Valtamedia ja homoseksuaalisuus

Vasemmistoliberaalissa yhteiskunnassa valtamedia on ottanut kirkon paikan ylimpänä moraalinvartijana. Parhaiten tämä näkyy uutisissa, jotka valtamedia nostaa esille, ja yleisessä niiden ihmisten paheksumisessa, jotka eivät osoita tarpeeksi suurta innostusta valtamedian suosikkivähemmistöjä kohtaan.

Homous ja Sotshin kisat

Muutaman päivän kuluttua avataan talviolympialaiset Venäjän Sotshissa. Jos seuraa valtamedian uutisia, luulee helposti, että homous on tärkein asia kisoissa. Venäjän uusi homoseksuaalisen propagandan kieltävä laki on kuin kivi toimittajan kengässä. Siitä pitää kirjoittaa koko ajan ja katsoa koko kisoja tämän lain kautta. Todellisuudessa homoseksualismi ei ole kisojen tärkein asia, mutta se on keskeinen osa valtamedian agendaa, jossa vähemmistöistä tehdään muita hyveellisempiä pelkästään sen takia, että he ovat vähemmistöjä.

Valtamedia ei jännitä, kuinka monta mitalia Suomi saa kisoista tai miten Suomen jääkiekkomaajoukkue pärjää. Sitä kiinnostaa, miten paljon urheilijat protestoivat Venäjän homolakia vastaan. Kun Saksan joukkueen värikäs kisa-asu julkistettiin, sen värityksessä nähtiin heti protesti Venäjän homolakeja vastaan. Helsingin Sanomat kirjoitti:

”Monet saksalaiset ovat tulkinneet kuitenkin sateenkaarta muistuttavat asut poliittiseksi kannanotoksi.”

Nämä monet saksalaiset ovat tietysti HS:n toimittajien saksalaisia kollegoita, joita yhdistää se, että he ovat omasta mielestään suvaitsevaisia ja avarakatseisia. Toimittajien protesteilla tuskin on mitään vaikutusta Venäjän sisäpolitiikkaan eikä hallinnon sosiaalikonservatiiviseen linjaan. Tämä ei luultavasti ole tarkoituskaan, vaan tavoitteena on enemmänkin pitää yllä poliittista oikeaoppisuutta kotimaassa.

Homous ja julkisuus

Äskettäin uimari Ari-Pekka Liukkonen, josta en itse ole koskaan ennen tätä kuullutkaan, tuli ulos kaapista ja valtamedia reagoi ”moniäänisesti”. Liukkosen ulostuloa ylistettiin pääkirjoituksissa kautta maan ( esim. Savon Sanomat). Liukkosen ulostuloa pidettiin rohkeana ja sille hymisteltiin yleisesti, koska näin haluttiin mainostaa omaa suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta.

Kun Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen jääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo selitti, miksi avoin homoseksuaalisuus voi olla ongelmallista joukkueurheilussa, häntä vastassa oli paheksumismyrsky. ”Kansanedustajan homokommentit hämmentävät”, kertoo Uusi Suomi. Keskisuomalainen puolestaan toteaa, että Wallinheimon homokommentista nousi häly. Satu Hassi puolestaan saarnaa, että ihmisen on voitava elää omana itsenään, peittelemättä seksuaalista suuntautumistaan.

Luonnollisesti häly nostettiin ja sen takana oli valtamedia sekä sitä säestävät itseään suvaitsevaisina ja avarakatseisina pitävät poliitikot. Media nostatti moraalipaniikin eikä edes yrittänyt miettiä, että Wallinheimon lausunto kertoo asiat jääkiekkoilijan näkökulmasta ja siten, kuin asiat todellisuudessa ovat. Hän ei ottanut moraalista kantaa ja kertonut, miten asioiden pitäisi olla.

Ryhmän paine kävi Wallinheimolle liian voimakkaaksi ja hän joutui pyytämään lausuntoaan julkisesti anteeksi. Näin käy kaikille, jotka uskaltavat esittää poliittisesta oikeaoppisuudesta poikkeavia näkemyksiä tai pohdiskelemaan asioita jostakin muusta kuin hurmahenkisen suvaitsevaisesta näkökulmasta. Anteeksipyynnöstään huolimatta Wallinheimon homokommentit varjostavat jatkossakin hänen poliittista uraansa. Lisäksi vasemmistolaiset saivat taas yhden syyn pitää jääkiekkoilijoita idiootteina. En yllättyisi, jos media vielä vaatisi Wallinheimoa eroamaan toimestaan jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistyksessä.

Homous ja muut vähemmistöt

Toisen vähemmistön edustaja voi esittää jyrkkiä käsityksiä homoseksuaalisuudesta, kuten Mellunmäen imaami Abbas Bahmanpour teki, kun hän totesi homoseksuaalisuuden olevan kiellettyä ja että sharia määrää siitä kuolemanrangaistuksen. Valtamedia vaikeni asiasta, ja ainoastaan Perussuomalaiset yrittivät nostaa imaamin puheet valokeilaan.

Imaami Bahmanpour on muslimi ja edustaa homoseksuaalien tavoin vähemmistöä. Jostain syystä imaami Bahmanpouria ei nostettu valtamediassa tikun nokkaan eikä häneltä vaadittu julkista nöyrtymistä vasemmistoliberaalin ortodoksian edessä. Perussuomalaiset yrittivät jonkin aikaa pitää imaamin puheita esillä, mutta aihe unohdettiin pian ja valtamediassa varmasti oikein mielellään.

Valtamedian reaktio Imaami Bahmanpourin puheisiin poikkeisi täysin tavasta, jolla Sinuhe Wallinheimoa kohdeltiin. Imaami kertoi islamin dogmaattisen ja jyrkän kielteisen suhtautumisen homoseksuaalisuuteen ja sen, mikä rangaistus siitä seuraa islamilaisen sharia-lain mukaan.

Wallinheimo taas pohdiskeli, miten homoseksuaalin kannattaisi käyttäytyä jääkiekkojoukkueessa. Hän ei mitenkään paheksunut tai pitänyt kielteisenä sitä, että homot pelaavat jääkiekkoa. Hän vain totesi, että vastustaja pyrkii pelissä käyttämään kaikkia keinoja horjuttaakseen joukkueen itseluottamusta ja avoimesti homoseksuaalinen pelaaja on yksi keino tähän.

Valtamedia ei juurikaan paheksunut imaamin puheita vaan vaikeni niistä. Sinuhe Wallinheimon puheista taas pöyristyttiin oikein porukalla.

Moraalipaniikeista ja paheksuvista pääkirjoituksista tietysti seuraa, että jatkossa julkisuuden henkilöt pitävät käsityksensä homoseksuaalisuudesta, sen syistä ja vaikutuksista omana tietonaan ja turvautuvat poliittisesti oikeaoppiseen liturgiaan. Sen sijaan tarpeeksi eksoottisen vähemmistön edustaja voi rauhassa sanoa ihan mitä tahansa homoseksuaaleista ilman pelkoa julkisesta lynkkauksesta.

Kyse ei ole siitä, mitä sanotaan, vaan mihin viiteryhmään puhuja kuuluu. Valkoihoinen heteromies on rasisti, sovinisti ja kolonialisti, jos hän erehtyy puhumaan asioista rehellisesti. Sen sijaan partasuinen imaami voi sanoa homoseksuaalisuudesta ihan mitä tahansa ilman pelkoa julkisesta tuomiosta. Sen sijaan ne, jotka kiinnittävät huomiota imaamin homopuheisiin, voidaan hyvällä omatunnolla tuomita rasisteiksi, fasisteiksi ja ulkomaalaisvihamielisiksi. Homoseksuaaleilla ihmisinä ei ole valtamedialle kuin välinearvoa, jonka avulla pidetään yllä liberaalia hegemoniaa julkisessa keskustelussa.