He eivät ole sankareita

Media tuottaa yleisölleen tosielämän sankareita, jotka nostetaan hetkeksi jalustalle esikuviksi. Valitettavasti median nostamat sankarit eivät todellisuudessa ole mitään pyhimyksiä vaan yleensä tavallisia ihmisiä, joiden käsitys omasta erinomaisuudesta tai oikeudesta rikkoa lakeja saattaa poiketa normaalista.

Ihmissalakuljettaja

Italian hallitus on omilla toiminnallaan onnistunut vähentämään siirtolaisten salakuljetusta Libyan rannikollta 80 prosenttia. Se on tehnyt sen sulkemalla satamat ihmissalakuljetusta mahdollistavien ns. hyväntekeväisyysjärjestöjen aluksilta. Tämä on kasvattanut sisäministeri Matteo Salvinin Lega-puolueen kannatusta ja hänen toimillaan voidaan sanoa olevan kansalaisten enemmistön tuki takanaan.

Luonnollisesti tavanomaiset epäillyt eli vasemmistolainen media ja “kansalaisjärjestöt” eivät tue Salvinin toimia vaan haluaisivat jatkaa meritaksitoimintaa entiseen malliin. Yksi tällaisista järjestöistä on saksalainen Sea Watch. Äskettäin sen omistama alus Sea Watch 3 pelasti Libyan rannikolta 53 siirtolaista. Aluksen kapteeni ja tämän kirjoituksen ensimmäinen sankari Carola Rackete yritti väkisin tuoda aluksensa Lampedusan satamaan. Italian hallitus ilmoitti, että se ei päästä alusta satamaan, mikäli muut Euroopan maat eivät ota siirtolaisia. Kesäkuun 28. päivä neljä maata, joiden joukossa oli Suomi, suostui ottamaan vastaan siirtolaisia.

Racketen Wikipedia-sivulta voi lukea, että 31-vuotias saksalainen edustaa tyypillistä äärivasemmistolaista aktivismia. Hän on mm. työskennellyt Greenpeacen aluksella. Makkaratukkainen hippityttö pääsi sankariteollaan saksalaislehti Der Spiegelin kansikuvaan, jossa häntä tituleerattiin ”Kapteeni Euroopaksi”.

Haastattelussaan Rackete esittää perusteluja toimilleen. Hänen mukaansa olot laivalla muodostuivat sietämättömiksi eikä laivan ensiapuun tarkoitettu varustus riittänyt hoitamaan matkustajia. Haastattelun perusteella Rackete tietää hyvin, että yksikään Euroopan maa tai edes Afrikassa sijaitseva Tunisia ei halua ottaa vastaan siirtolaisia. Tästä huolimatta Rackete jatkaa toimintaansa ja ihmettelee, miksi siirtolaisten taakanjako Euroopassa ei toimi.

Racketen onneksi maailmasta löytyy varakkaita ihmisiä, jotka ovat valmiita rahoittamaan hänen ihmissalakuljetustaan avokätisesti. Yksi tällaisista henkilöistä on unkarilaissyntyinen George Soros ja hänen Open Society -säätiönsä, joka tukee useita Afrikasta tapahtuvaan maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvia järjestöjä kuten Sea Watchia.

Carola Rackete voi siis sanoa vain olevansa töissä George Soroksen palveluksessa. Samalla hän voi unohtaa sen, että siirtolaisuuden aiheuttamat ongelmat eivät ole hänen ongelmiaan vaan jonkun muun. Hänen ei tarvitse välittää siitä, että alusten päivystys Libyan rannikolla lisää merelle yrittävien siirtolaisten määrää, lisää hukkumiskuolemia ja tuottaa tienestejä ihmissalakuljettajille, joiden kanssa Sea Watchin kaltaiset tekevät yhteistyötä. Aktivisti Carola Rackete voi nauttia hyvän ihmisen sädekehästään, mutta sellaista hän ei oikeasti ansaitse, koska hän ei ajattele tekojensa seurauksia loppuun asti.

Ilmastokultin lapsiprofeetta

Ilmastonmuutos on yksi median jatkuvasti ylläpitämistä tuomiopäivän skenaarioista, joka muistuttaa 1980-luvulla Suomessakin yleistä ydinsodan pelkoa. Ydinaseet olivat 80-luvulla aikansa supervaltojen käsissä mutta ilmastokultin mielestä juuri meidän pitää muuttaa elintapojamme tässä ja nyt, jotta maailma pelastuisi.

Tällä hetkellä koulua käyvä ja sieltä äskettäin valmistunut sukupolvi on kasvanut koko elämänsä alttiina ilmastonmuutokseen liittyville kauhuskenaarioille, joita esitellään koulukirjoissa, dokumenttielokuvissa ja yleensä valtamediassa. En syytä lapsia siitä, että heille muodostuu vaikutelma välittömästi tulossa olevasta tuomiopäivästä.

Ruotsalainen koulutyttö Greta Thunberg osoitti jo yhdeksänvuotiaana kiinnostusta ilmastoasioihin ja lopetti niiden takia lihansyönnin ja kaiken turhan ostamisen. Gretan vanhemmat ovat olleet innolla mukana hänen ilmastoinnostuksessaan ja äiti mm. luopui lentämisestä ja sitä myötä kansainvälisestä urastaan Gretan innoittamana. En tiedä, ovatko vanhemmat kertoneet Gretalle, että hänen uhrauksillaan ei ole ilmastoon minkäänlaista vaikutusta.

Greta aloitti koulussaan ilmastolakon ja ilmoitti jättäytyvänsä koulusta pois, kunnes Ruotsin valtiopäivävaalit olisi käyty. Tammikuussa Greta puhui Davosin talouskonferenssissa, toki tyhjälle salille, mutta mediaspektaakkeli oli silti valmis. Sen jälkeen valtamedia ei ole saanut tarpeekseen Gretasta, josta on tullut megajulkkis ja joka on kiertänyt ympäri maailmaa puhumassa ilmastosta.

Itse pidän lasten käyttämistä propagandassa vastenmielisenä ja siksi suhtaudun Greta Thunbergiin negatiivisesti. Tämä tosin ei välttämättä ole hänen syytään vaan niiden, jotka ovat häntä kannustaneet ja rohkaisseet. Aikuiselle Gretalla ei ole mitään sellaista sanottavaa, jota aikuinen ei olisi kuullut tai lukenut jo moneen kertaan. Greta on haluttu mediassa nostaa tulevien sukupolvien edustajaksi, jotta nykyaikuisia voitaisiin hänen avullaan syyllistää.

Toinen kysymys on se, kuinka tuomiopäivällä pelottelu vaikuttaa lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole elämänkokemusta ja jotka siksi suhtautuvat median harrastamaan manipulointiin ja pelotteluun liian vakavasti. Onko moraalisesti oikein rohkaista nuoria lapsettomuuteen, koska se on muka ilmaston kannalta oikein?

Onko moraalisesti oikein rohkaista poliitikkoja toimiin, joilla ei ole mitään mitattavissa olevaa vaikutusta ilmastoon mutta jotka silti johtavat työpaikkojen menetyksiin maihin, joissa ympäristönsuojelu on heikolla tolalla?

Muovin kierrätysinnossa on nähty, kuinka kierrätys on johtanut muovijätteen dumppaamiseen kehitysmaihin ja sieltä maailman valtameriin. Lyhytnäköiset hyveliputuksen motivoimat päätökset johtavat usein huonompaan tulokseen verrattuna siihen, että ei olisi tehty yhtään mitään.

Greta ei siis ole sankari mutta hän ei ole myöskään tarinan roisto. Hän vain kertoo ajasta, jossa elämme ja valitettavasti ei mitään erityisen hyvää. Ilmastonmuutoksesta muuten ollaan huolissaan vain Yhdysvaltojen ulkopuolisissa länsimaissa. Muualla se ei herätä vastaavia intohimoja.

 ”Rohkea nainen”

Suomessa ilmestyy sanomalehti, jonka urheilusivutkin on valjastettu vihervasemmistolaiselle poliittiselle aktivismille. Helsingin Sanomat kirjoitti urheilusivuillaan jutun Yhdysvaltojen naisten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Megan Rapinoesta otsikolla ”Aikamme supertähti”.

Tässä yhteydessä en puutu naisten jalkapalloon, jonka taso on noussut voimakkaasti viime vuosina ja joka nykyisin kerää myös merkittävästi enemmän katsojia kuin aiemmin. Rapinoe osoitti kentällä esimerkillistä johtajuutta. Yhdysvallat voitti lopulta maailmanmestaruuden, mikä oli tietysti odotettua, koska Yhdysvalloissa naisten jalkapalloilu on paljon merkittävämmässä asemassa kuin esimerkiksi Euroopan perinteisissä jalkapallomaissa, joissa vasta viime vuosina ollaan herätty siihen tosiasiaan, että myös naiset pelaavat jalkapalloa ja sen katsomisesta voi nauttia.

Helsingin Sanomille Rapinoe ei ole ”rohkea nainen” pelillisten ansioidensa takia, vaan siksi, että hänen poliittiset mielipiteensä edustavat samaa vihervasemmistolaista identiteettipolitikointia kuin toimittajien omat mielipiteet. Lisäksi hän muistaa haukkua Donald Trumpia, mikä voi Hesarin toimittajan mielestä olla rohkeaa.

Yhdysvaltojen joukkueesta tuli turnauksessa se joukkue, jonka kaikki muut toivoivat häviävän. Yksi syy oli 13-0 -voitto Thaimaasta, mikä taas kertoo suurista tasoeroista turnausjoukkueiden välillä. Kymmenen maaleista tuli toisella jaksolla, kun ottelu oli käytännössä ratkennut ja negatiivista huomiota herättivät amerikkalaispelaajien ylenpalttiset tuuletukset maalien jälkeen. Yhdysvaltojen joukkuetta syytettiin ylimielisyydestä etenkin, kun puolustaja Ali Krieger sanoi, että Yhdysvalloilla on kaksi turnauksen parasta joukkuetta eli maajoukkue ja sen reservit.

Brittilehdistön mukaan amerikkalaisten ylimielinen asenne sai isäntämaa Ranskan kotiyleisön kannattamaan Englantia puolivälierässä Yhdysvaltoja vastaan.

Itselleni avoimesti lesbon Rapinoen esiintymisessä ärsytti tapa, jolla hän käytti asemaansa julkkiksena politikointiin. Vaikka Hesarin toimittaja olisi eri mieltä, sanon, että vasemmistoliberaalien latteuksien viljely julkisuudessa ei ole erityisen rohkeaa ja lähinnä rasittavaa.

Maajoukkuepaikka on edustustehtävä ja voi perustellusti kysyä, millä tavalla kapteenin julkiset esiintymiset edistivät lajia kotimaassaan. Perinteisesti maajoukkuepelaajat laulavat Tähtilipun ja pitävät kättään sydämen kohdalla. Rapinoe ei laulanut eikä pitänyt kättään sydämen kohdalla. Hän totesi Yahoo sportsille:

”En luultavasti koskaan enää laula kansallislaulua.”

Rapinoe kutsui yhden naisen protestiaan haistatteluksi Trumpin hallinnolle:

”Minusta kyse on uhmasta ja siitä, että voin olla oma itseni, pitää maajoukkuepaitaa ja edustaa sitä. Koska olen niin lahjakas, kukaan ei voi sanoa minulle, että en saa olla täällä. Joten kyseessä on eräänlainen haistattelu mille tahansa epätasa-arvolle ja huonolle kohtelulle, joita Trumpin hallinnolla saattaa olla niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät näytä hänen kaltaisiltaan. Jumala auttakoon, jos me kaikki näyttäisimme hänen kaltaisilta. Se on pelottavaa, todella pelottavaa ja järkyttävää.”

Megan Rapinoe voi olla hyvä jalkapalloilija, mutta hänen poliittiset mielipiteensä eivät tee hänestä parempaa ihmistä. Pikemminkin hänen käytöksensä kertoo itsekeskeisyydestä, epäkypsyydestä ja jopa epäurheilijamaisuudesta. Rapinoe ei ole sankari vaan vahingoksi omalle lajilleen, josta hän ei todellisuudessa piittaa vaan lähinnä itsestään.

Al-Taee saapuu kaupunkiin

Edesmennyt taitelija Juice Leskinen lauloi vuonna 2002 julkaistussa kappaleessaan ”Kun Allah saapuu kaupunkiin seuraavaa:

”Kun Allah saapuu kaupunkiin,
hän ensin soluttautuu Vihreisiin,
ja pariin demariin.”

Tänään voidaan todeta, että Allah ei saapunut kaupunkiin vaan Hussein al-Taee. Hän ei soluttautunut Vihreisiin vaan demareihin. Hänen kannaltaan valitettavasti kaapissa kolisi liian monta luurankoa.

Hussein al-Taee on ehdokas, jota SDP:n kaltainen puolue tarvitsee. Perinteinen äänestäjäkunta joko katoaa muihin puolueisiin tai kuolee vähitellen pois. Siksi demarit tarvitsevat uutta verta, uusia ehdokkaita ja uusia äänestäjiä.

Omalla työllä itsensä elättävät miehet eivät enää äänestä SDP:tä entiseen malliin eikä uusia äänestäjiä tule riittävästi julkisella sektorilla työskentelevistä naisista. Tarvitaan kokonaan uusia äänestäjiä ja heitä varten tarvitaan Hussein al-Taeen kaltaisia ehdokkaita. Al-Taee oli myös esimerkki hyvin kotoutuneesta ja omilla ansioillaan menestyneestä maahanmuuttajasta, jota monikulttuuriprojektin kannattajat tarvitsevat.

Tarinan sankarit

Koska en itse ole tapauksessa osallisena, minun kuuluu kiittää niitä, jotka ovat tehneet varsinaisen työn. Anter Yasa julkaisi al-Taeen Facebook viesti Uusi Suomi -verkkolehden blogipalvelussa ja omilla kotisivuillaan. Ilman häntä koko skandaali olisi jäänyt tapahtumatta ja haudattu jonnekin. Uusi Suomi -verkkopalvelu poisti Yasan tilin julkaisun jälkeen eikä ole tähän päivään mennessä palauttanut julkaisuoikeuksia, vaikka Yasan julkaisemat Facebook-postaukset ovat osoittautuneet aidoiksi.

Ken Sikorski vihjaisi asiasta Jerusalem Post -sanomalehdelle, jonka ansiosta suomalaisen median oli pakko reagoida tapahtuneeseen. Jälkikäteen on selvinnyt, että STT tiesi al-Taeen Facebook-postauksista jo viime marraskuussa mutta on sen jälkeen istunut niiden päällä. Tämä taas herättää kysymyksen, jättikö STT tarkoituksella julkaisematta paljastukset, jotta ne eivät hyödyttäisi Perussuomalaisia, vai johtuiko julkaisemattomuus journalistisesta osaamattomuudesta ja kunnianhimon puutteesta. Kumpikaan ei kerro hyvää kyseisestä organisaatiosta.

Ken Sikorski laati myös analyysin Suomen ja Iranin suhteista amerikkalaisen ajatushautomo Gatestonen sivuille. Jutussa kerrotaan, miten Suomen valtio ylintä johtoa myöten on pyrkinyt hyötymään hyvistä suhteista Iranin teokraattiseen hallintoon. Teksti ei valitettavasti anna hyvää kuvaa Suomen poliittisen johdon toiminnasta.

Kuitenkin Suomen toiminta oli seurausta Yhdysvaltojen presidentti Obaman halusta saada aikaan ydinohjelmaa koskeva sopimus Iranin hallinnon kanssa. Suomi vain pyrki hyötymään tilanteesta, vaikka Suomen kansallisella edulla ei olekaan mitään tekemistä Iranin pappishallinnon etujen kanssa. Tässä yhteydessä on syytä kysyä, mikä vaikutus Hussein al-Taeella oli, kun Suomi määritteli Iranin politiikkaansa. Vaikka al-Taeen Facebook-postaukset ovat kiistatta alatyylisiltä, karkeita ja rasistisia, ne eivät ole ristiriidassa Teheranin pappishallinnon mielipiteiden kanssa.

Yhdysvalloissa Iranin politiikka muuttui ratkaisevasti, kun Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti. Kun Trump ensi töikseen sanoi irti Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen, Suomen Iran-politiikan pohja romahti yhdellä kertaa. Se taloudellinen etu, jota Suomen poliittinen johto yritti tavoitella, katosi kuin savuna ilmaan.

Kenen pitää hävetä?

Hussein al-Taeen tapaus ei ainoastaan häpäise miestä itseään. Miehen lausunnot ja hänen taustansa merkittävän Irakin shia-islamistisen suvun jäsenenä saattavat häpeään useita suomalaisia viranomaisia ja instituutioita. Ne herättävät kysymyksiä, joihin ei ole toistaiseksi saatu vastausta.

Miehestä itsestään sopii kysyä, toimiko al-Taee CMI:ssä Iranin hallinnon asiamiehenä. Jos näin oli, miten hän vaikutti Suomen Iranin politiikkaan ja kenen puheille hänellä oli pääsy. Suomen suhteet Iraniin ovat korostetun lämpimät, mikä ei ole perusteltua, kun ottaa huomioon Iranin roolin Lähi-idän konflikteissa.

Radiosta kuulin kerran, kuinka Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen osoitti Iranin shialaista imperialismia kohtaan sellaista ymmärrystä, jota ei olisi odottanut suomalaiselta poliitikolta. Ulkoministeri Timo Soini korostaa tässä Iranin uutistoimisto IRNA:n uutisessa Suomen ja Iranin välisiä hyviä suhteita parhaaseen neuvostotyyliin.

Al-Taeen työnantaja CMI oli teettänyt Supolla laajan turvallisuusselvityksen, jossa ei löydetty mitään merkittävää. Jussi Halla-ahoa Ylen uutislähetyksessä rotutohtoriksi kutsunut Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala totesi:

”Tähän mennessä edes julkisia somepäivityksiä ei ole hyödynnetty turvallisuusselvityksissä.”

Suomen valtio on Martti Ahtisaaren johtaman CMI:n suurin yksittäinen rahoittaja. Onko perusteltua jatkaa sellaisen instituutin rahoittamista, joka rekrytoi riveihinsä al-Taeen kaltaisia lojaliteetiltaan kyseenalaisia henkilöitä?

Mitä taas tulee al-Taeen puolueeseen eli demareihin, he ovat viimeisimmissä uutisissa tekeytyneet uhreiksi. Kun kirjoitukset tulivat esille, al-Taee väitti Facebook-kirjoituksista tehtyjä kuvakaappauksia väärennöksiksi.

SDP on aiemminkin epäonnistunut muslimitaustaisten ehdokkaiden rekrytoinnissa. Epäonnistuneisiin värväyksiin kuuluvat mm. ”lelusalakuljettaja” Rami Adham ja Oululainen imaami Abu Mannan. Tässä yhteydessä on hyvä palata Juice Leskisen laulun sanoihin.

Euroopassa kuihtuvat keskustavasemmiston puolueet värväävät maahanmuuttajaehdokkaita. Islamistit pyrkivät myös soluttautumaan näihin puolueisiin. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa Ympäristöpuolueen Mehmet Kaplan joutui eroamaan asuntoministerin paikalta, kun hänen liian läheiset suhteensa islamisteihin ja turkkilaiseen Harmaat sudet -järjestöön paljastuivat.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne yrittää parhaansa mukaan vetää hallitustunnusteluja, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Al-Taeen kohtalo on kuulemma ”eduskuntaryhmän asia”. Luultavaa on, että al-Taee erotetaan eduskuntaryhmästä mutta vasta sitten, kun hallitus on kasassa. Tämä on maan tapa.

Valtamedia istui uutisen päällä

Varsinainen rikollinen tapahtumien pimittämisessä kansalaisilta oli kuitenkin suomalainen valtamedia. Anter Yasa julkaisi kuvakaappaukset al-Taeen someviestinnästä Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko teki sen, mitä parhaiten osaa, ja deletoi Anter Yasan tilin. Vaikka Huusko myöhemmin oman verkkolehtensä sivuilla myönsi Anter Yasan merkityksen asian esilletuonnissa, Yasan tiliä Puheenvuoro-palveluun ei vieläkään ole palautettu. Huuskon käyttäytyminen tapauksen aikana on yksi vähiten yllättävistä asioista.

On myös käynyt ilmi, että STT istui al-Taee-skandaalin päällä viime marraskuusta asti. Itse pidän täysin mahdollisena, että valtamedia jätti tahallaan julkaisematta al-Taee -paljastuksista mitään ennen eduskuntavaaleja. Tämän yksi mahdollinen seuraus oli SDP:n päätyminen suurimmaksi puolueeksi.

Oikea journalisti olisi ahdistellut jutun kohdetta ja kärttänyt tältä vastauksen. Hän olisi kääntänyt kivet ja kannot selvittääkseen totuuden. Nyt al-Taeen uhkaus kunnianloukkaussyytteellä riitti hiljentämään valtamedian ns. journalistit. Vasta asian päätyminen israelilaisen Jerusalem Postin sivuille sai valtamedian julkaisemaan totuuden.

Valtamedian rooli tapahtumissa herättää kysymyksiä. Oliko jutun päällä istuminen vaalien manipulointia? SDP:n nahjusmainen puheenjohtaja Rinne onnistui melkein munaamaan vaalivoiton kalkkiviivoilla, vaikka al-Taee -skandaali ei ollut vielä räjähtänyt silmille. Jos tieto al-Taeen kirjoituksista olisi julkaistu ennen vaaleja, on täysin mahdollista, että SDP ei olisi suurin eduskuntapuolue.

Jos Suomessa olisi oikea media, Antti Rinteen asema hallitustunnustelijana olisi jo asetettu kyseenalaiseksi. Joissakin kommenteissa jopa vaadittaisiin uusia vaaleja. Mihin enää tarvitaan Venäjän trolleja, kun suomalainen valtamedia manipuloi vaaleja miten tahtoo ja jopa kerskailee sillä? Todellisuudessa äänestäjä ei voi tehdä hyvin perusteltua äänestyspäätöstä pelkästään suomalaisen valtamedian tietojen perusteella.

Suomalainen valtamedia näytti vielä kerran huonoimmat puolensa, kun Jerusalem Post oli jo julkaissut uutisensa. Iltalehti yritti vielä 28.4. käyttää kaivonmyrkyttämistekniikkaa ja mitätöidä israelilaisten käyttämät tietolähteet. Toimittaja Anni Huttusen kirjoittamassa artikkelissa pyrittiin lähinnä mustamaalaamaan Jerusalem Postille uutisvinkin lähettänyttä Ken Sikorskia ja jutun varsinaista lähdettä Anter Yasaa. Myös Sikorskin artikkelin julkaissut Gatestone-instituutti saa osansa. Huttunen liittää sen Venäjän trollitehtaisiin, mikä todella kertoo epätoivosta. Huttuselta jää huomaamatta se tosiasia, että Venäjä on Syyriassa Iranin liittolainen. Myös vihjailut Gatestone-ajatushautomon Venäjä-yhteyksistä ovat lähinnä asiattomia.

Lopuksi voi kysyä, olisivatko useat vaikutusvaltaiset tahot ja puolijulkkikset tukeneet Hussein al-Taeen vaalikampanjaa, jos he olisivat tienneet miehen Facebook-postauksista. Presidentti Tarja Halonen, DDR:n tunnustamiskomitean jäsen, oli näkyvästi esillä al-Taeen vaalijulisteissa.

En pidättele hengitystäni odotellessani Suomen valtamedian katumusharjoituksia al-Taee -skandaalin uutisoinnin tai lähinnä sen puutteen takia. Kannattaa lukea suomalaisten toimittajien twitter-feediä ja katsoa, mistä he ammentavat maailmankuvansa ainekset. Nähdyn perusteella mitään parannusta ei ole odotettavissa.

Valtamedialle muslimi ei koskaan ole syyllinen

Kun muslimit tappavat tai käyttäytyvät muuten huonosti, heille löytyy aina ymmärtäjiä länsimaisesta valtamediasta. Mille tahansa teolle löytyy aina syyllinen jostain muusta kuin tekijästä tai tekijöistä itsestään.

Kööpenhaminassa mellakointia

Tanskassa Rasmus Paludan -niminen asianajaja ja islam-kriitikko järjesti Kööpenhaminassa mielenilmauksen, jossa kaksi henkilöä heitteli toisilleen kirjaa, joka oli oletettavasti Koraani. Heittely ei ehtinyt jatkua pitkään, koska ympäröivästä väkijoukosta hyökkäsi useita miehiä Paludanin ja hänen ystäviensä kimppuun. Mielenosoitusta valvoneet poliisit taltuttivat hyökkääjät ja saattoivat Paludanin ystävineen pois paikalta, jonne enimmäkseen muslimitaustaiset vastamielenosoittajat jäivät yksin huutelemaan.

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio julkaisi tapahtumasta artikkelin, jonka otsikko muuttui moneen kertaan. Alkuperäisessä otsikossa ”maahanmuuton vastustajat provosoivat mellakan”. Myöhemmin otsikkoa korjattiin neutraalimpaan muotoon.

PT-Median artikkelissa todettiin tapahtumien jatkosta seuraavaa:

” Tilanne olisi nyt ollut ohi. Mutta mölisevä miesjoukko ei halunnut sitä.”

”Se mikä on oleellista on se, että tämän jälkeen miesjoukko jatkoi toistensa provosointia ja värväsi mellakkajoukkoon nuorempia parikymppisiä miehiä. Alkuperäinen mellakkajoukko koostui aikuisista miehistä, jotka sen jälkeen värväsivät nuorukaiset mellakkaan. Ne mellakoitsijat, jotka ovat koko yön riekkuneet kadulla eivät edes tiedä miksi mellakoivat. He eivät ole tietoisia siitä, että heidät on agitoitu omiensa puolelta mellakkaan.”

”Nyt siis sopii kysyä, että kuka siis on mellakan agitaattori? Kaikki tietävät, että uustanskalaiset olivat mellakan takana, mutta mellakan alkusyytä yritetään nyt naapurimaiden medioissa sysätä tanskalaisten syyksi.”

Kun muslimit mellakoivat ja hajottavat paikkoja, se on aina jonkun muun syy vasemmistoliberaalin valtamedian mielestä. Aivan samalla tavalla tanskalaisia syytettiin vuoden 2005 Muhammad-pilakuvakriisin provosoinnista, vaikka tanskalaiset muslimijohtajat olivat aktiivisesti lietsoneet suuttumusta Lähi-idässä mm. lisäämällä alkuperäisten, varsin viattomien kuvien sekaan roisimpaa materiaalia.

Rasmus Paludan toki pyrkii provosoinnillaan osoittamaan, että Euroopan muslimigetoissa asustaa varsin helposti suuttuvaa porukkaa, vaikka provosointi itsessään ei ollut erityisen omaperäinen.

Länsimainen yhteiskunta taas suhtautuu kielteisesti Paludanin kaltaisiin provokaattoreihin, vaikka nämä olisivat kuinka rauhanomaisia tahansa. Mellakoivat muslimit eivät ole läheskään samassa määrin vastuussa teoistaan.

Sri Lankan terrori-iskut

Jos Paludania voikin syyttää provokaattoriksi, Sri Lankalla pääsiäistä viettäviä kristittyjä tuskin voi. Tästä syystä luulisi, että iskuihin syyllistä tahoa etsittäisiin islamilaisten ääriliikkeiden joukosta. Ei pidä paikkaansa.

Talouselämä-lehdessä Intiassa brittimiehen kanssa asuva entinen Al-Jazeeran toimittaja Pia Heikkilä syyttää terrori-iskusta Etelä-Aasian kasvanutta muslimivastaisuutta:

” Muslimivastaisuus on noussut Etelä-Aasiassa viime vuosina. Alueen suurimassa maassa Intiassa nousi viisi vuotta sitten valtaan hindunationalistipuolue BJP, ja sen jälkeen muslimien institutionaalisesta syrjinnästä on tullut laajasti hyväksyttyä. Muslimivastaisuus on vahvistunut myös Kaakkois-Aasiassa.”

Kristittyihin kohdistunut islamilainen terrori-isku on toimittajan päässä kääntynyt pääosin buddhalaisista koostuvan paikallisväestön väitettyjen asenteiden syyksi. Mukaan on jostain tempaistu myös Myanmarin Rohingya-väestön kokema väitetty vaino, jota vasemmistolainen valtamedia on hehkuttanut viitsimättä kertoa ihmisille Myanmarin konfliktin historiallista taustaa ja eri ulottuvuuksia.

Heikkilän islam-apologia lienee peräisin hänen entisestä työpaikastaan. Muslimit eivät ole vastuussa mistään vaan aina joku muu on syyllinen. Alueen muslimivaltioita hän luonnehtii seuraavasti:

” Afganistan, Bangladesh ja Pakistan ovat puolestaan muslimivaltioita, jotka kärsivät epävakaudesta ja köyhyydestä.”

Tämän pitäisi kertoa, että lähes yksinomaan muslimien asuttamat valtiot eivät välttämättä ole vakaita. Sri Lankassa paikalliset muslimit haluavat alle 10 prosentin väestöosuudella omaa valtiota. Eikö tällainen muka lisää epävakautta maassa, joka kärsi kymmeniä vuosia buddhalaisten singaleesien ja hindulaisten tamilien välisestä konfliktista?

Heikkilän kaltaiset apologistit unohtavat myös iskun mittasuhteet eli noin 300 kuolonuhria, jotka tekevät terrori-iskusta yhden kaikkien aikojen tuhoisimmista. Eikö tällainen toiminta nimenomaan lietso konfliktia ja aiheuta epäluuloa muslimiväestöä kohtaan?

Helsingin Sanomissa toimittaja Ville Similä on tyytyväinen, koska ”terrori-iskuja ei ainakaan heti ole pyritty käyttämään vastakkainasetteluun”. Toisaalta Similä ei edes halua ymmärtää, että terrori-isku itsessään on melko äärimmäinen tapa ”lietsoa vastakkainasettelua”. Jostain syystä Similän kaltaiset eivät halua nähdä iskujen takana sitä samaa radikaalia islamia, joka muuallakin maailmassa inspiroi muslimeja terroritekoihin.

Ennemmin syitä halutaan etsiä alueen johtajista, jotka eivät suhtaudu riittävän ymmärtäväisesti muslimeihin:

” Naapurimaassa Intiassa pääministeri Narendra Modi sen sijaan ilmoitti nopeasti olevansa ainoa, joka voisi voittaa Intiaa uhkaavat terroristit, Vaha huomauttaa. Intiassa on meneillään parlamenttivaalit, joissa Modin hindunationalistinen puolue on vastakkainasettelulla Intian niin muslimeita kuin kristittyjä kohtaan.”

Similä on yhtä sokea kuin Talouselämän Heikkilä iskujen uhriprofiilin suhteen. Kristityt ovat toki pieni vähemmistö mutta nimenomaan pääsiäistä viettäneet kristityt olivat iskun kohteita eivätkä rannalla makoilevat turistit. Muslimit vainoavat kristittyjä eri puolilla maailmaa mutta länsimaiden vasemmistolaiset toimittajat katsovat systemaattista vainoa sormien läpi yrittäessään tehdä muslimeista uhreja satoja kristittyjä uhreja vaatineen islamilaisen terrori-iskun jälkeen. Kyse ei voi olla muusta kuin tahallisesta sokeudesta.

Sen sijaan, että länsimainen valtamedia kertoisi lukijoilleen islamilaisen terrorismin taustaideologiasta ja sen yhteydestä terrorismiin, saamme kuulla ja lukea muslimien uhripositiota korostavia tarinoita ja epämääräisiä syytöksiä vastakkainasettelusta, jota lietsovat muut kuin muslimit.

Esimerkiksi Suomeen on viime vuosina muuttanut tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia muslimeja vuosittain maailman väkivaltaisimmista ja huonoimmin toimivista yhteiskunnista. On helppo arvata, ketä valtamedia syyttää, kun muslimit sopeutuvat Suomeen yhtä huonosti kuin muihinkin länsimaisiin yhteiskuntiin ennen meitä ja muodostavat pysyvän jännitteitä aiheuttavan vähemmistön, jonka ongelmista syytetään kantaväestöä ja sen lietsomaa ”vastakkainasettelua”.

Vastakkainasettelu syntyy väistämättä silloin, kun vastakkain ovat sivistys ja väkivaltainen barbarismi, tai kun vapaaseen mielipiteenilmaisuun tottunut yhteiskunta tuo maahan uskonnollisia kiihkoilijoita vieraasta kulttuurista. Similän ja Heikkilän kieltämättä lahjakkaista suorituksista huolimatta en usko, että olemme vielä nähneet valtamedialta pohjanoteerausta islamilaisen terrorismin puolustelussa.