Kymmenen vuotta Fadime Sahindalin murhasta

Nimimerkki Julia Caesar muisteli Snaphanen-blogissa Fadime Sahindalin kunniamurhaa. Tapaus järkytti aikanaan ruotsalaisia ja herätti keskustelua kunniakulttuureista saapuvien maahanmuuttajatyttöjen kokemasta väkivallasta. Aihetta on käsitelty myös Petri Kaivannon säveltämässä musikaalissa Leyla ja Daniel, josta kirjoitin nelisen vuotta sitten.

Rahmi Sahindal

Julia Caesar kertoo tällä kertaa Fadimen isä Rahmi Sahindalin tarinan, joka kertoo, miten vaikeiden haasteiden kanssa ns. kotouttamisessa joudutaan painimaan. Caesarin kirjoitus perustuu Aftonbladetissa vuonna 2002 julkaistuun artikkeliin, jossa pohditaan, miksi Rahmi Sahindal ampui oman tyttärensä.

Rahmi Sahindal saapui Ruotsiin vuonna 1981 turvapaikanhakijana. Perusteluna hän käytti monen muun kurdin tavoin Turkin valtion harjoittamaa sortoa, jonka takia kurdin oli mahdotonta elää ihmisarvoista elämää. 35-vuotias Rahmi oli elänyt Tapkiranin kylässä vaimon, neljän tyttären ja yhden pojan kanssa.

Ensimmäisenä Ruotsin vuotenaan Rahmi yritti opiskella kieltä, mutta kieli ei tarttunut yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta. 80-luvun Ruotsissa työtä oli tarjolla kielitaidottomillekin, ja Rahmi sai lopulta sisarensa avustuksella työpaikan pesulasta pyykkien lajittelijana. Salabacketin pesulan johtaja Curt Ågstrand piti Rahmin sisarta hyvänä työntekijänä eikä epäröinyt palkata tämän veljeä.

Rahmi lajitteli pyykkejä ahkerasti eikä valittanut, vaikka vanhainkodista toimitetut lakanat haisivatkin pahalle. Työtoverit pitivät häntä kilttinä mutta vähän yksinkertaisena, koska Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia eikä ollut koskaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Rahmin kirjoittama lappu asiakkaalle toimitettavan pyykkilastin kyljessä oli helppo tunnistaa kömpelöstä kielestä ja runsaista kirjoitusvirheistä.

Kielitaidon puutteen takia Rahmin kontaktit ruotsalaisiin jäivät vähäisiksi. Sen sijaan hän viihtyi mainiosti Uppsalan kurdiyhdistyksen tiloissa, jossa joi teetä ja pelasi korttia maanmiestensä kanssa.

Unelmana Turbo-Saab

Työn ohessa Rahmi innostui osakesijoittamisesta. Hän keskusteli työtovereidensa kanssa osakesijoituksistaan. Työtoverit ihmettelivät, miten luku- ja kirjoitustaidoton mies voi harrastaa sijoittamista. Jotkut heistä ajattelivat, että Rahmi yrittää huijata heitä.

90-luvun veroilmoitusten perusteella Rahmi Sahindalin pääomatulot kasvoivat tasaisesti ja huipentuivat vuonna 1999, jolloin hän ansaitsi 365 736 kruunua pääomatulona eli yli kaksi kertaa enemmän kuin päätoimestaan pesulassa.

Unelma rikkaudesta sopi hyvin yhteen toisen unelman eli ajokortin hankkimisen kanssa. Rahmi kertoi työtoverilleen, että hän aikoi hankkia ajokortin, ostaa Turbo-Saabin ja ajaa sillä Turkissa sijaitsevaan kotikylään.

Työtoverit ripustivat Turbo-Saabin kuvan Rahmin työpisteen vieraan. Kuva pysyi seinällä useita vuosia. Hän puhui pitkään ajokortista ja siitä, kuinka vaikeita ajotunnit olivat ja kuinka kallista ajokortin hankkiminen oli. Sitten hän lakkasi puhumasta asiasta ja hankki itselleen mopedin.

Rahmi ei osannut kunnolla ruotsia, joten hänellä oli mukanaan tulkki. Tässä tehtävässä toimi hänen 14-vuotias tyttärensä Fadime, jonka Rahmi ampuisi muutaman vuoden päästä. Fadime istui auton takapenkillä ja käänsi autokoulunopettajan sanat isälleen.

Autokoulun kannalta Rahmi oli unelmaoppilas. Hän käytti paljon ajotunteja, maksoi ne ajallaan eikä tuntunut piittaavan kustannuksista. Kolmen vuoden aikana autokoulunopettaja Stefan Jovelou ajoi Rahmin kanssa sata ajotuntia, mutta ongelmia ei ollut pelkästään ruotsin kielessä. Rahmi ei yksinkertaisesti oppinut ajamaan autoa. Lopulta hän luovutti ja tyytyi mopediin.

Tytär Fadime taas poikkesi isästään täysin. Hän oli fiksu ja osasi hyvin ruotsia. Ystävien mukan hän oli iloinen ja ulospäin suuntautunut. Toisin kuin isänsä Fadime sai myös aikanaan ajokortin.

Isä Rahmi puolestaan juuttui kiinni entisen kotikylänsä arvomaailmaan. Hänellä oli ruotsalainen työpaikka ja hän oli hyvin sopeutunut, mutta hänen sosiaaliset kontaktinsa rajoittuivat suvun jäseniin ja toisiin kurdeihin. Hän noudatti kotikylänsä normeja.

Tie kohti kunniamurhaa

Kun Fadime oli töissä myöhään, joku perheestä soitti ja tarkisti, että tyttö varmasti oli siellä. Rahmin sisar, joka järjesti hänelle työpaikan, erosi aviomiehestään. Työtoverit huomasivat, että Rahmi lakkasi tervehtimästä sisartaan ja keskustelemasta tämän kanssa.

Tässä valossa isän reaktio oli ymmärrettävä, kun hän näki tyttärensä Fadimen ruotsalaisen poikaystävänsä Patrikin kanssa kolmas syyskuuta 1997. Rahmi palasi tuolloin töistä mopedillaan ja nähtyän nuoret hän huusi:

”Sinä saatanan huora. Tule kotiin niin hakkaan sinut.”

Samassa yhteydessä Rahmi Sahindal uhkaili poikaystävä Patrikia, jonka olemassaolosta hän ei tätä ennen ollut tietoinen. Tästä tapauksesta alkoi Fadimen painajainen ja tie kohti kuolemaa.

Sores Bladhede, joka auttoi Rahmia, kun tämä saapui Ruotsiin vuonna 1981, kertoi, että Fadime aiheutti paljon keskustelua kurdiyhteisössä:

”Rahmi ei pidä huolta perheestään.”

”Rahmi ei osaa puolustaa kunniaansa.”

”Hänen pitäisi käyttäytyä kuin mies ja puolustaa perhettään.”

Isän ja tyttären välit menivät lopulta poikki ja kurditaustainen kansanedustaja Nalin Pekgul yritti sovitella osapuolten välejä. Pekgulin mukaan Rahmi oli kovan paineen alla. Toisaalta tytär oli hylännyt hänet ja paljastanut perheen salaisuudet koko maailmalle. Toisaalta hänen oma yhteisönsä vaati kunnian palauttamista.

Rahmi yritti todistella, että hän ei ollut mikään mahdoton isä:

”Sanoin Fadimelle, että mennään kotikylään. Sieltä saat valita kenet tahansa serkuista ja mennä hänen kanssaan naimisiin.”

Peter Kadhammarin tarina, johon tämäkin kirjoitus perustuu, on kirjoitettu 19.2.2002 eli kuukausi Fadime Sahindalin kuoleman jälkeen. Julia Caesar kommentoi Rahmi Sahindalia ja tämän arvoja seuraavasti:

”Tyttärensä surmannut kurditalonpoika edustaa kaikua menneisyydestä, joka on hajottamassa ruotsalaista yhteiskuntaa kappaleiksi. Hän symbolisoi katastrofaalista törmäystä, joka syntyy, kun Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat maahanmuuttajat noudattavat ruotsalaisen yhteiskunnan kanssa yhteen sovittamattomia tapoja.”

”Kunnia- ja häpeäkulttuuri edustavat ryhmäegoismia, joissa kollektiivi ja klaani ovat kaikki kaikessa ja yksilö ei ole yhtään mitään. Miehen kunnia lepää naisen jalkojen välissä ja miehet – isät, veljet ja sedät – valvovat sitä. Viattomuudella on hintansa ja kunniakulttuurissa se on kovaa valuuttaa. Kun nuori tyttö menee naimisiin, hänen perheensä saa suuret myötäjäiset, jotka voivat rahassa merkitä viisi- tai kuusinumeroista summaa. Ne voivat myös koostua maa-alueesta vanhassa kotimaassa, kullasta tai täysin kalustetusta asunnosta. Se perheen pää, joka ei kykene valvomaan ja säilyttämään tyttäriinsä sisältyvää kovaa valuuttaa häihin asti, joutuu kohtaamaan klaanin halveksunnan, hylkäämisen ja lopulta kuolemantuomion.”

Kunniamurhat ovat Fadime Sahindalin päivistä muuttaneet muotoaan. Niitä tehdään Ruotsissa edelleen yhdestä kolmeen kappaletta vuodessa. Monet tapaukset jäävät pimentoon, koska niissä tyttö putoaa yllättäen parvekkeelta tai joutuu liikenneonnettomuuteen.