Halla-ahon valinta ja jälkilöylyt

En ole luonteeltani optimisti enkä luota ”somepöhinään” lähteenä, joten Jussi Halla-ahon ja hänen kannattajiensa värisuora Perussuomalaisten johdossa tuli minulle yllätyksenä. Toinen yllätys oli se, miten kiistattomasti hänet nostettiin puolueen johtoon, kun hän tuli valituksia 56 prosentilla annetuista äänistä jo ensimmäisellä kierroksella.

Halla-ahon valinnan perimmäinen syy

Jälkikäteen ajateltuna Halla-ahon valinta sinetöitiin jo syksyllä 2015, kun maahan tuli yli 30 000 siirtolaista Haaparannan kautta Ruotsista. Tuolloin Perussuomalaisten ministerit ja eduskuntaryhmä eivät tehneet elettäkään tulijavirran patoamiseksi.

Toki maahanmuutto kuului tuolloin kokoomuslaisen sisäministeri Petteri Orpon vastuualueelle. Hallitus oli myös päättänyt, että Suomi ei kannata EU:n taakanjakopäätöstä siirtolaisten pakkosijoittamiseksi kiintiöillä eri EU-maihin. Kuitenkin itse äänestyksessä Orpo äänesti tyhjää vastoin hallituksen päätöstä.

Jos Perussuomalaiset olisi tuolloin ollut hallituksessa tiukempi kumppaneilleen ja osoittanut haluavansa rajatarkastuksia ja siirtolaisten palautuksia takaisin Ruotsiin, Soini todennäköisesti istuisi edelleen hallituksessa eikä Halla-aho välttämättä koskaan olisi pyrkinyt puolueen puheenjohtajaksi.

Myöhemmin, kun Venäjältä alkoi tulla turvapaikanhakijoita rikkinäisillä Lada-autoilla Raja-Jooseppiin, Soini reagoi ja sopi asioista Venäjän kanssa. Turvapaikanhakijoiden virta tyrehtyi. Tosin Venäjältä tuli kokonaisuutena saman verran tulijoita kuin Haaparannasta pahimmillaan kahdessa päivässä. Soini sai tuosta Venäjän siirtolaisvirran tyrehdyttämisestä sulan hattuunsa, mutta se ei vakuuttanut Perussuomalaisten jäsenistöä.

Jussi Halla-aho toimi tuolloin europarlamentaarikkona kuten edelleenkin. Tuolloin monesta tuntui, että hänet oli ”hyllytetty” Brysseliin eikä hän sinänsä hyvistä lausunnoistaan huolimatta tuntunut olevan täysin kartalla siitä, miten vakavasta asiasta oikeasti oli kysymys, kun joka niemen notkoon ja saarelmaan alettiin perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.

Ehkä juuri siksi Jussi katsoi velvollisuudekseen lähteä mukaan puheenjohtajakilpailuun, koska kyseessä oli myös hänen oma poliittinen uskottavuutensa.

Jussin parhaat apurit

Jussin pääasiallinen vastaehdokas Sampo Terho sai paljon tukea ehdokkuudelleen. Valitettavasti Terhon tukijat olivat sellaisia, joiden kannatusta voi pitää kuoleman suudelmana. Perussuomalaisten vanha-SMP:läinen eliitti eli ”sämppärit” tuki Terhoa avoimesti kuten myös puheenjohtaja Soini. Lisäksi muiden puolueiden puheenjohtajat ja valtamedia liputtivat vahvasti Terhon puolesta.

Perussuomalaisten jäsenistö luonnollisesti tunnisti vaikutusyritykset. On mahdollista, että Terho olisi ilman tukijoitaan menestynyt puheenjohtajavaalissa paremmin. Minulla ei ole mitään Terhoa vastaan paitsi yhdessä asiassa. Hän oli heti edellisten eduskuntavaalien jälkeen viemässä Perussuomalaisia hallitukseen yhdessä puheenjohtaja Soinin kanssa.

Toisaalta miehen puhe Perussuomalaisten puoluekokouksessa oli vaikuttava ja näytti, että Terho on poliitikkona kasvanut miehen mittoihin. Hän vain valitsi väärän puolen ja väärä puoli valitsi hänet.

Hallitustaipaleen loppu

On jokseenkin varmaa, että Perussuomalaisten hallitustaipaleen loppu sinetöityi sinä hetkenä, kun Halla-ahon äänestyslukema (949 ääntä) ilmestyi puoluekokouksen videotaululle. Siinä vaiheessa puhelimet alkoivat soida muiden hallituskumppaneiden kesken. Kun Halla-ahon kannattajat kaiken lisäksi valtasivat kaikki varapuheenjohtajan paikat, Perussuomalaisten hallitustaipaleen kohtalo oli sinetöity.

Sunnuntai iltana alkoi tihkua tietoja ”Tiivi-taavi -hallituksesta”, joka perustettaisiin kaatuneen tilalle. Tätä ennen sekä Iltasanomien Timo Haapala että Uuden Suomen Markku ”Harvester” Huusko olivat vaatineet Perussuomalaisten ajamista ulos hallituksesta. On selvää, että näillä molemmilla oli sisäpiirin tietoa siitä, mitä tuleman pitää.

Hallituskumppanit Keskusta ja Kokoomus ilmoittivat tylysti, että yhteistyö Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa ei voi jatkaa. Lehdistötilaisuudessa pääministeri Sipilä esiintyi asiallisesti, vaikka ei luultavasti kertonut todellista syytä suoraan. Rivien välistä oli luettavissa, että hallituksen eteen on tulossa asioita, joissa tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja. Nämä asiat ovat mitä todennäköisimmin EU-asioita eli EU-integraation tiivistämistä puolustuspolitiikassa. Tästä samasta asiasta EU-komissaari Jyrki Katainen oli käynyt luennoimassa vain vähän aikaa sitten. Sipilä ja Orpo eivät uskoneet, että Halla-aho suhtautuisi moiseen erityisen suurella innolla vaan saattaisi aiheuttaa hankaluuksia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon esiintymistä taas voi luonnehtia sanalla nolo. Orpo puhui arvoista ikään kuin ymmärtäisi niistä jotakin. Orpon esiintymisessä keskiöön nousi moraaliposeeraus ja hyvesignalointi. Entisenä Kokoomuksen äänestäjänä häpesin syvästi tapaa, jolla Orpo puhui ”arvoista” ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Jo aiemmin olen toki ymmärtänyt, että Orpo ei älyllisiltä kyvyiltään kuulu parhaaseen A-ryhmään. Olen vakuuttunut, että Orpon esitys karkottaa Kokoomuksen hupenevia oikeistolaisia äänestäjiä puolueesta.

Sipilän sovitteleva ja asiallinen esiintyminen oli jyrkässä kontrastissa Orpon moraaliposeerauksen kanssa. Tämä antaa aiheen olettaa, että nimenomaan Orpo oli se, joka oli päävastuussa Perussuomalaisten hallitustaipaleen päätöksestä. Tästä kertoo myös tapa, jolla presidentti Sauli Niinistö luonnehti Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen saamia tuomiota sananvapausrikoksista. Niinistö totesi:

”Minä en ole nähnyt, että nämä henkilöt, jotka on tuomittu nimen omaan ihmisarvoon kohdistuvasta loukkauksesta, olisivat osoittaneet tehokasta katumista.”

Molemmat tuomittiin päiväsakkoihin. Mielestäni tehokasta katumista on maksaa sakot ajallaan. Itse rikoksesta ja sen luonteesta olen kirjoittanut vuosien varrella monta kertaa. Pykälä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan sotii kansalaisen perusoikeuksia vastaan ja on niin väljästi muotoiltu, että se antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden laaja-alaiseen tulkintaan. Vastaavasti rikoksesta syytetyn on liki mahdotonta puolustautua syytettä vastaan tulkinnanvaraisuuden ansiosta.

Tapa, jolla Niinistö käytti Halla-ahon tuomiota, ei valitettavasti kerro hyvää presidentistä. Sen sijaan se kertoo itse pykälän tarkoituksesta. Tuomittu asetetaan häpeäpaaluun ja häneen lätkäistään poltinmerkki, joka on pahempi kuin Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren rikosrekisterimerkintä tai rattijuoppoustuomio. Tämä kertoo poliittisen korrektiuden tuhovoimasta yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Sivuvaikutuksena kiihotuspykälä on luonut ilmiantokulttuuriin, jossa ”loukkaantunut” osapuoli voi nimettömällä ilmiannolla vaientaa epämiellyttäväksi katsomansa tahon. Kokoomuksen prioriteeteista kertoo se, että Petteri Orpon seuraajan, sisäministeri Paula Risikon merkittävin poliittinen savutus liittyy ”vihapuheen” torjuntaan. Hänen johdollaan poliisi on kasvattanut internet-keskusteluja valvovien poliisien määrää moninkertaiseksi entisestä.

Presidentti Niinistön ulostulon vaikuttimet liittyvät EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan. Suomi etsii epätoivoisesti liittolaisia suojaksi Venäjän uhalta ja paperitiikeri EU:n puolustushanke kelpaa sellaiseksi, koska Nato ei aikanaan kelvannut.

Jos ajatellaan Perussuomalaisten hallituskumppanien käyttäytymistä Halla-ahon valinnan jälkeen, mieleen tulee myös toinen kysymys. Oliko Soini mieluinen Sipilälle ja Orpolle sen takia, että hän taipui helposti kumppaniensa vaatimuksiin? Oliko hallituspaikka ja Perussuomalaisten saaminen hallituskelpoiseksi tärkeämpi kuin jäsenistön tahto? Vai halusiko Soini kostaa hallituskumppaneilleen Halla-ahon kautta? Mielestäni Soinin ilme Halla-ahon valinnan jälkeen kertoi, että hän tiesi hallitustaipaleen olevan ohi. Joidenkin lähteiden mukaan Soini olisi tuolloin puhunut ”natsien vallankaappauksesta”, mutta epäilen, että tämä menee pettymyksen piikkiin. Hillotolppa karkasi liian kauas.

Kuten Wille Rydman kirjoitti, Kokoomuksella ja Keskustalla ei ollut mitään rationaalisesti perusteltua syytä heittää Perussuomalaisia ulos hallituksesta. Hallituksen kärkihankkeet eli Sote-uudistus ja maakuntahallinto vaarantuvat, kun Perussuomalaiset korvataan Kristillisdemokraateilla ja Ruotsalaisella kansanpuolueella. Sipilä ja Orpo pelkäsivät Halla-ahoa, koska hän on asiakeskeinen poliitikko toisin kuin Soini. Rydman kuitenkin unohtaa, että EU:n tiivistyminen ajaa aina kansallisten hankkeiden yli.

Jos tapahtuneesta haluaa etsiä hyviä puolia, Halla-ahon ei ainakaan tarvitse vaivata päätään Timo Soinin ulkoministeripestin kanssa. Hän ei sitä lopettanut vaan Sipilä ja Orpo. Halla-aho ei myöskään tehnyt mitään, josta voisi tulkita miehen tahallaan lopettaneen Perussuomalaisten hallitustaipaleen.

Lisäksi tasavallan presidentin käyttäytyminen tarjoaa yhden hyvän syyn asettaa oma ehdokas tuleviin presidentinvaaleihin. Niin, ja maakuntavaaleistakaan ei tarvitse murehtia, jos sote ja maakuntahallinto kariutuvat.

Terroria, terroria

London Bridgen terrori-isku tapahtui hieman liian pian Manchesterin iskun jälkeen. Tämän voi päätellä siitä, että Manchesterissä terrori-iskua ennen konsertoinut Ariana Grande ei ehtinyt esiintyä rakkaudentäyteisessä One Love Manchester -hyväntekeväisyyskonsertissa, ennen kuin Allahin soturit iskivät uudelleen.

Vähättelyä

Terrori-iskun jälkeen voi reagoida monella tavalla. Voi vähätellä terrori-iskua toteamalla, että on todennäköisempää kuolla päälle kaatuvien huonekalujen alle kuin islamilaisen terrorin uhrina. Amerikkalainen teoreettinen fyysikko Lawrence Krauss totesi terrorin todennäköisyydestä:

”Yhdysvalloissa on todennäköisempää kuolla jääkaapin alle.”

Tuo lause on pelkkää suunsoittoa. Islamilainen terrori on tappanut Yhdysvalloissa yli 3000 ihmistä tällä vuosisadalla. Ei ole mitään todisteita, että kaatuilevat jääkaapit olisivat pystyneet samaan. Toiseksi jääkaapit eivät kaadu ihmisten päälle tarkoituksella. Islamilainen terroristi taas tappaa tarkoituksella ja mahdollisimman paljon ennen päätymistään 72 neitsyen seuraan.

Erityisesti vasemmistolaisen intelligentsian edustajat pyrkivät yllä kuvatun kaltaisilla vertauksilla mitätöimään radikaalin islamin uhkaa demokraattisille yhteiskunnille. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan sanoi myös, että terrori-iskut ovat olennainen osa suurkaupunkielämää.

Vähättelyyn sisältyy oletus, että tietty määrä terrori-iskuissa kuolleita on hinta, jonka maksamme ”avoimesta yhteiskunnasta”. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole kertonut, kuinka monta uhria tarvitaan, jotta hinta tulee maksetuksi.

On myös niitä, joiden mielestä valtamedian tulisi vähentää raportointia terrori-iskuista, jotta terroristit eivät saisi kaipaamaansa huomiota. Vasemmistolainen Guardian väittää artikkelissaan, että median raportointi lisää väkivaltaa. Kolumbialaisessa Medellinin yliopistossa toimiva talouden ja rahoituksen tutkija Michael Jetter väittää:

”Terroriorganisaatiot saavat valtavasti mediahuomiota… Tiedämme, että terroristit tarvitsevat mediahuomiota sanomansa levittämiseen, pelon herättämiseen ja kannattajien rekrytointiin.”

Jetter siteeraa tutkimustaan ja tulkitsee, että mediahuomio rohkaisee terrorismia. Hänen mielestään tulisi miettiä sensaatiohakuisen terroriraportoinnin tarpeellisuutta ja lopettaa ilmaisen mediatilan jakaminen terroristeille.

Mitä jos tunnustettaisiin tosiasiat?

Ongelmaa voidaan vähätellä, hyväksyä sen aiheuttamat ihmishenkien menetykset ja teeskennellä, että ongelma ei ole erityisen suuri ja pahenee vain, mitä enemmän siitä puhutaan. Voidaan myös kuvitella, että ongelma ratkeaa, jos annetaan turvallisuusviranomaisille lisää resursseja.

Britannian tapauksessa tarvittavien lisäresurssien määrä on käsittämättömän suuri, jos ajatellaan, että maassa arvioidaan olevan noin 23 000 potentiaalista jihadistia. Lontoon viimeisimmän iskun perusteella voi häpeämättä todeta, että Lontoon poliisi on erittäin tehokas. Kolme terroristia oli tapettu kahdeksan minuuttia ensimmäisen hälytyssoiton jälkeen. Tästä huolimatta voi todeta, että poliisien resurssien lisäys ei ole ratkaisu, koska potentiaalisia terroristeja on paljon.

Islamilaiset terroristit ovat muslimeja. Jos maassa asuu niin paljon muslimeja kuin Britanniassa nykyisin, uhka on väistämättä olemassa. Suuri muslimiväestö on rakentunut vuosikymmenten kuluessa. Viimeisin suuri maahanmuuttoryntäys tapahtui Tony Blairin hallituskaudella, jolloin maahan tuli yli kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa enemmän kuin odotettiin. Lisäksi on selkeitä todisteita, että massamaahanmuutto oli tarkoituksellista ja sillä pyrittiin lisäämään ”etnistä monimuotoisuutta”. Lisäksi Britannia on sallinut islamilaisten sharia-tuomioistuimien toiminnan ja jopa rohkaissut sitä. Britannian tapauksessa välttyminen muslimien massamuutolta ei ole enää mahdollista, koska se on jo tapahtunut. Sen sijaan Puolan, Tshekin, Slovakian ja Unkarin kaltaisille valtioille muslimien massamaahanmuuton estäminen on parasta terrorismin torjuntaa. Suomenkin kohdalla voidaan sanoa, että on jo liian myöhäistä. Tosin muslimien massamaahanmuuton vähentäminen ja jopa lopettaminen kannattaa ilman muuta ja vähentää tulevia ongelmia.

Britannia on tehnyt muslimien maahanmuuton suhteen lähes kaiken väärin. Se on jo vuosikymmenten ajan toiminut radikaalien islamistien turvasatamana. ”Londonistan” ei ole pelkkä pilkkanimi vaan valitettavasti myös totta.

Lisäksi brittihallitus toisensa perään on puhunut kauniita sanoja islamista ja mielistellyt muslimijärjestöjä, jotka tosiasiassa ovat Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä. Samaan aikaan islamin aiheuttamiin ongelmiin reagoineita kantaväestön edustajia on demonisoitu ja he ovat joutuneet viranomaisvainon kohteeksi. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on EDL:n perustaja Tommy Robinson. Huonommin kävi Kevin Crehanille, joka jätti pekonivoileipiä moskeijan ulkopuolelle. Hänet tuomittiin ”rasistisesta hyökkäyksestä” vuoden vankeustuomioon. Crehan kuoli suorittaessaan tuomiotaan.

Nykyinen pääministeri Theresa May ei ole islamin suhteen lainkaan edeltäjiään parempi. London Bridgen iskun jälkeen May esiintyi tiukkana ja sanoi terroristien ideologian olevan islamin ja totuuden vääristelyä. Edelleenkään yksikään länsimainen poliittinen johtaja ei ole myöntänyt, että islamilainen terrorismi on olennainen osa islamia ja yksi sen menestyksen avaintekijöistä aina uskonnon perustamisesta lähtien. Terrori on yksi keino, jolla edistetään lopullista tavoitetta eli koko maailman alistamista islamilaisen vallan alle. On myös niitä, jotka eivät itse osallistu terrori-iskuihin mutta jotka omilla toimillaan muuten pyrkivät edistämään islamilaisen sharia-lain voimaantuloa läntisessä maailmassa.

Pääministeri Mayn pääasiallinen terrorisminvastainen toimi London Bridgen jälkimainingeissa ei kuitenkaan liity islamilaisen ääriliikehdinnän tukahduttamiseen vaan internetin valvontaan. May sanoi:

”Emme voi sallia tälle ideologialle turvallista tilaa kasvaa, mutta juuri tämän internet ja sen pohjalta palveluja tarjoavat suuret yritykset muodostavat. Meidän on työskenneltävä muiden demokraattisten hallintojen kanssa, jotta saamme aikaiseksi kansainvälisen sopimuksen, jolla säännellään kyberavaruutta ja estetään ekstremistien ja terroristien toiminta.”

Toimenpiteet löytyvät jo ennestään konservatiivien vaaliohjelmasta ja muistuttavat niitä samoja sensuuritoimia, joita Angela Merkelin hallitus jo toteuttaa Saksassa. Tarkoituksena on poistaa lainvastainen sisältö pakottamalla internet-yhtiöt poistamaan sellainen sakon uhalla. Valistunut lukija osaa päätellä tästä, että Mayn toimenpiteet tuskin vähentäisivät merkittävästi islamilaista radikalismia mutta sen sijaan uhkaisivat niitä, joiden mielestä islamilaisen radikalismin vähentämiseksi pitäisi tehdä jotakin ja sanovat tämän ääneen.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

On olemassa joukko toimia, joihin hallitus voisi ryhtyä kuten radikaalien moskeijoiden sulkeminen, terroristilistalla olevien ja palaavien vierastaistelijoiden internointi, radikaalien vihasaarnaajien karkotus ja niin edelleen. Aiemmin muslimien grooming-jengejä tutkinut Anne Marie Waters julkaisi toimenpidelistan Theresa Maylle. Yhdessäkään kohdassa ei mainittu internetin saattamista valtion kontrolliin.

Tämä lista ei kuitenkaan koskaan toteudu ja osa syistä on jo kerrottu Watersin kirjoituksessa. Yksi Blairin hallituksen aikaansaannoksista oli ihmisoikeuslaki eli Human Rights Act, joka on tehnyt puuttumisesta radikaaliin islamiin erittäin vaikeaa. Edes pahimpia terroristeja ei saada karkotettua ilman pitkää ja kallista oikeusprosessia.

Länsimaissa ihmisoikeudet ovat käytännössä korvanneet kansalaisoikeudet. Kansalaisuus on suurelta osin menettänyt merkitystään ja monessa asiassa kuka tahansa, joka on astunut Britannian tai jonkun muun länsimaan maaperälle omaa samat tai jopa suuremmat ihmisoikeudet kuin maan kansalainen.

Käytännössä ihmisoikeudet tarjoavat ihmisoikeuslakimiesten armeijalle hyvän toimeentulon veronmaksajan kustannuksella. Mitä enemmän vihaat länsimaita ja puhut vääräuskoisten tappamisesta, sitä enemmän sinulla on ihmisoikeuksien puolustajia tukenasi. Jos taas arvostelet islamia tai asetat pekonivoileipiä moskeijan eteen, joudut syytteeseen eikä kukaan ihmisoikeusaktivisti tue sinua. Tämä ei ehkä ollut alkuperäinen tarkoitus, mutta se on kuitenkin lopputulos. Eli mitä suurempaa roistoa ihmisoikeuslakimies puolustaa, sitä enemmän rahaa, mainetta ja kunniaa hän saa.

Toiseksi Persianlahden rikkailla arabimailla on paljon sijoituksia Britanniassa. Lisäksi Saudi-Arabia ostaa paljon brittiläisen aseteollisuuden tuotteita. Jos Theresa May ryhtyisi voimakkaisiin radikaalin islamin kitkemistoimiin, liiketoimet Saudi-Arabian kaltaisten valtioiden kanssa voisivat vaikeutua.

Kolmanneksi länsimaiden poliittisilla johtajilla on tarve miellyttää ja hyvät retoriset kyvyt, joilla musta selitetään valkoiseksi, ongelmat haasteiksi ja epäonnistumiset menestystarinoiksi. Vastaavasti heiltä puuttuu selkärankaa ratkaista oikeasti vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia kuten islamilaista terrorismia tai muslimiväestön heikkoa integroitumista yhteiskuntaan. Siksi terrorismi jatkuu. Voi olla, että se välillä hiljenee, mutta on varmaa, että brittiläisiä kuolee vielä jatkossakin islamilaisen terrorin uhreina.

Seuraavissa vaaleissa vastakkain ovat konservatiivien May ja Työväenpuolueen Jeremy Corbyn. Jälkimmäinen on tunnettu Israelin vastustaja ja muslimien sekä menneisyydessä myös IRA:n hyvä kaveri. Viimeisimmissä gallupeissa Corbyn on kirinyt Mayn etumatkan melkein umpeen. Briteillä on siis vain huonoja vaihtoehtoja tulevissa vaaleissa varsinkin, kun itsenäisyyspuolue UKIP on Brexitin jälkeen ollut henkitoreissaan.

Mikäli terrorismi pahenee, jossain vaiheessa brittiläisen kantaväestön keskuudessa voi syntyä puolisotilaallisia järjestöjä samalla tavalla kuin protestanttien keskuudessa syntyi aikanaan IRA:n terrorismin pahimpina vuosina. Jos ja kun tämä tapahtuu, tilanne on luultavasti vielä paljon nykyistä huonompi.

Keskinkertaisuuden oppitunti

Pääministeri Juha Sipilä esiintyi A-studiossa 23.5. ja kommentoi Manchesterin tapahtumia. En äänestänyt Sipilää enkä tämän puoluetta. En siis odottanut hänestä messiasta ja Suomen pelastajaa. Keskimäärin pääministerinä hän on kuitenkin ollut parempi kuin kaksi edeltäjäänsä Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Tähän ei tosin paljoa vaadita.

Tänään haudattu Mauno Koivisto oli viimeinen todellinen Suomen presidentti. Hänen jälkeensä presidentit ovat soitelleet toista viulua ja jääneet enimmäkseen ”arvojohtajiksi” eli seremoniallisiksi hahmoiksi vailla todellista valtaa, joka on siirtynyt hallitukselle ja pääministerille. Kun katsoo Suomen pääministereitä Koiviston jälkeisenä aikana, heidän tuleva poismenonsa tuskin saa aikaan samanlaista reaktiota kuin Koiviston kuolema. Itse asiassa Koiviston kuolema sai miettimään, että onko presidentin asemaa heikennetty tarpeettoman paljon.

Sipilä ja Manchesterin terrori-isku

A-studion lähetyksessä Sipilä luonnehti Manchesterin iskua ”poikkeuksellisen raa’aksi ja raukkamaiseksi”. Mielestäni hän on tässä väärässä. Kyseessä oli normaali jihadistinen terrori-isku, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi mahdollisimman paljon kuolleita vääräuskoisia. Se, että uhrit olivat enimmäkseen nuoria tyttöjä, ei muuta tätä tosiasiaa. Sipilä totesi:

”Pitää vakavasti miettiä, millä tavalla me puolustetaan näitä omia arvojamme ja elämäntapaamme.”

Ymmärtääkö Sipilä oikeasti, mitä arvoja ja mitä elämäntapaa pitäisi puolustaa ja mitä vastaan? Kun Sipilän kaltainen poliitikko puhuu ”arvoista”, minulle tulee epämukava olo suurelta osin siksi, että poliitikko ei yleensä kerro, mitä ne arvot ovat. Poliitikon mielestä ”arvot” kuulostaa hyvältä. Olisi parempi, jos poliitikko sanoisi, millä tavalla puolustamme maatamme.

Haastattelu etenee yllättävän nopeasti sosiaaliseen mediaan. Sipilä kertoo:

”Kaikki voimme tehdä asialle jotakin omalla käyttäytymisellämme ja erityisesti tuo sosiaalinen media. Meidän tulisi välttää sitä, että emme keskustelussa jakaudu kahtia ja sillä tavalla ääripäät vaan keskustelevat. Kuitenkin se hiljainen suomalainen enemmistö ajattelee asioista keskitiellä ja minusta sen äänen tulisi kuulua enemmän.”

”Keskustelu kärjistyy, kun samanmieliset löytävät toisensa. Pitäisi saada saman pöydän ääreen eri tavoin ajattelevat.”

Valitettavasti kahtiajakoa ei voi välttää. Oman kokemukseni perusteella ”se toinen ääripää” blokkaa erimieliset, pyrkii sensuroimaan erimielisten kirjoituksia ja kieltäytyy kuuntelemasta omista poikkeavia mielipiteitä. Tämä kyseinen ”ääripää” järjesti Meillä on unelma -konsertin.

Ja hiljainen suomalainen enemmistö on se, joka ymmärtää kansakuntaamme uhkaavista vaaroista ainakin yhtä vähän kuin Juha Sipilä.

Jostain käsittämättömästä syystä Sipilä otti esille saamelaiskysymyksen. Saamelaiset ovat pieni vähemmistö, jonka taistelujärjestöjen edustajat eivät räjäyttele itseään väkijoukossa tai aja tahallaan kuorma-autolla ihmisten päälle.

Toimittaja kysyy seuraavaksi, voiko vastaavaa tapahtua Suomessa. Sipilä panee toivonsa Euroopan Unioniin:

”Viesti on tietenkin se, että me ei sille pelolle saa antaa sijaa, vaikka se on täysin ymmärrettävä tunne tällaisessa tilanteessa. Voin vakuuttaa sen, että viranomaiset tekevät kaikkensa tällaisen tilanteen estämiseksi. Euroopan Unionissa tehdään yhteistyötä ja on varmasti estettykin monta iskua sillä yhteistyöllä.”

Minäkin uskon, että viranomaiset tekevät parhaansa. Poliittiset päätökset ovat kuitenkin johtaneet tilanteeseen, jossa terrorismin torjunnasta on tullut turvallisuusviranomaisten ykkösprioriteetti. Tilanteeseen johtaneesta kehityksestä vastaavat Sipilä ja hänen kaltaisensa poliitikot muutaman viime vuosikymmenen ajalta.

Vaikka EU-tason yhteistyöllä olisikin helpotettu joidenkin terrori-iskujen estämistä, EU itsessään on luonut olosuhteet terroristien nopealle ja helpolle liikkumiselle rajojen yli. Lisäksi EU on luonut olosuhteet muslimien massamaahanmuutolle puutteellisella rajavalvonnalla ja kyvyttömyydellä torjua laitonta maahanmuuttoa.

Puhe kääntyy Britanniaan. Sipilä toteaa:

”Tietenkin Britanniassa on tuo uhka-arvio ollut korkealla jo pitkään ja se on ollut sillä tasolla, että tällainen uhka ja tällainen teko on varsin todennäköinen.”

Luonnollisesti Sipilä ei mainitse, miksi uhka-arvio on noussut. Virheet on tehty jo kauan sitten. Manchesterin terroristin isä sai aikanaan poliittisen turvapaikan. Hän vastusti Libyan diktaattori Muammar Qaddafia ja oli islamisti. Poika ei siis ole pudonnut kauas puusta. Jihad-perheen tarinan voi lukea täältä.

90-luvulla Britannia ja erityisesti Lontoo tarjosivat turvapaikan lukuisille islamilaisille radikaaleille. Siksi Lontoota alettiin kutsua pilkkanimellä Londonistan. Nykyisin Britannian asukkaista arviolta 5 prosenttia on muslimeja. Tällainen väestörakenne tarjoaa erinomaisen toimintaympäristön islamilaiselle terrorismille. Kannattaako Suomen pyrkiä samaan?

Toimittaja kysyi Sipilältä suoraan, tuleeko meidän vain sopeutua terrorismiin. Sipilä ei ollut samaa mieltä:

”Minusta ei pidä (hyväksyä ja tottua terrori-iskuihin). Globaali yhteisö on pahasti epäonnistunut, kun maailma on mennyt tähän suuntaan ja kyllä meidän pitää myös löytää keinoja terrorismin juurisyiden torjuntaan, jossa on monelaista eriarvoistumisen tunnetta, joutilaisuutta, työttömyyttä ja sitä kautta tapahtuvaa radikalisoitumista. Siellä on myös ihan aitoa vihaa länsimaisia yhteiskuntia kohtaan.”

Alku kuulostaa hyvältä. Sen jälkeen mennäänkin sitten metsään, kun aletaan puhua ”juurisyistä”. Nämä ovat sitä normaalia vasemmistolaista jargonia. Todellisuudessa islamilaisella terrorilla on vain vähän tekemistä joutilaisuuden tai työttömyyden kanssa. Monet terroristeista ovat olleet hyväpalkkaisissa ammateissa ja tulleet keskiluokkaisista perheistä. Lisäksi terrorismin tukijat Persianlahden maissa eivät ole mitään tyhjätaskuja.

Toimittaja kääntää puheen nuoriin ja siihen, kuinka heitä ei kuunnella. Toimittaja kysyy, miten nuorten tilannetta voisi parantaa. Sipilä vastaa:

”Varmasti pitää parantaa. Tässäkin oli nuori tekijä, oliko 23-vuotias tekijä, ja ilman muuta pitää parantaa sitä. Pitää parantaa myöskin meidän uskontojen välistä vuoropuhelua, ymmärrystä toisiamme kohtaan ja myöskin uskontojen sisällä pitää jatkuvasti tehdä työtä, että siellä ei radikalisoitumista tapahdu uskonnon varjolla.”

”Itse esimerkiksi olen kutsumassa Kesärantaan nuorisojärjestöjen edustajia ja käydään keskustelua sitten nuoria kiinnostavista kysymyksistä.”

En tiedä yhtäkään positiivista tulosta, joka on seurausta uskontojen välisestä vuoropuhelusta. Miksi pitäisi harjoittaa vuoropuhelua sellaisen uskonnon kanssa, jonka mielestä islam kumoaa sinun edustamasi uskonnon ja tekee siitä tarpeettoman pelastuksen kannalta? Uskontojen välisessä vuoropuhelussa keskustelukumppaniksi lisäksi valikoituu niitä islamin edustajia, jotka kannattavat islamin ylivaltaa ja sharia-lakia. On syytä kysyä, miten hyödyllistä tällainen vuoropuhelu oikeasti on.

Sipilä lisäksi puhuu uskonnoista, vaikka ”radikalisoitumisessa” kyse on vain yhdestä uskonnosta eli islamista. Valtion tukemien nuorisojärjestöjen edustajien kanssa voi olla kiva keskustella, mutta kyse ei ole nuorisosta vaan ”nuorisosta” eli musliminuorista.

Juurisyyt

Toimittaja kysyy, miten radikalisoitumista voitaisiin estää Suomessa. Sipilä vastaa:

”Se on hyvin moniulotteinen kysymys. Tietenkin siellä on se tunne, jos ihminen ei olevansa osa yhteiskuntaa ja tuntee olevansa hyödytön ja sitä tarkoitusta haetaan tämäntyyppisistäkin asioista. Tätä radikalisoitumista on tapahtunut myöskin Suomessa ja täältä on lähdetty vierastaistelijaksi, jota on vaikea niinku ymmärtää, tämäntyyppistä kehitystä.”

Sipilä puhuu ihmisistä, ikään kuin kuka tahansa voisi ”radikalisoitua” ja ryhtyä räjäyttelemään kanssaihmisiään kappaleiksi. Jos Sipilä oikeasti ajattelee, että on vaikea ymmärtää tällaista kehitystä, hän on tyhmä.

Sipilä myös tuntuu kuvittelevan, että työpaikka on kaikki kaikessa:

”Siinä on tärkeä meille yhteiskuntana estää se kahtiajakautuminen ja eriarvoistumisen kehitys ja tehdä jatkuvasti töitä sen eteen, että yhä useammalla suomalaisella olisi töitä ja sitä kautta myös se mielekkyyden tunne omassa roolissa.”

Islamilaisen jihadismin suosio ei ole kiinni työpaikasta. Monet jihadistit ovat olleet hyvin koulutettuja ja heillä on ollut työpaikka ja hyvä asema työyhteisössä.

Seuraavaksi päästään terrorismin ”juurisyihin”. Sipilä kertoo seuraavaa:

”Siinä on kaksi puolta: toinen on se, mitä viranomaisten yhteistyöllä voidaan tehdä. Se on se konkreettinen puoli, jota on nyt tehty viimeisen kahden vuoden aikana. Sitä on lisätty merkittävästi ja nimenomaan tämä terrorismin torjunta on siellä fokuksessa.”

”Mutta mitä me voidaan tehdä näiden juurisyiden estämiseksi, että ihmiset eivät radikalisoidu ja että tämä vuoropuhelu, jota olen peräänkuuluttanut, että se olisi myöskin sitten kansakuntien välillä. Kyllä Euroopan Unioni voi tehdä kyllä vielä tässä enemmän. Viimeisen kahden vuoden aikana, kun itse olen Eurooppa-neuvostossa ollut, tähän suuntaan se ajattelu on mennyt ja siihen on myöskin Euroopan Unionin varoja suunnattu merkittävästi, jotta puututaan juurisyihin, jotka ovat täällä maahanmuuttokriisin takana. Meillä on myöskin juurisyissä ihan ilmastonmuutosta, köyhyyttä, eriarvoistumista jne. Kyllä me voidaan tehdä unionina näitten torjumiseksi paljon enemmän.”

Nyt mennään jo hevonkukun puolelle. Kun puhutaan vuoropuhelusta ja Euroopan Unionista, kyse on vastuun siirtämisestä kolmansille osapuolille. Juurisyyt ovat nimenomaan niitä, joita ei uskalleta tunnustaa julkisesti. Uskonnollispoliittinen oppijärjestelmä käy sotaa länsimaita vastaan, mutta länsimaiden johtajat kieltäytyvät tunnustamasta tätä sotaa ja sen ideologisia vaikuttimia. He höpöttävät mieluummin ”juurisyistä”, jotka perustuvat köyhyyteen, syrjäytymiseen ja osattomuuteen. Ilmastonmuutoksen mukaanotto juurisyihin kertoo, että fantasia ja todellisuuden kieltäminen voivat hyvin Euroopan poliittisen eliitin keskuudessa.

Helsingin Sanomat nosti äskettäin ilmastonmuutoksen Syyrian sisällissodan ”juurisyyksi”. Sipilä on ostanut tämän ajatuksen täysin. Todellisuudessa ilmastonmuutoksen syyttäminen trivialisoi Syyrian sodan todellisia syitä, kuten arabikevät, Assadin politiikka ja Syyrian ylisuuri väestönkasvu. Jos Syyrian pakolaiset ovat ”ilmastopakolaisia”, heitä ei voi olla ottamatta vastaan. Samalla vastuu Syyrian sodasta siirretään noin vain länsimaiden harteille.

Juha Sipilä ei ole johtaja, joka suojelee suomalaisia terrorismilta. Hänen kaltaisensa johtajat luovat olosuhteet tulevaisuuden ongelmille, joista Sipilän kaltaiset eivät koskaan joudu ottamaan vastuuta. Sipilä ei ole suinkaan huonoin EU-johtajien joukossa vaan edustaa heidän mukanaan keskinkertaisuutta ja kyvyttömyyttä kohdata aikamme ongelmat silmästä silmään.

Avoimen yhteiskunnan hinta

Kun Rahmat Akilov -niminen mies ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon ja surmasi mm. 11-vuotiaan Ebba Åkerlundin, Ruotsin entinen pääministeri Fredrik Reinfeldt kertoi Ebban kuolemasta seuraavaa:

”Se kertoo hinnan, joka avoimesta yhteiskunnasta maksetaan, ja aikamme uskonnolliseen ekstremismiin liittyvistä riskeistä.”

Tänään Manchesterin terrori-iskun jälkeen ulkoministeri Timo Soini puhui myös avoimesta yhteiskunnasta:

”Avoimen yhteiskunnan yksi haavoittuvuustekijä on, että kun meillä on demokratia, jossa ei ole totalitarismia, eikä kaiken kattavaa kontrollia ja rajat pystyy ylittämään kohtuullisella vaivalla, niin näiden täydellinen estäminen ei vain ole mahdollista.”

Molempien kohdalla kyse oli poliitikoille tyypillisestä paskapuheesta, jonka ei ole tarkoituskaan sanoa yhtään mitään. Poliitikkojen lausunnot terrori-iskun jälkeen ovat pelkkää kuuman ilman puhaltelua, korulauseita, joista ei seuraa mitään todellista.

Se, mitä puhujat tarkoittavat avoimella yhteiskunnalla, jää myös epäselväksi. Reinfeldt sentään sanoi, että Ebban kuolemalla maksettiin hintaa avoimesta yhteiskunnasta, mikä se sitten onkaan. Soini taas ei sanonut oikeastaan mitään.

Kuinka monta kuollutta lasta avoin yhteiskunta maksaa?

Breitbartin sivuilla väitetään, että Euroopassa (ml. Venäjä) yritetään terrori-iskua joka yhdeksäs päivä. Läheskään aina terroristi ei onnistu tavoitteissaan toisin kuin eilen illalla, kun Salman Abedi -niminen 23-vuotias Libyasta kotoisin oleva Britannian kansalainen räjäytti itsensä Manchester Arenan lämpiössä ja surmasi 22 ihmistä.

Vuoden 2017 aikana terrori-iskuissa on kuollut 45 ihmistä ja satoja on loukkaantunut. Tekijät ovat olleet enimmäkseen islamilaisia terroristejä. Ainoa tunnettu tapaus, joka ei ollut yhteydessä islamilaiseen jihadismiin oli hyökkäys Borussia Dortmundin pelaajia kuljettaneeseen bussiin. Siinä tavoitteena oli rahastaa osakkeiden myynnillä.

Brittien turvallisuuspalvelut pitävät silmällä 3500 mahdollista terrorismiepäiltyä. Samanaikaisesti väkiluvultaan huomattavasti pienemmässä Belgiassa pidetään silmällä 18 000 potentiaalista jihadistia.

Löysät puheet avoimesta yhteiskunnasta eivät kerro, miten nykyiseen tilanteeseen on päädytty. Tässä yhteydessä on selvää, että Euroopan valtioiden poliittiset johtajat viimeisen reilu 20 vuoden ajalta ovat suurelta osin vastuussa nykytilanteesta. Heidän johdollaan maanosaamme on muuttanut miljoonia maahanmuuttajia suurelta osin islamilaisista maista.

Britannian entinen pääministeri Tony Blair on omalta osaltaan vastuussa tapahtuneesta. Hänen kaudellaan Britanniaan muutti yli 2 miljoonaa maahanmuuttajaa enemmän, kuin hallitus ennakoi. Nykyisen pääministeri Theresa Mayn edeltäjä David Cameron vei britit mukaan Libyan ”hallinnonvaihtoon”, jossa diktaattori Muammar Gaddafi syrjäytettiin. Tämän jälkeen jihadistinen liikehdintä on Libyassa kiihtynyt eikä maa ole vieläkään vakaa. Nykyisin ei-valtiollisten järjestöjen alukset käyvät päivittäin poimimassa tuhansia siirtolaisia Libyan rannikolta Eurooppaan turvapaikanhakijoiksi eikä yksikään poliittinen johtaja tee asialle yhtään mitään.

Syksyllä 2015 Saksan liittokansleri kutsui syyrialaiset maahansa, minkä seurauksena miljoonat laittomat siirtolaiset valuivat Saksaan ja muihin Euroopan maihin. Siirtolaisten mukana tuli Islamilaisen valtion taistelijoita, jotka toteuttivat Pariisin terrori-iskut marraskuussa 2015. Läheskään kaikki tulijat eivät olleet syyrialaisia.

Millaisia johtopäätöksiä poliittisten johtajien käytöksestä voi vetää? Ainakaan omien kansalaisten suojelu ei kuulu eurooppalaisten johtajien ykkösprioriteetteihin. ”Avoin yhteiskunta” ei ilmeisesti mahdollista päättäväisiä toimia siirtolaisvirtojen hillitsemiseksi ja maahanmuuton järkeistämiseksi. Myös rajavalvonnan järjestäminen on osoittautunut ylivoimaiseksi tehtäväksi EU:n rajavalvontavirasto Frontexille.

Fredrik Reinfeldtilta voisi kysyä, kuinka monta kuollutta 11-vuotiasta tyttöä avoin yhteiskunta maksaa. Timo Soini puolestaan voisi kertoa, onko ”avoimen yhteiskunnan” ja totalitarismin välissä kenties sellaista vaihtoehtoa, jossa kuka tahansa muslimi ei voisi vapaasti kävellä rajan yli ja saada valtiolta täyden ylöspidon.

Tekopyhyyttä, mekaanisia lausuntoja ja sensuuria

Suomen pääministeri Juha Sipilän twiittauksia eri terrori-iskujen jälkeen on koottu tähän kuvaan. Ne ovat niin paljon toistensa kaltaisia, että ne vaikuttavat tietokoneohjelman laatimilta. Lausuntojen perusteella Juha Sipilä on joka kerta ollut järkyttynyt. Teot loistavat poissaolollaan, koska Suomi edelleen ottaa vastaan EU:n kiintiöimiä turvapaikanhakijoita toisin kuin niistä kokonaan kieltäytyneet Unkari ja Puola.

Hurskastelu ihmisoikeuksilla ja ”eurooppalaisilla arvoilla” ei ole loppunut, vaikka juuri nämä kaksi asiaa ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siirtolaisvirtojen kasvuun. Eurooppaan on helppo päästä ja oikeanlainen tarina takaa elatuksen loppuiäksi. Epäluuloinen voisi sanoa, että Euroopan johtajat tuhoavat eurooppalaiset kansallisvaltiot tahallaan uuden ylikansallisen supervaltion tieltä.

Tämän taas voi päätellä tavasta, miten valtiot kohtelevat niitä, jotka vastustavat muslimien massamaahanmuuttoa Eurooppaan. Poliitikot ovat enemmän huolissaan tavallisten kansalaisten kirjoituksista sosiaalisessa mediassa kuin muslimien massamaahanmuuton mukana tulevista turvallisuusuhista.

Liittokansleri Angela Merkel keskusteli syyskuussa 2015 Facebookin perustaja Mark Zuckerbergin kanssa siitä, miten Facebook pystyisi poistamaan sivustoltaan rasistisia ja ksenofobisia kommentteja. Zuckerberg suhtautui pyyntöön myönteisesti ja sanoi, että sen eteen pitää tehdä töitä.

Noin vuosi sitten, toukokuussa 2016 sosiaalisen median jätit Facebook, Twitter, Youtube ja Microsoft ilmoittivat yhdessä Euroopan komission kanssa sitoutuvansa poistamaan palveluistaan ”laittoman vihapuheen”. Samalla ne sitoutuivat edistämään Euroopan Unionin hyväksymiä ”riippumattomia vastanarratiiveja”. Yhtiöt siis suostuivat sekä sensuuriin että EU:n kannalta myönteisen propagandan levittämiseen.

Saksassa lisäksi tehtiin viime maaliskuussa lakialoite, jossa sosiaalisen median jätit voisivat saada jopa 50 miljoonan euron sakon, jos nämä eivät mahdollista vihapuheen ja valeuutisten raportointia tai kieltäytyvät poistamasta laitonta sisältöä.

Suomessa taas sisäministeri Paula Risikko pestasi 50 poliisia suitsimaan internetissä vellovaa vihapuhetta. Tämän tuloksia voi ihastella seuraavalla videolla, jossa Junes Lokka keskustelee tutkinnanjohtaja Marko Forssin kanssa. Lokkaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska hän tekstitti Michel Paulatin Itäkeskuksessa pitämän puheen suomeksi.

Muuttuuko mikään?

Terrori-iskuja tapahtuu Euroopassa jo niin usein, että ne väkisinkin turruttavat. Lisäksi edes Manchesterin kaltainen äärimmäisen törkeä isku, jonka kohteena olivat enimmäkseen alaikäiset nuoret tytöt, ei muuta poliittisten johtajien toimintaa mitenkään. Lausunnoissa puhuttiin kyllä ”raukkamaisesta teosta”, mutta mitään toimenpiteitä on turha odottaa.

Mikään ei muutu niin kauan, kun nykyinen poliittinen eliitti pitää valtaa läntisessä Euroopassa. On eurooppalaisen äänestäjän tehtävä valita sellaiset johtajat, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita kansalaisten turvallisuudesta yltiöhumanistisen hurskastelun asemesta. Jos äänestäjä ei näin tee, hänen on turha valittaa terrori-iskuista. Ne ovat hänen haluamansa yhteiskunnan hinta.

Kun ulkoraja vuotaa kuin seula, rajat siirtyvät maiden sisälle. Siksi joulurauhan julistuksen aikana juhla-alue oli eristetty armeijan kuorma-autoilla. Toreille tarvitaan betoniporsaita sen takia, että Allahin soturit eivät ajaisi väkijoukkoon. Eikö olisi järkevämpää, että maahan tulisi vähemmän niitä, joiden mielestä tappamalla mahdollisimman monta nuorta tyttöä konsertissa pääsee varmasti paratiisiin ja saa käyttöönsä 72 neitsyttä? Pelolle on siis jo annettu valta poliittisten johtajien puheista huolimatta. Tässä ei ole mitään väärää, koska avoimesti vihamielisen uskonnollispoliittisen oppijärjestelmän pelkääminen on rationaalista.

Lopuksi esitän vielä halveksuntani Iltalehden toimittajalle, jonka kirjoittamassa jutussa muistutetaan Manchesterin terrori-iskun todellisista uhreista. Nämä taas eivät ole iskussa kuolleita vaan terroristi Salman Abedin sukulaisia ja erityisesti hänen isänsä Abu Ismael. Brittiläisen Guardianin siteeraama lähde kertoo:

”Abu Ismael järkyttyy suunniltaan. Hän on aina noussut jihadisti-ideologiaa vastaan ja tämä Isis-homma ei edes ole jihadia, se on rikollisuutta. Tämä tuhoaa heidän perheensä.”

Voi Abu Ismael -raukkaa.

Hyvien ihmisten sensuuria

Vasemmistoliberaalin valtavirran ulkopuolelle joutunut politiikan seuraaja huomaa varsin nopeasti, että paras argumentti ei poliitttisessa pelissä välttämättä voita. Politiikka ei ole mikään ajatusten markkinapaikka, jossa kansalaiset saavat vapaasti valita erilaisten ajatusten väliltä.

Vasemmistolainen politiikka ja sitä tukeva valtamedia ovat kaventaneet kansalaisten valinnanmahdollisuuksia. Tämä tapahtuu käytännössä sulkemalla tietyt ajatukset kokonaan julkisen keskustelun ulkopuolelle ja demonisoimalla ne ihmiset, joiden käsitys asioista poikkeaa vasemmistoliberaalista valtavirrasta. Käyn tässä läpi yhden esimerkin.

@Sweden

Ruotsalainen instituutti (Svenska Institutet) on Ruotsin ulkoministeriön alainen viranomainen, jonka tehtävänä on edistää Ruotsi-kuvaa maailmalla. Twitterissä kyseinen instituutti omistaa @Sweden -tunnuksen.

Svenska Institutet päätti jokin aika sitten, että @Sweden -tunnus annetaan viikoksi käyttöön yksittäiselle ruotsalaiselle, joka täten edustaa Ruotsia Twitterissä. Tunnuksen haltijoita kutsutaan ”Ruotsin kuraattoreiksi” (Curators of Sweden) ja heidän tehtävänään on edustaa Ruotsia viikon ajan. Kyseessä on siis sosiaalisen median kampanja, jolla pyritään edistämään Ruotsi-kuvaa.

Luonnollisesti kuraattorilla on myös oikeus estää toisia käyttäjätilejä näkemästä @Sweden-tilin twiittejä. Yleensä estämistoimintoa käytetään häiriköivien tilien kohdalla, mutta sen avulla voi myös eristäytyä omaan kuplaansa, jolloin vastakkaiset mielipiteet eivät pääse turhaan häiritsemään.

Verkkovihan torjuntaa

Jossain vaiheessa Ruotsalainen instituutti päätti ryhtyä verkkovihan torjuntaan. Se ilmoitti ryhtyvänsä ”voimatoimiin @Sweden tilin sananvapauden puolustamiseksi”. Se ilmoitti taistelevansa kasvavaa ”verkkovihaa” vastaan. Instituutti pestasi Vian Tahir -nimisen verkkoturvallisuuden asiantuntijan, joka omassa työssään auttaa muita suojautumaan trolleilta ja verkkovihalta.

Vian Tahir toimi kuraattorina 8-14.5. ja hänen kaudellaan blokattiin noin 12 000 ruotsalaista ja muunmaalaista tiliä, joiden katsottiin uhkailevan ja edistävän vihaa maahanmuuttajia, naisia, HBTQ-ihmisiä ja ihmisoikeuksiin sitoutuneita järjestöjä kohtaan. Lisäksi blokattiin 2000 tiliä, jotka levittävät pornoa, spämmiä tai viruksia.

Melko pian tämän jälkeen Emanuel Karlsten -niminen bloggaaja sai selville, mistä blokkilistalle päätyneet tilit olivat peräisin. 7200 blokatuista tileistä oli peräisin Blocktogether-sivustolta, joka pitää yllä luetteloa ”vihatileistä”. Karlstenin mukaan @Sweden-tilin blokkilista ei ollut Ruotsalaisen instituutin tekemä vaan Vian Tahirin oma blokkilista, joka on Nyheter i Dag -sivuston mukaan 97,74 -prosenttisesti sama kuin @Sweden-tilille luotu lista.

Ruotsalainen instituutti oli palkannut verkkoturvallisuusekspertin tekemään ammattimaisesti toimitetun blokkilistan. Maltillisen Kokoomuksen kansanedustaja Hanif Bali totesi listasta seuraavaa:

”Tämä tarkoittaa, että he valehtelevat, kun he sanovat, että lista on ammattimaisesti toimitettu. Sen sijaan näyttää, että kyseessä on tämän lumihiutaleen (Tahir) luoma subjektiivinen lista.”

Lumihiutaleella tarkoitetaan tässä yhteydessä vasemmistolaista, jonka toleranssi omista poikkeavia mielipiteitä kohtaan on erityisen alhainen.

Listalle joutui myös tunnettuja henkilöitä ja myös niitä, jotka eivät olleet Ruotsin kansalaisia. Jopa ruotsalainen valtamedia julkaisi tiedon siitä, että Israelin Ruotsin suurlähettiläs Isaac Bachman oli joutunut Ruotsalaisen instituutin blokkilistalle. Listalle oli päässyt myös suomalaisia Twitter-käyttäjiä. Lisäksi listalla oli tilejä, joilla ei koskaan ole ollut mitään kosketusta @Sweden-tiliin.

Virallinen Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtion ja suhtautuu muutenkin epäluuloisesti Israelin valtioon. Suurlähettiläs Bachman totesi:

”Vaikka Ruotsi sanoo edistävänsä sananvapautta ja monimuotoisuutta, on selvää, että Ruotsi edelleen kohdistaa juutalaisvaltio Israeliin negatiivista erityiskohtelua.”

Lainopillisia ongelmia

Ruotsalainen instituutti on viranomainen. Ruotsin hallitusmuodon mukaan ketään Ruotsin kansalaista ei saa ilman tämän suostumusta kirjata yleiseen rekisteriin poliittisen mielipiteen perusteella. Vian Tahirin luoma blokkilista on mielipiderekisteri eli sellaisenaan Ruotsin lain vastainen. Tästä syystä Ruotsalainen instituutti perääntyi ja poisti kaikki blokit @Sweden -tililtä.

Internetissä mikään ei kuitenkaan häviä. Nyheter i dag -sivustolla jokainen voi käydä tarkistamassa, löytyykö tietty Twitter-tili @Sweden-tilin tai Vian Tahirin blokkilistalta.

Ruotsalainen Morpheus-blogi on listannut muitakin blokkilistaan sisältyviä lainopillisia ongelmia. Näistä yksi on kunnianloukkaus. Jokainen blokkilistan tili, jonka takaa löytyy tunnistettava Ruotsin kansalainen, on tullut julkisesti herjatuksi. Hän on henkilö, joka vihaa maahanmuuttajia, HBTQ-ihmisiä ja ihmisoikeuksiin sitoutuneita järjestöjä.

Toki yksittäinen Twitter-käyttäjä voi anoa poistamista blokkilistalta. Tässä tapauksessa Ruotsalainen instituutti kuitenkin utelee tilin käyttäjän oikeaa nimeä. Ruotsin sananvapauslainsäädäntö kuitenkin turvaa anonymiteetin eikä millään viranomaisella ole laillista oikeutta tiedustella anonyymin käyttäjään todellista identiteettiä. Ruotsalaisen instituutin anomuslomakkeella kuitenkin kysytään käyttäjän oikeaa nimeä. Sitä ei ole pakko antaa, mutta sen kysyminen itsessään on mahdollisesti lainvastaista.

Eikä siinä vielä kaikki

Joitakin voi toki yllättää, että verkkoturvallisuusekspertti osoittautuu vasemmistolaiseksi lumihiutaleeksi ja hänen ammattimaisesti toimitettu blokkilistansa subjektiiviseksi mielipiteeksi. Minua se ei yllätä.

Vasemmistoliberaali esittää mielellään julkisuudessa suvaitsevaista ja ”avointa” ihmistä. Todellisuudessa näin ei yleensä ole, vaan vasemmistoliberaali suvaitsee valikoivasti ja poliittisesti eri mieltä olevat eivät saa nauttia suvaitsevaisuudesta tai avoimuudesta. Sen sijaan he ovat demonisoinnin kohteita ja heidän mielipiteensä suljetaan hyväksyttävän keskustelun ulkopuolelle.

Äskettäin Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin kotiin hyökättiin. Åkesson itse tai hänen avopuolisonsa eivät kuitenkaan olleet paikalla. Viime tiistaina kaupallisen TV4-kanavan urheilutoimittaja Christoffer Eriksson twiittasi:

”Talk shit, get shot”

Eli puhu paskaa ja tule ammutuksi. Hän jatkoi sanomalla, että Jimmie on natsi. Hän, Kent, Linus, Andreas ja muut ovat natseja. Natseilla ei Erikssonin mukaan ole oikeutta olla samoissa ”möbleeratuissa huoneissa” kuin Erikssonin kaltaisilla.

Erikssonin lausahdus kertoo, että vasemmistoliberaalin valtavirran ulkopuolella olevat saavat, mitä tilaavat. Heillä ei ole oikeutta valittaa, jos he joutuvat poliittisesti motivoidun väkivallan kohteeksi. Sen sijaan vasemmistolainen lumihiutale voi loukkaantua pelkästään eriävästä mielipiteestä. Tätä Eriksson ei toki sano, mutta käytännössä asia on näin.

Kuitenkin on selvää, että Erikssonin twiittauksen voi tulkita avoimeksi kehotukseksi väkivaltaan Jimmie Åkessonia kohtaan.

Tapahtuman seurauksena Ruotsidemokraattien puheenjohtaja ei jatkossa enää suostu olemaan tekemisissä TV4-kanavan journalistien kanssa. Näin on siitä huolimatta, että kanavan johto on ottanut etäisyyttä urheilutoimittajansa lausuntoihin.

Eli siksi on mahdonta suhtautua vakavasti vasemmistolaiseen retoriikkaan, jossa ”äärioikeisto” ja heidän retoriikkansa nähdään erityisenä uhkana ”arjen turvallisuudelle”. Todellisuudessa vasemmistolaisen arvot ja asenteet ovat avoimen vihamielisiä toisinajattelijoita kohtaan. He toivovat, että toisinajattelijat kuolevat pois. ”Se parempi väkivalta” on todellisuutta ja se toinen puoli on useimmiten valtamedian vasemmistotoimittajien luomaa hypetystä.

Ylikansallinen edistyksellisyys

Maailmanpolitiikkaa seuraaville länsimaiden merkittävin poliittinen jakolinja on luultavasti käynyt selväksi. Se ei ole enää sosialistien ja ei-sosialistien välinen vaan kansallisen suvereniteetin puolustajien ja ylikansallisten edistyksellisten välillä. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ylikansallista edistyksellisyyttä ja mitä se pitää sisällään.

Kun Neuvostoliitto hajosi, amerikkalainen filosofi Francis Fukuyama julisti historian loppua ja liberaalin demokratian lopullista voittoa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan nyt noin 26 vuotta myöhemmin voi todeta, että olemme siirtyneet ennemminkin kohti demokratian jälkeistä aikaa.

Amerikkalainen Hudson-instituutin tutkija John Fonte kirjoitti vuonna 2002 artikkelin, jossa hän analysoi liberaalin demokratia ja ylikansallisen edistyksellisyyden välistä kamppailua.

Mitä on ylikansallinen edistyksellisyys?

Fonten näkökulma on amerikkalainen ja tällöin keskeisessä roolissa on Yhdysvaltojen perustuslaki, joka edelleen ylittää amerikkalaisessa oikeudenkäytössä ylikansallisen lain. Mikään Yhdysvaltojen ratifioima kansainvälinen sopimus ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Tästä syystä esimerkiksi kansainväliseen rasisminvastaiseen sopimukseen sisältyvillä sananvapauden rajoituksilla ei Yhdysvalloissa ole lain voimaa.

Fonte listaa joukon ylikansallisen edistyksellisyyden pääperiaatteita:

1. Viiteryhmä on tärkeämpi kuin yksittäinen kansalainen.

2. Kansanryhmät jaetaan sortajiin ja uhreihin. Maahanmuuttajat edustavat uhriryhmiä.

3. ”Oikeudenmukaisuus” toteutuu ryhmien välisellä suhteellisuudella.

4. Vallitsevien instituutioiden arvojen tulee muuttua siten, että ne heijastavat uhriryhmien näkökulmia.

5. Demografinen imperatiivi. Väestöryhmien suhteet muuttuvat, mikä tekee kansallisesta suvereniteetista merkityksettömän.

6. Demokratian uudelleenmäärittely ja ”demokraattiset ihanteet”.

7. Kansallisten kertomusten ja symbolien dekonstruktio.

8. Jälkikansallisen kansalaisuuden käsitteen edistäminen.

9. Ylikansallisuus (transnationalismi) käsitteellisenä työkaluna. Jos kannatat transnationalismia, olet edistyksellinen ajattelija ja globalisaation ytimessä. Muutoin olet takapajuinen antiglobalisti.

Tässä vaiheessa lienee selvää, että ylikansallisuudessa edistyksellisyydessä on kyse samasta asiasta kuin ns. ”kulttuurimarxismissa” eli länsimaisen marxilaisuuden siirtymisestä pois perinteisestä taloudellisesta marxilaisuudesta kohti ryhmäidentiteettiin perustuvaa yhdenvertaisuuden tavoitetta. Perinteistä marxilaisuuta muistuttaa toisaalta tapa, jolla kaikki kehitys esitetään vääjäämättömänä samalla tavalla, kuin siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan kuvattiin aikanaan.

Todellisuudessa kyse on poliittisesta filosofiasta, jota edistetään poliittisin keinoin. Se menestyy, jos sitä edistävät tahot ovat tarpeeksi vahvoja ajamaan asiaansa eikä minkään ennalta määrätyn historiallisen kehityskulun ansiosta.

Viime viikkojen uutisoinnista ei ole vaikea löytää edistyksellisiä mielipiteitä. Tyypillisiä ylikansallisen edistyksellisyyden edustajia ovat ihmisoikeusprofessorit. Sanomalehti Kalevassa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmetteli, kuinka Suomen presidentin pitää tullakseen valituksi olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Ihmettely on ihan linjassa Fonten listan 8. kohdan kanssa eli kansalaisuus käsitteenä pitää määrittää uudelleen. Vuonna 2011 Ojanen vaati positiivista erityiskohtelua Fonten listan 3. kohdan mukaisesti, jotta ”tosiasiallinen yhdenvertaisuus” toteutuisi.

Esimerkkinä 7. kohdasta voi mainita tämän Helsingin Sanomien artikkelin, jossa Vuoden tiedekynä -palkinnolla palkittu Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tutkija Miika Tervonen kertoo edistyksellisiä käsityksiään suomalaisuuden todellisesta luonteesta.

Tervonen toteaa pontevasti, että ”yhtenäisen suomalaisuuden myytti” vaikuttaa myös politiikkaan:

”Myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia Suomessa. Siihen vetoamalla suomalaisuutta rakennetaan tavalla, joka sulkee ulos täällä sukupolvia, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia asuneita ihmisiä, kuten vaikkapa saamelaisia.”

Tässä suomalaisuutta lähestytään ensisijaisesti vähemmistöjen kokemusten kautta. Kyseessä on melko tavanomainen suomalaisuuden epädramatisointi, jonka kaltaisia julkisuuteen nostetut tutkijat esittävät. Seuraava lause kertoo enemmän Tervosen omasta ajatusmaailmasta kuin mistään muusta:

”Yhden kulttuurin suomalaisuus on ajatusleikki, johon meillä on tämän päivän globalisoituvassa Suomessa yhä vähemmän varaa.”

Ylikansallisen edistyksellisen tunnistaa helposti tavasta mitätöidä kansallisia symboleja tai asettaa itse kansakunnan olemassaolo kyseenalaiseksi. Meitä monikulttuurisemmissa maissa vastaava kehitys on jatkunut jo pitempään. Britanniassa hallituksen sponsoroiman ”Monietnisen Britannian tulevaisuuskomission” jäsen selitti, että ”Britannian” ja ”kansakunnan” käsitteet koettiin ongelmallisiksi. Komission raportissa todettiin, että Britannia tulisi muodollisesti tunnustaa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, jonka historia tulee tarkistaa, arvioida uudelleen tai hylätä kokonaan. Tämä tapahtui vuonna 2000.

Euroopan Unioni edistyksellisyyden linnakkeena

Fonten kirjoituksessa EU esitetään yhtenä esimerkkinä ylikansallista edistyksellisyyttä edustavasta organisaatiosta. Edistyksellisyys näkyy sekä hallinnollisessa muodossa että käytännön politiikassa. EU on suuri organisaatio, jonka valtarakenne on ”jälkidemokraattinen”. Organisaation tärkein toimielin eli Euroopan komissio ei ole varsinaisesti tilivelvollinen kenellekään. EU:n toimielimistä vain komissio voi esittää lainsäädäntöaloitteita.

Komissio on siis täysin riippumaton kansallisvaltioista ja sen aloitteesta syntyvä lainsäädäntö ylittää kansalliset lait. Käytännön politiikassa EU edistää uhristatuksesta nauttivien ryhmien oikeuksia eikä käsittele kansalaisia tasa-arvoisesti yksilöinä. EU:sta ovat myös lähtöisin erilaiset ”viharikoksiin” ja ”vihapuheeseen” liittyvät lait sekä naisten palkkatasa-arvoa edistävät hankkeet. Tässä suhteessa EU edustaa Yhdysvaltoihin verrattuna ”edistyksellisyyttä”. Fonte myös näkee selkeän eron angloamerikkalaisen yksilöä korostavan linjan ja mannereurooppalaisen kollektivismin välillä. Kyse on hänen mukaansa länsimaista sivilisaatiota määrittävästä jakolinjasta.

Poliittinen jakolinja

Viime aikojen poliittiset tapahtumat Brexitistä Ranskan vaaleihin on helppo nähdä kamppailuna ylikansallisen edistyksellisyyden ja kansallista suvereniteettia korostavan linjan välillä. Yhdysvaltojen edellinen presidentti Barack Obama edusti progressivismia puhtaimmillaan. Käytännön toimissaan hän myös pyrki sivuuttamaan Yhdysvaltojen kansallisen lainsäädännön. Esimerkkinä tästä Fonte mainitsee ydinkoekieltoa koskevan sopimuksen.

Mikä tahansa kansainvälinen sopimus tarvitsee Yhdysvaltojen senaatissa 2/3 enemmistön. Obama yritti kiertää sopimusta YK:n turvallisuusneuvoston kautta esittämällä päätöslauselmaa, jonka mukaan mikä tahansa sopimuksen tavoitetta ja tarkoitusta vastaan oleva testi kiellettäisiin. Päätöslauselma olisi koskenut myös Yhdysvaltoja, joka on allekirjoittanut sopimuksen mutta ei ratifioinut sitä.

Obaman seuraaja Donald Trump puolestaan korosti kampanjassaan Yhdysvaltojen kansallista etua. Tässä hän asettui kansallisen suvereniteetin puolelle ylikansallista edistyksellisyyttä vastaan. Presidentti Trumpin kohtelu mediassa kertoo, että edistykselliset eivät pitäneet tästä kuten eivät myöskään Hillary Clintonin tappiosta presidentinvaalissa.

Äskettäisissä Ranskan presidentinvaaleissa tuntemattomuudesta noussut Emmanuel Macron valittiin presidentiksi. Suomalainen valtamedia kehui Macronia ennen vaaleja ja ilmaisi tyytyväisyytensä hänen valinnan jälkeen. Macronin valinta oli voitto ylikansalliselle edistyksellisyydelle ja sitä edustavalle Euroopan Unionille.

Suomessa kansallista suvereniteettia edustaa Eduskunnassa yksi puolue eli Perussuomalaiset. Puolue on vaihtamassa puheenjohtajaa kesäkuussa ja valtamedia haluaa puheenjohtajaksi ylikansallisten edistyksellisten kannalta ”yhteistyökykyisemmän” Sampo Terhon. Kannattaa seurata, miten eri ehdokkaita kohdellaan mediassa. Puolueen väistyvä puheenjohtaja Timo Soini myi periaatteensa ulkoministerin salkusta, mikä on romahduttanut puolueen kannatuksen.

Ylikansallinen edistyksellisyys on Euroopassa kriisissä. EU:n epäonnistumiset sekä yhteisvaluutan että siirtolaiskriisin hoitamisessa ovat luoneet tilanteen, jossa jokainen valtiollinen vaali on käytännössä kansanäänestys ylikansallisen edistyksellisyyden ja suvereniteettia kannattavien välillä. Lopullista taistelua ei ole ratkaistu. Edistyksellisillä on etulyöntiasema, koska heidän takanaan on lähes koko poliittinen eliitti, valtamedia, ei-valtiolliset organisaatiot ja suuret korporaatiot.

Myös akateemisten korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava on huolissaan EU:n suosion hiipumisesta:

”Akava on huolestunut siitä, että Euroopan unionin kiistämättömät saavutukset ovat jäämässä ulkoisten ja sisäisten paineiden sekä populistisen aallon varjoon. Unioni on onnistunut rauhankoneena erinomaisesti. Kansalaisille on avautunut mahdollisuus liikkua ja hakea töitä muissa unionin jäsenmaissa. Tutkimus- ja opiskelijavaihto-ohjelmiin osallistuu vuosittain tuhansia suomalaisiakin.”

EU-myönteisessä propagandassa käsite ”rauhanprojekti” toistuu ilmiselvästä valheellisuudestaan huolimatta usein. Siinä annetaan myös yleensä aina ymmärtää, että kaikenlainen kansainvälinen yhteistyö olisi EU:n ansiota eikä onnistuisi ilman sitä. EU ei sitä paitsi edusta kansainvälistä yhteistyötä vaan ylikansallista pakkovaltaa.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen puolestaan toteaa:

”EU:n hajoaminen tarkoittaisi Suomen ajautumista harmaalle alueelle ja leikkauksia hyvinvointiyhteiskuntaan, kun elintärkeitä vientimahdollisuuksia poistuisi. Sortuva EU tarkoittaisi Suomelle vain näennäisitsenäisyyttä. Mitä vahvempi EU on, sitä itsenäisempi on Suomi.”

Jos EU tulliliittona lakkaisi olemasta, sen tilalle syntyisi jonkinlainen vapaakauppasopimus tai useita sopimuksia. Penttisen itsenäisyyslausunto on naurettava, koska EU on merkittävin Suomen kansallista suvereniteettia rajoittava instanssi ja ollut sitä Suomen jäsenyyden alusta lähtien.

Mitä hetteisemmällä pohjalla supervaltioprojekti seisoo, sitä äänekkäämmäksi käy sen puolesta esitettävä propaganda.

Nunnukagate

Postmoderniin identiteettipolitiikkaan perustuvassa yhteiskunnassa uhristatus on pääomaa, jonka käytöstä ei rangaista vaan siihen jopa rohkaistaan. Äskettäin kansanedustaja Satu Taavitsainen pukeutui lapinpukuun, otatti itsestään kuvan ja julkaisi sen Instagramissa. Seurauksena oli sosiaalisessa mediassa edelleen jatkuva loukkaantumisten kavalkadi.

Saamelaiset saavuttivat virallisen jalustalle nostetun vähemmistön aseman presidentti Tarja Halosen virkakaudella. Suomessa arvioidaan asuvan noin 6000 saamelaista eli mistään järin suuresta vähemmistöstä ei ole kyse.

Väärennetty gákt

Lapinpuku on värikäs ja kaunis. Sitä on käytetty postikorteissa ja muussa matkailuun liittyvässä rekvisiitassa jo vuosikymmenten ajan. Loukkaantumiskavalkadi, jota tässä kutsun ”Nunnukagateksi”, alkoi siis Taavitsaisen julkaisemasta kuvasta. Saamelaisten edustajat närkästyivät tästä. Närkästymisen syyt on kuvattu aika hyvin tässä blogikirjoituksessa. Kirjoittaja, joka esittelee itsensä ”saamelaiseksi kulttuuriaktivistiksi”, kuvaa syytä näin:

”Taas kerran on suomalainen pukenut ylleen feikin version saamelaisen kulttuurin näkyvimmästä monumentista, ja käyttää sitä osana omaa identiteettiään.”

Tästä voi valistunut lukija päätellä närkästymisen luonteen. Se ei siis ole aitoa närkästymistä vaan luultavasti Helsingin yliopistossa opittua tapaa suhtautua kulttuurillisten symbolien ”omimiseen” eli kulttuurilliseen lainaamiseen. Kyseessä on yksi viimeisimmistä identiteettipoliittisista muoti-ilmiöistä, joita syntyy tiuhaan tahtiin vasemmistolaisissa kulttuuripiireissä ja yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa.

Äsken viittaamani blogikirjoituksen kirjoittaja ”Petra” ilmoittaa olevansa ”pohjoismaisen monikulttuurisuuden tuote”. Lisäksi hän ei asu saamelaisten perinteisilla asuinalueilla. Tämän voi päätellä siitä, ettän hän on ns. ”citysaamelaisten” järjestön City-Sámit ry:n hallituksen jäsen. Koska saamelaisten perinteiset elinalueet eivät kykene enää tarjoamaan elantoa kaikille saamelaisille, suuri osa heistä on muuttanut etelään. Helsinki taitaa noin 600 saamelaisellaan olla Suomen suurin ”saamelaiskylä”. Satun myös tietämään, että ns. ”citysaamelaiset” eivät nauti kaikkien saamelaisten keskuudessa varauksetonta suosiota. Nunnukagate auttaa ehkä ymmärtämään, miksi näin on.

Saamelaiset eivät ole ns. näkyvä vähemmistö eli heitä ei katukuvassa erota tavallisesta suomalaisesta mitenkään, mikäli he eivät ole pukeutuneet aitoon gáktiin.. Suuri osa Etelä-Suomessa asuvista saamelaisista on sulautunut kantaväestöön eikä välttämättä koe tässä mitään ongelmaa. He eivät ole kiinnostuneita osallistumaan City-Samit -järjestön jäsenten pöyristymisnäytöksiin.

Yksi pöyristymisen syistä oli se, että Taavitsaisen käytttämä puku oli feikki eikä ns. ”aito gákt”. Olen tähän päivään asti selviytynyt ilman tietoa siitä, mikä on aito gákt, mutta ehkä tästä eteenpäin näin ei voi olla. On myös syytä tietää, että saamelaispuvun käytöstä on olemassa Saamelaiskäräjien laatimat selkeät säännöt. Näiden sääntöjen mukaan kukaan ei-saamelainen ei saa pitää saamenpukua, ei edes epäaitoa sellaista päällään. Ei saa, vaikka näyttäisi kuvassa yhtä hyvältä kuin kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Minusta nuo säännöt ovat täysin kohtuuttomat. Saamelaisilla ei ole lapinpukuun mitään tavaramerkkioikeutta, joten sen käytöstä ei voi ketään rangaista, oli puku sitten aito tai epäaito. Vähemmistöt eivät voi tuolla tavalla sanella, mitä ihminen saa pitää päällään ja mitä ei. Moinen loukkaa yksilönvapautta. Toisaalta nyky-yhteiskunta on postmodernin identiteettipolitiikan vaikutuksesta alkanut kaventaa perinteisiä kansalaisvapauksia vähemmistöjen oikeuksien nimissä. Vähemmistön kollektiivinen oikeus välttyä loukkaavalta puheelta ajaa nykyisin mennen tullen sananvapauden yli eikä loukkaamisesta syytetyllä ole mahdollisuutta puolustautua. Lynkkaajien armeija on aina valmiina, jos joku harhautuu pois poliittisen korrektiuden kapealta polulta.

Nunnuka-nunnuka lailaa

Tällaisessa yhteiskunnassa kannattaa myös varoa, mille nauraa. Yle Areena julkaisi äskettäin 80-luvun viihdesarjoja palvelussaan. Yksi näistä oli Hymyhuulet, jossa esiintyi kaksi saamelaishahmoa Naima-Aslak ja Soikiapää, jotka joka sketsin jälkeen menivät ”Luostolle lustin pithoon ja viinan juonthiin.” Jo tuolloin saamelaisjärjestöt närkästyivät viihdeohjelman tavasta kuvata saamelaiset stereotyyppisesti viinaan menevinä ja likaisina.

Nunnuka-sketsit olivat aikanaan hauskoja. Luultavasti se johtui vaihtoehtojen puutteesta, koska 1980-luvulla televisiossa näkyi vain kaksi kanavaa, joita likimain kaikki katsoivat. Halvalla tehty sketsiviihde meni täysillä läpi, koska parempaa ei ollut tarjolla. Katsoin äskettäin muutaman ”nunnuka-sketsin” eivätkä ne enää naurattaneet samalla tavalla kuin aikanaan vaan vaikuttivat ennemminkin yhdentekeviltä.

Tapa, jolla sarja esitetään varoitustekstien kera, taas kertoo nykyajasta ja poliittisesta korrektiudesta kaiken olennaisen. Menneisyyttä ei osata katsoa ilman moralismia, mistä nuo varoitustekstit kertovat. Me kaikki tiedämme, että nunnuka-sketsejä ei enää nykypäivänä tehtäisi. Poliittinen korrektius määrittelee säännöt luvalliselle naurulle ja tekee viattomasta naurusta likaista.

Samalla tavalla kuin lapinpuku poliittinen korrektius on kulttuurillista lainaa, joka on peräisin Yhdysvalloista. Itse kieltäisin mieluummin poliittisen korrektiuden kuin aidon tai epäaidon gáktin käytön ei-saamelaisilta.

Poliittinen korrektius nimittäin voi olla myös vaarallista. Aidon tai epäaidon gáktin käyttö ei toistaiseksi ole vaarallista ei-saamelaisille. Epäasiallinenkaan käyttö tuskin johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan puhumattakaan kansanedustaja Taavitsaisen suhteellisen viattomasta Instagram-kuvasta.

On kuitenkin myös vähemmistöjä ja kulttuureja, joiden tavat, arvot ja asenteet ovat räikeässä ristiriidassa yhteiskunnan perusarvojen ja jopa lain kanssa. Poliittinen korrektius vaikeuttaa puuttumista tiettyjen vähemmistön keskuudessa vallitseviin ihmisvihamielisiin ja julmiin tapoihin. Se myös pakottaa teeskentelemään, että vähemmistön kulttuuri olisi jotenkin hienoa ja erinomaista, vaikka se ei sitä oikeasti olisi. Rehellisen mielipiteen sanominen kyseisen kulttuurien edustajien tavoista ja asenteista voi johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Yhteiskunta, jossa voi pelkäämättä tehdä sketsejä juopottelevista saamelaisista tai hieman yksinkertaisista romanimiehistä on vapaampi ja viattomampi kuin nyky-yhteiskunta, jossa jokaisen pitää kaksi kertaa miettiä, millä sanoilla luonnehtii uhristatuksen omaavan vähemmistön edustajia. Vähemmistöt tai edes itseään alkuperäiskansana pitävät saamelaiset eivät ole jalompia ja ylevämpiä kuin tavalliset kantasuomalaiset eikä kenenkaan pitäisi antaa muuta ymmärtää.