Dinosaurus horjuu

Kun Perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen julkaisi vetoomuksen, jossa vaadittiin puoluevaltuuston kokoontumista arvioimaan puolueen jatkoa hallituksessa, pitkäaikainen halvaustila puolueessa laukesi. Moni äänestäjä ja puolueen rivijäsen on varmasti ihmetellyt puolueen hiljaisuutta maahanmuuttovyöryn jatkuessa keskeytymättä.

Tynkkynen ei ollut asialla yksin, vaan hänellä oli tukenaan puoluehallituksen jäsenet Aleksi Hernesniemi ja Terhi Kiemunki. Mukaan ei tosin saatu yhtään kansanedustajaa, mutta se tuskin on yllätys puolueen toimintaa seuraaville. Vaikka hankkeen takana on varmasti muitakin ja hiljaisia tukijoita sitäkin enemmän, Tynkkynen sai kärkihahmona havaita, miltä tuntuu joutua Soinin vihan kohteeksi.

Soini hallitsee pelolla

Perussuomalaisten johtamiskulttuuri on perintöä SMP:n ajoilta. Edeltäjäpuolueen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Vennamo hallitsi puoluettaan itsevaltiaan tavoin. Soini on oppinut johtamismenetelmät häneltä, vaikka autoritaarisuudella on selvät negatiiviset seurauksensa.

Ensinnäkin puheenjohtajaa ei kukaan puolueessa uskalla arvostella, vaikka tämä poikkeaisi selkeästi yhteisesti sovitusta linjasta. Puheenjohtaja saa säveltää, mitä haluaa, eikä kukaan saa häntä arvostella. Muuten käy kylmät. Liian itsenäiset ajattelijat eivät tuollaisessa ilmapiirissä selviydy. Siksi Soini järjestää aina välillä ”harjakaisia”, joista viimeisimmän kohteeksi joutui Olli Immonen. Eduskuntaryhmässä muistetaan edellisen kauden kansanedustajan James Hirvisaaren kohtalo. Hirvisaari erotettiin, kun hänen vieraansa, Suomen suurin sananvapausrikollinen Seppo Lehto tuuletteli kainaloitaan Eduskunnassa.

Soini syyttikin ensi töikseen Tynkkystä rintamakarkuriksi. Kun HS kysyi, onko puolue hajoamassa:

”Ei. Mihinkä ne nyt menisivät? Ei niillä ole mitään, minne mennä. Ei siellä maantiellä mukavaa ole.”

Tässä puoluejohtaja muistuttaa James Hirvisaaren kohtalosta, joka toimii varoittavana esimerkkinä liikaa omia ajatuksia omaavalle Perussuomalaisten kansanedustajalle. Soini yrittää lisäksi mitätöidä Tynkkysen perustellun kritiikin ”pojittelulla”:

”Nuoret miehet ovat kärsimättömiä. Niin Hauhiallekin kävi Tuntemattomassa sotilaassa, ei pidä olla liian kärsimätön. Pitää malttaa. Mutta nuoret miehet ovat vähän tällaisia. Ei siinä mitään, olen itsekin ollut sellainen.”

Soini korostaa, että puolue on hallituksessa päässyt vaikuttamaan ja saanut kuulemma läpi 30 ajamaansa asiaa. Tynkkysen kritiikin kärki kohdistui kuitenkin kyvyttömyyteen pysäyttää Ruotsin rajan läpi kulkeva maahantulijoiden virta. Tähän pääkysymykseen Soinilla ei ollut vastausta. Soini myös yrittää mitätöidä Tynkkysen kritiikin julkisuudenkipeytenä:

”Kyllä ihmiset ymmärtävät – puolueessa ja kansanedustajat – että jos sille tielle lähdetään, se on sitten menoa. Ja ainahan pääsee takuuvarmasti julkisuuteen kun haukkuu oman johtonsa, se on ihan universaalia, myös Suomessa.”

Jos olisin Sebastian Tynkkynen, katsoisin Soinin ulostuloa epäuskoisena suu auki. Tynkkysen mukaan valtiosihteeri Samuli Virtanen oli ehdottanut hänelle puolueesta eroamista:

”Olen yrittänyt keskustella Soinin kanssa, mutta hän ei ole vielä keskustellut asiasta kanssani. Olen käynyt keskusteluja hänen edustajansa, valtiosihteerin kanssa, joka sanoi toivovansa, että kukaan perussuomalainen ei olisi tuota mieltä ja toivoi, että voisin harkita puolueesta eroamista.”

Tässä käy hyvin ilmi, miten puoluejohto suhtautuu itseensä kohdistuvaan arvosteluun. Arvostelijalle ehdotetaan heti ensimmäiseksi puolueesta eroamista eikä ymmärretä, että varapuheenjohtajan näkemyksille löytyy puolueesta paljon tukea. Selkeämpää merkkiä puolueen puheenjohtajan etääntymisestä oman puolueensa rivijäsenistä ei oikein voi olla.

Ulkopuoliselle syntyy kuva itseriittoisesta puheenjohtajasta, joka ympäröi itsensä liehittelijöillä. Muita ei ole, koska kritiikki on vaimennettu pelkoon perustuvalla johtamisella. Tällaisessa ympäristössä johtajalle syntyy helposti käsitys omasta kaikkivoipaisuudesta ja korvaamattomuudesta varsinkin, jos luonne on sellaiseen taipuvainen.

Rivipersut ryhdistäytyvät

Tynkkysen sivuilla puolueen jäsen voi käydä allekirjoittamassa Tynkkysen aloitetta tukevan vetoomuksen. Siinä on tällä hetkellä jo kymmeniä nimiä. Lisäksi Iltalehden tavoittamien piirijohtajien enemmistö tuki Tynkkysen aloitetta. Lapin piirin puheenjohtaja Jyrki Savikuja totesi:

”Nyt toteutettava hallitusohjelma ei ole sellainen, jonka hyväksyimme 23.5.2015 ja 27.5.2015 pidetyissä kokouksissa. Liian paljon on peräydytty tuosta puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen hyväksymästä hallitusohjelmasta.”

Kymen piirin puheenjohtaja Raul Lehto ei pidä Soinin tavasta ampua alas Tynkkysen aloite:

”Yhtä hyvin voi sanoa, että puheenjohtaja on rintamakarkuri, kun valitsi pestin, missä voi vähän luurata sivussa. Ei vetele, että sanotaan, että olen ulkoministeri, en kerkiä. Jos ei herra kerkiä, niin pitää sanoa muille, että selkäranka esiin, alkakaa tehdä perussuomalaista politiikkaa.”

Näiden perusteella puheenjohtajan asema ei ehkä olekaan niin vakaa, kuin hän kuvittelee. Toisaalta ymmärrän autoritaarisen johtamistavan lähtökohtaisesti hajanaisessa puolueessa, joka on kerännyt riveihinsä paljon eri asioihin tyytymättömiä ja jonka jäsenillä on keskenään ristiriitaisia odotuksia.

Tällä kertaa tosin voi sanoa, että Persut ovat kääntäneet takkinsa moneen kertaan eivätkä ole onnistuneet ajamaan omaa kantaansa Sipilän hallituksessa. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Jos puolue jatkaisi nykylinjalla hallituskauden loppuun ja maahan olisi siinä vaiheessa tullut rajan yli satoja tuhansia tulijoita, Perussuomalaiset puolueena menettäisi täysin uskottavuutensa. Sebastian Tynkkynen ei ole rintamakarkuri eikä julkisuuden perässä vaan oikeassa ja puoluejohto väärässä.

Puolueen kansanedustajat ja etenkin puoluejohto ovat olleet vaiti Ruotsin rajan sulkemista kannattavien mielenosoitusten yhteydessä. Mielenosoitukset ovat tavallisten kansalaisten järjestämiä eikä Perussuomalaisilla puolueena ole niiden kanssa mitään tekemistä. Kun kansalaiset toimivat, Perussuomalaiset ovat puolueena hiljaa ja katsovat halvaantuneena sivusta.

Vielä on liian aikaista toivottaa Soinille tervemenoa. Puheenjohtaja selkeästi hätiköi ja ylireagoi tilanteessa, jossa puoluejohto oli menettänyt kosketuksensa sekä kenttään että äänestäjiin. Kaikkein huolestuttavinta oli se, että puoluejohto ei ymmärrä, mitä hallitsematon maahantulijavirta merkitsee koko kansakunnan tulevaisuudelle. Puolueen Soinia nuoleskeleva kansanedustaja Tom Packalén vielä kehtaa julkisesti ylistää kyvytöntä ja saamatonta sisäministeri Petteri Orpoa ikään kuin vittuillakseen äänestäjille:

”Sisäministeri Orpo on suoraselkäisesti ja päättäväisesti hoitanut vaikeaa pestiään pakolaiskysymyksessä. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin. Nuorisopoliitikkojen puheet rajojen sulkemisesta ovat nuorisopoliitikkojen puheita.”

Toivottavasti helsinkiläiset äänestäjät eivät ole niin typeriä, että äänestävät Tom Packalénin kolmannelle kaudelle.

Äänestäjänä olen seurannut Perussuomalaisten muuttumista ”vanhaksi puolueeksi” pettyneenä. Kaikki kävi lopulta yllättävän nopeasti. Sebastian Tynkkysen kaltaisten ansiosta kirvestä ei kuitenkaan vielä kannata heittää kaivoon. Hänen aloitteensa menestysmahdollisuuksia en kuitenkaan erehdy yliarvioimaan.