Uskooko luterilainen kirkko islamiin?

Otsikossa oleva kysymys on ollut ilmeisesti monen sellaisen mielessä, jotka ovat käyneet eroamassa kirkosta pääsiäisen aikana. Arkkipiispa Kari Mäkinen ilmoitti MTV:lle, että kirkko suojelee kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Samalla arkkipiispa muistutti, että kirkon tehtävä Suomessa on rakentaa rauhaa kristittyjen ja muslimien välillä.

Olen sitä mieltä, että median kohuotsikot eivät kertoneet koko totuutta. Arkkipiispa ilmoitti toimivansa yhteistyössä viranomaisten kanssa eikä piilottele ketään. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että luterilainen kirkko on nykyisen arkkipiispan aikana politisoitunut lähinnä vasemmistoliberaaliin suuntaan. Lisäksi kirkko tuntuu olevan enemmän kiinnostunut islamista ja muslimeista kuin seurakuntalaisistaan.

Teologi uskoo islamiin

Helmikuun alussa Suomen kuvalehti julkaisi luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaisen kirjoituksen ”Miksi uskon islamiin luterilaisena teologina?”. Komulainen on närkästynyt ”islam-kriittisyyden” aallosta, joka hänen mukaansa on voimakkaassa kasvussa.

Komulainen ei myöskään pitänyt valtamedian uutisoinnista, joka hänen mukaansa jättää huomiotta uskontojenvälisen dialogin. Media on myös jättänyt kertomatta Marrakeshin julistuksesta sekä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman vierailusta baltimorelaiseen moskeijaan.

Ovatko nuo uutiset hyviä vai ei? Pintapuolisesti näyttää siltä. Jos Marrakeshin julistusta lukee, siinä viitataan ns. Medinan perustuslakiin, joka julistuksen mukaan ”takasi uskonnonvapauden kaikille uskonnosta riippumatta”. Itse julistuksen tarkoituksena on osoittaa, että allekirjoittaneet haluavat parantaa muslimien vainoamien uskonnollisten vähemmistöjen asemaa levottomassa Lähi-idässä.

Medinan perustuslaki määritti lähinnä kaupungissa asuneiden heimojen väliset suhteet siinä vaiheessa, kun Muhammadin johtama muslimiyhteisö asettui asumaan Medinaan, jonne Mekkaa johtanut Quraysh-heimo oli heidät ajanut.

Kyseinen perustuslaki ei kuitenkaan taannut Medinan juutalaisheimoille rauhaa. Banu Qaynuqa -heimo karkotettiin, kun heimon jäsenen väitettiin riisuneen musliminaisen alastomaksi. Tämä johti vihanpitoon, jonka seurauksena Banu Qaynuqan linnoitus piiritettiin ja nämä antautuivat. Muhammad halusi ensin teloittaa heimon jäsenet mutta myöntyi anelujen jälkeen pelkkään karkoitukseen. Medinan kahdelle muulle juutalaisheimolle ei käynyt yhtään paremmin.

Marrakeshin julistus, joka todennäköisesti on sinänsä merkityksetön Lähi-idän uskonnollisten vähemmistöjen kannalta, määrittää uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet islamin sallimissa rajoissa. Se ei ole mikään todellinen uskonnonvapauden julistus.

Barack Obaman vierailu taas kohdistui Muslimiveljeskunnan peitejärjestö ISNA:n kontrolloimaan moskeijaan, jolla on yhteyksiä ääri-islamiin. On vaikea kuvitella, mitä erityisen positiivista vierailussa oli. Obaman hallinnolla on perinteisesti ollut läheiset suhteet Muslimiveljeskuntaan, joka kannattaa sharia-lakia ja globaalia kalifaattia samoin kuin Islamilainen valtio.

Dialogia

Kuten monet islamin länsimaiset puolestapuhujat Komulainenkin relativisoi islamin nimissä harjoitetun väkivallan ja rinnastaa sen ristiretkiin ja Ku Klux Klaniin. Hän myös väittää lukeneensa islamilaisia tekstejä, jotka ”motivoivat” valloitussotiin. Silti Komulainen uskoo islamiin. Hän nimittäin asettaa omat subjektiiviset kokemuksensa islamin vakiintuneiden tulkintojen edelle:

”Olen kokenut erilaisissa dialogitilanteissa vieraanvaraisuutta ja ystävyyttä, jota uskonnollinen viitekehys – siis islamilainen perinne – on vain vahvistanut.”

Hän myös siteeraa valikoivasti Koraania. Erityisesti Koraanin jae 2:256 on miltei loppuun kulunut apologistien käytössä. Se, että jakeen alussa lukee: ”Uskonnossa ei ole pakkoa”, muka todistaa islamin perimmäisestä suvaitsevaisuudesta, vaikka sen jälkeen tulleissa ilmestyksissä puhutaan taistelemisesta kirjan kansoja vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin, maksavat rangaistusveroa tai tapetaan.

Komulainen myös siteeraa jaetta 5:48 todisteena siitä, että islam muka tahtoisi eri uskontojen kilpailevan hyvissä töissä. Samalla hän luonnollisesti unohtaa jakeen 98:6, jonka mukaan uskottomat, niiden mukana kirjan kansojen edustajat, palavat helvetin tulessa.

Muslimin käsitys kristinuskosta perustuu pitkälti Koraaniin ja muihin islamilaisiin lähteisiin. Muslimit uskovat, että islam on alkuperäinen Abrahamin uskonto. Allah antoi juutalaisille Tooran ja kristityille Evankeliumin mutta juutalaiset ja kristityt vääristelivät kirjoituksiaan eikä niitä seuraamalla pelastu.

Islamilaisen näkemyksen mukaan Muhammad on viimeinen profeetta ja hänelle esitetty ilmoitus kumoaa aikaisemmat. Kristinusko ja juutalaisuus kumoutuvat samalla uskontoina ja ne, jotka kieltäytyvät seuraamasta Muhammadia, joutuvat helvettiin.

Komulainen kuitenkin uskoo dialogin voimaan:

”...uskontodialogi on yksi avain yhteiskunnalliseen harmoniaan. Vuoropuhelu ei tarkoita hymistelyä, vaan myös kriittisiä kysymyksiä pitää voida sen puitteissa esittää, joskin luottamuksen ilmapiirissä.”

Tässä vaiheessa on syytä kysyä, onko dialogi itsetarkoituksellista vai pyritäänkö sillä joihinkin konkreettisiin tuloksiin. Muslimille voi olla vaikea selittää kristillistä kolminaisuusoppia, jos Koraanissa sanotaan, että kristityillä on kolme jumalaa, joista yksi on Maria. Erityisen vaikeaa se on kertoa, jos muslimi uskoo islamin opetusten mukaisesti, että Koraani on tullut suoraan Allahilta ja on kirjaimellisesti totta.

Onko dialogissa mitään mieltä silloin, kun dialogin toisen osapuolen ymmärrys kristinuskosta säilyy samalla tasolla kuin Koraanissa ja islamilaisessa perimätiedossa? Onko dialogi mielekästä silloin, kun sen seurauksena luterilainen teologi yrittää kertoa suomalaisen aikakauslehden lukijoille yksinomaan positiivisesti värittynyttä tietoa islamista? Eikö silloin toinen osapuoli ole saavuttanut tavoitteensa dialogin suhteen ja tehnyt Komulaisesta hyödyllisen idiootin?

Kannattaa myös lukea Komulaisen artikkelin kommentit ja erityisesti ensimmäinen.