Turun terrori-isku ja valtamedian parempi tieto

Suomalaisella valtamedialla on suuria vaikeuksia kutsua asioita niiden oikeilla nimillä. Tämä näkyy erityisesti terrorismista raportoitaessa. Alle vuosi sitten Turussa tapahtunut terrori-isku ei tee poikkeusta.

Erityisesti iskun ideologinen tausta on postmodernismin sisäistäneelle vaikea ymmärtää, vaikka se on varsin yksinkertainen. Turun terroristi Abderrahman Bouanane teki tekonsa Allahin puolesta. Bouanane halusi ja ilmeisesti haluaa edelleen maailmaa, jota hallitsee islam ja sen pyhänä pitämä sharia-laki.

Keskisuomalainen-lehden otsikossa kerrottiin, että Turun puukottaja oli ”ISIS-aatteen kyllästämä”. Mikä ihme on tämä ISIS-aate? Eivät 70-luvulla vaikuttaneiden Baader-Meinhof -järjestön tai Punaisten prikaatien terroristit olleet minkään ”NKP-aatteen” kyllästämiä vaan kommunisteja. Bouanane ei ole ISIS-aatteen kyllästämä vaan islamisti eli sellainen, joka kannattaa islamilaista teokratiaa. Teollaan hän toteutti omaa uskonnollista vakaumustaan.

ISIS on tällä hetkellä sunnalaisen radikaalin islamin johtava brändi. Al-Qaeda on jo mennyt pois muodista. Pohjimmiltaan järjestön nimellä ei ole väliä. Jos ISIS onnistuttaisiinkin tuhoamaan järjestönä, radikaali islam ja sen vetovoima muslimien keskuudessa tuskin katoavat mihinkään. ISIS-järjestön tilalle tulisi joku toinen mahdollisesti vieläkin raakalaismaisempi järjestö.

Turun terrorismi ja valtamedia

Harvalta valtamedian seuraajalta on jäänyt huomaamatta yleinen tapa olla kutsumatta Bouananea terroristiksi ja Turun torin tapahtumia terrori-iskuksi. Sen sijaan on puhuttu ”puukottajasta” ja ”puukkoiskusta”. Ilmeisenä tarkoituksena on ollut vähätellä tekojen merkittävyyttä ja häivyttää tekojen ideologinen tausta.

Miksi näin tehdään? Bouanane on marokkolainen muslimi ja täten omaa merkittävässä määrin uhripääomaa. Postmodernin uhridynamiikan sisäistänyt toimittaja ei voi ”leimata” Bouananea eikä hänen edustamaansa viiteryhmää eli muslimeja. Siksi pitää käyttää neutraalimpia termejä kuten puukottaja tai puukkoisku. Näin Bouanane saadaan näyttämään tavanomaiselta rikolliselta.

Väitän, että suurin osa suomalaisista ja ainakin tämän blogin lukijoista pitää Bouananea kunniattomana paskiaisena, joka ei ansaitse sääliä. Moni saattaa jopa harmitella, että Bouananea ampunut poliisi ei ampunut tappaakseen. Valtamedian toimittajat eivät ajattele näin tai ainakin heidän täytyy näyttää kaikille, että he eivät ajattele näin. 

Moraaliposeerauksen tulokset näyttävät joskus käsittämättömiltä ja jopa perversseiltä kuten tämä Rebekka Härkösen kolumni. Terrorismi on siinä ihmisyyttä ja ihmisen valintoja. Kirjoittaja myös tuntuu uskovan, että terrorismi loppuu, kun vain halaa tarpeeksi:

” Turun puukkoiskun esitutkintapöytäkirjan läpi kahlattuani katson, että pienikin määrä oikein kohdistettua hyvyyttä voisi riittää estämään tämän kaltaiset tapahtumat.”

Suvaitsevaisuus pääsee lähelle teoreettista maksimiaan, kun suvaitsija tuntee empatiaa Bouananen kaltaista pikkurikollisesta terroristiksi kasvanutta kohtaan. Et ole oikea suvakki, jos et pysty tuntemaan empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka halusi tappaa mahdollisimman monta sinun kaltaistasi uskonnollisen ideologian nimissä.

Yle saivartelee

Sen lisäksi, että nykypäivän valtamediajournalismi välttelee kutsumasta asioita niiden oikeilla nimillä, se sortuu jatkuvasti käsitesaivarteluun. Mietitään, sopiiko joku yksittäinen asia tiettyyn alkujaankin epämääräisesti määritettyyn käsitteeseen. Onko X rasismia tai onko Y kulttuurillista omimista?

Kun käräjäoikeus totesi Bouananen syylliseksi kahteen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn murhaan ja kahdeksaan yritykseen, kansa sai Ylen mukaan haluamansa. Ylen analyysissa toimittaja kaikessa fiksuudessaan toteaa:

” Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi.”

Tuohon tekisi mieli tokaista: ”No shit, Sherlock”. Modernin suvaitsevaisen maailmassa ei ole pahuutta olemassakaan. On vain syrjäytyneitä ja huonoille teille ajautuneita olosuhteiden uhreja. Abderrahmanista olisi toisissa olosuhteissa voinut tulla vaikka koneinsinööri.

Näin sivuutetaan se pahuuden ideologia, jonka nimissä Bouananen kaltaiset tekevät tekojaan. Suvaitsevaisen maailmassa on myös ideologista pahuutta ja sitä kutsutaan nimellä natsismi. Mitään muuta ideologista pahuutta ei ole olemassakaan. Suvaitsevaisen tärkein tehtävä on estää uuden Hitlerin synty ja natsismin paluu.

Toimittaja tuntuu myös katsovan, että Bouananen teko muuttuu terrorismiksi siinä vaiheessa, kun oikeus näin päättää, ei silloin, kun terrorismin edellytykset eli siviileihin kohdistuva väkivalta ja poliittinen motiivi yhdistyvät.

Bouananen teon islamilainen motiivi on ollut tavalliselle tallaajalle päivänselvä jo pitkään. Toimittaja ei olisi toimittaja, jos hän ajattelisi kuten tavallinen ihminen. Turun terroristin maalaaminen yksiselitteisesti pahaksi ei ole suositeltavaa toimittajan mielestä:

” Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi. Samalla teon taustat ja syiden ymmärtäminen sumentuvat.”

Tekijän ja hänen edustamansa ideologian pahuus eivät mitenkään sumenna tekojen taustan ymmärtämistä. Tekijä oli Haaparannasta rajan yli lampsinut muslimi, joka oli omaksunut islamistisen ideologian. Tekoa ei olisi tapahtunut, mikäli sisäministeri Petteri Orpo olisi sulkenut Ruotsin rajan syksyllä 2015. Suomen hallituksella on laiminlyöntiensä takia verta käsissään.

Suvaitsevaisessa maailmassa taustoilla ei kuitenkaan tarkoiteta tätä. Sen sijaan kiinnitetään huomiota asioihin kuten ”radikalisoituminen”, jonka torjumiseen kuulemma pitäisi puuttua pehmotieteellisten teorioiden kautta. Annetaan ymmärtää, että Bouanane on uhri, jonka teko olisi ollut estettävissä, jos terapiayhteiskunta olisi päässyt häneen käsiksi.

Niinpä veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön sivuilla kerrotaan, että turvapaikkaprosessi on hidas ja ”radikalisoitumisen” ehkäisy on retuperällä. Viranomainen nimeltä OTKES eli Onnettomuuksien tutkintakeskus on tehnyt selvityksensä ja luetellut joukon parannustoimia.

Tutkintaryhmä kirjoittaa:

” Omanarvontuntonsa ja elämänsä suunnan menettäneet henkilöt ovat määrätietoisen ja taitavasti toteutetun väkivaltaisen ääri-islamistisen värväyksen ja aivopesun tavoiteltuja kohteita.”

Tutkintaryhmä korostaa, että ”radikalisoitumisen” ennaltaehkäisyyn tarvittaisiin pitkäjänteistä ja valtakunnallista toimintaa. Eli terapiayhteiskunta pannaan tosissaan ”radikalisoitumisen” ennaltaehkäisyn kimppuun. Pehmotieteelliset teoriat, empatia, haliminen ja neuvonta auttavat kuulemma. Näissä menetelmissä on se puoli, että näyttöä niiden toimivuudesta on vaikea löytää.

Luonnollisesti missään ei mainita, että ”radikalisoitumista” ehkäistään parhaiten, jos maahan ei päästetä ”radikalisoitumiselle” alttiita henkilöitä maailman väkivaltaisimmista ja huonosti toimivimmista yhteiskunnista. Lyhyesti sanottuna lopetetaan muslimien massamaahanmuutto vähentämällä kannustimia saapua Suomeen elämään veronmaksajan kustannuksella. Kansalaisten enemmistö tuskin vastustaisi, jos Suomi lopettaisi maahanmuuton kokonaan sellaisista maista, joissa radikaalilla islamilla on laaja kannatus.

Tavalliselle kansalaiselle on myös käsittämätöntä, miten helppoa viranomaisten on kieltää PVL:n kaltainen natsilarppausjärjestö samaan aikaan, kun islamilaiseen radikalismiin puuttuminen tuntuu vaikealta ja jopa mahdottomalta. Joissain muissa maissa pystytään sulkemaan moskeijoita ja karkottamaan imaameja kotimaihinsa mutta ei Suomessa. Miksi viranomaiset työllistävät itseään satsaamalla ”radikalisoitumisen” torjuntaan yksilötasolla, kun ideologisen tason torjunta olisi paljon tehokkaampaa ja edullisempaa.

Kuuntelin radiosta taannoin Matti Apusen haastattelua. Sen perusteella Apunen näyttää ymmärtäneen internetin vaikutuksen median ja yleisön suhteeseen. Apusella on kokemusta myös printtiajalta, eli hän on nähnyt alan murroksen sisältä päin.

Ennen internetiä toimittajilla oli tiedollinen etu puolellaan. He oikeasti tiesivät asioista enemmän kuin median seuraajat. Internet vei toimittajalta tiedollisen edun tai ainakin vähensi sitä merkittävästi. Yleisöllä on usein pääsy samoihin lähteisiin, joista toimittaja tekee juttunsa.

Valitettavasti tämä ei ole samassa suhteessa vähentänyt toimittajien tarvetta ”opettaa” yleisöään tai asettua ylimielisesti lukijoidensa yläpuolelle. Miksi meidän pitää maksaa poliittisesti korrektista indoktrinaatiosta veroina?

Jalkapalloa, korruptiota ja skandaaleja

Olen pitänyt tapanani kirjoittaa neljän vuoden välein jalkapallon MM-kisoihin liittyvistä asioista. Vuoden 2010 Etelä-Afrikan kisojen aikaan kirjoitin tämän. Neljä vuotta sitten Brasiliassa pelattujen kisojen alla kirjoitin tämän jutun kisojen ympärillä pyörivästä korruptiosta ja massiivisesta hukkarakentamisesta.

Kisat pelataan tällä kertaa Venäjällä. Luonnollisesti kisoja on leimannut voimakas korruptio. Putin-kriitikko ja nykyisin Yhdysvalloissa asuva shakkimestari Garri Kasparov kuvaili maaliskuussa omia tunnelmiaan jalkapallon MM-kisojen järjestämisestä hänen entisessä kotimaassaan.

Kasparov kuvaa Venäjää diktatuuriksi, joka ei ole hyvä paikka toisinajattelijoille tai demokraateille mutta on puolestaan erinomainen paikka suurille urheilutapahtumille kuten olympialaisille tai jalkapallon MM-kisoille. Neljä vuotta sitten järjestetyt Sotshin talviolympialaiset olivat historian kalleimmat. Kasparovin mukaan 51 miljardilla ei saa niin paljon kuin ennen, koska suuri osa rahoista menee muualle kuin varsinaiseen tarkoitukseensa. Kasparov vitsaili asiasta aikanaan sanomalla, että suurin osa Sotshin kullasta menee Sveitsiin, Panamaan tai Cayman-saarille hyvissä ajoin ennen kisojen alkua.

Valtiona Venäjä ei ole erityisen rikas suunnattomista luonnonvaroistaan huolimatta. Venäjällä kyllä asuu rikkaita ihmisiä, jotka ostavat jalkapalloseuroja Englannista tai huviloita Floridasta mutta suurin osa venäläisistä joutuu tulemaan toimeen alle 500 eurolla kuukaudessa. Jalkapallon MM-kisat tuovat kansalle kalliita sirkushuveja ja yksittäisille oligarkeille suuria voittoja.

Kaikkein kansainvälisten järjestöjen tavoin kisojen järjestäjäorganisaatio FIFA on erittäin korruptoitunut. MM-kisojen isäntämaaksi ei pääse maksamattasuuria summia pienten Afrikan ja Karibian maiden jalkapalloliittojen päättäjille. Samalla tavalla kisojen alkulohkojen arvonta ei myöskään ole rehellinen. Tämä julkinen salaisuus paljastui äskettäin, kun korruption takia eroamaan joutunut UEFA:n johtaja Michel Platini kertoi, että vuoden 1998 MM-kisojen arvonta oli järjestetty. Arvonta järjestettiin siten, että Ranska ja Brasilia kohtaisivat vasta finaalissa. Tämän varmistamiseksi FIFA:n pääjohtaja Sepp Blatterille maksettiin 1,35 miljoonaa puntaa.

Tulevissa kisoissa Venäjä pääsi erittäin helppoon alkulohkoon yhdessä Saudi-Arabian, Egyptin ja Uruguayn kanssa. Monien arvioiden mukaan Venäjän maajoukkue on ehkä kaikkien aikojen heikoin maata edustanut yhdistelmä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vuosi sitten pelatussa MM-kisojen esiturnauksessa, Confederations cupissa Venäjä voitti ainoastaan Uuden Seelannin ja hävisi Portugalille ja Meksikolle.

Venäjä siis voi päästä jatkoon helposta alkulohkosta, mutta sen jälkeen sen tie nousee luultavasti pystyyn. Toisaalta tuomarien avustusta on sitäkin rahalla saatavissa. Vuoden 2002 Koreassa ja Japanissa järjestettyjä kisoja voi pitää yhtenä kaikkien aikojen häpeällisimmistä. Tuolloin toinen isäntämää Etelä-Korea pääsi välieriin saakka erotuomareiden avustuksella.

Garri Kasparovilla on omat kokemuksensa kansainvälisten urheilujärjestöjen korruptiosta. Hänen mukaansa FIFA:n yritykset tehdä kisojen hakuprosessista aiempaa läpinäkyvämpi ovat sinänsä kannatettavia. Hänen kiistansa shakkijärjestö FIDE:n kanssa kuitenkin opettivat, että läpinäkyvyysaloitteilla vain ostetaan aikaa, jotta keksittäisin parempi tapa piilottaa likainen raha.

Kasparov myös suhtautuu epäillen boikotteihin. Niillä ei saa mitään aikaiseksi ja syyttömät urheilijat kärsivät niistä. Venäjälle on jo käytännössä annettu anteeksi vuoden 2015 massiivinen doping-skandaali. Hän kuitenkin arvelee, että MM-kisojen aikaan viranomaiset ovat luultavasti varovaisia ulkomaalaisten vierailijoiden ja journalistien kohtelussa. Tämä tarjoaa rohkealle journalistille mahdollisuuden raportoida totuudenmukaisesti Venäjän kurjista olosuhteista.

Lopuksi Kasparov toteaa, että pelistä voi nauttia tukematta samalla maailman epämiellyttävimpiä hallintoja.

Saksa ja Turkki

Neljä vuotta sitten Saksan maajoukkue voitti ansaitusti maailmanmestaruuden ja kukisti matkallaan järisyttävän ylivoimaisesti isäntämaa Brasilian. Aiemman menestyksensä ja yleisesti korkean suoritustasonsa perusteella Saksa on aina ennen kisoja joko suosikki tai yksi suosikeista.

Kisojen alla kaksi maajoukkuepelaajaa joutui keskelle kohua. Turkkilaistaustaiset Mesut Özil ja Ilkay Gündogan tapasivat Lontoossa vierailleen Turkin presidentti Recep Tayip Erdoganin. Pelaajat lahjoittivat islamistipresidentille seurojensa pelipaidat. Gündogan oli kirjoittanut omaan paitaansa tekstin: ”Omalle presidentilleni kunnioittaen”. Gündogan on Saksan ja Turkin kaksoiskansalainen, ja tapaus on käynnistänyt Saksassa julkisen keskustelun kaksoiskansalaisuudesta.

Harjoitusotteluissa Saksan otteissa on ollut toivomisen varaa. Kisoja edeltävät ottelut ovat sujuneet heikommin kuin kertaakaan sitten vuoden 1988, jolloin Saksa hävisi kaikki harjoitusottelunsa. 

Mukana on kuitenkin aiemmin täysin tuntematon elementti. Maajoukkueen kannattajat ovat viheltäneet omilleen eli turkkilaistaustaisille Özilille ja Gündoganille.

Eilisessä harjoitusottelussa Saudi-Arabiaa vastaan Saksa meni 2-0 -johtoon mutta löysäsi sen jälkeen otettaan ja vastustaja tuli melkein tasoihin. Viheltelyllä oli tai ei ollut osuutta heikkoon esitykseen. Joka tapauksesa päävalmentaja Joachim Löw oli kiusaantunut, kun BayArenan yleisö vihelsi Ilkay Gündoganin koskiessa palloon:

”Maajoukkuepelaajalle viheltäminen ei auta ketään. Mitä Ilkayn pitäisi muka tehdä? Hän otti kyllä valokuvan mutta korosti tukevansa saksalaisia arvoja. Asia pitää saada pois päiväjärjestyksestä.”

Kohun vaikutus maajoukkueen peliesityksiin nähdään seuraavien viikkojen aikana. Hallitseva maailmanmestari ei ole ykkössuosikki mutta jälleen kerran yksi suosikeista.

Neljän vuoden päästä kisat pelataan Qatarissa. FIFA on antanut isäntämaalle luvan järjestää kisat jo joulukuussa. Tämä taas tarkoittaa, että suuret eurooppalaiset liigat joutuisivat keskeyttämään sarjan kisojen ajaksi. Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä. Jos kisat pelattaisiin normaaliin aikaan, peliolosuhteet olisivat etenkin päiväpeleissä epäinhimilliset.

Joka tapauksessa neljän vuoden päästä puhutaan taas korruptiosta ja turhasta kerskarakentamisesta mutta myös muustakin kuten orjatyövoiman käytöstä stadionien rakentamisessa.