Viime kevään eurovaalien jälkeen ajattelin, että en kirjoita enää sanaakaan Timo Soinista. Itse asiassa olin tyytyväinen, kun hänet valittiin europarlamenttiin, koska hän pysyisi ainakin jonkin aikaa poissa otsikoista. Perussuomalaiset on puolueena ottanut useasti kantaa asioihin ja esimerkiksi vaatinut maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin eroa. Lisäksi puolueen nuorisojärjestö on esiintynyt pontevasti.
Ainoa taho, joka on ilmiselvästi kaivannut Soinia, on media. Siksi ei ole yllättävää, että Soini esiintyi äskettäin Suomen Kuvalehden haastattelussa. En ole lukenut koko haastattelua vaan ainoastaan valikoituja otteita. Ne kertovat, että sanan käytön taito ei Brysselin reissulla ole päässyt ruostumaan.
Vallankäyttäjä
Soinin puheita lukiessa tulee mieleen, että mies lataa lonkalta rehvakkaalta kuulostavia ”totuuksia”, jotka kuulostavat hyviltä hänen oletettujen kannattajiensa korvissa. Lisäksi hän on erittäin tietoinen omasta merkityksestään perussuomalaisille, kuten seuraava sitaatti kertoo:
”Mutta toki minä olen puolueen kasvot ja paljon kovempi vallankäyttäjä kuin olin nuorena. Jos ilmoittaisin nyt, että jään Brysseliin, perussuomalaiset olisivat kriisissä.”
Näin varmasti onkin. Soinin perintöprinssi Vesa-Matti Saarakkala ei vielä ole valmis ottamaan vastuuta eikä olekaan, ennen kuin Soinin oma tulevaisuus on selkeytynyt. Voidaan tietysti kysyä, miksi puolue on niin riippuvainen Soinista ja onko Soinilla itsellään jotakin tekemistä tämän asian kanssa.
Soini itse on kuitenkin toivonut, että muut ottaisivat enemmän vastuuta:
”...ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Aiemmissa vaaleissa perussuomalaisten listalle on kelvannut jos jonkinlaista bordellin laillistajaa, eutanasian ystävää ja maahanmuuttokriitikkoa. Vaalipaneelissa Soini saa sitten selittää heidän rasistisia blogikirjoituksiaan parhain päin.”
Tämäkin on tietysti totta. Kun kalastelee valtapuolueisiin tyytymättömien ääniä, silloin saa ne tyytymättömät myös riveihinsä tyytymättömyyden aiheesta riippumatta. Tätä voi kutsua populismiksi, mutta minä kutsun sitä mieluummin poliittisen substanssin puutteeksi. Kun puolueen linja vaihtuu puolueen johtajan nopeiden käänteiden mukana, on turha syyttää jäseniä ja kannattajia, jos he vahingossa eksyvät puolueen linjalta.
Soinin puheista voi rivien välistä lukea peitellyn halveksunnan puolueen peruskannattajia kohtaan. Minä, Timo Soini, tiedän, miten tätä hommaa tehdään. Annan ensin tilaa ja sitten vedän maton alta. Näin puolue pelastuu taas kerran.
Ihmisviha
Soini on taitavasti onnistunut väistämään rasismisyytökset ja säilyttämään asemansa median lellikkinä. Valitettavasti viime eurovaaleja edeltäneet tapahtumat aiheuttivat puolueessa repeämän, jonka paikkailuun Soini joutuu käyttämään runsaasti energiaa ja värikkäitä sutkauksia:
”En pidä siitä, että perussuomalaisia käytetään ihmisvihan lietsontaan.”
Soini puhuu tuttuun tyyliinsä epämääräisesti eikä täsmennä, mitä hän tarkoittaa ihmisvihalla ja ketkä sitä lietsovat. Puolue on jo tavallaan revennyt, sillä Muutos 2011 -puoluehankkeeseen osallistuu perussuomalaisista eronneita ja sellaisia, jotka voisivat äänestää perussuomalaisia mutta eivät pidä puoluetta uskottavana osittain puheenjohtajan julkisuuskuvan takia.
Suomen Kuvalehden Leena Sharma ei olisi toimittaja, jos hän ei utelisi Jussi Halla-ahon tulevasta eduskuntavaaliehdokkuudesta eikä Soini olisi Soini, jos hän vastaisi kysymyksiin suoraan:
”Halla-ahon ympärillä pyörii samantyyppistä hämäräporukkaa kuin edesmenneen Tony Halmeen.”
Jälleen kerran puheenjohtajan suusta pääsee epämääräinen vihjaus. Rivien välistä voi taas lukea, että Soini ei ole erityisen mielissään Halla-ahon ehdokkuudesta mutta ei uskalla potkia tätä pois, koska tämä ei ole antanut siihen aihetta ja koska loikkareita Muutos 2011 -puoluehankkeen piiriin voisi tulla lisää. Hän mieluummin pitää toimittajia epätietoisina ja samalla roikottaa Halla-ahoa löysässä hirressä.
Tästä jälkimmäisestä kertoo Soinin sutkaus Helsingin Sanomissa:
”Hyvää roikkuvaa räkää ei kannata katkaista.”
Muutos 2011 -puoluehankkeen Soini toki leimaa ”seinähulluksi” sen enempää täsmentämättä.
Tulevaisuus
SK:n haastattelussa Soini kertoo myös mahdollisesta tulevaisuudestaan. Jos Perussuomalaiset menestyy eduskuntavaaleissa, Soini voidaan nähdä myös ministerinä:
”Olen miettinyt asian niin, että pystyisin siihen. Minulla ei ole mitään harhakuvitelmaa, millaista elämä olisi, jos painelisin tuolla vaikkapa sisäministerinä.”
”Aamusta iltaan pitäisi olla menossa, ja dobermannit ulvoisivat kintereillä.”
Vaihtoehtojakin on. Soini arvioi jättävänsä puheenjohtajuuden noin viiden vuoden kuluttua ja pyrkivänsä sen jälkeen europarlamenttiin. Politiikan jättäminenkään ei ole pois laskuista:
”Voisin kuvitella olevani kouluttaja, yrityskonsultti, motivoija. Pyyntöjäkin on jo tullut.”
Hyvälle paskanjauhajalle riittää kysyntää etenkin hyvinä aikoina. Silti pidän tuota eurovaalivaihtoehtoa Soinin (taloudellisen) tulevaisuuden kannalta parhaana.
Soini on kuitenkin huolissaan perinnöstään ja pitää pahimpana vaihtoehtona, jos puolue kuihtuisi hänen myötään. Edes eläkkeelle jääminen puolueen puheenjohtajana ei olisi yhtä kauheaa.
Retoriikka
Timo Soinin menestys kertoo sekä poliittisen kulttuurin ja sitä seuraavan median rappiosta. Muoto on jo kauan ollut tärkeämpää kuin sisältö. Tämä pätee niin valtapuolueisiin kuin Perussuomalaisiin, joiden olemassaolon tarkoitus on imeä tyytymättömien äänet itselleen.
Perussuomalaiset on myös SMP:n henkiin herätetty ruumis, jossa on jotakin vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin uutta. Soini rakastui aikanaan Veikko Vennamon poliittiseen retoriikkaan, josta hän teki pro gradu -työnsä. Vennamon retoriikka elää Timo Soinin suussa vailla aitoa poliittista sisältöä ja vailla aitoa kysyntää. Soinin sutkaukset kelpaavat viihteeksi ja kahvipöytäkeskusteluihin, mutta politiikan sisällöksi ne ovat liian ohuita. Soini ehkä tietää tämän itsekin eikä tunnu tavoittelevan enää kuin ministerin paikkaa palkinnoksi poliittisesta urastaan. Jos tämä ei onnistu, hänelle kelpaa hyväpalkkainen työ europarlamentissa.
Soini kuitenkin maalaili jo tulevien eduskuntavaalien iskulausettaan:
”Taulukauppiaat pois eduskunnasta.”
Tiettyä lennokkuutta tuossa kieltämättä on, mutta rötösherroja jahdattiin jo 1980-luvulla ja kaikki tietävät, miten se jahti päättyi.
7 kommenttia:
Meikäläisenkään ei tarvinnut äänestää persuja kuin kerran. Soini rupesi heti haukkumaan propellipääksi, kun hänen puoluettaan kerran äänestin.
Miten pahasti hän sanoisikaan, jos äänestäisin persuja vielä toisen kerran. Herkkänä sieluna en uskalla kokeilla.
Hienosti tiivistetty koko soppa. Eikä voi kuin myös kompata Tapiota.
Lisään vielä, että olisin voinut ottaa huumorilla, jos Soini olisi haukkunut minua propellipääksi äänestettynäni elämässäni ensimmäisen kerran persuja.
Saman tien hän kuitenkin haukkui minua kottaraisenpönttöön tuijottelijaksi ja tupauunoksi. En enää antanutkaan eurovaaleissa ääntäni persuille.
Nyt hän haukkuu minua vielä roikkuvaksi rääksi.
Näin tämän koen tavallisen äänestäjän näkökulmasta.
Et ole Tapio ainoa joka noin kokee, tuolla niin sanotulla kentällä on paljon ihmisiä jotka lukenut samat jutut ja kokevat samoin.
Mutta Soinilla on varaa, hän huolehtii vain itsestään...huoh
Olen itse esiintynyt yhteistyön puhujana jo pitkään ja olen korostanut sitä, että näissä asioissa pitäisi löytää jonkinlainen vanhan ajan suojeluskuntahenki - jokainen isänmaahan uskova puolue ajakoon muita asioita omien päämääriensä mukaisesti, mutta tavoitteiden pitäisi yhdistyä Suomen ja suomalaisten tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa.
Eräs asia joka resonoi minuun päin vahvasti, on eräänlainen roolijaon hämärtyminen. Kohdistamatta tätä kritiikkiä keneenkään henkilökohtaisesti, minusta on (yleisesti ottaen) käsittämätöntä se, miten jonkun puolueen johtaja katsoo oikeudekseen "varoitella" (l.komennella) puolueeseen kuulumattomia äänestäjiä.
Sotilaskielellä asian voisi ilmaista nillityksenä esimiehelle. Jos esimerkiksi joku kersantti reservissä tulisi avautumaan kertausharjoituksissa samaan tyyliin minulle, veikkaan että kyseinen kersantti olisi loppuharjoituksen ajan tiiviisti kenttäolosuhteissa tapahtuvan jätehuollon kysymysten ja ongelmien ratkaisemisen parissa.
Eli kaivaisi hyyskäkuoppia ja täyttäisi niitä.
Ellilän blogilla joku Johanon sanoi:
Ööh. Miten vaikeaa on käsittää, että Timo Soini on yhtä ”kansanomainen” kuin Michael Moore. Soini on valtiotieteen maisteri, jonka graduaihe oli populismi. Persut ovat Soinin SMP:n konkurssipesään luoma liiketoimintaformaatti, jolla mahdollistetaan keskimäärin mukavat ja suhteellisen varmat ansiot itselle sekä hyville kavereille. Jurpot jutut ovat tarkoitettuja maksajille, eli sille aidolle tuulipukuporukalle jossain Espoon keskuksen takana.
Jos joku tekee gradun tietokannoista se alkaa usein tehdä rahaa tietokantahommilla.
Jos joku tekee gradun mainonnasta hän alkaa todennäköisesti tehdä rahaa markkinoinnissa.
Jos joku tekee gradun populismista se alkaa tehdä rahaa populismilla. Siinä mitään aatetta ole.
"Jos joku tekee gradun populismista se alkaa tehdä rahaa populismilla. Siinä mitään aatetta ole."
Soinilla oli alussa tiukkaa. Ilman Vistbackan (hyvällä vaaliliitolla) saavuttamaa kansanedustajapaikkaa Soini olisi aikanaan jäänyt työttömäksi ja joutunut oikeisiin töihin.
Ehkä Soini tosissaan uskoo joihinkin ajamiinsa asioihin tai ainakin omaan merkitykseensä "palovaroittimena". Kuitenkin Soinin tapa tehdä politiikkaa julkisuudessa aliarvioi äänestäjiä eikä anna kuvaa asioihin vakavasti suhtautuvasta poliitikosta.
Lähetä kommentti