maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Olli Rehn ja vastuu

Turun Sanomat äityy puolustamaan Olli Rehniä ja haukkumaan Perussuomalaisia pääkirjoituksessaan, jossa lehti väittää, että Rehn provosoitui Soinin tökeryydestä. Lehti pitää Soinin puheita "Brysselin Bobrikovista" härskeinä:

”Soini vertasi tv-keskustelussa Rehniä Suomen suuriruhtinasajan vihattuun kenraalikuvernööriin, joka 1900-luvun alussa pani karskisti toimeen tsaari Nikolain venäläistämispolitiikkaa.”

Soini viittasi vertauksellaan tapaan, jolla EU:n komissio sanelee toimenpiteitä velkaongelmiensa kanssa painiskeleville euromaille. Bobrikovin käyttö historiallisena analogiana ei tässä mielessä ole mitenkään kaukaa haettua, koska isovenäläinen patriootti Bobrikov tuli Suomeen keskusvallan edustajana kertomaan suomalaisille, miten pitää toimia. Lehti jatkaa:

”EU-vastaisuuden aktivistina tunnetun Soinin tokaisu ”Brysselin Bobrikovista” oli paitsi loukkaava ja tahditon, myös asiayhteydessään keinotekoinen ja kovin pinnallisesta historian tuntemuksesta kielivä tökeryys.”

On tietysti selvää, että talouskomissaari ei moisesta pidä. On myös selvää, että vertauksia historialliseen henkilöön ei pidä ottaa kirjaimellisesti, ikään kuin sortokauden venäläistoimet olisivat täsmälleen verrattavissa tapaan, jolla EU-komissio kohtelee Kreikkaa. Korkeassa asemassa olevan poliittisen virkamiehen voi kuitenkin olettaa kestävän arvostelua, jota hän joutuu kuuntelemaan mm. europarlamentissa.

Esimerkiksi oheisella videolla brittiläinen europarlamentaarikko Nigel Farage kysyy, millä oikeudella komissio pakottaa Kreikan ja Italian demokraattisesti valitut hallitukset tottelemaan. Komission jäseniä ei ole valittu vaaleilla virkaansa eivätkä he vastaa toiminnastaan demokraattisesti valitulle elimelle. Puolueiden lehmänkauppojen tuloksena virkaansa valittu Rehn ei tässä suhteessa merkittävästi poikkea tsaarin nimittämästä kenraalikuvernööristä.

Tämä ei kuitenkaan riitä Turun Sanomille, joka piikittelee Soinia:

Käytännön tilanteet ovat osoittaneet, ettei edes Soini närkästymättä kestä vertailua esimerkiksi Adolf Hitlerin kaltaisiin historian hahmoihin.”

Perussuomalaisia verrattiin natseihin kansainväliselle lehdistölle tarkoitetussa tilaisuudessa, jossa RKP-aktiivi, professori Jan Sundberg esitteli näkemyksiään eduskuntavaaleista naurunhörähdysten lomassa. Kansanedustaja Jussi Halla-ahoa on nimitelty rotutohtoriksi Yleisradion pääuutislähetyksessä.

Vertausta Hitleriin ja natseihin kutsutaan internetissä yleisesti Hitler-kortiksi. Sen käyttäjä julistetaan väittelyssä automaattisesti hävinneeksi, koska vertaus Hitleriin osoittaa vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta. Esimerkiksi Soinin vertaaminen Hitleriin antaa ymmärtää, että Soini olisi suunnittelemassa miljoonien ihmisten kansanmurhaa.

Raskas vastuu painaa

Turun Sanomat päivittelee Rehnin raskasta vastuuta:

Rehn hoitaa raskasta talouskriisiä EU:n komissiossa virkavastuulla ja ansaitsee roolissaan myös poliittisten vastustajiensa arvostuksen.”

Arvostus ansaitaan teoilla, ei muodollisella asemalla tai tehtävän vaativuudella. Rehn ei ansaitse arvostusta ainakaan lausunnoilla, joita hän on esittänyt talouskriisin aikana. Rehnin puheet ovat nopeasti osoittautuneet jos ei tietoiseksi valehteluksi niin ainakin optimistiseksi toiveajatteluksi. Tapa, jolla EU-maiden johtajat ja komissio ovat hoitaneet euron kriisiä, ei välttämättä ansaitse kunnioitusta.

Lehti lisäksi vähättelee Soinia törkeästi:

Toisaalta vielä raskaammaksi talouskomissaarin työ henkisesti ja paineiltaan käy, jos hän ryhtyy mediatiedotteiden voimalla reagoimaan jokaiseen syntymämaansa pikkupoliitikon heittämään ärsykkeeseen. ”

Ei ole oppositiojohtajan halveeraamista todeta, että melkoisesta vaikutusvallan ja vastuun mittakaavaerosta Soinin ja Rehnin välillä on kysymys.”

Turun Sanomat tekisi lukijoilleen palveluksen, jos se kertoisi, mistä Rehn oikeasti vastaa ja kenelle. Silloin lukijatkin ymmärtäisivät, että Rehnillä ei ole todellista poliittista vastuuta yhtään mistään. Valtaa hänellä kyllä on ja monen mielestä sellaista valtaa, joka ei oikeasti hänelle kuulu.

Soini sen sijaan vastaa tekemisistään äänestäjille, jotka voivat pudottaa hänet eduskunnasta koska tahansa.

Turun Sanomat tuntuu kuvittelevan, että suomalaiset hurraisivat automaattisesti komissaari Rehnille, joka on päässyt leikkimään isojen poikien kanssa ja päättämään koko Euroopan asioista. Ei se näin mene varsinkin, kun Rehn ei komissiossa voi virkansa puolesta edistää Suomen asioita.

Sen sijaan hän yhdessä muiden komissaarien kanssa pyrkii kasvattamaan keskushallinnon valtaa suhteessa jäsenvaltioihin eli viemään valtaa pois demokraattisesti valituilta kansallisvaltioiden parlamenteilta. Tästä työstä hän myös nauttii huomattavan suurta palkkaa.

4 kommenttia:

Petri Kaivanto kirjoitti...

Äyräväinen kirjoittaa myös napakasti:

http://www.tapioarjo.com/?s=kommentoi&id=2148

Kumitonttu kirjoitti...

Jonkun hyvän kommentin näin, jossa kyseltiin sen perään, että kun 12 vuotta sitten Esko Ahoa kutsuttiin Kannuksen kennedyksi...

IDA kirjoitti...

"Turun Sanomat tekisi lukijoilleen palveluksen, jos se kertoisi, mistä Rehn oikeasti vastaa ja kenelle. Silloin lukijatkin ymmärtäisivät, että Rehnillä ei ole todellista poliittista vastuuta yhtään mistään. Valtaa hänellä kyllä on ja monen mielestä sellaista valtaa, joka ei oikeasti hänelle kuulu."

Näinpä.

Suomalaisen lehdistön kykyä olla aina vallan puolella, vaikka ei olisi edes pakko, kadehditaan varmasti Venäjällä ja Kiinassa joista jälkimmäisessä sitä varmaan myös opiskellaan.

Aamulla nauratti, kun uutisissa huomattiin skandaalina, että Venäjän valtiolliset tiedotusvälineet antavat Putinille enemmän televisioaikaa kuin oppositiolle :D Suomessa kaikki on niin toisin, että täällä tiedotusvälineet eivät edes huomaa tekevänsä myös itse niin, että suosituimmat puolueet ja ehdokkaat saavat eniten aikaa ja tilaa.

Tarhavahti kirjoitti...

Olli Rehn ei ole enää kansalainen vaan bs. ylipääjohtaja eli prinssieversti. Häntä ei saa millään tavoin arvostella eikä kiusata. Kyllähän näitä meillä riittää, vallankumoukseen saakka.