sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Nykyajan Romeo ja Julia

Näin voi luonnehtia Petri Kaivannon säveltämää ja Pasi Toivasen käsikirjoittamaa musikaalia Leyla ja Daniel. Taiteen avulla voi herättää kohua ja tuulettaa kansakunnan ikoneita, kuten nähtiin Katariina Lillqvistin Uralin Perhonen –animaatioelokuvasta. Siinä missä Uralin Perhosen teemat liittyvät eilispäivään, vuonna 2005 Lahden kaupunginteatterissa esitetyn Leyla ja Daniel –musikaalin aihepiiri on yhä edelleen valitettavan ajankohtainen.



Fadime Sahindal

Itse tarina maanmuuttajataustaisen Leylan ja ruotsalaisen Danielin rakkaudesta on mielikuvituksen tuotetta, mutta aiheen sisältöön on vaikuttanut Ruotsissa tapahtunut Fadime Sahindalin kunniamurha. Fadime murhattiin Uppsalassa vuonna 2002, kun hän oli tapaamassa äitiään ja sisartaan Uppsalassa. Fadimen isä Rahmi Sahindal tunnusti murhanneensa tyttärensä, koska tämä oli aiemmin seurustellut ruotsalaisen pojan (menehtyi auto-onnettomuudessa 1998) kanssa ja näin häpäissyt perheen kunnian. Isä ja veljet oli aiemmin tuomittu oikeudessa laittomista uhkauksista.

Ennen kuolemaansa Fadime Sahindal oli kiertänyt luennoimassa maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta ja pitänyt puheen Ruotsin valtiopäivien seminaarissa ”Integraatio – kenen ehdoilla?”. Fadime oli myös aktiivinen Sosiaalidemokraattisen nuorisoliiton (SSU) jäsen ja toimi Jämtlannin piirin tasa-arvokomiteassa. SSU perusti Fadimen kuoleman jälkeen muistorahaston, joka jakaa stipendejä maahanmuuttajanaisille.

Leyla ja Daniel ei tämän Etelä-Suomen Sanomien lehtijutun perusteella menestynyt erityisen hyvin eli katsojaluvut jäivät hyvistä arvosteluista huolimatta suhteellisen vaatimattomiksi. Jutussa arvioidaan, että näytelmä ei kohdannut teatteriharrastajien odotuksia, ja lisäksi kotimaista teatterimusikaalia ei lähtökohtaisesti arvosteta. Teatterista ajateltavaa hakevat ihmiset suosivat kotimaista puhedraamaa, kun taas viihdettä hakevat eivät ehkä niele suosiolla musikaalin tapaa käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia.

Toisaalta hyvääkin pitää osata kehua, ja Petri Kaivannon mukaan teoksen markkinointi ei onnistunut tarpeeksi hyvin. Katsojilta tullut palaute oli kuitenkin enimmäkseen myönteistä. Toivottavasti musikaalin tekijät saavat uuden mahdollisuuden ja teos löytää tiensä näyttämölle toistamiseen.

Musikaalin ei tarvitse olla mitään hömppää, vaan niissä voidaan käsitellä myös ristiriitaisia tunteita herättäviä aiheita, kuten seuraavista ulkomaisista esimerkeistä voi päätellä.




Jihad the Musical




Springtime for Hitler

Leyla ja Danielin tapa käsitellä asiaa ei ehkä ole yhtä kevyt kuin yllä olevissa esimerkeissä, mutta tarkoitus tuli varmasti selväksi. Säveltäjä Petri Kaivannon mukaan lahtelaiset maahanmuuttajat ottivat musikaalin hyvin vastaan. Hän kuitenkin mainitsee musikaalin aiheen osuneen lähelle, sillä eräs musikaalin tuotantoa avustanut maahanmuuttajatyttö matkusti kotimaahansa, jossa hänet naitettiin perheen valitsemalle aviomiehelle.

Itse en valitettavasti ole koko musikaalia nähnyt, mutta käsikirjoituksen ja näkemieni pätkien perusteella aiheen käsittelytapa on rehellinen ja ehkä satiiri saattaa joillekin tiukkapipoisimmille olla ajoittain liian purevaa. Kun toimittajien ja modernien tasa-arvorouvien kaksinaismoraalia käsitellään pilkallisesti, kaikkien huumorintaju ei riitä. On turvallisempaa pilkata juoppoja suomalaisia (joiden edustaja löytyy kyllä musikaalista) tai tyhmiä poliiseja.

Kunniaväkivalta Suomessa

Kunniaväkivalta on ajankohtainen aihe Suomessakin, kuten tästä A-Zoomin järkyttävästä dokumentista käy ilmi. Siinä nuori kurdityttö Saara (nimi ilmeisesti keksitty) halusi mennä naimisiin poikaystävänsä Ahmedin kanssa. Saaran isä ei kuitenkaan tätä suvainnut, vaan uhkaili tytärtään hengenmenetyksellä. Saaran kohtalon perusteella kävi selkeästi ilmi, että suomalaiselta yhteiskunnalta puuttuvat tehokkaat keinot käsitellä kunniaväkivaltaa ja suojella sen uhreja.

Jälkikeskustelussa toimittaja Jyrki Saarikoski oli tehnyt kotiläksynsä huonosti eikä ymmärtänyt kunnolla, mistä kunniaväkivallassa on kyse. Perheen kunnia lepää pitkälti naisväen sukupuolisiveellisyyden varassa. Jos kunnia menee, miehet palauttavat sen tarvittaessa tappamalla häpeän aiheuttaneen naisen.

Toimittaja Saarikoski sekoitti asioita ja puhui islamista, joka toki on nivoutunut patriarkaaliseen kunniakulttuuriin olennaisena osana. Islam ei kuitenkaan ole kunniaväkivallan pääasiallinen lähde, vaikka monet islamilaiset maat elävät kunniakulttuurissa, mutta ei myöskään ratkaisu, koska islamin lait eivät suojele naista läheisten väkivallalla vaan joissakin tapauksissa siunaavat sen.

Onneksi ohjelmassa vieraana ollut kurdimies selitti patriarkaalisen kunniakulttuurin takapajuisuuden ja kertoi myös, että siitä voi päästä eroon. Vastaavaa suorapuheisuutta ei kannattanut odottaa vähemmistövaltuutettu Suurpäältä, jolle lienee tärkeämpää varmistaa, että puheet kunniaväkivallasta eivät johda rasismin kasvuun. Länsimaisessa kulttuurissa kunniaväkivaltaa ei ole, joten ohjelmassa tehty rinnastus kotimaiseen parisuhdeväkivaltaan ei tee oikeutta kunniaväkivallan uhreille. Kantaväestön parisuhdeväkivalta ei nauti ympäristön eikä suvun tukea, kun taas kunniaväkivallassa ympäröivän yhteisön todellinen tai kuviteltu paine pakottaa tappamaan.

Ei kommentteja: