo:

”Varmasti on myös henkilöitä, joilla on mielenterveydellisiä ongelmia, tai vaikeuksia itsehillinnässä ja aggression purkamisessa.”

Suomen virallinen nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss toteaa:

”Siinä tulee se paha olo ja moni ei ajattele, että kun ahdistuksen päästää sellaisenaan sosiaaliseen mediaan, niin se voikin olla laitonta tai sopimatonta.”

Forssin mukaan verkossa myös näkyvät päihde- ja mielenterveysongelmat. Maallikolle tulee mieleen, että ovatko hullujen ja humalaisten puheet todella vakava uhka sananvapaudelle.

Mikä oikeasti rajoittaa sananvapautta

Olen tätä blogia pitäessäni oppinut ymmärtämään, että journalisteja ja asiantuntijoita ei oikeasti kiinnosta sananvapaus yleisesti. Journalisteja kiinnostaa heidän oma sananvapautensa eli se, että he pystyvät kontrolloimaan julkista keskustelua. He päättävät, mistä puhutaan, ja ennen kaikkea sitä, miten asioista puhutaan.

Asiantuntijat taas ovat kiinnostuneita roolistaan asiantuntijoina eli siitä, että heidän mielipiteitään käsitellään jatkossakin asiantuntijan puheena eikä ideologisesti värittyneinä höpinöinä. Tavallinen kansalainen ei saa asettaa asiantuntijan julkisia lausuntoja kyseenalaiseksi, koska se on vihapuhetta. Asiantuntijalle voi tulla henkinen pipi, jos hänen lausunnoilleen nauretaan verkossa.

Kenellekään tuskin on suuri yllätys, että Tampereen yliopiston tutkijoilta jää elefantti olohuoneessa kokonaan huomaamatta. Termi ”vihapuhe” liittyy olennaisesti poliittiseen korrektiuteen eli siihen, miten sensitiivisistä asioista pitää puhua, jotta puhuja ei ”leimaa” yhtäkään uhristatuksen saavuttanutta ryhmää vaan puhuu heistä kunnioittavaan sävyyn. Kaikenlaiset yleistykset ovat pannassa paitsi silloin, kun yleistykset koskevat ”vihapuhujia”. Heidät voidaan kaikki leimata huoletta syrjäytyneiksi, alkoholiongelmaisiksi tai mielenterveydeltään vajavaisiksi, elämäänsä pettyneiksi luusereiksi. Heidän puheensa sisältö voidaan jättää huomiotta, koska se ei ole peräisin journalistin tai asiantuntijan kynästä.

Koska elämme kummallisia aikoja, totuus on yleensä täsmälleen päinvastainen kuin Tampereen yliopiston tutkijoiden näkemys. Hommaforumin vakiokasvo Eino P. Keravalta kertoo käsityksensä:

”Kuten orwelliaanisessa yhteiskunnassa muutoinkin, tälläkin kertaa totuus on juuri päinvastainen: ne "vihapuheesta" jankkaavat stalinistit, kulttuurimarksilaiset ja bilderbergiläiset ovat estämässä sananvapautta - eivät heidän vihansa kohteet!”

Eino P. Yrittää tässä sanoa, että Tampereen yliopiston tutkijoiden tavoitteena ei suinkaan ole kasvattaa sananvapautta vaan vähentää sitä. Bilderbergiläisillä hän luultavasti viittaa presidentti Martti Ahtisaareen, joka tuomitsi vihapuheen äskettäin Kuopiossa järjestetyssä Ahtisaari-päivän yleisötilaisuudessa:

”Vihakeskustelu suututtaa minua. Jos ihmisellä on terve itsetunto, hän ei sorru sellaiseen tuomittavaan käytökseen. Rauhanneuvottelutyössä pitää olla suoraselkäinen ja tuomita vihapuhe. Hiljenemällä asiasta annetaan vihapuheelle samalla hyväksyntä.”

Vihakeskustelussa eliitti luennoi kansalle siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Vihapuhekeskustelu kertoo kuilusta eliitin ja tavallisen kansan välillä. Se kertoo, että eliittiä ei kansalaismielipide kiinnosta vaan lähinnä keinot, joilla kansalaismielipiteen ilmaisu estetään. Illmanismi on yksi keinoista mutta yksinään riittämätön. Lisäksi tarvitaan Ahtisaaren kaltaisten vaikuttajien ”suoraselkäistä” esiintymistä julkisuudessa. Myös ”ihmisoikeuksien” puolustaja Kristiina Kouros on samaa mieltä:

”Sanoilla voidaan loukata ja vähentää ihmisarvoa, joten pidän vihapuhetta ihmisoikeusloukkauksena.”

Stalinismin ryvettämä Tampereen yliopiston journalismin laitos siis pyrkii rajoittamaan sananvapautta mutta teeskentelee puolustavansa sitä. Tämän kaltaisen läpinäkyvän valheellisuuden rinnalla jopa Jarkko Tontti vaikuttaa kunnialliselta toimijalta. Tontin kaltaiset pysyvät mukavuusalueellaan ja välttelevät oikeasti vaikeita aiheita mutta eivät sentään pysty Tampereen yliopiston, Helsingin Sanomien tai Martti Ahtisaaren osoittamaan röyhkeään tekopyhyyteen.

Halla-ahon sananvapausaloite

Kokoomusnuoret esittivät tavoiteohjelmassaan, että laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kumottaisiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho teki ilmeisesti tämän inspiroimana kaksi lakialoitetta, joissa ehdotetaan kiihottamispykälän ja uskonrauhan rikkomista koskevan pykälän uudelleenmuotoilua.

Vaikka Halla-ahon ehdotuksilla ei käytännössä ole läpimenon mahdollisuuksia, ne kuitenkin nostavat nämä asiat julkiseen keskusteluun myös valtamediassa, jossa kiihottamispykälän yhä jatkuvaa väärinkäyttöä ei ole käsitelty juuri lainkaan. Tosin valtamedian tapa keskustella ei yllä älyllisesti kovin korkeisiin sfääreihin, vaan pyrkimyksenä tuntuu olevan ampua aloitteet alas pohtimatta lainkaan niiden perusteluja.

Miksi laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on huono

Tässäkin blogissa on esitetty osittain samoja perusteluja, joita Halla-aho aloitteidensa tueksi esittää. Kiihottamispykälän epämääräisyys mahdollistaa mielivallan oikeudenkäytössä eikä kansalainen voi tietää, milloin hän astuu lain väärälle puolelle. Käytäntö on myös osoittanut, että kiihotusoikeudenkäynnissä syytetyn on melkein mahdotonta puolustaa itseään.

Halla-aho tietää itse oman kokemuksensa perusteella, että lakia on käytetty nimenomaan hänen kohdallaan poliittisena lyömäaseena. Vihreät naiset tekivät ilmiannon yhdestä hänen kirjoituksestaan, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Mika Illmanin johdolla esitutkinta kohdistettiin koko hänen tuotantoonsa. Tällainen toiminta ei kovin hyvin sovellu länsimaiseen demokratiaan.

En tässä lähde kumoamaan Halla-ahon perusteluja vaan esitän niitä lisää. Perustuslain yksi tarkoitus on suojella yksittäisiä kansalaisia valtion mielivallalta takaamalla kansalaiselle sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja erityisesti sen tiukka illmanistinen tulkinta loukkaa näitä oikeuksia törkeästi.

Laille kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voidaan toki löytää ihan oikeitakin perusteluita. Sen avulla pyritään suojelemaan vähemmistöjä heitä vastaan kohdistuvalta kiihotukselta. Halla-ahon aloitteessa tämä kiihotus pyritään määrittelemään selkeästi toisin kuin sen nykyisessä sanamuodossa, joka on suorastaan tehty Mika Illmanin kaltaisille henkilöille.

Yksilö on kuitenkin valtion edessä kaikkein suojattomin, paljon suojattomampi kuin ne abstraktit kansanryhmät, joita lailla pyritään suojelemaan. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan suojelee kollektiivia ja antaa sille suuremmat oikeudet kuin lainkäytön kohteeksi joutuvalle yksilölle.

Vaikka hyväksyisi periaatteessa kansanryhmien suojelun enemmistöltä, kannattaa miettiä, tehoaako laki todellisuudessa vai herättääkö se pelkästään vihaa ja kiukkua vallanpitäjiä kohtaan. Onko pienempi paha sallia kovakin kielenkäyttö kuin antaa valtion säännellä sananvapautta? Mika Illman todistaa selkeästi, mitä ongelmia valtion harjoittamaan sananvapauden sääntelyyn sisältyy. Yksittäiset ihmiset joutuvat julkisesti häväistyiksi, kun apulaisvaltakunnansyyttäjä poimii heidän kaikkein epäonnistuneimman blogikirjoituksensa ja ottaa sieltä pari lausetta syyteen tueksi. Tavalliselle ihmiselle itse oikeusprosessi on rangaistus, ei siitä langetettu sakkotuomio sinänsä.

Olen itse tässä blogissa ottanut esimerkkejä vastaavista laeista muualtakin kuten Kanadasta, jossa laki on jos mahdollista vieläkin epämääräisempi ja ongelmallisempi erityisesti varsinaisen oikeusjärjestelmän ulkopuolella toimivien ihmisoikeuskomissioiden takia. Kanadassa ihmisoikeuslain vihapuhepykälä kumottiin, kun sen väärinkäyttötapaukset saivat paljon julkisuutta. Kanadan oma Illman eli Richard Warman yritti vastustaa pykälän poistoa sanomalla, että melkein kaikissa läntisissä demokratioissa on vastaava pykälä. Warmanin yritys kuitenkin epäonnistui.

Ihmisoikeudet

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on kuitenkin vain osa varsinaista ongelmaa, eli ihmisoikeuksia ja niiden laajentamista kollektiivisiin ihmisryhmiin. Tämä taas perustuu vasemmistolaiseen käsitykseen tasa-arvosta, jossa valtion pitää tukea heikommassa asemassa olevia ryhmiä tarvittaessa jopa vahvemmassa asemassa olevien ryhmien oikeuksista tinkimällä.

Kun valtio lähtee toteuttamaan ”todellista tasa-arvoa”, jollekin tehdään aina väkivaltaa. Joko rahat otetaan pois, työ- tai opiskelupaikka menee positiivisen syrjinnän nimissä vähemmistön edustajalle tai kiihotuslain tapauksessa yksilö saa kärsiä, kun valtio puolustaa abstraktin ryhmän oikeuksia. Yksilön sananvapaus on vasemmistolaisen tasa-arvokäsityksen mukaan pienempi oikeushyvä kuin vähemmistöryhmän oikeus olla kuulematta loukkaavaa vihapuhetta.

Ihmisoikeuksienkin alkuperäinen tarkoitus lienee ollut puolustaa yksilöä valtiota vastaan ja taata valtion virallista ideologiaa vastustaville oikeus elää ilman vainoa. Nykyisin niillä perustellaan monia muitakin asioita ja vainotaan yksilöitä, jotka vastustavat valtion virallista ideologiaa.

Ihmisoikeuksista tekee ongelmallisen myös se, että ne ovat demokraattisen lainsäädännön ulkopuolella. Kun ihmisoikeudet kirjataan täydellisinä lakiin, ne kasvattavat oikeusjärjestelmän ja ihmisoikeuksiin erikoistuneiden oikeusoppineiden eli ns. ”ihmisoikeuspapiston” valtaa suhteessa kansalaisiin ja poliittiseen järjestelmään.

Ne estävät valtiota toimimasta kansalaisten edun mukaisesti esimerkiksi vaikeuttamalla haitallisen maahanmuuton ja sen lieveilmiöiden torjuntaa. Ulkomaalaisten rikollisten ja jopa terroristien karkotus on niiden avulla tehty kalliiksi ja vaikeaksi.

Lopuksi vielä kommentoin Helsingin Sanomien rimanalitusta. Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski väittää:

”Jos kiihotusta kansanryhmää vastaan ei kiellettäisi laissa, radikaali-islamisti voisi tulla Suomeen ja kehottaa väkivaltaan kristittyjä vastaan.”

Aittokoski myös menee kiihotuspykälän kovimpaan ytimeen esittämällä Hitler-kortin muunnelman eli Ruanda-kortin:

”Ruandan kansanmurhassa radiopuheissa kiihotettiin, kehotettiin tappamaan torakat.”

Näin lapsellisella tasolla Suomen suurimmassa päivälehdessä liikutaan. Uskookohan Aittokoski tosissaan, että Ruandan kansanmurha olisi jäänyt tapahtumatta, jos Ruandan laissa olisi kielletty kiihottaminen kansanryhmää vastaan?

Tapahtui kerran Tanskassa

Vuoden 2011 marraskuussa 10-vuotias tyttö raiskattiin Gullestrupissa, joka sijaitsee lähellä keskijyllantilaista Herningin kaupunkia. Tyttö oli kaverinsa kanssa leikkimässä paikallisessa leikkipuistossa, kun Ahmed Omar Mohammed -niminen 17-vuotias somalinuorukainen raiskasi hänet ja yritti vielä raiskata hänen 9-vuotiaan kaverinsa.

Nyky-Euroopassa moinen ei valitettavasti ole harvinaista, vaikka kyseinen tapaus on uhrin nuoren iän takia harvinaisen törkeä. Tapaukseen liittyy asioita, jotka kertovat nuorten muslimimiesten sopeutumisesta länsimaiseen yhteiskuntaan sekä oikeusjärjestelmän toiminnasta, kun se käsittelee törkeitä väkivaltarikoksia.

Kuka Ahmed Mohammed

Aloitetaan tekijästä. Ennen rikoksiaan Ahmed Mohammed kävi koraanikoulua, jota hänen setänsä pakotti käymään. Hän kuitenkin karkasi sieltä veljensä kanssa, mikä sai sedän sulkemaan hänet lukkojen taakse useaksi päiväksi ilman ruokaa ja juomaa. Ahmed Mohammed oli veljineen lähetetty ns. ”uudelleenkoulutusmatkalle” Somaliaan, mikä on tavallista, jos nuorukainen on oppinut liikaa vääräuskoisten tavoille.

Lopulta Ahmed Mohammed sai uuden mahdollisuuden ja hän värväytyi lapsisotilaaksi. Hän osallistui tehtäviin, joissa käytettiin väkivaltaa kristittyjä ja islamin sääntöihin välinpitämättömästi suhtautuvia muslimeita kohtaan. Tehtäviin kuului silpomisia ja talojen polttamista. Ahmed vietti Somaliassa viitisen kuukautta joulukuusta 2010 toukokuuhun 2011.

Oikeudessa Ahmed Mohammed myös kertoi, että hänen äitinsä halusi pojalleen kovan islamilaisen kasvatuksen. Kokemustensa perusteella hän selitti, että 10-vuotiaan tytön raiskauksessa oli kyse avunhuudosta.

Käräjäoikeus totesi Ahmed Mohammedin syylliseksi raiskaukseen ja tuomitsi hänet kuudeksi vuodeksi vankilaan. Lisäksi hänet tuomittiin karkotettavaksi Somaliaan, koska hän ei ollut Tanskan kansalainen. Tuomio noudatti yleistä pohjoismaista oikeuskäytäntöä eli oli suhteellisen lyhyt. Lisäksi syyllinen luultavasti istuisi tuomiostaan puolet eli pääsisi vapaaksi kolmen vuoden kuluttua. Karkotus Somaliaan taas tekee tuomiosta kovan tai ainakin sellaisen, jonka sopii tanskalaisten oikeustajuun.

Hovioikeus

Viborgissa toimiva ”Vestre Landsret”, joka suurin piirtein vastaa Suomen hovioikeutta, kumosi alkuperäisen karkotuspäätöksen ja teki siitä ehdollisen. Jos Ahmed Mohammed ei tee rikoksia tuomion päättymistä seuraavan kahden vuoden aikana, hän saa jäädä Tanskaan. Päätös syntyi äänestyksessä, jossa neljä kuudesta tuomarista äänesti karkotuksen kumoamisen puolesta ja kaksi vastaan.

Tanskalainen iltapäivälehti BT kertoo tuomion taustoista jonkin verran. Neljä karkotuspäätöstä vastaan äänestänyttä tuomaria katsoivat, että karkotuspäätös on liian rankka, koska tuomitulla on ”siteitä Tanskaan”. Hän on käynyt koulua Tanskassa, suorittanut peruskoulun päättökokeen ja puhuu hyvin maan kieltä. Lisäksi karkotuspäätös todennäköisesti kumottaisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Tuomio herätti Tanskassa kiivasta keskustelua. Entinen Tanskan konservatiivien kansanedustaja Naser Khader piti karkotuspäätösen kumoamista vääränä ja sanoi uskovansa, että tekijä tekee saman uudelleen. Lisäksi hän kysyi:

”Olemme täysin naiiveja, jos päästämme hänet tällä tavalla. Asia on erittäin vakava. Kyseessä on alaikäisen raiskaus ja jos siitä ei karkoteta, niin mistä?”

”Kyse on myös signaalin antamisesta muille. Jos maahanmuuttajat jotakin pelkäävät, se on karkotus. Olen kuullut ihmisten puhuvan, että he istuvat mieluummin 30 vuotta tanskalaisessa vankilassa kuin joutuvat karkotettavaksi. Ainoa asia, jota he pelkäävät, on karkotus.”

Ahmed Mohammedin aikaisempi uhri, 18-vuotias Desiree Klein, jonka hän yritti raiskata kuukautta ennen Gullestrupin tapahtumia, kertoi myös mielipiteensä tuomiosta julkisuuteen. Desireen äiti Karina Klein kertoo, kuinka hänen tyttärensä koulumenestys heikkeni ja hänen mielenterveytensä järkkyi. Äidin mukaan tytär on myös harkinnut itsemurhaa.

Karina Kleinilta löytyy vain rajoitetusti sympatiaa Ahmed Mohammedille, joka kertoi oikeudessa Al-Qaeda -menneisyydestään:

”Toisaalta säälin häntä mutta se ei anna hänelle oikeutta tehdä tällaisia asioita. Muutkin ihmiset ovat kokeneet mielipuolisia asioita, mutta he eivät silti raiskaa toisten ihmisten lapsia.”

"Ihmisoikeudet"

90-luvun lopulla ja erityisesti vuoden 2000 jälkeen perus- ja ihmisoikeudet ovat nousseet oikeudenkäytössä merkittävään asemaan. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta ihmisoikeuksia sovelletaan valikoivasti. Niiden avulla Ahmed Mohammedin kaltaiset törkeisiin rikoksiin syyllistyneet selviävät pienillä tuomioilla, kun taas rikoksen uhrit jäävät yleensä oman onnensa nojaan.

Vastaavasti sama oikeusjärjestelmä tuomitsee ihmisiä ”sananvapausrikoksista” varsin kevyin perustein. Nämäkin tuomiot jaetaan käyttämällä perusteluna ihmisoikeuksia, joista nauttivat tietyt poliittisen eliitin mielestä erityistä suojelua tarvitsevat vähemmistöryhmät.

Pohjoismaisessa ja yleisemmin eurooppalaisessa oikeudenkäytössä kansalaisen oikeustajulla ei enää ole juurikaan merkitystä. Ahmed Mohammedin tuomio Viborgin hovioikeudessa oli varmasti lain mukainen, ja alkuperäinen karkotuspäätös olisi luultavasti kumottu EIT:ssä. Kysyä kuitenkin sopii, voidaanko oikeudenkäyttö jättää omahyväisen ihmisoikeuspapiston harteille vai pitäisikö kenties ottaa askelia toiseen suuntaan. Yhdysvalloissa Ahmed Mohammed olisi todennäköisesti saanut 30-40 vuoden tuomion ja hänet olisi taatusti karkotettu.

Nobelin rauhanpalkinto EU:lle

Kun kuulin Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä Euroopan Unionille, en ollut uskoa korviani. Norjalainen Nobel-komitea myöntää palkinnon EU:lle, vaikka Norja ei ole edes EU:n jäsen.

Nobel-komiteaa johtaa mies nimeltä Thorbjørn Jagland, joka itse asiassa jo vuonna 2008 halusi antaa rauhanpalkinnon EU:lle. Työväenpuoluetta edustava Jagland toimi Norjan pääministerinä 1996-1997, ja tätä kautta voi luonnehtia ristiriitaiseksi. Kaksi ministeriä erosi kesken kauden skandaalien takia, ja Jaglandia itseään pilkattiin mediassa ja kuvattiin epäpäteväksi. Jaglandin hallitus erosi vuoden 1997 vaalien jälkeen, ja vuonna 2010 ryhmä historiantutkijoita arvioi hänet heikoimmaksi pääministeriksi toisen maailmansodan jälkeen.

Epäpätevyys ei kuitenkaan tarkoita, että kunnianhimoisen sosialistipoliitikon ura tyssäisi siihen. Jagland on lyhyen pääministerikautensa jälkeen toiminut ulkoministerinä ja Norjan suurkäräjien puhemiehenä. Nykyisin Jagland toimii Nobel-komitean puheenjohtajuuden lisäksi Euroopan Neuvoston pääsihteerinä.

Nobel-palkinto poliittisen aktivismin välineenä

Jaglandin kausi Nobel-komiteassa alkoi 2009, ja heti ensimmäinen valinta herätti ihmetystä, kun palkinto myönnettiin vasta kautensa aloittaneelle Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle. Valinnan inspiroimana New York Timesin kolumnisti Yoni Brenner kehitti termin ”thorbjorning” kuvaamaan tapaa, jossa palkinto myönnetään, ennen kuin palkittu on ehtinyt tehdä mitään merkittävää.

Nobelin palkinnon tarkoituksena ei nykyisin ole pelkästään palkita ansioituneita rauhantekijöitä tai diktatuurien rohkeita toisinajattelijoita vaan myös vaikuttaa tulevaan poliittiseen kehitykseen. Obaman edeltäjä ja kaikkien edistyksellisten vasemmistolaisten vihaama George W. Bush oli aloittanut kaksi sotaa, ja Nobel-komitea lähetti viestin Obamalle, että sodat tulisi lopettaa ja Guantanamon vankileiri sulkea.

Amerikkalaiset eivät enää aktiivisesti osallistu sotatoimiin Irakissa, mutta Afganistanissa tilanne on kuta kuinkin entisellään ellei huonompi kuin Bushin kaudella. Obama ei vastoin lupauksiaan ole sulkenut Guantanamon vankileiriä, mistä mediassa ei ole pidetty isoa meteliä. Tästä voimme päätellä, että Nobel-komitean ja erityisesti sen puheenjohtaja Jaglandin vaikuttamisyritykset eivät ole onnistuneet kovin hyvin.

Norjan Nobel-komitea on aiemminkin tehnyt ristiriitaisia valintoja. Esimerkiksi arkkiterroristi Jasser Arafat palkittiin Oslon rauhansopimuksesta, jonka velvoitteita palestiinalaisosapuoli ei pääsääntöisesti ole noudattanut. Vuonna 2007 palkinto myönnettiin hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle ja ”profeetta” Al Gorelle, mikä tuntuu Climategaten ja Goren propagandistisen elokuvan perusteella käsittämättömältä.

Miksi EU?

Vaikka puheenjohtaja Jagland on jo pitkään halunnut palkintoa EU:lle, kaikki Nobel-komitean jäsenet eivät ole asiasta yhtä innostuneita. Komitean jäsen Ågot Valle kertoi Aftenpostenille, että hän ei olisi äänestänyt EU:n puolesta. Valle on kuitenkin ollut jo vuoden verran sairaana eikä voinut osallistua komitean kokouksiin.

Valle toimii komiteassa Norjan Sosialistisen Vasemmistopuolueen edustajana ja valintapäätöksen aikana häntä tuurasi Oslon piispa Gunnar Stålsett. Vallen puoluetoveri, SV:n puheenjohtaja Audun Lysbakken sanoi valinnan jälkeen:

”Viime aikojen kehityksessä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi rauhanpalkinnon myöntämisen EU:lle vuonna 2012.”

”On selvää, että olemme jakaneet rauhanpalkinnon, joka vaikuttaa norjalaiseen politiikkaan.”

Rauhanpalkinto on toki luonteeltaan selkeästi poliittinen. Lysbakken kuitenkin sanoo, että maailmasta löytyy demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taistelevia, jotka olisivat ansainneet palkinnon ennemmin kuin EU.

Todettakoon, että Norjassa kysymys Euroopan Unionista jakaa mielipiteitä. Nobel-komitean jäsen Valle on aiemmin toiminut Ei EU:lle -kampanjan varapuheenjohtajana.

Ansaitseeko EU palkinnon?

Nobel-komitea näkee lausunnossaan EU:n tärkeimpinä saavutuksina rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen. EU on toiminut tasapainottavana tekijänä ja auttanut muuttamaan Euroopan sotien maanosasta rauhan maanosaksi.

EU:n rooli rauhanrakentajana kuuluu olennaisena osana EU:n markkinointipuheisiin, vaikka sodanjälkeinen rauhanaika perustuikin pitkälti kylmään sotaan ja supervaltojen ydinasepelotteisiin. Lisäksi käytännössä miehityksen alla eläneestä Saksasta ei millään olisi voinut enää vuoden 1945 jälkeen tulla minkäänlaista sotilaallista uhkaa kenellekään. Käsitys EU:sta rauhanprojektina on kaunopuheisesti koristeltu myytti. Aivan yhtä hyvin rauhanpalkinto voitaisiin myöntää Japanille ja Kiinalle, koska ne eivät ole sotineet keskenään vuoden 1945 jälkeen.

Kaikkein käsittämättömin perustelu on kuitenkin EU:n rooli demokratian edistäjänä. Todellisuudessa EU on olemassaolonsa ajan aktiivisesti pyrkinyt ja suurelta osin onnistunut vähentämään demokraattisesti valittujen kansallisten parlamenttien valtaa ja samalla lisäämään keskitetyn ja demokraattisen vastuun ulkopuolella toimivan byrokratian valtaa.

Nykyisin, kun jopa 80 prosenttia kaikista laeista on peräisin EU:sta, voidaan sanoa, että EU on tehnyt kansallisista parlamenteista keskitetyn byrokratian kumileimasimia, joiden tärkein tehtävä on muuntaa direktiivit kansallisiksi laeiksi muodollisesti demokratian pelisääntöjä kunnioittaen. Jaglandin ja Suomen Eurooppaministeri Alexander Stubbin kaltaisille demokratia tarkoittaa juuri tätä, eli valistuneen eliitin ylikansallista valtaa ohi ”impivaaralaisten” kansallisten ja paikallisten päätöksentekijöiden.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös kaunopuheisuuden sarjaan. On olemassa ihmisoikeuksia ja ”ihmisoikeuksia”. Jälkimmäisiin sisältyy yleensä kantaväestölle kuuluva pakko kustantaa nämä ihmisoikeudet niille, joilla ei ole mitään velvollisuuksia vaan pelkästään oikeuksia. Jagland ja Nobel-komitea edustavat niitä jälkimmäisiä ”ihmisoikeuksia”.

Norjalaisen document.no -sivuston päätoimittaja Hans Rustad kuvaa Nobel-palkinnon perusteluja kirjoituksessaan kaksi perustelua. Rustadin mukaan historiallisten perustelujen lisäksi palkintoon sisältyy myös vaikuttamaan pyrkivä poliittinen viesti:

”Kenestä Jagland pyrkii varoittamaan? Todennäköisesti hän varoittaa Kreikan Kultaisesta aamunkoitosta tai Unkarin Jobbikista. Koskeeko varoitus myös 17,8 prosentin kannatuksen saavuttanutta Ranskan Kansallista Rintamaa, tai 20 prosentin kannattamia Perussuomalaisia tai Ruotsidemokraatteja, jotka ovat matkalla kohti 10 prosentin kannatusta? Jaglandin aiemmat lausunnot antavat aiheen uskoa, että vastaus on kyllä.”

”Varoitus siitä, joka voi mennä pieleen, jos EU hajoaa, tarkoittaa samalla myönteistä vastausta lisääntyvälle integraatiolle, joka taas tarkoittaa poliittista ja taloudellista unionia. Tämä poliittinen mielipide jättää huomiotta kansalaismielipiteen useissa osissa Eurooppaa. Tällaiselle unionille ei löydy demokraattista mandaattia.”

Rustad lisäksi toteaa, että mahdollinen EU:n hajoaminen ei johdu ulkoisista tekijöistä vaan sen sisäänrakennetuista vastakkainasetteluista. Tulevat vuodet näyttävät, tuleeko Nobelin rauhanpalkinnosta merkkipaalu EU:n historiassa vai halveksitaanko sitä osoituksena Nobel-komitean typerästä lyhytnäköisyydestä hajoavan utopiaprojektin puolustajana.