Ruotsissa valtio
määräsi tuhottavaksi yhdeksän katutaitelija Dan Parkin teosta ja
tuomitsi lisäksi taiteilijan itsensä vankilaan. Siksi ei ole
erityisen yllättävää, että muutkin taideteokset joutuvat
sensuurin kohteeksi.
45 vuotta sitten
ensimmäistä kertaa esitetystä Tässä
on Peppi Pitkätossu -elokuvasta on saksittu pois nykypäivän
mittapuulla poliittisesti epäkorrekteja kohtauksia. Pepin isä ei
siis enää ole neekerikuningas vaan pelkkä kuningas. Lisäksi
kohtaus, jossa Peppi vääntelee silmiään ja esittää olevansa
kiinalainen, on poistettu.
Sensurointi tapahtui
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n omasta aloitteesta. Ylen uutisen
mukaan:
”SVT:n
myyntipäällikkö Paulette Rosas Hott toteaa, että on eri asia
lukea lapselle kirjaa, koska silloin aikuinen voi selittää. Monet
vanhemmat antavat sen sijaan lasten katsoa itsekseen
televisio-ohjelmia.”
Astrid Lindgrenin
teoksia hallinnovain Saltkråkan AB:n toimitusjohtaja Nils Nyman
puolestaan toteaa:
”Haluamme tehdä
kaikkemme, jotteivät ihmiset loukkaannu. Siksi olen sitä mieltä,
että SVT teki oikein.”
Nyman uskoo myös,
että Lindgren itse olisi hyväksynyt muutokset. Näköjään
tarpeeksi edistykselliset joko osaavat keskustella kuolleiden kanssa
tai sitten he ovat varmoja, että kukaan järkevä ihminen ei voi
ajatella muutoin kuin heidän tavallaan.
Ruotsin touhuja
seuranneena Pepin sensurointi ei yllätä. Pari vuotta sitten
sarjakuva-albumi Tintti Kongossa yritettiin
poistaa Tukholman Kulturhusetin kirjaston nuoriso-osastolta.
Kulturhusetin lasten ja nuorten osaston taiteellinen johtaja Behrang
Miri selitti tuolloin:
”Lapset eivät
osaa lukea rivien välistä vaan menevät suoraan tarinaan.
Ennakkoluuloisesta kuvasta tulee leimaava. Tintti kuvaa karikatyyria
kolonialistisesta näkökulmasta. Pikkulapsi ottaa sen vastaan ilman
kritiikkiä.”
Kaikki eivät
tuolloin olleet samaa mieltä Behrang Mirin kanssa. Sarjakuvaseuran
puheenjohtaja Fredrik Strömbergin mukaan:
”Minusta tuolla
tavalla ei saisi sensuroida, koska lapset ovat fiksuja. Sen sijaan on
otettava esiin ne typeryydet, joita olemme tehneet, eikä piilottaa
niitä.”
Strömbergin mukaan
kirjoissa esiintyy ennakkoluuloja, koska kirjailijat ovat ”aikansa
lapsia”. Hänen mukaansa sensuuri ja kolonialistisen kuvaston
piilottaminen ei kuitenkaan ole oikea tapa käsitellä asioita. Jo
tuolloin jotkut nettikirjoittajat puhuivat
jo kirjarovioista.
Tuleeko
kirjarovioita?
Kirjan ja kuvaston
sensurointi kohdistuu tyypillisesti kolonialistisia asenteita
heijasteleviin teoksiin ja erityisesti niiden kuvastoon. Tällaista
on nähty Suomessakin kiihkoilevan vähemmistövaltuutettu Mikko
Puumalaisen pyhässä sodassa lakupaperien kääreitä vastaan.
Nykyajan lapset eivät ole pelanneet mustaa pekkaa eivät syöneet
neekerisuukkoja. Lakupaperin kääreen tummat kasvotkin on muutettu
abstrakteiksi hahmoiksi.
Sinänsä tämä on
ihmeellistä, koska Suomi ei koskaan ole ollut siirtomaavalta.
Ruotsinkin yritykset kolonialismin alalla jäivät
vaatimattomiksi. Tämä ei silti estä muodikkaasti kantamasta
valkoisen miehen taakkaa eli syyllisyyttä menneistä vääryyksistä.
Tanskan
kansanpuolueen entinen puheenjohtaja Pia Kjærsgaard kommentoi
Pepin sensurointia ja kyselee, milloin Ruotsissa oikeasti
aloitetaan kirjaroviot. Kjærsgaard kuvaa nyky-Ruotsia mielettömäksi
ja groteskiksi yhteiskunnaksi, jossa kaikki asiat on käännetty
päälaelleen. Demokratia ruotsalaisittain tarkoittaa yhden puolueen
ja sen 800 000 äänestäjän sulkemista kaiken poliittisen
päätöksenteon ulkopuolelle.
Siksi ei ole
erityisen yllättävää, että Peppi Pitkätossu joutuu Ruotsissa
valtiollisen sensuurin kohteeksi. Kjærsgaardin mukaan kaikki alkoi
Astrid Lindgrenin maailma -huvipuistosta, jossa yksi vieraista
valitti rasistisesta verhosta. Siinä oli kuvattu afrikkalainen.
Kaikki Peppi-kirjojen ja -elokuvien parissa lapsena viihtyneet
tietävät, että Pepin isä seilasi seitsemällä merellä.
Kjærsgaardin jutun
kommenttiosastossa tosin muistutetaan, että nykypäivän lapsille
joku Peppi Pitkätossu ei enää merkitse mitään. Nykyajan
Disney-videoissa eri rotuisten ihmisten roolit on suunniteltu
poliittisen korrektiuden pelisääntöjen mukaan ilman
jälkikolonialistisia asenteita.
Uutinen Pepin
sensuroinnista on kantautunut
myös Saksaan, josta sen bongasi Ylen veteraanitoimittaja Pertti
Rönkkö. Uutisessa muistutetaan, että Pepin saksalainen kustantaja
Friedrich Otinger on jo vuosia poistanut poliittisesti epäkorrektit
sanat kuten ”neekeri” tai ”mustalainen” saksankielisestä
käännöksestä.
Rönkkö kyselee
twiittauksessaan,
voisivatkohan ruotsalaiset ottaa seuraavaksi käsittelyyn myös
Koraanin. Ei kannattaisi pidätellä hengitystä moista odotellessa.
Pepin sensurointi
vaikuttaa ensisilmäyksellä varsin pieneltä asialta. Se kertoo
kuitenkin sekä eliitin halusta manipuloida ihmisten maailmankuvaa
että manipuloinnin totalitaristisesta luonteesta. Jos järjestelmä
manipuloi myös vanhoja fiktiivisiä klassikoita, se tuskin epäröi
suodattaa todellisuudesta pois vallitsevan ideologian vastaisia
aineksia.
Peppi Pitkätossun
siivoaminen rasismista tuskin ärsyttää lapsia suunnattomasti. Sen
sijaan se likaa niiden ihmisten lapsuusmuistot, jotka ovat
lapsuudessa lukeneet kyseisiä teoksia ja kasvaneet niiden parissa.
Osaltaan tämä selittää, miksi Pia Kjærsgaardin ja Pertti Rönkön
ikäiset ihmiset älähtävät asiasta ensimmäisenä.
Nykypäivänä ei
sitä paitsi tarvita enää kirjarovioita. Pelkkä ilmoitus
ylläpidolle ja sen jälkeinen delete-nappulan painallus riittävät.
Googlekin sensuroi nykyisin hakutuloksiaan Euroopan Unionin alueella.
Poliittisen
korrektiuden loppua odotellessa
Itse toivon, että
ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa poliittista korrektiutta ja
siihen liittyvää sensuuria käsitellään samalla tavalla ”oman
aikansa ilmiönä” kuin menneiden vuosikymmenten kolonialistisia
asenteita toisenvärisiä alkuasukkaita kohtaan.
Ehkä silloin
nähdään nykypäivän elokuvien ja tv-sarjojen lapsellinen tapa
sijoittaa tiettyjen vähemmistöjen edustajia auktoriteettia tai
asiantuntijuutta edustaviin tehtäviin, vaikka todellisuudessa heitä
siellä harvemmin esiintyy. Lisäksi voidaan nauraa sille, miten
korkeakorkoisissa kävelevä bimbo esiintyy tietokonenörttinä tai
huippututkijana. Myös nykyajalle tyypillinen moralisoiva
suhtautuminen menneisyyden ihmisiin ansaitsee tulevien sukupolvien
pilkan kuten myös ei-länsimaisten kulttuurien ”jalojen villien”
naiivi palvonta.