Blogin yksi tarkoitus on tarjota minulle alusta pohdiskella,
miksi asiat menivät kuten menivät ja miksi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen on
jouduttu. Kyse on tässä tapauksessa suurvaltapolitiikasta, joka liittyy
meneillään olevaan Ukrainan sotaan.
Aloitetaan historiasta. Toinen maailmansota on juuri
päättynyt ja Natsi-Saksa on kukistettu. Sen yritys hallita Eurooppaa oli tuhoon
tuomittu ja maa oli sodan jälkeen raunioina.
Sodan voittajista Britannia oli heikossa hapessa ja
velkaantunut sodan aikana Yhdysvalloille. Sodan varsinaiset voittajat olivat
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, joka hallitsi liki puolta Eurooppaa.
Tällaisessa tilanteessa Yhdysvallat päätti jättää joukkoja
Eurooppaan huolehtimaan siitä, että revanssihenki ei nousisi Saksassa. Koska
tämä oli epätodennäköinen skenaario, Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon
tarkoitukseksi muodostui ennemminkin Länsi-Euroopan puolustaminen
Neuvostoliiton mahdolliselta hyökkäykseltä.
Ydinaseet näyttelivät tässä suuta roolia. Tarkoituksena ei
ollut käyttää ydinaseita vaan ne toimivat pelotteena
Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä vastaan. Myöhemmin suurvaltojen välinen
kilpailu muuttui ns. kylmäksi
sodaksi, jossa molemmilla osapuolilla oli riittävästi ydinaseita koko
maailman tuhoamiseen moneen kertaan.
1980-luvun loppupuolella Neuvostoliiton talous alkoi yskiä.
Se ei kestänyt jatkuvaa sotilaallista varustelua eikä maa pysynyt teknologian
osalta lännen kelkassa. Yritykset uudistaa taloutta menivät pieleen ja lopulta
Neuvostoliitto lakkasi olemasta valtiona ja sen osatasavallat itsenäistyivät.
Tätä ennen Neuvostoliiton vasallit itäisessä Keski-Euroopassa olivat lähteneet
omille teilleen ja Berliinin muuri oli kaatunut.
Neuvostoliiton hajotessa suurin osatasavalta Venäjä otti
itselleen roolin Neuvostoliiton seuraajavaltiona.
Kylmän
sodan jakolinjojen kaatuminen ei kuitenkaan tuonut tilalle harmonista
yhteiseloa. Aluksi Venäjä tuntui etenevän länsimaisen mallin mukaan kohti
demokratiaa. Venäjä liittyi lisäksi joihinkin länsimaisiin
yhteistyöjärjestöihin kuten Euroopan neuvostoon. Länsimaisuudella oli tuossa
vaiheessa vielä hyvä kaiku.
Länsimaiden vetämää kehitystä ei kuitenkaan kestänyt
pitkään. Taloudellisissa vaikeuksissa ollut Venäjä ei saanut länneltä sitä
apua, jota se olisi toivonut. Länsimaisten normien omaksuminen alkoi kohdata
vastarintaa keskustelun sävy alkoi koventua.
Keskeisinä muutoksina Venäjän politiikassa voi mainita
yksiselitteisen kielteisen suhtautumisen läntisen puolustusliitto Naton
laajenemiseen entisen Neuvostoliiton alueelle. Venäjä myös suhtautui erittäin
kielteisesti länsimaiden puuttumiseen IVY-maiden asioihin esimerkiksi värivallankumousten
kautta.
Venäjän ja lännen välien
heikkenemiseen liittyy myös myyttejä. Yksi niistä on se, että Mihail
Gorbatshoville aikananaan luvattiin, että Nato ei laajene itään.
Neuvostoliitolle ei kuitenkaan koskaan annettu muodollista takuuta tästä. Silti
asia jäi kytemään ja sitä käytettiin Venäjällä länsivastaisuuden lietsontaan.
Joka tapauksessa Venäjän integroiminen osaksi läntisiä
talous- ja turvallisuusjärjestelyjä epäonnistui, jos sitä nyt koskaan tosissaan
yritettiinkään. Viime aikoina mm. Jordan Peterson on pitänyt lännen
epäonnistumista Venäjän kanssa traagisena virheenä. Venäjästä ei koskaan tullut
osa yhdentyvää Eurooppaa.
Välit ovat menneet jo niin huonoiksi, että jopa Nordstreamin
kalteinen molempia osapuolia taloudellisesti hyödyttävä hanke on poliittisesti
pitkällä tähtäimellä mahdoton, koska se vahvistaa Venäjän asemaa.
Saksa voi toki ostaa kaasua myös muualta mutta hinnaltaan
putken kautta tuleva kaasu on paljon edullisempaa.
Miksi
amerikkalaiset joukot ovat edelleen Euroopassa?
Yhdysvaltojen joukot jäivät 2. maailmansodan jälkeen
Eurooppaan. Kylmä sota päättyi jo vuonna 1991. Silti amerikkalaiset joukot ovat
edelleen Euroopassa ja muodostavat keskeisen tekijän Naton puolustuksesta.
Yhdysvallat käyttää paljon rahaa Euroopan puolustukseen, vaikka Naton
eurooppalaiset jäsenmaat pystyisivät halutessaaan huolehtimaan maanosan
puolustuksesta itse. Taloudellisesti tämä ei olisi minkäänlainen ongelma, koska
Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten yhteenlaskettu bruttokansantuote ja
väkiluku ovat suurempia kuin Yhdysvalloilla (Huom! Artikkeli on vuodelta 2012)
Forbesin artikkeli vastaa kysymykseen melkein heti alkupuolella.
”Yhdysvaltojen asevoimien tärkein rooli tulevaisuudessa on
puolustaa sellaisia potentiaalisia hegemonisia uhkia vastaan, joita yksikään
muu valtio ei kykene torjumaan.”
Itse sanon tähän, että ainoa valtio, joka kykenee Euroopassa
tuollaisen uhan muodostamaan on Venäjä. Yhdysvaltojen joukot ovat Euroopassa
Venäjän takia, koska Venäjä on ”potentiaalinen hegemoninen uhka” eli vain
Venäjä voi nousta dominoivaksi valtioksi Euroopassa. Sen sijaan ei ole
realismia olettaa, että Venäjästä tulisi globaali hegemoni tai edes merkittävä
globaali kilpailija Yhdysvalloille tai Kiinalle. Sen sijaan Venäjä voi
liittoutua jomman kumman kanssa ja juuri tällä hetkellä Venäjä on liittoutunut
Kiinan kanssa. Jos minulta kysyttäisiin, tällainen tilanne ei ole lännen kannalta
hyvä asia.
Amerikkalaisten strategia
Käytännössä Venäjä on ottanut Neuvostoliiton paikan
pääasiallisena turvallisuusuhkana Euroopassa. Yhdysvallat käyttää Venäjän
suhteen eristämisstrategiaa (containment) eli Yhdysvallat pyrkii estämään sen,
että Venäjästä tulisi Euroopan hegemoni.
Itse ihmettelin, kun tutustuin värivallankumouksiin ja
lännen pyrkimyksiin integroidalänteen Georgian ja Ukrainan kaltaisia entisiä
Neuvostotasavaltoja, jotka eivät koskaan ole kuuluneet länteen ja jotka eivät
ole Yhdysvalloille millään tavalla strategisesti tärkeitä.
Itse tulkitsen asian niin, että Naton laajeneminen on yksi
työkalupitää Venäjä varpaillaan eli kyseessä on tavallaan kiusanteko. Toisaalta
kyseeessä on myös vaarallinen mielettömyys tilanteessa, jossa esim. Georgiassa
luodaan värivallankumous, jonka jälkeen maan johtoon nousee Mihail Shaakasvilin
kaltainen länsimielinen poliitikko. Pian tämän jälkeen Georgia julistetaan
tulevaksi Naton jäsenmaaksi.
Yksi tulkinta tapahtuneesta on sellainen, ettäYhdysvallat on
siis toiminnallaan provosoinut konflktin ydinasevalta Venäjän kanssa.
Forbes-lehti kertoi vuonna 2012 tarinan tällä tavalla:
”Aiemmin liittolaisia keräämällä lopetettiin turvallisuus.
Nykyisin Washington kerää liittolaisia itsetarkoituksellisesti esimerkiksi
tuomalla Natoon jäseniä, joilla on enemmän strategisia haittoja kuin hyötyjä.”
”Bushin hallinto jopa ajoi Natoon Georgiaa, joka neljä
vuotta sitten (vuonna 2008) aloitti sodan Venäjää vastaan. Mieletön politiikka,
jonka takia tarpeettomasti otetaan riski konfrontaatiosta ydinasein varustetun
suurvallan kanssa.”
Kun ajatellaan, mitä Ukrainassa on ollut käynnissä viime
helmikuun lopusta alkaen, voidaan olla tyytyväisiä, että ydinaseita ei vielä
ole käytetty.
Suomalaiselle myös herää kysymys, onko Suomi suhteellisen
pienine armeijoineen hyödyllinen Natolle vai onko Suomen 1300 kilometria pitkä
Venäjän raja strateginen haitta.
Strategia, jolla Yhdysvallat estää Venäjän nousun Euroopan
johtavaksi valtioksi ei ole mitään erityisen uutta ja ihmeellistä. Britannia
noudatti samaa strategiaa pitkään aina siihen asti, kun sen sotilaallinen voima
ei enää riittänyt. Britannian tavoitteena oli estää minkä tahansa
manner-Euroopan suurvallan nousu dominoivaksi valtioksi maanosassa. Historiassa
niin Ranska kuin Saksa ovat saaneet kokea tämän.
Yhdysvallat käytti containment-strategiaa menestyksellisesti
Neuvostoliittoa vastaan ja nyt se käyttää sitä Venäjän pitämiseksi kurissa.
Tämä tietysti herättää kysymyksiä.
Oliko tarpeen käyttää containment-strategiaa Venäjän suhteen
vai olisiko mieluummin kannattanut integroida Venäjä osaksi Euroopan
turvallisuusjärjestelyjä?
Onko nykyinen tilanne millään tapaa korjattavissa vai onko
lännen ja Venäjän välirikko pysyvä?
Läntisen Euroopan Nato-maissa monet haluaisivat mieluummin
tehdä sopimuksen Venäjän kanssa kuin palella ensi talvena. Monissa Euroopan
kaupungeissa on mielenosoituksia, joista valtamedia raportoi
niukanlaisesti.Pitäisikö Ukrainan sodassa pyrkiä kunnialliseen rauhaan vai
annetaanko taistelujen jatkua yli talven?
Yksi hämmästyttävä tekijä koko sodan aikana on ollut se,
miten pieni rooli diplomatialla on ollut kriisin aikana. Tuntuu siltä kuin
diplomaattista ratkaisua ei edes haluttaisi vaan se korvataan sotilaallisella
voimalla.
Yksi erityinen asia, johon en ennen tätä kirjoitusta ollut
löytänyt selitystä on se, miksi Yhdysvallat väkisin ajaa Ukrainaa ja Georgiaa
Naton jäseniksi. Selitys ei ole se, että Yhdysvallat haluaa suojella Ukrainaa
Venäjän imperialismilta.
Yksi vastaus löytyy tältä videolta, jossa
Jeffrey Sachs kertoo, miksi Yhdysvallat haluaa Georgian ja Ukrainan mukaan Natoon.
Sachs oli aikanaan yksi niistä joka aikanaan oli mukana johdattamassa
Itä-Euroopan entisiä kommunistimaita kuten Venäjää ja Puolaa markkinatalouteen.
Sachs kertoi, että syy Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydelle
on pyrkimys eristää Venäjä pois Mustalta Mereltä. Molemmat maat sijaitsevat Mustan
meren rannalla.
Sitä, onko tämä kiistaton fakta vai ei, en toki tiedä, mutta
se selittäisi sen innokkuuden, jolla Yhdysvallat on ajanut näitä maita Naton
jäseniksi vuodesta 2008 lähtien. Jos väite on totta, se kertoo, että Venäjän
heikentäminen ja eristäminen oli Yhdysvaltojen politiikka jo George W. Bushin
presidenttikaudella eikä ole syytä olettaa, etteikö tämä politiikka olisi
edelleen voimassa.
Vuonna 2008 elettiin ns. yksinapaisen maailmanjärjestyksen
aikaa. Siinä Yhdysvallat käytti tarvittaessa sotilaallista voimaa sille vastenmielisen
hallinnon kaatamiseen. Tämä politiikka toteutui niin Afganistanissa, Irakissa,
Libyassa ja myöhemmin Syyriassa.
Tässä artikkelissa siteeratussa Forbesin artikkeissa
vuodelta 2012 ei pidetty hyvänä, että Yhdysvallat yritti hankkia Nato-liittolaisiksi
Georgian kaltaisia maita. Nykypäivänä ei voisi kuvitella, että valtamediassa
julkaistaisiin vastaavia mielipiteitä. Ukrainan tukemista ei voi arvostella
leimautumatta Venäjä-mieliseksi. Sama koskee myös niitä, jotka haluaisivat,
että Ukrainan sota ratkaistaisiin diplomatian avulla. Mielestäni tämä ei ole
realistista. Sodan osapuolet eivät ole halukkaita lopettamaan sotaa. Ne, jotka kannattavat
sodan lopettamista ja rauhanneuvotteluita ”pelaavat Putinin pussiin”. Näin on siitä huolimatta, että vastakkain on
kaksi ydinasevaltaa eikä täysimittaisessa ydinsodassa ole voittajia.
Miksi Putin hyökkäsi Ukrainaan?
Tähän mies itse on sanonut
seuraavaa Ukrainan Nato-jäsenyydestä:
"Ymmärrämme selkeästi, että tuollaisessa skenaariossa
sotilaalliset uhat Venäjää kohtaan lisääntyvät dramaattisesti.
”Kiinnitän erityistä huomiota siihen, että maatamme
kohtaavan äkillisen iskun riski kasvaa moninkertaiseksi. Yhdysvaltojen
strategisissa suunitteludokumenteissa mainitaan mahdollisuus ennalta ehkäisevään
iskuun vihollisen ohjusjärjestelmiä vastaan. Kuka taas on Yhdysvaltojen ja Naton päävihollinen? Tiedämme
senkin. Se on Venäjä. Naton asiakirjoissa maamme on suoraan ja virallisesti
merkitty pääasialliseksi uhaksi Pohjois-Atlantin turvallisuudelle. Ukrainan tehtävä
on palvella laukaisualustana iskulle. Jos esi-isämme olisivat kuulleet moista,
he eivät olisi uskoneet. Tänään me emme halua uskoa sitä, mutta se on totta.”
Luonnollisesti tuo ei tarkoita sitä, etteikö Venäjä
tilaisuuden tullen liittäisi Ukrainaa tai sen alueita itseensä. Tämä ei
kuitenkaan ole varsinainen tavoite.
Yllä oleva on otos Putinin puheesta viime helmikuun lopulta,
jolloin Venäjä aloitti Ukrainaa vastaan sotatoimet, joita se kutsuu
sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.