torstaina, heinäkuuta 05, 2018

Miksi professorit haluavat DDR:n?

Otsikon kysymykseen voisi vastata yksinkertaisesti: Ne, jotka ovat aatteellisesti DDR:n valtaideologian perillisiä, haluavat kontrolloida ihmisten mielipiteitä ja niiden ilmaisua.

Vihapuheesta vouhottavat poliitikot, virkamiehet ja korkea-arvoiset akateemikot eivät pysty näkemään, että ns. vihapuhe itsessään ei ole ongelma vaan oire. Lisäksi he eivät näe, että kiihkeät yritykset tukahduttaa ns. vihapuhetta ovat paljon pahempi ongelma ja vievät yhteiskuntaa kohti totalitaarista kontrollia.

Vihapuhetta käsitteenä ei olisi olemassa ilman postmodernia vasemmistolaisuutta, jota voi kutsua myös kulttuurimarxilaisuudeksi tai länsimaiseksi marxismiksi. Tämän filosofian käytännön ilmentymä on ns. poliittinen korrektius, jossa kielenkäyttöä pyritään siistimään mahdollisimman neutraaliksi ja vähemmistöjä loukkaamattomaksi.

Vihapuhe uhka sisäiselle turvallisuudelle

Viimeisimpänä vihapuheelle tiukempia suitsia on vaatinut professori Heikki Hiilamo, joka Ylen mukaan haluaisi uudistaa rikoslakia ”netissä öykkäröinnin” vähentämiseksi. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Vain termi ”rasismi” on muuttunut ”vihapuheeksi”, mutta olennaisesti tavoite on sama kuin vuonna 2008, kun Mika Illmanin sananvapauden vastainen ristiretki oli kuumimmillaan.

Vuonna 2008 internetissä vellovan rasismin väitettiin olevan uhka ”arjen turvallisuudelle”. Hiilamon mielestä maan sisäinen turvallisuus on uhattuna:

” Sosiaalisen median kautta vihapuhe levittää myrkkyään meidän yhteiskuntaan, ja luo negatiivista uhkaavaa ilmapiiriä.”

Vuonna 2008 sosiaalinen media eli kulta-aikansa alkuhetkiä. Tuolloin puhuttiin vain yleisesti internetistä, kun mietittiin rasismin uhkaa. Kannattaa huomata, että Hiilamon perustelut rikoslain tiukentamiselle ovat äärimmäisen heppoisia ja epämääräisiä. Myös keinot vihapuheen torjumiseksi vaikuttavat hätäisesti keksityiltä:

” Se on iso ongelma, johon pitäisi voida puuttua päättäväisesti. Esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin. Ilmiantokynnystä pitäisi madaltaa, ehkä lainsäädöntöäkin tarvitsee muuttaa.”

Ilmiantokynnys on itse kullakin. Itse en koskaan ole antanut ilmi ketään, vaikka ilmiantaminen on lapsellisen helppoa. Sen voi tehdä nimettömänä poliisin sivuille. Miten tuota voi vielä helpottaa?
Hiilamon jorinoita voi ainakin Ylen artikkelin perusteella pitää epäanalyyttisena ja typeränä roskana, jotka julkaistaan vain, koska Hiilamo edustaa aatteellisesti samaa postmodernia vasemmistolaisuutta kuin suurin osa toimittajista. Hän käyttää professorin arvovaltaa sensuurin edistämiseen.

Vihapuheen anatomia

Postmodernissa vasemmistolaisuudessa vähemmistöjen tai väitetyssä alistetussa asemassa olevien ryhmien ongelmat selitetään ”rakenteilla” tai ”valtasuhteilla”. Vihapuheella pyritään retorisin keinoin varmistamaan, että alistetun ryhmän edustaja palautetaan omalle paikalleen ”objektina”.

Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittaja on analysoinut ”vihapuhetta” postmodernistisesta vasemmistolaisuudesta tutulla valtasuhteiden analyysilla. Kirjoittajan mukaan pahinta vihapuhetta ei ole vain pikaistuksissa tehty some-kommentti vaan myös analyyttinen kirjoitus, jossa motiivina on suvaitsemattomuus:

” Vihapuhetta ovat myös harkitut, analyyttiset kirjoitukset, joissa viha tunteena ei (välttämättä) ole tunnistettava, mutta joita motivoi suvaitsemattomuus. Vihaiset purkaukset somessa ovat samankaltaisia Marinellan kuvaaman suuttumuksen kanssa, kun taas analyyttisemmat tekstit vertautuvat vihaan. Molemmat vihapuheen muodot liittyvät rakenteelliseen epätasa-arvoon ja valtasuhdesuhdehierarkioihin ihmisten välillä.”

Lucretia Marinella on 1600-luvulla elänyt nainen, joka kirjoitti erään teoksensa vastaukseksi naisvihamieliseen kirjoitukseen.

Postmodernistiseen ajatteluun kuuluu myös keskittyminen retoriikkaan ja pyrkimys esittää asiat tunteiden kautta ilman yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Kirjoittaja käyttää esimerkkinä Suomi Ensin -ryhmän Facebook-sivujen kuvaa, joka oli tehty Google-haun avulla:

” Sivuilla on allekkain kaksi ruokakuvaa. Ylempi kuva on ankea: peruna ja harmaa lohimureke. Alemmassa kuvassa on herkullinen noutopöytä. Kuvatekstissä lukee: ”Kaksi rinnakkaistodellisuutta kärjistäen. Yläkuvassa kunnan ostopalveluna tilaama toimitusateria vanhuksille. Alakuvassa VOK:n noutopöydän lounas.” Kuvat lisännyt henkilö myöntää, että kuvat on napattu googlesta, eivätkä perustu faktoihin. Faktoilla ei kuitenkaan ole väliä, koska kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on totta kokijoilleen. Suomi ensin -tyyppinen liikehdintä perustuu siihen, että sosioekonomisesti heikossa asemassa olevat kantasuomalaiset kokevat, että turvapaikanhakijoille jaetaan yhteiskunnan varallisuutta, josta he ovat jääneet osattomiksi, mutta joka kuuluisi heille.”

Kirjoittaja jättää kuitenkin huomiotta sen tosiasian, että Mtv:n uutiset julkaisi vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä turvapaikanhakijan haastattelun, jossa tämä moitti kovasanaisesti hänelle vastaanottokeskuksessa tarjotun puuron laatua. Puuro oli ”for dogs, for women”. Vastaavasti eräs toinen irakilainen turvapaikanhakija moitti ruuan laatua ja vaati saada ”omat rahansa”, jotta voisi käydä ostamassa ruokaa kaupasta. Tässä videossa kaikkein loukkaavinta oli se, miten turvapaikanhakija piti suomalaisen veronmaksajan tarjoamaa rahaa itsestään selvästi omanaan.

Nämä uutisvideot saivat turvapaikanhakijat näyttämään kiittämättömiltä paskiaisilta enemmän kuin mikään Suomi Ensin -liikkeen kuvamanipulaatio. Tulijoille tarjottu ruoka oli normaalia suomalaista laitosruokaa, jonka kaltaista suomalaiset lapset ja vanhukset syövät päivittäin.

 ”Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset” eivät synny tyhjästä vaan tosielämän tapahtumista ja siitä, kuinka valtio ihan oikeasti kohtelee tulijoita eri standardeilla kuin kantaväestöä. Postmoderni vasemmistolainen vähintään epäsuorasti kiistää aina todellisuuden ja sen aikaansaaman reaktion välisen yhteyden.

Lopussa kirjoittajalta ilmiselvästi karkaa ns. mopo käsistä. Valtasuhteilla selittely nousee uusiin sfääreihin ja asiallisesta arvostelusta tehdään kaikkein pahinta vihapuhetta:

” Vihapuhe on oire siitä, että valtasuhdehierarkiat ovat kriisiytyneet niin, että esimerkiksi ’valkoinen heteromies’ on menettänyt asemansa hierarkian huipulla. Tämä saa aikaan katkeruutta, mikä näkyy yrityksenä normalisoida totutut hierarkkiset suhteet, sekä pyrkimyksenä tukahduttaa itseä vähempiarvoisiksi miellettyjen vähemmistöjen tasa-arvopyrkimykset.”

Todellisuudessa postmoderni vasemmisto on se, joka pyrkii säätämään ”valtasuhteita” oman lopputuloksen tasa-arvoon perustuvan oikeudenmukaisuuskäsityksensä perusteella. Ns. vihapuhe on usein reagointia tällaiseen yhteiskunnalliseen säätämiseen, jossa vähemmistöt nostetaan jalustalle ja heidän asemaansa pyritään parantamaan syrjimällä ”valtahierarkian” huipulla olevia. Lopputulos on toki erilainen, kuin se olisi ilman tätä säätämistä mutta ei välttämättä oikeudenmukainen muiden kuin postmodernien vasemmistolaisten mielestä.

Kannattaa myös todeta, että postmoderni vasemmistolainen ajattelu on kollektivistista ja jättää yksilötason vaihtelun kokonaan huomiotta. Etuoikeutettu kohtelu perustuu syntyperään, jolloin vähemmistöryhmän edustajaa tuetaan enemmän kuin vastaavassa sosioekonomisessa asemassa olevaa enemmistön edustajaa.

Vihasta pahinta on erityisesti ”pitkittynyt viha”:

” Lucretia Marinellan mukaan pitkittynyt viha on itseään ruokkiva järjettömyyden tila, joka tuhoaa vihaajan moraalin. Vihan valtaan joutunut näkee vain vihansa kohteen, ei tunnista vihaansa, eikä tietä ulos vihasta. Vihasta on tullut pysyvä tila, osa arkipäivää.”

” Usein vihapuhe ei ole vihaista, vaan harkiten argumentoitua. Tällaisissa tapauksissa yksilön ja hänen edustamansa yhteisön maailmankuva perustuu suvaitsemattomuudelle, jonka kohteena ovat esimerkiksi pakolaiset ja heidän oikeuksiaan puolustavat henkilöt, erityisesti naiset.”

Kieltämättä yllä kuvatun tekstin lukeminen saattaa aiheuttaa ”pitkittynyttä vihaa”. Kyse ei kuitenkaan ole tunteiden hallinnasta, ei edes pitkittyneiden sellaisten. Yhteydet todelliseen maailmaan on tässä kirjoittajan retorisessa ilotulituksessa häivytetty.

Se, että valtio sallii omalle alueelleen kohdistuvan massamaahanmuuton, aiheuttaa varmuudella jännitteitä. Jos tämä massamaahanmuutto lisäksi perustellaan läpinäkyvän valheellisilla argumenteilla, voi olla varma, että ns. vihapuhe lisääntyy. Mikään yhteiskunta ei kestä, jos se joutuu toimimaan ”koko maailman fattana”.

Tietty osa maahanmuutosta on yksiselitteisesti haitallista isäntäyhteiskunnalle erityisesti, jos yhteiskunnassa jaetaan sosiaalitukia avokätisesti. Tällaista maahanmuuttoa kannattaa välttää, vaikka sitä puolustava retoriikka olisi kuinka kaunopuheista tahansa.

Maahanmuuton puolustajat eivät kykene perustelemaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulevan maahanmuuton siunauksellisuutta eivätkä edes sen eettisyyttä millään argumenteilla. Siksi he haluavat mieluummin tukkia arvostelijoiden suut ja tehdä Suomesta DDR:n kaltaisen kontrolliyhteiskunnan kuin luopua hellimästään maailmankuvasta, jota voi toki kutsua myös arvopohjaksi.

lauantaina, kesäkuuta 30, 2018

Globalismin kulta-aika on ohi


Valtamedian instanssit ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta tiedotusvälineitä ja siirtyneet agendajournalismin ja suoranaisen propagandan puolelle. Siksi aina välillä pitää pysähtyä miettimään, miten asiat oikeasti ovat.

Youtube-kanavista yksi suosikeistani on ruotsalainen SwebbTV. Siellä vanhat ukot, yleensä oppineet tai pitkän uran liike-elämässä tehneet henkilöt keskustelevat ajankohtaisista asioista. Yksi tällainen vanha ukko on eläkkeellä oleva entinen tutkija ja yritysjohtaja Lars Bern.

Mitä on globalismi?

Lauantaihaastattelussaan Bern puhui globalisteista, George Sorosista ja globalistien tekemistä virheistä. Bernin kuvauksen mukaan globalistit ovat maailman rikkaimpia ihmisiä, jotka toimivat taustavaikuttajina kansainvälisissä järjestöissä ja pyrkivät niiden avulla muokkaamaan maailman mahdollisimman sopivaksi suurille ylikansallisille yrityksille. George Soros puolestaan on näiden rikkaiden edusmies eli ”torpedo”, kuten Bern häntä kutsuu. Soros kävelee EU:n komission käytävillä kuin isäntä talossa.

Kansainvälisen suuryrityksen näkökulmasta maailma ei jakaudu kulttuureihin tai kansallisvaltioihin vaan eri aikavyöhykkeillä sijaitseviin markkina-alueisiin, joissa yritys toimii ja jonne se myy tuotteita tai palveluita. Näitä alueita kutsutaan esimerkiksi nimillä APAC, EMEA ja AMERICAS. Suuryritysten kannalta valtioiden rajoja tärkeämpää on, että kaupan esteitä on mahdollisimman vähän ja että voittoja kotiutettaessa ei tarvitse huolehtia verojen maksusta. Lobbausta tarvitaan, mutta olisi parempi, jos sitä tarvitsisi hoitaa vain yhdeltä luukulta.

Globalismia Bern kuvaa länsimaiden valtaideologiaksi 90-luvun alusta alkaen. Kommunismin romahdus johti lännessä osittain ideologisperusteisen markkinaliberalismin voittokulkuun, kun ideologinen kilpailija katosi kuvasta.

Bern ei suinkaan näe globalismia yksinomaan negatiivisena ilmiönä. Vapaakaupan ansiosta monet tuotteet ovat kuluttajalle paljon edullisempia, kuin ne olisivat tullimuureilla rajatussa maailmassa. Globaali talous on myös nostanut Kiinan ja Intian kaltaisia maita pois köyhyydestä. Ilman globalisaatiota tätä tuskin olisi tapahtunut.

Toisaalta globalismilla on myös varjopuolensa. Kansainvälisen työnjaon muutos näkyy kehittyneissä talouksissa työttömyytenä, valtioiden velkaantumisena ja alemman keskiluokan suhteellisena köyhtymisenä, kun teolliset työpaikat katoavat kehittyviin maihin. Poliittisesti globalismi siirtää valtaa pois demokraattisesti valituilta elimiltä ylikansalliselle tasolle. Tällöin vallan ja vastuun tasapaino häiriintyy eli päätöksentekijät etääntyvät valitsijoistaan ja alkavat palvella toisia isäntiä.

Lisäksi voidaan väittää, että suuryritykset pyrkivät epäreilulla tavalla estämään kilpailua lobbaamalla pienille yrityksille raskaan sääntelyn puolesta.

Osa poliitikoista on Bernin mukaan globalistien palvelijoita. Politiikka on ylimmällä tasolla muuttunut luottamustehtävästä työuraksi. Toisaalta poliitikon ura on erittäin epävarma, koska äänestäjät voivat koska tahansa pudottaa poliitikon luottamustehtävistä. Poliitikko tarvitsee vihreän oksan, jolle hän voi pudota sitten, kun äänestäjät ovat hänet hylänneet.

Uransa päättäneillä poliitikoilla on ”yhteiskuntasuhteita”, jotka ovat hyödyllisiä globalisteille. Esimerkiksi Ruotsin entinen pääministeri Fredrik Reinfeldt sai poliittisen uran jälkeen isopalkkaisen työpaikan Bank of America Merrill Lynchiltä. Vaihtoehtoisia työnantajia riittää kansainvälisissä järjestöissä, EU-virastoissa ja vastaavissa. Näistä työpaikoista myös suomalaiset poliitikot ovat päässeet nauttimaan.

Globalistit ja maahanmuutto

Lars Bern luettelee haastatteluissaan neljä globalistien suurinta virhettä. Puutun tässä niistä kahteen eli massamaahanmuuttoon ja yrityksiin kaataa Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Massamaahanmuuton tarkoitus on Bernin mukaan heikentää kansallisvaltioita. Siksi George Soros tukee maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvia kansalaisjärjestöjä avokätisesti ja pyrkii vaikuttamaan EU:n kautta, jotta maahanmuutto Eurooppaan jatkuisi.

Kesän ja syksyn 2015 maahanmuuttoryöppy oli kuitenkin sellainen, joka horjutti muuton kohteeksi 
joutuneiden maiden poliittista tasapainoa ja loi selkeän jakolinjan Länsi-Euroopan ja ns. Visegrad-maiden välille. Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ja yritykset pakottaa jäsenmaat ottamaan vastaan siirtolaisia uhkasivat EU:n olemassaoloa nykyisessä muodossaan.

Tällä viikolla syksystä 2015 alkanut kehitys johti globalistien tappion. Pakotetuista maahantulijakiintiöistä luovuttiin ja jokainen maa ottaa sen verran tulijoita kuin itse haluaa. Lisäksi Välimeren alueelle perustetaan pakolaiskeskuksia. Toisenlainen päätös tuskin olisi ollut mahdollinen, koska uuden hallituksen saanut Italia ei sitä olisi hyväksynyt. Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel olisi mahdollisesti joutunut eroamaan.

Nähtäväksi jää, oliko kyseessä lopullinen siirtymä kohti itsenäisten valtioiden ns. kansakuntien Eurooppaa vai pysähtyikö globalistien liittovaltiojuna vain tilapäisesti.

Globalistit ja Venäjä

Boris Jeltsinin presidenttikausi Venäjällä oli globalistien kannalta hyvää aikaa. Kansainväliset yritykset saivat toimia suhteellisen vapaasti ja Venäjä näytti lähentyvän länttä. Toisaalta nuo ajat elänyt venäläinen ei välttämättä pidä Jeltsinin aikaa mitenkään auvoisena. Jeltsinin seuraaja Vladimir Putinin kaudella kehitys muutti suuntaa. Venäjän valtio otti hallintaansa energia-alan ja kansainvälisille yrityksille Venäjä muuttui aiempaa vaikeammaksi toimintaympäristöksi.

Krimin haltuunoton ja Itä-Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen länsi määräsi Venäjää vastaan pakotteita. Lars Bern sanoo, että globalistien tavoitteena oli kaataa presidentti Putinin hallinto. Globalistit kuitenkin aliarvioivat Putinin kannatuksen. Venäjällä ei ole merkkejä siitä, että hallintoa oltaisiin kaatamassa. Pakotteiden vaikutus on saattanut olla jopa päinvastainen, eli Putinin asema on vankistunut niiden myötä.

Kauppasotia

Globalismi vannoo vapaakaupan nimeen ja sitä hallinnoidaan kansainvälisten instituutioiden kuten WTO kautta. Näiden yhtenä päätarkoituksena on valvoa, että kansainvälisessä kaupassa noudatetaan sovittuja pelisääntöjä ja tarjota mekanismi erimielisyyksien ratkaisuun. Kun Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin taloudellinen nationalisti Donald Trump, tilanne muuttui globalistien kannalta huonompaan suuntaan.

Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen kauppa on pahasti epätasapainossa. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat pyrki tarjoamaan eurooppalaisille liittolaisilleen edullisia kauppasopimuksia, joiden yhtenä tarkoituksena oli estää liittolaisten liukuminen Neuvostoliiton syliin. Lisäksi eurooppalaiset liittolaiset saivat nauttia Yhdysvaltojen sotilaallisesta suojasta maksamatta siitä täyttä hintaa. Tämä turvallisuuspoliittisen vapaamatkustamisen aikakausi on Euroopassa päättymässä.

Trumpin tähtäimessä on erityisesti Saksa, jolla on suuri vaihtotaseen ylijäämä suhteessa Yhdysvaltoihin. Saksa saa lisäetua yhteisvaluutta eurosta, joka on Saksalle liian heikko mutta muulle Euroopalle liian vahva valuutta. Jos tilanne kärjistyy kauppasodaksi, ulkomaankaupasta Yhdysvaltoja enemmän riippuvainen Saksa häviää sen varmasti. Tällaisessa tilanteessa myös EU:n sisäiset ongelmat saattavat kärjistyä uudelleen.

Tästä syystä valtamediassa näkyy paljon löysää puhetta ”sopimusperusteisesta maailmanjärjestyksestä” ja ”monenkeskisyydestä”. Todellisuudessa mitään sopimusperusteista järjestystä ei ole olemassakaan vaan kyseessä on länsimainen globalistinen maailmanjärjestys, jonka on viime kädessä aina taannut Yhdysvaltojen sotilaallinen voima. Globalistien kulta-aika on kuitenkin jo ohitse ja järjestys on muuttumassa toisenlaiseksi, mihin Suomen kaltaisen pienen maan on vain sopeuduttava.

lauantaina, kesäkuuta 16, 2018

Turun terrori-isku ja valtamedian parempi tieto


Suomalaisella valtamedialla on suuria vaikeuksia kutsua asioita niiden oikeilla nimillä. Tämä näkyy erityisesti terrorismista raportoitaessa. Alle vuosi sitten Turussa tapahtunut terrori-isku ei tee poikkeusta.

Erityisesti iskun ideologinen tausta on postmodernismin sisäistäneelle vaikea ymmärtää, vaikka se on varsin yksinkertainen. Turun terroristi Abderrahman Bouanane teki tekonsa Allahin puolesta. Bouanane halusi ja ilmeisesti haluaa edelleen maailmaa, jota hallitsee islam ja sen pyhänä pitämä sharia-laki.

Keskisuomalainen-lehden otsikossa kerrottiin, että Turun puukottaja oli ”ISIS-aatteen kyllästämä”. Mikä ihme on tämä ISIS-aate? Eivät 70-luvulla vaikuttaneiden Baader-Meinhof -järjestön tai Punaisten prikaatien terroristit olleet minkään ”NKP-aatteen” kyllästämiä vaan kommunisteja. Bouanane ei ole ISIS-aatteen kyllästämä vaan islamisti eli sellainen, joka kannattaa islamilaista teokratiaa. Teollaan hän toteutti omaa uskonnollista vakaumustaan.

ISIS on tällä hetkellä sunnalaisen radikaalin islamin johtava brändi. Al-Qaeda on jo mennyt pois muodista. Pohjimmiltaan järjestön nimellä ei ole väliä. Jos ISIS onnistuttaisiinkin tuhoamaan järjestönä, radikaali islam ja sen vetovoima muslimien keskuudessa tuskin katoavat mihinkään. ISIS-järjestön tilalle tulisi joku toinen mahdollisesti vieläkin raakalaismaisempi järjestö.

Turun terrorismi ja valtamedia

Harvalta valtamedian seuraajalta on jäänyt huomaamatta yleinen tapa olla kutsumatta Bouananea terroristiksi ja Turun torin tapahtumia terrori-iskuksi. Sen sijaan on puhuttu ”puukottajasta” ja ”puukkoiskusta”. Ilmeisenä tarkoituksena on ollut vähätellä tekojen merkittävyyttä ja häivyttää tekojen ideologinen tausta.

Miksi näin tehdään? Bouanane on marokkolainen muslimi ja täten omaa merkittävässä määrin uhripääomaa. Postmodernin uhridynamiikan sisäistänyt toimittaja ei voi ”leimata” Bouananea eikä hänen edustamaansa viiteryhmää eli muslimeja. Siksi pitää käyttää neutraalimpia termejä kuten puukottaja tai puukkoisku. Näin Bouanane saadaan näyttämään tavanomaiselta rikolliselta.

Väitän, että suurin osa suomalaisista ja ainakin tämän blogin lukijoista pitää Bouananea kunniattomana paskiaisena, joka ei ansaitse sääliä. Moni saattaa jopa harmitella, että Bouananea ampunut poliisi ei ampunut tappaakseen. Valtamedian toimittajat eivät ajattele näin tai ainakin heidän täytyy näyttää kaikille, että he eivät ajattele näin. 

Moraaliposeerauksen tulokset näyttävät joskus käsittämättömiltä ja jopa perversseiltä kuten tämä Rebekka Härkösen kolumni. Terrorismi on siinä ihmisyyttä ja ihmisen valintoja. Kirjoittaja myös tuntuu uskovan, että terrorismi loppuu, kun vain halaa tarpeeksi:

” Turun puukkoiskun esitutkintapöytäkirjan läpi kahlattuani katson, että pienikin määrä oikein kohdistettua hyvyyttä voisi riittää estämään tämän kaltaiset tapahtumat.”

Suvaitsevaisuus pääsee lähelle teoreettista maksimiaan, kun suvaitsija tuntee empatiaa Bouananen kaltaista pikkurikollisesta terroristiksi kasvanutta kohtaan. Et ole oikea suvakki, jos et pysty tuntemaan empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka halusi tappaa mahdollisimman monta sinun kaltaistasi uskonnollisen ideologian nimissä.

Yle saivartelee

Sen lisäksi, että nykypäivän valtamediajournalismi välttelee kutsumasta asioita niiden oikeilla nimillä, se sortuu jatkuvasti käsitesaivarteluun. Mietitään, sopiiko joku yksittäinen asia tiettyyn alkujaankin epämääräisesti määritettyyn käsitteeseen. Onko X rasismia tai onko Y kulttuurillista omimista?

Kun käräjäoikeus totesi Bouananen syylliseksi kahteen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn murhaan ja kahdeksaan yritykseen, kansa sai Ylen mukaan haluamansa. Ylen analyysissa toimittaja kaikessa fiksuudessaan toteaa:

” Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi.”

Tuohon tekisi mieli tokaista: ”No shit, Sherlock”. Modernin suvaitsevaisen maailmassa ei ole pahuutta olemassakaan. On vain syrjäytyneitä ja huonoille teille ajautuneita olosuhteiden uhreja. Abderrahmanista olisi toisissa olosuhteissa voinut tulla vaikka koneinsinööri.

Näin sivuutetaan se pahuuden ideologia, jonka nimissä Bouananen kaltaiset tekevät tekojaan. Suvaitsevaisen maailmassa on myös ideologista pahuutta ja sitä kutsutaan nimellä natsismi. Mitään muuta ideologista pahuutta ei ole olemassakaan. Suvaitsevaisen tärkein tehtävä on estää uuden Hitlerin synty ja natsismin paluu.

Toimittaja tuntuu myös katsovan, että Bouananen teko muuttuu terrorismiksi siinä vaiheessa, kun oikeus näin päättää, ei silloin, kun terrorismin edellytykset eli siviileihin kohdistuva väkivalta ja poliittinen motiivi yhdistyvät.

Bouananen teon islamilainen motiivi on ollut tavalliselle tallaajalle päivänselvä jo pitkään. Toimittaja ei olisi toimittaja, jos hän ajattelisi kuten tavallinen ihminen. Turun terroristin maalaaminen yksiselitteisesti pahaksi ei ole suositeltavaa toimittajan mielestä:

” Terroristinen teko on omiaan maalaamaan tekijän yksiselitteisesti pahaksi. Samalla teon taustat ja syiden ymmärtäminen sumentuvat.”

Tekijän ja hänen edustamansa ideologian pahuus eivät mitenkään sumenna tekojen taustan ymmärtämistä. Tekijä oli Haaparannasta rajan yli lampsinut muslimi, joka oli omaksunut islamistisen ideologian. Tekoa ei olisi tapahtunut, mikäli sisäministeri Petteri Orpo olisi sulkenut Ruotsin rajan syksyllä 2015. Suomen hallituksella on laiminlyöntiensä takia verta käsissään.

Suvaitsevaisessa maailmassa taustoilla ei kuitenkaan tarkoiteta tätä. Sen sijaan kiinnitetään huomiota asioihin kuten ”radikalisoituminen”, jonka torjumiseen kuulemma pitäisi puuttua pehmotieteellisten teorioiden kautta. Annetaan ymmärtää, että Bouanane on uhri, jonka teko olisi ollut estettävissä, jos terapiayhteiskunta olisi päässyt häneen käsiksi.

Niinpä veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön sivuilla kerrotaan, että turvapaikkaprosessi on hidas ja ”radikalisoitumisen” ehkäisy on retuperällä. Viranomainen nimeltä OTKES eli Onnettomuuksien tutkintakeskus on tehnyt selvityksensä ja luetellut joukon parannustoimia.

Tutkintaryhmä kirjoittaa:

” Omanarvontuntonsa ja elämänsä suunnan menettäneet henkilöt ovat määrätietoisen ja taitavasti toteutetun väkivaltaisen ääri-islamistisen värväyksen ja aivopesun tavoiteltuja kohteita.”

Tutkintaryhmä korostaa, että ”radikalisoitumisen” ennaltaehkäisyyn tarvittaisiin pitkäjänteistä ja valtakunnallista toimintaa. Eli terapiayhteiskunta pannaan tosissaan ”radikalisoitumisen” ennaltaehkäisyn kimppuun. Pehmotieteelliset teoriat, empatia, haliminen ja neuvonta auttavat kuulemma. Näissä menetelmissä on se puoli, että näyttöä niiden toimivuudesta on vaikea löytää.

Luonnollisesti missään ei mainita, että ”radikalisoitumista” ehkäistään parhaiten, jos maahan ei päästetä ”radikalisoitumiselle” alttiita henkilöitä maailman väkivaltaisimmista ja huonosti toimivimmista yhteiskunnista. Lyhyesti sanottuna lopetetaan muslimien massamaahanmuutto vähentämällä kannustimia saapua Suomeen elämään veronmaksajan kustannuksella. Kansalaisten enemmistö tuskin vastustaisi, jos Suomi lopettaisi maahanmuuton kokonaan sellaisista maista, joissa radikaalilla islamilla on laaja kannatus.

Tavalliselle kansalaiselle on myös käsittämätöntä, miten helppoa viranomaisten on kieltää PVL:n kaltainen natsilarppausjärjestö samaan aikaan, kun islamilaiseen radikalismiin puuttuminen tuntuu vaikealta ja jopa mahdottomalta. Joissain muissa maissa pystytään sulkemaan moskeijoita ja karkottamaan imaameja kotimaihinsa mutta ei Suomessa. Miksi viranomaiset työllistävät itseään satsaamalla ”radikalisoitumisen” torjuntaan yksilötasolla, kun ideologisen tason torjunta olisi paljon tehokkaampaa ja edullisempaa.

Kuuntelin radiosta taannoin Matti Apusen haastattelua. Sen perusteella Apunen näyttää ymmärtäneen internetin vaikutuksen median ja yleisön suhteeseen. Apusella on kokemusta myös printtiajalta, eli hän on nähnyt alan murroksen sisältä päin.

Ennen internetiä toimittajilla oli tiedollinen etu puolellaan. He oikeasti tiesivät asioista enemmän kuin median seuraajat. Internet vei toimittajalta tiedollisen edun tai ainakin vähensi sitä merkittävästi. Yleisöllä on usein pääsy samoihin lähteisiin, joista toimittaja tekee juttunsa.


Valitettavasti tämä ei ole samassa suhteessa vähentänyt toimittajien tarvetta ”opettaa” yleisöään tai asettua ylimielisesti lukijoidensa yläpuolelle. Miksi meidän pitää maksaa poliittisesti korrektista indoktrinaatiosta veroina?