Nyt kun Mikko Ellilä on saanut tuomion ”sananvapausrikoksesta” Espoon käräjäoikeudessa, ja tuomio vastasi tarkalleen törkeän rattijuoppouden minimirangaistusta (60 päiväsakkoa), on aika tarkastella, miltä sananvapauden tila näyttää meillä ja muualla. Ensimmäiseksi on hyvä katsoa hieman kielipeliä, jota viranomaiset käyttävät vainotessaan ihmisiä näiden mielipiteiden takia.
Sananvapausrikos
Yllä oleva termi kuulostaa orwellilaiselta. Ne, jotka ovat lukeneet kirjan 1984, muistavat Rakkauden ja Totuuden ministeriöt sekä iskulauseen: ”Sota on rauhaa”. Samasta asiasta on kyse tässäkin byrokraattisessa termissä. Sananvapausrikoksesta tulee ensimmäisenä mieleen sananvapautta väärin perustein rajoittava viranomainen, joka näin toimiessaan syyllistyy sananvapausrikokseen. Todellisuudessa tietysti ”sananvapausrikoksessa” tavallinen kansalainen käyttää sananvapautta ”väärin” eli tavalla, joka on ristiriidassa lain kanssa. Rakkauden ministeriö siis rakastaa kiduttamalla kansalaisia ja Totuuden ministeriö valehtelee työkseen. Sananvapausrikoksen ymmärtäminen edellyttää siis kaksoisajattelua.
Entisessä Neuvostoliitossa ei käytännössä ollut sananvapautta, vaikka Stalinin perustuslakiin (katso erityisesti 10. luku) sisältyi paljon kauniita sanoja. Stalinin aikana saattoi päästä hengestään tai joutua leirille myös ilman mitään syytä, mutta ”sananvapausrikos” ainakin oli kaikkein varmin tapa. Myöhemmin Neuvostoliitossa ihmiset oppivat, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Suomessa ja useimmissa Euroopan maissa sananvapaus on taattu perustuslaissa, mutta tavanomaisessa lainsäädännössä on muutamia pykäliä, joissa sananvapauden rajoituksista säädetään erikseen.
Sananvapaus on siis katsottu niin tärkeäksi oikeudeksi, että se on kirjattu perustuslakiin. Lisäksi sananvapaus mainitaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa. Rajoituksia sen sijaan perustellaan muilla erityisillä syillä. Yksityisen henkilön julkinen herjaus on asianomistajarikos ja perusteltavissa sillä, että herjaus haittaa yksityisen henkilön työtä, elinkeinotoimintaa tai yksityiselämää. Yksityinen kansalainen katsotaan siinä heikommaksi osapuoleksi kuin esimerkiksi jokin tiedotusväline. Toisaalta julkisuuden henkilöillä ja poliitikoilla yksityiselämän suoja tulkitaan pienemmäksi kuin tavallisella ihmisellä
Sananvapaudella on merkitystä erityisesti politiikassa, koska kansalainen viime kädessä päättää, kenen hän haluaa edustavan itseään päätöksenteossa. Tätä varten hän tarvitsee tietoa, jota hän saa vapaasti hankkia eikä kukaan saa ennakolta estää vapaata tiedonhankintaa. Tähän perustuu ns. ennakkosensuurin kielto.
Sananvapauden rajoitukset
Julkisen herjauskiellon lisäksi eri Euroopan maiden lainsäädännöstä löytyy pykäliä, joissa kielletään ”kiihotus kansanryhmää vastaan”. Tätä perustellaan usein vähemmistöjen suojaamisella enemmistön harjoittamalta syrjinnältä. Todellisuudessa taustalla kummittelee Hitlerin Saksan vanhat synnit ja juutalaisten joukkotuho. Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltämistä voidaan pitää hysteerisenä ylireagointina pelkoon, että vastaava voisi tapahtua uudelleen.
Toisaalta kyseessä on myös postmodernin vasemmistolaisen ideologian tuote. Yksilölle normaalisti kuuluvia oikeuksia laajennetaan ryhmille, käytännössä erilaisille vähemmistöille. Tässä kulttuurimarxismissa pyritään tasamaan eri ryhmien mahdollisuuksia yhteiskunnassa määrittämällä säännöt uudelleen siten, että valtaväestön etulyöntiasema katoaa.
Ryhmän luonnehtiminen negatiivisilla määreillä tulkitaan osoitukseksi hegemonia-asemasta riippumatta siitä, onko määreellä todellisuuspohjaa vai ei. Luonnollisesti negatiivisen määreen käyttöä pidetään aina ”yleistävänä” silloin, kun se koskee vähemmistöä. Jotta tällainen sanallinen ”syrjintä” poistettaisiin, pitää vähemmistön solvaamisesta rangaista. Tutummassa muodossa tämä kuuluu: ”Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.” Luonnollisesti tämä pätee vain, jos valtaväestön edustaja puhuu halventavaan sävyyn jostakin vähemmistöstä. Jos vähemmistön edustaja luonnehtii omaa ryhmäänsä loukkaavalla termillä (esim. somali kutsuu somaleja laiskoiksi), kyseessä ei ole ”sananvapausrikos”. Jos vähemmistön edustaja luonnehtii valtaväestöä yleistävästi (esim. somali sanoo suomalaisten olevan rasisteja), rikoksen tunnusmerkit eivät myöskään täyty. Tarvitaan Kauppakorkeakoulun opiskelija kirjoittamaan, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, ennen kuin rikos on tapahtunut.
Puumalainen, Illman, Suurpää
Vaikka nuo kolme nimeä herättäisivät kuinka negatiivisia mielikuvia tahansa, he eivät ole keksineet näitä asioita itse. Nämä ajatukset ovat saapuneet Suomeen Yhdysvalloista Ruotsin kautta kuten tavallista, ja taustalla on vaikuttanut Yhdysvalloissa 60-luvulla käyty kansalaisoikeustaistelu. Jos haluaa jäljittää monikulttuuriajattelun juuria, voi käydä lukaisemassa tämän Fjordmanin esseen. Siinä esitetään mm. ajatus siitä, että vieraiden kulttuurien ihailu on yhtä luonnollista kuin niiden pitäminen barbaarisina. Ajatus ”jalosta villistä” on yllättävän vanha.
Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että noita kolmea nimeä yhdistää yksi järjestö eli Demokraattiset lakimiehet (Demla), joka kunnostautui 70-luvulla kommunismin lipunkantajana. Nykyisin Demla ei tietystikään kannata enää vanhakantaista kommunismia, vaan he ovat omaksuneet modernin kulttuurimarxismin periaatteet.
Lakimiehet eivät kai yleisesti ole sen vasemmistolaisempia kuin muutkaan, mutta vasemmistolaiset lakimiehet hakeutuvat töihin aloille, jossa he pääsevät tekemään kutsumustyötä. Nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpääkin on palavasilmäinen idealisti, joka aiemmin harjoitti kansalaisaktivismia nykyiseen työhönsä liittyvissä asioissa. Silloin, kun poliitikot ovat haluttomia puuttumaan jonkin maahanmuuttopolitiikan kaltaisen alan asioihin, idealistisella virkamiehellä on paljon valtaa.
Suomi tulee perässä
Kuitenkin kaikkein huolestuttavinta on se, että Suomessa tullaan näissä asioissa – tavanomaiseen tapaan – jälkijunassa. Ruotsissa maahanmuuttokeskustelu on käytännössä kokonaan kielletty, mikäli maahanmuutosta puhutaan negatiiviseen sävyyn. Suomessa sentään Johanna Suurpää muodon vuoksi mainitsee (ks. kohta noin 33 minuutin kohdalla), että maahanmuuttopolitiikan arvostelu on sallittua, vaikka maahanmuuttopolitiikan tuloksista ei saakaan puhua negatiiviseen sävyyn.
Muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ollaan muutenkin meitä edellä. Mikko Ellilä käytti Espoon käräjäoikeuden mukaan afrikkalaisista halventavaa kieltä, mutta Itävallassa Muhammadin kutsumisesta pedofiiliksi joutuu syytteeseen, kun taas kuvaamalla Jeesuksen ja apostolit keskenään sukupuoliyhteydessä tekee suurta taidetta . Belgiassa taas varoitetaan nettikirjoittajia linkittämästä Geert Wildersin Fitna-elokuvaan. Kanadassa ihmisoikeuskomission kuultaviksi ovat joutuneet jo tunnettu kolumnisti Mark Steyn ja maan suurimman poliittisen viikkolehden päätoimittaja.
Lisäksi tulevat vielä ulkoiset paineet, joita edustavat lähinnä islamilaisten maiden järjestö OIC ja sen talutusnuorassa kulkeva YK:n ihmisoikeuskomissio. Uskontojen eli käytännössä islamin halventaminen (eli kaikki arvostelu) pitäisi näiden organisaatioiden mukaan kieltää. EU-johtajat myötäilevät heitä ja sanovat, että sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata. Perinteiset ihmisoikeudet, jotka on määritetty YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, ovat siis hyökkäyksen kohteena eikä niille löydy puolustajia.
On siis odotettavissa, että sananvapaus Suomessa tulevaisuudessa heikkenee riippumatta siitä, mikä on Suomen sijoitus kansainvälisissä sananvapausvertailuissa tai mikä on maan johtavan vasemmistolehden toimittajan käsitys Suomen sananvapaustilanteesta.
9 kommenttia:
Kohtuullisen nolo esitys Effiltä.
Vaikutti siltä, että ilmeisenä tarkoituksena oli korostaa, että me emme missään tapauksessa ole minkään totuusministeriön mielestä vastuuttoman sananvapauden kannalla, mutta pyydämme silti, että saisimme pelata roolipelejä rauhassa ;)
Niin, siis OIC on onnistunut tavoitteessaan:
"Vote on freedom of expression marks the end of Universal Human Rights"
http://www.iheu.org/node/3123
Effi ei ole mikään valtion tukema "kansalaisjärjestö" vaan ihan aito sellainen. Tästä syystä toiminta on vielä toistaiseksi amatöörimäistä.
Kompetenssia riittää kyllä kertomaan, miksi yritykset sensuroida internetiä ovat tuomittuja epäonnistumaan ja tekevät vain sensuurin yrittäjät naurunalaisiksi.
Sen sijaan sananvapauden periaatteellinen puoli ja ilmaisuvapauden tärkeys poliittisen päätöksenteon kannalta eivät kuulu järjestön erikoisalaan.
Itse asiassa Suurpää tekee tuon "muodon vuoksi"-maininnan n. 43 minuutin kohdalla. Vihaksi pisti tuota ohjelmaa katsoessa.
Tuossa tekstissä oli lisäksi sellainen pikkuvirhe, että Mark Steyn (toisin kuin Ezra Levant) ei ole joutunut Kanadan ihmisoikeuskomission kuultavaksi, sillä komissio päätti luopua syytteestään, vaikka ei kuitenkaan malttanut olla julistamatta tuomiota. Steynin uusimmassa postauksessa kerrotaan asiasta enemmän:
http://www.steynonline.com/content/view/1146/128/
Levant ja Steyn ovat käyneet ihmisoikeuskomissiota vastaan tehokasta taistelua, joka on tuonut komission valonaroille toimintatavoille niin kiusallista julkisuutta, että komissiolle ei povaisi enää kovin aurinkoista tulevaisuutta. Levantin ja Steynin kollegat Suomessa voisivat ottaa mallia ja herätellä samanlaista julkista keskustelua vähemmistövaltuutetun toimistosta. Toki tilanne on sikäli erilainen, että Levantilla ja Steynilla oli vastassaan kanadalainen "kenguruoikeus", kun taas suomalaisilla sananvapauden puolustajilla maan korkea-arvoisimmat virkamiehet. Lisäksi valtamedian itsesensuuri on Suomessa aivan toisella tasolla kuin Pohjois-Amerikassa (jopa Kanadassa).
Tuossa tv-ohjelmassa ihmetytti sekin, ettei Effin edustaja ollenkaan puuttunut Suurpään esittämään virheelliseen analogiaan: eihän siitä, että sanomalehdet Suomessa julkaise tietynlaisia kirjoituksia, seuraa, ettei näitä kirjoituksia siis voida julkaista netissäkään. Jokainen sanomalehtihän vain toteuttaa omaa sananvapauttaan julkaisemalla sellaisia kirjoituksia kuin sen linjaan sopii. Vastaavasti netissä kuka tahansa voi blogillaan toteuttaa omaa sananvapauttaan julkaisemalla omanlaisiaan kirjoituksia, esim. niitä, joita valtamedia ei julkaisisi. Erona valtamediaan on vain se, että blogin pyörittäminen, toisin kuin sanomalehden julkaiseminen, ei vaadi lainkaan rahaa. Tästä syystä mielipiteiden kirjo on netissä huomattavasti laajempi kuin tiettyjen lehtien ja tv-kanavien ehdoilla toimivassa valtamediassa. Tätä vähemmistövaltuutetun tuntuu olevan vaikea ymmärtää.
Kanada kuuluu englanninkieliseen alueeseen, joten tapahtumien näkyvyys on toista luokkaa kuin täällä, jossa toimitaan kielimuurin suojissa. Aatteellisesti yksipuolinen valtamedia vain helpottaa virkamiesten työtä.
Jonkin verran täytyy Suomelle antaa tunnustusta, koska täällä on olemassa Syrjintälautakunta, jolle "sananvapausrikokset" luontevasti kuuluisivat. Syrjintälautakunta on kuitenkin täysin hampaaton nollaoikeus, jossa käsiteltävissä tapauksissa tyypillisesti oikeanväriseltä on evätty pääsy ravintolaan tai muuta vastaavaa.
Jossakin on joku estänyt Syrjintälautakuntaa tulemasta kanadalaisten ihmisoikeuskomissioiden kaltaiseksi poliittiseksi tuomioistuimeksi.
Ymmärtämättömyys internetin toiminnasta näkyy Suurpään puheissa ja myös Illmanin lausunnoissa. Ilmeisesti nämä tosissaan kuvittelevat pystyvänsä sensuroimaan internetiä. Effin kaltaisten organisaatioiden tehtävänä on mielestäni viestittää, että tällainen sensuuri edellyttää samankaltaisia toimia kuin Kiinassa ja eräissä arabimaissa harjoitetaan. Vanhanen kävi toisaalta jo Googlella kysymässä asioita.
EU:ssa on myös käsittelyssä nettisensuurihankkeita ja todennäköisempää mielestäni on, että EU:n kautta määritetään "pelisäännöt", joilla nettiä käytetään. EU on myös kooltaan riittävän suuri painostamaan Googlen kaltaisia yhtiöitä.
Kanada kuuluu englanninkieliseen alueeseen, joten tapahtumien näkyvyys on toista luokkaa kuin täällä, jossa toimitaan kielimuurin suojissa. Aatteellisesti yksipuolinen valtamedia vain helpottaa virkamiesten työtä.
Koska Suomen blogosfäärin viimeaikaisilla tapahtumilla on paljon paralleeleja Kanadan samanaikaisten tapahtumien kanssa, voisi olla mielekästä kirjoittaa Mark Steynille ja Ezra Levantille niistä. Taidan itse lähipäivinä tehdä niin. Englanninkielistä materiaaliahan aiheesta on jo saatavilla netissä varsin paljon. Jos Steyn tai Levant tarttuisivat aiheeseen, se toisi tapahtumille kaivattua kansainvälistäkin julkisuutta.
Jossakin on joku estänyt Syrjintälautakuntaa tulemasta kanadalaisten ihmisoikeuskomissioiden kaltaiseksi poliittiseksi tuomioistuimeksi.
Arvelisin tähän olevan syynä vain se, että Suomessa on jo ihmisoikeuskomissioiden kaltainen poliittinen tuomioistuin, nimittäin vähemmistövaltuutetun toimisto. Yhtymäohdat sen ja Kanadan ihmisoikeuskomission historioissa ovat hätkähdyttäviä: molemmat on alunperin perustettu ilmeisen hyvässä tarkoituksessa, mutta ne ovat sittemmin muuttuneet yksittäisten henkilöiden poliittista agendaa ajaviksi lafkoiksi. Kanadassa tällainen komission omiin tarkoituksiinsa kaapannut henkilö on Richard Warman, joka on nostanut syytteen kaikissa vuoden 2002 jälkeisissä komission käsittelemissä "ihmisoikeusrikoksissa". Ezra Levantin uusimpaan blogipostaukseensa linkittämä kaavio havainnollistaa erinomaisesti, missä määrin ihmisoikeuskomissio on muuttunut vain Warmanin "yhden miehen inkvisitio" toiminta-areenaksi:
http://richardwarman.com/whois/Warman_Complaints_Large.jpg
Suomessa vastaavanlainen puolestaloukkaantuja ja "sarjavalittaja" ("serial complainant", Mark Steynin termiä käyttääkseni) on tietenkin Mikko Puumalainen. Onneksi näyttää siltä, että Warman ollaan saamassa kuriin: hänen viimeisin tempauksensa, koko Kanadalaisen konservatiivin blogosfäärin haastaminen oikeuteen, vaikuttaa lähinnä epätoivoiselta yritykseltä säilyttää kasvot. Warman ja koko ihmisoikeuskomissio on käsittääkseni joutunut jo Kanadan liberaalissa valtamediassakin kiusallisen huomion kohteeksi. Warman on mm. valehdellut valan alla ollessaan eli kieltänyt kirjoittaneensa "äärioikeistolaisille" foorumeille herjaavia tekstejä, joiden kirjoittajaksi hän on myöhemmin todistusaineiston valossa joutunut myöntämään itsensä. Sen sijaan vähemmistövaltuutetun toimiston ja entisen sekä nykyisen vähemmistövaltuutetun asema Suomessa on kerrassaan toisenlainen.
Kyllä Puumalaisen ja Illmanin seikkailut internetin ihmeellisessä maailmassa pitää dokumentoida jonnekin.
Jos Adelphi saat koostettua jonkun jutun, tee vaikka oma blogi sitä varten.
Lähetä kommentti