keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2023

Pahnan pohjimmaiset

 


Mistä tietää, että valtamedialla ei enää ole mitään sanottavaa Perussuomalaisiin liittyvässä kohussa? Sen tietää siitä, että kaikkein epärehellisimmät, katkerimmat ja vähiten uskottavat henkilöt päästetään sanomaan mielipiteensä.

HS päätti kysyä asiasta sekä entiseltä puheenjohtajalta että kahdelta entiseltä kansanedustajalta.

Helsingin Sanomat esittää näiden ihmisten toiminnalle kontekstin, joka on peräisin haastateltavilta mutta josta puuttuu jotakin. Kaikkia asioita ei kerrota.

HS:n jutussa annetaan ymmärtää, että kirkasotsaiset Simon Elo ja Tiina Elovaara pelastautuivat pahuuden valtaan joutuneesta puolueesta ja liittyivät vasta perustettuun Uusi Vaihtoehto-puolueesen (myöhemmin Sininen Tulevaisuus ja Siniset)

Todellisuudessa taustalla oli vuoden 2015 pakolaiskriisi, jonka aikana puheenjohtaja Timo Soini ei ollut tehnyt elettäkään sen edestä, että Suomen ulkoraja saataisiin tukittua siten, että  tulijavirta laantuisi. Sipilän hallitus oli naiivi ja kyvytön tekemään yhtään mitään.

Sipilän hallituksen ohjelmaan oli kirjattu joitakin maahanmuuttoon liittyviä kiristyksiä. Näitä ei kuitenkaan oltu toteutettu, kun tulijavirta iski päälle. On perusteltua sanoa, että suuri joukko Perussuomalaisten äänestäjistä oli pettynyt puolueen toimintaan pakolaiskriisissä. Puheenjohtaja ja Ulkoministeri Timo Soini ei tuntunut lainkaan piittaavan äänestäjien huolesta. Alkoi näyttää siltä, että Perussuomalaisten puoluejohdossa tapahtuisi dramaattisia muutoksia vuoden 2017 puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Mitä tapahtui?

Väistyvä puoluejohto oli valinnut oman ehdokkaansa puheenjohtajaksi. Hän oli europarlamentaarikko Sampo Terho, jota arvostettiin myös ns. nuivalla puolella. Puheenjohtajavaalissa hän oli kuitenkin selkeästi Soinin valitsema seuraajaehdokas. Toinen merkittävä ehdokas oli kansanedustaja Jussi Halla-aho.

Perussuomalaisessa puolueessa jäsenet päättävät luottamushenkilöistä suoraan. Ei ole olemassa mitään piirijärjestöjä, jotka valitsisivat kokousedustajat keskuudestaan. Tämä asetelma herätti levottomuutta sekä hallituskumppaneissa että Perussuomalaisten väistyvässä puoluejohdossa.

Tässä vaiheessa uskon, että väistyvällä puoluejohdolla oli jonkinlainen suunnitelma saada puolue hallintaansa siinä tapauksessa, että Sampo Terhoa ei valittaisi puheenjohtajaksi. Suunnitelmat menivät kuitenkin pieleen, koska yhtäkään vanhaan puoluejohtoon kytköksissä olevaa ei valittu puheenjohtajistoon. Jopa yleisesti pätevänä pidetty Jussi Niinistö jäi valitsematta.

Jäsenet olivat selkeästi sitä mieltä, että vanhaan puoluejohtoon kytköksissä olleita ei pidä valita johtoon lainkaan.

Siltä varalta, että näin kävisi, väistyvä puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini oli jo sopinut, että Halla-ahon tullessa valituksi toteutettaisiin järjestely, jossa osa Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä muodostaisi uuden ryhmän, joka sitten liittyisi hallitukseen Perussuomalaisten asemesta. Näin sitten kävikin värikkäiden ja paikoin tahattoman koomisten vaiheiden jälkeen. Perussuomalaisten ministeriryhmä jatkoi hallituksessa Uusi Vaihtoehto -ryhmässä. Näin hallitus saatiin pidettyä kasassa ja Perussuomalaisten ministeriryhmään kuuluneet säilyttivät paikkansa. Uusi vaihtoehto-ryhmään liittyivät  myös Simon Elo ja Tiina Elovaara. Itse asiassa he olivat ryhmän näkyvimmät jäsenet alkuvaiheessa, koska puoluehankkeen pääpukarit halusivat pysyä taustalla.

Pääpukarit pitivät kuitenkin uutta puoluetta lähinnä tilapäisenä virityksenä. Yksikään heistä, niin Timo Soini, kuin Jussi Niinistö ei koskaan ollut valtakunnallisissa vaaleissa ehdolla Sinisten riveissä.  Siniset ja heidän seuraajapuolueensa Korjausliike ei ole vielä koskaan saanut valtakunnallisissa vaaleissa yhtäkään edustajaa. Äänestäjät ovat armottomia puolueloikkareille. Toki pelkkä loikkaus ei tee poliitikosta kelvotonta mutta siihen liittyvä epärehellisyys tekee.

Timo Soini loikkasi, jotta hän saisi pitää ulkoministeripestinsä Sipilän hallituksessa kauden loppuun asti. Simon Elo ja Tiina Elovaara istuivat kansanedustajina kauden loppuun asti mutta heitä ei ole enää valittu valtakunnallisissa vaaleissa luottamustehtäviin.

Tiina Elovaara väitti aikanaan, että Jyväskylän puoluekokouksessa olisi nähty natsitervehdyksiä. Tämä väite oli valheellinen ja kertoo lausujansa liberaalista suhtautumisesta totuuteen. Luonnollisesti valeuutinen natsitervehdyksistä levisi valtamediaan. Todellisuudessa tervehtijät pyysivät puheenvuoroa puoluekokouksessa.

Elovaara väittää joutuneensa häirinnän kohteeksi. Itse en usko näitä väitteitä todeksi suoralta kädeltä.

Sinisiin loikanneet ovat julkisuudessa yrittäneet esiintyä ”maltillisina” verrattuna Halla-ahoa kannattaneisiin Perussuomalaisiin. Todellisuudessa Tiina Elovaara ja Simon Elo ovat pelkkiä poliittisia pyrkyreitä, jotka valitsivat vuonna 2017 väärin.  He myös väittävät tienneensä, millaisia ihmisiä Halla-ahon kannattajat olivat. Heille itselleen ei silti tuottanut vaikeuksia olla samassa puolueessa Halla-ahon kanssa. Kuten Soinille, myös vähäisemmille edustajille kuten Elolle ja Elovaaralle kelpasi kyllä ns. nuivan puolen tuoma vaalimenestys, johon Soini ei ilman Halla-ahoa ja hänen kannattajiaan olisi koskaan pystynyt.

HS:n kirjoituksen loppupuolella Timo Soini toteaa: ” ”Mutta virhe tietenkin tapahtui siinä, että tällainen porukka pystyi ottamaan puolueen sitten hallintaansa”, Soini sanoo.”

Timolle voi sanoa, että ilman Halla-ahon kannattajien ääniä hän ei koskaan olisi päässyt ulkoministeriksi. Kiittämättömyys on maailman palkka, sanotaan osuvasti.

Soini johti ennen jytkyjä eduskuntaryhmää, jossa oli muistaakseni viisi jäsentä. Veltto Virtanen oli yksi heistä, Lauri Oinonen muistaakseni toinen. Yhteensä edustajapaikkoja oli viisi. Tällaisen puolueen Tiina Elovaara ja Simon Elo olisivat saaneet ilman Halla-ahon kannattajien ääniä. Se tuskin olisi kunnianhimoiselle kaksikolle kelvannut.

Soinin, Elon ja Elovaaran tarinoille ei siis kannata antaa mitään painoa. Äänestäjä tunnistaa ketkun, kun hän sellaisen näkee.

9 kommenttia:

java valkonen kirjoitti...

Kiitos hyvästä historian kertauksesta! Totuus on hyvä pitää mielessä, se sulkee valheita levittävät suut! Mutta romahtaako Hesari? https://jaavaat666.blogspot.com/2023/07/hesarin-gallup-osoittaa-hesariin-ei.html

Bogreol kirjoitti...

Jotenkin tästä löytyy analogia parinkymmenen vuoden taakse Tanskaan. Kun Pia Kjærsgaard perusti puolueen ja alkoi saada kannatusta, myös demarit äänestivät sitä, niin sos.dem. pääministeri Poul Nyrup Rasmussen torjui ehdottomasti puolueen, totesi ettei se ole hallituskelpoinen, sisäsiisti. Sanottiin että Nyrup suhtautui uuteen puolueeseen erityisen kielteisesti, koska hänen isänsä oli ollut natsimielinen, ja halusi estää itseensä kohdistuvan arvostelun. Kun Tanskan kansanpuolueen kannatus sitten kasvoi niin, että se oli jo otettava hallitusneuvotteluihin, se oma-aloitteisesti jäi vain hallituksen tukipuolueeksi. Viime vaaleihin mentäessä puolue oli jo kutistunut, koska oli syntynyt sitä huomattavasti kovempaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavia pienpuolueita. Sosiaalidemokraatit ottivat itse myös tiukemman kannan maahanmuuttoon (osittain vain näennäisesti).

Perussuomalaiset joutuvat nyt samanlaisen paineen alle, heidät on saatava pois vallasta vaikka kuinka likaisin menetelmin, mielummin vielä hajoamaan. Rasismi on tietysti vain tekosyy, sopivasti nostattaa tunteita, saa ihmiset kadulle. Media ja oppositio ei säästele keinoja persujen syrjäyttämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä henkilöt pääsee vielä kommentoimaan nykyistä puoluetta.

Vielä surkeammin kävi Siniselle puolueelle.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/timo-soinilta-rajua-ryopytysta-perussuomalaisille-amatoorit-miten-meni-niin-kuin-omasta-mielesta/8722830

Pauli Vahtera kirjoitti...

Jussi Niinistö oli 2019 ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja sai 3200 ääntä.

Vasarahammer kirjoitti...

Pauli Vahtera: "Jussi Niinistö oli 2019 ehdokkaana"

Niin oli näköjään Sampo Terhokin. Sai 3118 ääntä.

Timo Soini ei koskaan ollut ehdolla Sinisten riveissä.

Lähtö Perussuomalaisista oli Timo Soinin projekti. Siinä mukana tuhoutui monen muunkin poliittinen ura. Mielestäni on perusteltua uskoa, että Terho ja Niinistö olisivat pärjänneet hyvin Halla-ahon johtamissa Perussuomalaisissa, jos he olisivat aikanaan valinneet toisin.

Jos tästä moraalitonta toimijaa halutaan etsia, niitä on vain yksi.

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi: "https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/timo-soinilta-rajua-ryopytysta-perussuomalaisille-amatoorit-miten-meni-niin-kuin-omasta-mielesta/8722830

Kyllä maailmaan mölyä mahtuu. Soini on vihjaillut pyrkivänsä Europarlamentaarikoksi Keskustan riveistä. Luultavasti Keskusta ei huoli Soinia. Jos huoliikin, läpipääsy ei ole mitenkään itsestään selvä.

Vasarahammer kirjoitti...

Bogreol: "pääministeri Poul Nyrup Rasmussen torjui ehdottomasti puolueen, totesi ettei se ole hallituskelpoinen, sisäsiisti. Sanottiin että Nyrup suhtautui uuteen puolueeseen erityisen kielteisesti, koska hänen isänsä oli ollut natsimielinen, ja halusi estää itseensä kohdistuvan arvostelun. Kun Tanskan kansanpuolueen kannatus sitten kasvoi niin, että se oli jo otettava hallitusneuvotteluihin, se oma-aloitteisesti jäi vain hallituksen tukipuolueeksi. Viime vaaleihin mentäessä puolue oli jo kutistunut, koska oli syntynyt sitä huomattavasti kovempaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavia pienpuolueita. Sosiaalidemokraatit ottivat itse myös tiukemman kannan maahanmuuttoon (osittain vain näennäisesti). "

Puoluekentän vakiintuneet toimijat eivät koskaan suhtaudu myötämielisesti uusiin kilpailijoihin. Siksi uusia toimijoita demonisoidaan, jos ne edustavat oikeistoa.

Uusi toimija joutuu puhdistautumisrituaaleihin, jos se pyrkii yhteistyöhän vakiintuneiden toimijoiden kanssa. Tämän kesän aikana Persut on käynyt läpi tällaisen puhdistautumisrituaalin.

Soinin kanssa vastaavaa ei tarvittu ja useimmat luultavasti ymmärtävät, miksi.

Soini oli tyytyväinen, kun sai itse mitä halusi. Puolueen tavoitteilla ei ollut niin suurta väliä.
Italiassa pääministeri Meloni on jo osoittautunut selkärangattomaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikessa tässä meidän pitää muistaa, että isossa kuvassa kyse on siirtymästä marxilaiseen totalitarismiin tai vastaavanlaiseen systeemiin. Ehkä lopulta kuitenkin Kiinan kaltaiseen fasismiin. Näistä meidän poliitikot ja toimittajat eivät kuitenkaan ymmärrä mitään vaikka meitä sinne vievätkin. Hyödylliset idiootit, kuten toveri Lenin sanoi.

Päätyökalut tässä mielestäni nyt ovat
1 Ilmastonmuutos
2 Maahanmuutto ja kaikki siihen liittyvä, joka on muuta kuin normaali ihmisten maahanmuutto
3 Covid-19, yleisesti ottaen tartuntataudit, joista saadaan hätätila ja valta WHO:lle

Näistä johdetaan ja napataan kaikenlaisia täsmätyökaluja. Ne ovat eri tasoisia. On Gretaa, LGBT-juttuja, elokapina, BLM, rasismia. Ja paljon muita. Nyt vanhat blogikirjoitukset

Kuten Vasara on jo monessa kirjoituksessa selittänyt, meitä ollaan viemässä Klaus Schwabin johdolla ja avustajiensa kanssa tähän totalitarismiin.

Pahnan pohjimmainen on hyvä sanonta, mutta mielestäni meidän pitää vielä odotella pahnan pohjimmaista.

JMP kirjoitti...

Kaikessa tässä meidän pitää muistaa, että isossa kuvassa kyse on siirtymästä marxilaiseen totalitarismiin tai vastaavanlaiseen systeemiin. Ehkä lopulta kuitenkin Kiinan kaltaiseen fasismiin. Näistä meidän poliitikot ja toimittajat eivät kuitenkaan ymmärrä mitään vaikka meitä sinne vievätkin. Hyödylliset idiootit, kuten toveri Lenin sanoi.

Päätyökalut tässä mielestäni nyt ovat
1 Ilmastonmuutos
2 Maahanmuutto ja kaikki siihen liittyvä, joka on muuta kuin normaali ihmisten maahanmuutto
3 Covid-19, yleisesti ottaen tartuntataudit, joista saadaan hätätila ja valta WHO:lle

Näistä johdetaan ja napataan kaikenlaisia täsmätyökaluja. Ne ovat eri tasoisia. On Gretaa, LGBT-juttuja, elokapina, BLM, rasismia. Ja paljon muita. Nyt vanhat blogikirjoitukset

Kuten Vasara on jo monessa kirjoituksessa selittänyt, meitä ollaan viemässä Klaus Schwabin johdolla ja avustajiensa kanssa tähän totalitarismiin.

Pahnan pohjimmainen on hyvä sanonta, mutta mielestäni meidän pitää vielä odotella pahnan pohjimmaista.