keskiviikkona, marraskuuta 10, 2021

Vanhojen sanomalehtien katsaus

 


Vanhoissa Spede show -sketsiohjelmissa oli yhtenä ohjelmanumerona vanhojen sanomalehtien katsaus. Ajattelin aluksi, että kirjoitan arvion siitä, mihin suuntaan Durhamin Venäjä-huijaukseen liittyvä tutkinta etenee. Muutin mieltäni ja päätin tehdä vanhojen sanomalehtien katsauksen tutkimalla kotimaan median Trump-uutisia tämän presidenttikaudelta. Jutut eivät ole aikajärjestyksessä ja ne on haettu hakukoneesta ja valittu mielivaltaisesti.

Aloitan Turun Sanomista 23.3.2017, jonka sivuilla Maria Annala kirjoitti, kuinka musta pilvi Trumpin hallinnon yllä synkkeni entisestään. Nykytiedon valossa juttu on täyttä roskaa, koska siinä väitettiin nimettömiin lähteisiin perustuen, että joukko Trumpiin liittyviä ihmisiä oli vaalikampanjan aikana yhteydessä venäläistoimijoihin ja koordinoi näiden kanssa, milloin demokraattien presidenttiehdokkaana ollutta Hillary Clintonia vahingoittavia tietoja julkaistiin.

Mitään todisteita tällaiseta ei löytynyt alkuperäisessä Crossfire Hurricane -tutkinnassa eikä myöhemmässä Muellerin tutkinnassa. Mitään koordinointia venäläisten kanssa ei koskaan tapahtunut vaan juttu oli puhdasta sepitettä, josta ei toki pidä syyttää Annalaa, joka oli vain kopioinut jutun CNN:ltä. Tämä oli Annalan pahin ja ainoa virhe.

Annalan kunniaksi on sanottava, että jutun sanamuodot viittaavat siihen, että Annala itsekään ei oikein luota CNN:n nimettömiin lähteisiin pohjautuviin tietoihin. Jutun julkaisun aikoihin FBI:n pääjohtajana oli vielä James Comey, joka sai potkut vasta toukokuussa 2017.

Jutun lopussa Annala antaa Comeyn lausunnoille kohtuuttoman suuren painoarvon, kun hän toteaa:

”Comeyn todistuksen valossa on epätodennäköistä, että CNN:n lähteet ovat Trumpia vainoavia valehtelijoita. Todennäköisempää on, että ovat FBI:n tutkinnasta tietoa saaneita virkamiehiä, joiden mielestä kansan on saatava tietää Trumpin kampanjaväen Venäjä-kytköksistä mahdollisimman paljon mahdollisimman pian.”

Nyt tiedämme, että nimettömät lähteet olivat oikeasti Trumpia vainoavia valehtelijoita. Annalan artikkelin aikoihin oli jo käynnissä Edustajanhuoneen tiedustelukomitean tutkinta, jonka aikana selvisi, että ainoa todiste Trumpin vehkeilystä Venäjän kanssa oli Steelen kansio.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan sivuilta löytyy 20.3.2017 päivätty artikkeli, jossa kerrotaan mm., että Trumpin salakuunteluväitteille ei ole todisteita. Tuolloin Trump väitti, että presidentti Barack Obama olisi salakuunnellut Trumpin pilvenpiirtäjää Trump Toweria lokakuussa vaalien alla.

Trump oli oikeassa salakuunteluväitteen osalta. FBI salakuunteli Trumpin kampanjaa, mistä ovat todisteena FISA-tuomioistuimen pöytäkirjat. Salakuuntelulupa saatiin joka kerta Steelen kansion perusteella.  Lisäksi FBI lähetti myös Stefan Halperin vakoilemaan Trumpin kampanjaa. Barack Obaman suorasta osuudesta tapahtuneeseen ei ollut näyttöä. Obama luultavasti tiesi, mitä FBI oli tekemässä.

Suomenmaa siteeraa myös Trumpin twiittausta, jossa tämä sanoo:

” Tämä on Nixonia/Watergatea. Paha (tai sairas) jätkä!”

Se, mitä Trumpille tehtiin Crossfire Hurricane -tutkinnassa ja sen jälkeen oli paljon pahempaa kuin Watergate.

Kolmantena artikkelina on Iltasanomien juttu, jonka päiväys on 18.2.2018.

Jutussa päivitellään ensin Trumpin twiittauksia, jotka koskivat Muellerin tutkintaa ja Floridassa tapahtunutta kouluampumista.

Varsinainen juttu oli kuitenkin se, kuinka 13 Venäjän kansalaista oli saanut syytteen sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Trumpin tuolloinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster sanoi, että syytteet tarjoavat ”kiistatonta” todistusaineistoa Venäjän toimista.

Eivät tarjonneet. Syytetyt olivat enimmäkseen Venäjän tiedusteluorganisaatioiden jäseniä eivätkä toimineet Yhdysvalloista käsin.

Syytteessä ei esitetty pitävää todistusaineistoa siitä, että he olisivat osallistuneet vaalivaikuttamiseen. McMasterin ura turvallisuusneuvonantajana jäi lyhyeksi ja se oli vain yksi Trumpin huonoista rekrytoinneista.

Trump kommentoi McMasterin lausuntoa seuraavasti:

” Kenraali McMaster unohti sanoa, että venäläiset eivät vaikuttaneet vuoden 2016 vaalien tuloksiin tai muuttaneet niitä, ja että ainoa vehkeily tapahtui Venäjän, kiero-Hillaryn, demokraattien kansallisen komitean ja demokraattien välillä. Muistakaa likainen muistio, uraani, puheet, sähköpostit ja Podestan yhtiö! Trump twiittasi.”

Asiallisesti Trump on taas oikeassa. Tässä on tosin pitävä todiste venäläisestä vaalivaikuttamisesta. Venäläinen propagandaryhmä osti Facebook-mainoksia.

Se, että Hillary Clinton käynnisti mustamaalauskampanjan, jossa Trumpia väitettiin Venäjän asiamieheksi oli paljon pahempi asia kuin venäläisten Facebook-mainokset. Clintonin kampanjan maksamien valheiden avulla käynnistettiin FBI-tutkinta ja myöhemmin Muellerin tutkinta, jotka merkittävästi haittasivat sekä Trumpin kampanjaa että hänen presidenttikauttaan. Kummallekaan tutkinnalle ei ollut asiallista perustetta.

Toki vaalikampanjan aikana Demokraattien sähköpostipalvelimen tiedot julkistettiin. Pitäviä todisteita siitä, että venäläiset olisivat hakkeroineet sähköpostipalvelimen, ei ole esitetty. Itse asiassa pitäviä todisteita siitä, että palvelin ylipäänsä olisi hakkeroitu, ei ole esitetty.

Toinen hakkerointitapaus liittyy Hillary Clintonin kampanjapäällikkö John Podestaan, jonka sähköpostit vuodettiin julkisuuteen. Podesta oli mennyt melko tavanomaiseen phishing-huijaukseen, jonka takana väitetään olevan venäläiset. CBS Newsin sivuilta löytyy kopio viestistä, jonka avulla hakkeri pääsi käsiksi Podestan sähköposteihin.

Lopuksi otan vielä ylimääräisenä Iltalehden artikkelin maaliskuulta 2017, joka näyttää olevan suuri Trump-uutisten kuukausi.

Uutisessa siteerataan NSA:n vastavakoiluagenttina toiminutta John Schindleriä. Nimi voisi vaikuttaa uskottavalta ja juttukin, mikäli entisten tiedusteluagenttien ilman todisteita esittämät lausunnot eivät olisi jo muuttuneet niin tavanomaisiksi kuten myös se, että entisten tiedusteluagenttien medialausuntojen todenperäisyydessä on monesti toivomisen varaa. Iltalehden jutussa kerrotaan:

!Schindler sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että tutkittaessa Trumpin ja Venäjän suhteita löytyy tarpeeksi tiedustelutietoa Trumpin presidenttiyden päättämiseen ja ihmisten lähettämiseen vankilaan.”

Ei muuten löytynyt. Iltalehden juttu oli täyttä roskaa. Iltalehti jatkaa vielä:

” Trumpin erottaminen ei ole virasta kuitenkaan kovin yksinkertaista, mutta jos pystytään osoittamaan, että presidentti tiesi tai salli Venäjän puuttumisen Yhdysvaltain vaaleihin, syytekynnys ylittyisi.”

Luonnollisesti mitään näyttöä siitä, että Trump olisi ”sallinut” Venäjän vaalivaikuttamisen, ei ole.

Kun nuo jutut aikanaan ilmestyivät, ohitin ne pääsääntöisesti lukematta, koska tajusin, että ne eivät voi olla totta.

7 kommenttia:

Olaf Stephanos kirjoitti...

Ehdotan katsausta myös siihen, kuinka monia Trumpiin liittyviä valeuutisia vastuullinen media on myöhemmin oikaissut tai pikemminkin jättänyt (kunnolla) oikaisematta. Ainakin mielenosoittajien karkottaminen valokuvauksen tieltä uutisoitiin Suomessa Trumpin autoritaarisuuden ilmentymänä, mutta sen täydellistä valheeksi osoittautumista ei sitten enää uutisoitukaan.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Nämä Clintonit ja Pelosit ym. muut demokraattien jengiin kuuluvat ovat tehneet sen, että nykyisin Yhdysvaltojen arvostus maailmalla putoaa kuin lehmänhäntä. Sleepy Joe sinetöi alamäen ja jos/kun hänet todetaan kyvyttömäksi, niin tuo kamala vie pohjille !

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Kirjoitin kommentien, mutta mihin se häipyi?!!

Vasarahammer kirjoitti...

Olaf Stephanos: " kuinka monia Trumpiin liittyviä valeuutisia vastuullinen media on myöhemmin oikaissut tai pikemminkin jättänyt (kunnolla) oikaisematta"

En ole nähnyt missään Trump-uutiseen liittyvää oikaisua. Etsivän aika voisi käydä pitkäksi

Terho Hämeenkorpi: "Yhdysvaltojen arvostus maailmalla putoaa kuin lehmänhäntä."

Yhdysvaltoja vaivaa sama tauti kuin muutakin läntistä maailma eli tuhoisat ideologiat woke ja vihreä liike. Lisäksi on vielä globalismi, joka rapauttaa demokratiaa ja siirtää valtaa ylikansalliselle tasolle.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Vasara ja kumppanit.

Viime aikoina newscom au on toistanut Bidenin julkisuudessa esittämiä repliikkejä.
Lieköhän suomalainen porttomedia kuinkakin tyytyväinen ?
Amerikkalaiset ovat jo toivonsa menettäneet.Pohtinevat kuka maata oikein johtaa.

Tuohon suomalaiseen porttomediaan ei kannata aikaansa hukata,kuten ei CNN ym.
HS ja Yle haluavat suomeen lisää "siirtolaisia".kenen äänellä ne puhuvat ?
Veromaksajat kustantavat agendaa jolla propagoidaaan tänne vaeltavien parasiittien puolesta.

Qanon-kohina on jotenkin vaimentunut ja nyt on alkanut selvitä hieman taustaa.
On luotu omituinen pseudotodellisuus kulissien takana johon kaikenmaailman hörhöt ovat tietenkin kilvan osallistuneet.
Siinä taustalla on voinut viestittää lähes mitä tahansa ilman että virallinen tiedustelu olisi ymmärtänyt mistä on milloinkin kyse.

Nyt niitä valttikortteja nousee milloin mistäkin asiasta.
Kun Rand Paul ripittää Anthony Faucia American Times kanavalla niin ei voi välttyä oletukselta että hän tietää valmiiksi asioita jotka eivät julkisuuteen kuuluisi.

Entistä enemmän ihmetyttää että mikä taho halusi Joe Bidenin presidentiksi.
Finanssieliitti tietenkin tekee niinkuin haluaa,osa kansasta elää kaduilla ja huumeet tekevät kauppansa.Goldman&Sachs miettii seuraavaa siirtoa.

Rauhanomainen eurooppa ehti sodanjälkeen kehittyä viitisenkymmentä vuotta.
Se on ollut imperiumien keskimääräinen kestoikä jo vuosisatoja.
Tätä eurooppaa on nyt jo murennettu kohtalokkaasti.
Nyt näyttää siltä että Brysselin Imperiumi epätoivoisesti kampeaa itsensä johtoon.
Mielistelijöitä löytyy yllinkyllin,ihan lähipiiristä.

Köyhä kansanosa kupataan kuiviin verotuksella eikä heitä kukaan kuuntele.
Ruoankasvattajat ovat konkurssin partaalla.
Satatuhatta suomalaista nuorta ajelehtii toimettomana nurkissa.
Hallitus huolehtii lähinnä ilmastokriisistä.

Please advice !

Rgds Josef

Vasarahammer kirjoitti...

Jos minulta kysyt, ketkä Bidenin nostivat presidentiksi, vastaus on Big Tech ja erityisesti Marc Zuckerberg. Zuckerbergin hyväntekeväisyysjärjestö käytännössä privatisoi vaalit tietyillä demokraattien äänestysalueilla.

Luulisin, että demokraatit lupasivat olla pilkkomatta Big tech -trusteja ja säilyttämään sosiaalisen median alustojen vastuuvapauden sisällöstään. Vastineeksi Big tech järjesti vaalit ja vaalien tuloksen.

Vasarahammer kirjoitti...

"Köyhä kansanosa kupataan kuiviin verotuksella eikä heitä kukaan kuuntele.
Ruoankasvattajat ovat konkurssin partaalla.
Satatuhatta suomalaista nuorta ajelehtii toimettomana nurkissa.
Hallitus huolehtii lähinnä ilmastokriisistä."

Ilmastokriisi on sellainen, jota ei oikeasti ole eikä kukaan ole siitä oikeasti huolissaan muutamia aivopestyjä hörhöjä lukuun ottamatta.

Ilmastokriisin torjunta taas tekee kaikista köyhiä.