keskiviikkona, helmikuuta 15, 2012

Korkeasaaren ex-johtaja provoilee


Koska viime aikoina ei ole juurikaan aikaa riittänyt kirjoittelulle vakavista asioista, täytyy turvautua kevyisiin aiheisiin. Maailma on onneksi sen verran hullu, että aiheista ei ole pulaa.

Pekka Haaviston vaalimenestys on innoittanut vihreästi ajattelevia ottamaan kantaa. Ylen nuori ”kyky” Samppa Korhonen haastatteli Korkeasaaren entistä johtajaa Seppo Turusta Ajankohtainen Ykkönen -lähetyksessä. Uutinen levisi ymmärrettävistä syistä nopeasti valtamediassa ja päätyi luonnollisesti myös Helsingin Totuuden sivuille.

Turusen kärkevät ja huonosti perustellut mielipiteet olisivat itsessäänkin olleet provosoivia, mutta toimittaja Korhonen nosti ne toiseen potenssiin höystämällä niitä omilla vihervasemmistolaisilla uskomuksillaan.

Lemmikkien ekologinen jalanjälki

Mikään ympäristöasioita koskeva uutinen ei ole tarpeeksi päätön toistettavaksi truismina julkisuudessa, jos uutinen vain tukee valtaideologiaa. Käsitys lemmikkieläinten ”ekologisesta jalanjäljestä” edustaa ympäristöhömppää pahimmillaan. Kirjoituksessani ”Katumaasturin hiilijalanjälki” (ja osa 2) kerroin, kuinka väitteet lemmikkieläinten ruokatuotannon viemästä peltoalasta voidaan helposti osoittaa tuulesta temmatuiksi.

Todellisuudessa lihantuotantoa harjoitetaan yksinomaan ihmisen tarpeisiin, ja eläinruoka tuotetaan enimmäkseen ihmisravinnoksi kelpaamattomista lihatuotannon sivutuotteista, jotka ilman lemmikkiruuan tuotantoa käytettäisiin johonkin muuhun tarkoitukseen. Tämä ei estänyt toimittajaa ja Turusta toitottamasta lemmikkieläinten pidon ”ekologisesta kestämättömyydestä”.

Profeetta Turunen myös ennusti, että lemmikkieläinten pidosta joudutaan pitkällä tähtäimellä luopumaan kokonaan eläinsuojelullisten ja ekologisten ongelmien takia. Näin voikin käydä, jos ihmiset nykyistä laajemmin omaksuvat vihreän ekokultin opit. Vaikka vihreä kulttiuskovaisuus on varsin joustavasti onnistunut säilyttämään suosiotaan ja kestänyt jäsentensä ylilyönnit, itse ennustan, että lemmikkieläimiä pidetään vielä senkin jälkeen, kun nykyisen kaltainen vihreä uskonto on kuollut luonnollisen kuoleman.

Luonnosta vieraantuneet

Turunen moittii nykyajan kaupunkilaisia ”luonnosta vieraantuneiksi”. Tässä hän on varmasti oikeassa, jos kaupunkilaisilla tarkoitetaan vihreitä Pekka Haaviston kannattajia, jotka ovat iältään nuoria, yleensä opiskelijoita ja asuvat suurissa kaupungeissa. Vain luonnosta vieraantunut pystyy mystifioimaan luontoa viherkultin jäsenten tapaan. En kuitenkaan usko, että Turunen tarkoitti lausunnollaan erityisesti vihreitä.

Turunen tuntui olevan kovasti huolissaan ihmisten kanssa asuvien lemmikkien hyvinvoinnista. Hänen kaltaisilleen eläimet kuuluvat luontoon ja Turunen lisäksi rakentaa keinotekoista ristiriitaa lemmikkieläinten pidon ja luonnon kunnioittamisen välille.

Historiattomuudessaan Turunen ei ymmärrä, että nykyisen kaltaiset lemmikieläimet ovat olleet ihmisen seurana tuhansia vuosia. Kyse ei siis ole mistään ”muoti-ilmiöstä”, vaikka esimerkiksi koirista ei ihmisille nykyisin ole vastaavaa konkreettista hyötyä kuin esihistoriallisina aikoina, jolloin koirat varoittivat vaarasta ja avustivat ihmistä ravinnon hankinnassa.

Turusen pölhöys nakyy selkeästi myös seuraavassa lausunnossa:

”Lemmikin etu menee aina luonnonvaraisen eläimen edun edelle. Jos Suomessa susi tappaa koiran, susi saa aina tuomion, vaikka Suomessa jokaista sutta kohti on noin 4000 koiraa.”

Turunen ei tunnu lainkaan kunnioittavan syrjäseudun ihmisten omaisuutta ja elinympäristöä, mikä on valitettavan tyypillistiä itseään asiantuntijana pitäville luontoaktivisteille. Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä.

Turunen myös vaatii lemmikkieläinten pitoon koulutusta ja eräänlaista ajokorttia. Tämäkin kertoo lähinnä Turusen vankkumattomasta uskosta valtion holhoukseen. Todellisuudessa pakolliset tutkinnot aihettaisivat ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia niille, jotka muutenkin hoitaisivat lemmikkejään asianmukaisesti. Vastuuttomat eläintenpitäjät eivät opetuksen sisällöstä piittaisi.

Seppo Turunen ei ole suinkaan ainoa suunsa avannut hörhö. Kullervo Kalervonpojan blogissa siteerataan Markus Wasaraa (ei ole sukua allekirjoittaneelle) ja hänen liikennepoliittisia fantasioitaan.

25 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Viime aikoina kaikkien kirjoitustesi RSS-syötteistä on puuttunut puolet välilyönneistä. Helvetin rasittavaa. Oletko vaihtanut kirjoitusvälinettä vai mistä johtunee? Kannattaisi selvittää.

Kumitonttu kirjoitti...

koirista ei ihmisille nykyisin ole vastaavaa konkreettista hyötyä kuin esihistoriallisina aikoina, jolloin koirat varoittivat vaarasta ja avustivat ihmistä ravinnon hankinnassa

Asiasta on monta erilaista näkemystä. Jos autoon olisi mahdollista saada joku lisävaruste, joka pelastaisi muutaman ihmishengen vuodessa, se säädettäisiin pakolliseksi. Mutta kun kyse on koirasta - tai siis oikeammin hiilijalanjäljestä - eivät edes viattomat luontokappaleet ole turvassa vihreältä tsunamilta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuli vaan tosta sudesta mieleen, esmes wikipedia määritelee suden elinvoimaiseksi lajiksi. Näille vihreille tyypeille, joille kansallisuusrajat eivät meinaa muuten mitään, pitävät pirun tärkeänä, että sutta on just Suomen valtion alueella. Ymmärtääkseni sudet eivät sinänsä ole kovin kansallismielisiä, vaan ne elävät missä lystäävät, eikä susia sinänsä varmaan kiinnosta, onko niitä Suomessa ensimmäistäkään, vaan elävätkö ne Venäjällä, missä niitä reippaasti on. Ja Suomessa asuvat lemmikkikoirat eivät niitä tapa ensimmäistäkään.

Vasarahammer kirjoitti...

"Oletko vaihtanut kirjoitusvälinettä vai mistä johtunee? Kannattaisi selvittää."

Kuinka kauan ongelma on kestänyt? Käytän nykyisin bloggerin uudempaa versiota, jossa saattaa olla bugeja. En ole käyttänyt sitä kovinkaan pitkään.

Juha kirjoitti...

Vasara, ehkä noin 3-5 tuoreimmassa kirjoituksessa.

Tomi kirjoitti...

Koirat ovat surkeita degeneroituneita mutanttisusia, joiden aivot ovat huomattavasti pienemmat suteen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan koira on nykyaan lahes hyodyton elain, samoin kissa. Ainoastaan sokeiden ja poliisien koirat ovat hyodyllisia.

Tomi kirjoitti...

Yrjo-pelle maailmanlaajuisesti susi on elinvoimainen johtuen lahinna Kanadan ja Ita-Venajan vahvoista kannoista.

Kuitenkin suden elinalue on pienetynyt historiallisena aikana puolella. Susi on pohjoismaissa ja Lansi-Euroopassa aarimmaisen uhanalainen. Suomalainen susi on geneettisesti erillainen kuin siperialainen tai kanadalainen lajitoveri.

Koira suden alalajina on aarimmaisen elinvoimainen Suomen koirien tappaminen ei vaikuttaisi globaaliin kantaan mitenkaan.

Tomi kirjoitti...

Niin kauan kuin syrjaseudut elavat lahinna aluetukien varassa (kute Lappi ja Ita-Suomi), niin on syrjaseutujen ihmisten kumarrettava noyrasti Helsingin herroja.
Lait myos metsatyslait saadetaan eduskunnassa eika metsastajille eika poromiehilla ole siihen nokankoputtamista.

Tomi kirjoitti...

Suurin osa Suomenkin ammattikalastuksen saaliista menee rehuksi niin koti- kuin lemmikkielaimille. Tama saalis on paaasiassa silakkaa, joka kelpaa vallan mainiosti ihmisravinnoksi.

Tomi kirjoitti...

Yka:"Ja Suomessa asuvat lemmikkikoirat eivät niitä tapa ensimmäistäkään."

Mutta sudet tappavat koiria, noin parisenkymmenta vuodessa.
Nama koirat ovat lahinna metsastyskoiria.

Metsastajat, jotka ovat kiintyneet hurttiinsa, eivat tasta luonnollisestikkaan pida.
Yleensa jokaine suden tekekema koiratappo, nostatta valtavan susiviha metsastajissa. Yleensa sitten jonkunen susi menettaa henkensa ja laittomasti.

Metastajat eivat ole myoskaan innoissaan siita, etta sudet syovat hirvia. Suomessa suden paaravinto on hirvi. Metsastajat pitavat hirvea omana yksinoikeutenaan.

Tomi kirjoitti...

Vasara:"Turunen ei tunnu lainkaan kunnioittavan syrjäseudun ihmisten omaisuutta ja elinympäristöä, mikä on valitettavan tyypillistiä itseään asiantuntijana pitäville luontoaktivisteille. Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä. "

Mita vaaraa sudet aiheuttavat. Elaimista koira, karhu, kyy, punkki, hyttyset ja ampiainen ovat huomattavasti sutta vaarallisempia.
Lapsille lapsen omat vanhemmat ovat ylivoimaisesti vaarallisimpia.

Auto-onnettomuuksissa kuolee vuosittain yli sata suomalaista.

Valtio korvaa petojen aiheuttamat elain vahingot. Suurin osa petovahingoista olisi helposti torjuttavissa, esim. susiaidoin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tomi. Pistä korkki kiinni ja mene nukkumaan. Huomenna helpottaa.

Tomi kirjoitti...

Yrjo, te maamullit kuvittelette tietavanne luonnosta jotain, vaikka yleensa ette tieda yhtaan mitaan.

Mina tunnen Suomen luonnon lapikotaisin (esim. olen nahnyt suden ja karhun luonnossa) samaa ei varmaan voida sanoa teista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kyllä Tomi on vireessä.

Tomi kirjoitti...

Ykä, eikö sinulla ole mitään asia argumenttia. Olen tässä todistellut susien uhanalaisuutta, vaarattomuutta, sitä, että lemmikeille annetaan ihmisruokaa ja sitä, että syrjäseudut Suomessa elää Helsingin kustannuksella.
Teillä ei ole mitään järkeviä vasta-argumentteja.

Helsingin seutu tosiaan on Suomen talousveturi, lähes koko BKT:n kasvu on tapahtunut pääkaupunkiseudulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tomi, missäs vaiheessa minä sanoin, että sudet tulee lahdata Suomesta? Sanoin, että sudet eivät itse välitä, missä maassa ne asuvat ja suomalaiset lemmikkikoirat eivät tapa susia. BKT:stä en sanonut mitään, mutta totta kai Suur-Helsinki on siinä veturi. BKT ei sinänsä kerro kaikkea, sillä siihen kuuluu myös virastojen toisilleen pompottama veroraha, joka on muualla tienattu. Haluaisitko muuten syrjäseudulla asuvat ihmiset väkisin kaupunkeihin?

Noin yleensä ottaen jos haluat ihmisten kanssa vakavampaa keskustelua, niin kannattaa lopettaa toi nimittely. Se kun ei keskustelun aloituksena kovin hedelmällistä ole. Mutta sinä löydät niin paljon ryönää meidän ns. kansallismielisten blogeista, että eikö sun olisi korkea aika perustaa oma ja laittaa asiat kuntoon?

Asian ulkopuolelta (ihan mielenkiinnosta): miksi sulla nuo ääkköset välillä häipyy ja välillä ilmestyy.

Tomi kirjoitti...

Ykä, olen liian kiivasluonteinen välillä.
Iso-osa kommenteista mitä kirjota olisi syytä jättää kirjoittamatta.

En sinällään pidä teidän kansallismielisten argumentteja huonoina.
Minua ärsyttää teidän esitystapanne, joka ilmaisee avointa halveksuntaa tiettyjä kansanryhmiä ja eri mieltä olevia kohtaan.
Osittain samaa tavoitellen olen (kielellisesti lahjattomana ehkä ole onnistunut) kirjoitellut kommenttini.

Ääkkösten häviämiseen on yksinkertainen syy, työkoneessani ei ole ääkkösiä, mutta omassa läppärissäni on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Näinhän tää tuppaa menemään. Ne tietyt kansanryhmät kun ovat sitä ryönää heittäneet meikäläistenkin niskaan, niin metsähän vastaa niin kuin sinne huudetaan. Maa alkaa olla varsin kahtiajakautunut toisilleen hyvin vihamielisiin osapuoliin. Ikävää, mutta en taida mahtaa asialle mitään.

Ääkkösistä ajattelin että sekoileeko Blogger. Se kun meinaan vaihtoi tuoreeltaan tuon sanavahvistuksenkin kahteen sanaan, joista toinen on ärsyttävän epäselvä. Minulla puusilmällä on sen kanssa ihan oikeesti vaikeuksia.

Vaan voimia eloon sinnepäin.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Valtio perii verot koko maasta ja ylläpitää niillä Helsingissä sijaitsevaa pääkaupunkia. Tämä on siis Helsingin saama aluetuki. Ilman pääkaupunkia Helsinki olisi jokin Loviisan tapainen paikka.

Raha menee rahan luokse. Valtion toiminnot houkuttelivat sitten ajan kuluessa yksityisiä yrityksiä.

Helsingissä on yritysten pääkonttoreita mutta varsinaista teollista tuotannollista toimintaa ei juurikaan ole. Tuotannollinen toiminta on se mistä saaduilla tuloilla ylläpidetään noita konttoreita. Tuotannollinen toiminta on muualla Uudellamaalla tai muissa maakunnissa tai ulkomailla.

Niin ja se vielä että Helsingin asukkaat ovat enimmäkseen muualta tulleita joten sitä ei voi pitää asukkaiden osalta omavaraisena eikä identiteetiltään omaperäisenä.

Paavo kirjoitti...

"Koirat ovat surkeita degeneroituneita mutanttisusia, joiden aivot ovat huomattavasti pienemmat suteen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan koira on nykyaan lahes hyodyton elain, samoin kissa. Ainoastaan sokeiden ja poliisien koirat ovat hyodyllisia."

Luonnon monimuotoisuus, jossa tarvitaan isoja petonisäkkäitä on ihan samanlainen sattumanvarainen arvo kuin ihmisten kiintymys lemmikkikoiriin. Itse en välitä kummastakaan. Aivojen koon perusteella ei muitakaan nisäkkäitä, muista eläimistä huolimattakaan laiteta turhien ja tarpeellisten listalle. Susien puolesta puhuu villeys, luonnollisuus, ei niiden älykkyys.


Turhuuden määrittely perustu siihen, että mitä päämäärää tavoittelee. Alkoholi varmaan voitaisiin ennen lemmikkikoiria kieltää turhana.

Ihmiset joita koirat ja kissat (javarsinkin koira ja kissaihmiset) ärsyttää (joihin minä osaltani kuulun) tarttuu Turusen tekstiin ja puolustelee sitten näkemystään muka yleisin moraaliargumentein. Kyse on kuitenkin vain preferensseistä.

Rehellisempiä argumentteja koiria vastaan on niiden aggressiivinen haukkuminen (joka minua aidosti pelottaa ja ärsyttää=), niiden pissat ja kakat kävelyreiteillä, ja se kummastuttava tapa jolla ihmiset puhuvat ja paijaavat koiriaan.

Ymmärrän että vastustetaan kissojen tapaa syödä pikkulinnut ja muut öttiäiset. Koiria on turha syyttää siitä, ettei silakat ja särjet mene hyötykäyttöön ihmisravintona täällä Suomessa.

Sinivihreä kirjoitti...

En varmaan taaskaan saa yhtään vastausta kommenttiini, kun on jo artikkelin 2.vuorokausi alkamassa, mutta yritän kuitenkin:

Kysyn teiltä ”kansallismieliset”, mistä tämä VIHA VIHA VIHA vihreitä kohtaan? Kuvitteletteko että maailman olisi parempi, jos kukaan ei muistaisi että elämme kaikki samalla planeetalla ja olemme vastuussa lapsillemme luonnosta ja resurssien säilymisestä? Olisiko parempi, että viimeisetkin luonnontilaiset metsät olisi hakattu ja viimeisetkin petoeläimet surmattu? Tai että jääkarhut kuolevat sukupuuttoon ja napajäätiköt sulavat? Rannikkokaupungit tulvivat ja ennestään lämpimät seudut aavikoituvat? Kun ihminen ei älyä lopettaa?

Historiattomuudessaan Turunen ei ymmärrä, että nykyisen kaltaiset lemmikieläimet ovat olleet ihmisen seurana tuhansia vuosia. Kyse ei siis ole mistään ”muoti-ilmiöstä”,

Ei olekaan, ja turha haukkua vihreääkään aatetta ”muoti-ilmiöksi” joka kuolee pois. Tuhansia vuosia ovat ihmiset viljelleet maata luonnonmukaisin keinoin ja vain viimeiset n. 50 vuotta teholannoitteilla. Ihminen on monessa asiassa viisastunut ja ymmärtänyt että hän ei voi porsastella miten tahtoo, vaan on hillittävä kulutustaan ja ajateltava planeettaakin. Tämä ei ole pelkkä muoti-ilmiö. Saa nähdä mitä sanot sitten, kun on kerta kaikkiaan PAKKO jo toimia.

Susien lisääntyminen aiheuttaa syrjäseudun ihmisille konkreettista vaaraa ja tulonmenetyksiä.

Onko se susiaita niin p...leen vaikea rakentaa tonttinsa ympärille omia koiria suojaamaan?

Mutta olen samaa mieltä siitä, että totta kai koirista on hyötyäkin, erityisesti tuollaisissa pelastustapauksissa.

Kullervo Kalervonpojan blogissa siteerataan Markus Wasaraa (ei ole sukua allekirjoittaneelle) ja hänen liikennepoliittisia fantasioitaan.

Luin ja kommentoin. Wasara on aivan oikeassa. Kyllähän autoilua tuetaan sosialismin keinoin, kun kerta valtio kustantaa tieverkon. Ei maantiellä ajava joudu siitä erikseen maksamaan. Joukkoliikenteen käyttäjäthän maksavat sentään matkalippunsa. Bensaveronkin tuotto on vähäinen verrattuna autoilun kaikkiin seurannaisvaikutuksiin yhdyskuntarakenteen hajautuessa.

Jos sosialismia halutaan välttää, on hyväksyttävä tietullit. Silloin tien käyttäjä oikeasti maksaa siitä, että käyttää tietä autoillen (eli pahasti kuormittavasti) siellä missä olisi muitakin vaihtoehtoja.

Koskakohan vannoutuneiden autoilijoiden pääkalloon mahtuu, että hekin hyötyisivät siitä, että mahdollisimman harva autoilisi. Olisi nääs väljempiä teitä eli vähemmän ruuhkia niille, jotka oikeasti tarvitsevat autoa.

En sinällään pidä teidän kansallismielisten argumentteja huonoina.
Minua ärsyttää teidän esitystapanne, joka ilmaisee avointa halveksuntaa tiettyjä kansanryhmiä ja eri mieltä olevia kohtaan.


Samaa mieltä kuin Tomi. On uskomatonta, että pidätte idealistisina hörhöinä niitä, jotka osaavat ajatella vähän kauemmaksi tulevaisuuteen. Jos idealisti on kerta haukkumasana (mielestäni ei tarvitsisi olla) niin tehän niitä idealisteja olette, luulette että voidaan loputtomiin ajaa vain omaa etuaan? Vihreät ovat monissa asioissa realisteja sillä he tiedostavat uhat siinä missä toiset ummistavat niiltä silmänsä romanttisissa kansallismielisissä hörhökuvitelmissaan!

Paavo kirjoitti...

En tunnustaudu kansallismieliseksi, mutta vastaan kun sinivirheä toivoo vastauksia.

Sinivihreä: kommenttisi toinen kappale ei vaikuta kovin good faith argumentoinnilta. En siis usko, että sillä keinoin päästään tunnistamaan sitä perimmäisen erimielisyyden syytä.

Arvostan kommentointiasi tänne. Vasarahammer ei tosiaan vaikuta kovin innostuneelta mitään siltaa rakentamaan ja tämäkin teksti oli täynnä melko turhia piikkejä vihreitä kohtaan. Enemmän keskustelunhalua kommentillasi osoitit, kuin Hammer kirjoituksellaan.

Ajattelen että kyseessä on joku kulttuuritausta, että mihin ryhmään ihmiset identifioituvat. Toisaalta myös persoonallisuuden piirteet vaikuttavat.

Tuot liikaa asioita esille, että niihin osaa tarttua.

Mutta jos asiakysymyksien eroja ja vihojen syytä etsitään, niin minä olen miettinyt arvoja:

Itse esim pidän suuria petonisäkkäitä yleisesti aika turhina ihmisen hyvinvoinnille, jos nyt ei erityisesti nautita siitä että niitä on olemassa. ja ovathan ne komeita otuksia. Esimerkiksi nuo jääkarhut. Mutta en ole mikään kansallismielinen. Olen nihilisti, ja kuten tiedetään "we believe in nothing"

En kuitenkaan usko, että kansallismieliset tahtovat petoeläinten sukupuuttoja, tai että kaikki metsät hakataan, tai edes että liikenne jumiutuu epäoptimaaliseen ruuhkautumiseen.

Autoilukin tuottaa paljon etuja siinä missä haittoja, joten laskut siitä että tuetaanko sitä vai ei, ovat kovin kovin vaikeita. Jos ilmastonmuutoksenvaikutuksia ei lasketa kalliiksi, niin autoilu vaikuttaa yhä kannattavalta ratkaisulta.

Sitten vielä kaksi asiaa:
(1)maatalous ei ole koskaan ollut luonnonmukaista, vaan on aiheuttanut ympäristövaikutuksia aina syntymisestään alkaen.
(2)joukkoliikenteen matkalipuilla harvoin kustannetaan kaikkia sen järjestämiseen vaadittavia kuluja. He maksavat matkalippunsa samoin, kuin autoilija maksaa autonsa, bensansa ja muut maksut.

Tomi kirjoitti...

Paavo tuosta petoeläinten ja muiden sukupuutosta. Kansallismieliset ovat usein maaseudun ärripurreja. He usein kuuluvat metsästysseuraan. Metsästäjillä on taipumus hävittää kaikki eläimet, jotka he katsovat vahingolliseksi metsästysharrastukselleen.

Suurpedot ovat juuri tällaisia lajeja. Suurpedot olisivat potenssia nostattava metsästyskohde monelle metsämiehelle.

Hyvinvoinnista, lähes kaikki muut ihmiset ovat yksilön hyvinvoinnin kannalta hyödyttömiä yleensä haitallisia
(minulle henk. kohtaisesti ei merkitsisi mitään, jos puolet suomalaisista lahdattaisiin, kunhan joukossa ei ole yhtään läheistänin tai ystävääni.)

Vasarahammer kirjoitti...

Keskustelu on näköjään edennyt pitemmälle, kuin alkujaan odotin. Todettakoon, että en tuossa kirjoituksessani ottanut kantaa suurpetojen suojelua vastaan.

Turusen vastakkainasettelut olivat keinotekoisia ja tarkoituksena oli provosoida. Tässä Turunen onnistui.