keskiviikkona, helmikuuta 15, 2017

Huijaamalla rakennettu unioni


Euroopan Unionia ei koskaan rakennettu kerralla valmiiksi vaan se sai nykymuotonsa hiljalleen hivuttamalla ja salavihkaisesti. Jos Euroopan valtioiden parlamentit olisivat äänestäneet keskusjohtoisesta liittovaltiosta, Unionia tuskin olisi syntynyt etenkään nykyisessä jälkidemokraattisessa muodossaan.

Virallisessa EU:n historiankirjoituksessa EU:n ensimmäisenä virstanpylväänä esitetään Euroopan hiili- ja teräsyhteisö. Sen julkilausuttuna tavoitteena oli estää Saksaa enää koskaan käymästä sotaa Euroopassa. Todellisuudessa sen pääarkkitehti Jean Monnet tavoitteli ylikansallista päätöksentekoa ja sai tavoitteensa läpi. Hiili- ja teräsyhteisöstä tuli ensimmäinen kansainvälinen järjestö, jonka päätökset sitoivat jäsenvaltioita ilman erillistiä ratifiointia kansallisessa parlamentissa.

Euroopan puolustusyhteisö

EU-projektin historiaan mahtuu myös takaiskuja. Vuoden 1950 Korean sodan jälkeen läntisessä Euroopassa lisääntyi paine puolustusyhteistyötä kohtaan. Yhdysvallat halusi kommunismin torjunnan nimissä, että Saksa aseistettaisiin uudelleen. Euroopan maat suhtautuivat kuitenkin epäluuloisesti Saksan aseistamiseen muutoin kuin eurooppalaisessa viitekehyksessä. Siksi Ranskan silloinen pääministeri Rene Plevén ehdotti suunnitelmaa, jossa luotaisiin ylikansallinen eurooppalainen armeija.

Armeija oli tarkoitus luoda hiili- ja teräsyhteisön mallin mukaan ylikansalliseen päätöksentekoon perustuvaksi ja yhteisö sai nimen Euroopan puolustusyhteisö. Yhdysvallat ja kuusi Euroopan yhteisön alkuperäistä jäsenmaata hyväksyivät ehdotuksen. Sen mukaan viiden jäsenmaan asevoimat olisivat kansallisesti johdettuja, mutta Saksan asevoimat toimisivat puolustusyhteisön alaisuudessa.

Vielä 1950-luvun alussa integraation edistämismenetelmät eivät olleet kehittyneet alkuperäiseen muotoonsa. Integraatiohankkeen puuhamiehet Monnet ja Robert Schuman kuvittelivat voivansa edistää integraatiota demokraattisesti kansallisten parlamenttien kautta.

Euroopan puolustusyhteisö epäonnistui, koska hanke kaatui sitä innokkaimmin ajaneen maan eli Ranskan parlamentissa, jossa gaullistit pelkäsivät, että hanke heikentäisi Ranskan kansallista suvereniteettia, joka vielä tuolloin oli poliitikoille tärkeä asia. Lisäksi pelättiin Saksan uudelleenaseistautumisen vaaroja.

Funktionalismi integraation perustana

Hiili- ja teräsyhteisön menestyksen sokaisemina Monnet ja Schuman yrittivät haukata liian suurta palaa. Tämän jälkeen integraatiota ei enää edistetty avoimin kortein vaan salaa kabineteissa ja käyttämällä hyväksi eteen tulevia kriisejä. Toisaalta juuri tämän epäonnistumisen takia Euroopan Unionilla ei edelleenkään ole omia asevoimia.

Amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä James Burnham kirjoitti vuonna 1941 dystooppisen klassikon ”Managerial revolution”. Siinä ennustettiin, että läntiset demokratiat kehittyisivät 1900-luvun toisella puoliskolla kohti ”ohjattua demokratiaa”, jossa varsinaiset päätökset tehtäisiin erilaisissa byrokraattisissa verkostoissa julkisuudelta salassa.

Burnhamin mukaan kansallisvaltiot eivät lakkaisi olemasta vaan jatkaisivat elämäänsä nimellisinä kansakuntina, joilla on itsehallinto mutta ei todellista suvereniteettia. Vaalit säilyisivät edelleen, koska niiden avulla hallitseva eliitti saisi tietoa kuluttajakansalaisen mieltymyksistä. Burnham ennusti, että politiikasta tulisi teatteria, jossa kaikista perusasioista yksimieliset ehdokkaat olisivat näennäisesti eri mieltä valeparlamenteissa, joiden päätökset tiedettiin etukäteen, koska niistä oli jo sovittu.

Monnet omaksui funktionalismin integroitumisen strategiaksi. Siinä yksittäisellä osa-alueella tapahtuva integraatio luo sivuvaikutuksena tarvetta integraatioon myös muilla osa-alueilla. Integraatio itsessään on vääjäämätön historiallinen prosessi eikä tavoiteltava asiaintila, johon yksittäisen valtion poliittinen ja teknokraattinen eliitti päätyisi. Monnet ymmärsi, että integraatio on hitaasti etenevä prosessi mutta sen vääjäämättömyys on mallin suurin heikkous. Integraatio ei kestä takaiskuja tai ainakaan liian montaa samaan ajankohtaan osuvaa epäonnistumista.

Saksalaisamerikkalainen hallintotieteilijä Ernst Haas kirjoitti Euroopan integraatiosta 60-luvun lopussa seuraavaa:

”Meillä ei ole vaihtoehtoa. Funktionalismissa meidän täytyy turvautua asteittaisuuteen ja kiertoteihin, jos haluamme integroida alueen. Funktionalistin, joka luottaa asteittaisuuteen ja kiertoteihin tavoitteen saavuttamiseksi, on valittava strategia, joka yhdistää kansanjoukot ja vieraannuttaa mahdollisimman vähän ihmisiä. Vain pienin askein ja ilman selkeää ja loogista päämäärää hän voi edetä oikeaan suuntaan. Koska jos hän ottaa liian suuria harppauksia, hän menettää monien kannatuksen.”

Näin olemme päätyneet nykyiseen Euroopan Unioniin, eli kansallisvaltioiden näennäisesti spontaanin yhteistyön takaa löytyy mantereen kattava supervaltio, jota on rakennettu pienin askelin ja joka on piiloutunut Brysselin byrokratian lukemattomille käytäville. Asioista on jo päätetty komission kokouksissa ja takahuoneissa vuosia ennen niiden kirjaamista paperille. Jäsenvaltioiden liikkumavara suhteessa tehtyihin päätöksiin jää käytännössä olemattomaksi.

Funktionalismin seuraukset

Luonnollisesti Euroopan yhdentymisen seurauksena kansallisvaltioiden valta omiin asioihinsa on vähentynyt. Silti on vaikea sanoa tarkalleen, missä yksittäisen kansallisvaltion valta päättyy ja missä Euroopan Unionin valta alkaa. Asioita ei johdeta yhdestä keskitetystä paikasta vaan ennemminkin kansallisvaltioiden suvereniteetti on ikään kuin haihtunut ja hajaantunut. Kenelläkään ei ole käsitystä, mihin se on kadonnut.

Toki EU:lla on tarkat säädökset siitä, miten komissiolla on aloiteoikeus lainsäädäntöön, josta Eurooppa-neuvosto keskustelee julkisuudelta piilossa. EU:n ministerineuvostolla on oma sanansa sanottava kuten myös EU-tuomioistuimella sekä monella muodollisella ja epämuodollisella toimielimellä. Lisäksi myös Euroopan parlamentti saa puuttua asiaan väittäen edustavansa 650 miljoonaa EU-kansalaista. Lopputulos on painajainen, jota kukaan ei oikeasti ohjaa ja jota kukaan ei kykene uudistamaan.

Sanotaan, että unionissa on ”demokratiavaje”. Sana vaje antaa ymmärtää, että kyse on tilapäisestä ongelmasta, joka voidaan tarvittaessa korjata lisäämällä demokraattista päätöksentekoa. Näinhän ei tietysti ole. Burnhamin analyysi teknokraattien johtamasta valtiosta pitää paikkansa. EU ei ole epädemokraattinen vaan demokratianvastainen. Sen koko olemus perustuu kansallisvaltioiden demokraattisen päätöksenteon vähentämiseen. Unionia ei voi muuttaa demokraattiseksi, koska unionilla ei ole omaa kansaa vaan useita kansakuntia, jotka eivät ymmärrä toistensa kieltä. Yli 600 miljoonan väkiluku tekee demokratiasta mahdottoman hallita.

Poliitikkojen tehtäväksi jää teeskennellä, että heillä on jotakin vaikutusvaltaa EU:n päätöksiin. Näin he yrittävät vakuuttaa epäluuloista äänestäjää hyväksymään hänen kannaltaan epäsuotuisia päätöksiä. Todellisuudessa valtavirran poliitikot eivät niinkään ole vastuussa äänestäjilleen vaan pelkästään osa EU-järjestelmää. Vaikka kansallisvaltioiden parlamenteilta on riisuttu valtaa, nekin ovat osa järjestelmää, kun ne toimivat kumileimasimina siunatessaan EU-tason päätökset.

George Orwell arvosteli vuonna 1964 Burnhamin teorioita ja sanoi, että teknokraattinen hallinto ei pysty pitämään itseään yllä, koska se on pohjimmiltaan suljettu järjestelmä, joka tuottaa liian keskinkertaisia toimijoita pystyäkseen pitämään yllä järjestelmää. Lisäksi ihmisten vapaudenkaipuu on etenkin modernin tiedonvälityksen aikakaudella liian suuri, jotta järjestelmä voisi pysyä pystyssä.

Jälkikäteen voi sanoa, että Orwell oli oikeassa ainakin ensimmäisessä kohdassa. EU:n johtoelimiin ei valita kansakuntiensa pätevimpiä edustajia vaan ennemminkin epäonnistuneita poliitikkoja. Lisäksi varsinainen johtopaikka menee yleensä merkityksettömän pikkuvaltion edustajalle, josta hyvänä esimerkkinä on EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Tätä viinaan menevää miestä ei voi myöskään pitää erityisen terävänä ajattelijana vaan hän olisi riittävän pätevä Luxemburgin kaupungin pormestariksi, kuten Ted Malloch sanoi. Junckerin mahdollinen seuraaja ei myöskään edusta maanosan terävintä kärkeä, sillä manttelia sovitetaan joidenkin tietojen mukaan Suomen entiselle pääministerille Jyrki Kataiselle. Lienee turha sanoa, että Junckerilla tai Kataisella tuskin olisi mahdollisuuksia tulla valituksi vaalien kautta.

Kansanäänestykset kaatavat unionin

Tämän kirjoituksen pääasiallisena lähteenä olevassa tekstissä Thierry Baudet kirjoitti, että kansanäänestykset ovat byrokraattisen hallinnon akilleen kantapää. Poliitikkojen on mahdotonta teeskennellä demokraattia, jos he sivuuttavat kansanäänestyksen tuloksen tuosta vain.

Takavuosina EU on erittäin hyvällä menestyksellä torpannut kansanäänestyksiä. Ranskan ja Hollannin äänestäjät kieltäytyivät vuonna 2005 hyväksymästä EU:n perustuslakia. Muutama vuosi myöhemmin sama perustuslaki hyväksyttiin Lissabonin sopimuksena. Tämän jälkeen hiljaiseloa kesti kymmenen vuotta, kunnes Kreikan säästöohjelma hylättiin kansanäänestyksessä. EU syrjäytti tuolloin pääministeri Papandreoun ja korvasi hänet säästöille myötämielisemmällä entisellä Euroopan keskuspankin varapääjohtaja Papademoksella.

EU-byrokratia ei kuitenkaan ole pystynyt kokonaan estämään kansanäänestyksiä tai neutralisoimaan niiden vaikutuksia. EU-kärsi toistaiseksi pahimman tappionsa, kun Britannian äänestäjät äänestivät EU-eron puolesta. Itse eroprosessi on vielä aloittamatta mutta EU:n edustajien käytös kertoo hämmennyksestä ja kyvyttömyydestä ymmärtää tapahtunutta.

Toisaalta Brexit luultavasti olisi saattanut jäädä tapahtumatta, mikäli EU ei olisi epäonnistunut kahdessa keskeisessä hankkeessaan. EU:n perustuslakihuijaus meni läpi ilman vastalauseita, koska EU:n keskeiset hankkeet eivät vielä vuonna 2005 olleet ajaneet karille.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa yhteisvaluutta euron perusongelmat näkyvät talousvaikeuksina ja velkaantumisena euroalueen reuna-alueilla. Yhä useamman maan kansalaiset ymmärtävät yhteisvaluutan ja köyhtymisen välisen yhteyden. EU:n pelikirjan sivuilta löytyy ratkaisuksi yhteisvaluutan ongelmiin integraation syventäminen eli tulonsiirrot rikkaammista EU-maista köyhempiin. Tässä onkin edistytty mutta uskallus ei ole riittänyt täysimittaiseen tulonsiirtounioniin.

Pakolaiskriisissä EU-ratkaisu Balkanin halkijuoksuun oli turvapaikanhakijakiintiöt. Äänestys asiasta ei ollut yksimielinen, vaan läntisen Euroopan maat pakottivat Lissabonin sopimuksen mukaisella äänniemmistöllä niskoittelevat itäisen Euroopan maat kiintiöjärjestelmään. Käytännössä kiintiöitä ovat noudattaneet vain muutamat maat näiden mukana Suomi. Läntisen Euroopan maat voisivat kiristää Puolaa, Unkaria, Tshekkiä ja Slovakiaa EU-tukien menetyksellä, jos ne haluaisivat. Näin ei luultavasti tapahdu, koska riski unionin hajoamisesta olisi liian suuri.

EU on nyt tilanteessa, jossa sen olemassaolo on ensimmäistä kertaa oikeasti vaakalaudalla. Sen keskeiset toteemit eli yhteisvaluutta ja Schengenin sopimus eivät ole kestäneet vaikeuksia. Yhteisvaluutta toimisi, jos euroalue olisi homogeeninen. Schengenin sopimuskin olisi vallan mainio, jos ulkorajoja valvottaisiin eikä hallitsematon maahantulijavirta pääsisi vapaasti liikkumaan rajattoman unionin sisällä.

Kriisin syvetessä EU:lta puuttuu johtajuutta. Järjestelmä on lisäksi sellainen, että kukaan ei varsinaisesti johda järjestöä. Ehkä George Orwell oli oikeassa, kun hän sanoi teknokraattivaltion muodostavan suljetun silmukan, joka tuottaa liian heikkoja johtajia, jolloin järjestelmä ei kykene pitämään itseään kasassa. EU:lla ei myöskään ole armeijaa, joka pakottaisi ihmiset tarvittaessa tottelemaan.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2017

"Muslimikammo" onkin valtavirtaa?


Helsingin Sanomien toimittaja Pekka ”Psycho” Mykkänen kirjoitti artikkelin, jossa kerrottiin useimpien eurooppalaisten maiden väestön vastustavan muslimien maahanmuuttoa. Asiasta ei enää voitu vaieta sen jälkeen, kun Chatham House julkaisi mielipidetutkimuksen, jossa kysyttiin yhdeksän Euroopan maan kansalaisilta: ”Pitäisikö maahanmuutto enimmäkseen muslimienemmistöisistä maista lopettaa?”

Yhdeksästä maasta kaikissa vastaajien enemmistö kannatti maahanmuuton lopettamista (siis lopettamista, ei rajoittamista). Vain Espanjassa ja Britanniassa vähemmän kuin 50 prosenttia vastaajista kannatti maahanmuuton lopettamista muslimienemmistöisistä maista. Tosin Mykkänen ei olisi Mykkänen ja Hesari ei olisi Hesari, jos asiaa ei seliteltäisi ns. suvaitsevaisten kannalta parhain päin:

”...mistään muslimien invaasiosta ei voi järkevästi ottaen puhua.”

Niinpä niin. Kun rajojen yli vyöryy yli miljoona muslimimiestä, miksi sitä pitäisi kutsua? Turistimatkaksiko? Jos nämä yli miljoona muslimimiestä saisivat vielä tuoda perheensäkin mukanaan, tulijoiden määrä moninkertaistuisi.

Mikäli rajatarkastuksia ei olisi otettu käyttöön, vyöry olisi todennäköisesti ollut paljon pahempi. Tästä kuuluu suurelta osin kiitos Unkarin pääministeri Viktor Orbanille, joka ensimmäisenä ryhtyi patoamaan maahantuloa. Valtamedia ja EU:n johtavat poliitikot moittivat kuorossa Orbania, vaikka hän teki vain sen, mitä piti tehdä.

Muutaman viime vuosikymmenen aikana nähty muslimien muutto Eurooppaan o n historiallisesti ainutlaatuinen kuten myös muslimiväestön lisääntyminen, joka näkyy katukuvassa jokaisessa Euroopan suurkaupungissa. Vain 80-luvun lopulla kommunismista vapautuneet itäisen Keski-Euroopan maat ovat poikkeus säännöstä.

Mykkänen jatkaa:

”Tämä muistuttaa osaltaan siitä, miten huikea ja kauaskantoinen tärsky runsaan miljoonan turvapaikanhakijan saapuminen Eurooppaan vuonna 2015 oli.”

Median edustajilta sopii kysyä, miksi he eivät ymmärtäneet tuota syyskesällä 2015 vaan pyrkivät tunteisiin vetoavilla valokuvilla vaikuttamaan ihmisten asenteisiin.

Todellisessa maailmassa elävät ihmiset joutuvat kohtaamaan utopististen maailmanparantajien haaveet ja niiden kariutumisen samalla, kun utopistinen maailmanparantaja vain jatkaa hyveellisyyden signalointiaan.

”Ääri-islamistien tekemiä terrori-iskuja on ollut Euroopassa liikaa, mutta pitkän aikavälin tarkastelussa maanosa ei ole minkään terrorismin tsunamin kohteena. Saksassa kuoli viime vuonna 22 ihmistä terrori-iskuissa.”

Taas valtamedian edustaja vähättelee terrorismia. Hän mainitsee vain Saksassa kuolleet ikään kuin Saksa olisi ainoa Euroopan maa, joka on kärsinyt terrorismista. Terrorismi on sitä paitsi vain jäävuoren huippu eikä ole läheskään ainoa syy vastustaa muslimien laajamittaista maahanmuuttoa.

Miksi muslimien maahanmuuttoa vastustetaan?

Mykkänen unohtaa turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset, erityisesti väkivalta- ja seksuaalirikokset, joiden määrä on räjähtänyt syksyn 2015 jälkeen. Lisäksi Euroopan maiden veronmaksajat joutuvat pitkälti elättämään kasvavan muslimiväestön, joiden työllisyysaste on kauttaaltaan matala ja tukiriippuvuus suurta.

Ihmiset näkevät laajamittaisen muslimien maahanmuuton vaikutukset arjessaan turvattomuuden lisääntymisenä, kouluopetuksen laadun heikkenemisenä ja elinympäristön muuttumisena tunnistamattomaksi aiempaan verrattuna. Kehityksen nopeus on ollut huima ja saavutti lakipisteensä syksyllä 2015.

Vuosien varrella hyssyttelijät ovat kertoneet, kuinka muslimit sopeutuvat ja heidän suhteellinen väestönkasvunsakin talttuu kantaväestön tasolle. Todellisuudessa muslimit menevät nuorempana naimisiin ja tekevät enemmän lapsia kuin kantaväestö, eli sukupolvikierto on nopeampaa. Lisäksi naiset on usein alistettu synnyttäjän ja lasten kasvattajan rooliin, mikä pitää heidät pysyvästi poissa työmarkkinoilta. Sen sijaan, että katsottaisiin muslimien kokonaismäärää, kannattaisi tarkastella myös ikärakennetta, joka kertoisi Mykkäsen kaltaisille, että muslimien suhteellinen osuus nuoremmissa ikäluokissa on paljon suurempi kuin Mykkäsen mainitsema kuusi prosenttia.

Mykkänen melkein myöntää tässä jotakin:

”Muslimeihin ja muihin maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia hyssyteltiin, koska ei haluttu leimata suurempaa kunniallisesti elävää väkijoukkoa. Mielestäni asioiden suhteellistaminen on vastuullista sekä reilua, ja kansanryhmien syyllistäminen yksilöiden virheistä väärin, mutta oheistuotteena on kylvetty epäluottamuksen siemen.”

”Asioiden suhteellistaminen” on valtamedian osalta tarkoittanut systemaattista asioiden kaunistelua, ongelmien peittelyä ja kantaväestön syyllistämistä. Tätä ihmiset joutuvat katsomaan televisiosta ja lukemaan lehdistä, jos he vielä vaivautuvat etsimään uutisia asiasta valtamedian sivuilta. Helsingin Sanomatkin on tässä pahasti myöhässä ja tullut vasta puolitiehen totuutta vastaan.

Lisäksi Mykkänen tyypilliseen vasemmistoliberaaliin tapaan sekoittaa yhteisö- ja yksilötason ilmiöt keskenään, ikään kuin se kunnollinen muslimi riittäisi oikeuttamaan muslimien massamaahanmuuton ja sen tuomat ongelmat, jotka pahimmillaan voivat tuhota eurooppalaisten valtioiden talouden ja vaarantaa eurooppalaisten kansojen olemassaolon pitkällä tähtäimellä.

Valtamedia jatkuvasti jättää huomiotta islamin aggressivisen perusluonteen ja ylivaltapyrkimykset. Se ei kysy, miksi maahan pitää päästää ihmisiä, jotka vihaavat isäntäyhteiskuntaa ja sen asukkaita, koska nämä eivät ole muslimeja eivätkä usko Allahiin. Valtamedia sen sijaan keskittyy islamin valkopesemiseen jokaisen terrori-iskun yhteydessä. Tekijä ei muka ollut kunnollinen muslimi ja hänellä oli mielenterveysongelmia.

Epäluottamus mediaa ja poliittista eliittiä kohtaan lisääntyy koko ajan. Tämä näkyy juuri tällä hetkellä mediassa paniikinomaisena Donald Trumpin mollaamisena, joka ei vaikuta millään tavalla muihin kuin tosiuskovaisiin.

Kun valtamedia ja eliitti kuorossa ylistävät muslimien tuomaa monikulttuurista rikkautta, kansalainen tuntee itsensä petetyksi. Luottamus Hesariin on mennyt jo aikoja sitten ja pettyneiden määrä sen kuin lisääntyy. EU:n ulkoasian ”kansankomissaari” Federica Mogherini totesi äskettäin:

”Mielestäni eurooppalaisten pitää ymmärtää, että tarvitsemme maahanmuuttajia taloudellisista syistä, koska väestö vähenee.”

Mogherini osoittaa tällä lausunnollaan, että hän on menettänyt täysin kosketuksensa todellisuuteen. Muslimiväestön huoltosuhde on niin alhainen, että se ei ratkaise ikääntymisen aiheuttamaa ongelmaa varsinkin, kun tulijoita ei oteta maahan tarpeen tai osaamisen perusteella vaan kaikki rajan yli päässeet saavat yleensä jäädä. Jos he eivät viranomaisen mielestä saa, he jäävät silti. Kylmä tosiasia on se, että suurin osa tulijoista on parhaimmillaan hyödyttömiä ja pahimmillaan merkittävä taloudellinen rasite eurooppalaisille yhteiskunnille.

Kirjoituksen loppupuolella itseään avarakatseisena kosmopoliittina pitävä Mykkänen yrittää ymmärtää myös vastapuolen näkökantoja mutta tekee sen ylenkatseella, kuten omasta ylivertaisuudestaan ja oikeassa olemisestaan vakuuttunut vasemmistoliberaali yleensä tekee:

”Se, mikä valtamedialla ja valtapuolueiden poliitikoilla on jäänyt huomaamatta on, että valtaosa ihmisistä ei jaa heidän maailmoja halaavaa elämäntapaansa. Suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä kotimaissaan ja heille vieras on kerta kaikkiaan vierasta.”

Ylenkatse tulee esiin jälkimmäisessä virkkeessä. Mykkänen pitää muslimien maahanmuuton vastustajia takapajuisina juntteina. Tietyllä tavalla hän on oikeassa, koska muslimiväestön kasvu ja sen aiheuttamat ongelmat näkyvät ensimmäisenä kaikkein köyhimmillä asuinalueilla, joilta kantaväestön edustajat pakenevat monikulttuurisuuden lisääntymisen myötä. Yleensä ne, jotka kiihkeimmin kannattavat laajamittaista muslimien maahanmuuttoa, eivät joudu kärsimään sen lieveilmiöstä. Poikkeuksiakin toki on. Joulukuun alussa Afganistanista saapunut maahanmuuttaja raiskasi ja murhasi korkea-arvoisen EU-virkailijan tyttären.

Mykkänen ei kannata sitä, että valtapuolueiden edustajat ryhtyvät matkimaan populistien retoriikkaa vaan pitää sitä tuhon tienä:

”Järkevämpää olisi opetella, mitkä ovat vähemmistöjen lisäksi enemmistöjen kulttuurisiin marginaaleihin ajautuneiden ihmisten huolenaiheet, ja vastata niihin.”

Asia on niin, että Mykkänen ja hänen kaltaisensa edustavat sitä marginaalia. He luulevat edustavansa edistystä ja kaikkea hyvä, mutta saavat aikaiseksi vain tuhoa. Se tie on nyt loppuun asti kuljettu. Postmoderni filosofia foucaulteineen ei auta ymmärtämään todellisuutta vaan pelkästään selittämään selittelyä. Suurin syy vastustaa vasemmistoliberaalia politiikkaa on sen tuhoisat seuraukset.

Mykkänen tuntuu ajattelevan, että ongelma ratkeaa ymmärtämällä. Ei ratkea vaan se ratkeaa konkreettisilla teoilla, joihin vasemmistoliberaali ryhtyy vasta sitten, kun on pakko. Silloinkin se tapahtuu siksi, että oma isopalkkainen työpaikka on vaarassa. EU alkaa vasta nyt perustamaan maahantulokeskuksia Euroopan ulkopuolelle, vaikka Australian esimerkki toimivasta politiikasta on ollut tiedossa jo pitkään. Tähän saakka Australia on saanut osakseen moitteita tulijoiden ”ihmisoikeuksien loukkaamisesta”, vaikka Australia on onnistunut lopettamaan maahan pyrkivien hukkumiskuolemat lähes kokonaan.

Kuka todellisuudessa edustaa marginaalia?

Lopussa Mykkänen sentään myöntää vastentahtoisesti totuuden:

”Kuten Yhdysvalloissa saatiin viime vuonna todistaa, marginaaliksi luullusta voi tulla valtavirtaa, ja silloin enemmistön ja vähemmistön käsitteet heittävät kuperkeikkaa.”

Mykkäsen kaltaiset eivät koskaan ole olleet enemmistössä. Heillä vain on ollut valtaa yhteiskunnan eri instituutioissa kuten virkakoneistossa, mediassa, oikeuslaitoksessa ja veronmaksajan tukemissa järjestöissä. Mykkäsen edustama valtamedia on ollut se valheen moottori, joka on pitänyt pyörät öljyttyinä ja estänyt tapahtuneen kehityksen arvostelun.

Ihmisiltä ei ole koskaan kysytty, haluavatko he oikeasti monikulttuurista yhteiskuntaa ja laajamittaista muslimien maahanmuuttoa. Jos joku on ilmoittanut vastustavansa näitä, hän on heti saanut päällensä syytöksiä rasismista ja ksenofobiasta. Kun ihmiset laajemmin ymmärtävät, miten heitä on petetty ja miten heidän huolensa kuitataan ”vihapuheena”, silloin muutos voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Pysyviksi luullut instituutiot kuten Euroopan Unioni alkavat horjua ja lopulta kaatuvat. Utopistinen maailmanparannus siirtyy vihoviimeiseen marginaaliin, jonne se tosiasiassa kuuluukin.

tiistaina, tammikuuta 31, 2017

Miksi Donald Trumpin voitto oli tärkeä?


Kotimaisen valtamedian Trump-hysteria on saavuttanut jo tragikoomisen tason. Naapurimaassa Ruotsissa puolestaan vasemmistolaiset ovat jo ehdottaneet Donald Trumpin murhaamista. Loputon Trumpin demonisointi kääntyy lopulta valtamediaa vastaan, koska suuri osa ihmisistä näkee hysterian takaa, että vähentyvän lukijakunnan ja hiipuvien mainostulojen ahdistama valtamedia pelkää.

Valtamedia oppositiossa

Republikaaneilla on kaksissa edellisissä presidentinvaaleissa ollut vakava ongelma. Ehdokkaat yrittivät saada omaa sanomaansa läpi mediassa, mutta media ei ottanut onkeensa. Sen sijaan median edustajat palvoivat silmät suurina kokematonta ja ideologisesti varsin kaukana vasemmalla olevaa Barack Obamaa. Valtamedian pidäkkeetön tuki oli yksi Obaman menestyksen syistä ja takasi valinnan kahdelle kaudelle, koska Obamalla oli lisäksi henkilökohtaista karismaa ja hän edusti Yhdysvaltojen mustaa väestöä.

Media yritti samaa Hillary Clintonin kanssa eli ei arvostellut Clintonia vaan keskittyi Trumpin kauhisteluun. Tämän se teki ymmärtämättä, että juuri tätä Trump tavoitteli. Hän puhui suoraan kansalaisille itse valitsemansa sosiaalisen median eli Twitterin kautta. Hän kohteli toimittajia yliolkaisesti eikä pyrkinyt mielistelemään heitä, kuten esimerkiksi Mitt Romney neljä vuotta aiemmin.

Trump ymmärsi, että media tekisi hänestä rasistin ja Hitlerin, vaikka hän yrittäisi esiintyä mediassa median ehdoilla poliittisesti korrektilla tavalla. Hän myös tajusi, että median mielistely johtaisi varmaan tappioon, koska Hillary oli median ehdoton suosikki ja ainoa vaihtoehto presidentiksi.

Siksi Trump kohteli median edustajia halveksivasti kampanjan aikana ja kohtelee edelleen. Amerikkalainen liberaalimedia on hänelle osa oppositiota ja media itsekin jo tietää tämän.

Unohdettu kansa

Trump ei ole konservatiivi tai kauppakamarirepublikaani vaan enemmänkin populisti ja nationalisti. Siksi republikaanien johto suhtautui häneen alusta alkaen epäluuloisesti ja myöhemmin avoimen vihamielisesti. Republikaanien johto olisi mieluummin nähnyt Hillaryn vastaehdokkaana Jeb Bushin kuin Donald Trumpin. Konservatiivit taas olisivat halunneet mieluummin Ted Cruzin.

Nämä kaksi tuskin olisivat pystyneet vetoamaan siihen kansanosaan, joka ei mielellään kuuntele paskapuhetta vaan toivoo, että asioista puhuttaisiin suoraan. Trump puhui suoraan ja hänen sanomansa vetosi vaalit ratkaisseissa ”ruostevyöhykkeen” osavaltioissa asuvaan valkoiseen maaseutuväestöön ja työväenluokkaan.

Toisaalta Trump tuskin olisi voittanut ilman rannikoiden liberaalin eliitin ylilyöntejä ja ylimielisyyttä. Valloilleen päässyt pidäkkeetön vasemmistoliberalismi on Yhdysvalloissa tehnyt yliopisto-opiskelijoista lapsellisia kiukuttelijoita, jotka ”triggeröityvät” pienestäkin erimielisyyden ilmaisusta. Tätä varten heille luotiin yliopistojen kampuksilla ”turvatiloja”, joissa he voivat olla suojassa ”vihapuheelta”.

Valkoinen mies on puolestaan aina etuoikeutettu ihonvärinsä takia ja syyllinen vähemmistöjen kurjaan asemaan riippumatta siitä, mikä hänen sosiaalinen asemansa on. Kun tällaista asennetta pitkään katselee, alkaa rauhallisempaakin miestä ottamaan päähän varsinkin, kun vähemmistöjen edustajat riehuvat Black Lives Matter -järjestön mielenosoituksissa, joissa puolustetaan poliisin oikeutetusti ampumia mustia rikollisia.
Trump myös ymmärsi Yhdysvaltojen vaalimatematiikan eli sen, missä osavaltioissa kannattaa kampanjoida. Republikaaniehdokkaan ei kannata tuhlata aikaa ja rahaa kampanjointiin Kaliforniassa tai New Yorkissa, koska niiden valitsijamiehet menevät nykyisin aina demokraattiehdokkaan taakse. Sen sijaan Michiganin, Wisconsinin ja Ohion kaltaiset osavaltiot olivat otettavissa. Puheet siitä, että Hillary Clinton voitti enemmistön äänestäjien äänistä, ovat tyhjää sanahelinää, koska vaalijärjestelmä perustuu valitsijamiehiin. Jos vaalit olisi pidetty suorana kansanvaalina, Trump olisi varmasti suunnitellut kampanjansa eri tavalla.

Trump presidenttinä

Demokraateille Hillary Clintonin tappio oli piinallinen kokemus, jopa niin piinallinen, että he yrittivät koko vaalien jälkeisen ajan mitätöidä Trumpin presidenttiyttä yhdessä valtamedian ja istuvan presidentin kanssa tässä kuitenkaan onnistumatta. Edes viime hetkillä julkisuuteen vuodettu asiakirja, jossa väitettiin Venäjällä olevan salaa kuvattu filmi Trumpista venäläisessä hotellissa prostituoitujen kanssa, ei auttanut. Trump torjui asiasta kysyneen CNN:n toimittajan tylysti lehdistötilaisuudessa ilmoittajalla toimittajan edustavan ”valemediaa”.

Kun Trumpista tuli presidentti, hän aloitti heti vaalilupaustensa täyttämisen. Tämä tuli luonnollisesti valtamedialle suurena yllätyksenä. Trump ilmoitti ensimmäiseksi rakentavansa muurin Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Sen jälkeen olivat vuorossa 90 päivää kestävät maahantulokiellot seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille.

Trump ei myöskään ole salaillut ylenkatsettaan Euroopan Unionia kohtaan. Trumpin toimet myös horjuttavat EU:ta monella tapaa. Trumpin maahantulokieltoa voi verrata tapaan, jolla Angela Merkelin Saksa päästi maahan miljoona muslimia juuri niistä maista, joihin maahantulokielto kohdistuu. Trump on aiemmin voimakkaasti arvostellut Merkelin toimia pakolaiskriisin yhteydessä.

Kuten amerikkalainen valtamedia, myös Euroopan Unioni ja sen johtajat pelkäävät. Brexit oli jo tarpeeksi paha, mutta Trump presidenttinä voi johtaa koko unionin hajoamiseen, jos tauti leviää Manner-Eurooppaan.

EU:n ulkoasiain korkea edustaja Federica Mogherini tuomitsi Trumpin toimet ja totesi:

”Tämä ei ole eurooppalainen tapa. EU huolehtii jatkossakin syyrialaisista pakolaisista ja muista sotaa pakenevista.”

Entinen kommunisti Mogherini ei ole vaaleilla valittu, joten hänen on helppo olla piittaamatta kansalaismielipiteestä.Hänelle on turha sanoa, että ehkä kannattaisi myös välittää, mitä tavallinen EU-jäsenmaan kansalainen ajattelee. Mogherini on itse sanonut, että poliittinen islam kuuluu Eurooppaan. Hän myös varoitti muurien rakentamisesta:

”Meidän historiassamme ja perinteessämme juhlitaan muurien purkamista ja siltojen rakentamista.”

Belgialainen pitkän linjan eurokraatti ja arkkifederalisti Guy Verhofstadt meni vielä pitemmälle. Hänen mukaansa radikaalin islamin ja Venäjän lisäksi myös Donald Trump pyrkii heikentämään Euroopan Unionia. Tämän voi päätellä myös tulevana Yhdysvaltojen EU-lähettiläänä pidetyn Ted Mallochin lausunnoista:

”Vuonna 2017 shorttaisin euroa. Kyseinen valuutta ei ainoastaan ole laskussa vaan voi romahtaa seuraavan vuoden tai puolentoista aikana.”

”Aiemman urani aikana toimin diplomaattina asemassa, jossa autoin Neuvostoliittoa hajoamaan. Joten ehkä joku toinenkin unioni tarvitsee vähän kesyttämistä.”

Eurooppa-Neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk puolusti unionia:

”Euroopan unionin hajoaminen ei johda myyttisen jäsenvaltioiden täyden suvereniteetin palauttamiseen, vaan todelliseen riippuvuuteen kolmesta supervallasta Yhdysvalloista, Venäjästä ja Kiinasta. Vain yhdessä voimme olla täysin itsenäisiä.”

Luonnollisesti EU:ssa jäsenvaltioiden poliittisia toimintavapauksia on rajoitettu, eli päätäntävaltaa on siirretty EU:lle. Valtiot eivät päätä asioista itsenäisesti eivätkä valvo rajojaan. Niiden valvonta on EU:n vastuulla ja se taas on epäonnistunut tehtävässään. Tällaiset maat eivät voi olla itsenäisiä millään mittapuulla.

EU on huonosti toimiva utopiaprojekti eikä sitä luultavasti voi uudistaa tuhoamatta koko rakennelmaa. Eurooppalaiset valtiot tarvitsevat kuitenkin toisiaan, mutta yhteistyölle pitää löytyä parempi tapa kuin ylikansallinen byrokratia. EU:n ongelma on se, että eliitti näkee sen maailmanvaltion prototyyppinä eikä toimivana tapana tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden kesken.

Trump puolestaan tarjoaa eurooppalaisille poliitikoille mallia, miten vihamielisessä mediaympäristössä toimitaan ohittamalla median suodattimet ja puhumalla suoraan kansalaisille. Jos se onnistui Britanniassa ja Yhdysvalloissa, miksi se ei onnistuisi muuallakin? Yhtä asiaa Trump tuskin saa tai edes haluaa eli Nobelin rauhanpalkintoa kahdeksan ja puolen kuukauden presidenttiyden jälkeen.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2017

Vihapuhe tappoi Hannan


Veronmaksajan rahoittama Yleisradio käyttää tällä kertaa tunteiden manipulointia hyväkseen myyttisen vihapuheen vastaisessa taistelussaan. Kun Oaklandin varastopalossa menehtyneen Hanna Ruaxin isä Yrjö Timosen annetaan puhua sensuroimatta sensuurin puolesta, lukijalle syntyy mielikuva siitä, että Hanna Ruaxin kuolema johtuisi vihapuheesta.

Itse en kiinnittänyt aikanaan uutiseen Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevassa Oaklandissa kuolleesta suomalaisesta juuri mitään huomiota. Henkilönä korusuunnittelija ja joogaohjaaja Ruax oli minulle entuudestaan täysin tuntematon kuten myös hänen isänsä, vihapuheesta kovempia rangaistuksia vaativa Yrjö Timonen.

Oaklandin varastopalo

Lyhyellä internet-tutkimuksella selviää, että Oaklandin varastopalo ei johtunut vihapuheesta, eli törkeyksiä laukovilla nettikirjoittajilla ei ollut osuutta Hannan kuolemaan. Hannan ja hänen poikaystävänsä Alex Ghassanin surmannut tulipalo oli onnettomuus, joskin rakennuksen omistajalla ja vuokralaisella oli oma tuottamuksellinen osuutensa tapahtuneeseen.

Joulukuun toisena päivänä 2016 Oaklandissa sijaitseva, Ghost Ship -nimellä tunnettu varasto oli viihdekäytössä. Siellä piti konserttia joukko levymerkkiä 100% Silk edustavia house-artisteja. Kaavamääräysten mukaan rakennusta ei saanut käyttää asuin- tai viihdekäyttöön. Paikallisen rakennus- ja kaavoitusviraston mukaan joulukuun 2. päivänä järjestetty konsertti olisi tarvinnut erikoisluvan, mutta sellaista ei oltu anottu. Oaklandin kaupungin kaavoitusjohtaja paljasti myös, että rakennusta ei oltu tarkastettu kolmeen vuosikymmeneen. Kaupungin edustajat tiesivät, että Ghost Ship -rakennuksen paloturvallisuus oli kyseenalainen.

Itse palossa useimmat kuolleista menehtyivät siis paloturvallisuusmääräysten laiminlyönnin takia. Rakennuksessa ei ollut sprinklereitä, savuhälyttimiä tai kunnollisia poistumisteitä. Lisäksi rakennuksen vuokralaisena toiminut taiteilijakollektiivi oli ilmoittanut rakennuksen omistajalle sähköongelmista.

Rakennuksen toisesta kerroksesta johti alakertaan kaksi porraskäytävää mutta kumpikaan ei johtanut suoraan ulko-ovelle. Lisäksi rakennus oli täynnä erilaista roinaa kuten huonekaluja, pianoja ja mallinukkeja, joista useimmat olivat puusta tehtyjä.

Rakennuksen toisessa kerroksessa olleista useimmat eivät löytäneet poistumistietä sokkeloisesta rakennuksesta ja menehtyivät. Kaikkiaan kuolleita oli 36, joukossa Hanna ja hänen poikaystävänsä. Tulipalo oli Oaklandin historian kaikkien aikojen tuhoisin ja ihmisuhreilla mitattuna Oaklandin tuhoisin onnettomuus sitten vuoden 1989 Loma Prietan maanjäristyksen.

Sureva isä

Esa Koivurannan kirjoituksessa Hannan isä Yrjö Timonen puhuu liikuttuneena edesmenneestä tyttärestään:

”Monet kutsuivat häntä loistavaksi tähdeksi ja valoksi. Hän säteili ympärilleen hyvää. Hannassa menetettiin lahjakas, kaunis, hyväsydäminen, sisukas, yritteliäs nuori nainen, minun tyttäreni.”

Itse en halua kuvitella, miltä tuntuisi menettää oma lapsi. Mitään kauheampaa kohtaloa ei vanhemmalle voi kuvitella kuin saattaa oma parhaassa iässään oleva lapsi hautaan.

Hanna osallistui eläessään myös Helsingin Asema-aukiolla pahoinpidellyn ja myöhemmin kotonaan menehtyneen Jimi Karttusen muistamiseen tekemällä tälle sydämen ja viemällä sen tapahtumapaikalle. Hanna myös osallistui Peli poikki -mielenosoitukseen.

Tästä Hanna sai runsaasti negatiivista palautetta, joka jatkui Hanna kuoleman jälkeen. Yrjö Timosen näkemät asiattomat viestit olivat alhaisinta, mitä hän oli koskaan kuvitellut näkevänsä. On helppo tuntea myötätuntoa sellaista ihmistä kohtaan, joka joutuu läheisimpänsä kuoleman jälkeen lukemaan, kuinka joku ilakoi nuoren tytön kuolemalla. Tämä voi saada ihmisen puhumaan harkitsemattomia ja tähän Yrjo Timonen sortuu, kun hän sanoo:

”Haluan, että me kansalaiset heräämme siihen, että hyväksymällä hiljaisesti vihakeskustelun me vaarannamme suomalaisen kansalaisyhteiskunnan. Me vaarannamme yhden Suomen itsenäisyyden kauneimmista piirteistä eli mielipiteenvapauden, sananvapauden.”

Näinhän ei tietysti ole vaan ne ikävät äänet, joita itse kukin ei halua kuulla, ovat hinta, joka sananvapaudesta ja vapaasta kansalaisyhteiskunnasta maksetaan. Juuri nyt olemme menossa kohti kontrolliyhteiskuntaa, jossa kukaan ei uskalla sanoa mitään. Valtamedian ja viranomaisten valtava vihapuhehysteria kertoo tästä.

Hyväksikäyttäjät

Yrjö Timosen surulle löytyy hyväksikäyttäjiä niiden joukosta, jotka haluavat rajoittaa sananvapautta myös niiltä, joilla ei ole mitään tekemistä Yrjö Timosen saaman halventavan palautteen kanssa. Näitä hyväksikäyttäjiä ovat niin veronmaksajan rahoittama Yleisradio kuin Valtakunnansyyttäjänvirastokin.

Ylen toimittaja Ami Assulin on aiempikin kunnostautunut tunteita manipuloivilla artikkeleillaan. Otsikolla ”Valtakunnansyyttäjä haluaa jatkossa jopa vankeutta vihapuheesta” Assulin johdattaa lukijan ensin valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen lausuntoon, jossa tämä vaatii kovempia rangaistuksia vihapuheesta ja ääritapauksissa jopa vankeutta.

Sen jälkeen annetaan puheenvuoro Yrjö Timoselle, joka sanoo:

”Minua on uhkailtu, kunniaani on loukattu, minua on haukuttu saatanaksi ja saatanan isäksi.”


”Vihapuheen tai häirinnän uhrilta on liikaa vaatia tekemään jokaisesta toimesta tutkintapyyntö. Voimat ja taidot eivät riitä siihen.”

Timosen saamat haukut ovat törkeitä, mutta tässä on syytä kysyä, onko niitä laukovien henkilöiden sivistymättömyys ja käytöstapojen puute sellainen ongelma, jonka takia kannattaa lainsäädännöllä ja tiukalla valvonnalla rajoittaa kaikkien sananvapautta.

Tutkintapyynnön tekeminen onnistuu poliisin Nettivinkki-varsin vaivattomasti parilla klikkauksella. Siihen ei paljon vaadita, vaikka suru kuinka ahdistaa. Itse asiassa kyseinen palvelu ja tiukat sananvapauden rajoitukset ovat luoneet hyvin toimivan ilmianto- ja puolestaloukkaantumiskulttuurin.

Kuten kaikki sananvapauden rajoittajat, myös Yrjö Timonen väittää puolustavansa sananvapautta:

”Vihapuhe ei häviä sillä, että eduskunta lakaisee sen maton alle. Suomessa on vihapuhetta, avointa muukalaisvihaa ja suvaitsemattomuutta. Meidän pitää olla pelottomia ja rohkeita ja taistella sananvapauden, ilmaisuvapauden, avoimen yhteiskunnan ja avoimen Suomen puolesta.”

Kaikkia yllä mainittuja ilmiöitä on Suomessa. Sananvapaus, ilmaisuvapaus ja avoin yhteiskunta eivät kuitenkaan tarvitse tuekseen sensuuria ja mielipidekontrollia. Itse asiassa nämä ovat juuri niitä sananvapautta eniten rajoittavia asioita. On tiedossa, millaisissa yhteiskunnissa vihapuhe on parhaiten viranomaisten valvonnassa, ja sellaista yhteiskuntaa tuskin Timonenkaan haluaa.

Yrjö Timonen ei kuitenkaan ole tarinan roisto. Hän on vain sortunut puhumaan tyttärestään ja hänen kuolemansa aiheuttamasta surusta valtamedialle, joka puolestaan käyttää hänen suruaan hyväkseen ajamaan aiempaa voimakkaampia sananvapauden rajoituksia.

Tarinan roisto löytyy Valtakunnansyyttäjänvirastosta. Itse asiassa kyseisen viraston lakkauttaminen kokonaan parantaisi jonkin verran suomalaista sananvapautta. Äskettäin apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaati Päivi Happosen kirjoittamassa artikkelissa kovempia rangaistuksia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Toiviainen ”vihaa vihapuhetta” ja on huolissaan lähestyvistä kuntavaaleista:

”Täytyy toivoa, ettei tämän tyyppinen poliittinen puhe, poliittinen retoriikka missään tapauksessa leviäisi. Tässähän tulee kuntavaalit tänä vuonna ja on tietysti mahdollista, että joku innostuu vähän liikaa.”

”Sanotaan näin, että jos me havaitsemme, että nämä rikosoikeudelliset rajat alkavat lähestyä tämän tyyppisessä toiminnassa, niin ilman muuta me siihen puutumme, ellei poliisi ole jo ryhtynyt toimiin.”

Minusta on huolestuttavaa, jos viranomaisen tehtävänä on valvoa kuntavaaliehdokkaiden puheita. En muista, että menneinä vuosikymmeninä moista olisi tapahtunut. Jos viranomaisen palveluksessa toimivat isopalkkaiset virkamiehet lisäksi pyörittävät työpajoja, joissa syyttäjät käyvät läpi nettikirjoituksista tulevia juttuja, veronmaksajan raha ei todellakaan ole oikeassa käytössä.

Lisäksi on huolestuttavaa, että valtamedian ainoa veronmaksajan rahoilla pyörivä instanssi antautuu kritiikittömän viranomaispropagandan äänitorveksi. Toisaalta virkamiehiähän ne Ylen toimittajat oikeasti ovat eikä korppi korpin silmää noki.

tiistaina, tammikuuta 24, 2017

Valistus ja todellisuus


Muotisanaa ”vihapuhe” käytetään nykyisin valtajulkisuudessa melko kevyesti. Sana on huonosti määritelty, kuten epämääräistä pahaa tarkoittavat sanat suvaitsevaisessa kielenkäytössä yleensä tahtovat olla. Uhkaavaksi termi muuttuu silloin, kun viranomainen alkaa taistella epämääräistä pahaa vastaan järjestelmällisellä propagandalla varsinkin, kun Suomen laki ei tunne käsitettä ”vihapuhe”.

Lasten aivopesua

Poliisitube on aloittanut toimintansa ja julkaisi videon, jossa Alma-niminen pikkutyttö kutsuu ”Poliisileijonan” avuksi, kun hänen äitinsä on lähettänyt sisällöltään ilmeisesti loukkaavan viestin poliitikolle. Epäselväksi jäi, onko videon ”valistus” tarkoitettu lapsille, aikuisille vai molemmille.

Asetelma, jossa lapsi opettaa moraalia aikuiselle, voi olla jonkun mielestä hauska. Se kuitenkin herättää mielleyhtymiä, jotka ovat tuttuja kommunistidiktatuureista. Pavlik Morozovin kuva oli pitkään tässäkin blogissa. Lisäksi Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana lapsia rohkaistiin ilmiantamaan vanhempiaan väärinajattelusta.

Poliittisesti korrekti suvaitsevaisuus on sekin eräänlaista kommunismia mutta keinot torjua vääränlaista ajattelua ovat ainakin toistaiseksi hienovaraisempia kuin kommunistidiktatuureissa aikanaan. Poliisileijona-videossa propaganda meni kuitenkin pelottavan lähelle oikeaa kommunismia, mikä myös kertoo, että viranomainen ei tässä ole oikealla asialla vaan harrastamassa aivopesua.

Videosta tehtiin myös englanniksi tekstitetty versio, joka on kerännyt jonkin verran enemmän katsojia kuin alkuperäinen mutta ei kuitenkaan ole mennyt ”viraaliksi”. Toisin kävi taannoiselle ”raiskauksentorjuntavideolle”, joka kaikessa älyttömyydessään ainoastaan nauratti, vaikka se valistuksena onkin vastuutonta poliittisesti korrektia fiktiota.

Poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotonen ei pitänyt videon saamasta kielteisestä julkisuudesta sosiaalisessa mediassa vaan väitti kritiikkiä ”vihapuheeksi”. Luotosen mukaan ”Lastenohjelma laukaisi vihapuheen”. Luotonen toteaa:

Monia lapsille suunnatun Poliisileijona-ohjelman kommentoijia poliisin viesti ei ole vakuuttanut. Ohjelmasarjan ensimmäinen jakso sosiaalisesta mediasta herätti viharyöpyn, sosiaalisessa mediassa. ”

Vertaukset Pavlik Morozoviin voivat olla liioittelua, mutta mielleyhtymää ei Luotonenkaan voi kiistää. Kritiikki torjutaan ”viharyöppynä”, mikä viestii kyvyttömyydestä vastata kritiikkiin. Todellisuudessa tavoitteet olivat ihan viattomat:

”Aikuiset hei, emme kehota videolla lapsia ilmiantamaan vanhempiaan vihapuheesta. Aikuisten oikeesti. Haluamme näyttää lapset oivaltavina ja osaavina tekijöinä, jotka ymmärtävät itse mikä on oikein ja mikä väärin.”

Aikuisten oikeasti videon 38 sekunnin kohdasta alkanut kohtaus voidaan ymmärtää myös kehotuksena ilmiantoihin. Kukin katsoja päättäköön itse.

Lapset ovat lapsia eivätkä ole vielä tarpeeksi kypsiä opettamaan aikuiselle moraalia. Tästä syystä videolla esiintyvän Alman kaltaiset eivät ole täysivaltaisia kansalaisia vaan vanhempiensa vastuulla. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin etenkään, kun kyse on abstraktista vihapuheesta. Poliisitube ottaa tässä vanhempien paikan ja heikentää vanhempien moraalista auktoriteettia lasten silmissä samalla tavalla kuin totalitaristiset diktatuurit aikanaan. Niiden tarkoituksena oli varata valtiolle yksinoikeus moraalisena auktoriteettinä.


Joukkoraiskaus Facebookissa

Sosiaalisessa mediassa julkaistaan kaikenlaista iljettävää. Kolme maahanmuuttajataustaista miestä raiskasi huumatun naisen Uppsalassa ja näytti rikoksen sellaisenaan suorana Facebookissa. Vaikka rikollisuus on Ruotsissa raaistunut hallitsemattoman maahanmuuton myötä, mitään tuon kaltaista ei olisi voinut kuvitella.

Tekijöillä on takanaan aiempia väkivaltarikoksia ja niistä myös tuomioita, jotka luonnollisesti ovat varsin pieniä. Teko ja sen kuvaaminen kertovat, että Ruotsin oikeuslaitoksen rikoksista jakamat rangaistukset eivät lainkaan pelota tekijöitä.

Luonnollisesti media käyttää rutiininomaisesti valkopikselöintiä ja tekee epäillyistä tunnistamattomia. Suomalaista valtamediaa seuraavat eivät tiedä epäillyistä etenkään sitä, että heidän nimensä eivät ole Sven-Åke, Göran tai Börje. Sosiaalisesta mediasta kuvamateriaali on luonnollisesti poistettu. Tässä kuitenkin kamera vielä käy, kun poliisi saapuu paikalle.

On jännittävää seurata, millaisen rangaistuksen tekijät lopulta saavat. Aiemman rikostaustansa takia heidät luultavasti tuomitaan, vaikka vapauttava tuomiokaan tuskin olisi monelle yllätys. Karkotus on epätodennäköinen lopputulos ainakin aiempien oikeustapausten perusteella. Niinikään Uppsalassa tapahtunut, viiden afgaaniteinin suorittama alle 15-vuotiaan pojan joukkoraiskaus (joka niinikään kuvattiin) ei johtanut karkotukseen tekijöiden nuoren iän perusteella. Lisäksi oikeuden mielestä heitä uhkaisivat Afganistanissa useat vaarat.

Kun miettii Poliisitubea tämän Ruotsin tapausten rinnalla, tekee mieli kysyä, ovatko viranomaisten resurssit oikeassa käytössä, kun pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti kantaväestöön kuuluviin lapsiin. Uppsalan raiskaajaremmien rikoksia ne eivät ainakaan olisi estäneet.

maanantaina, tammikuuta 16, 2017

Vihreä kunnallispoliitikko ja vastajihadismi


Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Helsingissä esiintyvä Joonas Lyytinen kirjoitti sivuilleen artikkelin ”Vastajihadismin höpsismi”. Vastajihadismi-termiä on julkisuudessa aiemmin käyttänyt lähinnä alan johtava suomalainen asiantuntija, historiantutkija Jussi Jalonen.

Lyytinen haukkuu ensin lyttyyn Political islam -sivustoa ylläpitävän Bill Warnerin ja sen jälkeen ”vastajihadhörhö” Pamela Gellerin. Näistä jälkimmäinen oli aikanaan myös Jussi Jalosen tähtäimessä.

Lyytinen tuntuu olevan erityisen närkästynyt islamin uhrien lukumääräarviosta (270 miljoonaa) ja tukeutuu analyysissaan Little Green Footballs -sivuston artikkeliin. Tällä teollaan Lyytinen menetti uskottavuutensa täysin eli hän harhailee artikkelissaan alueella, jota hän ei ymmärrä ja josta hänellä ei ole riittäviä taustatietoja. Siteerattu LGF:n artikkelikin perustuu lähinnä olkiukkoargumentointiin.

Itseoppineet islam-kriitikot

9/11-terrori-iskut järkyttivät amerikkalaisia. Monille oli mahdotonta ymmärtää, miten joku voi vihata amerikkalaisia niin paljon, että ohjaa lentokoneet päin pilvenpiirtäjiä tappaakseen mahdollisimman paljon viattomia siviilejä.

Ymmärrys islamista oli myös heikolla tasolla. Jotkut ihmiset ottivat asiakseen oppia ymmärtämään, millaiseen opilliseen viitekehykseen lentokoneiden ohjaaminen päin pilvenpiirtäjiä perustui. Yhdysvalloissa tällaisia itseoppineita islamin asiantuntijoita ovat mm. aiemmin mainittu Bill Warner, Robert Spencer ja Andrew Bostom. Näistä Warner on fysiikan tohtori ja Bostomin tausta on lääketieteessä. Spencerin tausta on uskontotieteessä, josta hänellä on maisterin paperit Chapel Hillin yliopistosta Pohjois-Carolinassa.

Bill Warner selittää tällä videolla syitä, miksi itseoppineita islam-asiantuntijoita tarvitaan. Akateemiset islamintutkijat eivät ole kyenneet tarjoamaan vastausta islamilaisen jihadismin aiheuttamaan ongelmaan. Itseoppineet islamin tutkijat taas etsivät vastausta islamin perusteista eli Koraanista, Hadith-kokoelmista ja islamin profeetan elämästä.

Islamin käsittely poliittisena ideologiana ja terrorismin syiden etsiminen sieltä johtaa nykyisessä poliittisesti korrektissa lännessä automaattisesti syytteisiin rasismista ja islamofobiasta. Kaikki edellä mainitut islam-kriitikot ovat saaneet tällaisia syytteitä niskaansa. Heidän väitteitään ei edes yritetä kumota. Jos yritetään, väitteet kuitataan lonkalta ”reikäpäisinä”, kuten Lyytinen tekee. Vaihtoehtoisesti otetaan olkiukot avuksi, kuten Lyytinen myös tekee:

”… minkään noiden ihan oikean ongelman ratkaisua ei edistä se, että islamia käsitellään jonain monoliittisena murhanhimoisena möhkäleenä.”

Warner ja Spencer ovat esittäneet kansantajuisesti niitä islamin opin perusteita, joihin jihadia käyvä terroristi perustaa tekonsa. Jihad on yksi osa islamia ja historiallisesti sen leviämiseen eniten vaikuttanut tekijä. Uskonnollinen pyhä sota oli islamin keskeinen innovaatio ja sen menestyksen perusta. Rauhanomaiset islamin suuntaukset eivät olemassaolollaan kumoa tätä historiallista tosiasiaa. Suomessa Jaakko Hämeen-Anttila väitti Islamin käsikirjassaan, että islamia ei voida sanoa levitetyn miekkalähetyksellä. Tässä Hämeen-Anttila kertoo selkeästi harhaanjohtavaa tietoa suomalaisille lukijoilleen.

Valtapoliitikot taas ovat julkisissa esiintymisissään pyrkineet välttämään islamilaisen ideologian osuutta nykypäivän terrorismiin. Erityisesti tässä on kunnostautunut väistyvä Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, joka ei ole säästellyt ylisanoja islamista pyrkiessään parantamaan suhteita islamilaiseen maailmaan.

Hörhösivusto LGF

Lyytinen hyökkää Bill Warnerin sivustollaan esittämien numeroiden kimppuun. Itse olen lukenut Bostomin kirjan ”Legacy of Jihad”, jossa on useita artikkeleita jihad-valloituksista. Luultavasti eniten kuolonuhreja tuli Intiassa, jossa jo vuoden 1000 tienoilla asui historioitsija K.S. Lalin arvion mukaan 200 miljoonaa ihmistä.

Jihad-hyökkäykset tapahtuivat aikana, jolloin väestökirjanpito ei ollut nykyisellä tasolla. Kaikki luvut ovat enemmän tai vähemmän hyviä arvioita. LGF-sivuston motiivi hyökätä Warnerin ja Gellerin kimppuun ei liity siihen, että luvut olisivat jotenkin erityisen huonoja vaan tarkoituksena on hyökätä nimenomaan näiden henkilöiden kimppuun. Erityisesti Geller on ollut LGF-sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonin vihollinen jo vuosikaudet. Tosin Lyytisen lähteenä käyttämä artikkeli on vuodelta 2011. Nykyisin Johnsonin edesottamukset eivät kiinnosta ketään islam-kriitikkoa.

Charles Johnsonin alkujaan pyöräilyyn keskittynyt blogi muuttui täysin, kun lentokoneet iskeytyivät World Trade Centerin kaksoistorneihin. Sen jälkeen Johnson keskittyi jihad-vastaisen bloginsa pitämiseen. Hän ei ole koskaan ollut mikään hyvä kirjoittaja eikä todellakaan mikään islamin asiantuntija. Sen sijaan hän oli Robert Spencerin ja Pamela Gellerin hyvä kaveri pitkään, kunnes välit rikkoutuivat tai oikeammin Johnson katkaisi välit entisiin ystäviinsä, koska nämä olivat hänen mielestään rasistisia kiihkoilijoita ja veljeilivät äärioikeistolaisten ja jopa uusnatsien kanssa.

LGF:n kommenttiosastossa oli paljon kirjoittajia, mikä aikanaan hämmästytti minua, koska blogina se oli keskinkertainen ja perustui uutisten kokoamiseen ja lyhyeen kommentointiin. Johnson kuitenkin johti sivustoaan itsevaltiaan tavoin eikä sietänyt vastaväitteitä omiin kommentteihinsa. Kun käyttäjä sai maistaa bänniä, hänen aiemmat viestinsä poistettiin saman tien.

Vähitellen Charles Johnsonin ystävät hupenivat ja blogin kommenttiosastoon jäivät enää suuren johtajan innokkaimmat nuoleskelijat. Blogi myös käänsi poliittista kurssiaan täydet 180 astetta. Johnsonin omat perustelut tapahtuneelle voi lukea täältä. Eräät Johnsonin sivustolta poispotkitut käyttäjät seuraavat edelleen Charlesin edesottamuksia. Niitä voi lukea täältä. Sieltä voi myös lukea, miten Johnson jälkikäteen poisti epäsuosioon joutuneiden kirjoittajien kommentteja vanhoista viestiketjuista.

Puutun vielä Lyytisen kirjoituksessa esitettyyn väitteeseen:

”...oudoin väite tässä luonnollisesti on se, että koko transatlanttisen orjakaupan uhrimäärä olisi islamin tai muslimien vastuulla.”

Tämä vaikuttaa Johnsonin sivuston olkiukolta. Itse en ole koskaan moiseen väitteeseen törmännyt. Islam hyväksyy orjuuden ja islamin piirissä orjuus jatkui vielä pitkään sen jälkeen, kun kristitty Eurooppa lopullisesti hylkäsi orjuuden. Usein islam-kriittisillä sivustoilla muistutetaan siitä, että valkoiset eurooppalaiset itse olivat myös orjakaupan uhreja. Isovihan aikana 400 000 asukkaan Suomesta vietiin 30 000 naista ja lasta myytäväksi, eli väkilukuun suhteutettuna tuo on enemmän kuin yhdenkään Afrikan maan vastaava määrä. Osa heistä päätyi aina Persiaan saakka.

Orjuudesta

Islamilainen orjakauppa jatkui Välimeren alueella pitkään. Erityisesti tässä kunnostautuivat Pohjois-Afrikan ns. barbareskivaltiot, joiden kautta vietiin orjiksi arviolta 1 – 1,25 miljoonaa kristittyä eurooppalaista 1500-luvulta 1800-luvulle kattavalla ajanjaksolla. Mustan meren puolella volyymit olivat hieman suurempia eli noin 2,5 miljoonaa vuosien 1450 ja 1700 välisenä aikana.

Orjuutta on esiintynyt ihmiskunnan historiassa ammoisista ajoista alkaen. Luulen, että orjuudesta ei islam-kriitikoiden kirjoituksissa käsitellä islamin mustamaalaamiseksi, vaan siksi, että jälkikolonialistisessa diskurssissa kaikki inhimillinen pahuus projisoidaan valkoisiin länsimaalaisiin. Todellisuudessa meidänkin esi-isämme ja -äitimme kärsivät orjakaupasta. Orjuus ei olisi päättynyt, jos kristityt länsimaalaiset eivät olisi sitä lopettaneet.

Lyytisen kirjoituksessa valkopestään jihadia aivan tosissaan:

”Edellä lueteltujen lisäksi luvussa on mukana vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhan noin 1-1,5 miljoonaa uhria. On vähintäänkin kyseenalaista voidaanko nämä laskea ”islamin” ja ”jihadin” uhreiksi.”

Nuorturkkilaiset kolme pashaa olivat luultavasti sekulaareja ja heidän motiivinsa oli etninen puhdistus. He eivät kuitenkaan olisi saaneet paikallista muslimiväestöä mukaan kansanmurhaan ilman, että olisi vedottu dhimmi-sääntöjen rikkomiseen. Kun islamin vallan alla elävä ei-muslimi syyllistyy tällaiseen, hänet voidaan tappaa. Armenialaisten kansanmurha oli ruohonjuuritasolla tyylipuhdasta jihadia, johon paikalliset imaamit osallistuivat.

Lyytisen moraalinen omahyväisyys tulee esiin seuraavassa:

”Ihminen ja ihmisyhteisöt ovat moniulotteisia olentoja, joiden tekojen taustalta löytyy lukuisia erilaisia motivaatiota, innoittajia ja insentiivejä. Laskemalla kaikki muslimien maailmassa joskus tekemät pahat teot yhteen ja kutsumalla tätä summaa ”islamin uhriluvuksi” redusoi tämä ”anti-jihadistinen” hörhökerho kaikki muslimit vain ja ainoastaan islamin edustajiksi, joiden toiminnan ainoa selittävä motiivi on islam.”

Tuohon tekstiin kannattaa vaihtaa islamin tilalle natsismin tai kommunismin ja lukea se sen jälkeen uudelleen. Sillä tavalla ymmärtää parhaiten Lyytisen poliittisen korrektiuden mielettömyyden. Ei ole mitään perusteltua syytä olla arvioimatta islamilaisen jihadin inhimillistä hintaa. Lyytisen kaltaiset unohtavat myös sen, että islamiin kuuluu poliittinen ulottuvuus ja uskonnollinen pyhä sota, jota opillisena käsitteenä ei löydy muista maailmanuskonnoista.

Miksi islamin opilla sitten on merkitystä? Syy tähän on selkeä. Sen sijaan, että taisteltaisiin asymmetrisen sodankäynnin taktiikkaa eli terrorismia vastaan, vastapuolen ideologinen motiivi pitää pystyä tunnistamaan ja sitä vastaan pitää pyrkiä taistelemaan. Itseoppineet islam-asiantuntijat eivät tuota täydellistä tietoa, mutta sekin on paljon parempaa kuin teeskennellä, että terrorismilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa tai että jihad-terroristit jotenkin vääristelisivät islamia.

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2017

Kauhujen komedia: Länsimainen edistyksellisyys on vastoin luontoa ja ihmisyyttä


Haluatko nähdä antiutopian? Silloin kannattaa tutkia länsimaisten vallanpitäjien mielentilaa.

Trumpin voiton jälkeen suuri osa valistunutta Amerikkaa vajosi suruun. Opiskelijat itkivät, opettajat peruuttivat luentoja heitä rauhoittaakseen, ”kuumat linjat” alkoivat auttaa epätoivoisia ihmisiä.

Neuvostoliitossa nähtiin joukkohysteriaa vain Stalinin kuoleman jälkeen, kun ihmiset itkivät ja ajattelivat maailmanlopun tulevan.

Mikä sai amerikkalaiset opiskelijat vaipumaan sellaiseen epätoivoon? He tuskin pysyvät selittämään sitä itse, mutta kyseessä on erittäin vaarallinen massahulluuden oireyhtymä. Se kertoo siitä tosiasiasta, että lännen kulttuurillinen totalitarismi on paljon tehokkaampaa kuin neuvostoliittolainen poliittinen totalitarismi sekä paljon tappavampaa ja myrkyllisempää. Se tukahduttaa ihmisten tahdon, tietoisuuden ja tunteet, mihin neuvostoliittolaiset puolueen jäsenet eivät koskaan pystyneet.

Neuvostototalitarismi epäonnistui perusvaistojen tukahduttamisessa, koska se ei edes yrittänyt sitä.

Mies, joka näkee tyttöä ahdisteltavan, yrittää puolustaa häntä, jos se vain on mahdollista. Tapahtumat, jotka nähtiin Kölnissä vuosi sitten, eivät olisi voineet sattua Moskovassa tai Pietarissa.

Oli täysin mahdotonta ajatella, että Neuvostoliiton poliittiset toimijat olisivat puolustaneet raiskaajia ja syyttäneet näiden uhreja säädyttömyydestä. Olisi ollut täysin käsittämätöntä, jos Politbyroon jäsenet olisivat tervehtineet omien lastensa pilkkaamista ja suojelleet raiskaajia, kuten tapahtuu säännnöllisesti Länsi-Euroopassa.

En voi kuvitella, että neuvostotuomioistuin olisi puolustellut lapsen raiskausta, kuten tapahtui Itävallassa, tai ollut huolissaan sellaisten maahanmuuttajien tulevaisuudesta, jotka pilkkasivat lasta ja raiskasivat tämän. Näin tapahtui Ruotsissa, jossa maan viranomaiset päättivät olla karkottamatta nuoren pojan joukkoraiskaukseen syyllistyneitä afgaanimaahanmuuttajia, koska Afganistanissa ei ole turvallista.

Kommunismin rakentajan oppaassa ei suotu sympatiaa raiskaajalle, mutta postmodernismin rakentajan oppaassa suodaan.

Jos Kölnin tapahtumat olisivat toistuneet Pietarissa, Brezhnev ei koskaan olisi sanonut, että ”seksuaalista ahdistelua ei voi automaattisesti yhdistää maahanmuuttoon”, kuten Ruotsin pääministeri Stefan Löfven lausui.

Neuvostohallinto opetti filosofiaa ”luokkataistelun” prisman läpi. Tämä on totta. Mutta se ei missään olosuhteissa olisi mitätöinyt filosofiaa vain siksi, että se perustuu suurelta osin eurooppalaiseen kulttuuriin.

Neuvosto-opiskelijat eivät pyytäneet poistamaan Platonia ja Descartesia opetusohjelmasta vain sen takia, että nämä olivat valkoihoisia. Näin tekivät Lontoon yliopiston opiskelijat, kun he korvasivat heidät afrikkalaisilla ja aasialaisilla filosofeilla. Keitä nämä olivat? Ehkä Louis Farrakhan? Miksi ei?

Kukaan ei uskaltanut hylätä suurta kulttuuria, koska se oli ”kuolleiden valkoisten eurooppalaisten miesten” (KVEM) luoma.

Kukaan neuvostokommunisti ei olisi sanonut sitä, mitä Philadelphiassa sijaitsevan Drexelin yliopiston valtiotieteen apulaisprofessori George Ciccariello-Maher sanoi: ”Joululahjaksi haluan vain valkoisten kansanmurhan.”

Kenellekään ei olisi juolahtanut mieleen korvata kuva Shakespearesta Audre Lordella, joka on afroamerikkalainen kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti ja kutsuu itseään ”mustaksi, lesboksi, äidiksi, soturiksi, runoilijaksi”. Pennsylvanian yliopiston opiskelijat tekivät kuitenkin niin.

Neuvostoliittolaiset puolueaktiivit käyttivät länsimaista kolonialismia propagandassaan. Mutta kenelläkään heistä ei olisi ollut varaa käyttää käsitteitä kuten ”valkoinen raakuus” tai ”valkoinen julmuus”, kuten Rosa Amelia Plumelle-Uribe teki. Kukaan ei julistanut, että valkoisen rodun historia on yhtä loputonta hirveää kauhua, kuten Louis Sala-Molins väitti.

KGB loi yhdessä arabimaiden kanssa kuvitteellisen ”Palestiinan kansan” ja manipuloi sitä poliittisten tavoitteiden takia. Toki kyseessä oli likainen, kyyninen ja halveksittava peli. Silti kukaan Neuvostoliitossa ei oikeasti piitannut palestiinalaisista, ja välittömästi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen entiset kommunistivirkailijat loivat verrattaen normaalit suhteet juutalaisvaltion kanssa. Edistyksellisille, joihin kuuluvat Obama, Kerry ja Bernie Sanders, ”Palestiinalaisvaltio” on pyhä dogmi, osa heidän näennäisuskonnollista oppiaan ja palestiinalaiset itse ovat ”valittu kansa”, jolla on pelkkiä oikeuksia mutta ei vastuuta eikä velvollisuuksia. He myös yrittävät toteuttaa näkemystään uskonnollisella hartaudella ja fanaattisen pakkomielteisesti. Eikö ole paradoksaalista, että Kreml yritti siirtää Obaman järjestelemää Israel-vastaista päätöslauselmaa?

Neuvostohallinto oli ateistinen ja tukahdutti uskonnon. Niinpä, mutta se tukahdutti kaikki uskonnot ilman poikkeusta. Se ei pilkannut juutalaisuutta ja kristinuskoa samalla, kun se ylisti yhtä tiettyä uskontoa eli islamia. Se ei kieltänyt Voltairen, Holbachin ja David Humen tutkimista, koska nämä halveksivat islamia ja hylkäsivät sen primitiivisenä, patriarkaalisena ja aggressiivisena uskontona. Se ei kutsunut maahan joukkoa vahvoja, agressiivisia ja seksuaalisesti turhautuneita maahanmuuttajia vain siksi, että nämä olivat muslimeja.

Neuvostoliitossa kirkko kärsi vainoista. Tästä huolimatta se pysyi kirkkona eikä muuttunut Sodomaksi ja Gomorraksi. Papit ja rabbit eivät kulkeneet käsi kädessä, eivät vaatineet homoavioliittoja eivätkä valinneet lesboa papiksi tai rabbiksi pelkästään sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

On totta, että Neuvostoliitto oli tekopyhä. Se kuitenkin tuki perhettä yhteiskunnan perussoluna eikä edistänyt homoseksuaalista perhettä. Yksikään neuvostotiedemies ei tarjoutunut käyttämään sukupuolineutraalia pronominia ”ze”, maskuliinisen (he) tai feminiinisen (she) asemesta, kuten Oxfordin yliopisto ehdotti. Kukaan ei yrittänyt pakottaa poikia pissaamaan istualtaan kuten tytöt sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä eikä kukaan ajatellut korvata termejä ”poika” ja ”tyttö” sanalla ”se” (”hen”), kuten Ruotsissa tapahtui.

Loppujen lopuksi neuvostoliittolaiset puolueen jäsenet olivat kaukana humanismin ihanteista, mutta ainakin he olivat normaaleja. He eivät taistelleet luontoa vastaan.

Neuvostohallinto saneli ankarat säännöt ja harjoitti sensuuria. Kuitenkin ihmiset pysyivät tavallisina ihmisinä. He naureskelivat viranomaisille, keksivät vitsejä Brezhnevistä, tekivät satiirisia elokuvia sensuurista huolimatta ja oppivat lukemaan sanomalehtiä rivien välistä. Tämä koski pääasiassa intellektuelleja.

Kulttuurillinen totalitarismi on saavuttanut paljon enemmän. Se on tehnyt ihmisistä steriilejä zombeja, aivopessyt heidät, vääristänyt ihmisten mielet ja alistanut intellektuellit, joilla on vastuu kansansa tulevaisuudesta.

Olen pahoillani niiden nuorten puolesta, jotka itkivät Trumpin voiton jälkeen. Olen kuitenkin enemmän pahoillani niiden kansakuntien puolesta, joiden edistyksellisistä opiskelijoista tulee yhteiskuntiensa eliittiä. Pelkään, että palaamme keskiajalle ja kvasiuskonnolliseen kulttiin, jota hallitsee ”edistyksellinen” inkvisitio. Leonid Breznev näyttää tämän innokkaista ja fanaattisista papeista koostuvan tulevaisuuden hallinnon rinnalla Marcus Aureliukselta.
 ---

Kirjoitus on käännetty Jihadwatch-sivustolla ilmestyneestä artikkelista. Kirjoittaja Alexander Maistrovoy on syntynyt Neuvostoliitossa ja asuu nykyisin Israelissa. Hän on kirjoittanut kirjan "Agony of Hercules or a farewell to democracy (Notes of a Stranger)".