Keskiyön pikajuna 2

Vuonna 1978 valmistunut elokuva Midnight Express, joka Suomessa tunnettiin nimellä Keskiyön pikajuna, herätti aikanaan kohua suorasukaisella kerronnallaan Turkin vankilaoloista. Turkissa monet loukkaantuivat tavasta, jolla heidän maataan elokuvassa kuvattiin. Ehkä elokuva myös vahvisti omalta osaltaan stereotypioita Turkista ja turkkilaisista.

Elokuva palasi mieleen, kun luin Spiegelin sivuilta uutisen, jossa kerrottiin 17-vuotiaasta oikeudenkäyntiä odottelevasta saksalaisopiskelijasta. Marco Weiss oli erehtynyt läheiseen kanssakäymiseen 13-vuotiaan englantilaistytön kanssa Antalyan rantalomakohteessa.

Teinien hyväily vei vankilaan

Tytön äiti oli yllättänyt parin hyväilemästä toisiaan ja ilmoitti asiasta viranomaisille. Marco Weiss väittää ikäistään kypsemmältä näyttäneen tytön valehdelleen iäkseen 15 vuotta. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa todettiin, että tyttö oli edelleen neitsyt, eikä väkivallan käytöstä löytynyt merkkejä.

Turkin viranomaiset lukitsivat 17-vuotiaan saksalaisen Antalyan vankilaan samaan selliin 30 muun rikollisen kanssa. Juomavesi on kelvotonta, ja ihosairaudesta kärsivän Marcon iho on tulehtunut. Muut vangit lisäksi nuivivat häntä, koska vartija on kertonut heille, mistä nuorukaista syytetään.

Jos tämä ei kuulosta riittävän pahalta, kerrottakoon, että saksalaisnuorukaista odottaa pahimmillaan kahdeksan vuoden vankilatuomio. Mikäli tuomari katsoo rikoksen lieväksi, nuorukainen saattaa selvitä kolmen vuoden tuomiolla. Spiegelin uutisen mukaan saksalaisessa tuomioistuimessa nuorukainen selviäisi ilman rangaistusta. Asiasta on myös kehkeytynyt pienimuotoinen diplomaattinen kriisi Saksan ja Turkin välille, sillä Saksan ulkoministeri on vaatinut Marco Weissin vapauttamista.

Tapaus osoittaa omalla tavallaan, miten pitkä matka Turkilla on Euroopan Unionin jäseneksi. Saksalaisen kriminologi Monica Frommelin mukaan joka kolmannella 13-vuotiaalla saksalaistytöllä on seksikokemuksia, eli tapauksessa on kyse normaalista teini-ikäisten kanssakäymisestä. Vanhakantaiseen moraaliin perustuva Turkin lainsäädäntö on kuitenkin toista mieltä. Itse ihmettelen lähinnä tytön vanhempien välinpitämättömyyttä, josta Spiegelin artikkelissakin muistutetaan.

Billy Hayes elokuvassa

Palataan taas alkuperäiseen Keskiyön pikajunaan. Alan Parkerin ohjaama elokuva perustuu amerikkalaisen Billy Hayesin romaaniin, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan turkkilaisessa vankilassa ja pakoaan sieltä. Hayes jäi kiinni Istanbulin lentokentällä, kun hän yritti salakuljettaa hashista kotimaahansa Yhdysvaltoihin.

Elokuvassa käsikirjoittaja Oliver Stone on jonkin verran muokannut Hayesin ja William Hofferin alkuperäisteosta. Esimerkiksi pakokohtaus poikkeaa täysin elokuvassa esitetystä. Todellisuudessa Hayes pakeni Istanbulin edustalla sijaitsevalta saarelta, jossa nykyisin majailee ainoana vankina PKK-johtaja Abdullah Öcalan.

Kieltämättä elokuvassa on joukko vastenmielisiä turkkilaishahmoja, kuten Hayesin lipevä lakimies, raakalaismainen vanginvartija Hamidou ja niljakas vasikka Rifki. Turkin oikeuslaitos esitetään elokuvassa korruptoituneena ja mielivaltaisena eikä elokuvasta rehellisesti sanottuna löydy ainuttakaan positiivisesti kuvattua turkkilaista. Toisaalta myöskään Brad Davisin esittämä päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia sympatioita.

Kuitenkin elokuva on tyypillinen ns. vankilaelokuva, josta tekee poliittisen vain se, että tapahtumat sijoittuvat Turkkiin. Lisäksi turkkilaisten kiihkeä suhtautuminen elokuvaan ja tapaan, jolla se käsittelee turkkilaista yhteiskuntaa, on pitänyt mielenkiintoa sinänsä kelvollista mutta helposti unohdettavaa elokuvaa kohtaan. Monet turkkilaiset epäilevät armenialaisten olevan elokuvan takana ja epäilyille on ilmeisesti jonkin verran syytäkin, sillä armenialainen Kevork Malikyan esittää elokuvassa syyttäjää Hayesin oikeudenkäynnissä.

Billy Hayes nykyisin

Cannesin filmifestivaaleilla turkkilainen mainosmies Alinur Velidedeoglu tapasi oikean Billy Hayesin, joka kertoi haastattelussa ajatuksiaan vankilakokemuksista Turkissa. Hayes valittelee elokuvasovitusta ja erityisesti turkkilaisten yksipuolisen negatiivista kuvausta. Hayes sanoo myös pitävänsä Istanbulista ja haluaisi käydä siellä mutta ei uskalla, koska pelkää monien turkkilaisten syyttävän häntä elokuvan Turkille aiheuttamasta negatiivisesta julkisuudesta. Video löytyy Youtube-sivustolta (osa 1, ja osa 2).

Toivottavasti tuo haastattelu jonkin verran viilentää vihaisten turkkilaisten tunteita. Joka tapauksessa minä en Billy Hayesin housuissa enää palaisi Turkkiin, vaikka Istanbul tuntuisi kuinka houkuttelevalta tahansa.

Lopuksi kerron, että Turkissa järjestetään viikonloppuna parlamenttivaalit. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa enempää.