Ruotsin politiikka monikulttuuristuu

Kolmannen maailman banaanivaltioista tutut poliittiset toimintatavat rikastavat Ruotsin poliittista kulttuuria. HS kertoo uutisessaan, että poliitikkoa epäillään jäsenien ostamisesta puolueelleen. Jäsenhankinnan tarkoituksena oli varmistaa, että ehdokas nimeltä Mats Rudin selviytyisi jäsenäänestyksessä mahdollisimman korkealle Maltillisen Kokoomuksen listalla.

Ruotsissa on käytössä ns. listavaali, eli ehdokkaiden läpimenojärjestys määräytyy puolueen jäsenäänestyksen perusteella. Ehdokas Rudin oli maksanut useiden uusien jäsenten jäsenmaksut omasta pussistaan.

HS:n uutinen ei kuitenkaan kerro ihan kaikkea. Tukholman alueella jäsenmäärä oli kasvanut voimakkaimmin Tensta-Rinkebyssä, jossa 86 prosenttia väestöstä on maahanmuuttajia. Kun jäsenmäärä kasvoi Tukholman alueella keskimäärin 11 prosenttia, Tensta-Rinkebyssä jäsenmäärä kasvoi huimat 278 prosenttia.

Miten kaikki tapahtui

Suurimpana värvärinä kunnostautui 30-vuotias Fozi Siid, joka on ollut Maltillisen Kokoomuksen jäsen vuodesta 2005. Dagens Nyheterin mukaan jäsenäänestyksen osallistumisaktiivisuus on perinteisesti ollut alhainen. Tukholman alueella keskimäärin 31 prosenttia osallistuu esivaaliin, kun taas Tensta-Rinkebyssä aktiivisuus nousi 68,3 prosenttiin, vaikka maahanmuuttajavaltaisella alueella äänestysprosentti jää yleensä alhaiseksi ja somaliväestö osallistuu politiikkaan laiskahkosti puutteellisen kielitaidon takia.

Tensta-Rinkebystä onkin tullut merkittävä tekijä Kokoomuksen jäsenäänestyksessä, jopa merkittävämpi kuin Bromman omakotialueesta, jossa on perinteisesti äänestetty Kokoomusta. DN:n haastattelemien somalien mukaan Tensta-Rinkebyssä Maltillisen Kokoomuksen jäseneksi on voinut liittyä ilmaiseksi. Fozi Siid kuitenkin kiistää tämän.

Lähteet Maltillisen Kokoomuksen sisältä kertovat, että kyse on usean korkeassa asemassa olevan kokoomuspoliitikon verkostosta, joka on yrittänyt vaikuttaa kunnallis-, maapäivä- ja valtiopäivävaalien ehdokasasetteluun.

Haningessa puolestaan Sedat Dogru -niminen poliitikko värväsi 240 etupäässä turkkilaistaustaista uutta jäsentä. Värväyksen ansiosta Dogru voitti yllättäen puolueen esivaalit Haningessa. Kunnallisneuvos Gilbert de Wendel, joka jää eläkkeelle syyskuun vaalien jälkeen, kertoo olleensa mukana juhlissa yhdessä Turkin Tukholman suurlähetystön edustajien kanssa:

”Olen kuullut, että Turkin suurlähetystö on ollut mukana vaikuttamassa turkkilaistaustaisten ehdokkaiden puolesta, mutta toivon, ettei tämä pidä paikkaansa. Jos vieras valtio sekaantuu tuollaisiin asioihin, kyse ei ole hyvästä asiasta.”

DN:n tietojen mukaan Maltillinen Kokoomus selvittää vaalipetosta myös Södertäljessä.

Huijauksia jo vuonna 2006

Äskettäin paljastuneet tapaukset eivät ole ensimmäisiä, sillä Maltillista Kokoomusta edustanut iranilaissyntyinen kansanedustaja Reza Khelili Dylami, joka lahjoi myös somaliäänestäjiä Tensta-Rinkebyssä ja tuli valituksi.

Khelilin tapausta ei kuitenkaan julkistettu, vaikka asian paljastanut iranilaispakolainen yritti moneen otteeseen kertoa asiasta medialle. Asiasta kiersi myös huhu Maltillisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän keskuudessa. He kuitenkin päättivät pysyä hiljaa tapauksesta. Khelili ei asetu ehdokkaaksi tulevissa vaaleissa.

Vaalipetokset eivät kerro ainoastaan listavaalin heikkouksista. Ne kertovat myös politiikan rappeutumisesta ja banaanitasavalloista tuttujen toimintatapojen tulosta osaksi ruotsalaista politiikantekoa. Ruotsalaiset poliitikot näkevät maahanmuuttajamuslimit vaalikarjana, joka ostetaan ennen vaaleja mutta joka pysyy köyhänä ja jää asumaan lähiögettoon samalla, kun poliitikko muuttaa Tukholman keskustaan nauttimaan runsaasta palkasta.

Suomalaisena tekee mieli kysyä, milloin Kehittyvien Maakuntien Suomi löytää Meri-Rastilan? Ehkä näin on jo käynyt, sillä Keskusta on jo aktiivisesti värvännyt ”uussuomalaisia” ehdokkaita riveihinsä.

Kirjaston kirjoja

Sain kirjastosta vihdoin käsiini kaksi kirjaa. Toinen on Walter Laqueuerin Euroopan viimeiset päivät. Toinen taas on Suvi Keskisen, Anna Rastaan ja Salla Tuorin toimittama En ole rasisti mutta... Ensimmäisestä olisin voinut maksaakin täyden hinnan mutta jälkimmäisestä en koskaan.

Asiantuntijoiden puheenvuoro

En ole vielä lukenut kumpaakaan kirjaa, joten en lähde tarkemmin analysoimaan niiden sisältöä vaan lähinnä kirjoihin kohdistuvia ennakko-odotuksia. Aloitetaan jälkimmäisestä, jossa monikulttuurin ja maahanmuuton asiantuntijat pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin ympäristössä, jossa median uutisointi ja ns. maahanmuuttokriitikkojen äänekäs nettikeskustelu heidän mukaansa hallitsevat maahanmuutosta käytävää keskustelua.

Erään sanonnan mukaan asiantuntijaksi sanotaan sellaista, joka tietää yhä enemmän yhä vähemmästä, kunnes hän tietää kaiken ei mistään. Monikulttuurin asiantuntija tietää paljon maahanmuutosta ja maahanmuuttajien elämästä uusissa kotimaissaan. Sen sijaan hän ei ole erityisen kiinnostunut maahanmuuton vaikutuksista kantaväestön elämään. Jos onkin, niin kantaväestön tehtävänä on sopeutua uuteen ihanneyhteiskuntaan. Mikä tahansa muu olisi rasismia.

Monikulttuuriasiantuntijan ongelma on sama kuin monilla muillakin, eli hän kyllä tiedostaa oman erikoisalueensa ongelmat, mutta ei osaa analysoida ongelman syitä eikä oman toimintansa vaikutuksia. Tämä on erityisen totta monikulttuuri- ja maahanmuuttokeskustelussa, koska monikulttuuriasiantuntijan näkökulma on sama kuin maahanmuuttajan ja siinä maahanmuuttaja nähdään yhtä aikaa uhrina ja apua tarvitsevana lapsena.

Uhria pitää tietysti auttaa, jolloin monikulttuuriasiantuntijan johdolla etsitään syy huonoille kokemuksille ja lääke, jolla ongelmat ratkaistaan. Syy huonoille kokemuksille löytyy rasismista ja vastaus ongelmiin Kelasta ja rasisminvastaisesta työstä.

Kun monikulttuuriasiantuntija lähtee etsimään ratkaisua ongelmiin, hän yrittää vähentää rasismia ja lisätä kotouttamiseen käytettäviä resursseja. Se mahdollisuus, että maahanmuuttaja itse olisi ensijaisesti vastuussa omasta kotoutumisestaan, ei juolahda asiantuntijan mieleen. Kerettiläistä olisi myös väittää, että maahanmuuttajan omilla tavoilla, arvoilla ja asenteilla olisi jotakin tekemistä kotoutumisen kanssa.

Kun mukaan lisätään monikulttuuriasiantuntijan oma relativistinen maailmankuva, jonka mukaan maahanmuuttajan omat tavat, arvot ja asenteet eivät millään voi olla huonompia kuin kantaväestön vastaavat, soppa on valmis. Jo entisestään monikulttuuriasiantuntija tietää, että Suomi kansallisvaltiona on vain viime vuosisadalla syntynyt keinotekoinen konstruktio, jolla ei ole mitään itseisarvoa. Koska kansallisvaltio Suomi haittaa maahanmuuttajan kotoutumista, kansallisvaltiosta pitää luopua ja siirtyä aidosti monikulttuuriseen yhteiskuntaan.

Ensisijaisesti siirtyminen uuteen ihanneyhteiskuntaan tapahtuu muokkaamalla kantaväestön asenteita ”suvaitsevaisemmiksi” eli myönteisemmiksi uudelle yhteiskuntakokeilulle. Toissijaisesti käytetään myös pakkoa, vaikka tätä ei ääneen lausuta.

En ole rasisti mutta... -kirjassa ”asiantuntijat” yrittävät esittää itsensä kovaäänisen median ja maahanmuuttokriitikkojen hiljentäminä toisinajattelijoina, vaikka asia on täsmälleen päin vastoin. Asiantuntijoilla on raha ja valta, eli monikulttuuri on osa valtion virallista politiikkaa, jota tuetaan verovaroista. Ns. maahanmuuttokriitikot ovat tavallisia kansalaisia, jotka yrittävät pysäyttää negatiivisen kehityksen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ne, jotka pyrkivät kohti ihanneyhteiskuntaa käyttämällä ylhäältä ohjattuja pakkokeinoja, yleensä onnistuvat tuhoaikeissaan mutta eivät kykene luomaan mitään uutta. Kun toimitaan vastoin ihmisluontoa, epäonnistumista ei voi välttää.

Asiantuntijat pyrkivät myös asettamaan kyseenalaisiksi ns. maahanmuuttokriitikkojen motiivit ja leimaamaan heidät rasismin poltinmerkillä. Todellisuudessa ns. maahanmuuttokriitikot pyrkivät ulkomaiden kokemusten perusteella osoittamaan, että monikulttuurinen yhteiskunta johtaa jälkikasvun kannalta nykyistä huonompaan lopputulokseen. Lisäksi epäonnistuneen yhteiskuntakokeilun tulokset ovat peruuttamattomia, eli alkutilaan paluu ei onnistu ilman väkivaltaa.

Museo

Walter Laqueurin kirjaa olen lukenut sen verran, että tiedän kirjoittajan ennusteen Euroopan tulevaisuudesta. Euroopasta tulee museo, jota kaukoidästä tulevat matkailijat ihastelevat. Euroopan kansainvälinen merkitys on pienentynyt ja pienenee edelleen väestökehityksen ansiosta. Euroopan maiden väki vähenee, eli siinä mielessä Laqueur on samaa mieltä Mark Steynin kanssa.

Laqueurin mukaan Eurooppa ei muutu puhtaasti islamilaiseksi maanosaksi, vaikka islamin merkitys lisääntyykin. Esimerkkeinä Laqueur käy läpi suurimmat Euroopan maat ja sen, miten nämä ovat onnistuneet kolmannesta maailmasta tulleen maahanmuuton kanssa.

Tulos ei ole erityisen rohkaiseva lähestymistavasta riippumatta. Brittiläinen monikulttuuripolitiikka ei ole sen menestyksekkäämpää kuin ranskalainen sekularismi. Lopputuloksena maahanmuuttajapopulaatiot syrjäytyvät ja kieltäytyvät koulutuksesta. Islamilaisen fundamentalismin roolia ei ylikorosteta mutta ei myöskään aliarvioida.

Laqueur ei hyökkää samalla tavalla länsimaisen konsumerismin kimppuun kuin Timo Vihavainen kirjassaan Länsimaiden tuho. Hän kuitenkin kylmästi toteaa, että Euroopan ajat ovat menneet eikä vanhaan ole paluuta. Syntyvyyttä ei saada nousuun, vaikka valtio tarjoaisi porkkanoita.

Ilveilijä

Viime kevään eurovaalien jälkeen ajattelin, että en kirjoita enää sanaakaan Timo Soinista. Itse asiassa olin tyytyväinen, kun hänet valittiin europarlamenttiin, koska hän pysyisi ainakin jonkin aikaa poissa otsikoista.

Perussuomalaiset on puolueena ottanut useasti kantaa asioihin ja esimerkiksi vaatinut maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin eroa. Lisäksi puolueen nuorisojärjestö on esiintynyt pontevasti.

Ainoa taho, joka on ilmiselvästi kaivannut Soinia, on media. Siksi ei ole yllättävää, että Soini esiintyi äskettäin Suomen Kuvalehden haastattelussa. En ole lukenut koko haastattelua vaan ainoastaan valikoituja otteita. Ne kertovat, että sanan käytön taito ei Brysselin reissulla ole päässyt ruostumaan.

Vallankäyttäjä

Soinin puheita lukiessa tulee mieleen, että mies lataa lonkalta rehvakkaalta kuulostavia ”totuuksia”, jotka kuulostavat hyviltä hänen oletettujen kannattajiensa korvissa. Lisäksi hän on erittäin tietoinen omasta merkityksestään perussuomalaisille, kuten seuraava sitaatti kertoo:

”Mutta toki minä olen puolueen kasvot ja paljon kovempi vallankäyttäjä kuin olin nuorena. Jos ilmoittaisin nyt, että jään Brysseliin, perussuomalaiset olisivat kriisissä.”

Näin varmasti onkin. Soinin perintöprinssi Vesa-Matti Saarakkala ei vielä ole valmis ottamaan vastuuta eikä olekaan, ennen kuin Soinin oma tulevaisuus on selkeytynyt. Voidaan tietysti kysyä, miksi puolue on niin riippuvainen Soinista ja onko Soinilla itsellään jotakin tekemistä tämän asian kanssa.

Soini itse on kuitenkin toivonut, että muut ottaisivat enemmän vastuuta:

”...ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Aiemmissa vaaleissa perussuomalaisten listalle on kelvannut jos jonkinlaista bordellin laillistajaa, eutanasian ystävää ja maahanmuuttokriitikkoa. Vaalipaneelissa Soini saa sitten selittää heidän rasistisia blogikirjoituksiaan parhain päin.”

Tämäkin on tietysti totta. Kun kalastelee valtapuolueisiin tyytymättömien ääniä, silloin saa ne tyytymättömät myös riveihinsä tyytymättömyyden aiheesta riippumatta. Tätä voi kutsua populismiksi, mutta minä kutsun sitä mieluummin poliittisen substanssin puutteeksi. Kun puolueen linja vaihtuu puolueen johtajan nopeiden käänteiden mukana, on turha syyttää jäseniä ja kannattajia, jos he vahingossa eksyvät puolueen linjalta.

Soinin puheista voi rivien välistä lukea peitellyn halveksunnan puolueen peruskannattajia kohtaan. Minä, Timo Soini, tiedän, miten tätä hommaa tehdään. Annan ensin tilaa ja sitten vedän maton alta. Näin puolue pelastuu taas kerran.

Ihmisviha

Soini on taitavasti onnistunut väistämään rasismisyytökset ja säilyttämään asemansa median lellikkinä. Valitettavasti viime eurovaaleja edeltäneet tapahtumat aiheuttivat puolueessa repeämän, jonka paikkailuun Soini joutuu käyttämään runsaasti energiaa ja värikkäitä sutkauksia:

”En pidä siitä, että perussuomalaisia käytetään ihmisvihan lietsontaan.”

Soini puhuu tuttuun tyyliinsä epämääräisesti eikä täsmennä, mitä hän tarkoittaa ihmisvihalla ja ketkä sitä lietsovat. Puolue on jo tavallaan revennyt, sillä Muutos 2011 -puoluehankkeeseen osallistuu perussuomalaisista eronneita ja sellaisia, jotka voisivat äänestää perussuomalaisia mutta eivät pidä puoluetta uskottavana osittain puheenjohtajan julkisuuskuvan takia.

Suomen Kuvalehden Leena Sharma ei olisi toimittaja, jos hän ei utelisi Jussi Halla-ahon tulevasta eduskuntavaaliehdokkuudesta eikä Soini olisi Soini, jos hän vastaisi kysymyksiin suoraan:

”Halla-ahon ympärillä pyörii samantyyppistä hämäräporukkaa kuin edesmenneen Tony Halmeen.”

Jälleen kerran puheenjohtajan suusta pääsee epämääräinen vihjaus. Rivien välistä voi taas lukea, että Soini ei ole erityisen mielissään Halla-ahon ehdokkuudesta mutta ei uskalla potkia tätä pois, koska tämä ei ole antanut siihen aihetta ja koska loikkareita Muutos 2011 -puoluehankkeen piiriin voisi tulla lisää. Hän mieluummin pitää toimittajia epätietoisina ja samalla roikottaa Halla-ahoa löysässä hirressä.

Tästä jälkimmäisestä kertoo Soinin sutkaus Helsingin Sanomissa:

”Hyvää roikkuvaa räkää ei kannata katkaista.”

Muutos 2011 -puoluehankkeen Soini toki leimaa ”seinähulluksi” sen enempää täsmentämättä.

Tulevaisuus

SK:n haastattelussa Soini kertoo myös mahdollisesta tulevaisuudestaan. Jos Perussuomalaiset menestyy eduskuntavaaleissa, Soini voidaan nähdä myös ministerinä:

”Olen miettinyt asian niin, että pystyisin siihen. Minulla ei ole mitään harhakuvitelmaa, millaista elämä olisi, jos painelisin tuolla vaikkapa sisäministerinä.”

”Aamusta iltaan pitäisi olla menossa, ja dobermannit ulvoisivat kintereillä.”

Vaihtoehtojakin on. Soini arvioi jättävänsä puheenjohtajuuden noin viiden vuoden kuluttua ja pyrkivänsä sen jälkeen europarlamenttiin. Politiikan jättäminenkään ei ole pois laskuista:

”Voisin kuvitella olevani kouluttaja, yrityskonsultti, motivoija. Pyyntöjäkin on jo tullut.”

Hyvälle paskanjauhajalle riittää kysyntää etenkin hyvinä aikoina. Silti pidän tuota eurovaalivaihtoehtoa Soinin (taloudellisen) tulevaisuuden kannalta parhaana.

Soini on kuitenkin huolissaan perinnöstään ja pitää pahimpana vaihtoehtona, jos puolue kuihtuisi hänen myötään. Edes eläkkeelle jääminen puolueen puheenjohtajana ei olisi yhtä kauheaa.

Retoriikka

Timo Soinin menestys kertoo sekä poliittisen kulttuurin ja sitä seuraavan median rappiosta. Muoto on jo kauan ollut tärkeämpää kuin sisältö. Tämä pätee niin valtapuolueisiin kuin Perussuomalaisiin, joiden olemassaolon tarkoitus on imeä tyytymättömien äänet itselleen.

Perussuomalaiset on myös SMP:n henkiin herätetty ruumis, jossa on jotakin vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin uutta. Soini rakastui aikanaan Veikko Vennamon poliittiseen retoriikkaan, josta hän teki pro gradu -työnsä. Vennamon retoriikka elää Timo Soinin suussa vailla aitoa poliittista sisältöä ja vailla aitoa kysyntää. Soinin sutkaukset kelpaavat viihteeksi ja kahvipöytäkeskusteluihin, mutta politiikan sisällöksi ne ovat liian ohuita. Soini ehkä tietää tämän itsekin eikä tunnu tavoittelevan enää kuin ministerin paikkaa palkinnoksi poliittisesta urastaan. Jos tämä ei onnistu, hänelle kelpaa hyväpalkkainen työ europarlamentissa.

Soini kuitenkin maalaili jo tulevien eduskuntavaalien iskulausettaan:

”Taulukauppiaat pois eduskunnasta.”

Tiettyä lennokkuutta tuossa kieltämättä on, mutta rötösherroja jahdattiin jo 1980-luvulla ja kaikki tietävät, miten se jahti päättyi.

Amsterdamin kierot tuomarit

"Kyseessä on kerettiläisyysoikeudenkäynti eikä mikään muu.

"He eivät voi kumota Wildersin väitteitä, joten he turvautuvat lainopilliseen temppuun, jonka kaltaista odottaisimme Mugabelta."

"Kun totuus on lain vastainen, silloin laissa on jotakin pahasti vialla. Kun totuus ei ole puolustus, mitään puolustusta ei ole."

"He ripustautuvat kuplaan, joka on puhjennut ajat sitten, kun Pim Fortyun murhattiin tai kun Theo van Gogh murhattiin."

"Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että monikulttuurisuus tuo mukanaan islamin eikä mitään muuta."

"Sananvapauden pelko kertoo syvästi neuroottisesta ja epärehellisestä yhteiskunnasta."

"Tiedotusvälineen kieltäytyvät puhumasta islamista ja terrorismista samassa yhteydessä, vaikka nämä kaksi kuuluvat yhteen samalla tavalla kuin siamilaiset kaksoset."

"Tämä mies (Wilders) on sankari eikä rikollinen ja meidän muiden tulisi sanoa tämä ääneen, koska panokset ovat liian korkeat, jotta kohteliaisuus kannattaisi."

Islam määrittää sananvapauden rajat

Geert Wildersin näytösoikeudenkäynti jatkuu edelleen Hollannissa. Tapahtumia voi parhaiten seurata englanniksi Gates of Vienna -blogista, joka julkaisee englanniksi käännettyjä alkuperäisiä hollantilaisia lehtijuttuja ja blogikirjoituksia.

Wildersin oikeudenkäynnin päätarkoitus ei ole selvittää, onko Geert Wilders syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan vai ei. Oikeudenkäynti ei myöskään heikennä Wildersin uskottavuutta tai vähennä hänen suosiotaan.

Hollannin vihatuin nainen

Päin vastoin Wildersin vainoojista tulee Hollannin vihatuimpia henkilöitä. Esimerkiksi eräs Wildersin syytteen takana olevista lakimiehistä Els Lucas on saanut tuntea tämän. Hänen Lelystadissa sijaitsevan lakiasiantoimistonsa nettisivut hakkeroitiin, ja lisäksi hän on saanut vihaviestejä ja jopa tappouhkauksia sähköpostiinsa.

Wildersin oikeudenkäyntiä on yritetty perustella sillä, että parlamentin jäsenellä on laaja sananvapaus, mutta mitä tahansa ei voi sanoa. Lucas mm. totesi vasemmistolaisella VARA -tv-kanavalla:

”Wilders hämää kannattajiaan sanomalla tai ainakin luomalla vaikutelman, että rajojen sulkeminen tietyltä ihmisryhmältä ratkaisee kaikki Hollannin yhteiskunnan ongelmat. Sitä kutsutaan syntipukin etsimiseksi. Mielestäni tämä on hukattu mahdollisuus. Wildersin tulisi seurata Barack Obaman esimerkkiä ja kääntää pelon tunteet tulevaisuuden toivoksi, ei sulkemalla ihmisiä pois vaan tarjoamalla sovinnon kättä jopa vastustajille.”

En tiedä, miten oikeudenkäynti ja Lucasin harjoittama Wildersin mustamaalaus on tulkittavissa ”sovinnon kädeksi” tai tulevaisuuden toivon herättämiseksi. Wildersin oikeudenkäynnin kaltaista irvokasta näytelmää ei voisi kuvitella tapahtuvaksi edes Barack Obaman Yhdysvalloissa.

Islamin lepyttelyä

Wildersin puolustusasianajaja nimesi oikeudenkäyntiin 18 todistajaa, joista oikeus mielivaltaisesti hylkäsi 15. Yksi hylätyistä oli Theo van Goghin murhaaja Mohammad Boyeri. Diana West toteaa Brussels Journalissa:

”Kyseessä ei ole tavanomainen oikeudenkäynti vaan sopupeli, järjestetty ottelu, jossa ei noudateta hollantilaista vaan islamilaista lakia.”

Islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu sanoi puheessaan Ugandan Kampalassa vuonna 2008:

”Vastustaessamme tanskalaisia pilakuvia ja hollantilaista Fitna-elokuvaa lähetimme lännelle viestin rajoista, joita ei pitäisi ylittää. Juuri tällä hetkellä virallinen länsi ja sen yleinen mielipide ovat hyvin selvillä näihin asioihin liittyvistä tunteista. Ne ovat myös alkaneet tarkastella vakavasti ilmaisuvapautta ja siihen olennaisesti kuuluvaa vastuuta, jota ei pidä jättää huomiotta.”

57 islamilaista maata edustavaa OIC-järjestöä voi pitää islamilaisen yhteisön eli umman virallisena edustajana ja järjestön puheenjohtajaa eräänlaisena nykypäivän kalifina. Wildersin oikeudenkäynti ei ole niinkään suunnattu hollantilaisille äänestäjille vaan islamilaisille maille osoituksesi siitä, että ”virallinen länsi” ottaa ”islamofobian” vakavasti ja rankaisee siihen syyllistyneitä.

Vastineeksi länsi välttyy virallisilta protesteilta, mellakoilta, boikoteilta, murhilta, tappouhkauksilta ja salamurhayrityksiltä, kunnes joku seuraavan kerran erehtyy sanomaan poikkipuolisen sanan islamista tai piirtämään kuvan sen profeetasta. Hollannin poliittinen eliitti pelkää islamia enemmän kuin omia äänestäjiään. Pelko naamioidaan tekopyhiin puheisiin tulevaisuuden toivosta ja monikulttuurisesta rinnakkainelosta.

Wildersin istuessa syytettyjen penkillä kaksi nuorta marokkolaispoikaa osoittaa rakkautensa juutalaisia kohtaan mm. sanomalla, että kaikkien juutalaisten pitäisi kuolla. Koska pojat edustavat suojattua vähemmistöä, puheet sivuutetaan olankohautuksella. Jos kuka tahansa kantaväestön edustaja erehtyisi lausumaan nuo samat sanat, hän saisi välittömästi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lepyttely ei lopeta muslimien vaatimuksia eikä estä tulevia ”loukkaantumisia”, vaan vaatimukset lisääntyvät ja röyhkeys kasvaa. Jossain vaiheessa lepyttelyn rajat tulevat vastaan ja röyhkeydelle on pantava stoppi. Tämän soisi tapahtuvan mieluummin aikaisin kuin liian myöhään.

Valehtelemisen taito

Toimiva propaganda ei edellytä suoraa valehtelua. Itse asiassa räikeät valheet vain heikentävät sen tehoa. On paljon tehokkaampaa kertoa vain osa totuudesta ja jättää osa kertomatta. Näin propaganda sisältää riittävästi totuuden siemeniä, ja uskottavuus säilyy.

Propagandaan voi myös sisällyttää uhkakuvia, jotka toteutuessaan ovat pelottavia mutta joiden toteutumistodennäköisyyden ei tarvitse olla erityisen suuri. Ilmastonmuutokseen liittyvässä uutisoinnissa merenpinnan nousuun ja jäätiköiden sulamiseen liittyvät uutiset tehoavat, koska ne jäävät ihmisten mieliin, vaikka ne myöhemmin osoitettaisiinkin perusteettomiksi.

Climategate

Taitavalla uutisoinnilla myös edistettävän asian kannalta epäsuotuisat uutiset voidaan neutraloida. Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituuttiin tehty tietomurto ja sen myötä paljastuneet tutkijoiden sähköpostiviestit kertovat tiedon pimityksestä, vertaisarvioinnin manipuloinnista ja tutkimustiedon vääristelystä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Helsingin Sanomat on uutisoinnissaan vältellyt kertomasta sähköpostien sisällöstä ja kääntänyt huomion siihen, miten tiedot on hankittu. 1.2. lehti kertoi ”brittiväitteestä”, jonka mukaan tietomurto olisi ollut vakoilijoiden työtä. Uutisesta löytyy myös linkki alkuperäiseen englantilaisen Independent-lehden juttuun, jossa Tony Blairin hallituksen tiedeneuvonantaja Sir David King väittää puhtaasti omien spekulaatioidensa perusteella, että ulkomaalaiset tiedustelupalvelut ovat tietomurron takana. Vaihtoehtoisena teoriana King esittää, että amerikkalaisperäinen lobbausryhmä on rahoittanut yksityisiä hakkereita, jotka ovat toteuttaneet tietovarkauden.

Artikkelissa ei esitetty ainuttakaan todistetta tiedustelupalveluteorian puolesta vaan pelkästään Sir Davidin arveluita. Jutun todenperäisyys lepäsi ainoastaan Tony Blairin neuvonantajan arvovallan varassa.

Todellisuudessa on paljon todennäköisempää, että kyseessä oli tietovuoto, kuin tietomurto. Small Dead Animals -blogissa verkoasiantuntija Lance Levsen analysoi CRU-sähköpostien julkistamista ja piti todennäköisimpänä vaihtoehtona, että joku Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituutin työntekijöistä löysi tiedot ja julkaisi ne. Tietoja tarjottiin ensin BBC:n toimittajalle, joka ei ymmärtänyt, mitä oli saanut. Kolme viikkoa sen jälkeen tiedosto FOIA2009.zip ladattiin venäläiselle palvelimelle.

Helsingin Sanomat oli julkaissut spekulaatioihin perustuvan uutisankan, jonka se kiirehti korjaamaan 2.2. päivätyssä uutisessaan. ”Brittiväite” olikin puhdasta spekulaatiota. Silti tiedustelupalvelut jäivät varmasti HS:n hyväuskoisten lukijoiden mieleen.

Denialistit

Ilmastoskeptikoita eli niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti katastrofaaliseen ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, on nimitelty valtamediassa ”denialisteiksi”. Vastaavasti toki ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovia nimitellään pilkallisesti ”alarmisteiksi”. Jälkimmäistä termiä voi tosin olla vaikea löytää suomalaisesta valtamediasta.

Kööpenhaminan ilmastokokous oli ”alarmisteille” valtava pettymys. Sitovaa globaalia ilmastosopimusta ei syntynyt, mikä oli suuri arvovaltatappio etenkin Euroopan Unionille, joka sivuutettiin täysin lopullista päätöslauselmaa sorvattaessa.

Climategaten ja YK:n ilmastopaneeli IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachaurin epäilyttävien taloudellisten kytkösten myötä ilmastoalarmismi on vastatuulessa. Jopa Guardianin kaltaisissa vasemmistolehdissä kerrotaan CRU:n johtaja Phil Jonesin urbaaneja lämpösaarekkeita koskevien tutkimusten epäselvyyksistä ja siitä, kuinka tiedemiehet yrittivät peitellä tutkimusten puutteita.

Ilmastoskeptikot eli ”denialistit”, jotka vuosikaudet olivat toitottaneet tutkimustiedon puutteista, ovat saaneet paljastusten myötä hyvityksen. Tämä yhdistettynä Kööpenhaminan pettymykseen aiheuttaa tietysti katkeruutta. Osmo Soininvaara kirjoitti melko lapsellisen blogiartikkelin ”Ilmastodenialistit ovat uskovaisia”, jossa hän rinnasti ”denialistit” litteän maan uskovaisiin. Todellisuudessa alarmismi vaatii paljon enemmän uskoa erehtyväisiksi ja varsin inhimillisiksi osoittautuneisiin auktoriteetteihin.

Tänään Ylen Päivän Peili -lähetyksessä (alkaen 16 minuutin kohdalta) pantiin vielä paremmaksi. Kylmä ja luminen talvi on saanut tavallisen kadunmiehen epäilemään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Uutisen mukaan ilmastotutkijat pitävät ilmaston lämpenemistä edelleen tosiasiana, ja samanaikaisesti ilmastotutkijat ovat joutuneet puolustautumaan ns. ilmastoskeptikkojen hyökkäyksiä vastaan.

Suomen IPCC-ryhmän johtaja, Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas vakuuttelee, että Suomi korostaa huolellisuutta seuraavassa IPCC:n ilmastoraportissa. On myös oletettavissa, että ilkeät ilmastoskeptikot käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Taalas kuitenkin toteaa: ”Tässä on vähän sellanen maku, että on väkeä, jotka väittää, että maapallo on litteä ja että heille pitää todistaa, että maapallo on pyöreä.”

Tällaista uutisointia tarjoilee lupamaksurahoitteinen radiokanava. Tavoitteena on tietysti mitätöidä ilmastoskeptikkojen uskottavuus kuvaamalla heidät hörhöinä, joita ei tarvitse ottaa vakavasti. Todellisuudessa CRU:n ilmastotutkijat ja IPCC itse puheenjohtaja Pachauri etunenässä ovat tuhonneet oman uskottavuutensa ilmastoskeptikoista riippumatta. Katkeruutta vain on kiva purkaa nimittelyllä.

Lisäys 4.2.2010 Kommentaattori Kumitonttu mainitsi, mistä nimi denialisti on peräisin. Tarkoitus on tietysti rinnastaa ilmasto-ortodoksian epäilijät holokaustin kieltäjiin. Kyseessä on siis astetta pahempi loukkaus verrattuna "litteään maahan".

Dennis Praeger kertoo oheisessa artikkelissa, miksi vertailu on vastenmielinen ja trivialisoi natsien pahuutta:

"Jos ilmaston lämpenemisen kyseenalaistaminen on samanarvoista holokaustin kieltämisen kanssa, miten paha asia holokaustin kieltäminen oikeastaan onkaan?"

Lopuksi Praeger toteaa:

"...ei olisi yllättävää, jos ilmaston lämpenemisen kieltäjiä pian kohdellaan Euroopassa kuten holokaustin kieltäjiä eli asetetaan syytteeseen."

Katumaasturin hiilijalanjälki 2

En olisi palannut koirien hiilijalanjälkeen, mikäli en olisi lukenut Koiramme-lehdestä artikkelia Kohtuutta koiranpidossa, jossa tarjottiin koiranomistajille hyvää tarkoittavia mutta ”maailman pelastamisen” kannalta hyödyttömiä neuvoja, miten koiran kanssa voisi elää kohtuullisesti ympäristöä rasittamatta.

Uusiseelantilaisen tutkimuksen alkuperäinen sylttytehdas eli media, josta juttu lähti leviämään ympäri maapalloa, oli New Scientist, jossa kyseltiin ”Kuinka vihreä lemmikkisi on?”. Jutussa viitattiin uusiseelantilaiseen tutkimukseen ja annettiin ymmärtää, että lemmikkikoiran hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin Toyota Landcruiser -katumaasturilla, jos tällä ajetaan 10 000 km vuodessa.

Valehtelua ja vääristelyä

Kun uutinen kuulostaa terveen järjen vastaiselta, se todennäköisesti myös on sitä. Tämä pätee lähes poikkeuksetta median ilmastonmuutosta käsittelevään pelottelu- ja syyllistämisuutisointiin. Grist-sivuston artikkelissa Clark Williams-Derry analysoi koiran ja katumaasturin vertailun järkevyyttä.

Tutkimuksessa väitettiin, että keskikokoisen koiran ravinto vaatii noin 0,84 hehtaaria viljelypinta-alaa. Vastaavasti katumaasturi tarvitsee 10 000 kilometrin 55,1 Gigajoulea mukaan luettuna polttoaine ja valmistus. Yksi hehtaari maata tuottaa noin 135 Gigajoulea eli katumaasturin ”ekojalanjälki” olisi täten 0,41 hehtaaria eli vähemmän kuin keskikokoisella koiralla.

Williams-Derry osoittaa artikkelissaan, että päättely edellyttää katumaasturin energiantarpeen aliarvioimista ja vastaavasti koiran kulutuksen rankkaa yliarviointia. Williams-Derry arvioi katumaasturin todellisen energiankulutuksen olevan 74,9 Gigajoulea pelkästään lisäämällä polttoaineen jalostukseen käytetyn energian mukaan laskelmaan. Tähän ei edes otettu mukaan ajoneuvon valmistukseen tai liikenteen vaatimaan infrastruktuuriin käytettyä energiaa.

Koiran ”ekojalanjäljen” mielettömyyden Williams-Derry osoittaa myös yksinkertaisella laskutoimituksella. Jos kukin Yhdysvaltojen noin 70 miljoonasta koirasta kuluttaisi 0,84 hehtaaria viljelysmaata, koirien ”käyttämä” alue muodostaisi kolmanneksen kaikesta Yhdysvaltojen viljelyyn käytetystä maasta. Tämä on luonnollisesti järjetöntä.

Koira syö eri ruokaa kuin ihminen

Williams-Derry päätyy samaan johtopäätökseen kuin minäkin, eli koiranruoka tehdään elintarviketeollisuuden sivutuotteista. Uusiseelantilaistutkimuksessa väitettiin keskikokoisen koiran kuluttavan päivittäin 90 grammaa lihaa ja 156 grammaa kuivamuonaa. Tutkimus tuntui olettavan, että maata viljellään nimenomaisesti koiranruokaa varten.

Jokainen vähänkään elintarviketeollisuutta tunteva tietää, että teurastettavasta eläinruhosta parhaat osat käytetään ihmisravinnoksi joko sellaisenaan tai jalostettuina esimerkiksi makkaroiksi. Ihmisravinnoksi kelpaavista osista teollisuus saa parhaan hinnan. Ihmisravinnoksi kelpaamattomat ruhon osat käytetään muihin tarkoituksiin kuten lemmikkien ruuaksi, eläinrehuksi tai kokonaan muihin tuotteisiin.

Itse asiassa on taloudellisesti hyvä asia, että koirat syövät eri ruokaa kuin ihmiset. Yhdysvalloissa vähittäiskaupan elintarvikemyynnin liikevaihto oli vuonna 2008 1,1 biljoonaa dollaria. Lemmikkiruokateollisuuden tietojen mukaan koiranruokaa myytiin samana ajanjaksona 11 miljardin dollarin arvosta. Koiranruoan myynti muodostaa siis noin prosentin kaikesta elintarvikkeiden myynnistä.

Yhdysvaltojen maatalousministeriön sivuilta voi käydä katsomassa eri lihatuotteiden hintoja. Näiden perusteella Williams-Perry arvioi, että lihan sivutuotteet muodostavat ajankohdasta ja teuraseläimestä riippuen 4 – 15 prosenttia koko ruhon arvosta. Koiranruoka on lisäksi vain yksi näiden sivutuotteiden käyttökohteista.

Lisäksi tutkimuksessa väitettiin, että yksi hehtaari voi tuottaa noin 135 Gigajoulea energiaa. Tämäkin pitää luultavasti paikkansa vain, jos hehtaarin tuotokset jalostetaan biopolttoaineeksi. Yhdysvaltojen viljelyskelpoinen maa ei riitä tuottamaan riittävästi biopolttoainetta maan kaikille katumaastureille, mutta siitä riittää mainiosti ruokaa maan kaikille ihmisille, koirille, hevosille, kissoille ja jopa muutamille autoillekin.

Johtopäätökset

Tutkimus ja sitä seurannut uutisointi ovat siis täyttä roskaa. Syyllistämisvaikutus kuitenkin toimii ainakin Kennelliiton julkaiseman Koiramme-lehden perusteella. Koiraharrastajat hankkivat aivan varmasti paljon turhia tavaroita, joiden valmistukseen kuluu energiaa ja luonnonvaroja. Koiraharrastajia on paljon ja harrastus on laajalle levinnyttä, joten on aivan ymmärrettävää, jos harrastuksen ympärillä harjoitetaan kohtuullisen tuottoisaa liiketoimintaa. Sama on totta kaikkien muidenkin suosittujen harrastusten kohdalla.

Ehkä merkittävin sivullisille koirista koituva haitta ovat koirien jätökset, jotka taas ensi keväänä lumien sulaessa kirvoittavat paikallislehtien yleisönosastoihin kitkerää palautetta. Koiranomistajat kuitenkin maksavat lemmikistään veroa ainakin suurimmissa kaupungeissa. Jos katumaasturin hiilijalanjälki olisi oikeasti totta, siitä tulisi valtiolle vain yksi lisäperuste käydä koiranomistajien taskulla. Maailma ei niillä veroilla pelastu, mutta puita halaavat ituhipit saisivat varmasti lisää vihollisia.

Holokaustin muistopäivä 2010

Keskiviikkona 27.1. vietetään juutalaisten kansanmurhan muistopäivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 65 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta. Siksi on hyvä hieman vilkaista, miten turvalliseksi juutalaiset kokevat elämänsä tämän päivän Euroopassa ja erityisesti Ruotsin Malmössa.

Eilenbergin perheen muutto

Eteläruotsalaisessa Skånskan-lehdessä on kirjoitus juutalaisesta Eilenbergin perheestä, joka on valmistelemassa muuttoa Malmöstä Israeliin. Eilenbergin suku (äidin puolelta) on asunut Malmössa 1800-luvun lopulta lähtien. Isovanhemmat taas selvisivät Auschwitzista hengissä ja muuttivat Malmöön vuonna 1945. Natsit murhasivat suuren osan isovanhempien sukulaisista.

32-vuotias Marcus Eilenberg on päättänyt muuttaa perheineen Israeliin juutalaisvihan takia. Hän ei uskalla antaa 3- ja 5-vuotiaiden lastensa kasvaa Malmössa.

”Olemme hyvin huolissamme negatiivisesta kehityksestä. Se on suurin syy muuttoomme.”

Eilenberg on luonteeltaan optimisti mutta ei usko asioiden muuttuvan parempaan suuntaan:

”En usko vihan vähentyvän vaan päinvastoin lisääntyvän, valitettavasti.”

Muuttopäätökseen vaikutti taannoinen Ruotsin ja Israelin välinen tenniksen Davis cup -ottelu, jonka yhteydessä ”antifasistit” mellakoivat ja muslimit osoittivat mieltään kaupungin keskustassa huutaen juutalaisvastaisia iskulauseita. Sivusin tätä tapausta aikanaan kirjoituksessani Urheilu ja jihad.

Eilenberg kertoo lehtiartikkelissa, että kukaan Malmön juutalainen ei nykyisin pidä julkisesti esillä uskonnollisia tunnuksia kuten kipa-päähinettä tai Daavidin tähteä. Kaduilla juutalaiset joutuvat usein kuuntelemaan uhkauksia, ja esimerkiksi monen Marcus Eilenbergin ystävän kimppuun on hyökätty.

Kaikki eivät muuta Israeliin vaan osa muutta Ruotsin sisällä Tukholmaan, jossa juutalaisyhteisö on suurempi. Yksi tällainen on David, joka kertoo kokemuksistaan:

”En enää tuntenut Malmöta turvalliseksi itselleni ja perheelle.”

”...”

”Väkijoukko hyökkäsi juutalaisten järjestämän rauhanmielenosoituksen kimppuun.”

Tällä David viittaa Gazan sodan aikaiseen mielenosoitukseen, jonka poliisi keskeytti, kun vastamielenosoittajat heittelivät Israelin puolesta mieltään osoittaneita kyynelkaasukranaatilla, pulloilla ja kananmunilla.

David uskoo, että yksi syy Malmön antisemitismiin on muslimiväestön suuri osuus ja radikalisoitumisaste.

”Monet ovat heikosti koulutettuja, asuvat ahtaasti ja kärsivät työttömyydestä. Ilmar Reepalu on epäonnistunut täysin.”

David uskoo, että juutalaisten poismuutto ei pysähdy. Kivi on lähtenyt pyörimään ja Davidin vanhemmat aikovat seurata poikansa esimerkkiä.

Reepalu syyttää Israelia

Kunnallisneuvos Ilmar Reepalu (s) saa myös puheenvuoron Skånskan-lehden artikkelissa otsikolla ”Israel on luonut märkäpesäkkeen”. Sen sijaan, että Reepalu suoraan myöntäisi, mistä on kysymys, hän syyttää oikeistoradikaaleja. Kun Reepalulta kysyttiin, miksi juutalaisten jumalanpalveluksissa on omat turvallisuusmiehet ja poliisivartiointi, hän vastasi:

”Malmössa ja Skånessa on valitettavasti ollut ongelmia äärioikeistolaisten ryhmien kanssa. Minunkin asuintalooni on maalattu hakaristi.”

Haastattelija korjaa Reepalun väärän käsityksen, ja sanoo, että juutalaisen seurakunnan mukaan asialla on äärivasemmisto ja kovan linjan muslimiryhmät. Reepalu vastaa:

”Olen siinä käsityksessä, että oikeistoryhmät ovat vaivanneet juutalaisia seurakuntia pitkän aikaa. En tiedä, ajaako äärivasemmisto näitä asioita. Mutta tietysti Gazan viimevuotinen konflikti on levinnyt Malmöön.”

Reepalulta kysytään vielä, pitäisikö julkisesti sanoa, että Malmö ei hyväksy antisemitismiä ja olisiko tämä kiistanalaista. Reepalu toteaa:

”Emme hyväksy antisemitismiä emmäkä siionismia. Ne ovat ääriaatteita, jotka pitävät muita ryhmiä alempiarvoisina.”

Reepalu siis pitää siionismia ja antisemitismiä moraalisesti samanarvoisina aatteina. Lisäksi miehellä on otsaa neuvoa juutalaisia siinä, miten heidän pitää käyttäytyä. Reepalun mielestä yksittäisillä juutalaisilla ja seurakunnalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ympäröivä maailma heihin suhtautuu:

”Toivoisin, että juutalaisseurakunta ottaisi etäisyyttä Israelin hyökkäyksiin Gazan siviiliväestöä vastaan. Sen sijaan he järjestävät mielenosoituksen suurtorilla, mikä voi lähettää vääriä signaaleja.”

Samanaikaisesti Reepalu toivoo, että Malmön muslimien edustajat selkeästi selkeästi kieltäisivät Malmön juutalaisten yhdistämisen Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin.

On selvää, että Malmön pieni, noin 700-henkinen juutalaisyhteisö ei voi luottaa Reepalun sanoihin. Kunnallisneuvoksen edustama puolue Sosiaalidemokraatit tarvitsee kasvavan muslimiväestön ääniä pysyäkseen vallassa. Lisäksi Reepalu ei tunnu suhtautuvan vakavasti islamilaiseen antisemitismiin vaan enemmänkin myötäilee sitä.

Malmön juutalaiset ovat hiilikaivoksen kanarianlintuja, jotka kertovat, millaiseksi elämä islamisoituvassa Ruotsissa muuttuu, jos negatiivista kehitystä ei käännetä ajoissa.

Rasismi syynä muslimien radikalisoitumiseen

Vain muutama päivä Oikeusministeriön työryhmän raportin jälkeen Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistiin kirjoitus, jossa suoraviivaisesti esitettiin syyt nettirasismin kitkemiselle ja sensuurin lisäämiselle. Emeritusprofessori ja Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission jäsen Lauri Hannikainen kertoi lisäksi HS:n lukijoille, että Suomessa on syytä sallia uskonnolliset tunnukset.

Kirjotuksessa esitetään kolme erilaista mallia, joiden perusteella suhtaudutaan uskonnollisten symbolien käyttöön kouluissa: ranskalainen, belgialainen ja pohjoismainen. Näiden erot käydään kursorisesti läpi ja lopuksi päätellään, että Suomessa olisi syytä pidättäytyä uskonnollisten symbolien kieltämisestä.

Kaikki paha johtuu rasismista

Kirjoituksessa Suomi asetetaan erityisasemaan tavalla, joka tuo mieleen Eppu Normaalin takavuosien kappaleen Suomi-ilmiö. Se, mitä islamin kohtaaminen saa aikaan muualla Euroopassa, ei voi tapahtua täällä, jollei sitten Belgiassa tapahdu Suomi-ilmiötä.

Hannikainen päästelee aivoissaan syntyneitä pahanhajuisia kaasuja ihmisten ilmoille oikein urakalla:

”Belgiassa, kuten monissa muissakin Länsi-Euroopan maissa, on myös laajempi yhteiskunnallinen syy valtaväestön ja muslimisiirtolaisten välien huononemiseen: äärioikeiston lietsoma rasismi.”

”Äärioikeiston harjoittama propaganda on myrkyttänyt ilmapiiriä ja vaikeuttanut muslimien kotoutumista yhteiskuntaan. Puolustuskannalle joutuneiden muslimien taistelunhalu on vahvistunut.”

Muslimeilla ei siis ole omia kantaväestöstä riippumattomia ominaisuuksia. He vain reagoivat kantaväestön rasismiin, joka vahvistaa heidän taistelunhaluaan. Tundratabloidsin asiaa koskevassa artikkelissa Hannikaisen ja hänen kaltaistensa asennetta kutsutaan ”humanitaariseksi rasismiksi”, eli tiettyjen etnisten ryhmien edustajat eivät lähtökohtaisesti ole täydessä vastuussa omista tekemisistään. Hannikainen pitää naiiviudessaan muslimeja päiväkotilapsina, joita on varjeltava ilkeältä kantaväestöltä.

Hannikainen myös käyttää paljon sanoja Suomen Islamilaisen Neuvoston (SINE) ylistämiseen. Kuitenkin edellinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen loi neuvoston Suomen muslimien edustajaksi ja keskustelukumppaniksi monikulttuuribyrokratialle. Britanniassa, jonka kokemuksiin islamista Hannikainen ei kirjoituksessaan puutu, itse itsensä muslimien edustajiksi nimittäneiden järjestöjen maltillisuus on osoittautunut silmänlumeeksi, ja niiden toimiinta pikemminkin eristää muslimit muusta yhteiskunnasta, kuin luo kaivattua ”yhteisöjen välistä koheesiota”.

Jopa ihmisoikeuslakimies ja Hannikaisen Demla-toveri Husein Muhammed on kirjoituksissaan arvostellut kaikkein uskonnollisimpien muslimien asettamista koko muslimiyhteisön puhemiehiksi. Kukaan muu kuin Suomen valtio ei ole nimennyt Suomen Islamilaista Neuvostoa muslimien edustajaksi.

Tukea Braxille

Hannikaisen mielestä myös SINE:n paljon puhuttu maltillisuus voi olla vaarassa:

”Neuvoston äänenpainot ovat olleet maltilliset. Tämä kertoo siitä, että Suomesta puuttuu vahva äärioikeisto, joka provosoisi vihaa islamia kohtaan.”

Jos Belgiassa tapahtuu Suomi-ilmiö, SINE voi muuttua vähemmän maltilliseksi. Onneksi Suomen valtio varjelee islamin kunniaa tuomitsemalla profeetta Muhammadin pilkkaajat oikeudessa sharia-lain vaatimusten mukaisesti.

Kaikessa typeryydessäänkin Hannikaisen kirjoituksesta löytyy myös pahaenteinen kaiku. Kirjoitus ilmestyi juuri sopivasti Oikeusministeriön nettirasismityöryhmän raportin jälkeen. Demla-toveri Brax tarvitsee Hannikaisen kaltaisen ihmisoikeusbyrokraatin arvovaltaa, jotta lakiesitys saadaan vietyä joustavasti läpi. ”Rasistit” ovat syyllisiä muslimien radikalisoitumiseen, joten ”rasistit” pitää hiljentää vaikka väkisin.

Wildersin oikeudenkäynti alkaa

Suomalaismediassa hollantilaispoliitikko Geert Wildersin oikeudenkäyntiä on käsitelty varsin niukasti. STT on tuttuun tyyliinsä vähäsanainen ja tyytyy toteamaan, että ”äärioikeistopoliitikko Wildersin oikeudenkäynti alkaa”. Helsingin Sanomissa siteerataan Reutersin uutista, jossa asiat on tiivistetty melko asiallisesti.

Wildersiä syytetään muslimien loukkaamisesta, syrjinnästä ja vihanlietsonnasta. Oikeudenkäyntiä oli seuraamassa noin 500-päinen mielenosoittajajoukko, josta näkyy välähdyksiä oheisessa Hollannin television uutispätkässä. Siinä mm. 64-vuotias mieshenkilö kertoo olevansa ensimmäistä kertaa elämässään mielenosoituksessa, koska nykytilanne tuntuu pelottavalta.

Sitä se onkin, sillä koskaan aiemmin ei istuvaa kansanedustajaa ja poliittisen puolueen johtajaa ole syytetty oikeudenkäynnissä hänen poliittisten lausuntojensa takia. Wildersin puolue on noussut viimeisimmissä mielipidemittauksissa Hollannin suosituimmaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Wildersistä tulisi vaalien jälkeen pääministeri, koska enemmistöhallitukseen tarvitaan myös koalitiopartnereita, joita Wildersin PVV-puolueen voi olla vaikea löytää.

Eurooppalainen islam-keskustelu

Der Spiegelin artikkelissa ”Kuinka paljon Allahia vanha manner kestää?” kerrotaan reaktioista Euroopan islamisoitumiseen eri maissa. Artikkelissa siteerataan Christopher Caldwellia, joka on kirjoittanut kirjan "Reflections on the Revolution in Europe: Immigration, Islam and the West”. Siinä Caldwell esittää skeptisen käsityksensä muslimiväestön integroitumisesta eurooppalaiseen yhteiskuntaan.

Sveitsin minareettiäänestyksestä hän päättelee, että Euroopassa on kahdenlaista islam-keskustelua: virallista ja maanalaista ja että eurooppalaisten tulisi olla tästä huolissaan. Caldwellin mukaan:

”On aivan varmaa, että Eurooppa muuttuu [islamin] kohtaamisen seurauksena. On paljon epävarmempaa, onko islam sulautettavissa siihen.”

Caldwellin mukaan itsestään epävarma, sopeutuva ja relativistinen eurooppalainen kulttuuri antaa periksi itsevarmalle ja yhteisiin oppeihin sitoutuneelle islamilaiselle kultturille. Toisin päin periksiantamista tapahtuu vähemmän, vaikka virallisessa islam-keskustelussa puhutaan usein toiveikkaasti tulevasta euro-islamista.

Geert Wilders ei usko, että islam voidaan assimiloida eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja pyrkii siksi torjumaan islamin eurooppalaiseen kulttuuriin sopimattomana. Hän on tuonut ”maanalaisen” islam-keskustelun, jota normaalisti käydään yksityisesti tai internetissä, kaikkien nähtäville. Tämä on hermostuttanut Hollannin poliittisen eliitin.

Virallisessa islam-keskustelussa ei käsitellä islamilaista kulttuuria tai sen yhteensopivuutta eurooppalaisen yhteiskunnan perusarvojen kanssa. Sen sijaan tietyt islamilaisen kulttuurin näkyvät piirteet kuten päähuivi tai burqa, esiintyvät myös valtavirran poliitikkojen puheissa.

Mark Steynin mukaan:

”Geert Wilders on syytettynä, koska hän haluaa keskustella siitä [väestökehitys ja islam]. Euroopan poliittinen luokka ei sallita, vaikka sivistyneen yhteiskunnan tabu onkin itsestäänselvyys, jos kävelet pitkin Amsterdamin ja Rotterdamin katuja puhumattakaan Antwerpenistä, Clichy-sous-Boisista, Malmöstä tai mistä tahansa Yorkshiren teollisuuskaupungista. Hollannin eliitti itse asiassa kysyy kansalta: "Uskotteko mieluummin valtion pakkosyöttämiä monikulttuurisia illuusioita vai omia silmiänne?" Jos tuntee houkutusta selvittää asian itse, viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta toisinajattelu tulisi liian kalliiksi.”

Wildersin ja Jussi Halla-ahon tärkein ero on mittakaavassa. Wilders on kansanedustaja ja Hollannin suosituimman puolueen puheenjohtaja, kun taas Halla-aho on Helsingin kaupunginvaltuutettu. Wilders elää 24 tunnin poliisivartioinnissa, kun taas Halla-aho pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää. Molemmat yritetään panna maksamaan julkisista mielipiteistään, ja kummankin oikeudenkäynnin tarkoituksena on pelotella tavalliset ihmiset kuuliaisiksi valtion viralliselle monikulttuuripolitiikalle. Maanalainen islam-keskustelu ei saa nousta pintaan.

Keskustelun vaientamiseen tähtää myös edellisessä kirjoituksessani käsittelemä Oikeusministeriön työryhmän ehdotus, jossa sananvapautta kavennetaan voimakkaasti ”nettirasismin” torjumiseksi.

Oikeudenkäynnin lopputulos

Geert Wildersille oikeudenkäynnissä on vain voitettavaa mutta Hollannin valtiolla on pelissä oma uskottavuutensa. Hyväksyttävä poliittinen keskustelu on jo nyt rajattu tiukasti Hollannissa ja Belgiassa. Jos joku yrittää laajentaa keskustelua, hänet tapetaan (Pim Fortuyn), puolue kielletään (Vlaams Blok Belgiassa) tai keskustelija asetetaan syytteeseen (Wilders).

Kun suosittu poliitikko asetetaan syytteeseen tämän mielipiteiden takia, tuomioistuin samalla kriminalisoi suuren äänestäjäjoukon mielipiteet. Poliittinen järjestelmä ei kestä sellaista vaan menettää legitimiteettiään äänestäjien silmissä. Kun äänestäjien mielipiteet julistetaan laittomiksi, syntyy joko kapina, tai sitten äänestetään jaloilla ja muutetaan maasta. Hollannissa maastamuutto on jo nyt ennätyksellistä. Lähtijät edustavat keskiluokkaa, joka suuntaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. He ovat juuri niitä, joiden pitäisi maksaa kasvavan maahanmuuttajaväestön sosiaaliedut.

Lisää työkaluja noitavainoon

Sopivasti juuri hollantilaispoliitikko Geert Wildersin oikeudenkäynnin alla Oikeusministeriön rasistisia rikoksia tutkiva työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Työryhmän virallisena tavoitteena oli

”saattaa kansallisesti voimaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen Strasbourgissa 28. tammikuuta 2003 tehty lisäpöytäkirja, joka koskee rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tietoverkkorikoksia sekä panna täytäntöön Brysselissä 27.—28. marraskuuta 2008 tehty neuvoston puitepäätös rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin.”

Tuon ääneen lausutun tavoitteen lisäksi työryhmän ääneen lausumattomana tavoitteena oli tarjota viranomaisille työkaluja poistaa internetistä epämiellyttäviksi katsomiaan sivustoja ja saattaa niiden tekijät ja esillepanijat oikeudelliseen vastuuseen. Lakia ei edes yritetty selkeyttää, koska epämääräinen ja tulkinnanvarainen laki lisää tehokkaammin itsesensuuria kuin selkeä laki, jonka perusteella kuka tahansa tietää, mikä on oikein ja mikä väärin.

Tuon voi sanoa, koska työryhmän yksi kolmesta jäsenestä oli nimeltään Mika Illman, joka on jo vuosia käynyt pyhää sotaansa sananvapautta vastaan. Jos työryhmän ehdotuksesta tulee laki, se tarjoaa Illmanille kohtuullisen hyviä lisätyökaluja, vaikka sananvapauden kannalta aivan pahin mahdollinen skenaario ei toteutunutkaan.

Esityksen pääkohdat

Pääkohdat käyvät melko hyvin ilmi oheisesta Ylen nettisivujen kirjoituksesta. Esitän kunkin otteen jälkeen oman analyysini kunkin kohdan väärinkäyttöpotentiaalista. Ensimmäinen kohta on kuin suoraan Illmanin märästä unesta:

”Työryhmä ehdottaakin, että kiihottamisrikossäännöksessä mainittaisiin uutena tekotapana yleisön saataville asettaminen. Näin varmistettaisiin, että rikosnimike soveltuu muun muassa linkkien avaamiseen rasistista kiihottamista sisältäville internetsivuille. ”

Nettikirjoitukset perustuvat linkittämiselle, koska näin vältetään ylipitkät lainaukset ja annetaan lukijalle mahdollisuus varmistaa, että lainaaminen on ollut rehellistä. Linkit antavat myös tarkempaa tietoja ja lukijalle mahdollisuuden arvioida, millaisesta kirjoituksesta on oikeasti kyse.

Jos linkittäminen kielletään, minä en saisi enää linkittää Mikko Ellilän kirjoitukseen Yhteiskunta koostuu ihmisistä, koska Ellilä tuomittiin kyseisen kirjoituksen perusteella kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Työryhmän termiä käyttääkseni Ellilän kirjoitus on ”rasistista propagandaa”, jonka esillepanosta minut tuomittaisiin, jos työryhmän ehdotus säädetään laiksi.

Työryhmä on myös keksinyt uuden rikoksen eli alkuperäisen kiihottamisen törkeämmän muodon:

”Työryhmä ehdottaa myös, että rikoslakiin lisättäisiin erityinen törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva rikos. Sitä sovellettaisiin muun muassa tapauksiin, joissa kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan tai muihin vakaviin ihmisoikeusrikoksiin, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon. Enimmäisrangaistus olisi neljä vuotta vankeutta.”

Käsittääkseni joukkotuhonta, murha, terroristisessa tarkoituksessa tehty tappo ynnä muut ovat jo rikoksia. On perusteltua kieltää yllyttäminen näihin rikoksiin ja tietääkseni yllytys murhaan on jo rikos. Törkeän kiihottamisen lisäyksellä ei pyritäkään tekemään uusia rikollisia vaan legitimoimaan alkuperäinen laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja etenkin sen tiukka illmanistinen tulkinta, jonka mukaan kansalainen saa (toistaiseksi) ajatella mutta ei lausua ääneen. Jos laki tulee voimaan, kiihottaminen illmanistisessa mielessä yhdistetään sellaisenaan kansanmurhaan.

Seuraava sitaatti osoittaa, että Suomen johtavalle sensuurin edistäjälle mikään ei todellakaan riitä:

”Työryhmä haluaa myös selventää kiihottamisrikossäännösten ulottumista niin sanottuihin viharikoksiin niin, että rikosten vaikuttimina mainittaisiin uskonnon ohella myös elämänkatsomus, syntyperä, sukupuolinen suuntautuneisuus ja vammaisuus.”

Erityisesti ”elämänkatsomus” tarjoaa Illmanille käytännössä vapaat kädet soveltaa lakia mitä tahansa poliittista mielipidettä vastaan. Vegaaneja, ateisteja tai kommunisteja ei enää saa arvostella syyllistymättä rikokseen.

Tulevaisuudessa vastuu kiihottamisesta laajenee:

”Myös oikeushenkilö kuten yhteisö tai yhdistys voisi ehdotuksen mukaan joutua vastuuseen kiihottamisrikoksesta kansanryhmää vastaan, syrjintärikokseta ja, jos rikoksella on vihamotiivi, julkisesta kehottamisesta rikokseen, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta. ”

Oikeushenkilöllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi yhdistyksen keskustelupalstaa. Jos joku palstan kirjoittajista syyllistyy kiihottamisrikokseen, palstan ylläpitäjä voidaan tuomita oikeudessa. Äskettäin Kanadassa Marc Lemire -niminen henkilö vapautettiin tuomioistuimessa vastaavasta rikoksesta.

Oikeushenkilön tuomitseminen tarkoittaa, että yhteisö tai yhdistys voidaan tuomita sellaisten mielipiteiden julkaisusta, jota yhteisö tai yhdistys ei kannata eikä halua edistää. Tällainen vaatimus on kaikin tavoin kohtuuton sananvapauden kannalta.

Jotakin puoliksi hyvääkin esitykseen sisältyy.

”Kiihottamisrikosta koskevassa säännöksessä täsmennettäisiin sananvapauden suojaa määrittelemällä alueet, joissa sananvapauden merkitys rangaistavuuden punninnassa on tavanomaista suurempi. Tällaisia olisivat tiede, taide ja niihin rinnastettavat julkiset toiminnot sekä ajankohtaisten ja historiallisten tapahtumien selostaminen. ”

Teoriassa tämä kuulostaa hyvältä, koska ”ajankohtaisten ja historiallisten tapahtumien selostaminen” pitää sisällään poliittiset mielipidekirjoitukset. Käytännössä on vaikea uskoa, että tuollainen täsmennys edustaisi jotakin muuta kuin kosmetiikkaa. Jos maassamme vallitsisi todellinen sananvapaus, yllä olevan kaltaisia täsmennyksiä ei tarvittaisi.

Pyrkimys kontrolliin

Oikeusministeri Tuija Brax osoitti jo kunnallisvaalien jälkeen olevansa kontrollifriikki, joka pyrkii valvomaan sitä, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Tässä on yksi syy, miksi hän asetti työryhmän, jonka esitys on ensimmäinen vakava yritys saattaa suomenkielinen internet valtion valvontaan.

Brax puolusti työryhmän esitystä voimakkaasti. HS:n artikkelin mukaan:

”Braxin mukaan lausuntokierroksella onkin pohdittava sitä, miten keskustelupalstojen pitäjien vastuuta selvennettäisiin. Lehdet ovat vastuussa verkkosivuistaan, mutta niin sanotuilla vapailla sivustoilla käydään vilkkaita keskusteluja, joista ketään ei yleensä saada vastuuseen.

"Mitä pitäisi tehdä yhteisöille, jotka eivät poista rasistisia viestejä, vaikka niitä toistuvasti kehotetaan siihen", kysyy Brax.”

Braxin yritykset kontrolloida internetiä on tietysti tuomittu epäonnistumaan. Edes Kiinan viranomaiset eivät pysty täydellisesti sensuroimaan valtion kannalta ei-toivottua aineistoa. Uuden lain voimaantulo todennäköisesti lisää itsesensuuria valtamedian verkkosivuilla, eli käyttäjien kommentteja siivotaan aiempaa ankarammalla kädellä. Myös yksittäiset ylläpitäjät voivat joutua Illmanin inkvisition hampaisiin.

Kuitenkin Brax ja Illman yrittävät haukata liian suurta palaa ja ovat tästä syystä tuomitut epäonnistumaan. Tämä ei silti tarkoita, etteikö uusi laki tuottaisi taas lisää uusia sananvapausrikollisia. Brax ja Illman edustavat totalitarismia mutta Suomi ei ainakaan vielä.

Lentoturvallisuus ennen kaikkea

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen vaati, että perusoikeudet on otettava huomioon lentokentän turvatarkastuksissa. Tämä on tietysti aivan ymmärrettävää, sillä ehdotetut henkilöskannerit näyttävät matkustajista intiimeimmätkin yksityiskohdat ja lisäksi altistavat röntgen-säteilylle.

Ennen kuin palaan Ojasen kirjoitukseen, on syytä tarkastella lyhyesti lentokenttien turvatarkastusten kehitystä 9/11-terrori-iskuista lähtien. Ennen syyskuun 11. päivää 2001 kotimaan lennolle saattoi maakuntakentillä kävellä suoraan taksista ilman mitään tarkastuksia. Tämä tilanne muuttui radikaalisti iskujen jälkeen, kun kotimaan lentojen matkustajat pakotettiin kävelemään metallinilmaisimien läpi ja kaikenlaiset teräaseet kiellettiin matkustamoissa. 9/11-terrori-iskujen tekijät olivat nimittäin käyttäneet mattopuukkoja lentokoneiden kaappaamiseen.

Kenkäpommittaja

Tarkastukset muuttuivat tiukemmiksi samana vuonna, kun ”kenkäpommittaja” Richard Reid yritti sytyttää kenkäänsä kätkemänsä pommin American Airlinesin lennolla Pariisista Miamiin. Reidin yritys räjäyttää lentokone epäonnistui, kun matkustajat huomasivat hänen yrityksensä ja taltuttivat hänet. Lentokoneessa mukana ollut lääkäri antoi Reidille valiumia, joka piti hänet aloillaan lennon ajan.

Reidin terrori-iskun yrityksellä oli kuitenkin seurauksensa. Yhdysvalloissa kaikki matkustajat pakotettiin riisumaan kenkänsä turvatarkastuksessa, jossa kengät läpivalaistiin räjähteiden varalta. Kuitekin PETN-räjähteen havaitseminen edellyttää kemiallista testiä, eli sukkasillaan sipsuttelu oli käytännössä tarpeetonta.

Nesteet kielletään matkustamossa

Seuraavan kerran turvatarkastuksia kiristettiin maailmanlaajuisesti, kun Britanniassa paljastui yritys räjäyttää lentokoneita Atlantin yläpuolella nestemäisten räjähteiden avulla. Britannian poliisi onnistui pääsemään terroristien jäljille ja pidättämään terroristit, ennen kuin he onnistuivat räjäyttämään kymmenen lentokonetta Atlantin yläpuolella.

Tämäkin isku johti turvatoimien kiristämiseen. Nestemäisiä aineita ei enää saanut tuoda matkustamoon, vaan ne piti pakata matkatavaroihin. Määräykset koskivat myös lentokentän tax free -kaupasta hankittuja alkoholijuomia.

Kalsaripommittaja

Viime joulupäivänä nigerialainen Umar Farouk Abdulmutallib yritti räjäyttää itsensä käyttämällä alushousuihinsa kätkettyä räjähdettä. Räjäytysyritys epäonnistui ja hollantilaissankari Jasper Schuringa sai lopulta kunnian hänen pysäyttämisestään.

Kalsaripommittajan teosta päästäänkin luontevasti takaisin Tuomas Ojasen kirjoitukseen. Tulevien kalsaripommittajien torjuntaan ehdotetaan itsestään selvästi ratkaisuksi vartaloskannereita. Tämän Ojanen haluaa asettaa kyseenalaiseksi vetoamalla kansalaisen perusoikeuksiin, mitä ei sinänsä voi pitää vääränä. Kuitenkin lähtökohta on sekä skannerien että perusoikeuksien kannattajilla väärä. Miksi lentoturvallisuutta ei voisi parantaa kiusaamatta lainkuuliaisten matkustajien ylivoimaista enemmistöä ja samalla välttää vartaloskannereiden tuoma perusoikeuksien loukkaus?

Maailman turvallisin lentoyhtiö

Ennen kuin vastaan tähän kysymykseen, on syytä tarkastella maailman turvallisinta lentöyhtiötä eli israelilaista El Alia. Sen lennot eivät ole joutuneet terrori-iskun kohteeksi sitten vuoden 1969, jolloin palestiinalaisterroristit hyökkäsivät El Alin lentokoneeseen Zürichin lentokentällä ja onnistuivat tappamaan kapteenin ja lentoperämiehen.

Boston Globen toimittaja Jeff Jacoby kertoo oheisessa jutussaan, millainen on hänen näkemyksensä Israelin kansallisen lentoyhtiön turvatoimista ja miten ne voisivat toimia Yhdysvalloissa. Israelissa turvatoimet alkavat, ennen kuin matkustaja astuu sisään terminaaliin. Virkailijat tutkivat matkustajien käyttäytymistä ja etsivät matkustajia, joiden pukeutuminen viittaa mahdolliseen terrori-iskuun tai jotka käyttäytyvät hermostuneesti. Turvamiehet haastattelevat matkustajia ja kyselevät heiltä tungettelevia kysymyksiä ja etsivät mitä tahansa, joka poikkeaa tavanomaisesta.

Ehkä siksi Thomas Sowellin kaltaiset matkustajat selviävät Israelin lentoyhtiön turvatoimista huomaamattomasti. Sen sijaan muslimatkustajat saattavat joutua tarkan turvatarkastuksen kohteeksi muita useammin.

Miksi ei profilointia?

En yritä väittää, että Israelin lentoyhtiön turvatoimet olisivat jotenkin poikkeuksellisen erinomaisia. Muun maailman turvallisuusjärjestelyistä ne eroavat lähinnä tavoitteensa osalta. Israelin turvatoimet pyrkivät löytämään mahdolliset terroristit keskittämällä huomionsa niihin, jotka käyttäytymisensä ja aiempien toimiensa perusteella vaikuttavat todennäköisimmiltä terroristeilta. Samalla selkeästi matalan riskin matkustajat pääsevät koneeseen ilman kiusantekoa, eli turvatoimien aiheuttama haitta vaarattomille matkustajille pyritään minimoimaan. Israelissa siis profiloidaan.

Muualla maailmassa eli Yhdysvalloissa ja Euroopassa profilointia ei kuitenkaan harjoiteta vaan kaikki matkustajat joutuvat kärsimään samoista turvatoimista tasapuolisesti. Profiloinnin käyttöönotto on ollut kuuma peruna Yhdysvalloissa sekä myös Euroopassa, koska profilointi tarkoittaisi käytännössä, että muslimit joutuisivat muita useammin tungettelevan turvatarkastuksen kohteeksi.

Muslimien joutuminen turvatarkastuksen kohteeksi muita useammin aiheuttaisi tietysti syytöksiä syrjinnästä, mitä länsimaiden poliittinen eliitti ja viranomaiset tuntuvat pelkäävän enemmän kuin mahdollisia terrori-iskuja. Luultavasti Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoittaja Tuomas Ojanenkin lausuisi painavan mielipiteensä perusoikeuksista, jos lentomatkustajien profilointi otettaisiin käyttöön.

Nykyiset turvatarkastukset ovat kuitenkin tehneet lentomatkustamisesta aiempaa epämiellyttävämpää ja todennäköisesti heikentäneet lentoyhtiöiden kannattavuutta. Turvatarkastusten kiristäminen sinällään osoittaa, että terrorismi kannattaa. Vartaloskannerit tulevat tavalla tai toisella, ja seuraava turvatarkastusten kiristys on vain ajan kysymys, jos nykyisellä täydellisen syrjimättömyyden linjalla jatketaan. Profiloinnissa on kuitenkin yksi huono puoli verrattuna nykyjärjestelmään. Profilointi vaatii osaamista, tasapuolinen matkustajien kiusaaminen taas ei.

Islamin ei niin pidetty kansikuvapoika

Britanniasta tulevissa lehtikuvissa ja uutisvideoissa on usein esiintynyt partaisia miehiä, jotka kantavat Freedom can go to hell -teksteillä varustettuja kylttejä. Näitä kantamassa on usein ollut äskettäin kielletyn Islam4UK-järjestön nokkamies Anjem Choudary.

Choudarylla on takanaan pitkä historia ääri-islamin parissa. Hän käynnisti yhdessä Omar Bakri Muhammadin kanssa al-Mujahiroun -järjestön toiminnan Britanniassa. Järjestön toiminta kuitenkin kiellettiin sen jälkeen, kun sen puhemies Choudary oli antanut syyskuun 11. päivän terrori-iskujen tekijöitä ylistäviä lausuntoja.

Al-Mujahirounin jälkeen perustetut järjestöt on sittemmin kielletty yksi toisena jälkeen Britannian terrorisminvastaisen lainsäädännön nojalla. Choudaryn viimeisin organisaatio joutui pannaan sen jälkeen, kun se uhkasi häiriköidä Afganistanissa kuolleiden brittisotilaiden muistomarssia Wootton Bassettin pikkukaupungissa. Islam4UK:n piti tuoda paikalle 500 kannattajaansa, jotka olisivat kantaneet tyhjiä arkkuja Irakissa ja Afganistanissa ”säälimättömästi murhattujen muslimien muistoksi”.

Choudary ei kuitenkaan kiellosta hätkähtänyt vaan varoitti, että kiellon seurauksena nuoret muslimit toimisivat maan alla. Todennäköisempi vaihtoehto on, että Choudary perustaa taas uuden järjestön, jonka suojista hän jatkaa taistelua islamin puolesta ja vääräuskoista Britannian valtiota vastaan.

Sharian puolesta, lain puitteissa

Choudary on syntynyt Wellingissä Lontoon laitamilla, mutta hänen juurensa ovat Pakistanissa. Choudaryn elämäntyyli on herättänyt huomiota, sillä hän asuu kunnallisessa vuokra-asunnossa ja nostaa kolmilapsisine perheineen sosiaalitukia 25 000 puntaa vuodessa. Tätä Choudary ei kuitenkaan pidä lainkaan pahana vaan julistaa olevansa niistä ylpeä, koska ”rahat kuuluvat Allahille”.

Mikäli radikaali islam ei olisi viekoitellut miestä, hän todennäköisesti pärjäisi ihan hyvin. Lakimiehen koulutuksella hän tienaisi varmasti enemmän kuin edellä mainitut 25 000 puntaa. Nuorempana hän myös harrasti päihteitä. Brittitabloidien kuvissa hänet on näytetty juopottelemassa, poseeraamassa pornokuvissa ja polttamassa kannabista. Choudary on myöntänyt menneisyytensä ja kiittää Allahia myöhemmästä johdatuksestaan.

Choudaryn viimeisin järjestö Islam4UK on perustettu ”välineeksi edistämään ylivertaista islamilaista ideologiaa Britanniassa vaihtoehtona ihmisen tekemille laeille. Järjestö pyrkii vakuuttamaan britit islamin ylivertaisuudesta ja siirtämään vallan muslimeille, jotta sharia-laki saataisiin voimaan.

Käytännössä järjestö on keskittynyt osoittamaan mieltä Irakin ja Afganistanin sotia vastaan sekä häiritsemällä brittisotilaiden muistoparaateja. Islam4UK järjesti mielenosoituksen myös Geert Wildersin vieraillessa Britanniassa.

Viranomaiset eivät ole onnistuneet saamaan Choudarya kiinni vakavista laittomuuksista. Islam4UK-järjestön kieltokin tarjoaa hänelle mahdollisuuden esiintyä marttyyrina ja osoittaa, kuinka Britannian hallitus ei kunnioita sanan- ja kokoontumisvapautta.

Äskettäin kolme brittisotilaita vastaan mieltään osoittanutta äärimuslimia vapautettiin oikeudessa. He olivat heiluttaneet kylttejä ja kutsuneet Irakista palanneita sotilaita ”lapsentappajiksi” ja ”terroristeiksi”. Miehet juhlivat 500 punnan sakkojaan suurena voittona ja sanoivat häpeämättömästi:

”Veronmaksaja maksoi oikeudenkäyntimme ja maksaa myös sakot sosiaalituistamme.”

Röyhkeämmin sosiaalitukien maksajaa kohtaan tuskin voisi käyttäytyä.

Segregoitunut yhteiskunta

Choudaryn järjestö on erittäin helppo kuitata marginaali-ilmiöksi. Hänen toimintansa ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, koska hän kerää tempauksillaan paljon julkisuutta, joka puolestaan muokkaa ei-muslimien mielipiteitä islamista aiempaa kielteisemmiksi.

Äskettäin julkaistussa mielipidetutkimuksessa yli puolet briteistä kertoi, että islam jakaa yhteiskunnan. Enemmistö myös sanoi vastustavansa moskeijan rakentamista omaan lähiympäristöönsä. 45 prosenttia vastanneista ei uskonut, että diversiteetti on hyödyttänyt maata ja että uskontojen moninaisuudella on ollut negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.

Valtion rahoittaman kyselyn tulokset kertoivat myös, että vain joka neljäs pitää islamia myönteisenä asiana. Tietysti on makuasia, pitääkö tuota lukua suurena vai pienenä. Kuitenkin tulokset kertovat, että Työväenpuolueen johdolla vuodesta 1997 rakennettu monikulttuurinen Britannia on epäonnistunut yhteiskunnallisena kokeiluna.

Anjem Choudaryn julkisuushakuisuus tuskin on ainakaan parantanut ei-muslimien kuvaa islamista eikä tämä varmasti ole ollut edes tavoitteena. Choudaryn kaltaiset toimijat pyrkivät eriyttämään kansanryhmät toisistaan ja kehottavat suoraan muslimeita olemaan tekemättä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Näin he uskovat pystyvänsä sekä laajentamaan omia ja mahdollisesti myös väkivaltaisempien uskonveljiensä toimintavapauksia että saamaan lisää kannatusta.

Choudary on myös onnistunut osoittamaan, kuinka hampaaton länsimainen yhteiskunta on sen vapaamielisyyttä häikäilemättömästi hyväksi käyttävän vihollisen edessä. Choudaryn kaltaiset voivat myös onnistua provosoimaan väkivaltaisen vastareaktion kantaväestön suunnalta.

Itse ongelma on syntynyt vuosikymmenten kuluessa, kun Lontoosta tuli radikaalin islamin ideologinen keskus, Londonistan. Britannian valtio katsoi vuosikymmenet sormien läpi islamistien agitaatiota ja rekrytointia moskeijoissa sekä yliopistoissa ja nyt maksetaan hintaa menneistä laiminlyönneistä. Choudaryn Islam4UK-järjestön kieltämisellä hallitus vain näyttää kansalaisille tekevänsä jotakin mutta itse ilmiölle eli Britannian islamisoitumiselle se ei voi mitään.

Tavat, arvot ja asenteet

Pieni tauko kirjoittamiseen tuli osittain tarkoituksella ja osittain vahingossa. Tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viikonloppuna, mutta se tulee vasta nyt.

Sellon murhaajasta ja hänen motiiveistaan on kirjoitettu paljon. Tässä vaiheessa selvää on, että murhaaja valitsi uhrinsa tarkoin ja surmasi entisen naisystävänsä äärimmäisen julmalla tavalla. Tekotapa antaa aiheen olettaa, että hän ei tappanut ensimmäistä kertaa.

Kun suurin piirtein ikäistäni miestä verrataan Jokelan, Kauhajoen ja Myyrmannin surmaajien kaltaisiin ahdistuneisiin koulupoikiin, viranomaisilla ja poliittisilla päättäjillä on pulaa hyvistä selityksistä. 43-vuotias Ibrahim Shkupolli ei ollut mikään teini-ikäinen luuseri vaan aikuinen mies, joka kävi töissä. Samaa ei voi sanoa monista hallituksen markkinoimista työperäisistä maahanmuuttajista.

Tappavat ihmisoikeudet

Jokelan, Myyrmannin ja Kauhajoen murhaajilta puuttui elämäkokemuksen lisäksi muutakin sellaista, jota Shkupollilla jo oli, nimittäin aiempi rikostausta. Koska Shkupolli ei ollut Suomen kansalainen, hänet olisi ainakin teoriassa voitu karkottaa maasta aiemmin tekemiensä rikosten perusteella.

Shkupollin teot Sellon kauppakeskuksessa osoittivat poikkeuksellista kylmäverisyyttä ja raakuutta, mikä sai jopa pääministerin ihmettelemään, miten Shkupollin kaltaisella voi edelleen olla voimassa oleva oleskelulupa.

Oheisessa Ylen jutussa kerrotaan vähän syitä sille, miksi vain joka kymmenes rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen karkotetaan maasta:

”Nykyisin tehdään alle sata karkotuspäätöstä vuodessa. Niistäkin suuri osa kaatuu jopa vuosia kestävällä valituskierroksella hallinto-oikeuksissa, ja jäljelle jääviä arvostellaan julkisuudessa epäoikeudenmukaisina.”

Vuosikymmenten kuluessa ihmisoikeudet ovat nousseet lain noudattamista tärkeämmäksi periaatteeksi. Ihmisoikeudet estävät Shkupollin kaltaisten rikollisten karkottamisen maasta. Sen sijaan ihmisoikeudet eivät suojelleet Shkupollin ex-naisystävää, joka sai kestää miehen harjoittamaa terroria vuosikaudet ja jota puolustaneet ystävät ja työtoverit saivat myös tuta Shkupollin ihmisoikeuksien voiman käytännössä.

Suomessa on satoja, ehkä tuhansia ihmisiä, jotka kiillottavat omaa kilpeään ihmisoikeuksilla ja lisäksi saavat elantonsa niistä. Siksi ulkomaalaisten rikollisten karkottaminen on vaikeaa ja veronmaksajalle kallista. Siksi vain törkeimpiin rikoksiin syyllistyneitä edes yritetään karkottaa.

Valtion ongelmanratkaisu

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero osaa edeltäjäänsä paremmin myötäillä esimiestensä houreita ja päähänpinttymiä. Hän sanoi radiohaastattelussa ennen Shkupollin nimen paljastamista, että mielenterveystyöhön ja maahanmuuttajien kotouttamiseen pitäisi saada lisää resursseja.

Paatero voi olla oikeassa siinä, että Shkupolli ei ollut kunnolla ”kotoutunut” eli sopeutunut suomalaiseen elämänmenoon. Shkupollilla saattoi myös olla mielenterveysongelmia. Kotoutumisen puutteista kertoo se, että hän ratkaisi henkilökohtaisen aviollisen kriisinsä entisen kotimaansa verikostokulttuuriin kuuluvalla toimintatavalla.

En kuitenkaan näe, että perinteisellä valtion ongelmanratkaisukeinoilla eli veronmaksajan rahan syytämisellä ratkaistaisiin kotoutumiseen liittyvät ongelmat. Olisi parempi myöntää, että valtion keinot avustaa kotoutumisessa ovat parhaimmillaankin rajalliset. Maahanmuuttaja tuo mukanaan entisen kotimaansa tavat, arvot ja asenteet eivätkä kaikki heistä koe tarpeelliseksi luopua niistä, vaikka ne olisivat ristiriidassa Suomen lakien kanssa.

Shkupolli ei islamiin viittaavasta etunimestään huolimatta ilmeisesti ollut jihadisti, vaikka hänen tapansa kohdella naisia miehen omaisuutena ja tarvittaessa kurittaa fyysisesti on toki useissa islamilaisissa maissa sekä uskonnon siunaamaa että sosiaalisesti hyväksyttyä.

Kotoutumisen epäonnistuminen

Kotoutumisen täydellistä epäonnistumista osoittaa BBC:n artikkelissa kuvattu tapaus. Siinä lapsesta asti Tanskassa kasvanut nuori somali murhasi 22 ihmistä lääketieteen opiskelijoiden valmistujaisseremoniassa Mogadishussa. Hän myös kuoli itse iskussa.

Tanskan tiedustelupalvelu PET:n mukaan kyseessä oli Tanskassa asuva Somalian kansalainen. Uutislähteiden mukaan mies kuului kovan linjan islamilaiseen al-Shahab -ryhmittymään, joka haluaa soveltaa tiukkaa sharia-lakia ja jolla väitetään olevan yhteyksiä Al-Qaedaan. Tanskan tiedustelupalvelun mukaan:

”Useat ihmiset, joilla on yhteyksiä Tanskaan, ovat saaneet militanttia islamilaista koulutusta ja radikalisoituneet. He ovat myös mukana terrorismiin liittyvässä toiminnassa useissa maissa Somalia mukaan luettuna.”

Tavat, arvot ja asenteet eivät sellaisenaan periydy sukupolvesta toiseen vaan saattavat muuttua vanhempien arvoja kiihkeämmiksi ja radikaalimmiksi. Tälle edes Tanskan kaltainen suhteellisen realistisesti maahanmuuttoon suhtautuva valtio ei voisi mitään, vaikka se tuplaisi kotouttamiseen käytetyt verovarat.

Turvapaikka on etuoikeus

Ex-kulttuuriministeri Tanja Karpela kunnostautui länsimaalaisille tyypillisessä oman kulttuurin syyllistämisessä:

”Eikä tämä ole mikään maahanmuuttajaongelma vaan suomalaista arkea.”

Kaikkien suomalaisten miesten pitäisi siis kollektiivisesti syyttää itseään Shkupollin teoista, koska mies ei ole vapautunut sukupuoliroolien kahleista vaan on naista sata vuotta jäljessä. Karpelan seuraava lause kertoo hänestä itsestään paljon:

”Miehisessä ihannekuvassa mies edelleen ottaa ja jättää, mies on elättäjä ja perheen pää. Kun näin ei tosielämässä käy, on miehen kunnia ja naisen henki vaarassa.”

En tiedä, puhuuko Karpela kokemuksen tuomalla varmuudella vai ei, mutta hänen miessuhteensa ovat jääneet lyhytikäisiksi ja entiset miehet ovat varmasti tähän syyllisiä. Sen sijaan Tanjassa itsessään ei ilmeisesti ole ollut mitään vikaa.

Suomalainen heteromies todennäköisesti kestää Karpelan kaltaisten syytökset ja jatkaa rutiininomaista vaimonhakkaamistaan. Sen sijaan suomalaista yhteiskuntaa ei valkoista miestä syyttämällä muuteta paremmaksi. Kannattaisi mieluummin miettiä, miten turvapaikka ja oleskelulupa saataisiin muutettua ihmisoikeudesta etuoikeudeksi. Näin ei kuitenkaan tapahdu niin kauan, kun Karpela ja hänen kaltaisensa saavat päättää asiasta.