BBC:n maine vaakalaudalla

Kunnianarvoisa tiedonvälittäjä BBC on joutunut viime viikoina ryöpytykseen suurelta osin omaa syytään. Kyse ei ole pelkästään uutisvälityksen puolueettomuudesta, vaan myös BBC:n muussa ohjelmatuotannossa on ilmennyt epäselvyyksiä ja suoranaisia väärinkäytöksiä.

Kuningatarta kohdeltu väärin

Kuningatar on brittiläisyyden ehkä tärkein symboli ja kuningatarinstituutiota kunnioitetaan laajalti tavallisen kansan keskuudessa. BBC tai oikeammin sanoen yhtiölle alihankintaa tekevä tuotantoyhtiö RDF teki kuningattaresta dokumentin. Siinä mm. käsiteltiin kuningattaren valokuvaustilaisuutta, jossa kuningatar poseerasi valokuvaaja Annie Leibovitzin edessä. Lopputuloksesta tuli tämännäköinen.

Kohu syntyi, kun tuotantoyhtiö teki dokumentista trailerin, jossa kuningatar ikään kuin ryntää kiukustuneena valokuvaustilaisuudesta pois. Tämä olisi sinänsä ollut raportoimisen väärti asia, mikäli näin olisi oikeasti käynyt. Jälkikäteen kävi ilmi, että tapahtumien järjestystä oli manipuloitu ja todellisuudessa kuningatar oli ”kiukkukohtauksessa” vasta menossa valokuvattavaksi.

Lehdistö luonnollisesti reposteli tapahtuneella ja BBC:n johto joutui selittelemään ja pyytelemään anteeksi tapahtunutta. Ilmeisesti yhtiö ei ollut tarkistanut, mitä tuotantoyhtiö RDF oli traileriinsa sisällyttänyt. Näin ainakin kävi virallisen selityksen mukaan. Viimeisimmän tiedon mukaan kuningatar vaatii nyt dokumentin hyllyttämistä, mikä on tapahtuneen jälkeen ymmärrettävää.

Toisaalta on lupa kysyä, mitä tapahtunut osoittaa BBC:n kunnioituksesta Britannian kansallisia instituutioita kohtaan. Muutakin näyttöä BBC:n maailmankuvasta nimittäin riittää.

Puhelinäänestyksiä manipuloitu

Kuningatarkohu ei ollut ehtinyt laantua, kun kävi ilmi, että BBC:n puhelintietokilpailuissa voittajat eivät suinkaan tulleet lähetykseen soittaneiden katsojien keskuudessa, vaan joissakin tapauksissa tuotantoyhtiö valitsi voittajan. Katsojille kuitenkin uskoteltiin, että kyseessä oli rehellinen kilpailu.

Väärinkäytökset tulivat ilmi Blue Peter –lastenohjelmassa, mutta myöhemmin selvisi, että voittajia on manipuloitu myös muissa ohjelmissa. Blue Peter –ohjelmassa tuotantotiimi suostutteli lapsen esiintymään kilpailun voittajana, ja tästä BBC sai 50 000 punnan sakon tv-toimintaa valvovalta Ofcomilta. Kaiken kaikkiaan manipuloiduiksi paljastuneita puhelintietokilpailuja on ollut yhteensä kuusi. Tapahtunut on törkeää siihen nähden, että puhelinäänestyksiin soittavat katsojat maksavat puheluistaan kallista minuuttihintaa.

BBC on suomalaisen Yleisradion tavoin lupamaksuilla rahoitettu, joten ilmiselvät väärinkäytökset nakertavat sen uskottavuutta ja kyseenalaistavat lupamaksun perimisperusteet. Vaikka väärinkäytöksiä laajalti paheksutaankin, pelkästään ne eivät ole syy vieroksua BBC:n olemassaoloa.

Mitä on BBC:n puolueellisuus?

BBC:n olemassaolon oikeutusta tarkasteltaessa ei pidä tyytyä kuningattaren kohteluun tai puhelinäänestysten manipulointiin. Sen sijaan tulee tarkastella BBC:n uutis- ja ajankohtaisohjelmia ja niissä ilmenevää ajatus- ja asennemaailmaa. Tämä tiivistyy parhaiten BBC:n poliittista toimitusta vuodesta 2000 vuoteen 2005 johtaneen Andrew Marrin lausuntoon Daily Mail –lehdessä lokakuussa 2006. Marrin mukaan

BBC ei ole puolueeton eikä neutraali. Se on julkisesti rahoitettu, urbaani organisaatio, jossa työskentelee epätavallisen paljon nuoria, etnisiä vähemmistöjä ja homoseksuaaleja. Se on puolueellinen liberaaliin suuntaan, ei niinkään puoluepoliittisesti kuin kulttuurillisesti.

Sama asia käy hyvin ilmi entisen BBC-tuottaja Sir Antony Jayn pamfletista, jossa hän kuvaa, miten hänen sukupolvensa muokkasi BBC:n ajatusmaailmaa. Sir Antony Jay on parhaiten tunnettu suosittujen Kyllä herra ministeri- ja Kyllä herra pääministeri –sarjojen toisena käsikirjoittajana.

Antony Jayn mukaan BBC vastusti hänen 60-luvun alussa alkaneen uransa aikana teollisuutta, kapitalismia, mainostamista, myyntiä, liikevoittoa, isänmaallisuutta, monarkiaa, imperiumia, poliisia, asevoimia, ydinpommia ja auktoriteetteja eli kaikkea, joka teki maailmasta vapaamman, turvallisemman ja vauraamman.

Kyse oli sukupolveen liittyvästä ilmiöstä, joka ei yksin rajoittunut BBC:n toimntaan. Samoja näkemyksiä esittivät sekä muut mediayhtiöt, kustannustoiminnassa mukana olleet ihmiset, Englannin kirkko ja koulutuksesta vastaavat viranomaiset. Joskus näkemykset kävivät yksiin tavallisen kansan mielipiteiden kanssa, mutta useimmiten näin ei käynyt.

1940- ja 1950-luvuilla yhteiskunta oli nykyistä autoritaarisempi ja konformistisempi. On mahdotonta kiistää, että Jayn ja kumppaneiden journalismi olisi ollut mukana edesauttamassa asenteiden vapautumista esimerkiksi homoseksuaalisuutta kohtaan. Tilanne kuitenkin muuttui yhteiskunnan muutoksen edistyessä. BBC jatkoi samalla linjallaan, vaikka maailma ympärillä muuttui. Nykyisin BBC:n edustamasta liberaalista näkemyksestä on tullut osa valtavirtaa, ja koska BBC on julkisesti rahoitettu yhtiö, vastakkaiset näkemykset eivät saa samalla tavalla tilaa julkisessa keskustelussa.

Jay myös selittää, miten liberaalit näkemykset sisäistettiin organisaatiossa. Hänen mukaansa ryhmän paine tavallaan pakotti hyväksymään tietyt arvot ja asenteet. Lisäksi henkilökunta oli enimmäkseen rekrytoitu humanististen tieteiden harjoittajista, joiden tietämys talouden ja yhteiskunnan lainalaisuuksista oli rajallinen.

Luonnollisesti poliittiset konservatiivit ovat aina suhtautuneet epäluuloisesti BBC:n toimintaan. Mielipiteiltään konservatiivi jännityskirjailija Frederick Forsyth sanoi Sunday Express –lehdessä, että BBC:tä johtavat henkilöt halveksivat Britanniaa.

Israel ja BBC

Olen aiemmin käsitellyt BBC:n raportointia Israelin ja palestiinalaisten konfliktista artikkelissa Britannian kruununjalokivi. Oikeistolainen honestreporting.com analysoi BBC:n raportointia kyseisestä konfliktista ja totesi, että yhtiön raportointia leimaa ”hienostunut puolueellisuus” (subtle bias).

Jutussa on analysoitu BBC:n raportointia kuuden kuukauden ajalta ja siinä todetaan mm. seuraavaa:

16 prosenttia palestinalaisten väkivaltaa käsittelevistä artikkeleista nimesi hyökkääjän. Sen sijaan 60 prosenttia Israelin operaatioita käsittelevistä artikkeleista syytti suoraan Israelia.

Palestiinalaisten näkemykset saivat enemmän palstatilaa. 19 23:sta artikkelista, jotka käsittelivät ”kadunmiehen” näkökulmaa, antoi puheenvuoron palestiinalaiselle osapuolelle.

Lisäksi uutisoinnissa Israel esitettiin yleensä aktiivisena osapuolena, mikä kävi ilmi otsikoinnista. Israel iski, kun taas palestiinalaisten iskuissa ”ihmisiä kuoli”. Palestiinalaisten käynnistämässä väkivallassa ei yleensä nimetty hyökkääjää. Sen sijaan Israelin käynnistämissä toimissa Israel nimettiin selkeästi hyökkääväksi osapuoleksi.

Analyysin mukaan BBC ei suoranaisesti manipuloi faktoja, vaan raportoinnin hienostunut puolueellisuus on omiaan luomaan virheellisen käsityksen konfliktista. Tuomalla selkeästi ilmi empatian palestiinalaisten kärsimyksiä kohtaan BBC manipuloi julkista keskustelua. Kun ottaa huomioon honestreporting.com –sivuston selkeän Israel-myönteisen taustan, BBC pääsee yllättävän helpolla.

Suomalaiselle lukijalle kannattaa muistuttaa, että BBC:n maine on edelleen luotettava suomalaisten journalistien keskuudessa. Sama kulttuuriliberaali puolueellisuus leimaa myös suomalaisten tiedotusvälineiden uutisointia, erityisesti Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa. Suomalaisen lukijan kuitenkin kannattaa muistaa, että BBC World Service ja BBW World –televisiokanava saavat rahoituksensa Britannian ulkoministeriöstä eivätkä Britannian kansalaisten maksamista lupamaksuvaroista. Valitettavasti uutisointi ja asenne eivät useinkaan poikkea merkittävästi emoyhtiöstä. Samat toimittajat tekevät samoja juttuja samoilla asenteilla varustettuina.

Keskiyön pikajuna 2

Vuonna 1978 valmistunut elokuva Midnight Express, joka Suomessa tunnettiin nimellä Keskiyön pikajuna, herätti aikanaan kohua suorasukaisella kerronnallaan Turkin vankilaoloista. Turkissa monet loukkaantuivat tavasta, jolla heidän maataan elokuvassa kuvattiin. Ehkä elokuva myös vahvisti omalta osaltaan stereotypioita Turkista ja turkkilaisista.

Elokuva palasi mieleen, kun luin Spiegelin sivuilta uutisen, jossa kerrottiin 17-vuotiaasta oikeudenkäyntiä odottelevasta saksalaisopiskelijasta. Marco Weiss oli erehtynyt läheiseen kanssakäymiseen 13-vuotiaan englantilaistytön kanssa Antalyan rantalomakohteessa.

Teinien hyväily vei vankilaan

Tytön äiti oli yllättänyt parin hyväilemästä toisiaan ja ilmoitti asiasta viranomaisille. Marco Weiss väittää ikäistään kypsemmältä näyttäneen tytön valehdelleen iäkseen 15 vuotta. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa todettiin, että tyttö oli edelleen neitsyt, eikä väkivallan käytöstä löytynyt merkkejä.

Turkin viranomaiset lukitsivat 17-vuotiaan saksalaisen Antalyan vankilaan samaan selliin 30 muun rikollisen kanssa. Juomavesi on kelvotonta, ja ihosairaudesta kärsivän Marcon iho on tulehtunut. Muut vangit lisäksi nuivivat häntä, koska vartija on kertonut heille, mistä nuorukaista syytetään.

Jos tämä ei kuulosta riittävän pahalta, kerrottakoon, että saksalaisnuorukaista odottaa pahimmillaan kahdeksan vuoden vankilatuomio. Mikäli tuomari katsoo rikoksen lieväksi, nuorukainen saattaa selvitä kolmen vuoden tuomiolla. Spiegelin uutisen mukaan saksalaisessa tuomioistuimessa nuorukainen selviäisi ilman rangaistusta. Asiasta on myös kehkeytynyt pienimuotoinen diplomaattinen kriisi Saksan ja Turkin välille, sillä Saksan ulkoministeri on vaatinut Marco Weissin vapauttamista.

Tapaus osoittaa omalla tavallaan, miten pitkä matka Turkilla on Euroopan Unionin jäseneksi. Saksalaisen kriminologi Monica Frommelin mukaan joka kolmannella 13-vuotiaalla saksalaistytöllä on seksikokemuksia, eli tapauksessa on kyse normaalista teini-ikäisten kanssakäymisestä. Vanhakantaiseen moraaliin perustuva Turkin lainsäädäntö on kuitenkin toista mieltä. Itse ihmettelen lähinnä tytön vanhempien välinpitämättömyyttä, josta Spiegelin artikkelissakin muistutetaan.

Billy Hayes elokuvassa

Palataan taas alkuperäiseen Keskiyön pikajunaan. Alan Parkerin ohjaama elokuva perustuu amerikkalaisen Billy Hayesin romaaniin, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan turkkilaisessa vankilassa ja pakoaan sieltä. Hayes jäi kiinni Istanbulin lentokentällä, kun hän yritti salakuljettaa hashista kotimaahansa Yhdysvaltoihin.

Elokuvassa käsikirjoittaja Oliver Stone on jonkin verran muokannut Hayesin ja William Hofferin alkuperäisteosta. Esimerkiksi pakokohtaus poikkeaa täysin elokuvassa esitetystä. Todellisuudessa Hayes pakeni Istanbulin edustalla sijaitsevalta saarelta, jossa nykyisin majailee ainoana vankina PKK-johtaja Abdullah Öcalan.

Kieltämättä elokuvassa on joukko vastenmielisiä turkkilaishahmoja, kuten Hayesin lipevä lakimies, raakalaismainen vanginvartija Hamidou ja niljakas vasikka Rifki. Turkin oikeuslaitos esitetään elokuvassa korruptoituneena ja mielivaltaisena eikä elokuvasta rehellisesti sanottuna löydy ainuttakaan positiivisesti kuvattua turkkilaista. Toisaalta myöskään Brad Davisin esittämä päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia sympatioita.

Kuitenkin elokuva on tyypillinen ns. vankilaelokuva, josta tekee poliittisen vain se, että tapahtumat sijoittuvat Turkkiin. Lisäksi turkkilaisten kiihkeä suhtautuminen elokuvaan ja tapaan, jolla se käsittelee turkkilaista yhteiskuntaa, on pitänyt mielenkiintoa sinänsä kelvollista mutta helposti unohdettavaa elokuvaa kohtaan. Monet turkkilaiset epäilevät armenialaisten olevan elokuvan takana ja epäilyille on ilmeisesti jonkin verran syytäkin, sillä armenialainen Kevork Malikyan esittää elokuvassa syyttäjää Hayesin oikeudenkäynnissä.

Billy Hayes nykyisin

Cannesin filmifestivaaleilla turkkilainen mainosmies Alinur Velidedeoglu tapasi oikean Billy Hayesin, joka kertoi haastattelussa ajatuksiaan vankilakokemuksista Turkissa. Hayes valittelee elokuvasovitusta ja erityisesti turkkilaisten yksipuolisen negatiivista kuvausta. Hayes sanoo myös pitävänsä Istanbulista ja haluaisi käydä siellä mutta ei uskalla, koska pelkää monien turkkilaisten syyttävän häntä elokuvan Turkille aiheuttamasta negatiivisesta julkisuudesta. Video löytyy Youtube-sivustolta (osa 1, ja osa 2).

Toivottavasti tuo haastattelu jonkin verran viilentää vihaisten turkkilaisten tunteita. Joka tapauksessa minä en Billy Hayesin housuissa enää palaisi Turkkiin, vaikka Istanbul tuntuisi kuinka houkuttelevalta tahansa.

Lopuksi kerron, että Turkissa järjestetään viikonloppuna parlamenttivaalit. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa enempää.

Lindholmin hutilyönti

Jari Lindholm arvosteli suomalaisen terrorismiasiantuntemuksen tasoa blogikirjoituksessaan 13. heinäkuuta. Lindholmin kirjoituksesta voi todeta, että maailma ei olisi köyhempi, jos kirjoitusta ei olisi ilmestynyt lainkaan.

En ole lukenut kirjoituksessa mainittua haastattelua, mutta esimerkiksi seuraavassa Eversti (evp) Erkki Nordberg pohdiskelee varsin asiallisesti ääri-islamilaista terrorismia. Tuon Lindholmin oman lehden vanhan jutun perusteella en uskaltaisi sanoa Lindholmin tavoin, että Nordbergin käsitykset islamista ovat pelottavan hataria. Itse asiassa Nordberg ilmaisee islamilaisen terrorismin ideologisen taustan ihan kelvollisesti.

Lindholm tuntuu monen muun vasemmistoliberaalin tavoin elävän siinä uskossa, että terrorismi on sama kuin Al-Qaeda. Jos Al-Qaeda tilapäisesti vahvistuu Pakistanin ja Afganistanin heimoalueilla, terrorismin vaara lisääntyy. Tämä käsitys on vähintäänkin yksipuolinen ja sivuuttaa radikaalin islamin ideologian täysin.

Nordberg ja Sayyid Qutb

Nordbergin haastattelussa on Lindholmin mukaan typeriä ja asiantuntemattomia vastauksia. Näistä hän nostaa esille seuraavan:

"Tässä yhteydessä pitää palata egyptiläisen Sayyid Qutbin (1906-66) ideologioihin. Hänhän alkoi pitää amerikkalaista yhteiskuntaa saatanallisena jouduttuaan 1950-luvun vaihteessa Yhdysvalloissa naisen viettelemäksi. Siksi islamistit pitävät yökerhoja synnin ja pahuuden pesäpaikkoina.”

Edellyttäen, että toimittaja on siteerannut Nordbergia oikein, vastauksessa on kieltämättä asiavirheitä, jotka tosin ovat itse asian kannalta merkityksettömiä. Qutb ei joutunut vietellyksi vaan kuvaili amerikkalaista naista seuraavin sanankääntein (oma vapaa käännös):

”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”

Qutb ei itse käynyt yökerhoissa, vaan hänen käsitystään amerikkalaisen naisen viettelykyvystä muovasivat kirkkotanssiaiset Greeleyn pikkukaupungissa Coloradon osavaltiossa. Greeley sijaitsee 160 kilometriä Denveristä pohjoiseen eikä kirkkotanssiaisissa edes tarjottu alkoholia. Qutb on itse kirjoittanut kokemuksistaan Yhdysvalloissa jopa kirjan, josta voi lukea esim. oheisesta artikkelista.

En tiedä, voiko islamistien pakkomiellettä yökerhoihin johtaa suoraviivaisesti Qutbin kokemuksista, kuten Nordbergin haastattelusitaatissa on tehty. Joka tapauksessa juhlivat nuorevat ovat olleet terrori-iskujen kohteena mm. Balin pommituksessa. Lisäksi äskettäin Lontoossa epäonnistunut autopommi-isku olisi kohdistunut nuorison suosimaan Tiger Tiger –yökerhoon. Mistään fantasioista ei ole kyse, vaan islamistiterroristit ovat todistetusti kohdistaneet iskuja yökerhoihin tai yökerhoalueille.

Dhimmi Lindholm

Lindholm lisäksi kutsuu Bernard Lewisia Bushin suosikki-islamologiksi, mikä on asiallisesti oikein, mutta ei anna täyttä kuvaa miehen elämäntyöstä. Hän lisäksi siteeraa Lewisia aiheesta, josta tämä on kirjoittanut suhteellisen vähän eli ei-muslimien kohtelusta islamilaisen vallan alla. Viittaus keskiaikaiseen Eurooppaan on asiaton, koska kukaan ei nykypäivänä enää ole palauttamassa inkvisitiota Eurooppaan. Sen sijaan on runsaasti niitä, jotka haluavat palauttaa dhimmi-instituution.

Lindholm siteeraa Nordbergin haastattelua:

“Kun islamistit valloittivat osan Eurooppaa, kristityt ja muut olivat heille eräänlaisia ali-ihmisiä, dhimmejä. Heille laadittiin säännöt, jollaiset olivat 1940-luvulla voimassa Varsovan ghetossa.”

Tämän perusteella Lindholm päättelee Nordbergin käsitysten islamista olevan hataria. Nordbergin esittämä vertaus on kuitenkin asiallisesti oikein. Muslimit suhtautuivat ja suhtautuvat edelleen ei-muslimeihin lähtökohtaisesti huonompina ihmisinä. Yksi dhimmin tunnusmerkeistä oli muslimeista erottuva pukeutuminen, ja myös tähti Varsovan geton asukkaiden rinnassa voidaan jäljittää islamilaiseen maailmaan. Keltainen rintamerkki sai alkunsa yhdeksännen vuosisadan Bagdadista.

Lindholm yritti siis tuhota Erkki Nordbergin uskottavuuden mutta onnistui ainoastaan löytämään pari merkityksetöntä epätarkkuutta ja teki niistä kohtuuttomia johtopäätöksiä. Lindholm totesi:

”Olen nähnyt al-Qaidan aatteellisista juurista hämmästyttäviä yksinkertaistuksia.”

Minä esitän tässä yhden yksinkertaistuksen lisää. Al-Qaedan ideologiset juuret löytyvät Koraanista, Hadithista ja Sirasta. Tämä ei tietystikään ole koko totuus. Kun tuohon lisätään länsimaiden teknologinen, taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, jonka islamilainen maailma joutui kohtaamaan 1800- ja 1900-luvuilla, päästään jo aika lähelle radikaalin islamin synnyn syitä. Itseään ylivertaisena vuosisatoja pitänyt islamilainen sivilisaatio ei koskaan ole pystynyt hyväksymään omaa sotilaallista voimattomuuttaan.

Erkki Nordbergin kirjaa en ole hommannut, koska yli 40 euron hinta tuntui suolaiselta. Mitä todennäköisimmin tulen kuitenkin vielä tutustumaan hänen teokseensa ja toivon, että hän eläkkeelläkin jaksaa edelleen tutkia ja pohtia islamilaista terrorismia ja sen syitä.

Lisäys 17.7. Nordbergin haastattelua Suomen kuvalehdessä on käsitelty myös Uskonto-blogissa 7.7

2. lisäys 17.7. Jari Lindholm kommentoi tätä kirjoitusta blogissaan. Jätän nimimerkin ja sen käytön perustelematta ja vastaan ainoastaan hänen pääpointtiinsa. Nordberg on aivan varmasti amatööri. Siitä huolimatta uskon hänen pystyvän parempaan analyysiin kuin akateemiset ns. ammattilaiset, jotka yleensä edustavat vasemmistolaista näkökulmaa. Heidän kirjoituksiaan luin kirjasta Tuhat ja yksi askelta, jota lukiessa oli ajoittain vaikea tietää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos Nordberg pystyy parempaan kuin kyseisessä kirjassa esiintyneet esseistit, eteenpäin on menty.

Siitä olen täysin samaa mieltä Jari Lindholmin kanssa, että ei ole mitään syytä aliarvioida radikaalien islamistien ideologian johdonmukaisuutta. Qutbin ajatukset ovat johdonmukaisia islamin perusopetusten ja islamilaisen perinteen kannalta, vaikka Qutbin tulkinta jahiliyya-käsitteestä tuntuu aika tiukalta. Qutbin ajatukset kolahtavat islamilaisessa kulttuuripiirissä kasvaneelle tai länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomalle muslimitaustaiselle toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajalle, mutta länsimaalaiselle ne ovat varmasti tolkuttomia ja vastenmielisiä. Qutbin Milestones eli ”Virstanpylväät” löytyy myös netistä. Tuon perusteella Qutbin ajatuksista löytyy yhtäläisyyksiä sekä fasismin että kommunismin kanssa, vaikka radikaalin islamin opit perustuvat islamin pyhiin kirjoituksiin, profeetan esimerkkiin ja islamilaisiin perinteisiin. Qutbin utopia tosin ei perustu materialistiseen determinismiin, vaan hän halajaa paluuta suurelta osin kuvitteelliseen profeetan ja hänen neljän ensimmäisen seuraajansa aikaiseen puhtaaseen ja oikeaoppiseen islamilaiseen yhteiskuntaan.

Helsingin Sanomat kommentoi 9/11-vuosipäivän yhteydessä radikaalin islamin ideologiaa samalla tavalla aliarvoivaan sävyyn, josta Lindholm syyttää Nordbergia. Kirjoitin tästä aikanaan artikkelin.

Kesäloma ja jihad

Maailman muuttumisen näkee erityisen hyvin kesälomalla, jos aikoo matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Islamilainen pyhä sota jihad vaikuttaa itse kunkin lomasuunnitelmiin. Vain tarkoituksellisesti tietämätön jättää jihadin huomiotta miettiessään matkustamista islamilaiseen maahan. Toisaalta monet Euroopan maat eivät ole tässä suhteessa lainkaan parempia vaihtoehtoja.

Itse olen aina halunnut käydä Skotlannissa ja lomasuunnitelmien kannalta paikka vaikutti hyvältä, sillä Britanniaa vaivannut terrorismi on yleensä keskittynyt Lontooseen. Edellisen kerran Skotlannissa tapahtui terrori-isku 21. joulukuuta 1988, kun Pan Amin lento 103 räjähti Lockerbien kylän yläpuolella.

Valitettavasti lomasuunnitelmissa yksi tekijä jäi vaille huomiota. Britanniaa kymmenen vuotta johtanut pääministeri Tony Blair väistyi ja tilalle tuli monivuotinen valtiovarainministeri Gordon Brown, joka on valittu Britannian parlamenttiin skotlantilaisesta Kirkcaldyn ja Cowdenbeathin vaalipiiristä.

Olimme perheen kanssa juuri majoittuneet Skotlantiin, kun uutisissa kerrottiin Lontoon keskustaan tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskusta. Sammunutta juhlijaa korjaamaan tullut ambulanssimiehistö oli havainnut yökerhon eteen pysäköidystä Mercedes-Benz-henkilöautosta tulevan savua, joka oli itse asiassa bensiinin katkua. Poliisin pommiryhmä teki myöhemmin pommin vaarattomaksi.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että auto olisi räjähtänyt, mikäli sytytysmekanismi olisi toiminut. Kun pommiryhmä pääsi paikalle, sytytykseen kytkettyyn kännykkään oli jo soitettu useita kertoja. Pommiryhmä kuitenkin onnistui suurella riskillä tekemään pommin vaarattomaksi.

Myös toinen henkilöauto oli samassa tarkoituksessa jätetty Lontoon West Endiin. Auto oli kuitenkin pysäköity väärin ja Lontoon tehokas pysäköinninvalvonta oli korjannut ajoneuvon talteen. Jälkeenpäin huomattiin, että autosta tuli oudon paljon bensiininkatkua ja henkilökunta hälyytti poliisin paikalle.

Jos isku olisi onnistunut, tuho olisi todennäköisesti ollut samaa luokkaa kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä Heinäkuun 7. päivän terrori-iskussa, jossa joukko jihadisteja räjäytti itsensä ja 52 viatonta matkalaista Lontoon metrossa. Sattumoisin kyseisen iskun vuosipäivää vietettiin pari päivää sitten.

Daily Mail –lehden kolumnisti Richard Littlejohn naureskeli kolumnissaan jihadistien ammattitaidottomuudelle. Hänen mukaansa pommi-iskun tekijöiden olisi pitänyt tietää, että väärin pysäköity auto raudoitetaan ja hinataan pois Lontoon keskustasta erittäin nopeasti, mikäli autonkuljettajat selviävät kaupungin lukuisista hidasteista ja muistavat maksaa ruuhkamaksun.

Terroristien olisi lisäksi pitänyt ymmärtää, että Blairin Britannian Rock around the clock –politiikan ansiosta Lontoon keskustassa riittää juoppoja ja pelastuspalvelun tehtävä on hoitaa heidät pois kadulta, mikäli nautitun alkoholin määrä ylittää kestokyvyn.

Isku Skotlantiin

Varsinainen shokki lomailijalle tuli kuitenkin lauantaina 1. heinäkuuta, kun Jeep Cherokee –merkkinen henkilöauto ajettiin Glasgow’n lentokentän terminaalirakennukseen. Kuten aiemmat iskut, myös tämä epäonnistui ja kuolonuhreilta vältyttiin, ellei toinen iskun tekijöistä lopulta menehdy saamiinsa palovammoihin.

Itse kuuntelin tapahtumien etenemistä BBC Radio Scotlandin lähetyksestä, jossa ensin spekuloitiin kovasti, voidaanko iskut yhdistää islamilaisiin äärijärjestöihin. Spekulointi päättyi, kun Glasgow’n tapahtumiin osallistunut lentokentän matkatavaroiden käsittelijä John Smeaton kertoi oman käsityksensä tapahtumista. Smeatonin mukaan toinen iskun tekijöistä syttyi tuleen iskun johdosta ja hän ryhtyi muutaman muun lentökentällä olleen kanssa taltuttamaan kyseistä henkilöä. Tulessa ollut terroristi huusi Smeatonin mukaan: ”Allah, Allah!”, minkä perusteella Smeaton tulkitsi kyseessä olevan terrori-iskun.

Puumalaistuneessa Suomessa moinen herättäisi luonnollisesti epäilyn rasistisesti motivoituneesta pahoinpitelystä. Smeaton kuitenkin sai sanoa sanottavansa radiolähetyksessä, vaikka häneen puheensa myöhemmin sensuroitiin BBC:n analogisilla kanavilla näytetyistä tv-lähetyksistä. BBC:n uutiset keskittyivät mieluummin muslimijärjestöjen edustajien haastatteluihin, kuin antoivat puheenvuoron Smeatonin kaltaisille tavallisen kansan keskuudesta nousseille sankareille. Smeaton kuitenkin ehti antaa lausuntonsa digitaaliselle BBC 24 –uutiskanavalle ja hänen paksulla skottimurteella esittämänsä lausunto sai aikaan kohun internetissä, jonne perustetulla webbisivulla voi käydä tarjoamassa pintin Smeatonille.

Sankareita nimittäin oli muitakin. Vapaa-aikaa viettänyt poliisimies yritti sammuttaa tulessa olleen terroristin, vaikka lentokentän matkustajien joukosta kuului huuto: ”Let the bastard burn!”. Mukaan tuli myös 40-vuotias kahden lapsen isä Michael Kerr, joka mursi jalkansa yrittäessään taltuttaa Allahin lumoissa ollutta terroristia. Kerrin ikätoverina voin sanoa, että yritys hyvä kymmenen mutta tuossa iässä kannattaisi miettiä, mihin sitä enää kykenee 15 vuotta nuorempaa fanaattista kilpakumppania vastaan.

Reaktio iskuihin

BBC:n toimitus luonnollisesti reagoi tapahtumiin keskittymällä muslimijohtajien haastatteluihin ja pelkoon siitä, että iskut aiheuttaisivat vastareaktion. Näin kävikin, sillä muslimitaustaisen yrittäjän lehtikioskiin iskettiin tapahtuneen jälkeen. Kioskinpitäjä tosin vakuutteli iltapäivälehdissä jälkikäteen, että hän ei ole muslimi vaan tuntee olevansa skotlantilainen. Skotlanti ei muutenkaan ole kärsinyt samalla tavalla Britannian virallisesta monikulttuurisuuspolitiikasta, sillä muslimeita on viiden miljoonan asukkaanSkotlannissa vain noin 60 000.

Tavallisen kansan reaktiot kävivät parhaiten ilmi tabloid-lehtien yleisönosastoissa, joissa vaadittiin kuolemantuomion palauttamista. Britanniassa on kuitenkin Työväenpuolueen hallituskauden aikana saatettu voimaan ihmisoikeuslaki Human Rights Act, joka perustuu Euroopan Neuvoston ihmisoikeuksien julistukseen. Useissa tabloid-lehtien artikkeleissa vaadittiin pääministeri Gordon Brownia kumoamaan Britannian ihmisoikeuksien asetus. Kyseinen lainsäädännön kappale on nimittäin tehnyt vaikeaksi Britannian rajavalvonnan ja ulkomaalaisten rikollisten karkotukset.

BBC:n Radio Scotland toimitti myös ohjelman, jossa kuulijat soittivat ja kertoivat mielipiteensä asiasta. Mieleeni jäi kaksi soittoa. Toisessa mielipiteiltään vasemmistolainen nainen kertoi, miten islamistit olivat kohdelleet häntä ja hänen ystäväänsä mielenosoituksessa Irakin sotaa vastaan osana Not in our name –projektia. Islamistien häirinnän johdosta Dundeesta kotoisin olevan soittajan ystävätär oli jättänyt mielenosoituksen ja lähtenyt kotiin.

Toinen soittaja oli suorapuheisempi. Hänen mukaansa mitään terrorismiongelmaa ei olisi olemassakaan, mikäli muslimeja ei olisi Britanniassa. Näin poliittisesti epäkorrektin mielipiteen ilmaisu ei tulisi Suomessa kysymykseenkään. Britanniassa tabloid-lehdistö ja paikalliset radiokanavat kuitenkin tarjoavat tavalliselle kansalle mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä, vaikka se ei olisikaan Puolueen linjan mukainen.

Loman loppu

Jihadistit ovat vuosien varrella tehneet lentomatkailun erittäin epämiellyttäväksi. Tämä kävi konkreettisesti ilmi, kun palasimme matkalta kotiin. Lentokentän ulkopuolella oli paljon poliiseja, eikä terminaalin edustalle ei päästetty yksityisajoneuvoja.

Lähtöselvityksen jonossa edellä ollut muslimiperhe setvi vaikeuksiaan lentokenttävirkailijan kanssa noin 15 minuuttia, mikä luonnollisesti pidensi jonotusaikaa. Myöhemmin tosin havaitsimme saman perheen päässeen turvatarkastuksesta läpi. Portilla epäilin hetken aikaa, olemmeko menossa oikealle lennolle. Suurin osa matkustajista nimittäin näytti olevan Pakistanin lentoyhtiön asiakkaita. Osalla miespuolisista matkustajista oli lisäksi oikeaoppiselle muslimille tyypillinen pitkä parta.

Lennon matkustajaprofiilin perusteella kyseessä oli pikemminkin suora lento Karachiin. Onneksi lento kuitenkin sujui hyvin ja pääsimme kotiin. Epäilyttävän näköiset muslimit eivät ilmestyneet Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaroiden hakuun vaan ilmeisesti jatkoivat matkaansa muualle. Joka tapauksessa kyseiset ihmiset tekivät lentämisestä takaisin kotiin epämiellyttävän kokemuksen, mikä tosin ei suoranaisesti ollut heidän syytään.

Ehkä tässä paljastuu islamilaisen terrorismin syvin olemus. Jihadistien toimet asettavat epäilyksenalaiseksi myös tavalliset muslimit, jotka yrittävät elää normaalia elämäänsä terrorismista huolimatta. Tällaisessakaan tapauksessa kärsimys ei ole niin suuri kuin BBC ja muslimijärjestöt yrittävät esittää, sillä epäilevä katse ei tapa ketään. Silti toivoisin, että muslimit käyttäisivät lentomatkoillaan omia lentoyhtiöitä ja antaisivat vääräuskoisten elää rauhassa omaa elämäänsä.

[Lisäys 10.7.] Englantilainen koomikko Bernard Manning kuoli äskettäin 76 vuoden ikäisenä. Manning oli tunnettu erilaisia etnisiä ja sukupuolisia vähemmistöjä pilkkaavista vitseistään. Tästä syystä hän ei myöhempinä vuosina enää saanut esiintyä televisiossa. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, joka löytyy täältä.

Kevyttä kesälukemista tarjoaa Richard Littlejohnin katsaus Blairin valtakauteen. Hauskaa ja terävää satiiria löytyy kirjasta Littlejohn’s Britain.

Suomalainen Lähi-idän journalismi

Päädyin kirjoittamaan tätä juttua, kun Tundratabloids-blogista poistettiin varsin kovasanainen arvostelu Yleisradion kolumnisti Hannu Reimeen juttua kohtaan. Siinä Reime käsittelee Gazan tilannetta Hamasin vallankaappauksen jälkeen.

En itse mielelläni lähtisi kirjoittamaan tästä vuosikymmeniä jatkuneesta konfliktista, jos suomalaisista tiedotusvälineistä saisi tasapainoisen kuvan tapahtumista ja niiden syistä. Koska näin ei ole, päätin kantaa oman korteni kekoon.

Vasemmistolainen näkökulma jyrää

Tiedotusvälineissä näkyvimmin Lähi-idän tilannetta ovat kommentoineet Suomen virallinen islamin selittäjä Jaakko Hämeen-Anttila, rauhantutkija Tuomo Melasuo, kehitysmaatutkija dosentti Pertti Multanen ja Hannu Reime. Myös entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja esiintyy tiedotusvälineissä ikään kuin Lähi-idän asiantuntijana.

Tiedonvälityksen kannalta ongelma näissä henkilöissä on se, että he eivät pysty antamaan riittävän monipuolista kuvaa. Ideologisesti heidän näkökulmansa ovat liian samanlaisia. He näkevät palestiinalaiset yksipuolisesti uhreina eikä konfliktin aktiivisena osapuolena. Vasemmistolaisuus näkyy myös Yhdysvaltojen ja Israelin roolin ylikorostamisena, ja pahimmillaan nämä maat esitetään konfliktin ainoina roistoina.

Vasemmistolainen näkökulma voidaan Suomen oloissa selittää sillä, että kehitysmaa- ja rauhantutkimus ovat akateemisessa maailmassa perinteisesti olleet vasemmistolaisten ja myös entisten taistolaisten reviiriä. Oikeistolaisesti ajattelevat eivät jostain syystä ole hakeutuneet näille aloille, tai heitä ei ole niille päästetty. Samaa voi sanoa myös journalismista ylipäänsä.

Tiedotusvälineiden kuluttaja joutuu siis turvautumaan ulkomaisiin lähteisiin saadakseen erilaisen näkökulman Lähi-idän tilanteeseen. Nämä lähteet tosin avautuvat vain kielitaitoisille internetin käyttäjille, ja pelkästään suomalaisen median varassa oleva saa ideologisesti värittyneen kuvan konfliktin syistä.

Reimeen kirjoitukset

Hannu Reime ei suinkaan ole edellä mainitsemassani porukassa pahimmasta päästä. Hänellä on kuitenkin kirjoitustensa perusteella muutamia sokeita pisteitä ja fakkiutuneita käsityksiä, joista yksi on holokaustin kokemusten korostaminen ja Israelin toimien selittäminen tästä lähtökohdasta.

Toki joukkotuho on tehnyt israelilaisista päättäväisiä puolustamaan omaa maataan, mutta ei myöskään pidä unohtaa Israelin valtion vajaa 60-vuotista historiaa, joka on ollut sotien ja terrorismin värittämää alusta alkaen. Ympäröivät arabimaat ja palestiinalaisiksi kutsutut Palestiinan arabit eivät ole tehneet Israelin taivalta itsenäisenä valtiona helpoksi.

Sokeana pisteenä pitäisin Reimeen tapaa jättää mainitsematta palestiinalaisten harjoittama terrorismi, joka ei missään nimessä alkanut Israelin itsenäistymisestä. Ensimmäinen terroriteko tapahtui vuonna 1929, jolloin arabit murhasivat 67 juutalaista ns. Hebronin joukkomurhassa, ennen kuin aluetta silloin hallinnut brittiläinen mandaattihallinto ehti evakuoida loput juutalaiset. Hebron sijaitsee nykyisin Länsirannaksi kutsutulla alueella ja siellä on ollut juutalaista asutusta ammoisista ajoista alkaen.

Jerusalemin suurmufti Haj Amin Al-Husseinin johdolla juutalaissiirtolaisuutta vastustaneet arabit kapinoivat uudelleen vuosina 1936-39. Kapinan seurauksena Palestiinan juutalaisväestö ja arabit eriytyivät yhä enemmän toisistaan. Kaikki tämä tapahtui ennen Natsi-Saksan käynnistämää juutalaisten joukkotuhoa.

Nykypäivään tultaessa Reimen ja muiden Lähi-idän asiantuntijoiden puheissa ja kirjoituksissa korostuu Israelin ja Yhdysvaltojen politiikka. Islamistisen Hamasin suosion nousu nähdään seurauksena Israelin toiminnasta ja ”miehityksestä”, josta on tullut palestiinalaisten uhristatusta korostava iskusana. Samalla jätetään huomiotta se, että palestiinalaiset eivät välttämättä tarkoita miehityksellä samaa asiaa kuin suomalaiset Lähi-idän asiantuntijat. Palestiinalaisille miehitys on synonyymi Israelin valtion olemassaololle, kun taas palestiinalaisia sympatisoivat vasemmistolaiset monesti kuvittelevat, että miehitys tarkoittaa Israelin sotilaallista läsnäoloa palestiinalaisalueilla Gazassa ja Länsirannalla.

Hamas ei kuitenkaan ole perusluonteeltaan palestiinalainen vaan islamistinen järjestö, jonka juuret ovat egyptiläisessä Muslimiveljeskunnassa. Radikaalin islamin voidaan katsoa syntyneen, kun Hassan Al-Banna perusti Muslimiveljeskunnan vuonna 1928. Varsinaisen nousun liike on tosin kokenut vasta vuoden 1979 Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Islamismin nousua ei voi yksin selittää Yhdysvaltojen ja Israelin toimilla, vaan kyse on laajemmasta poliittisesta liikkeestä. Islamilaiset yhteiskunnat joutuivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kohtaamaan taloudellisesti ja sotilaallisesti täysin ylivoimaisen lännen, ja islamismia voidaan pitää vastareaktiona tälle kohtaamiselle. Israelilla on vain vähän tekemistä islamismin nousun kanssa, vaikka Israelin ja palestiinalaisten konfliktia pidetään mediassa usein Lähi-idän ongelmien pääasiallisena syynä.

Hannu Reime näkee Israelin ja palestiinalaisten konfliktin johtuvan ensisijaisesti maasta. Tämä käy ilmi hänen kirjoituksestaan Kuuden päivän sodasta:

Sota ei ratkaissut Lähi-idän ongelmaa, vaan oikeastaan vain palautti sen siihen, mistä alun perinkin oli ollut kysymys, nimittäin kysymykseen maasta ja sen omistuksesta.

Tässäkin hän on mielestäni väärässä. Historioitsija Bernard Lewis tiivisti jo kymmeniä vuosia sitten konfliktin seuraavasti:

1. Onko Israelilla oikeutta olla olemassa?
2. Jos on, mitkä ovat sen rajat?
3. Mitä pitäisi tehdä palestiinalaisille?

Ongelman määrittely on Lewisin mukaan yksinkertainen mutta ratkaisu ei ole. Rauhanomainen ratkaisu nimittäin edellyttää, että kaikki osapuolet hyväksyvät Israelin oikeuden olla olemassa. Nykytilanteen perusteella on selvää, että ainakaan Hamas, Iran ja Syyria eivät tätä hyväksy. Myös Fatahin kanta on epäselvä, vaikka he näennäisesti ovatkin rauhanomaisen ratkaisun kannalla.

Ex-ulkoministeri Tuomioja tuntuu ulkoministeriuransa jälkeisten lausuntojen perusteella pitävän Hamasin kesyttämistä salonkikelpoiseksi mahdollisena. Tundratabloidsin lukijana en voi missään nimessä olla sama mieltä. Lisäksi luulen, että Hamas-hallinnon alla elävät palestiinalaiset alkavat jossain vaiheessa ikävöidä Israelin miehitystä.

Mitä pitäisi tehdä

Suomalaisen Lähi-itää koskevan uutisoinnin kannalta olisi parasta, jos Hämeen-Anttilan, Melasuon, Multasen, Reimeen ja Tuomiojan näkemysten lisäksi myös muut asiasta tietävät henkilöt saisivat mahdollisuuden puhua. En kuitenkaan suhtaudu erityisen toiveikkaasti siihen, että tämä kehityskulku toteutuisi lähitulevaisuudessa.

Edit: Pikkupoika totesi kommenteissa aivan oikein, että Reimettä käsittelevä artikkeli löytyy Tundratabloids-sivustolta. 26.6. illalla se oli kuitenkin tilapäisesti kateissa.

Journalismin tehtävä

Somalialaissyntyinen Ayaan Hirsi Ali piti puheen Washingtonin kansallisella pressiklubilla, jossa hän ruoti journalismin roolia nykypäivänä. Vaikka puhe pidettiin Yhdysvalloissa, sen sisältö on suositeltavaa luettavaa erityisesti eurooppalaisille journalisteille.

Hirsi Ali puhuu niin suorasukaisesti islamista ja ylistää niin vilpittömästi valistuksen ihanteita, että häntä voi pitää tietyllä tavalla naiivina. Hän ei välttämättä ymmärrä, että sananvapaus alkaa olla out erityisesti Euroopassa, jossa poliittinen korrektius yhdessä kulttuuri- ja moraalirelativismin kanssa syö länsimaisen sivistyksen perustaa.

Poliittinen korrektius hallitsee

Nykyisin ei ole luvallista arvostella islamin väkivaltaisia piirteitä muistuttamatta samalla kristinuskon nimissä tehdyistä julmuuksista. Samalla on pakko sanoa, että valtaosa maailman muslimeista on rauhanomaisia. Vain noudattamalla näitä ohjeita voidaan peitellysti yhdistää islam väkivaltaan.

Median, akateemisen maailman ja poliittisten johtajien hampaattomuus islamin edessä paljastui viimeistään vuonna 2006 Muhammad-pilakuvakohun aikana. Tuolloin monet olivat innokkaita syyttämään Tanskaa ja tanskalaista rasismia kohusta. Lisäksi vaadittiin Tanskaa pyytämään anteeksi kuvien julkaisua.

Lehdistö ja poliitikot eivät tuolloin puolustaneet sananvapautta, vaan puhuivat epämääräisesti ”vastuullisesta sananvapauden käytöstä” ja muslimien uskonnollisten tunteiden kunnioittamisesta. Suomessa iski suoranainen pelkuruus ja itsesensuuri. Pääministeri Matti Vanhanen pyysi Torinon olympialaisissa anteeksi Suomen Sisu –järjestön julkaisemia pilakuvia. Myöhemmin Suomen Sisu –järjestö joutui vielä esitutkinnan kohteeksi.

Lännen ei tarvitse pyytää anteeksi

Hirsi Ali ihailee Tony Blairia mutta ihmettelee tämän haluttomuutta määritellä osapuolet 21. vuosisadan ideologisessa kamppailussa lännen ja islamin välillä. Blair puhuu vääristyneestä islamista ja samalla ylistää Koraania kirjana tavalla, joka vähintään todistaa, ettei Britannian tuleva ex-pääministeri ole oikeasti tutustunut kirjan sisältöön. Blairin mukaan Koraani on suuri kirja, joka on aikaansa edellä ja ystävällismielinen naisia kohtaan.

Hirsi Ali puolestaan sanoo Koraanista suorat sanat:

Koraani ei ole suuri kirja. Se on takapajuinen ja täynnä naisvihaa. Bysantin keisarin analyysi Muhammadista oli oikea: uskontoa levitettiin miekan avulla.

Tässä Hirsi Ali puhui Manuel Paleologoksesta, johon paavi Benedictus viittasi kuuluisassa puheessaan Regensburgin yliopistossa. Hirsi Alin mukaan Blairin ja paavin ei pidä hävetä sitä, että he puhuvat islamin nimissä tehdystä väkivallasta. Itsesensuuri on turhaa, sillä islam ja liberaali demokratia eivät ole yhteensopivia. Kulttuurit ja uskonnot eivät ole tasavertaisia.

Tässä tilanteessa journalistien epämiellyttävä velvollisuus on valita puolensa, koska muutoin he joutuvat eksyksiin etsiessään ns. keskitietä. Heidän on myös kerrottava tästä yleisölleen.

Hirsi Alin suorasukaiset mielipiteet ovat herättäneet vastakysymyksiä, joista hän kertoo seuraavasti:

Mutta entä naapurissa asuvat hyvät muslimit? Entä islamin eri koulukunnat? Eikö somalialaisten, indonesialaisten, saudiarabialaisten ja turkkilaisten muslimien välillä ole eroja? Voimmeko todella yleistää? Entä naiset, jotka vapaaehtoisesti pitävät huivia tai burkhaa ja vapaaehtoisesti luopuvat oikeuksistaan kuten uskonto vaatii? Jos me sallimme juutalaisten, protestanttien ja katolisten pitää yllä omia koulujaan, eikö ole oikein, jos sallimme muslimeille saman oikeuden? Jos juutalaiset, italialaiset ja irlantilaiset ovat assimiloituneet, eihän ole kohtuutonta ajatella, että muslimitkin sulautuvat ajan myötä? Eikö ole hedelmällisempää väitellä ja keskustella vastustajiesi kanssa, vakuuttaa heidät dialogin avulla ja suostutella heidät luopumaan sodanjulistuksestaan kuin hyökätä heitä vastaan? Eikö ole ilmiselvää, että hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin luovat enemmän terroristeja ja ihmisiä, jotka ovat valmiita tuhoamaan lännen, verrattuna siihen, että keskustelisimme heidän kanssaan?

Professori Jaakko Hämeen-Anttila on jo vastannut näihin kysymyksiin, mutta uskon hänen toimineen vastoin parempaa tietoa. Hirsi Ali kuitenkin vastaa erottamalla toisistaan islamin ja muslimit. Jotkut muslimit, kuten Irshad Manji ja Tawfiq Hamid, haluavat uudistaa islamia. Toiset taas haluavat edistää islamia käännytyksellä, väkivallalla tai molemmilla näistä. On myös niitä, jotka kääntyvät kristinuskoon kuten Nonie Darwish tai muuttuvat ateisteiksi kuten Hirsi Ali. Joka tapauksessa:

Jos islam ei uudistu uskomusjärjestelmänä, se pysyy vihamielisenä kaikkea länsimaista kohtaan.

Eikä kyse ole pelkästään länsimaisuudesta. Islam on vihamielinen kaikkea muuta kuin islamia kohtaan. Tässä kohtaa voi myös kyseenalaistaa islamin kyvyn uudistua. Jos Koraania pidetään kirjaimellisesti Allahin sanana, mikään reformi ei ole mahdollinen ilman, että Koraanin lauseet tulkitaan ottamalla huomioon konteksti, jossa lauseet on sanottu. Tästä huolimatta Koraani sisältää sen verran paljon suorasukaisia kehotuksia vihaan ja väkivaltaan, että sopivan kontekstin löytäminen on erittäin vaikeaa ja joidenkin mielestä jopa mahdotonta.

Jos muslimeille annetaan oikeus perustaa omia koulujaan, pitääkö hyväksyä, että näissä kouluissa opetetaan juutalaisten olevan apinoiden ja sikojen jälkeläisiä? Pitääkö muslimien antaa eristää itsensä vääräuskoisista ja pitää pyhää sotaa eli jihadia hyveenä? Eikö ole kummallista, että eurooppalaiset muslimijärjestöt haluavat kieltää juutalaisten joukkotuhon opetuksen kouluissa, vaikka samanaikaisesti moskeijat ja islamilaiset kirjakaupat jakelevat kopioita Siionin viisaiden aikakirjoista?

Ymmärrettävästä syystä Hirsi Ali näkee islamin naisvihan suurimpana ongelmana:

Pakkomielle alistaa naisia on yksi tekijöistä, joka tekee islamista takapajuisen. Islamin puolestapuhujat Riyadista Teheraniin, Islamabadista Kairoon tietävät, että mikä tahansa parannus naisen asemassa johtaa islamin alasajoon ja heidän valtansa katoamiseen. Siksi he muiden muassa haluavat niin epätoivoisesti lukita naisen häkkiin. Siksi he myös vihaavat länttä.

Suomessa monet journalistit ovat nielleet Hämeen-Anttilan hyvältä tuntuvan kulttuurirelativistisen näkökulman. Iltasanomien Juha-Pekka Tikka tietää, mistä on kyse. Viimeksi Savon Sanomissa Tapani Lepola kirjoitti muslimien reaktiosta Salman Rushdien aatelointiin ja osoitti olevansa ajatteleva ihminen, jolla sydän on oikealla paikallaan. Toivo ei ole mennyttä.

Antirasismin syvin olemus

Ylen tv-uutisten päälähetys uutisoi näyttävästi Anna Rastaan väitöskirjasta Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Väitöskirjan sähköinen versio on kaikkien luettavissa Tampereen yliopiston nettisivuilla.

Todettakoon tässä vaiheessa, että Anna Rastas ei tutki maahanmuuttajien kokemaa rasismia vaan ensisijaisesti Suomeen adoptoitujen ”eriväristen” ja monikulttuuriseen perheeseen syntyneiden kokemaa rasismia. Lisäksi Rastas keskittyy lasten ja nuorten kokemuksiin.

Tutkimuksen lähtökohta

Anna Rastas ilmoittaa tutkimuksessaan selväsanaisesti, että hänen poliittiset sitoumuksensa ja ennen kaikkea antirasismi ovat olleet keskeisiä tutkimusasetelman rakentumisessa. Tämä tekee hänen väitöskirjastaan poliittisesti motivoituneen ja sitä kautta objektiivisuudeltaan kyseenalaisen. Tosin humanistisissa tieteissä objektiivisuudesta ei välttämättä saa lisäpisteitä.

Väitöskirjan sähköisessä versiossa todetaan:

Motiivini tutkia rasismia Suomessa, samoin kuin metodologiset sitoumukseni, tuottavat tutkimusasetelmaan selvän poliittisen agendan, antirasismin. Se on ohjannut koko tutkimusasetelman rakentumista, niin tutkimuskysymysten muotoutumista kuin tutkimuksen käytännön toteuttamista….

Anna Rastaalle kuuluu tässä vaiheessa antaa tunnustus rehellisyydestä. Sekä tutkimusasetelma että tutkintakysymysten muotoutuminen ovat syntyneet poliittisen agendan pohjalta. Antirasismi on erittäin epämääräinen käsite. Puhtaimmillaan tulkittuna se vastustaa ihmisten syrjintää rodullisten ominaisuuksien perusteella. Jotta antirasismi voitaisiin määritellä, pitää ensin määritellä rasismin olemus.

Valitettavasti Anna Rastas määrittää rasismin erittäin laveasti siten, että lähes mikä tahansa etniseen tai kulttuuriseen vähemmistöön kohdistuva todellinen tai kuviteltu syrjintä täyttää rasismin määritelmän.

Jos rasismi ymmärretään laajaksi yläkäsitteeksi, jolla voi kuvata hyvin monenlaisia oppeja, asenteita, toimintaa, diskursseja ja näiden epätasa-arvoa tuottavia seurauksia, antirasismi saa yhtä lailla monia eri muotoja ja mahdollisia määritelmiä.

Voiko vastustuksen kohdetta enää määritellä yhtään epämääräisemmin? Mikä tahansa oppi, asenne tai toiminta, jossa vähemmistöt esitetään negatiivisessa valossa, on rasismia. Tutkija Anna Rastas määrittää poliittisen agendan tutkimuksen johtavaksi periaatteeksi ja määrittelee käsitteet agendaan sopiviksi ja avoimesti tunnustaa tutkimusagendan vaikuttavan ratkaisevasti tutkintakysymysten asetteluun.

Rastas ja Puumalainen

Aiemmin olen kirjoittanut vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen sodasta karkkipapereita vastaan. Anna Rastas tukee tutkimuksensa alaviitteessä Puumalaisen karkkipaperijihadia käyttämällä keppihevosenaan lasten rasismikokemuksia:

Juuri nämä samat tuotteet esiintyvät moneen otteeseen aineistossani, kaikkea muuta kuin harmittomina tai hauskoina kuvastoina. Nähtyäni ja kuultuani miten lapset reagoivat kyseisiin tuotteisiin, olen vakuuttunut niiden (kääreiden) haittavaikutuksista. Tummaihoisten lasten reaktioita, kun heille on tarjottu kyseisiä tuotteita, ovat olleet esimerkiksi hämmennys ja kieltäytyminen. Muut lapset ovat saattaneet esimerkiksi huutaa: ”Hei tää on ihan [X]:n näköinen!” , tai he ovat alkaneet ”pommittaa” lakupatukoilla luokan ainoaa tummaihoista. Niin monien suomalaisten halu puolustaa noita kuvastoja ansaitsisi oman analyysinsa.

Moni lasten vanhempi tietää, että lapset voivat olla erittäin julmia toisilleen. Pienikin poikkeavuus käännetään helposti pilkaksi, ja tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyy. Kiusauksen kohde ei itse useinkaan ole riittävän vahva vastustamaan kiusaajia ja toisaalta kuittaamaan typerien kiusaajien pilkkaa olankohautuksella. Ei siis ole mitään syytä vähätellä kiusattujen kokemuksia. Toisaalta ei ole myöskään syytä kohottaa tiettyjen ihmisryhmien kiusauskokemuksia muiden yläpuolelle.

Anna Rastaan mielestä karkkipaperikääreet ovat syyllisiä siihen, että luokan ainoaa tummaihoista kiusataan. Minusta tässä hän syyllistyy varsin yksioikoiseen päätelmään. Jopa varsin pieni lapsi huomaa, että jonkun toisen lapsen iho on erivärinen. Lapsi luonnollisesti kysyy, miksi tuolla toisella on ruskea iho. Sillä, miten aikuinen tuohon vastaa, ei välttämättä ole merkitystä. Erilaisuus herättää aina huomiota eikä tätä voida lainsäädännöllä tai asennekasvatuksella muuksi muuttaa.

Puumalaisen tavoin Anna Rastas haluaa kyseenalaistaa karkkipaperien puolustajien motiivit. Tällä hän pelkästään väistää oman lähtökohtansa absurdiuden. Fazerin lakupatukassa oleva neekerihahmo on karikatyyri eikä sellaisenaan mitenkään rasistinen tai antirasistinen. Lakupatukka on ollut markkinoilla vuosikymmeniä ja kuuluu siihen kuvastoon, jonka monet lapsuudestaan muistavat. Nostalgisesti omaan menneisyyteensä suhtautuva tuskin haluaa liata lapsuusmuistojaan pelkästään siksi, että sontakuoriaiset Rastas ja Puumalainen niin haluavat.

Myös Brunbergin Suukko (entinen Neekerinsuukko) saa minun silmissäni synninpäästön. Kuvassa esiintyvät hahmot ovat kauniita. Vain Rastas ja Puumalainen haluavat tehdä niistä likaisen rasismin tunnusmerkkejä. Jos Rastas ja Puumalainen haluavat kriminalisoida tummaihoisten ihmisten karikatyyrit, minä tulen vastustamaan sitä. Uskon monen muun suomalaisen ajattelevan samoin.

Haastattelut

Rastas on liittänyt tutkimukseensa joukon haastatteluotoksia, joissa tutkimuskohteet pääsevät itse kertomaan kokemuksiaan rasismista. Rastaan subjektiivisen ja poliittisesti tarkoitushakuisen tutkimusotteen takia näitä haastatteluja ei voi arvioida objektiivisesti. Joka tapauksessa tutkimuksen kohteet ovat joutuneet kokemaan rasismia erilaisen ulkonäkönsä tai kulttuuritaustansa takia.

Suuri osa heistä on kuitenkin selvinnyt hengissä ja jopa menestynyt elämässään. Kyse ei olekaan kokemuksista sinänsä vaan siitä, miten nämä ihmiset antavat kokemusten vaikuttaa omaan elämäänsä. Haluavatko he nähdä itsensä ensisijaisesti uhreina vai tulkitsevatko he asiat siten, että he ovat loppujen lopuksi olleet onnekkaita saadessaan kasvaa Suomessa kaikesta rasismista huolimatta?

Siteeraan tähän nyrkkeilijä Amin Asikaista, joka sanoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa seuraavaa:

”Isän juuret ovat selkeästi tärkeitä pojalle, jolla on myös Marokon passi. ”Mua ärsyttää, kun jengi ei ymmärrä, että mä olen puoliksi marokkolainen, ja vähättelee sitä”, Asikainen sanoo. ”Se on kuitenkin mun isän kotimaa, ja mun pitää kunnioittaa senkin juttuja. Kyllä marokkolaisten kilpajuoksijoiden katsominen ottaa mua sydämestä eri tavalla kuin Suomen jääkiekkopelien katsominen.” […] Marokossa isän pienessä kotikaupungissa ihmiset pitivät mestaruuttani omanaan. He kysyivät, miksi en kanna Suomen lipun lisäksi Marokon lippua sortseissani.” […] Jos saisin päättää, menisin kehään pienet Marokon ja Suomen liput sortseissani.”

Anna Rastas ei kysy, olisiko Amin Asikaisesta kasvanut menestyvä nyrkkeilijä Marokossa. Itse asiassa en tiedä, miten Asikaisen isä on osallistunut poikansa nyrkkeilyharrastukseen ylipäänsä. Joka tapauksessa Asikaisella on oikeus rakentaa oma identiteettinsä omien mieltymystensä mukaan, ja epäilen lisäksi, että Asikainen on suomalaisen nyrkkeilyä seuraavan yleisön keskuudessa erittäin suosittu hänen nyrkkeilytaitojensa ansiosta.

On erittäin vaikeaa syntyä etnisesti homogeeniseen maahan valmiiksi ulkomaalaisena ja erityisesti ulkomaalaisen näköisenä. Tämä ei kuitenkaan tee henkilökohtaista menestystä ja onnen tavoittelua ylivoimaisen vaikeaksi. Jalkapalloilija Aleksei Eremenko Juniorin isä varmasti oli ylpeä, kun Helsingin Olympistadionin 33 000 –päinen yleisö huusi yhteen ääneen Eremenkon nimeä. Näin kävi siitä huolimatta, että Eremenko Junior on töppäillyt julkisesti ja esittänyt suomalaisista negatiivisia kommentteja venäläisessä mediassa.

En näillä kommenteilla hae oikeutusta Asikaisen tai Eremenkon kokemaan rasismiin tai syrjintään. Tahdon vain sanoa, että heidän kokemuksensa eivät ole estäneet menestystä eivätkä johtaneet automaattiseen syrjäytymiseen. Maailmassa on pahempiakin asioita kuin sosiaaliantropologian tutkijan poliittisesti tarkoitushakuinen rasismi.

Miksi vastustan antirasismia?

Vastustan antirasismia, koska sen toteutus johtaa totalitarismiin. Jos mielipiteet, asenteet ja kuvastot halutaan poistaa, tarvitaan valtion toimenpiteitä, joilla rajoitetaan mielipiteitä, yritetään valtion toimin muuttaa asenteita ja sensuroidaan kuvastoja. Tämä onnistuu vain kriminalisoimalla kielletty aineisto ja sijoittamalla verorahoja valheelliseen propagandaan.

Ihminen on ennakkoluuloinen ja tekee yleistyksiä puutteellisen tietonsa ja kokemuksensa perusteella. Jos ennakkoluulot ja yleistykset kriminalisoidaan, ihminen hiljenee mutta ennakkoluulot ja yleistykset eivät katoa minnekään. Jos propaganda ja todellisuus ovat ristiriidassa keskenään, ihminen tuskin uskoo propagandaa.

Vähemmistövaltuutettu Puumalaisen toiminta on osoittanut, että antirasismissa ei ole kyse vähemmistöjen puolustamisesta vaan valtaväestön mielipiteiden ja asenteiden sensuroinnista. Rasismia yritetään poistaa mielipiteitä kriminalisoimalla. Jos tässä onnistutaan, Suomi ei enää ole kansalaisyhteiskunta, vaan totalitaarinen valtio, jossa valtio etukäteen päättää, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Anna Rastaan väitöskirja on sinänsä arvoton tekele, mutta sen ”tieteellinen” status takaa, että sitä varmasti käytetään ammuksena rasismin torjunnassa. Vähemmistövaltuutetun toimistossa varmasti hykerrellään tyytyväisyydestä.

Yhteiskunta puumalaistuu

Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus vuodelta 2006 on ilmestynyt. Sitä on kommentoitu blogeissa yllättävän vähän osin siitä syystä, että sen sisältämät asiat on jo käsitelty moneen kertaan. Laiva on täynnä -blogi poimi joitakin mielenkiintoisimpia kohtia omaan kirjoitukseensa. Hätäpäiden kalinaa –blogissa puolestaan kirjoittaja tyytyi luonnehtimaan vuosikertomusta yhdellä sanalla: Paskaa.

Minusta molemmat arviot vuosikertomuksesta olivat erittäin hyviä. Itse ajattelin kuitenkin paneutua ensin siihen ajatusmaailmaan, josta Vähemmistövaltuutetun toiminta kumpuaa. Tämä ajatusmaailma pohjautuu postmoderniin vasemmistolaisuuteen ja sen taustalla on omanlaisensa ihmiskäsitys.

Ihminen sosiaalisena konstruktiona

Olen aina vihannut sanoja postmodernismi ja sosiaalinen konstruktio enkä pidä itseäni minkäänlaisena intellektuellina. Siksi pyrin ymmärtämään asiat yksinkertaisesti ja pelkistetysti. Vasemmistolaisesta näkökulmasta ihminen ei ole ensisijaisesti yksilö, vaan viiteryhmänsä tuote. Ihminen syntyy maailmaan tyhjänä tauluna, ja hänen ympäristönsä muokkaa ihmisestä sellaisen, kuin hänestä tulee.

Tästä syystä ihmisen sosiaalisella viiteryhmällä on suurempi merkitys kuin sillä, mitä ihminen tekee tai tahtoo. Jos ihmisestä tulee hyvä koripalloilija, se ei ensisijaisesti johdu hänen kovasta harjoittelustaan eikä lahjakkuudestaan vaan ympäristöstä, jossa koripalloiluun on suhtauduttu myönteisesti. Samalla tavalla ihminen menestyy taloudellisesti, jos hän sattuu syntymään sosiaaliseen viiteryhmään, joka mahdollistaa menestyksen.

Mikä on tasa-arvoa?

Sekä vasemmistolainen että perinteinen liberaali haluavat, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on mahdollisuus menestyä. Perinteisen liberaalin mielestä se, että kaikilla on mahdollisuus päästä samoihin yliopistoihin, riittää. Vasemmistolainen kuitenkin ajattelee asioita laajemmin. Hänen mielestään oikeaan sosiaaliseen viiteryhmään syntyneillä on etulyöntiasema. Väärään viiteryhmään syntyneillä vähemmistön edustajilla mahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti huonommat. Siksi pelikenttää pitää tasoittaa.

Ei riitä, että sadan metrin juoksussa kaikki lähtevät samalta viivalta. Luokan lihavin kundi saa etumatkaa ja lähtee 50 metrin päästä maalista. Luokan lahjakkain puolestaan joutuu juoksemaan 120 metriä. Näin jokaisella on mahdollisuus voittaa. Sillä ei ole väliä, että luokan lahjakkain on harjoitellut säännöllisesti ja uhrannut vapaa-aikaansa menestyksen eteen, kun taas luokan lihavin kundi on keskittynyt tupakointiin ja viinanjuontiin.

Viiteryhmien erilaisuudella perustellaan kiintiöitä yliopistoihin, ammatteihin ja jopa suuryritysten johtotehtäviin. Ei riitä, että osoitat tietosi ja taitosi käytännössä. Kuulumalla syrjittyyn viiteryhmään saat lisäpisteitä.

Puhe haavoittaa

Vanhan sanonnan mukaan haukku ei tee haavaa. Rajukin kielenkäyttö on vain puhetta niin kauan, kun nyrkit eivät heilu. Jos mukaan tulee väkivalta, asiaan pitää puuttua. Terveen maalaisjärjen perusteella näin on. Postmoderni vasemmistolainen näkee kuitenkin asiat toisin.

Vasemmistolaisen mielestä puhe on sosiaalista vallankäyttöä. Jotta tilanne olisi tasa-arvoinen, kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet puhua (puheen sisällöstä ja asiantuntemuksen tasosta riippumatta). Puhe on ase konfliktissa ryhmien välillä, ja nämä ryhmät eivät ole tasa-arvoisessa asemassa. Vastaavasti perinteisen liberaalin näkemyksen mukaan puhe on vapaiden yksilöiden välistä kommunikointia.

Jos noudatetaan vasemmistolaista näkemystä, myös keskustelun tasolla pelikenttää pitää tasoittaa. Voimakkaamman ryhmän puheoikeutta pitää rajoittaa esimerkiksi luomalla puhekoodisto, jossa tietyt vähemmistöryhmiä halventavat tai enemmistöryhmää edistävät sanat tai sanonnat kielletään. Näin luodaan tilaa vähemmistöille, jotka saavat näin paremmin omia näkemyksiään esille. Tämä ajatus on ns. poliittisen korrektiuden taustalla. Siksi tummaihoista ei enää saa sanoa neekeriksi, ja monet mieheen viittaavat ammattinimikkeet on korvattu sukupuolineutraaleilla sanoilla.

Sananvapaus katoaa

Koska puhe haavoittaa, haavoittavaa puhetta pitää rajoittaa. Näin voidaan tehdä, koska postmodernin vasemmistolaisen mielestä sananvapautta ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ihminen ei pysty muodostamaan aidosti vapaata mielipidettä, vaan mielipiteen taustalla on aina sosiaalisen konstruktion näkymätön käsi.

Siksi postmodernin vasemmistolaisen mielestä on luonnollista, että valtaväestön sananvapautta rajoitetaan. Näin vähemmistön edustajat eivät koe tulevansa syrjityksi. Sananvapaus ylläpitää vallitsevaa sosiaalista järjestystä ja pitää vähemmistöt alistettuina. Jotta päästäisiin tasa-arvoon, kaksoisstandardi sananvapauden suhteen on välttämätön.

Siksi Suomessa on täysin luvallista sanoa suomalaisia sivistymättömiksi kaljaa kittaaviksi junteiksi häpeämättömästi yleistäen samanaikaisesti, kun mistään kielellisestä, sukupuolisesta, uskonnollisesta tai etnisestä vähemmistöstä ei saa sanoa pahaa sanaa.

Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus

Postmodernilta kannalta sekä Vähemmistövaltuutetun toimiston olemassaolo että toiminta ovat luonnollisia. Valtio tukee omalla panoksellaan vähemmistöjen mahdollisuuksia tulla esille yhteiskunnassa, jota edelleen dominoi tylsä valkoihoinen suomalainen valtaväestö.

Vähemmistövaltuutettu käy väsymättä sotaa syrjintää vastaan mm. poistamalla tummaihoisen naisen karikatyyrejä lakritsien käärepapereista, osallistumalla islamilaisen yhdistyksen perustamiseen ja tekemällä tutkintapyyntöjä ”rasistisista” internet-sivustoista. Kun vallitsevan sosiaalisen luokan ylivaltaa murennetaan, luodaan tasa-arvoiset olosuhteet kaikille ryhmille ja maailma pelastuu. On vanhanaikaista ajatella, että Vähemmistövaltuutetun toimisto auttaisi vähemmistön edustajia kouluttautumaan, löytämään työpaikkoja ja integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Perinteisen liberalismin puolustus

Terveen järjen näkökulmasta postmoderni ajattelu johtaa siihen, että millään ei ole mitään väliä. On aivan sama, teetkö paljon töitä päämääräsi eteen vai et. Pääset samaan lopputulokseen kuulumalla johonkin syrjittyyn vähemmistöön. Jos ihonvärisi ja etninen taustasi on väärä, syrjittyyn viiteryhmään pääsy voi tosin olla vaikeaa.

Sananvapauden ja meritokratian poistamisella voi tietysti olla ikäviä seurauksia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei enää ole väliä, mitä sanoo vaan millä sanoilla ajatuksensa ilmaisee. Myös oikeilla sanoilla muotoiltu ajatus voi pitää sisällään syrjiviä asenteita, joten tarkkana sopii olla. Jos ihmiset valitaan tärkeisiin tehtäviin viiteryhmän perusteella ja pätevyyden kustannuksella, mitä seurauksia tällä on tehtävien hoidolle?

Seuraavassa on esitetty joitakin kohtia, joilla hulluuden voittokulku voidaan estää:

Ihminen on itsenäinen yksilö. Emme voi oppia tuntemaan todellisuutta, jos emme pääse muodostamaan käsitystä todellisuudesta vapaasti. Jos meitä rajoittaa valtion taholta tuleva pelon ilmapiiri, ihmisen mahdollisuudet muodostaa vapaasti käsitys todellisuudesta heikkenevät.

Ihminen ei myöskään ole pelkkä viiteryhmänsä edustaja vaan saa vaikutteita monelta eri taholta. Sosiaalisissa yhteyksissä ihminen saa vaikutteita tiedon, ystävyyden ja kaupankäynnin avulla. Usein oppiminen tapahtuu tätä varten luoduissa instituutioissa. Jotta oppiminen olisi mahdollista, ajatustenvaihdon täytyy olla mahdollisimman vapaata. Hintana oppimisesta mielipiteemme tulevat joskus armottomasti murskatuiksi, ja tunteitamme loukataan.

Viimeiseksi onnen tavoittelu elämässä kuuluu yksityiselle ihmiselle. Valtio ei voi olla onnellinen puolestamme. Valtion tehtävänä on vain tarjota mahdollisuus ihmiselle elää onnellista elämää. Ajatuksilla ja puheilla ei ole merkitystä, vaikka ne olisivat kuinka loukkaavia tahansa.

Lisäksi demokratia edellyttää päätöksentekoa yhteiskunnan alimmalla mahdollisella eli kansalaisen tasolla. Miten kansalainen voi tehdä valistuneita päätöksiä ilman sananvapautta ja aitoa poliittista debattia? Valtio ei voi etukäteen sensuroida vääriä mielipiteitä pois keskustelusta ilman, että tästä koituu haittaa koko demokraattiselle prosessille. Sananvapaus myös suojaa demokratiaa vallan väärinkäytöksiltä ja tapa suojautua niiltä edellyttää, että kansalaisilla on mahdollisuus arvostella hallitusta ja kieltää hallitusta estämästä arvostelua.

Puumalaistuneessa yhteiskunnassa mitään ryhmää ei saa loukata. Vaikka kukaan ei loukkaantuisi, Puumalainen pitää huolen siitä, että loukkaajaa rangaistaan. Tämän seurauksena on vain vaikeneminen. Ihmiset saavat edelleen ajatella, mitä tahtovat, mutta ajatusten ilmaisusta voidaan rangaista.

P.S. Tämän kirjoituksen sisältö on pääosin referoitu tästä artikkelista.

A-Zoom islamin asialla

Ajankohtaisohjelma A-Zoom käsitteli torstaina suomalaisia muslimikäännynnäisiä. Itse ohjelmassa enimmäkseen vältettiin epämiellyttävät kysymykset, mutta se sisälsi myös paljastavia yksityiskohtia naisen asemasta islamissa ja asenteista seksuaalisiin vähemmistöihin.

Islamin aika

Ohjelmassa esiintyneet käännynnäismuslimit edustavat Islamin Aika –nimistä järjestöä, jonka toiminta tuntui ohjelman perusteella olevan vielä alkutekijöissään. Myös järjestön nettisivut tarjoavat varsin niukasti informaatiota. Tämä kertoo, että kääntyminen islamiin ei toistaiseksi ole vielä sytyttänyt suomalaisia laajemmassa mittakaavassa. A-Zoom –dokumentissa Abdullah Tammi kertoi järjestössä toimivan noin 30 aktiivijäsentä eli varsin pienen piirin puuhastelusta on kyse.

Kirkko ja Kaupunki –lehti kertoi Islamin Aika –järjestöstä näyttävästi viime huhtikuussa. A-Zoomin juttu on siis tavallaan jatkoa tälle tarinalle. Sinänsä tietysti ihmetyttää, miksi moiselle lähinnä kuriositeetiksi luokiteltavalle yhdistykselle omistetaan juttu luterilaisen kirkon kustantamassa lehdessä ja vielä Yleisradion ajankohtaisohjelmassa.

Äärimuslimejako?

A-Zoom –ohjelmassa ei esitetty kysymyksiä siitä, edustaako Islamin aika –järjestö salafistisia äärimuslimeja. Salafismi eli wahhabilaisuus on lähinnä Saudi-Arabiassa vaikuttava puhdasoppinen islamin suuntaus. Kirkko ja Kaupunki sen sijaan kertoo seuraavaa:

Abdullah Tammi määrittelee Islamin Aika -yhdistyksen uskon sunnalaiseksi eli tärkeitä auktoriteetteja ovat Koraani ja profeetta Muhammadiin liittyvä perimätieto. Joidenkin yhdistysten jäsenten ajatusmaailmaan on kuitenkin vaikuttanut myös salafi-liike, joka on Arabiasta tulevan ankaran puhdasoppisen wahhabilaisuuden perua. Suurin osa Suomen isoista islamilaisista yhdyskunnista ei tätä tulkintaa noudata.

Kuten monet islamin etenemistä seuraavat tietävät, saudiarabialainen wahhabismi on yksi kiihkomielisimmistä islamin suuntauksista, joka ei juuri anna armoa vääräuskoisille ei-muslimeille. Wahhabilaisuus on lisännyt kannatustaan lännessä Saudi-Arabiasta tulevan öljyrahan turvin ja muuttanut monet aiemmin maltilliset moskeijat radikaalin islamin tyyssijoiksi. Brittiläisen Channel Fourin dokumentti Undercover Mosque kertoi varsin suorasukaisesti, millaisia asioita moskeijoissa saarnataan saudirahan tuella.

On mahdollista, että saudiraha on myös Islamin Aika –järjestön taustalla. Miten muuten verraten vähävaraisista ihmisistä koostuva toimintaansa aloitteleva yhdistys saisi painatettua 15 000 esitettä, joilla suomalaisia yritetään käännyttää islamiin?

Lisäksi järjestö lähettää jäseniään opiskelemaan islamia Medinan yliopistoon Saudi-Arabiaan, kuten Kirkko ja Kaupunki –lehdessä todetaan.

Yhdistyksestä lähtee piakkoin viisi suomalaismiestä Saudi-Arabiaan Medinaan opiskelemaan muutamaksi vuodeksi islamilaisessa yliopistossa. Opinnot kustannetaan saudivaroin, ja opintojen päätyttyä miehet työllistynevät Suomessa imaameina tai muina islaminopettajina.

Kun A-Zoom tai joku muu ajankohtaisohjelma seuraavan kerran käsittelee Islamin Aika –yhdistystä, toivottavasti saudiraha otetaan esille. Lisäksi kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä islamin opetuksiin, jotta vaikeiden kysymysten käsittely onnistuu paremmin.

Arabialaista kulttuuri-imperialismia

Kirjailija V.S. Naipaul käsitteli teoksessaan Islamin äärillä, kuinka hmiset Iranissa, Pakistanissa, Malesiassa ja Indonesiassa ovat joutuneet hylkäämään historiansa ja identiteettinsä ja omaksumaan arabien historian islamin muodossa. Naipaulin mukaan radikaali islam on pahimmanlaatuista kulttuuri-imperialismia.

Samalla tavalla A-Zoom –ohjelmassa esiintyneet käännynnäiset olivat omaksuneet itselleen arabi-identiteetin ja muuttaneet etunimensä paremmin uuteen uskoon sopivaksi. Entisestä palotarkastaja Tammesta oli tullut Abdullah Tammi ja ikkunanpesijä Tom Peltolasta Hamsa Peltola. Monet muistavat myös islamiin kääntyneen entisen talk show –isäntä Simo Rantalaisen, jonka musliminimi on Mujahed bin Risto Faisal.

Myös käännynnäisten pukeutuminen on muuttunut arabityyliseksi ja parta on alkanut kasvaa. Nämä kaikki kertovat islaminuskon mukana tulevasta uudesta identiteetistä. Tämä on luonnollista, sillä esi-islamilainen jahiliyyah tarkoittaa tietämättömyyttä pyhästä johdatuksesta eli käytännössä aikaa ennen islamia ja islamilaista järjestystä.

Monikulttuurisuus

A-Zoom paljasti lopussa, mistä ohjelman islam-mainoksessa oli itse asiassa kyse. Ohjelman juontaja sanoi, että monikulttuurisuus ei Suomessa ainakaan tule vähenemään. Monikulttuurisuuden nimissä esitetään siis islamiin kritiikittömästi suhtautuva ohjelma, joka lisäksi kertoo varsin marginaalisesta yhteisöstä.

Totuuden nimessä on sanottava, että käännynnäismuslimit tuskin nousevat merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa yhteiskunnassa. He kuitenkin edustavat omalta osaltaan laajempaa ilmiötä eli Euroopan islamisoitumista, joka valtaosaltaan lepää maahanmuuttajien varassa. Joillekin islamisoituminen on vääjäämätön kehityskulku, mutta toivottavasti yhä suurempi osa ihmisistä ymmärtää, että ilmiö ei ole positiivinen vaan sitä pitää ja kannattaa vastustaa, jos haluamme säilyttää länsimaisen kulttuuriperinnön Euroopassa.

Edit: Simo Rantalaisen musliminimi on korjattu Mujahed bin Risto Faisaliksi.

Kolme tarinaa Turkista

Olen kerran aiemmin käsitellyt kirjoituksissani Turkkia enkä uskonut enää Atatürk-kirjoitukseni jälkeen palaavani asiaan. Viime aikoina Turkissa on kuitenkin tapahtunut asioita, jotka ovat maan tulevaisuuden kannalta ehkä ratkaisevia.

Turkin kaupungeissa yhteensä jopa kolme miljoonaa ihmistä on osoittanut mieltään kaduilla sekularismin puolesta Izmirissä, Ankarassa ja Istanbulissa. Nämä sinänsä kunnioitettavat kansan mielipiteen ilmaukset eivät kuitenkaan riitä tekemään Atatürkin perinnöstä ikuista tai kestävää. Turkissa on 70 miljoonaa ihmistä ja he ovat demokraattisesti valinneet itselleen islamistisen hallinnon, jota johtaa pääministeri Recep Tayip Erdogan.

Spencer sekularismin puolella

Jihadwatchin perustaja Robert Spencer kirjoitti Frontpage Magazinessa hieman intomielisen sekularismia puolustelevan artikkelin, jossa hän näki Turkin sekularismin puolesta järjestetyt mielenosoitukset rohkaisevina merkkeinä.

Sitähän ne olivatkin, jos katsoo pelkkää osallistujien lukumäärää. Läntisessä Euroopassa on vaikea kuvitella, että mikään mielenosoitus keräisi miljoonia ihmisiä kaduille. Jutun otsikko ”Turkish Secularism on the Ropes” kuitenkin vihjaa siihen suuntaan, että kemalismin perintöä ei voi Turkissa pitää itsestäänselvyytenä.

Spencer toteaa oikeutetusti, että Turkki on maailman ainoa maa, jossa muslimit ovat itse pyrkineet kesyttämään islamin ja poistamaan sen vaikutuksen yhteiskunnallisesta elämästä. Monissa muissa islamilaisissa maissa perustuslaissa vähintään viitataan sharia-lakiin. Vain Turkissa sharia-laki on eksplisiittisesti hylätty.

Kemalismi ei siis ole mitään maltillista islamia eikä sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Atatürk ymmärsi islamin poliittisen luonteen ja sen vuoksi loi valtion, joka kielsi kaikki viittaukset islamiin eikä kemalistinen valtio perustanut olemassaolon oikeutustaan islamin pyhiin kirjoituksiin.

Spencerin tarinaa ei ehkä pidäkään ymmärtää minään turkkilaisen sekularismin ylistyksenä vaan lähinnä osoituksena, että islamin poliittisen ulottuvuuden kesyttämiseen eivät riitä edes kaikkein radikaaleimmat toimenpiteet. Politiikka ja vallankäyttö kuuluvat olennaisena osana islamiin eikä edes islamin täydellinen kieltäminen valtiota perustettaessa riitä hälventämään sen vaikutusta.

EU ja Turkki

Kuten tunnettua Turkki on hakenut EU-jäsenyyttä ja Turkin EU-neuvotteluja johtaa suomalainen laajentumiskomissaari Olli Rehn. Euroskeptisen EU Referendum –blogin Richard North on kirjoittanut asiaa sivuavan artikkelin.

North siteeraa laajentumiskomissaari Rehniä, joka on sanonut seuraavaa:

On tärkeää, että asevoimat jättävät demokratian toteuttamisen demokraattisesti valitulle hallitukselle. Tässä on kyse siitä, noudattaako Turkin armeija demokraattista sekularismia ja armeijan ja siviilihallinnon välisiä pelisääntöjä.

Northin mielestä EU pahentaa Turkin tilannetta korostamalla liikaa demokratiaa sekularismin kustannuksella. Rehn on hänen mielestään väärässä, koska todellisuudessa kyse on siitä, ottaako poliittinen islam vallan sekulaarissa ja demokraattisessa muslimivaltiossa.

Turkissa presidentin toimikausi on päättymässä ja tilalle pitää valita uusi presidentti. Kyse on sikäli merkittävästä asiasta, että nykyinen sekularistinen presidentti on pitkälti pystynyt estämään islamistisen hallituksen pyrkimykset laajentaa islamin liikkumatilaa Turkissa. Uudeksi presidentiksi on ollut tyrkyllä sekä Erdogan että ulkoministeri Abdullah Gül.. Kumpaakaan ei ole toistaiseksi valittu.

Itse ihmettelin aikanaan, miksi Erdoganin islamistinen hallinto lähti niin innokkaasti mukaan EU-jäsenyyshankkeeseen. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että EU-jäsenyysneuvottelut estävät tehokkaasti armeijan vallankaappauksen ja antavat tilaa ajaa islamistisia tavoitteita hiljalleen hivuttamalla. En kuitenkaan ole Turkin sisäpolitiikan asiantuntija eikä Richard North väitä myöskään olevansa sellainen.

Kurdiongelma

Kemalistista valtiota perustettaessa tehtiin vakava virhe. Turkkilaisuus määritettiin kansakunnan perustaksi eikä siihen voitu laskea kristittyjä kreikkalaisia eikä armenialaisia. Niinpä näistä kansallisuuksista hankkiuduttiin eroon karkotuksilla ja väestönvaihdoilla. Kurdit toisaalta katsottiin sulauttamiskelpoisiksi uuteen turkkilaiseen kansallisvaltioon. Valitettavasti käytäntö on osoittanut tämän luulon vääräksi.

Suomalainen Kristiina Koivunen on toiminut pitkään Kaakkois-Turkissa ja kirjoittanut raportteja sieltä blogiinsa. Lisäksi hän on kirjoittanut ansiokkaan Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkin matkaoppaan.

Koivunen analysoi Turkin kehitystä Voima-lehden artikkelissaan, jossa hän vaatii militarismin purkua Turkissa. Koivunen mm. sanoo

Sotilasdiktatuuri on maailmalla väistyvä hallintotapa. Ainakin keski-ikäisten ikäpolvi muistaa sellaiset junttamaat kuin Espanja, Portugali, Kreikka, Chile ja Argentiina. Niissä on nykyään siviilihallinto.

Tässä Koivunen kuvittelee Turkin ongelmana olevan armeijan liian suuren vaikutusvallan. Hän siis ajattelee pitkälti samalla tavalla kuin laajentumiskomissaari Olli Rehn. Valitettavasti Turkin todellinen konflikti on islamismin ja sekularismin välillä eikä tässä armeijan roolia voi nähdä yksiselitteisesti negatiivisena. Turkkia ei millään voi verrata Espanjaan, Portugaliin tai Kreikkaan.

Sen sijaan Koivunen on osittain oikeassa seuraavassa väitteessään:

Euroopan on tuettava militarismin purkua Turkissa. Maassa on niin suuria muutospaineita, että ne purkautuvat tavalla tai toisella. Jos kehitys ei tapahdu rauhanomaisesti, Euroopalla saattaa olla naapurissaan roihu, joka vastaa Balkanin tapahtumia viime vuosikymmenellä.

Islamismin ja sekularismin välinen kamppailu voi Turkissa johtaa väkivaltaan ja balkanisoitumiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että militarismi pitäisi purkaa. Ennemminkin Turkin pitäisi pystyä päättämään, haluaako se olla islamilainen valtio vai sekulaari demokratia. Jos Turkki haluaa olla islamilainen valtio, on varsin todennäköistä, että armeija kieltää kansalta tuon mahdollisuuden. Euroopan asia ei ole olla tukemassa militarismin purkua, vaan seuraamassa sivusta, miten turkkilaiset ratkaisevat maansa tulevaisuuden.

Sekulaari ja armeijan hallitsema Turkki on kuitenkin todennäköisemmin lännen liittolainen kuin islamistinen Turkki, josta voi pahimmassa tapauksessa tulla Iranin kaltainen häirikkövaltio. Tästä syystä Euroopan ja lännen yleensä kannattaa jättää haihattelu demokratiasta ja pyrkiä varmistamaan, ettei poliittinen islam saa jalansijaa Turkissa. Kemalismi on maailman mittapuulla ainutlaatuinen ilmiö eikä sitä kannata uhrata demokratiafundamentalismin alttarille, vaikka kemalismi muistuttaisikin ikävällä tavalla eurooppalaista fasismia.

Lisäys 26.5.2007: Ruotsalainen Dick Erixon tuo lisävalaistusta sekularismin ja islamismin eroon ja siihen, miksi uskontoa ymmärtämättömät vasemmistolaiset ateistit eivät ymmärrä tätä eroa.

Ruotsissa kiihotutaan

Kun Mika Illman vaatii suomalaisille keskustelupalstoille pakollista moderointia, naapurimaassamme Ruotsissa eletään jo Illmanin haaveilemassa todellisuudessa. Ulkoministeri Carl Bildtin epäillään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Syynä tähän ovat Carl Bildtin blogiin tulleet kommentit, joissa luonnehditaan palestiinalaisia vähemmän mairittelevin sanankääntein. Seuraavassa nimimerkki Kallen kommentit Expressen-sanomalehden jutun mukaan:

”Om palestinierna kan man bara säga detta: må de alla brinna i helvetet så länge som deras enda mål är att förinta alla oss judar. Dessa parasiterande massmördare har inget existensberättigande.”

"Vad gör palestinierna för nytta på jorden? Föder nya terrorister på löpande barn? Hjärntvättar sina ungar till att bli massmördar- muhammedaner? Tigger bistånd? Dödar oskyldiga människor? Förtrycker sina kvinnor? Inte fan gör de något vettigt i alla fall. De är och förblir ett värdelöst pack."

Pikkupoika suomensi nämä tekstit seuraavasti:

"Palestiinalaisista voi sanoa tämän: palakoon he kaikki helvetissä niin kauan, kuin heidän ainoa tavoitteensa on tuhota kaikki meidät juutalaiset. Näillä parasiiteilla massamurhaajilla ei ole mitään olemassaolon oikeutusta."

"Mitä hyötyä palestiinalaisista on maailmalle? Luoda uusia terroristeja liukuhihnatahdilla? Aivopestä nuoriaan ryhtymään massamurhaajamuslimeiksi? Kerjätä avustuksia? Tappaa syyttömiä ihmisiä? Alistaa naisiaan? Ainakaan he eivät tee mitään hyödyllistä missään tapauksessa. He ovat ja tulevat olemaan yksi arvoton joukkio."

Kyseessä ovat siis Bildtin blogiin kommentoineen nimimerkki Kallen kirjoitukset, eivät Bildtin omat. Jos valtionsyyttäjä Mika Illman saa tahtonsa läpi, Suomessakin voidaan tulevaisuudessa rangaista bloginpitäjiä samalla tavalla. Näin käy, jos bloginpitäjä ei poista selkeästi laittomia (esim. vakavaa rasismia sisältäviä) kirjoituksia palstaltaan.

Kiihottaako Kalle?

Mutta ovatko nimimerkki Kallen väitteet faktuaalisesti epätosia? Kiihottaako Kalle kansanryhmää vastaan?

Kalle on itse juutalainen kirjoitusten perusteella. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että hän toivoo palestiinalaisten palavan helvetin tulessa, mikäli he eivät luovu tavoitteestaan tuhota juutalaiset. Kallen viesti tuntuu kovasti julmalta. Sitä se ei kuitenkaan ole, jos on lukenut, mitä islamin pyhässä kirjassa Koraanissa sanotaan juutalaisista.

Juutalaiset ovat Koraanin mukaan apinoiden ja sikojen jälkeläisiä. Tarinan mukaan Allah muutti sapattia rikkoneet juutalaiset apinoiksi ja sioiksi. Lisäksi Koraanista löytyy paljon muutakin juutalaisvastaista aineistoa, mutta tämä kirjoitus venyisi pitkäksi, jos tässä käsiteltäisiin kaikkia Koraanin juutalaisia soimaavia jakeita.

Entäs haluavatko palestiinalaiset tuhota juutalaiset? Teknisesti eivät halua, koska juutalaiset kuuluvat ns. kirjan kansoihin. Heillä on siis oikeus elää islamin vallan alla alistettuina toisen luokan dhimmeinä. Käytännössä palestiinalaiset (sekä Hamas että Fatah) haluavat tuhota Israelin valtion eivätkä hyväksy sen olemassaoloa. Hamasin peruskirjassa sanotaan mm. seuraavaa:

"Israel will exist and will continue to exist until Islam will obliterate it, just as it obliterated others before it."

Islam siis tuhoaa Israelin, kuten se on tuhonnut muitakin valtioita ennen sitä. Tästä periaatteesta Hamas ei ole suostunut luopumaan eikä järjestö ole missään vaiheessa tunnustanut Israelin oikeutta olla olemassa. Sen sijaan Hamas on kyllä ilmaissut suostumuksensa kymmenen vuoden aselepoon eli hudnaan.

Hudnan tarkoitus on saada aikaa muslimeille kerätä voimia pyhään sotaan. Hudnan pituus ei sinänsä sido muslimiosapuolta, vaan muslimit voivat koska tahansa rikkoa hudnan, jos he katsovat sen sopivaksi. Esimerkkinä hudnaan on käytetty profeetta Muhammadin Mekan pakanoiden kanssa tekemää sopimusta.

Entäs toinen palestiinalaisosapuoli Fatah? Eivätkö he juuri ole niitä rauhantahtoisia palestiinalaisia? Kyllä ovat, jos tarkastellaan pelkästään heidän halukkuuttaan solmia sopimus Israelin kanssa. Valitettavasti sopimuksen noudattamisen kanssa on vähän niin ja näin. Oslon rauhansopimus johti palestiinalaisten terrorismin lisääntymiseen eikä palestiinalaisosapuoli pitänyt yhtäkään sopimuksen kohtaa. Fatahille ja Jasser Arafatille Oslon rauhansopimus oli pelkkä hudna, joka ei sido muslimiosapuolta.

Kallen toinen kommentti on myös helppo todeta tosiasioihin perustuvaksi, sillä palestiinalaiset todellakin kasvattavat lapsensa vihaamaan Israelia ja juutalaisia. Todisteena tästä voi esittää Al-Aqsa –tv-kanavan ohjelman, jossa Mikki Hiiren näköinen hahmo Farfur opettaa palestiinalaislapsille islamin ylivertaisuutta ja vihaa juutalaisia kohtaan.

Palestiinalaiset ovat lisäksi taloudellisesti täysin riippuvaisia ulkomaisesta avusta. Palestiinalaisalueet saavat enemmän kehitysapua henkeä kohti kuin mikään muu alue maailmassa. Lisäksi palestiinalaiset ovat osoittautuneet kyvyttömiksi elinkeinotoiminnan harjoittajiksi. Gazasta vetäytyneet juutalaiset jättivät taakseen kasvihuoneita, jotka länsimaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen avustuksella kunnostettiin, ja tarkoituksena oli, että niissä ryhdyttäisiin kasvattamaan vihanneksia palestiinalaisten tarpeisiin. Valitettavasti tästä ei tullut mitään, koska kasvihuoneet vandalisoitiin pian sen jälkeen, kun palestiinalaiset saivat Gazan kokonaan omaan hallintaansa.

Ovatko palestiinalaiset sitten arvoton joukkio? Nimimerkki Kallen kirjoituksesta voi päätellä, että hän pitää palestiinalaisten ainoana olemassaolon oikeutuksena Israelin tuhoamista. Minusta tämä on täysin oikeutettu päätelmä.

Palestiinalainen kansakunta nimittäin ”keksittiin” vasta vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. Tätä ennen puhuttiin arabeista tai Palestiinan arabeista. Kyseessä on mitä suurimmassa määrin keinotekoinen kansakunta, jonka olemassaolon oikeutus on pitkälti poliittinen. Vuonna 1979 kuollut PLO:n toimeenpanevan komitean jäsen Zahir Muhsein lausui hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa seuraavaa:

The Palestinian people [do] not exist. The creation of a Palestinian state is only a means for continuing our struggle against the state of Israel for our Arab unity. In reality today there is no difference between Jordanians, Palestinians, Syrians and Lebanese. Only for political and tactical reasons do we speak today about the existence of a Palestinian people, since Arab national interests demand that we posit the existence of a distinct 'Palestinian people' to oppose Zionism.
For tactical reasons, Jordan, which is a sovereign state with defined borders, cannot raise claims to Haifa and Jaffa. While as a Palestinian, I can undoubtedly demand Haifa, Jaffa, Beer-Sheva and Jerusalem. However, the moment we reclaim our right to all of Palestine, we will not wait even a minute to unite Palestine and Jordan.

Zahir Muhseinin haastattelu julkaistiin maaliskuussa 1977. On siis perusteltua väittää, että palestiinalaisten ainoa olemassaolon oikeutus on tuhota Israel.

Ruotsalainen antisemitismi

Ruotsalaiset ovat olleet palestiinalaisten ylimpiä ystäviä edesmenneen pääministeri Olof Palmen ajoista lähtien. Palestiinalaisten asia on aina ollut lähellä ruotsalaisen sosiaalidemokraatin sydäntä. Nykyisin palestiinalaisten asiaa ajavat kiihkeimmin kirjailija Jan Guillou ja Aftonbladetin poliittisen toimituksen päällikkö Helle Klein, joka on saanut lempinimen Hamas-Helle siitä, että hän on voimakkaasti ajanut keskusteluja Hamas-järjestön kanssa.

Ruotsalainen sosiaalidemokratia on suomalaiseen vastineeseen verrattuna ideologisesti puhdasoppisempaa. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja olisi ruotsalaisiin kollegoihinsa verrattuna Israelin ystävä, vaikka Tuomioja on useasti joutunut Israelin taholta tulevan kritiikin kohteeksi palestiinalaisia myötäilevien lausuntojensa takia.

Itse seurasin keskustelua ruotsalaisesta Israel-vastaisuudesta Kent Ekerothin blogista. Kent Ekeroth työskenteli Ruotsin Israelin suurlähetystössä. Valitettavasti Kent Ekerothin blogin seuranta päättyi, kun hänen esimiehensä Ruotsin ulkoministeriössä saivat selville, että Kent toimii aktiivisesti Ruotsindemokraattien riveissä. Tästä syystä hän menetti työpaikkansa ja lopetti bloginsa. Jos Kent olisi ymmärtänyt toimia sosiaalidemokraattien riveissä, hän olisi varmasti saanut pitää työpaikkansa.

Mieluummin ilman kuin (H)Illman

Yllättäen vähemmistövaltuutettu Puumalaisen ristiretki nettirasismia vastaan on saanut aikaan vähemmän kuohuntaa kuin valtionsyyttäjä Mika Illmanin lausunto, jossa hän vaati pakollista moderointia kaikille internetin keskustelupalstoille. Koska lausunnosta ei käynyt ilmi monia tarpeellisia asioita, bloggaaja Kari Haakana esitti sähköpostitse lisäkysymyksiä Illmanille. Ne on julkaistu vastauksineen täällä. Illmanin Sunnuntaisuomalaisessa julkaistu lausunto löytyy täältä.

Eniten kohua herätti seuraava lausunto:

”Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin.”

Nykyinen sananvapauslaki ei toistaiseksi velvoita yksityisiä keskustelupalstoja moderointiin, vaan ainoastaan ns. verkkojulkaisuilla on velvollisuus etukäteen tarkistaa julkaistut viestin. Käytännössä tällaisia julkaisuja ovat useimmiten suurten sanomalehtien internet-sivustot.

Kuronen tekosyynä, rasismi todellinen syy

Keppihevosena Sunnuntaisuomalaisen jutun perusteella on käytetty Susan Kurosen tapaukseen liittyviä todennäköisesti erittäin räävittömiä viestejä Suomi24-palstalla. En kuitenkaan usko, että Susan Kurosen loukkaantumisella on välttämättä mitään tekemistä Illmanin toiminnan kanssa. Ennemminkin uskon, että kyse on samasta kampanjasta nettirasismia vastaan kuin Mikko Puumalaisen tapauksessa.

Tähän viittaa selkeästi Illmanin vastaus Kari Haakanan kyselyyn:

” Kun keskustelupalstalle tulee sisällöltään selvästi lainvastainen viesti (esim. vakavaa rasismia sisältävä lausuma), se poistettaisiin.”

Rasismimotiiviin viittaa myös Illmanin väitöskirjan sisältö. En ole sitä lukenut, mutta tiivistelmä löytyy tuolta. Illman tuntuu pelkäävän ulkomaalaisia rasistisia agitaattoreita:

Illman pitää tärkeänä, että Suomen oikeuskäytäntö ei muodostu näitä maita sallivammaksi. Muuten on vaarana, että Suomesta tulee vapaasatama kaikenlaisille rasistisille agitaattoreille.

Internetissä julkaisumaalla ei sinänsä ole väliä eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä, missä maassa palvelin sijaitsee. Ongelmiin joudutaan vasta, kun joku taho vaatii sivuston sulkemista. Venäjä vaati taannoin Suomessa sijaitsevan Kavkazcenterin sulkemista, koska palvelimen sisältö oli Venäjän mielestä rikollista.

Rasismin kohdalla ongelma piilee käsitteen epämääräisessä määrittelyssä. Illman ei myöskään suostu täsmentämään, mikä on ”vakavaa rasismia” ja mikä ei. Eri kansalliset ja uskonnolliset ryhmät eroavat toisistaan myös loukkaantumisherkkyydessä. Joku toinen ryhmä sivuuttaa solvaukset olankohautuksella, kun taas toinen ryhmä ryhtyy rettelöimään pienestäkin vastoinkäymisestä. Lisäksi rasismista on tullut joillekin vähemmistöjen edustajille käyttökelpoinen työkalu yrittää välttää rangaistus rikoksesta tai saavuttaa erityisasemaan oikeuttava uhristatus.

Miten käy vapaan keskustelun?

Moderointivaatimus tietysti herättää monia kysymyksiä. Miten keskustelupalstan moderaattori pystyy päättelemään, mikä viesti on lainvastainen ja mikä ei? Laki esim. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tehty epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi.

Jopa viranomaisen on vaikea tulkita viestien lainmukaisuutta, joten tehtävä on varmasti ylivoimainen nettioperaattorin finninaamaiselle ja huonosti palkatulle moderaattorille. Tästä syystä moderaattorien ohjeistus laaditaankin todennäköisesti siten, että kuka tahansa idiootti pystyy poistamaan viestejä. Epäilyttäviä sanoja, kuten neekeri, ählämi, rullahuuli jne. sisältävät viestit poistetaan varmuuden vuoksi. Nyörit siis vedetään tiukalle, jotta vältytään epämiellyttäviltä kysymyksiltä jälkikäteen.

Vastuu siirretään siis täysin keskustelupalstan ylläpitäjälle, joka on velvoitettu palkkaamaan riittävästi työntekijöitä homman hoitamiseen. Välttääkseen ikävän lisäkustannuksen operaattori suodattaa kiellettyjä avainsanoja sisältävät viestit automaattisesti tai vaihtoehtoisesti sulkee koko palstan, jos toiminta ei enää kannata.

Käytännössä vapaa keskustelu siirtyisi kokonaan ulkomaisille palvelimille eli käytännössä Yhdysvaltoihin, jossa sananvapaus on Suomea paremmin turvattu perustuslaissa. Tämä taas vähentäisi suomalaisten kaupalliselta pohjalta toimivien keskustelusivustojen tuloja.

Kaikkein uskomattomin vastaus Illmanilta saatiin kuitenkin IRC-keskustelua ja pikaviestejä (eli esim. ”mesettämistä”) koskevaan kysymykseen. Illmanin mukaan.

Ylläpitäjä olisi velvollinen valvomaan keskustelua ja kohtuullisessa ajassa puuttumaan selvästi lainvastaiseen aineistoon. Se ei ole sen kummallisempi velvoite kuin, mitä esimerkiksi radiolähetyksen tai TV -lähetyksen vastaavalle toimittajalle on sälytetty suoran lähetyksen osalta.
Ymmärrän toki, että po. levitysväline on sellainen, ettei sen valvominen ole kovin helppoa. Se ei kuitenkaan ole peruste jättää keskustelut täysin valvomatta. Sallitun ja kielletyn raja kulkee nimittäin aivan samalla kohtaa netissä kuin netin ulkopuolellakin.

Jos Illman aikoo velvoittaa operaattorit valvomaan yksityisluonteisia keskusteluja pikaviestiohjelmilla, hän käytännössä vaatii salakuuntelun sallimista. IRC- ja pikaviestikeskustelut ovat lisäksi yksityisten käyttäjien keskinäistä jutustelua näppäimistön kautta eikä näillä keskusteluilla ole mitään varsinaista ylläpitäjää. Illman ei oikeasti ymmärrä riittävästi internetistä, jotta hän pystyisi analysoimaan järkevästi käyttökelpoisia ratkaisuja hänen itse keksimiinsä ongelmiin.

Holhousta ei tarvita

Valistunut internetin käyttäjä oppii varsin nopeasti erottamaan asialliset kirjoitukset vähemmän asiallisista. Jos tällaista kykyä ei aikuisella ihmisellä olisi, hän tuskin saisi internetistä mitään irti. Tietysti kaikilla ihmisillä ei ole riittävästi kykyä ja kokemusta erottaa totuutta ilmiselvästä valheesta. Näillä ihmisillä tuskin kiinnostus riittää kovin pitkälle perehtymään mielipidekirjoituksiin tai internetiin ylipäänsä.

Lasten suojaamiseen on myös turha vedota. Vanhemmille löytyy käyttökelpoisia suodatusohjelmia, joita voidaan toki suositella käytettäväksi myös julkisissa tietokoneissa, esimerkiksi kirjastoissa.

Viranomaistoimien uhka lisäksi hillitsisi keskustelua erityisesti arkaluontoisista asioista, kuten maahanmuutosta, huumeista ja eri uskontojen väkivaltaisista piirteistä. Näistä on tähän saakka voinut keskustella suhteellisen vapaasti ainoastaan internetissä. Valtamedian keskusteluissa tämä on käytännössä mahdotonta tiukan itsesensuurin takia.

Illmanin ehdotuksen negatiiviset vaikutukset näyttävät selvästi suuremmilta kuin positiiviset. Siksi kannattaa olla mieluummin ilman kuin (H)Illman.

Miksi nettisensuuri on vaarallista?

Maailmassa ei ole yhtä inhottavaa asiaa kuin lapsiporno. Siksi sen kitkemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen ja estettävä sivullisten pääsy lapsipornoa sisältäville sivustoille. Kuulostaako hyvältä? Niin minustakin. Valitettavasti sivullisten pääsy lapsipornoa sisältäville sivustoille voidaan estää vain sensuroimalla kyseiset sivustot kaikilta käyttäjiltä. Tämä on pieni hinta iljettävän asian rinnalla, onhan?

Ei muuten ole. Ensinnäkään estolistat eivät ole kovin tehokas ase lapsipornoa vastaan. Tästä tunnettu pitkän linjan tietokonemies Petteri Järvinen lausui seuraavaa, kun hallitus keräsi lausuntoja lakiesityksestä estolistojen käyttöönotosta kesäkuussa 2006:

Pidän lakiesitystä tarpeettomana ja tietoverkkojen tulevan kehityksen kannalta suorastaan haitallisena. Lakiehdotus on näennäistoimi, jolla ei todellisuudessa vaikuteta sinänsä vakavaan ilmiöön.

Kuten tiedämme esimerkiksi seksin oston kieltävästä lainsäädännöstä, lain tehottomuus ei sinänsä takaa, ettei lakia säädettäisi. Joidenkin mielestä tehokas lainsäädäntö ei sinänsä ole tärkeää vaan pelkkä lain sisältämä viesti riittää.

Estolistojen vaikutus lapsipornon leviämiseen on marginaalinen, suorastaan olematon. Pedofiilit tuskin käyttävät hyväkseen avoimia nettisivuja saastansa levittämiseen. Sananvapauden kannalta kyse oli kuitenkin merkittävästä asiasta, sillä käytännössä tämä mahdollisti internetin ennakkosensuurin ja avasi mahdollisuuden käyttää tätä keinoa myös muunlaisen epämieluisan sisällön suodattamiseen.

Pikkusormi annetaan Pirulle

Petteri Järvinen ennakoi tulevaa kehitystä lausunnossaan:

Huolestuttavinta on se yleinen kehitys, jolla nettisisältöä halutaan suodattaa. Suodatus voi olla perusteltua kouluissa, kirjastoissa ja kodeissa, mutta päätökset niistä tehtäköön paikallisesti. Lakiin kirjattu suodatus on ristiriidassa länsimaisen sananvapauden kanssa.

On helppo nähdä, että jos nyt ehdotettu suodatus lapsipornon nimissä menee läpi, suodatusta aletaan vaatia myös muille aloille. Miksi esimerkiksi tekijänoikeutta tai kiihotusta kansanryhmää vastaan loukkaavat sivut saisivat olla vapaasti saatavilla, jos kerran lapsipornosivuja on estetty? Millä perusteella jatkossa hyväksytään uusia alueita suodatuksen piiriin? Kuka ylläpitää estolistaa sitten, kun se kattaa tekijänoikeusloukkaukset ja kiihotussivut, ja listalla on kymmeniä tuhansia osoitteita? Millaista esimerkkiä Suomi näyttää muille länsimaille näillä toimillaan?

Järvisen kysymykset ovat relevantteja vielä nykyäänkin. Kun sensuurin tielle lähdetään, aina löytyy uusia hyviä asioita, joilla sensuuria voidaan perustella. Tämä tie ei pääty koskaan. Petteri Järvinen on kirjoittanut asiasta myös kolumnin, joka itse kunkin kannattaa lukea.

Maailmalla autoritaariset valtiot, kuten Kiina ja islamilaiset maat harjoittavat suodatusta rutiininomaisesti ja estävät pääsyn hallinnon kannalta epämieluisille sivuille. Kiina lisäksi on painostanut alueellaan toimivia ulkomaisia yrityksiä antamaan tietoja yksityisistä ihmisistä, joiden mielipiteet ovat ristiriidassa hallituksen virallisen politiikan kanssa.

Vähemmistövaltuutettu

Vähemmistövaltuutetun toimisto laati lausunnon hallitusohjelmaan liittyen. Siinä sanotaan mm. seuraavaa:

Nettirasismiin puututtava tehokkaammin

Internet on tällä hetkellä rasistisen kiihotuksen keskeisin foorumi. Viranomaiset ovat tällä hetkellä neuvottomia.

Tähän tulisi määrätietoisesti kehittää keinoja, esimerkiksi hyödyntämällä kokemuksia lapsipornografian leviämiseen puuttumisesta.

Tämä lause antaa ymmärtää, että nettirasismin kitkemiseksi on perusteltua käyttää samoja keinoja kuin lapsipornografian leviämisen estämiseksi. Yksi lapsipornografian estämiseksi käytetty keino ovat estolistat, joilla internetin käyttäjiä estetään pääsemästä lapsipornoa sisältäville internet-sivustoille.

Kannattaako vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen estolistoja osana nettirasismin vastaista taistelua? Vastausta tähän kysymykseen ei ole saatu, mutta Puumalainen käyttääkin muita keinoja ilmiön kitkemiseen. Hän tekee tutkintapyyntöjä poliisille, jotta poliisi selvittäisi, syyllistytäänkö tietyllä sivustolla Rikoslain 11. luvun 8. pykälän mukaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Petteri Järvisen profetian toteutumista ei tarvinnut odottaa pitkään.

Profetia

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos arvioi, että estolistoja yritetään vielä käyttää monen muun ikävän asian ”suodattamiseen”. Tekijänoikeuksien alaisen materiaalin levittämisen estämisessä estolistat eivät ole erityisen tehokkaita. Sen sijaan mielipiteiden sensuroinnissa ne toimivat paremmin, koska yksityinen ihminen ei tiedä, mitä mielpiteitä häneltä sensuroidaan.

Kun nyt puututaan ”nettirasismiin”, seuraavaksi tulilinjalla ovat todennäköisesti uskonrauhaa rikkovat sivustot. Rikoslain 17. luvun 10. pykälässä sanotaan seuraavaa:

Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi

Tätä pykälää yritettiin soveltaa, kun Suomen Sisu –järjestöä vastaan käynnistettiin esitutkinta Muhammad-pilakuvien julkaisun johdosta. Jatkossa kyseistä pykälää voidaan soveltaa islamiin kriittisesti suhtautuviin eli ”islamofobisiin” sivustoihin, joiksi tämäkin blogi on luettavissa. Myöskään ennakkosensuuri lapsipornon esimerkin perusteella ei ole poissuljettu asia.

Internet on nykyisin ainoa paikka, jossa aito sananvapaus toteutuu. Valtamedian yleisönosastot ja keskustelusivut ovat vahvasti moderoituja eivätkä pyri aktiivisesti tarjoamaan tilaa tavallisen ihmisen mielipiteille. Valtamedia elää omassa maailmassaan ja on varmasti tyytyväinen sananvapauden tilaan, kuten sananvapauden päivän aikaisista lehtikirjoituksista voi päätellä.

Todellinen sananvapaus kuitenkin kukoistaa vain valtamedian ulkopuolisessa internetissä. Suomi24-sivuston keskustelupalstaa on sanottu kansakunnan vessanseinäksi, jonne kuka tahansa voi purkaa paineita. Blogosfäärissä on voinut ilmaista mielipiteitä, jotka valtamedia jättää julkaisematta joko hyvän journalistisen tavan takia tai ideologisista syistä.

Jos vähemmistövaltuutettu Puumalainen saa tahtonsa läpi, tämä tilanne ei ole pitkään voimassa. Siksi onkin suotavaa, että internetiin kirjoittavat ihmiset aktivoituisivat ja nousisivat vastustamaan internetin sensurointipyrkimyksiä, ennen kuin on liian myöhäistä.

Päivitys 13.5.2007 Sensuuri etenee. Valtakunnansyyttäjä Mika Illman vaatii internetin keskustelupalstoille pakollisia valvojia Helsingin Sanomien mukaan. Valvojan puuttumisesta rangaistaisiin.