tiistaina, marraskuuta 13, 2018

Vääriä opetuksia historiasta


Äskettäin vietettiin ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotispäivää. Tämä sai monet tarttumaan näppäimistöön. Yksi tarttujista oli The Ulkopolitist -sivustolla kirjoittava Janne Soisalon-Soininen. Valitettavasti kirjoituksessa yritetään tarjota oikeutus Euroopan Unionin ylikansalliselle valtioprojektille vetämällä historian mutkia suoriksi ja unohtamalla valikoivasti tiettyjä asioita.

Toki ensimmäinen maailmansota oli merkittävä Euroopan Unionin kannalta. Sen jälkeen 1920-luvulla kaksi Kansainliiton korkeaa virkamiestä Jean Monnet ja Arthur Salter saivat ajatuksen Euroopan Yhdysvalloista. Tässä rakennelmassa ei olisi tilaa yksittäisen valtion veto-oikeudelle, joka heidän mielestään tuhosi Kansainliiton, tai kansalaisten vaaleissa ilmaisemalle tahdolle. Myöhemmin tämä ajatus realisoitui 1950-luvulla, kun Hiili- ja Teräsunioni perustettiin. Tämä järjestö ei enää ollut valtioiden välinen vaan päätökset tehtiin ylikansallisesti.

Nationalismi sodan syynä

Soisalon-Soininen vierittää syyn kaikesta pahasta nationalismin niskoille. Hän unohtaa mielellään, että ensimmäisen maailmansodan osapuolet olivat imperiumeja. Kansallisvaltioiden tilkkutäkki syntyi vasta sodan jälkeen, kun Keski-Eurooppa täyttyi imperiumeista itsenäistyneistä pikkuvaltioista. Soisalon-Soininen haikailee imperiumien perään siteeraamalla Hannah Arendtia:

” Ennen kansallisvaltioiden syntyä Eurooppa oli lukuisten eri kansallisuuksien tilkkutäkki, joiden rajoja määritti hallitsijoiden valta, ei kansallisuus tai kieli. Alueiden asukkaiden legitimiteetti ja identiteetti eivät siten perustuneet kansalaisuuteen, vaan säätyjen väliseen yhteisymmärrykseen.”

Ensimmäinen maailmansota oli toki hirveä ja brutaali. Teknologinen kehitys yhdistettynä vanhanaikaisiin sodankäyntitaktiikoihin tarkoitti, että yksittäisissä taisteluissa kuoli käsittämätön määrä sotilaita. Toisaalta Versaillesin rauhaa voidaan pitää epäonnistumisena. Saksa ei  varsinaisesti hävinnyt sotaa. Jopa antautuminen allekirjoitettiin vihollisen alueella Compiégnen metsässä 60 km Pariisista pohjoiseen sijainneessa rautatievaunussa.

Ennen antautumista, Saksan keisarikunta oli lakannut olemasta ja muuttunut tasavallaksi. Keisari ja aristokraatit olivat ajaneet Saksan sotaan, jonka seurauksena sotilaita kuoli massoittain ja kansalaisten elinolot heikkenivät. Tämä johti lopulta Saksan vallankumoukseen.

Historian ironiaa on se, että Saksa oli vain vähän aiemmin päästänyt bolshevikkijohtaja Vladimir Leninin matkustamaan Venäjälle. Tarkoituksena oli voimistaa sodanvastaista mielialaa Venäjällä. Vain muutama kuukausi Venäjälle saapumisen jälkeen Lenin johti Lokakuun vallankumousta, jossa bolshevikit kaappasivat vallan maltillisilta ja irrottivat Venäjän sodasta. Tätä tuskin olisi tapahtunut ilman Leniniä. Saksassa ei kuitenkaan käynyt samalla tavalla kuin Venäjällä, vaan vuoden 1919 spartakistikapina kukistettiin. Samanlaisia kommunistikapinoita nähtiin myös Slovakiassa ja Unkarissa.

Lisää virheitä

Amerikkalainen historioitsija Victor Davis Hanson luonnehti Yhdysvaltojen ensimmäisen maailmansodan aikaista presidentti Woodrow Wilsonia traagiseksi hahmoksi:

”Hän ei ymmärtänyt yhtä keskeistä tosiasiaa: Kun olet sota-ajan johtaja, kansallinen etu tulee panna etusijalle ja on varmistettava voitto, vihollisen tappio ja nöyryyttäminen, ennen kuin aletaan puhua rauhasta. Hän [Wilson] puhui ensin rauhasta ja vasta sitten voitosta eikä se toiminut.”

Yhdysvallat otti Wilsonin virheistä opikseen ja varmisti toisessa maailmansodassa, että sekä Saksa että Japani varmasti hävisivät ja tunsivat hävinneensä.

Yksi pahimmista virheistä oli Hansonin mukaan se, että rauhan turvaaminen annettiin globaalia hallintoa edustavalle Kansainliitolle, joka epäonnistui tehtävässään täysin. Kansainliitto ei tehnyt mitään Japanin kasvavan militarismin edessä, vaikka se oli vielä heikko hyökätessään Kiinaan 1932 ja 1933. Hanson on varoittanut kansallisen suvereniteetin luovuttamisesta YK:n kaltaisille kansainvälisille instituutioille. Hänen mukaansa rauha varmistetaan parhaiten, kun demokraattisesti valitut perustuslailliset maat aseistautuvat ja pitävät pahantahtoiset toimijat loitolla. Sotien häviäjät taas ovat ulkoistaneet turvallisuutensa Kansainliiton tai YK:n kaltaisille järjestöille.

EU turvan takeena?

Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, yhtenä tärkeimmistä liittymisen syistä mainittiin turvallisuuspolitiikka. Suomi oli näin siirtynyt pois Venäjän vaikutuspiiristä läntiseen maailmaan. Näin luultiin ja luullaan edelleenkin. Kommunismin ikeen alla eläneet Itä-Euroopan maat valitsivat toisin. Ne liittyivät ensin Naton jäseniksi ja myöhemmin Euroopan Unioniin.

Kun Ranskan epäsuosittu presidentti Emmanuel Macron päästelee suustaan sammakoita, joissa nationalismi on maanpetturuutta ja Euroopan Unioni perustaa kohta oman armeijan, joka tarvittaessa taistelee jopa Yhdysvaltoja vastaan, moni Suomessa saattoi ajatella, että vihdoinkin EU tarjoaa meille turvaa.

Lausuntoa kuunnellessa kannattaa muistaa, että Ranska ei tänä päivänä kykene täyttämään Nato-velvoitteitaan puolustusbudjetin suhteen. Se, että tällaisen maan presidentti tölväisee tarkoituksella Yhdysvaltoja, jolle Ranska on kiitollisuudenvelassa, kertoo typeryydestä ja moukkamaisuudesta.

Muiden kansainvälisten järjestöjen tavoin Euroopan Unioni on epäonnistunut keskeisissä tehtävissään. Niin eurokriisi kuin vuoden 2015 siirtolaiskriisi kertovat tästä. Jos ihmiset tällaisessa tilanteessa turvautuvat kansallisvaltioihinsa, se ei kerro pimeän nationalismin noususta vaan turvautumisesta sellaiseen, joka toimii.

EU ei ole kansallisvaltio ja tuskin kukaan uhraisi henkeään sen puolesta. Sen sijaan se on keskeneräinen supervaltioprojekti ja ”hyväntahtoinen imperiumi”. Reilu kymmenen vuotta sitten silloinen EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso luonnehti Euroopan Unionia ei-imperialistiseksi imperiumiksi. Tuolloin yritettiin runnoa läpi Lissabonin sopimusta.

Nykypäivänä nationalismin demonisointi ja kansallisvaltioiden mitätöinti on muodikasta niiden keskuudessa, jotka ajavat Euroopan imperiumia tai ennemminkin Eurostoliittoa. Ylikansallisen teknokratian kannattaminen naamioidaan korulauseiden, kuten ”liberaali demokratia”, taakse. Kun kansallisvaltioita ei enää ole, meillä on imperiumi, jolla ei ole omia lihaksia ja joka elää Yhdysvaltojen sotilaallisen sateenvarjon alla osallistumatta täysimääräisesti kustannuksiin. Kannattaako sellaisen imperiumin varaan laskea oma kansallinen turvallisuutensa?

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2018

Valtamedia hybridisodassa kansaa vastaan


Jos luulit, että suomalainen media ei enää voi vajota alemmas, löytyy aina uusia ennätysten rikkojia. Tällä kertaa riman alittaa Joensuussa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen ja sen toimittaja Terhi Nevalainen, joka kysyy kenen intresseissä on aiheuttaa hajaannusta Suomessa.

Toimittaja Nevalainen oli kolumnin kirjoittamista ennen haastatellut Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelaista (artikkeli maksumuurin takana). Tämä taas nostaa ”mielipidevaikuttamisen” nykyajan tärkeimmäksi hybridiuhaksi. Kolumni siteeraa Saarelaista:

”… valemedioissa ja sosiaalisen median kanavissa jaetaan tarkoituksella valheellista tietoa, jonka tavoitteena on hämärtää kansalaisten ja päättäjien käsitystä todellisuudesta, lisätä turvattomuudentunnetta ja heikentää kansalaisten luottamusta viranomaisiin.”

Näin puhuu isopalkkainen EU-virkamies. Sekä Saarelainen että toimittaja Nevalainen eivät vahingossakaan kerro, että turvattomuuden tunteen lisääntymiselle ja viranomaisia kohtaan tunnetun luottamuksen vähenemiselle saattaa löytyä syitä tosielämän tapahtumista.

Valehtelijoiden klubi

Todelliset syyt luottamuksen rapautumiseen löytyvät johtavien virkamiesten ja poliitikkojen härskistä valehtelusta ja valtamedian valeuutisoinnista sekä pimittämisestä.

Esimerkkinä valehtelusta päin kansalaisten naamaa esitin viime kirjoituksessani sen, kuinka Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg väitti viranomaisten tietävän kaikkien Suomeen tulleiden taustan. Lisäksi Turun terrori-iskun jälkeen tämä utaretutkija esitti varmana mielipiteenään, että syrjäytyneet kantasuomalaiset muodostavat suurimman turvallisuusuhan. Nerg totesi:

” Se propagandan levitys, jota tällä hetkellä kohdistetaan syrjäytyneisiin suomalaisiin - ja myös turvapaikanhakijoihin - on pelottavan tehokasta.”

Valehtelijoiksi voidaan lukea myös erilaiset veronmaksajan ja George Sorosin rahoittamien ajatushautomoiden tutkijat, jotka väittivät, että turvapaikanhakijoiden joukossa ei ole ISIS-terroristeja. 22.3.2016 eli kolme viikkoa Nergin lausunnon jälkeen CMI-toimiston asiantuntija Hussein al-Taee väitti, että ISIS ei ole lähettänyt terroristeja Eurooppaan. Sekä Nergin että al-Taeen lausunnot osoittautuivat myöhemmin täydeksi palturiksi. Tässä yhteydessä ei edes tarvitse mainita legendaarista satua punahilkasta. (alkuperäinen juttu internetin arkistosta)

Lausuntojen valheellisuus voi olla joko tietämättömyyttä, ylimielisyyttä tai viestinnällistä nerokkuutta. Tavalliselle kansalaiselle ne kertovat, ettät viranomaiset ja tutkijat eivät ole tehtävien tasalla tai he valehtelevat edistääkseen jotakin muuta agendaa. Hyvä kooste valheista on esitetty Heikki Porkan jutussa.

Kansalaisten luottamusta olisi voinut yrittää palauttaa esimerkiksi antamalla potkut pahimmille valepukeille. Näin ei käynyt, vaan valehtelijat saivat pitää työnsä ja osa jopa palkittiin onnistuneesta viestinnästä.

Valtamedia syyllistyy samaan, josta se syyttää ”valemedioita”

Valtamediassa on yleistynyt vastenmielinen omakehu yhdistettynä vaihtoehtomedioiden demonisointiin. Myös Karjalaisen toimittajan haastattelema EU-virkamies tekee näin.

Valitettavasti on harhaluulo kuvitella, että JSN-mediaa seuraamalla saisi todenmukaisen kuvan maailman tapahtumista ja niiden taustoista. Joskus käy niin, että valtamedian valeuutisointi muodostaa perustan myös Ylen käyttämän asiantuntijan mielipiteelle esimerkiksi PVL:n kieltämisestä Chemnitzin tapahtumien perusteella. Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen totesi 28.8.2018:

” Tällainen järjestö omaa väkivaltapotentiaalia ja väkivalta voi eskaloitua, kuten tänään on Saksassa nähty.”

Todellisuudessa Chemnitzissä ei ollut ihmisiä hakkaavia ryhmiä, ei ajojahtia eikä juutalaisvainojen tunnelmaa toisin kuin suomalainen valtamedia yleisölleen valehteli.

Kun valeuutiset tulevat itseään luotettavana ja ”vastuullisena” pitävältä taholta, ne menevät helpommin läpi kuin ”valeuutismedian” tuotokset. Suomalaisen median tärkein tehtävä tänä päivänä tuntuu olevan seuraajiensa suojelu maailman tapahtumilta hinnalla millä hyvänsä. Valeuutisointi vahingoittaa kansalaisten luottamusta valtamediaan paljon enemmän, kuin mihin Putinin trolliarmeija ikinä pystyisi.

Chemnitzissä kaksi turvapaikanhakijaa puukotti saksalaisnuorukaisen kuoliaaksi. Tämä jäi suomalaisessa valtamediassa vaille huomiota, kun ”vastuullinen media” keskittyi sepittämään satuja ulkomaalaisia hakkaavista natseista.

Venäjän valtion tv nauraa Suomen sananvapaudelle

Kun omat jauhot eivät ole puhtaat, silloin syytetään muita. Kun kansalaisten luottamus viranomaisiin ja valtamediaan heikkenee, se on pahojen Venäjän trollien syytä. Tavallisen kansalaisen on syytä varoa valemedioita ja luottaa JSN-median ”vastuullliseen” tiedonvälitykseen.

Tällainen uutisointi muistuttaa meitä Neuvostoliitosta, jonka uutisoinnissa järjestelmän vastoinkäymiset selitettiin läntisten tiedustelupalvelujen juoneksi. Se auttaa myös ymmärtämään, että meidän järjestelmämme alkaa kansalaisvapauksien osalta hiljalleen muistuttaa reaalisosialismia.

Kun Venäjän valtiollinen Rossija 24 -kanava uutisoi Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin tuomiosta, ruudussa luki venäjäksi isoilla kirjaimilla ote Helsingin käräjäoikeuden tuomiolauselmasta:

” Artikkeleiden julkaiseminen ei ollut yleisen edun mukaista sananvapauden tai muun perustellun syyn vuoksi.”

Lause ei ollut lähetyksessä sen takia, että se osoittaa suomalaisen sananvapauden erinomaisen tilan. Sen tarkoituksena oli kertoa venäläiselle yleisölle, että Suomessakin sananvapautta rajoitetaan. Suomen viranomaiset ja valtamedia tarjosivat Venäjän valtiolliselle tv-kanavalle syötön lapaan ja lahjoittivat propaganda-aseen ilmaiseksi. Lisäksi Johan Bäckmanille tarjoutui taas tilaisuus esiintyä asiantuntijana Venäjän tv:ssä kertomassa, kuinka hänen ja Ilja Janitskinin tuomiot johtuivat siitä, että he vastustivat Natoa.

Vaikka viranomaiset ja valtamedia kuinka toitottaisivat sitä, että tuomiossa ei ollut kyse sananvapaudesta, kansalaiset ymmärtävät, että kyse oli sananvapautta rajoittavan lainsäädännön suhteellisen ankarasta soveltamisesta. Vapaassa maassa käräjäoikeus ei päätä, mikä on sananvapautta ja mikä ei. Pömpöösi lause kertoo perusteettomasta omahyväisyydestä.

Suomalainen myös ymmärtää, että Ylen toimittajalle määrätyt kymmeniin tuhansiin nousevat vahingonkorvaukset eivät ole missään oikeassa suhteessa esimerkiksi väkivaltarikosten tai pitkäaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön uhrien saamiin korvauksiin. Nämä eivät voi edes haaveilla moisista rahoista. 

Kysyä myös sopii, että kannattaako ihan oikeasti liioitella Venäjän hybridivaikuttamisen merkitystä. Kun sutta tarpeeksi kauan huudetaan turhan takia, kukaan ei usko, kun susi vihdoin ilmestyy paikalle. Venäjän valtio on repressiivinen ja rajoittaa kansalaisvapauksia. Jos joku Suomen sananvapauden rajoittamisen nähtyään alkaa pitää Venäjän tilannetta ihan kelvollisena, siitä ei pidä syyttää Kremlin trolleja vaan ihan jotakin muuta.

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2018

Ajan henki Suomessa vuonna 2018


Pitkän odottelun jälkeen MV-lehden entinen päätoimittaja Ilja Janitskin sai tuomionsa Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomio oli täsmälleen sellainen, jota itse osasin odottaa. Ilja sai ”Seppo Lehto -kohtelun” eli ehdotonta vankeutta vuoden ja 10 kuukautta.

Järjestelmä oli valjastanut kaikki resurssinsa suuren ”sananvapausrikollisen” jahtaamiseen ja lopulta onnistui. Sen jälkeen tuomio oli pelkkä muodollisuus, vaikka sitä viivyteltiinkin. Myös syytekirjelmä oli laadittu siten, että siihen oli listattu useita yksittäisinä rikoksina varsin vaatimattomia tekoja, jotta tuomittu saataisiin näyttämään mahdollisimman suurelta rikolliselta.

Todellisuudessa Janitskinin suurin rikos oli se, että hänen pyörittämästään sivustosta tuli liian suosittu ja liian tunnettu. Valtamedia teeskenteli pitkään, että mitään MV-lehteä ei ole olemassakaan, kunnes se alkoi nimittää sivustoa ”valemediaksi". Myös Iltalehden Janitskinin tuomiota käsittelevässä uutisessa tehdään niin.

MV-lehdellä on kuitenkin myös kiistattomia ansioita. Erityisesti vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä se kertoi asioita, joita valtamedia ja viranomaiset eivät syystä tai toisesta halunneet kertoa. Koska MV-lehti oli suosittu, nämä tiedot levisivät laajalle. Samaan aikaan suomalainen valtamedia jatkoi kiiltokuvajuttujen kirjoittamista tulijoista ja varoitteli kantasuomalaisten muodostamasta turvallisuusuhasta. Valtamedia itse on omalla journalismillaan luonut tilan MV-lehden kaltaiselle julkaisulle.

Elämme kuitenkin maailmassa, jossa monet asiat ovat väärin päin. Sen sijaan, että MV-lehteä olisi kehuttu piilotetun totuuden paljastamisesta, pahimmat valehtelijat saavat tunnustusta ja suitsutusta. 26.9. uutisoitiin, että Petteri Orpo ja Päivi Nerg saivat viestintätoimisto Tekiriltä palkinnon ansiokkaasta viestintätyöstä sisäministerinä ja sisäministeriön kansliapäällikkönä vuosina 2015 – 2016.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja, pitkän linjan toimittaja Harri Saukkomaa suitsutti kaksikkoa seuraavasti:

” Tilanteen kärjistyessä ministeri Orpo ja kansliapäällikkö Nerg vahvistivat omilla viesteillään sovittelun ilmapiiriä. He korostivat, että turvapaikanhakijoiden tilanne ratkaistaan yhteistyöllä ja keskustelulla, ei vihapuheella ja väkivallalla. On perusteltua uskoa, että ilman sisäministeriön määrätietoista operatiivista toimintaa sekä sinnikästä ja sovittelevaa viestintää yhteiskunnallinen asenneilmapiiri olisi ollut merkittävästi synkempi.”

Suora valehtelu kuuluu ilmeisesti ”sovittelevaan viestintään”. Kansliapäällikkö Nerg ”viestitti” A2:n turvallisuusillassa, että viranomaiset tietävät kaikkien tulijoiden taustat. Todellisuudessa suuri osa tulijoista tuli joko väärennetyillä papereilla tai heillä ei ollut papereita lainkaan. Lisäksi kriisin alkuvaiheessa rajan yli käveltiin täysin ilman kontrollia.

Viimeistään Turun terrori-iskun tutkinnassa kaikille selvisi, miten huonosti viranomaiset tiesivät tulijoiden todellisen taustan. Viestinnän sankarit Orpo ja Nerg eivät koskaan ole kunnolla perustelleet kansalaisille, miksi Ruotsin rajan yli kävelleitä ei käännytetty takaisin. Luonnollisesti suomalainen valtamedia ei koskaan yrittänyt saada Orpoa tai Nergiä tilille heidän toimistaan siirtolaiskriisin yhteydessä. Löysät puheet menivät läpi ilman kritiikin häivää.

Tiedän, että MV-lehti voi olla kokonaisuutena liian kova pala nieltäväksi monelle. Siinä oli puutteensa. Sivusto julkaisi paikkansa pitämättömiä uutisia. Myös veronmaksajan rahoittaman Ylen toimittaja Jessikka Aroa koskeva kirjoittelu meni ajoittain hyvän maun tuolle puolen. Vastaavasti Aro on saanut kollegoiltaan runsaasti sympatiaa. Viimeksi Deutsche Welle kirjoitti Aroa sympatiseeraavan artikkelin.

Seppo Lehto sai järjestelmän kimppuunsa siinä vaiheessa, kun hän astui väärille varpaille eli alkoi tehtailla törkyblogeja Tampereen käräjäoikeuden henkilökunnasta. Ilja Janitskinin kohtaloksi koitui luultavasti Ylen toimittaja Aro, jonka kunnian suojelemiseksi järjestelmä valjastettiin Janitskinin tuhoamiseen.

Olen lisäksi sitä mieltä, että Ilja Janitskin ei Suomessa voi saada reilua oikeudenkäyntiä. Sen verran voimakkaasti häntä ja hänen edustamaansa julkaisua on valtamediassa demonisoitu oikeudenkäynnissä asianomistajina toimivien mediayhtiöiden julkaisuissa.

Valtamedian vaino on journalismia

Kun Johan Bäckman lähettää toimittaja Jessikka Arolle Pronssisoturi-patsaan pienoismallin, kyse on vainoamisesta. Kun Ylen toimittaja Sara Rigatelli julkaisee köykäisiin lähteisiin perustuvia vihjailuja elokuvaohjaaja Aku Louhimiehestä, kyse on journalismista.

Heikki Porkka kävi aikanaan läpi Louhimiehen käytöksestä esitetyt väitteet ja osoitti useimmat niistä perusteettomiksi. Vaikka väitteet olisivat kuinka huonosti perusteltuja tahansa, se ei tarkoita, että väitteet julkaissut media perääntyisi ja pyytäisi anteeksi.

Sen sijaan se tarkoittaa, että virkavapaalla Yhdysvalloissa oleva Ylen toimittaja Sara Rigatelli jatkaa Louhimiehen vainoamista ja todennäköisesti pyrkii tärvelemään ohjaajan nykyisen pestin BBC:llä. Omien sanojensa mukaan journalisti Rigatelli lähti selvittämään uutisvinkkiä. Savon Sanomien mukaan Rigatelli totesi:

” Jos Suomen vuoden puhutuin ohjaaja saa töitä kansainvälisestä suurtuotannosta kohun jälkeen, se kiinnostaa Suomessa.”

Toimittajalle ei toki kuulu miettiä, mitä seurauksia hänen uutisoinnistaan on. Uutisoinnin tulee olla seuraamusten kannalta neutraalia. Toivottavasti tämä käytäntö otettaisiin käyttöön myös maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia koskevassa uutisoinnissa.

Valitettavasti kyse on nykymaailmassa enemmänkin selittelyyn käytettävästä korulauseesta kuin todellisesta ammattieettisestä periaatteesta. Toimittajat tykkäävät syyttää sosiaalisen median käyttäjiä ja inhoamiensa poliittisten puolueiden edustajia ”maalittamisesta”. Tässä tapauksessa Rigatelli harjoittaa ilmiselvää maalittamista. Häntä ei liikuta, jos hänen alkuperäinen uutisensa perustuu köykäiseen todistusaineistoon. Kyseessä on ”kohu”, jota täytyy jatkaa, vaikka kyseinen kohu ja toimittaja Rigatellin osuus siinä aiheuttaisivatkin vastenmielisyyttä suuressa osassa Rigatellin palkanmaksajia.

Vaikka toimittaja olisi kuinka vastenmielinen tahansa, hän voi aina luottaa esimiestensä ja kollegoidensa tukeen. Näin on Rigatellinkin tapauksessa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Jouko Jokinen toteaa:

” Tämä on aivan normaalia toimituksellista työtä.”

Minua loukkaa, että joudun osallistumaan tällaisen toiminnan kustannuksiin. Haluaisin, että Jouko Jokinen ja Sara Rigatelli jatkaisivat toimituksellista työtään jonkun muun kuin veronmaksajan kustannuksella.

En sano, että Sara Rigatelli on syyllistynyt samaan asiaan kuin Johan Bäckman. Sanon vain, että median edustajien harjoittama henkilöön kohdistuva vaino on monesti paljon vakavampi asia kuin sosiaalisessa mediassa harjoitettu vaino, josta valtamedian edustajat jaksavat aina muistuttaa.

Mieslapsi

Keskusteluilmapiirin myrkyttymisestä syytetään usein tarkemmin määrittelemätöntä ”vihapuhetta”. Todellisuudessa postmoderni vasemmisto on tehnyt eniten ilmapiirin myrkyttämiseksi, koska se ei siedä kilpailijoita omalle ideologialleen eli ”arvopohjalle”. Toimittaja Rigatellin elokuvaohjaaja Aku Louhimieheen kohdistama vaino on vasemmiston ilkeyttä. Samaa ilkeyttä on myös eri mieltä olevien jatkuva nimittely rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi.

Aikuiseksi kasvaessaan ihminen oppii ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ajattele asioista samalla tavalla. Poliittiset mielipiteet voivat olla erilaisia, mutta silti ihmisten pitää pyrkiä elämään sopuisasti samassa yhteiskunnassa.

Tämä ei kuitenkaan sovi postmodernin vasemmiston manikealaiseen maailmankuvaan, jossa maailma on jaettu ihmisen viiteryhmän mukaan sortajiin ja sorrettuihin ja mielipiteiden mukaan hyviin ja pahoihin ihmisiin. Amerikkalaisista yliopistoista on levinnyt käsitys, jonka mukaan oikeamielisen ei tarvitse kuunnella eriäviä mielipiteitä lainkaan. Tätä varten tarvitaan ”turvatiloja” (safe space).
Eläinsuojeluyhdistys Animalian aktivisti Veikka Lahtinen kirjoitti Facebookiin:

Fasismi, misogynia ja rasismi eivät ole ”tavallisia” mielipiteitä, vaan ne uhkaavat muiden ryhmien mahdollisuuksia ilmaista itseään ja elää.”
”En henkilökohtaisesti koe messuille osallistuvana henkilönä oloani turvalliseksi, mikäli Kiuas-kustantamon osallistuminen sinne sallitaan.”

Veikka Lahtinen on mieslapsi, joka ruikuttaa. Tämä ei nykymaailmassa ole mitenkään tavatonta. Ruikutuksen tarkoitus on saada oma tahto läpi, ja keino on sama kuin kiukuttelevalla pikkulapsella.
Valitettavasti tavatonta ei ole sekään, että mieslapsen ruikutus otetaan vakavasti. Kirjamessut sulki Kiuas-kustantamon Helsingin kirjamessuilta. Kirjamessujen edustaja kertoi, että Kiuas-kustantamon osallistuminen on peruttu ”kirjamessujen arvojen vastaisena”.

Postmoderni vasemmisto puhuu mielellään ”arvoista”, vaikka ne tarkoittavat todellisuudessa ideologiaa. Sana ”arvot” vain kuulostaa paremmalta. Kulttuuripiireissä tunkkainen vasemmistolaisuus tukahduttaa kaiken muun. Menetelmänä käytetään ulossulkemista ja siitä on tässäkin tapauksessa kyse.

Ideologisen puhdasoppisuuden vaatimus ei kuulu vapaaseen yhteiskuntaan. Sen sijaan totalitarismissa on aina kyse ideologisen puhdasoppisuuden vaalimisesta ja sen kanssa ristiriidassa olevien asioiden ja myös henkilöiden tuhoamisesta. Kuluneen syksyn aikana Suomi on taas liukunut kohti totalitarismia ja mielipidekontrollia, josta tämänkin kirjoituksen esimerkit kertovat.

Toimittaja natsittelee

Ylen toimittaja ja ”faktantarkistaja” Johanna Vehkoo sai äskettäin syytteen kunnianloukkauksesta. Vehkoo oli asiasta tehdyn rikosilmoituksen perusteella kutsunut oululaista kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaa rasistiksi ja natsiksi tekemässään Facebook-kirjoituksessa.

Toimittaja Vehkoo on Julkisen sanan neuvoston jäsen ja Suomen Uutisten jutussa pohdiskellaan Vehkoon jääviyttä ja sitä, miten keskustelu käännetään itse tapahtuneesta loukkauksesta toimittajien kiusaamiseen. Journalistiliiton julkaisemassa kannanotossa annetaan ymmärtää, että nimenomaan Lokka olisi kiusannut Vehkoota. Lokka itse on kansalaisjournalisti ja kysyy ihmisiltä asioita osana omaa työtään.

Vehkoo on Vasemmistoliiton aktiivi ja hänen tapansa lyödä negatiivisia leimoja eri mieltä oleviin on tyypillistä vasemmistolaista käytöstä. Vastapuoli pyritään julkisessa keskustelussa alentamaan moraalisesti erilaisilla leimakirveillä. Samalla asettaudutaan itse moraalisesti korkeampaan asemaan.

On täysin oikein kysyä, onko rasisti-, fasisti-, natsi-, misogynisti- ja mikälieistikorttien heiluttelu asiallista keskustelua vai pelkkää kanssaihmisen halventamista. Miksi Junes Lokan kunnia ei olisi yhtä arvokas kuin Johanna Vehkoon tai Jessikka Aron?

Minusta Vehkoo saa olla vasemmistolainen ja ilmaista mielipiteitään vapaasti. Vehkoo työskentelee veronmaksajan rahoittamassa mediayhtiössä enkä haluaisi osallistua kustannusten maksamiseen.

Kirjoituksen lopuksi siteeraan Iltasanomien uutista, jossa kommentoidaan Venäjän valtiollisen median juttua Janitskinin ja Bäckmanin oikeudenkäynnistä:

” Bäckmania ja Janitskinia puolustaville Venäjän median jutuille on yhteistä se, että niissä viitataan hyvin epämääräisesti tuomioihin eikä niiden perusteluita avata. Näin lukijalle pystytään luomaan mielikuvaa tekaistuista syytteistä ja poliittisin perustein annetuista tuomioista. Tällainen selitystapa uponnee osaan venäläistä yleisöä: Venäjällä kansa epäilee jo valmiiksi omaa oikeuslaitostaan, joten tehokkaan propagandan avulla tämä ”epäilypotentiaali” voidaan siirtää koskemaan myös läntisten demokratioiden oikeuslaitoksia.”

Sananvapausrikoksiin liittyvä lainsäädäntö on tulkinnanvaraista ja mahdollistaa tarvittaessa lähes kenen tahansa tuomitsemisen. Vaikka Venäjän media viestii omalle yleisölleen, se osuu joskus oikeaankin. On perusteltua väittää, että suuri osa suomalaisista sananvapausrikoksiin liittyvistä tuomioista on annettu poliittisin perustein. Janitskinin vangitseminen, tuonti Suomeen ja oikeudenkäynti olivat valtavia mediaspektaakkeleita, joiden tarkoituksena on pelotella tavallisia ihmisiä.

Iltasanomat on Sanoma-konsernin lehti ja Sanoma oli asianomistajana Janitskinin oikeudenkäynnissä, mikä lehtijutussa aivan oikein mainitaan.


Lisäys: Janitskinin tuomio on herättänyt voitonriemua asianomistajakonsernin lehdissä. Totuuden penaali Antero Mukka kunnostautuu epäanalyyttisella jutullaan, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ymmärtämästä MV-lehden menestyksen syitä. Ne Mukka löytäisi katsomalla peiliin, mutta mediaihmisten kyky itsereflektioon on valitettavan rajallinen. Seuraavassa helmi:

"Nyt tuomionsa saanut toiminta näyttäytyy osana kansainvälistä valemedia- ja trollivyörytystä, jolla on suunnitelmallisesti kylvetty sekasortoa ja vihaa tavallisten kansalaisten keskuuteen. Tätä samaa on tapahtunut ympäri Eurooppaa ja tunnetuin seurauksin myös Yhdysvalloissa."

Uskoo ken tahtoo.

tiistaina, lokakuuta 09, 2018

Monimuotoisuus on islam


Luin joskus aikanaan Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Islamin monimuotoisuus. Siinä kuvattiin valtavirran sunnalaisuudesta irtautuneita islamin eri suuntauksia. Kirjasta saa hyvän käsityksen islamilaisuuden sisällä vaikuttavista erilaisista lahkoista, joita valtavirran sunnalaisuus jotenkuten sietää keskuudessaan.

Lännessä meille markkinoidaan monimuotoisuutta positiivisena asiana. Kyllähän se sitä onkin mutta riittävän pieninä annoksina. Yliannostus taas tarkoittaa islamin roolin ja näkyvyyden kasvua yhteiskunnassa. Tätä kasvua voi olla vaikea katsella ruusunpunaisten silmälasien läpi.

Yksittäistapaus 1

Syyskuun alussa Espoon käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan ”Palestiinan alueelta” kotoisin olevan nuorukaiseen 45 päiväsakkoon. Syyttäjä oli väittänyt, että 17-vuotias oli hakannut ja potkinut 13-14 -vuotiasta sisartaan, koska tämä ei suostunut pitämään yllä islamilaista päähuivia eli hijabia. Syyttäjän mukaan veli oli lyönyt ja potkinut siskoaan pari kolme kertaa viikossa ainakin puolen vuoden ajan vuonna 2016.

Lopulta tyttö ei uskaltanut enää asua kotonaan vaan muutti muualle. Väkivalta päättyi vasta ulkopuolisten puututtua siihen. Oikeus löysi lopulta näyttöä vain yhdestä pahoinpitelystä, mikä selittää lievän tuomion.

Helsingin Sanomien Nyt-liite esitteli huhtikuussa 2017 18-vuotiaan uiguuritytön Pazilaiti Simayijiangin, joka piti loukkaavana sitä, että musliminaisten huivinkäytöstä puhutaan heiltä kysymättä. Todettakoon, että Pazilaiti on Feministisen puolueen toinen varapuheenjohtaja.

Yksittäistapaus 2

24.9. nurmijärveläisessä pitseriassa tapahtui tapon yritys. Ravintolan miespuolinen työntekijä (s. 1984) puukotti vuonna 1998 syntynyttä ravintolassa työskentelevää naista kaulaan. Tekoa ennen osapuolten välillä oli ollut riitaa, joka oli liittynyt miehen työhön. Puukotettu nainen joutui tehohoitoon, mutta hän selviytyy tapauksesta.

Elokuussa 2018 Helsingin Sanomat haastatteli Pääkaupunkiseudulla asuvaa kurdinaista Beriwan Mahmoodia. Hänen mukaansa kunniaväkivalta kietoutuu kulttuuriin, eikä sille pidä antaa sijaa Suomessa. Mahmood toteaa:

”Suvaitsevaisuus on mennyt liian pitkälle, sillä nyt kukaan ei uskalla kritisoida kulttuuria tai uskontoa.”

Mahmood on nähnyt useita naisia, joita oma mies on pahoinpidellyt henkisesti tai fyysisesti:

” Esimerkiksi Irakissa miehet käyvät fyysisesti vaimojensa kimppuun.”

Todettakoon, että pitseriassa puukottaja ja puukotettu olivat työtovereita. Mistään muunlaisesta suhteesta ei ole kerrottu.

Yksittäistapaus 3

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi 19.9. irakilaistaustaisen miehen epäiltynä Porin Itäpuistossa tehdystä keski-ikäisen naisen murhasta. Naisen ruumis oli löytynyt tämän hallitsemasta asunnosta 15. ja 16.9 välisenä viikonloppuna. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu kyseisestä kerrostaloasunnosta tulevasta savusta.

Porilaisnaisen surmasta epäilty Irakilaistaustainen mies oli tullut Suomeen vuonna 2015. Hän oli tiiviisti mukana Teljän seurakunnassa, johon hän liittyi noin vuoden maassaolon jälkeen. Hän myös sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen. Mies oli ja on edelleen ehdolla seurakuntavaaleissa.

Myöhemmin selvisi, että poliisi tutkii tapausta murhana teon erityisen raakuuden takia. Surmatun naisen pää oli yritetty irrottaa mestaustyylisesti katkaisemalla uhrin kaula. Poliisi tutkii edelleen mahdollisuutta siitä, että tekoon liittyisi muita henkilöitä.

Kirkko ja Kaupunki -lehti kirjoitti kristityiksi kääntyneistä turvapaikanhakijoista lokakuussa 2017. Jutussa pohdiskellaan myös, miten uskoa voidaan mitata. Jutussa haastatellaan ekumeniikan professori Risto Saarista, joka kertoo:

” Uskolla on vaikutusta elämässä, mutta siihen miten se näkyy, ei ole tarkkoja kriteerejä. Uskosta on Saarisen mukaan puhuttu myös tienä, mikä kertoo siitä, että usko kehittyy.”

”Kun Jeesus sanoo, että hedelmistään puu tunnetaan, on hyvä huomata, että siemenestä hedelmiin kuluu aikaa.”

Lehti siteeraa Saarista edelleen:

” Saarinen on hämmästynyt siitä, että Suomessa sadat ja Euroopassa jopa kymmenet tuhannet muslimit ovat kääntyneet kristityiksi. Hän pitää tätä kirkkohistoriallisena ilmiönä, sillä aiemmin tämä on ollut hyvin harvinaista. Jokin kristinuskossa vetää puoleensa ja herättää uskomaan uudella tavalla.”

Voit tuoda Muhammedin pois isiensä mailta mutta et saa Muhammadia hänestä pois tuosta vaan.

Yllä olevat tarinat ovat yksittäistapauksia. Ne eivät liity välttämättä yhtään mihinkään. Niiden perusteella voi päätellä, että kotouttaminen ja näennäinen sopeutuminen Suomeen eivät poista omassa kulttuurissa syvällä olevia käyttäytymismalleja.

Kun Suomeen tuodaan ihmisiä maista, joissa mies puolustaa kunniaansa tarvittaessa asetta käyttäen ja joissa miehen tehtävä on varmistaa, että nainen tottelee, on epärealistista odottaa, että nämä tavat, arvot ja asenteet poistuisivat, kun ihminen saapuu Suomeen järjestelmän kotoutettavaksi. Mitä enemmän Suomeen saapuu ihmisiä näistä maista, sitä arkipäiväisemmiksi yllä kuvatun kaltaiset yksittäistapaukset muuttuvat.