tiistaina, helmikuuta 11, 2020

Vihapuheen rajoittamistoimet kiihtyvät


Vallassa on punavihreä huulipunahallitus, joten siksi kenenkään ei kannata yllättyä, että hallitus ryhtyy uusiin toimiin vihapuheen kitkemiseksi ja ajaa täysillä maalittamisen kieltävää lakia. Suomalainen valtamedia luonnollisesti säestää tavoitetta julkaisemalla oikean ideologian mukaisia kirjoituksia, joissa vaaditaan maalittamisen kriminalisointia. Useimmista kirjoituksista huokuva hevonpaskan löyhkä antaa aiheen olettaa, että kirjoittajat eivät juuri piittaa kirjoitustensa aiheuttamista reaktioista.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuulosti Ylen Ykkösaamun lähetyksessä aivan parodiapoliisi Keijo Kaarisateelta, kun hän korosti ”sananvastuuta”. Poliisiylijohtaja valitteli, että poliisit ovat joutuneet entistä enemmän vihapuheiden ja maalittamisen kohteeksi. Hänen mukaansa:

” Poliisit ovat sanoneet, etteivät lähde tekemään rikosilmoitusta, koska joudutaan maalittamisen kohteeksi ja vedetään perheet mukana.”

Tähän on vaikea sanoa mitään, koska Kolehmainen ei kerro asiayhteyttä, jossa poliisia on ”maalitettu”. Termi maalitus kuuluu mielestäni uuskieleen eikä sitä pitäisi käyttää lainkaan. Miksi ei voi puhua vain vainosta=

Hän myös väittää, että pitkäaikainen näännyttävä maalittaminen saattaa johtaa siihen, ettei virkamies enää tee virkatehtäviä tai hän haluaa toiseen työhön. Jälleen kerran poliisiylijohtaja puhuu yleisellä tasolla ilman konkreettista esimerkkiä, josta kävisi ilmi, mitä hän tarkoittaa maalittamisella.

Julkisuudessa eniten huomiota on herättänyt tapaus, jossa Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen luonnehti aktiivisesti sosiaalisessa mediassa toimivaa Jari Taposta sanoilla ”munaton nillittäjä”. Tähän Kolehmainen sanoo, että julkisen vallan käyttäjän tulee kestää arvostelua, mutta sanoi myös:

” Kun mennään yksilötasolle ja loukataan yksilöä, sitten aletaan mennä sen rajalle, onko se rangaistavaa vihapuhetta.”

Vihapuhetta ei edelleenkään ole määritetty rikoslaissa. Miksi poliisiylijohtaja ei käytä laista löytyviä rikosnimikkeitä?


” Oikeussuojaa poliiseille ja virkamiehille voisi Kolehmaisen mielestä tuoda se, että vihapuheesta tulisi yleisen syyttäjän alainen rikos.”

Mikä ihmeen ”vihapuhe”? Kuka määrittää, mitä on ”vihapuhe”. Mistä kansalainen tietää, mitä on ”vihapuhe”?

Tästä artikkelista käy ehkä paremmin ilmi, mitä poliisi tavoittelee. Huulipunahallituksen esityksessä asianomistajarikosten kriminalisoinnit muutettaisiin virallisen syytteen alaisisi rikoksissa, joissa henkilö joutuu rikoksen kohteeksi omien tai läheistensä työ- ja virkatehtävien vuoksi.
Eli tulevaisuudessa, jos erehdyt sanomaan pahasti viranomaiselle tilanteessa, jossa sinua kohdellaan väärin, saat syytteen ”viharikoksesta”. Näin ei ole, sanoo SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne:

” Oleellista on, että maalittamisen tarkoituksena on vaikuttaa viranomaisen kykyyn tai haluun hoitaa virkatehtäväänsä tai tulevia virkatehtäviä.”

Miten määritetään vaikutus kykyyn ja haluun hoitaa virkatehtäväänsä? Jos sanoo Jari Taposen twiitistä pahasti ja Taponen närkästyy eikä kykene hoitamaan virkatehtäviään, onko kyseessä rikos?

Maallikon korviin ”maalittaminen” kuulostaa järjestäytyneen rikollisjengin harjoittamalta uhkailulta. Tätä varten rikoslaista löytyy jo laiton uhkaus. Miksi pitää puhua ”maalittamisesta” ja ”vihapuheesta” yleisellä tasolla? En keksi muuta selitystä kuin sen, että lakeja halutaan soveltaa tavallisia sosiaalista mediaa käyttäviä kansalaisia vastaan. 

Jos kommentoin ilkeästi Jari Taposen typerää twiittiä, syyllistynkö maalittamiseen tai kunnianloukkaukseen? Taposen oma käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on erittäin provosoivaa. Taponen on mm. luonnehtinut erästä hänen viestejään kommentoinutta henkilöä Venäjän trolliksi ilman mitään perustetta. Jari Taponen omalla käyttäytymisellään heikentää poliisin mainetta sosiaalisessa mediassa enemmän kuin mikään muu.

Sananvapauden rajoitusten uhkia kieltäydytään näkemästä

Sananvapauden rajoituksiin liittyy yksi suuri ongelma: Kuka päättää, mikä on laitonta puhetta ja millä perusteilla? Jo nykyisten sananvapautta rajoittavien rikosnimikkeiden käsitelyssä on nähty lennokkaita tulkintoja, joissa tulkinta perustuu tulkitsijan omiin mielikuviin eikä siihen, mitä henkilö oikeasti sanoi. Tämä näkyy erityisesti kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa, jossa Mäenpään vieraslajiheitosta vedettiin suora yhteys Ruandan kansanmurhaan, natsismiin ja keskitysleireihin.
Tavallinen kansalainen ei voi luottaa järjestelmän kykyyn toimia oikeudenmukaisesti tilanteissa, joissa ”vihapuheesta” syytetty edustaa tahoa, josta järjestelmä ei pidä. Tässä yhteydessä ei tarvitse edes mainita kansanedustaja Päivi Räsäsen Raamatun siteeraamista.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaaren kirjoitus on hyvä esimerkki täydellisestä sokeudesta sananvapauden rajoitusten ongelmista ja niiden aiheuttamasta uhasta tavallisen kansalaisen oikeusturvalle.

Itse otsikossa viitataan ”yksilön vaientamiseen” mutta tekstistä käy toki ilmi, että nämä ”yksilöt” edustavat:

” Esimerkiksi poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat virkatoimiensa vuoksi joutuneet rangaistavan vihapuheen kohteiksi.”

Yhteistä näille kaikille ryhmille on se, että he käyttävät merkittävää julkista valtaa erityisesti sellaisia yksilöitä kohtaan, jotka eivät voi käyttää julkista valtaa, koska heillä ei sitä ole.

Itse veikkaan, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on saanut erittäin negatiivista ja jopa asiatonta palautetta toimistaan. Mielestäni Toiviaiseen kohdistettu kritiikki on ollut perusteltua, koska Toiviainen käyttää väljästi kirjoitetun lain mahdollistamaa mielivallan mahdollisuutta ansiokkaasti hyväkseen työssään.

Korpisaari tekee ”vihapuheen” uhreista säälittäviä seuraavalla lauseellaan:

” Vihapuhe vaikuttaa myös uhrien itsetuntoon, onnellisuuteen ja toisia ihmisiä kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Vihapuheesta saattaa seurata taloudellista vahinkoa työtulojen tai luottamustoimen menettämisen vuoksi. Pahimmillaan vihapuhe voi johtaa väkivaltaan.”

Korpisaaren väitteet ovat spekulatiivista maalailua ilman konkretiaa. Hän lopettaa kirjoituksensa samanlaiseen maalailuun:

” Henkisellä väkivallalla voi olla pitkäkestoisemmat seuraukset kuin fyysisellä väkivallalla, sillä toiminta on voinut olla huomattavan pitkittynyttä ja se voi pahimmillaan vaarantaa väkivallan kohteen mielenterveyden taikka virka- tai työuran. Siksi rangaistavan vihapuheen kitkemiseen on käytettävä olemassa olevia oikeudellisia ja muitakin, kuten mediakasvatukseen liittyviä, keinoja.”

Sananvapauden väärinkäytöstä on tuomittu useita sellaisia henkilöitä, jotka ovat närkästyneet terrori-iskuista. Siksi päätän Korpisaaren kirjoituksen kommentoinnin sitaattiin, joka ilmentää vihapuhehysterian absurdiutta kaikkein parhaiten:

” Scania täräyttää vain kerran mutta rasismin jäljet ovat ikuiset”

Sitaatissa rasismiin rinnastetaan tapaus, jossa hylätyn turvapaikkahakemuksen saanut uzbekistanilainen Rakhmat Akilov ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman Drottninggatanilla.

Terrorismi on ”viestintää”

Kun asiantuntijana käytetään Leena Malkkia, tämän älyllinen epärehellisyys tulee ensimmäisenä mieleen. Malkilla tuntuu olevan pakkomielle puheen voimaan. Tämä vaivaa yleisemminkin nykypäivän uusvasemmistoa, joka käsittelee puhetta ”valtasuhteiden” kautta.
Malkki selittää:

” On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa. Ei niin, että menkää ja tappakaa, vaan esimerkiksi niin, että joku tietty ihminen ansaitsisi tulla raiskatuksi tai niin, että ennen tietynlaiset ihmiset vietiin saunan taakse.”

Olen itse nähnyt tuon tapaisia lausahduksia vasemmiston taholta. Jopa eräs tunnettu ja paljon tukirahaa äskettäin saanut historiantutkija on vihjaillut kuopan reunasta. Kuitenkin Malkki syyttää tällaisesta ensisijaisesti maahanmuuttokriittisiä:

” Tällaista puhetta näkyy Suomessa tällä hetkellä eri suunnilla, mutta eniten osana maahanmuuttovastaista keskustelua.”

Puheilla luodaan kertomusta:
” Mutta näillä puheilla luodaan sellaista kertomusta, jollaista joku, joka kokee olevansa toiminnan ihminen, voi lähteä tekemään todeksi.”

Terrorismi on viestintää:

” Terrorismi käyttää väkivaltaa välineenä. Tekojen pyrkimyksenä on vaikuttaa ihmisten tunteisiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen tavalla, jonka teon tekijä arvioi palvelevan poliittisia tai uskonnollisia päämääriään. Tuhon aiheuttaminen on tässä toissijaista, huomion saaminen on pääasia.”

Malkki ei selvästikään pidä terrorismin rinnastamisesta tiettyyn poliittisuskonnolliseen liikehdintään vaan mainitsee lopuksi:

” Hänen mukaansa Suomessa on pitkään ajateltu, että jos teon tekijä on suomalainen, teko ei ole terrorismia. Tämä ajattelumalli johtaa siihen, että kotimaisen terrorismin tunnistaminen voi olla vaikeaa.”

Toisaalta kommunismia kannattanut ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin tiesi jo Turun terroristi Abderrahman Bouananen oikeuden käynnin aikaan, että Turun puukotukset eivät olleet terrorismia.

” Scheinin on vahvasti sitä mieltä, että Turun puukotuksia ei voida tuomita terroristisina tekoina. Scheininin mukaan terroristisen hyökkäyksen tarkoitus on aiheuttaa vakavaa haittaa valtiolle ja lietsoa pelkoa väestön keskuudessa.”

”Professori kuitenkin huomauttaa, että mikä tahansa julkisella paikalla tehty puukotus aiheuttaa pelkotiloja paikalla olijoille. Eri asia on, aiheuttiko Turun isku pelkoa koko väestölle.”

”Lausunnossaan Scheinin myöntää, että Bouananen teot liittyvät terrorismiin. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan riitä todistamaan terroristista tarkoitusta. Scheinin tulkitsee, että Bouananen motiiveina olivat katkeruus ja kostonhalu, koska hän koki länsimaiden surmaavan muslimeja maailmalla.”

” Scheininin lausunto tuo esiin myös sen, että Bouanane ei itse vaikuta ymmärtävän mitä terrorismilla tarkoitetaan. Kuulusteluissa poliisi nimittäin kysyi häneltä mitä terrorismi on. Bouanane vastasi, että hänen mielestään terrorismiksi lasketaan muun muassa se, että muslimimies puolustaa maataan.”

Suomesta löytyy ainakin kaksi asiantuntijaa, jotka haluavat selittää asiat islamilaisen terrorismin kannalta parhain päin.

lauantaina, helmikuuta 08, 2020

Järjestelmän vihollinen


Entinen MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin menehtyi äskettäin suolistosyöpään 42-vuotiaana. Suolistosyöpä todettiin heinäkuussa 2017 eli ennen Janitskinin vangitsemista. Janitskin oli mitä todennäköisimmin kuolemansairas tutkintavankeutensa ja oikeudenkäyntinsä aikana.

Kun tämä uutinen julkistettiin 27.1.2020, tiesin, että Janitskinilla on elinaikaa korkeintaan muutama kuukausi. Siksi ei ollut yllätys, että hän menehtyi suolistosyöpään 7.2.2020.

Kun lukee Ilja Janitskinista tehtyä Wikipedia-sivua, miehestä tulee kuva pikkurikollisena, joka ryhtyi myöhemmin solvaamaan ja kiihottamaan internetissä. Tänä aikana hän lainasi luvatta suomalaisen valtamedian artikkeleita ja solvasi yksittäisiä ihmisiä, esimerkiksi Ylen toimittaja Jessikka Aroa.

Wikipedian sivujen ylläpitäjät ovat usein poliittisesti vasemmistolaisia, joten kuva voi vääristyä sitäkin kautta. Toisaalta sivujen sisältö on tietosanakirjamainen, eli siihen ei mahdu yksittäisten faktojen lisäksi kovin syvällistä pohdiskelua. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa täyttämään nämä aukot.

Internetiin mahtuu kaikenlaista, mutta Ilja Janitskinista ei olisi tullut kuuluisaa toisen vihaamaa ja toisten rakastamaa hahmoa, mikäli hänen toimittamanssa MV-lehdestä ei olisi tullut niin suosittu. MV-lehti oli vähän samanlainen kuin Seiska tai edesmennyt Nykyposti. Kukaan ei julkisesti tunnustanut lukevansa sitä mutta todennäköisesti piti sitä kädessään ainakin parturissa käydessään.

MV-lehden suuruudenaika ajoittui myös tämän vuosituhannen merkittävimpään suomalaista yhteiskuntaa ravistelleeseen tapahtumaan eli Euroopan siirtolaiskriisiin vuonna 2015. Tämän kriisin vaikutukset näkyvät edelleen kaikissa sen kohteeksi joutuneissa maissa. Kriisi jakoi kansakuntia sisältä ja johti uusien poliittisten liikkeiden nousuun.

MV-lehti oli tuolloin paikalla ja raportoi tapahtumista. Ne kertoivat usein erilaista tarinaa kuin suomalainen valtamedia ja Suomen viranomaiset, jotka valehtelivat kansalaisille päin naamaa mm. väittämällä tuntevansa kaikkien tulijoiden taustat. Näistä valheista tuolloinen Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg palkittiin tunnustuspalkinnolla.

Juha Sipilän johtama hallitus ei tehnyt yhtään mitään tulijavirran pysäyttämiseksi syksyllä 2015. Päinvastoin Sipilä itse houkutteli Suomeen lisää tulijoita ilmoittamalla antavansa Kempeleen kotinsa tulijoiden käyttöön. Tarina levisi Lähi-idän mediassa ja varmasti lisäsi jonkin verran Suomeen päätyneiden määrää.

Koska MV-lehdellä oli laaja lukijakunta, yhä useampi ihminen alkoi ymmärtää, että suomalainen valtamedia ja viranomaiset peittelevät maahanmuuton ja monikulttuurin todellisuutta. Valtamediassa mielipidehegemoniaa ylläpitävät journalistit naamioivat tietojen pimittämisen ylevään puheeseen journalistisista periaatteista sekä halpahintaiseen hurskasteluun, kuten Hämeen Sanomien päätoimittaja tässä jutussa.

Ilja Janitskinin MV-lehti ei hurskastellut vaan sanoi asiat karusti ja suoraan, myös sellaiset asiat, joita valtamedia ei olisi sanonut. Oli tietysti selvää, että kaikkia asioita ei olisi kannattanut julkaista.

Euroopan pakolaiskriisin aikana viranomaisille oli annettu ohjeistus olla kertomatta rikoksentekijän taustaa, jos kyseessä oli turvapaikanhakija. Suomalaiselle valtamedialle tämä ei ollut mikään ongelma, koska se on tottunut omiin “journalistisiin” periaatteisiinsa, joiden mukaan lukijoiden ei tarvitse sellaista tietää.

Euroopan pakolaiskriisin ja sen aikana Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden rikollisuus ei ole saanut aikaan asennemuutosta valtamediassa ja tuskin saakaan. Kyseisen alan toimijat ovat itseriittoisia ja ala itsessään taantuu koko ajan.

MV-media näytti myös, että varsin pienillä resursseilla voi saada paljon huomiota. Tämä ehkä oli MV-lehden pelottavin opetus raskailla organisaatioilla toimiville mediataloille.

Lopun alku

Tiedät, että olet tehnyt jotakin oikein, jos poliittinen vasemmisto alkaa hyökätä sinua vastaan. Näin kävi myös MV-lehdelle, kun Sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) Hanna Huumonen käynnisti mainostajiin kohdistuvan boikotin MV-lehteä kohtaan.

Varsinaisesti viranomaistoimet käynnistyivät, kun poliittiset nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjävirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Sen jälkeen järjestelmä käynnisti toimet Ilja Janitskinin saamiseksi Suomeen tuomittavaksi.

Wikipedian mukaan opiskelijajärjestöt perustelivat tutkintapyyntöään seuraavasti:

“26. tammikuuta 2016 poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjänvirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Järjestöt pyysivät virastoa kokoamaan yksittäiset rikosilmoitukset yhteen. Perusteina olivat sananvapauden väärinkäyttö, yhteiskuntarauhan rikkominen ja häirinnän ja loukkausten jatkumisen laajamittaisuus sekä pitkäkestoisuus.”

Opiskelijajärjestöjä rahoitetaan veronmaksajan kukkarosta ja ne ovat osa ns. vallitsevaa järjestelmää. Yksittäiset rikokset Janitskinin syytekirjelmässä olivat enimmäkseen vähäisiä, joten niitä kasattiin siihen pitkä lista. Etenkin tekijänoikeusrikoksia oli lukumääräisesti paljon, koska Janitskinilla oli etenkin julkaisun alkuaikoina tapana lainata artikkelit kokonaisuudessaan, mikä oli tietysti typerää.

Mitä tulee yhteiskuntarauhan rikkomiseen, siitä voi perustellusti olla eri mieltä. Kumpi oli oikeasti vahingollisempaa: se, että maahan päästettiin yli 30 000 tulijaa Lähi-idästä vai MV-lehden toiminta? Todellisuudessa syynä yhteiskuntarauhan horjumiseen oli pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimettomuus tulijavirran pysäyttämisessä. Tässä asiassa Janitskinia ja MV-lehteä voi korkeintaan syyttää hallituksen, viranomaisten ja valtamedian pimittämien tietojen levittämisestä.

Erityishuomiota voi kiinnittää Ylen toimittaja Jessikka Aroon, joka Yle Kioskin artikkelissa nimesi MV-lehden “Venäjän johdon poliittisia näkemyksiä myötäileväksi sivustoksi”. Tämän jälkeen MV-lehdessä ilmestyi useita toimittaja Aroa rienaavia artikkeleita. Janitskinin oikeudenkäynnissä Aron tapaus sai paljon huomiota mutta Aron tarkoituksena oli vain tuoda oikeudenkäynnille moraalinen oikeutus ja kerätä sympatiaa nuoren ja kauniin toimittajan avulla. Tämän voi päätellä siitä, että Aron myöhemmät yritykset saada oikeutta häntä väitetysti vainoavia kohtaan eivät enää ole saaneet vastaavaa sympatiaa.

Järjestelmä näytti valtaansa tuomalla parantumattomasti sairaan miehen Suomeen tutkintavankeuteen ja tuomiolle eli kyseessä oli ainakin osittain näytösoikeudenkäynti, jossa Janitskinille annettua 22 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota voi pitää kohtuuttomana.

Aika moni varmasti ajattelee, että Janitskinin olisi alkujaankin pitänyt olla fiksumpi ja varovaisempi. Toisaalta tietty räävittömyys ja kaiken mahdollisen salliminen saattoivat houkutella enemmän satunnaisia kävijöitä verrattuna siihen, että julkaisu olisi alkujaankin ollut sisäsiisti. Joka tapauksessa julkaisu oli tekijänsä näköinen niin hyvässä kuin pahassa. Haudan takaa Janitskin voi korkeintaan sanoa, että tehkää paremmin, jos osaatte.

maanantaina, tammikuuta 20, 2020

Vihaisen puheen äärellä



Poliisi ei nykyisin tutki netin vihapuherikoksia yhtä aktiivisesti kuin ennen. Ylen uutisessa kerrotaan, että vihapuheen tutkintaan vuonna 2017 varattu määräraha on loppunut ja näin syyttäjälle tulleiden kiihottamisrikosten määrä putosi viime vuonna puoleen vuoden 2018 tasosta.

Jutussa kysytään myös, voiko oikeusjuttujen väheneminen johtua siitä, että kansalaiset kirjoittavat syytteeseen johtavia viestejä vähemmän kuin ennen. Tähän löytyy kaksi erilaista vastausta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei usko, että kiihottaminen olisi ilmiönä vähentynyt. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist taas arvioi, että aiheesta käyty vilkas julkinen keskustelu on voinut opettaa “vihankylväjille”, missä rikoksen raja menee.

Mielestäni molemmat ovat ainakin jonkin verran oikeassa. Niille asioille, jotka ärsyttävät kansalaisia, ei ole tehty mitään, joten näiden asioiden arvostelu jatkuu entisen kaltaisena. Rangaistuksen pelko ja epämääräinen lain tulkinta taas hillitsevät itsestään kielenkäyttöä.

Valtakunnansyyttäjä on päästetty jutussa kerskailemaan juttujen tuomioprosentilla. Käräjille on viety 78 tapausta ja vain viidessä syyte on hylätty. Tämä kertoo, että syyttäjä ei vie epävarmoja tapauksia oikeuteen.

Toiviainen myös kertoo seuraavaa:

“Näiden asioiden tutkinta vaatii omaa erityisosaamista. Ja jos niiden tutkinta hajautuu sellaisille poliiseille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, se voi vähentää saapuvien juttujen määrää.”

Tämä vahvistaa sen oletuksen, että kansalainen ei voi etukäteen tietää, millainen kirjoitus johtaa syytteeseen ja millainen ei. Jos esitutkintaviranomainen ei tiedä, mitkä pitää viedä syyteharkintaan ja mitkä ei, laki on epäonnistunut.

Toisaalta juttu ei kerro, että syytettä vastaan on lähes mahdotonta puolustautua erityisesti silloin, jos syytekirjelmään kirjatut lauseet on irrotettu asiayhteydestä ja niitä tulkitaan irrallisina. Yle myös kertoo:

“Suurin osa syyttäjän tutkimista tapauksista on ollut rasistisia nettikirjoituksia.”

Tämä on tietysti selvää, koska pykälässä on erikseen mainittu kansanryhmät, joita vastaan kiihotusrikoksen voi tehdä. Käytännössä esimerkiksi poliittinen vakaumus tai yhteiskuntaluokka eivät ole kansanryhmiä. Tästä syystä vasemmistolaisia ei tuomita kiihotusrikoksista, vaikka he kirjoittavat huomattavan törkeitä kirjoituksia poliittisista vastustajistaan ja niistä, jotka ovat menestyneet yhteiskunnassa taloudellisesti.

Eräs äskettäin suuren apurahan saanut tendenssitutkija fantasioi Twitterissä Perussuomalaisista kuopan reunalla. Lienee turha sanoa, että tällaisilla kirjoituksilla ei pääse leivättömän pöydän ääreen kuten ei myöskään suomalaisia törkeästi solvaavilla kirjoituksilla.

Yksi syy, miksi pykälä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, on se, että se kattaa vain tietyn osan vihamielisestä ja dehumanisoivasta kirjoittelusta. Perussuomalaisten haukkuminen on täysin sallitua ja yleisesti hyväksyttyä riippumatta käytetystä tyylistä. Rasistiksi tai natsiksi haukkumisesta sentään voi saada tuomion kunnianloukkauksesta, vaikka molemmat sanat ovat jo liiasta käytöstä kuluneita ja niiden vaikutus on sitä kautta rajallinen.

Vihapuheen vastaiset lait ovat vaarallisia

Gatestone-instituutin sivuilla julkaistussa artikkelissa puolustetaan sananvapautta ja varoitetaan vihapuheen vastaisen lainsäädännön vaaroista. Sananvapauden rajoittajat haluavat estää sellaisen puheen, joka loukkaa jota kuta. Todellisuudessa mielipiteet, jotka eivät loukkaa ketään, eivät tarvitse suojelua vaan sellaiset, jotka loukkaavat. Sananvapauden tarkoituksena on suojata vähemmistöä enemmistön tyrannialta.

Esimerkkinä kirjoituksessa esitetään Saksan liittokansleri Angela Merkelin puhe liittopäivillä. Siinä Merkel vaati rajoituksia sananvapauteen ja varoitti, että sananvapaudella on rajansa:

“Rajat alkavat silloin, kun levitetään vihaa. Ne alkavat siitä, kun toisten ihmisarvoa loukataan. Tämän talon tulee vastustaa äärimmäistä puhetta. Muutoin yhteiskunta ei enää ole vapaa yhteiskunta, jollainen se oli ennen.”

Tässä vaiheessa tekee mieli muistuttaa kansleri Merkelin DDR-taustasta. DDR oli poliisivaltio, jossa väärien mielipiteiden torjumiseksi rakennettiin ehkä historian kattavin urkinta- ja rankaisukoneisto.

Merkelin puhetta on myös helppo arvostella orwellilaiseksi, koska siinä yritetään lisätä sananvapautta rajoittamalla sitä.

Kuten aiemmin mainitsin, kaikki vihamielinen ja solvaava puhe ei ole lainvastaista. Vihapuheen määrittää oman oikeudenmukaisuuskäsityksensä mukaisesti se, joka kulloinkin on vallassa.

Käsitys vihapuheesta muuttuu ajan mukana. Vain muutama vuosi sitten oli mahdollista sanoa, että sukupuolia on kaksi kappaletta. Nykyisin tuon ilmiselvän totuuden mainitseminen saattaa johtaa vaikeuksiin. Entinen tennistähti Martina Navratilova asetti kyseenalaiseksi transsukupuolisten miesten oikeuden osallistua naisten urheilutapahtumiin. Navratilova joutui perääntymään ja pyytämään anteeksi.

Gatestonen kirjoituksessa mainitaan myös se, että vihapuheen kiivaimmat vastustajat ovat usein itse vihamielisiä jotakin toista kohtaan. Jotkut amerikkalaiset väittävät presidentti Donald Trumpin olevan rasisti. Nämä samat ihmiset ilmaisevat avoimesti vihaavansa presidentti Trumpia ja tämän kannattajia. Nämä ihmiset eivät vastusta “vihaa” vaan katsovat, että heidän vihansa on ainoaa legitiimiä vihaa.

Vihapuheen vastaiset lait ovat ongelmallisia erityisesti islamin edessä. Suomessa on jaettu useita tuomioita kiihottamisesta muslimeja vastaan. Tällaiset tuomiot eivät ota huomioon lainkaan islamin pyhissä kirjoituksissa estiintyvää äärimmäistä suvaitsemattomuutta, jota käytetään perusteluna väkivallanteoille. Luonnollisesti näiden kirjoituksen siteeraamisesta ei saa tuomioita “vihapuheesta”.

Monet vastaavat, että onhan Raamatussakin sitä sun tätä suvaitsematonta. Tämä ei kuitenkaan ole islamin arvostelun pääajatus vaan se, että suuri osa muslimeista edelleen seuraa elämässään näiden kaikkein suvaitsemattomimpien ja väkivaltaisten tekstien sanomaa.

Kirjoituksen lopuksi todetaan, että lait “vihapuhetta” ja “rasismia” vastaan johtavat aina poliittiseen sensuuriin, koska “vihan” määritelmään vaikuttaa aina politiikka ja ideologia. Tästä syystä tällaisista laeista pitäisi hankkiutua eroon. Oikeutta välttyä loukkaamiselta ei ole olemassakaan. Sananvapaus tarkoittaa, että joudut kuuntelemaan ja katselemaan mielipiteitä, joita et itse allekirjoita.

Leikkimielinen visailu

Ylen sivuilta löytyy myös leikkimielinen arvauskilpailu, jossa voi tapauskohtaisesti itse arvata, tuliko kiihotuksesta tuomio vai ei. Juttujen perusteella mitään selkeää linjaa ei ole ja näyttää siltä, että perusteet syyttämättä jättämiselle keksitään lennosta.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen yrittää näin antaa kuvan, jonka mukaan vain “törkeimmät” tapaukset viedään käräjille:

“Julkisessa keskustelussa esiintyy usein käsitys, että mitään ei saisi sanoa sakkojen pelossa.”

Näin en ainakaan itse ole väittänyt. Kansalainen vain ei voi ennalta tietää, mistä tulee tuomio ja mistä ei. Kiinnijäämiseen vaikuttaa luonnollisesti se, miten korkean profiilin kirjoittajasta on kyse. Tunnettu Perussuomalainen joutuu varmemmin vasemmistolaisen ilmiantamaksi kuin satunnainen kansalainen.

Ylellä on myös oma mielipide asiasta:

“Ylen pyytämät ratkaisut viime vuosien vihapuhejutuista näyttävät, että näin ei ole. Välillä maallikon on vaikea hahmottaa, miksi jostakin tapauksesta on nostettu syyte ja toisesta ei. Syytteen nostamisen raja on kuitenkin vedetty ratkaisujen perusteella korkealle.”

En ole samaa mieltä. Syyttäjällä ja tuomioistuimella on valtavasti harkintavaltaa epämääräisen lain takia. Esitetyistä esimerkkitapauksista ei löydy selkeää linjaa vaan syyttämättäjättämisistä paistaa sattumanvaraisuus. Toki perussuomalaisuus lisää merkittävästi syytteen nostamisen todennäköisyyttä, eli kyseessä on poliittinen laki.

Tieto vihapuhetutkintojen vähenemisestä ei miellyttänyt kaikkia. Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin ei ollut tyytyväinen. Scheinin on entinen kommunisti, jonka vanha tausta valitettavasti näkyy edelleen. Kansainvälinen velvoite pykälään syntyi 1960-luvulla itäblokin kommunistimaiden painostuksesta. Pykälän sananvapaudelle aiheuttamat ongelmat tunnustettiin jo tuolloin. Kansainvälinen velvoite ei myöskään tarkoita blankopykälää, jolla kuka tahansa voidaan tarvittaessa tuomita poliittisten suhdanteiden mukaan.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll puolestaan harmittelee poliisin resurssien vähentämistä. Asiat kuulemma eivät muutu toivomalla parasta vaan vihapuhe kylvää epäjärjestystä yhteiskuntaamme.

Limnel ei ymmärrä, että kansalaisten lisääntynyt ärtymys voi olla seurausta jostakin eikä ole syntynyt tyhjästä demagogien puheiden ansiosta.



sunnuntaina, tammikuuta 12, 2020

Irakin sodan vaikutukset jatkuvat yhä


Kun Yhdysvallat tappoi Irakissa Iranin Al-Quds -joukkojen komentaja Qassem Soleimanin ja tämän seurana olleen Kata’ib Hezbollahin johtaja Abu Mahdi al-Muhandisin, länsimainen valtamedia syytti presidentti Donald Trumpia “sodanlietsonnasta”.

Todellisuudessa Iran oli jo pitkään ylittänyt provosoida Yhdysvaltoja onnistumatta kuitenkaan siitä. Lopullisesti kynnys voimankäyttöön ylittyi, kun Kata’ib Hezbollah saartoi Yhdysvaltojen lähetystön Bagdadissa. Väkijoukko yritti tunkeutua lähetystöön siinä kuitenkaan onnistumatta. Tapaus toi mieleen hyökkäyksen Yhdysvaltojen edustustoon Libyan Benghazissa, jolloin terroristiryhmä hyökkäsi Yhdysvaltojen edustustoon ja tappoi suurlähettiläs Chris Stevensin sekä kaksi CIA:n palveluksessa ollutta miestä.

Tätä kirjoitettaessa on selvää, että Yhdysvaltojen isku ei johtanut sotaan Irania vastan. Iranin pappishallinnolla on täysi työ lepytellä ukrainalaisen matkustajakoneen pudottamisesta suuttuneita iranilaisia.

Miten nykytilanteeseen päädyttiin?

Nykytilanteesta ei voi syyttää presidentti Trumpin hallintoa. Virkaan astuva Yhdysvaltojen presidentti perii edeltäjiensä sotkut ja yrittää selvitä niistä parhaiden kykyjensä mukaan. Irakin tilannetta tarkastellessa voi palata ties kuinka pitkälle menneisyyteen. Aloitetaan kuitenkin Saddam Husseinin hallitsemasta Irakista.

Irak itsessään on etnisesti ja uskonnollisesti hajanainen valtio. Suurimman kansanryhmän muodostavat shia-muslimit, joita on tällä hetkellä noin puolet väestöstä. Irakin shiat ovat arabeja toisin kuin Iranissa asuvat uskonveljet. Sunneja on väestöstä noin 25 prosenttia, joista kurdit (n. 15 % väestöstä) muodostavat oman etnisen ryhmänsä. Irakin entinen johtaja Saddam Hussein kuului sunniarabeihin, jotka pitivät valtaa Irakissa Saddamin valtakaudella.

Saddam Hussein nousi muodollisesti valtaan vuonna 1979, vaikka hän tätä ennen oli käytännössä hallinnut maata jo vuosien ajan. Saddamin kauden merkittävin tapahtuma oli Iranin ja Irakin sota, joka kesti kahdeksan vuotta vuodesta 1980 vuoteen 1988. Sota päättyi ratkaisemattomaan, mutta sodan aikana Irakin hallinto velkaantui pahasti. Irak oli sodan jälkeen eniten velkaantunut kehittyvä maa maailmassa. Tämä lopulta johti Kuwaitin miehitykseen ja sen jälkeiseen Persinalahden sotaan vuonna 1990.

Persianlahden sotaa varten Yhdysvallat kokosi laajan liittouman, johon kuului niin Britannia ja Ranska kuin arabimaista Saudi-Arabia ja Egypti. Sota päättyi Irakin selvään tappioon. Liittouma ei kuitenkaan halunnut syrjäyttää Kuwaitin vallannutta Saddam Husseinia.

Yhdysvaltain tuolloinen presidentti George H.W. Bush ei halunnut ärsyttää arabiliittolaisia. Hän myös pelkäsi, että syrjäyttäminen rohkaisisi kurdien kapinointia Yhdysvaltojen Nato-liittolaisen Turkin alueella. Bush pelkäsi myös Persianlahden arabimaiden shialaisten joukossa puhkeavia levottomuuksia, jos Irakista tulisi shialainen valtio.

Hävinnyt Saddam joutui kuitenkin alistumaan ankariin taloudellisiin pakotteisiin sekä asetarkastuksiin, joiden tarkoituksena oli tuhota Saddamin joukkotuhoasevarannot.

Sodan jälkeen Irakissa puhkesi kansannousuja shiojen ja kurdien keskuudessa. Näiden tuloksena syntyi kurdien enklaavi Irakin pohjoisosaan. Shialaisten kansannousu puolestaan tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Irakin sota ja sen seuraukset

Jos palataan takaisin lähemmäs nykypäivää, Trumpin kauden ensimmäinen puolustusministeri, eläkkeellä oleva merijalkaväen kenraali William Mattis sanoi, että Irakin sota oli strateginen virhe. Mattis itse johti Irakin sodan aikana merijalkaväen divisioonaa yli Irakin rajan ja lopulta Bagdadiin asti.

Itse sota alkoi vuonna 2003 kongressin valtuutuksella. Pari vuotta aiemmin tapahtuneiden 9/11-terrori-iskujen jälkimainingeissa myös Yhdysvaltojen suuri yleisö antoi tukensa sotatoimille. George W. Bushin hallinto teki parhaansa myydäkseen sodan. Saddamilla väitettiin olevan joukkotuhoaseita ja hänen väitettiin tukeneen al-Qaedaa.

Jälkikäteen tarkasteltuna todisteet olivat melko heppoisia. On myös esitetty väitteitä, että Yhdysvallat huijattiin Irakin sotaan. Keskeisenä henkilönä tässä olisi ollut Irakin oppositioryhmistä kootun Irakin kansalliskongressin (INC) johtaja Ahmed Chalabi, josta tuli Saddamin hallinnon kaatamisen jälkeinen pääministeri muutaman viikon ajaksi. INC lobbasi 1990-luvulla Saddamin kaatamisen puolesta.

INC toimitti tietoja Saddamin joukkotuhoaseista ja yhteyksistä al-Qaedaan. Chalabin avulla Yhdysvaltojen hallinto saattoi uskotella, että heillä oli suunnitelma Saddamin jälkeiseen Irakiin.

Itse en usko huijausteoriaan vaan siihen, että Irakiin oli päätetty hyökätä osana Yhdysvaltojen julistamaa globaalia sotaa terrorismia vastaan. Joukkotuhoaseiden avulla pyrittiin luomaan Irakin valtaukselle moraalinen oikeutus. Lopulta joukkotuhoaseita ei löytynyt.

Itse sota oli nopeasti ohi. Toukokuun 1. päivänä 2003 George W. Bush julisti lentotukialus USS Abraham Lincolnin kannella, että tehtävä on suoritettu. Tuolloin moni ei arvannut, että sodan jälkimainingit jatkuisivat vielä tänäkin päivänä.

Levottomuudet alkoivat käytännössä välittömästi ja niistä kehittyi vähitellen shiojen ja sunnien keskinäinen välienselvittely, jossa Yhdysvaltojen joukot olivat molempien osapuolten maalitauluna. Presidenttikautensa loppuaikoina George W. Bush lisäsi joukkoja Irakiin ja sai maan joten kuten rauhoitettua. Varsinaiset ongelmat kytivät kuitenkin pinnan alla.

Syyrian sisällissota ja Islamilainen valtio

Vuonna 2009 George W. Bushin seuraaja Barack Obama ilmoitti vetävänsä kaikki joukot Irakista 31.12.2011 mennessä. Vetäytyminen lopulta toteutettiin. Tästä syystä herää kysymys, miksi Yhdysvalloilla on edelleen joukkoja Irakissa. 6.1.2020 Irakin parlamentti päätti al-Muhandisin kuoleman jälkeen karkottaa maassa edelleen olevat 5200 amerikkalaissotilasta. Karkotusta ei ole pantu toimeen vaan joukot ovat edelleen Irakissa.

Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011 ja jatkuu edelleen. Sodalla oli heijastusvaikutuksia myös Irakin puolelle. Yhtenä tekijänä sodassa oli ankarasta islamilaisesta hallinnostaan tunnetuksi tullut Islamilainen valtio. Se levittäytyi itäiseen Syyriaan ja taisteli sekä hallituksen että opposition joukkoja vastaan. Järjestön juuret ovat Irakissa ja sitä kutsuttiin aiemmin nimellä Irakin al-Qaeda.
Vuoden 2014 aikana Islamilaisen valtion taistelijat hyökkäsivät Irakin puolelle ja valtasivat sunnikolmion alueelta Fallujahin ja Ramadin kaupungit. Yhdysvaltojen tuella luotu Irakin armeija osoittautui tehottomaksi. Lopulta Islamilainen valtio valtasi myös Mosulin kaupungin. Islamilaisen valtion hallussaan pitämä alue oli laajimmillaan loppuvuodesta 2015.

Irakissa Islamilainen valtio piti hallussaan enimmäkseen sunnalaisia alueita. Irakin armeija ei kyennyt lyömään sitä, joten jonkun muun täytyi se tehdä. Irakissa ratkaisevaa roolia näytteli Iranin sotilaallinen apu. Shialaiset puolisotilaalliset joukot eli militiat osoittautuivat tehokkaammiksi taistelujoukoiksi kuin Irakin armeija. Näistä joukoista osa oli iranilaismielisiä ja toimi suoraan Al-Quds-joukkojen komentaja Qassem Soleimanin alaisuudessa.

Iranilaismieliset haluavat esittää Soleimanin sankarina, joka tuhosi Islamilaisen valtion. Toisaalta voi sanoa, että ilman amerikkalaisten ja heidän liittolaistensa kurdien työtä järjestöä tuskin olisi tuhottu. Obaman hallinto ei varsinaisesti tehnyt yhteistyötä Iranin kanssa mutta ei myöskään pitänyt Iranin puuttumista tilanteeseen negatiivisena asiana. Yhteistyötä Iranin kanssa varmasti helpotti Obaman hallinnon tekemä ydinasesopimus Iranin kanssa.

Jos kysytään, miksi ISIS oli olemassa ja kuka sitä rahoitti, vastauksia voi etsiä täältä. Sieltä voi päätellä, että Persianlahden alueen sunnalaisista arabimaista tuli paljon rahoitusta. Nämä maat eivät toki halua itse profiloitua modernin ajan ehkä raakalaismaisimman terroristijärjestön tukijoina. Niinpä tuki tuli enimmäkseen yksityisiltä toimijoilta ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä. ISIS toki hyödynsi valloittamiensa alueiden taloudellisia mahdollisuuksia parhaansa mukaan. Uskon, että hillitön raakuus koitui ISIS:in kohtaloksi. Uskonnollinen kiihko johti järjettömiin julkisiin teloituksiin ja vähemmistöjen orjuuttamiseen. Sellaista on vaikea katsoa sivusta ja todeta, että ISIS estää Iranin vaikutusvallan kasvua Lähi-idässä.

Persianlahden sunnalaiset arabimaat ovat varmasti olleet huolissaan Iranin vaikutusvallan kasvamisesta Irakissa ja Irakin ajautumisesta Iranin vasallivaltioksi. Iranin al-Quds-joukkojen tukemilla Libanonin Hezbollah-taistelijoilla on myös ollut merkittävä rooli Syyrian sisällissodan kääntymisessä Assadin hallinnon kannalta positiiviseen suuntaan.

Irakin tapahtumat heijastuivat myös Suomeen. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista merkittävä osa oli Irakin shioja. Näistä osa oli shiojen puolisotilaallisten joukkojen entisiä jäseniä. Nämä taas koostuivat sekä Irakin arabeista että Iranissa oleskelleista Afganistanin hazaroista.

Uusi Suomi -lehden sivuilla SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee spekuloi Irakin tulevaisuudella ja näkee sen Iranin vasallivaltiona:

Yhdysvallat joutuisi lähettämään alueella kymmeniä tuhansia lisää sotilaita, jos se haluaisi pitää tukikohtansa turvassa. Tämän jenkit tietävät. Iran ei luovu Irakista.

Al-Taeella on myös henkilökohtaista kosketusta Irakin tilanteeseen. Al-Muhadisin entinen alainen Haydar Qassem asuu Suomessa ja on al-Taeen ystävä.

Iranin taustalta taas löytyy Kiina, joka odottaa malttamattomana pääsyä Irakiin. Yhdysvallat taas on nykyisin öljyn osalta omavarinen eikä se tarvitse Irakia mihinkään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joku muu suurvalta ottaa tyhjän tilan haltuunsa, koska Yhdysvalloilta tuskin löytyy halua jättää suurta määrää sotilaita Irakiin. Soleimanin ja al-Muhandisin tappamisen tarkoituksena oli ehkäistä ennalta tulevia Iranin hyökkäyksiä amerikkalaisia vastaan. Tässä mielessä isku luultavasti onnistui.

tiistaina, joulukuuta 10, 2019

Ulkoministeri ja kalifaatin maahantuonti


Vuonna 2014 uutisoitiin näyttävästi, että Suomesta on lähtenyt muslimien määrään nähden eniten jihadisteja taistelemaan Islamilaisen valtion eli ISIS:in riveissä. Tuolloin uutinen ei ehkä järkyttänyt mutta kertoi ainakin suomalaisten viranomaisten välinpitämättömyydestä islamilaisen ylivaltaideologian suhteen. Nyt vuoden 2019 loppupuolella naiivi typeryys yhdistyy pelottavalla tavalla ihmisoikeuksilla poseeraamiseen, kun on selvinnyt, että Ulkoministeriöllä ja jopa lastensuojeluviranomaisilla on tarkat suunnitelmat tuoda takaisin Islamilaiseen valtioon muuttaneita Suomen kansalaisia eli ”ISIS-vaimoja” ja heidän lapsiaan.

Tämä massiivinen operaatio olisi jäänyt huomiotta, jos Iltasanomien Timo Haapala ei olisi paljastanut, että ulkoministeri Pekka Haaavisto on salaa junaillut hanketta tuoda Islamilaisen valtion alueelle muuttaneita al-Holin leirillä majailevia Suomen kansalaisia tänne ja samalla painostanut Ulkoministeriön virkamiestä toimimaan lain vastaisesti. Haavisto itse kiisti tämän.

Vasemmistohallitus edistää ihmisoikeusfundamentalismia

Nykyisen yhä vasemmistolaisemmaksi muuttuvan hallituksen aikana moinen aktiivisuus tuskin yllättää ketään. Sen sijaan merkittävää on salamyhkäisyys asian ympärillä. On selvää, että Haavisto on ainakin jollain tasolla ymmärtänyt olevansa kyseenalaisella asialla. Monet Länsi-Euroopan maat ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan omia kansalaisiaan turvallisuussyihin vedoten.

Syynä on ainakin se, että  Islamilaisen valtion alueella oleskelleita vastaan on hyvin vaikea löytää todisteita rikoksista, vaikka he kannattaisivat Islamilaisen valtion murhanhimoista ideologiaa ja olisivat kasvattaneet lapsensakin siihen. Käytännössä ”ISIS-vaimot” ja -taistelijat pitäisi päästää yhteiskuntaan, hankkia heille asunto ja saattaa heidät sosiaalivaltion etuisuuksien piiriin. On vaikea löytää vanhempaa, joka haluaisi ISIS-taistelijoiden lapsia oman lapsensa kanssa samaan kouluun, kun tiedossa on, että Islamilainen valtio on opettanut lapsille päiden katkaisua ja antanut näiden osallistua teloituksiin ja leikkiä sen jälkeen irtileikatuilla ihmisen päillä.

Haaviston tukena al-Holin asukkaiden maahantuonnissa on ollut ihmisoikeusprofessori ja SKP:n keskuskomitean entinen jäsen Martin Scheinin. Tämän käytös Twitterissä sen jälkeen, kun Haavistokohu alkoi, muistuttaa, miksi maalittamista halutaan rikoslakiin.

Scheininin kaltaisten äärivasemmistolaisten ihmisoikeusasiantuntijoiden mielestä ihmisoikeudet kuuluvat ensisijaisesti kaikkein kunniattomimille paskiaisille. Näiden ihmisoikeuksien edessä kaikki muut näkökohdat saavat väistyä. Scheininin kaltaisten väsymättömien ihmisoikeusfundamentalistien ansiosta terroristien karkottaminen on tullut käytännössä mahdottomaksi Länsi-Euroopassa.
Samalla unohdetaan autuaasti kaikkien Islamilaisen valtion tappamat ihmiset ml. jesidit, kurdit ja kristityt sekä heidän brutaali tapansa teloittaa ihmisiä leikkaamalla heidän päänsä irti ja asettaa irtopäät sen jälkeen julkisesti kaikkien nähtäville. Boko Haramin ohella Islamilainen valtio on ehkä kaikkein vastenmielisin ja brutaalein islamilaisen ylivaltaideologian ilmentymä.

Media piilottelee ISIS-vaimojen ja -taistelijoiden taustoja

Alaston totuus -blogia aikanaan pitänyt Pikkupoika on kerännyt Twitter-ketjuun (koko ketju ilman välejä) suomalaisiin ISIS-vaimoihin liittyvää aineistoa. Tietojen perusteella Suomesta Islamilaisen valtion alueelle lähteneisiin liittyy kaksi keskeistä paikkaa: imaami Abdul Mannanin johtama moskeija Oulussa sekä suomalaisten käännynnäismuslimien suosima Roihuvuoren moskeija.
Abdul Mannanin vävypoika Taz Rahman eli Abu Ismail al-Bengali taisteli Islamilaisen valtion riveissä ja menehtyi vuonna 2017. Bangladeshilainen Dhaka Tribune tietää myös kertoa, että Mannanin perhe kuuluu paikallisen Jamaat-e-Islami -puolueen innokkaisiin kannattajiin.

Myös vihervasemmistolainen Helsingin Sanomat on kirjoittanut Suomesta lähtöisin olevista ISIS-taistelijoista useita artikkeleita. Yhteistä näille on ollut se, että taistelijoiden ja heidän vaimojensa henkilöllisyyttä on yritetty peitellä. Lisäksi heidän sanomisiaan on siivottu todellisia kauniimmiksi.
ISIS-propagandassa esiintynyt pohjoissuomalainen ”Jonna” (HS:n keksimä nimi) kertoi, että Suomessa ei ole ”oikeita muslimeja” eikä suvaita ”oikeaa islamia” sekä kehotti ”oikeita muslimeja” tulemaan ISIS:iin.

HS ei myöskään kertonut, että ”Jonnan” aviomies ja hänen lapsensa isä oli ISIS-taistelija Abu Musa al-Bengali, jota Yle haastatteli nimellä Samir. Tämä taas oli aiemmin työskennellyt imaami Abdul Mannanin halal-kaupassa Oulussa.

Yksi HS:n haastattelemista naisista oli Espoossa asunut suomensomali ”Farah”, jonka aviomies ”Aziz” taisteli Islamilaisen valtion riveissä. Sama espoolaispariskunta oli aiemmin esiintynyt HS:n haastattelussa nimillä ”Aisha” ja ”Hussein”.

Otan vielä esiin yhden tapauksen ja loput voi lukea Pikkupojan Twitter-ketjusta. Portugalilainen Nero Saraiva kuului Portugalista Itä-Lontooseen muuttaneisiin ns. jalkapallofaneihin. Nero Saraiva oli yksi Islamilaisen valtion johtohahmoista ja kuuluisan ”Jihadi Johnin” oikea käsi. Saraivan vaimo on suomalainen ja pariskunnalla on kolme lasta. Lasten äitiä on suomalaismediassa haastateltu nimellä ”Heli” ja ”Minna”. (Twitter-ketju).

Kolmannessa Twitter-ketjussa voi tutustua kalifaatin lapsi Mikaeliin. Ylen artikkelissa Mikaelista piirretään sympaattinen kuva. Siinä myös kerrotaan, että Mikaelin äidin mies oli ISIS-taistelija kuten myös Mikaelin isoveli. Kurdit vangitsivat Mikaelin helmikuussa 2018 talosta, jossa hän yöpyi poikien ja miesten kanssa. On todennäköistä, että myös Mikael oli ISIS-taistelija.

Pitäiskö nämä ihmiset tuoda Suomeen?

Al-Holin ISIS-vaimojen ja -lasten maahantuonti on jo hyvässä vauhdissa. Ylen tietojen mukaan suomalaisviranomaiset ovat jo pyytäneet kurdeja toimittamaan leiriläisiä rajalle. Ylen haastatteleman lähteen heidät on tarkoitus kuljettaa erissä rajalle. Yle kertoo:

” Tähän päädyttiin Ylen tietojen mukaan siksi, ettei asiassa tarvitsisi tehdä poliittista päätöstä, vaan kotiutus voitaisiin tehdä pelkän viranomaispäätöksen ja konsulilainsäädännön nojalla.”

Näin pelastettiin Pekka Haaviston ura ulkoministerinä. Toteutetaan ISIS- naisten ja -lasten maahantuonti näennäisen laillisesti mutta sen henkeä rikkoen. Ulkoministeriön johtamaa suunnitelmaa leiriläisten maahantuonnista kutsutaan ”Korpi-projektiksi”.

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra ounasteli jo varhain, että al-Holin leiriläiset tuodaan Suomeen. Ylen artikkeli on kirjoitettu vain pari tuntia sitten ja sen perusteella Riikan esittämät kaikki neljä kohtaa toteutuvat juuri kuten hän 7.12. kertoi. Suomen hallitus haluaa isisläiset Suomeen, poliittista päätöstä ei tehdä, asiaa edistetään salassa ja isisläiset tulevat Suomeen pian.

Vastuun pakoilu on jo alkanut. Uunituore pääministeri Sanna Marin on jo ilmoittanut, että ei tiedä asiasta mitään, koska on ollut pääministerinä vasta kuusi tuntia. 

Uskon ja toivon, että al-Hol -jupakka pani lopullisen pisteen Pekka Haaviston presidentinhaaveille. Minulla on Isis-Pekalle vaalilausekin valmiina: Koko kalifaatin presidentti.