perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Tahallisesta ja tahattomasta väärinymmärtämisestä

Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta kaikki oleellinen on sanottu. Turun Sanomien alkuperäinen uutinen asiasta osoitti kuitenkin niin alhaista moraalia toimittajalta, että katsoin velvollisuudekseni ilmaista tukeni alkuperäisen blogikirjoituksen kirjoittajalle.

Ovatko turkulaiset oikeasti tyhmiä?

Kirjoitus oli satiiria ja se oli helppo ymmärtää sellaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin ehdottaa amerikkalaisille hampurilaisen kuvalla varustettuja hihamerkkejä. Ennen Erosen kirjoitusta vähemmistövaltuutettu oli närkästynyt siitä, että poliisi tarkistaa ”ulkomaalaisen näköisiltä” henkilöpapereita eli suomeksi valvoo lain noudattamista.

Eronen ”ehdotti” tapaa, jolla helpotettaisiin poliisin työtä. Jostain syystä tällainen ihmisten valvontaa lisäävä ehdotus ei kelpaa, ellei kohteena ole kantasuomalainen autoilija, jolta liikenneministeriö ihan tosissaan pyrkii rahastamaan lisää veroja gps-seurannan avulla. Turun Sanomat antoi uutisessaan ymmärtää, että Erosen ehdotus oli tehty vakavissaan:

”Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdottaa blogissaan ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä. Eronen kirjoittaa Uusi Suomi -verkkolehden blogipalvelussa, että hihamerkkien käyttönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja, sillä sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä ulkomaalaisilta henkilöllisyystodistuksia.”

On vaikea uskoa, että nimimerkki ”Turun Sanomat” olisi oikeasti ottanut kirjoituksen tosissaan. Jos oli, turkulaiset ovat oikeasti niin tyhmiä, kuin turkulaisvitsit antavat ymmärtää. Turkulaisille luetun ymmärtäminen tuottaa tuskaa. Taannoin Turussa loppui appelsiinimehun myynti kokonaan, koska purkissa luki: ”Ravistettava. Omas kakas.”

Todellisuudessa kyse ei luultavasti ole turkulaisten väitetystä tyhmyydestä vaan median sensaatiohakuisuudesta. Pahantahtoinen toimittaja voi suomalaismediassa kirjoittaa Perussuomalaisista ihan mitä tahansa totuudesta piittaamatta ja lukijoita riittää. Turun Sanomien tahallinen väärinymmärrys levisi myös maailmalle. Ruotsalainen Dagens Nyheter -sanomalehti kirjoitti tapauksesta mutta antoi hyvän lehtimiestavan mukaisesti tilaa Erosen kommenteille. Turun Sanomat ei näin vaivautunut tekemään.

Töppäyksiä

Toki Erosen kirjoituksen voi myös ymmärtää väärin ihan tahattomasti etenkin, jos lukee hänen kirjoituksiaan ensimmäistä kertaa. Kukaan hänen kirjoituksiaan pitempään lukenut ei kuitenkaan voi näin tehdä, jos on itselleen rehellinen. Jopa minä ymmärsin sen, vaikka itäsuomalainen huumori avautuu minulle yleensä huonosti.

Eronen ei kuitenkaan töpännyt vaan lähinnä Turun Sanomat häpäisi itsensä. Lehti yritti paikkailla munaustaan ja haastatteli rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta, joka vastasi pönäkästi:

”Hyvän maun ja rangaistavuuden väliin jää alue, jolle tämä nyt kuuluu. Jos kirjoituksessa olisi vaadittu vain yhdelle kansanryhmälle hihamerkkejä, silloin tilanne olisi toinen.”

Tolvasen tolvana lausunto kertoo vakavasta suhteellisuuden tajun puutteesta. Olikohan asiantuntijana haastateltu Tolvanen edes lukenut koko kirjoitusta vai luottiko hän sokeasti Turun Sanomien ”dzhurnalismiin”?

Toinen suuri tolvana on tuttuun tapaansa Uusi Suomi -verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko, joka poisti Erosen kirjoituksen verkkosivuilta. On vaikea ymmärtää, miksi niin moni jaksaa edelleen kirjoittaa kyseiseen blogipalveluun, jossa kirjoituksilla ja kokonaisilla blogeilla on taipumus siirtyä bittiavaruuteen varoittamatta.

Kolmas tolvana löytyy Perussuomalaisesta puolueesta, ja hän on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner, joka vaati Erosen erottamista tehtävistään. Ilmeisesti Turun Sanomien uutisen varassa elänyt ryhmänjohtaja ei ymmärrä, että median vääristeltyjen uutisten edessä ei kannata kyykistellä, koska kyykistelyä saa jatkaa loputtomiin eikä valtamedian suhtautuminen puolueeseen silti muutu nykyistä asiallisemmaksi. Jatkuva omien kurittaminen hajottaa puoluetta sisältä päin, jolloin tapahtuu juuri se, mihin tiedotusvälineet pyrkivät eli puolue hajoaa ja menettää uskottavuutensa.

Todellisuudessa valtamedia menettää ja on jo menettänyt suuren osan uskottavuudestaan, kun se lähtee tekemään uutisia tyhjästä. Lukijan kannattaakin suhtautua epäilevästi kaikkeen uutisointiin. Jokaisessa valtamedian uutisessa tapahtumia väritetään oikean ideologian mukaisiksi joko tahallisella vääristelyllä tai jättämällä olennaisia asioita kertomatta. Pelkkä kiire ja resurssien vähäisyys ei riitä selitykseksi vaan mukana on aimo annos tahallista ideologiasta johtuvaa vääristelyä, puutteellista ammattietiikkaa ja silkkaa ammattitaidottomuutta.

Pahinta näissä kohuissa ja yksittäisiin nettikirjoittajiin kohdistuvassa mielipidevainossa on se, että yhä useammat ihmiset välttelevät todellisten mielipiteidensä ilmaisua. Janne Suuronen kirjoittaa US-blogissaan Suomen henkisestä ilmapiiristä:

”Valtakunta, jossa joukolla käännytään valehtelun uhrin kimppuun. Valtakunta, jossa jopa omat käännetään valehtelun kohteeksi joutunutta vastaan.”

”Ja sitten todistetaan, että katsokaa, omatkin olivat samaa mieltä. Valehtelun uhri on suurin syyllinen hänestä kirjoitettuihin valheisiin.”

”...Valtakunta, jossa ihmiset vaikenevat pelosta. Pelosta työpaikan menettämisen suhteen. Pelosta joutua oikeuden eteen. Pelosta saada sakkoja, jopa vankeutta.”

Kannattaa lukea myös Yrjön kirjoitus. Siinä on hyvä vinkki persuille:

"...en minä haluakaan persujen olevan politiikan jääkentillä joku perinteinen piruettiluistelija, vaan Charleston Chiefs. Tietysti, jos tuon lauseen olisi sanonut joku persujen kansanedustaja, niin seuraava skandaali ulvoisi lööpeissä tyyliin Väkivallan uhka eduskunnassa! Perussuomalaisten kansanedustaja haluaa eduskuntaan kolmea kivitalon kokoista silmälasipäistä pitkätukkaa mäiskimään turpaan lehtereillä olevaa yleisöä!

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Suuri ja mahtava Eurostoliitto

Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina puhuttiin paljon, kuinka EU-jäsenyys ei näy ihmisten arjessa. Nyt 17 vuotta Suomen EU-jäsenyyden alkamisen jälkee ei enää voi sanoa samaa.

Sääntely ja arki

Nykyajan viihteellistynyt media ei juuri käsittele EU-asioita tai käsittelee vain, jos on tarve luoda EU:n huippukokouksista draamaa. Normaali sääntely ja sen valmistelu tapahtuu kuitenkin enimmäkseen medialta piilossa EU:n byrokratiassa. Mediaan tällainen sääntely pääsee vasta soveltamisvaiheessa.

Kävin viime lauantaina kaupassa tarkoituksenani ostaa kananmunia. Ensimmäisessä kaupassa kananmunat olivat loppu. Ajattelin, että kananmunien kaltaisia peruselintarvikkeita pitäisi modernissa länsimaassa olla saatavilla. Seuraavasta kaupasta kananmunia löytyikin, mutta laatikon vieressä varoiteltiin saatavuusongelmista, jotka johtuvat EU:n häkkikanaloita koskevan direktiivin ottamisesta käyttöön.

Mtv3:n uutinen kertoo yhden syyn kananmunien heikolle saatavuudelle:

”Vuodenvaihteessa voimaantullut EU-direktiivi kielsi perinteiset häkkikanalat. Isojen investointien edessä monet tuottajat lopettivatkin toimintansa.”

Sääntely on tehty hyvässä tarkoituksessa, kuten aina. Keskitetylle sääntelylle tyypilliseen tapaan mahdollisia seurauksia ei haluttu tai osattu kuvitella tai sitten niistä ei yksinkertaisesti piitattu. Kananmunien tuotanto ei ole erityisen kannattavaa bisnestä, joten uudenlaisen kanalan vaatimat investoinnit olivat monelle liikaa. Seuraukset näkyvät kauppojen hyllyillä.

Toinen jokapäiväinen asia, jossa EU näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä löytyy kotoa. Kun painaa valokatkaisijaa, kestää jonkin aikaa, ennen kuin lamppu oikeasti valaisee huoneen. Näin käy niissä kotitalouksissa, jotka eivät ennättäneet hamstrata hehkulamppuja, ennen kuin ne kiellettiin EU-direktiivin mukaisesti tietenkin.

Yhteistä näille molemmille päätöksille on se, että tavallinen kansalainen ei voi niistä valitaa mihinkään. Molemmat päätökset kuuluvat EU:n toimivaltaan eikä Suomen eduskunnalla ole niiden suhteen mitään sanomista. Kuluttajan ja kansalaisen ainoaksi tehtäväksi jää alistua siihen, mitä byrokraatit ovat kaukana Brysselissä päättäneet. Luonnollisesti kukaan ei ole päätöksistä vastuussa.

Stubb ja kerjäläiset

Eurooppaministeri Alexander Stubb edustaa modernia poliitikkoa puhtaimmillaan. Edustavan näköinen ja hyvän supliikin omaava Stubb näyttää ja kuulostaa hyvältä televisiossa. Stubb myös tuntuu edustavan jotakin muuta kuin Suomen kansaa. Hän on ikään kuin keskusvallan edustaja provinssissa ja pyrkii esittämän EU:n toimet hyviltä alamaisten kansalaisten silmissä.

Stubb närkästyi viime viikolla eduskunnassa, kun erityisesti Perussuomalaiset vaativat romanikerjäläisten siivoamista katukuvasta. Stubb totesi ylimysmäiseen tapaan:

”Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä.”

Se, että rikolliset Romanian romanit ryöstelevät ihmisiä Helsingin kaduilla ja likaavat elinympäristöä asuinalueillaan, ei Stubbia hetkauta. Yhden kansakunnan ”leimaaminen” sen sijaan on jotakin vallan kauheaa. Stubbilla on oma ratkaisunsa kerjäläisyyteen:

”Missään nimessä ei pidä lähteä kriminalisoimaan tällaista toimintaa, vaan puuttua sen syihin.”

Tänään nähtiin, mikä on Stubbin ratkaisu. Eurooppaministeri Stubb sopi Romanian ulkoministeri Christian Diaconescun kanssa, että romanialainen virkamies saapuu Suomeen auttamaan romanikerjäläisiä ja suomalaisia viranomaisia.

Stubbin ratkaisu näytti hyvältä televisiossa tai ainakin Stubb näytti hyvältä. Ratkaisun EU-dimensio osoitti epäilijöille, että maiden välisellä yhteistyöllä ongelmat ratkeavat. Tosin tuskin kukaan oikeasti uskoo, että yksi romanialainen virkamies muuttaisi yhtään mitään. Jos romanialainen virkamies olisi ratkaisu kerjäämiseen, Romaniasta ei tänne tulisi yhtäkään kerjäläistä.

Kerjäläiset, roskat, ulosteläjät ja rikollisuus jäävät edelleen tavallisten kansalaisten riesaksi. Eikä kerjäämisen syihinkään puututa, koska Stubbilla tai edes Suomen valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia poistaa Romaniasta käsin toimivaa järjestäytynyttä rikollisuutta puhumattakaan kerjäläisromanien antisosiaalisesta elämäntavasta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista.

Ainoa oikea ratkaisu on poistaa kerjäläiset maasta. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy uskalsi tehdä näin ja lähetti yli 10 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Myös monet muut EU-maat kuten Saksa, Italia, Tanska ja Ruotsi ovat noudattaneet samankaltaista politiikkaa.

Tapahtunut osoittaa, että EU:n yhtenä suurimmista saavutuksista pidetty vapaa liikkuvuus ja Schengenin sopimus ovat utopiaa. Tosipaikan tullen niistä ei piitata ainakaan kaikissa maissa.

Stubb poliittisena ajattelijana

Eurooppaministeri Stubbin blogi on ehtymätön tahattoman komiikan lähde ja naurattaisi, jos kyse ei olisi oikeasti vakavista asioista. Stubb iloitsi viime torstaina, kun EVA:n tutkimus näytti, että EU on suomalaisten keskuudessa suosittu. Hän analysoi nykyisen poliittisen kentän asetelmia:

”Olen puhunut paljon kansalaisten ja puolueiden jakautumisesta lokalisteihin ja globalisteihin. Mielestäni se näkyy myös tässä tutkimuksessa. Globalistit kannattavat kansainvälisyyttä, avoimuutta, vapaakaupaa, aktiivista toimintaamme Euroopan unionissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä sekä näkevät ne hyödyt ja mahdollisuudet, joita maahanmuutto Suomelle tuo. Lokalistit puolestaan vastustavat Euroopan unionia sekä pitävät maahanmuuttoa  ja vapaakauppaa uhkana kansalliselle identiteetille.”

Stubb pitää tietysti itseään globalistina ja edistyksen eturintaman kulkijana. Lokalismi on Stubbin itsensä keksimä olkiukko, jota voisi tutummin kutsua ”impivaaralaisuudeksi”. Todellisuudessa Stubb palvelee suomalaisen kannalta väärää isäntää. Hän edustaa ylikansallista byrokratiaa ja demokratian halveksuntaa pahimmillaan. EU ei tietysti edusta avoimuutta muuten kuin Stubbin puheissa. Todellisuudessa häkkikanala- ja hehkulamppudirektiivejä tehtailevan byrokratian henkinen koti löytyy Brezhnevin Neuvostoliitosta.

Tavallisen kansalaisen tehtäväksi jää kysyä, mihin tarvitsemme Stubbin kaltaisia narsistisia show-poliitikkoja ja EU:n byrokratiaa. Vastauksesta riippumatta Stubbin globalismissa kansalaisen tehtäväksi jää alistua mielettömiin direktiiveihin ja katsella Stubbin kaltaisten poseerausta televisiossa.

torstaina, maaliskuuta 22, 2012

Toulousen jihadisti

Tanskalaisessa lehdistössä ehdittiin jo spekuloida, että Toulousessa riehunut murhaaja edustaisi äärioikeistoa tai kyseessä olisi ”ranskalainen Breivik”. Median pettymykseksi Mohamed Merah ei ollut vasta- tai vihtajihadisti vaan ihan tavallinen islamistinen uskonsoturi.

Tavanomainen reaktio

Kun terroristi paljastui muslimiksi, median ja johtavien poliitikkojen reaktiot noudattivat tavanomaista kaavaa. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ehti jo kertomaan, mikä ei ainakaan ollut iskujen motiivi:

”Islaminuskolla ei ollut mitään tekemistä tämän miehen järjettömien tekojen kanssa. Ennen kuin hän tappoi juutalaisia lapsia, hän surmasi muita muslimeja.”

Sarkozy ei tietysti olisi voinut olla enempää väärässä. Entisestä pikkurikollinen Merahista tuli jihadisti nimenomaan vankilassa, jossa hän löysi isiensä uskon. Tuomion jälkeen hän hankkiutui Pakistanin ja Afganistanin rajaseuduille, jossa hän opetteli uskonsoturin taitoja.

Eikä toisen muslimin tappamista voi pitää mitenkään kummallisena, koska Merahin tappamat muslimit palvelivat vääräuskoisen Ranskan armeijassa. He olivat siis harhautuneet islamin oikealta polulta ja heidät sieti tappaa.

Tavanomaista oli myös se, että terrori-iskun jälkeen mediassa aletaan pelätä muslimeihin kohdistuvaa vastareaktiota. Yhtä tavanomaista on myös se, että vastareaktiota ei koskaan tule tai se jää erittäin vaatimattomaksi.

Monikulttuurin nurjien puolien tulo kaikkien nähtäville herättää myös hätähuutoja monimuotoisuuden puolesta. Brittiläisessä Guardian-sanomalehdessä David Meyer sanoo, että älkää antako Toulousen sammuttaa ranskalaista monimuotoisuutta. Kirjoittaja on itse juutalainen eikä havittele kostoa, mutta on mahdotonta kieltää, etteikö Euroopan kasvava muslimiväestö tekisi vähälukuisen juutalaisväestön elämää aiempaa epämiellyttävämmäksi ja vaarallisemmaksi.

Ylilyöntejä

Anders Breivikin joukkomurha tarjoaa poliittisesti korrekteille journalisteille uusia mahdollisuuksia selittää pois islamistinen terrorismi. Vasemmistolaisen Aftonbladetin kolumnisti Oisin Cantwell kirjoittaa, kuinka Merah ja Breivik ovat pelottavan samanlaisia.

Oisin järkeilee:

”Samankaltaisuudet Norjan ja Ranskan terroristien välillä ovat niin ilmiselviä, että niistä voi ja pitää keskustella.”

”Kaksi nuorta miestä on antanut itselleen luvan murhata lapsia ja lähteä ristiretkelle sen puolesta, mitä he pitävät oikeana.”

Oisinin järkeilyssä on yksi ongelma. Siinä missä Merah edustaa laajalle levinnyttä ja laajalti kannatettua verkostoa, Suuruudenhulluista harhoista kärsivä Breivik puolestaan kuuluu ”temppeliritareihin”, jonka ainoa jäsen on Breivik itse. Breivikin lähipiiri ei tiennyt miehen puuhista mitään. Merahin veljeltä sen sijaan löydettiin räjähdysaineita.

Eikä Merah itse asiasa ollut mikään kovin paha poika ainakaan Erkki Tuomiojan suosikki-islamisti Tariq Ramadanin mukaan. Tämä kirjoittaa blogissaan:

”Mohamed Merahin ongelma ei ollut uskonto eikä politiikka. Ranskan kansalainen, joka ei ole löytänyt paikkaansa, arvokkuuttaan tai elämänsä tarkoitusta, löysi kaksi poliittista päämäärää halveksuntansa ilmaisuun: Afganistanin ja Palestiinan kansat. Hän hyökkää symboleja vastaan, armeijaa sekä tappaa juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja erottelematta. Hän ilmaisee hämmentyneen nuoren miehen ajatuksia, jotka eivät ole peräisin islamin arvoista eikä rasistisista ja antisemitistisistä ajatuksista.

”...poika raukka, syyllinen ja tuomitsemisen arvoinen epäilemättä, vaikka hän on itse sellaisen sosiaalisen järjestyksen uhri, joka on tuominnut hänet ja miljoonat muut marginaaliin ja hylkää hänen kansalaisoikeutensa siihen liittyvine tasa-arvoisine oikeuksineen ja mahdollisuuksineen.”

Ramadanin runollisuus tekee Merahista itsestään uhrin, vaikka Merah surmasi lapsia kylmäverisesti, kuvasi surmatyöt tarkoituksenaan julkaista ne internetissä ja tappoi nimenomaan juutalaisia siksi, että nämä olivat juutalaisia. Myös Mumbain terrori-iskuissa vuonna 2008 tarkoituksena oli tappaa juutalaisia ja siinä myös onnistuttiin. Rabbi Gavriel Holtzberg surmattiin vaimoineen äärimmäisen julmalla tavalla.

Koska Merah on muslimi ja uhri, hänen tekoaan ei selitetä ”rasistisena viharikoksena” vaan poliittisena tekona, jonka perimmäisenä syynä ovat Merahin kokemat vääryydet. Israelin väitetty sorto lieventää aina rikosta silloin, kun muslimi tarkoituksellisesti tappaa juutalaisia.

Jos Merah oikeasti olisi samanlainen kuin Breivik, häntä pidettäisiin rasistina ja ”äärioikeiston” vihamielistä retoriikkaa syytettäisiin tapahtuneesta. Nyt yksikään journalisti ei syytä imaameja tai vankiloissa da'wa-työtä tekeviä muslimeja tapahtuneesta.

Lisäys 23.3.  Helsingin Sanomien juttu näyttää erinomaisesti, miten olennaisia asioita jätetään kertomatta silloin, kun pahantekijä edustaa toiseutta. Missään ei mainita sanoja islam, jihad tai edes terrorismi. HS ja suomimedia laajemminkin puhuu "sarjamurhaajasta".

tiistaina, maaliskuuta 20, 2012

Marianne Lydén ja vastajihad

Hufvudstadsbladetin journalisti Marianne Lydén julkaisi äskettäin kirjan ”Jag är inte racist. Jag vill bara ha främlingsfientliga röster”. Vasta äskettäin löysin Magma-sivustolta otteen kirjasta, jossa myös tämä blogi mainitaan sivulauseessa. En ole lukenut Lydénin kirjaa, mutta otoksesta saa luultavasti kohtalaisen käsityksen sisällön tasosta.

Counterjihad, Breivik ja Halla-aho

Otos pyörii viime kesältä tuttujen teemojen ympärillä. Lydén on lukenut Jussi Jalosen blogia, josta kirjan avainkohdat mystisestä vastajihadista on poimittu. Halla-aho ja Ruotsidemokraatit yhdistetään massamurhaaja Anders Breivikiin aivan samalla tavalla kuin Helsingin Sanomien artikkelissa viime heinäkuussa tai Jussi Jalosen blogikirjoituksissa.

”En ole lainkaan yllättynyt, että norjalainen massamurhaaja ylisti Halla-ahoa manifestissaan.”

”Gates of Viennalla esiintyy usein kirjoituksia norjalaiselta bloggari Fjordmanilta, joka oli yksi Breivikin tärkeimmistä inspiraation lähteistä. Breivik kuulemma löysi Fjordmanin blogista Halla-ahon sitaatin.”

Tässä kohdassa Lydén muuntelee totuutta tarkoitushakuisesti. Fjordman siteerasi Halla-ahoa, ja kyseinen kirjoitus oli yksi monista, jonka Breivik kopioi sellaisenaan manifestiinsa. Käsitys, että kyseinen Halla-aho-sitaatti olisi erityisesti inspiroinut Breivikiä, on syntynyt Lydénin omassa mielikuvituksessa.

Gates of Vienna -sivusto korotetaan ”liikkeen merkittävimmäksi internet-sivustoksi”. Virginian osavaltiossa asuvan keski-ikäisen pariskunnan ylläpitämästä sivustosta rakennetaan salamyhkäisen järjestön pääpaikka. Tapa on tuttu Jussi Jalosen kirjoituksista, joita Lydén siteeraa.

Tundra Tabloids -blogin ylläpitäjä KGS:stä rakennetaan aasinsilta Debbie Schlusseliin, joka Lydénin mukaan kirjoitti blogissaan, että Utöyan uhrit olivat vihantäyteisiä, etuoikeutettuja nuoria, jotka boikotoivat juutalaisia ja liittoutuivat juutalaisten murhaajien kanssa. Tästä syystä he saavat syyttää tapahtuneesta itseään. Schlusselia nimitetään ”ultrakonservatiiviksi”, mikä kertoo jälleen kerran Lydénin tarpeesta demonisoida ja rakentaa pahaenteisiä yhteyksiä kunnon salaliittoteoreetikon tavoin.

Utöyalla Työväenpuolueen nuoret todellakin harjoittelivat Israelin boikotointia, kun Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Store vieraili siellä. Suomalaismediassa tätä asiaa ei kerrottu. Luonnollisesti tämä ei tee Breivikin teosta mitenkään oikeutettua.

Journalisti Lydén jatkaa Breivik-rinnastuksiaan:

”Ei voi kieltää, että Åkesson kuulostaa Ekerothilta, joka kuulostaa Halla-aholta, joka puolestaan kuulostaa Breivikiltä. Vain viimeksi mainittu on syyllistynyt joukkomurhaan Norjassa. Muut ovat syyttömiä ja ovat vaihtelevilla tavoilla yrittäneet tekeytyä uhreiksi. Tämä on melko vastenmielistä.”

Lydén ei ymmärrä, että nettikirjoituksista on pitkä matka joukkomurhaan. Lydén itse pyrkii yhdistämään Halla-ahon ja Breivikin toisiinsa. Lydénin kollegat eri tiedotusvälineissä yhdessä joidenkin poliitikkojen kanssa pyrkivät varsin pian tapahtuneen jälkeen vierittämään vastuuta Breivikin teoista Fjordmanille, Halla-aholle ja Ruotsidemokraateille. Mielestäni tämä oli paljon vastenmielisempää kuin edellä mainittujen poliitikkojen väitetty uhriutuminen. Toimittajien ja vasemmistopoliitikkojen sensuurihenki tuntui tapahtumien jälkimainingeissa ajoittain hyytävältä.

Eikä Breivik kuulunut mihinkään Counterjihad-liikkeeseen vaan Temppeliritareihin, jonka Breivik on itse kehittänyt omassa häiriintyneessä mielessään. Hänen lisäkseen muita temppeliritareita ei ole poliisitutkimuksissa löydetty.

Laskelmoiva opportunisti

Otoksen lopuksi Lydén maalaa poliitikko Jussi Halla-ahosta kuvaa laskelmoivana opportunistina. Lähteenä on käytetty Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden puolesta nimienkeräyskampanjaa vetänyttä Juha Mäki-Ketelää:

”Mäki-Ketelän mukaan nimienkeräys Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden puolesta pakotti Timo Soinin ottamaan Halla-ahon vakavasti.”

”Tämä varmisti hänen paikkansa Perussuomalaisten listoilla eduskuntavaaleissa. Ilman tätä pientä näytöstä Soini olisi heittänyt Halla-ahon ulos Perussuomalaisista, kuten hän on aiemmin heittänyt muita hänen asemaansa uhkaavia henkilöitä.”

”Mäki-Ketelä näkee Halla-ahon poliittisena pelurina, joka on taitavasti rakentanut julkisuuskuvaansa. Itsensä Mäki-Ketelä näkee työkaluna, jonka Halla-aho heitti sivuun, kun kaikki ei toiminut hänen haluamallaan tavalla.”

Itse tapahtumia sivusta seuranneena en voi pitää tuota täysin totuudenmukaisena. Tuolloin Halla-aholla oli vaihtoehtoina ryhtyä uuden poliittisen liikkeen johtohahmoksi tai jatkaa Perussuomalaisissa. Molemmissa vaihtoehdoissa oli hyvät ja huonot puolensa, joita itsekin aikanaan analysoin.

Nykyaikaisena journalistina Lydén ei vaivaudu tonkimaan Mäki-Ketelän taustoja. Soini nimittäin näki Mäki-Ketelän puolueen hajottajana. Tony Halmeen muistelmissa kerrotaan, kuinka Halmeen eduskunta-avustaja Veikko Vallin ja Juha Mäki-Ketelä suunnittelivat Halmeen eroa Perussuomalaisista ja uuden puolueen perustamista.

Analyysi puuttuu

Lydénin kirja sisältää otoksen perusteella lähinnä hämärien kytkösten rakentelua ja demonisointia. Analyysia ilmiöiden syistä ei löydy yhtään enempää kuin Jussi Jalosen blogista. Jopa kirjaa arvostellut Erkki Tuomioja tuntuu ymmärtävän tämän:

”Se mitä Lydénin muutoin mainiosta kirjasta kokonaan puuttuu on itse maahanmuuton ja maahanmuuttajien kotoutumisen analyysi ja yrityskin ymmärtää tai edes selittää niitä asioita, jotka "maahanmuuttokriittisyyttä" ja sen käyttöä poliittisessa onnenonginnassa Suomessakin ruokkivat.”

Itse en usko, että Tuomiojakaan pääsisi analyysissaan tuloeroja ja eriarvoisuutta pitemmälle. Toisin kuin Lydén hän luultavasti edes yrittäisi analysoida eikä pelkästään mustamaalata rakentelemalla epämääräisiä kytköksiä.

Analyysia ei ole itse asiassa kovin vaikea tehdä, koska epäluulo islamia kohtaan ei ole syntynyt tyhjästä ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat todellisia. Eurabiasta on valitettavasti tehty salaliittoteoria, vaikka Bat Ye'orin kirja ei niinkään maalaile tulevaisuuden dystopiaa vaan esittää asiakirjalähteiden perusteella käsityksen syistä, joiden takia Euroopan maiden politiikka muuttui arabimyönteisemmäksi ja Israelia kohtaan vihamielisemmäksi. Bat Ye'or esitetään Jalosen ja Lydénin kirjoitelmissa höperehtivänä salaliittoteoreetikkona, vaikka hän on tehnyt ihan oikeaa historiantutkimusta esimerkiksi ei-muslimien asemasta islamilaisessa yhteiskunnassa.

Pääsin itsekin kirjan sivuille. Allekirjoittanutta Lydén luonnehtii sellaiseksi, jolla taistelu ”islamisoitumista” vastaan on sydämen asia ja joka tästä syystä esiintyy Gates of Viennan sivuilla. Hänen mukaansa olen yksi kolmesta vastajihadistien liikkeeseen kuuluvasta suomalaisesta yhdessä KGS:n ja Jussi Halla-ahon kanssa. Tämä ei imartele mutta ei erityisemmin enää ärsytäkään.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2012

Kun liberaali yhteiskunta pakottaa

Otsikko näyttää ristiriitaiselta, koska teoriassa liberaali yhteiskunta sallii ihmisten elää haluamallaan tavalla oman vakaumuksensa mukaisesti. Käytännössä liberaali yhteiskunta ei ole oikeasti liberaali, koska silläkin on oma normistonsa, joka ylittää kaikki muut normistot. Tämä ominaisuus käy ilmi parhaiten esimerkkitapausten kautta.

Ristiriipus työpaikalla

Kaksi brittinaista haastoi Britannian valtion oikeuteen, kun heiltä kiellettiin työpaikallaan ristiriipuksen käyttö. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Britannian valtio joutuu ottamaan kantaa kristittyjen oikeuteen kantaa riipusta työpaikallaan.

Tapaus sinänsä kertoo vain maassa vallitsevasta poliittisesta korrektiudesta, jossa muslimien oletettu alhainen loukkaantumiskynnys pakottaa muut sopeutumaan heidän elämäntapaanssa. Britannian valtio perustelee oman näkemyksensä mielenkiintoisella tavalla. Valtio väittää, että riipusta ei tarvitse sallia, koska kristinusko ei vaadi riipuksen käyttämistä.

Perustelussa on kaksi ongelmaa. Ensiksi on kyseenalaista, että ne, jotka vaativat kovimpaan ääneen, saavat tahtonsa läpi. Tällöin kaikkein tiukimmin uskonnollisista määräyksistä kiinnipitävät pääsevät sanelemaan, mitä heidän yhteisönsä jäsenet voivat tehdä. Toiseksi voi kysyä, onko valtion tehtävä ottaa kantaa eri uskontojen opillisiin kysymyksiin.

Periaatteessa musliminaisten päähuivi voitaisiin kieltää samalla perusteella. Jos Britannian valtio on kelvollinen tulkitsemaan kristinuskon opinkappaleita, se voi aivan hyvin tulkita maltillisesti, että islam ei pakota musliminaisia käyttämään päähuivia. Näin ei kuitenkaan toimita, vaan naispuolisille muslimipoliiseille on kehitetty oma univormu, johon kuuluu osana päähuivi.

Päähuivin ja ristiriipuksen välillä on muitakin eroja. Tuskin kukaan sukulainen tai seurakunnan jäsen pakottaa yksittäistä naista pitämään ristiriipusta. Päähuivin pitäminen ei taas kaikissa tapauksissa ole vapaaehtoista vaan perheen, suvun ja yhteisön sosiaalisen kontrollin pakottamaa. Sallimalla päähuivin käytön työpaikalla Britannian valtio viestittää, että se hyväksyy muslimien harjoittaman sosiaalisen kontrollin mutta ei yksittäisen kristityn halua ilmaista uskoaan julkisesti.

Todellisuudessa ristiriipus on pelkkä väline, jonka avulla osoitetaan, miten Britannian valtio ei epäröi kaventaa kristittyjen uskonvapautta samalla, kun se kohtelee islamia silkkihansikkain. Telegraphin kirjoituksen lopussa tv-kokki Delia Smith syyttää militantteja uusateisteja ja vakaumuksellisia sekularisteja yrityksistä ajaa kristityt marginaaliin. Mielestäni Smith etsii tässä syntipukkeja eikä ymmärrä ongelman todellista luonnetta.

Obama, Sandra Fluke ja ehkäisy

Yhdysvalloissa poliittiset kysymykset muodostuvat helposti periaatteelliseksi kiistoiksi. Näin kävi, kun presidentti Barack Obaman hallinto halusi pakottaa uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämät instituutiot sisällyttämään ehkäisyn osaksi sairausvakuutusta.

Suuri osa Yhdysvaltojen kouluista, yliopistoista ja sairaaloista on katolisen kirkon ylläpitämiä, joten katoliset instituutiot olisi pakotettu toimimaan vastoin oppejaan. Valtio olisi näin puuttunut uskonnollisten yhteisöjen autonomiaan tavalla, joka olisi voitu tulkita perustuslain vastaiseksi.

Tarinassa on tietysti toinen puoli eli se, että on olemassa tiettyjä vakavia sairauksia, joiden hoito ilman vakuutusta tulisi kalliiksi. Demokraatit, jotka kannattavat ehkäisyn sisällyttämistä sairausvakuutukseen, käyttivät munasarjojen monirakkulaoireyhtymää keppihevosenaan lain hyväksymiseksi.

Varsinainen kohu syntyi, kun kongressin demokraatit kutsuivat Sandra Fluke -nimisen oikeustieteen opiskelijan puolustamaan ehkäisyn sisällyttämisen pakkoa sairausvakuutukseen. Konservatiivinen radiopersoona Rush Limbaugh kommentoi Fluken esiintymistä alatyylisesti ja joutui pyytämään kommenttejaan anteeksi.

Konservatiivien näkemyksen mukaan kaikki vakuutuksen ottajat joutuvat osallistumaan kustannuksiin, jotka johtuvat yksittäisen henkilön sukupuolielämästä. Vastapuolella taas on feministinen näkemys naisten oikeuksista.

Sukupuoli ja vakuutus

Sukupuolesta päästään tasa-arvoon ja syrjintäkieltoon eli liberaalin yhteiskunnan kaikkein pyhimpään. EU:n tuomioistuin päätti äskettäin, että kansalliset poikkeukset, joiden mukaan sukupuoli vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen, ovat ristiriidassa tasa-arvoa ja syrjintäkieltoa koskevan periaatteen kanssa.

Vakuutusten myynti on liiketoimintaa, jonka kannattavuus perustuu suurelta osin todennäköisyysarvioihin vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi vedonvälitys. Vakuutusyhtiössä arvioidaan todennäköisyys, jolla yhtiö joutuu maksamaan korvaus vakuutuksenottajalle. Yhtiöllä on rajalliset keinot selvittää tarkat tiedot vakuutuksenottajan todellisesta riskistä. Siksi käytetään tilastoja, joissa yhtenä parametrina on tähän saakka saanut käyttää vakuutuksenottajan sukupuolta.

Liikenteessä nuorten miesten todennäköisyys joutua onnettomuuksiin on tilastojen mukaan suurempi kuin nuorten naisten. Vastaavasti keski-ikäisten naisten korvattavien liikennevahinkojen todennäköisyys ylittää keski-ikäisten miesten vastaavan. Tämän tiedon avulla vakuutuksen myyjä voi hinnoitella vakuutuksen eri tavalla eri asiakasryhmille.

Samalla tavalla parturit ja kampaamot eivät enää nykyisin saa hinnoitella miesten hiustenleikkuuta halvemmaksi kuin naisten vastaavaa. Hinnoittelu perustuu kokemukseen tai todennäköisyysarvioon samalla tavalla kuin vakuutustenkin. Miesten hiustenleikkuun kustannukset ovat keskimäärin alhaisemmat kuin naisten, ja lisäksi miehet eivät käytä kampaamopalveluita yhtä paljon kuin naiset.

Eli liberaali yhteiskunta pakottaa yksityiset yritykset ja uskonnolliset yhteisöt noudattamaan omia normejaan eli täydellistä syrjimättömyyttä. Eri ryhmien tasa-arvo tarkoittaa lopputuloksen tasa-arvoa, joka yritysten kohdalla mitataan rahassa, kun taas uskontojen kohdalla vaativin ja herkimmin loukkaantuva saa eniten.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Mullah Krekar ja Turun kurdit


Journalistiliiton lehden kirjoitus toimittaja Heikki Kauhasesta paljastaa selkeästi, että yhteydet Mullah Krekarin Norjassa järjestämän mielenosoituksen ja Turussa asuvien kurdien vastaavan välillä ovat selkeät.

Turun Sanomien toimittaja Kauhanen pääsi viime joulukuussa haastattelemaan Norjassa asuvaa terroristijärjestö Ansar al-Islamin entistä johtajaa Mullah Krekaria. Haastattelu näytettiin Mtv3:n 45 minuuttia -ohjelmassa, jossa Krekar sai vapaasti esitellä jyrkän länsivastaisia mielipiteitään.

Tavallisen toimittajan voi olla vaikea päästä haastattelemaan Krekarin kaltaista henkilöä, mutta Kauhasella oli suhteet kunnossa:

”Olen viettänyt paljon aikaa maahanmuuttajien seurassa, tutustunut ja hankkinut heidän luottamuksensa. Sen ansiosta minulla on yhteyksiä joka puolelle maailmaa.”

Pelkästään tämä ei riitä, vaan Kauhanen on lisäksi muslimi ja hänen islamin tuntemukseensa luotetaan muslimipiireissä. Idean Krekarin haastattelusta Kauhanen sai Journalisti-lehden mukaan seuraavasti:

”Mullah Krekarista Kauhanen kiinnostui, kun tutut kurdit puhuivat usein hengellisestä johtajastaan. Lopulta hän kysyi, voisivatko he auttaa haastattelun järjestämisessä. Sattumalta Turkuun oli juuri tulossa mullahin tuttuja.”

Monelle voi tulla yllätyksenä, että Krekarin kaltainen henkilö nauttii suurta arvostusta Turussa asuvien kurdien keskuudessa. Krekar on heille ”hengellinen johtaja”. Henkilö, joka on itse johtanut islamistista terroristijärjestöä ja joka ylistää puheissaan Theo van Goghin murhaaja Mohammed Bouyeria, Osama bin Ladenia, Ayman al-Zawahiria ja muita tunnettuja terroristeja, on ”hengellinen johtaja”.

Krekar on ollut YK:n terroristilistalla vuodesta 2006 lähtien ja Norjassa hänet on todettu uhaksi kansalliselle turvallisuudelle.

Kauhanen raportoi mielenosoituksesta

Sattumoisin sama toimittaja kertoi Turun Sanomien videolla, kuinka joukko Kurdeja oli lähdössä Norjan suurlähetystön eteen osoittamaan mieltä Koraanin polttamista vastaan. Alkujaan kaksi kurdia oli polttanut useita sivuja Koraanista ja julkaissut videon Youtube-palvelussa. Mullah Krekar puolestaan joutui oikeuteen, kun hän oli esittänyt tappouhkauksia Koraanin polttaneille henkilöille (Norjan TV2:n raportti).

Norjassa järjestettyä Koraanin polttoa vastusavaa mielenosoitusta varten perustettiin Facebook-ryhmä, jossa mm. kerrottiin, että Koraanin polttajat asuvat Drammenin kaupungissa. Ryhmässä myös suunniteltiin Koraanin polttoon syyllistyneiden tappamista.

En tiedä, onko Suomessa perustettu Facebook-ryhmää mielenosoitusta varten. Joka tapauksessa yhteydet Krekarin ja suomalaisten mielenosoittajien välillä ovat selkeät. Silminnäkijäraportin mukaan mielenosoituksessa kuului häiritsevän paljon Allahu Akbar -huutoja.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2012

Islam vaatii taas kunnioitusta


Viime aikoina on saatu huomata, mitä seuraa, kun länsimaat ottavat toiminnassaan huomioon muslimien uskonnolliset tunteet. Mikko Mäkinen kertoo viimeisimmässä blogikirjoituksessaan anteeksipyyntöjen vaikutuksesta, joka on siis täysin päinvastainen, kuin mitä muslimien uskonnollisia tuntoja mielestään kunnioittavat anteeksipyytäjät kuvittelevat.

Mäkisen mukaan:

”Sekä Jyllandspostenin että pastori Terry Jonesin tapahtumien aikana Lähi-idässä asuneena väitän, että länsimaista tulleet anteeksipyynnöt vahvistivat muslimimaailmassa niitä piirejä, jotka ovat kaikin tavoin länsimaiden vannoutuneita vihollisia. Ne kokivat anteeksipyynnöissä länsimaisten arvojen heikentymisen ja käyttivät tilannetta hyväkseen. Tämä mediajulkisuuden sallima hyväksikäyttö kohdistui nimenomaan länsimaista vapautta tavoittelevia muslimimaailman poliittisia liikkeitä vastaan. Rajuilla mielenosoituksilla haluttiin vahvistaa islamilaisia arvoja ja samalla polkea sitä muslimimaailmassakin orastavaa ilmaisuvapautta, joka on kaiken muun länsimaisen vapauden perusta.”

Mitä enemmän ”osoitetaan kunnioitusta” pyytelemällä anteeksi länsimaista sananvapautta, sitä röyhkeämpiä uusia vaatimuksia uskalletaan esittää.

Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sen jälkeen, kun Matti Vanhanen pyysi maailman muslimeilta anteeksi sitä, että Jyllands Posten -sanomalehden Muhammad-pilakuvat julkaistiin Suomen Sisu -järjestön internet-sivulla. Vanhasen Kuwaitin matkan jälkeen esitetty anteeksipyyntö tuntui aikanaan käsittämättömältä, mutta nykyisin moinen tuskin enää aiheuttaisi vastaavaa kohua edes internetissä.

Kaksoisstandardi

Suomessa on otettu käyttöön vanha jumalanpilkkapykälä, jolla profeetta Muhammadin elämää liian suorasukaisesti kommentoivat henkilöt tuomitaan oikeudessa. Oikeudenkäynnit ovat osoittaneet, että islamin profeetta Muhammad nauttii Suomen valtion erityissuojelua, kun taas kristinuskon pyhät asiat ovat vapaata riistaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n johtaja Mark Thompson myönsi suoraan, että BBC pilkkaa Jeesusta mutta ei Muhammadia. Thompson perusteli edustamansa yhtiön politiikkaa väittämällä, että Muhammadin pilkkaaminen voi vaikuttaa tunteisiin samalla voimalla kuin törkeä lapsiporno. Jeesus taas on vapaata riistaa, koska kristinuskolla on ”leveät hartiat” ja vähemmän sidoksia etnisyyteen.

Viime vuonna BBC:n uutisankkuri Peter Sissons myönsi, että kristityjä saa vapaasti loukata mutta muslimeja ei. Kristittyjä voi loukata, koska he eivät Sissonsin mukaan tee mitään, kun heitä on loukattu. Toimittaja vahingoittaa uraansa, jos hän poikkeaa tässä asiassa BBC:n linjalta.

Turussa asuvat kurdit vaativat anteeksipyyntöä

Norjassa asuva kurditaustainen imaami Mullah Krekar esiintyi äskettäin mielenosoituksessa Oslon keskustassa, jossa Krekar mm. ylisti Theo van Goghin murhaaja Mohammad Bouyeria. Krekar on Norjassa joutumassa oikeuteen, koska hän on uhannut kahden Norjassa asuvan kurdin henkeä. Nämä olivat polttaneet Koraanin ja julkaisseet tästä kuvan internetissä. Tapaus on tosin jo kaksi vuotta vanha.

Sattumoisin Suomen Turusta lähti joukko mielensoittajia viemään Norjan suurlähetystöön kirjelmää, jossa vaadittiin Koraanin polttajille rangaistusta. Mielenosoittajien kylteissä todetaan, että Koraanin polttaminen on rikos eikä sananvapautta. Haastateltavat vaativat Koraanin polttamista kieltävän lain lisäämistä lainsäädäntöön.

On epäselvää, millainen yhteys Suomessa asuvien kurdien järjestämällä mielenosoituksella on Mullah Krekariin, jota on jo monta vuotta yritetty karkottaa Norjasta mutta jonka karkoitusta ei ole pystytty panemaan täytäntöön, koska Krekaria uhkaa kotimaassaan Irakissa kuolemantuomio.

Mielenosoittajat eivät ilmeisesti tiedä, että Suomessa Koraanin polttamisesta luultavasti saisi jo rangaistuksen uskonrauhan rikkomisesta.

Kunnioitus ansaittava

Turusta lähteneet mielenosoittajat vaativat myös uskontojen kunnioittamista. Todellisuudessa he eivät vaadi kunnioitusta muille uskonnoille kuin islamille. Islam itse ei erityisesti rohkaise kunnioittamaan muita uskontoja, minkä voi todeta mm. Koraanista ja muslimien käytännön teoista.

Saudi-Arabiassa sijaitsee kaksi islamin pyhintä kaupunkia Mekka ja Medina. Maahan ei saa viedä minkäänlaista kristillistä kirjallisuutta ja sellainen poltetaan löydettäessä. Vastikään ”vapautetussa” Libyassa häpäistiin Toisen maailmansodan aikaisia hautoja. Oheisella videolla voi katsella, kuinka islamistit potkivat hautakiviä kumoon brittiläisellä sotilashautausmaalla asiaan kuuluvien Allahu Akbar -huutojen säestyksellä. Britannia oli mukana Gaddafin kaatamiseen johtaneissa sotatoimissa.

Kun palestiinalaisterroristit pakenivat vuonna 2002 Israelin sotilaita Jeesuksen syntymäkirkkoon Bethlehemissa, he käyttivät Raamatun sivuja vessapaperina. Terroristien jäljiltä kirkosta löytyi tupakantumppeja sekä tyhjiä viski-, viini- ja shampanjapulloja.

Mistään vastavuoroisuudesta uskontojen kunnioittamisessa on siis täysin turha puhua. Jos kunnioittaa islamia yhtä paljon, kuin islam kunnioittaa muita uskontoja, voi hyvällä omatunnolla käydä tuikkaamassa Koraanin tuleen tai käyttää sen sivuja vessapaperina. Tämä voi tosin olla fyysisesti vaarallista ja saattaa johtaa Suomessa tuomioon oikeudessa, jos sen tekee julkisesti.

Ainoa asia, joka pitää yllä islamin kunnioitusta, on väkivallan uhka. Se on myös ainoa kunnioituksen muoto, jota uskontojen kunnioittamista vaativat mielenosoittajat haluavat. Vääräuskoisen länsimaalaisen anteeksipyyntö ei todellisuudessa kerro kunnioituksesta vaan alistumisesta islamin ylivaltapyrkimysten edessä. Valitettavasti pääministeri Matti Vanhanen ei tätä aikanaan ymmärtänyt. Ei ymmärtänyt myöskään Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, joka aikanaan arvosteli kovasanaisesti pastori Terry Jonesin koraaninpolttoaikeita.

maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Olli Rehn ja vastuu

Turun Sanomat äityy puolustamaan Olli Rehniä ja haukkumaan Perussuomalaisia pääkirjoituksessaan, jossa lehti väittää, että Rehn provosoitui Soinin tökeryydestä. Lehti pitää Soinin puheita "Brysselin Bobrikovista" härskeinä:

”Soini vertasi tv-keskustelussa Rehniä Suomen suuriruhtinasajan vihattuun kenraalikuvernööriin, joka 1900-luvun alussa pani karskisti toimeen tsaari Nikolain venäläistämispolitiikkaa.”

Soini viittasi vertauksellaan tapaan, jolla EU:n komissio sanelee toimenpiteitä velkaongelmiensa kanssa painiskeleville euromaille. Bobrikovin käyttö historiallisena analogiana ei tässä mielessä ole mitenkään kaukaa haettua, koska isovenäläinen patriootti Bobrikov tuli Suomeen keskusvallan edustajana kertomaan suomalaisille, miten pitää toimia. Lehti jatkaa:

”EU-vastaisuuden aktivistina tunnetun Soinin tokaisu ”Brysselin Bobrikovista” oli paitsi loukkaava ja tahditon, myös asiayhteydessään keinotekoinen ja kovin pinnallisesta historian tuntemuksesta kielivä tökeryys.”

On tietysti selvää, että talouskomissaari ei moisesta pidä. On myös selvää, että vertauksia historialliseen henkilöön ei pidä ottaa kirjaimellisesti, ikään kuin sortokauden venäläistoimet olisivat täsmälleen verrattavissa tapaan, jolla EU-komissio kohtelee Kreikkaa. Korkeassa asemassa olevan poliittisen virkamiehen voi kuitenkin olettaa kestävän arvostelua, jota hän joutuu kuuntelemaan mm. europarlamentissa.

Esimerkiksi oheisella videolla brittiläinen europarlamentaarikko Nigel Farage kysyy, millä oikeudella komissio pakottaa Kreikan ja Italian demokraattisesti valitut hallitukset tottelemaan. Komission jäseniä ei ole valittu vaaleilla virkaansa eivätkä he vastaa toiminnastaan demokraattisesti valitulle elimelle. Puolueiden lehmänkauppojen tuloksena virkaansa valittu Rehn ei tässä suhteessa merkittävästi poikkea tsaarin nimittämästä kenraalikuvernööristä.

Tämä ei kuitenkaan riitä Turun Sanomille, joka piikittelee Soinia:

”Käytännön tilanteet ovat osoittaneet, ettei edes Soini närkästymättä kestä vertailua esimerkiksi Adolf Hitlerin kaltaisiin historian hahmoihin.”

Perussuomalaisia verrattiin natseihin kansainväliselle lehdistölle tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa RKP-aktiivi, professori Jan Sundberg esitteli näkemyksiään eduskuntavaaleista naurunhörähdysten lomassa. Kansanedustaja Jussi Halla-ahoa on nimitelty rotutohtoriksi Yleisradion pääuutislähetyksessä.

Vertausta Hitleriin ja natseihin kutsutaan internetissä yleisesti Hitler-kortiksi. Sen käyttäjä julistetaan väittelyssä automaattisesti hävinneeksi, koska vertaus Hitleriin osoittaa vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta. Esimerkiksi Soinin vertaaminen Hitleriin antaa ymmärtää, että Soini olisi suunnittelemassa miljoonien ihmisten kansanmurhaa.

Raskas vastuu painaa

Turun Sanomat päivittelee Rehnin raskasta vastuuta:

”Rehn hoitaa raskasta talouskriisiä EU:n komissiossa virkavastuulla ja ansaitsee roolissaan myös poliittisten vastustajiensa arvostuksen.”

Arvostus ansaitaan teoilla, ei muodollisella asemalla tai tehtävän vaativuudella. Rehn ei ansaitse arvostusta ainakaan lausunnoilla, joita hän on esittänyt talouskriisin aikana. Rehnin puheet ovat nopeasti osoittautuneet jos ei tietoiseksi valehteluksi niin ainakin optimistiseksi toiveajatteluksi. Tapa, jolla EU-maiden johtajat ja komissio ovat hoitaneet euron kriisiä, ei välttämättä ansaitse kunnioitusta.

Lehti lisäksi vähättelee Soinia törkeästi:

”Toisaalta vielä raskaammaksi talouskomissaarin työ henkisesti ja paineiltaan käy, jos hän ryhtyy mediatiedotteiden voimalla reagoimaan jokaiseen syntymämaansa pikkupoliitikon heittämään ärsykkeeseen. ”

”Ei ole oppositiojohtajan halveeraamista todeta, että melkoisesta vaikutusvallan ja vastuun mittakaavaerosta Soinin ja Rehnin välillä on kysymys.”

Turun Sanomat tekisi lukijoilleen palveluksen, jos se kertoisi, mistä Rehn oikeasti vastaa ja kenelle. Silloin lukijatkin ymmärtäisivät, että Rehnillä ei ole todellista poliittista vastuuta yhtään mistään. Valtaa hänellä kyllä on ja monen mielestä sellaista valtaa, joka ei oikeasti hänelle kuulu.

Soini sen sijaan vastaa tekemisistään äänestäjille, jotka voivat pudottaa hänet eduskunnasta koska tahansa.

Turun Sanomat tuntuu kuvittelevan, että suomalaiset hurraisivat automaattisesti komissaari Rehnille, joka on päässyt leikkimään isojen poikien kanssa ja päättämään koko Euroopan asioista. Ei se näin mene varsinkin, kun Rehn ei komissiossa voi virkansa puolesta edistää Suomen asioita.

Sen sijaan hän yhdessä muiden komissaarien kanssa pyrkii kasvattamaan keskushallinnon valtaa suhteessa jäsenvaltioihin eli viemään valtaa pois demokraattisesti valituilta kansallisvaltioiden parlamenteilta. Tästä työstä hän myös nauttii huomattavan suurta palkkaa.

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Totalitarismia ja noitavainoja

Jostain syystä edellinen ”välityöksi” tarkoitettu kirjoitus kirvoitti paljon kommentteja. Yritän tässä vastata joihinkin niistä. Nimimerkki Tomin kirjoituksista kävi kyllä selväksi, mistä tuuli puhaltaa ja mikä edellisessä kirjoituksessani närästi. Tomin loppuhuipennuksesta on keskusteltu toisaalla, joten siitä ei sen enempää.

Vihreä totalitarismi

Nimimerkki Sinivihreä taas viljelee olkiukkoargumentointia sen verran innokkaasti, että hänen kommentteihinsa on vaikea vastata. Yritetään silti.

Sinivihreä ihmettelee, mistä johtuu viha vihreitä kohtaan. Totean tässä, että vihreällä liikkeellä on todellisuudessa varsin vähän tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Toki teema sieltä löytyy mutta pohjimmiltaan vihreä liike pyrkii kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan muutokseen vähän samalla tavalla kuin sen ideologinen edeltäjä vallankumouksellinen kommunismi.

Vihreä utopia poikkeaa kuitenkin perinteisestä marxilaisesta, koska siinä ei pyritä luokattomaan yhteiskuntaan vaan ns. kestävään kehitykseen, jossa ihmiselämä ja luonnonvarojen käyttö ovat tasapainossa eivätkä uhkaa luonnon olemassaoloa ja sitä kautta ihmiselämän edellytyksiä. Tuollaista asiaintilaa ei voida saavuttaa vapaaehtoisesti, vaan ihmiset on siihen pakotettava sääntelyllä ja rajoituksilla.

Kestävä kehitys edellyttää myös ihmisen toiminnan kokonaisvaltaita kontrollointia tavalla, jota voisi kutsua totalitaristiseksi. Kestävän kehityksen yhteiskuntaa ei kukaan ole kuitenkaan tarkasti määritellyt. Vihreälle liikkeelle on kuitenkin tyypillistä ihannoida menneisyyden kuviteltua luonnonmukaista elämäntapaa vähän samalla tavalla kuin nimimerkki Sinivihreä tekee:

”Tuhansia vuosia ovat ihmiset viljelleet maata luonnonmukaisin keinoin ja vain viimeiset n. 50 vuotta teholannoitteilla.”

Teholannoitteet, kasvinjalostus, tuholaistorjunta ja korjuutekniikoiden kehitys ovat mahdollistaneet yhä suurempien ihmismäärien ruokkimisen maapallolla. Jos maanviljelyksessä yhtäkkiä siirryttäisiin luonnonmukaisiin menetelmiin, miljoonat ihmiset kuolisivat nälkään.

Vihreä liike turvautuu propagandassaan pelotteluun ja suoranaisiin maailmanlopun visioihin. Näistä esimerkkinä muutama Sinivihreän esittämä kauhuskenaario:

”Olisiko parempi, että viimeisetkin luonnontilaiset metsät olisi hakattu ja viimeisetkin petoeläimet surmattu? Tai että jääkarhut kuolevat sukupuuttoon ja napajäätiköt sulavat? Rannikkokaupungit tulvivat ja ennestään lämpimät seudut aavikoituvat? Kun ihminen ei älyä lopettaa?”

Nämä skenaariot ovat myös tehonneet erityisesti pelottelu ilmastonmuutoksella. Pelottelun seurauksena on luotu päästökauppajärjestelmä, kiristetty energian verotusta ja lisätty tukiaisia esimerkiksi tuulivoimalle. Jäälautalla epätoivoisesti pyristelevää jääkarhua on käytetty propagandavälineenä tavalla, josta Göbbels olisi ylpeä.

Lopullisesti liikkeen totalitaristinen luonne käy kuitenkin ilmi tavasta, jolla aate puuttuu ihmisten jokapäiväisen elämän asioihin kuten syömiseen, työssä käyntiin ja vapaa-ajan harrastuksiin. Mikään ei ole enää yksityistä vaan kaikissa asioissa on ajateltava luonnonvarojen kulutusta. Lemmikkieläinten pitoa arvosteleva Korkeasaaren ex-johtaja on hyvä esimerkki tällaisesta moralisoivasta puuttumisesta ihmisten arkielämän asioihin.

Ihmiset eivät todellisuudessa pysty vihreän kultin edellyttämään hyveellisyyteen. Mahdottomat vaatimukset johtavat teeskentelyyn, ulkokultaisuuteen ja kaksinaismoraaliin kuten missä tahansa liian tiukassa moraalijärjestelmässä, joka ei anna anteeksi inhimillisiä heikkouksia. Sinivihreä tosin väittää vihreiden olevan realisteja:

”Vihreät ovat monissa asioissa realisteja sillä he tiedostavat uhat siinä missä toiset ummistavat niiltä silmänsä romanttisissa kansallismielisissä hörhökuvitelmissaan.”

Todellisuudessa vihreiden käsitys ihmisluonteesta on yhtä epärealistinen kuin luokattomaan utopiaan uskovilla kommunisteilla. On epärealistista uskoa, että siirtyminen kestävään kehitykseen tapahtuisi vapaaehtoisesti ilman leirejä, piikkilankaa ja ihmisten tappamista.

On myös epärealistista kuvitella, että kaikki maailman valtiot sitoutuisivat ns. kasvihuonekaasujen päästörajoituksiin ja myös noudattaisivat niitä. Tässäkin asiassa on helpointa sanoa yhtä ja tehdä toista, kuten käytäntö Kioton sopimuksen kohdalla on osoittanut.

Noitavainoja

Viikon noitavaino tapahtui tällä kertaa Kokoomuksen lupaavan poliitikonalun Facebook-seinällä, jossa Perussuomalaisia edustava köyliöläinen kunnanvaltuutettu Tommi Rautio ylisti Oulun pitseria-ampujaa.

Raution puheista noussut mediakohu peitti alleen itse ampumistapauksen, eli media käänsi huomion pois varsinaisesta rikoksesta kokonaisuuden kannalta toisarvoiseen Facebook-viestiin. Näin media välttyi kysymästä, miksi Oulun ampujan kaltaiset paatuneet väkivaltarikolliset pääsevät Suomessa niin vähällä.

Raution rasistisesta kiihotuksesta tehdään poliisitutkinta, kuinkas muuten. Ilmiantajana toiminut Kokoomuspoliitikko Ossi Mäntylahti sai hänkin paistatella julkisuudessa. Mäntylahti piti Oulun ampujan rikosta rasistisena, vaikka mitään näyttöä tästä ei ole. Mäntylahden kirjoituksista käy ilmi miehen omalaatuinen tapa jäsentää todellisuutta. Kirjoituksessaan ”idän ilmaherruudesta” Mäntylahti ilmiselvästi kuvittelee itähelsinkiläisten äänestäneen innokkaasti Niinistöä siksi, että Kokoomuksen kampanja onnistui hyvin. Todellisuudessa melko suuri osa itähelsinkiläisistä joutui sopivaa presidenttiehdokasta miettiessään tekemään valinnan ruton ja koleran välillä.

Mäntylahti luo itsestään kuvaa nörttinä, joka on lähtenyt mukaan politiikkaan. Itse epäilen, että hänen kykynsä puhua paskaa ilman itsekritiikkiä saa osakseen enemmän arvostusta politiikassa kuin tietotekniikka-alalla, vai mitä sanotte seuraavasta Ossin kehittämisehdotuksesta:

”Facebookissa joku ehti jo kysellä konkreettisia ehdotuksia, joten tässä tulee yksi:
SCRUM on hyväksyttävä hetimiten kaupungin tietotekniikka-alan kehitysprojektien hyväksyttäväksi toimitustavaksi ja projekteja ostavat virkamiehet on koulutettava Certified Product Ownereiksi.”

Ossilla on edessään loistava tulevaisuus politiikassa.

Rasismin ja noitavainojen yhteydestä kannattaa lukea Seppo Oikkosen kirjoitus. Siinä käsitellään samaa teemaa, josta tässä blogissa on usein kirjoitettu. Rasismi on käsitteenä epämääräinen ja sitä käytetään enimmäkseen henkilön leimaamiseen. Rasismisyytöstä vastaan on mahdotonta puolustautua aivan kuten noitaoikeudenkäynnissä:

”Yhteiskunnassamme meneillään oleva rasistijahti muistuttaa noitaoikeudenkäyntejä. Noidillakaan ei ollut puolustuksessaan mitään mahdollisuutta vedota järkiperusteluihin tai käsitesekaannuksiin -- jos järjellä olisi ollut jokin rooli, syytteitäkään ei olisi nostettu. Noitia vastassa oli noituuden leima, maaginen pahuus. ”

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2012

Korkeasaaren ex-johtaja provoilee


Koska viime aikoina ei ole juurikaan aikaa riittänyt kirjoittelulle vakavista asioista, täytyy turvautua kevyisiin aiheisiin. Maailma on onneksi sen verran hullu, että aiheista ei ole pulaa.

Pekka Haaviston vaalimenestys on innoittanut vihreästi ajattelevia ottamaan kantaa. Ylen nuori ”kyky” Samppa Korhonen haastatteli Korkeasaaren entistä johtajaa Seppo Turusta Ajankohtainen Ykkönen -lähetyksessä. Uutinen levisi ymmärrettävistä syistä nopeasti valtamediassa ja päätyi luonnollisesti myös Helsingin Totuuden sivuille.

Turusen kärkevät ja huonosti perustellut mielipiteet olisivat itsessäänkin olleet provosoivia, mutta toimittaja Korhonen nosti ne toiseen potenssiin höystämällä niitä omilla vihervasemmistolaisilla uskomuksillaan.

Lemmikkien ekologinen jalanjälki

Mikään ympäristöasioita koskeva uutinen ei ole tarpeeksi päätön toistettavaksi truismina julkisuudessa, jos uutinen vain tukee valtaideologiaa. Käsitys lemmikkieläinten ”ekologisesta jalanjäljestä” edustaa ympäristöhömppää pahimmillaan. Kirjoituksessani ”Katumaasturin hiilijalanjälki” (ja osa 2) kerroin, kuinka väitteet lemmikkieläinten ruokatuotannon viemästä peltoalasta voidaan helposti osoittaa tuulesta temmatuiksi.

Todellisuudessa lihantuotantoa harjoitetaan yksinomaan ihmisen tarpeisiin, ja eläinruoka tuotetaan enimmäkseen ihmisravinnoksi kelpaamattomista lihatuotannon sivutuotteista, jotka ilman lemmikkiruuan tuotantoa käytettäisiin johonkin muuhun tarkoitukseen. Tämä ei estänyt toimittajaa ja Turusta toitottamasta lemmikkieläinten pidon ”ekologisesta kestämättömyydestä”.

Profeetta Turunen myös ennusti, että lemmikkieläinten pidosta joudutaan pitkällä tähtäimellä luopumaan kokonaan eläinsuojelullisten ja ekologisten ongelmien takia. Näin voikin käydä, jos ihmiset nykyistä laajemmin omaksuvat vihreän ekokultin opit. Vaikka vihreä kulttiuskovaisuus on varsin joustavasti onnistunut säilyttämään suosiotaan ja kestänyt jäsentensä ylilyönnit, itse ennustan, että lemmikkieläimiä pidetään vielä senkin jälkeen, kun nykyisen kaltainen vihreä uskonto on kuollut luonnollisen kuoleman.

Luonnosta vieraantuneet

Turunen moittii nykyajan kaupunkilaisia ”luonnosta vieraantuneiksi”. Tässä hän on varmasti oikeassa, jos kaupunkilaisilla tarkoitetaan vihreitä Pekka Haaviston kannattajia, jotka ovat iältään nuoria, yleensä opiskelijoita ja asuvat suurissa kaupungeissa. Vain luonnosta vieraantunut pystyy mystifioimaan luontoa viherkultin jäsenten tapaan. En kuitenkaan usko, että Turunen tarkoitti lausunnollaan erityisesti vihreitä.

Turunen tuntui olevan kovasti huolissaan ihmisten kanssa asuvien lemmikkien hyvinvoinnista. Hänen kaltaisilleen eläimet kuuluvat luontoon ja Turunen lisäksi rakentaa keinotekoista ristiriitaa lemmikkieläinten pidon ja luonnon kunnioittamisen välille.

Historiattomuudessaan Turunen ei ymmärrä, että nykyisen kaltaiset lemmikieläimet ovat olleet ihmisen seurana tuhansia vuosia. Kyse ei siis ole mistään ”muoti-ilmiöstä”, vaikka esimerkiksi koirista ei ihmisille nykyisin ole vastaavaa konkreettista hyötyä kuin esihistoriallisina aikoina, jolloin koirat varoittivat vaarasta ja avustivat ihmistä ravinnon hankinnassa.

Turusen pölhöys nakyy selkeästi myös seuraavassa lausunnossa:

”Lemmikin etu menee aina luonnonvaraisen eläimen edun edelle. Jos Suomessa susi tappaa koiran, susi saa aina tuomion, vaikka Suomessa jokaista sutta kohti on noin 4000 koiraa.”

Turunen ei tunnu lainkaan kunnioittavan syrjäseudun ihmisten omaisuutta ja elinympäristöä, mikä on valitettavan tyypillistiä itseään asiantuntijana pitäville luontoaktivisteille. Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä.

Turunen myös vaatii lemmikkieläinten pitoon koulutusta ja eräänlaista ajokorttia. Tämäkin kertoo lähinnä Turusen vankkumattomasta uskosta valtion holhoukseen. Todellisuudessa pakolliset tutkinnot aihettaisivat ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia niille, jotka muutenkin hoitaisivat lemmikkejään asianmukaisesti. Vastuuttomat eläintenpitäjät eivät opetuksen sisällöstä piittaisi.

Seppo Turunen ei ole suinkaan ainoa suunsa avannut hörhö. Kullervo Kalervonpojan blogissa siteerataan Markus Wasaraa (ei ole sukua allekirjoittaneelle) ja hänen liikennepoliittisia fantasioitaan.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

Vaalien laimea toinen kierros


Jos olisin salaliittoteorioihin taipuvainen, sanoisin, että Presidentinvaalin toinen kierros oli käsikirjoitettu ja vaalitaistelun laimeus ennalta suunniteltua. Toinen presidenttiehdokkaista keskittyi miellyttämiseen ja hymistelyyn, kun taas toinen pyrki välttelemään virheitä ja varmistamaan näin voittonsa.

Presidentiksi valittu Sauli Niinistö ei joutunut missään vaiheessa kampanjaa vastaamaan ikäviin kysymyksiin Euroopan Unionista eikä Kokoomuksen EU-politiikasta, jonka yhtenä elementtinä on Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa ja siitä johtuvat velkavastuut EU:n kriisimaissa. Sauli Niinistö oli valtiovarainministerinä Paavo Lipposen johtamassa hallituksessa, kun Suomi liittyi rahaliittoon ilman kansanäänestystä ja vastoin EU-kansanäänestyksen aikana annettuja lupauksia.

Vaalitaistelun aikana euron kriisi jätettiin kokonaan käsittelemättä. Näin ei olisi käynyt, jos vastustajana Haaviston tilalla olisi ollut Paavo Väyrynen tai Timo Soini.

Niinistö on kuin jalkapallon maailmanmestari, joka voitti mestaruuden kohtaamatta yhtäkään todellista huippuvastustajaa. Edes omat puheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla eivät pystyneet estämään Niinistön voittokulkua, vaikka Jyrki-boy erehtyi ensimmäisen kierroksen jälkeen tölväisemään Paavo Väyrysen ja Timo Soinin äänestäjiä lausunnollaan, josta Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi pahoitti mielensä. Kataisen lausunto saattoi toki alentaa äänestysprosenttia jonkin verran.

Niinistön onneksi Katainen piti suunsa kiinni vaalin jälkeisiä juhlia lukuun ottamatta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Katainen esiintyi televisiossa selvästi päihtyneenä mutta hyväntuulisena. Toisella kerralla juhliminen meni pitkäksi, kun kukkaruukku sattui Kataisen pään tielle.

Kevyt vastustaja

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto osoittautui lopulta kevyeksi vastustajaksi. Kampanjasta puuttui särmä eikä Haavisto pystynyt missään vaiheessa murtautumaan Niinistön ympäripyöreiden lausuntojen taakse.

Haaviston kampanja pyrki teennäisesti miellyttämään ns. kansan syviä rivejä, mutta taustajoukot tekivät parhaansa sabotoidakseen nämä yritykset. Tiedostavan kulttuuriväen näyttävä esiintyminen Haaviston tukena lämmittää kannattajia mutta ei tuo uusia ääniä.

Joku voi sanoa, että Haavisto hävisi vaalit avoimen homoseksuaalisuutensa takia. Toisaalta juuri niillä alueilla, joilla Haaviston seksuaalisen suuntautumisen luulisi herättävän eniten negatiivisia tunteita, äänestysprosentti jäi erittäin alhaiseksi. Äänestysprosentti oli erityisen korkea Helsingissä ja Uudellamaalla, jotka ovat molemmat Vihreiden tukialueita. Todisteita homofobian vaikutuksesta Haaviston kannatukseen voi olla vaikea löytää.

Persujen rauhoitusaika päättyi

Toista kierrosta edeltänyt kaksi viikkoa oli mielenkiintoista aikaa sikäli, että Perussuomalaisten haukkuminen eli ”persubashing” keskeytyi täysin. Rauhoitusajan päättymisestä todistaa historiantutkija Jussi Jalosen kirjoitus, joka asiasisällön puolesta olisi pitänyt julkaista ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Jalonen ottaa kaiken irti Soinin tappiosta ja keskittyy ruotimaan Soinin lausuntoja. En ole näistä erityisemmin eri mieltä kuten en myöskään Matti Putkosen operoinnista ay-kentällä. Soinin vaalimenestys tuhoutui sillä hetkellä, kun Paavo Väyrysestä tuli Keskustan ehdokas. Sen sijaan Jalonen menee liian pitkälle, kun hän ennustelee Keskustan uutta nousua.

Vaalitulos oli toki Keskustan johdon kannalta erinomainen. Paavo Väyrynen keräsi paljon ääniä mutta ei kuitenkaan selvinnyt toiselle kierrokselle. Näin Mari Kiviniemen ei tarvinnut lainkaan teeskennellä onnitellessaan Väyrystä vaalimenestyksestä.

Väyrynen ei uhostaan huolimatta kykene uhkaamaan puoluejohtoa, koska hän näytti, että perinteisellä linjalla ei Keskustan syöksykierrettä käännetä. Väestökehitys pitää huolen siitä, että pelkästään Itä- ja Pohjois-Suomen äänillä ei vaaleja voiteta. Toisaalta Kiviniemen cityliberaalilla linjalla Keskusta kuihtuu nopeammin kuin Väyrysen diagonaalityylillä, mutta paluuta entiseen ei yksinkertaisesti ole.

Itse asiassa nämä vaalit näyttivät, miten tulevatkin vaalit ratkaistaan. Itä- ja Pohjois-Suomen ja ylipäänsä maakuntien merkitys vaalituloksen kannalta pienenee vuosi vuodelta, ja vaalit ratkaistaan Helsingissä ja Uudellamaalla.

Hyvän esimerkin tarjoaa Jussi Jalosen kotimaakunta Satakunta, jossa asukkaita on 226 740 eli vähemmän kuin Espoossa, jossa asuu 252 188 ihmistä. Väestökehitys tarkoittaa, että kuntauudistuksen kaltaiset hankkeet voi nykyisin viedä läpi ilman suurta pelkoa Keskustan ”veret seisauttavasta vaalivoitosta”.

Keskusta ei Väyrysen linjalla vakuuta Etelä-Suomen äänestäjiä vaan menettää niitä. Kiviniemen vasemmistoliberalismille taas löytyy tarjontaa ilman Keskustaakin. Perussuomalaiset on onnistunut tunkeutumaan kaupunkeihin paremmin kuin Keskusta. Puolueen heikkoutena on kuitenkin johtajakeskeisyys ja puolueorganisaation kehittymättömyyys, joista Jalonen aiheellisesti muistuttaa.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

Kymmenen vuotta Fadime Sahindalin murhasta

Nimimerkki Julia Caesar muisteli Snaphanen-blogissa Fadime Sahindalin kunniamurhaa. Tapaus järkytti aikanaan ruotsalaisia ja herätti keskustelua kunniakulttuureista saapuvien maahanmuuttajatyttöjen kokemasta väkivallasta. Aihetta on käsitelty myös Petri Kaivannon säveltämässä musikaalissa Leyla ja Daniel, josta kirjoitin nelisen vuotta sitten.

Rahmi Sahindal

Julia Caesar kertoo tällä kertaa Fadimen isä Rahmi Sahindalin tarinan, joka kertoo, miten vaikeiden haasteiden kanssa ns. kotouttamisessa joudutaan painimaan. Caesarin kirjoitus perustuu Aftonbladetissa vuonna 2002 julkaistuun artikkeliin, jossa pohditaan, miksi Rahmi Sahindal ampui oman tyttärensä.

Rahmi Sahindal saapui Ruotsiin vuonna 1981 turvapaikanhakijana. Perusteluna hän käytti monen muun kurdin tavoin Turkin valtion harjoittamaa sortoa, jonka takia kurdin oli mahdotonta elää ihmisarvoista elämää. 35-vuotias Rahmi oli elänyt Tapkiranin kylässä vaimon, neljän tyttären ja yhden pojan kanssa.

Ensimmäisenä Ruotsin vuotenaan Rahmi yritti opiskella kieltä, mutta kieli ei tarttunut yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta. 80-luvun Ruotsissa työtä oli tarjolla kielitaidottomillekin, ja Rahmi sai lopulta sisarensa avustuksella työpaikan pesulasta pyykkien lajittelijana. Salabacketin pesulan johtaja Curt Ågstrand piti Rahmin sisarta hyvänä työntekijänä eikä epäröinyt palkata tämän veljeä.

Rahmi lajitteli pyykkejä ahkerasti eikä valittanut, vaikka vanhainkodista toimitetut lakanat haisivatkin pahalle. Työtoverit pitivät häntä kilttinä mutta vähän yksinkertaisena, koska Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia eikä ollut koskaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Rahmin kirjoittama lappu asiakkaalle toimitettavan pyykkilastin kyljessä oli helppo tunnistaa kömpelöstä kielestä ja runsaista kirjoitusvirheistä.

Kielitaidon puutteen takia Rahmin kontaktit ruotsalaisiin jäivät vähäisiksi. Sen sijaan hän viihtyi mainiosti Uppsalan kurdiyhdistyksen tiloissa, jossa joi teetä ja pelasi korttia maanmiestensä kanssa.

Unelmana Turbo-Saab

Työn ohessa Rahmi innostui osakesijoittamisesta. Hän keskusteli työtovereidensa kanssa osakesijoituksistaan. Työtoverit ihmettelivät, miten luku- ja kirjoitustaidoton mies voi harrastaa sijoittamista. Jotkut heistä ajattelivat, että Rahmi yrittää huijata heitä.

90-luvun veroilmoitusten perusteella Rahmi Sahindalin pääomatulot kasvoivat tasaisesti ja huipentuivat vuonna 1999, jolloin hän ansaitsi 365 736 kruunua pääomatulona eli yli kaksi kertaa enemmän kuin päätoimestaan pesulassa.

Unelma rikkaudesta sopi hyvin yhteen toisen unelman eli ajokortin hankkimisen kanssa. Rahmi kertoi työtoverilleen, että hän aikoi hankkia ajokortin, ostaa Turbo-Saabin ja ajaa sillä Turkissa sijaitsevaan kotikylään.

Työtoverit ripustivat Turbo-Saabin kuvan Rahmin työpisteen vieraan. Kuva pysyi seinällä useita vuosia. Hän puhui pitkään ajokortista ja siitä, kuinka vaikeita ajotunnit olivat ja kuinka kallista ajokortin hankkiminen oli. Sitten hän lakkasi puhumasta asiasta ja hankki itselleen mopedin.

Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia, joten hänellä oli mukanaan tulkki. Tässä tehtävässä toimi hänen 14-vuotias tyttärensä Fadime, jonka Rahmi ampuisi muutaman vuoden päästä. Fadime istui auton takapenkillä ja käänsi autokoulunopettajan sanat isälleen.

Autokoulun kannalta Rahmi oli unelmaoppilas. Hän käytti paljon ajotunteja, maksoi ne ajallaan eikä tuntunut piittaavan kustannuksista. Kolmen vuoden aikana autokoulunopettaja Stefan Jovelou ajoi Rahmin kanssa sata ajotuntia, mutta ongelmia ei ollut pelkästään ruotsin kielessä. Rahmi ei yksinkertaisesti oppinut ajamaan autoa. Lopulta hän luovutti ja tyytyi mopediin.

Tytär Fadime taas poikkesi isästään täysin. Hän oli fiksu ja osasi hyvin ruotsia. Ystävien mukan hän oli iloinen ja ulospäin suuntautunut. Toisin kuin isänsä Fadime sai myös aikanaan ajokortin.

Isä Rahmi puolestaan juuttui kiinni entisen kotikylänsä arvomaailmaan. Hänellä oli ruotsalainen työpaikka ja hän oli hyvin sopeutunut, mutta hänen sosiaaliset kontaktinsa rajoittuivat suvun jäseniin ja toisiin kurdeihin. Hän noudatti kotikylänsä normeja.

Tie kohti kunniamurhaa

Kun Fadime oli töissä myöhään, joku perheestä soitti ja tarkisti, että tyttö varmasti oli siellä. Rahmin sisar, joka järjesti hänelle työpaikan, erosi aviomiehestään. Työtoverit huomasivat, että Rahmi lakkasi tervehtimästä sisartaan ja keskustelemasta tämän kanssa.

Tässä valossa isän reaktio oli ymmärrettävä, kun hän näki tyttärensä Fadimen ruotsalaisen poikaystävänsä Patrikin kanssa kolmas syyskuuta 1997. Rahmi palasi tuolloin töistä mopedillaan ja nähtyän nuoret hän huusi:

”Sinä saatanan huora. Tule kotiin niin hakkaan sinut.”

Samassa yhteydessä Rahmi Sahindal uhkaili poikaystävä Patrikia, jonka olemassaolosta hän ei tätä ennen ollut tietoinen. Tästä tapauksesta alkoi Fadimen painajainen ja tie kohti kuolemaa.

Sores Bladhede, joka auttoi Rahmia, kun tämä saapui Ruotsiin vuonna 1981, kertoi, että Fadime aiheutti paljon keskustelua kurdiyhteisössä:

”Rahmi ei pidä huolta perheestään.”

”Rahmi ei osaa puolustaa kunniaansa.”

”Hänen pitäisi käyttäytyä kuin mies ja puolustaa perhettään.”

Isän ja tyttären välit menivät lopulta poikki ja kurditaustainen kansanedustaja Nalin Pekgul yritti sovitella osapuolten välejä. Pekgulin mukaan Rahmi oli kovan paineen alla. Toisaalta tytär oli hylännyt hänet ja paljastanut perheen salaisuudet koko maailmalle. Toisaalta hänen oma yhteisönsä vaati kunnian palauttamista.

Rahmi yritti todistella, että hän ei ollut mikään mahdoton isä:

”Sanoin Fadimelle, että mennään kotikylään. Sieltä saat valita kenet tahansa serkuista ja mennä hänen kanssaan naimisiin.”

Peter Kadhammarin tarina, johon tämäkin kirjoitus perustuu, on kirjoitettu 19.2.2002 eli kuukausi Fadime Sahindalin kuoleman jälkeen. Julia Caesar kommentoi Rahmi Sahindalia ja tämän arvoja seuraavasti:

”Tyttärensä surmannut kurditalonpoika edustaa kaikua menneisyydestä, joka on hajottamassa ruotsalaista yhteiskuntaa kappaleiksi. Hän symbolisoi katastrofaalista törmäystä, joka syntyy, kun Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat maahanmuuttajat noudattavat ruotsalaisen yhteiskunnan kanssa yhteen sovittamattomia tapoja.”

”Kunnia- ja häpeäkulttuuri edustavat ryhmäegoismia, joissa kollektiivi ja klaani ovat kaikki kaikessa ja yksilö ei ole yhtään mitään. Miehen kunnia lepää naisen jalkojen välissä ja miehet – isät, veljet ja sedät – valvovat sitä. Viattomuudella on hintansa ja kunniakulttuurissa se on kovaa valuuttaa. Kun nuori tyttö menee naimisiin, hänen perheensä saa suuret myötäjäiset, jotka voivat rahassa merkitä viisi- tai kuusinumeroista summaa. Ne voivat myös koostua maa-alueesta vanhassa kotimaassa, kullasta tai täysin kalustetusta asunnosta. Se perheen pää, joka ei kykene valvomaan ja säilyttämään tyttäriinsä sisältyvää kovaa valuuttaa häihin asti, joutuu kohtaamaan klaanin halveksunnan, hylkäämisen ja lopulta kuolemantuomion.”

Kunniamurhat ovat Fadime Sahindalin päivistä muuttaneet muotoaan. Niitä tehdään Ruotsissa edelleen yhdestä kolmeen kappaletta vuodessa. Monet tapaukset jäävät pimentoon, koska niissä tyttö putoaa yllättäen parvekkeelta tai joutuu liikenneonnettomuuteen.