Suomen Kuvalehti
puffasi pääsiäisen aikana kirjoitustaan,
jossa käsiteltiin ihmisrotuja. Artikkelia varten kolmen juuriltaan
eritaustaisen julkisuuden henkilön geeniperimä testattiin.
Koekaniineina toimivat kirjailija Jari Tervo, tutkija Alan Salehzadeh
ja Abdirahim ”Husu” Hussein.
Itse geenitutkimus
ja kertomukset ihmispopulaatioiden leviämisestä toimivat kuitenkin
vain taustana varsinaiselle asialle, joka oli tiivistettynä se, että
rotuja ei ole olemassa:
”Ihmisrotu ei ole
käypä biologinen termi, sillä rotueroja ei yksinkertaisesti ole
pystytty määrittelemään. Geenejä tutkitaan edelleen. Nykytiedon
mukaan on kuitenkin niin, että rotu ei ole biologinen vaan
poliittinen
termi, ja siksi pitäisi aina miettiä, miksi ihmisiä
jaotellaan.”
Kirjoituksen
todellinen päämäärä selviää siihen liitetystä
kysymyspatteristossa,
jossa selvitään, mikä on rasistista ja mikä ei. Vastaajina toimii
kolme päivystävää dosenttia. Näistä Jukka Palo toteaa rotujen
olemassaolosta:
”Jos määritelmä
ei toimi oikein millään eliöllä, se ei toimi varsinkaan
ihmisellä.”
”Ihmisryhmien
väliset erot ovat hyvin pieniä.”
Silti ihminen
kykenee melko luotettavasti erottamaan esimerkiksi somalin ja Saharan
eteläpuolelta kotoisin olevan bantun. Ulkoisia eroja ihmisryhmien
välillä ei voi kiistää, joten täytyy vain todeta, että
geneettiset erot ovat pieniä.
Ihmisryhmien väliset
ulkoiset erot vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen riippumatta
poliittisen korrektiuden säännöistä sekä myös niiden ansiosta.
Valkoihoiset ihmiset miettivät usein kahdesti, mikäli arvioivat
selkeästi eri värisen ihmisen toimintaa negatiivisessa sävyssä.
Erityisen varovaisia ihmiset ovat, kun he arvioivat tietyn
ihmisryhmän tapoja, arvoja ja asenteita.
Mikä rodussa sitten
on ongelmallista:
”Ihmisrotu-termillä
on raskas painolasti. On rotusortoa, kansanmurhia, rotuoppeja ja jopa
rodunjalostusta. Koska käsitteellä ei ole virallista määritelmää,
sen käyttäminen on aina poliittinen teko.”
Ihmiset jakavat
toisiaan ryhmiin joko ulkoisten piirteiden tai jonkun muun
perusteella. Tuossa yllä olevassa kuitenkin tiivistyy se, miksi SK
on kirjoittanut juttunsa. Juuri yllä mainittujen asioiden takia rotu
on länsimaissa tabu ja rotu-käsitteen käytöllä on omat
sääntönsä, joita kutsutaan nimellä poliittinen korrektius. Se on
syntynyt vastareaktiona 1900-luvun tapahtumille ja viety nykyisin
äärimmilleen jopa niin pitkälle, että ihmisillä ei ole enää
hyväksyttäviä sanoja käytössään kaikkien ihmisryhmien
kuvaamiseen. Ne sanat, joita aiempina vuosikymmeninä käytettiin
ihmisryhmien kuvaamiseen on julistettu kielletyiksi ja niiden käyttö
leimaa käyttäjänsä rasistiksi.
SK kertoo hieman
säännöistä, joilla sanoja käytetään:
”Merkitykset
kuitenkin riippuvat puhujasta ja tilanteesta. Jos valitaan uutta
työntekijää, onko tärkein asia se, että yksi hakijoista
vaikuttaa afrikkalaistaustaiselta? Vai todetaanko ensin, että hakija
on hyvin koulutettu, kielitaitoinen ja osaava – ja vasta sitten
mainitaan, että tämä taitaa olla Afrikasta?”
”Erotteluissa
käytetyillä termeilläkin on väliä. Eskimo on kiistelty nimitys,
ja ainakin osa ryhmästä käyttää itse mieluummin nimitystä
inuiitti.”
Kysymyspatteriston
loppupäässä päästään lopulta rasistin määritelmään:
”Jukka Palo
huomauttaa, että jokainen ihmisrotuja määrittelevä joutuu itse
vetämään jakolinjat ryhmien väliin ja pitäviä biologisia
perusteita niille tuskin löytyy.”
Kirjoituksessa
sivutaan jonkin verran Yhdysvaltoja, jossa rotu-käsite on käytössä
esimerkiksi tilastoinnissa. Poliittinen korrektius on kotoisin
Yhdysvalloista, tosin siellä sitä ei ole kirjattu lainsäädäntöön
toisin kuin Euroopassa, jossa ihmisiä voidaan melko mielivaltaisesti
syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Todellisuudessa
Yhdysvalloissa, jossa sananvapaudella on perustuslain suoja,
poliittinen korrektius muodostaa melko tiukan käyttäytymisnormin,
ehkä tiukemman kuin Euroopassa, jossa ilmiö ei ole vaikuttanut yhtä
pitkään.
Puumalainen vs. Tatu
Vanhanen
Jos halutaan
tarkastella poliittisen korrektiuden vaikutuksia Suomessa, on hyvä
palata ajassa hieman taaksepäin. Richard Lynn ja Tatu Vanhanen
julkaisivat vuonna 2002 tutkimuksen IQ
and the Wealth of Nations. Siinä tutkijat päättelivät, että
valtioiden kansantuote korreloi ihmisten keskimääräisen
älykkyysosamäärän kanssa. He lisäksi väittivät, että erot
älykkyysosamäärässä ovat merkittävä mutta ei ainoa tekijä,
joka vaikuttaa kansakuntien välisiin eroihin vauraudessa ja
talouskasvussa.
Tässä vaiheessa on
hyvä todeta, että tutkimuskohde ei itsessään ole erityisen
suosittu vaan poliittisesti erittäin epäkorrekti. Myös tulokset
olivat erittäin epäkorrekteja, koska ne osoittivat, että Saharan
eteläpuoleisten maiden älykkyysosamäärä oli selkeästi
alhaisempi kuin esim. Euroopassa. Kaksi vuotta myöhemmin Vanhasta
haastateltiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Artikkelista
nousi suuri kohu varsinkin, kun Vanhasen poika Matti oli tuolloin
Suomen pääministeri.
HS:n artikkelin
jälkeen tuolloin vähemmistövaltuutettuna toiminut Mikko
Puumalainen teki tutkintapyynnön kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan. Tuolloin vielä pelkkänä mielipidekirjoittajana toiminut
Jussi Halla-aho kirjoitti asiasta kolme kirjoitusta (1,
2
ja 3).
Vuonna 2004 myös valtamedia uskalsi vielä puolustaa tieteen
vapautta ja vastustaa lynkkausmentaliteettia, jota
vähemmistövaltuutetun ja häntä myötäilevät poliitikot ja
julkisuuden henkilöt edustivat. Sanomalehti Kaleva uskalsi
kolumnissaan
puolustaa Vanhasta:
”Tieteen ja
sananvapauden keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että tutkijan pitää
saada julkaista tutkimustuloksensa, vaikka ne eivät olisikaan
miellyttäviä tai poliittisesti ja sosiaalisesti korrekteja.
Tutkimustulokset pitää saattaa julki juuri siksi, että muut
pääsevät arvioimaan niitä. Jos tutkimus kestää kriittisen
tarkastelun, ei voi mitään. Ikävältäkin tuntuva totuus on pakko
hyväksyä.”
Kalevan kolumnisti
näki Puumalaisen toiminnassa yhtymäkohtia suomettuneisuuden aikaan
ja Kokoomuksen kansanedustaja Kullervo Rainion kohteluun. Lehti
kuitenkin muistuttaa, että suomettuneisuuden aikana
neuvostovastaisiksi syytetyt eivät joutuneet juridiseen vastuuseen:
”Tatu Vanhaseen
kohdistunut vimma osoittaa, että tilanne on ehkä jopa pahentunut.
Nyt poliittiseen korrektiuteen perustuvan lynkkausmielialan herätti
yhden vanhan tutkimuksen pohjalta tehty lehtihaastattelu, ja
julkisuuteen heitettiin jopa rodullisen kiihotuksen syyteuhka
pelkästään siksi, että pääministerin vanha isä oli esitellyt
lehtihaastattelussa tutkimustuloksiaan.”
Jälkikäteen
tarkasteluta Puumalaisen virhe Vanhasen kohdalla oli se, että hän
valitsi liian korkean profiilin kohteen mielipidevainolleen.
Myöhemmin hän keskittyi makeiskääreisiin ja nettikirjoittajiin.
Puumalaiseen ja Mika Illmaniin henkilöitynyt sananvapauden
tukahduttaminen huipentui Seppo Lehdon ja Jussi Halla-ahon
tuomioihin. Halla-ahon tuomio osoitti käytännössä, mitä
poliittisen korrektiuden pelisäännöt tarkoittavat, eli eri
ihmisryhmillä on eri säännöt. Suomalaisista saa sanoa mitä
tahansa ilman pelkoa rangaistuksesta, kun taas vähemmistöstä saman
asian kertominen johtaa tuomioon.
Poliittisen
korrektiuden vaikutukset
Vähemmistövaltuutettu
Mikko Puumalainen yritti vuonna 2004 haukata liian suurta palaa. Hän
luuli, että tieteen vapaus on alisteinen poliittisen korrektiuden
vaatimuksille. Puumalainen on taustaltaan juristi ja sellaisena vielä
normaalia yksisilmäisempi. Hän kuvitteli, että yksisilmäinen
pykälän tulkinta ohittaa kaiken muun.
Poliittisella
korrektiudella on kuitenkin runsaasti muita negatiivisia vaikutuksia.
Kyseessä ei nimittäin ole pelkästään käyttäytymisnormi vaan
kokonaisvaltaisesti ajattelua, viranomaistoimintaa ja julkista
keskustelua kahlitseva oppi.
Poliittinen
korrektius asettaa ihmisryhmät eri asemaan näiden todellisen tai
kuvitellun uhristatuksen perusteella. Näitä uhristatuksesta
nauttivia ryhmiä ovat etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen
lisäksi ainakin seksuaaliset vähemmistöt. Alhaisin uhristatus on
valkoisella heteroseksuaalisella mieshenkilöllä tämän
sosiaalisesta taustasta riippumatta.
Jos tietty
ihmisryhmä syyllistyy tilastollisesti muita useammin rikoksiin ja
elää valtaosin sosiaaliturvan varassa, tällaisen ihmisryhmän
tapojen arvostelu on poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaan
kiellettyä. Julkiseen keskusteluun osallistuvat tietävät tämän
ja joutuvat ottamaan huomioon sen, että arvostelu voi johtaa
syytöksiin rasismista.
Sen sijaan ne, jotka
syyttävät vähemmistön rikollisuudesta ja tukiriippuvuudesta
valtaväestön heihin kohdistamaa rasismia ja syrjintä, saavat sanoa
sanottavansa ilman pelkoa, vaikka heidän väitteensä olisivat
tuulesta temmattuja ja perustuisivat mutuun. Pelkkä tällaisten
argumenttien vastustaminen voidaan tulkita rasismiksi. Siksi valtaosa
pitää suunsa kiinni.
Vähemmistön
edustajille poliittinen korrektius antaa usein väärän signaalin.
Koska kaikki paha johtuu rasismista ja syrjinnästä, mitään syytä
parantaa omia tapoja ei ole. Tarvitaan vain lisää valtaväestölle
kohdistettuja vaatimuksia.
Jokin aika sitten
useissa Englannin kaupungeissa nuoria tyttöjä pakotettiin
prostituutioon. Tätä pyörittivät enimmäkseen
pakistanilaistaustaisista muslimeista koostuneet jengit. Viranomaiset
katsoivat toimintaa sormien läpi vuosikaudet, koska puuttuminen
asiaan olisi altistanut syytöksille rasismista. Kun asia tuli
julkisuuteen, tekijöitä kutsuttiin poliittisesti korrektisti
”aasialaisiksi”, koska termi pakistanilaistaustainen muslimi
olisi leimannut koko yhteisön.
Kun Suomen
poliitikot kilvan esiintyivät suvaitsevaisina viime syksyn
maahantulijakriisin yhteydessä, kukaan johtava poliitikko tai
valtamedian edustaja ei miettinyt maahantulijoihin liittyviä
turvallisuusriskejä. Terrorismista pelotelleille naureskeltiin
avoimesti. Poliitikot ja viranomaiset eivät luultavasti edes
osanneet ajatella, että tulijat olisivat jotakin muuta kuin
hädänalaisia ja että ylivoimainen valtaosa olisi muslimimiehiä.
Ongelmat myönnettiin vasta, kun niitä ei enää voinut peitellä.
Julkinen keskustelu
maahanmuutosta menee valtamediassa erittäin usein metakeskusteluksi
erityisesti, kun aletaan puhua rasismista. Lopulta päädytään
tulokseen, jonka mukaan rasismia vähentämällä ongelmat poistuvat,
kunhan vain käytetään tarpeeksi rahaa abstraktiin kotouttamiseen,
jolla ongelmat taianomaisesti poistuvat.
Suomen kuvalehti ei
tehnyt lukijoilleen tai edes itselleen palvelusta, kun se lähti
mestaroimaan lukijoilleen rasismista. Se vain osoitti olevansa
samalla tavalla mätä kuin koko muu valtamedia. Jos se olisi
oikeasti halunnut kertoa rodusta ja politiikasta, se ei olisi
jättänyt politisoidun rotu-käsitteen käsittelyä toiseen
maailmansotaan vaan olisi ottanut huomioon myös 60-luvun lopun
jälkeen tapahtuneen kehityksen.
8 kommenttia:
Kauas on pudonnut Suomen Kuvalehtikin siltä laatulehden tasolta, jota se ennen edusti. Toisaalta sehän onkin hyvåä symboli aikana, jolloin jokainen nilkki kiiruhtaa "kunnioittamaan" maamme 100-vuotista itsenäisyyttä, vaikka olemme huomattavasti vähemmän itsenäisiä kuin autonomian aikaan.
Blogistin kaksi toteamusta tiivistävät myös SK:n julistuksen tarkoitusperät:
" Sen sijaan ne, jotka syyttävät vähemmistön rikollisuudesta ja tukiriippuvuudesta valtaväestön heihin kohdistamaa rasismia ja syrjintä, saavat sanoa sanottavansa ilman pelkoa, vaikka heidän väitteensä olisivat tuulesta temmattuja ja perustuisivat mutuun. Pelkkä tällaisten argumenttien vastustaminen voidaan tulkita rasismiksi. Siksi valtaosa pitää suunsa kiinni."
ja
"Vähemmistön edustajille poliittinen korrektius antaa usein väärän signaalin. Koska kaikki paha johtuu rasismista ja syrjinnästä, mitään syytä parantaa omia tapoja ei ole. Tarvitaan vain lisää valtaväestölle kohdistettuja vaatimuksia."
Nykyisessä suvaitsevaiston liturgiassa loistaa poissaolollaan muun muassa se tosiseikka, että valkoihoinen se vasta rasismin kohteeksi joutuu päädyttyään vähemmistön asemaan. Tuo kamala R ei siis ole vain valkoihoisten perisynti vaan oire epäterveistä ja epätasa-arvoisista väestösuhteista.
Toinen mielenkiintoinen harhaoppi näyttäisi nykyään olevan jonkinlainen "kaikki pelaa" -ideologia ihmisryhmien välillä. Kuitenkin vuosisataisella ja -tuhantisella elinympäristöllä sekä omaksutuilla kulttuuriarvoilla on selvät syy- ja seuraussuhteensa. Tyypillinen lämpimien maiden ähläm bähläm -mesomismentaliteetti olisi ennustanut pikaista perikatoa vielä satakunta vuotta sitten meikäläisissä soisissa metsissä. Jussin oli otettava kuokkansa ja raadettava suollaan. Ei ole sattumaa, että meistä suomalaisista on tullut sellaisia jurrikoita, joita vielä tapaa toisinaan huoltamoiden baareissa.
Aavikkokulttuurin istuttaminen näille pohjoisille seuduille on tolkuttomuutta. Ja juuri erilaisiin olosuhteisiin soveltuvien kulttuurien ja uskomuksien väkinäisestä istuttamisesta on nykyisissä keinotekoisissa kansainvaelluksissa kyse. Merkittävämpää kuin saapuvat ihmiset ovatkin nyt heidän tuomansa uskomukset ja käsitys suhteesta toisuskoisiin. Ihmisryhmissä ja -kulttuureissa on selviä eroja jo vallinneiden olosuhteiden seurauksena. Myös vuosituhansien aikana tarvittu ongelmanratkaisutaito on vaikuttanut siihen, kuinka älykkäät yksilöt ovat päässeet vallitseviksi. Ihminenkin on eläin, joten on käsittämätöntä, ettei realiteetteja hyväksytä.
Eurooppalaisten kansojen vaihtaminen sekä eurooppalaisten perinteiden ja historian murtaminen ovat sellaisia päämääriä, joiden tukemiseksi nykyään nähdään tavattomasti vaivaa ja käytetään suunnattomasti varoja. SK:n artikkelin koehenkilöiksi valikoituneet Terho, Alan Salehzadeh ja Abdirahim ”Husu” Hussein edustavat jo sinänsä varsinaista elitismiä, josta ei tässä yhteydessä enempää.
Sinänsä Suomen Kuvalehden vuodatus vaikutti ensi katsomalta äärettömän sekavalta ja ahdetulta piirroksineen, kaavioineen ynnä irvistelevine pärstäkuvineen, jotka tuntuivat aluksi hyppelehtivän ruudulla. Toki, voihan sitä noinkin näyttää keskisormea kantasuomalaisille. Blogistin sanoin:"Suomen kuvalehti ei tehnyt lukijoilleen tai edes itselleen palvelusta, kun se lähti mestaroimaan lukijoilleen rasismista. Se vain osoitti olevansa samalla tavalla mätä kuin koko muu valtamedia." SK:n teksti on kuin suoraa ideologiselta uudelleenkoulutusleiriltä.
Kiitos blogistille asian analysoinnista ja haarukoimisesta lähestyttävämpään muotoon.
Euvostotaivas tuossa oikeastaan kiteytti kaiken olennaisen. Itsekin jään kaipaamaan laatulehteä nimeltä Suomen Kuvalehti. Aikanaanhan se oli sellainen. Nyt voi sanoa, että se myy Mersua Trabantin tekniikalla.
Euvostotaivas: "Toinen mielenkiintoinen harhaoppi näyttäisi nykyään olevan jonkinlainen "kaikki pelaa" -ideologia ihmisryhmien välillä."
Itse asiassa Vanhasen ja Lynnin tutkimus taisi alun perin olla jonkinlainen yritys kumota taloustieteen oletus siitä, että kansakunnat ovat yhtä kyvykkäitä tuottamaan taloudellista vaurautta. Ihmisten keskimääräistä älykkyyttä ei otettu huomioon.
"Kaikki pelaa" sisältyy näennäisesti poliittiseen korrektiuteen. Todellisuudessa siinäkin myönnetään ihmisryhmien väliset erot, mutta ne eivät johdu näiden ryhmien perinnöllisistä tai hankituista ominaisuuksista vaan syrjinnästä. Jos Palle ei ole yhtä hyvä futaaja kuin Pera, se johtuu siitä, että Pera ja kumppanit eivät koskaan syötä Pallelle, eikä siitä, että Palle menettää pallon heti kun se hänelle syötetään. Poliittisesti korrekti ratkaisu on pakottaa Pera ja muut syöttämään Pallelle.
Ykä: "Itsekin jään kaipaamaan laatulehteä nimeltä Suomen Kuvalehti. Aikanaanhan se oli sellainen."
Aikana, jolloin SK oli laatulehti, se luultavasti oli sitä. Toisaalta ei ollut oikein sammanlaista mahdollisuutta vertailla kuin nykyään.
SK on mielestäni aina heijastanut omaa aikaansa ja sen vallitsevia oletuksia. Niin nytkin.
Oikeusgenetiikan tutkija Palo valehtelee poliittisten syiden takia. Rotujen välisiä geenejä verrattaessa havaitaan, että n. 90% geeneistä on satunnaista kohinaa, ja siten merkityksettömiä rotujen olemuksen kannalta. Vaikka kaikki nämä geenit olisivat sattumalta (erittäin pieni todennäköisyys) samanlaisia suomalaisen ja somalialaisen välillä, se ei viittaisi näiden henkilöiden geneettiseen samanlaisuuteen. n. 10% rotujen välisistä geeneistä muodostavat yhdessä systemaattisesti rotujen välillä eri tavalla jakautuneita ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Näiden geenien avulla suomalainen ja somalialainen voidaan erottaa 100% varmuudella toisistaan. Nämä geenit luovat rotujen välille merkittäviä eroja keskimääräiseen älykkyyteen (älykkyysjakauman sijainti) ja älykkyysjakauman muotoon; persoonallisuustekijöihin; fyysisiin ominaisuuksiin; immuunipuolustustekijöihin; rikollisuuden määrään; jne.
Rasisti -käsitettä ei tulisi hyväksyä keskusteluun. Se ei ole neutraali deskriptiivinen sana, vaan poliittinen haukkamasana. Se on poliittisessa kontekstissa samantyylinen sana kuin k.sipää katukielessä. Neutraali ja sivistynyt deskriptiivinen sana omaa etnistä ryhmäänsä preferoivasta henkilöstä voi olla esim. etnosentrinen.
Valkea: "Rasisti -käsitettä ei tulisi hyväksyä keskusteluun. Se ei ole neutraali deskriptiivinen sana, vaan poliittinen haukkamasana. Se on poliittisessa kontekstissa samantyylinen sana kuin k.sipää katukielessä."
Niinhän se on, mutta liberaalissa julkisuussa rasismikeskustelu hallitsee ilmatilaa. Esim. kaikki maahanmuuttokeskustelu muuttuu rasismikeskusteluksi.
Poliittisen korrektiuden yksi ominaisuus on se, että tavallinen ihminen miettii ensiksi, onko hän rasisti, jos hän sanoo mielipiteensä tai käsityksensä tapahtumista. Jos lukija sisäistää SK:n artikkelin neuvot, hänen "antirasistinen vasteensa" vahvistuu.
"Antirasistinen vaste" vaikuttaa myös käytännön toimiin tapauksissa, joissa uhristatuksen omaavan vähemmistön edustaja käyttäytyy huonosti (esim. äskettäinen tapaus, jossa helsinkiläiset vanhemmat vaihtoivat 2-vuotiaan lapsensa päiväkotia).
Mm. Tieteessä tapahtuu -lehdessä oli muistaakseni aikoinaan hyvää Vanhas-debattia. Toisaalta olen ollut seminaareissa, joissa ko. miehen nimeä ei ole saanut edes mainita... On niin kovasti tieteenalasta ja erityisesti yksilöstä kiinni, miten suhtautuu tällaisiin "vaikeisiin" asioihin. Yleensä rohkeat yksilöt ovat rohkeita kaikissa muissakin asioissa.
"Rodun" väitetystä mahdottomuudesta alistua määritelmille, eroille ja kategorisoinneille voidaan vetää suora yhteys yhteiskuntatieteiden tutkimuskohteiden yleiselle häilyvyydelle. Esimerkiksi pääsiäisen hs:ssa terrorismin tutkija Malkki avasi suurelle yleisölle akateemisen (vasemmistolaisen valtiovastaisen) terrorismin tutkimuksen saloja. Esimerkiksi näin: terrorismi ei ole monoliittista eikä sitä voida luokitella juuri tietynlaiseksi - emme siis voi sanoa, että terrorismi on juuri jonkinlaista. (Eli siis emme missään nimessä voi sanoa, että nykyterrorismi on islamistista.)
Kyseessä on sama arvottava metodi, joka kieltää kaikenlaisen yleistämisen liiaksi yksinkertaistavana ja yksilöä ja kompleksia todellisuutta sivuuttavana, "vanhanaikaisena" analysoinnin tapana. (Toki vain kipeistä asioista!)
Näin ollen kaikki mitä "on" ei oikeasti olekaan. Askel kerrallaan voidaan aina mennä alemmalla analyysintasolle ja varmistaa, että kaikki ominaisuudet tulevat tulkituksi itsenään, ei suhtessa muihin.
Kun kaikki tulkitaan oikeanlaisen kehyksen läpi, nähdään vain yksittäisiä minimaalisia "ominaisuuksia", joiden kanssa minkäänlainen yhteiskunnallinen tai muu analyysi ei ole järkevää.
Näin ollen siis, vaikka jokainen "näkee", että on rotuja, ja jokainen "näkee", että on islamistista terrorismia, sillä ei ole mitään väliä. Se ei ole totta. Tulkittuna oikein nämä "kompleksiset" asiat häviävät, eronteko vaikeutuu ja muuttuu lopulta mahdottomaksi. Ja niin postmoderni maailmamme on taas vähän kompleksisempi, moniulotteisempi ja diverssimpi.
Ja tiede ihan mitä kukin kulloinkin sattuu tahtomaan.
riikka: "Näin ollen siis, vaikka jokainen "näkee", että on rotuja, ja jokainen "näkee", että on islamistista terrorismia, sillä ei ole mitään väliä. Se ei ole totta. Tulkittuna oikein nämä "kompleksiset" asiat häviävät, eronteko vaikeutuu ja muuttuu lopulta mahdottomaksi."
Tähän se postmoderni dekonstruktio lopulta johtaa eli mikään ei oikeasti ole mitään. Jos kielletään objektiivisen todellisuuden olemassaolo, jäljelle jää vain narratiivit. Asioista saadaan puhumalla ihan mitä halutaan.
Jos Palle ei ole yhtä hyvä futaaja kuin Pera, se johtuu siitä, että Pera ja kumppanit eivät koskaan syötä Pallelle, eikä siitä, että Palle menettää pallon heti kun se hänelle syötetään. Poliittisesti korrekti ratkaisu on pakottaa Pera ja muut syöttämään Pallelle.
Aika hyvä esimerkki... johon minulle tulee mieleen, että:
Kuinka kuvittelette, että Pallesta koskaan tulisi hyvä futaaja ja pallonpitäjä, jos ette hänelle koskaan syötä, tai vain hyvin harvoin?
Jos on muitakin tavoitteita kuin lyhytaikainen tavoite (että juuri tässä ottelussa menestytään), niin pitkäaikaisena tavoitteena voisi olla vaikkapa Pallen ja muiden heikompien futaajien kouluttaminen paremmiksi, jotta tulevaisuudessa heidänkin panoksestaan olisi enemmän hyötyä. Heille kannattaa siis vähintään syöttää silloin tällöin, jotta oppisivat pitämään palloa, ja harjoituttaa harjoituksissa kovasti. Vain pelaamalla oppii.
Lähetä kommentti