tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Islamin väärinymmärryksiä

Helsingin Sanomien toimittaja Annamari Sipilä kirjoittaa, kuinka imaamit pimittävät naisilta Koraanin antamat oikeudet. Pikkupoika kertoo myös, että toisaalla samassa lehdessä kerrotaan naisen huonon aseman Lähi-idässä johtuvan öljystä (linkki). Professori Azizah Y. al-Hibrin puheita olisi voinut arvioida kriittisesti, jos toimittaja olisi vaivautunut avaamaan Koraanin.

Minulla kirjastosta lainassa olevassa Koraanin suomennoksessa edellinen lainaaja on sopivasti alleviivannut lyijykynällä nämä kohdat, joten pääsen tässä helpolla.

Moniavioisuus sallitaan jakeessa 4:3

”Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne.”

Orpo tarkoittaa tässä yhteydessä naimatonta naista. Perinnönjaosta kerrotaan jakeessa 4:11

"Pojalle kuuluu sama osuus kuin kahdelle tytölle,…"

Aviorikoksesta on säädetty rangaistus jakeessa 4:15

”Jos vaimonne on teille uskoton, hankkikaa keskuudestanne neljä todistajaa häntä vastaan. Kun he ovat antaneet todistuksensa, teljetkää vaimonne taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa tai Jumala osoittaa hänelle toisen tien.”

Toki apologistit mielellään korostavat tuota neljää todistajaa ja sitä, kuinka vaikea on löytää niin montaa silminnäkijää. Aviopuolisoiden väliset valtasuhteet ja vaimon tottelemattomuuden seuraukset on kerrottu jakeessa 4:34

”Mies on naisen pää, koska Jumala on suosinut toisia enemmän kuin toisia…”

”Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä…”

Jakeesta 2:223 on myös vaikea löytää mitään sukupuolten väliseen tasa-arvoon kannustavaa.

”Vaimonne ovat teidän peltonne. Käykää pelloillanne, milloin tahdotte.”

Naisen todistukseen ei myöskään sovi luottaa yhtä paljon kuin miehen vastaavaan (2:282):

”…Ottakaa kaksi miestä todistajiksi, mutta jos kahta miestä ei ole saatavilla, ottakaa mies ja kaksi naista, jotka hyväksytte todistajiksi, siltä varalta, että toinen naisista erehtyisi: toinen voi silloin muistuttaa toista.”

Sipilän jutussa ei lainkaan kerrota, miten imaamit tulkitsevat Koraania väärin tai miten naisille on valehdeltu islamista. Voi tietysti olla, että jotkut imaamit tulkitsevat noita yllä mainittuja jakeita naiselle epäedullisesti. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että Koraani pitää naista vähempiarvoisena olentona ja että islamin vakiintuneet tulkinnat heijastavat tätä.

Järjen käyttö on toki suositeltavaa eikä 2000-luvulla Koraania pitäisi tulkita kirjaimellisesti. Vaikka me kuinka näin toivoisimme, se ei tarkoita, että islamin valtavirta olisi samaa mieltä.

Al-Hibrin kaltaisten ”tasa-arvotaistelijoiden” tehtävänä ei olekaan saada aikaan uutta islamintulkintaa vaan antaa toimittaja Sipilälle ja hänen kaltaisilleen kuva siitä, että islam ei itse asiassa ole naisvihamielinen uskonto. Al-Hibri kertoo, mitä monet länsimaissa haluavat kuulla. Jos tämä ei riitä, selitykseksi kelpaa vaikkapa öljy.

HS:n jutun lopussa Sipilä siteeraa Al-Hibriä:

"Jumala antoi meille kaikille aivot. Siksi islaminuskoiset eivät tarvitse paavia"

Pelkillä aivoilla ei muuteta tuhat vuotta sitten vakiintuneita tulkintoja islamin keskeisistä opetuksista, jos nämä tulkinnat kaiken lisäksi ovat sopusoinnussa islamin keskeisten lähteiden Koraanin ja Hadithin kanssa. Eivätkä kaikki kristitytkään tarvitse paavia.

5 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kuten kaikkien perimmältään fundamentalististen konservatiivien - myös sinun kanssasi (sama pätee esim. takkirautaan) on aivan turha väitellä.

Olet oikeassa. Ja se siitä. Piste.

Vasarahammer kirjoitti...

Anteeksi, jos olen pahoittanut mielesi.

Olen laiska ja minulta loppuu helposti virta väittelyissä, joissa kirjoitetaan pitkiä teksteja laajasta aihepiiristä ja jotka kestävät kauan eivätkä lopulta johda mihinkään.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Et sinä ole minun mieltäni pahoittanut, ja vaikka olisitkin, niin älä turhaan pyytele anteeksi, koska se voi viestiä alentuvuudesta, johon saattaa sisältyä toisen piilevää halveksumista...

'...jotka kestävät kauan eivätkä lopulta johda mihinkään.'

'Mihinkäs' muuten olet itse matkalla? Saatan hämärästi arvailla, mutten viitsi sanoa - kohteliaaksi kun heittäydyn.

Joka tapauksessa ne, joilla on kiire 'johonkin', ilmeisesti tietävät, miten asioitten pitäisi olla.
Ja sinä kai tiedät.

Vasarahammer kirjoitti...

Nimittelit tuossa fundamentalistiksi. Itse olet pahimman laatuinen relativisti.

"Mihinkäs' muuten olet itse matkalla? Saatan hämärästi arvailla, mutten viitsi sanoa - kohteliaaksi kun heittäydyn."

Hautaan tässä ollaan lopulta matkalla. Tämä blogi alkoi hieman Tanskan Muhammad-pilakuvakriisin jälkeen, joten siitä voit arvailla lisää.

"Joka tapauksessa ne, joilla on kiire 'johonkin', ilmeisesti tietävät, miten asioitten pitäisi olla."

Tämän blogin fokus on erittäin kapea ja kaikki kirjoitukset sivuavat tavalla tai toisella yhtä asiaa.

Tässä nimenomaisessa kirjoituksessa kuvaan, kuin valtamedian toimittaja antaa islamin suhtautumisesta naisiin valheellisen toiveajatteluun ja fantasiaan perustuvan kuvan.

catulux kirjoitti...

RR ei argumentoi. Hän vaan leimaa.
Olet väärässä. Olet fundamentalisti. Piste. Se on siinä.

Toimittaja Sipilän oireet noudattavat eurooppalaisen median yleislinjaa, jossa heijastuu 1970-luvun ainoa ja oikea sosialistinen oppi.

Olemme länsimaisia imperialisteja ja sikoja ja maksamme velkaa. Ja vielä löytyy se suurin SANA:

ISLAMIN syvin olemus on rauha, rakkaus ja tasa-arvo.

MUTTA missä helvetissä ne hienot arvot oikein ovat?
Miten ne näkyvät lähi-idän ihmisten arkipäivässä??

Kuka nousi Jordaniassa puolustamaan sitä ainoaa järkevää miestä, joka sanoi, että pilakuvat ovat vain kuvia. Niiden vuoksi ei kannata riehua, huutaa ja tappaa.

Islamia käsitellessään suomalainen media on yhtä munaton kuin eunukki naishaaremissa.

ON säälittävää katsoa länsimaita, jotka suvaitsevat SUVAITSEMATTOMUUTTA ja tekevät siitä eräänlaisen hyveen. Ristiin siis sopii vaikka kusta ja pyyhkiä jalkansa siihen; mutta erästä naisia alistavaa, pedofiiliaan taipuvaa historiallista hahmoa ei saa edes piirtää kuvaksi.

Voi aikoja, voi tapoja! Voi älyllistä epärehellisyyttä!

..ja ennen kaikkea.

Hyi sos.dem. punaviherpiipertäjiä!!!