Hirvisaaren tapaus televisiossa

Tapio Tuurin kirjoituksen inspiroimana katsoin itsekin television keskusteluohjelmia, joita yleensä pyrin välttelemään. Joko toimittajan ego tai agenda peittää alleen sen, mitä haastateltavalla mahdollisesti olisi sanottavana.

EL Crew

Tuomas Enbuske on ehkä Suomen paras keskusteluohjelman vetäjä. Hänen egonsa ei vie tilaa haastateltavalta vaan Enbuske antaa myös haastateltavalle suunvuoron. Toisaalta egon puute haittaa Enbusken uraa, koska hänen persoonansa ei riitä yksin kantamaan keskusteluohjelmaa, vaan hän tarvitsee vierelleen kaverin, joka nykyisin on Aki Linnanahde.

Enbuske haastatteli Perussuomalaisista erotettua James Hirvisaarta ja antoi tämän sanoa sanottavansa ja esittää Seppo Lehdon kutsumisen perustelut. Poliittiselta kannaltaan Enbuske vaikuttaa jonkinlaiselta libertaarilta, joten hän ei aktiivisesti pyrkinyt moralisoimaan Hirvisaaren toimia.

Enbusken jälkeen haastatteluvuoro siirtyi Linnanahteelle, joka haastatteli näyttelijä Krista Kososta. Kososen annettiin laukoa enimmäkseen negatiivisia mielipiteitään Hirvisaaresta melko vapaasti. Kosonen totesi:

”Hirvisaari sanoo, ettei pelkää mitään. Mutta sitähän se nimenomaan on: pelkoa. Pienessä kuplassa elämistä, hän ei uskalla mennä ja kohdata. Pitäisi miettiä, miten maahanmuuttajia sopeutetaan yhteiskuntaan - eikä pelätä, miten kohta Suomessa silvotaan klitoriksia.”

Itseään avarakatseisena pitävä Kosonen siis tuomitsi Hirvisaaren kuplassa eläväksi ja moitti jopa kansanedustaja Jussi Halla-ahoa siitä, että hän ei perheensä kanssa ”käy missään”. Siinä lapseton 30-vuotias näyttelijä arvosteli lapsiperheen vapaa-ajanviettotapoja melko suorasukaisesti. Kosonen oli omien sanojensa mukaan lukenut Hirvisaaren ja tämän entisen avustajan Helena Erosen blogeja ja nähnyt niissä jotakin aivan kamalaa.

Itse vielä muistan ajan, kun näyttelijät olivat suurimmaksi osaksi vasemmistolaisia ja yleensä aivan sieltä äärimmäiseltä laidalta. Hyvä esimerkki on tämä aikansa Kosonen, joka toimi aikanaan Demokraattinen vaihtoehto -puolueen puheenjohtajana. Taistolainen kommunismi oli Kristiina Halkolan nuoruudessa muotiaate, vähän kuten poliittisesti korrekti suvaitsevaisuus tänä päivänä.

Aki Linnanahdetta en koskaan ole pitänyt toimittajana vaan lähinnä aisaparina, jonka kaltainen hän oli Radio Rockissa ja nyttemmin EL Crew -ohjelmassa. Linnanahde ei millään tavalla puuttunut Kososen puheisiin vaan alkuspiikissään imarteli Kososta kauniina ja älykkäänä. Haastattelusta kävi myös ilmi, että ohjelman todellinen kiinnostuksen kohde liittyi Kososen yksityiselämään.

Tuosta ylempänä esittämästäni Kososen sitaatista käy hyvin ilmi, että näyttelijä ei ole juurikaan perehtynyt arvostelunsa kohteisiin ja niihin ilmiöihin, joista nämä ovat huolissaan. Hänelle on tyypillisen hyvän ihmisen tavoin tärkeämpää harjoittaa moraaliposeerausta ja halveksia avoimesti Hirvisaarta ja Erosta kuin ymmärtää, mistä oikeasti on kyse.

Sarasvuo

Jari Sarasvuo oli 80-luvun radiopersoona ja 90-luvun johtava talk show -isäntä. Hän on tehnyt paluun omaa nimeään kantavaan keskusteluohjelmaan, jossa hän tällä kertaa haastatteli Mamba-yhtyeen johtohahmo Tero Vaaraa.

Vaaran poliittiset mielipiteet ovat hyvin lähellä omiani mutta Vaara esiintyy omalla nimellään ja ottaa suuren riskin, kun sanoo asiat niin kuin ne ovat. Vaara oli kirjoittanut Suomen Sisun sivustolle blogikirjoituksen, jonka seurauksena veronmaksajan rahoittama Yleisradio perui hänen tv-esiintymisensä.

Itse haastattelussa Vaara oli selkeästi puolustuskannalla. Hän joutui luultavasti ensimmäistä kertaa keskustelemaan julkisuudessa muusta kuin omasta musiikistaan ja pelkäsi joutuvansa lynkattavaksi kuten Jussi Halla-aho Pressiklubi-ohjelmassa.

Sarasvuo ei kuitenkaan ole ilkeä toimittaja, vaikka koko haastattelussa Sarasvuon mielipiteet näyttelivät suurempaa roolia kuin Vaaran puheet. Sarasvuolla on se ego, joka Enbuskelta puuttuu, mutta hänellä ei ole enää sitä samaa älyllistä uteliaisuutta kuin 90-luvulla Hyvät, Pahat ja Rumat -ohjelmassa.

Sarasvuon mielipiteet olivat suorastaan ikävystyttävällä tavalla poliittisesti korrekteja. Vaaran kirjoitukset ”luovat jakolinjoja”, vaikka nämä jakolinjat syntyvät aivan jostain muusta eli syvistä kulttuurieroista, jotka eivät ole ylitettävissä, vaikka kuinka teeskenneltäisiin kaikkien samanarvoisuutta.

Lisäksi Sarasvuo ei ole viitsinyt perehtyä käsiteltävään aiheeseen, vaan hän käyttäytyi kuin amerikkalainen lakimies, kun hän väitti, että missään ei ole todisteita naisten sukupuolielinten silpomisesta Suomessa. Todellisuudessa Sosiaali- ja terveysministeriöllä on toimenpideohjelma (kiitos Petri Kaivanto), jolla kyseistä ilmiötä pyritään torjumaan. Olisi kummallista, jos olemattoman ilmiön torjumiseen tarvittaisiin erillistä toimenpideohjelmaa.

Useimmat sivustot, joissa naisten sukuelinten silpomista käsitellään, muistuttavat poliittisesti korrektilla tavalla, että tapa edeltää sekä islamia että kristinuskoa. Näin pyritään hälventämään epäluuloja, että silpomisella olisi jotakin tekemistä islamin kanssa, vaikka silpomisen uhrit ovat 90-prosenttisesti musliminaisia.

Islamin suhtautuminen naisten sukuelinten silpomiseen ei ole yksiselitteisesti kielteinen eikä myönteinen. Tapaa puoltavaa hadith-kirjoitusta pidetään ”heikkona”, eli se ei sido muslimeja. Toisaalta profeetta Muhammad ei ole kieltänyt tapaa selkeästi. Islamilaisittain tapaa voidaan perustella sillä, että näin edistetään musliminaisten siveellistä käyttäytymistä. Oleellista on kuitenkin se, että islam ei tarjoa riittävästi moraalista tukea niille, jotka pitävät naisen sukuelinten silpomista vastenmielisenä ja ihmisoikeuksia loukkaavana.

Islamin kieroutunut käsitys seksuaalisuudesta ei tietysti koske pelkästään naisten (tai miesten) sukuelinten silpomista vaan siinä olisi aihetta enempäänkin keskusteluun. Tähän asti ei kuitenkaan päästä niin kauan, kun valtamedia pitää aihetta tabuna ja tuomitsee rasisteiksi ne, jotka haluavat ottaa asian esille.

Lopuksi

En pidättele hengitystä odotellessani sitä, kun Krista Kososen tähdittämässä naamanvääntelyohjelmassa esitetään sketsi, jossa somaliäiti keskustelee kantaväestöä edustavan äidin kanssa esimerkiksi näin:

”K: Mitäs teidän pikku Abdullahille kuuluu?”
”S: Hän oppi liikaa vääräuskoisen yhteiskunnan tavoille ja hänet lähetettiin Somaliaan oppimaan muslimien tapoja.”
”K: No mitäs hän siellä opiskelee?”
”S: Hänelle opetetaan, että muslimin ylin hyve on kuolla taistelussa vääräuskoisia vastaan. Al-Shabaabin riveissä hän nykyisin tappaa vääräuskoisia.”
”K: No mitäs pikku Aishalle kuuluu? Ei ole häntäkään näkynyt hiekkalaatikolla pitkään aikaan.”
”S: Aishalta leikattiin juuri klitoris. Hän tietää nyt, miltä tuntuu olla kunnollinen musliminainen.”
”K: No mutta sehän on hienoa. Ajateltiin tässä, että sinä ja Muhammed voisitte tulla joku päivä kahville.”
”S: Se nyt ei oikein käy. Muhammadin pitää hoitaa aviolliset velvollisuutensa myös muita vaimojaan kohtaan. Ei hän nyt valitettavasti ehdi käymään kahvilla. Sitä paitsi sinäkin pukeudut kuin huora. Pitäisi vähän katsoa, että ei ihan kaikkia paikkoja julkisesti näyttäisi.”
”K: No mutta, kun...”
”S: Aivan hirveä rasisti ja islamofobi se Hirvisaari kyllä on”
”K: No niin on. Ei hän edusta kuin pientä vähemmistöä suomalaisista. Me olemme oikeasti suvaitsevaisia ja avarakatseisia.”
”S: Meillä päin hän olisi jo menettänyt päänsä.”
”S ja K nauravat yhdessä.”

Sellaisia kohtaamisia tällä kertaa.

James Hirvisaari - periaatteen mies

Valitettavasti en työkiireiden takia ole ehtinyt kommentoimaan mediassa valloillaan riehuvaa jupakkaa James Hirvisaaren ympärillä. Kommentoin tosin pikaisesti Kumitontun blogissa, mutta olen miettinyt asioita sen jälkeen uudelleen, lukenut Kumitontun blogikirjoituksen pariin kertaan ja tullut toisiin ajatuksiin.

Tietysti se, että James Hirvisaari kutsui Seppo Lehdon Eduskuntaan vierailulle oli poliittisesti typerää ja saattoi jopa vahingoittaa ns. maahanmuuttokriittisten asemaa Perussuomalaisten sisällä. Tietysti oli typerää kutsua nimenomaan Seppo Lehto vierailulle. Mikä olisikaan voinut mennä pieleen? Tietysti media teki kohun siitä, että Seppo Lehto käyttäytyi, kuten Seppo Lehto aina käyttäytyy. Itse en halua nostaa omaa moraalista sädekehääni tuomitsemalla Seppo Lehdon kädenojennuksen, jonka media automaattisesti tulkitsi natsitervehdykseksi. Seppo Lehto vain aina tekee niin, koska hän on Seppo Lehto.

En usko, että Seppo Lehto natsitervehdyksellään ilmaisi palavaa halua kaasuttaa juutalaiset tai tehdä Suomesta juutalaisista vapaan tai saksalaisittain ”Judenreinin”. Enkä usko, että Seppo villitsisi kansanjoukot kaasukammioiden kannattajiksi. Tuskin edes valtamedian journalisteiksi itseään kutsuvat moraaliposeeraajat oikeasti uskovat tähän. Sepon uskottavuus on vain yksinkertaisesti liian vähäinen moiseen.

Valtamedia yritti ainakin Ykkösaamun lähetyksen perusteella tehdä James Hirvisaaresta ”aatteen miehen”. Tämä kuva on kuitenkin väärä. Todellisuudessa James Hirvisaari on periaatteen mies, ei mikään ideologinen hihhuli, jonka kaltaisia löytyy etenkin Vihreästä liikkeestä.

Hihamerkkikohu

Palataan hetkeksi menneisyyteen. Kansanedustaja Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen laati satiirisen kirjoituksen, jossa hän ehdotti eri kansanryhmille hihamerkkejä. Hirvisaari olisi voinut erottaa Helena Erosen siltä istumalta ja pelastaa näin asemansa Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Hirvisaari ei kuitenkaan tehnyt näin vaan piti Erosen avustajanaan ja hyväksyi tilapäisen erottamisensa Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Toiminnallaan Hirvisaari pelasti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerin kasvot. Tämä kun oli mennyt täysillä mukaan valtamedian valheeseen perustuvaan kampanjaan James Hirvisaarta vastaan.

Hirvisaari tiesi, että valtamedian hysteerinen kampanja hihamerkkikohun ympärillä perustui valheeseen. Hirvisaaren oikeustaju ei kestänyt sitä, että hänen eduskunta-avustajansa olisi erotettu Turun Sanomien käynnistämän häikäilemättömän ajojahdin seurauksena. Hirvisaari uhrasi ennemmin itsensä ja alistui puolueen tahtoon.

Myöhemmin Helena Eronen itse erosi Hirvisaaren eduskunta-avustajan tehtävästään. Eronen kuitenkin twiittasi ja kertoi, että hänen tuntemansa James Hirvisaari on hyväsydäminen ja kiusallisen oikeudentuntoinen. Tämän Hirvisaari osoitti konkreettisesti toiminnassaan hihamerkkikohun yhteydessä.

Iltalehden toimittaja, johon Eronen twiittauksessaan viittasi, taas osoitti, että valtamedialla on suuria vaikeuksia myöntää virheitään riippumatta niiden suuruudesta. Toimittaja Tommi Parkkonen kirjoitti:


”Esimerkiksi Hirvisaarelle viideksi kuukaudeksi potkut eduskuntaryhmästä tuonut silloisen eduskunta-avustajan hihamerkkikirjoitus ymmärrettiin mediassa tahattomasti tai tarkoituksellisesti väärin: satiirinen - ehkä vähän kömpelö - kirjoitus ei oikeasti vaatinut vähemmistöille hihamerkkejä, vaikka niin media päätyi yksituumaisesti tuomitsemaan. ”

Tässä näen ensimmäistä kertaa valtamedia myöntävän, että hihamerkkikohu perustui vääriin tietoihin ja todennäköisesti tahalliseen väärinymmärrykseen.

Seppo Lehto

Hommaforum-keskustelupalstalla on ihmetelty, miten Hirvisaari saattoi olla niin typerä, että kutsui Seppo Lehdon Eduskuntaan. Syy on varsin yksinkertainen. Seppo Lehto on tuomion pituudella mitattuna Suomen pahin sananvapausrikollinen.

Seppo Lehto sai reilu kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeustuomion useista herjauksista, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Itse en tiedä ketään muuta, joka olisi saanut sananvapausrikoksista sakkoja suurempaa tuomiota.

Jos Seppo Lehto olisi amerikkalainen, maan perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää kongressia säätämästä sananvapautta rajoittavaa lakia. Lehtoa ei Yhdysvalloissa olisi voitu tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta. Sen sijaan herjauksesta hänet olisi voitu tuomita, jos hänen väitteensä olisivat haitanneet hänen herjaamiensa henkilöiden ammatinharjoittamista.

Yhdysvalloissa herjaus on kuitenkin asianomistajarikos, joten yleinen syyttäjä ei olisi lähtenyt Seppoa näistä syyttämään. Lisäksi Sepon blogeissa olevat väitteet herjauksen kohteista olivat niin poskettomia ja räävittömiä, että kukaan täysijärkinen ei voinut niitä pitää totena. Tästä syystä Lehto olisi Yhdysvalloissa luultavasti jäänyt tuomitsematta. Koska Lehto ei mitä ilmeisimmin ole erityisen varakas eikä hän herjauksillaan ole tavoitellut tai saanut mitään taloudellista hyötyä, häntä vastaan ei kannattaisi lähteä käräjöimään Yhdysvalloissa.

Lehdon oikeudenkäynnissä herjauksen uhrit olivat joko poliitikkoja tai oikeuden virkamiehiä. Tämä sinänsä herättää epäilyn siitä, että järjestelmän edustajat suojelevat järjestelmää eli itseään. Lehto on perustanut törkyblogeja myös ”vähempiarvoisten” ihmisten nimissä. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan olleet  valtionsyyttäjän kanteessa mukana, vaan näiden olisi pitänyt itse vaatia oikeutta itselleen.

Lehdon tuomio oli siis väärä monella eri tavalla. Tuomiossa ei osoitettu mitään todellista vahinkoa, jota Lehdon kirjoitukset olisivat aiheuttaneet. Lisäksi vahingonkorvausten saajat olivat poliitikkoja ja virkamiehiä, joiden pitäisi asemansa perusteella kestää rankempaa arvostelua kuin tavallisen tallaajan. Tuomio oli lisäksi kohtuuton, koska Seppo Lehdon toiminta tuskin kiihottaa ketään vihaamaan samoja ihmisryhmiä, joita Lehdon kirjoituksissa rutiininomaisesti ”panetellaan ja solvataan”, koska niistä käy selvästi ilmi, että niitä ei kukaan normaalijärkinen voi ottaa vakavasti.

Kirjoitukset ovat toki vastenmielisiä ja alatyylisiä sekä loukkaavat niiden kohteita. Kuitenkin kirjoitukset ovat ”kansantaiteilijan” eli vähemmän ystävällisesti ”kylähullun” tuotoksia, joihin ei pidä suhtautua vakavasti. Niille voi itse kukin hihitellä tai sivuuttaa ne, koska ne toistavat samoja teemoja kirjoituksesta toiseen.

Hirvisaaren ”rikos”

Ns. ”nuivien” piirissä yleisin Seppo Lehtoon kohdistettu arvostelu koskee sitä, että Lehto ”kusee omiin muroihin” ja vahingoittaa maahanmuuttokriittisten pyrkimyksiä päästä salonkikelpoisiksi. Tämä argumentti voidaan helposti kumota vastaväitteellä. Jos Lehdon toiminta oikeasti vahingoittaa maahanmuuttokriittistä liikettä, onko liikkeellä ylipäänsä mitään oikeasti relevanttia annettavaa?

Lehdon vierailu ajoittui sopivasti samaan ajankohtaan kuin Jussi Halla-ahon lakialoite, jossa pyritään muuttamaan pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuitenkin jokainen itselleen rehellinen ihminen ei voi olla myöntämättä, että Halla-ahon aloitteella ei ole mitään mahdollisuuksia mennä läpi. Asia hautautuu lakivaliokuntaan, kuten Ylen journalisti radion Ykkösaamussa totesi mitenkään peittelemättä vahingoniloaan.

Valtamediassa ei ikinä keskustella lain mielekkyydestä tai sen ongelmista. Ainoa rikos, johon Hirvisaaren voi katsoa syyllistyneen, oli se, että hän vei keskustelun sivuraiteille eli Seppo Lehdon natsitervehdykseen. Lisäksi valtamedia sai taas aiheen spekuloida valtavirtapersujen ja maahanmuuttokriittisen falangin ristiriidoilla.

James Hirvisaarea voi arvostella monista asioista. Hänen kirjoituksensa ovat ehkä turhankin kärjekkäitä, ja niistä voi helposti luoda mediakohuja. Lisäksi hän ei ajattele muita maahanmuuttokriittisiä vaan vahingoittaa omalla toiminnallaan heidän menestysmahdollisuuksiaan. Hirvisaari siis kusee Seppo Lehdon tavoin omiin muroihin.

Toisaalta Hirvisaari pitää kiinni periaatteistaan. Kuten Helena Erosen twiittauksessa sanottiin, hän on kiusallisen oikeudentuntoinen. Hänelle ei ole tärkeintä poliittinen tarkoituksenmukaisuus tai oma poliittinen ura. Hänen mielestään jopa Seppo Lehdon kaltainen törkyturpa ansaitsee oikeutta, ja nykyinen oikeusjärjestelmä ei sitä hänelle tarjoa.

Seuraavissa vaaleissa potentiaalisen persujen äänestäjän kannattaa kysyä itseltään, tarjoaako persut mitään todellista vaihtoehtoa ns. ”vanhoille puolueille”. Onko kyseessä pelkästään valta-asemaan pyrkivä ryhmittymä, joka myy periaatteensa, jos hinta on sopiva? Onko sillä oikeasti merkitystä, osallistuvatko Perussuomalaiset seuraavaan hallitukseen vai eivät?

Joka tapauksessa James Hirvisaarelle tapahtumat ovat osoittaneet, että politiikassa kannattaa mieluummin valehdella uskottavasti, heittää omat liittolaiset susille ja syödä sanansa kuin olla James Hirvisaaren kaltainen periaatteen mies.