keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014

Tanskan ääni


Kylmän sodan aikana Yhdysvallat rahoitti kahta radiokanavaa Radio Free Europe ja Voice of America, jotka lähettivät rautaesiripun taakse radio-ohjelmia ja kertoivat läntisen näkemyksen maailman tapahtumista.

Monille pelkästään kommunistipuolueen propagandististen tiedonvälityksen varassa eläville nämä kanavat tarjosivat ikkunan ulkomaailmaan sekä mahdollisuuden saada uutisia ilman kommunistista sensuuria. Lopulta Radio Free Europen maine kasvoi Venäjällä niin, että sitä pidettiin luotettavimpana uutisvälittäjänä. Tästä syystä Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB häiritsi radiokanavan lähetyksiä enemmän tai vähemmän aktiivisesti koko kylmän sodan ajan.

Vapaata tiedonvälitystä ruotsalaisille

Edellä mainittujen radiokanavien sekä Ruotsin yksipuolisen ja poliittisesti korrektin median inspiroimana tanskalainen Mikael Jalving aloitti Danmarks Röst (Tanskan ääni) -keskusteluohjelman toimittamisen Radio24Syv -radiokanavalla. Ohjelmaa lähetetään Tanskasta ruotsin kielellä ja sitä on jonkin verran mainostettu Juutinrauman itäpuolella.

Jalving itse on kirjoittanut paljon Ruotsiin liittyvistä asioista ja häneltä ilmestyi muutama vuosi sitten kirja Absolut Sverige – matka hiljaisuuden maahan. Jalvingin radio-ohjelma käsittelee pitkälti samoja aiheita kuin tuo kirja eli ruotsalaisen julkisen keskustelun tabuaiheita, joista maahanmuutto on yksi tärkeimmistä.

Kuuntelin itse 1.7. lähetetyn ohjelman, jossa ruotsalais-israelilainen Ilan Sade keskusteli uudesta kirjastaan ja ruotsalaisesta keskustelukulttuurista. Mukana oli myös journalisti ja kirjailija Gunnar Sandelin, joka on kirjoittanut yhdessä professori Karl-Olof Arnstbergin kanssa kaksiosaisen kirjan Invandring och Mörkläggning (Maahanmuutto ja salailu).

Ohjelmassa käsiteltiin ruotsalaista keskustelukulttuuria ja todettiin, että Ruotsi on muiden Pohjoismaiden tavoin konsensusyhteiskunta. Erona muihin maihin on se, että Ruotsissa konsensuskulttuuri on mennyt paljon pitemmälle kuin muualla ja johtanut sellaiseen yksituumaisuuteen, joka ei siedä poikkipuolisia mielipiteitä. Väärän mielipiteen ilmaissut lynkataan julkisesti. Jos hän ei ymmärrä katua, hänet suljetaan pysyvästi ”pahojen ihmisten puolelle”.

Ilan Sade arveli, että ruotsalaisen konsensuskulttuurin juuret ovat kyläyhteisössä, jossa jo päätettyyn asiaan sitouduttiin eikä asiaa sen jälkeen saanut asettaa kyseenalaiseksi. Toiseksi tärkeäksi tekijäksi nähtiin jo 1930-luvulta alkanut kansankoti, jolle oli vielä alkuaikoina aitoa tarvetta mutta joka myöhemmin muuttui valtioideologiaksi, kun se oli jo vienyt läpi alkuperäiset tavoitteensa.

Köyhyyttä löytyi Ruotsin rajojen ulkopuolelta ja niinpä Ruotsin kansalliseksi ideaksi muodostui pyrkimys ”humanitaariseksi suurvallaksi”. Kristinusko oli joitakin vuosikymmeniä sitten vielä vahvaa tavallisen kansan keskuudessa. Tämän uskon hiivuttua se korvautui uskolla valtioon.

Ilan Sade myös totesi, että ruotsalaisten kansallinen identiteetti ei ole niinkään sidoksissa ruotsalaiseen kulttuurin vaan käsitykseen ruotsalaisista moderneina ja rationaalisina ihmisinä. Siksi monet muodikkaat uudet ideat lyövät heti läpi Ruotsissa, joka toimii eräänlaisena yhteiskunnallisten kokeilujen laboratoriona.

Yhtenä esimerkkinä sairaasta keskustelukulttuurista esitettiin Expressen-lehden julkaisema nimilista ”vihasivustoille” kirjoittaneista ihmisistä. Tämä lista oli ostettu äärivasemmistolaiselta Researchgruppenilta, joka oli taas saanut sen käyttämällä hyväksi Disqus-keskustelujärjestelmän tietoturvapuutetta. Expressen nosti anonyymina kirjoittaneet tavalliset ihmiset häpeäpaaluun koko kansan nähtäväksi.

Keskustelijat eivät löytäneet mitään kovin vakuuttavaa lääkettä ruotsalaisen keskustelukulttuurin vapauttamiseksi. Sandelin siteerasi kirjailijatoveriaan Arnstbergia, jonka mielestä arvovaltaisen elinkeinoelämän edustajan ja tunnetun journalistin tulisi avautua ja sanoa, että nyt on menty liian pitkälle väärään suuntaan. Itse epäilen vahvasti, että moista koskaan tapahtuu tai että sillä olisi haluttua vaikutusta. Postmoderni tapa nähdä väärinajattelijat pahoina ihmisinä tai psyykkisesti häiriintyneinä on liian syvään juurtunut ruotsalaiseen poliittiseen korrektiuteen.

Mitä tulee itse ohjelmaan, keskustelua oli mielenkiintoista seurata, vaikka asia ja aiheet olivat minulle ennestään tuttuja. Toimittajana Jalving on utelias, kyselee paljon ja antaa vieraidensa vastata. Hänen egonsa ei ole liian suuri radioaalloille eikä hän harrasta moralisointia, mikä on tapana ruotsalaisissa ja myös suomalaisissa valtamedioissa.

Reaktioita ohjelmaan

Otetaan ensin positiivinen reaktio. Merit Wager kirjoittaa blogissaan:

”Eniten minuun vaikutti juontajan äänensävy, joka poikkesi ruotsalaisten juontajien ikävästä ja vihamielisestä sävystä. Lukuun ottamatta vaikeasti määritettävää käsitettä ”poliittinen korrektius”, ohjelmassa ei ollut lainkaan poliittista oikealinjaisuutta ja sormenheristelyä. Sävy ja ilmapiiri poikkesivat täysin vastaavasta ruotsalaisesta ohjelmasta (aiheesta riippumatta). Juontaja Mikael Jalving kunnioitti osallistujia ja oli aidosti utelias, mitä harvoin kokee ruotsalaisessa radio-ohjelmassa (kuten myös suomalaisessa tai suomenruotsalaisessa). Hän antoi Gunnar Sandelinin esittää asiansa eikä keskeyttänyt koko ajan epärehellisellä ja töksähtelevällä tavalla, kuten ruotsalaiset journalistit ja juontajat usein tekevät (koska he mieluummin kuuntelevat omaa ääntään). Mikael Jalving oli myös monista ruotsalaisista kollegoistaan poiketen perehtynyt käsiteltävään asiaan.”

En ole tuosta eri mieltä. Aftonbladetin kulttuurisivuilla Malin Krutmeijer suhtautuu lehtensä linjan mukaisesti varsin epäilevästi Jalvingin pyrkimyksiin:

”Koko ajatus perustuu mielettömälle oletukselle, jonka mukaan valtavirrasta poikkeavat mielipiteet ovat juuri tästä syystä enemmän tosia. Fakta ja analyysi? Ei, me vain heitämme noidan veteen ja odotamme, kelluuko hän. Hyvää yötä.”

Ruotsin valtiollisen radion kanavilla Sydsvenskanin poliittisen toimituksen päällikkö, taustaltaan suomenruotsalainen Heidi Avellan sai esittää oman mielipiteensä. Avellanilla on kokemusta Tanskasta ja hän on kirjoittanut mm. vasemmistolaiseen Politiken-sanomalehteen. Avellaan myrkyttää ensiksi kaivon, eli leimaa Radio24Syv-kanavan tyylin provosoivaksi. Lisäksi Jalving toistaa Avellanin mukaan samoja aiheita eli maahanmuuttoa ja islamia ja väittää, että Ruotsissa muka ei keskustella asioista. Tämä on Avellanin mukaan täysin väärin, näistä asioistahan keskustellaan koko ajan. Hän myös kuvaili ruotsalaisen ja tanskalaisen keskustelukulttuurin eroja. Ruotsissa ollaan mukavia, kun taas Tanskassa käytetään suuria sanoja, provosoidaan ja pyritään vaikuttamaan tunteisiin.

Avellan kuvaili myös Tanskan kansanpuolueen nousua, joka toisin kuin Ruotsissa sai myös muut puolueet tarttumaan keskusteluun maahanmuutosta. Avellanin mielestä 2000-luvulla Tanskassa keskusteluilmapiiri koveni ja muuttui maahanmuuttajalle epämiellyttäväksi.

Lopussa Avellan paljastaa ylimielisyytensä:

”Hieman leikillään voi sanoa, että siellä on eräänlainen pikkuveliasenne. Halutaan tökkiä isompaa.”

Tanska on valtiona Ruotsia vanhempi eli Ruotsi on tässä se pikkuveli. Tämän Avellan unohtaa, kuten myös taustoittaa tanskalaista islam-keskustelua, joka perustuu sekä Muhammad-pilakuvakriisiin että sitä seuranneisiin terroriuhkiin.

Avellan edustaa tässä Ruotsin valtamediaa ja sen asennetta, joka ei yllätä. Mieluiten valtamedia olisi vaiennut Jalvingin ohjelman kuoliaaksi mutta mainostamisen ja internet-julkisuuden takia asiaa oli pakko kommentoida. Se tehtiin tutulla tavalla eli mitätöimällä ohjelman peruslähtökohta. Ruotsissa ei oikeasti ole tabuja maahanmuuttokeskustelussa eikä muussakaan vaan kaikesta keskustellaan. Olen samaa mieltä, että kaikesta keskustellaan. Keskustelun rajat vain on valtamediassa asetettu niin kapeiksi, että niiden sisälle ei kovin montaa erilaista mielipidettä mahdu. Jos joku eksyy rajojen ulkopuolelle, hänet häpäistään ja suljetaan keskustelun ulkopuolelle.

Väitteet Jalvingin provosoinnista voidaan myös jättää omaan arvoonsa. Ainakin itse ohjelmassa hän käyttäytyy asiallisesti ja antaa vieraiden sanoa sanottavansa.

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Ylpeydestä ja ennakkoluulosta


Helsinki Pride -tapahtumaa edelsi Pride-viikko, jota hehkutettiin veronmaksajan rahoittaman Ylen kanavilla lakkaamatta. Sattumoisin kansalaisaloite avioliittolain muuttamisesta eteni valiokuntakäsittelyyn. Kaikkien suvaitsevaisten pettymykseksi Lakivaliokunta äänesti lain hylkäämisen puolesta.

Ylen uutisjutuissa avioliittolain muutoksesta käytettiin yleisesti propagandatermiä ”tasa-arvoinen avioliittolaki” ja oltiin kovasti huolissaan suvaitsevaisuudesta Suomessa. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan hyväksy samaa sukupuolta olevien parisuhdetta tasavertaiseksi miehen ja naisen välisen avioliiton kanssa. Veronmaksajan rahoittaman Ylen nettisivuilla toimittaja Eero Mäntymaa pohdiskeli, mistä vastustus mahtaa johtua.

Liberaali hybris

Mäntymaa rinnasti hänen oman ”pelkonsa” pumpulia kohtaan ja päätteli, että homoliittojen vastustus perustuu samanlaiseen irrationaaliseen inhoon kahden miehen tai kahden naisen välistä seksiä kohtaan. Tälle inholleen vastustajat sitten keksivät jälkikäteen järkevältä kuulostavia selityksiä.

Analyysi vastustajien motiiveista oli tietysti lapsellinen ja köykäinen eikä mikään onnistunut oivallus vastustuksen perusteista. Sen sijaan Mäntymaa onnistui kertomaan enemmän omasta viiteryhmästään eli moderneista liberaaleista ja heidän tavastaan käsitellä vastakkaisia mielipiteitä.

Kommunismissa järjestelmä sulki mielisairaalaan osan niistä, jotka eivät hyväksyneet marxismi-leninismiä. Moderni liberaali ei tee näin, mutta sen sijaan harrastaa kömpelöä keittiöpsykologiaa, jolla poliittiset vastustajat saadaan näyttämään jonkinlaisilta foobikoilta tai muuten vaan tyhmiltä ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä modernin liberalismin (joka siis on tasa-arvoideologia) hienoutta.

Mäntymaa kommentoi kansanedustajien puheita avioliittolain muutoksesta käydyssä keskustelussa. Hänen mielestäään lain vastustajien olisi pitänyt rehellisesti tunnustaa ennakkoluulonsa:

”Miksei voi sanoa ”homojen seksi ja rakkaus on ällöä”? Miksei voi sanoa ”kaksi isää tai kaksi äitiä on ällöä”? Miksei voi sanoa, että ”Kansalainen, varo! Homous voi tarttua”?”

Mäntymaa käyttää klassista olkiukkoargumentointia, kun hän yrittää kuvata homoliittojen vastustajien mielipiteitä.

Sitten Mäntymaa siteeraa kansanedustajia. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman sanoi:

”Avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio.”

Tähän Mäntymaa möläytti:

”Eikö vanhan instituutiomallin mukaan vaimo ole miehen omaisuutta? Miksei kukaan vaali tätä perinnettä?”

Tähän tekisi mieli sanoa, että Mäntymaan kaltaisten modernien liberaalien suosima maahanmuuttopolitiikka tuottaa maahan ihmisiä, joiden mielestä nainen on aina miehen omaisuutta. Enempää ei oikeastaan viitsisi olkiukkoja pöyhiä.

Avioliitto on instituutio mutta mikä on sen tarkoitus? Tätä Mäntymaa ei edes yritä pohtia. Modernille liberaalille avioliittoinstituutio on ainoastaan ”syrjivä”, jos ei ole tarpeeksi inklusiivinen eli salli myös samaa sukupuolta olevien naimisiinmenoa. Instituution tarkoituksella ei ole niin väliä.

Avioliittoinstituution tarkoitus on turvata elämän jatkuvuus eli tarjota kasvuympäristö lapsille. Elämän jatkuvuuden turvaamiseen tarvitaan miestä ja naista. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei millään tavalla edistä elämän jatkuvuutta. Espoolainen Heikki K. Auvinen kirjoittaa:

”Kun avioliittoa tarkastellaan eettisistä lähtökohdista (elämän monimuotoisuuden ja jatkuvuuden turvaaminen), voidaan kriittisesti kysyä mikä on tasavertaisen avioliittolain vaikutus elämän jatkuvuuteen. On selvää, että samaa sukupuolta olevien kesken solmittu avioliitto ei tue sitä. Joten ne asiat, joita sillä halutaan saavuttaa, on toteutettava muuta normistoa muuttamalla.”

Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta propagoivalla sivustolla esitettiin muutamia epäkohtia, joita nykyiseen lainsäädäntöön sisältyy. Nämä ongelmat ovat sellaisia, että ne voidaan hoitaa muulla tavoin kuin rinnastamalla samaa sukupuolta olevien rekisteröity parisuhde avioliittoon.

Homoliittojen ehkä suurin kysymys on adoptio-oikeus. Nykyisin homovanhemmat joutuvat adoptoimaan lapsen erikseen eivät parina. Adoptioissa on tosin kyse paljon muustakin kuin homoliitoista eikä niitä koskevia päätöksiä pitäisi tehdä siten, että täydellinen homojen syrjimättömyyden periaate toteutuisi mahdollisimman hyvin vaan lapsen edun mukaisesti. Lisäksi kolmantena osapuolena voi olla vielä lapsen biologinen isä, jos lesbopari adoptoi pariskunnan toisen osapuolen lapsen.

Pride-kulkueet nykyajan rauhanmarsseina

Heikki K. Auvinen vertaa Pride-kulkueita 70- ja 80-luvulta tuttuihin rauhanmarsseihin. Ne olivat leimallisesti poliittisen vasemmiston tapahtumia, joissa oltiin rauhan puolesta ja (lännen) aseita vastaan. Kuviteltiin, että ydinaseet hävittämällä maailma muuttuisi rauhallisemmaksi paikaksi. Näin ei tietystikään ole käynyt.

Nykyisin Pride-kulkueisiin osallistuu paljon myös heteroita. Heistä suurin osa kuuluu poliittiseen vasemmistoon, johon tässä lasken myös Vihreät. Kulkue on poliitikolle tilaisuus poseerata ja kertoa, että hän on hyvän asian puolella eli hyvä ihminen.

Voidaan kuitenkin kysyä, miten paljon Pride-kulkueiden kaltaiset tapahtumat oikeasti edistävät suvaitsevaisuutta tai seksuaalivähemmistöjen asiaa. Entä jos vähemmistöjä edustavat aktivistit menevät liian pitkälle? Monen mielestä jo nyt homoasiaa käsitellään kohtuuttoman paljon valtamediassa. Yhteiskunnassa on muitakin ongelmia kuin marginaaliryhmän mittasuhteiltaan mitättömät ongelmat. Vähempikin koohottaminen riittäisi.

Maailmassa on maita, joissa sukupuolivähemmistöillä on oikeasti pahoja ongelmia. Näiden ratkaisussa tasa-arvoisesta avioliittolaista ei ole mitään apua.

Lopuksi palaan vielä Mäntymaan pumpulivertaukseen. Moderni liberalismi on länsimaisen pumpulissa kasvaneen ihmisen ideologia, jota todellisuus ei paljon häiritse. Homoliitoista kohkaaminen on pakonomaista ideologiaan perustuvaa edistyksellisyyttä, ei todellisten ongelmien ratkaisua. Kommunismin tavoin modernissa liberalismissa ihminen on ensin kasvatettava ideologiaan sopivaksi, ennen kuin ihanneyhteiskunta voi toteutua. Jos kasvatus joidenkin kohdalla epäonnistuu, heidät voi aina diagnosoida sairaiksi.

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2014

Valkoisia norsuja, korruptiota ja orjatyövoimaa


Jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina Brasiliassa. Kisat ovat vuosi vuodelta paisuneet ja vaativat valtavia investointeja infrastruktuuriin. Nämä investoinnit tehdään vain kisoja varten eikä mammuttimaisille stadioneille välttämättä löydy järkevää käyttöä kisojen jälkeen.

Valkoiset norsut

Valkoisella norsulla tarkoitetaan näennäisen arvokasta mutta todellisuudessa vain kuluja aiheuttavaa kohdetta. Nykyisin ne ovat usein suurisuuntaisia rakennusprojekteja, jotka näyttävät hyvältä suunnittelupöydällä mutta osoittautuvat käytännössä turhiksi ja kalliiksi pitää yllä. Brasiliassa osa MM-kisojen stadioneista osoittautuu luultavasti MM-kisojen jälkeen valkoisiksi norsuiksi.

Brasilian työväenpuolueen johtama hallitus halusi järjestää kisat 12 paikkakunnalla, osin poliittisista syistä miellyttääkseen alueellisia valtapoliitikkoja. Yksi näistä stadioneista on Mato Grosson maakunnan pääkaupungissa Cuiabassa sijaitseva Arena Pantanal, jonka kustannukset nousivat lopulta 257 miljoonaan dollariin (190 miljoonaa euroa). Monien paikallisten asukkaiden mielestä rahat olisi voitu käyttää paremminkin mm. terveydenhuollon parantamiseen.

Amazonasin viidakossa sijaitsevaan Manausiin rakennettu 44 500 katsojan stadion tuskin täyttyy kisojen jälkeen paikallisen aladivisioonaseuran otteluissa, joihin riitti koko vuoden 2009 aikana katsojia vähemmän kuin stadionin kapasiteetti. Siksi stadionin käyttötarkoitukseksi kisojen jälkeen onkin ehdotettu vankien käsittelykeskusta.

Trooppisista rämeiköistään tunnetulla Pantanalin alueella puolestaan arvellaan olevan piilevää tarvetta kongressikeskukselle, mikä kuulostaa äkkiseltään toiveajattelulta. Paikallishallinot miettivätkin kuumeisesti eri puolilla Brasiliaa, mistä löytää järkevää käyttöä satojen miljoonien investoinnille.

Ruskeat kirjekuoret

Brasilia on kuitenkin jalkapallomaa ja varmasti ansaitsee kisat. Samaa ei välttämättä voi sanoa tulevista kisaisännistä Venäjästä (2018) tai Qatarista (2022). Erityisesti Qatarin kisojen valintaprosessiin liittyvistä epäselvyyksistä on puhuttu mediassa jo useita kuukausia.

Kuin luin aikanaan Andrew Jenningsin vuonna 1992 ilmestyneen kirjan Lord of the Rings, joka kertoi Juan Antonia Samaranchin johtamasta Kansainvälisestä olympiakomiteasta ymmärsin, että kaikki kansainväliset urheilujärjestöt ja ylipäänsä yksi maa, yksi ääni -periaatteella toimivat kansainväliset järjestöt ovat korruptoituneita. Sponsoreilta tuleva raha löytää tiensä järjestön johtavien toimihenkilöiden taskuihin. Lisäksi kisojen valintaprosessissa voittaja tarvitsee tuekseen ”mustan kassan”, jolla lahjotaan kisahankkeen tueksi pienten ja köyhien maiden urheilujärjestöjen edustajia.

Brasilian kisojen järjestelyoikeudet omistaa kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ja sitä taas johtaa 77-vuotias sveitsiläinen Sepp Blatter. Guardian-lehti kirjoitti noin vuosi sitten Blatterista artikkelin, jossa lehti kutsuu miestä FIFA:n suureksi selviytyjäksi. Tittelin Blatter on ansainnut säilyttämällä paikkansa samalla, kun järjestö on ryvettynyt korruptioskandaalien pyörteissä.

Jo vuonna 1998, kun brasilialainen Joao Havelange johti järjestöä, Blatter oli toiminut FIFA:n palveluksessa 23 vuotta ja näistä 17 Havelangen oikeana kätenä järjestön pääsihteerinä. Blatterista tuli ykkösmies vuonna 1998 ja on sen jälkeen selviytynyt syrjäyttämisyrityksestä ja lukuisista korruptioväitteistä. Havelangen maine sen sijaan ryvettyi nopeasti hänen väistymisensä jälkeen.
Blatter on myös erikoistunut möläyttelyyn. Vuonna 2004 hän kertoi mielipiteensä naisten jalkapallosta. Hänen mukaansa naispelaajien tulisi pelata tiukemmissa shortseissa ja heidän pelipaitojensa kaula-aukkojen tulisi olla syvempiä, jotta miespuoliset katsojat löytäisivät tiensä otteluihin.

Vuonna 2011 qatarilainen Mohammed bin Hammam yritti syrjäyttää Blatterin FIFA:n puheenjohtajan paikalta, mutta yritys kaatui korruptioväitteisiin, joiden mukaan Hammam olisi tarjonnut Karibian jalkapalloliittojen edustajille ruskeita kirjekuoria vastineeksi äänistä. Tuolloin kuninkaantekijänä hääri Keski- ja Pohjoisamerikan liitto Concacafin trinidadilainen puheenjohtaja Jack Warner, joka myöhemmin erosi tehtävästään, kuin FIFA alkoi tutkia hänen tekemisiään Mohammed bin Hammamin Blatterin syrjäyttämisyrityksessä. Bin Hammamilta kiellettiin myöhemmin kaikki jalkapalloon liittyvä toiminta.

Kuitenkin Blatter itse on selvinnyt vahingoittumattomana tästä kaikesta. Qatarin kisoihin liittyvät ongelmat ja epäselvyydet saattavat kuitenkin koitua hänelle kohtalokkaaksi.

Orjatyövoimaa

Sen lisäksi, että Qatarin kisahankkeeseen liittyi epätavallisen paljon lahjontaa, Qatar ei ole mitenkään tunnettu jalkapallomaana ja siltä puuttuvat perinteet täysin. Qatar on tyypillinen Persianlahden öljyvaltio, jossa valtaosa asukkaista on muualta tulleita siirtotyöläisiä.

Qatar on ongelmallinen myös sään osalta. MM-kisat pelataan normaalisti kesäkuukausina, jolloin Qatarissa lämpötila voi päiväsaikaan nousta pahimmillaan 50 asteeseen, mikä vaarantaisi pelaajien terveyden. Alkuperäinen suunnitelma oli rakentaa stadioneista ilmastoituja. Kun tästä ajatuksesta luovuttiin, kisat pitää käytännössä pelata talvikuukausina, jolloin eurooppalaiset pääsarjat ja Mestareiden liiga normaalisti pelataan. Lopullista päätöstä asiasta ei kuitenkaan ole tehty.

Myös alkoholiin liittyy ongelmia islamilaista sharia-lakia noudattavassa Qatarissa, vaikka kisaisännät ovat luvanneet luoda kannattajille erityisiä alueita, joissa alkoholin nauttiminen on sallittua. Israelin mahdollinen selviytyminen kisoihin ei sekään kisajärjestäjien mukaan aiheuta ongelmia, vaikka Qatar ei koskaan ole tunnustanut Israelin valtiota.

Kaikkein pahin ongelma liittyy kuitenkin siirtotyöläisiin, joiden oloihin ihmisoikeusjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota. Työntekijöitä palkataan ns. kafala-järjestelmän kautta. Sitä käytetään yleisesti, kun Lähi-idän maihin palkataan rakennusalan työntekijöitä tai kotipalvelijoita.

Järjestelmä on yleisesti käytössä Persianlahden öljyvaltioissa, Libanonissa ja Jordaniassa. Siinä vaaditaan jokaiselle ammattitaidottomalle työntekijälle paikallinen sponsori, yleensä työnantaja, joka vastaa työntekijöiden viisumeista ja oikeudellisesta asemasta. Työntekijällä ei ole mahdollisuuksia irtisanoutua kesken sopimuskauden. Qatarissa sponsoriltaan karannut työntekijä tulkitaan rikolliseksi. Käytännössä tämä on johtanut usein törkeään hyväksikäyttöön, kun työnantaja pidättää siivun työntekijän palkasta, takavarikoi työntekijöiden passit eikä aina päästä heitä poistumaan maasta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat painostaneet Qataria poistamaan kafala-järjestelmän mutta toistaiseksi ilman tulosta.

Guardian-lehti kirjoitti siirtotyöläisten tilanteesta artikkelin, jossa kerrottiin siirtotyöläisten suuresta kuolleisuudesta rakennustyömailla. Nepalilaisen Pravasi Nepali Coordination Committee -järjestön ja Intian suurlähetystön tekemän tutkimuksen mukaan yli 500 intialaista siirtotyöläistä on menehtynyt tammikuun 2012 jälkeen ja yli 380 nepalilaista on kuollut vuosina 2012 ja 2013.

Yleisimmiksi kuolinsyiksi on kirjattu sydänkohtaus, auto-onnettomuus tai työtapaturma. Ihmisoikeusjärjestöt epäilevät, että sydänkohtaukset johtuvat suureksi osaksi liiallisesta työnteosta kuumissa olosuhteissa. Auto-onnettomuuksiksi kirjattujen kuolemien syynä on puolestaan usein puutteelliset työturvallisuusolosuhteet.

Uutiset stadionin rakennustyömailla kuolleista työntekijöistä ovat herättäneet jopa FIFA:n, joka on kulissien takana painostanut vuoden 2022 kisaisäntää parantamaan työntekijöiden oloja. Julkisesti FIFA on pitänyt matalaa profiilia eikä järjestönä ole halunnut leimautua ihmisoikeusjärjestöksi.

Lahjusepäilyt, ilmasto ja rakennustyöntekijöiden huono kohtelu ovat poikineet mielipidekirjoituksissa vaatimuksia siirtää MM-kisat pois Qatarista. ESPN-televisiokanavan dokumenttiohjelman mukaan MM-kisojen järjestäminen niemimaalla voi aiheuttaa 4000 rakennustyöläisen kuoleman.

Sepp Blatter on kuitenkin erittäin närkästynyt Qatarin kisoihin liittyvistä korruptioväitteistä, jopa niin närkästynyt, että hän kutsuu väitteiden esittäjiä rasisteiksi. 77-vuotias sveitsiläinen ei ehkä ole kaikkein uskottavin rasistikortin käyttäjä, mutta näköjään mikä tahansa on tälle miehelle mahdollista. FIFA päättää vuosien 2018 ja 2022 kisahankkeiden kohtalosta Brasilian kisojen jälkeen syys- tai lokakuussa. Raha saattaa sillä välillä vaihtaa omistajaa, mikäli kisojen suuret sponsorit eivät käytä omaa vaikutusvaltaansa ja pane rahahanoja kiinni.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2014

Uuniluukkujen kolahtelua


Eurovaalit käytiin vähän aikaa sitten. Median ja analyytikkojen keskuudessa huomio kiinnittyi ”äärioikeiston” menestykseen, ja erityisesti Ranskan Kansallisen rintaman vaalivoittoon. Politiittinen analyytikko ja historiantutkija Jussi Jalonen kommentoi Pispalan haulitornistaan:

”FN on yhä edelleen aito äärioikeistopuolue, eikä Marine le Penin dédiabolisation-politiikka ole onnistunut pesemään puoluetta puhtaaksi muukalaisvihasta.”

Jalonen ei kuitenkaan ehdi Markku Jokisipilän arvostelultaan analysoimaan, miksi ”äärioikeistoa” kannatti neljännes Ranskan äänioikeutetuista:

...ovat huolissaan siitä, että neljäsosa äänioikeuttaan käyttäneistä ranskalaisista on pitänyt tätä vaihtoehtoa peräti poliittisen tukensa arvoisena. Taustalla on epäilemättä osin myös äänestäjäkunnan keskuudessa vallitseva monisyisempi pettymys. Mutta se, että nimenomaan äärioikeistopuolue on kyennyt valjastamaan nämä tuntemukset oman menestyksensä välikappaleiksi, on tosiaan paha päivä maanosalle.”

Jokisipilä oli moittinut ”äärioikeisto”-kortin käyttäjiä uusmoralismista ja siitähän puheessa ”äärioikeistosta”, ”rasismista” ja ”muukalaisvihasta” on lähinnä kyse. Jalonen ottaa nämä asiat annettuina eikä vaivaudu miettimään, mitkä asiat valtapuolueiden politiikassa saavat monet äänestäjät turvautumaan Kansallisen Rintaman kaltaisiin puolueisiin. Median, akateemikoiden ja poliittisen eliitin ylimielinen moralismi, jota Jalonen itsekin edustaa, on osa ongelmaa. Piiloutuminen merkityksettömiksi leimakirveiksi muuttuneiden käsitteiden kuten ”äärioikeisto” ja ”rasismi” taakse auttaa jättämään huomiotta ne todelliset ongelmat, joista ”äärioikeiston” kannatus kumpuaa.

Euroopassa on vaarallista olla juutalainen

Jalonen ei ole ainoa, joka on huolissaan äärioikeistosta. Vasemmistolaisen Guardian-lehden blogisti Michele Hanson kirjoittaa oikeiston noususta ja siitä, kuinka hän on alkanut huolestua asiasta. Hanson on juutalainen ja on kiinnittänyt huomiota EU-parlamenttiin selvinneisiin puolueisiin kuten brittiläiseen UKIP-puolueeseen. Aiemmin Hansonilla ei omien sanojensa mukaan ole joutunut kärsimään juutalaisuudestaan, mutta nyt on syytä huoleen.

Hanson mainitsee kirjoituksessaan ammuskelun Brysselin juutalaismuseossa, joka johti neljän ihmisen kuolemaan. Kirjoituksessaan hän antaa epäsuorasti ymmärtää, että EU-parlamenttivaalien tuloksella olisi jotakin tekemistä asian kanssa.

Olen samaa mieltä Hansonin kanssa siitä, että Euroopan juutalaisilla on syytä huoleen. Juutalaisviha on maanosassamme korkeimmalla tasolla 70 vuoteen. Syyt ovat kuitenkin aivan toisaalla kuin siellä, mistä Hanson niitä etsii.

Amerikkalainen konservatiivikolumnisti Mark Steyn kirjoittaa sivuillaan eurooppalaisten kyvyttömyydestä tunnustaa epämiellyttävä totuus:

Uudessa Eutopiassa ei ole tilaa rehelliselle ja avoimelle juutalaisyhteisölle eikä edes juutalaiselle museolle.”

Euroopan ”äärioikeiston” johtajista ainakin hollantilaisen Vapauspuolueen johtaja Geert Wilders on tunnettu islam-vastaisuutensa lisäksi myönteisestä suhtautumisestaan Israeliin ja juutalaisiin yleensä. Ukip:n Nigel Farage taas ei ole sanonut asiasta juuri mitään. Itse asiassa juutalaisvastaisuutta löytää helpommin vasemmistosta kuin ”äärioikeistosta”. Vasemmisto vain kutsuu sitä antisiionismiksi, joka asettaa kyseenalaiseksi juutalaisten oikeuden omaan valtioon.

Norjassa kiihkeä monikulttuurin kannattaja ja kansallisvaltioiden tuhon apostoli Thomas Hylland Eriksen kirjoitti Aftenposten -lehteen myrkyllisen ja moralisoivan artikkelin ”Israelin sielu on vaarassa”. Siinä Hylland Eriksen mm. kutsuu Israelia apartheid-valtioksi sekä rinnastaa holokaustin ja palestiinalaisten Nakban (= Israelin valtion synty) toisiinsa.

Ranskalainen” terroristi

Vasemmisto ja ”äärioikeisto” eivät kuitenkaan ole niitä, jotka Euroopassa murhaavat juutalaisia siksi, koska nämä ovat juutalaisia, vaan asialla ovat täysin muut tahot. Ranskan Toulousessa Mohammed Merah -niminen terroristi murhasi juutalaisia siksi, että nämä olivat juutalaisia. Tätä ennen jotkut median kommentaattorit ehtivät toivoa hänestä Ranskan Breivikiä.

Kun Ranskan poliisi pidätti 29-vuotiaan ranskalaisen Brysselin museoiskusta, moni median kommentaattori luultavasti toivoi, että mies olisi kiihkeä Kansallisen Rintaman kannattaja. Näin ei luultavasti ollut, sillä mies oli viettänyt vuoden taistelemassa Syyriassa ja hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin jihadisteihin.

Epäilty Mehdi Nemmouche tunnusti tekonsa. Hän on todellakin Ranskan kansalainen mutta Ranskan Kansallisen Rintaman kanssa hänellä tuskin on mitään tekemistä.

Vasemmisto, media ja akateemikot eivät kuitenkaan halua nähdä, mistä Euroopassa löytyy se todellinen suvaitsemattomuus ja murhanhimo. Heille Euroopan kasvava muslimiväestö edustaa syrjittyä väestönosaa, jonka keskuudessa leviävä islamilainen kiihkoilu vain kertoo syrjinnästä ja heidän elämässään olevista epäkohdista. Niistä syytetään kantaväestöä ja näiden väitettyä rasismia eikä vaihtoehtoisia selityksiä edes yritetä etsiä.

Sen sijaan ”äärioikeiston” kohdalla kannatuksen syyt löytyvät aina ”muukalaispelosta” tai ahdasmielisestä impivaaralaisuudesta eli kaikesta siitä, mistä edistyksellinen suvaitsevaisto itse katsoo olevansa vapaa. Jos tämä ei riitä, otetaan mukaan taloudellinen epävarmuus, syrjäytyminen ja työttömyys, joihin ”populistien” väitetään tarjoavan helppoja ratkaisuja.

Mikä sitten on suvaitsevaisten ratkaisu ”äärioikeiston” ongelmaan? Fiksuimmat suvaitsevaiset ymmärtävät, että vanhojen jäärien päihin ei uppoa banaali ja omahyväinen puhe kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuuden ihanuudesta. Nuorempiin sen sijaan voi yrittää vaikuttaa.

Siksi Ruotsin valtio käyttää viisi miljoonaa kruunua tukemaan koululaisten matkoja Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriin. Päätös syntyi Euroopan äärioikeiston menestyksen inspiroimana. Kansanpuoluetta edustava demokratiaministeri Birgitta Ohlsson totesi:

Meidän on toimittava usealla eri rintamalla. Olen vakuuttunut, että nuorten on ymmärrettävä, mitä tapahtuu, kun viha voittaa demokratian.”

Suomessa veronmaksajan rahoittama Yleisradio on tehnyt samaa jo pitkään. Ei mene viikkoakaan ilman natseista kertovaa dokumenttia.

Juutalaisten joukkotuho ei kuitenkaan ole ainoa historiallinen tapahtuma, josta kannattaisi ottaa oppia. Tänä vuonna tulee täyteen 25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta, jota voidaan pitää kommunismin ajan päättymisen symbolina, vaikka Neuvostoliitto elikin vielä pari vuotta tapahtuman jälkeen. Ehkä kommunismista ja sen aiheuttamista kymmenistä miljoonista ihmisuhreista kannattaisi ottaa jotakin opiksi, mutta tätä ei koululaisille haluta kertoa ainakaan Ylen kanavilla.

maanantaina, toukokuuta 12, 2014

Islamin veriset rajat


Edesmennyt Samuel Huntington lanseerasi termin ”islamin veriset rajat”. Hänen klassikkokirjassaan sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä sanotaan, että ilman näitä verisiä rajoja maailma olisi melko rauhallinen paikka. Huntington sanoi:

”Islamin rajat ovat veriset kuten sen sisäosatkin. Lännen pääasiallinen ongelma ei ole islamilainen fundamentalismi vaan islam itse, erilainen sivilisaatio, jonka asukkaat ovat vakuuttuneita kulttuurinsa ylivertaisuudesta ja tuntevat pakkomielteistä alemmuuden tunnetta omasta voimattomuudestaan.”

Boko Haram

Islamin veriset rajat tulivat äskettäin esille uutisissa, kun nigerialainen Boko Haram -järjestö kidnappasi satoja koulutyttöjä ja uhkasi myydä heidät (seksi)orjiksi. Sattumoisin Nigerian väestöstä noin puolet ovat muslimeja ja loput kristittyjä ja animisteja. Islamin rajat kulkevat siis Nigerian sisällä.

Paitsi että kyse ei ole islamista vaan jostain muusta ainakin, jos kuuntelemme länsimaisia asiantuntijoita. Torstaina 8.5. Ylen Ykkösaamussa Afrikka-tutkija Risto Marjomaa kertoi, että uskonnolla ei ole mitään tekemistä Boko Haramin tekojen kanssa. Perusteluna hän käytti Ugandassa toiminutta Herran vapautusarmeijaa, joka pyrki luomaan kristillisen valtion.

Marjomaa myös muistutti, että vangitut koulutytöt olivat enimmäkseen muslimeja. Tällä hän yritti vähätellä tekojen islamilaista perustaa. Joidenkin lähteiden mukaan koulutytöt olisivat enimmäkseen kristittyjä, ja muslimitytöt olisi vapautettu tai he olisivat paenneet.

Maallikon mielestä kuulosti siltä, kuin Marjomaa olisi yrittänyt sovittaa Nigerian konfliktia perinteiseen marxilaiseen sapluunaan, jossa konfliktin syyt voidaan viime kädessä johtaa taloudelliseen eriarvoisuuteen. Islamilaista perinnettä, oppia pyhästä sodasta ja Koraanin suuraa, jossa Allah antaa luvan käyttää hyväksi sotasaaliina saatuja naisia, hän ei maininnut.

Jopa poliittisesti korrekti BBC puhuu ”muinaisesta islamilaisesta uskomuksesta”, jonka mukaan sodassa vangitut naiset ovat ”sotasaalista”. Siksi Marjomaan puheita on syytä ihmetellä varsinkin, kun Boko Haram on osa globaalia islamilaista jihadismia, jonka hedelmistä nautitaan kaikkialla siellä, missä muslimit ovat kosketuksissa ei-muslimien kanssa.

Islamin välttely konfliktin selittäjänä ei ole suomalaisten Afrikka-tutkijoiden yksinoikeus. Kiinassa maan länsiosissa paikallinen uiguuriväestö on reagoinut väkivaltaisesti han-kiinalaisten työläisten muuttoon Xinjiangin maakuntaan. Reutersin uutisessa mainitaan kyllä islamistiset militantit ja uiguuriseparatistit mutta konfliktin syyt selitetään taloudellisen eriarvoisuuden kautta ja annetaan ymmärtää, että Kiinan valtio on vastuussa konfliktista. Taannoin Kiinassa tapahtui veitsihyökkäys, jossa kuoli 29 ihmistä ja haavoittui 143. Kiinan viranomaiset syyttivät tapahtuneesta uiguuriseparatisteja. Islamin veriset rajat kulkevat myös Kiinan valtion sisällä.

#BringBackOurGirls

Boko Haramin yli 200:n tytön kaappaus ja uhkaus myydä heidät orjiksi oli kuitenkin tekona sen verran törkeä, että liberaalin länsimaalaisen oli pakko reagoida siihen jollain tavalla. Liberaali länsimaalainen teki, minkä parhaiten osaa, eli perustaa #BringBackOurGirls -hashtagin Twitteriin ja kutsuu ihmisiä osallistumaan kampanjaan.

Boko Haramin taistelijoista ei saa vaikutelmaa, että he käyttäisivät innokkaasti sosiaalista mediaa, joten heihin kampanjalla ei liene minkäänlaista vaikutusta. Mitä tulee maailman päättäjiin, kampanjalle on jo antanut kasvonsa maailman mahtavimman miehen eli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman vaimo Michelle, joka on jo poseerannut #BringBackOurGirls -kyltti kädessään.

Moraalista närkästystään ovat ilmaisseet niin Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Samantha Power kuin brittiläinen toimittaja Piers Morgan, joka twiittasi:

”Menkää ja pelastakaa ne tyttöraukat ja vangitkaa se virnuileva barbaari.”

Virnuilevalla barbaarilla Morgan tarkoittaa Boko Haramin johtaja Abu Bakar Shekauta, joka toi islamiin ”vapaaehtoisesti” kääntyneet tytöt kameran eteen ja ilmoitti vaativansa omien taistelijoidensa vapauttamista vastineeksi tytöistä.

Liberaalin moraalinen närkästys esiintyy aina vaatimuksena, että jonkun, yleensä valtion, pitäisi tehdä jotakin. Todellisuudessa kovin monella maailman valtiolla ei ole erikoisjoukkoja, jotka pystyisivät vapauttamaan panttivangit tapattamatta heitä. Yksi näistä erikoisjoukoista on Michelle Obaman aviomiehen komennossa. Moraaliseen närkästykseen tosin kuuluu ainoastaan, että närkästys pitää tuoda esille ja mieluiten mahdollisimman näyttävästi. Ratkaisu itse ongelmaan ei sen rinnalla ole tärkeä.

Tarvittaessa esimerkkiä voi ottaa vaikkapa elokuvasta Tears of the Sun. Siinä Bruce Willis matkustaa Nigeriaan vapauttamaan amerikkalaista lääkäriä Nigerian viidakosta. Todellisessa elämässä kaikki ei käy kuin elokuvissa, joten meidän on tyytyminen Twitter-vaikuttajien moraaliseen närkästykseen.

Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että barbarismin todellista luonnetta ei saa sanoa suoraan. Tässä suhteessa ennen oli kaikki paremmin. Kun Winston Churchill kuvaili kirjassaan The River War kokemuksiaan brittiarmeijan sotilaana Sudanissa, hän luonnehti ”muhamettilaisuuden” luonnetta islam-kriittisillä sivustoilla usein lainatulla muhammettilaisuuden kirouksia käsittelevällä lauseellaan.

Churchillin mukaan muhamettilaisessa laissa jokainen nainen on jonkun miehen omaisuutta joko lapsena, vaimona tai jalkavaimona. Tämä taas tarkoittaa, että orjuus ei lopu maailmasta, ennen kuin islamin usko on lakannut vaikuttamasta ihmisten mieliin.

Brittiläinen eurovaaliehdokas Paul Weston pidätettiin, kun hän luki ääneen Churchillin kirjan muhamettilaisuutta käsittelevää kappaletta. Hän luultavasti saa syytteen jostakin nykyisille länsimaille tyypillisestä orwellilaisesta ajatusrikoksesta. Weston olisi välttänyt vaikeudet viranomaisten kanssa, jos hän olisi kiltisti ilmaissut moraalisen närkästyksensä somessa #BringBackOurGirls -hashtagilla sen sijaan, että siteeraa jotakin kauan sitten elänyttä rasistia ja kolonialistia.

lauantaina, toukokuuta 10, 2014

Usarin blogien round-up

Tässä lyhyessä ja pinnallisessa kirjoituksessa käsittelen kaiken, mitä Uusi Suomi -verkkolehden blogeissa on käsittelemättä.

Sieltä löytyy aina mainio Jiri Nieminen kuten myös aina sekopäinen Jaana Paju. Oma suosikkini on kuitenkin Lars-Erik Wilskman, jonka kanssa en ole juuri mistään samaa mieltä mutta joka aina käyttäytyy herrasmiehen tavoin.

Ennen pidin Hemmo Koskiniemeä perusrehtinä perussuomalaisena. En pidä enää, koska hän paljastui putinistiksi. Hänen asemansa on perinyt Seppo Leskinen.

Wilskmanin ase on hillity charmi, kun taas hänen hengenheimolaisensa Seppo-Juha Pietikäinen valehtelee kuin Münchausen, puolueen edun takia tietenkin. Pidän enemmän Lars-Erikistä, koska Seppo-Juhan tyylittömyys häiritsee.

Reija ja Jorma Härkösen mainitsen vain nimeltä, koska he eivät enempää ansaitse.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2014

Venäjän verkossa 2


Venäläisistä tiedotusvälineistä Komsomolskaja Pravda on yksi vähiten objektiivisimmista, joten sieltä on välillä kiva kurkistaa, millaista kuvaa ajankohtaisista tapahtumista lehti tarjoilee venäläiselle kotiyleisölle.

Suomalais-ugrilaista terroria

Lehden toimittaja, Baltian toimituksen päällikkö Igor Teterin (Tetjorin) on närkästynyt siitä, että Viron turvallisuuspoliisi raportoi vuosittain henkilöistä ja organisaatioista, jotka ovat poliittisesti epäluotettavia ja mahdollisesti uhkaavat Viron itsenäisyyttä. Suurin osa näistä henkilöistä on tavalla tai toisella kytköksissä Venäjään. Myös Igorin oma nimi löytyy listalta.

Ikään kuin osoittaakseen raportin yksipuolisuuden Teterin julkaisee uhkauskirjeen, joka on saapunut postitse Suomesta juuri Viron turvallisuuspoliisin raportin julkaisupäivänä. Lehdistötiedotteen muotoon kirjoitettu kirje on laadittu kömpelöllä englannin kielellä ja se vaikuttaa pintapuolisesti huonolta pilalta. Tämä ei estä Teteriniä ottamasta sitä tosissaan.

Kirjeessä varoitetaan ulkovenäläisiä iskuista ja kerskaillaan, kuinka ”solut” ovat onnistuneet eliminoimaan 14 venäläistä kohdetta seitsemässä kuukaudessa. Kirjeen on allekirjoittanut neljä ryhmittymää, jotka ovat kaikki ainakin minulle ennestään täysin tuntemattomia: Venäläisten tappamiseen sitoutuneet suomalaisugrilaiset, Yhdennentoista ryhmä, Laszlon sotilaat ja Vapaa Pohjoinen -liike.

Teterinin jutun tarkoituksensa on tietysti saada venäläisen kotiyleisön mielikuvitus liikkeelle. Suomalaisugrilaiset terroristit uhkaavat ulkomailla asuvia venäläisiä. Näin presidentti Vladimir Putinin politiikka Ukrainassa näyttää taas oikeutetulta ja ymmärrettävältä. Se, että kirje on luultavasti joko pila tai ”antifasistisen” sylttytehtaan tuotantoa, ei välttämättä avaudu tavanomaiselle Komsomolskaja Pravdan lukijalle.

Suomalaiset asiantuntijoina

Suomalainen sotilashenkilö, lippueamiraali Georgij Alafuzoff, joka nykyisin toimii EU:n sotilastiedustelun päällikkönä, saa puolestaan todistaa, että Itä-Ukrainassa paikalliset ihmiset ovat ottaneet aloitteen omiin käsiinsä.

Kompravdan käsitys perustuu Ylen uutiseen, jossa Alafuzoff arvioi, että Itä-Ukrainassa ei ole suuria määriä venäläisiä sotilaita. Kompravda tosin antaa ymmärtää, että Alafuzoff kiistäisi kokonaan joidenkin läntisten poliitikkojen väitteet venäläisten erikoisjoukkojen mukanaolosta. Todellisuudessa Alafuzoff sanoi:

”Itä-Ukrainassa ei ole suuria määriä venäläisiä sotilaita tai ihmisiä. Mutta on selvää, että vapaaehtosia, itse aloitteita ottavia venäläisiä on alueella varmasti. He ovat huolissaan kansalaisistaan, venäjää äidinkielenään puhuvista ihmisistä. En usko kuitenkaan, että sotilaallisesti Venäjä olisi vielä tällä hetkellä voimakkaasti sinne asemoitunut.”

Tämä tietysti pitää paikkansa, sillä samanlaisia ”pieniä vihreitä miehiä” kuljettaneita venäläisiä sotilasajoneuvoja ei ole näkynyt kuten Krimin valtauksessa. Alafuzoff ei viisaana miehenä sulje pois venäläisten osallisuutta tapahtumiin, mutta tämä jää Komsomolskaja Pravdan lukijoille kertomatta, koska tapahtumien paikallisuutta halutaan korostaa.

Alafuzoffin haastattelu Ylellä oli tarkoitettu suomalaisille mutta se osoittautui yllättävän käyttökelpoiseksi myös venäläiselle tiedotusvälineelle.

Myös Ylen toimittaja Marja Manninen pääsi lehden sivuille. Toimittaja Manninen vahvisti Kompravdan mukaan, että useimmat aktivistit ovat tavallisia itäukrainalaisia eivätkä siis Venäjän tukemia provokaattoreita.

Venäjä-ilta

Katsoin myös Ylen Venäjä-iltaa juuri sen verran, kuin kestin katsoa hörhöjen ja ammattipropagandistien päällehuutelua. Ohjelmasta tuli Dosentti B.:n oma show, jossa tämä nykyajan Moskovan Tiltu esitteli 70-luvun vähemmistökommunisteilta tuttua retoriikkaa. Nyt tiedämme, että Ukrainaa hallitsee ”fasistinen juntta” tai ainakin tällaista kuvaa tarjoillaan mielellään venäläiselle yleisölle. Totuus on hieman moniulotteisempi mutta se ei dosenttia haittaa. Tapansa mukaan hän oli liukas kuin ankerias ja vältteli vastaamasta suoriin kysymyksiin.

Pääsipä perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainenkin kuulemaan EU-kriittiseksi tarkoitetun lausuntonsa taas uudelleen dosentin suusta ja vielä suorassa lähetyksessä. Tossavaisen puheiden käsittelystä Suomen ja Venäjän mediassa kirjoitin jokin aika sitten.

Sotatilanteessa tai siihen valmistauduttaessa totuus on ensimmäinen uhri, kun propagandamylly alkaa tosissaan jauhaa.