Palturimedia ja radikaali islam

Saksassa Pegida-järjestö on lanseerannut käsitteen ”palturimedia” (Lügenpresse), jolla tarkoitetaan saksalaista valtamediaa. Nimitys tulee tavasta, jolla valtamedia on vääristellyt Pegida-liikkeen tavoitteita julkisuudessa.

Nimitys sopii hyvin myös suomalaiselle valtamedialle. Viime maaliskuussa vuoden 2014 journalistiksi (tämä ei ole vitsi) valittu Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski tarjoaa hyvän esimerkin pääkirjoitussivulle päätyneellä trollauksellaan.

Saarikosken kirjoitus kuvaa hyvin vasemmistoliberaalin toimittajan pettymystä ja samanaikaisesti moraalista ylemmyyttä niitä kohtaan, jotka eivät ole vielä päässet yhtä korkealle moraaliselle tasolle kuin toimittaja itse. Vasemmistolaisen toimittajan ja tavallisen ihmisen käsitykset monikulttuurista ja sen siunauksellisuudesta poikkeavat toisistaan ratkaisevasti. Syynä tähän on luultavasti se, että monikulttuuri ei toimi käytännössä yhtä hyvin, kuin sanomalehdissä annetaan ymmärtää.

Journalistille taas monikulttuuri on uskonkappale ja moraalinen näytelmä, jossa sankari (=valkoihoinen liberaali) pelastaa muukalaisen tai altavastaajan vihamielisen konservatiivin ennakkoluuloilta. Siksi kai kenellekään ei ole juolahtanut mieleen, että ”uudet eurooppalaiset” toisivat mukanaan omat käsityksensä ja ennakkoluulonsa, vaikka heidän piti olla valkoihoiselle liberaalille vain väline näyttää omaa moraalista erinomaisuuttaan.

Valkoisen liberaalin manikealainen maailmankuva näyttäytyy, kun toimittaja kirjoittaa Pegida-liikkeestä. Siinä hyvät saksalaiset haluavat kaikille tulijoille avointa yhteiskuntaa, kun taas pahat saksalaiset esittelevät vain pelkojaan ja ennakkoluulojaan. Tällaiseen käsitykseen ei voi olla päätymättä, jos uskoo valtamedian tarinoita.

Pahuuden analyysissaan toimittaja Saarikoski päätyy seuraavaan johtopäätökseen:

”...länsimaissa monet islamin vastustajat vannovat ajattelussaan juuri kansallisuusaatteen nimiin. Todellisuudessa äärinationalistit ja islamistit ovat saman hirviön kaksi tyhmää päätä. Molempia vastassa ovat yksilönvapauden, suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden kannattajat.”

Ei ole väliä, mitä toimittaja tarkoittaa ”äärinationalisteilla”. Ääri-etuliitteen tarkoituksena ei ole kuvata mitään erityistä ryhmää vaan kertoa, että ne valkoiset, jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin Saska, ovat yhtä pahoja kuin islamistit, molemmat ovat itse asiassa ihan sama asia. Saskahan ei voi olla väärässä, koska hän kannattaa samoja asioita kuin muut hyvät ihmiset.

Eurooppalaisten maiden valtaeliitti, johon lasken poliitikot, valtamedian ja yliopistojen akateemikot, on arvomaailmaltaan universalistista. Kaikki maailman ihmiset ovat heidän mielestään samanarvoisia ja heillä pitää olla samat oikeudet. Kellään ihmisellä ei ole moraalista oikeutta jakaa ihmisiä sisä- ja ulkoryhmiin. Tämä oppi muistuttaa uskonnollista dogmaa ja sitä noudattavat ihmiset eivät yleensä harjoita mitään perinteistä uskontoa. Toisaalta vasemmistoliberaali oppi täydellisestä syrjimättömyydestä ei ole juurikaan levinnyt länsimaiden ulkopuolelle eli maihin, joista saapuu paljon maahanmuuttajia Eurooppaan.

Vasemmistoliberaali ja islam

Islam muodostaa vasemmistoliberaalille vaikean ongelman. Kyseinen virtahepo olohuoneessa täytyy jotenkin pystyä selittämään pois eikä tehtävää voi pitää helppona, koska islamin nimissä tapahtuvat verityöt eivät jää valtamedian hyvistä yrityksistä huolimatta yksittäistapauksiksi. Vaikka islamistien tekojen motiiveja pohdiskellaan ja niillä ei kuulemma ole mitään tekemistä islamin kanssa, selitykset alkavat ajan myötä kuulosta ontoilta ja valheellisilta. Uskon, että Saskan yritys selittää paha nationalismi ja islamismi pohjimmiltaan samaksi asiaksi, jää yritykseksi, toki ei viimeiseksi.

Tavallinen ihminen, joka on jonkin verran perehtynyt islamiin, ymmärtää, että Charlie Hebdo -lehden toimitukseen hyökänneet terroristiveljekset tappoivat, koska lehti oli pilkannut islamin profeettaa. Tämä 600-luvulla elänyt karavaanirosvo toimi itsekin samalla tavalla ja murhautti arvostelijoitaan. Muhammad on muslimeille esikuva ja heidän mielestään täydellinen ihminen.

Teko todisti myös, että sharia-laki ei ole pelkästään muslimien sisäinen asia vaan koskee myös ei-muslimeita. Islamilaisten maiden järjestö OIC on jo vuosia yrittänyt vaikuttaa länsimaihin, jotta islamin pyhinä pitämien asioiden arvostelu kiellettäisiin niiden lainsäädännössä.

Myös islamin historia pitää selittää uudelleen ja korostaa islamin tieteellisiä ja kulttuurillisia saavutuksia, jotka ovat paljon vaatimattomampia kuin länsimaisen kulttuurin vastaavat. Selitetään, että länsi on velkaa islamille ja mielellään korostetaan, kuinka julmia kristityt olivat muinaisina aikoiha. Tätä keinoa Saskakin käyttää kirjoituksessaan.

Islamin historia on kuitenkin myös valloitusten, kansojen alistamisen ja kansanmurhien historiaa, joka mielellään unohdetaan, kun jälkikolonialistisessa hengessä kuvataan muslimien tyytymättömyyden johtuvan ajallisesti lyhytkestoisesta länsimaisesta kolonialismista. Islamilainen imperialismi näkyy edelleen erityisesti muslimien keskuudessa yleisenä juutalaisvastaisuutena. Juutalaiset ovat ”kirjan kansaa” mutta elivät alistettuina toisen luokan kansalaisina Saska Saarikosken ”leppoisissa imperiumeissa”, kun taas Euroopassa he eivät ainakaan vielä elä islamin vallan alla. Islamin profeetta Muhammad kohtasi Medinassa juutalaisheimoja. Hän kukisti heidät, murhautti kokonaisen juutalaisheimon ja ajoi loput maanpakoon. Islamin juutalaisvastaisuus on siis muutakin kuin Israelin ja palestiinalaisten konflikti, ja Pariisissa juutalaiseen ruokakauppaan murhatut saivat tuntea tämän.

Avoimuus muslimimaahanmuuttajia kohtaan voi olla jalomielistä ja ylevää, mutta kehitys, jossa arvoiltaan universalistiseen yhteiskuntaan muuttaa paljon pelkästään oman sisäryhmänsä etua ajavia partikularisteja, ei voi päättyä samalla tavalla sankarin voittoon kuin vasemmistoliberaalin moraalisessa näytelmässä. Ennemminkin tuloksena on kreikkalainen tragedia, jonka kärsijöinä ovat tulevat sukupolvet.

Islamin tulevaisuus

Sanotaan, että poliitikot valehtelevat tai ainakin puhuvat muunneltua totuutta. Ranskan presidentti Francois Hollande ainakin valehteli, kun hän sanoi, että Pariisin viimeisimmällä terrori-iskulla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa.

Toisaalta, kun luin Douglas Murrayn vuodelta 2013 peräisin olevan kirjoituksen ”Are we losing the war for the soul of islam” (Olemmeko häviämässä taistelun islamin sielusta?), sain uuden näkökulman asiaan. Murray viittaa historioitsija Bernard Lewisiin, joka on sanonut, että on olemassa kolme islamia. Ensimmäinen on Koraanin, hadithien ja Muhammadin elämän islam. Toinen islam on näistä johdettu sharia-laki. Lisäksi on kolmas islam eli muslimit itse ja se, mitä he tekevät ja miten he elävät.

Kolme islamia

Kun tutustuu islamiin yksi ja kaksi, se herättää vääräuskoisessa ymmärrettävästi huolta. Koraani ja perimätieto sisältävät paljon väkivaltaa, sortoa ja tarinoita valloituksista. Näistä johdettu sharia-laki karmii monen nykyihmisen selkäpiitä. Islamit yksi ja kaksi muodostavat islamin perustan eli ne ovat islamin ”fundamentteja”. Muslimia, joka ottaa islamit yksi ja kaksi vakavasti, voi kutsua fundamentalistiksi.

Toisaalta Murray pitää islam numero kolmosta ainoana positiivisena asiana. Muslimit eivät islamin fundamenteista huolimatta ole läheskään niin väkivaltaisia ja vihamielisiä, kuin islamin fundamentit antaisivat aiheen olettaa. Juuri tähän ihmisryhmään, joka ei ota islamin fundamentteja sataprosenttisen tosissaan, viitataan useasti, kun sanotaan muslimien enemmistön olevan tavallisia rauhallisia ihmisiä.

Kun poliitikko sanoo, että islamilla ei ole mitään tekemistä terrori-iskun kanssa, hän puhuu todennäköisesti totta, jos tarkoitetaan islamia numero kolme. Toisaalta islam-kriitikot, jotka tuntevat islamit yksi ja kaksi, ajattelevat toisin. Itse en tiedä, tunteeko poliitikko lainkaan kahta ensimmäistä islamia vai teeskenteleekö vain, että ne kaksi ensimmäistä islamia eivät ole lainkaan sitä oikeaa islamia vaan pelkästään kolmas eli tavalliset rauhanomaiset muslimit, jotka ehkä viettävät muslimien juhlapyhiä, noudattavat tärkeimpiä rituaaleja eivätkä suostu luopumaan uskostaan.

Mikä sitten on ongelma?

Murray näkee, että koko islamin tulevaisuus ratkaisteen ykkös- ja kakkos-islamin sekä kolmos-islamin välisessä murtumakohdassa. Islam kolmoseen kuuluvat ihmiset ovat löytäneet teologisesti luvallisen tavan irtautua islamin fundamenttien vaikutuksesta eli käytännössä muuttuneet tapamuslimeiksi, jotka eivät juuri piittää kahden ensimmäisen islamin kaikista säännöistä.

Jos siis islam kolmonen irtautuu kahdesta ensimmäisestä, muslimien ongelmat länteen integroitumisessa on Murrayn mukaan ratkaistu. Juuret ovat kuitenkin syvällä eikä niitä voi helposti katkaista. Se mukava musliminaapuri ei päätä, mikä on uskonnon sisältö. Hänellä ei ole valtaa tehdä niin, vaan valta on jossain muualla.

Muslimin on vaikea päästä irti uskonnostaan. Yksi syy tähän on uskosta luopumisesta rangaistaan, jos ei kuolemalla niin vähintään yhteisöstä erottamisella. Vain harva muslimi luopuu julkisesti uskostaan, koska siitä joutuu maksamaan kalliin sosiaalisen hinnan. Tai kuten eräs suomalainen blogisti sanoo, umma (islamilainen yhteisö) on julkishyödyke ja uskosta luopuja pettää tämän yhteisön.

Islamia yksi ja kaksi edustava qatarilainen sheikki Yusuf al-Qaradawi teki egyptiläisen tv-kanavan haastattelussa harvinaisen tunnustuksen. Hän puolusti islamin uskosta luopumista koskevia lakeja, joiden mukaan uskosta luopuvan muslimin voi tappaa. Qaradawi sanoi:

”Jos he [muslimit] olisivat lakanneet rankaisemasta uskosta luopujia, islamia ei olisi tänä päivänä olemassa.”

Murray sanoo, että Qaradawi on tässä asiassa oikeassa. Mitä korkeammalle ihminen etenee islamin hierarkiassa, sitä enemmän kerettiläisyyttä hän näkee, minkä takia kaikkein äärimmäisimmät etenevät huipulle. Maltilliset ja fundamentalismin vastustajat pitävät yleensä vähän meteliä itsestään, mikä on sinänsä järkevää.

Murrayn mukaan maltilliset yleensä häviävät taistelun islamin sielusta. Näin on luultavasti siksi, että islamit yksi ja kaksi sisältävät enemmän ei-maltillista tulkintaa tukevaa aineistoa. Länsimaalaiset eivät luultavasti pysty vaikuttamaan tähän kamppailuun lainkaan. Vaikka maltilliset ja edistykselliset muslimit ansaitsevat tukemme, meidän on kuitenkin hyväksyttävä se mahdollisuus, että he häviävät.

Joskus ennen islamin sisäinen kamppailu olisi ollut pelkästään islamin sisäinen asia. Nykyisin, kun länsimaissa, erityisesti Euroopassa, asuu paljon muslimeja, asia kuuluu myös meille. Murray itse toivoi joskus, että länsi voisi pysytellä ulkona tästä kamppailusta. Vuonna 2013 hän ei kuitenkaan enää ollut niin optimistinen, vaan maltillisten tappio tarkoittaisi, että länsimaat menisivät samaan kuiluun yhdessä muslimien kanssa.

Taistelu islamin sielusta

Pariisin tapahtumat voidaan nähdä osana taistelua islamin sielusta. Siinä ykkös- ja kakkos-islamia edustavat terroristit halusivat kasvattaa islamin kunniaa tappamalla näkyvästi islamin pyhiä arvoja pilkanneen pilalehden toimittajat. He halusivat Koraanin käskyjen mukaisesti herättää pelkoa vääräuskoisten sydämissä. Voidaan myös spekuloida, että he myös yrittivät provosoida vihamielisyyttä islamia kohtaan, jotta islam numero kolmosen edustajat joutuisivat valitsemaan puolensa.

Tämä läntisessä mediassa vähälle huomiolle jäänyt uutinen kertoo, että käynnissä on todellakin taistelu islamin sielusta. Egyptin presidentti Abdel Fatah al-Sisi sanoi, että tarvitaan ”uskonnollinen vallankumous”. Hän puhui yhdelle islamin tärkeimmistä auktoriteeteista eli Kairon al-Azharin yliopiston oppineille ja sanoi:

”On käsittämätöntä, että kaikkein pyhimpinä pitämämme ajatusten takia koko umma (islamilainen yhteisö) aiheuttaa huolta, vaaraa ja tuhoa koko muulle maailmalle. Mahdotonta!”

Tässä al-Sisi viittasi islameihin yksi ja kaksi eikä hän ollut väärässä. Merkittävintä tässä on se, että lausuja on muslimi ja vieläpä islamilaisen maan presidentti. Hän jatkoi seuraavasti:

”Tämä ajattelu – en sano uskonto vaan ajattelu – tämä tekstien ja ajatusten kokoelma, jota olemme pyhittäneet vuosisatojen kuluessa niin pitkälle, että siitä poikkeaminen on melkein mahdotonta, aiheuttaa vihamielisyyttä koko maailmassa.”

Al-Sisi tunnustaa, että islamin oppi siten, kuin sitä tulkitaan, aiheuttaa vihamielisyyttä. Hän ei mainitse sanallakaan kolonialismia eikä väitä, että terrorismilla ei olisi mitään tekemistä islamin kanssa, kuten läntiset johtajat tekevät. Hän myös väitti, että islamilainen yhteisö on repeytymässä ja muslimien itsensä ansiosta. Toisin sanoen islamilainen terrorismi ei johdu kolonialismista, globaalista eriarvoisuudesta, loukkaavista pilakuvista tai mistään muusta vaan muslimien omista toimista.

Al-Sisi ei ole mikään enkeli vaan on teloituttanut useita Muslimiveljeskunnan jäseniä, ja Egyptissä tuomitaan edelleen ihmisiä vankeuteen, jos he luopuvat islamista. Hän otti kuitenkin suuren riskin tunnustaessaan tosiasiat. Al-Sisin puheet tarjoavat Muslimiveljeskunnalle mahdollisuuden syyttää presidenttiä uskosta luopumisesta eli vaaransi oman henkensä. Egyptissä presidenttejä on ennenkin murhattu, jos he ovat ylittäneet sen rajan, jota kiihkeimmät muslimit pitävät hyväksyttävänä.

Al-Sisin rehellinen puhe asettaa länsimaisten johtajien jopa pelkurimaiselta vaikuttavan varovaisuuden uuteen valoon. Vain kaikkein hölmöimmät uskovat, että islamistisella terrorilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Länsi ei tarvitse vihaa muslimeita tai islamia kohtaan vaan rehellisen, tosiasioihin perustuvan strategian, jolla islamin sisäisen konfliktin vaikutukset länsimaisiin yhteiskuntiin minimoidaan. Islamilla on ongelma ja se on aika tunnustaa.

Pilakuvista ja sananvapauden puolustajista

Ylen uutiset haastatteli Ville Rantaa, joka kertoi kokemuksistaan Tanskan Muhammad-pilakuvakriisin aikana. Ranta myönsi aikanaan pelänneensä. Koska Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyllä terrori-iskulla on selkeät yhteydet kahdeksan vuoden takaisiin tapahtumiin, keskityn tässä postauksessa itsekin niihin.

Tässä on koosta alkuperäisistä Muhammad-pilakuvista, jotka on nyt vihdoinkin julkaistu myös Yhdysvalloissa valtamedian nettisivuilla.

Suomessa Suomen Sisu -järjestö julkaisi pilakuvat nettisivuillaan. Poliisi käynnisti tapahtuneesta esitutkinnan, joka eteni syyteharkintaan asti. Syyteharkinta päättyi 1.6.2006 syyttämättäjättämispäätökseen.

Suomen ulkoministerinä toimi tuolloin Erkki Tuomioja, joka hoitaa tehtävää myös nykyisessä hallituksessa. Tuomiojan lausunnoista kooste:

2.2.2006
"Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet."

8.2.2006
"Mediassa tietynlainen itseymmärrys olisi paikallaan, mutta itsesensuuria en suosittele. Jyllands-Postenin menettely oli typerää"

Lisäksi 7. helmikuuta Tuomioja oli antanut Hufvudstadsbladetille haastattelun, jossa hän tuomitsi J.K. Paasikiven sanoja lainaten Jyllands Postenin toiminnan "ikkunoiden kivittämisenä".

5. joulukuuta 2007 Tuomioja tuli katumapäälle ja hänelle tuli huono omatunto siitä, mitä hän joutui pilakuvakriisin yhteydessä ulkoministerinä tekemään.

Julkisen sanan neuvoston silloinen puheenjohtaja Kalevi Kivistö (SKDL) antoi Suomenmaalle lausunnon, jonka mukaan Helsingin Sanomat rikkoisi journalistin ohjeita, jos se julkaisisi Muhammad-pilakuvat.

Ennen kuin Suomen Sisu julkaisi Muhammad-pilakuvat verkkosivuillaan, Ruotsidemokraatit olivat julkaisseet ne omalla sivustollaan. Sivusto suljettiin ja Suomen Sisun julkaisu oli protesti Ruotsin hallituksen perustuslainvastaista toimintaa kohtaan. Freivalds oli todennut, että oli pelottavaa, miten pieni määrä ruotsalaisia äärimmäisyyshenkilöitä asettaa ruotsalaiset vaaralle alttiiksi. Tuolloin Ruotsidemokraatteja kannatti vain noin pari prosenttia ruotsalaisista äänestäjistä. Freivalds joutui eroamaan tehtävistään tapahtuneen seurauksena.

Suomen pääministerinä vuonna 2006 toimi mies nimeltä Matti Vanhanen. Hän pyysi 14. helmikuuta 2006 anteeksi tapahtunutta itsensä ja Suomen hallituksen puolesta. Kyse oli siis Suomen Sisun julkaisemista Muhammad-pilakuvista. Digitodayn uutisesta on hyvä ottaa esille vielä seuraava poiminta:

"Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei kuitenkaan näe mitään väärää anteeksipyynnössä. Hänestä on otettava huomioon vakava nykytilanne, missä ihmisiä kuolee ja taloja poltetaan. Tällaisessa tilanteessa pientenkin ryhmien teot voivat saada uudet mittasuhteet kansainväliseen uutisointiin levitessään."

Päivä Vanhasen anteeksipyynnön jälkeen presidentti Tarja Halonen pahoitteli julkaisemista tavatessaan uskontokuntien johtajia.

19. helmikuuta 2006 oululainen kulttuurilehti Kaltio julkaisi verkkosivuillaan Ville Rannan piirtämän sarjakuvan, jossa profeetta Muhammad esiintyi naamioituneena. Sampo ja Tapiola ilmoittivat lopettavansa ilmoittelun lehdessä. Vähän tämän jälkeen päätoimittaja Jussi Vilkuna sai potkut kieltäydyttyään poistamasta sarjakuvaa verkkosivuiltaan (oli Suomessa tuolloin ryhdikkäitäkin ihmisiä). Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittaja kutsui 2.3.2006 Suomea maaksi, jossa on "...pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne".

Eilen televisiossa esiintynyt Jaakko Hämeen-Anttila antoi lausunnon, jota KRP käytti Suomen Sisua koskevassa esitutkinnassa:

"Olennaista on se yhteys, jossa profeetta Muhammad esitetään. Islamilaisessa kuvituksessa hänet esitetään aina kunnioittavassa sävyssä. En pitäisi profeetta Muhammedin kasvokuvaa muslimeita yleisesti loukkaavana, mikäli kuva julkaistaisiin kunnioittavassa tai edes asiallisessa yhteydessä. Profeetan kuvallinen esittäminen ja hänen kasvojensa kuvaaminen sinänsä harmittomassakin pilapiirroksessa on kuitenkin jo erittäin lähellä muslimien pyhäksi kokeman ilmiön loukkaamista. Näkemistäni kahdestatoista kuvasta osa on lisäksi avoimen loukkaavia. Kyse ei niissä ole yksinomaan harmittomasta pilasta vaan profeetta Muhammedin yhdistämisestä väkivaltaan, terrorismiin ja naisen alistamiseen. Tällainen kuvallisen esittämisen ja loukkaavan sisällön yhdistäminen on islamin uskonnon kannalta erittäin loukkaavaa. Muslimien pyhiksi kokemista, loukkaamattomista asioista Koraani ja profeetta Muhammad ovat varmasti keskeisimmät. Näin ollen kuvien levittämisellä minun tulkintani mukaan loukataan yhtä islamin uskonnon vahvimmin pyhäksi kokemaa ilmiötä, profeetta Muhammedin loukkaamattomuutta."

Jos kuulette lähipäivinä paatoksellista puhetta sananvapauden tärkeydestä, kannattaa muistaa, miten Suomen poliittinen eliitti ja valtamedia käyttäytyi vuonna 2006. Jos valtamedian edustaja tai vuonna 2006 mukana ollut poliitikko nyt hurskaasti puolustaa sananvapautta, voit kuulla tyhjien tynnyreiden onton kuminan.

Pilakuvakriisin jälkeen Suomessa on annettu tuomioita profeetta Muhammadin kunnian loukkaamisesta ainakin Seppo Lehdolle ja Jussi Halla-aholle.

Halla-aho muistelee Breivik-kohua ja vertaa poliitikkojen ja median käyttäytymistä eilisen terrori-iskun yhteydessä käytyyn keskusteluun täällä.

Loppuun vielä Charlie Hebdo -kuva:

Ville Rannan sarjakuva huipentuu kohtaukseen, jossa Vanhanen, Halonen ja Tuomioja ovat menossa polttamaan Tanskan lippua.

Tähän lopuksi vielä linkki Milko Aikion ajankohtaiseen kirjoitukseen. Ainakaan toistaiseksi ei sananvapauden aisankannattaja Markku Huuskon harvesteri ole siihen iskenyt.






 

Kuinka islam tuhoaa sananvapauden

Tänään kolme terroristia hyökkäsi Pariisissa Charlie Hebdo -lehden toimitukseen ja tappoi 12 ihmistä. Lehti on tullut tunnetuksi satiirisista pilakuvista, joissa ei kumarrella ketään, ei edes islamin perustaja Muhammadia.

Vuonna 2011 lehden toimitukseen tehtiin isku palopommilla. Toimitus on ollut säännöllisessä poliisivartioinnissa sen jälkeen mutta poliisivartiointia oli höllennetty äskettäin.

Toimitus on suurimman osan ajasta enimmäkseen tyhjillään mutta keskiviikkona lehden toimitus kokoontuu säännöllisesti palaveriin. Tekijät mitä ilmeisimmin tiesivät tämän ja ajoittivat iskun juuri oikeaan ajankohtaan.

Tapauksesta on julkistettu kännykällä otettuja videoita, joilta kuulee selvästi, kuinka tekijät huutavat Allahu akbar. Myös video haavoittuneen poliisin kylmäverisestä teloituksesta levisi internetissä. Profeetan pilkka oli näin kostettu.

Valtamedia

Valtamediassa näkyy paljon solidaarisuuden osoituksia. #JeSuisCharlie -hashtag kerää seuraajia Twitterissä. Valtamedian kohdalla solidaarisuuden osoitukset vaikuttavat kuitenkin ontoilta. Valtamedia itse on uutisoinnissaan ja kommentoinnissaan pyrkinyt selittämään islamilaisesta terrorismista islamin pois ja korvannut sen sanalla ”ekstremismi”.

Vaikka huuto Allahu akbar on kuultu selkeästi, tekijän motiiveja on selitelty mielenterveysongelmilla ja syrjäytymisella. Tällä kertaa tämä ei luultavasti onnistu, koska tekijöitä oli kolme ja toiminta vaikutti ammattimaiselta. Se ei liene yllätys, sillä he olivat vähän aikaa sitten palanneet Syyriasta, jossa he mahdollisesti olivat saaneet taistelukokemusta.

Ne, jotka muistavat Tanskan Muhammad-pilakuvakriisin vuodelta 2006, muistavat myös tavan, jolla maailman mediatalot osoittivat solidaarisuuttaan pilakuvat julkaisseelle Jyllands Posten -sanomalehdelle. Solidaarisuuden osoitukset jäivät vähäisiksi. Helsingin Sanomat mainosti vastuullisuuttaan, kun se kieltäytyi julkaisemasta pilakuvia. Yksikään suomalainen sanomalehti ei tähän päivään mennessä ole julkaissut pilakuvia. Toisaalta muuallakin läntisessä maailmassa rohkeus oli toimituksissa kortilla.

Brittiläinen kommentaattori Douglas Murray kirjoittaa blogissaan:

”...terroristi ja fundamentalistit ovat voitolla ja tällä hetkellä näyttää siltä, että he saavat lisää voittoja. Koska ennen tätäkin päivää Charlie Hebdo oli yksin. Vuoden 2005 Tanskan pilakuvakriisin aikana yksikään suuri sanoma- tai aikakauslehti ei julkaissut kuvia islamin perustajasta.”

Mediatalot kertoivat syyksi julkaisematta jättämiselle sen, että he eivät halunneet loukata tai että enimmäkseen viattomat kuvat olivat tarkoituksellisen provokatiivisia tai vastaavaa. Lisäksi Jyllands Posten oli konservatiivinen eli oikeistolainen lehti.

Murrayn mukaan sama tapahtuu nytkin ja samoja selityksiä kuullaan. Vasemmistolainen Charlie Hebdo jätetään yksin. Selityksistä huolimatta todellinen syy julkaisematta jättämiselle on pelko.

Valtamedian pelko näkyy uutisoinnissa. Tässä on esimerkki englantilaisen Telegraph-lehden kuvasta, jossa luetaan Charlie Hebdon Muhammad-numeroa. Kuvassa on kuitenkin jotakin outoa. Siinä ei näy Muhammadista piirrettyä pilakuvaa vaan se on pikselöity pois. Telegraph ei ole muita huonompi vaan kaikki suuret mediatalot toimivat samoin. Mikään ei voisi paremmin kertoa, että terroristit ovat juuri saavuttaneet voiton globaalin sharia-lain soveltamisessa. 

Douglas Murrayn mukaan mediatalojen olisi pitänyt julkaista Charlie Hebdon kuvat samanaikaisesti kaikkialla. Tällainen solidaarisuuden osoitus olisi sisältänyt viestin, että mediatalot haluavat tosissaan puolustaa sananvapautta eikä pelkästään puheissa.

Poliittiset johtajat

Lännen poliittisten johtajien uskottavuus ei ole yhtään mediayhtiöiden vastaavaa korkeammalla tasolla. Britannian pääministeri David Cameron on kerta toisensa jälkeen selitellyt, kuinka päiden katkaisulla ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä islamin kanssa. Mikään uskonto ei muka hyväksy moista.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ei ole pekkaa pahempi. Obama sanoi YK- puheessaan vuonna 2012, että tulevaisuus ei kuulu niille, jotka herjaavat islamin profeettaa. Vähän aiemmin Obaman hallinto passitti islamilaisessa maailmassa kohua herättäneen Innocence of Muslims -elokuvan tekijän vankilaan, kun tarvittiin syntipukki Yhdysvaltojen Libyan suurlähettilään kuolemaan.

Entä sitten Saksan liittokansleri Angela Merkel? Hän on moittinut Saksan kaduilla mieltään osoittavia Pegida-järjestön kannattajia ja käskenyt ihmisiä olemaan osallistumatta mielenosoituksiin. Liittokansleri kaatoi likasangon mielenosoittajien päälle yhdessä natsittelevan valtamedian kanssa, vaikka oli ilmiselvää, että mielenosoittajien ylivoimaisella valtaosalla ei ollut mitään tekemistä natsien kanssa.

Kun tällaiset johtajat puolustavat sananvapautta ja osoittavat solidaarisuutta kuolleille toimittajille, tyhjät tynnyrit kumisevat onttouttaan. Nämä ihmiset ovat todellisuudessa terroristien kanssa samalla puolella tavallista kansaa vastaan, kun he hyökkäävät Charlie Hebdon kaltaisia satiirisia lehtiä vastaan syyttäen niitä kiihotuksesta ja suvaitsemattomuudesta. Ja kyllä tämänkin tapauksen yhteydessä vielä nähdään kommentaattori, joka vierittää syyn terroriteosta uhrien itsensä niskoille. Mitäs kerjäsivät verta nenästään.

Mitä seuraavaksi?

En oikein usko, että Pariisin tapahtumat saavat aikaan laajaa #IllRidewithyou -tyyppistä Twitter-liikettä, vaikka yritystä tuskin puuttuu. Poliittisesti korrekti #JeSuisCharlie saa tällä kertaa kelvata, koska sen tunnuskuvassa ei loukata islamin profeettaa.

Luultavasti huoli vastareaktiosta viattomia muslimeja vastaan nostaa päätään jossain vaiheessa. Lisäksi ollaan huolissaan siitä, että ”äärioikeisto” hyötyy tapahtuneesta. Hyötyyhän se, mutta se taas ei ole äärioikeiston vika. Vallanpitäjät ovat luoneet Eurooppaan todellisuuden, jossa islam käy pyhää sotaansa eurooppalaisten kaupunkien kaduilla. Jos kansalainen on erehtynyt julkisesti vastustamaan tällaista kehitystä, hänet on leimattu natsiksi, rasistiksi, islamofobiksi ja muukalaisvihamieliseksi. Jos hän on ilmaissut asiansa epäasiallisesti, hänet on passitettu vankilaan islamin profeetan pilkkaamisesta kuten Seppo Lehto tai skottilaispariskunta, joka ripusti pekonia moskeijan ovenkahvaan ja sai vuoden vankeustuomion.

Tätä en olisi itse keksinyt

Kun ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen 1990-luvun alussa, Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari piirsi tämän pilakuvan. Turvapaikanhakija kertoo ilmiselvästi sepitetyn tarinan ja ulkomaalaisviraston virkailija myöntää kyynelehtien turvapaikan.

Pohjoismaalaisia pidetään naiiveina, mutta äskettäin Östersundissa tapahtunut turvapaikanhakijoiden farssiksi muuttunut protesti vastaanottopaikan oloja kohtaan ylitti jo ymmärryskyvyn rajat. Tällaista ei edes kyynisin turvapaikkapolitiikan arvostelija olisi voinut keksiä omasta päästään.

Tapahtumien kulku

Turvapaikanhakijoita haastatellut Ruotsin radion toimittaja kertoo tapahtumat pääpiirteittäin omassa Facebook-päivityksessään. Noin 30 Syyriasta saapunutta turvapaikanhakijaa matkusti noin 16 tuntia bussissa Malmösta Östersundin lähellä sijaitsevaan Grytaniin. Matkustajilla ei ollut omien sanojensa mukaan mitään käsitystä, mihin oltiin matkalla.

Perillä Grytanissa, joka on Östersundin lähellä sijaitseva vanha Ruotsin armeijan kasarmi, turvapaikanhakijat protestoivat ja kieltäytyivät siirtymästä vastaanottokeskukseen. Osa miehistä riisuutui alushoususilleen ja kiipesi lumikasan päälle muiden kuvatessa tapahtumia älypuhelimillaan.

Toimittaja Jens Ganman kertoo Facebook-päivityksessään, että Ruotsin turvapaikkapolitiikka on romahtamaisillaan:

”Ihmisiä kuljetetaan ympäri maata ja etsitään epätoivoisesti heille majoitustiloja mutta niitä ei ole. Maahanmuuttoviraston henkilökunta tekee kaikkensa mutta hekin ovat vain ihmisiä.”

Ganman tuntee myötätuntoa turvapaikanhakijoita kuljettaneen linja-auton kuljettajaa kohtaan:

”Juuri tällä bussimatkalla kuljettaja parka joutui samanaikaisesti ajamaan bussia pitkin liukkaita teitä Jämtlantiin ja toimimaan yhteyshenkilönä 30 yhä aggressiivisemmaksi käyvälle matkustajalle, jotka alkoivat ymmärtää, että Ruotsi ei ehkä olekaan sellainen onnen kultamaa, kuin heille oli uskoteltu.”

Perillä turvapaikanhakijat protestoivat:

”Tämä on helvetti. Me emme halua tätä. Me haluamme parempaa.”

Toimittajassa tämä herättää kaksi erilaista ajatusta:

”1) Tämä on toivotonta. Ihmisiä ei voi lähettää matkaan ilman tietoa määränpäästä paikkaan, josta he eivät tiedä mitään.”

”2) Menkää kotiin, jos tämä ei kelpaa! Jos Syyria on sellainen helvetti, ehkä teidän pitäisi olla tyytyväisiä, kun saatte tulla Grytaniin ja Jämtlantiin.”

Turvapaikanhakijat sanoivat, että Grytan on liian pohjoisessa ja kaupunkiin on liian pitkä matka. Protesti ei kuitenkaan jatkunut pitkään, koska Ruotsin maahanmuuttovirasto lupasi etsiä miehille paikan lähempänä kaupunkia sijaitsevasta vastaanottokeskuksesta.

Merit Wager, joka on paljon yhteydessä maahanmuuttoviraston työntekijöiden kanssa, kirjoittaa vastuuta välttelevistä poliitikoista. He tietävät todellisen tilanteen mutta kieltäytyvät tekemästä epämukavia päätöksiä, koska tämä suosii Ruotsidemokraatteja. He ovat mieluummin tekemättä mitään ja antavat asioiden ajautua kohti kaaosta, kuin toimivat valitsijoidensa edun mukaisesti.

Nähtäväksi jää, tekivätkö Grytanissa merkkivaatteissa poseeranneet ja laadukkaita älypuhelimiaan vilautelleet nuoret muslimimiehet röyhkeydellään Ruotsille palveluksen. Kaikki näkevät nyt, että turvapaikanhakijat eivät enää tyydy sepittämään tarinoita kurpitsavankkureista vaan avoimesti vaativat tarjoamaan heille paremmat olot, kuin mitä on tarjolla. Missä vaiheessa ruotsalaisten pinna katkeaa?

Valtapuolueet ovat eristäneet Ruotsidemokraatit poliittisesta päätöksenteosta. Heitä ei voi syyttää kaoottisesta tilanteesta eikä edes röyhkeitä turvapaikanhakijoita, jotka etsivät vain itselleen ja perheelleen parempaa elämää. Ruotsidemokraattien kansanedustaja Kent Ekeroth kommentoi turvapaikanhakijoiden käytöstä seuraavasti:

”Heidän käytöksensä kertoo koko kuvan Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta, maahanmuutosta ja naiivista PK-valtaeliitistä. Se kertoo mistä Ruotsiin kohdistuvassa maahanmuutossa on kyse eli Ruotsin petkuttamisesta ja taloudellisesta hyödyntämisestä ruotsalaisen veronmaksajan kustannuksella.”

”Kuva hyväuskoisesta ja naiivista Ruotsista on mennyt jo niin pitkälle, että he katsovat itsellään olevan moraalisen oikeuden asettaa meille vaatimuksia. Täysin käsittämätöntä.”

”Olen sanonut tätä jo pitkään: He eivät pakene Ruotsiin vaan matkustavat tänne. Valitettavasti se tapahtuu valtaeliitin naivilla myötävaikutuksella.”

Jos Ruotsin turvapaikkajärjestelmä jossain vaiheessa joutuu lyömään luukut kiinni, turvapaikanhakijat etsivät itselleen uusia kohteita. Sellainen voi löytyä vaikka Suomesta. Toivottavasti täällä ei tarjota niin huonoja majoitustiloja kuin Grytanissa.

Betlehemin joulu

Journalismi harvoin yllättää positiivisesti, etenkään Helsingin Sanomien journalismi. Jukka Huuskon jouluaiheinen artikkeli ei sekään yllätä mutta on oppikirjaesimerkki siitä, miten journalisti saa tarinaansa halutun näkökulman ilman, että hänen tarvitsee valehdella suoraan.

Artikkelissa on kyse kristittyjen asemasta nykypäivän Betlehemissä eli Jeesuksen syntymäkaupungissa. Kristittyjen määrä kaupungissa on vähentynyt ja he edustavat nykyisin vain 25 prosentin vähemmistöä.

Huuskon kirjoituksen alkupuolella esitellään Kairos Palestine -niminen asiakirja. Esittelijänä on Betlehemin evankelisluterilaisen kirkon pastori Mitri Raheb. Huusko ei kuitenkaan kerro, että kyseinen asiakirja määrittelee Israelin ”apartheid-valtioksi” ja vaatii Israelin taloudellista boikotointia. Kun Saksan entinen presidentti Roman Herzog päätti palkita Rahebin, Israelin Saksan suurlähetystö esitti asiasta vastalauseen.

Huuskon jutusta voi myös päätellä, että suomalainen veronmaksaja on osallistunut avokätisesti Rahebin toiminnan tukemiseen. Juttu pysyy tässä vaiheessa enimmäkseen asiallisena muutamaa lipsahdusta lukuun ottamatta. Kirjoittajalla on ollut ilmiselviä vaikeuksia peitellä vastenmielisyyttään kristinuskoa kohtaan:

”Nykytutkijat ovat epäilleet Jeesuksen syntytarinan paikkaansapitävyyttä. Kuitenkin jo 300-luvulta alkaen Betlehemissä on ollut Jeesuksen syntymäkirkko.”

Betlehemin suosio turistikohteena on vähentynyt. Huusko vertaa kaupunkia Ranskan Lourdesiin, joka vetää huomattavasti enemmän turisteja. Tämä vertailukin olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä, koska Lourdes ei paikkana ole kristityille samalla tavalla merkittävä, vaikka turistikohteena peseekin Betlehemin.

Tässä vaiheessa lukijaa johdatellaan syihin, miksi Bethlehem näivettyy. Huusko ei itse kerro syitä, vaan antaa Bethlehemin pormestarin, katolisen Vera Babunin kertoa:

”Babun latelee työpöydän takaa suoria sanoja: miehitys, muurit ja Betlehemiä ympäröivien siirtokuntien jatkuva laajeneminen uhkaavat tukehduttaa kristinuskon syntymäkehtoonsa, hän sanoo.”

Tämä on perinteistä palestiinalaisten propagandaa. Kaikki on juutalaisten syytä. Palestiinalaisten harjoittamaa terrorismia ei mainita.

Huusko antaa haastateltaviensa myös vastata kysymykseen, miksi kristityt katoavat Betlehemistä. Ensin tulee se väärä vastaus:

”Jotkut israelilaiset poliitikot ovat esittäneet, että joukkopaon syynä on muslimien kristittyihin kohdistama vaino.”

Eihän se noin voi olla. Antaa Rahebin ja Babunin kertoa:

”Tämä on törkeä valhe, sanovat Babun ja pastori Raheb.”

Raheb vielä jatkaa:

”Äärijuutalaiset ja kristityt sionistit käyttävät Palestiinan kristittyjä keppihevosena perustellessaan islamkammoaan.”

Kristittyjen poismuuton syyt liittyvät artikkelin mukaan ”miehityksen tuomaan turvattomuuteen, vapauden puutteeseen ja taloudelliseen toivottomuuteen”. Ja nämähän olivat juutalaisten syytä, eikö niin, tyhmä lukija?

Lopussa kerrotaan Kairos Palestine -julistuksen luovasta vastarinnasta, joka ei kuulemma ole muuttanut alueen poliittista todellisuutta. Jutussa eritellään syitä:

”Rahebin mukaan yksi syy epäonnistumiselle on se, että kansainvälinen yhteisö yhä jatkaa Israelin tukemista.”

Hänen mukaansa Suomen pitäisi seurata Ruotsia ja tunnustaa Palestiinan valtio. Raheb toivoo, että vaalien jälkeen näin tapahtuisi, vaikka se ei ruohonjuuritasolla vaikuttaisikaan mitään.

Avoimet kysymykset

Huuskon artikkelista paistaa selkeä puolueellisuus, yksipuolinen näkökulma ja riittämätön taustojen selittäminen. Viimeisin koskee niin haastateltavia kuin syitä kristittyjen poismuutolle Lähi-idästä. Myös kristittyjen historiallinen asema islamilaisessa yhteiskunnassa jätetään selittämättä.

Kristityt elivät islamilaisessa yhteiskunnissa toisen luokan kansalaisina ns. dhimmin asemassa. Kristittyjen oikeutta harjoittaa uskontoaan oli rajoitettu ja heidän oikeutensa olivat heikommat kuin muslimeilla. Vainoja esiintyi silloin tällöin ja esiintyy Palestiinalaisalueella vielä nykyäänkin, vaikka ei mitenkään poikkeuksellisen paljon verrattuna alueen arabimaihin. Kristittyjen suhteellinen määrä vähenee osin muslimien korkeamman syntyvyyden takia ja absoluuttinen määrä maastamuuton takia. Alueelliset konfliktit ja militantin islamin nousu valta-asemaan kiihdyttävät muuttoliikettä.

Kristittyjen kato Lähi-idästä ei ole mikään tuore ilmiö, joka johtuisi Israelin miehityksestä. Kristittyjen määrä Länsirannalla väheni jo ennen Kuuden päivän sotaa, jolloin alue oli Jordanian hallinnassa.

Osmanivaltakunnan romahdus ensimmäisen maailmansodan jälkeen toi länsimaiset siirtomaavallat Ranskan ja Britannian Lähi-itään. Heidän mukanaan tuli lähetyssaarnaajia, lääkäreitä ja koulutusta. Moni kristitty tarttui mahdollisuuteen ja muutti pois Lähi-idästä Amerikkaan ja Australiaan, joissa sai elää vapaasti pelkäämättä vainoa ja taloudelliset mahdollisuudet olivat Lähi-itää paremmat. Jos Jukka Huusko haluaisi tietää oikeat syyt kristittyjen lähdölle, hänen kannattaisi kysyä niitä poismuuttaneilta itseltään eikä palestiinalaisten propagandaa suoltavalta luterilaiselta pastorilta.

Olisi kannattanut myös todeta, että kristittyjen määrä vähenee kaikissa Lähi-idän maissa. Ainoa maa, jossa kristittyjen määrä kasvaa, on Israel. Maassa asuu 158 000 kristittyä, joista 80 prosenttia on arabeja. Naapurimaa Libanonissa kristityt muodostivat aiemmin enemmistön. Nykyisin 60 prosenttia Libanonissa syntyneistä kristityistä asuu ulkomailla.

Kristittyjen historiallinen asema islamilaisessa yhteiskunnassa selittää osaltaan myös sen, miksi niin moni palestiinalainen kristitty johtaja liputtaa palestiinalaisuuden puolesta jopa innokkaammin kuin alueen muslimit. Uskollisuuttaan osoittamalla he toivovat, että heidät seurakuntineen jätetään rauhaan. He selittävät syyn kristittyjen määrän vähenemiseen miehityksellä, kuten pastori Raheb. Kyseessä on vuosisataisen islamilaisen sorron synnyttämä tapa selviytyä vihamielisissä olosuhteissa.

Lopuksi sanon, että Helsingin Sanomat toimii moraalisesti alhaisella tavalla, kun lehti tekee juutalaisista syyllisiä kristittyjen vähenemiseen palestiinalaisalueilla. Kristittyjä vainotaan kaikkialla muslimienemmistöisillä alueilla Nigeriasta Pakistaniin. Siellä ei Israelin miehitystä voi käyttää tekosyynä. Tämä taas ei sovi vihervasemmistolaisen toimittajakunnan agendaan eli vainosta mieluiten vaietaan.

Islam, Saksa ja natsismin varjo

Ei pitäisi antaa islamin pilata joulunviettoa. Ei edes silloin, kun sosiaaliseen mediaan leviää tietoja, joiden mukaan Islamilainen valtio olisi katkaissut joulupukin pään. Tällä videolla tehty mestaus edustaa tosin pelkkää jäljittelyä.

Saksa ja islam

Joulun alla Saksassa on järjestetty mielenosoituksia islamisaatiota vastaan. Niistä vastaava järjestö kutsuu itseään nimellä ”Isänmaalliset eurooppalaiset islamisaatiota vastaan”. Parhaimmillaan Dresdenissä järjestö on onnistunut kokoamaan jopa 10 000 ihmistä mukaan marsseilleen. Luonnollisesti mukana on aina myös valtaeliitin kanssa samalla puolella olevia äärivasemmistolaisia vastamielenosoittajia.

Osallistujien suuren määrän lisäksi merkittävää on se, että tämä tapahtuu Saksassa, jossa kansalaiset on syntymästään asti rokotettu kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Siksi Saksa tarvitsee ”Eurooppaa” kansallismielisyyden korvikkeeksi.

Luonnollisesti mielenosoituksissa on ollut mukana myös niitä, joita järjestäjät eivät haluaisi nähdä eli uusnatseja. Näiden ongelmana on se, että heidän läsnäolonsa tekee koko mielenosoituksesta natsistisen, mitä valtaeliitti ja sitä myötäsukaisesti seuraava valtamedia käyttävät häpeämättä hyväkseen.

Saksassa valtamedia tosin ampui itseään jalkaan, kun RTL-televisiokanavan toimittaja soluttautui mielenosoittajien joukkoon ja antoi haastatteluja toisille tiedotusvälineille. Saksan valtakunnallisista yleisradioyhtiöistä se vasemmistolaisempi eli ARD haastatteli miestä, joka sai tekonsa jälkeen potkut työstään. Jonkinlaista kunniaa löytyy myös mediayhtiöistä.

Suomessa kunniaa ei tietysti ole, etenkään maan suurimmassa päivälehdessä, joka menettää kymmeniä tuhansia lukijoita vuosittain. Lehti väänsi jutun Pegidasta ja teki sen tyylilleen uskollisella tavalla eurooppalaisia vasemmistomedioita jäljitellen.

Spiegel-lehden artikkelin mukaan 34 prosenttia saksalaisista uskoo, että Saksa islamisoituu. Prosenttiluku on suorastaan käsittämättömän suuri ja kertoo osaltaan, miksi Pegidan mielenosoituksissa käy niin paljon ihmisiä. Natsikortti, jolla johtavat poliitikot ja valtamedia lyövät mielenosoittajia, on menettänyt tehoaan jopa Saksassa. Spiegel-lehti ei sekään ole pyyteettömästi liikkeellä vaan valtaeliitin puolella, koska se nimittelee Pegidaa ”muslimivastaiseksi” eikä islamin vastaiseksi, kuten pitäisi.

Vaikka Suomessa Helsingin Sanomat raportoikin aiheesta asenteellisesti, suomalaisen veronmaksajan rahoittaman Yleisradion Saksan kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö kertoo tapahtumista kiihkottomasti tavalla, joka ärsyttää joitakin Tampereella asuvia historiantutkijoita, joiden mielestä Rönkkö ei kiinnitä tarpeeksi huomiota uusnatsien väkivaltaan.

Mitä sitten mielenosoituksesta pitäisi päätellä? Kasvava määrä saksalaisista on saanut tarpeekseen islamista. Tämän näkee mielipidetutkimuksista. Lisäksi yllättävän suuri määrä ihmisiä uskaltaa lähteä mukaan mielenosoitukseen vastustamaan islamisoitumista, vaikka mielenosoittajat kohtaavat väkivaltaa vastamielenosoittajien taholta ja leimataan natseiksi, vaikka he eivät millään tavalla haluaisi palauttaa Kolmatta valtakuntaa takaisin. Valtaeliitti yhdessä valtamedian kanssa kyllä muistuttaa uuniluukkujen kolinasta, mutta Hitler-kortin ongelmana on se, että liiallinen käyttö vie siltä tehoa.

Mitä tulee uusnatseihin, he haluavat varmasti käyttää Pegidan kaltaista liikettä päästäkseen lähemmäs keskiluokkaa ja välttääkseen enimmäkseen ansaitun luuserileiman. Tässä he epäonnistuvat mutta heidän epäonnistumisensa tarjoaa vallanpitäjille tekosyyn olla välittämättä protestiliikkeestä ja kuitata oikeutetun tyytymättömyyden maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan uusnatsismina ja muukalaisvihamielisyytenä. Uudessa uljaassa Euroopassa keskiluokan tehtävänä on maksaa monikulttuurin kustannukset ja alaluokan tehtävänä on kestää sen seuraukset omilla asuinalueillaan. Eliitti puolestaan nauttii moraalisesta erinomaisuudesta saatavasta hyvän olon tunteesta, josta sen ei tarvitse maksaa mitään.

”Euro-islam”

Yhä harvempi uskoo väitteisiin, joiden mukaan Islamilaisella valtiolla ei olisi mitään tekemistä islamin kanssa. Paljon markkinoitu euro-islam on paljastunut pilvilinnaksi, jonka on murentanut Euroopassa asuvien muslimien innokas osallistuminen Islamilaisen valtion toimintaan.

Islamin pahuus näkyy läpi niin selvästi, että sen osoittamiseen ei tarvita manipuloituja kuvia Joulupukista, jonka pää katkaistaan. Äskettäin Ranskassa taksikuski ajoi väkijoukkoon huutaen islamilaista taisteluhuutoa ”Allahu akbar”. Toinen samaa taisteluhuutoa käyttänyt jihadisti hyökkäsi poliisiasemalle ja puukotti kolmea poliisia ennen menehtymistään poliisin luoteihin.

Voit yrittää jonkin aikaa selitellä tapahtumia tekijöiden mielenterveysongelmilla mutta tapausten yleistyessä selitysten voima vähenee.

Islam ei ole tuonut eikä tuo Eurooppaan mitään hyvää vaan pelkästään huonoja asioita. Islamin vaikutusvallan lisääntyminen heikentää tavallisten eurooppalaisten elämän laatua. Vallanpitäjillä on mahdollisuus valita, hillitäänkö ihmisten islamin vastaisia käsityksiä tukahduttamalla ne vai muuttamalla politiikkaa. Ainakin toistaiseksi tukahduttaminen näyttää voittavan.

Ei taaskaan mitään tekemistä islamin kanssa

En välttämättä haluaisi kirjoittaa Australian Sydneyssa tapahtuneesta terrori-iskusta, jossa kaupungin keskustan Lindt-suklaapuodin asiakkaista ja työntekijöitä pidettiin panttivankeina 13 tunnin ajan. Tarina on saman vanhan toistoa, koska isku ja reaktiot siihen noudattavat jo melko tutuksi tullutta kaavaa.

Iskun tekijä

Tekijä ei tällä kertaa ollut nuori, syrjäytynyt mies, jonka sosiaaliset ongelmat ajoivat epätoivoiseen tekoon. Mies, joka kutsui itseään nimellä Man Haron Monis, oli kotoisin Iranista ja tullut Australiaan turvapaikanhakijana vuonna 1996. Hän perusteli turvapaikan tarpeen väittämällä, että hän oli hallituksen arvostelija ja hänen perheensä oli joutunut vangituksi tästä syystä.

Iranin viranomaiset sen sijaan sanoivat miehellä olevan pitkä rikoshistoria, joka piti sisällään väkivaltarikoksia ja petoksia. Hän työskenteli matkatoimistossa ja hänen väitettiin kavaltaneen 200 000 dollaria asiakkaiden rahoja ennen pakoaan Australiaan. Iranilla ja Australialla ei kuitenkaan ole rikollisten luovutussopimusta, joten Haron Monis, tuolloin vielä Ajatollah Manteghi Boroujerdi, sai jäädä Australiaan eikä joutunut vastaamaan Iranissa tekemistään rikoksista. Ajatollah-tittelikin osoittautui myöhemmin tekaistuksi.

Rikollinen toiminta jatkui Australiassa. Mies toimi ”henkiparantajana” ja tässä ammatissa hän jäi kiinni seksuaalirikoksista, joita kertyi syytteeseen yli 40 kappaletta. Hän lähetteli solvaavia kirjeitä Afganistanissa kuolleiden australialaissotilaiden omaisille. Näistä hän joutui syytteeseen ja hänet lopulta tuomittiin 300 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Hän piti kirjeiden kirjoittamisesta. Kesäkuussa 2008 Haron Monis kirjoitti Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle kirjeen, jossa hän vaati tätä myöntämään avoimesti olevansa muslimi. Sinänsä ei ole tavatonta, että muslimi pitää Obamaa muslimina, koska tämän isä ja kasvatti-isä olivat muslimeja.

Monis myös sekaantui ex-vaimonsa Noreen Palin kunniamurhaan. Monisin leskeksi jäänyttä vaimoa Amirah Droudisia syytetään Palin murhasta. Palia puukotettiin ja hänet sytytettiin tuleen asuintalon portaikossa. Monis itse on syytteessä osallisuudesta murhaan. Panttivanki-iskun aikana Monis oli vapaana takuita vastaan.

Verrattuna esimerkiksi Kanadassa taannoin terrori-iskun tehneisiin miehiin Haron Monis oli yleisesti jokseenkin tunnettu hahmo lähinnä vihapostikampanjansa ansiosta. Hän esiintyi usein tiedotusvälineissä ja hänellä oli vakiintunut seuraajajoukko. Tässä mielessä hän muistuttaa Britanniassa toimivaa Anjem Choudarya. Matias Turkkila on Perussuomalainen lehdessä analysoinut, miten tunnettu ja seurattu henkilö Man Haron Monis oikeasti oli. Sen perusteella on selvää, että häntä on vaikea luonnehtia miksikään yksinäiseksi ja eristäytyneeksi peräkammarin pojaksi.

Man Haron Monis oli monella tapaa vastenmielinen ihminen ja vihasi islamin opin mukaisesti vääräuskoisia. Hän toteutti oppia rukoilemalla talossaan kovaäänisesti ja heittämällä roskapusseja naapureidensa pihamaalle.

Haron Monis ja Islam

Haron Monis on kotoisin Iranista ja taustaltaan shia-muslimi. Hän kuitenkin kääntyi sunni-islamiin viikkoa ennen Sydneyn panttivanki-iskua ja ilmoitti tästä nyt jo lakkautetulla internet-sivustollaan. Hän myös vannoi uskollisuutta Islamilaisen valtion johtajalle Abu Bakr al-Baghdadille. Islamilaisen valtion päävihollisia ovat shia-muslimit.

Myös Monisin vaimo Amirah Droudis on tullut tunnetuksi räväköistä lausunnoistaan. Vuonna 2009 hän julkaisi videoita, joissa hän kuvaili itseään terroristiksi ja ilmoitti olevansa iloinen 9/11-terrori-iskuista ja Balin pommituksista.

Kun ottaa huomioon Monisin ja hänen vaimonsa toiminnan, on käsittämätöntä, että hän ei ollut Australian viranomaisten tarkkailussa. Australian pääministeri Tony Abbott yrittää selvittää, miksi Monis ei ollut tarkkailtavien terroristien listalla. Hän myös tahtoo viranomaisten tutkivan, miksi Monis oli vapaalla jalalla odottamassa oikeudenkäyntiä.

Reaktiot tapahtumiin

Sydneyn isku oli poliittinen takaisku pääministeri Tony Abbottille, jonka johdolla Australia on lähettänyt 600 sotilasta ja taistelukoneita Irakiin taistelemaan Islamilaista valtiota vastaan. Australia seisoo näkyvästi Yhdysvaltojen rinnalla tässä operaatiossa. Jos iskulle halutaan etsiä poliittista motiivia, se liittyy tähän varsinkin, kun terroristi itse kannatti näkyvästi Islamilaista valtiota.

Abbott myös teki ”cameronit” eli väitti panttivanki-iskun alkuvaiheessa, että tekijän motiivi on epäselvä, vaikka viitteitä poliittisesta motiivista oli nähtävissä jo tuolloin. Abbott ei kuitenkaan julkisesti väittänyt, että iskulla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa.

Sen sijaan tuhannet australialaiset osoittivat Twitterissä solidaarisuuttaan Australiassa asuville muslimeille perustamalla #illridewithyou-kampanjan. Tässä kampanjassa tarjoudutaan matkaseuraksi uskonnolliseen asuun pukeutuneelle muslimille, jos tämä tuntee olonsa turvattomaksi terroristin aiheuttaman mustamaalauksen takia.

Jälleen kerran valtamedia on huolissaan muslimiväestöön kohdistuvasta vastareaktiosta, jota ei luultavasti tule tai se jää suunsoiton tasolle. Tämä kuitenkin asetetaan moraalisesti samanarvoiseen asemaan itse terrori-iskun kanssa ja sitä hehkutetaan jopa vaarallisempana kuin itse terrorismia. Kuolleet ihmiset eivät ole vasemmistoliberaalille yhtä vakava asia kuin syrjityn vähemmistön sanallinen solvaaminen.

Sydneyssä sijaitseva Martinin aukio ei ole ensimmäistä kertaa todistamassa muslimien raivoa. Samassa paikassa osoitettiin mieltä muutama vuosi sitten Youtube-palvelussa julkaistua Innocence of Muslims -videota vastaan. Jo tuolloin aukiolla nähtiin mustia lippuja, joissa luki arabialaisilla kirjaimilla islamilainen uskontunnustus (ks. video noin 6 minuutin kohdalla).

Terrori-iskun pitäisi herättää useita kysymyksiä. Pitäisikö maahanmuuttoa rajoittaa sellaisista maista, joissa ääri-islamilla on vahva asema? Toki monet myös oikeasti pakenevat islamistien väkivaltaa samaan aikaan, kun kiihkeitä islamisteja muuttaa länteen. Monis väitti itse pakenevansa Iranista islamistisen hallinnon poliittista vainoa. Valitettavasti mitään näyttöä vainosta ei vaadita, vaan pelkkä tulijan sana riittää.

Myös se tosiasia, että Monisin kaltainen rikollinen oli vapaalla jalalla ja pystyi hankkimaan itselleen aseen, ei kerro hyvää liberaalin yhteiskunnan kyvystä tunnistaa vaaroja ja reagoida niihin asianmukaisesti silloin, kun uhka tulee syrjittynä pidetyn vähemmistön taholta. Poliittinen korrektius lamauttaa, estää toimimasta ja tekemästä oikeita johtopäätöksiä.