Tuomiopäivän kultin lopun ajan messu

Ilmastonmuutos on kaikesta valtamedian hypetyksestä huolimatta jäänyt ihmisten mielissä toissijaiseksi huolenaiheeksi. Ehkä se johtuu osin siitä, että pitempään eläneet aikuiset, jotka ovat aikanaan nähneet ydinsodan pelon, happosateet, otsonikerroksen ohenemisen ja AIDS:in nousun eivät välttämättä ole paras mahdollinen kohdeyleisö maailmanlopusta saarnaavalle kultin piirteitä omaavalle liikkeelle. Ehkä siksi alarmistien huomio on nyt kiinnittynyt lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole elämänkokemusta eikä kykyä arvioida erilaisten maailmanlopun skenaarioiden realistisuutta.

Keskustelin äskettäin ystäväni kanssa, joka on perehtynyt ilmastoasioihin. Hänen mukaansa ilmastotieteessä ei ole tapahtunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana tapahtunut mitään olennaista uutta, vaan samoja juttuja kierrätetään jatkuvasti.

Ilmastoalarmismi on myös irronnut tieteellisestä perustastaan ja muuttunut hiljalleen hurmahenkiseksi uskonnoksi, jonka symboli on ruotsalaisteini Greta Thunberg. Äskettäin hän piti puheen YK:n ilmastokokouksessa. Puheessaan Thunberg maalaili kauhukuvia ja haukkui päättäjät, jotka ajattelevat vain rahaa ja talouskasvua.

Puhe on tuskallista kuultavaa mutta ei sisältönsä vuoksi. Valtamedian ilmastovouhotus ja kaikkeen tekemiseen ympätty ilmastonäkökulma ovat turruttaneet ihmiset alarmismiin. Siltä ei voi välttyä juuri missään ja juuri siksi siltä voi kepein mielin sulkea silmät ja korvat. Nuori Greta taas saa enemmänkin miettimään niitä aikuisia, jotka kierrättävät 16-vuotiasta aspergerteiniä ympäri maailmaa saarnaamassa maailmanlopun sanomaa. Kun puiseva Al Gore ei ole enää vuosikymmeniin myynyt, tarvitaan tuoreita kasvoja.

Ilmastososialismi nyt

Britannian jo jonkin aikaa edesmennyt pääministeri Margaret Thatcherin kerrotaan aikanaan sanoneen, että globaali ilmaston lämpeneminen on erinomainen tekosyy globaalille sosialismille. Kaikki eivät välttämättä muista, että ilmastonmuutosta kutsuttiin ennen globaaliksi lämpenemiseksi (global warming).

Siksi ei ole yllättävää, että monet vasemmistolaiset nyt Gretan innoittamana ilmoittautuvat sosialismin kannattajiksi. Erkki Tuomioja sanoi Ylellä, että kapitalismi on tullut tiensä päähän. 1970- ja 80-luvuilla eläneille moisessa ei ole mitään uutta. Erkki on ainakin johdonmukainen ja kannattanut sosialismia koko aikuisikänsä. Vasta nyt liki 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hän voi sanoa sen taas reilusti ääneen. Myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson myönsi jo huhtikuussa 2018 olevansa marxilainen.

Itäisestä Euroopasta löytyy niitä, jotka ovat eläneet marxilaisuuden periaatteille rakennetussa yhteiskunnassa. He suhtautuvat erittäin kielteisesti sosialismin paluuseen ilmastonmuutoksen nimissä. Yksi tällainen on tohtori Jiri Weigl tshekkiläisestä Vaclav Klaus -instituutista. 

Kirjoituksessaan hän ilmaisee huolensa lasten ja nuorten manipuloinnista pelottelulla.

Ilmasto ei toki ole mikään staattinen järjestelmä vaan muuttuu koko ajan. Weigl sanoo lapsista ja nuorista, jotka nielevät mediapelottelun sellaisenaan:

”He uskovat täysin tieteellisen teorian, joka on redusoinut meneillään olevat ilmaston muutokset pelkästään yhteen syyhyn eli väitettyyn ihmisen aikaansaamaan ilmakehän hiilidioksidin lisäykseen.”

Tavallinen ihminen lukee tai näkee valtamediasta jatkuvasti pelottelua maapallon tuhosta hiilidioksidipäästöjen takia. Voimme pelastautua katastrofilta vain, jos alamme noudattaa niitä rajoituksia ja elämänmuutoksia, joita viisaat tiedemiehet ja poliitikot meille sanelevat. 

Weigl ihmettelee, miksi ihmiset eivät ole huolissaan muunlaisista ihmiselämään kohdistuvista uhista kuten taudeista, juomaveden puutteesta tai esimerkiksi maapallolle putoavasta asteroidista, jollaiset ovat aiemmin maapallon historiassa aiheuttaneet merkittäviä tuhoja.

Ilmastonmuutoksella on kuitenkin merkittävä etu puolellaan. Sen avulla ihmisiä voidaan huijata uskomaan, että pitkän aikavälin muutokset ihmisten käyttäytymisessä voivat estää katastrofin.

Kommunistisen totalitarismin kokenut Weigl kertoo:

”Meneillään olevassa manipulaatiokampanjassa ilmasto on vain väline, jonka tehtävänä on muuttaa yhteiskuntaa. He ovat alkaneet kertoa meille, että ilman radikaalia yhteiskunnallista muutosta jokaisen ihmisen käyttäytymistä ei voi muuttaa, ja näin ihmisten päästöjä ilmakehään ei voi vähentää. Päästöjen aiheuttajaksi väitetään teollista sivilisaatiota ja sen ekspansiota, jonka kapitalismi on saanut aikaan. Tästä taas seuraa, että kapitalismista ja vapaasta yhteiskunnasta täytyy päästä eroon, koska ne sallivat vastuuttoman käytöksen planeettaamme kohtaan. Inhimillinen vapaus on lakannut olemasta arvo sinänsä. Siitä on tullut uhka.”

Ilmastoalarmismi on yksi vasemmistolaisen edistyksellisyyden osa-alueista ja sen pääase länsimaista kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, jonka radikaali muuttaminen on tavoitteena. Ilmastonmuutosta keppihevosena käyttämällä kansainväliset organisaatiot, kansalaisjärjestöt, media ja yhteistyöhenkiset poliitikot pyrkivät saamaan ihmiset valtion kontrolliin ja globaalin hallinnon alaisuuteen. Työkaluna käytetään härskiä manipulointia, jota näkee erityisesti Greta Thunbergin kautta käydyssä kampanjassa. Kohderyhmänä on nuoriso, koska sen edustajat ovat usein naiiveja, idealististia ja höynäytettävissä.

Weigl jatkaa:

”Kaikki modernin ajan totalitaristiset liikkeet ovat käyttäneet yhteiskunnan kontrollointiin nuorisoa, jota on hyväksikäytetty ja joka on ensin radikalisoitu helposti omaksuttavan ideologian fanaattisiksi kannattajiksi.”

Esimerkkeinä historiasta voidaan mainita Hitlerjugend, Komsomol ja Maon Kiinan punaiset kaartit, jotka toimivat ”Suuren Ruorimiehen” työkaluina traagisessa kulttuurivallankumouksessa.

Weiglin mukaan suuri yleisö on vielä rauhallinen ja seuraa pelonlietsojien touhuja sivusta ja suhtautuu niihin enimmäkseen välinpitämättömästi. Ihmiset eivät oikeasti usko, että joku tulisi ja veisi heiltä auton ja kesämökin.

Suuryritykset kuitenkin haistavat ilmastohysteriassa mahdolisuuksia. Sen avulla on mahdollista saada tukiaisia tai lobata itselle edullista sääntelyä. Kustannukset maksetaan veronmaksajan taskusta. Weigl pelkää, että totalitaristisen kommunismin kokeneen väestön väistyminen johtaa lopulta totalitaristisen järjestelmän paluuseen ja historian toistumiseen.

Oma sukupolveni muistaa Berliinin muurin kaatumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen. Monet meistä uskoivat, että sosialismi ei voisi enää koskaan palata. Tässä oltiin väärässä. Sosialismi ei koskaan lähtenyt ja on kovaa vauhtia tulossa takaisin. Innokkaimpia kannattajia löytyy nuorista sukupolvista.

He eivät tiedä, millaista tuhoa sosialismi sai aikaan. Se aiheutti nälänhätää, orjuutta, kurjuutta, ympäristötuhoja ja taloudellisten resurssien haaskausta. Se tuhosi inhimillisen vapauden ja pakotti ihmiset kannattamaan ainoaa oikeaa ideologiaa.

Itse en ole aivan yhtä pessimistinen kuin Jiri Weigl vaan uskon, että Greta ja hänen ympärilleen syntynyt liikehdintä ei edusta nousevaa vaan taantuvaa aatetta. Kyse on lopun ajan messusta, jota tulevaisuudessa katsotaan epäuskoisena päätä pudistellen. Tai ainakin toivon niin.

Länsi ja Venäjä ovat vaihtaneet paikkaa

Kotimaisessa alpakkamediassa on viime aikoina yritetty tehdä Perussuomalaisista ”Suomen Venäjä-myönteisintä” puoluetta. Yksittäisten edustajien kieltämättä joskus taitamattomia lausuntoja korostetaan ja turvaudutaan myös vääriin tai asiayhteydestä irrotettuihin sitaatteihin, kuten Iltasanomien poliittinen toimittaja Timo Haapala teki kolumnissaan, joka perustuu tahalliseen väärintulkintaan tarkoituksena hyökätä Perussuomalaista puoluetta vastaan.

Ulkopoliittinen keskustelu on tällä hetkellä epätervettä. Pienikin ymmärryksen osoitus Venäjän motiiveille ymmärretään tueksi Putinille ja tämän politiikalle, vaikka kyse on pohjimmiltaan sekä vanhojen poliittisten päätösten seurauksista että ristiriidasta länsiliittoutumisen ja ”pienvaltiorealismin” välillä. Tämä jako ei välttämättä noudata puolueiden rajoja.

Suomen lähtö EU-maiden rintamaan venäläisten diplomaattien karkotuksessa on symbolinen ele. Kukaan ei tosissaan voi väittää, että tuollainen vaikuttaisi Venäjän toimintaan millään tavalla. Sen sijaan näyttävät mielenilmaukset suurvaltanaapuria kohtaan voivat aiheuttaa tarpeettomia jännitteitä. Tässä tilanteessa Suomella ei ole sotilasliittoumaa tukenaan.

Kylmä sota – osat vaihtuneet

Suomalainen alpakkamedia ei tarjoa lukijalle juuri mitään järkevää luettavaa typerän syyttelyn lisäksi. Siksi niitä pitää lukea muualta. Jyllands Posten -lehdessä filosofi Kai Sørlander vertailee lännen ja Venäjän suhteiden nykytilaa kylmän sodan aikaan.

Sørlander aloittaa kylmän sodan konfliktin kuvauksella. Venäjä muodosti kylmän sodan aikaisen Neuvostoliiton ytimen ja sen turvallisuuspalvelun entinen työntekijä johtaa nyt maata. Kylmässä sodassa oli kyse sekä johtavien ydinasevaltojen välisestä kamppailusta että yhteiskuntajärjestelmien kilpailusta. Lännessä markkinataloutta pidettiin ideaalina, kun taas Neuvostoliitossa harjoitettiin suunnitelmataloutta.

Neuvostoliitto oli läpikotaisin ideologinen valtio, joka hylkäsi tuotantovälineiden yksityisomistuksen mutta samalla se oli myös valtio, joka toteutti marxismi-leninismin mukaista historiallista tehtävää, jossa sosialistinen suunnitelmatalous korvaisi markkinatalouden. Kyse ei ollut pelkästään politiikasta vaan historiallisesta vääjäämättömyydestä.

Sosialistisen suunnitelmatalouden kyvyttömyys kävi lopulta ilmeiseksi. Kommunistijohto ei koskaan saanut taloutta toimimaan niin hyvin, että se olisi voinut sallia vapaat ja demokraattiset vaalit, jotka todennäköisesti olisivat johtaneet sosialismin hylkäämiseen. Tämä taas ei sopinut kommunistisen eliitin historiakäsitykseen.

Sørlander kysyy, miten tuota konfliktia voitaisiin soveltaa nykyiseen konfliktiin lännen ja Venäjän välillä. Hänen mielestään voidaan ainakin oppia ideologian merkitys konfliktissa. Kuitenkin osapuolet ovat molemmat muuttuneet kylmän sodan jälkeen eikä ideologinen ristiriita ole sama kuin aiemmin.

Nyky-Venäjä ei enää elättele illuusiota, että sen yhteiskuntajärjestelmä tarjoaisi lopulta paremman elintason kuin kapitalistisessa lännessä. Se on myös lakannut kuvittelemasta, että demokratia voitaisiin ottaa käyttöön tuosta vain. Venäjällä demokratiasta tuli synonyymi kaaokselle, joka syntyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Aiemmin valtion omistamat tuotantovälineet ajautuivat yksityisille rosvoparoneille. Yleinen epäjärjestys vallitsi ja rikollisliigojen väliset aseelliset mittelöt olivat tavanomaisia. Nykytilanteessa Venäjä on ottanut käyttöön perinteisen autoritaarisen hallintotavan, jota merkittävä osa kansalaisista tukee, koska se tuo tavallisen kansan elämään turvallisuutta ja ennustettavuutta. Pitkällä tähtäimellä kehitys voi johtaa suurempiin kansalaisvapauksiin ja demokratiaan.

Lännen illuusiot

Samalla, kun Venäjä on siirtynyt pois ideologiasta pragmaattisempaan suuntaan, länsi on toiminut päinvastoin ja ideologian merkitys on kasvanut. Kun aiemmin lännessäkin ajateltiin, että valtion pitää ohjata markkinoita, Neuvostoliiton suunnitelmatalouden epäonnistuminen johti toiseen ääripäähän eli syntyi yleinen konsensus, jonka mukaan markkinoiden tuli antaa toimia ilman ohjausta.

Samanaikaisesti markkinoiden vapauttamisen kanssa otettiin toinenkin ideologinen askel. Sen sijaan, että olisi pyritty pitämään yllä ja kehittämään demokraattista kulttuuria, lähdettiin tavoittelemaan monikulttuurista yhteiskuntaa. Enää läntisten demokratian ei enää tarvitsisi keskittyä pitämään yllä kulttuurillista jatkuvuutta, joka oli tuottanut suhteellisen hyvin toimivat demokraattiset yhteiskunnat. Sen sijaan niiden tulisi sopeutua globalisaation ja pakolaisvirtojen aiheuttamiin vaatimuksiin ja antaa kaikenlaisten kulttuurien elää alueellaan.

Tällä ideologisella muutoksella on ollut todellisia väestöllisiä seurauksia. Länsimaat ovat ottaneet vastaan runsaasti siirtolaisia ja pakolaisia ei-länsimaisista kulttuureista, erityisesti islamilaisesta kulttuuripiiristä. Tämä on merkittävää, koska islamin arvot kuten sharia-laki ja uskonnon määräämä jako muslimeihin ja ei-muslimeihin ovat ristiriidassa länsimaisten sekulaarien ja demokraattisten arvojen kanssa ja jopa muodostavat näin riskin sekulaarin demokraattisen järjestyksen olemassaololle.

Varmuudella ei tiedetä, tuleeko monikulttuurinen demokratia toimimaan. Aina voi toivoa, mutta tässä toivossa on jotakin samaa kuin siinä, kun odotetaan sosialistisen suunnitelmatalouden toimivan ja luovan vapautta yksilöille. Se edellyttää ihmisluonnolta enemmän kuin sille on annettu. Tämä muutos ei tapahdu vain siksi, että joku toivoo sen tapahtuvan.

Tästä pääsemmekin kummalliseen kulttuurilliseen paradoksiin. Kun se aiemmin oli Neuvostoliitto, joka tuhosi itsensä sisältä  päin utopistisen ideologian takia, nykyisin läntiset demokratiat ovat juuttuneet utopistiseen ideologiaan, ja Venäjä autoritaarisine hallintoineen taas edustaa pragmaattisuutta. Tätä taustaa vasten Venäjän kansalla on mahdollisuus hiljaa taistella suuremman poliittisen vapauden puolesta.

Sitä vastoin läntisten demokratioiden tilanne näyttää epävarmalta. Vaikka ne heräisivätkin monikulttuurisesta utopiastaan, ne kaivavat omaa hautaansa. Jotta silmät avautuisivat, tarvitaan vapaata ja avointa keskustelua. Tämän keskustelun on kuitenkin tukahduttanut poliittinen konsensus, jonka mukaan kaikki monikulttuuri-ideologian arvostelu on rasismia ja islamin poliittisen ideologian kritisointi islamofobiaa. Sellaisessa ilmastossa ei ole tilaa epäilylle ja debatille. Seuraava kysymys on, onko demokratia riittävän vahva murtamaan tämän valheellisen konsensuksen. Mitä myöhemmin näin käy, sitä pahempi on tilanne, josta läntiset demokratiat joutuvat itsensä pelastamaan.

Huomioita

Yllä oleva kirjoitus oli vapaasti kirjoitettu referaatti Kai Sørlanderin mielipidekirjoituksesta. Kaikki käännösvirheet ja väärinymmärrykset ovat siis allekirjoittaneen vastuulla. Sørlanderin perusanalyysi tilanteesta on oikea, mutta ainoana miinuksena voi mainita liiallisen optimismin Venäjän kehityksen suhteen. Venäjällä asiat voivat kehittyä myös nykyistä huonompaan suuntaan. Lisäksi maa kärsii samoista väestöllisistä ongelmista kuin läntinen Eurooppa.

Kirjoituksessa on myös vedetty hieman mutkia suoriksi. Länsimaat ovat erilaisessa tilanteessa toisiinsa nähden. Itäisen Keski-Euroopan entiset kommunistimaat näyttävät tässä vaiheessa välttyvän kokonaan monikulttuuri-ideologian vaikutuksilta. Juuri tästä syystä niitä niin voimallisesti arvostellaan alpakkamediassa. Pohjoismaista Ruotsi on selkeästi vakavimman paikan edessä.

Suomen kohdalla tilanne myös poikkeaa ratkaisevasti monesta muusta länsieurooppalaisesta maasta, koska Venäjä muodostaa meille luonteeltaan pysyvän turvallisuusuhan. Sen osalta voidaan kysyä, oliko Euroopan Unionin valinta Suomen turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisuksi oikea. Jos tähän vastaa ei, vastaaja on nykyisessä mielipideilmastossa Putinin asialla.

Tieto Ruotsin ongelmista leviää maailmalla

Jos haluaa seurata Ruotsin tilannetta, kannattaa käydä Rähmispossun ja Paavo Tajukankaan sivuilla. Sieltä saa ajantasaista ja usein myös hauskasti kerrottua tietoa naapurimaamme tilanteesta. Ilman näitä sivustoja suomen kielellä kerrottu tieto Ruotsin asioista jäisi yksipuoliseksi. Itse olen viime ajat vältellyt Ruotsin asioiden käsittelyä, mutta asian nousu suurvaltapolitiikan ytimeen pakotti tarttumaan näppäimistöön.

Vähän aikaa sitten Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kommentoi Ruotsin tilannetta Floridassa pitämässään puheessa. Hän pyysi yleisöä kiinnittämään huomiota siihen, mitä tapahtui Ruotsissa ”edellisenä iltana”.

Koska Ruotsissa ei ollut tapahtunut mitään erityistä edellisenä iltana, monet kommentoivat asiaa ihmettelevään sävyyn. Myöhemmin Trump korjasi lausuntoaan ja kertoi viitanneensa Fox Newsin Ruotsin tilannetta käsittelevään dokumenttiin. Vain päivä Trumpin lausunnon jälkeen tukholmalaisessa Rinkebyn lähiössä puhkesi mellakka, josta mm. Paavo Tajukangas raportoi.

Katerina Janouchin tapaus

Trumpin lausunto kiinnitti huomiota asiaan, josta maan valtaeliitti mielellään vaikenee. Tämä taas rikkoo Ruotsin puhtoista julkisuuskuvaa maana, jossa kaikki toimii ja kaikilla on hyvä olla. Jos joku ruotsalainen erehtyy mainitsemaan jotakin Ruotsin epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan liittyvää, hänet ristiinnaulitaan julkisuudessa.

Tshekkiläissyntyinen Katerina Janouch on Ruotsissa tunnettu kolumnisti ja lastenkirjailija. Hän erehtyi kommentoimaan tshekkiläisessä tv-lähetyksessä Ruotsin maahanmuuttotilannetta sanoilla, joita on aiemmin kuultu vain Ruotsidemokraateilta. Hän mm. väitti, että ”Ruotsi on romahtanut massamaahanmuuton takia”.

Lausuntonsa jälkeen Janouch joutui kovan kritiikin kohteeksi ruotsalaisessa valtamediassa. Myös Janouchin kirjakustantaja otti etäisyyttä suojattinsa lausuntoon. Yksi lastenkirjoja myyvä kauppaketju jopa poisti Janouchin kirjat valikoimistaan. Myös pääministeri Stefan Löfven kommentoi Janouchin puheita.

Pohjat veti kuitenkin ”totuusmedian” kolumnisti Hynek Pallas, joka Dagens Nyheterissä syytti lastenkirjailijaa epäsuorasti venäläisen propagandan levittämisestä:

”Tämän tapaisia uutisia tulee Tshekissä usein 40 venäläistä alkuperää olevalta sivustolta. Niiden valeuutisiaan pidetään niin hankalina, että hallitus on perustanut erityisen yksikön valvomaan niitä ja taistelemaan niitä vastaan.”

Luonnollisesti noitavainon kannalta Janouchin lausuntojen todellisuuspohjalla ei ollut merkitystä. Tärkeintä oli pitää pystyssä ruotsalaista konsensusta maahanmuutosta ja lytätä poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä lausunut julkisuuden henkilö muille varoitukseksi.

Ruotsin tilanteen kehittyminen ei toki ole jäänyt ulkomaillakaan vaille huomiota. Itse asiassa Ruotsista on tullut erityisesti vaihtoehtomediassa mutta myös konservatiivisessa mediassa tyyppiesimerkki epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Välillä ruotsalaisia säälitellään mutta heille myös nauretaan, koska ruotsalaiset ovat itse soppansa keittäneet.

Trumpin lausunto kertoi, että tietoisuus ruotsalaisen yhteiskuntamallin karilleajosta yltää jo suurvallan johtotasolle. Tällaista ei pelkällä hiljaisuudella korjata.

Maineen paikkailua

Ruotsin entinen pääministeri luuli Trumpin viitanneen puheessaan terrori-iskuun, kuten ”totuusmedia” virheellisesti asiasta kertoi. Bildt kysyi twiitissään, mitä Trump on mahtanut poltella. Myöhemmin Bildt puolusteli Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa Washington Postin julkaisemassa kolumnissa.

Bildt toimi itse pääministerinä, kun Jugoslavian hajoamissotien seurauksena turvapaikanhakijoita alkoi virrata Ruotsiin. Bildt puolustelee omia toimiaan ja sanoo, että entisen Jugoslavian pakolaiset ovat sopeutuneet hyvin Ruotsiin. Bild toteaa kolumninsa päätteeksi:

”Olen henkilökohtaisesti ylpeä siitä, mitä maamme teki muutaman vaikean vuoden aikana tarjomalla kodin Balkanin sotien kauhuja pakeneville. Se, että yhteiskuntamme hyötyi siitä, on myös osa Ruotsin menestystarinaa.”

Bildtin kirjoituksessa annetaan luonnollisesti kaunisteltu kuva Jugoslavian pakolaisista. Monet heistä valitsivat rikollisen uran ja heidän joukossaan oli myös sotarikollisia. Toisaalta Bildtin kauden jälkeen massamaahanmuutto on tuonut Ruotsiin miljoonia tulijoita maailman väkivaltaisimmista ja huonoimmin toimivista yhteiskunnista. Tästä asiasta Bildt vaikenee hehkuttaessaan Balkanin pakolaisten menestystarinaa.

Bildt pyrki toiminnallaan korjaamaan Ruotsin julkisuuskuvaa. Taustatukea tuli mm. Alexander Stubbilta, jonka todellisuuspakoinen twiitti tarjosi viihdettä koko rahan edestä:

”Hyvä @realdonaldtrump, Ruotsi on maahanmuuttomyönteinen, kansainvälinen ja liberaali. Yksi maailman hyvinvoivimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista maapallolla.”

Ruotsin ongelmat on pääsääntöisesti kielletty suomalaisessa valtamediassa. Tajukankaan ja Rähmispossun kaltaisilta sivuilta voi itse kukin käydä lukemassa sen toisen puolen, jota valtamedia ei kerro.

Suomalaisen median yksi älyllisesti alamittaisimmista Ruotsi-kuvauksista oli tämä Maria Petterssonin raportti, joka lukijoiden onneksi on piilotettu maksumuurin taakse. Uteliaat voivat lukea sen täältä. Suomen media vaikenee Ruotsin ongelmista ja parhaimmillaankin vähättelee niitä.

Miksi kaikki on tapahtunut?

Ruotsissa julkinen keskustelu maahanmuuton ongelmista yleensä tyssää syytöksiin rasismista ja muukalaisvihamielisyydestä. Asiallisia avauksia on nähty vuosien varrella. Yksi näistä on Gunnar Sandelinin artikkeli (maksumuuri) yhdeksän vuoden takaa.

Sandelin väitti täysin totuudenmukaisesti, että journalistit pimittävät totuuden maahanmuuttajista. Artikkeli vaiettiin kuoliaaksi ja sen kirjoittaja menetti maineensa ”hyvänä ihmisenä”. Nykyisin Sandelin pitää blogia yhdessä Karl-Olof Arnstbergin kanssa.

Toisinajattelijoiden kohtelu kertoo, että julkisessa keskustelussa on tabuaiheita, joihin ei voi puuttua joutumatta vaikeuksiin. Tällaista yhteiskuntaa ei voi pitää millään muotoa liberaalina muutoin kuin juhlapuheissa.

Jo vuonna 1971 brittiläinen kirjailija ja journalisti Roland Huntford analysoi ruotsalaisen yhteiskunnan totalitaristisia piirteitä kirjassaan ”The New Totalitarians”. Huntfordin kritisoi ruotsalaista sosialismia ja sanoi sen muistuttavan Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma -kirjassa kuvattua hyväntahtoista totalitarismia.

Tällainen ”pehmototalitarismi” ei niinkään hallitse väkivallan tai pelottelun avulla vaan käyttää ovelaa suostuttelua ja pehmeää manipulointia tavoitteidensa saavuttamiseen. Huntfordin mielestä sosiaalidemokraatit olivat levittäneet sosialistisen ajattelun kaikkiin valtiollisiin instituutioihin valtion virastoja ja oikeuslaitosta myöten.

Kirja myös analysoi ruotsalaista yhteiskuntaa historiallisessa viitekehyksessä. Huntfordin mukaan Ruotsista tuli jo varhain keskitetty valtio, jossa feodalismi historiallisena kehitysvaiheena sivuutettiin kokonaan. Ruotsissa ei koskaan kehittynyt individualismia korostavaa kansalaisyhteiskuntaa kuten muualla läntisessä Euroopassa.

Huntfordin kirjaa ei ole luonnollisesti koskaan julkaistu Ruotsissa. Internetistä kirja löytyy PDF-muodossa ja sen analyysit ovat kirjan iästä huolimatta kestäneet hyvin aikaa. Ruotsi on yhteiskunta, jossa voidaan toki keskustella ongelmista kapean ”mielipidekäytävän” sisällä mutta perusteita ei saa asettaa kyseenalaiseksi.

Siksi maahanmuuttoon liittyvät ongelmat voivat johtua ”epäonnistuneesta integraatiosta”, jolloin vastuu epäonnistumisesta on yhteiskunnalla. Maahanmuuton perusteita ei sen sijaan voi asettaa kyseenalaiseksi eli sitä, kuinka paljon tulijoita ruotsalainen yhteiskunta kestää tai onko järkevää tuoda kymmeniä tuhansia ihmisiä maailman väkivaltaisimmista maista.

Toisinajattelijoiden teokset jäävät usein kustantamatta. Näin kävi myös yhdelle ehkä tärkeimmistä ruotsalaisen yhteiskunnan ongelmakohtien analyysistä. Kirja ”Exit Folkhemssverige – ett samhällmodells sönderfall” löytyy vain internetistä. Kirja on kirjoitettu 2000-luvun alussa ja sen suomennettu esipuhe löytyy täältä.

Ruotsin kehitys ei sinänsä poikkea länsimaiden yleisestä kehityksestä muutoin kuin intensiteetin osalta. Ruotsi on ottanut vastaan väkilukuun suhteutettuna eniten maahanmuuttajia. Maassa vallitseva keskustelukulttuuri on kuitenkin ainutlaatuinen yhdenmukaisuudessaan ja kyvyttömyydessään sietää valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä.

Miksi Ruotsin tilanne on tabu myös suomalaisessa valtamediassa? Miksi täällä ei käsitellä avoimesti Ruotsin ongelmia? Syy on tietysti siinä, että samat historialliset kehityskulut pätevät täälläkin. Monikulttuurin edistäminen kuului pitkään Yleisradion tehtäviin. Veronmaksajan rahoittama Yle on samalla tavalla valtiollisen tiedottamisen väline kuin Ruotsin SVT näennäisestä itsenäisyydestään huolimatta.

Myös Suomesta puuttuu aito individualismiin pohjautuva kansalaisyhteiskunta. Valtio kasvattaa ihmisiä usein kömpelösti ja näennäisen hyväntahtoisesti, mistä kertoo viranomaisten aloittama taistelu vihapuhetta vastaan. Kehitys on kuitenkin Ruotsiin verrattuna vasta alkuvaiheessaan.

Ruotsin kyky vastaanottaa siirtolaisia horjui pahasti syksyn 2015 pakolaiskriisin yhteydessä. Tästä syystä yli 30 000 turvapaikanhakijaa ohjattiin Tukholmasta kylmästi Luulajan junaan ja sieltä edelleen Haaparannan matkakeskukseen meneviin busseihin. Ruotsi dumppasi turvapaikanhakijat Suomeen ilman, että Suomen hallitus esitti asiasta näkyvää vastalausetta.

Pitkällä tähtäimellä asiat eivät pääty Ruotsissa hyvin. Jos nykyiset valtapuolueet blokista riippumatta jatkavat vallankahvassa tulijoiden virta jatkuu. Ruotsidemokraattien kannatus oli jo yhdessä mielipidemittauksessa huimat 26,9 prosenttia.

Ruotsin eliitti ei myöskään pysty enää kontrolloimaan maan julkisuuskuvaa yrityksistä huolimatta. Brittiläinen tabloid-lehdistö on jo parin vuoden ajan julkaissut säännöllisesti kauhuartikkeleita Ruotsin ongelma-alueilta ja erityisesti siitä, kuinka poliisiviranomaisten kyky selvittää rikoksia on romahtanut. Myös konservatiivinen laatulehti Telegraph kuvaa artikkelissaan Ruotsin tilannetta rehellisesti:

”… Ruotsissa hämmästyttää eniten se, kuinka puolustuskannalla poliittiset päätöksentekijät ovat, kun heiltä kysytään asiasta ja kuinka he vakuuttelevat asioiden olevan hallinnassa. Koska väkivalta koskettaa vain pientä yhteiskunnan lohkoa, Ruotsin yleiset rikoslukemat ovat melko pienet. Ongelmat voidaan haudata datan sekaan. Laajempaa keskustelua asiasta pyritään tukahduttamaan sillä, mitä Ruotsissa kutsutaan mielipidekäytäväksi eli kapeaksi määritetyiksi parametreiksi, joiden sisälle julkinen debatti rajoittuu. Ne, jotka astuvat käytävän ulkopuolelle, saattavat joutua syytetyksi muukalaisvihamielisyydestä tai mikä vielä pahempaa eli syytetyksi populistisen Ruotsidemokraattien tukemisesta, johon syyllistyy joka kuudes ruotsalainen.”

Tieto Ruotsin omalaatuisesta yhteiskunnasta leviää maailman medioissa Ruotsin poliittisen eliitin selittely-yrityksistä huolimatta.

Tulevaisuus kertoo, miten Ruotsin monikulttuurisen kokeilun lopulta käy. Itse pelkään, että se ei pääty hyvin.